5. Mitä rakkaus on?
Yksi syy, miksi ihmiset
torjuvat evankeliumin sanoman, on käsitys siitä, mikä on rakkautta ja mikä ei.
Monet saattavat loukkaantua joko tiettyjen ihmisten asenteisiin tai sitten
siihen, jos heille puhuu jonkin asian synnillisyydestä. He sanovat heti: ”Älä
tuomitse” sekä ”ei pidä olla ahdasmielisiä”. Näiden asenteidensa takia he
torjuvat koko evankeliumin sanoman.
Yksi saman alueen aihe on myös homoseksuaalisuus – asia jota
usein perustellaan suvaitsevaisuudella ja rakkaudella. On sanottu, että ei kai
siinä mitään väärää ole, jos kaksi aikuista ihmistä on suhteessa toistensa
kanssa, vaikka ovatkin samaa sukupuolta. Seuraava lainaus kuvaa tällaista
asennetta:
Teimme silti virheitä. Huomasimme
esimerkiksi, että homoseksualismia vastaan saarnaaminen sai aikaan täysin
kielteisen reaktion. Kaupungissa, joka oli ollut kautta historian kuuluisa
suojelevasta asenteestaan yhteiskunnan vähemmistöjä kohtaan, homoseksualismin
tuomitseva julistuksemme loukkasi amsterdamilaisten halua suojella heikompaa.
Me loukkasimme kadunmiehen oikeustajua. Osana tuota seksuaalista vapautumista
eräälle kaupungin toreista on pystytetty muistomerkki homoseksualismille.
Seksuaalinen vapaus on viety räikeisiin äärimmäisyyksiin Amsterdamissa, jota
pidetään Euroopan homoseksualismin pääkaupunkina. Joka viikonloppu arvioidaan
kymmenen- viidenkymmenen tuhannen homoseksuaalin miehen ja naisen saapuvan
Amsterdamiin sen kuuluisan yöelämän ja tapahtuminen vuoksi. Myös
heteroseksuaalit, isoäidit mukaan lukien, reagoivat voimakkaasti, kun puhuimme
homoseksualismin harjoittamista vastaan ja kun korostimme, että se osoittaa
kuinka kauas Amsterdamin kaupunki on kulkeutunut Jumalan asettamista normeista.
(7)
Jumalan rakkaus.
Kun lähdetään tutkimaan
asiaa, on se hyvä aloittaa rakkaudesta, koska on totta, että sitä tarvitsee
niin homoseksuaali kuin jokainen ihminen eikä sitä voi kiistää. Kukapa ei
haluaisi olla hyväksytty ja pidetty? Tämä perustarve on jokaisella ihmisellä ja
on hyvä, että se täyttyy. Sitä olisi hyvä kokea jo kohdusta alkaen. Monien
homoseksualistienkin taustalla on usein traumaattisia ihmissuhteita
(miehillä
yleensä huono isäsuhde, torjunta kavereiden taholta, seksuaalista
hyväksikäyttöä ja naisilla yleensä puutteellinen äitisuhde).
Kuitenkin, kun katsomme Uutta testamenttia, on sen koko ydin
juuri siinä, että meitä on rakastettu ilman ehtoja. Lukuisat jakeet osoittavat,
että kun olimme erossa Jumalasta, hänen vihollisiaan ja syntisiä, on meitä
rakastettu hänen taholtaan. Se sulkee sisäänsä niin homoseksuaalit kuin
kaikkein pahimmat ja pienimmätkin syntiset. Jokainen ihminen saa olla saman
rakkauden kohde kuten voimme huomata:
-
(Room 5:8) Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä,
että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli
meidän edestämme.
-
(Room 5:10) Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia,
tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta,
paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;
-
(Joh 3:16) Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän
antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan
hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Mikä on totuus? Vaikka maailman jokainen
ihminen – myös homoseksualistit – saa olla Jumalan rakkauden kohteena, kuten
näimme, on hyvä kuitenkin ottaa esille kysymys siitä, mikä on totuus ja onko
tekemillämme teoilla merkitystä. Sitä ei juuri tule esille maallisissa
tiedotusvälineissä.
Tämä kysymys on kuitenkin tärkeä. Sillä jos Raamatun ja
varsinkin Uuden testamentin sanoma on totta, osoittaa se meille, että
haureelliset, avionrikkojat, murhaajat, mutta myös miehimykset eli
homoseksuaalisuuden harjoittajat – jollaista elämäntapaa meidän yhteiskunnassamme
usein puolustellaan rakkaudella – eivät peri Jumalan valtakuntaa. Hyvä kysymys
siis on, kuinka totta mm. seuraavat jakeet ovat ja kuinka moni meistä ottaa
nämä sanat vakavasti? Jos ne ovat totta ja kaikesta huolimatta hylkäämme ne,
emmekö silloin menettele tyhmästi? Meidän virheemme muutenkin on, että
ajattelemme asioita hyvin lyhytnäköisesti vain nautintojen kannalta emmekä
pohdi iankaikkisuutta:
-
1 (Kor 6:9,10) Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa?
Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat,
ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10.
eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä
anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
Mitä edellinen asia sitten merkitsee
käytännössä, niin on selvä, ettei katumaton ihminen voi päästä Jumalan
yhteyteen ja taivaaseen. Kun Jeesus ja apostolit kehottivat mielenmuutokseen ja
luopumaan synneistä (Matt 4:17 Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja
sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut
lähelle"), on nämä sanat syytä ottaa vakavasti eikä tehdä turhaksi
niitä. Monien ongelma on juuri siinä, että he eivät koskaan ajattele koko asiaa
tai myönnä tehneensä syntejä. He eivät myönnä homoseksuaalisuutta tai
avioliiton ulkopuolisia suhteita synniksi ja juuri se estää heitä saamasta
anteeksi. Sillä vaikka Jeesus on syntisten Vapahtaja ja armo on tullut hänen
kauttaan, ei se hyödytä yhtään sellaista ihmistä, joka väittää olevansa
synnitön eikä myönnä tehneensä mitään väärin. Isä meidän -rukouksessa, joka
monille on tuttu, kehotetaan rukoilemaan syntien anteeksiantamusta, mutta siitä
on hyötyä meille vain silloin, kun ensin myönnämme, että olemme tehneet jotain
syntiä. Tämä on lähtökohta todelliselle anteeksiantamukselle:
-
(Luuk 11:4) ja anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin
annamme anteeksi jokaiselle velallisellemme; äläkä saata meitä kiusaukseen;
vaan päästä meidät pahasta."
-
(1 Joh 1:8-10) Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme
itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9.
Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että
hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10.
Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi,
ja hänen sanansa ei ole meissä.
Edelleen on hyvä huomata,
että Jumalan rakkaus ja armo, joka on ilmestynyt meille Jeesuksen Kristuksen
kautta, voi muuttaa koko elämämme. Se koskee niin homoseksuaalisuutta kuin myös
muita riippuvaisuuksia ja himoja kuten vapautuminen alkoholismista, tupakasta,
vihasta, pornoriippuvuudesta… Kaikista näistä asioista voidaan päästä irti. Jos
sanotaan, ettei se ole mahdollista, niin silloin väitetään seuraavia Jeesuksen
sanoja valheeksi. Käytäntö ainakin osoittaa, että monet ovat vapautuneet
edellisistä asioista. Olemmeko itse valmiita muuttumaan ja lähtemään mukaan
tähän prosessiin:
- (Joh 8:36) Jos siis
Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.