LUKU 5 -
Geologinen aikataulukko on
pielessä
GEOLOGINEN IÄNMÄÄRITYS. Melkein yhtä tärkeä iänmääritysmenetelmä kuin
radioaktiiviset mittaukset, on geologisten kerrostumien ja johtofossiilien avulla
tehtävä iänmääritys. Se perustuu siihen, että maapallon historia on jaettu
ryhmään pitkiä geologisia ajanjaksoja (Prekambri, Kambri, Ordoviki, Siluuri,
Devoni, Missisippi, Pennsylvania, Permi, Trias, Jura, Liitu, Tertiääri,
Kvartääri), joita vastaavien kerrostumien pitäisi löytyä samassa järjestyksessä
luonnossa. Ajanjaksojen pituus voi vaihdella miljoonista jopa satoihin
miljooniin vuosiin. Tämän menetelmän perusolettamuksia ovat seuraavat kolme
asiaa:
1. Ensinnäkin, hitaasti ja vuosimiljoonien aikana on muodostunut
kerrostumia, jotka ovat kasautuneet toistensa päälle. Näistä kerrostumista
alimmat voivat olla kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia vanhempia kuin päällä
lepäävät nuoret kerrostumat.
2.
Toiseksi on olemassa erityisiä fossiileja, johtofossiileja, jotka ovat aikanaan
olleet laajalle levinneitä. Johtofossiileista on laadittu myös geologinen
aika-asteikko eli ns. geologinen pilari, josta pitäisi käydä ilmi, milloin ne
ovat esiintyneet ja eläneet.
Jos kuka tahansa "Matti
Meikäläinen" löytää trilobiitin mistä paikasta tahansa, täytyisi sen olla
aina vähintään 200 miljoonaa vuotta vanha, koska trilobiittien arvellaan
kuolleen sukupuuttoon juuri silloin.
Jos kerrostumasta löytyisi dinosaurusten
luita, pitäisi kerrostuman ja näiden luiden olla aina vähintään 65-120
miljoonaa vuotta vanhoja, koska dinosaurusten arvellaan eläneen silloin.
Vastaavasti ihmisfossiileja sisältävä
kerrostuma ei voi olla korkeintaan kuin muutaman miljoonan vuoden vanha, koska
ihmisten oletetaan eläneen juuri tämä aika maapallolla.
3.
Kolmanneksi, kun kerrostumista löydetään fossiileja, pitäisi fossiilien olla
siinä järjestyksessä, että mitä alkeellisempia ja vanhempia eliöt ovat, sitä
alempana ne sijaitsevat. Tämän katsotaan todistavan sen, miten elämä on kehittynyt
sen alkeellisista muodoista nykyisiin muotoihin.
MIKSI GEOLOGINEN
AIKATAULUKKO ON PIELESSÄ? Se, että
geologinen aikataulukko satoine miljoonine vuosineen on pahasti pielessä, tulee
ilmi lukuisissa tekijöissä. Oppikirjoissa siihen liittyviä ongelmia tuodaan
harvoin esille vaan asia esitetään tieteellisenä totuutena, mutta tosiasiassa
tämä 1800-luvulla laadittu taulukko on kaukana totuudesta ja käytännön
havainnoista luonnossa. Mm. seuraavat tekijät ovat ongelmallisia:
Vanhempien kerrostumien
nuori ikä. Jos geologinen taulukko
satoine miljoonine vuosineen on totta, merkitsee se, että maapallon vanhimpien
geologisten kausien pitäisi olla satoja miljoonia vuosia vanhoja. Esim.
prekambrikauden piti olla 600-4600, kambrikauden 600-490 ja hiilikauden 350-290
miljoonaa vuotta sitten.
Hämmästyttävä havainto kuitenkin on, että näiden vanhimpien
kerrostumien fossiileista on tavattu radioaktiivista hiiltä, jota ei pitäisi
olla niissä yhtään, jos ne ovat niin vanhoja. Sillä kun radioaktiivisen hiilen
puoliintumisaika on vain 5600 vuotta, on selvä, ettei sitä voi olla yhtään
miljoonien vuosien ikäisissä näytteissä. Se on mahdottomuus.
Tosiasia kuitenkin on, että radioaktiivista hiiltä esiintyy
useissa fossiileissa sekä hiili-, turve- ja öljyesiintymissä, joita on pidetty
kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia vanhoina. (Myös ”satoja miljoonia
vuosia” vanhan grafiitin tai antrasiitin iäksi on mitattu yllättäen vain 40
000-60 000 vuotta, [Junker, R., Scherer, S., ”Entstehung und Geschichte der
Lebewesen”, Weyel Biologie, 1988, s. 160). Se tarkoittaa, että nämä
kerrostumat fossiileineen eivät voi olla miljoonien tai satojen miljoonien
vuosien ikäisiä vaan korkeintaan kymmeniä tuhansia vuosia. Radiohiilen
esiintyminen tekee pitkät ajanjaksot mahdottomaksi.
Seuraava lainaus osoittaa hyvin, miten vanhimpien kerrostumien
ikä mitataan todellisuudessa vain tuhansissa vuosissa niissä olevan radiohiilen
tähden. Kun sitä esiintyy toistuvasti jopa kambrikauden fossiileissa, on
geologisen taulukon pitkien ajanjaksojen mahdoton pitää paikkansa:
…
Uusi tekniikka paransi hiili-14 ja hiili-12-suhteen mittauksien herkkyyttä.
Aiemmin oli mahdollista mitata pitoisuus, joka oli noin prosentti nykyisestä
hiili-14-pitoisuudesta. AMS teki mahdolliseksi mitata pitoisuuden, joka on noin
0.001 prosenttia nykyisestä hiilestä. Teoreettisesti tämä pidensi
hiili-14-menetelmän toiminta-alueen 40 000 vuodesta noin 90 000 vuoteen. Tällä
tavoin toivottiin voitavan mitata paljon vanhempia näytteitä. Tätä toivoneet
kohtasivat kuitenkin jotain yllättävää.
Tohtori John Baumgardner, yksi RATE-ryhmän
tutkijoista toteaa, että ”suureksi yllätykseksi ei löydetty yhtään fossiilista
materiaalia, jossa olisi ollut niin vähän (radiohiiltä) kuin 0.001 prosenttia
modernista arvosta!” 23 Tämä tarkoittaa, että hiili-14-atomeja
löytyi jopa kambrikauden fossiileista, joita evolutionistit pitävät 600
miljoonaa vuotta vanhoina.
Baumgardner antaa asiasta uskomattoman esimerkin:
Jos
aloitamme havaittavan universumin painoisesta puhtaasta hiili-14-määrästä, niin
1,5 miljoonan vuoden kuluttua (pieni osa evolutionistien kokonaisajasta) ei
pitäisi olla jäljellä yhtään ainoaa hiili-14-atomia! Rutiininomaisesti
löydetään kuitenkin 14C/12C-suhteita, jotka ovat luokkaa 0,1-0,5 % nykyisissä –
sata kertaa suurempia kuin AMS menetelmän ilmaisuraja – näytteissä, joiden
pitäisi olla kymmeniä ja satoja miljoonia vuosia vanhoja. Tämä on suuri ongelma
uniformitaristiselle näkemykselle (evoluution aikaskaala). 24
Baumgardner
lähetti myös timantin hiili-14-laboratorioon mitattavaksi. Tätä ei ollut
koskaan aikaisemmin tehty, koska mittausta pidettäisiin täysin absurdina –
sulana hulluutena. Timantti, joka on muodostunut syvällä maapallon
esikambrisissa kivissä, olisi yhtä vanha kuin maapallo itse. Lisäksi timantin
kiteen sidokset ovat hyvin vahvoja, joten biologinen kontaminaatio ei voi
päästä timantin sisään. Siksi timantin iän määrittäminen hiili-14-menetelmällä
oletettiin turhaksi. Laboratorion mittausraportti saapui: Timantti oli noin 58
000 vuotta vanha! (25)
Kerrostumien puutteellisuus.
Eräs käsitys, joka tulee helposti
esille oppikirjoissa, on, että ympäri maailmaa on tavattavissa täydellisiä
geologisia kerrossarjoja, jossa kaikki geologisen aikataulukon kerrostumat ovat
tarkalleen toinen toisensa päällä. Niinhän asioiden tulisi olla, jos oletettu
kehitys vuosimiljoonien ja -miljardien aikana pitäisi paikkansa.
Tosiasia kuitenkin on, että mistään ei ole löydetty täydellistä
geologista kerrossarjaa vaan ainoastaan murto-osia siitä. Välistä puuttuu usein
"kymmenien" tai "satojen miljoonien vuosien" jaksoja
kokonaan, ja esim. kuuluisasta Grand Canyonista, jota on usein käytetty
havaintoesimerkkinä, on sieltäkin löydetty vain viisi kahdestatoista
tärkeimmästä kerrostumasta. Geologinen taulukko on siellä kuten muuallakin epätäydellinen
eikä vastaa sitä kuvaa, mikä kirjoissa tuodaan esille. Täydellinen kerrossarja
esiintyy siis vain paperilla ja oppikirjojen sivuilla, mutta tätä keinotekoista
järjestelmää ei voi havaita missään päin maailmaa. On harvinaista, jos edes
kolme tai neljä kerrostumaa kahdestatoista (tai kolmestatoista) ovat
päällekkäin.
Lisäksi on syytä ottaa huomioon, että geologinen taulukko
laadittiin alun perin hyvin suppealla alueella, ja jolloin ei tunnettu
olosuhteita muualla päin maailmaa. Se yhdessä kerrostumien puutteellisuuden
kanssa tekee taulukon käyttämisen ongelmalliseksi:
"Oppilas,
joutuessaan ensin vastakkain tämän taulukon kanssa, tietysti uskoo, että
geologit ovat todellakin löytäneet nämä eri kalliokerrostumat yhdessä jaksossa
järjestyksessä yhden seuratessa säännöllisessä järjestyksessä toista, ja tämä
yhdessä paikassa, missä kallio on muodostunut kartan osoittamalla tavalla.
Mutta mikään ei ole kauempana totuudesta. Mitään sellaista sarjaa muistuttavaa
ei ole milloinkaan löydetty yhdessä ja samassa paikassa maan pinnalta."
(26)
Maankuoren
historian tavallinen jako on syntynyt Keski-Euroopassa ja Länsi-Euroopassa.
Tämän jaon alkuunpanijana voidaan pitää saksalaista mineralogia Abraham Gottlob
Werneriä (1749 - 1817). On kuitenkin selvää, että Wernerin suorittama
maankerrostumien järjestyksen jako ei pidä paikkaansa suuressa osassa maailmaa,
oikeastaan se ei sovi mihinkään. Pientä aluetta koskevien tutkimustensa
perusteella hän rakensi teorian, jonka piti koskea koko maapalloa. Mutta vain
muutaman harvan kilometrin päässä hänen kodistaan on vuoria, jotka rakenteensa
puolesta ovat täysin ristiriidassa hänen oppinsa kanssa.
On sen vuoksi todella ihmeteltävä sitä
arvostelun puutetta, jolla aikamme kehitysoppineet ovat omaksuneet nuo kohta
kaksi sataa vuotta vanhat hypoteesit. - Koko maapallon historian keinollinen
jako ryhmään pitkiä geologisia ajanjaksoja on enemmän kuin epäilyttävä. Jos
teoria on tosi, niin on täytynyt kulua äärettömiä aikoja eräiden maapallon
paikkojen jättämättä minkäänlaista merkkiä eroosiosta tai kerrostumista. On
tapauksia, joissa ns. uudemmat kerrokset sijaitsevat välittömästi vanhimpien
päällä. (27)
Kerrostumien
epäjärjestys. Sen lisäksi että
kerrostumat ympäri maapalloa ovat puutteellisia, esiintyvät ne usein myös epäjärjestyksessä
eli geologisen taulukon vastaisesti. Se tarkoittaa, että kerrostumat, joita on
pidetty vanhimpina, ovat päällimmäisinä, kun taas nuoremmat kerrostumat on
tavattu niiden alla. Sellaisia epäjohdonmukaisuuksia esiintyy kautta maapallon,
joka on osoituksena geologisen taulukon virheellisyydestä. Seuraavassa muutamia
esimerkkejä:
-
Prekambriset ja kambriset kerrostumat, joiden pitäisi sisältää kaikkein
alhaisimpia ja yksinkertaisimpia elämän muotoja, sijaitsevat monilla alueilla
maan päällä päällimmäisenä. Kehitysopillisen näkemyksen mukaan niiden pitäisi
olla satoja miljoonia vuosia vanhoja.
-
Vuorenrinteiltä useiden kilometrien korkeudesta tavataan fossiilisia lajeja,
esim. ammoniitteja, joiden olisi pitänyt elää lähes varhaisimpina aikoina ja
olla siten geologisen järjestyksen mukaan alimpana. Kuitenkin ne ovat
päällimmäisinä vuoren rinteillä eli aivan väärässä paikkaa geologisen taulukon
kannalta.
-
Pakistanin suolaharjanteilla ovat vuoren pääosat kambria ("500 milj.
v."), mutta sen alla olevat kerrokset tertiääriä (alle 60 milj. v.).
-
Alpeilta Muthenvuorten huipulta on tavattu tertiäärikauden (alle 60 milj. v.)
kallioita triaskauden (200 milj. v.) kallioiden alta. Samoin Sveitsissä
Luzerne-järven itäpuolella vuoristossa liitukauden kerrostuma on ylinnä. Sen
alapuolella on jurakauden kalkkikivi ja pohjalla tertiääri, vaikka sen pitäisi
olla muiden yläpuolella.
-
Glacierin kansallispuistossa, Pohjois-Amerikassa, on prekambrista kalkkikiveä
("1000 milj. v.") liitukautisen liuskekivimuodostuman päällä (100
milj. v.).
Samaan asiaan, kerrostumien
epäjärjestykseen viittaavat myös seuraavat lainaukset. Ne osoittavat, miten
laajoilta alueilta maapalloa tavataan paikkoja, joissa vanhat ja nuoret
kerrostumat ovat päinvastaisessa järjestyksessä eli vastoin geologista
taulukkoa. Ne osoittavat, että geologisen taulukon järjestys on totta vain
paperilla, muttei vastaa järjestystä luonnossa:
"Jonkin
määrätyn maailmankauden kerrostuma saattaa levätä minkä koko alla olevaan
sarjaan kuuluvan kerrostuman päällä tahansa - karbonikerrostumat arkeisten
siluuristen tai devonisten kerrostumain päällä; ja jura-, liitu- tai
tertiäärikerrostumat jonkin vanhemman kivilajin päällä välillä olevien
puuttuessa. Kvartäärikerrostumat Amerikassa ovat monesti arkeisten kivilajien
päällä, toisissa tapauksissa siluuristen tai devonisten; joissakin tapauksissa
liitu- tai tertiäärikerrostumain päällä." (Tutkija James D. Dana
teoksessaan "Manual of Geology", s. 899) (28)
"Kun
geologi löytää kerrostumat siinä järjestyksessä, että vanhimpana pidetty on
päällimmäisenä, niin suotakoon hänelle anteeksi, jos hän itsekin alkaa epäillä:
seisooko hän päällään vai jaloillaan? Etelä-Albertasta, Yhdysvaltain
kansallispuistosta, Kanadasta, Saksasta, Venäjältä ja Alpeilta on löydetty
laajoja alueita, joissa kerrostumajärjestys on päinvastainen ja monissa muissa
paikoissa aivan sekaisin." (Sir Archibald Geikie, Brittiläisen geologisen
tutkimusseuran entinen johtaja) (29)
