|
|
|
Tartu kiinni |
LUKU 7 -Elämänkerrat opettavat
Aihe tämän luvun kirjoittamiseen löytyi kirjasta ”Jumalan kenraalit” (Roberts Liardon). Se on mielenkiintoinen kirja, joka kertoo sellaisten henkilöiden kuin John Alexander Dowie, Maria Woodworth-Etter, Evan Roberts, Charles F. Parham, William J. Seymour, John G. Lake, Smith Wigglesworth, Aimee Semple McPherson, Kathryn Kuhlman, William Branham, Jack Coe ja A.A. Allen elämänkerrat. Siinä tuodaan esille heidän vahvuutensa ja heikkoutensa, opetuksensa sekä ihmeitä, joita tapahtui heidän kauttaan. Mielenkiintoisinta ja ehkä opetuksellisinta on seurata heistä ja myös muista elämänkerroista, miten he ovat suhtautuneet arvosteluun ja vainoihin, miten käsitelleet menestystä ja suuria voittoja tai siihen, että muut ovat yhtä voideltuja kuin he. Usein ne ovat alueita, joissa olemme heikoimpia:
”Pyri osoittautumaan Jumalalle kelpaavaksi, ei ihmisille”, hän vastasi kävellessään takaisin riveihin. Ennen poistumistaan hän kääntyi ja hiukan hymyillen tarjosi vielä viimeisen neuvon: ”Äläkä seuraa minua”. Tässä ensimmäisessä ihmispaljoudessa näin monia muitakin Jumalan miehiä ja naisia sekä omalta ajaltani että historiasta. Pysähdyin keskustelemaan monien muiden kanssa. Järkytyin yhtä mittaa siitä, että niin monet joiden otaksuin olevan korkeimmilla sijoilla, kuuluivat valtakunnan alimpaan arvoasemaan. Monilla oli sama perustarina – he kaikki olivat langenneet suurten voittojensa jälkeen ylpeyden kuolettavan syntiin, tai he olivat langenneet kateuteen, kun muut olivat yhtä voideltuja kuin he. Toiset olivat elämänsä lopulla langenneet himoon tai katkeruuteen tai lannistuneet, ja heidät täytyi ottaa pois ennen kuin he ylittivät kadotuksen rajan. He kaikki varoittivat minua samasta asiasta: mitä korkeampi on se hengellinen auktoriteetti jossa vaellat, sitä kauemmas voit langeta, jos sinulla ei ole rakkautta ja nöyryyttä. (29)
Kiitokset ja moitteet. Kenneth E. Hagin tuo kirjassaan ”Kuinka kasvaa hengellisesti” esille niitä piirteitä, jotka liittyvät hengelliseen lapsuuteen ja aikuisuuteen. Lapsuuteen hän liittää mm. sellaiset aiheet kuin turhat puheet itsestä ja epäoleellisista asioista sekä keskustelu poissaolevien henkilöiden vioista ja puutteista. Hän väittää niiden osoittavan, ettei ihminen ole vielä kasvanut hengellisessä elämässään. Sen sijaan aikuisuuteen hän liittää mielenkiintoisen piirteen; se on kyky olla välittämättä kiitoksista ja moitteista. Hän sanoo, että ”Paavali oli siinä määrin kasvanut armossa, että hänen ainoa tuomitsijansa oli Jumala. Häneen ei vaikuttanut ihmisten käsitykset, eikä hän välittänyt siitä, mitä ihmiset hänestä ajattelivat. Hän ei ollut kenenkään kahleissa. Tämä ei ollut lihallista itsenäisyyttä vaan pyhittynyttä arvokkuutta. Rakkauden laki hallitsi Paavalia. Hän ei hevin ylpistynyt eikä hän ärtynyt eikä suuttunut helposti… Kypsymättömät uskovat loukkaantuvat tai ylpistyvät helposti. Jos heitä arvostellaan tai jos he näin kuvittelevat mielessään, he helposti tulevat rauhattomiksi, ärtyisiksi ja itsesääliä tunteviksi. Toisaalta taas, jos heitä arvostetaan ja heille osoitetaan huomiota, he helposti ylpistyvät ja tuntevat itsensä tärkeiksi” (s. 37) Mitä tulee edellä oleviin sanoihin, ovat ne varmasti totta useimpien meidän kohdalla. Loppujen lopuksi hyvin harva kestää jatkuvaa kiitosta puhumattakaan moitteista, jos ne jatkuvat vuosikausia. Ne saavat ihmisen joko pöyhkeilemään erikoisesta asemasta tai sitten lannistumaan ja katkeroitumaan. Kumpikin on mahdollista, koska useimmat ovat hyvin riippuvaisia muiden mielipiteistä. Hyviä neuvoja tällä alueella ovat seuraavat Paavalin sanat. Niissä hän kertoo omasta hengellisestä elämästään, mutta myös todellisesta nöyryydestä, johon kuuluu muiden pitäminen itseään parempana. Jos ihminen unohtaa nämä ja alkaa tuijottaa liikaa itseään sekä muiden arvioita, on hän suuressa vaarassa eksyä:
- (1 Kor 4:3) Mutta siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette tai joku inhimillinen oikeus; en minä itsekään tuomitse itseäni
- (Fil 2:3) ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne
Pidä huolta itsestäsi! Luonnollisesta ruumiista huolehti-minen on yksi hengellisen työn perusedellytyksistä. Joskus ne, jotka ovat Jumalan käytössä, saattavat unohtaa tämän. He saattavat joko paastota liikaa, jolloin saatana pääsee painostamaan heitä (Jos ihmisellä on ollut ennestään mielenterveyshäiriöitä, ovat he vielä alttiimpia sellaiselle. Sellaisten henkilöiden on syytä välttää pitkiä paastoja), tai sitten he laiminlyövät lepäämisen ja unen hengellisen työn tai rukouksen takia. Evan Robertsin elämässä kävi näin, kun hän unohti levon. Herätyksen alkuaikoina hän nukkui vain pari- kolme tuntia yössä ja söi hyvin vähän. Kun tätä oli jatkunut jonkin aikaa, oli seuraus lopulta väsymys; Evan Roberts paloi loppuun ja joutui keskeyttämään työn. Hän ei muistanut, että meidän tulee noudattaa Jumalan säätämiä lakeja, jotta pysyisimme toimintakykyisinä. Emme voi kauaa toimia näitä lakeja vastaan. Ruumiista ja terveydestä huolehtiminen on siis tarpeellista. Niin tärkeitä kuin paastoaminen, rukous ja hengellinen työ ovatkin, eivät ne saisi syrjäyttää unta ja lepoa. Meidän on oltava vahvoja sekä hengellisesti että myös henkisesti ja fyysisesti. Vain silloin työ sujuu paremmin:
- (2 Moos 18:17,18) Niin Mooseksen appi sanoi hänelle: "Siinä sinä et menettele viisaasti. 18. Sinä uuvutat sekä itsesi että tämän kansan, joka on kanssasi; sillä tämä tehtävä on sinulle liian raskas, etkä sinä voi sitä yksinäsi toimittaa.
- (Luuk 8:22,23) Niin tapahtui eräänä päivänä, että hän astui opetuslapsinensa venheeseen ja sanoi heille: "Menkäämme järven tuolle puolen". Ja he lähtivät vesille. 23. Ja heidän purjehtiessaan hän nukkui. Mutta alas järvelle syöksyi myrskytuuli, ja venhe tuli vettä täyteen, ja he olivat vaarassa.
Pidä huolta perheestäsi! Yksi tärkeä tekijä on perheestä huolehtiminen. Toisinaan ne, jotka ovat hengellisessä työssä, unohtavat sen. Heillä voi olla väärä tärkeysjärjestys ja he ovat niin kiinni palvelutyössään ja poissa kotoa, että laiminlyövät tärkeimmän lähetyskentän, perheensä. Asia, joka saattaa helposti kostautua sillä, että lapset aikuistuttuaan katkeroituvat ja kääntävät selkänsä uskonasioille. Veli Yun kertoo kirjassaan ”Taivaallinen mies”, miten tämä alue on toisinaan ollut retuperällä. Monet ovat näyttäneet ”menestyneen” työssään sillä välin, kun perhe on hajoamassa. Hän jatkaa:
Luulen, että toinen vankeuskauteni oli avioliitollemme käännekohta. Herra varoitti minua, että jos en tekisi parannusta ja muuttaisi asioiden tärkeysjärjestystä, niin menettäisin perheeni. Muutin tapani, enkä ole sitä koskaan katunut… Minä aloin asettaa rakkauteni Jumalaan ensi sijalle, rakkauteni perheeseeni toiselle ja rakkauteni Herran työhön kolmannelle tilalle… …Opetin, ettei seurakunnan tulisi sortua siihen faaraon juoneen, jolloin hän taivutti Moosesta ja Aaronia jättämään vaimot ja lapset jälkeensä lähtiessään palvelemaan Herraa (ks. 2. Moos. 10:10-11). Kannustin johtajia sulkemaan perheensä mukaan Herran työhön ja jopa ottamaan vaimot ja lapset mukaan aina kun mahdollista. Tähdensin, että vieläpä apostoleilla oli samanlainen ongelma, joka sai Paavalin kysymään: ”Eikö meillä olisi oikeutta ottaa matkoillemme mukaan vaimoa, uskonsisarta, niin kuin tekevät muut apostolit, Herran veljet ja Keefas?” (1 Kor 9:5) (30)
Seuraavat Sanan paikat puhuvat samasta asiasta. Ne osoittavat, että meidän tulee varata aikaa läheisimmille ja huolehtia heistä. Silloin hengellinen työkin on oikealla pohjalla. Tietysti meidän tulee myös hoitaa yhteiskunnalliset velvollisuutemme:
- (1 Tim 5:8) Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.
- (1 Tim 3:2-5) Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan, 3. ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne, 4. vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina; 5. sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?
- (Ef 5:25) Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
Älä mene pois jumalan kutsumuksesta! Kun lukee elämänkertoja, voi niissä nähdä tiivistetyssä muodossa ihmisen koko elämänkaaren. Voi nähdä ihmisen saavutukset ja vahvuudet, mutta myös heikkoudet ja epäonnistumiset. Voi myös nähdä, miten hän on suhtautunut vastoinkäymisiin ja menestykseen, kuinka hän on ohittanut ne. Yksi mielenkiintoisimmista kristillisistä elämänkerroista liittyy John Alexander Dowieen. Hänen elämänkertansa on osoitus siitä, miten ihminen voi eksyä ja joutua harhaan Jumalan suunnitelmasta - samanlainen tapaus on William Branhamin elämä. Ilmiselvästi hän oli apostoli, joka sai johdattaa tuhansia Jumalan luo ja parantumiseen, mutta joka elämänsä loppupuolella ajautui alueille, joihin Jumala ei ollut häntä varmastikaan käskenyt. Hän teki seuraavanlaisia erehdyksiä:
Maallisen valtakunnan rakentaminen. Yksi selkeimpiä Dowien tekemiä virheliikkeitä oli se, ettei hän pysynyt alkuperäisessä kutsumuksessaan. Tästä esimerkkinä on Zionin kaupunki, jota hän ryhtyi rakennuttamaan elämänsä loppupuolella. Hän ryhtyi rakentamaan maallista valtakuntaa sen sijaan, että olisi keskittynyt alkuperäiseen kutsuunsa, pelastukseen ja parantumiseen. Sitä ennen hän oli osallistunut myös politiikkaan, vaikka se olikin jäänyt lyhyeksi kokemukseksi. Politiikka ja rakentaminen eivät ole vääriä asioita. On hyvä, että on poliitikkoja, joilla on kristillinen arvopohja ja jotka ajavat hyviä asioita. Samoin on hyvä, että rakennetaan kokouspaikkoja ja hengelliseen käyttöön tarkoitettuja rakennuksia, jos se varmasti on Jumalan suunnitelma eikä tule liian kalliiksi tai päätarkoitukseksi. Monet rakennukset ovat valitettavasti muodostuneet sellaisiksi samalla kun tärkein, ihmiset, on unohdettu. Dowien tragedia olikin siinä, että samalla kun hän ryhtyi rakentamaan maallista valtakuntaa, hiipui hänen palvelustyönsä. Hän ei ottanut huomioon, että meidät on kutsuttu evankeliumin levittäjäksi eikä perustamaan ennenaikaisesti Jumalan valtakuntaa maan päälle. Jeesus antoi käskyn mennä kaikkeen maailmaan (Mark 16:15) eikä rakentamaan poliittisia systeemejä ja kaupunkeja, johon Dowie syyllistyi. Hän ja monet muut evankeliumin työntekijät ovat unohtaneet tämän ja se on muodostunut heidän kohtalokseen.
Väärät kuvitelmat itsestä. Dowien harha-askeleet eivät jääneet vain maallisen valtakunnan rakentamiseen. Sen lisäksi hän alkoi kuvitella olevansa Elia. Se tapahtui, kun muutamat henkilöt tulivat puhumaan hänelle asiasta. Aluksi hän torjui ajatuksen kuten pitikin, mutta se jäi itämään hänen mieleensä, kunnes hän lopulta hyväksyi sen, otti sen vastaan ja julisti totuudeksi. Myöhemmin hän myös julisti itsensä ensimmäiseksi apostoliksi, mikä on osoitus täydellisestä harhaantumisesta. Hänelle kävi samoin kuin William Branhamille, joka vuosikymmeniä myöhemmin myös kuvitteli itsensä Eliaksi ja Laodikean seurakunnan sanansaattajaksi. Yhtäläisyydet näiden kahden miehen ja varsinkin heidän elämänsä loppupuolen välillä ovat ilmeiset. Heissä toteutui myös se Niilo Yli-Vainion toteamus, että ihmisen on helpompi kestää lottovoitto kuin että Jumala käyttää häntä. ”Tämän vuoksi moni henkilö tulee mahdottomaksi, ja tämän vuoksi moni mies sortuu…” (Mauno Saari: Saarnaaja, s. 273).
Muiden kritisoiminen. Yksi Dowien virheistä elämän loppupuolella oli, että hän alkoi kritisoida muita Jumalan palvelijoita. Hän alkoi hyökätä heitä vastaan ja hänen saarnansa muuttuivat lähes pelkäksi vihollisen arvosteluksi. Erityisesti hänen hampaissaan oli Maria Woodworth-Etter, jonka kautta tuhannet olivat pelastuneet ja parantuneet. Hän saarnasi Etteriä vastaan jokaisen tilaisuuden tullen, vaikka oli aiemmin tukenut häntä ja sanonut tämän toiminnan olevan Jumalasta. Dowien käytös eli muiden kritisoiminen, johon monet muutkin ovat ajautuneet, johtuu usein kolmesta syystä. Ne ovat:
Kateus. Kateus on syynä siihen, että jotkut alkavat kritisoimaan muita. Heidän on vaikea hyväksyä sitä, että toiset ovat yhtä voideltuja kuin he. Siksi he alkavat etsiä vikoja muista. He eivät ymmärrä, että hengellisen työn pitäisi olla tiimityötä eikä kilpailua muiden kanssa. Jos unohdetaan, että ollaan samassa joukkueessa, Jumalan tiimissä, ja lähdetään kilpailemaan omasta arvovallasta, on se eksymistä pois todellisesta kutsumuksesta. Samalla alennetaan omaa asemaa iankaikkisuudessa sekä unohdetaan Jeesuksen sanat tästä asiasta. Suurin ei suinkaan ole se, jolla on suurimmat väkijoukot tai jonka kautta tapahtuu eniten ihmeitä, vaan se joka palvelee muita:
- (Matt 23:11) 11. Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne. 12. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.
Henkien erottamisen lahjan jäljitelmä on toinen syy, miksi toiset ajautuvat arvosteluun. Kysymys on siitä, että ihminen vilpittömästi ajattelee, ettei jokin toiminta ole Jumalasta. Hän voi pitää itseään tarkkanäköisenä, vaikka hän todellisuudessa on hengellisen sokeuden vallassa tietyillä alueilla eikä näe Jumalan kättä muiden elämässä. Hän ei näe sitä, mitä Jumala tekee auttaakseen muita, vaan näkee ainoastaan heidän virheensä, ei sitä, mikä on oikein. Kenelläkään ei kuitenkaan ole sataprosenttista ymmärrystä; jokainen voi erehtyä hengellisen arvioinnin alueella. Kun tulimme uskoon, emme suinkaan heti saaneet täydellistä tietoa jokaiseen asiaan. Apostoli Jaakobkin sanoi, että ”monessa kohden me kaikki hairahdumme” (Jaak 3:2) ja tämä on varmasti totta. Joissakin ja useissa arvioinneissa voimme olla oikeassa, mutta jos joku ajattelee, että hän on aina oikeassa, on se ensimmäinen suuri erehdys. Sellaisen ymmärryksen saamme vasta taivaassa.
Rakkauden puute. Kolmas syy kritisoimiseen on yksinkertaisesti rakkauden puute. Siellä, missä se puuttuu, on aina kriittinen ja tuomitseva henki eri lailla ajattelevia kohtaan tai myös ns. virallista kristillisyyttä kohtaan. Silloin kiinnitetään huomio epäoleellisiin asioihin ja ihmisten erilaisuuteen, mutta unohdetaan heidän arvostamisensa. William J. Seymour Azusa-kadun herätyksestä kirjoitti aikanaan: ”Et voi voittaa ihmisiä saarnaamalla heidän seurakuntaansa tai pastoriansa vastaan… jos saarnaat seurakuntia vastaan, Kristuksen suloinen henki … puuttuu ja tuomitsevat henget tulevat tilalle… Kun ihmisiltä loppuu Jumalan rakkaus, he saarnaavat pukeutumisesta, syömisestä, ihmisten opeista ja lisäksi toisia seurakuntia vastaan… Jos luulemme, että meillä on koko totuus tai olemme parempia kuin toiset, me lankeamme.” (31) Seuraava lainaus puhuu samasta asiasta. Se osoittaa, miten me voimme taistella jonkin palvelutyön puolesta samalla kun unohdamme ja hylkäämme ne ihmiset, jotka Jumala on lähettänyt luoksemme. Emme rakasta ihmisiä lähellämme, vaan omaa palvelutyötä ja siitä tulevaa tyydytystä. Tämä vaara on hyvin todellinen, koska meillä voi olla väärä arvojärjestys:
Kun hän puhui, hänen sanansa iskivät syvälle minuun. Myös minä olin syyllinen kaikkeen, mistä hän mainitsi. Monet nuoret miehet ja naiset, jotka olin lakaissut sivuun ajatellen, etteivät he olleet tarpeeksi tärkeitä viemään aikaani, tulivat nyt mieleeni. Halusin epätoivoisesti palata takaisin ja koota heidät yhteen! Aloin murehtia niin raskaasti, että se oli pahempaa kuin mitä olin tuntenut tajuttuani ajan haaskaukseni. Olin haaskannut ihmisiä! Nyt monet heistä olivat vihollisen vankeja, kun he olivat vuorella käydyn taistelun aikana haavoittuneet ja joutuneet vangeiksi. Koko tämä taistelu oli ihmisten takia, ja kuitenkin ihmisiä pidettiin usein kaikkein vähämerkityksisimpinä. Taistelemme enemmän totuuksien puolesta kuin ihmisten puolesta, joille ne annetaan. Taistelemme jonkin palvelutyön puolesta, samalla kun tallaamme jalkoihimme siinä olevat ihmiset. ”Ja monet ihmiset pitävät minua hengellisenä johtajana! Olen tosiaankin vähäisin pyhistä”, ajattelin ääneen. (32)
VIITTAUKSET:
1. Timothy M. Warner: Taistelurukous, s. 124 2. MEL ja NONA TARI: Kuin hiljainen tuulenhyminä, s. 64,65 3. Tapani Suonto: Valmistu Jumalan käyttöön, s. 127,128 4. John Bevere: Näinkö sanoo Herra? (Thus saith the Lord?), s. 206,207 5. Bill Hybels: Vain muutama askel (Just Walk Across the Room), s. 148, 149 6. Martin Ski: "T.B. Barratt - helluntaiapostoli", s. 192 7. John Bevere: Kunnioitus palkitaan (Honors’s Reward), s. 80 8. Mary K. Baxter: Näkyjä tulevasta, s. 220,221 9. Donald Gee: Hengen lahjoista, s. 56 10. Steve Thompson: Tunnista Jumalan ääni, s. 95 11. Kenneth Hagin: Miten vaellat Jumalan Hengen johdatuksessa (How You Can Be Led By The Spirit Of God), s. 103 12. Ritva ja Kristian Sand: Löydä elämäntehtäväsi, s. 128 13. Kenneth Hagin: Miten vaellat Jumalan Hengen johdatuksessa (How You Can Be Led By The Spirit Of God), s. 105,106 14. Steve Thompson: Tunnista Jumalan ääni, s. 126 15. Nicky Cruz: David Wilkersonin viimeinen varoitus, s.115 16. Yonggi Cho: Pyhä Henki ja sinä, s. 124 17. John Bevere: Näinkö sanoo Herra? (Thus Saith the Lord?), s 156-160 18. Ingerlise Provstgaard: Kauko-ohjattu, s. 13,16,58 19. K.K. Sarlin: Aikamme profeetta Helena Konttinen, s. 82,85 20. Irma Weisen: Vieraita unen takaa, s. 111,116 21. Ingerlise Provstgaard: Kauko-ohjattu, s. 58,59 22. Smith Wigglesworth: Hengen huuto, s. 55 23. Ingerlise Provstgaard: Kauko-ohjattu, s. 16 24. Jessie Penn-Lewis: Pyhien sota, s. 44 25. Jessie Penn-Lewis: Pyhien sota, s. 56 26. Bob Mumford: Suunnitelma sinua varten, s. 17,18 27. Jessie Penn-Lewis: Pyhien sota, s. 36 28. Judson Cornwall: On aika ylistää, s. 74-76 29. Rick Joyner: Petos, taistelu, voitto, s. 101 30. VELI YUN ja PAUL HATTAWAY: Taivaallinen mies, s.196,197 31. Apostolic Faith, tammikuu 1907 (siteeraus Roberts Liardonin kirjasta Jumalan kenraalit, s. 148) 32. Rick Joyner: Petos, taistelu, voitto, s. 85
|
