Luku 2
-
Messu ja ehtoollinen
Kun Jeesus oli
maallisen elämänsä loppuvaiheessa, halusi hän vielä kerran viettää aterian
yhdessä opetuslastensa kanssa. Samalla kun hän vietti tätä ateriaa heidän
kanssaan, asetti hän myös ehtoollisen. Hän asetti ehtoollisen sekä opetti
opetuslapsilleen leivän ja viinin merkityksestä ja miten ne kuvasivat hänen
ristinkuolemaansa. Sitä kautta tämä tapa, joka siis alkoi vähän ennen hänen
kuolemaansa - tai ehkä jo aiemmin - periytyi myös kristilliseen seurakuntaan.
Katolilaisille ehtoollisenvietto tai messu
on myös tärkeä asia. Se on yksi katolisen kirkon symboleista. Mutta kuten moni
muu asia, joka on muuttunut alkuseurakunnan ajoista, on myös ehtoolliskäsitys
saanut uusia muotoja ja merkityksiä katolisessa kirkossa. Se on saanut
merkityksiä, jotka eivät siihen alunperin kuuluneet ja jotka muuttavat sen ihan
toisenlaiseksi. Katsomme seuraavassa joitakin yleisimpiä muutoksia:
Muuttumisoppi eli
leivän ja viinin muuttuminen Kristuksen ruumiiksi ja vereksi on yksi muutoksen kokenut asia. Tämän opin mukaan,
kun papit messun aikana lukevat siunauksen, eivät leipä ja viini jääkään
leiväksi ja viiniksi, vaan ne kirjaimellisesti muuttuvat Kristukseksi, hänen
ruumiikseen ja verekseen eli Jumalaksi. Katolinen kirkko myös opettaa, että vain
sen papeilla on valtuutus lukea siunaus, joka saa aikaan muutoksen. Esim.
Trenton kirkolliskokouksessa säädettiin aikanaan (sen 2. kaanon):
"Se, joka sanoo, että leipä ja viini pysyvät pyhässä ehtoollisessa
leipänä ja viininä... olkoon kirottu."
Samoin muuttumisoppi
on vahvistettu Katolisessa katekismuksessa (1953). Siinä todetaan, miten leivän
ja viinin todella pitäisi muuttua Kristuksen ruumiiksi ja vereksi:
Mitä leivälle ja viinille tapahtui, kun Jeesus niiden yli lausui sanat:
"Tämä on ruumiini - tämä on vereni"?
Leivän ja viinin oloaine muuttui Jeesuksen Kristuksen totiseksi
ruumiiksi ja totiseksi vereksi; ainoastaan muodot jäivät jäljelle. (s. 123)
Mitä siis muuttumisen jälkeen on alttarilla läsnä?
Muuttumisen jälkeen on alttarilla, leivän ja viinin muodossa, Jeesuksen
Kristuksen ruumis ja veri todesti, todellisesti ja oleellisesti läsnä. (s. 124)
Muuttumisoppiin
liittyy kuitenkin ongelmia, jotka on syytä ottaa esille. Niistä voidaan mainita
seuraavat asiat:
Vertauskuva. Kun katolinen kirkko on yrittänyt perustella
ehtoollisaineiden muuttumista, on se käyttänyt sen tukena pääasiassa Jeesuksen
sanoja ehtoollisenvieton yhteydessä: "Tämä on minun ruumiini... tämä on
minun vereni..." (Matt 26:26-28).
Tähän voidaan kuitenkin sanoa, että Jeesus
ei varmastikaan tarkoittanut tätä asiaa kirjaimellisesti vaan
vertauskuvallisesti. Hän ei sanonut "touto gignetal" ("tämä on
muuttunut") vaan "touto esti" ("tämä kuvaa, edustaa").
Tämä tarkoittaa, että ehtoollinen oli vain kuva siitä, miten Jeesus myöhemmin
ristillä antoi elämänsä meidän tähtemme. Silloin hän vuodatti verensä ja antoi
ruumiinsa todellisesti meidän edestämme. Samanlaisia vertauskuvia, mitä Jeesus
sanoi itsestään, on myös muualla Raamatussa. Me ymmärrämme, että näiden asioiden
on oltava vain vertauskuvia, koska muutenhan Jeesuksen pitäisi olla myös ovi,
viinipuu, tie, kivi, juurivesa, kointähti...:
- (Joh 10:9) Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee
sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä
laitumen.
- (Joh 6:35) Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä;
joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei
koskaan janoa.
- (Joh 15:5) Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka
pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua
te ette voi mitään tehdä.. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa
paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
- (Joh 8:12) Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman
valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on
oleva elämän valkeus."
- (Joh 14:6) Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus
ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
- (Matt 21:42-45) Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet
kirjoituksista: 'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on
tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän
silmissämme'?
43. Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois
ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.
44. Ja joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, mutta jonka
päälle se kaatuu, sen se murskaa."
45. Kun ylipapit ja fariseukset kuulivat nämä hänen vertauksensa,
ymmärsivät he, että hän puhui heistä.
- (Ilm 1:17) Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen
jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: "Älä
pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen,
- (Ilm 22:16) Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille
seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se
kirkas kointähti."
Jeesus itse söi. Eräs asia, joka tekee muuttumisopin mahdottomaksi, on
tietenkin se, että Jeesus itse oli paikalla nauttimassa leipää ja viiniä. Hän
ei varmastikaan syönyt itseään eikä ollut muuttunut jonkinlaiseksi nesteeksi ja
leiväksi, vaan hän oli koko ajan luuta ja lihaa sekä veri virtasi hänen
ruumiissaan. Hänen fyysinen läsnäolonsa omana itsenään pitäisi olla selvin
todiste muuttumisoppia vastaan.
Miksi ei joka kerta
nähdä muutosta? Jos leipä ja viini
ovat todella kirjaimellisesti muuttuneet papin sanojen vaikutuksesta Kristuksen
ruumiiksi ja vereksi, pitäisi tämä aina havaita joka ainoassa toimituksessa.
Miksi emme kuitenkaan tätä havaitse? Miksi ei joka ainoassa toimituksessa, joka
katolisessa kirkossa suoritetaan ja on suoritettu tuhansittain, voida havaita
mitään muutosta? Eikö tämäkin ole selvä todiste koko muuttumisoppia vastaan?
Kirjaimellinen
uhri, joka toistuu. Toinen katolisen
messun erikoispiirre on se, että jokaisen messun aikana pitäisi tapahtua
Kristuksen uusi uhri, joka papeilla on valtuus toistaa ihmisten syntien edestä.
Katolisessa kirkossa tosiaan opetetaan, että sen papeilla on valtuus noutaa
Kristus alas taivaasta ja suorittaa sama uhri ihmisten syntien edestä kuin se
minkä Jeesus teki jo 2000 vuotta sitten. Heidän opetuksensa mukaan Jeesuksen
uhri ristillä ei ollutkaan täydellinen ja riittävä, vaan sitä on jatkuvasti
toistettava messussa ihmisten syntien edestä. Ainoana erona siihen, mitä Jeesus
teki ristillä 2000 vuotta sitten, pidetään vain sitä, että nykyinen uhri on
veretön, kun taas edellinen ei sitä ollut.
Tämä asia
tulee hyvin esille mm. katolisessa katekismuksessa (1953), jossa siihen
viitataan useampaan kertaan. Siinä selitetään asiasta seuraavasti:
"Tuliko Kristuksen kuoltua kaiken uhrin lakata? Ei; se uhri, jonka
Kristus kerran kantoi ristillä, oli kaikkialla ja kaikkina aikoina
uudistettava." (s. 126)
"Mikä on pyhä messu-uhri? Pyhä messu-uhri on uuden liiton alituinen
uhri, jossa Herramme Jeesus Kristus, leivän ja viinin muodossa, papin käsien
kautta verettömällä tavalla uhraa itsensä taivaalliselle Isälleen." (s.
126)
"Pyhä messu-uhri on sama kuin ristinpuussa tapahtunut uhri. Koska
kummassakin sama - Herramme Kristus - uhraa ja uhrataan." (s. 127)
Miksi pyhä messu on ylevin uhri? Pyhä messu on ylevin uhri, koska se on
1) arvollisin ylistysuhri, 2) Jumalalle mieluisin kiitosuhri, 3) tehokkain
rukousuhri, 4) voimakkain sovitusuhri. (s. 129)
Mutta opettaako
Raamattu sitä, että ehtoollisessa tai messussa Kristus uudelleen uhraa itsensä
papin sanojen johdosta? Opettaako se sitä, että hänen uhrinsa ei ollutkaan
riittävä, vaan että sitä on jatkuvasti toistettava messussa ihmisten syntien
edestä?
Vastaus tähän kaikkeen on, että emme löydä
sieltä tällaista opetusta. Raamattu osoittaa hyvin selvästi, että Kristuksen
sovitustyö oli kertakaikkinen ja tapahtui vain yhden kerran historian aikana.
Samoin Raamattu osoittaa, että hänen työnsä oli myös täydellinen, niin ettei
muuta uhria enää tarvita; niitä ei enää tarvita, eivätkä ne voi auttaa ihmisten
pelastuksessa.
Tähän tärkeään asiaan ja Jeesuksen
sovitustyön riittävyyteen on useita viittauksia, joita seuraavassa katsomme.
Nämä jakeet osoittavat hyvin, että hänen työnsä oli kertakaikkinen ja
täydellinen, niin ettei sitä tarvitse enää toistaa:
- (Joh 19:30) Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se
on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi
henkensä.
- (Hebr 7:27) jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin
ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten
kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan
itsensä.
- (Hebr 9:12) meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman
verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen
lunastuksen.
- (Hebr 9:25-28) Eikä hän mennyt uhratakseen
itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee
kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan,
26. sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa
maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran
maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.
27. Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on
kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,
28. samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois
monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille,
jotka häntä odottavat.
- (Hebr 10:12,14) mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin
syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
14. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt
täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
- (Hebr 10:17,18) ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en
minä enää muista."
18. Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin
edestä enää tarvita.
Muistoksi. Toinen asia, joka todistaa sitä vastaan, että
messussa toistuisi Kristuksen uhri yhä uudelleen ja uudelleen, on se
yksinkertainen tosiasia, että Raamattu osoittaa ehtoollisen olevan
muistoaterian ja julistavan Herran kuolemaa, jo täytettyä työtä. Eli voidaan
ymmärtää, että jos kyseessä on muisto, ei se koskaan voi sisältää itse asian
olemusta. Itse asian olemus, Kristuksen sovitustyö tapahtui jo 2000 vuotta
sitten:
- (1 Kor 11:23-25) Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen
teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin,
otti leivän,
24. kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän
edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni."
25. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä
malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun
muistokseni."
- (1 Kor 11:26) Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte
tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.
Ehtoollisaineiden
palvonta on sekin kuulunut osana
katoliseen perinteeseen. Tämä perinne sai alkunsa siitä, että kun on uskottu
ehtoollisaineiden muuttumiseen Kristukseksi ja Jumalaksi, on sen luonnollisena
seurauksena tullut myös näiden aineiden palvonta. Sillä ehtoollisleipää on
katolisessa kirkossa tosiaan voitu pitää kirjaimellisesti Jumalana, koska
"Kristus on siinä fyysisesti läsnä", ja osoittaa sille kunnioitusta
ja ylistystä. Esim. Trenton kirkolliskokouksessa säädettiin aikanaan asiasta
(6. kaanon):
"Jos joku sanoo, ettei Kristusta, Jumalan ainoaa Poikaa, tule
palvoa pyhän ehtoollisen sakramentissa... eikä kunnioittaa erityisin
juhlamenoin eikä kantaa ehtoollisleipää juhlallisessa kulkueessa pyhän
kirkkomme maailmanlaajuisten ja ylistettävien tapojen ja seremonioiden
mukaisesti, ja ettei häntä tule asettaa julkisesti ihmisten eteen
palvottavaksi, ja että hänen palvojansa ovat epäjumalanpalvelijoita, hän olkoon
kirottu!"
Sama asia tulee
esille seuraavasta lehtiartikkelista, jossa kuvataan birgittalaisluostarin
elämänmenoa. Tämä artikkeli (Etelä-Suomen Sanomat, 1.11.2003, s. 22) osoittaa
hyvin, että samanlaista palvontaa esiintyy myös meidän päivinämme. Se ei
suinkaan jäänyt keskiajan hämärään:
"Puoli kahdeltatoista on keskipäivän rukous, mutta sitä ennen on
puolen tunnin adoraatio eli palvontamenot ehtoollisleivän edessä.
Ehtoollisleipää säilytetään tabernaakkelissa, koristeellisessa kaapissa.
Ehtoollisleipä on palvonnan kohteena, koska Jeesuksen uskotaan olevan siinä
läsnä."
Mutta mitä Raamattu
sanoo ehtoollisleivän pitämisestä Jumalana ja sen palvomisesta? Vastaus
tähänkin asiaan on, että emme löydä siihen mitään suoraa viittausta. Jeesus ei
antanut siihen mitään kehotusta eikä siihen ole viittausta Uuden testamentin kirjeissä.
Sensijaan se, että aletaan pitää jotain
leivänpalaa jumalallisena, on varmastikin epäjumalanpalvontaa, vaikka Trenton
kirkolliskokouksessa toisin säädettiin. Se on ihmisten kätten teon, jonkun
tekemän leivänpalan, kumartamista kuten Jesajan kirjassa sanotaan. Jesaja
kirjoitti asiasta:
- (Jes 2:8) Heidän maansa tuli täyteen epäjumalia, he kumartavat
kättensä tekoa, sitä, minkä heidän sormensa ovat tehneet.
Toisaalta yhtä hyvin,
tai vielä paremmin, voisimme samalla argumentilla - sillä, että Kristus on
jossain aineessa läsnä - perustella myös uskovan ihmisen palvomista, koska
Kristus asuu hänessä ja koska hän on Jumalan Hengen temppeli. Me kuitenkin
ymmärrämme, ettei siinäkään ole mitään järkeä. Sillä se, että Kristus asuu
jossakin Henkensä kautta, ei tee vielä ketään jumalalliseksi. Hän pysyy
samanlaisena ihmisenä kuin ennenkin:
- (Kol 1:27) joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri
pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä,
kirkkauden toivo.
- (1 Kor 3:16) Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja
että Jumalan Henki asuu teissä?
Ehtoollinen ja
pelastuminen. Ehtoollista on
yritetty käyttää myös pelastuksen tienä Jumalan luo. Mitä kuitenkin tulee
ehtoolliseen, on sen tarkoitus lähinnä vahvistaa uskoa syntien
anteeksisaamiseen, olla Kristuksen sovitustyön muistoksi (1 Kor 11:23-25) ja
julistaa hänen jo täytettyä työtään (1 Kor 11:26). Itse pelastus saadaan aina
vastaanottaa uskon kautta sanaan, kuten aiemmissa kappaleissa on todettu. Alkuseurakunnankin
aikana, kun ihmiset nauttivat ehtoollista, olivat he aina ensin ottaneet sanan
vastaan ja pelastuneet; ehtoollinen oli vain seuraus tästä:
- (Apt 2:41,42) Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne
kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
42. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja
leivän murtamisessa ja rukouksissa.
