Etusivulle
Jarin kirjoituksia
Maapallon ja maailmankaikkeuden ikä

 

Tartu kiinni
iankaikkiseen elämään!















Jeesus on tie ja
totuus ja elämä

LUKU 4 -

Merkit maapallolla

Iänmääritysmenetelmistä otetaan usein ensimmäisenä esille radioaktiiviset mittaukset, joiden todettiin antavan hyvin epämääräisiä tuloksia. Ne mainitaan lähes aina ensim-mäisinä, kun yritetään määrittää ikää.

   On kuitenkin olemassa muitakin menetelmiä; sellaisia, jotka perustuvat käytännön havaintoihin luonnossa ja jotka yleensä antavat vain murto-osia niistä lukemista, joita radioaktiiviset mittaukset edustavat. Näitä käytännön havaintoihin perustuvia menetelmiä käytettiin jo kauan ennen radioaktiivisia menetelmiä, mutta ne hylättiin hyvin pian niiden myötä. Se oli suuri virhe, koska useimmat menetelmät perustuivat käytännön havaintoihin.

   Lisäksi on merkillepantavaa, jos käytetään mittapuuna näitä menetelmiä, että ne antavat vain murto-osia geologisen taulukon ja monien radioaktiivisten menetelmien ikämääristä. Toisin sanoen täytyy ottaa pois miljardeja tai satoja miljoonia vuosia, jotta geologinen taulukko olisi yhtäpitävä näiden menetelmien kanssa. Suomalainen geologi on kirjassaan maininnut, miten nämä käytäntöön perustuvat menetelmät hylättiin radioaktiivisen iänmäärityksen myötä:

Arthur Holmes (1896-1965) käsitteli maan historian eri kausien iänmääritystä ja hän työskenteli suurimman osan elämäänsä tämän ongelman kimpussa. Lisäksi hän ehti kirjoittaa erinomaisen geologian oppikirjan. Holmes on tehnyt ensimmäiset geologisten kausien ikätaulukot. Radioaktiivisten iänmääritysmenetelmien myötä alkoivat kalliot nopeasti vanhentua. Kaikki muut kallioiden iänmääritysmenetelmät hylättiin nopeasti, vaikka itse asiassa syntyi lukuisia uusia ongelmia, kuten esim. kysymys siitä, minne natrium katosi, kun sitä oli miljardien vuosien aikana tullut mereen, jonka olisi pitänyt Jolyn mukaan saavuttaa nykyinen suolapitoisuutensa 90 miljoonassa vuodessa. (Nils Edelman: Viisaita ja veijareita geologian maailmassa, s. 218)

Sedimenttien kasautuminen, mineraalien virtaus meriin ja eroosionopeus. Kuten todettiin, käytettiin ennen radioaktiivisuusmittauksia muita menetelmiä. Sellaisia olivat mm. sedimenttien kasautuminen, mineraalien virtaus meriin ja eroosionopeus. Kaikki nämä menetelmät perustuvat siihen, että käytetään perusteena nykyisiä kasaantumis- ja kulumisnopeuksia havaituilla alueilla. Niissä siis käytetään Charles Lyellin tunnetuksi tekemää periaatetta, että nykyisyys on menneisyyden avain.

   Mitä tuloksia nämä menetelmät sitten antavat? On mielen-kiintoista, että niiden antamat tulokset ovat moninkertaisesti pienempiä kuin radioaktiivisuusmenetelmien. Lisäksi jos nopeudet ovat ennen olleet suurempia esim. katastrofien (vedenpaisumus?) takia, muuttavat ne lukuja vieläkin pienemmiksi. Silloin saaduista ikämääristä voi hävitä suurin osa pois:

Sedimenttien kasautuminen jokisuistoihin on eräs tapa mitata ajanjaksoja. Se perustuu siihen, että kun tiedetään suiston kokonaismäärä ja jaetaan se sitten nykyisellä kasaantumisnopeudella vuodessa, saadaan siitä suiston ikä. 

   Entä tämän menetelmän tulokset? On mielenkiintoista, että suistojen iäksi on saatu ainoastaan joistakin vuosituhansista n. 13 - 14 miljoonaan vuoteen. Esim. Missisippijoen suiston, johon Missisippijoki tuo sedimenttiä vuosittain n. 230 miljoonaa kuutiometriä, iäksi on saatu vain n. 4000 vuotta. (Wysong, R. L., The Creation-Evolution Controversy, p. 163) Kuitenkin jos kuljetusnopeus on ennen ollut suurempi, lyhentää se ajanjaksoja paljon enemmän. Seuraava käytännön esimerkki viittaa samaan. Se osoittaa, miten nopeasti kerrostumat voivat muodostua ja miten monet näytteet arvioidaan vanhemmiksi kuin ne todella ovat. On epätodennäköistä, että samat prosessit olisivat jatkuneet miljoonia tai miljardeja vuosia:

Esimerkkinä siitä, miten suuria erehdyksiä saatetaan tehdä sedimenttien kasaantumisnopeutta arvioitaessa, on seuraava tapaus: New Orleansin luona löydettiin Missisippin suiston kerrostumista intiaanin jäännöksiä, joiden iäksi tri B. Dowler arvioi 57 000 vuotta. Vähän sen jälkeen Fort Jakcksonista löydettiin saman suiston kerrostumista vieläkin syvemmältä pala puuta, joka osoittautui kentuckyläisestä jokilaivasta olevaksi. 57 000 vuotta supistui tämän johdosta enintään 200:ksi. Tri Dowler oli arvioinut sedementtien kasaantumis-nopeuden tässä suistossa paljoa hitaammaksi kuin se todellisuudessa on ollut. Jos sedimenttien kasaantumis-nopeutta koskevat erehdykset ovat yleensä tätä suuruus-luokkaa, niin esittämämme arviot manneräyräiden ja valtamerialtaiden iästä ovat enemmän kuin 100 kertaa liian suuria. (20)

Mineraalien virtaus meriin. Kun on tutkittu mineraalien virtausta meriin, on se antanut valtamerien iäksi vain 100 - 260 000 000 vuotta (Dudley J. Whitney: The face of the Deep [New York, Vantage Press 1955] / Chemical Oceanography. Es, by J.P. Riley and G. Skirrow [New York Academic Press, Vol. 1, 1965] p. 164. See also Harold Camping, "Let the Oceans Speak", Creation Research Society Quarterly, Vol. 11, [June, 1974], pp. 39-45). Laskelmissa ovat olleet mukana sellaiset aineet kuin natrium, nikkeli, magnesium, pii, kalium, kupari, kulta, hopea, elohopea, lyijy, tina, alumiini ja monet muut aineet, joten koetulokset on saatu useiden alkuaineiden pohjalta. Kun on mitattu näiden aineiden kulkeutumista nykyisellä nopeudella ja kun tiedetään nykyinen mineraali-pitoisuus merissä, on siitä saatu aika, joka on moninkertai-sesti vähemmän kuin tavallisesti on esitetty merien iäksi.

   Mitä nämä tulokset osoittavat? Se tarkoittaa, että meidän tulisi ottaa geologisesta taulukosta pois ainakin neljä miljardia vuotta, jotta se olisi yhtäpitävä mittausten kanssa. Lisäksi ei huomioida sitä, että virtaus on joskus voinut olla moninkertaisesti voimakkaampaa - mm. Raamatussa mainitun vedenpaisumuksen takia - ja että osa mineraaleista on voinut olla jo alusta alkaen merissä.

Eroosionopeus. Monet evolutionistit painottavat sitä, että samat luonnossa havaitut prosessit ovat jatkuneet samanlaisina vuosimiljoonien ja vuosimiljardien ajan. He ajattelevat näin, vaikka monet käytännön havainnot ovat pitkiä ajanjaksoja vastaan.

   Yksi pitkiin ajanjaksoihin liittyvä ongelma on maanpinnan kuluminen eli eroosio. Evolutionistit olettavat mannerten iäksi miljardeja vuosia, mutta jos eroosio on jatkunut samanlaisena koko ajan, olisivat ne kuluneet olemattomiin jo kauan sitten.

   Jos käytetään pohjana nykyisiä eroosio- ja rapautumis-nopeuksia, merkitsisi se sitä, että kaikki mantereet huuhtoutuisivat mereen n. 14 miljoonassa vuodessa! Tämä on merkillinen havainto. Euroopan Alpeillakin maanpinnan arvellaan kuluvan ja alenevan metrin 1500 - 4000 vuodessa (Charles Schuchert: "Geochronology, or the Age of the Earth on the Basis of Sediments and Life"). Nykyisten vuorten olisi siis pitänyt kulua pois jo moneen kertaan, jos ne olisivat kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia vanhoja. Geologisesta taulukosta täytyy ottaa pois miljardeja vuosia, koska se ei ole yhtäpitävä eroosiohavaintojen kanssa:

Nykyisellä eroosionopeudella kaikki nykyiset mantereet ja ainakin kerroskivilajit huuhtoutuisivat hiekkana merenpohjaan noin 14 miljoonassa vuodessa. Maapallon joet kuljettavat meriin vettä noin 40 biljoonaa kuutiometriä vuodessa. Samalla meriin valuu osa mantereista: 15-20 miljardia tonnia kiintoaineena ja noin neljä miljardia tonnia liuenneena. Eroosionopeus on sitä luokkaa, että Pohjois-Amerikka kuluisi pois 10 miljoonassa vuodessa (Creation ex nihilo, 3-5/2000)… Sama koskee tuliperäisiä basaltteja Brasilian Paranassa ja Namibian Etendekassa. Eikö 65 miljoonan vuoden eroosio olisi jo kuluttanut kerroskivilajeja pois? (21)

Euroopan Alpit ovat suurelta osalta muodostuneet mesotsooisista (jura- ja liitukautisista) ja tertiäärisistä kivilajeista, viimeksimainittujen ollessa laaksoissa ja edellisten korkeammalla vuorilla (!). Näiden mesotsooisten kerrostumien on täytynyt olla eroosion kulutettavina ainakin tertiäärin alusta asti, eli n. 60 miljoonaa vuotta, radioaktiivisten laskelmien mukaan. Jos eroosion keskimääräinen nopeus Alpeilla on ollut metri 2000 vuodessa (meidän aikanamme metri 1500-4000 vuodessa), niin tertiäärisiä vanhempia kerrostumia olisi pitänyt sinä aikana kulua pois n. 30 km. Se, että eroosion nopeus on vaihdellut, ei muuta tämän luvun suuruusluokkaa. Se tosiasia, että suuri osa mesotsooisista kivilajeista on vieläkin Alpeissa jäljellä, on vastaansanomaton todistus radioaktiivisuuteen perustuvien laskelmien tuloksia vastaan. (22)