LUKU 5 -
Onko Muhammedista ennustettu?
Puhuttaessa profeetta
Muhammedista uskovat monet muslimit vilpittömästi siihen, että hänestä on ennustettu
Raamatussa. He ajattelevat esim. Koraanin kohta 61:6:n perusteella, vaikka se
syntyi useita vuosisatoja myöhemmin Jeesuksen ja apostolien ajan jälkeen, että
Jeesus olisi alunperin puhunut ja ennustanut Muhammedista. He myös ajattelevat,
että Jeesuksen sanat toisesta Puolustajasta (Joh 14:16, 16:7) koskivat
Muhammedia, jonka tulon Jeesus olisi ennustanut - he uskovat, että Johanneksen
evankeliumissa esiintyvä "parakletos"/ puolustaja-sana olisi
alunperin tarkoittanut "periklytos"/ ylistetty-sanaa, joka on yksi
Muhammedin nimistä, mutta että se myöhemmin, Muhammedin aikana, muutettiin
toiseksi.
Mutta pitääkö edelläoleva käsitys paikkansa? Onko Muhammedista
ennustettu Raamatussa? Katsomme tätä asiaa muutamien esimerkkien valossa:
Vanhat käsikirjoitukset. Jos ensin
ajatellaan sitä mahdollisuutta, että Johanneksen evankeliumissa olisi alunperin
ollut periklytos-sana, joka sitten myöhemmin, Muhammedin aikana, olisi muutettu
parakletos-muotoon, on tätä vaikea todistaa todeksi. Sitä on vaikea todistaa todeksi
yksinkertaisesti siksi, että kaikki vanhat käsikirjoitukset, jotka on löydetty
- ajalta ennen Muhammedia ja hänen jälkeensä - ovat aina olleet
nykyisenkaltaisessa muodossa. Ne ovat olleet muodossa, josta emme voi löytää
mainintoja Muhammedista emmekä myöskään häneen liittyvistä ennustuksista. Nämä
maininnat puuttuvat kokonaan evankeliumien teksteistä, vaikka ihmisillä
olisikin halu niitä löytää.
Jeesus puhui Pyhästä
Hengestä, ei ihmisestä. Toinen
huomioitava piirre on, että Jeesus puhui koko ajan Pyhästä Hengestä (Joh
14:16,17,26, 15:26, 16:13) - ei jostain ihmisestä - ja jonka hän oli lähettävä
taivaasta Isän tyköä (Joh 15:26: Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä
lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä,
niin hän on todistava minusta.). Tämä ei siis voinut tarkoittaa Muhammedia,
jota ei edes ollut olemassa siihen aikaan, vaan Pyhän Hengen vuodatusta, joka
tapahtui helluntaina, kymmenen päivää Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen.
Apostolien teoissa on kirjoitettu Pyhän Hengen vuodattamisesta:
- (Apt 2:1-4) Ja
kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla.
2. Ja tuli
yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja
täytti koko huoneen, jossa he istuivat.
3. Ja he näkivät ikäänkuin
tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.
4. Ja he tulivat
kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen
mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.
Kirkastaa Jeesusta. Kolmas huomioitava piirre on, että Pyhä Henki on
opetuslasten kanssa iankaikkisesti ja että hän kirkastaa Jeesusta Kristusta.
Näitä asioita on varmasti mahdoton sanoa Muhammedista, joka syntyi 500 vuotta
Jeesuksen ajan jälkeen, joka eli 62 vuotta - 62 v. ei ole sama kuin
iankaikkisesti - ja joka myös väheksyi Jeesuksen asemaa:
- (Joh 14:16,17,26)
Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan
teidän kanssanne iankaikkisesti,
17. totuuden Hengen,
jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä;
mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä
oleva.
26. Mutta Puolustaja,
Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki
ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
- (Joh 15:26) Mutta
kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki,
joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
- (Joh 16:13,14)
Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen.
Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen
hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
14. Hän on
minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa
teille.
Entisen muslimin
tutkimus. Kun tutkimme sitä, onko
Muhammedista ennustettu etukäteen, niin selventää asiaa seuraava lainaus. Siinä
entinen muslimi, joka kuului islamilaiseen ääriryhmään, sai emiiriltä
tehtäväkseen selvittää, mitä Muhammedista on puhuttu Raamatussa. Tämä henkilö
ei kuitenkaan löytänyt Muhammedista mainintaa tai mitään ennustuksia
Raamatussa:
Emiiri katsoi minuun
sanoen: -Tämä on käsky! Sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin suorittaa
tehtävä, jos todella uskot Allahiin ja viimeiseen tuomiopäivään. Ja taas
tilanteeseen otettiin vahvistukseksi Koraanin sanoja: "Eivät uskovat
miehet eivätkä naiset voi päättää vapaasti asiassa, jonka Jumala ja Hänen
lähettiläänsä ovat ratkaisseet." (Suura 33:36)
Yritin saada emiirin
valitsemaan jonkun toisen, mutta hän kieltäytyi. Hän sanoi: -Minusta tuntuu,
että sinä olet paras mies tähän tehtävään. Jos hoidat sen hyvin, lyöt kaksi
kärpästä yhdellä iskulla. Ensinnäkin opetat kaikkia muslimeja ja avaat heidän
silmänsä asioille, joita he itse eivät näe. Toiseksi, ansaitset runsaasti "hyvää"
rahaa, koska tutkimustuloksesi käännetään monille kielille ja julkaistaan
kaikkialla maailmassa.
Hänen sanansa
huolestuttivat minua kovasti, ja halusin tietää tutkimuksen luonteen ja
pääkohdat. Emiiri sanoi: -Työsi tulee olemaan kaksiosainen: todistat Raamatusta
Muhammedin profeettakutsumuksen aitouden aivan niin Koraanikin asian sanoo:
"... ja seuraavat lähettilästä, kansan parista noussutta profeettaa, josta
he löytävät maininnan Toorassa ja Evankeliumissa..." (Suura 7:157.) Sitten
todistat löytämiesi ristiriitaisuuksien perusteella, että nykypäivän Raamattu
ei ole Jumalan innoituksesta syntynyt kirja vaan ihmiset ovat turmelleet ja
väärentäneet sen.
... Olin huolissani,
koska en tiennyt, mistä aloittaisin. Minulla ei ollut mitään määrättyä
menetelmää tutkimuksen aloittamisesta. Esimerkiksi Muhammedin profeetaksi
todistamista varten odotin löytäväni Raamatusta Muhammedin nimen. Tai sieltä
voisi löytyä Ahmedin tai Mahmudin nimet, jotka Arabian kielellä myös viittaavat
Muhammediin. En tiennyt mistä aloittaisin.
... Halusin tehdä
kirjan, jota kukaan ei voisi kumota, ei sanaakaan koko kirjasta. Valitettavasti
asiat eivät kuitenkaan sujuneet aivan niin kuin halusin. Kaikki älylliset ja
kielelliset päätelmäni romahtivat yksi toisensa jälkeen. En löytänyt ainuttakaan
jaetta teoriani tueksi. (Myöhemmin kirjoitin toisen kirjasen nimeltään
Tukahdutettu totuus, jossa esitän kaikkien tutkimieni jakeiden perusteella,
etteivät ne viittaa profeetta Muhammediin.)
Tutkin kaikki jakeet
tarkasti, mutta en löytänyt etsimääni. Tunteeni olivat surun, epätoivon,
ahdistuksen ja sekasorron sävyttämiä. Mieleeni ei edes juolahtanut, etteikö
Muhammed olisi profeetta. yritin rauhoittaa itseäni selittämällä, että en vain
ollut onnistunut todistamaan jakeiden puhuvan Muhammedista. (19)