Etusivulle
Jarin kirjoituksia
Maapallon ja maailmankaikkeuden ikä

 

Tartu kiinni
iankaikkiseen elämään!















Jeesus on tie ja
totuus ja elämä

LUKU 6 -

Kerrostumat ovat muodostuneet nopeasti

Yksi geologisen iänmäärityksen perusolettamus on, että kerrostumat ovat muodostuneet hitaasti satojen miljoonien vuosien aikana. On oletettu, että ne ovat kasaantuneet toistensa päälle niin, että alimmat kerrostumat voivat olla kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia vanhempia kuin päällä lepäävät nuoret kerrostumat.

   Kuitenkin on monia seikkoja niin pitkiä ajanjaksoja vastaan. Jo edellä todettiin, että radiohiilen esiintyminen kambri-kauden fossiileissa ja muissa vanhoissa kerrostumissa on asia, joka viittaa vain tuhansiin, ei miljooniin vuosiin. Radiohiiltä ei voisi esiintyä, jos fossiilit ja kerrostumat olisivat miljoonia tai satoja miljoonia vuosia vanhoja.

   Seuraavaksi otetaan esille lisää todisteita, jotka ovat maakerrosten vuosimiljoonien ikäistä muodostumista vastaan. Niitä ovat seuraavat asiat, joita aiomme tutkia:

• Pitkät puunrunkofossiilit kerrostumissa

• Fossiilit maakerrostumissa

• Ei eroosiota

• St. Helenan kerrostumien synty nopeasti nykyaikana

Pitkät puunrunkofossiilit kerrostumissa ovat yksi todiste sitä vastaan, että kerrostumat ovat muodostuneet hitaasti ja vuosimiljoonien aikana. Sillä eri puolilta maailmaa on tavattu puunrunkofossiileja, jotka ulottuvat useiden eri kerrostumien läpi. Vanha valokuva Ranskan Saint-Etiennen kivihiili-louhoksesta osoittaa, miten viisi kivettynyttä puunrunkoa läpäisee kukin n. kymmenen kerrosta tai enemmänkin. Kehitysopillisen näkemyksen mukaan kerrostumien pitäisi olla miljoonia vuosia vanhoja, mutta kaikesta huolimatta puunrungot ulottuvat näiden ”miljoonien vuosien” ikäisten kerrostumien läpi.

   Hyvä kysymys edellisen pohjalta on, ovatko kyseessä miljoonien vuosien ikäiset puut, vai ovatko maamassat ja kerrostumat muodostuneet niiden ympärille nopeasti. Molempien on mahdoton pitää paikkansa samanaikaisesti, mutta varmasti jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi, koska puunrunkofossiileja ei voi syntyä kuin nopeasti hautautumalla. Ne olisivat muuten lahonneet jo aikoja sitten:

Monet merkit viittaavat siihen, että useat päällekkäiset kerrostumat ovat muodostuneet yhtäjaksoisen ja maailmanlaajuisen prosessin seurauksena, sillä monet kasvien ja suurten eläinten fossiilit läpäisevät pystysuorassa tasossa useita eri kerrostumia ilman, että niiden ylä- tai alapäässä olisi merkkejä tuhansien vuosien altistumisesta eroosiolle. Puunrunko on siis jäänyt pystyyn nopeasti kertyvien sedimenttikerrostumien keskelle. Samanlaisessa asennossa voidaan löytää myös suuria dinosauruksia. Edinburghin läheltä on löydetty 24 metriä pitkä puunrunko, joka läpäisi toistakymmentä kerrostumaa ja kaikki viittasi siihen, että runko oli kantautunut nopeasti paikalleen. Eri kerrostumien välissä ei myöskään ole merkkejä eri geologisten kausien välillä tapahtuneesta eroosiosta. (30)

Pystyyn jääneet paksut rungot puhkovat kymmenien metrien paksuiset kerrostumat osoittaen, kuinka nopeasti kaikki on tapahtunut. Kerrostumat eivät voi olla hitaan turvettumisen tulosta, kuten kehitysoppineet väittävät. (31)

Fossiilit maakerrostumissa. Yksi selvä todiste maakerrosten nopeasta kerrostumisesta ovat niissä olevat fossiilit. Sillä kun kerrostumissa on fossiileja, on niiden synty selitettävissä vain siten, että muta- ja liejuvyöryt ovat haudanneet jonkin eläimen tai kasvin hyvin nopeasti. Tämä pätee myös kaikkiin johtofossiileihin sekä edellä mainittuihin puunrunkofossiileihin.

   Itse asiassa aina kun tapaamme fossiileja, todistavat ne siitä, että jokin kasvi tai eläin on hautautunut hyvin nopeasti lieju- ja maamassojen alle ja muuttunut sitten pian fossiiliksi (Itse kivettymistapahtuman ei tarvitse kestää kauan, koska laboratorio-olosuhteissa on voitu valmistaa kivettynyttä puuta jo parissa päivässä.). Jos hautautumista ei olisi tapahtunut, olisivat eläimet ja kasvit muuten nopeasti mädäntyneet tai muut eläimet olisivat syöneet ne.

   Siten kun nykyään tapaamme fossiileja, todistavat ne vain siitä, että kerrostumien, mistä ne löydetään, on täytynyt syntyä lyhyessä hetkessä, vain muutamissa päivissä ja viikoissa, eikä vuosimiljoonien aikana. Ne ovat hautautuneet kerrostumiin nopeasti, koska muuten niistä ei olisi voinut jäädä mitään fossiileja. Miljoonat vuodet eivät auttaisi niiden syntymisessä yhtään. Monet tutkijat itsekin myöntävät, että useat kerrostumat ja fossiilit ovat parhaiten selitettävissä nopeiden katastrofien kautta. Muulla tavalla fossiileja ei voi syntyä. Parhaiten tällainen lieju- ja mutakerrostumien joutuminen kasvien ja eläinten ympärille voidaan selittää tuhotulvalla, kuten Raamatun mainitsemalla vedenpaisu-muksella.

   Seuraavat kommentit viittaavat kerrostumien nopeaan kertymiseen, jotta fossiileja olisi voinut syntyä. Käsitykset, että kerrostumat olisivat syntyneet pitkien ja pitkien prosessien tuloksena, on syytä hylätä:

”Selkärankaiset eläimet, kuten kalat, matelijat jms. hajoavat kappaleiksi, kun niiden pehmeät osat tulevat poistetuiksi. Niiden täytyy tulla haudatuiksi pikaisesti kuoleman jälkeen, jotta ne välttäisivät tästä johtuvan tuhoutumisen sekä muiden eläinten syötäväksi joutumisen”. (James D. Dana: Manual of Geology, s. 141)

"On ilmeistä, että jos kerrostumien muodostuminen tapahtuisi tällaisessa hitaassa tahdissa, mitään fossiileja ei saattaisi säilyä, koskapa ne eivät hautautuisi sedimentteihin ennen veden happojen vaikutuksesta tapahtuvaa hajoamista, tai ennenkuin ne tuhoutuisivat ja särkyisivät kappaleiksi hankautuessaan ja iskeytyessään matalien merten pohjaan. Ne voivat peittyä sedimentteihin vain onnettomuudessa, missä ne hautaantuvat äkkiä." (Geochronology or the Age of the Earth on the Basis of Sediments and Life", Bulletin of the National Recearch Council No. 80, Washington D. C., 1931, s. 14)

Ei eroosiota. Jos kerrostumat olisivat syntyneet hitaasti vuosimiljoonien aikana, pitäisi niiden välissä näkyä selviä merkkejä eroosiosta. Kuitenkin, kun on tutkittu maailman-laajuisesti eri kerrostumia, ei niiden väliltä voida löytää näitä merkkejä – ei kuuluisasta Grand Canyonista eikä muualtakaan. Päinvastoin, näyttää siltä, että kerrokset liittyvät varsin yhdenmukaisesti toisiinsa ja että ne ovat muodostuneet toinen toisensa päälle ilman taukoja:

…Lisäksi mitään merkkejä maailmanlaajuisesta eroosiosta ei ole havaittavissa eri kausien välissä vaan ainoastaan maailmanlaajuista kivilajien kerrostumista. Niinpä kerrostumien muodostuminen vaikuttaisi olleen jatkuva, lähes taukoamaton tapahtuma.

   Se tosiasia, että kerrostumien välillä ei voida maailmanlaajuisesti todeta merkkejä rapautumisesta ja eri ”maailmankausien” aikana tapahtuneesta luonnonvoimien maaperää kuluttavasta vaikutuksesta, on erittäin merkittävä. Se osoittaa, että ”miljoonien” vuosien aikana ei olisi tapahtunut minkäänlaista maaperän kulumista. Ainoa selitys tälle luonnossa havaittavalle ilmiölle on eri kerrostumien nopea sakkautuminen toistensa päälle. (32)

Eroosion puuttuminen kerrosten väliltä todistaakin lähinnä kolmesta asiasta, jotka ovat:

1. Kerrostumien muodostumiseen ei ole kulunut miljoonia vuosia, vaan ne ovat syntyneet verrattain lyhyessä ajassa, ehkä vain muutamissa päivissä tai viikoissa.

2. Päällimmäiset kerrostumat ovat lähes samanikäisiä kuin alemmat kerrostumat, eli niiden on täytynyt kerääntyä lähes välittömästi edellisten päälle. Siitä todistavat myös puunrunkofossiilit, jotka saattavat läpäistä yli kymmenen kerrostumaa. Ei tarvitse olla kuin muutamien tuntien tai päivien ero päällimmäisten ja alimmaisten kerrostumien välillä.

3. Kolmanneksi kerrostumien synty viittaa hyvin vahvasti katastrofimalliin, tulvaan, joka on kasannut kerrostumat päällekkäin. Geologit itsekin myöntävät, että kerrostumien synty onnistuu parhaiten tulvien ja vesien kautta. Mikä onkaan tähän parempi vaihtoehto kuin maailmanlaajuinen vedenpaisumus, joka siirtäisi maakerroksia toistensa päälle lyhyessäkin ajassa? Raamatun mukaan vedet vallitsivat maan päällä 150 päivää.

   Lainaus koulun oppikirjasta (Koulun biologia, lukiokurssi 2-3, 1987, Tast – Tyrväinen – Mattila – Nyberg, s. 176,177) viittaa samaan asiaan. Siinä puhutaan kivihiilen synnystä, jonka oletetaan tapahtuneen erityisen kivihiilikauden aikana, kun metsät jäivät veden ja lietteiden alle. Todennäköisempi selitys on kuitenkin vedenpaisumus, jossa tapahtui aivan samoin. Se selittäisi myös fossiilien olemassaolon, koska ne eivät voi syntyä kuin nopeasti hautautumalla:

Maapallon tärkeimmät kivihiiliesiintymät ovat syntyneet noin 300 miljoonaa vuotta sitten. Tätä aikaa kutsutaan kivihiilikaudeksi. Ilmasto oli tällä kaudella lämmin ja kostea. Kasvillisuus oli ainakin alavilla suoalueilla historian rehevintä. Arvellaan, että hiilidioksidipitoisuus oli tuolloin ilmakehässä nykyistä suurempi. Puumaiset saniaiset, kortteet ja liekokasvit kasvoivat metsiksi. Kivihiili syntyi, kun nämä metsät jäivät ilmaston välillä lämmitessä ja jäätiköiden sulaessa veden ja lietteiden alle.

St. Helena, uudet kerrostumat ja kanjonit. On myös käytännössä todistettu, että kerrostumat voivat syntyä nopeasti. St. Helenan tulivuoren purkauksen yhteydessä v. 1980 tapahtui, että muodostui päällekkäisten kerrostumien sarja paksuudeltaan lähes toistasataa metriä, ja vain muutaman viikon aikana. Siihen ei siis tarvittu miljoonia vuosia, vaan vain muutamissa päivissä erilaatuisia kerrostumia kasautui päällekkäin.

   Lisäksi on merkillepantavaa, että vajaa 2 vuotta myöhemmin samalle alueelle muodostui maamassojen liikkumisen jälkeen kanjoneita, joissa alkoi vesi virrata. Nämä kanjonit eivät siis muodostuneet vähitellen miljoonien vuosien aikana virtaavan joen vaikutuksesta, kuten on selitetty esim. kuuluisan Grand Canyonin syntyä, vaan ne muodostuivat yhdessä nopeassa hetkessä ja vesivirta tuli niihin vasta sen jälkeen. On oletettavaa, että muutkin suuret kanjonit ovat syntyneet samalla tavalla.

   Katsomme lainausta, joka kuvaa asiaa. Siinä puhutaan ensin, miten St. Helenan alueelle muodostui useiden kerrostumien päällekkäinen sarja, jonka paksuus oli kymmeniä metrejä. Mutta lisäksi kerrotaan siitä, miten samalle alueelle muodostui myöhemmin kanjoni, jossa vesi alkoi virrata. Prosessiin ei kulunut aikaa vuosimiljoonia, kuten kehitysoppineet olisivat olettaneet, vaan kaikki tapahtui lyhyen ajan kuluessa:

... Paikoitellen lähes 200 metrin paksuisena peitti nyt maan uusi monikerroksinen pintakerros. Yli miljoona puunrunkoa, oksattomina ja kuorettomina lojui suurilla alueilla ja peitti ennen niin kauniin järven pinnan. Kaikki kasvillisuus oli kadonnut. Näkymä oli kuin kuolleen planeetan pinnalta...

  Tämä oli todellinen näyttö siitä, kuinka maakerrokset voivat syntyä muutamassa hetkessä. Mutta lisää luonnon todisteita oli tulossa. Vajaan kahden vuoden kuluttua räjähdyksestä, maaliskuussa 1982, uudelleen muodostuneet pintakerrostumat alkoivat liikkua. Ne muodostivat valtavan mutavirran, joka lähti vastustamattomasti liikkeelle kohti alempina olevia alueita. Mutavirta vei mennessään kaiken. Puut seisoivat virrassa pystyssä juurineen. Talot ja sillat eivät aiheuttaneet mutavyörylle pulmia. Uudet maakerrokset syntyivät jälleen, mutta nyt edellistä tuhoaluetta alemmaksi. Kiinnostavinta tutkijoiden kannalta oli kuitenkin se, mitä jäi jäljelle edelliselle tuhoalueelle. Vain osa maakerroksista oli lähtenyt liikkeelle. Maisemaa halkoivat nyt mittavat kanjonit, joiden seinämäsyvyydet olivat paikoitellen yli 50 metriä. Valokuvissa alue oli nyt aivan saman näköistä kuin näkymät Colorado-kanjonissa.

   Ne tutkijat, jotka olivat vuosikymmeniä tutkineet Colorado-kanjonin syntyä ja sen maakerrosten koostumusta olivat sanomattoman kiitollisia. Luonnonvoimat olivat tulleet hätkähdyttävällä tavalla tukemaan heidän katastrofiteorioitaan...

   ... Kanjonin maakerrokset olivat syntyneet yhtäjaksoisesti vesimassojen voimakkaiden liikkeiden ja tuliperäisten purkausten aiheuttamina. Kerrokset olivat olleet yhtaikaa pehmeinä ja veden peitossa. Kun vesi sitten väistyi alueella tapahtui tätä seuranneina vuosina useita luhistumisia - laajoja mutavirtoja, jotka vetisinä maavyöryinä muodostivat suuria kanjonialueita. Jäljelle jäivät vain riittävän koviksi ehtineet kerrostumakohdat. Tämä teoria sai St. Helensin tapauksessa todellisen näytön. Muutamassa vuodessa purkauksen vaikutuksesta syntyneet, toista sataa metriä paksut maakerrostumat kovettuivat ja alkoivat muuttua kivimäiseen muotoon. Osa kerroksista sisälsi aineksia, joiden kovettuminen muistutti sementin kovettumista. Kanjonien pohjalle hakeutui pieniä puroja, jotka kasvoivat virroiksi. Kuva täydentyi. Vesivirrat eivät muodostaneet kanjoneita, vaan kanjonien pohjat sopivat hyvin virtojen uomiksi. Näin Darwinin luoma kanjonin syntyteoria miljoonine vuosineen kaatui luonnon oman todistuksen nojalla. (33)