LUKU 7 -
Elämänkerrat opettavat
Aihe tämän luvun
kirjoittamiseen löytyi kirjasta ”Jumalan kenraalit” (Roberts Liardon). Se on
mielenkiintoinen kirja, joka kertoo sellaisten henkilöiden kuin John Alexander
Dowie, Maria Woodworth-Etter, Evan Roberts, Charles F. Parham, William J.
Seymour, John G. Lake, Smith Wigglesworth, Aimee Semple McPherson, Kathryn
Kuhlman, William Branham, Jack Coe ja A.A. Allen elämänkerrat. Siinä tuodaan
esille heidän vahvuutensa ja heikkoutensa, opetuksensa ja ihmeitä, joita
tapahtui heidän kauttaan.
Mielenkiintoisinta ja ehkä opetuksellisinta on seurata heistä ja
myös muista elämänkerroista, miten he ovat suhtautuneet arvosteluun ja
vainoihin, miten käsitelleet menestystä ja suuria voittoja tai siihen, että
muut ovat yhtä voideltuja kuin he. Usein ne ovat alueita, joissa olemme
heikoimpia:
”Pyri osoittautumaan Jumalalle kelpaavaksi, ei ihmisille”, hän vastasi
kävellessään takaisin riveihin. Ennen poistumistaan hän kääntyi ja hiukan
hymyillen tarjosi vielä viimeisen neuvon: ”Äläkä seuraa minua”.
Tässä ensimmäisessä ihmispaljoudessa näin
monia muitakin Jumalan miehiä ja naisia sekä omalta ajaltani että historiasta.
Pysähdyin keskustelemaan monien muiden kanssa. Järkytyin yhtä mittaa siitä, että
niin monet joiden otaksuin olevan korkeimmilla sijoilla, kuuluivat valtakunnan
alimpaan arvoasemaan. Monilla oli sama perustarina – he kaikki olivat
langenneet suurten voittojensa jälkeen ylpeyden kuolettavan syntiin, tai he
olivat langenneet kateuteen, kun muut olivat yhtä voideltuja kuin he. Toiset
olivat elämänsä lopulla langenneet himoon tai katkeruuteen tai lannistuneet, ja
heidät täytyi ottaa pois ennen kuin he ylittivät kadotuksen rajan. He kaikki
varoittivat minua samasta asiasta: mitä korkeampi on se hengellinen
auktoriteetti jossa vaellat, sitä kauemmas voit langeta, jos sinulla ei ole
rakkautta ja nöyryyttä. (29)
KIITOKSET JA MOITTEET. Kenneth E. Hagin tuo kirjassaan ”Kuinka kasvaa hengellisesti”
esille niitä piirteitä, jotka liittyvät hengelliseen lapsuuteen ja
aikuisuuteen. Lapsuuteen hän liittää mm. sellaiset aiheet kuin turhat puheet
itsestä ja epäoleellisista asioista sekä keskustelu poissaolevien henkilöiden
vioista ja puutteista. Hän väittää niiden osoittavan, ettei ihminen ole vielä
kasvanut hengellisessä elämässään. Sen sijaan aikuisuuteen hän liittää
mielenkiintoisen piirteen; se on kyky olla välittämättä kiitoksista ja
moitteista. Hän sanoo, että ”Paavali oli siinä määrin kasvanut armossa, että
hänen ainoa tuomitsijansa oli Jumala. Häneen ei vaikuttanut ihmisten
käsitykset, eikä hän välittänyt siitä, mitä ihmiset hänestä ajattelivat. Hän ei
ollut kenenkään kahleissa. Tämä ei ollut lihallista itsenäisyyttä vaan
pyhittynyttä arvokkuutta. Rakkauden
laki hallitsi Paavalia. Hän ei hevin ylpistynyt eikä hän ärtynyt eikä suuttunut
helposti… Kypsymättömät uskovat loukkaantuvat tai ylpistyvät helposti. Jos
heitä arvostellaan tai jos he näin kuvittelevat mielessään, he helposti tulevat
rauhattomiksi, ärtyisiksi ja itsesääliä tunteviksi. Toisaalta taas, jos heitä
arvostetaan ja heille osoitetaan huomiota, he helposti ylpistyvät ja tuntevat
itsensä tärkeiksi” (s. 37)
Mitä tulee edellä oleviin sanoihin, ovat ne varmasti totta
useimpien meidän kohdalla. Loppujen lopuksi hyvin harva kestää jatkuvaa
kiitosta puhumattakaan moitteista (Niilo Yli-Vainio kirjoitti aikanaan: ”Voi
miten monta asiaa mies kestää paremmin kuin sen, että Jumala sitä käyttää!
Kuule, se kestää ennemmin rahaa ja menestystä. Se kestää helpommin lottovoiton
ja ministerinhatun kuin sen, että Jumala tekee siitä työkalun”, Mauno
Saari, Saarnaaja, s. 273), jos ne jatkuvat vuosikausia. Ne saavat ihmisen joko
pöyhkeilemään erikoisesta asemasta tai sitten lannistumaan ja katkeroitumaan.
Kumpikin on mahdollista, koska useimmat ovat hyvin riippuvaisia muiden
mielipiteistä.
Hyviä neuvoja tällä alueella ovat seuraavat Paavalin sanat.
Niissä hän kertoo omasta hengellisestä elämästään, mutta myös todellisesta
nöyryydestä, johon kuuluu muiden pitäminen itseään parempana. Jos ihminen
unohtaa nämä ja alkaa tuijottaa liikaa itseään sekä muiden arvioita, on hän
suuressa vaarassa eksyä:
-
(1 Kor 4:3) Mutta siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette tai
joku inhimillinen oikeus; en minä itsekään tuomitse itseäni
-
(Fil 2:3) ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan
että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI! Luonnollisesta ruumiista huolehtiminen on yksi
hengellisen työn perusedellytyksistä. Joskus ne, jotka ovat Jumalan käytössä,
saattavat unohtaa tämän. He saattavat joko paastota liikaa, jolloin saatana
pääsee painostamaan heitä (Jos ihmisellä on ollut ennestään
mielenterveyshäiriöitä, ovat he vielä alttiimpia sellaiselle. Sellaisten
henkilöiden on syytä välttää pitkiä paastoja), tai sitten he laiminlyövät
lepäämisen ja unen hengellisen työn tai rukouksen takia.
Evan Robertsin elämässä kävi näin, kun hän unohti levon. Sillä
herätyksen alkuaikoina hän nukkui vain pari- kolme tuntia yössä ja söi hyvin
vähän. Kun tätä oli jatkunut jonkin aikaa, oli seuraus lopulta se mikä oli;
Evan Roberts paloi loppuun ja joutui keskeyttämään työn. Hän ei muistanut, että
meidän tulee noudattaa Jumalan säätämiä lakeja, jotta pysyisimme
toimintakykyisinä. Emme voi kauaa toimia näitä lakeja vastaan.
Ruumiista ja terveydestä huolehtiminen on siis tarpeellista.
Niin tärkeitä kuin paastoaminen, rukous ja hengellinen työ ovatkin, eivät ne
saisi syrjäyttää unta ja lepoa. Meidän on oltava vahvoja sekä hengellisesti
että myös henkisesti ja fyysisesti. Vain silloin työ sujuu paremmin:
-
(2 Moos 18:17,18) Niin Mooseksen appi sanoi hänelle: "Siinä sinä et
menettele viisaasti.
18.
Sinä uuvutat sekä itsesi että tämän kansan, joka on kanssasi; sillä tämä
tehtävä on sinulle liian raskas, etkä sinä voi sitä yksinäsi toimittaa.
-
(Luuk 8:22,23) Niin tapahtui eräänä päivänä, että hän astui opetuslapsinensa
venheeseen ja sanoi heille: "Menkäämme järven tuolle puolen". Ja he
lähtivät vesille.
23.
Ja heidän purjehtiessaan hän nukkui. Mutta alas järvelle syöksyi myrskytuuli,
ja venhe tuli vettä täyteen, ja he olivat vaarassa.
PIDÄ HUOLTA PERHEESTÄSI! Yksi tärkeä tekijä on perheestä huolehtiminen.
Toisinaan ne, jotka ovat hengellisessä työssä, unohtavat sen. Heillä voi olla
väärä tärkeysjärjestys ja he ovat niin kiinni palvelutyössään ja poissa kotoa,
että laiminlyövät tärkeimmän lähetyskentän, perheensä. Asia, joka saattaa
helposti kostautua sillä, että lapset aikuistuttuaan katkeroituvat ja kääntävät
selkänsä uskonasioille.
Veli Yun kertoo kirjassaan ”Taivaallinen mies”, miten tämä alue
on toisinaan ollut retuperällä. Monet ovat näyttäneet ”menestyneen” työssään
sillä välin, kun perhe on hajoamassa. Hän jatkaa:
Luulen, että toinen vankeuskauteni oli
avioliitollemme käännekohta. Herra varoitti minua, että jos en tekisi
parannusta ja muuttaisi asioiden tärkeysjärjestystä, niin menettäisin perheeni.
Muutin tapani, enkä ole sitä koskaan katunut… Minä aloin asettaa rakkauteni
Jumalaan ensi sijalle, rakkauteni perheeseeni toiselle ja rakkauteni Herran
työhön kolmannelle tilalle…
…Opetin, ettei seurakunnan tulisi sortua
siihen faaraon juoneen, jolloin hän taivutti Moosesta ja Aaronia jättämään
vaimot ja lapset jälkeensä lähtiessään palvelemaan Herraa (ks. 2. Moos.
10:10-11). Kannustin johtajia sulkemaan perheensä mukaan Herran työhön ja jopa
ottamaan vaimot ja lapset mukaan aina kun mahdollista. Tähdensin, että vieläpä
apostoleilla oli samanlainen ongelma, joka sai Paavalin kysymään: ”Eikö
meillä olisi oikeutta ottaa matkoillemme mukaan vaimoa, uskonsisarta, niin kuin
tekevät muut apostolit, Herran veljet ja Keefas?” (1 Kor 9:5) (30)
Seuraavat Sanan paikat
puhuvat samasta asiasta. Ne osoittavat, että meidän tulee varata aikaa
läheisimmille ja huolehtia heistä, niin hengellinen työkin on oikealla
pohjalla. Tietysti meidän tulee myös hoitaa yhteiskunnalliset velvollisuutemme:
-
(1 Tim 5:8) Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei
perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.
-
(1 Tim 3:2-5) Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden
vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava
opettamaan,
3.
ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,
4.
vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella
pitää lapsensa kuuliaisina;
5.
sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta
Jumalan seurakunnasta?
-
(Ef 5:25) Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti
seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
ÄLÄ MENE POIS JUMALAN
KUTSUMUKSESTA! Kun lukee
elämänkertoja, voi niissä nähdä tiivistetyssä muodossa ihmisen koko
elämänkaaren. Voi nähdä ihmisen saavutukset ja vahvuudet, mutta myös heikkoudet
ja epäonnistumiset. Voi myös nähdä, miten hän on suhtautunut vastoinkäymisiin
ja menestykseen, kuinka hän on ohittanut ne.
Mitä sitten tulee kristillisiin elämänkertoihin, niin yksi
mielenkiintoisimmista liittyy John Alexander Dowieen. Hänen elämänkertansa on
osoitus siitä, miten ihminen voi eksyä ja joutua harhaan Jumalan suunnitelmasta
(samanlainen tapaus on William Branhamin elämä). Ilmiselvästi hän oli apostoli,
joka sai johdattaa tuhansia Jumalan luo ja parantumiseen, mutta joka elämänsä
loppupuolella ajautui alueille, joihin Jumala ei ollut häntä varmastikaan
käskenyt. Hän teki mm. seuraavanlaisia erehdyksiä:
Maallisen valtakunnan
rakentaminen. Yksi selkeimpiä Dowien
tekemiä virheliikkeitä oli se, ettei hän pysynyt alkuperäisessä
kutsumuksessaan. Tästä esimerkkinä on Zionin kaupunki, jota hän ryhtyi
rakennuttamaan elämänsä loppupuolella. Hän ryhtyi rakentamaan maallista
valtakuntaa sen sijaan, että olisi keskittynyt alkuperäiseen kutsuunsa,
pelastukseen ja parantumiseen. Sitä ennen hän oli osallistunut myös
politiikkaan, vaikka se olikin jäänyt lyhyeksi kokemukseksi.
Mitä sitten tulee politiikkaan ja rakentamiseen, eivät ne ole
vääriä asioita. On hyvä, että on poliitikkoja, joilla on kristillinen arvopohja
ja jotka ajavat hyviä asioita. Samoin on hyvä, että rakennetaan kokouspaikkoja
ja hengelliseen käyttöön tarkoitettuja rakennuksia, jos se varmasti on Jumalan
suunnitelma eikä tule liian kalliiksi tai päätarkoitukseksi. Monet rakennukset
ovat valitettavasti muodostuneet sellaisiksi samalla kun tärkein, ihmiset, on
unohdettu.
Dowien tragedia olikin siinä, että samalla kun hän ryhtyi
rakentamaan maallista valtakuntaa, hiipui hänen palvelustyönsä. Hän ei ottanut
huomioon, että meidät on kutsuttu evankeliumin levittäjäksi eikä perustamaan
ennenaikaisesti Jumalan valtakuntaa maan päälle. Jeesus antoi käskyn mennä
kaikkeen maailmaan (Mark 16:15) eikä rakentamaan poliittisia systeemejä ja
kaupunkeja, johon Dowie syyllistyi. Hän ja monet muut evankeliumin työntekijät
ovat unohtaneet tämän ja se on muodostunut heidän kohtalokseen.
Väärät kuvitelmat
itsestä. Dowien harha-askeleet eivät
jääneet vain maallisen valtakunnan rakentamiseen. Sen lisäksi hän alkoi
kuvitella olevansa Elia. Se tapahtui, kun muutamat henkilöt tulivat puhumaan
hänelle asiasta. Aluksi hän torjui ajatuksen kuten pitikin, mutta se jäi
itämään hänen mieleensä, kunnes hän lopulta hyväksyi sen, otti sen vastaan ja
julisti totuudeksi. Myöhemmin hän myös julisti itsensä ensimmäiseksi
apostoliksi, mikä on osoitus täydellisestä harhaantumisesta. Hänelle kävi
samoin kuin William Branhamille, joka vuosikymmeniä myöhemmin myös kuvitteli
itsensä Eliaksi ja Laodikean seurakunnan sanansaattajaksi.
Yhtäläisyydet näiden kahden miehen ja varsinkin heidän elämänsä
loppupuolen välillä ovat ilmeiset. Heissä toteutui myös se Niilo Yli-Vainion
toteamus, että ihmisen on helpompi kestää lottovoitto kuin että Jumala käyttää
häntä. ”Tämän vuoksi moni henkilö tulee mahdottomaksi, ja tämän vuoksi moni
mies sortuu…” (Mauno Saari: Saarnaaja, s. 273).
Muiden kritisoiminen. Yksi Dowien virheistä elämän loppupuolella oli, että
hän alkoi kritisoida muita Jumalan palvelijoita. Hän alkoi hyökätä heitä
vastaan ja hänen saarnansa muuttuivat lähes pelkäksi vihollisen arvosteluksi.
Erityisesti hänen hampaissaan oli Maria Woodworth-Etter, jonka kautta tuhannet
olivat pelastuneet ja parantuneet. Hän saarnasi Etteriä vastaan jokaisen
tilaisuuden tullen, vaikka oli aiemmin tukenut häntä ja sanonut tämän toiminnan
olevan Jumalasta.
Mitä sitten tulee Dowien käytökseen ja muiden kritisoimiseen,
johon monet muutkin ovat ajautuneet, lienee olemassa kolme syytä, mistä se
johtuu. Ne ovat:
Kateus. Luultavasti
kateus on syynä siihen, että jotkut alkavat kritisoimaan muita. Heidän on
vaikea hyväksyä sitä, että toiset ovat yhtä voideltuja kuin he, ja sen tähden
he alkavat etsiä vikoja näistä. He eivät ymmärrä, että hengellisen työn pitäisi
olla tiimityötä eikä kilpailua muiden kanssa. Jos unohdetaan, että ollaan
samassa joukkueessa, Jumalan tiimissä, ja lähdetään kilpailemaan omasta
arvovallasta, on se eksymistä pois todellisesta kutsumuksesta. Samalla
alennetaan omaa asemaa iankaikkisuudessa. Lisäksi on hyvä huomata Jeesuksen
sanat tästä asiasta. Suurin ei suinkaan ole se, jolla on suurimmat väkijoukot
tai jonka kautta tapahtuu eniten ihmeitä, vaan se joka palvelee muita:
-
(Matt 23:11) 11. Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.
12.
Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se
ylennetään.
Henkien erottamisen
lahjan jäljitelmä on toinen syy, miksi toiset ajautuvat arvosteluun.
Tässä on kysymys siitä, että ihminen vilpittömästi ajattelee, ettei jokin
toiminta ole Jumalasta. Hän voi pitää itseään tarkkanäköisenä, vaikka hän
todellisuudessa on hengellisen sokeuden vallassa tietyillä alueilla eikä näe
Jumalan kättä muiden elämässä. Hän ei näe sitä, mitä Jumala tekee auttaakseen
muita, vaan näkee ainoastaan heidän virheensä, ei sitä, mikä on oikein.
On hyvä huomata, ettei kenelläkään ole sataprosenttista
ymmärrystä, vaan jokainen voi erehtyä hengellisen arvioinnin alueella. Kun
tulimme uskoon, emme suinkaan heti saaneet täydellistä tietoa jokaiseen asiaan.
Apostoli Jaakobkin sanoi, että ”monessa kohden me kaikki hairahdumme” (Jaak
3:2) ja tämä on varmasti totta. Joissakin ja useissa arvioinneissa voimme
tietysti olla oikeassa, mutta jos joku ajattelee, että hän on aina oikeassa, on
se ensimmäinen suuri erehdys. Sellaisen ymmärryksen saamme vasta taivaassa.
Rakkauden puute. Kolmas
syy kritisoimiseen on yksinkertaisesti rakkauden puute. Siellä, missä se
puuttuu, on aina kriittinen ja tuomitseva henki eri lailla ajattelevia kohtaan
tai myös ns. virallista kristillisyyttä kohtaan. Silloin kiinnitetään huomio
epäoleellisiin asioihin ja ihmisten erilaisuuteen, mutta unohdetaan heidän
arvostamisensa. William J. Seymour Azusa-kadun herätyksestä kirjoitti aikanaan:
”Et voi voittaa ihmisiä saarnaamalla heidän seurakuntaansa tai pastoriansa
vastaan… jos saarnaat seurakuntia vastaan, Kristuksen suloinen henki … puuttuu
ja tuomitsevat henget tulevat tilalle… Kun ihmisiltä loppuu Jumalan rakkaus, he
saarnaavat pukeutumisesta, syömisestä, ihmisten opeista ja lisäksi toisia
seurakuntia vastaan… Jos luulemme, että meillä on koko totuus tai olemme
parempia kuin toiset, me lankeamme.” (31)
Seuraava lainaus puhuu samasta asiasta. Se osoittaa, miten me
voimme taistella jonkin palvelutyön puolesta samalla kun unohdamme ja hylkäämme
ne ihmiset, jotka Jumala on lähettänyt luoksemme. Emme rakasta ihmisiä
lähellämme, vaan omaa palvelutyötä ja siitä tulevaa tyydytystä. Tämä vaara on
hyvin todellinen, koska meillä voi olla väärä arvojärjestys:
Kun
hän puhui, hänen sanansa iskivät syvälle minuun. Myös minä olin syyllinen
kaikkeen, mistä hän mainitsi. Monet nuoret miehet ja naiset, jotka olin
lakaissut sivuun ajatellen, etteivät he olleet tarpeeksi tärkeitä viemään
aikaani, tulivat nyt mieleeni. Halusin epätoivoisesti palata takaisin ja koota
heidät yhteen! Aloin murehtia niin raskaasti, että se oli pahempaa kuin mitä
olin tuntenut tajuttuani ajan haaskaukseni. Olin haaskannut ihmisiä! Nyt monet
heistä olivat vihollisen vankeja, kun he olivat vuorella käydyn taistelun
aikana haavoittuneet ja joutuneet vangeiksi. Koko tämä taistelu oli ihmisten
takia, ja kuitenkin ihmisiä pidettiin usein kaikkein vähämerkityksisimpinä.
Taistelemme enemmän totuuksien puolesta kuin ihmisten puolesta, joille ne
annetaan. Taistelemme jonkin palvelutyön puolesta, samalla kun tallaamme
jalkoihimme siinä olevat ihmiset.
”Ja monet ihmiset pitävät minua
hengellisenä johtajana! Olen tosiaankin vähäisin pyhistä”, ajattelin ääneen. (32)
VIITTAUKSET:
1. Timothy M. Warner: Taistelurukous, s. 124
2. MEL ja NONA TARI: Kuin hiljainen tuulenhyminä, s.
64,65
3. Tapani Suonto: Valmistu Jumalan käyttöön, s. 127,128
4. John Bevere: Näinkö sanoo Herra? (Thus saith the Lord?), s. 206,207
5. Bill Hybels: Vain
muutama askel (Just Walk Across the Room), s. 148, 149
6. Martin Ski: "T.B. Barratt -
helluntaiapostoli", s. 192
7. John Bevere: Kunnioitus palkitaan (Honors’s
Reward), s. 80
8. Mary K. Baxter: Näkyjä tulevasta, s. 220,221
9. Donald Gee: Hengen lahjoista, s. 56
10. Steve Thompson: Tunnista Jumalan ääni, s. 95
11. Kenneth Hagin:
Miten vaellat Jumalan Hengen johdatuksessa (How You Can Be Led By The Spirit Of
God), s. 103
12. Ritva ja Kristian Sand: Löydä elämäntehtäväsi, s.
128
13. Kenneth Hagin:
Miten vaellat Jumalan Hengen johdatuksessa (How You Can Be Led By The Spirit Of
God), s. 105,106
14. Steve Thompson: Tunnista Jumalan ääni, s. 126
15. Nicky Cruz: David Wilkersonin viimeinen varoitus,
s.115
16. Yonggi Cho: Pyhä Henki ja sinä, s. 124
17. John Bevere: Näinkö sanoo Herra? (Thus Saith the Lord?), s 156-160
18. Ingerlise Provstgaard: Kauko-ohjattu, s. 13,16,58
19. K.K. Sarlin: Aikamme profeetta Helena Konttinen,
s. 82,85
20. Irma Weisen: Vieraita unen takaa, s. 111,116
21. Ingerlise Provstgaard: Kauko-ohjattu, s. 58,59
22. Smith Wigglesworth:
Hengen huuto, s. 55
23. Ingerlise Provstgaard: Kauko-ohjattu, s. 16
24. Jessie Penn-Lewis: Pyhien sota, s. 44
25. Jessie Penn-Lewis: Pyhien sota, s. 56
26. Bob Mumford: Suunnitelma sinua varten, s. 17,18
27. Jessie Penn-Lewis: Pyhien sota, s. 36
28. Judson Cornwall: On aika ylistää, s. 74-76
29. Rick Joyner: Petos, taistelu, voitto, s. 101
30. VELI YUN ja PAUL HATTAWAY: Taivaallinen mies,
s.196,197
31. Apostolic Faith, tammikuu 1907 (siteeraus Roberts
Liardonin kirjasta Jumalan kenraalit, s. 148)
32. Rick Joyner: Petos, taistelu, voitto, s. 85
