LUKU 1 -
Avioliitto merkitsee luopumista
- (1 Moos 2:24) Sentähden mies luopukoon
isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.
Jos yritetään selostaa
miehen ja vaimon välistä suhdetta ja avioliittoa, on yksi parhaita jakeita
ylläoleva 1 Moos 2:24, joka esiintyy jo luomiskertomuksen yhteydessä mutta myös
Jeesuksen (Matt 19:4,5) ja Paavalin (Ef 5:31) opetuksessa.
Huomioitavaa jakeessa on, että siinä esiintyy kolme periaatetta
- luopuminen, liittyminen ja yhdeksi lihaksi tuleminen - jotka ovat voimassa
tänäkin päivänä. Nämä periaatteet pitävät itseasiassa sisällään kaiken
oleellisen avioliittoon liittyen, ja kun on kyseessä muu Raamatun opetus, tuo
se korkeintaan vahvistusta ja lisävalaistusta näihin periaatteisiin, mutta ei
mitään mullistavaa uutta.
Huomioitavaa myös on, että useimmat avioliitto-ongelmat johtuvat
juuri siitä, että jollakin tavalla emme ole noudattaneet näitä periaatteita,
vaan meillä on ollut elämässämme väärä tärkeysjärjestys - järjestys, jossa muut
vähemmän tärkeät asiat ovat tulleet avioliiton edelle. Varsinkin se, ettei ole
oikealla tavalla luovuttu vanhemmista ja muista tärkeistä sidonnaisuuksista, on
seikka, joka hiertää monissa suhteissa.
Seuraava lainaus antaa hyvän kuvan kyseisestä asiasta. Se käsittelee
hyvin yleistä ongelmaa luopumisen alueella eli tilannetta, jossa miehen äiti
sekaantuu jatkuvasti avioliittoon, koska hänestä tuntuu, ettei nuori morsian
kenties osaa pitää huolta hänen pojastaan ja ettei tämä tiedä, miten taloutta
hoidetaan. Tämä "anoppiongelmaksi" nimitetty ongelma on varmaan
yleisin malli siitä, miten irtautuminen entisistä sitovista ihmissuhteista ei
ole päässyt terveellä tavalla toteutumaan:
Aviopari istui hiljaa
useita minuutteja. Lopulta nuori vaimo tokaisi: "Olen kestänyt tätä neljä
vuotta, ja nyt olen saanut tarpeekseni! Olen kurkkuani myöten täynnä! Mieheni
ja itseni lisäksi perheessämme on kolmantena pyöränä hänen äitinsä. Ja jollet
sinä osaa auttaa meitä, avioliittomme on kyllä lopussa!"
Ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän veti
henkeä ja jatkoi luettelemalla syitä, joiden vuoksi hänestä tuntui siltä kuin
hänestä tuntui. "Tonyn äiti soittaa hänelle joka päivä. Yhtään päivää ei
jää väliin! Jos minä vastaan puhelimeen, hän vain pyytää Tonya ja odottaa tätä
puhumatta mitään. En saa häntä puhumaan minulle. Aina kun hän tulee kylään, hän
alkaa huomautella asioista, jotka ovat pielessä. 'Mikseivät lapset saa tehdä
sitä tai tätä?' Hänen mielestään kaikki on minun syytäni. En kasvata lapsia
oikealla tavalla. En kohtele Tonya niin kuin hyvän vaimon tulisi. Kaikki mitä
teen on väärin, ainakin hänestä. Ja vain sen vuoksi että olen ulkomaalainen,
hän puhuu minusta 'ulkomaisena miniänä'. Ja mieheni antaa sen vain jatkua ja
jatkua. En saa häneltä minkäänlaista tukea. On siinä minulla aviomies! Tämän
sanottuaan hän risti käsivartensa ja mulkaisi miestään...
Kun keskustelimme yhdessä
tuona ensimmäisenä kertana, sekä Tony että Joyce selittivät hämmentyneet
tunteensa vanhemmista johtuviksi . Heidän lähdettyään toimistostani ajattelin kahta
muuta avioparia, joiden kanssa olin
keskustellut samana päivänä ja joilla oli ongelmia vanhempiensa kanssa.
Minusta tuntui, että olin joutunut vastakkain kulkutaudin kanssa. (1)
VANHEMMISTA LUOPUMINEN. Kun on kyseessä vanhemmista luopuminen, johon 1
Moos 2:24 kehoitti, on se tosiaan yksi pääedellytyksistä uuden aviosuhteen
luomiselle. Jos mies tai vaimo eivät ole terveellä tavalla luopuneet
vanhemmistaan ja entisistä sitovista ihmissuhteistaan, ei uusi avioelämä voi
yleensä kovin hyvin onnistua.
Mitä vanhemmista luopuminen sitten tarkoittaa käytännön
elämässä, on hyvä huomata, ettei se koskaan merkitse vanhempiensa kieltämistä
tai pulaan jättämistä (Ks. esim. 1 Tim 5:8) eikä heidän hylkäämistään. Se ei
myöskään tarkoita, että heitä pitäisi lakata kunnioittamasta, koska tämäkin
käsky on yhä voimassa.
Sensijaan jokaisen oman elämän kohdalla se voi merkitä sitä,
että henkilön tulisi pitää sukunsa erillään avioliitosta niin, ettei se pääse
häiritsemään suhdetta. Sillä kun olemme liittyneet puolisoomme, on liitto hänen
kanssaan kaikkein tärkein ihmissuhde maan päällä; sen jälkeen tulevat vasta
muut ihmissuhteet. Jos siksi asetamme suhteemme vanhempiin tämän suhteen
edelle, emme ole silloin vielä oikealla tavalla luopuneet heistä, ja sama asia
voi olla suurena uhkana läheisyyden luomiselle puolison kanssa. Se voi olla
kitkana puolisoiden välisissä suhteissa.
Seuraavassa on joitakin sellaisia riippuvuuden muotoja, joita
ihmisillä voi olla, jos he eivät ole oikealla tavalla luopuneet vanhemmista.
Jos huomaat omassa elämässäsi näitä riippuvuuksia, on sinun hyvä kysyä
itseltäsi, ovatko ne haittana liitollesi:
Aika. Puhutko
joka päivä äitisi kanssa pitkiä puheluja tai käyt liian usein ostoksilla hänen
kanssaan? Jos teet näin viikoittain tai yleensä vietät runsaasti aikaa
vanhempiesi kanssa, saatat tehdä sen oman puolisosi ja liittosi kustannuksella.
Kohtuus kaikessa on varmasti hyvä neuvo tälläkin alueella.
Yhdessäasuminen. Asutteko
jommankumman vanhempien kotona ja saman katon alla heidän kanssaan? Joskus tämä
voi onnistua ja joskus siihen voi olla myös käytännön pakko, mutta yleisesti
ottaen, kun kaksi sukupolvea asuu yhdessä, tuo se mukanaan ongelmia. Niistä
yleisimpiä voivat olla seuraavat seikat:
- Vanhemmat sekaantuvat
asioihin. Erityisen tavallista on, että miehen äiti puuttuu miniän
taloudenhoitoon ja yrittää neuvoa, miten sitä hoidetaan.
- Kotona koko ajan asunut
nuori voi kokea olonsa ristiriitaiseksi, koska hän voi tuntea
velvollisuudentuntoa ja miellyttämisenhalua sekä vanhempiaan että puolisoaan
kohtaan. Myös äiti voi tuntea olonsa haikeaksi, kun poika kotiin tullessaan
menee ensimmäisenä nuoren vaimonsa eikä hänen luokseen.
- Jos kotona koko ajan
asunut nuori viettää paljon aikaa vanhempiensa kanssa, voi taloon tullut
puoliso tuntea helposti itsensä syrjäytetyksi ja ulkopuoliseksi.
- Vaikeita tilanteita
voivat olla erityisesti nuorelle parille tulleet kiistatilanteet ja riidat. Jos
kotona koko ajan asunut nuori menee hakemaan näissä kiistoissa tukea
vanhemmiltaan tai moittii puolisonsa vikoja näille, voi se lyödä kiilan nuoren
parin väliin. Heidän pitäisi sentähden oppia tekemään yhdessä ratkaisuja niin,
etteivät selosta ongelmiaan vanhemmilleen tai muillekaan.
Taloudellinen
riippuvuus. Oletteko taloudellisesti riippuvaisia vanhemmistanne?
Joskus tämäkin asia voi tulla kysymykseen ja vanhemmat voivat siinä mielellään
auttaa - esim. silloin kun nuoren opinnot ovat vielä kesken ja ei ole muutakaan
tulonlähdettä. Ongelmaksi asia muuttuu vasta silloin, kun taloudelliseen tukeen
liittyy ehtoja - eli ehtoja, joiden kautta vanhemmat voivat hallita nuoren
parin elämää.
LUOPUMISEN TOINEN PUOLI. Kun on kyseessä käsky luopua vanhemmista, on se
ensisijaisesti annettu nuoremmalle polvelle ja varsinkin miehelle, jonka olisi hyvä
pitää sukunsa erillään avioliitostaan.
Kuitenkin luopumisessa on myös toinen puoli, ja se on vanhempien
osuus. Sillä kun nuorten on luovuttava vanhemmistaan, on myös vanhempien annettava
lastensa lähteä. Eli vanhempien on annettava lastensa lähteä niin, etteivät he
sido näitä itseensä, sekaannu lasten elämään tai anna edes neuvoja, ellei niitä
erikseen pyydetä (Tosin vanhempien halussa jakaa neuvoja on usein kyse vain
siitä, että he haluavat auttaa ja tuntea itsensä tarpeelliseksi. Nuorten ei
siksi kannata tyrmätä näitä neuvoja saman tien.). Heidän tulisi antaa
lastensa olla tarpeeksi rauhassa ja olla ystävällisiä, mutta ei kuitenkaan
tunkeilevia.
Toisaalta, jos vanhempi sitoo lapsensa liian tiukasti itseensä,
voi se aiheuttaa näissä suuria tunne-elämän taakkoja ja ristiriitaisuuksia
varsinkin siinä vaiheessa, kun he yrittävät irtautua kodista ja perustaa omaa
perhettä. Varsinkin yksinhuoltajaperheissä ja perheissä, joissa vanhempien
avioliitto on onneton, ovat väärät riippuvuudet mahdollisia, kun vanhempi
puolisonsa sijasta kääntyykin lapsensa puoleen ja tekee tästä uskotun ja
luotettavan seuralaisen. Se voi aiheuttaa sen, että lapsen on myöhemmin vaikea
irtautua vanhemmastaan vääränlaiseksi muodostuneen läheisyyden takia.
Jos sentähden olet vanhempana tässä
tilanteessa, on sinun hyvä huomata, ettet sido lapsiasi väärällä tavalla
itseesi, vaan autat heitä vapautumaan itsestäsi. Voit kyllä kuunnella ja
arvostaa jälkikasvuasi, mutta anna heidän kuitenkin kokea se, että he voivat
vapaasti ja hyvillä mielin lähteä, kun sen aika tulee.
LAITA ASIAT
TÄRKEYSJÄRJESTYKSEEN! Edellä on
puhuttu siitä, miten vanhemmista luopuminen on välttämätöntä ja avioliiton
perusedellytys. Jos tätä ei tapahdu, ei suhdekaan voi alkaa terveeltä pohjalta,
vaan siinä voi esiintyä ongelmia heti alusta alkaen.
Toisaalta, kun vanhemmista luopuminen on välttämätöntä, on
selvää, että puolisoiden on luovuttava myös muista vähemmän tärkeistä suhteista
ja siteistä, tai ainakin niiden on muutettava muotoaan. Sillä monet avioliiton
ongelmista johtuvat siitä, että puolisot eivät ole kaikkein läheisimmät
toisilleen, vaan heillä on väärä tärkeysjärjestys elämässään. He ovat ehkä
laittaneet sivuasiat toistensa edelle ja rinnalle, joka sitten on voinut tuoda
säröjä heidän suhteeseensa. Samoin he eivät ole ehkä ymmärtäneet, että puolison
pitäisi olla kaikkein läheisin henkilö ja asia maan päällä, ennen muita
vähemmän tärkeitä asioita.
Katsommekin seuraavassa joitakin sellaisia vääriä malleja ja
arvojärjestyksiä, joita elämässämme voi esiintyä. Jos itse huomaat vääriä
malleja elämässäsi, on sinun syytä laittaa asiat pikaisesti oikeaan
järjestykseen.
Menevä mies tai nainen. Ensinnäkin
jos olet menevä mies tai nainen, joka käytät kaiken aikasi uran luomiseen,
harrastuksiin ja muihin kiinnostuksen kohteisiin sensijaan, että hoitaisit
kunnolla suhdetta puolisoosi, olet valinnut väärän arvojärjestyksen. Aina kun
annamme liian tärkeän aseman näille toissijaisille asioille, emmekä ole
pitäneet yllä suhdetta rakkaimpaamme, olemme tehneet väärän valinnan.
Seuraava Rob Parsonsin kertoma esimerkki osoittaa hyvin asian
yleisyyden. Siinä on kyse miehistä, koska he useimmiten laiminlyövät puolisonsa
tällä tavoin, vaikka nykyisin yhä useammat naisetkin voivat syyllistyä samaan.
Onko elämässäsi kyse samanlaisesta tilanteesta, jossa sinulla on asioiden
suhteen väärä arvojärjestys?
Anteeksi, jos tämä
tuntuu liian tunteelliselta, mutta en pysty kirjoittamaan tästä miehestä
tunteettomasti, sillä olen tavannut hänet niin usein saamissani kirjeissä ja
olen tehnyt niin monia näistä samoista virheistä itsekin.
Sanoisin, että puolet saamistamme kirjeistä
kertovat siitä, miten puoliso on liian kiireinen ehtiäkseen kuunnella, saatikka
puhua. Tavanomainen kirje kuulostaisi tällaiselta:
Mieheni on uskollinen
aviomies ja isä, mutta hänellä on aina kiire. Hänellä on kokopäivätyö ja sen
lisäksi hän on monien toimikuntien jäsen ja toimii aktiivisesti
paikallisseurakunnassa. Lapset ja minä emme näe häntä kovinkaan paljon. Alan
katkeroitua, mutta minusta tuntuu, etten voi kertoa kenellekään, millaiselta
minusta tuntuu.
En halua mieheni
ajattelevan, etten tue häntä. Toiset vaimot näyttävät selviytyvän tällaisesta
hyvin. Onko vika minussa? Kotona mieheni ei puhu paljon...(2)
Kokoukset. Eräs
asia, joka voi ottaa puolison paikan kokonaan, on hengellinen toiminta ja
kokouksissa käyminen. Vaikka on varmastikin oikein ahkeroida Jumalan
valtakunnan työssä, on mahdollista, että tämä asia voi johtaa puolison laiminlyömiseen
kuten monet maallisemmat asiat. Se voi johtaa siihen, että puoliso ja perhe
jäävät jonnekin matkan varrelle ja ikäänkuin taka-alalle hengellisen kiireen
tai vaikka kuorotoiminnan takia.
Sentähden jos ollaan tässä tilanteessa, on hyvä varata aikaa ja
jakamatonta huomiota myös läheisilleen niin, ettei laiminlyö heitä minkään
hengellisen tai maallisenkaan asian takia. Tärkeysjärjestyksen tulisi olla
sellainen, että suhde puolisoon on Jumalasta heti seuraava eli kakkossijalla;
vasta sitten tulevat lapset sekä kokouksissa käyminen. Tätä asiaa kuvaa
seuraava luettelo:
1. Oma suhde Jumalaan
2. Puoliso
3. Lapset
4. Seurakunta sekä
hengellinen ja maallinen työ
5. Muut asiat
Mutta mistä sitten johtuu
edelläoleva järjestys? Mikä on syynä siihen, että meidän on asetettava
puolisomme ja läheisemme niin tärkeälle sijalle ennen hengellistä työtäkin?
Vastaus on kuitenkin yksinkertainen. Syy edelliseen
järjestykseen on tietysti se, että oma puolisomme ja perheemme on tärkein seurakunta
ja lähetyskenttä (Ks. esim. 1 Tim 3:2-5,12,
5:8, Tiit 1:5-9). Meillä on ensisijaisesti vastuu heistä ja heidän
hyvinvoinnistaan ja jos otamme liian paljon muita velvollisuuksia kantaaksemme,
voimme rikkoa tämän järjestyksen. Toinen syy on tietenkin se, että jos
puolisomme on tyytyväinen ja perheen asiat kunnossa, on hengellinen työkin
silloin paremmalla pohjalla.
Lapset. Eräs
tapa, miten saatamme tärkeysjärjestyksessä erehtyä, on sekin, kun jompikumpi
vanhemmista laittaa lapsensa puolisonsa edelle ja antaa näille etusijan. Se voi
tapahtua silloin, kun vaimo vauvan synnyttyä kiintyy enemmän tähän kuin
miehensä - eli lasten syntyminen voi olla suhteelle kriisialtista aikaa - ja
jolloin mies voi helposti tuntea itsensä kyseisessä tilanteessa ulkopuoliseksi.
Tai sitten yhtä mahdollista on, että "isän pikku kullanmurut" ovat
tärkeämpiä kuin oma vierellä oleva puoliso, ja jolloin hän kiinnittää kaiken
huomionsa pienokaisiin puolisonsa sijasta.
Siksi on hyvä huomata, että perheen tärkein suhde ei ole
vanhemman ja lapsen välinen suhde, vaan miehen ja vaimon välinen suhde. Aina
jos laitamme lapset puolison edelle, tuo se särön koko perhe-elämään ja lapset
itsekin voivat huonosti. Sensijaan jos vanhempien välinen suhde on ehjä ja
rakkaudellinen, tuntevat myös lapset olonsa turvatuiksi ja ovat onnellisia.
Jokaisen kannattaa siksi ensin satsata puolisoonsa, niin muutkin asiat hoituvat
yleensä paremmin.
