LUKU 6 -
Kerrostumat ovat muodostuneet nopeasti
Yksi geologisen
iänmäärityksen perusolettamus siis on, että kerrostumat ovat muodostuneet
hitaasti satojen miljoonien vuosien aikana. On oletettu, että ne ovat
kasaantuneet toistensa päälle niin, että alimmat kerrostumat voivat olla
kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia vanhempia kuin päällä lepäävät nuoret
kerrostumat.
Kuitenkin on monia seikkoja niin pitkiä ajanjaksoja vastaan. Jo
edellä todettiin, että radiohiilen esiintyminen kambrikauden fossiileissa ja
muissa vanhoissa kerrostumissa on asia, joka viittaa vain tuhansiin, ei
miljooniin vuosiin. Radiohiiltä ei voisi esiintyä, jos fossiilit ja kerrostumat
olisivat miljoonia tai satoja miljoonia vuosia vanhoja.
Seuraavaksi otetaan esille lisää todisteita, jotka ovat
maakerrosten vuosimiljoonien ikäistä muodostumista vastaan. Niitä ovat
seuraavat asiat, joita aiomme tutkia:
- Pitkät puunrunkofossiilit
kerrostumissa
- Fossiilit maakerrostumissa
- Ei eroosiota
- St. Helenan kerrostumien
synty nopeasti nykyaikana
Pitkät puunrunkofossiilit kerrostumissa ovat yksi todiste sitä vastaan, että kerrostumat
ovat muodostuneet hitaasti ja vuosimiljoonien aikana. Sillä eri puolilta
maailmaa on tavattu puunrunkofossiileja, jotka ulottuvat useiden eri
kerrostumien läpi. Vanha valokuva Ranskan Saint-Etiennen kivihiililouhoksesta
osoittaa, miten viisi kivettynyttä puunrunkoa läpäisee kukin n. kymmenen
kerrosta tai enemmänkin. Kehitysopillisen näkemyksen mukaan kerrostumien
pitäisi olla miljoonia vuosia vanhoja, mutta kaikesta huolimatta puunrungot
ulottuvat näiden ”miljoonien vuosien” ikäisten kerrostumien läpi.
Hyvä kysymys edellisen pohjalta on, ovatko kyseessä miljoonien
vuosien ikäiset puut, vai ovatko maamassat ja kerrostumat muodostuneet niiden
ympärille nopeasti. Molempien on mahdoton pitää paikkansa samanaikaisesti,
mutta varmasti jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi, koska
puunrunkofossiileja ei voi syntyä kuin nopeasti hautautumalla. Ne olisivat
muuten lahonneet jo aikoja sitten:
Monet merkit viittaavat siihen,
että useat päällekkäiset kerrostumat ovat muodostuneet yhtäjaksoisen ja
maailmanlaajuisen prosessin seurauksena, sillä monet kasvien ja suurten
eläinten fossiilit läpäisevät pystysuorassa tasossa useita eri kerrostumia
ilman, että niiden ylä- tai alapäässä olisi merkkejä tuhansien vuosien
altistumisesta eroosiolle. Puunrunko on siis jäänyt pystyyn nopeasti kertyvien
sedimenttikerrostumien keskelle. Samanlaisessa asennossa voidaan löytää myös
suuria dinosauruksia. Edinburghin läheltä on löydetty 24 metriä pitkä
puunrunko, joka läpäisi toistakymmentä kerrostumaa ja kaikki viittasi siihen,
että runko oli kantautunut nopeasti paikalleen. Eri kerrostumien välissä ei
myöskään ole merkkejä eri geologisten kausien välillä tapahtuneesta eroosiosta.
(30)
Pystyyn
jääneet paksut rungot puhkovat kymmenien metrien paksuiset kerrostumat
osoittaen, kuinka nopeasti kaikki on tapahtunut. Kerrostumat eivät voi olla
hitaan turvettumisen tulosta, kuten kehitysoppineet väittävät. (31)
Fossiilit maakerrostumissa. Yksi selvä todiste maakerrosten nopeasta
kerrostumisesta ovat niissä olevat fossiilit. Sillä kun kerrostumissa on
fossiileja, on niiden synty selitettävissä vain siten, että muta- ja
liejuvyöryt ovat haudanneet jonkin eläimen tai kasvin hyvin nopeasti. Tämä
pätee myös kaikkiin johtofossiileihin sekä edellämainittuihin
puunrunkofossiileihin.
Itse asiassa aina kun tapaamme fossiileja, todistavat ne siitä,
että jokin kasvi tai eläin on hautautunut hyvin nopeasti lieju- ja maamassojen
alle ja muuttunut sitten pian fossiiliksi (Itse
kivettymistapahtuman ei tarvitse kestää kauan, koska laboratorio-olosuhteissa
on voitu valmistaa kivettynyttä puuta jo parissa päivässä.). Jos
hautautumista ei olisi tapahtunut, olisivat eläimet ja kasvit muuten nopeasti
mädäntyneet tai muut eläimet olisivat syöneet ne.
Siten kun nykyään tapaamme fossiileja, todistavat ne vain siitä,
että kerrostumien, mistä ne löydetään, on täytynyt syntyä lyhyessä hetkessä,
vain muutamissa päivissä ja viikoissa, eikä vuosimiljoonien aikana. Ne ovat
hautautuneet kerrostumiin nopeasti, koska muuten niistä ei olisi voinut jäädä
mitään fossiileja. Miljoonat vuodet eivät auttaisi niiden syntymisessä yhtään.
Monet tutkijat itsekin myöntävät, että useat kerrostumat ja fossiilit ovat
parhaiten selitettävissä nopeiden katastrofien kautta. Muulla tavalla
fossiileja ei voi syntyä. Parhaiten
tällainen lieju- ja mutakerrostumien joutuminen kasvien ja eläinten ympärille
voidaan selittää tuhotulvalla, kuten Raamatun mainitsemalla vedenpaisumuksella.
Seuraavat kommentit viittaavat kerrostumien nopeaan kertymiseen,
jotta fossiileja olisi voinut syntyä. Käsitykset, että kerrostumat olisivat
syntyneet pitkien ja pitkien prosessien tuloksena, on syytä hylätä:
”Selkärankaiset
eläimet, kuten kalat, matelijat jms. hajoavat kappaleiksi, kun niiden pehmeät
osat tulevat poistetuiksi. Niiden täytyy tulla haudatuiksi pikaisesti kuoleman
jälkeen, jotta ne välttäisivät tästä johtuvan tuhoutumisen sekä muiden eläinten
syötäväksi joutumisen”. (James D. Dana: Manual of Geology, s. 141)
"On
ilmeistä, että jos kerrostumien muodostuminen tapahtuisi tällaisessa hitaassa
tahdissa, mitään fossiileja ei saattaisi säilyä, koskapa ne eivät hautautuisi
sedimentteihin ennen veden happojen vaikutuksesta tapahtuvaa hajoamista, tai
ennenkuin ne tuhoutuisivat ja särkyisivät kappaleiksi hankautuessaan ja
iskeytyessään matalien merten pohjaan. Ne voivat peittyä sedimentteihin vain
onnettomuudessa, missä ne hautaantuvat äkkiä." (Geochronology or the Age of
the Earth on the Basis of Sediments and Life", Bulletin of the National
Recearch Council No. 80, Washington D. C., 1931, s. 14)
Ei eroosiota. Jos kerrostumat olisivat syntyneet hitaasti vuosimiljoonien aikana,
pitäisi niiden välissä näkyä selviä merkkejä eroosiosta. Kuitenkin, kun on
tutkittu maailmanlaajuisesti eri kerrostumia, ei niiden väliltä voida löytää
näitä merkkejä – ei kuuluisasta Grand Canyonista eikä muualtakaan. Päinvastoin,
näyttää siltä, että kerrokset liittyvät varsin yhdenmukaisesti toisiinsa ja
että ne ovat muodostuneet toinen toisensa päälle ilman taukoja:
…Lisäksi
mitään merkkejä maailmanlaajuisesta eroosiosta ei ole havaittavissa eri kausien
välissä vaan ainoastaan maailmanlaajuista kivilajien kerrostumista. Niinpä
kerrostumien muodostuminen vaikuttaisi olleen jatkuva, lähes taukoamaton
tapahtuma.
Se tosiasia, että kerrostumien välillä ei voida
maailmanlaajuisesti todeta merkkejä rapautumisesta ja eri ”maailmankausien”
aikana tapahtuneesta luonnonvoimien maaperää kuluttavasta vaikutuksesta, on
erittäin merkittävä. Se osoittaa, että ”miljoonien” vuosien aikana ei olisi
tapahtunut minkäänlaista maaperän kulumista. Ainoa selitys tälle luonnossa
havaittavalle ilmiölle on eri kerrostumien nopea sakkautuminen toistensa
päälle. (32)
Eroosion puuttuminen
kerrosten väliltä todistaakin lähinnä kolmesta asiasta, jotka ovat:
1. Kerrostumien
muodostumiseen ei ole kulunut miljoonia vuosia, vaan ne ovat syntyneet
verrattain lyhyessä ajassa, ehkä vain muutamissa päivissä tai viikoissa.
2. Toinen asia on, että
päällimmäiset kerrostumat ovat lähes samanikäisiä kuin alemmat kerrostumat, eli
niiden on täytynyt kerääntyä lähes välittömästi edellisten päälle. Siitä
todistavat myös puunrunkofossiilit, jotka saattavat läpäistä yli kymmenen
kerrostumaa. Ei tarvitse olla kuin muutamien tuntien tai päivien ero
päällimmäisten ja alimmaisten kerrostumien välillä.
3. Kolmanneksi kerrostumien
synty viittaa hyvin vahvasti katastrofimalliin, tulvaan, joka on kasannut
kerrostumat päällekkäin. Geologit itsekin myöntävät, että kerrostumien synty
onnistuu parhaiten tulvien ja vesien kautta. Mikä onkaan tähän parempi
vaihtoehto kuin maailmanlaajuinen vedenpaisumus, joka siirtäisi maakerroksia
toistensa päälle lyhyessäkin ajassa? Raamatun mukaan vedet vallitsivat maan
päällä 150 päivää.
Seuraava lainaus koulun oppikirjasta (Koulun biologia,
lukiokurssi 2-3, 1987, Tast – Tyrväinen – Mattila – Nyberg, s. 176,177) viittaa
samaan asiaan. Siinä puhutaan kivihiilen synnystä, jonka oletetaan tapahtuneen
erityisen kivihiilikauden aikana, kun metsät jäivät veden ja lietteiden alle.
Todennäköisempi selitys on kuitenkin vedenpaisumus, jossa tapahtui aivan
samoin. Se selittäisi myös fossiilien olemassaolon, koska ne eivät voi syntyä
kuin nopeasti hautautumalla:
Maapallon tärkeimmät
kivihiiliesiintymät ovat syntyneet noin 300 miljoonaa vuotta sitten. Tätä aikaa
kutsutaan kivihiilikaudeksi. Ilmasto oli tällä kaudella lämmin ja kostea.
Kasvillisuus oli ainakin alavilla suoalueilla historian rehevintä. Arvellaan,
että hiilidioksidipitoisuus oli tuolloin ilmakehässä nykyistä suurempi.
Puumaiset saniaiset, kortteet ja liekokasvit kasvoivat metsiksi. Kivihiili
syntyi, kun nämä metsät jäivät ilmaston välillä lämmitessä ja jäätiköiden
sulaessa veden ja lietteiden alle.
St. Helena, uudet kerrostumat ja kanjonit. On myös käytännössä todistettu, että kerrostumat
voivat syntyä nopeasti. Sillä St. Helenan tulivuoren purkauksen yhteydessä v.
1980 tapahtui, että muodostui päällekkäisten kerrostumien sarja paksuudeltaan
lähes toistasataa metriä, ja vain muutaman viikon aikana. Siihen ei siis
tarvittu miljoonia vuosia, vaan vain muutamissa päivissä erilaatuisia
kerrostumia kasautui päällekkäin.
Lisäksi on merkillepantavaa, että vajaa 2 vuotta myöhemmin
samalle alueelle muodostui maamassojen liikkumisen jälkeen kanjoneita, joissa
alkoi vesi virrata. Nämä kanjonit eivät siis muodostuneet vähitellen miljoonien
vuosien aikana virtaavan joen vaikutuksesta, kuten on selitetty esim. kuuluisan
Grand Canyonin syntyä, vaan ne muodostuivat yhdessä nopeassa hetkessä ja
vesivirta tuli niihin vasta sen jälkeen. On oletettavaa, että muutkin suuret
kanjonit ovat syntyneet samalla tavalla.
Katsomme lainausta, joka kuvaa. Siinä puhutaan ensin, miten St.
Helenan alueelle muodostui useiden kerrostumien päällekkäinen sarja, jonka paksuus
oli kymmeniä metrejä. Mutta lisäksi kerrotaan siitä, miten samalle alueelle
muodostui myöhemmin kanjoni, jossa vesi alkoi virrata. Prosessiin ei kulunut
aikaa vuosimiljoonia, kuten kehitysoppineet olisivat olettaneet, vaan kaikki
tapahtui lyhyen ajan kuluessa:
...
Paikoitellen lähes 200 metrin paksuisena peitti nyt maan uusi monikerroksinen
pintakerros. Yli miljoona puunrunkoa, oksattomina ja kuorettomina lojui
suurilla alueilla ja peitti ennen niin kauniin järven pinnan. Kaikki
kasvillisuus oli kadonnut. Näkymä oli kuin kuolleen planeetan pinnalta...
Tämä oli todellinen näyttö siitä, kuinka
maakerrokset voivat syntyä muutamassa hetkessä. Mutta lisää luonnon todisteita
oli tulossa. Vajaan kahden vuoden kuluttua räjähdyksestä, maaliskuussa 1982, uudelleen
muodostuneet pintakerrostumat alkoivat liikkua. Ne muodostivat valtavan
mutavirran, joka lähti vastustamattomasti liikkeelle kohti alempina olevia
alueita. Mutavirta vei mennessään kaiken. Puut seisoivat virrassa pystyssä
juurineen. Talot ja sillat eivät aiheuttaneet mutavyörylle pulmia. Uudet
maakerrokset syntyivät jälleen, mutta nyt edellistä tuhoaluetta alemmaksi.
Kiinnostavinta tutkijoiden kannalta oli kuitenkin se, mitä jäi jäljelle
edelliselle tuhoalueelle. Vain osa maakerroksista oli lähtenyt liikkeelle.
Maisemaa halkoivat nyt mittavat kanjonit, joiden seinämäsyvyydet olivat
paikoitellen yli 50 metriä. Valokuvissa alue oli nyt aivan saman näköistä kuin
näkymät Colorado-kanjonissa.
Ne tutkijat, jotka olivat vuosikymmeniä
tutkineet Colorado-kanjonin syntyä ja sen maakerrosten koostumusta olivat
sanomattoman kiitollisia. Luonnonvoimat olivat tulleet hätkähdyttävällä tavalla
tukemaan heidän katastrofiteorioitaan...
... Kanjonin maakerrokset olivat syntyneet
yhtäjaksoisesti vesimassojen voimakkaiden liikkeiden ja tuliperäisten
purkausten aiheuttamina. Kerrokset olivat olleet yhtaikaa pehmeinä ja veden
peitossa. Kun vesi sitten väistyi alueella tapahtui tätä seuranneina vuosina
useita luhistumisia - laajoja mutavirtoja, jotka vetisinä maavyöryinä
muodostivat suuria kanjonialueita. Jäljelle jäivät vain riittävän koviksi
ehtineet kerrostumakohdat. Tämä teoria sai St. Helensin tapauksessa todellisen
näytön. Muutamassa vuodessa purkauksen vaikutuksesta syntyneet, toista sataa
metriä paksut maakerrostumat kovettuivat ja alkoivat muuttua kivimäiseen
muotoon. Osa kerroksista sisälsi aineksia, joiden kovettuminen muistutti
sementin kovettumista. Kanjonien pohjalle hakeutui pieniä puroja, jotka
kasvoivat virroiksi. Kuva täydentyi. Vesivirrat eivät muodostaneet kanjoneita,
vaan kanjonien pohjat sopivat hyvin virtojen uomiksi. Näin Darwinin luoma
kanjonin syntyteoria miljoonine vuosineen kaatui luonnon oman todistuksen
nojalla. (33)
