LUKU 9 -
Milloin dinosaurukset elivät?
Kun ovat kyseessä
dinosaurukset, on ajateltu, etteivät nämä kookkaat eläimet ole voineet elää
aivan lähimenneisyydessä ja samanaikaisesti ihmisen kanssa. Sensijaan on
esitetty, että ne olisivat eläneet n. 200 – 65 miljoonaa vuotta sitten, kunnes
ne yllättäen kuolivat sukupuuttoon. Tuhon syyksi on yleensä esitetty
meteoriittia. (Koko on suhteellinen asia. Sillä jos vertaamme nykyistä
sinivalasta dinosauruksiin, on se niitä monin verroin suurempi. Sitä pidetään
suurimpana koskaan eläneenä eläimenä. Se painaa noin 130 tonnia, kun suurimmat
dinosaurukset painoivat vain 70 tonnia, eli ero on lähes kaksinkertainen. Jos
ihmiset nykyään löytäisivät sinivalaan luurangon ja se olisi kuollut
sukupuuttoon, pidettäisiinkö sitä yhtä vanhana kuin dinosauruksia? Näin
saattaisi mahdollisesti tapahtua.)
Mutta on kuitenkin olemassa lukuisia todisteita siitä, että
dinosaurusten esiintymisestä maapallolla ei ole kovinkaan pitkä aika. Useat
todisteet tuntuvat viittaavan siihen, että ne ovat eläneet vain muutamien
vuosituhansien eikä suinkaan miljoonien vuosien takana. Katsomme näitä
todisteita seuraavaksi.
Tarinat.
Yksi todiste sen puolesta, että
dinosaurukset ovat eläneet lähimenneisyydessä, ovat monet suuriin
lohikäärmeisiin ja lentäviin liskoihin liittyvät kertomukset ja kuvaukset.
Näitä kuvauksia, joiden pohjana voi olla vanha muistitieto, löytyy useiden eri
kansojen keskuudesta, niin että englantilaisessa, irlantilaisessa,
tanskalaisessa, norjalaisessa, saksalaisessa, kreikkalaisessa, roomalaisessa,
egyptiläisessä ja babylonialaisessa kirjallisuudessa mainitaan niistä. The World Book Encyclopedia (Vol. 5,
1973, s. 265) selostaa näitä kertomuksia:
"Legendojen
lohikäärmeet ovat, ihme kyllä, kuin todellisia eläimiä, jotka ovat eläneet
menneisyydessä. Ne muistuttavat paljon suuria matelijoita (dinosauruksia),
jotka hallitsivat maata paljon ennen kuin ihmisen on oletettu ilmaantuneen.
Lohikäärmeet olivat yleensä pahoja ja tuhoavia. Jokainen kansa tunsi ne
mytologiassaan."
Lisäksi voidaan mainita
seuraavia havaintoja:
-
Marco Polo on kertonut Intiassa näkemistään valtavista eläimistä, joita
pidettiin jumalina.
-
Kiinassa kuvaukset ja kertomukset lohikäärmeistä ovat hyvin tavallisia; niitä
tunnetaan tuhansia. Eräässä kiinalaisessa tarinassa kerrotaan Yu-nimisestä
miehestä, joka kohtasi lohikäärmeitä, kun hän ojitti soita. Tämä tapahtui
suuren maailmanlaajuisen tulvan jälkeen.
-
Egyptiläiset ovat kuvanneet Apophis-lohikäärmettä Re-kuninkaan vihollisena.
Samoin Babylonialaisessa kirjallisuudessa liikkuu kuvauksia lohikäärmeistä.
Tunnetun Gilgameshin kerrotaan tappaneen lohikäärmeen.
-
Kreikkalaisen Apollonin kerrotaan tappaneen Delfin-lähteellä
Python-lohikäärmeen. Merkittävin antiikin kreikkalaisten ja roomalaisten
lohikäärmeen surmaajista oli Perseus-niminen henkilö.
-
Kreikkalaisella herodotokselta (n. 484-425 eKr.) on säilynyt kuvauksia Arabian
lentävistä käärmeistä. Hänen kuvauksensa sopivat hyvin eräisiin lentoliskoihin.
(Rein, E., Herodotoksen III-VI Kirja, s. 58 ja VII-IX Kirja, s. 239, WSOY,
1910)
-
Vanha tietokirja Historia Animalium mainitsee,
miten "lohikäärmeitä" oli vielä 1500-luvulla, mutta ne olivat silloin
jo harvinaisia ja niiden kokokin oli pienentynyt.
-
Italialainen tiedemies Ulysses Aldrovanus on 1500-luvulla kuvannut eräässä
julkaisussaan tarkasti pientä lohikäärmettä.
-
Hirmuliskot ja lohikäärmeet kuuluvat useiden kansojen kansanperinteeseen.
Kiinan lisäksi Etelä-Amerikan kansojen keskuudessa tämä on ollut yleistä.
Myös
Johannes Damaskolainen, viimeinen kreikkalaisista kirkkoisistä, joka syntyi
vuonna 676 jKr., kertoo lohikäärmeistä (The Works of St. John Damascene, Martis
Publishing House, Moscow, 1997) seuraavaan tapaan:
”Roomalainen
Dio Cassius (155-236 jKr.), joka kirjoitti Rooman keisarikunnan ja tasavallan
historian, kertoo roomalaisen konsulin Reguluksen taistelusta Karthagossa.
Taistelun yhteydessä surmattiin lohikäärme. Se nyljettiin ja nahka lähetettiin
senaattiin. Nahka mitattiin senaatin käskystä ja sen pituus oli 120 jalkaa
(noin 37 metriä). Nahkaa säilytettiin erään Rooman kukkulan temppelissä aina
vuoteen 133 eKr., jolloin se katosi Iberian kelttien vallatessa Rooman
(Plinius, Natural History. Kirja 8, luku 14. Plinius kertoo itse nähneensä
kyseiset voitonmerkit Roomassa). (37)
Raamatussa Jobin kirjassa mainitut Behemot ja Leviatan tuntuvat
viittaavan dinosauruksiin. Behemotista siinä sanotaan, että sen häntä on kuin
setripuu, kun se ojentaa sen (esim.
virtahepoon tämä ei mitenkään sovi), ja että sillä on lujaksi punotut
jänteet ja vaskipuitten kaltaiset luut. Ja mitä tulee nimenomaan setripuiseen
häntään, jonka se ojentaa, on mielenkiintoista, ettei nykyään tunneta mitään
suurta eläintä, jolla voisi olla sellaista häntää. Sensijaan dinosaurukseen
kuvaus sopii hyvin. Samoin sen olinpaikka ruovikon ja rämeen kätkössä sopii
dinosauruksiin, koska useat niistä elivät rantojen lähettyvillä:
- (Job 40:10-14) Katso
Behemotia, jonka minä loin niinkuin sinutkin; se syö ruohoa niinkuin raavas.
11.
Katso, sen voima on lanteissa, sen väkevyys vatsalihaksissa.
12.
Se ojentaa jäykäksi häntänsä kuin setripuun, sen reisijänteet ovat
lujiksi punotut.
13.
Sen luut ovat niinkuin vaskiputket, sen nikamat niinkuin raudasta
taotut. 14.
Se on Jumalan töiden esikoinen; sen luoja ojentaa sille miekan.
16.
Lootuspensaiden alla se makaa, ruovikon ja rämeen kätkössä.
17.
Lootuspensaat peittävät sen varjoonsa, puron pajut ympäröivät sitä.
18.
Jos virta hätyyttää, ei se säikähdy, se on huoleton, kuohukoon vaikka
itse Jordan sen kitaan.
Leviatan on toinen
mielenkiintoinen eläin, josta Jobin kirja puhuu. Se mainitaan eläinten
kuninkaaksi (Job 41:25), ja viitataan siihen, miten sen suusta lähtee
tulisoihtuja (Eläinmaailmassa tunnetaan
myös ns. pommittajakuoriainen, joka voi pamauttaa kuumaa, sata-asteista kaasua,
suoraan hyökkääjän päälle.). On mahdollista, että juuri näistä eläimistä
ovat saaneet alkunsa monet tarinat tultasyöksevistä lohikäärmeistä. Jobin
kirjan kuvaus kertoo siitä:
-
(Job 40:20,21,28, 41:4-25) 20. Voitko onkia koukulla Leviatanin ja
siimaan kietoa sen kielen?
21.
Voitko kiinnittää kaislaköyden sen kuonoon ja väkäraudalla lävistää siltä
posken?
28.
Katso, siinä toivo pettää; jo sen näkemisestä sortuu maahan."
4.
Kuka voi riisua siltä päällysvaatteen, kuka tunkeutua sen kaksinkertaisten
purimien väliin?
5.
Kuka on avannut sen kasvojen kaksoisoven? Sen hammasten ympärillä on kauhu.
6.
Sen ylpeytenä ovat uurteiset selkäkilvet, kiinnitetyt lujalla sinetillä.
7.
Ne käyvät tarkoin toinen toiseensa, niin ettei ilma välitse pääse.
8.
Ne ovat toisiinsa liitetyt, pysyvät kiinni erkanematta.
9.
Sen aivastus on kuin valon välähdys, sen silmät ovat kuin aamuruskon
silmäripset.
10.
Sen kidasta lähtee tulisoihtuja, sinkoilee säkeniä.
11.
Sen sieraimista käy savu niinkuin kihisevästä kattilasta ja kaislatulesta.
12.
Sen puhallus polttaa kuin tuliset hiilet, ja sen suusta lähtee liekki.
13.
Sen kaulassa asuu voima, ja sen edellä hyppii kauhistus.
14.
Sen pahkuraiset lihat ovat kiinteät, ovat kuin valetut, järkkymättömät.
15.
Sen sydän on valettu kovaksi kuin kivi, kovaksi valettu kuin alempi jauhinkivi.
16.
Kun se nousee, peljästyvät sankarit, kauhusta he tyrmistyvät.
17.
Jos sen kimppuun käydään miekoin, ei miekka kestä, ei keihäs, ei heittoase eikä
panssari.
18.
Sille on rauta kuin oljenkorsi, vaski kuin lahopuu.
19.
Ei aja sitä pakoon nuoli, jousen poika, akanoiksi muuttuvat sille linkokivet.
20. Kuin oljenkorsi on sille
nuija, keihästen ryskeelle se nauraa.
21.
Sen vatsapuolessa on terävät piikit, se kyntää mutaa leveälti kuin puimaäes.
22.
Se panee syvyyden kiehumaan kuin padan, tekee meren voidekattilan kaltaiseksi.
23.
Sen jäljessä polku loistaa, syvyydellä on kuin hopeahapset.
24.
Ei ole maan päällä sen vertaista; se on luotu pelottomaksi.
25.
Se katsoo ylen kaikkea, mikä korkeata on; se on kaikkien ylväitten eläinten
kuningas."
Piirrokset. Yksi todiste siitä, että dinosaurukset ja ihminen
ovat eläneet samaan aikaan maan päällä, ovat näistä eläimistä ja lohikäärmeistä
olevat piirrokset, maalaukset ja patsaat. Niitä esiintyy lähes kaikissa
kulttuureissa ja uskonnoissa, aivan kuten tarinat niistä ovat tavallisia.
Mielenkiintoista on, että näistä eläimistä on piirroksia jopa
luolien ja kanjonien seinämissä. Näitä löytöjä on tehty ainakin Arizonasta ja
entisen Rhodesian alueelta (Wysong. R.L., The Creation-evolution controversy, pp. 378,380). Esim. Arizonassa havaittiin v. 1924, kun tutkittiin
korkeata vuoren seinämää, että kiveen oli hakattu kuvia eri eläimistä, mm.
norsuista ja vuorikauriista, mutta myös selvä kuva dinosauruksesta (Thoralf
Gulbrandsen: Puuttuva rengas, 1957, s. 91). Tämä osoittaa, että ihmisen ja
näiden eläinten on täytynyt elää samanaikaisesti. (Aiemmin mainittiin
muinaisesta mayojen korkokuvasta, jossa oli Archaeopteryxia eli liskolintua
muistuttava lintu. Kehitysopillisen näkemykseen mukaan sen olisi pitänyt elää
samaan aikaan dinosaurusten kanssa.)
Niinikään lentoliskoista, joiden siipien kärkiväli saattoi olla
toistakymmentä metriä, ja joiden piti kuolla sukupuuttoon jo kymmeniä miljoonia
vuosia sitten, on säilynyt todisteita. Seuraava kuvaus viittaa niihin ja miten
saviastioissa on kuvattuna pterodactylusta muistuttava lentolisko. Se, että
tällaisia kuvauksia sekä kertomuksia lohikäärmeistä esiintyy, vain viittaa
siihen, että ne ovat eläneet samanaikaisesti ihmisten kanssa:
Lentoliskoista suurin oli Pterosaurus, jonka siipien kärkiväli saattoi
olla yli 17 metriä… BBC Wildlife -lehdessä (3/1995, Vol. 13) Richard Greenwell spekuloi ajatuksella,
voisiko lentoliskoja vielä olla olemassa. Hän siteeraa tutkimusretkeilijä A.
Hyatt Verrill'iä koskien joitakin tämän löytämiä perulaisia saviastioita.
Saviastioissa on kuvattuna pterodactylusta muistuttava lentolisko.
Verrill arvelee, että taiteilijat ovat
käyttäneet fossiileita mallinaan ja kirjoittaa:
"Muinaisuudesta
on välitetty tarkkoja kuvauksia, jopa piirroksia pterodactylus-fossiileista
sukupolvelta toiselle vuosisatojen ajan, jolloin Cocle-kansan esi-isät ovat asuneet
maassa, jossa on ollut hyvin säilyneitä lentoliskon jäännöksiä".
Myös
Pohjois-Amerikan intiaanit tunsivat ukkoslinnun, auton merkiksikin lainatun
Thunderbirdin. (38)
Dinosaurusten
luut nisäkkäiden luiden joukossa.
Eräs osoitus siitä, ettei dinosaurusten esiintymisestä maapallolla tarvitse
olla pitkä aika, on se, että niiden luita on löydetty hevosen-, lehmän- ja
lampaanluita muistuttavien luiden joukosta (Anderson,
A., Tourism falls victim to tyrannosaurus, Nature, 1989, 338, 289 / Dinosaurus
may have died quietly after all, 1984, New Scientist, 104, 9.). Yleensä on
oletettu, että nisäkkäät ilmaantuivat maapallolle vasta dinosaurusten hävittyä,
mutta tämänkaltaiset löydöt viittaavat niiden samanaikaiseen olemassaoloon. Se
että tällaisia löytöjä tehdään, vain osoittaa, että käsitys geologisesta
aikataulusta ja pitkistä aikajaksoista on epävarmalla pohjalla eikä usein pidä
lainkaan paikkaansa. Dinosaurukset ja nisäkkäät ovat hyvin saattaneet elää
samanaikaisesti maapallolla.
Fossiilien
hyväkuntoisuus. Kun on löydetty
dinosaurusten fossiileja, on merkillistä, että useat niistä ovat olleet hyvässä
kunnossa. Niistä ei ole löydetty vain tavanomaisia huonokuntoisia fossiileja,
vaan mukana on kokonaisia luurankoja, säilyneitä pehmytkudoksia, kivettymätöntä
luuta että myös nahkaa! (Mammuteista, joiden on oletettu eläneen paljon
lähempänä menneisyydessä, on tehty aivan samoja löytöjä.) Hyvänä esimerkkinä on
Etelä-Italiasta, Pietraroian kalkkikivikerrostumasta löydetty lähes täydellinen
dinosaurusfossiili, jota evoluutionäkemyksen mukaan pidettiin 110 miljoonaa
vuotta vanhana, mutta jonka maksa-, suolisto-, lihas-, ja rustokudoksia oli
vielä jäljellä. Lisäksi hämmästyttävä yksityiskohta löydössä oli säilynyt
suoli, jossa voitiin havaita vielä lihaskudosta. Tutkijoiden mukaan suoli
näytti aivan kuin vastaleikatulta! (TREE, August
1998, Vol. 13, No. 8, ss. 303-304)
Mitä sitten tulee dinosaurusten luulöytöihin, on merkillepantavaa, että
useat niiden luut ovat vielä kivettymättömiä ja niiden ainepitoisuudet ovat täysin
vastanneet tuoreita luita. Se on erikoista, koska luidenhan pitäisi olla
kymmeniä miljoonia vuosia vanhoja. Tällaiset luulöydöt osoittavat, että teoriat
vuosimiljoonien ikäisistä dinosaurusfossiileista on syytä unohtaa. Niiden
täytyy todellisuudessa olla vain muutamia tuhansia vuosia vanhoja:
C.
Barreto on työryhmänsä kanssa tutkinut nuorten dinosaurusten luita (Science, 262:2020-2023). On jännittävää
todeta, että tutkitut, evoluutioteorian mukaan 72-84 miljoonan vuoden ikäisiksi
arvioidut luut eivät ole kivettyneet. Niiden kalsiumin ja fosforin pitoisuuden
suhde on samanlainen kuin nykyisissä luissa. Alkuperäinen julkaisu paljastaa
luiden hienosti säilyneet mikroskooppiset yksityiskohdat.
... Myös Alaskasta on löydetty
dinosaurusten luita (Journal of
Paleontology (1987), Vol. 61, No 1, ss. 198-200):
"Vieläkin vaikuttavampi esimerkki
löydettiin Alaskan pohjoisrannikolta, missä tuhannet luut ovat lähes täysin
kivettymättömiä. Luut näyttävät ja tuntuvat vanhoilta lehmän luilta. Löytäjät
eivät kahteenkymmeneen vuoteen raportoineet löytöään, koska he olettivat, että
kyseessä ovat biisonien eikä dinosaurusten luut."
Kuinka
on mahdollista, että luut olisivat voineet säilyä yli 65 miljoonaa vuotta?
Kylmyyskään ei olisi auttanut, koska liskojen elinaikana ilmasto oli lämmin,
jolloin mikrobien hajottava toiminta olisi tuhonnut luut. Täysin tuoreelta
vaikuttavia dinosaurusten luita on siis kiistatta löydetty. On hyvin vaikea
ymmärtää, että ne olisivat säilyneet niin hyväkuntoisina edes yhden miljoonan
vuoden ajan. (39)
Verisolut, valkuaisaineet
ja DNA. Yksi merkillinen havainto
on, että dinosaurusten fossiileista on voitu eristää verisolujen,
valkuaisaineiden ja DNA:n jäänteitä. Merkillistä havainnossa on, että näiden aineiden
ei yleensä pitäisi säilyä luonnossa 50 000 vuotta enempää puhumattakaan
miljoonista vuosista. Kysymys on aivan samanlaisista löydöistä kuin radiohiilen
löytyminen kambrikerrostuman fossiileista. Mitään näistä aineista, radiohiiltä,
verisoluja, valkuaisaineita ja DNA:ta ei pitäisi esiintyä, mikäli olisi kysymys
miljoonien vuosien ikäisistä fossiileista ja kerrostumista.
Se, että näitä löytöjä kuitenkin jatkuvasti tehdään, osoittaa
vain, että ne eivät voi olla niin vanhoja kuin on oletettu. Pikemminkin ne ja
muut havainnot osoittavat dinosaurusten eläneen maapallolla vain joitakin
vuosituhansia sitten, ja että kambrikausi oli aivan lähimenneisyydessä. Muuta
mahdollisuutta ei ole:
Mikäli
havainnot dinosaurusten luista eristetyistä valkuaisaineista kuten
albumiinista, kollageenista ja osteokalsiinista sekä DNA:sta pitävät paikkansa,
eikä meillä ole mitään syytä epäillä tutkijoiden huolellisuutta, on luut
ajoitettava näiden tutkimustulosten perusteella uudelleen korkeintaan 40 000 -
50 000 vuoden ikäisiksi, sillä kyseisten aineiden korkeinta mahdollista
säilymisaikaa luonnossa ei voi ylittää. Tämä paradoksaalinen tilanne alleviivaa
huippututkimuksessa usein esille tulevia ongelmia. Evoluution vaatimia
"vuosimiljoonia" horjuttavia päätöksiä ei tehdä, koska pelätään
rahoituksen loppumista ja tiedeyhteisön pilkkaa. (40)
Seuraavassa lainauksessa
viitataan edelleen dinosaurusten fossiileihin liittyviin verisolulöytöihin,
joita on tehty. Näidenkään löytöjen ei pitäisi olla mahdollisia, jos
dinosaurukset olisivat todella kuolleet sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta
sitten. Punaisten verisolujen olisi pitänyt hävitä niiden luista jo aikoja
sitten. Tämäntyyppiset löydöt selvääkin selvemmin osoittavat, että geologinen
taulukko ja siihen liittyvä johtofossiilimenetelmä ovat täysin pielessä. Niihin
ja miljooniin vuosiin ei kannata luottaa, koska niin monet havainnot viittaavat
lyhyisiin ajanjaksoihin:
Kun
Mary Schweitzer oli viisivuotias, hän ilmoitti ryhtyvänsä aikuisena
dinosaurustutkijaksi. Hänen unelmansa toteutui, ja 38 vuoden ikäisenä hän pääsi
tutkimaan miltei täydellisesti säilynyttä Tyrannosaurus rexin luurankoa, joka
löytyi Montanasta vuonna 1998 (Journal of
American Medical Assosisation, 17 Nov. 1993, Vol. 270, No 19, ss.
2376-2377). Luurangon iäksi arvioitiin "80 miljoonaa vuotta". Peräti
90 % luurangon luista oli tallella ja vielä osittain nivelin toisiinsa
liittyneinä. Schweitzer on erikoistunut kudostutkimukseen ja kutsuu itseään
molekyylipaleontologiksi. Hän valitsi löydöksen reisi- ja sääriluut ja päätti
tutkia luuydintä. Schweitzer havaitsi, että luuydin ei ollut kivettynyt ja että
se oli säilynyt käsittämättömän hyvin. Luu oli täysin orgaanista ja erittäin
hyvin säilynyttä. Schweitzer tarkasteli sitä mikroskoopilla ja huomasi
kummallisia rakenteita. Ne olivat pieniä ja pyöreitä ja niissä oli tuma, aivan
kuin punaisia verisoluja verisuonessa. Mutta verisolujen olisi pitänyt hävitä
dinosauruksen luista jo aikoja sitten. "Ihoni
nousi kananlihalle, aivan kuin olisin tarkastellut modernia luuleikettä", kertoo
Schweitzer. "En tietenkään voinut uskoa näkemääni ja sanoin laboratorion
teknikolle: "Nämä luuthan ovat 65
miljoonan vuoden ikäisiä, kuinka verisolut voisivat säilyä niin kauan?'" (Science, July 1993, Vol. 261, ss.
160-163). Merkittävää tässä löydössä oli
se, että kaikki luut eivät olleet täysin kivettyneet. Luiden erikoistutkija
Gayle Callis näytti luunäytteitä tieteellisessä kokouksessa, missä eräs
patologi oli sattumalta nähnyt ne. Patologi oli huomauttanut: "Tiedätkö, että tässä luussa on
verisoluja?" Tästä sai alkunsa melkoinen jännitysnäytelmä. Mary
Schweitzer näytti leikettä kuuluisalle dinosaurusten tutkijalle Jack
Hornerille, joka katsoi näytettä ja tokaisi: "Arvelet siis, että tässä on verisoluja?" Tähän
Schweitzer vastasi: "En".
"No, yritäpä sitten todistaa, että ne eivät ole verisoluja", vastasi
Horner (EARTH, 1997, June: 55-57,
Schweitzer et al., The Real Jurassic Park). Jack Horner arvelee, että luut ovat
niin paksuja, että vesi ja happi eivät olleet päässeet vaikuttamaan niihin.
(41)
