Etusivulle

Jarin kirjoituksia

 


 






Tartu kiinni
iankaikkiseen elämään!















Jeesus on tie ja
totuus ja elämä






 

 

Kenelle Israelin maa kuuluu?

 

Kun palataan takaisin vuoteen 70 jKr., jolloin Jerusalemin ja sen temppelin hävitys tapahtui, oli maassa sen jälkeen peräkkäin useita vallanpitäjiä. Sillä kun Israelin ja Jerusalemin viinitarhasta otettiin aita pois (Jes 5:5: Mutta nyt minä ilmoitan teille, mitä teen viinitarhalleni: minä poistan siitä aidan, niin että se jää hävitettäväksi, särjen siitä muurin, niin että se jää tallattavaksi.) ja se joutui hävitettäväksi ja tallattavaksi, joutui maa siitä lähtien useiksi vuosisadoiksi eri vallanpitäjien haltuun. Peräkkäisiä vallanpitäjiä oli ainakin kahdeksan:

 

- ....... - 395 jKr - roomalaiset

- 395 - 636 jKr - bysanttilaiset

- 636 - 1072 jKr - arabit

- 1072 - 1099 jKr - seljukit

- 1099 - 1291 jKr - ns. ristiretkeläiset

- 1291 - 1516 jKr - ammelukit

- 1516 - 1917 jKr - turkkilaiset ottomaanit

- 1917 - 1948 jKr - brittiläinen mandaattihallinto

 

Tämä lista siis osoittaa, että maa oli vuorotellen eri vallanpitäjien hallinnassa, jota vaihetta kesti useita vuosisatoja eli lähes 2000 vuotta. Muutos tapahtui vasta v. 1948, jolloin maa itsenäistyi ja joutui jälleen juutalaishallintaan. Maassa oli kyllä lähes koko ajan ollut juutalaisia (Mm. Jerusalemissa he olivat olleet selvänä enemmistönä ennen muslimeja ja kristittyjä jo vuosikymmenien ajan. Kun v.1896 tässä kaupungissa oli 45 420 asukasta, oli heistä 61,9 % juutalaisia, 19,3 % kristittyjä ja muslimeja vain 18,8 %.), mutta nyt se tuli uudelleen heille virallisestikin.

Seurauksena siitä, että maa oli vieraiden hallitsijoiden hallussa, oli kuitenkin se, että se alkoi vähitellen rappeutua ja autioitua. Muslimit ja muut ryhmittymät, joiden hallussa maa oli, eivät koskaan todella hyvin asettuneet siihen tai saaneet sitä kukoistamaan. Siitä esimerkkinä on, että vuosisataisen muslimihallinnon aikana, v. 636 jälkeen, rakennettiin maahan vain yksi ainoa kaupunki, Ramlen kaupunki, ja maa muutenkin rappeutui vähitellen. Aina kun maa ja Jerusalemin kaupunki ovat olleet poissa juutalaisilta, ovat ne autioituneet ja raunioituneet, mutta heidän käsissään ne ovat kasvaneet ja menestyneet.

Hyvän kuvan maan autiudesta antaa tunnettu kirjailija Mark Twain. Hänen kuvauksensa on 1800-luvun Galileasta:

 

"Ei ole ainoatakaan kylää koko tällä laajalla alueella. Vain kaksi tai kolme beduiinien telttaryhmää oli näkyvissä, mutta ei yhtään pysyväistä asutusta. Kymmenen mailin laajuisella alueella ei voida nähdä kymmentäkään ihmistä. Tätä aluetta koski profetia, jossa sanotaan: 'Minä saatan sinun maasi autioksi, ja sinun vihollisesi, jotka siellä asuvat, hämmästyvät sitä. Ja minä hajoitan sinut pakanain sekaan ja ojennan miekan sinun perääsi, ja sinun maasi tulee autioksi ja kaupunkisi raunioiksi.' Ei kukaan, joka seisoo hävitetyn Ain Mellahan lähellä, saata sanoa, ettei tämä ennustus olisi täyttynyt." Sit. kirjasta "100 merkkiä Jeesuksen tulemuksesta", Ensio Lehtonen / Gordon Lindsay, s. 111

 

Samoin eräs suomalainen sotilas, joka v. 1917 oli kenraali Allenbyn joukkojen mukana valloittamassa maata turkkilaisvallan alta brittiläiselle imperiumille, kuvaili maan autiutta ja epäili sitä, voiko maa koskaan tulla asutuksi. Tämä oli vain vähän reilut 30 v. ennen maan uudelleensyntymistä. Raamatun profetioiden maan autiudesta voi näiden sanojen pohjalta nähdä todella toteutuneen:

 

"Tähän saakka olen voinut uskoa kaiken, mitä Raamatussa sanotaan. Mutta sitä, että tänne joskus tulisivat juutalaiset kauppiaat, lääkärit tai tuomarit - Raamattuhan kertoo heidän kaikkien vielä kerran tänne palaavan - sitä minä en hevillä voi uskoa. Tämä maa, jonka valloitimme turkkilaisilta, on täysin autio, auringon polttama, täynnä hiekkaa, orjantappuroita, rämeitä, skorpioneja ja käärmeitä. Ei täällä voi kukaan koskaan asua." Sit. kirjasta "Israel polttopisteessä", Jukka Riippa, s. 35

 

KEITÄ OVAT PALESTIINALAISET?

 

Kuten todettiin, joutuivat juutalaiset v. 70 ja 135 tuhojen jälkeen lähtemään Israelin maasta, joka vähitellen rappeutui ja autioitui kuten useissa profetioissa oli ennakoitu. Tätä tilaa kesti vuosisatoja, ja huippunsa maan tilan huonontuminen saavutti 400 vuotta kestäneen turkkilaishallinnon aikana (1516 -1917). Silloin jopa kasvavat puut pantiin verolle, jonka takia ne hävitettiin. Haluttiin välttyä maksuilta. Seurauksena kaikesta oli, että maa autioitui täydellisesti, koska eroosiota estävä kasvillisuus oli poissa. Toiset alueet soistuivat, toiset kuivuivat ja olosuhteet elämiselle muodostuivat lähes mahdottomiksi - asia, jonka seurauksena väki alueella alkoi heti vähetä. 1700 -1800 -luvuilta olevat kuvaukset kertovat, miten maa oli siihen aikaan autio, harvaanasuttu ja miten laittomuus rasitti sitä:

 

­1738 "... maasta puuttuivat ihmiset, jotka olisivat viljelleet sen hedelmällistä maaperää" (Th.Shaw: Travels and Observations Relating to Several Parts of Barbary and the Levant, Lontoo 1767).

 

1785 "maa oli raunioitunut ja autioitunut" (C.F. Volnay: Travels Through Syria and Egypt in the Years 1783, 1784 and 1785, Lontoo 1787).

 

1844 "Volnayn aikana maa ei vielä ollut saavuttanut autioitumisen ja väestönkadon viimeistä astetta" (A. Keith: The Land of Israel, Edinburgh 1844).

 

1865 "... sekä pohjoisessa että etelässä (Sharonin tasankoa) maanviljely on loppumassa ja kokonaiset kylät ovat nopesti häviämässä." (H.B. Tristram: The Land of Israel: A Journal of Travels in Palestine, Lontoo 1865) Sit. kirjasta "Israel polttopisteessä", Jukka Riippa, s. 109

 

Entä sitten palestiinalaiset? Kun on kyseessä heidän taustansa, saamme toisinaan kuulla selityksiä siitä, miten he ovat aina olleet yhtenäinen kansa, miten heillä on ollut oma maa ja miten Jerusalem on ollut heidän pääkaupunkinsa.

Se, mitä voimme historiasta tietää, ei anna tukea näille ajatuksille. Jos katsotaan vuoden 70 jKr. jälkeiseen aikaan, jolloin Jerusalem ja sen temppeli hävitettiin ja juutalaiset joutuivat hajaannukseen, ei alueella ollut mitään erillistä Palestiinan valtiota; valtiota, jolla olisi ollut omat hallitsijat, oma armeija, oma raha, oma kieli, selkeät tunnistettavat rajat ja muita kansalliseen olemassaoloon liittyviä piirteitä. Nämä tärkeät ominaisuudet puuttuivat kokonaan.

Sensijaan paljon paremmin voidaan tietää se, että nykyiset palestiinalaiset ovat ympäröivistä valtioista tulleita arabeja tai heidän jälkeläisiään. Monet heistä ovat Ismaelin, Aabrahamin pojan, jälkeläisiä ja ovat muuttaneet tälle alueelle pääosin viimeisten 150 vuoden aikana.

Nämä ihmiset eivät siis edustaneet vain yhtä kansalaisuutta, vaan useita kansallisuuksia (Jordania, Syyria, Libanon, Egypti, Irak... ), koska he saapuivat ympäröivistä arabivaltioista tai sitten (ennen vuotta 1917) entisen Turkin ottomaanisen valtakunnan alueelta, jonka hallussa olivat vielä reilut sata vuotta sitten useimmat arabivaltiot. Heillä ei niihin aikoihin voinut olla mitään kansallista palestiinalaista identiteettiä, eivätkä edes ympäröivät arabivaltiot puhuneet mistään sellaisesta niihin aikoihin. Se tapahtui paljon myöhemmin.

Se, mikä johti ihmisiä muuttamaan ympäröiviltä alueilta nykyiselle Israelin alueelle, oli, että siellä oli siihen aikaan paremmat olosuhteet. Kun juutalaisten muuton seurauksena elintaso ja palkat olivat korkeammat, houkutteli se heitä muuttamaan ympäröiviltä alueilta. Muutto tapahtui varsinkin niille alueille, joissa elintaso oli eniten kohonnut. Alue, joka oli ollut lähes tyhjä asukkaista, etäinen ja autio paikka, alkoi saada uutta asutusta.

 

Kun maa alkoi reagoida juutalaisten uurastukseen, heistä tuli oman menestyksensä uhreja. Muslimit, jotka eivät vuosisatoihin olleet välittäneet, mitä maalle tapahtui, kuulivat juutalaisten menestyksestä. Heitä alkoi virrata maahan ympäröivistä muslimivaltioista tarkoituksenaan tehdä työtä juutalaisille. Takaisin muuttaessaan he eivät halunneet asettua uusille alueille vaan sinne, missä juutalaisetkin olivat. Hal Lindsey: 1948 Vuosi, jolloin loppu alkoi, s. 87

 

Mihin nyt kannattaa kiinnittää huomiota, on, että palestiinalainen identiteetti ja kansa ovat verrattain uusi asia. Siitä ei puhuttu Israelin itsenäistymisen aikaan (1948) vielä yhtään mitään. Arabit eivät maininneet sellaisesta mitään, koska sellaista ei tunnettu siihen aikaan. Kyseessä olivat samat arabit kuin ympäröivissä arabivaltioissa. Sen sijaan sitä alettiin tuoda esille vasta vuoden 1967 sodan jälkeen, jonka Israel voitti, ei sitä ennen. Nämä ihmiset, jotka edustivat useita kansallisuuksia ja joiden vanhemmat saapuivat ympäröivistä maista, saivat tämän uuden identiteettinsä vasta näihin aikoihin. Sitä ajoivat varsinkin PLO:n edustajat taktisista syistä, koska heillä oli tarkoitus käyttää sitä taistelussa Israelia vastaan. Mitään pitkää historiallista pohjaa asialle ei ollut olemassa:

 

"Ainoastaan poliittisista syistä me seikkaperäisesti korostamme palestiinalaista identtiteettiämme... Erityinen palestiinalainen identiteetti palvelee ainoastaan taktisia päämääriä. Palestiinan valtion perustaminen on uusi keino jatkuvassa taistelussa Israelia vastaan... Kun olemme saavuttaneet kaikki oikeutemme koko Palestiinaan, emme viivyttele hetkeäkään Jordanian ja Palestiinan yhdistämisessä" (Zuheir Muhsini, PLO:n operatiivisen osaston johtaja, hollantilaiselle Trouw-lehdelle antamassaan haastattelussa 31.3. 1977). Sit. kirjasta "Israel polttopisteessä", Jukka Riippa, s. 124

 

Mikä näyttää jääneen vähemmälle huomiolle, on se, että ei Israelin valtion itsenäisyyssotaa edeltävänä, eikä heti sen jälkeisinäkään vuosina puhuttu sodan toisena osapuolena laisinkaan valtiosta nimeltä Palestiina, vaan ympäröivien arabimaiden tavoitteesta estää juutalaisvaltion syntyminen, ja sen ehdoton tuhoaminen, vastoin kaikkia YK:n päätöslauselmia. Eikä vuoden 1948 sodan tarkoituksena suinkaan ollut luoda itsenäistä valtiota nimeltä Palestiina, vaan jakaa maa viiden hyökkäävän arabivaltion kesken… Niinpä ajatus itsenäisestä, ikuisesta Palestiina nimisestä valtiosta juontuukin juuri noihin kesäsodan 1967 jälkeisiin aikoihin. Vasta sen jälkeen niitä alettiin aktiivisesti kehitellä. Pekka Sartola: Totuutena valhe, s. 279, 282

 

Pakolaisongelma. Kun puhutaan palestiinalaisista eli arabeista, jotka asuvat Israelin alueella ja muuallakin, on yksi heihin liitetty asia pakolaisuus. Monet heistä ovat joutuneet viettämään vuosikausia leireillä ympäröivillä arabialueilla ja usein huonoissa olosuhteissa. Se on ollut syynä heidän kärsimyksiinsä ja on aiheuttanut katkeroitumista:

 

Kaiken huomioon ottaenkin palestiinalaisten kärsimykset kouristavat sydäntä. Olen käynyt palestiinalaisten tuttavieni luona sodan runtelimissa leireissä Libanonissa ja nähnyt heidän taistelevan Israelin sotilaiden kanssa. Olen haastatellut paikallisia palestiinalaisten johtajia ja lukenut heidän lehtiään. He eivät ole minulle pelkkiä numeroita, vaan eläviä ihmisiä, joiden murheita olen kuunnellut. Ihmisen pitää olla täysin paatunut voidakseen olla näkemättä, että palestiinalaiset kärsivät. David Dolan: Pyhä sota, s. 186

 

Mistä sitten johtuu ns. palestiinalaisten pakolaisongelma? Mikä on syynä siihen, että asia sai alkunsa?

Tärkein tekijä ovat arabien omat toimet. Ongelma syntyi pääosin siitä, kun ympäröivät arabivaltiot aloittivat hyökkäys- ja tuhoamissodan syntynyttä valtiota vastaan v. 1948 ja kehottivat sitä varten heimoveljiään, ns. palestiinalaisia, poistumaan pois sodan tieltä; poistumaan pois tieltä, koska silloin olisi esteetön mahdollisuus maan valloittamiseen ja koska täydellisen tuhon keskellä olisi vaikea tietää, kuka on juutalainen ja kuka arabi.

Ongelma ei alkanut siitä, että ihmiset olisi voimakeinoin karkotettu, kuten usein arabimediassa on saatettu esittää, vaan syynä oli heidän oma propagandansa. Israelin virallinen politiikka oli sensuuntainen, että arabeja pyydettiin pysymään aloillaan ja asuinsijoillaan, jota kehotusta osa noudatti ja sai näin jatkaa elämäänsä entisillä paikoillaan. (On totta, että juutalaiset äärijärjestöt syyllistyivät väärinkäytöksiin esim. Deir Jassinissa, jossa kuoli useita arabeja. Heidän maineensa ei ole tahraton. Kuitenkin tämä oli poikkeus ja erosi Israelin virallisesta politiikasta ja tavoitteista.) Ne, jotka kuuntelivat arabiveljiensä puheita, lähtivät ja siitä syntyi pakolaisongelma. Jos arabivaltiot olisivat suostuneet hyväksymään Israelin olemassaolon, ei olisi ollut sotaa eikä mitään pakolaisongelmaa.

 

"Me pakolaiset... jätimme kotimaamme luottaen arabivaltioiden kierojen johtajien antamiin petollisiin lupauksiin. He lupasivat meille, että poissaolomme ei kestäisi enempää kuin kaksi viikkoa; se olisi eräänlainen kävelyretki, jonka palattua me palaisimme takaisin." (Falastin, 30.5.1955)

 

"Ne arabivaltiot, jotka kehoittivat Palestiinan arabeja lähtemään väliaikaisesti kodeistaan hyökkäyksen ja miehityksen ajaksi, ovat pettäneet lupauksensa auttaa näitä pakolaisia." (Jordanialainen päivälehti Falastin 19.2.1949)

 

"Kuka toi palestiinalaiset pakolaiset Libanoniin, jossa he nyt saavat kärsiä lehdistön ja arabijohtajien kielteisistä asenteista? Näillä lehdillä ja johtajilla ei ole omaatuntoa eikä kunniaa. Kuka oli syypää siihen, että heidät tuotiin maastaan hirvittävässä ahdingossa, rahattomina ja kunniansa menettäneinä? Arabivaltiot, ja Libanon niiden joukossa, ovat syyllisiä." (Kul-Shay viikkolehti, Beirut 19.8.1951)

 

Kuningas Hussein 17.1.1970: "Arabijohtajat ovat käyttäneet Palestiinan kansaa itsekkäisiin poliittisiin tarkoituksiin. Se on naurettavaa, ja minä voisin sanoa rikollista."

 

 

EVANKELIUMI ENSIN

 

Joskus meillä voi olla väärä arvojärjestys Israelin siunaamisessa. Se tarkoittaa, että voidaan keskittyä liikaa humanitääriseen työhön, poliittisiin kiistoihin tai jopa maanpäälliseen temppelirakennukseen (On mahdollista, että sellainen rakennetaan Jerusalemiin, mutta käytännössä se on Jeesuksen työn syrjäyttämistä ja paluuta vanhaan liittoon. Seurakunta on jo Jumalan temppeli, 1 Kor 6:19), mutta unohdetaan evankeliumin työ. Monet näistä asioista eivät tietenkään ole huonoja, mutta ihmiset, niin arabit kuin juutalaiset, tarvitsevat ensisijaisesti evankeliumia. Vain se voi muuttaa heidät, vapauttaa vihasta ja hengellisestä pimeydestä sekä saattaa Jumalan yhteyteen. He tarvitsevat Jeesusta ja evankeliumia hänestä voidakseen kokea sen.

Löydämme saman mallin Paavalin elämästä. Hänen tärkeimpänä päämääränään oli aina evankeliumi ja ihmisten pelastus. Hän toimi niin sekä oman kansansa että pakanain parissa:

 

- (Room 1:16) Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.

 

- (Apt 17:1-3) Ja he matkustivat Amfipolin ja Apollonian kautta ja tulivat Tessalonikaan, jossa oli juutalaisten synagooga.2. Ja tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista,3. selitti ne ja osoitti, että Kristuksen piti kärsimän ja nouseman kuolleista, ja sanoi: "Tämä Jeesus, jota minä teille julistan, on Kristus".

 

- (Apt 19:9,10) Mutta kun muutamat paaduttivat itsensä eivätkä uskoneet, vaan puhuivat pahaa Herran tiestä kansan edessä, niin hän meni pois heidän luotaan ja erotti opetuslapset heistä ja piti joka päivä keskusteluja Tyrannuksen koulussa.

10. Ja sitä kesti kaksi vuotta, niin että kaikki Aasian asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset, saivat kuulla Herran sanan.

 

- (Apt 26:19,20) Sentähden, kuningas Agrippa, minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä,

20. vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että he tekisivät parannuksen soveliaita tekoja.

 

 

EI ARABEJA VASTAAN

 

Kun meillä on siunaava asenne Israelia ja juutalaisia kohtaan, se ei tarkoita tai ei saa tarkoittaa vihamielistä asennetta arabeja ja palestiinalaisia kohtaan. Joskus jotkut ovat syyllistyneet siihen, aivan kuten arabeilla on ollut halu tuhota Israelin valtio. Jeesus nuhteli ukkosenjylinän poikia (Mark 3:17), Jaakobia ja Johannesta tällaisesta asenteesta:

 

- (Luuk 9:51-56) Ja kun hänen ylösottamisensa aika oli täyttymässä, käänsi hän kasvonsa Jerusalemia kohti, vaeltaaksensa sinne.

52. Ja hän lähetti edellänsä sanansaattajia; ja he lähtivät matkalle ja menivät erääseen samarialaisten kylään valmistaakseen hänelle majaa.

53. Mutta siellä ei otettu häntä vastaan, koska hän oli vaeltamassa kohti Jerusalemia.

54. Kun hänen opetuslapsensa Jaakob ja Johannes sen näkivät, sanoivat he: "Herra, tahdotko, niin sanomme, että tuli taivaasta tulkoon alas ja hävittäköön heidät?"

55. Mutta hän kääntyi ja nuhteli heitä.

56. Ja he vaelsivat toiseen kylään.

 

Sen sijaan oikea raamatullinen asenne arabien ja palestiinalaisten kohdalla on rukoilla heidän puolestaan ja siunata heitä. He tarvitsevat yhtä paljon rukousta, hengellistä herätystä ja ystävyyttä kuin juutalaiset. Veli Andreas on kirjoittanut niistä vääristä asenteista, joita meillä voi esiintyä tällä alueella. Hän on ollut yhteydessä Hamasiin ja palestiinalaisiin johtajiin, ja painottaa ystävyyden merkitystä näiden ihmisten tavoittamisessa:

Mitä olin oppinut? Oli muutamia tärkeitä asioita. Puin yhden niistä sanoiksi: ”Ei ole terroristeja – on vain ihmisiä, jotka tarvitsevat Jeesusta.”

 

Johan oli kuullut minun sanovan tämänkaltaisia asioita useita kertoja, mutta se oli järkytys amerikkalaiselle ystävälleni. ”Olen vakavissani”, sanoin. ”Jos näen heidät vihollisina, miten voin tavoittaa heitä? Olen usein sanonut: Jos näet terroristin aseen kanssa, mene lähelle häntä ja laita käsivartesi hänen ympärilleen, niin hän ei voi ampua sinua. Niin kauan kun näemme kenet tahansa – muslimin, kommunistin tai terroristin – vihollisena, Jumalan rakkaus ei voi virrata kauttamme eikä tavoittaa häntä. Jokaisen meistä on tehtävä valinta. Voin mennä terroristien luo ja rakastaa heidät Valtakuntaan. Sillä hetkellä, jona alan rakastaa heitä, he eivät enää ole vihollisiani. Ystäviä ei vihata.”

Al kysyi: ”Kuka sitten on vihollinen?”

”Paholainen! Ei koskaan ihminen!”

Alin pureskellessa tätä radikaalia ja raamatullista ajatusta, pidin hänelle toisen oppitunnin: ”Jokainen, joka voidaan tavoittaa, voidaan myös voittaa Jeesukselle. Mielestäni työni on osoittanut tämän.” Selitin: ”Hamas on tavoitettavissa. Kuka tahansa olisi voinut mennä tapaamaan noita miehiä Marj al-Zohoriin. Tein sen, mitä myös Jeesus teki – tapasin heidät heidän hätänsä hetkellä. Kun he ovat sairaana, olen heidän kanssaan. Kun he ovat sairaalassa, olen heidän kanssaan. Kuinka he muuten voisivat tulla tuntemaan Jeesukseni? He voivat tavata Jeesuksen vain, jos heidän luokseen menee joku, jossa Hän asuu.” Veli Andreas: Veljiä vahvistamassa, s. 227

 

TUNNUSTA VIHASI

 

On tavallista nähdä, miten viha hallitsee ihmisten mielissä. On vihaa ulkomaalaisia, on vihaa Israelia ja juutalaisia kohtaan, mutta myös palestiinalaisia ja arabeja kohtaan. Nämä asenteet ovat yleisiä eikä niiden edes ajatella olevan syntiä. Lehdissä ja muissa tiedotusvälineissä voidaan kiihottaa jopa muita samanlaiseen katkeraan asenteeseen. Jos se ei ole paha niin mikä sitten (Matt 18:6: Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.). Ei yhtään ajatella, että viha, katkeruus ja muiden halveksunta ovat kadottava synti, kohdistuu se sitten ulkomaalaisia, arabeja, juutalaisia tai ketä tahansa kohtaan. Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja, eikä sellaisessa ihmisessä ole iankaikkista elämää. Hän ei tule perimään Jumalan valtakuntaa. Se on Raamatun selvä opetus meille:

 

 

- (1 Joh 3:15) Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

 

- (1 Joh 2:9) Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä.

 

- (1 Joh 4:20,21) Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.

21. Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.

 

Jos itse olet ollut vihan, katkeruuden ja muiden halveksunnan vallassa, on sinun aika tehdä parannus ja muuttua. Jumalalla on hyvä suunnitelma jokaista kohtaan, mutta jos haluamme säilyttää halveksunnan ja vihan asenteen, se ei tule toteutumaan. Ihminen eksyy, jos hän kuvittelee selviytyvänsä väärällä asenteella Jumalan edessä. Me joudumme silloin Jumalan valtakunnan ulkopuolelle (Gal 6:7,8 Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää.) Tunnusta siis syntisi ja vihasi Jumalalle, pyydä häntä antamaan ne anteeksi Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimessä, niin ne sinulle anteeksi annetaan:

 

- (1 Joh 1:9) Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

 

 

- (Kol 2:13) Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,

 

 

- (Apt 13:38,39) Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus

39. ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.

 

 

 




shopify analytics ecommerce