LUKU 1 -

Julistus

 

 

 

Tässä kirjoituksessa käsitellään julistusta seurakunnassa ja työntekijöiden luonnetta, koska ne ovat avaintekijöitä siinä, mihin suuntaan seurakunta kehittyy. Tarkoitus on ottaa aluksi esille muutamia sellaisia seikkoja, jotka kuuluvat todelliseen evankeliumin julistukseen ja ovat hyödyllisiä sille. Sen jälkeen tutkitaan erityisesti sitä kysymystä, taakoittaako julistus vai johtaako se hengelliseen vapauteen, koska monet voivat olla sidottuja lainalaisuuden takia. On myös muita taakkoja, jotka voivat sitoa ihmisiä.

 

MILLAISTA JULISTUS ON? Kun on kyseessä sananjulistus seurakunnassa, on se toisille helppoa ja toisille vaikeampaa. Muutamat ovat luonnostaan hyviä sillä alueella, kun muut joutuvat tekemään enemmän töitä saadakseen ilmaistua itsensä. Heillä voi olla hidas puhe ja kankea kieli kuten Mooseksella.

   Mutta olivatpa ihmisten puhelahjat millaisia hyvänsä, on hyvä kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin. Ne ovat hyödyllisiä kaikille puhujille:

 

Perusasioiden esille tuominen. Ensimmäinen asia hengellisessä julistuksessa on se, että siinä tuodaan esille oleellisimmat asiat liittyen pelastukseen, joka on Jeesuksessa Kristuksessa. Puheen tulee sisältää evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta; siitä, kuka hän on ja mitä hän on tehnyt edestämme. Ihmisille pitää kertoa, miten he ovat erossa Jumalasta ja miten Jeesuksen sovitustyö on tullut korjaamaan välimme Jumalan kanssa. Sitä kautta ihminen voi päästä Jumalan yhteyteen ja saada syntinsä anteeksi, kun hän ensin katuu syntejään ja haluaa luovuttaa elämänsä Jumalalle. Tämä on lyhyesti tärkein asia, minkä evankeliumin julistuksen pitäisi pitää sisällään. Löydämme siitä mallin mm. Filippuksen ja Paavalin saarnoista. He toivat julistuksessaan esille Jeesuksen Kristuksen ja hänen työnsä edestämme:

 

- (Apt 8:5,6) Ja Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta.

6. Ja kansa otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus puhui, kun he kuulivat hänen sanansa ja näkivät ne tunnusteot, jotka hän teki.

 

- (1 Kor 2:1,2) Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.

2. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.

 

Edellisestä linjasta kuitenkin poiketaan usein. Kuinka tavallista onkaan varsinkin kirkollisissa piireissä, ettei niissä julisteta evankeliumin sanomaa, vaan saarnan aiheena voivat olla mm. sellaiset asiat kuin taistelu ihmisarvon puolesta, taistelu köyhyyttä ja sortoa vastaan, vastuu ja huoli lähimmäisestä, eriarvoisuus yhteiskunnassa, käskyt, arvot, raha ja syvempi elämä. Mikään niistä ei tietenkään ole huono asia itsessään, mutta ne eivät liity todelliseen evankeliumin julistukseen. Ne ovat sellaisia aiheita, joista kuka tahansa humanisti tai ateistikin voi puhua, joten niillä ei ole yhteyttä pelastuskysymykseen. Ne ovat hyviä asioita, mutta eivät saata ketään Jumalan yhteyteen.

   Seuraava luettelo viittaa muutamiin tärkeisiin aiheisiin, joita julistuksen pitäisi pitää sisällään. Ihmisille pitäisi selittää, mitä nämä asiat tarkoittavat, ja mikä merkitys niillä on kuulijan itsensä kannalta:

 

- Jumalan rakkaus syntisiä kohtaan

- Jumalan tahto pelastaa

- Ihmisen ero Jumalasta ja kadotuksenalainen tila ilman Kristusta

- Pelastus on lahja ja armoa

- Ihminen ei voi teoillaan pelastaa itseään

- Kääntymys Jumalan puoleen

- Elämän luovuttaminen Jumalalle

- Mitä parannuksen teko merkitsee?

- Mihin katumattomuus johtaa

- Ihmisen vastuunalaisuus

- Kadotus ja taivas

- Jumalan viha syntiä kohtaan

- Jumalan pyhyys ja täydellisyys ja ettei synti pääse taivaaseen

- Jeesuksen sovitustyö ja sijaiskuolema puolestamme

- Jeesus on ainoa tie Jumalan luo ja taivaaseen

- Miksi hän tuli maailmaan?

- Hänen synnittömyytensä ja täydellinen elämä

- Hänen jumaluutensa

- Mitä Jeesuksen Kristuksen hylkäämisestä seuraa?

- Usko eli luottamus Jeesukseen Kristukseen

- Jeesuksen ja armon vastaanottaminen, mihin torjuminen johtaa?

- Jeesuksen Kristuksen kautta pääsy armon tilaan

- Uudestisyntyminen

- Tuomio tekojen mukaan

- Vanhurskauttaminen

- Hyvät teot pelastuksen seuraus ja hedelmä, ei sen ehto

- Usko ei vain älyllistä totena pitämistä, vaan sydämen luottamusta Kristukseen

- Lain tarkoitus osoittaa synti

- Ihmiset on johdatettava paikalle, jossa he ymmärtävät tarvitsevansa sijaista ja välimiestä, jollainen Jeesus Kristus on

 

Pidetäänkö asioita liian itsestään selvinä? Yksi hyvin tavallinen julistuksen virhe, johon voimme syyllistyä, on, että pidämme asioita itsestään selvinä, vaikka samat käsitteet voivat olla muille hämäriä ja epäselviä. Sellaiset sanat kuin uudestisyntyminen, pelastus, vanhurskaus, usko jne. voivat olla täysin outoja monille ja siksi tarvitaan opastusta näistä termeistä Ei riitä, että sanomme pelkästään: ”Usko, usko, usko”, vaan täytyy myös selvittää, mitä se tarkoittaa ja mihin uskotaan.

   Löydämme saman mallin Apostolien teoista. Etiopialainen hoviherra luku Raamattua, mutta hän ei ymmärtänyt kaikkea. Filippus opetti hänelle, mitä kirjoitukset tarkoittivat ja mihin ne viittasivat:

 

- (Apt 8:30-35) Niin Filippus juoksi luo ja kuuli hänen lukevan profeetta Esaiasta ja sanoi: "Ymmärrätkö myös, mitä luet?"

31. Niin hän sanoi: "Kuinka minä voisin ymmärtää, ellei kukaan minua opasta?" Ja hän pyysi Filippusta nousemaan ja istumaan viereensä.

32. Ja se kirjoitus, jota hän luki, oli tämä: "Niinkuin lammas hänet viedään teuraaksi; ja niinkuin karitsa on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei hänkään suutansa avaa.

33. Hänen alentumisensa kautta hänen tuomionsa otetaan pois. Kuka kertoo hänen syntyperänsä? Sillä hänen elämänsä otetaan pois maan päältä."

34. Ja hoviherra kysyi Filippukselta sanoen: "Minä pyydän sinua: sano, kenestä profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta?"

35. Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta.

 

1800-luvulla elänyt Charles G. Finney on kertonut, miten hän ennen uskoontuloaan törmäsi samaan asiaan. Hän kuuli papeilta hengellistä puhetta, jossa monet seikat jäivät hänelle itselleen epäselviksi. Itse hän myöhemmin pyrki siihen, että puhui mahdollisimman yksinkertaista kieltä ja että ihmiset ymmärtäisivät hänen puheensa sisällön.

   Tämä on hyvä malli nytkin. Monet uskomattomat ihmiset voivat olla täysin epätietoisia siitä, mitä monet hengelliset termit tarkoittavat. Me pidämme näitä termejä itsestäänselvyyksinä, koska olemme niihin tottuneet, mutta useille ne ovat hämäriä. Siksi täytyy tuoda selvästi esille, mitä kukin asia ja termi tarkoittavat. Puheiden täytyy olla opastavia ja järkeen vetoavia, jotta ne koskettavat ihmisiä. Charles Finney, yksi 1800-luvun tunnetuimmista julistajista pyrki siihen:

 

…Hän tuntui, kuten joskus hänelle sanoinkin, alkavan aivan kuin keskeltä puhettaan ja pitävän itsestään selvinä monia asioita, jotka minun mielestäni olisivat kaivanneet todistelua …Mutta minun täytyy sanoa, että minua hänen saarnansa pikemmin hämmensivät kuin rakensivat… Niin, en todellakaan saanut varmaa sisältöä moniin oppisanoihin, joita hän käytti perin usein ja tavanomaisesti. Mitä hän tarkoitti katumuksella? Oliko se vain synninsurua… Mitä hän tarkoitti uudestisyntymisellä…uskolla…pyhityksellä…En tiedä, eikä hän näyttänyt tietävän itsekään, missä mielessä hän käytti näitä ja muita samantapaisia sanoja.

   …Ennen kääntymystäni pyrin aivan toiseen suuntaan. Kirjoittaessa ja puhuessa olin joskus käyttänyt koristeltua kieltä. Mutta kun aloin saarnata evankeliumia, huolehdin niin tarkkaan siitä, että minua ymmärrettäisiin, että mitä vakavammin koetin toisaalta välttää kaikkea liian arkista ja toisaalta lausua ajatukseni mitä yksinkertaisimmin.

   …Ensin Englantiin tultuani panin merkille, että jumaluusoppia käsiteltiin siellä suurelta osalta dogmaattiselta puoleltaan ja elettiin sen auktoriteetin varassa. Heillä oli ”artiklansa” ja uskontunnustuksensa ja niiden arvovaltaan katsottiin. Ei oltu ollenkaan totuttu edes yrittämään todistaa näissä ”normeissa” omaksuttua kantaa, vaan käsiteltiin niitä selviöinä. Kun minä aloin saarnata, he hämmästyivät, kun otin keskustellakseni niistä ihmisten kanssa. Ja kerrottiinpa minulle, että tällainen todistelu oli saanut heidät vakuutetuiksi siitä, mitä olivat ennen epäilleet, ja että kun saarnani eivät olleet dogmaattisia, vaan vetosivat järjenpäätelmiin, ne vastasivat ihmisten tarvetta.

   Olin itse ennen kääntymystäni kaivannut suuresti opastavia ja järkeen vetoavia saarnoja. Tämä kokemus vaikutti paljon omaan saarnatapaani. Tiesin, miltä ajattelevasta miehestä tuntui, kun pappi piti itsestään selvinä asioina sellaista, mikä tarvitsi todistelua. Näin siksi paljon vaivaa tyydyttääkseni niiden tarvetta, jotka olivat tällaisella mielellä. Tiesin omat entiset vaikeuteni ja koetin siksi tyydyttää myöskin kuulijoitteni älyllisiä tarpeita. (1)

 

Johtaako puhe kääntymyksen ja armon vastaanottamiseen? Yksi suuri virhe varsinkin kirkollisessa julistuksessa on, ettei koskaan puhuta ihmisille ”te” -muodossa ja kehoteta heitä kääntymykseen. Puhe voi olla tarinoiden kertomista ja ihmisten elämästä juttelua, mutta harvoin puhutaan siitä, miten kuulijoiden itsensä tulee kääntyä Jumalan puoleen heti tänä päivänä ja antaa pelastaa itsensä. Annetaan helposti sellainen käsitys, että kuulijoiden ei tarvitse muuttua ja heidän asiansa ovat hyvin, vaikka niin ei olisi. Kuulijat eivät ymmärrä, että he ovat erossa Jumalasta, miten heidän itsensä tulee kääntyä Jumalan puoleen Jeesuksen Kristuksen kautta ja että sanomalla olisi mitään erityistä tekemistä juuri heidän itsensä kanssa. Se osoittaa, ettei julistettu sanoma ole todellisuudessa koskettanut heitä.

   Tavallisen hengellisen puheen tarkoituksena tulisikin olla se, että ne, jotka ovat erossa Jumalasta, eivät jäisi epätietoisuuteen, vaan ymmärtäisivät tilansa vakavuuden. Heidän tulee ymmärtää syyllisyytensä Jumalan edessä, etteivät voi itseänsä pelastaa ja että he tarvitsevat Jeesuksen Kristuksen kautta tulevaa armoa päästäkseen taivaaseen. (Pelkät opetuspuheet ovat tietysti asia erikseen. Ja on totta, että kaikki eivät ole armoitettuja julistajia). Charles H. Spurgeon on selostanut asiaa:

 

On monia saarnaajia, jotka eivät tee tarpeeksi tutkiakseen sydäntä ja herättääkseen omaatuntoa paljastamalla ihmisen Jumalasta pois kääntyneisyyden ja esittämällä sen itsekkyyden ja pahuuden, joka kätkeytyy sellaiseen olotilaan. Ihmisten on tarvis kuulla, että ellei Jumalan armo pelasta heitä heidän vihollisuudestaan Jumalaa kohtaan, niin heidän täytyy joutua iankaikkiseen kadotukseen. Heitä täytyy muistuttaa Jumalan yliherruudesta, ettei hän ole velvollinen vapauttamaan heitä heidän tilastaan; että hän olisi vanhurskas ja oikeudenmukainen, jos hän jättäisi heidät heidän asemaansa; etteivät he voi viitata mihinkään ansioon Jumalan edessä ja ettei heillä ole mitään oikeutettua vaatimusta, vaan jos heidän mieli pelastua, täytyy sen tapahtua armosta ja yksinomaan armosta. Saarnaajan tehtävä on saattaa syntiset äärimmäiseen avuttomuuteen, niin että heidän on pakko katsoa ylös häneen, joka yksin voi heitä auttaa. (2)

 

Totuutta noudattaen rakkaudessa. Efesolaiskirjeen neljännessä luvussa sanotaan ”totuutta noudattaen rakkaudessa” (Ef 4:15) ja siinä on hyvä ohje kaikelle hengelliselle julistukselle. Se tarkoittaa, että pyritään noudattamaan Raamatun sanan totuutta, mutta rakkauttakaan ei kannata unohtaa. Niitä molempia tarvitaan, vaikka usein jompikumpi niistä laiminlyödään. Nyky-yhteiskunnassa varsinkin on tavallista, että rakkautta painotetaan, mutta ei haluta tietää mitään tuomioista ja vastuunalaisuudestamme. Silloin on kokonaan hylätty Raamatun sanan totuus niillä alueilla.

   Mitä tulee rakkauteen julistuksessa, on 1800-luvulla elänyt Charles H. Spurgeon ottanut sen hyvin esille. Hän painottaa, miten on hirvittävää, jos joku puhuu kylmästi ja välinpitämättömästi jumalattomien tuomiosta. Sellaisilta henkilöiltä on hävinnyt kaikki inhimillinen ystävällisyys ja hyvyys, eikä sillä voi saavuttaa muita.

   Niinpä kun puhutaan jumalattomien tuomiosta ja iankaikkisuudesta, jotka ovat vakavia asioita, tarvitsemme enemmän Jumalalta tullutta sääliä ihmisiä kohtaan. Esim. George Whitefield, John Wesleyn työkaveri ja aikansa lahjakkain saarnaaja, itki usein saarnojensa aikana. Syynä oli hänen myötätuntonsa ihmisiä kohtaan. Tällainen rakkaus, mikä Whitefieldillä oli, on harvinainen nykypäivänä. Siksi ei ole yllätys, jos puheet eivät kosketa ihmisiä.

 

On hirvittävää, kun ihmisestä tulee niin puhdasoppinen, että hän voi puhua kylmästi ja välinpitämättömästi jumalattomien tuomiosta. Vaikkei hän ehkä suorastaan ylistäkään Jumalaa siitä, niin hän ei kuitenkaan tunne sydämentuskaa ajatellessaan miljoonien ihmisten hukkumista. Tämä on hirvittävää!

   Inhoan kuulla sellaisten miesten puhuvan Herran tuomioista, joiden kylmät kasvot ja töykeä ääni ilmaisevat kuivaa oikeaoppisuutta. Heistä on kuivunut kaikki inhimillinen ystävällisyys ja hyvyys. Saarnaaja, jolta itseltään puuttuu tunteita, ei voi synnyttää niitä toisissa. Ihmiset istuvat kuunnellen hänen kuivaa ja elotonta esitystään, kunnes alkavat arvostella häntä ”terveeksi” Heistä tulee myös itsestään ”terveitä”, eikä minun ole tarvis lisätä, että he myös nukahtavat ”terveeseen” uneen. Se elämä, mikä heissä on ollut, on kadonnut heidän vainutessaan eksytystä ja koettaessaan tehdä hurskaista miehistä syntisiä yhden ainoan sanan tähden. Kunpa me emme milloinkaan tulisi kastetuksi tuollaisessa hengessä! (3)

 

Tuleeko armo esille? Jos julistus on Raamatun sanomaan perustuva, tulisi siinä tuoda esille totuus ihmisen asemasta ilman Jumalaa ja Kristusta. Toisin sanoen, miten jokainen ihminen on itsessään kadotettu, jos hän torjuu sen Jumalan rakkauden ja pelastuksen, joka on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. Jos kuulija ei ole ymmärtänyt tätä tärkeintä sanomaa, ei puhe ole saavuttanut tarkoitustaan.

   Entä ne ihmiset, jotka ovat hyväksyneet Jeesuksen Kristuksen herrakseen, kääntyneet hänen puoleensa ja luovuttaneet elämänsä Jumalalle? Joskus on mahdollista, että heillä on taakkoja, joista he eivät ole vapautuneet. Suuri osa niistä on saattanut tulla menneen elämän ja vaikeiden elämänkokemusten seurauksena, mutta mahdollista on, että myös väärä opetus seurakunnassa on lisännyt niitä. Varsinkin lakihenkinen opetus, jossa armoa ei tuoda kunnolla esille ja jota vastaan alkuseurakunnassa taisteltiin, voi olla yksi tekijä.

  

Laki ja armo. Lakihenkisyys ja puutteellinen opetus voi siis olla yksi ongelma seurakunnassa. Se voi ilmetä ihmisten elämässä sellaisina tekijöinä kuin jatkuva syyllisyydentunne, epävarmuus Jumalan hyväksynnästä ja pelastuksesta sekä jumalakuvana, jossa Jumala nähdään vihaisena tuomarina. Ne ovat kaikki oireita siitä, että ihminen on niin sanotusti lain alla:

 

Pasin ja itseni lisäksi olen tavannut satoja, ehkä tuhansia samanlaisia ”lastiruumakristittyjä”, masentuneita itseensä tuijottajia tai sinnikkäästi puurtavia ”tee se itse” -uskovaisia. Heidän kaikkien yhteinen ongelma on se, että he etsivät perustaa omasta sisimmästään, tunteistaan, ponnistuksistaan, elämänmuutoksestaan tai luontaisesta hyvyydestään sen sijaan että turvautuisivat siihen, mitä Jumala on heidän puolestaan tehnyt uhraamalla Jeesuksen ja puhumalla meille omassa sanassaan. Mikä auttaisi Pasia ja meitä muita ”lastiruumakristittyjä” ankkuroimaan Jumalan muuttumattomiin tekoihin ja totuuksiin, niin ettemme yrittäisi etsiä perustaa omasta sisimmästämme? (4)

 

Hyvä kysymys on, opetetaanko seurakunnassa kunnolla armosta? Onko julistus sellaista, josta käy selville, miten pelastutaan armosta ilman niitä edeltäviä ja seuraavia tekoja (on totta, että teot ja hedelmä voivat seurata uskoa, mutta ne eivät ole pelastuksen ehto). Vai asetetaanko ehtoja pelastukselle, kuten jotkut harhaopettajat alkuseurakunnan aikana julistivat ympärileikkausta ehtona pelastukselle (Gal 5)? Julistetaanko Kristuksen työn riittävyyttä yksinään vai kiinnitetäänkö kohtuuton huomio pukeutumis- ja käytössääntöihin sekä kerrotaan, miten ihmisten on lisäksi muututtava, kuuluttava johonkin yhteisöön tai rukoiltava enemmän, jotta Jumala antaisi hyväksyntänsä? Perustuuko pelastus ja Jumalan hyväksyntä kokonaan Kristuksen työhön vai osaksi siihen ja osaksi ihmisten ponnisteluihin? Onko pelastuksesta tehty näiden kahden asian sekoitus?

   Mutta on hyvä huomata, ettei edellinen ole evankeliumin sanoma. Joko me pelastumme yksin armosta, uskon kautta Kristukseen, ilman tekoja ja saamme pelastuksen lahjaksi, tai sitten emme pelastu lainkaan. Ei ole välimuotoa niiden välillä.

   Kuitenkin Uuden testamentin opetus on, että pelastus on alusta loppuun asti armoa. Se on sitä heti pelastuksesta lähtien (Ef 2:8,9: Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.), mutta se on sitä myös lankeemuksen hetkinä, kun uskossa oleva ihminen ei pysty eikä jaksa noudattaa Jumalan tahtoa vaikka haluaisikin. Hänen lankeemuksensa eivät muuta tilaa mihinkään.

   Johtopäätös edellisestä on, että tarvitsemme enemmän selkeää julistusta siitä, mitä Kristus on tehnyt puolestamme, hänen kauttaan tulevasta armosta ja jatkuvasta armossa elämisessä. Etuna sellaisesta julistuksesta on, että ihmiset vapautuvat vääristä taakoista, alkavat kantaa enemmän hedelmää ja uudistuvat hengellisessä elämässään. (Tietysti on totta, ettei tällainen opetus auta katumattomia ihmisiä. Heille tulee sen sijaan puhua siitä, mitä vakavia seurauksia syntielämästä sekä Kristuksen hylkäämisestä seuraa, jotta he ymmärtäisivät tilansa vakavuuden ja kääntyisivät Jumalan puoleen – hänen armahdettavakseen). Veikko Pekki on havainnut sielunhoito- ja julistustyössään saman asian:

 

Kun saarnataan evankelisesti eli julistetaan Kristuksen tekoon perustuvaa otollisuutta syntiselle, tapahtuu kaksitahoinen ilmiö. Ensiksikin useat ihmiset kokevat vapautuksen taakoistaan, lainalaisuudestaan ja pingoittuneisuudestaan. Olen kymmenet kerrat törmännyt tähän ilmiöön: Jeesuksen korottaminen täydellisenä ja puolestamme riittävänä sovitusuhrina Jumalan edessä saa aikaan ihmeellisiä tuloksia. Ei pidä luulla, että armon julistaminen on helppoa. Koska laki on meillä "lihassa ja veressä", oma luonto ja järkeily pakottaisivat esittämään enemmän vaatimuksia ihmisille. Mutta tulokset ovat jatkuvasti rohkaisseet pitämään linjan. Kristuskeskeisen armosaarnan ylle lankeaa aina Pyhän Hengen vapauttava voitelu.

   Yhä uudelleen ja uudelleen ihmiset ovat tulleet kertomaan tai ovat soittaneet ja kirjoittaneet, miten heidän uskonelämänsä on muuttunut. Nämä ihmiset ovat olleet vapautuksen tarpeessa. Minua on järkyttänyt eniten se, etteivät he ole useinkaan kuulleet selkeää ja ehdotonta Jumalan armon julistusta omassa seurakunnassaan. (5)

 

Sinun on oltava iloinen, terve ja menestynyt! Kun lakihenkinen julistus voi taakoittaa ihmisiä, on mahdollista, että myös terveyteen ja menestykseen painottuva opetus voi johtaa siihen. Kysymys on siitä, että ihmisten tahdotaan olevan terveitä, iloisia, onnellisia ja menestyneitä, ja jos niin ei tapahdu, on vikaa heidän uskonelämässään. He ovat alamittaisia uskossaan, jos eivät koe niin. Ainakin näin on saatettu painottaa.

   Donald Gee huomasi jo vuosikymmeniä sitten, miten hänen omassa herätysliikkeessään oli ajauduttu hiukan samanlaiseen asenteeseen:

 

Julistaja Gee kävi Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja havaitsi ihmeellistä, kasvavaa herätystä. Se oli valoisaa, iloista ja onnellista, melkein ilman itkua ja murtumista. Hän asetti itselleen vakavan kysymyksen: ”Mahdollisesti minä olen erehtynyt, mutta on yksi asia, jonka havaitsen tässä modernissa helluntaiherätyksessä, nimittäin, että on ilmeinen pyrkimys saada seurakunta tulemaan iloiseksi! Ihmisten tahdotaan hymyilevän ja nauravan. Yleensä evankelista kysyy näin: ”Oletteko te iloisia? Ovatko kaikki onnellisia?” Hän odottaa heidän huutavan; ’Aamen’, ja hän innostaa heitä siihen, ja yhden tai kahden sellaisen kokouksen jälkeen kaikki huutavat aamenensa, kun kysytään, ovatko he iloisia.” (6)

 

Mitä tulee edelliseen opetukseen, on siinä paljon hyvää. Iloitseminen on tärkeää, koska Paavali kehottaa siihen useaan kertaan Filippiläiskirjeessä. Se on syytä ottaa vakavasti, koska usein me murehdimme aivan turhaan asioita, kun voisimme olla iloisia. Olemme ärtyisiä tai huolestuneita ilon sijasta.

   Samoin parantuminen ja menestyminen ovat erinomaisia asioita. Niitä voidaan odottaa siunauksina kuten uudistumista hengellisessä elämässä. Jos ne unohdetaan, joudutaan silloin jättämään paljon pois Raamatusta. Siksi niitä on hyvä tuoda esille opetuksessa ja puhua Jumalan lupauksista ja Jeesuksen sovitustyöstä.

   Mutta asiassa on myös toinen puoli, joka on, että me koemme epäonnistumisia ja ettei seurakunta ole täydellisten yhteisö. Jos se unohdetaan eikä ihmisille anneta lupaa olla sairaita ja masentuneita (Jopa Paavali oli ajoittain masentunut vaikeiden olosuhteiden takia: Mutta Jumala, joka masentuneita lohduttaa, lohdutti meitä Tiituksen tulolla, 2 Kor 7:6), on ajauduttu kauas pois todellisesta kristillisyydestä, jossa kannetaan toisten taakkoja.

   Mikä sitten on ratkaisu edelliseen asiaan (sen lisäksi että tulee kantaa toisten taakkoja) on se varmastikin se, että keskitytään enemmän Jeesukseen Kristukseen, joka on siunausten ja uskon antaja, kuin että keskitytään uskoomme ja siunauksiin. Häneltä yksin tulee se usko, joka voi vuoria siirtää ja auttaa ihmisiä, ja siksi meidän tulee ennen kaikkea etsiä häntä. Tavallinen järkiusko ja omat suorituksemme eivät voi aikaansaada asioita, joihin tarvitaan hänen työtään ja hänen kauttaan tulevaa uskoa (Hebr 12:2: silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen). Parantumiset ja muut ihmeet ovat mahdollisia vain silloin, kun Vapahtaja itse antaa uskonsa ja liittää sen meihin oman tahtonsa mukaan. Sellaisissa kokouksissa, joissa keskitytään Jeesukseen hänen antamiensa siunausten sijasta, ei myöskään ilmapiiri ole niin kova ja painostava. Charles S. Prize, jonka kokouksissa parantui aikanaan tuhansittain sairaita, on selostanut asiaa:

 

On suuri ero sillä, mitä me nimitämme uskoksi Jumalaan, ja Jumalan uskolla, jonka Jumala itse vuodattaa ihmiseen. Sellaista uskoa ei saavuteta omien aikaansaannosten tahi oman vaivannäkömme tuloksena.

   …Uskon, että meidän on helpompi tulla Kristuksen luo ja pyytää häntä vuodattamaan meihin uskoaan, kuin itse työskennellä saadaksemme aikaan omaa uskoa. Jos emme tätä näe, on meillä suuri vaara tulkita tämä asia väärin. Meidän täytyy myöntää, että Mestari kerta toisensa jälkeen mainitsi niiden ihmisten uskosta, jotka etsivät hänen apuaan, ja lausui tunnustuksensa niille, joilla se oli. Mutta minä en kysy, oliko heillä uskoa, vaan mistä he olivat sen saaneet?

   …Mutta tiedättekö, mitä olen huomioinut? Kaikkien suurten parantumiskokousten edellä on vietetty Herralle pyhitettyjä päiviä ja rukousaikoja. Silloin, kun ihmisjoukot ovat vain rynnänneet esille kokeakseen terveeksitekemisen, ovat kokoukset olleet kovia ja raskaita. Mutta kun on etsitty Terveeksitekijää eikä terveeksitekemistä, on hänen suloinen läsnäolonsa särkenyt vihollisen vallan, ja hänen kasvojensa aurinko on sulattanut kovat ja jääkylmät sydämet. Oli se sitten sääli itseämme kohtaan tai itserakkaus, joka on vienyt meidät hänen jalkojensa juureen, niin sinne tultuamme on asenteemme kokonaan muuttunut, saatuamme lopultakin hänet nähdä.

   …Välistä me olemme niin mielettömiä, että me vastaamme: ”Kyllä, minä voin, sillä minulla on uskoa! Voin käyttää sitä ja toimia sen avulla, sillä Jumalan Sana sanoo, että meillä voi olla uskoa, niin että voimme vuoria siirtää.” Tuollaisille ihmisille haluaisin sanoa: ”Mene ja yritä, niin nähdään, mikä on tulos!” Kaikki on mahdollista niille, jotka uskovat. Mutta sillä on suuri merkitys, mitä sinä uskot. Jos uskot, että omistat voiman, joka voi vuoria siirtää, ilman että se usko ja armo on sinuun jumalallisesti liitetty, niin se on vaarallista mielikuvitusta. Tunnen monta, jotka omassa voimassaan ja oman vanhurskautensa turvin ovat yrittäneet sellaista ohjelmaa suorittaa, mutta ilon sijasta on heidän osakseen tullut katkera suru. (7)

 

TULOKSET. Yksi tärkeä puoli hengellisessä työssä ja julistuksessa ovat tulokset, joka tarkoittaa sielujen pelastumista. Se on tavallisesti päätavoite ja suurin motivoiva tekijä hengellisessä toiminnassa. Jos sitä ei tapahdu, työ vaikuttaa turhalta.

   Entä sitten, jos ihmisiä pelastuu ja kääntyy Jumalan puoleen? Mikä siinä on ihmisen osuus ja mikä on Jumalan osuus? Sitä katsomme seuraavaksi.

 

Jumalan osuus. Hyvin tavallista hengellisessä työssä on, että pannaan suuri paino omalle lahjakkuudelle ja tarmolle. Ajatellaan, että ”kun minä olen taitava puhuja ja kirjoittaja, niin varmasti ihmiset pelastuvat”. Ajatellaan, että menestys on kokonaan ihmisestä itsestään kiinni. Annetaan suuri arvo omalle lahjakkuudelle.

   Edellinen käsitys ei pidä täysin paikkaansa. Lahjat ja tarmokkuus ovat tietysti hyviä asioita, ja on hyvä, että ihmisessä esiintyy molempia piirteitä. Tarvitsemme enemmän tarmoa hengelliseen työhön kuten myös lahjakkaita ihmisiä kaikille työalueille. Ei voi kiistää, etteivätkö ne olisi tärkeitä ja merkittäviä asioita.

   Vielä merkittävämpi asia on kuitenkin Jumalan siunaus. Aivan kuten Jeesus siunasi viisi leipää ja kaksi kalaa, joista riitti ruokaa tuhansille, tarvitsemme mekin samanlaista kosketusta. Lahjat ja tarmokkuus eivät yksin riitä, vaan tarvitsemme taivaallista apua esteiden murtamiseen, muuten työ ei tuota paljoakaan hedelmää ja tulokset jäävät heikoiksi. Pietarin heikko kalansaalis, kunnes Jeesus kehotti heittämään verkot toiseen paikkaan, on tästä kuvaannollinen esimerkki. Kun Pietari totteli Jeesusta, oli seuraus se, että verkot täyttyivät kaloista:

 

- (Luuk 5:1-10) Kun kansa tunkeutui hänen ympärilleen kuulemaan Jumalan sanaa ja hän seisoi Gennesaretin järven rannalla,

2. niin hän näki järven rannassa kaksi venhettä; mutta kalastajat olivat niistä lähteneet ja huuhtoivat verkkojaan.

3. Ja hän astui toiseen niistä, joka oli Simonin, ja pyysi häntä viemään sen vähän matkaa maasta; ja hän istui ja opetti kansaa venheestä.

4. Mutta puhumasta lakattuaan hän sanoi Simonille: "Vie venhe syvälle ja heittäkää verkkonne apajalle".

5. Niin Simon vastasi ja sanoi hänelle: "Mestari, koko yön me olemme tehneet työtä emmekä ole mitään saaneet; mutta sinun käskystäsi minä heitän verkot".

6. Ja sen tehtyään he saivat kierretyksi suuren joukon kaloja, ja heidän verkkonsa repeilivät.

7. Niin he viittasivat toisessa venheessä oleville tovereilleen, että nämä tulisivat auttamaan heitä; ja he tulivat. Ja he täyttivät molemmat venheet, niin että ne olivat uppoamaisillaan.

8. Kun Simon Pietari sen näki, lankesi hän Jeesuksen polvien eteen ja sanoi: "Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen".

9. Sillä kalansaaliin tähden, jonka he olivat saaneet, oli hämmästys vallannut hänet ja kaikki ne, jotka olivat hänen kanssaan,

10. ja samoin myös Simonin kalastuskumppanit, Jaakobin ja Johanneksen, Sebedeuksen pojat. Mutta Jeesus sanoi Simonille: "Älä pelkää, tästedes sinä saat saaliiksi ihmisiä".

 

Kun katsomme muutamia Raamatun jakeita, tulee niissä esille sama asia: Jumalan siunaus. Vaikka julistus olisi kuinka hyvää ja selkeää tahansa, ei se koskaan yksinään riitä, koska vain Jumala voi pelastaa ihmisen, saattaa tämän yhteyteensä ja antaa kylvetylle sanalle kasvun. Vain Jumala on se, joka kykenee pelastamaan ja avaamaan ihmisten sydämet:

 

- (Apt 16:13,14) Ja sapatinpäivänä me menimme kaupungin portin ulkopuolelle, joen rannalle, jossa arvelimme olevan rukouspaikan, ja istuimme sinne ja puhuimme kokoontuneille naisille.

14. Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.

 

- (1 Kor 3:5-7) Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut.

6. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun.

7. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.

 

Ihmisen osuus. Vaikka Jumalan osuus on oleellista ihmisten pelastuksessa, on meilläkin oma osuutemme. Tarvitaan evankeliumin julistusta ja että ihmiset saavat tiedon siitä, mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. Jumala on uskonut tämän tehtävän meille. Muutenhan ei olisi ollut mitään mieltä lähetyskäskyssä, jonka Jeesus antoi, jos Jumala suorittaisi kaiken puolestamme. Meidän tehtävämme on saattaa evankeliumi ihmisten tietoon niillä kyvyillä, joita meille on annettu. Roomalaiskirjeessä on kirjoitettu:

 

- (Room 10:13-17) Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".

14. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?

15. Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"
16. Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
17. Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

 

Hengellisessä työssä täytyy ymmärtää myös rukouksen sekä kylvö- ja leikkuutyön merkitys. Joskus on aikoja, jolloin on vain kylvö- ja rukoustyötä, mutta päästään leikkaamaan hyvin vähän. Tuntuu kuin seinä olisi vastassa joka puolella eikä työ tunnu tuottavan paljoakaan tulosta. Sellaisia aikoja on ollut varsin paljon.

   Entä jos ihmisiä alkaa pelastua ja valheet yhteiskunnassa alkavat murtua? Mikä osuus siinä on meillä? Mikä on oma ansiomme ihmisten pelastuksessa?

   Tässä asiassa kannattaa kiinnittää huomio aiempien sukupolvien kylvö- ja rukoustyöhön. On tietysti totta, että oma uurastuksemme voi vaikuttaa paljon, mutta varmasti paljon on merkitystä edellisten sukupolvien työllä. Se tarkoittaa, että jos jossakin syntyy herätys ja ihmisiä pelastuu sankoin joukoin, ei se ehkä paljoakaan riipu itsestämme vaan siitä, että aiemmat sukupolvet ovat jo vuosikymmeniä aiemmin tehneet pohjustustyötä eli valmistaneet maaperää rukouksessa ja olleet kestävinä siinä. Nyt nykyinen sukupolvi pääsee vain nauttimaan heidän vaivannäöstään.

   Sama asia tulee esille Uudessa testamentissa: Jeesus sanoi opetuslapsilleen, että nämä pääsisivät leikkaamaan sitä josta he eivät olleet vaivaa nähneet ja että he pääsisivät toisten vaivan hedelmille. Toisin sanoen leikkuutyössä ei ollut kysymys heidän erityisestä lahjakkuudestaan, vaan siitä, että leikkuuaika oli tullut ja he saivat toimia leikkaajan osassa. Jeesus oli valinnut heidät siihen tehtävään (Joh 15:16: Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät). Tarpeellinen kylvö- ja rukoustyö heitä varten oli jo tehty sitä ennen, ja ehkäpä Hanna, joka jo vuosikymmeniä aikaisemmin palveli Jumalaa paastolla ja rukouksilla yötä päivää, oli yksi niistä joka valmisti maaperää Jumalan toiminnalle. Sen voimme nähdä seuraavista jakeista:

 

- (Luuk 2:36,37) Ja oli naisprofeetta, Hanna, Fanuelin tytär, Asserin sukukuntaa. Hän oli jo tullut iälliseksi. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta,
37. ja oli nyt leski, kahdeksankymmenen neljän vuoden ikäinen. Hän ei poistunut pyhäköstä, vaan palveli siellä Jumalaa paastoilla ja rukouksilla yötä ja päivää.

 

- (Joh 4:36-38) Jo nyt saa leikkaaja palkan ja kokoaa hedelmää iankaikkiseen elämään, että kylväjä ja leikkaaja saisivat yhdessä iloita.
37. Sillä tässä on se sana tosi, että toinen on kylväjä, ja leikkaaja toinen.
38. Minä olen lähettänyt teidät leikkaamaan sitä, josta te ette ole vaivaa nähneet; toiset ovat vaivan nähneet, ja te olette päässeet heidän vaivansa hedelmille."

 

Katsomme lopuksi Reinhard Bonnken kertomusta siitä, miten hän sai rakentaa edellisten sukupolvien työn päälle. Hän kertoo, miten kylvö- ja rukoustyö, joka oli alkanut jo yli sata vuotta sitten edellisten sukupolvien aikana, sai täyttymyksensä, kun leikkuuaika oli tullut. Bonnke sai olla mukana leikkuutyössä mukana, ja hän näki, että aikaisemmat sukupolvet olivat valmistaneet maaperää Jumalan toiminnalle. Tämä on syytä ottaa huomioon nykyäänkin, mikäli nykyseurakunta saa olla Jumalan siunauksen välikappaleena:

 

Siteeraan Livingstonen päiväkirjaa:

 

Me olemme kuin huutavan ääni erämaassa. Me valmistamme tietä loistavalle tulevaisuudelle. Tulevat lähetyssaarnaajat saavat nähdä, että jokainen saarna vetää ihmisiä vastaanottamaan pelastuksen. Me olemme heidän edelläkävijöitään ja auttajiaan.

   Älkööt he unohtako yövartijoita, meitä, jotka teimme työtä silloin, kun kaikki oli synkkää ja kun tiellämme ei näkynyt mitään todisteita työn menestymisestä kääntyneiden muodossa. Heillä tulee epäilemättä olemaan enemmän valoa kuin meillä, mutta me palvelemme Herraamme vilpittömästi ja julistamme evankeliumia, niin kuin hekin tulevat tekemään.

 

Livingstone kuoli vuonna 1873, joten me olimme siellä yli sata vuotta myöhemmin. Entä Livingstonen profeetallinen sana? Oliko se pelkkää toiveajattelua? Iloitsen suuresti, kun saan kertoa sinulle, mitä me näimme. Siemen, joka kylvettiin niin kauan sitten, alkaa nyt kypsyä sadoksi. Malawin asukkaat kuulivat samasta Jumalasta, josta Livingstone puhui, samasta Pelastajasta, josta Paavali puhui, ja saman evankeliumin, jota Pietari saarnasi. Me viivyimme siellä kuusitoista päivää, ja kymmenet tuhannet vastasivat Livingstonen sanomaan, kun me saarnasimme sitä hänen ja Jeesuksen puolesta. Sanoma kaikui koko maahan. Pyhä Henki puhui sydämelleni ja sanoi: ”Sinä kuljet edellisten sukupolvien kyynelten päällä.”

   Yhtäkkiä näin kaiken. Meidät on yhdistetty Jumalassa liikkeeseen, johon kuuluvat myös kaikki hänen aikaisemmat työntekijänsä, ja niin me olemme yhtä heidän kaikkien kanssa. Me kuulumme heidän tiimiinsä, heidän lähetystyöntekijöihinsä. Me leikkasimme riemuiten siellä, missä he olivat kylväneet kyynelin ennen meitä. Me emme saaneet tuota satoa siksi, että me olimme parempia kuin nuo miehet ja naiset ennen meitä, vaan ainoastaan siksi, että sadonkorjuun aika oli tullut. Sekä ne, jotka ovat kylväneet, että ne, jotka korjaavat sadon, saavat palkan, sillä elon Herra, Jeesus, lupaa Sanassaan niin. Hän sanoo: Jo nyt saa leikkaaja palkan ja kokoaa hedelmää iankaikkiseen elämään, että kylväjä ja leikkaaja saisivat yhdessä iloita. -- Minä olen lähettänyt teidät leikkaamaan sitä, josta te ette ole vaivaa nähneet; toiset ovat vaivan nähneet, ja te olette päässeet heidän vaivansa hedelmille.”  (Joh 4:36-38) (8)