LUKU 3 -
Järjestys
puolisoille
- (Ef 5:22-25,28,33) Vaimot,
olkaa omille miehillenne alamaiset, niinkuin Herralle;
23. sillä mies on
vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin
vapahtaja.
24. Mutta niinkuin
seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä
kaikessa alamaiset.
25. Miehet,
rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi
itsensä alttiiksi sen edestä...
28. Samalla tavoin
tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka
rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä...
33. Mutta myös teistä
kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo
kunnioittakoon miestänsä.
Kun avioliitossa esiintyy
ongelmia, ovat usein syynä edellisissä luvuissa mainitut asiat eli se, että ei
ole laitettu asioita omassa elämässä tärkeysjärjestykseen sekä se, että ei
suostuta hyväksymään toista, mikäli tämä ei käyttäydy toivotulla tavalla. Nämä
kaksi asiaa aiheuttavat suuren osan suhteessa esiintyvistä ongelmista.
Toisaalta yksi tärkeä asia avioliitossa on se, että ymmärrämme
asemamme puolisoina oikealla tavalla. Raamattu opettaa hyvin selvästi, että
kummallakin puolisolla on aivan erityinen roolinsa, jotka heidän pitäisi omaksua
- roolit, joihin kuuluu vaimon kunnioitus ja alamaisuus miestään kohtaan sekä
miehen rakkaus vaimoaan kohtaan, ja johon viittaavat mm. ylläolevat Raamatun
jakeet. Jos emme ymmärrä miehen ja naisen erilaista asemaa avioliitossa tai
emme halua toteuttaa sitä, voi se tuoda ristiriitoja suhteeseen.
Tutkimmekin seuraavissa kappaleissa sitä, miten vaimon
alamaisuus sekä miehen rakkaus voivat ilmetä käytännössä ja miten ne voidaan
toteuttaa arkielämässä. Tälläkin alueella, jos pelkästään toinen puoliso on
valmis muuttumaan, voi se tuoda uuden säväyksen koko suhteelle.
VAIMON TEHTÄVÄ. Jos aloitetaan vaimon osuudesta puolisoiden
välisessä suhteessa, on erilaisia huomioitavia seikkoja siinä, miten hän voi
kunnioittaa miestään, olla tälle alamainen ja miten yleensä suhtautua toiseen.
Niistä osa koskee tavallista arkielämän asennetta ja toiset taas muita puolia
samalta alueelta:
Oikea asenne. Ensinnäkin sinulla vaimona tulee olla oikea asenne
miestäsi kohtaan. Sillä kun Raamattu kehottaa vaimoa kunnioittamaan miestään
(Ef 5:33) sekä olemaan sopiva kumppani ja apu (1 Moos 2:18: Ja Herra Jumala
sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun,
joka on hänelle sopiva.), tulee sinun antaa myös miehesi kokea tämä. Eli
tehtäväsi vaimona on saada mies ennen kaikkea tuntemaan tunteissaan nämä asiat;
miten hän on ihailtu ja arvostettu, miten hänellä on sopiva "apu",
joka haluaa seistä hänen rinnallaan, miten hänen vaimonsa haluaa olla alamainen
ja miten mies on myös "herra talossaan" kuten Esterin kirjassa (Ks!
Ester 1:20-22) on osoitettu. Samaan asiaan viittaavat myös Saarasta kerrotut
esimerkit:
-(1 Piet 3:5,6) Sillä
näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat
itsensä ja olivat miehillensä alamaiset;
6. niin oli Saara kuuliainen
Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi; ja hänen lapsikseen te olette
tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne
peljättää.
-(1 Moos 18:12)
Sentähden Saara naurahti itseksensä ja ajatteli: "Heräisikö minussa, näin
kuihduttuani, vielä halu? Ja myös minun herrani on vanha."
Kyseessä on ennen kaikkea
tahdon asenne, jossa sinä vaimona haluat tehdä miehesi onnelliseksi ja
arvostetuksi. Asiaan voi liittyä myös oman käytöksesi korjaaminen niin, että
haluat palvella ja miellyttää miestäsi koko sydämestäsi, suostua tämän
toiveisiin ja olemaan ennen kaikkea nalkuttamatta. Jos nämä asiat toteutuvat,
voi se muuttaa suhdetta puolisoosi ainakin yhden asteen parempaan suuntaan.
Ei ehtoja. Toinen huomioitava piirre vaimon kunnioituksessa
miestään kohtaan on, ettei se saisi koskaan olla ehdollista. Monien vaimojen
ongelma on, että he odottavat miehensä ensin muuttuvan ennenkuin voivat
kunnioittaa tätä. He voivat jatkuvasti nalkuttaa miehelleen tämän virheistä ja
ajatella, ettei tämä ansaitse heidän kunnioitustaan - he saattavat sanoa:
"Sinä et tiedä, millainen mieheni on!" - tai ole tarpeeksi
täydellinen siihen.
Jos olet vaimona tässä tilanteessa, on sinun hyvä kuitenkin
huomata, että olet tottelematon Jumalalle, jos asetat ehtoja kunnioitukselle
tai odotat miehesi ensin muuttuvan. Sillä vaimon ei tule kunnioittaa miestään
siksi, että tämä on tehnyt jotakin ansaitakseen sen, vaan koska sana kehottaa
siihen. Mies on vaimon pää silloinkin kun hän on puutteellinen tai ei ole
sanalle kuuliainen kuten seuraavat jakeet osoittavat:
- (1 Kor 11:3) Mutta
minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja
että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.
- (1 Piet 3:1) Samoin
te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät
ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin
voitettaisiin,
Kyseessä on sentähden
ennen kaikkea kuuliaisuus Jumalalle ja tahdon asenne, joka ei ole valtavista
tunteista riippuvainen, ja jossa joudut valitsemaan kahden eri vaihtoehdon
välillä. Tunteet voivat joskus panna voimakkaastikin vastaan, mutta jos
valitset miestäsi arvostavan, kunnioittavan, ihailevan sekä myötäilevän
asenteen, voivat tunteet kyllä myöhemmin seurata.
Astu taustalle!
- (Ef 5:24) Mutta
niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin
miehillensä kaikessa alamaiset.
- (Kol 3:18) Vaimot,
olkaa miehillenne alamaiset, niinkuin sopii Herrassa
Jos jatketaan samaa
teemaa, vaimon alamaisuutta, on yksi alue, missä sen pitäisi tulla ilmi, myös
päätöksentekö. Sillä kun mies on vaimon pää ja vaimon tulee olla miehelleen
alamainen, tulisi vaimon ymmärtää asemansa myös tällä alueella. Hänen tulee
ennen kaikkea ymmärtää, ettei hän ole esillä väärällä tavalla tai ettei ota ohjaksia
käsiinsä silloin, kun hänen pitäisi astua syrjään ja olla taustalla.
Mitä tämä sitten käytännössä merkitsee, on se, että sinun
vaimona tulee asettaa aina miehesi ratkaisu etusijalle ja antaa sille viimeinen
sana (Ks! myös 4 Moos 30:11-16). Jos ette ole päässeet yksimielisyyteen, tulee
sinun aina taipua miehesi ratkaisuun ja päätökseen, mikäli se ei selvästi ole
ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa. Voit kyllä esittää ajatuksesi ja toiveesi
miehellesi, mutta lopullisen päätösvallan tulisi olla hänellä, vaikka hän
tekisi joitakin vääriäkin ratkaisuja (muista silloin olla nalkuttamatta!).
Sinun tulisi siis ennen kaikkea oppia tyytymään miehesi tahtoon vaikeissakin
tilanteissa eikä vain silloin kun olet samaa mieltä.
Bob Mumford kertoo asiasta hyvän esimerkin kirjassaan. Kyseessä
on nainen, joka ymmärsi sen tosiasian, että mies on vaimon pää:
Eräällä tuntemallani
naisella on kaunis lauluääni. Häntä pyydetään usein laulamaan kirkossa tai
kokouksissa. Hänen aviomiehensä haluaa vaimonsa mieluummin pysyvän enimmäkseen
kotona, sillä heillä on monta pientä lasta. Kerran kysyin häneltä: "Miten
laulamisesi sujuu?"
Hän vastasi hymyillen: "Alan
lopultakin oppia laulamaan vain silloin, kun Herra haluaa minun laulavan."
- "No, miten sinä tiedät, milloin Herra
haluaa sinun laulavan ja milloin ei?", minä vastasin.
Hän nauroi ja vastasi iloisen varmasti:
"Jumala on antanut minulle aviomiehen pääksi. Minä vain kysyn Jimiltä. Jos
Jim kieltää, tiedän, ettei Herra halua minun laulavan. Jos hän vastaa myöntävästi,
olen varma siitä, että Herra haluaa käyttää minua ja ääntäni. Niin
yksinkertaista se on, ja se toimii todella hienosti." (10)
Miehen ilahduttaminen
-(1 Kor 7:34) ...
mutta naimisissa oleva huolehtii maailmallisista, kuinka olisi mieliksi
miehellensä.
Avioliiton arkielämässä on
usein se vaara, että puolisot keskittyvät vain omiin tarpeisiinsa ja odottavat
toisen täyttävän ne. He odottavat, että toinen ilahduttaisi heitä ja tekisi
heidät onnelliseksi.
Kuitenkin jos vaimona olet tässä tilanteessa, on sinun hyvä
kääntää asetelma ylösalaisin ja alkaa itse ilahduttaa ja miellyttää miestäsi.
On useita tapoja, joilla voit miellyttää miestäsi ja tehdä hänet
tyytyväisemmäksi. Näitä voivat olla seuraavat asiat:
Suostu miehesi
pyyntöihin! Sillä jos miehesi on
pyytänyt jotain palvelusta tai esittänyt jonkin toiveen, ei sinun tule niistä
aina kieltäytyä. Voit myös kysyä puolisoltasi, onko joitakin sellaisia asioita,
joita voit tehdä hänen hyväkseen tai miellyttääksesi häntä. Yksi alue on
tietysti se, että suostut iloiten seksiin, kun miehesi pyytää sitä sinulta.
Tunnusta
tottelemattomuutesi! Sillä jos olet
ollut tottelematon miehellesi - eli et ole ollut alamainen - tai olet
käyttäytynyt muutoin sopimattomasti, voit tunnustaa miehellesi väärän asenteesi
ja kertoa halustasi muuttua samalla alueella.
Älä nalkuta! Eräs tärkeä asia on, ettet nalkuta miehellesi tai
puhu hänen virheistään muille. Yritä sensijaan olla ymmärtäväinen ja
myötätuntoinen miestäsi kohtaan, ja kuuntele tarkasti, kun hän puhuu.
Tee sitä, mistä mies
nauttii! Eräs tapa ilahduttaa
miestäsi on, että teet jotain, mistä hän nauttii. Se voi olla hänen
mieliruokansa, jonka valmistat. Tai sitten se voi olla suudelma ja lämmin
vastaanotto, kun hän tulee kotiin. Tai sitten se, että kiinnostut miehesi elämästä
ja osallistut samoihin harrastuksiin - monet miehet ainakin pitävät siitä, että
heidän vaimonsa osallistuu samoihin asioihin.
Toiset miehet voivat myös arvostaa sitä, että suot heille
ylimääräisen vapaapäivän esim. kalareissua varten. Voit silloin valmistaa
hänelle eväät ja lähettää hänet hyvillä mielin matkaan.
Omasta ulkoasusta
huolehtiminen on tärkeätä, sillä
varmasti jokainen mies haluaa, että hänen vaimonsa hoitaa itseään. Sinun ei
tarvitse olla kauneuskuningatar, mutta varmasti eduksi on, jos pidät huolta
hiuksistasi ja ulkoasustasi myös häiden jälkeen.
Siisti ja puhdas koti sekä tiskatut astiat ovat nekin asioita, jotka tuovat
viihtyisyyttä ja jota mies arvostaa. Niiden arvon huomaa viimeistään silloin,
kun ne puuttuvat. Älä kuitenkaan tee tästä asiasta niin tärkeää, että se nousee
kaiken muun edelle!
Ymmärrä miestäsi! Eräs tärkeä puoli miehen ja naisen erilaisuudessa on
se, miten he suhtautuvat stressiin.
Sillä kun vaimojen tavallisin stressin purkamistapa on puhuminen
- hän puhuu tunteistaan ja ongelmistaan miehelleen ja saa siitä helpotusta -
kaipaa mies taas yksityisyyttä ja että saa rauhassa selvitellä asioitansa - eli
hän ei poista stressiä puhumalla.
Mitä tämä sitten merkitsee sinun kannaltasi vaimona, on se,
ettei sinun tule vaatia miestäsi puhumaan, ilmaisemaan tunteitaan tai yrittää
auttaa häntä erilaisia ratkaisuja ehdottamalla. Jos yrität saada miestäsi
puhumaan - "Kerro kaikki" - niin se vain lisää hänen stressiään ja
tuntuu kiusalliselta, koska hän kaipaa siinä hetkessä rauhaa. Hän voi silloin,
jos yrität saada häntä avautumaan, vetäytyä vain syvemmälle kuoreensa.
Paras, mitä sentähden voit tehdä, on, että olet vain lämmin ja
ystävällinen miehellesi ja annat hänen rauhassa selvitellä ajatuksiaan. Anna hänen
kokea, että hänen on mukava tulla kotiin, jossa hänet hyväksytään ja jossa hän
saa olla ilman "kuulusteluja". Älä siis yritä väkisin tunkeutua hänen
sisäiseen elämäänsä, vaan hyväksy hänen senhetkinen tilansa. Jossain vaiheessa,
kun hän tulee takaisin ulos kuorestaan, hän saattaa puhua sinullekin:
Luolaan menosta
kielii esimerkiksi tällainen sananvaihto: "Mikä hätänä?" "Ei
mikään." Mies ei sano: "Olen hermostunut ja minun täytyy saada olla
vähän aikaa yksin." Hän vain lakkaa puhumasta. Naisen ei kannata ottaa
tätä henkilökohtaisesti, vaan ymmärtää, että mies tarvitsee yksinäisyyttä
selvittääkseen stressin aiheensa. Rakentavan keskustelun aika on sitten, kun
mies tulee omasta aloitteestaan ulos luolasta. Jos nainen tässä vaiheessa
syyttää miestä luolaan menosta, vetäytyy mies sinne takaisin.
... Nainen voi kokeilla, miten pitkälle
hänen luolamiehensä on pohdinnoissaan päässyt. Hän voi esimerkiksi sanoa:
"Sitten, kun olet puhetuulella, haluaisin viettää vähän aikaa kahden
kesken. Ilmoittele, milloin on sopiva hetki."
Kun mies kokee, että nainen
vaatii häntä puhumaan, hänen mielensä tyhjenee. Hän ei löydä mitään sanottavaa.
Hän on kovan paikan edessä. Nainen saa miehen tuntemaan vastahakoisuutta
kuulustelemalla häntä. Jos miestä paheksuu puhumattomuudesta, varmistaa sen,
ettei tällä ole mitään sanottavaa. Jos sen sijaan mies saa tuntea olevansa
hyväksytty sellaisena kuin on, hän vähitellen avautuu. (11)
Uskomaton puoliso. Kun on kyseessä vaimon suhtautumistapa mieheensä, on
yksi osa siitä myös uskomaton puoliso ja se, ettei vaimo toimi hänen kanssaan
väärällä tavalla.
Sillä hyvin tavallista on, että kun vaimo tulee uskoon, hän
yrittää heti puheillaan saada miestään kiinnostumaan uskonasioista sekä saada
tätä muuttamaan elämäntapansa ja käytöksensä. Hänellä voi olla käännyttävä ja
vaativa asenne: "Muutu!" Samoin hän voi ajatella, että voi
saarnoillaan ja valituksellaan kääntää miehensä kiinnostuksen ja pelastaa
tämän.
Jos olet tässä tilanteessa, on sinun hyvä kuitenkin tietää,
ettei edelläoleva ole oikea toimintatapa. Jos alat saarnata ja puhua miehellesi
uskonasioista, herättää se korkeintaan hänen vastustuksensa ja ärtymyksensä;
tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että mies on luotu perheen hengelliseksi
johtajaksi ja vaimo hänen seuraajakseen.
Paras, mitä tässä
tilanteessa voit tehdä, onkin se, että pysyt vaiti etkä puhu sanaakaan
miehellesi hengellisistä asioista - tai korkeintaan lyhyesti vastaat, jos hän
kysyy jotain. Jos tämän teet, eli et puhu sanaakaan, voi miehesi helpottua
suuresti, eikä hänen vastustuksensakaan ole enää niin suuri. Asiasta puhuvat
osuvasti seuraavat jakeet:
- (1 Tim 2:11,12)
Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena;
12. mutta minä en
salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön
hän hiljaisuudessa.
- (1 Piet 3:1) Samoin
te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole
sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin
voitettaisiin.
Sensijaan tärkeämpää onkin
huolehtia siitä, että itse olet miehellesi alamainen vaimo ja haluat ilahduttaa
ja miellyttää häntä. Sinun täytyy pyrkiä tekemään hänen olonsa mukavaksi eikä
keskittyä käännyttämään häntä. Samoin sinun täytyy erityisesti varoa sitä,
ettet vietä liian paljon aikaa kristittyjen ystäviesi kanssa tai mene koskaan
kokouksiin ilman miehesi tahtoa. Parempi olisi, jos se tapahtuisi vain niinä
aikoina, kun ette ole muutenkaan yhdessä.
MIEHEN TEHTÄVÄ. Kun edellä on puhuttu siitä, miten vaimo voi
parantaa avioliittoa pyrkimällä parantamaan omaa elämäänsä, pätee varmasti sama
myös miehen kohdalla - hänkin voi vaikuttaa siihen, että suhde edistyisi
parempaan suuntaan.
Mitä mies voi sitten tehdä liittonsa parantamiseksi, liittyy
siihen varmasti useitakin keinoja ja tapoja. Ehkä kuitenkin asiat, joita
seuraavassa tutkitaan, ovat tärkeimmästä päästä:
Mies rakastakoon vaimoansa
- (Ef 5:25,33)
Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa
ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
33. Mutta myös teistä
kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo
kunnioittakoon miestänsä.
- (Kol 3:19) Miehet,
rakastakaa vaimojanne, älkääkä olko heitä kohtaan katkerat.
Ensimmäinen perusasia
miehen suhtautumisessa vaimoonsa on varmastikin rakkaus. Hänen tulisi rakastaa vaimoaan,
niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa, kuten ylläolevassa jakeessa
osoitetaan.
Mitä tämä sitten käytännössä merkitsee, kuuluu siihen varmasti
se, että miehen tulee rakastaa vaimoaan joka tilanteessa ja ilman ehtoja. Hänen
tulee hyväksyä vaimonsa silloinkin, kun tämä ei täytä hänen odotuksiaan tai kun
tämä on puutteellinen. Samoin hänen tulee arvostaa myös nalkuttavaa, laiskaa ja
hankalaa vaimoa; aivan kuten vaimon tulisi kunnioittaa yhtä vaikeaa miestä.
On kyllä totta, että edellisenkaltainen, ilman ehtoja tapahtuva,
välittäminen voi olla vaikeaa, mutta juuri tähän tulee meille avuksi Jumalan
Pyhä henki. Hän voi vaikuttaa ihmisessä sen, mihin hän ei muuten pystyisi tai
mihin hänellä ei muuten ole halua:
- (Room 5:5) mutta
toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme
Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
Toinen asia, mikä sinun
miehenä tulee huomioida, on, että vaimosta välittämisesi olisi jatkuvaa. Sillä
monien miesten virhe on siinä, että he, varmistuttuaan unelmiensa tytön olevan
heidän, ajautuvat sen jälkeen eräänlaiseen lepovaiheeseen. He ajautuvat
lepovaiheeseen, jossa heille tulee liian varma olo, he muuttuvat
huolimattomiksi ja laiskoiksi vaimonsa suhteen tai ehkä uppoutuvat työhönsä -
kaikki asioita, jotka ajan myötä voivat johtaa suhteen säröilyyn tai jopa sen
rikkoutumiseen:
Osallistuimme
hiljattain pieneen seminaariin, jossa oli mukana lukuisia 50-60-vuotiaita
pariskuntia. Totesimme, että monet miehet olivat poikkeuksellisen huomaavaisia
vaimojaan kohtaan. Koska olimme parhaillaan kirjoittamassa tätä kirjaa,
kysyimme heiltä, mistä se johtui. Miltei poikkeuksetta miehet sanoivat:
"Tämä on minun toinen vaimoni. Ensimmäisen avioliittoni aikana hyppäsin
niin innokkaasti uraputkeen, etten antanut vaimolleni lainkaan huomiota.
Loukkasin häntä syvästi vuosikausia, ja lopulta hän ei enää kestänyt sitä.
Tällä kertaa teen toisin. Menetin ensimmäisen vaimoni, mutta en aio sotkea
asioita enää toista kertaa." (12)
Jos sentähden haluat
miehenä välttää edellisenkaltaisen virheen, ala uudestaan kiinnittämään
huomiota vaimoosi. Taistele varsinkin itsekkyyttäsi ja laiskuuttasi vastaan,
jotka lienevät pahimmat viholliset tällä alueella. Jos voitat nämä
ominaisuutesi ja jaksat uudestaan lähestyä puolisoasi, voit vastineeksi saada
vähemmän ristiriitoja sisältävän suhteen.
Mies vaimon päänä
- (1 Kor 11:3) Mutta
minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja
että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.
- (Ef 5:23) sillä
mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin
vapahtaja.
Kun on kyseessä miehen
asema vaimon päänä perheessä, johon mm. ylläolevat jakeet viittaavat, kuuluu se
Jumalan säätämään järjestykseen, joka on ollut voimassa jo luomisesta asti. Jos
tästä järjestyksestä poiketaan, on se aina vääristymä eikä ole Jumalan tahto.
Kuitenkin jokaisen miehen on hyvä ottaa huomioon pari asiaa,
jotka liittyvät alueeseen ja omaan käyttäytymiseen. Nämä asiat ovat:
Ei diktaattorina
olemista. Ensinnäkin sinun on hyvä
huomata, että vaimon päänä oleminen ei tarkoita diktaattorina olemista,
pakkovallan käyttöä tai että komentelet vaimoasi. (On kyllä totta, että
monet miehet ovat kiusoitellen testanneet vaimoaan ja vaatineet alamaisuutta,
mutta tämä ei ole oikein. Ainut kohta, jonka he muistavat Raamatusta, saattaa
olla juuri se, että vaimon tulee olla miehelleen alamainen.) Sillä vaimo ei
tarvitse mitään edellisenkaltaista, vaan hän haluaa, että mies kulkisi hänen
edellään ja tekisi päätöksensä hyvänä johtajana - sellaisena, joka ajattelee
seuraajiaan - ei diktaattorina. Tässä asiassa on suuri ero.
Niinpä sinun ensisijainen tehtäväsi miehenä ei ole saada
vaimoasi tottelemaan - hän voi yhä valita kapinallisuuden - ja pitää hänelle
puheita alamaisuudesta, vaan sinun tulee ajatella hänen parastaan ja välittää
hänestä - johon varmasti kuuluu sekin, että mies kyselee vaimonsa mielipiteitä
ja neuvoa eri asioihin ja tekee päätöksensä vasta sitten. Hänen, eli vaimon,
ensisijainen tehtävänsä on kyllä alamaisuus miehelleen, mutta miehen tehtävänä
on vain rakastaa puolisoaan.
Jumalan tahto. Toinen huomioitava asia jokaiselle miehelle on, että
kun Kristus on miehen pää (1 Kor 11:3), niin tulee miehen ensisijaisesti etsiä
hänen ja Jumalan tahtoa oman elämänsä varalle. Mies on siis toisen vallan
alainen (Matt 8:9) ja hänen tulisi siksi yrittää päästä selville Jumalan
tahdosta ja hänen johdatuksestaan sekä suunnitelmastaan elämän varalle.
Mitä tämä sitten merkitsee käytännön arkielämän kannalta, johtaa
se varmasti siihen, että mies joutuu usein valitsemaan oman tahtonsa ja
mukavuutensa sekä Jumalan tahdon välillä, aivan kuten Jeesuskin joutui
valitsemaan oman tahtonsa ja Isän tahdon välillä (Matt 26:39). Tähän asiaan,
joka toisinaan voi olla meille kaikkein vaikein, viittaavat hyvin seuraavat
jakeet:
- (Matt 6:9,10) Rukoilkaa
siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun
nimesi;
10. tulkoon sinun
valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin
taivaassa;
- (Room 12:2) Älkääkä
mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen
kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja
täydellistä.
Vaimon ilahduttaminen
- (1 Kor 7:33) mutta
nainut huolehtii maailmallisista, kuinka olisi vaimolleen mieliksi.
- (1 Piet 3:7) Samoin
te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman
astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon
perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi.
Edellä puhuttiin siitä,
miten vaimo voi ilahduttaa ja miellyttää miestään, ja todettiin, että siihen
löytyy useita keinoja ja tapoja - tapoja, jotka voivat auttaa avioliiton aivan
uuteen alkuun.
Toisaalta samoin on myös miehen suhteen. Hänkin voi ilahduttaa
ja miellyttää vaimoaan ja tehdä hänet tyytyväiseksi. Seuraavassa katsotaan
joitakin tavallisimpia keinoja, joita mies voi käyttää saadakseen vaimonsa
tyytyväiseksi ja miellyttääkseen tätä. Jos hän vain jaksaa miehenä ensin tehdä
aloitteen, voi se uudistaa jo aivan kuihtumaisillaankin olevan suhteen.
Suostu vaimon
toiveisiin! Ensimmäinen tapa, millä
mies voi kohottaa suhdetta vaimoonsa, on suostua tämän esittämiin toiveisiin.
Sillä jos vaimo on esittänyt joitakin realistisia toiveita, ei niistä tule aina
kieltäytyä. Asian edistämiseksi mies voi myös kysyä vaimoltaan, onko joitakin
sellaisia asioita, joita hänen hyväkseen voi tehdä ja joilla voi miellyttää
häntä. Epätietoisuuteen ei varmastikaan kannata jäädä.
Ajan antaminen ja jakamattoman huomion osoittaminen vaimolle on hyvä
tapa välittämisen osoittamiseksi. Monien miesten ongelma on, että he ovat
enemmän naimisissa uransa ja työnsä sekä harrastustensa kanssa kuin puolisonsa
kanssa.
Miehen tulisi siksi ymmärtää, että vaimo kaipaa ennen kaikkea
yhdessäoloa ja asioiden tekemistä yhdessä - joka voi merkitä myös yhteisiä
retkiä, ulkona syömistä tai arkirutiineista irrottautumista, jotta voi yhdessä
tehdä jotakin erikoista. Mitkään tavarat tai rahalahjat eivät voi korvata aikaa
ja jakamatonta huomiota:
Erään menestyvän,
liike-elämälle kaikkensa antaneen miehen vaimo vuodatti katkeria kyyneliä
vastaanotollani ja kertoi: - Hän antaa minulle jatkuvasti rahapalkkioita, ja
joka kerta mietin, kuinka paljon parempi olisi saada hänen aikaansa ja rakkauttaan.
Tohtori Wheat, minä en halua kaikkia niitä tavaroita. Tahtoisin vain, että hän
kiinnittäisi minuun joskus vähän huomiota.
Niiden kahdenkymmenenviiden vuoden aikana,
jotka olen neuvonut ihmisiä, olen huomannut, että kun mies asettaa liiketoimintansa
tai uransa vaimonsa edelle, hän ei voi rahalla ostaa mitään, mistä vaimo
todella iloitsisi.
Luopumisessa voi epäonnistua monella
tavalla ja samalla epäonnistua oikean avioliiton rakentamisessa...(13)
Huomionosoitukset kuten tuliaiset matkoilta, pikkulahjat tai kukat
voivat olla eräs osoitus siitä, että "toinen on muistanut minua".
Monet naiset ainakin arvostavat näitä asioita, varsinkin kukkia (miesten on
usein vaikea ymmärtää, mitä naiset niissä näkevät), ja jos niitä saadaan muinakin
kuin tavallisina juhlapäivinä. Toisaalta jos mies unohtaa perinteiset
juhlapäivätkin, voi se suuresti loukata naista.
Tee tekemättömät työt! Se, että mies suorittaa kodissa esiintyvät
tekemättömät työt - lampunvaihto, autonpesu, ruohonleikkuu ym... - eikä siirrä niitä,
on eräs tapa osoittaa välittämistä. Monet naiset antavat suurta arvoa sille,
että heidän miehensä hoitavat nämä tavalliset arkiaskareet, ilman puolen vuoden
odotusta ja ilman että niistä tarvitsee muistuttaa useaan kertaan. Niiden
suorittaminen mahdollisimman pian tai johonkin sovittuun aikaan (esim. seinällä
oleva lista näistä töistä voi olla avuksi) tuo varmasti viihtyisyyttä kotiin.
Fyysinen kosketus ja
hyväily ilman ajatusta seksistä on
useimmille naisille tärkeä. He kaipaavat fyysistä kosketusta - hyväilyä,
hierontaa, halaamista suukkoja ym. - ilman, että se aina johtaa seksiin.
Useimmille miehille nämä kaksi asiaa - hellyys ja seksi - ovat yksi ja sama,
eivätkä he osaa erottaa niitä toisistaan, mutta naisille asia on aivan toisin.
He pitävät tällaisia fyysisiä hellyydenosoituksia merkkinä siitä, että mies on
kiinnostunut myös heistä itsestään eikä vain pelkästä seksistä heidän kanssaan.
Toisaalta naisen seksuaalinen halukin pysyy paljon paremmin vireillä silloin,
kun hän saa riittävästi huomionosoituksia myös tavallisessa arkielämässä eikä
vain seksin yhteydessä.
Sanat, joita mies lausuu vaimolleen, ovat tärkeitä (tämä
koskee tietysti myös vaimojen lausumia sanoja), koska ne voivat joko sammuttaa
tai herättää rakkauden.
Siten jos mies ei kunnioita puolisonsa arkoja paikkoja sekä
lausuu vitsejä puolison ruoanlaitosta, taloudenhoidosta, ulkonäöstä tai
sukulaisista, ovat ne sanoja, jotka voivat helposti sammuttaa rakkauden. Samoin
jos mies vertailee vaimoaan omaan äitiinsä tai arvostelee häntä muiden kuullen,
voivat nekin tuottaa vain vahinkoa. Vaimo tulee hyvin äkkiä kylmäksi miestään
kohtaan tällaisessa arvostelun aallokossa ja myös hänen seksuaalinen
kiinnostuksensa voi lopahtaa.
Toisaalta, mitä tulee rakkauden herättämiseen, voi mies
myönteisillä sanoillaan vaikuttaa siihen hyvinkin paljon. Hän voi käyttää
kauniita ja helliä sanoja sekä keskittyä vaimon hyveisiin ja kertoa niistä
toiselle (saman voi yhtä hyvin tehdä kirjeenkin kautta). Samoin hän voi kertoa,
mistä asioista hän nauttii toisessa, mitä arvostaa tai kertoa olevansa
kiitollinen niistä asioista, joita toinen tekee hänen puolestaan (ruoanlaitto
ym.).
Jos mies käyttää näitä myönteisiä sanoja paljon, voivat ne
johtaa siihen, että vaimon kiinnostus ja myös seksuaalinen halu herää uudelleen
- hän saattaa syttyä aivan uudella tavalla - mutta toisaalta, jos niitä ei
koskaan käytetä, voivat ne saada suhteen jopa hajoamaan:
Sara kirjoitti
sielunhoidon päätyttyä: "Minun on vaikea luopua rakkaudesta, jota olen
tuntenut toista miestä kohtaan, ja sanoa ei ensimmäiselle ihmiselle, joka
todella on kuunnellut minua. Kolmentoista avioliittovuotemme ajan minulla on
ollut tunne, ettei Bruce rakasta eikä halua minua. Hän ei koskaan huomaa,
millaista ruokaa laitan, miltä näytän, kuinka yritän pitää kotia kauniina häntä
varten. Hän ei ikinä kiinnitä huomiota minuun. Kuulun kalustoon. En mitenkään
voi uskoa olevani hänelle tärkeä." (14)
Kuuntelu on yksi tapa osoittaa huomiota vaimolle, ja se on
alue, jonka tärkeyttä miehet eivät aina ymmärrä. (Kun eräässä tutkimuksessa
kyseltiin 4500 naiselta, mikä heitä suututti partnerissaan eniten, niin 77 %
vastasi: "Mies ei kuuntele", 84 % sanoi ettei mies tunnu kuulevan tai
haluavan kuulla ja 41 % naisista sanoi, että miehet kielsivät heitä tuntemasta
siten kuin he tunsivat. - Shere Hite: Women and Love [Lontoo: Viking, 1987] ss.
11-15) Tällä alueella kannattaakin huomioida ainakin seuraavia
tekijöitä, jotta kuuntelu onnistuisi:
- Kuunteluun
keskittyminen. Ensimmäinen tekijä kuuntelussa on varmastikin se, että
siihen pitäisi keskittyä. Jos mies murahtelee jotakin sanomalehtensä takaa eikä
käänny edes katsomaan vaimoaan tämän puhuessa, on se varmasti suuri loukkaus
tätä kohtaan. Se osoittaa, ettei mies todellisuudessa ole lainkaan kuuntelussa mukana.
Tällainen laiminlyönnin ongelma on kuitenkin korjattavissa melko
pienellä toimenpiteellä. Jos mies pelkästään käyttää myönteistä katsekontaktia
(silmiin katsomalla) sekä myönteisiä äännähtelyjä toisen puhuessa, on se selvä
osoitus siitä, että hän on kuuntelussa ainakin mukana. Tämä on hyvin pieni
vaiva, mutta sillä voi olla suuri vaikutus itse suhteelle. Vaimo ymmärtää
silloin, että mies ainakin yrittää keskittyä häneen ja että hänen kertomansa
asia on tärkeä. Hän kokee itsensä hyväksytyksi ja arvostetuksi, koska hänen
miehensä jaksaa kuunnella häntä.
- Ymmärrä tunteita.
Toinen puoli kuuntelussa on ymmärtää naisen tunteita eikä vähätellä tai yrittää
poistaa niitä. Hyvin tavallista on, että kun vaimo kertoo tunteistaan (huoli,
masennus...) ja ongelmistaan, niin mies alkaa heti työntää neuvojaan ja
saarnata vaimolleen, tai sitten hän alkaa vähätellä ongelmia ja vaimon
tunteita. Hän saattaa yrittää jollakin tavalla ratkaista kaikki ongelmat tai
vähätellä niitä - "Eihän siinä mitään ole... , miten sinä voit tuntea noin
tai olla noin masentunut kun..., turhaan sinä hermoilet... - sensijaan, että
hän keskittyisi vain myötämieliseen ja osaaottavaan kuunteluun.
Niinpä tällä alueella on hyvä ymmärtää, että vaimo ei kaipaa
niinkään neuvoja ja ratkaisuja, vaan että mies ymmärtäisi, miltä hänestä
tuntuu. Hänen tapansa naisena on purkaa stressiä puhumalla ja siksi miehen
yksinkertaisesti pitäisi kuunnella häntä kärsivällisesti ja kiinnostuneena
loppuun. Jos hän saa rauhassa kertoa asiansa ja kokee tulleensa ymmärretyksi,
voi mies pelkästään sillä auttaa suuresti vaimoaan:
Vaimoni Sally kertoi
minulle kerran turhautumistaan joidenkin henkilökohtaisten ongelmiensa takia.
Aloin neuvoa häntä, kuinka selvittää nuo ongelmat. En koskaan unohda hänen
vastaustaan: "En tullut puhumaan sinulle sentähden, että opettaisit minua
tai saarnaisit minulle", hän sanoi. "Tiedän kyllä, mitä minun tulee
tehdä. Kun alat opettaa, minusta tuntuu, kuin et kuuntelisi etkä välittäisi
lainkaan. Haluan, että joku kuuntelee minua. Jos en voi puhua sinulle, niin
kenelle sitten?"
Silloin
päätin, että haluan olla sellainen aviomies, joka antaa vaimolleen ja muille
ihmisille vapauden ja turvallisuuden kertoa omista tunteistaan pelkäämättä
arvostelua, saarnaamista tai kostotoimenpiteitä. Olen joutunut opettamaan
muitakin tällaiseen myönteiseen ja hyväksyvään kuuntelemiseen. (15)
Keskustelu. Se, että mies keskustelee vaimonsa kanssa, on
tärkeää. Yksi tavallisimpia naisten valituksia on juuri se, ettei mies puhu
mitään - se on ehkä kaikkein yleisin valitus. Tällainen mies saattaa ehkä
kieltäytyä kaikista keskustelun alueista - "En puhu siitä... , ei
kiinnosta... , en minä tiedä, mitä sinä kyselet niin paljon?" - ja tehdä
suuren laiminlyönnin vaimoaan kohtaan. Hän saattaa myös elää omaa elämäänsä ikäänkuin
omalla saarella avioliiton keskellä - saarella, jota vaimo yrittää usein
turhaan valloittaa.
Miten tämä asia sitten voidaan korjata, niin liittyy siihen se,
että sinun miehenä pitäisi yksinkertaisesti alkaa kiinnostua pienistä asioista
- asioista, jotka ehkä sinulle ovat pieniä, mutta vaimollesi hyvinkin tärkeitä.
Sinun kannattaa kysellä ja keskustella vaimosi kanssa tätä kiinnostavista
asioista. Samoin kun vaimo kyselee sinulta, tulisi sinun kärsivällisesti
selittää asia niin hyvin kuin voit, eikä vain lyhyesti ohittaa sitä. Jo
pelkästään miehen oikea asenne ja että hän viitsii yrittää tällä alueella, voi
saada suhteessa ihmeitä aikaan.
Yhteinen rukous. Eräs asia, jota monet vaimot kaipaavat, on yhteinen
rukous. He toivovat, että heidän miehensä rukoilisi heidän kanssaan ja myös
heidän puolestaan sekä olisi kodin hengellinen johtaja.
On kyllä totta, että monille harvasanaisille miehille tämä voi
olla vaikeaa ja jotkut heistä rukoilisivat mieluummin koko ajan yksin, mutta
ainakin sitä kannattaa yrittää. Ehkä paras aika vuorokaudesta tähän voi olla
joko aamulla heti herättäessä tai sitten illalla ennen nukkumaanmenoa. Silloin
molemmat puolisot voivat tuoda Jumalan eteen yhteisiä rukousaiheitaan, jotka
koskettelevat heidän kotiaan, läheisiään, hengellistä elämäänsä tai vaikka
hengellistä työtä. (Esim. lista rukousaiheista ja jossa rukoillaan jokaisen
rukousaiheen puolesta n. 5 minuuttia kerrallaan, voi olla eräs keino. Toinen
keino voi olla vaikkapa raamattukasettien kuuntelu, johon on yhdistetty rukous)