LUKU 2 -
Onko alkuräjähdystä ollut?
Kun lähdetään selvittelemään
sitä, miten maailmankaikkeus on saanut alkunsa, on tällä hetkellä selvästi
yleisin selitysmalli ja käsitys ns. alkuräjähdysteoria, jota myös pidetään
standarditeoriana. Tämä teoria pohjautuu siihen, että alussa, ehkä noin 15
miljardia vuotta sitten, ei ollut lainkaan nykyisenkaltaista
maailmankaikkeutta, eli ei ollut nykyisiä tähtiä, galakseja tai mitään muita
taivaankappaleita - eikä tietenkään elämää. Kaikki oli täysin poikkeavaa nykyiseen
verrattuna.
Sensijaan ominaista alkuhetkelle uskotaan olleen, että kaikki
maailmankaikkeudessa oleva aine oli tiivistyneenä vain yhteen kohtaan -
pisteeseen, jonka tilavuus oli ehkä vain nuppineulanpään koko (ajatus nuppineulasta tulee useammankin esille
tähän teoriaan uskovien julkaisuissa). Mitään ainetta ja avaruutta ei ollut
tämän pisteen ulkopuolella.
Sitten, aivan yhtäkkiä, tapahtui jotain odottamatonta. Tapahtui
ns. alkuräjähdys, joka sai aikaan sen, että se sinkosi kaiken aineen
avaruuteen. Seurauksena oli, että entistä alkupistettä ei enää ollut, vaan
siitä avaruuteen levinnyt kaasu alkoi laajeta yhä laajemmalle ja laajemmalle,
kunnes se joissakin paikoissa alkoi myös tiivistyä. Näistä tiivistymistä
oletetaan sitten galaksien, tähtien ja muiden avaruuden kappaleiden syntyneen.
Lopulta syntyi myös nykyisenkaltainen maailmankaikkeus.
ONKO TEORIA TYYDYTTÄVÄ? Kun lukee joitakin julkaisuja, saa helposti sen
kuvan, että alkuräjähdysteoria on tosiasia, joka on siksi todistettu eikä sitä
kannata epäillä. Sitä pidetään tiedemiesten parissa ja oppikirjoissa selvästi
parhaimpana mallina siitä, miten kaikki on saanut alkunsa.
Mutta alkuräjähdysteoriassa on ongelmia.
Jotkut tutkijat ovat ottaneet niitä esille ja todenneet, että teoria on kaikkea
muuta kuin selvä. He ovat ymmärtäneet, että tiede on kykenemätön selittämään
maailmankaikkeuden alkua. Se on ongelmallista, koska sitä ei voida todistaa
kokeellisesti, ja se on myös mahdotonta, koska menneisyyteen ei voi palata.
Alkuräjähdys on vain todistamaton teoria, jota tarvitaan lähinnä siksi, koska
ei haluta uskoa Jumalan luomistyöhön. Miten huteralla pohjalla koko asia on,
käy ilmi seuraavista lainauksista:
Miten
maailmankaikkeus loppujen lopuksi sai alkunsa? Mitä tapahtui täsmälleen
hetkellä nolla?
Sitä ei tiedetä. Syntyvä maailmankaikkeus,
jossa kaikki aine, säteily ja itse avaruus mahtuisivat tämän lauseen lopussa
olevaan pisteeseen, oli niin äärimmäisen kuuma ja tiheä, että sitä ei pystytä
kuvaamaan millään fysiikan teorialla. Fyysikot voivat kertoa jotakin maailmasta
vasta sitten, kun sen koko on pari senttimetriä ja ikä sekunnin
miljardismiljardismiljardismiljardisosa.
Tätä edeltäviä tapahtumia voi vain
arvailla. Toisten mielestä avaruus luotiin, toisten mielestä kyseessä oli
edellinen avaruus, joka oli luhistunut kasaan ja alkoi nyt uudelleen laajeta.
Toiset ajattelevat, että avaruus syntyi tyhjästä. (5)
Emme
voi väittää, että tiede olisi lopullisesti selvittänyt maailmankaikkeuden
arvoituksen. Kaukana siitä. Havaintotuloksia, jotka tukevat alkuräjähdysteoriaa,
on toistaiseksi suhteellisen vähän, vaikka eräät niistä ovatkin sangen
vakuuttavia. Alan tutkijoiden suuri enemmistö pitää alkuräjähdysteoriaa
mallina, joka parhaiten selittää nämä havainnot. Missään tapauksessa vielä ei
ole keksitty teoriaa, joka soveltuisi kuvaamaan maailmankaikkeuden aivan
ensimmäisiä sekunnin murto-osia. Emme tiedä, miten hiukkaset käyttäytyvät ja
millaisen muodon painovoima saa, kun hiukkaset ovat pakkautuneet valtavassa
kuumuudessa äärimmäiseen pieneen tilaan. Alkuräjähdys ei ole koe, jonka
voisimme toistaa. (6)
Todistaako
punasiirtymä laajenemisesta? Mitä tulee
alkuräjähdykseen ja laajenemiseen, on se asia, jota on vaikea havaita silmillä
tai edes kaukoputkella, vaikka sitä kuinka tarkastelisimme. Kappaleiden kierto-
ja pyörimisliikkeitä voimme kyllä nähdä – ainakin lähiavaruudessa - mutta
laajenemista emme näe.
Sen sijaan jotkut ovat käyttäneet
epäsuorana ja parhaimpana alkuräjähdyksen todisteena punasiirtymää, joka
voidaan havaita kaukaisista tähdistä. On ajateltu, että kun kaukaisten
galaksien ja tähtien valon spektriviivat ovat siirtyneet kohti spektrin
punaista päätä, on se osoitus laajenemisesta. Näiden kappaleiden
punasiirtymäarvojen pitäisi osoittaa niiden pakonopeus ja etäisyys, niin että
kaikki kappaleet loitontuvat meistä nopeudella, joka on verrannollinen niiden
etäisyyteen.
Kuitenkin punasiirtymän käyttö
laajentumisen tukena on kyseenalaista. Se johtuu mm. seuraavista tekijöistä:
Kaikkien tähtien valo ei punasiirrännäistä. Ensimmäinen ongelma punasiirtymässä on, että
kaikkien tähtien valo ei ole punasiirrännäistä. Esim. Andromedan galaksi ja
eräät muut galaksit osoittavat, että niiden valo on sinisiirrännäistä, joka
tarkoittaa, että niiden pitäisi lähestyä meitä (On esitetty se arvo, että
Andromedan galaksi lähentyy meitä kohti 300 kilometriä sekunnissa! Toisaalta
Neitsyen tähdistön pakonopeuden meistä pitäisi olla 1200 km/s ja kvasaari PKS
2000:n jopa 274 000 km/s. Mistä nämä yli satakertaiset erot johtuvat, jos
kaikki on alkanut samasta pisteestä?). Tämäntyyppiset poikkeukset
osoittavat, että punasiirtymäarvoilla voi olla jokin muu selitys kuin niiden
etääntyminen meistä. Ne eivät ehkä lainkaan liity niiden liikkeeseen.
Viereisten galaksien arvot. Eräs
ongelma punasiirtymässä on, että joillakin vierekkäisillä galakseilla on aivan
toisistaan poikkeava punasiirtymäarvo, vaikka ne ovat ainesillalla yhteydessä
toisiinsa ja aivan lähellä toisiaan. Jos punasiirtymä todella kertoisi
etäisyyden, eivät nämä galaksit voisi mitenkään olla toistensa läheisyydessä,
vaan niiden pitäisi olla kaukana toisistaan. Tämä osoittaa, että punasiirtymän
täytyy johtua joistakin muista seikoista, kuten tähtien omista sisäisistä
reaktioista ja säteilystä, joka voidaan havaita maapalloltakin.
Saman asian johdosta eräät tutkijat
kiistävät koko punasiirtymän merkityksen. He sanovat tai epäilevät, ettei
punasiirtymällä tarvitse olla mitään tekemistä laajenemisen kanssa. Itse
asiassa koko alkuräjähdysteoria on silloin vailla sen tärkeintä todistetta:
En halua luoda sellaista
mielikuvaa että kaikki olisivat yhtä mieltä punasiirtymän tulkinnasta. Emme
suoranaisesti havaitse galaksien ryntäävän meistä poispäin; ainoa varma asia on
että niiden spektriviivat ovat siirtyneet punaista kohti. Huomattavat
tähtitieteilijät epäilevät että punasiirtymällä ei ole mitään tekemistä
Doppler-siirtymien tai avaruuden laajenemisen kanssa. Halton Arp
Hale-observatoriosta on korostanut taivaalta löytyvän galaksien ryhmittymiä
joissa muutamilla galakseilla on paljon toisistaan poikkeavat punasiirtymät;
jos nämä ryhmittymät todella koostuvat galakseista jotka sijaitsevat toistensa
naapureina, ne tuskin voisivat liikkua kovin erilaisilla nopeuksilla. Lisäksi
Maarten Schmidt huomasi vuonna 1963 että tietyntyyppisillä näennäisesti tähden
kaltaisilla kohteilla esiintyy suunnattoman suuria punasiirtymiä, jopa yli 300
prosentin siirtymiä! Jos nämä "kvasaarit" ovat punasiirtymiensä
edellyttämillä etäisyyksillä niiden täytyy säteillä tavattoman paljon energiaa
pysyäkseen niin kirkkaina. Nopeuden ja etäisyyden välisen riippuvuuden
mittaaminen on myös erittäin vaikeaa kun kohteet ovat todella kaukana. (Steven
Weinberg: "Kolme ensimmäistä minuuttia", s. 40)
Punasiirtymä vaihtuu ajanjaksottain. Eräs erikoisuus joidenkin kvasaarien kohdalla on,
että niiden punasiirtymä vaihtuu ajanjaksoittain - usein yhden vuorokauden
aikana, ja välillä se on suurempi, välillä pienempi. Mistä tällaiset vaihtelut
voivat johtua?
Jos tekee johtopäätöksen vaihtuvista punasiirtymäarvoista,
merkitsisi se sitä, että niiden pitäisi mennä poispäin välillä nopeammin,
välillä hitaammin, mitä ilmiötä ei kuitenkaan tunneta maailmankaikkeudessa.
Todennäköisempää on, että vaihtuvat punasiirtymäarvot johtuvat näidenkin
kvasaarien kohdalla sisäisistä reaktioista tai tuntemattomista fysikaalisista
ilmiöistä eikä niiden pakoliikkeestä, kuten seuraavassa lainauksessa
osoitetaan:
Vaikka räjähdysteoria näin on saanut tuekseen vankat
todisteet, ei asiaa vielä voida pitää ratkaistuna, sillä teorialle perustavan
punasiirtymähavainnon tulkintaan on kohdistettu epäilyjä, joita eräät
viimeaikaiset havainnot ovat vahvistaneet. Ehkäpä punasiirtymä ei johdukaan
säteilylähteiden pakenemisesta, vaan joistakin vielä tuntemattomista
fysikaalisista ilmiöistä. Tätä käsitystä voidaan perustella ennen kaikkea ns.
kvasaareista tehdyillä havainnoilla. Näissä kohteissa, joita suuren
punasiirtymän takia pidettiin kaukaisina, nopeasti loittonevina ja hyvin
suurikokoisina materiaalimuodostumina, todettiin nopeita vaihteluita säteilyn
voimakkuudessa. Tällainen käyttäytyminen on hyvin outoa, koska on vaikea
kuvitella mekanismia, joka muutamien kuukausien kuluessa kykenisi vaikuttamaan
noihin vähintäinkin Linnunradan kokoisiin muodostumiin. Galaksien kohdalla
punasiirtymän suuruus osoittautui riippuvaksi niiden tyypistä tai asemasta
galaksijoukossa. Lisäksi havaittiin tapauksia, joissa pienen ja suuren
punasiirtymän omaavat kohteet näyttivät olevan fysikaalisessa yhteydessä,
kiinni toisissaan. (Koululaisen uusi tietosanakirja, Antti Jännes, s.
1012)
Mikä sai aikaan? Eräs tärkeä kysymys alkuräjähdyksessä liittyy siihen, mikä sai sen
aikaan, eli mikä "käynnisti" sen?
Jos oletetaan olotilan ennen alkuräjähdystä olleen staattinen ja
vakaa (tämä tila oli välttämätön, koska
jos oli lämpötilaeroja ja liikettä, olisi se kuluttanut kaiken käyttökelpoisen
energian loppuun jo kauan ennen oletettua alkuräjähdystä), niin mikä sai
aikaan räjähdyksen?
Kysymys on aiheellinen, koska jos kappaleen ja aineen olotila on
kautta ikuisuuksien ollut liikkumaton, staattinen ja pysyvä, ei voida odottaa
sen nyt itsestään muodostuvan taivaankappaleiksi. Sitä ei varmastikaan
tapahtuisi, vaan jouduttaisiin toteamaan, että kaikki päinvastoin pysyisi
entisellään.
Muuttumattomuuden osoittaa myös vitkaisuuden laki; sen mukaan
kappaleen liikkeen tai sen olotilan muuttamiseen tarvitaan aina ulkopuolista
voimaa - se ei koskaan tapahdu itsestään käsin. Tämä johtaa siihen, että maassa
oleva kivenmurikka ei lähde itsestään liikkumaan, vaan se pysyy koko ajan
paikallaan, kunnes jokin ulkopuolinen voima vaikuttaa siihen - kuten ihminen,
joka nostaa kiven pois paikaltaan ja heittää sen muualle. Samoin emme voi
koskaan nähdä lumipeitteen alkavan sulamaan itsestään, vaan siihen tarvitaan
aina ulkopuolista lämpöä. Vasta kun aurinko alkaa lämmittää ja paistaa, se
sulaa, muuten se pysyisi ikuisesti entisellään. Vastaavia esimerkkejä löytyisi
enemmänkin.
Martin Rees on kirjassaan "Avaruuden avainluvut" (s.
109, 192) kertonut alun ongelmasta ja miten on vaikea selittää alkuräjähdyksen
oletettua alkua. Hän toteaa, ettei siihen löydy hyvää selitystä, koska ei
tiedetä, miten se lähti käyntiin (Jos siis alkuräjähdys on totta):
Vaikka
tämä kuva maailmankaikkeuden alusta on johdonmukainen, muutama siihen liittyvä
seikka on vielä selvittämättä. Merkittävin niistä on se, ettei tämä malli anna
mitään selitystä sille, miksi maailmankaikkeus alkoi laajeta...
Alkuräjähdysteoria kertoo kuitenkin vain siitä, mitä tapahtui alkuräjähdyksen
jälkeen. Se ei kerro sitä, miten alkuräjähdys lähti käyntiin.
Mikä poisti painovoiman? Kun on kyseessä alkuräjähdyksen alkutila, on
esitetty, että ”kaikki materia on kerran ollut tiiviisti yhteen
puristuneena” ja että ”maailmankaikkeus oli alkutilassaan supertiheä ja kuuma –
ehkä jotakin sellaista, mitä fysiikassa sanotaan nykyään ’singulariteetiksi’
eli pisteeksi, jolla on äärettömän suuri tiheys” (Lainausmerkeissä oleva
teksti kirjasta: Tieteen maailma, maailmankaikkeus, s. 105,106). Samoin
on selitetty, että alkuräjähdyksen alkutila on täysin verrattavissa mustiin
aukkoihin vain sillä erotuksella, että edellinen koski koko maailmankaikkeuden
ainetta, kun taas jälkimmäinen oli vain paikallinen tila. Molempien oletetaan
olleen ja olevan singulariteetteja eli tiloja, joissa tiheys ja painovoima on
niin suunnaton, ettei mikään muu voima voi voittaa painovoimaa (Esim. Hawking,
S.W. - Ajan lyhyt historia, s. 62, 80). Edes valonnopeudella, jota pidetään
suurimpana mahdollisena, ei pakeneminen olisi onnistunut, koska senkin olisi
estänyt painovoima. Seuraava esimerkki mustista aukoista viittaa tähän:
Tämän
pinnan sisäpuolelta ei mikään pääse ulkopuoliseen maailmankaikkeuteen, ei edes
valo. Aika ja avaruus ovat pinnan sisäpuolella vääristyneet niin paljon, että
valonsäde kääntyy väistämättä takaisin. Mustasta aukosta poistuminen on yhtä
mahdotonta kuin kulkeminen ajassa taaksepäin. (Martin Rees: Avaruuden
avainluvut, s. 66)
Hyvä kysymys edellisen
pohjalta on, mikä aiheutti räjähdyksen ja laajenemisen? Sillä jos painovoima on
estänyt kaiken pakenemisen (=
räjähdyksen), tarkoittaa se sitä, ettei mitään räjähdystä ja laajenemista
olisi voinut edes alkaa. Se olisi ollut mahdotonta, koska sama painovoima, joka
on kutistanut massan pisteeksi eli singulariteetiksi, ei voi yhtäkkiä muuttua
ja lakata toimimasta.
Asiaa on kyllä yritetty selittää mm. kosmisella poistovoimalla,
mutta jos kaikki aine oli painovoiman vetämänä tiivistynyt yhteen, niin ettei
mikään muu voima voinut sitä voittaa, niin miten sama painovoima saattoi
yhtäkkiä olla kokonaan toimimatta? Samat fysikaaliset lait, jotka ovat
kutistaneet massan pisteeksi eli singulariteetiksi, eivät voi yhtäkkiä lopettaa
toimintaansa. Sen huomioon ottamatta jättäminen merkitsisi samaa kuin että
väittäisimme, ettei tunnetuilla fysikaalisilla laeilla olisi lainkaan
merkitystä, vaikka ne nytkin vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme. Sellaista ei
kannata ottaa huomioon, jos kysymys on todellisesta tieteestä:
Eräät
tutkijat puhuvat mielellään alussa olleesta ”väärästä tyhjiöstä” ja katsovat
näin pystyvänsä selittämään energian ja aineen alkuperän ns. ”inflaatiomallin
avulla. Kyseessä on matemaattinen taidonnäyte, joka vaatii toteutuakseen mm.
vetovoiman muuttumisen poistovoimaksi ”ensimmäisen 10-32 sekunnin”
aikana. (7)
Kaikki yhdestä pisteestä? Kaikki alkoi
alkuräjähdyksestä. Näin on ainakin oletettu yleisimmässä standarditeoriassa
maailmankaikkeuden alusta. On oletettu, että nuppineulan kokoisesta tilasta
syntyi nykyisenkaltainen maailmankaikkeus ja elämä. Tätä selostaa seuraava
lainaus:
"Kaikki
aine, jonka tiedämme olevan miljardeissa galakseissa, oli puristuneena
neulanpään kokoiseen pisteeseen. Oma näkyvissä oleva linnunratamme oli siinä
atomia pienemmässä koossa." (8)
Mutta mitä sanoo
maalaisjärki? Jos oletetaan, että kivensirun kokoisesta tilasta syntyisi nyt
uusi samanlainen maailmankaikkeus, kuinka moni uskoisi siihen? Kuinka moni
tavallinen ihminen pitäisi sitä mahdollisena?
Niinpä kun kysytään tavalliselta kansanmieheltä, kuinka
mahdollisena hän pitää, että esim. tavallisesta kiven sirusta (alkuräjähdysteoriassa
oletetaan kaiken syntyneen nuppineulan kokoisesta tilasta) voisi syntyä
uusi nykyisenkaltainen maailmankaikkeus, jossa olisi seuraavia asioita, niin
mitä hän vastaisi:
-
arviolta sata miljardia galaksia, joissa jokaisessa on sata miljardia tähteä
-
vuoret
-
meret, järvet ja joet, joissa voidaan uida ja kalastaa
-
ihmiskunta
-
koira, joka voi haukkua
-
linnut, jotka voivat visertää
-
inisevät hyttyset
-
aistit: näkö, kuulo, haju, tunto ja maku
-
tunteet: rakkaus, suru, viha, pelko, ilo
-
aurinko, joka lämmittää sopivasti
-
sateet
-
metallit, joista voidaan rakentaa laivoja
-
omena, mansikka, mustikka, herne
-
mustekala, valas, kenguru, leijona, virtahepo, gepardi, krokotiili, strutsi,
lammas, kotka, lepakko, perhonen, muurahainen
- mammuttipuu sekä muut puut ja kauniit kukat
Mitä siis kansanmies
vastaisi ja miten järkevänä hän pitäisi koko asiaa, kun hänellä olisi kivensiru
kädessään? Eikö hän todennäköisesti vastaisi seuraavalla tavalla: - ”Älä hulluja
puhu, se on aivan mahdoton ajatus. Ei pienestä sirusta voi syntyä sellaista.
Miten kukaan voi uskoa moiseen hullutukseen?”
Vaaditaan siis aika paljon uskoa, jos oletetaan, että
nuppineulanpään kokoisesta tilasta on tullut kaikki elämä, luonnon moninaisuus
ja koko nykyinen maailmankaikkeus. Siinä on varsinainen kummallisuus. Sillä
yleensä räjähdys ei saa aikaan mitään järjestystä, ja jos lisäksi oletetaan,
että kaikki ympärillämme olevat asiat ja taivaankappaleet ovat saaneet alkunsa
yhdestä pikku pisteestä, on se yksi tieteen suurimpia hullutuksia.
------------------------------------------------------------
Punasiirtymän
tulkinta-arvot. Eräs
asia, jolla on ollut paljon merkitystä maailmankaikkeuden iän ymmärtämisessä,
on punasiirtymä. Sitä tai itseasiassa sen etääntymisarvoa on käytetty tukemaan
nykyistä maailmankaikkeuden oletettua vanhaa ikää. Se perustuu ajatukseen, että
alkuräjähdys on totta ja että laajeneminen lähti siitä liikkeelle n. 15-20
miljardia vuotta sitten. Nopeuden, jolla galaksit etenevät meistä poispäin,
uskotaan nyt olevan noin 15 km sekunnissa miljoonaa valovuotta kohti.
On kuitenkin hyvä huomata, että ennen etääntymisarvo oli yli
kymmenen kertaa nykyistä suurempi, eli noin 170 km/s. Käytännössä se merkitsi
sitä, että maailmankaikkeuden alku olisi silloin ollut vain alle kahden
miljardin vuoden päässä eli moninkertaisesti lähempänä kuin nykyinen oletettu
ikä. Mm. kirjassa "Maailmankuvaa etsimässä" on kirjoitettu aikanaan,
s. 80:
Mikäli taivaankappaleiden nopeudet ovat pysyneet samoina kautta
aikojen, seuraisi tästä että 1800 miljoonaa vuotta sitten maailmankaikkeus on
ollut yhdessä kohden.
Steven Weinberg on viitannut
kirjassaan "Kolme ensimmäistä minuuttia" (s. 38,41,42) samaan asiaan
ja miten etääntymisarvoa on muutettu. Hän on kirjoittanut:
Tärkein
muutos Hubblen alkuperäiseen johtopäätökseen koskee galaksienvälisen
etäisyysmittakaavan uudistusta: kaukaisten galaksien etäisyydet arvioidaan
nykyisin noin kymmenen kertaa suuremmiksi kuin Hubblen aikoihin... Tässä
yhteydessä on historiallisesti mielenkiintoista muistuttaa mieliin että 1930-
ja 1940-luvulla Hubblen vakion uskottiin olevan paljon suurempi, noin 170
kilometriä sekunnissa miljoonaa valovuotta kohden. Aikaisempaa päättelyä
seuraten maailmankaikkeuden iän saa silloin lasketuksi jakamalla miljoona
valovuotta 170 kilometrillä sekunnissa, mikä on noin 2000 miljoonaa vuotta, tai
vieläkin lyhyempi jos gravitaatiovetovoiman jarrutusvaikutus otetaan
huomioon... Galaksien välisen etäisyysmittakaavan kasvaminen kymmenkertaiseksi
1950-luvulla poisti ikäparadoksin ja oli ehkä välttämätön edellytys sille, että
alkuräjähdysteoria saattoi nousta standarditeoriaksi.
On siis hyvä ymmärtää, että
punasiirtymän etääntymisnopeus on vain tulkinta-arvo, jota ei ole voitu
todistaa ja jota ei varmuudella tiedetä (kuten on kyseenalaista käyttää
punasiirtymää laajenemisen tukemiseen) Se voisi olla aivan joku muu luku
tahansa ja sillä voitaisiin yhtä hyvin tukea niin vanhaa kuin nuorta
maailmankaikkeutta. Mitään vakuuttavia todisteita oikealle luvulle ei ole
olemassa.
Ehkä eräs syy siihen, miksi entinen luku ei kelvannut
tiedemiehille, on se, että se ei tukenut evoluutiota eli antanut tarpeeksi
aikaa oletetulle kehitykselle. Sillä jos maailmankaikkeuden ikä olisi ollut
vain 1,8 miljardia vuotta, olisi elämän oletetulle synnylle ja kehitykselle
jäänyt aikaa ehkä vain muutama miljoona vuosi. Tämä johtuu mm. seuraavista
seikoista:
- Ensimmäisten galaksien on
arveltu syntyneen vasta noin miljardi vuotta alun jälkeen. Jos 1,8 miljardista vähennetään
miljardi, jää jäljelle vain 0,8 miljardia eli 800 miljoonaa vuotta.
- Nykyisen aurinkokunnan
uskotaan syntyneen jostakin aiemmasta, jo tuhoutuneesta tähtisukupolvesta.
- Maankuoren uskotaan olleen 500
miljoonaa vuotta sen alusta niin kuuma, ettei elämää voinut olla olemassa.
Elämän uskotaan ilmestyneen vasta noin 700 miljoonaa vuotta maapallon alun
jälkeen (Jim Brooks: Näin alkoi elämä, s. 82,118).
