LUKU 2 -
Työntekijät seurakunnassa
Tässä
luvussa tutkimme vanhimpien ja työntekijöiden luonnetta, koska se on oleellinen
tekijä seurakunnan terveyden kannalta. Jos ihmiset ovat Jumalan valitsemia ja
heillä on sopusuhtainen luonne, vaikuttaa se suotuisasti kehitykseen ja voidaan
odottaa muiden edistyvän uskossaan. Päinvastaisessa tilanteessa voi käydä
päinvastoin.
Ihanne siitä, millainen työntekijän tulee
olla, löytyy mm. 1. Timoteuskirjeen kolmannesta luvusta ja kirjeessä
Tiitukselle. Niissä tuodaan esille useita piirteitä, jotka ovat tärkeitä ja
joiden tulisi esiintyä työntekijän elämässä (Samoja piirteitä tulisi tietysti
olla jokaisen ihmisen elämässä). Jos niitä ei ole lainkaan, ei sellaisen
ihmisen tulisi toimia vastuullisissa tehtävissä.
Niissä mainitaan sellaisia asioita kuin
henkilön kotielämä ja että hänellä on hyvä todistus ulkopuolella olevilta
ihmisiltä. Samoin mainitaan moitteettomuus, raittius, säädyllisyys,
vieraanvaraisuus ja ettei henkilö saa olla rahanahne tai pikavihainen. Lisäksi
varoitetaan, ettei seurakunnan vanhin saa olla äskenkääntynyt, koska hänellä on
vaara ylpistyä, jos hän joutuu liian pian vastuulliseen asemaan. Se voi johtaa
lankeemukseen. Yksi ominaisuus on myös kyky opettaa sanaa. On vaikea toimia
vanhemman tai työntekijän asemassa, jos ei kykene opettamaan edes uskon
perusasioita. Tietenkään jokaisen vanhimman ja työntekijän ei tarvitse olla
julistustehtävässä, mutta hänellä tulisi olla tarpeellinen Raamatun tuntemus
voidakseen auttaa ja neuvoa muita:
- (1 Tim 3:1-7) Varma on tämä sana: jos joku pyrkii
seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.
2. Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton,
yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava
opettamaan,
3. ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei
rahanahne,
4. vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja
kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;
5. sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka
hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?
6. Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja
joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi.
7. Ja hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella
olevilta, ettei hän joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan.
- (Tiit 1:5-9) Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten,
että järjestäisit, mitä vielä jäi järjestämättä, ja että asettaisit, niinkuin
minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat,
6. jos missä olisi joku nuhteeton, yhden vaimon mies,
jonka lapset ovat uskovia, eivät irstaudesta syytettyjä eivätkä niskoittelevia.
7. Sillä seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Jumalan
huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei
juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä,
8. vaan vieraanvarainen, hyvää rakastava, maltillinen,
oikeamielinen, pyhä, itsensähillitseväinen;
9. hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa
sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan
vastaansanojain väitteet.
Bill
Hybels on ottanut saman asian esille. Hän ei puhu suoranaisesti seurakunnan
vanhimmista vaan eri työmuodoista, ja miten ihmisen luonne ja hengellisyys on
tärkein ominaisuus. Se nousee ohitse pätevyyden ja lahjakkuuden. Kyseessä ovat
samantyyppiset tekijät kuin mitä Paavali mainitsi edellisissä jakeissa. Jos
ihmisen luonteessa ei näy merkkejä rehellisyydestä, nöyryydestä,
luotettavuudesta, työetiikasta, itsekurista ja muista hyvistä piirteistä, on
syytä olla varovainen. Jos henkilö ei tähän mennessä ole osoittanut näitä
myönteisiä piirteitä, hän tuskin hetkessä muuttuu.
Lisäksi Bill Hybelsin luettelossa on
mielenkiintoinen kolmas piirre luonteen ja lahjakkuuden lisäksi: henkilökemia.
Se tarkoittaa, että jos henkilöt aikovat työskennellä yhdessä vuosikausien
ajan, on parempi, että he viihtyvät toistensa parissa. Tämä voi tuntua
lihalliselta valintakriteeriltä, mutta niin me yleensä valitsemme kavereita ja
puolisonkin. Siksi henkilökemiaa ei voi laiminlyödä. Hengellinen työ sujuu
paremmin, jos tiimin jäsenet viihtyvät toistensa parissa.
Minun valintaprosessini perustuu kolmeen asiaan: ensin
luonne, sitten pätevyys ja viimeksi henkilökemia kanssani ja muiden ryhmän
jäsenten kanssa. Luonne. Pätevyys. Kemia. Kokeiltuani erilaisia
valintakriteereitä vuosien aikana olen päätynyt näihin kolmeen juuri siinä
järjestyksessä kuin ne on mainittu.
Kun etsin
jotakuta vapaaehtoisryhmään tai palkkatyöhön, muistutan itseäni: luonne ensin.
Tällä tarkoitan, että minulla on oltava luottamus henkilön kulkemiseen
Jeesuksen kanssa. Minun on tiedettävä, että he ovat sitoutuneita hengellisiin
kurinalaisuuksiin. Minun on nähtävä todistus rehellisyydestä, opettamiseen
kykenemisestä, nöyryydestä, luotettavuudesta, terveestä työetiikasta ja
halukkuus vastata pyyntöihin.
En ole aina
asettanut luonnetta pätevyyden yläpuolelle, mutta teen niin nyt. Olen oppinut,
että seurakuntatyössä satunnainen lipsahdus pätevyydestä voidaan hyväksyä.
Mutta luonteen virheet saavat aikaan ongelmia, joilla voi olla kauaskantoiset
seuraukset.
… Mutta 30
vuoden optimismin jälkeen minun on ollut myönnettävä tappio. Kohdattava se.
Jokainen aikuinen, joka on tulossa avaintehtävään, on jo viettänyt 25,30, 35
vuotta luonteen muovausprosessissa. Sen jälkeen ei muutu enää paljon. Niinpä
etsin luonnetta, joka on jo muovautunut myönteisesti.
… Niinpä teen valintaprosessin aikana hyvin
kovasti työtä erottaakseni ehdokkaan luonteen. Tarkistan suositukset. Puhun
kauan ihmisten kanssa, jotka tuntevat hyvin kyseisen henkilön. Etsin
heikkouksia luonteesta. Minun on parempi löytää ristiriitaisuuksia nyt kuin
pakottaa koko ryhmä löytämään niitä myöhemmin. (9)
Välittää
ihmisistä, ei kärsimätön. Yksi hyvän työntekijän piirre on, että hän välittää ihmisistä. Kenestäkään
ei tule paimenta tai työntekijää vain siksi, että saa sellaisen viran, vaan
että hän käytännössä osoittaa välittävänsä ihmisistä. Se tarkoittaa, että
vaikka kukaan ei ole puhunut hänelle asiasta, hänellä on halu auttaa ihmisiä,
hän on sielujenvoittaja ja hänellä on lämmin sydän syrjässä olevia ja luopioita
kohtaan. Se osoittaa, että hän on Jumalan kutsuma henkilö.
Käytännössä meillä pitäisi olla samanlainen
asenne kuin mitä Jumalalla on ollut ihmiskuntaa kohtaan. Kun hän on rakastanut
kaikenlaisia ihmisiä kuten evankeliumin vastustajia, saatananpalvojia,
homoseksualisteja, paatuneita tai kirkon palvelijoita, jotka torjuvat meille
tärkeät arvot, tarvitsemme samanlaista asennetta. Se tarkoittaa myönteistä ja
arvostavaa asennetta riippumatta ihmisten mielipiteistä. Watchman Nee on
opettanut asiasta:
Herran työtä tekevien ihmisten tulisi rakastaa paitsi
toisia kristittyjä, myös kaikkia ihmisiä…Ihmisten rakastaminen ja
rakkauden osoittaminen heille on nimittäin olennainen ominaisuus Jumalan
palvelemisessa. Kaikki, jotka suhtautuvat ihmisiin ärtymyksellä ja halveksivat
heitä, ovat ilman muuta sopimattomia Herran palvelijoiksi.
…Monilla
Jumalan työssä olevilla on se vakava puute, että heiltä puuttuu täysin rakkaus
ihmiskuntaa kohtaan. Heiltä puuttuu oikeanlaista kunnioitusta ihmisiä kohtaan,
ja heiltä puuttuu myös tieto ihmisen arvosta Jumalan silmissä… Jumalan on
laajennettava meitä niin, että alamme käsittää kaikkien ihmisten
ansaitsevan rakkautta ja arvonantoa. Se, menestytkö tulevassa työssäsi
Jumalalle vai et, riippuu pääasiassa asenteestasi ihmisen arvoa kohtaan. Työsi
syvyys mitataan sillä, miten kiinnostunut olet ihmisistä ja mitä tunnet heitä
kohtaan. (10)
Entä
sielunhoito? Yksi hyvä hengellisen työntekijän piirre on lempeys ja kyky
kuunnella ihmisten ongelmia, ja sitä tarvitaan sielunhoidossa. Yleinen vika on,
että olemme kärsimättömiä kuuntelemaan, kun ihmiset esittävät näkemyksiään,
ajatuksiaan tai huoliaan. Joskus voimme olla kylmiä jääpuikkoja muiden
ongelmien edessä, jopa syyttää heitä ja osoittaa heidän virheitään. Emme
rohkaise heitä, vaan lannistamme heitä syytöksillämme. Varsinkin sellaiset
ihmiset, jotka itse ovat kurinalaisia ja perfektionisteja, syyllistyvät tähän
ja ovat kärsimättömiä muita kohtaan (yleensä nämä ominaisuudet kulkevat käsi
kädessä.). Tai sitten alamme heti neuvomaan ja opettamaan ihmisiä ennen kuin
olemme kunnolla selvillä heidän ongelmistaan. Se on aika tavallista ja silloin
ei voi odottaa, että ihmiset saavat apua. Turhaan ei Jaakobin kirjeessä sanota
(Jaak 1:19): Te tiedätte sen, rakkaat veljeni. Mutta olkoon jokainen ihminen
nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan.
Kovuus sielunhoidossa ja ihmissuhteissa voi
olla myös yksi tekijä siihen, miksi ihmiset eivät viihdy seurakunnassa. Syynä
siihen, että he lähtevät pois seurakunnasta, ei ole aina synti, vaan kylmyys
seurakunnassa. Ei ole pystytty luomaan läheisiä kontakteja ihmisiin tai
lähestymään ja auttamaan heitä myönteisillä tavoilla.
Sielunhoitajan on ehdottomasti voitettava hoidettavan luottamus.
Se pitää hankkia! Ilman sitä ei voi puhua minkäänlaisesta todellisesta
auttamisesta. Sanon kaiken uhallakin: monet sielunhoitajat ovat niin urautuneet
rooliinsa, että kasvu ja elämän liikkuvuus ovat jääneet heidän kohdallaan
toteutumatta. Heistä tulee kylmiä moralisteja, joiden sietokyky ihmisten
ongelmien suhteen on rajoittunut ja paikalleen jähmettynyt. Monet ”hengelliset
kuolemat” ovat nopeutuneet, koska ihmiset eivät ole saaneet asiaankuuluvaa
sielunhoitoa. Kun jäsen on jäänyt pois seurakuntayhteydestä, se on nähty vain
maallistumisena ja haluna palata syntielämään. Vähäiselle huomiolle on jäänyt
hoitajan mahdollinen kovuus ja kylmyys, joka on ajanut hoidettavan kauemmaksi
seurakunnasta (Tässä yhteydessä on paikallaan todeta, että sielunhoidossa ei
läheskään aina tarvitse olla kysymys synnistä.) (11)
Oikeassa
asenteessa muita kohtaan ei varmastikaan kukaan ole täydellinen. Siitä ollaan
kaukana. Toisilla tietysti voi olla luonnonlahjana leppoisa luonne. He osaavat
olla ystävällisiä, rauhallisia ja arvostaa kanssaihmisiään ilman sen suurempaa
ponnistelua. He ovat taitavia siinä ja pystyvät kertomaan evankeliumin
luontevalla tavalla.
Sen sijaan monilla meistä voi olla intoa,
mutta ei taitoa, ja se voi aiheuttaa vahinkoa. Jos ihmiset pettyvät itseemme ja
vääriin asenteisiimme, torjuvat he usein myös Jumalan (onneksi
anteeksipyytämisellä voidaan korjata monia tilanteita). Niin helposti tapahtuu.
Kun katsomme jälleen Raamattua, voimme
nähdä 1. Korinttolaiskirjeen 13. luvussa hyvän mallin, miten suhtautua toisiin.
Siihen suuntaan pitäisi pyrkiä. Lisäksi voimme nähdä yhden esimerkin
Paavalissa, jonka sydän ihmisiä kohtaan oli paljon laajempi kuin mitä meillä on
koskaan ollut. Nykyseurakunnassa on harvoin samanlaista asennetta kuin mikä
Paavalilla oli:
- (1 Kor 13:1-4)
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi
rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
2. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä
tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki
usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta,
en minä mitään olisi.
3. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin
ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi
rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
4. Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä;
rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
- (2 Kor 12:14,15) Katso, kolmannen kerran minä nyt olen valmis tulemaan
teidän tykönne, enkä ole oleva teille rasitukseksi; sillä minä en etsi teidän
omaanne, vaan teitä itseänne. Eiväthän lapset ole velvolliset kokoamaan tavaraa
vanhemmilleen, vaan vanhemmat lapsilleen.
15. Ja minä olen mielelläni uhraava kaikki, uhraava itsenikin, teidän
sielujenne hyväksi. Senkötähden, että teitä näin suuresti rakastan,
minä saan teiltä vähemmän vastarakkautta?
- (2 Kor 2:3,4) Ja juuri sen minä kirjoitin sitä varten, etten tullessani
saisi murhetta niistä, joista minun piti saada iloa, koska minulla on teihin
kaikkiin se luottamus, että minun iloni on kaikkien teidän ilonne.
4. Sillä suuressa sydämen ahdistuksessa ja hädässä minä kirjoitin teille
monin kyynelin, en sitä varten, että te murheellisiksi tulisitte, vaan että
tuntisitte sen erinomaisen rakkauden, joka minulla on teihin.
- (2 Tim 3:10,11) Mutta sinä olet seurannut minun opetustani,
vaellustani, aivoitustani, uskoani, pitkämielisyyttäni, rakkauttani,
kärsivällisyyttäni,
11. vainoissa ja kärsimyksissä, samanlaisissa kuin minun osakseni
tuli Antiokiassa, Ikonionissa ja Lystrassa. Mimmoisia vainoja olenkaan
kärsinyt, ja kaikista Herra on minut pelastanut!
- (Fil 3:17) Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja
katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille
esikuvana.
Ei herroina halliten
- (1 Piet 5:2,3) kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa,
ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton
tähden, vaan sydämen halusta,
3. ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän
osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina,
Yksi
hyvä työntekijän piirre on, että hän on Kristuksen palvelija, joka ei sido
ihmisiä itseensä, yritä hallita heitä ja kontrolloida heidän elämäänsä.
Todellinen johtajuus on laumalle esikuvana ja paimenena, ei herrana olemista,
koska Kristus on ainoastaan seurakunnan pää ja Herra (Kol 1:18), muutenhan
henkilö varastaa Kristukselta tämän aseman.
Esikuvana jokaisella työntekijällä tulisi
olla itse Hyvä Paimen, Jeesus Kristus, joka ei ”tullut palveltavaksi, vaan
palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä." (Matt 20:28).
Hän myös sanoi, että suurin on se, joka palvelee. Tämä on täysi vastakohta
monille ei-kristillisille lahkoille (esim. moonilaisuus), joissa yksi johtaja
kontrolloi muiden elämää, rahan käyttöä, ihmissuhteita tai uhkaa tuomioilla,
jos muut eivät tottele häntä ja arvosta hänen opetuksiaan. Mukana voi olla
lakihenkistä opetusta, ”profetian” lahjan väärinkäyttöä kontrolloimiseen;
kaikki asioita, jotka eivät koskaan kuulu todelliseen paimenuuteen, josta
Jeesus opetti. Jos mukana on edellisenkaltaisia piirteitä, on se merkki
vinoutumasta. Raamattu ei opeta sellaista mallia:
- (Luuk 22:26,27) Mutta älkää te niin; vaan joka
teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niinkuin nuorin, ja johtaja niinkuin
se, joka palvelee.
27. Sillä kumpi on suurempi, sekö, joka aterioi, vai se,
joka palvelee? Eikö se, joka aterioi? Mutta minä olen teidän keskellänne
niinkuin se, joka palvelee.
- (Matt 23:11,12) Vaan joka teistä on suurin, se
olkoon teidän palvelijanne.
12. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka
itsensä alentaa, se ylennetään.
Kun on
kyseessä oikea johtajuus, pitäisi pyrkimyksenä olla, ettei johtaja sido ihmisiä
itseensä, vaan rohkaisee heitä riippuvuuteen Jumalasta ja etsimään häntä. Se on
ainoa oikea järjestys, koska Kristus on seurakunnan pää eikä kukaan muu. Jos
tällaista mallia noudatetaan ja annetaan ihmisten kasvaa rauhassa ja Jumalan
armossa, sekä autetaan heitä löytämään kutsumuksensa Kristuksen ruumiissa,
johtaa se yleensä terveeseen seurakuntaan. Ihmiset kasvavat terveellä tavalla,
ja ilmapiiri sellaisten johtajien ympärillä on tavallisesti rento, optimistinen
ja ystävällinen. Siksi tarvitsemme enemmän johtajia, jotka ovat todellisia
isähahmoja, jotka vahvistavat ihmisiä heidän palvelustehtävissään ja auttavat
heitä eteenpäin. Se on yksi avaimista seurakunnan terveelle kehitykselle.
