Ateistinen fundamentalismi tarkastelussa

 

 

 

Usko kehitykseen ja ihmisen viisauteen on tavallinen nyky-yhteiskunnassa esiintyvä piirre. Se tarkoittaa eräänlaista edistysuskoa, jossa uskotaan ihmiskunnan kehittyvän jatkuvasti ja täydellistyvän, kunhan siihen varataan tarpeeksi aikaa. Tämä valistususko, modernismi, joka sai alkunsa 1700-luvulla, pohjautuu lähes rajattomaan uskoon ihmiseen, mutta torjuu Jumalan ilmoituksen. Tärkeää osaa näyttelee erityisesti Darwinin teoria, jossa kehitysajatus tulee esille.

   Tässä kirjoituksessa tarkastellaan ateistista fundamentalismia, joka on yksi haara ihmisen edistysuskosta ja tällaisesta ajatustavasta. Erityisesti tarkastellaan Darwinin evoluutioteoriaa, jota monet käyttävät tieteellisenä syynä ateismilleen ja epäuskolleen. Sen kautta he torjuvat Jumalan ja hänen ilmoituksensa.

   Onko sitten ateismi yhtään sen tieteellisempi lähestymistapa kuin käsitys siitä, että Jumala on kaiken takana? Jos asiaa tarkastellaan seuraavien seikkojen valossa, käy ilmi, että niin ei lainkaan ole. Tämän maailmankatsomuksen kannattajat eivät ole yhtään sen tieteellisempiä uskomuksissaan kuin sellainen, joka pitää Jumalaa kaiken lähtökohtana. He osoittautuvat samanlaisiksi – vaikka kerskaavat tieteellisyydellään – kuin muutkin ihmiset. Paavali kirjoitti aikanaan:

 

- (2 Kor 11:12) Mutta mitä minä teen, sen olen vastakin tekevä, riistääkseni aiheen niiltä, jotka aihetta etsivät, että heidät siinä, missä kerskaavat, havaittaisiin samankaltaisiksi kuin mekin.

 

Suljettu maailmankaikkeus. Yksi nykyajan uskomuksista on naturalismi. Se on maailmankatsomus, johon ovat taipuvaisia useat itseään tieteellisinä pitävät ihmiset ja joka on tyypillinen länsimaisessa yhteiskunnassa. Sen tärkein piirre on, että aine on kaikki mitä on olemassa. Maailmankaikkeus on suljettu järjestelmä, joten naturalismissa ei tunnusteta yliluonnollista maailmaa ja Jumalaa. Myös ihmeet ovat mahdottomia, joten tällaiset ihmiset eivät usko Raamatun kuvauksiin parantumisista, veden päällä kävelystä tai toteutuneisiin profetioihin. Näitä asioita pidetään mahdottomina, koska ne eivät sovi naturalistiseen maailmankuvaan. Tai jos joku kertoo parantumisestaan rukouksen kautta, suhtautuvat tällaiset ihmiset siihen yleensä ivallisesti. He eivät ota sitä vastaan sellaisenaan, vaan keksivät aina kaikelle luonnollisen selityksen. Monet liberaaliteologit ja ateistit ovat esimerkkinä tällaisesta ajatustavasta.

   Hyvä kuvaus naturalistisesta asenteesta löytyy Apostolien teoista. Siinä Paavali julisti kreikkalaisille filosofeille ja muille ihmisille Jeesuksen ylösnousemuksesta, mutta osa heistä suhtautui epäillen ja ivaillen asiaan. Heistä se tuntui täysin epäuskottavalta. Sama asenne on yleinen nytkin, kun kielletään yliluonnollinen todellisuus.

 

- (Apt 17:18, 32-34) Ja muutamat epikurolaiset ja stoalaiset filosofit väittelivät hänen kanssansa; ja toiset sanoivat: "Mitähän tuo lavertelija oikein tahtoo sanoa?" Toiset taas sanoivat: "Näkyy olevan vieraiden jumalien julistaja", koska hän julisti heille evankeliumia Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta.

32. Kuullessaan kuolleitten ylösnousemuksesta toiset ivasivat, toiset taas sanoivat: "Me tahdomme kuulla sinulta tästä vielä toistekin".

33. Ja niin Paavali lähti heidän keskeltänsä.

34. Mutta muutamat liittyivät häneen ja uskoivat; niiden joukossa oli Dionysius, Areiopagin jäsen, ja eräs nainen, nimeltä Damaris, sekä muita heidän kanssansa.

 

Toinen samanlainen kuvaus löytyy Apostolien teoista. Tällä kertaa Paavali kohtaa saddukeuksia ja fariseuksia, joista ensimmäiset eivät lainkaan uskoneet ylösnousemukseen tai enkeleihin ja henkeen, mutta fariseukset tunnustivat samat asiat. Saddukeukset ovat edelläkävijöitä nykyisille naturalisteille ja heidän käsityksensä ovat lähes samanlaiset:

 

- (Apt 23:6-10) Mutta koska Paavali tiesi osan heistä olevan saddukeuksia ja toisen osan fariseuksia, huusi hän neuvoston edessä: "Miehet, veljet, minä olen fariseus, fariseusten jälkeläinen; toivon ja kuolleitten ylösnousemuksen tähden minä olen tuomittavana".

7. Tuskin hän oli tämän sanonut, niin nousi riita fariseusten ja saddukeusten kesken, ja kokous jakautui.

8. Sillä saddukeukset sanovat, ettei ylösnousemusta ole, ei enkeliä eikä henkeä, mutta fariseukset tunnustavat kumpaisetkin.

9. Ja syntyi suuri huuto, ja muutamat kirjanoppineet fariseusten puolueesta nousivat ja väittelivät kiivaasti ja sanoivat: "Emme löydä mitään pahaa tässä miehessä; entäpä jos henki tai enkeli on hänelle puhunut?"

10. Ja kun riita yhä kiihtyi, pelkäsi päällikkö, että he repisivät Paavalin kappaleiksi, ja käski sotaväen tulla alas ja temmata hänet heidän keskeltään ja viedä hänet kasarmiin.

 

Onko laatikko suljettu? Oletuksena naturalistisessa maailmankatsomuksessa ja ateismissa siis on, että maailmankaikkeus on suljettu; aivan kuin umpinainen laatikko, johon eivät voi vaikuttaa yliluonnolliset asiat tai Jumala. Ei pidetä mahdollisena, että ihmeitä voi tapahtua tai Jumala voi vaikuttaa maailmaan. Siksi Uuden testamentin ja Raamatun kuvausten näistä asioista uskotaan pohjautuvan senaikaiseen maailmankuvaan, mutta ettei sama ajatusmalli toimi enää meidän ajassamme. Nyt siitä on vapauduttu, koska ajatellaan, että ollaan paremmin selvillä asioista. Nyt tiedetään, ettei yliluonnollisia asioita ole todellisuudessa tapahtunut.

   On selvä, että tätä ateistista näkemystä on vaikea todistaa todeksi. Jos joku sanoo: ”Jumalaa ei ole”, se ei silti todista ettei hän olisi olemassa. Tai jos joku sanoo, ettei ihmeitä ole koskaan tapahtunut, se ei silti todista ettei niitä ole voinut tapahtua. Tällaiset ajatukset perustuvat vain ennakkokäsityksiin eikä siihen, mistä voidaan olla varmoja. Aina kun esitetään tällaisia väitteitä, pitäisi henkilöllä olla rajattomat tiedot kaikkeudesta. Kun väitetään: ”Tiedän, ettei ihmeitä ole voinut tapahtua ja ettei Jumalaa ole”, on se sama kuin jos joku sanoisi tietävänsä kaikki maailman asiat ja historian tapahtumat. Se edellyttäisi häneltä täydellistä ja tyhjentävää tietoa kaikista asioista, mutta kenelläkään ei voi olla sellaista tiedon tasoa.

   Seuraava kuva osoittaa tietomme rajallisuuden. Se osoittaa, miten on mahdotonta rajallisesta tiedosta käsin päätellä, ettei Jumalaa ole tai ettei ihmeitä ole tapahtunut. Jos henkilö tietää vain muutaman prosentin kaikesta tiedosta, siitä käsin hän ei voi kumota asioita, joita ei itse ole havainnut. Ne saattavat kuulua siihen alueeseen, mistä hän itse ei tiedä. Kuva myös osoittaa, että ateismi perustuu uskonnolliseen asenteeseen, koska se ottaa kantaa Jumalaan. Se perustuu uskoon siihen, ettei Jumalaa ole. Siinä ei ole kysymys varmasta tiedosta ja tieteestä vaan epäuskosta (vrt. Hebr 11:6: Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.). Jos olemme tarpeeksi rehellisiä, joudumme myöntämään, että tällä alueella kaikessa on kysymys uskosta tai agnostisismista. Ensimmäinen tarkoittaa luottamusta Jumalaan, jälkimmäinen maailmankatsomusta, jossa ihminen on epätietoinen Jumalan olemassaolosta:

 

 

Onko ihmisen tieto ja viisaus luotettavaa? Kuten todettiin, on käsitys omasta tieteellisyydestä ja viisaudesta yksi syy, miksi monet kääntävät selkänsä Jumalalle ja kristilliselle uskolle. Monet ateistit, jotka pitävät itseään tieteellisinä, edistyksellisinä ja viisaina, ovat esimerkkeinä tästä. Samat ihmiset myös uskovat kaiken syntyneen itsestään, ilman järkeä ja informaatiota. He ajattelevat, että maailmankaikkeuden ja elämän alkuperä on järjetön.

   Mutta samassa ajattelutavassa on suuri ongelma: miten voi luottaa ihmisen arvioihin, jos älylliset kykymme ovat peräisin alkeellisista elämänmuodoista, kuten Darwinin kehitysteoriassa oletetaan, tai jopa alkuräjähdyksestä? Onko mielekästä luottaa sellaiseen tietoon ja viisauteen? Tämä sen takia, koska sattumanvarainen kehitys ei voi antaa vahvaa pohjaa ihmisen käsityksille, vaikka hän itse voi pitää niitä viisaina. Jos kaiken alku on persoonaton, järjelliseltä päättelyltä katoaa pohja. Silloin on syytä epäillä kaikkia ajatuksiamme ja niiden järkevyyttä. Emme voi olettaa, että kenenkään älylliset kyvyt ovat luotettavia. Ne voivat tuottaa yhtä hyvin valheellista kuin todenmukaista tietoa.

   Jos kaiken alku on sattumanvaraisessa synnyssä ja kehityksessä, joudumme siis kohtaamaan tämän ongelman. Jos älylliset kykymme eivät ole peräisin persoonalliselta Jumalalta, joka on ne ihmiselle antanut, on silloin kyseenalaista luottaa mihinkään tietoon ja ihmisen viisauteen. Hänen oletettu viisautensa voi olla harhapäättelyä. Se koskee niin ateisteja kuin jokaista ihmistä maan päällä. Emme voi luottaa tietoomme ja viisauteemme, jos alkuperämme on järjetön.

   Saman asian joutui myöntämään myös Darwin. Hän totesi, että jos ihminen on kehittynyt alemmista elämänmuodoista, eivät hänen vakaumuksensa ehkä ole luotettavia:

 

Minussa herää aina hirvittävä epäilys, onko ihmismielen muodostamilla vakaumuksilla mitään arvoa, ovatko ne ollenkaan luotettavia, ottaen huomioon, että ihmismieli on kehittynyt alempien eläinten mielistä. Luottaisiko kukaan apinan mielessä kehittyneisiin vakaumuksiin, jos sen mielessä on yleensä mitään vakaumuksia. (1)

 

TIETEELLISYYS VAI SOKEA USKO? Monet sellaiset ihmiset, jotka eivät usko Jumalaan, väittävät usein, että heidän maailmankatsomuksensa (esim. ateismi) on tieteellinen ja perustuu ainoastaan varmoihin tosiasioihin. He pyrkivät erottamaan tieteellisen ja uskonnollisen maailmankatsomuksen toisistaan sekä asettavat vastakkain uskon ja järjen. Itse he ajattelevat muiden edustavan sokeaa uskoa, kun taas he edustavat järkeä ja tieteellisyyttä.

   Lisäksi samat ihmiset, kun painottavat tieteellistä maailmankuvaansa, tarkoittavat sillä yleensä sattumanvaraista elämänsyntyä ja kehitystä sekä sitä edeltäviä maapallon, aurinkokunnan ja maapallon syntyä itsestään. He ajattelevat, että tällainen ajatusmalli perustuu vain pelkkiin tosiasioihin, eikä siinä ole mitään sijaa uskolle.

   Asia ei kuitenkaan ole näin, ja siihen on yksinkertainen syy: emme voi todistaa menneisyyden tapahtumia. Se tarkoittaa, että maailmankaikkeuden, elämän ja ihmisen alkuperää koskevat kysymykset kuuluvat kaikki uskon alueelle. Kukaan meistä ei ollut todistamassa näiden asioiden syntyä. On vain erilaisia teorioita siitä, miten ne saivat alkunsa, mutta tieteellisesti niiden syntyä on mahdoton todistaa. Emme voi palata menneisyyteen ja sieltä käsin tarkastella asioita, joten jokainen on tässä mielessä samassa asemassa ja veneessä.

   Johtopäätös siis on, että ateisti kuten jokainen meistä joutuu turvautumaan sokeaan uskoon maailmankaikkeuden ja elämän alkuperää koskevissa kysymyksissä, vaikka muuta väittäisimme. Kysymys on vain siitä, mihin maailmankatsomukseen faktat sopivat paremmin.

   Tällaisia asioita, joihin ateisti joutuu turvautumaan uskossaan, ovat seuraavat tekijät. Jos lukee monia tieteen kirjoja näistä alueista, myöntävät kirjoittajat, että niiden puolesta ei ole suoria todisteita. Näihin asioihin siis uskotaan sokeasti.

 

Maailmankaikkeuden alku on asia, joka täytyy selittää naturalistisessa maailmankatsomuksessa. Tällä hetkellä yleisin teoria on alkuräjähdysteoria, jossa kaiken – galaksit, tähdet, aurinko, planeetat, meri ja vesi, kalliot, ihminen, linnut, elefantit, hyttyset, kukat – oletetaan alkaneen nuppineulan kokoisesta tilasta. Jokainen voi miettiä, kuinka mahdollista se on ja kuinka järkevää on uskoa siihen.

 

Galaksien syntyä ei ole pystytty todistamaan. Usko niiden syntyyn itsestään on hataralla pohjalla:

 

En halua väittää että todella ymmärtäisimme galaksien syntyprosessin. Galaksien syntyteoria on yksi astrofysiikan suurista ratkaisemattomista ongelmista ja ratkaisu näyttää tänä päivänä olevan kaukana. (Steven Weinberg: Kolme ensimmäistä minuuttia, s. 88)

 

Aurinkokunnan synnystä on useita teorioita, mutta kaikki ovat epävarmoja:

 

Nykyäänkin, vaikka astrofysiikka on edistynyt suunnattomasti, monet teoriat aurinkokunnan alkuperästä ovat epätyydyttäviä. Tiedemiehet ovat yhä erimielisiä yksityiskohdista. Yleisesti hyväksyttyä teoriaa ei ole näkyvissä. (Jim Brooks: Näin alkoi elämä, s. 57)

 

"Kaikki esitetyt olettamukset aurinkokunnan alkuperästä sisältävät vakavia puutteita. Tämänhetkinen johtopäätös onkin, että aurinkokuntaa ei voi olla olemassa." (Jeffreys, H., The Earth: Its Origin, History and Physical Constitution, 6th edition, Cambridge University Press, 1976, p. 387)

 

Elämän syntyä ei ole voitu todistaa edes laboratoriossa. Elävän ja elottoman aineen välillä on valtava kuilu:

 

Harvardin yliopiston biologian professori Andy Knoll: Yrittäessämme koota yhteen sen, mitä tiedämme elämän syvähistoriasta maaplaneetalla, elämän alkuperästä ja sen muodostumisen vaiheista, jotka johtivat ympärillämme näkyvään biologiaan, joudumme myöntämään, että se on hämärän peitossa. Emme tiedä, kuinka elämä alkoi tällä planeetalla. Emme tiedä tarkalleen, milloin se alkoi, emmekä tiedä missä olosuhteissa. (2)

 

Miten syntyivät aitotumalliset solut, jotka ovat paljon monimutkaisempia ja tilavuudeltaan lähes tuhat kertaa suurempia kuin alkeistumalliset solut?

 

Miten syntyivät monisoluiset?

 

Olettamus, että virukset, bakteerit, kasvit ja eläimet ovat kaikki sukua toisilleen. Sitä ei ole voitu todistaa.

 

Olettamus, että selkärankaisista ja kaloista syntyivät sammakkoeläimet, sammakkoeläimistä matelijat ja matelijoista linnut ja nisäkkäät. Sitä ei ole voitu todistaa.

 

USKONNOLLINEN ASENNE. Ateismia on siis mahdotonta todistaa todeksi. Se perustuu uskoon siihen, ettei Jumalaa ole, ja että maailmankaikkeus, galaksit, aurinkokunta ja elämä ovat saaneet alkunsa itsestään. Mitään näistä asioista ei voida osoittaa oikeaksi, vaan niissä on kysymys uskosta tai epäuskosta. Niinpä kaksi maailmankatsomusta, ateismi ja usko Jumalaan, ovat molemmat samoissa uskon lähtökuopissa. Voimme todistusaineiston perusteella ainoastaan päätellä, kumpi niistä on todennäköisempi ja realistisempi vaihtoehto.

   Tärkeätä on myös huomata, että ateistia ja jokaista meistä ohjaavat ennakkoasenteet ja ennakko-oletukset. Se tarkoittaa, että me yleensä torjumme aineiston, joka on ristiriidassa maailmankuvamme kanssa. Jos joku uskoo luomiseen, hän etsii sitä tukevaa aineistoa ja torjuu muunlaiset käsitykset. Vastaavasti se, joka uskoo sattumanvaraiseen elämän syntyyn ja kehitykseen, pyrkii etsimään sitä tukevaa aineistoa ja torjuu muunlaisen aineiston. Hän hylkää vastakkaiset näkemykset ja pitää tietämättöminä niitä, jotka ymmärtävät asian eri tavalla.

   Niinpä on tavallista, että ateistiset tiedemiehet eivät edes keskustele ateismin tai evoluutioteorian heikkouksista ja yksityiskohdista. He eivät halua päästä selville näiden käsitysten heikkoudesta, vaan pyrkivät sen sijaan leimaamaan eri tavalla ajattelevat mm. tietämättömiksi ja amerikkalaisen fundamentalismin edustajiksi (mikä on aivan väärin, koska luomiskäsitys on peräisin Lähi-idästä ja yli 2000 vuoden takaa. Jeesuskin opetti sitä.). Niin he tekevät, vaikka itsekin ovat sokean uskon vallassa.

   Pyrittäessä puhumaan ateismin ja sen perillisen evoluutioteorian heikkouksista, saa siis hyvin pian huomata, että on seinä vastassa. Tällainen henkilö ei halua tutustua käsitystensä heikkouteen, vaan toistaa konemaisesti: ”Ateismi ja evoluutioteoria on tosi, ateismi ja evoluutioteoria on tosi”. Se ei paljon poikkea efesolaisista, jotka aikanaan torjuivat Paavalin julistaman evankeliumin sanoman. Se ei mennyt läpi, kun efesolaiset huusivat: "Suuri on efesolaisten Artemis!"

 

- (Apt 19:23-32) Tähän aikaan syntyi sangen suuri melu siitä tiestä.

24. Sillä eräs hopeaseppä, nimeltä Demetrius, joka valmisti hopeaisia Artemiin temppeleitä, hankki sillä ammattilaisille melkoisia tuloja.

25. Hän kutsui kokoon nämä sekä muut, jotka sellaista työtä tekivät, ja sanoi: "Miehet, te tiedätte, että meillä on hyvä toimeentulomme tästä työstä;

26. mutta nyt te näette ja kuulette, että tuo Paavali on, ei ainoastaan Efesossa, vaan melkein koko Aasiassa, uskotellut ja vietellyt paljon kansaa, sanoen, etteivät ne ole jumalia, jotka käsillä tehdään.

27. Ja nyt uhkaa se vaara, että ei ainoastaan tämä meidän elinkeinomme joudu halveksituksi, vaan myöskin, että suuren Artemis jumalattaren temppeliä ei pidetä minäkään ja että hän menettää mahtavuutensa, hän, jota koko Aasia ja koko maanpiiri palvelee."

28. Kun he sen kuulivat, tulivat he vihaa täyteen ja huusivat sanoen: "Suuri on efesolaisten Artemis!"

29. Ja koko kaupunki joutui sekasortoon, ja he ryntäsivät kaikki yhdessä näytelmäpaikkaan ja tempasivat mukaansa Gaiuksen ja Aristarkuksen, kaksi makedonialaista, jotka olivat Paavalin matkatovereita.

30. Ja kun Paavali tahtoi mennä kansanjoukkoon, eivät opetuslapset sitä sallineet.

31. Ja myös muutamat Aasian hallitusmiehistä, jotka olivat hänen ystäviään, lähettivät hänelle sanan ja pyysivät, ettei hän menisi näytelmäpaikkaan.

32. Ja he huusivat, mikä mitäkin; sillä kokous oli sekasortoinen, ja useimmat eivät tienneet, minkätähden he olivat tulleet kokoon.

 

Jokaisella meistä on siis ennakkoasenteita ja -oletuksia eikä sitä voi kieltää. Niitä on ateistilla ja sellaisella, joka uskoo luomiseen. Tehtävämme on vain selvittää, mihin käsitykseen tosiasiat sopivat paremmin.

   Seuraava lainaus puhuu myös ennakkoasenteista. Se osoittaa, miten me torjumme näkemykset, jotka ovat ristiriidassa niiden kanssa:

 

Monet ihmiset eivät käsitä, mitä ennakkoasenteet ovat luullen, että toisilla ihmisillä on ennakkoasenteita ja toisilla ei ole. Ajattele esim. ateistia. Sellainen ihminen uskoo, ettei ole Jumalaa. Voiko ateisti tutkia kysymystä: ”Loiko Jumala?” Vastaus on: ”Ei.” Jos hän edes sallii tällaisen kysymyksen, hän ei ole ateisti. Niinpä fossiileita ja maailmaamme tutkivalle ateistiselle tiedemiehelle ei ole merkitystä, mitä todisteita hän löytää. Niillä ei voi olla mitään tekemistä raamatullisten tapahtumien, kuten vedenpaisumuksen, kanssa. Vaikka hän löytäisi suuren laivan Araratin vuoren huipulta, hän ei sallisi todisteiden tukevan Raamatun väitteitä Nooan arkista. Jos hän tekisi niin, hän olisi hylännyt ateistiuskontonsa mukaisen ajattelutavan. Ateistilla on sataprosenttinen ennakkoasenne. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun lukee ateistin kirjoittamaa kirjaa tai katsoo ateistin tuottamaa televisio-ohjelmaa. (3)

 

OLIKO DARWIN OIKEASSA?

 

Kuten todettiin, monet uskovat kehitykseen, jolla tarkoitetaan tavallisesti evoluutioteoriaa. Ajatellaan, että kaikki on kehittynyt yksinkertaisesta alkusolusta tai elämänmuodoista niin, että nykypäivänä voidaan nähdä tuhansia monimutkaisia elämänmuotoja. Tämä on tiivistetysti ajatus, joka kehitysteoriassa esiintyy. Lisäksi voitaneen sanoa, että koko teoria ja ateismi lepää Darwinin ajatusten varassa. Jos hän oli oikeassa, on tiede kulkenut oikeaan suuntaan 150 vuoden ajan. Jos hän oli väärässä, ovat muut eksyneet hänen mukanaan.

   Entä todisteet? Seuraavaksi teemme lyhyen katsauksen Darwinin evoluutioteoriaan ja tutkimme myös ajoitusta sen ohessa. On hyvä olla selvillä näistä asioista.

 

Mitä evoluutiolla tarkoitetaan ja välimuodot. Jos oletetaan, että naturalistinen ja ateistinen maailmankatsomus on tosi, joudutaan antamaan selitys mm. seuraaville asioille. Nämä kynnykset täytyy ylittää ennen kuin voidaan puhua elämän kehityksestä:

 

- Maailmankaikkeuden alku

- Galaksien synty

- Aurinkokunnan synty
- Elämän synty

 

Entä sitten itse evoluutioteoria? Kun lukee evoluutiokirjallisuutta, kannattaa ensiksi selvittää yksi tärkeä asia: Mitä evoluutiolla tarkoitetaan? Onko se mikroevoluutiota, joka tapahtuu perusryhmien sisällä vai tarkoitetaanko sillä makroevoluutiota, uusien lajien syntymistä? Jos tästä ei olla selvillä, on vaikea syntyä rakentavaa keskustelua. Ensimmäisestä asiasta, mikroevoluutiosta, ei ole erimielisyyttä. Sen myöntävät yleensä kaikki, mutta ongelmat syntyvät makroevoluutiosta, jonka todisteet ovat vähäiset tai ne puuttuvat kokonaan:

 

Kun puhutaan todellisista makroevolutiivisista muutoksista, on todistusaineisto käytännössä olematon. Huolimatta vastakkaisista väitteistä, makroevoluution mekanismia ei tunneta… Alan tieteellinen kirjallisuus ei edes yritä vakavasti selittää millä mekanismilla monimutkaiset biologiset molekyylit, mekanismit tai rakenteet ovat syntyneet. Todistukseksi riittää usein kuvitteellinen tarina mahdollisesta kehityspolusta. (4)

 

Tarkkailtuaan useiden vuosien ajan banaanikärpäsissä ilmenneitä mutaatioita Goldschmidt vaipui epätoivoon. Hän valitti, että muutokset olivat niin toivottoman pieniä, että vaikka tuhat mutaatiota yhtyisi yhdessä yksilössä, ei silti olisi syntynyt uutta lajia. (5)

 

Hämmästyttävää kyllä, Darwinkaan ei pystynyt esittämään yhtään esimerkkiä makroevoluutioista eli todellisista lajimuutoksista. Niitä ei ole hänen tunnetuimmassa kirjassaan ”Lajien synty”, vaikka se tunnetaan sillä nimellä eikä muussakaan kirjallisuudessa. Esimerkit, joita Darwin tarkkana havainnoitsijana esitti, rajoittuvat aina muutoksiin ja vaihteluun perusryhmien sisällä kuten peippoihin, joita hän Galapagossaarilla tutki. Niissä ei ole kysymys makroevoluutiosta, uusien lajien synnystä.

   Seuraava lainaus tuo esille saman ajatuksen. Se on Darwinin eräästä kirjeestä, jossa hän myöntää, ettei hänellä ollut suoraa todistusaineistoa yhden lajin muuttumisesta toiseksi lajiksi. Hän oli alun perin tehnyt liian suuret johtopäätökset tavallisesta muuntelusta ja vaihtelusta perusryhmien sisällä:

 

Olen itse asiassa väsynyt kertomaan ihmisille, etten väitä esittäväni suoraa todistusaineistoa yhden lajin muuttumisesta toiseksi lajiksi, vaan uskon tämän näkemyksen pääasiallisesti olevan oikea siksi, että niin monia ilmiöitä voidaan sen avulla ryhmitellä ja selittää. (6)

 

Darwin ei siis voinut esittää esimerkkejä makroevoluutiosta, todellisista lajimuutoksista. Hänen esimerkkinsä rajoittuivat vain vähäiseen muunteluun, jota tapahtui esim. Galapagossaarien peipoissa.

   Jotta asia ei jäisi epäselväksi, katsomme lainauksia, jotka tuovat esille saman ongelman. Ne osoittavat, miten makroevoluution vaatimat välimuodot ovat kyseenalaisia tai niitä ei ole lainkaan. Jos Darwin ja hänen teoriansa ovat totta, ei tällaisia ongelmia pitäisi olla, mutta niitä esiintyy toistuvasti tai pysyvästi. Paras johtopäätös fossiileiden perusteella on, että lajit ovat olleet valmiita ja erillisiä alusta alkaen. Se viittaa selvästi luomiseen.

 

Edesmennyt Dr Colin Patterson oli British Museumin (luonnonhistoria) vanhempi paleontologi – evoluution kannattaja ja fossiiliasiantuntija. Hän kirjoitti merkittävän kirjan evoluutiosta – mutta kun joku kysyi häneltä, miksi hänen kirjassaan ei ollut yhtään kuvaa välimuodoista (siirtymävaiheessa olevista eliöistä), hän kirjoitti seuraavanlaisen vastauksen:

 

   ”Yhdyn täysin mielipiteeseesi koskien kehitysopillisten, siirtymävaiheessa olevien eliöiden kuvituksen puuttumista kirjassani. Jos olisin tietoinen ainoastakaan sellaisesta, fossiilista tai elävästä, olisin mielelläni sisällyttänyt ne kirjaani. Ehdotat, että täytyisi käyttää taiteilijaa havainnollistamaan sellaisia välimuotoja, mutta mistä hän saisi tiedot piirustuksiinsa? Rehellisesti sanottuna en voisi hankkia hänelle näitä tietoja, ja jos minun pitäisi jättää asia taiteilijan näkemyksen varaan, eikö se johtaisi lukijaa harhaan?

   Kirjoitin tekstin kirjaani neljä vuotta sitten [kirjassa hän kertoo uskovansa joihinkin välimuotoihin]. Jos minun pitäisi kirjoittaa se nyt, luulen, että kirja olisi melko erilainen. Gradualismi (vähittäinen muuttuminen) on käsite, johon uskon. Ei vain Darwinin arvovallan vuoksi, vaan koska käsitykseni genetiikasta tuntuu edellyttävän sitä. Kuitenkin on vaikea väittää [kuuluisaa fossiiliasiantuntijaa Stephen J.] Gouldia ja American museumin väkeä vastaan, kun he sanovat, että välimuotofossiileja ei ole olemassa. Paleontologina työskentelen paljon filosofisten ongelmien parissa tunnistaessani eliöiden muinaismuotoja fossiiliaineistosta. Sanot, että minun pitäisi vähintäänkin ’esittää valokuva fossiilista, josta tietty eliöryhmä kehittyi.’ Puhun suoraan – ei ole olemassa yhtäkään sellaista fossiilia, joka kelpaisi aukottomaksi todisteeksi.” (7)

    

Aina Darwinin ajoista lähtien on kiistelty siitä, onko makroevoluutio vain mikroevoluution katkeamaton jatkumo – kuten Darwin ja hänen seuraajansa esittivät – vai ovatko ne toisistaan erillisiä, jolloin makroevoluution selittäminen vaatisi omat erilaiset teoriansa, niin kuin Darwinin vastustajat väittivät. Tämän näkemyksen mukaan lajin ja sitä korkeampien lajiryhmien välillä olisi selkeä katkos.

   Tähän kiistaan ei ole vieläkään löytynyt ratkaisua koska teorian ja havaintojen välillä näyttää olevan hämmästyttävä ristiriita. Darwinistisen teorian mukaan evoluutio on populaatioiden ilmiö, minkä vuoksi sen pitäisi olla asteittaista ja jatkuvaa. Tämä ei koske vain mikroevoluutiota, vaan myös makroevoluutiota sekä näiden kahden siirtymävaihetta. Valitettavasti tämä periaate on ristiriidassa havaintojen kanssa. Katsoimmepa sitten korkeampia lajiryhmiä tai lajeja, katkokset näyttävät olevan äärimmäisen yleisiä. Emme näe nykyään elävien eläinten joukossa puuttuvaa lenkkiä valaiden ja maanisäkkäiden välillä, matelijoiden ja lintujen välillä tai matelijoiden ja nisäkkäiden välillä. Kaikkia pääjaksoja erottaa toisistaan ammottava kuilu. Kukkakasvien ja niiden lähimpien sukulaisten välillä näyttää olevan niin ikään katkos. Nämä katkokset ovat vielä silmiinpistävämpiä fossiiliaineistossa. Uudet lajit ilmaantuvat fossiilisiin kerrostumiin yhtäkkiä, ilman mitään todisteita välivaiheista uuden lajin ja sen kantamuodon välillä. Itse asiassa esimerkkejä asteittain kehittyvistä lajeista on hyvin niukanlaisesti. (Ernst Mayer kirjassaan Evoluutio [What evolution is], s. 288)

 

Ridley väittää, ettei fossiilimateriaali ole koskaan kuulunut evoluution todisteisiin ja että Darwinin mukaan fossiilitodisteet eivät voi olla peruste päätettäessä luomisen ja evoluution välillä, koska fossiilimateriaali on täynnä aukkoja. Darwin sitä vastoin sanoo, että kivettyneiden välimuotofossiilien lukumäärän täytyy olla suunnaton. Hän sanoo edelleen, ettei niitä ole löydetty ja että niiden puute on vakavin peruste hänen teoriaansa vastaan. Darwinin mukaan niitä ei ole löydetty pelkästään siksi, että fossiiliaineisto on puutteellinen. Darwinin mielestä fossiilitodistus oli niin tärkeä ja välimuotojen puute niin suuri uhka hänen teorialleen, että hän omisti kokonaisen luvun Lajien synty -kirjastaan geologisen historian puutteellisuuksille. Ridley on unohtanut Darwininsa.

   Evolutionistit ovat tuoneet esille löytämiään fossiileja todisteina evoluutiosta 150 vuoden ajan. He ovat luvanneet enemmän ja parempia fossiileja tulevaisuudessa toivoen, että onni ja hammaskeiju täyttäisi heidän toiveensa. 1970-luvun alussa kävi selväksi, että fossiilimateriaalia oli tarpeeksi. Silloin karu todellisuus paljastui: välimuotofossiileja ei ollut löydettävissä. Uusi punktualistinen evoluutiomalli keksittiin selittämään, miksi niitä ei löytynyt. On kuitenkin oleellisen tärkeää painottaa, että punktualistinen malli ei poista välimuotofossiilien tarvetta. Se vain selittää miksi välimuotofossiileja ei ole löydetty. Punktualismi on ainutlaatuinen tieteen historiassa esitetty teoria. Sen väitetään olevan tieteellinen, mutta sitten selitetään, miksi sille ei voi löytää todisteita. (8)

 

IKÄKYSYMYS

 

Yksi tärkeimmistä oletuksissa naturalistisessa filosofiassa ja evoluutioteoriassa on ajatus, että elämä maapallolla on satoja miljoonia vuosia vanha ja maapallo itse miljardeja vuosia vanha. Pitkien ajanjaksojen uskotaan mahdollistavan sen, että eliöillä ja organismeilla on ollut tarpeeksi aikaa kehittyä yksinkertaisista elämänmuodoista nykyisiksi muodoiksi. Tällä alueella kannattaa ottaa huomioon seuraavat tekijät:

 

Ihminen maapallolla. Kun lähdetään selvittämään ikäkysymystä, täytyy aina lähteä liikkeelle varmoista tiedoista, eikä epävarmoista.

   Yksi sellainen on ihmisen historia. Monet evolutionistit ovat tahtoneet siirtää tämän ajankohdan satojen tuhansien vuosien taakse, mutta sellaisesta ei ole mitään selviä todisteita. Sellaiset perustuvat enemmänkin pelkkiin tarinoihin ja kuviteltuihin juttuihin kuin kunnon todisteisiin.

   Sen sijaan tiedetään, että vanhimmat muistiinmerkinnät ihmiskunnan historiasta ulottuvat vain n. 5000 vuoden taakse Egyptin hallitsijasukuihin ja niissäkin voi olla satojen vuosien virheitä (näin mainittiin mm. televisiosarjassa ”Faaraot ja kuninkaat”, joka esitettiin Suomen televisiossa v. 1996). Silloin tulivat maailmaan sellaiset asiat kuin metallien käyttö, keramiikka, rakentaminen, kirjoitustaito, kulttuuri ja maanviljelys. Jos ihminen olisi ollut maapallolla jo aiemmin, miksi nämä asiat ilmaantuivat vasta näin myöhään ja tänä ajankohtana?

   Seuraavat lainaukset viittaavat samaan asiaan. Ne osoittavat, miten äkillisellä tavalla sivistys on ilmaantunut maailmaan. Lausunnoista ensimmäisessä esiintyy radiohiilimenetelmän kehittäjä, professori W.F. Libby, joka sanoi aikanaan Science-lehdessä 3.3.1961 (s. 624), että todennettu historia ei ulotu kuin n. 5000 vuoden taakse. Hän puhui Egyptin hallitsijasuvuista:

 

"Arnold [työtoveri] ja minä saimme ensimmäisen shokkimme todetessamme, että historia ulottuu vain 5000 vuotta taaksepäin... Usein sai lukea, että se ja se kulttuuri tai arkeologinen paikka on 20 000 vuotta vanha. Me opimme melko äkkiä, että näitä lukuja, näitä varhaisia aikamääriä ei tunneta tarkasti ja että Egyptin ensimmäisen dynastian aika on todellisuudessa vanhin joltisellakin varmuudella vahvistettu historiallinen aikamäärä." (9)

 

"Varhaisimmat muistiinmerkinnät, jotka meillä on ihmisen historiasta, ulottuvat vain noin 5000 vuotta taaksepäin." (The World book Encyclopedia, 1966, 6. osa, s. 12)

 

Äskeisissä kaivauksissa on yllättävimmäksi osoittautunut se äkillisyys, millä sivistys ilmaantui maailmaan. Tämä havainto on täysin vastoin sitä, mitä oli odotettu. Oli ajateltu, että kuta vanhempi aikakausi oli kysymyksessä, sitä alkukantaisemmaksi kaivausten suorittajat sen toteaisivat, kunnes kaikki sivistyksen jäljet katoaisivat ja alkuihminen ilmaantuisi. Näin ei ole tapahtunut Babyloniassa eikä Egyptissä, joissa ovat olleet vanhimmat tunnetut ihmisasutukset. (10)

 

C-14-menetelmä. Kun yritetään selvittää ikää, täytyy siis lähteä liikkeelle varmoista tiedoista, eikä epävarmoista. Ensimmäinen sellainen liittyi ihmiskunnan historiaan ja alkuun.

   Toinen yhtä hätkähdyttävä havainto on C-14-menetelmällä tehdyt mittaukset. Tämän menetelmän puoliintumisaika on vain 5600 vuotta ja se on tarkempi kuin muut radioaktiivisuusmenetelmät, mutta siinäkin voi olla mittausvirheitä. Varsinkin maapallon magneettikentän heikentyminen vaikuttaa siihen.

   Havahduttavaa kuitenkin on, että radiohiiltä on toistuvasti löydetty hiili-, turve-, maaöljy- ja maakaasuesiintymistä, kambrikauden (sen oletetaan alkaneen 600 milj. vuotta sitten) fossiileista sekä muista fossiileista, joiden ikänä on pidetty miljoonia tai satoja miljoonia vuosia.

   Niinpä kun radiohiilen puoliintumisaika on 5600 vuotta, ei sitä pitäisi olla yhtään jäljellä 100 000 vuoden jälkeen. Se, että sitä kuitenkin esiintyy, viittaa yhteen asiaan: kerrostumien ja fossiilien on oltava hyvin nuoria. Ainakaan ne eivät voi olla miljoonia vuosia vanhoja puhumattakaan sadoista miljoonista. Tämänkaltaiset mittaustulokset tekevät sellaiset ajatukset mahdottomiksi. Sen sijaan järkevä johtopäätös on, että niiden iän täytyy olla vain joitakin vuosituhansia. Seuraavat esimerkit tuovat tämän esille:

 

Keksinnön alkuvuosina oletettiin, että kaikki edellytykset varmoihin ikämittauksiin oli nyt vihdoin olemassa. Tutkijat keräilivät kaikenlaista mitattavaa; faraoiden ja neandertalinihmisten hautojen jäämistöä, sapelihammastiikereiden ja mammuttien hampaita, kivettymiä, fossiileja, maaöljyä jne. Kaikista löytyi radioaktiivista hiiltä. Ikähavainnot julkaistiin Radiocarbon-lehdessä, vaikka useiden näytteiden ikä oli jo aikaisemmin määritelty miljooniksi vuosiksi. (11)

 

… Uusi tekniikka paransi hiili-14 ja hiili-12-suhteen mittauksien herkkyyttä. Aiemmin oli mahdollista mitata pitoisuus, joka oli noin prosentti nykyisestä hiili-14-pitoisuudesta. AMS teki mahdolliseksi mitata pitoisuuden, joka on noin 0.001 prosenttia nykyisestä hiilestä. Teoreettisesti tämä pidensi hiili-14-menetelmän toiminta-alueen 40 000 vuodesta noin 90 000 vuoteen. Tällä tavoin toivottiin voitavan mitata paljon vanhempia näytteitä. Tätä toivoneet kohtasivat kuitenkin jotain yllättävää.

   Tohtori John Baumgardner, yksi RATE-ryhmän tutkijoista toteaa, että ”suureksi yllätykseksi ei löydetty yhtään fossiilista materiaalia, jossa olisi ollut niin vähän (radiohiiltä) kuin 0.001 prosenttia modernista arvosta!” ¹² Tämä tarkoittaa, että hiili-14-atomeja löytyi jopa kambrikauden fossiileista, joita evolutionistit pitävät 600 miljoonaa vuotta vanhoina.

   Baumgardner antaa asiasta uskomattoman esimerkin:

 

Jos aloitamme havaittavan universumin painoisesta puhtaasta hiili-14-määrästä, niin 1,5 miljoonan vuoden kuluttua (pieni osa evolutionistien kokonaisajasta) ei pitäisi olla jäljellä yhtään ainoaa hiili-14-atomia! Rutiininomaisesti löydetään kuitenkin 14C/12C-suhteita, jotka ovat luokkaa 0,1-0,5 % nykyisissä – sata kertaa suurempia kuin AMS menetelmän ilmaisuraja – näytteissä, joiden pitäisi olla kymmeniä ja satoja miljoonia vuosia vanhoja. Tämä on suuri ongelma uniformitaristiselle näkemykselle (evoluution aikaskaala). ¹³

 

Baumgardner lähetti myös timantin hiili-14-laboratorioon mitattavaksi. Tätä ei ollut koskaan aikaisemmin tehty, koska mittausta pidettäisiin täysin absurdina – sulana hulluutena. Timantti, joka on muodostunut syvällä maapallon esikambrisissa kivissä, olisi yhtä vanha kuin maapallo itse. Lisäksi timantin kiteen sidokset ovat hyvin vahvoja, joten biologinen kontaminaatio ei voi päästä timantin sisään. Siksi timantin iän määrittäminen hiili-14-menetelmällä oletettiin turhaksi. Laboratorion mittausraportti saapui: Timantti oli noin 58 000 vuotta vanha! (14)

 

Muut radioaktiivisuusmittaukset. C-14-menetelmän lisäksi on muita radioaktiivisuuteen perustuvia menetelmiä. Niillä mitataan epäorgaanisten näytteiden ikää, kun C-14-menetelmällä mitataan vain orgaanisia näytteitä.

   Näissäkin menetelmissä ja niiden tarkkuudessa täytyy lähteä varmoista tiedoista eikä epävarmoista, ja varma tieto nimenomaan on, että nämä menetelmät ovat epäluotettavia. Kaikkein selvimmin se tulee ilmi siinä, kun on mitattu kiviä, joiden ihmiset ovat nähneet kiteytyneen omin silmin ja historiallisena aikana. Kivet ovat voineet olla todellisuudessa vain muutamia vuosia tai vuosikymmeniä vanhoja, mutta radioaktiivisuusmittaukset ovat antaneet niiden iäksi miljoonia tai jopa satoja miljoonia vuosia.

   Esim. 1801 purkautuneen Hualalai tulivuoren laavakivien iänmääritykset vaihtelivat 140 miljoonasta vuodesta 2960 miljoonaan vuoteen, keskiarvon ollessa 1410 miljoonaa vuotta. Kun tällaisia ikäarvioita annetaan vain 200 vuotta vanhoille kiville, on selvä, että radioaktiivisuusmenetelmät ovat pahasti pielessä. Ne tietysti antavat sopivan pitkiä ikiä evoluution kannalta, mutta jos erehdykset ovat tällaista luokkaa, ei menetelmiin voi luottaa.

   Seuraava lainaus puhuu menetelmien heikkoudesta. Kun radioaktiivisuusmenetelmien kehittelijät aikanaan varoittivat, että kivien pitoisuudet voidaan kyllä mitata, mutta on epävarmaa yhdistää niitä todellisiin ikiin, eivät monet evolutionistit halua ottaa tätä tosissaan. Jos he sen ottaisivat, se veisi pohjan koko evolutionistiselta ajattelulta.

 

Millekään käytetylle ajoitusmenetelmälle ei ole olemassa täysin riippumatonta varmennusta. Evolutionistit väittävät toista. Mutta koska nämä menetelmät perustuvat moniin samoihin perusolettamuksiin, mikään varmennus ei voi olla riippumaton. Tilanne muistuttaa tapausta, jossa kaupungintalon tornin kello asetettiin kirkon kellon mukaan ja kirkon kellon aika katsottiin kaupungintalon tornin kellosta.

   Miksi kukaan uskoisi sellaista, jota ei voida varmistaa riippumattomilla keinoilla? … Koska radiometrisillä menetelmillä ei ole riippumatonta varmistusta, eikö usko niihin ole sokeaa uskoa ihmisen kehittämään tieteeseen? Pelkäämme sokeaa uskoa Jumalaan ja Raamattuun, mutta eikö usko ajoitusmenetelmiin ole sokeaa uskoa ihmisen sanaan? Tiedämmekö maapallon olevan neljä ja puoli miljardia vuotta vanha? Emme.

   Syntyy hämmästyttäviä tilanteita ajoitettaessa radiometrisillä ajoitusmenetelmillä kiviä, joiden ihmiset ovat nähneet kiteytyneen historiallisena aikana. (Kiven ikä määritellään alkavan hetkestä, jona se kiteytyi sulasta olomuodosta. Iänmäärityksessä metsästetään kiteytymisajankohtaa.) Myös ihmiset, joilla ei ole tieteellistä taustaa, voivat ymmärtää silminnäkijöiden todistuksen, joka osoittaa ajoitusmenetelmien olevan tieteistarinoita. (15)

 

MITÄ FOSSIILIT KERTOVAT?

 

Jos maasta kaivetaan fossiili ja tutkitaan sitä, ei siinä ole mitään lappua sen iästä, milloin se on ollut elossa maan päällä. Mitään tällaista tietoa emme pysty siitä havaitsemaan. Tämän voi huomata jokainen, joka ottaa fossiilin käteensä.

   Kaikesta huolimatta eräs perusolettamus evoluutio-opissa on, että nämä iät voidaan tietää. Vaikka fossiilit itse eivät kerro eivätkä osoita mitään tietoa, monet evolutionistit väittävät tietävänsä, milloin ne ovat eläneet (ns. johtofossiilitaulukko). He ajattelevat, että heillä on varma tieto ammoniittien, trilobiittien, nisäkkäiden ja muiden eliöiden tarkoista vaiheista maan päällä, vaikka fossiileista ja niiden elinympäristöstä on mahdotonta päätellä mitään sellaista.

 

”Ei ole ihmistä maan päällä, joka tietäisi tarpeeksi kallioista ja fossiileista kyetäkseen millään tavalla osoittamaan, että joku määrätty fossiililaji on todella oleellisesti vanhempi tai nuorempi kuin joku toinen laji. Toisin sanoen, ei ole ketään, joka voi todella osoittaa, että Kambrikauden trilobiitti on vanhempi kuin Liitukauden dinosaurus taikka Tertiäärikauden imettäväinen. Geologia on kaikkea muuta kuin eksaktista tiedettä.” (16)

 

Kun maasta kaivetaan fossiileja, emme voi siis tietää sen tarkkaa ikää. Se on mahdotonta. Jos muuta väitämme, menemme mielikuvituksen puolelle.

   Johtofossiilimenetelmä miljoonine ja satoine miljoonine vuosineen voidaan kuitenkin osoittaa valheelliseksi muutamalla yksinkertaisella seikalla. Tämä 1800-luvulla laadittu taulukko on vaikeuksissa mm. seuraavien havaintojen takia:

 

C-14:n esiintyminen. Kuten todettiin, radiohiiltä on löydetty jopa kambrikauden fossiileista että kaikista niistä fossiileista, joita on pidetty 60 – 200 miljoonaa vuotta vanhoina. Kun radiohiilen puoliintumisaika on 5600 vuotta, ei sitä pitäisi olla yhtään jäljellä 100 000 vuoden jälkeen. Se, että sitä kuitenkin esiintyy jopa kambrikauden “satoja miljoonia vuosia” vanhoissa fossiileissa, osoittaa, ettei niiden todellinen ikä voi olla kuin joitakin vuosituhansia.

 

Samaan aikaan eläneet. Toinen huomioitava seikka fossiilien ikäajoituksessa on se, että on todistettu ”ikivanhojen” eliöiden eläneen samaan aikaan kuin ne, joiden on ajateltu ilmestyneen maan päälle vuosimiljoonia myöhemmin. On hyvä huomata, että yksi ainut tämäntyyppinen löytö riittää kumoamaan koko fossiilien ikäluokituksen – enempää ei tarvita. Kuitenkin niitä on enemmän.

   Seuraavat kaksi löytöä viittaavat trilobiittien ja ihmisten samanaikaisuuteen maan pinnalla. Trilobiittien on uskottu kuolleen sukupuuttoon jo n. 250 miljoonaa vuotta sitten, eli kauan ennen dinosauruksia. Tämäntyyppiset löydöt ja radiohiilen esiintyminen osoittavat, että kysymys on vain tuhansista, ei miljoonista vuosista. Ne myös osoittavat, että trilobiitit, dinosaurukset, ihmiset ja muut johtofossiileiksi luokitellut eliöt ovat voineet elää samanaikaisesti, mutta vain eri ekologisilla vyöhykkeillä. Joskus niitä tavataan hautautuneena samoista kerrostumista, vaikka ne ovat esiintyneet eri vyöhykkeillä:

 

William Meister teki hämmästyttävän löydön kesäkuun 1. päivänä 1968 Utahissa. Hän löysi useita trilobiittien fossiileita fossiloituneesta ihmisen sandaalinjäljestä! Mutta geologisen kerrossarjan perusteella järjestettyjen kehitysopillisten kausien mukaan trilobiitit kuolivat sukupuuttoon noin 230 miljoonaa vuotta ennen ihmisen ilmestymistä!

   … Geologi, tohtori Clifford Burdick löysi lisätodisteita tukemaan olettamusta ihmisen ja trilobiittien samanaikaisesta elämisestä. Hän löysi paljasjalkaisen lapsen jalanjälkiä, joista yhdessä oli litistynyt trilobiitti. (17)

 

Seuraava lainaus viittaa liskolinnun (Archaeopteryx) ja ihmisen samanaikaisuuteen:

 

Lisäksi on löydetty muinainen mayojen korkokuva, joka muistuttaa Archaeopteryx- eli liskolintua. Se merkitsee 130 miljoonan vuoden aikavirhettä. Jos geologinen kerrossarja olisi oikea, nämä kaksi, maya-intiaani ja Archaeopteryx-lintu, eivät koskaan olisi kohdanneet. Aivan ilmeisesti geologinen kerrossarja on väärässä. (18)

 

Mitä kerrostumista voi päätellä? Yksi Darwinin oletuksista oli, että kaikki muutokset luonnossa ja myös maapallon historiassa ovat tapahtuneet vähitellen. Hän hylkäsi Raamatun historian, vaikka sen puolesta oli runsaasti arkeologisia todisteita, ja alkoi sen sijaan uskoa ajatukseen miljoonista vuosista ja hitaasti tapahtuneista prosesseista. Hän sai tämän käsityksen pääasiassa Charles Lyellin teoksesta Principles of Geology, jonka opetus oli, että “nykyisyys on menneisyyden avain”. Darwiniin tämä teos vaikutti voimakkaasti niin, että hän omaksui ajatuksen pitkistä ajanjaksoista.

   Mutta ovatko Darwinin ja Lyellin ajatukset miljoonien vuosien prosesseista totta vai ovatko useimmat kerrostumat muodostuneet nopeasti? Katsomme asiaa seuraavien havaintojen valossa. Ne viittaavat pikemminkin kerrostumien nopeaan muodostumiseen?

 

• Radiohiili fossiileissa. Jo aiemmin todettiin, miten vanhoissa fossiileissa – myös kambrikauden – esiintyy radiohiiltä. Eli jos fossiilit ovat vain joidenkin vuosituhansien ikäisiä, eivät kerrostumat, joissa ne ovat, voi olla sen vanhempia.
• Fossiilit maaperässä. Toinen syy epäillä hitaita prosesseja ovat maaperässä olevat fossiilit, joita on löydetty runsaasti. Niitä ei voi koskaan syntyä normaaliolosuhteissa, koska muut eläimet syövät kasvin tai eläimen hyvin nopeasti tai ne mätänevät.

   Sen sijaan niiden synty on selitettävissä vain siten, että ne joutuvat hyvin nopeasti muta- ja liejuvyöryjen hautaamiksi. Vedenpaisumuksessa niin on saattanut tapahtua.

• Eroosion puuttuminen kerrostumien väliltä viittaa niiden nopeaan kertymiseen toistensa päälle. Jos ne olisivat kertyneet hitaasti vuosimiljoonien aikana, olisi eroosio nähtävissä.
• Pitkät puunrunkofossiilit kerrostumissa. Eri puolilta maailmaa on tavattu puunrunkofossiileja, jotka ulottuvat useiden eri kerrostumien läpi. Se osoittaa, että kerrostumien on täytynyt muodostua nopeasti.
• Käytännön havainnot. On myös käytännössä todistettu, että kerrostumat voivat syntyä nopeasti. St. Helenan tulivuoren purkauksen yhteydessä v. 1980 tapahtui, että muodostui päällekkäisten kerrostumien sarja paksuudeltaan lähes toistasataa metriä, ja vain muutaman viikon aikana. Siihen ei tarvittu miljoonia vuosia, vaan muutamissa päivissä erilaatuisia kerrostumia kasautui päällekkäin.

   Seuraava lainaus liittyy Surtseyn saareen, joka syntyi merenalaisen tulivuorenpurkauksen seurauksena 1963. New Scientist -lehti kertoi tammikuussa 2006, miten tälle saarelle tuli kanjoneita, rotkoja ja muita maanmuotoja alle kymmenessä vuodessa. Siihen ei tarvittu miljoonia tai edes tuhansia vuosia:

 

”Saaren kanjonit, rotkot ja muut maanmuodot, joiden muodostumiseen yleensä kuluu kymmeniä tuhansia, ellei jopa miljoonia vuosia, ovat hämmästyttäneet maantieteen tutkijoita, sillä ne ovat syntyneet alle kymmenessä vuodessa.” (19)

 

Toinen näkökulma kerrostumien syntymiseen. Kun lukee evoluutiokirjallisuutta, tulee niissä usein esiin ajatus tuhosta. Niissä myönnetään, että katastrofi tai useampia on kohdannut maapalloa. Sellaisten oletetaan tapahtuneen ainakin 250 miljoonaa vuotta sitten ja 65 miljoonaa vuotta sitten, eli liitukauden loppuvaiheessa.

 

Noin 30 miljoonaa vuotta ennen dinosauruksia elämä Maapallolla oli lähes sammunut. Permikauden lopulla tapahtuneen suuren joukkotuhon tosiasiat ja luvut ovat kerta kaikkiaan tyrmääviä. Tuhon laajuus saa 185 miljoonaa vuotta myöhemmän, dinosaurukset pois pyyhkäisseen mullistuksen näyttämään pikkuruiselta. Kaikkiaan 95 % elämästä tuhoutui. Maalla kukoistaneet ekosysteemit tuhoutuivat, ja kokonaiset eläinlajit, esimerkiksi jättimäiset sammakot ja petomatelijat, katosivat. Hyönteisetkin harvenivat. Meressä tuho oli pahempi. Merililjojen ja korallien ikivanhat yhteiskunnat pyyhkiytyivät pois, ja miljoonia vuosia valtamerissä kukoistaneet trilobiitit tuhoutuivat.

   Tapahtumaa tulkitsevien tiedemiesten ongelmana on löytää tekijä, joka olisi pystynyt tuhoamaan niin valtavan määrän kasveja ja eläimiä sekä maalta että merestä.  (20)

 

Näille joukkotuhoille voidaan kuitenkin löytää historiallinen selitys, jonka Darwin ja Lyell hylkäsivät: se on vedenpaisumus. Kun ottaa huomioon seuraavat tekijät, sopivat ne siihen paremmin kuin Darwinin ja Lyellin ajatuksiin. Emme varmastikaan tee tyhmästi, jos emme kaikessa seuraa Darwinin ja Lyellin opetusta:

 

• On olemassa ainakin 140-150 vedenpaisumuskertomusta ympäri maailma. "Earth"-teoksessa on kirjoitettu kertomuksista:

 

Jollei yleismaailmallinen vedenpaisumus olisi ollut todellisuutta, niin jotkut kansanrodut olisivat panneet pelättävät tulivuorenpurkaukset, suuret lumimyrskyt, kuivuudet... hävittämään heidän pahat esivanhempansa. Vedenpaisumuskertomuksen yleismaailmallisuus on näin ollen sen todenperäisyyden parhaita todisteita. Me voisimme sivuuttaa minkä tahansa näistä taruista erillisenä ja pitää sitä ihmisen vilkkaan mielikuvituksen tuotteena, mutta yhdessä, maailmanlaajuisesta näkökulmasta katsoen ne ovat lähes vastaansanomattomat.

 

·        Luonnossa voidaan nähdä meren eliöiden jäänteitä kaikilla korkeilla vuorilla (Himalaja, Andit, Alpit…) Jopa Darwin löysi valaan jäänteet Perun vuoristosta. Monissa luonto-ohjelmissa on myös kerrottu sama asia: vesi on peittänyt laajat alueet maapalloa.

   Seuraavat lainaukset käsittelevät havaintoja Himalajalta ja Alpeilta:

 

Harutaka Sakai japanilaisesta Kyushun yliopistosta on käyttänyt vuosia Himalajan vuoriston merellisten fossiilien tutkimiseen. Hän ja hänen ryhmänsä ovat luetteloineet varsinaisen mesotsooisen kauden akvaarion. Hentoja merililjoja, nykyisten merisiilien ja meritähtien sukulaisia, tavataan kallioseinämissä yli kolme kilometriä merenpinnan yläpuolella. Ammoniitteja, belemniitteja, koralleja ja planktonia esiintyy fossiileina vuorten kallioissa...

   Kahden kilometrin korkeudella geologit löysivät meren itsensä jättämän jäljen. Sen aaltomainen kalliopinta vastaa muotoja, jotka jäävät hiekkaan matalan veden laineista. Jopa Everestin huipulta tavataan keltaisia nauhoja kalkkikiveä, joka syntyi veden alla lukemattomien merieläinten jäännöksistä. ("Maapallo ihmeiden planeetta", s. 55)

 

On syytä käydä vielä hiukan lähemmin tarkastamaan vuorijonojen kivilajien alkuperäistä luonnetta. Varsinaisissa Alpeissa se näkyy parhaiten säilyneenä pohjoisen ns. Helvetialaisen vyöhykkeen kalkkialpeissa. Kalkkikivet ovat täällä voitolla. Kun tarkastelemme täällä kiveä jonkin vuoren jyrkissä rinteissä tai huipulla - jos sinne asti jaksamme kavuta -, niin löydämme siitä ennen pitkää kivettyneitä eläinjäännöksiä, eläinfossiileja. Ne ovat täälläkin usein pahasti venyneitä, litistyneitä ja särkyneitä, mutta kumminkin tapaa myös semmoisia kappaleita, jotka voidaan lajilleen määrittää. Kaikki nuo fossiilit ovat merieläinten kalkkikuoria tai runkoja. Niiden joukossa on spiraalikierteisiä ammoniitteja ja varsinkin paljon kaksikuorisia simpukoita... Lukijan mieleen on edellä olevan esityksen johdosta varmaankin tullut kysymys: Mikä merkitys on sillä seikalla, että vuorijonoissa on niin paljon meren pohjalle kerrostuneita sedimenttejä?... (s. 236,237 "Muuttuva maa", Pentti Eskola)

 

Yksi näkökulma vedenpaisumukseen löytyy seuraavasta kuvauksesta. Se kertoo, miten syvänmeren eliöt ovat joutuneet yhteyteen maakasvien kanssa:

 

Eräs tavattoman tärkeä seikka tutkiessamme fossiilien todistusta on se, että monissa paikoin maailmaa tavataan edellä mainittuja varsijalkaisia samaten kuin merenpohjissa eläviä merililjojakin, jotka ovat kivettyneet ja muodostaneet määrättyjä liuske- ja kalkkikivikerrostumia, jotka vuorottelevat kivihiilikerrostumien kanssa. Tässä siis on kysymyksessä valtamerien pohjaeläinten ja maakasvien joutuminen niin lähekkäin toistensa kanssa, että se hämmästyttää. Prof. Price esittää tapauksia, jolloin 50 – 100 kivihiilikerrostumaa ovat toistensa päällä siten, että juuri näitä syvänmeren fossiileja sisältäviä kerrostumia on niiden välissä. Hän pitää tätä todistusta niin voimakkaana ja vakuuttavana, ettei ole koskaan havainnut mitään järjellistä yritystä selittää näitä tosiasioita Lyellin yhdenmukaisuusteorian pohjalta. (21)

 

• Varmat tiedot ihmisen esiintymisestä maapallolla eivät ulotu kuin joidenkin vuosituhansien taakse.
• Radiohiilen esiintyminen fossiileissa viittaa niiden lyhyeen ikään. Kysymys on vain vuosituhansista, ei miljoonista.
• Darwin oletti aikanaan, että maasta löytyvät välimuodot todistaisivat hänen teoriansa oikeaksi. Hän piti niiden puutetta suurimpana uhkana teorialleen. Nyt, 150 vuoden jälkeen maasta on kaivettu riittävästi fossiileja (ainakin 100 miljoonaa) eivätkä ne anna tukea Darwinin ajatuksille. Hänen toivomansa välimuodot puuttuvat edelleen.

   Tämä välimuotojen puute pääryhmien väliltä ei itsessään ole osoitus lyhyestä iästä tai vedenpaisumuksesta. Se kuitenkin kumoaa sen Darwinin ajatuksen, ja joka on nykyisen evoluutioteorian pohjana, että lajit ovat syntyneet hitaasti vuosimiljoonien aikana.

 

Jotta asia ei jäisi epäselväksi, katsomme paria lainausta, jotka viittaavat dinosaurusten tuhoon. Yleisesti näiden eläinten oletetaan kuolleen sukupuuttoon jo miljoonia vuosia sitten, vaikka ihmiskunnan historiassa tunnetaan lukuisia kertomuksia lohikäärmeistä, jotka muistuttavat dinosauruksia.

   Teksteistä ensimmäisessä kerrotaan, miten alueella oli kuivaa (!), mutta sitten äkillinen tulva peitti nämä isot eläimet. Todennäköisesti kyseessä oli vedenpaisumus. Toinen teksteistä on vielä mielenkiintoisempi. Siinä osoitetaan dinosaurusten löytyminen kovien kallioiden sisältä, mikä osoittaa, että niiden on täytynyt tulla pehmeän liejun peittämäksi. Lieju on sitten kovettunut niiden ympärille samalla tavalla kuin sementti. Vain vedenpaisumuksessa, mutta ei normaalissa luonnon kiertokulussa, voisimme odottaa tapahtuvan jotain sellaista (jälkimmäisessä kirjoituksessa on viittaus myös siihen, miten vesipyörteet ovat voineet kasata dinosaurusten luita). Kirjoitukseen on jälkeenpäin lisätty lihavoinnit, jotta asia tulisi selvemmäksi:

 

Ghost Ranchin alue on niin hyvin säilynyt, että tiedemiehet saivat nähdä jopa vilahduksen triaskauden maailmasta aikana, jolloin dinosaurukset ilmestyivät. Coelophysisten luurangot löydettiin vanhan jokiuoman hiekkakivestä ja savikivestä. Luiden lisäksi siellä on säilynyt myös kalojen, simpukoiden, pienien krokotiilia muistuttavien phytosaurusten ja rapujen jäänteitä. Kaikki ne ovat voineet olla Coelophysiksen saaliseläimiä. Niistä löytyy myös vihjeitä Ghost Ranchiin liittyvään suurimpaan kysymykseen: miksi kaikki nuo dinosaurukset kuolivat yhdessä? Luurangot ovat ehkä joutuneet alueelle vuosien kuluessa, mutta Edwin Colbert on vakuuttunut, että kyseessä oli joukkokuolema ja että syyllinen on jättänyt alueelle jälkensä. Kallioissa on merkkejä haljenneesta mudasta ja rapujen käytävistä (sellaisia syntyy vain hyvin kuivissa olosuhteissa), ja joidenkin luurankojen niska on vääntynyt samalla lailla kuin auringossa kuivuneilla eläimillä. Colbert uskoo, että Coelophysikset kerääntyivät ehtyvien vesivarojen ääreen ennen kuin kuolivat. Sitten äkillinen tulva peitti ne mutaan ennen kuin raadonsyöjät ennättivät repiä niitä, ja siellä ne säilyivät miljoonia vuosia. (22)

 

Hän meni Etelä-Dakotan autiomaihin, joissa on kirkkaanvärisiä punaisia, keltaisia ja oranssisia kallioseinämiä ja kallionlohkareita. Jo muutamassa päivässä hän löysi kallionseinämästä joitakin luita, joiden hän arvioi olevan sellaisia, joita hän oli lähtenyt etsimään. Kun hän kaivoi kalliota luiden ympäriltä, hän totesi, että luut olivat eläimen rakenteen mukaisessa järjestyksessä. Ne eivät olleet kasassa kuten dinosauruksien luut usein ovat. Monet tällaiset kasat olivat ikäänkuin voimakkaan veden pyörteen tekemiä.

   Nyt nämä luut olivat sinisessä hiekkakivessä, joka on hyvin kovaa. Hiekkakivi oli poistettava tiehöylällä ja irrotettava räjäyttämällä. Brown ja hänen apulaisensa tekivät melkein seitsemän ja puoli metriä syvän kuopan luiden irti saamiseksi. Yhden suuren luurangon irrottaminen vei heiltä kaksi kesää. He eivät suinkaan poistaneet luita kivestä. He kuljettivat kivenlohkareet rautateitse museoon, missä tiedemiehet pystyivät veistämään kiviaineksen pois ja kokoamaan luurangon. Tämä tyrannilisko seisoo nyt museon näyttelyhallissa. (s. 72, "Dinosaurus" / Ruth Wheeler ja Harold G. Coffin)

 

 

 

 

Loppupuhe:

 

TUNNUSTA YLPEYTESI!

 

Tämän kirjoituksen aiheena on ollut ateistinen elämänkatsomus. On käyty lävitse niitä piirteitä, jotka liittyvät tähän ajatusmalliin, sekä sen lisäksi on käsitelty evoluutioteoriaa, jota monet käyttävät tieteellisenä syynä ateismilleen.

   Puuttumatta sen enempää ateismin todisteisiin, voidaan usein havaita yksi ominainen piirre, joka on ominainen ateisteille: se on ylpeys (Kirjoittaja itse on entinen ateisti ja ajatellut samalla tavoin, joten hän voi jotain sanoa tästä asiasta). Moni ateisti pitää itseään viisaana, älykkäänä, ennakkoluulottomana ja tieteellisenä, vaikka hänenkin maailmankatsomuksensa lepää uskon varassa ja perustuu todistamattomiin tosiasioihin. Hän vertaa itseään ja omaa viisauttaan muihin, vaikka Raamattu varoittaa, että Jumala on ylpeitä vastaan:

 

- (Jaak 4:6) Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".

 

Mikä on Raamatun neuvo tällaiseen asenteeseen?

   Vastaus on, että meidän tulee nöyrtyä Jumalan edessä ja tunnustaa ylpeytemme synniksi. Jos sen teemme, voimme saada Jumalalta anteeksiannon. Tunnusta siis syntisi ja ylpeytesi Jumalalle, pyydä häntä antamaan ne anteeksi Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimessä, niin ne sinulle anteeksi annetaan.

 

- (1 Piet 5:5) Samoin te, nuoremmat, olkaa vanhemmille alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".

6. Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi,

 

- (1 Joh 1:9) Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

 

Käänny myös koko sydämestäsi Jeesuksen Kristuksen puoleen, koska vain hänessä on iankaikkinen elämä. Pyydä häntä elämääsi ja luovuta itsesi hänelle:

 

- (Joh 5:40) ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.

 

Niinpä jos olet kääntynyt hänen puoleensa ja vastaanottanut hänet elämääsi, on sinulla silloin Jumalan lapseus ja iankaikkinen elämä. Sinulla on tämä elämä huolimatta siitä, miltä sinusta tällä hetkellä tuntuu. Älä vain perusta pelastusvarmuuttasi omiin vaihteleviin tunteisiisi, vaan Raamatun sanaan ja Jeesukseen Kristukseen, koska eihän laivan ankkuriakaan heitetä koskaan laivan sisään vaan aina sen ulkopuolelle.

                                             

- (Joh 1:12) Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,

 

- (1 Joh 5:11-13) Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.

12. Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.

13. Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.

 

PELASTUSRUKOUS: Herra, Jeesus, käännyn sinun puoleesi. Tunnustan, että olen tehnyt syntiä sinua vastaan ja etten ole elänyt sinun tahtosi mukaan. Tahdon kuitenkin kääntyä synneistäni ja seurata sinua koko sydämestäni. Ja uskon myös, että syntini ovat anteeksiannetut sinun sovitustyösi kautta ja että olen sinun kauttasi saanut iankaikkisen elämän. Kiitän siitä pelastuksesta, jonka olet minulle lahjoittanut. Amen.

 

 

 

 

 

VIITTAUKSET:

 

1. Charles Darwin: The Life and Letter of Charles Darwin Including an Autobiographical Chapter. (1887, 1: 315-316), Toim. Fancis Darwin. London: John Murray.

2. Andy Knoll (2004) PBS Nova interview, 3. toukokuuta 2004,  sit. Antony Flew & Roy Varghese (2007) There is A God: How the World’s Most Notorious Atheist Changed His Mind. New York: HarperOne

3. Ken Ham: Valhe, evoluutio (The Lie: Evolution) s. 27

4. Kimmo Pälikkö: Taustaa 2, Kehitysopin kulisseista, s. 10,11

5. Norman Macbeth: Darwin Retried, 1971, s. 33

6. Darwin, F & Seward A. C. toim. (1903, 1: 184): More letters of Charles Darwin. 2 vols. London: John Murray.

7. Carl Wieland: Kiviä ja luita (Stones and Bones), s. 15,16

8. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 287

9. Science, 3.3.1961, s. 624 - Sit. kirjasta: Onko ihmimen kehityksen vai luomisen tulos, Jeh. tod.

10. P.J. Wiseman: New Discoveries in Babylonia About Genesis, 1949, s. 28. Sit. kirjasta Onko ihminen kehityksen vai luomisen tulos, Jeh. tod.

11. Kimmo Pälikkö: Taustaa 2, Kehitysopin kulisseista, s. 92

12. John Baumgardner, ”Carbon Dating Undercuts Evolution’s Long Ages”, Impact Article nro 364 (San Diego: Institute for Creation Research, lokakuu 2003):ii.

13. sama

14. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s.244, 245

15. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 241

16. George Mc Cready Price: New Geology, lainaus A.M Rehnwinkelin kirjasta Flood, s. 267, 278

17. Scott M. Huse: Evoluution romahdus, s. 25

18. Scott M. Huse: Evoluution romahdus, s. 25

19. Pearce, F., The Fire-eater’s island, New Scientist 189 (2536): 48-49, 18 January 2006

20. Tim Haines: Matkalla dinosaurusten kanssa (Walking with dinosaurs), s. 28

21. Wiljam Aittala: Kaikkeuden sanoma, s. 198

22. Tim Haines: Matkalla dinosaurusten kanssa (Walking with dinosaurs), s. 47