LUKU 1 -
Käännynnäisen elämä ja tila Jumalan
edessä
Ennenkuin lähdemme
tutkimaan, miten käännynnäinen ja uskonnollinen henkilö voi pelastua, on sitä
ennen hyvä hieman katsoa käännynnäisen elämää ja tilaa Jumalan edessä. Sillä on
olemassa tiettyjä piirteitä, jotka ovat ominaisia hänelle ja uskonnollisuudelle
ilman Kristusta. Useimmat näistä piirteistä ovat yhteisiä kaikille
käännynnäisille, vaikka on joitakin eroja eri ryhmien välillä, koska kirjo
tälläkin alueella on laaja.
Voimme mainita ainakin seuraavia tyypillisiä asioita tältä
alueelta:
KÄÄNNYNNÄISEN VAELLUS. Kun on kyseessä käännynnäisen vaellus, on
erotettavissa kaksi ryhmää tältä alueelta. Ne ovat:
Lakipainotteiset. Ensimmäisen ryhmän muodostavat sellaiset henkilöt,
jotka kyllä mielellään hyväksyvät sen, että heidän tulee tehdä hyvää, täyttää
käskyt ja olla jatkuvassa yhteydessä Jumalaan. He saattavat olla samanlaisia
aktiivisia fariseuksia kuin Paavalikin oli ennen kääntymistään, tehdä
käännytystyötä ja ryhtyä jopa munkeiksi ja nunniksi.
Näiden ihmisten on kuitenkin vaikea hyväksyä sitä, että me
kaikkine hyvine tekoinemme ja yrityksinemme olemme tuomion alaisia ja että
voimme pelastua ainoastaan Kristuksen armon kautta. Sensijaan he painottavat
hyvin voimakkaasti käskyjä niin, että eräitä heidän tunnuslauseitaan ovat
seuraavanlaiset lausumat:
- "Usko ei yksin
riitä, vaan tarvitaan myös tekoja."
- "Tee se niin saat
elää!"
- "Jos tahdot päästä
elämään sisälle, pidä käskyt!"
Evankeliumipainotteiset. Toinen laajempi ryhmä on omaksunut selkeän evankelisen
näkemyksen. Tämän ryhmän on helppo uskoa Jumalan rakkauteen, armoon, Kristuksen
sovituskuolemaan ja että Jumala huolehtii heistä. Mutta tämän ryhmän ongelma
on, ettei heillä ole henkeä, joka pelkäisi Jumalaa. Sillä he ovat valmiita
jumalasuhteessaan ja ovat sijoittaneet hänet, Jumalan, ikäänkuin omaan
lokeroonsa, jossa he käyvät vain silloin kun heille itselleen sopii ja omilla
ehdoillaan. He ovat jumalasuhteessaan kuin Feeliks, joka aikanaan sanoi
Paavalille:
- (Apt 24: 24,25)
Muutamien päivien kuluttua Feeliks tuli vaimonsa Drusillan kanssa, joka oli
juutalainen, haetti Paavalin ja kuunteli hänen puhettaan uskosta Kristukseen
Jeesukseen.
25. Mutta kun Paavali
puhui vanhurskaudesta ja itsensähillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta,
peljästyi Feeliks ja sanoi: "Mene tällä haavaa pois, mutta kun minulle
sopii, kutsutan sinut taas."
Niinikään nämä ihmiset
voivat elää kaksoiselämää. Hengellisissä yhteyksissä he voivat olla hyvin
hengellisiä, mutta hoitaessaan arkielämän asioita he voivat hyvin tarkasti
pitää huolen siitä, ettei Jumala pääse siihen vaikuttamaan. Heidän ongelmansa
on se, että heidän sydämensä on kiintynyt tähän maailmaan ja että he haluavat
palvella kahta herraa, mikä kuitenkin on mahdotonta kuten seuraavat Raamatun
jakeet osoittavat:
- (1 Kun 18:21) Ja Elia astui kaiken kansan eteen ja sanoi:
"Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala,
seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä." Eikä kansa
vastannut hänelle mitään.
- (Matt 6:24) Ei
kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista
rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella
Jumalaa ja mammonaa.
- (Luuk 14:33) Niin
ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla
minun opetuslapseni.
Hyvän esimerkin jälkimmäisestä ryhmästä antavat
seuraavat päiväkirjan muodossa esitetyt kirjan kuvaukset. Nämä rivit osoittavat
hyvin, mitä käännynnäinen ajattelee kristillisyydestään ja millaista se yleensä
on. Perusytimenä esimerkissä voitaneen pitää sitä, että ihminen on jo valmis
jumalasuhteessaan, eikä kaipaa siihen muutosta:
Mutta en tarvinnut
sellaista Jeesusta, joka käskee ihmistä vihaamaan omaa elämäänsäkin tässä
maailmassa. Minä en tarvinnut häntä syntieni sovittajana. Niitä minulla ei
mielestäni kovin paljon ollutkaan...
Kristitty minä kyllä
haluan olla. Olen myös varma siitä, että kaikki, mitä Raamattuun on
kirjoitettu, on totta. Mutta minulla ei ole sellaista Jumalan sanan tarvetta,
joka saisi minut lukemaan tai lähtemään kuulemaan siitä.
Martille Jumala on erilainen. Hänestä voi
nähdä, että hän pitää Jumalaa pyhänä, jota vastaan on hengenvaarallista rikkoa.
Sitä minä en ymmärrä. Kyllä minäkin pidän syntiä vakavana asiana. Mutta
sanoohan Lutherkin, että teemme syntiä joka päivä ja monella tapaa ja että
ratkaisevaa on se, että Jeesus on jo kantanut ristillä syntimme. Martti pelkää
synnin tekemistä armon turvin. Hän pelkää, että alamme ajatella, että koska
Jeesus on sovittanut kaikki synnit, ei ole suurtakaan väliä, tekeekö syntiä
paljon tai vähän. Hän sanoo, että jos elämme, niinkuin itse haluamme, menemme
harhaan.
Vastaan, ettei asia sentään niin ole, sillä
onhan Jeesus senkin synnin sovittanut. Tästä ei Martti ole samaa mieltä. Kun
kristitty ei enää suhtaudu vakavasti syntiin, se osoittaa, että hän on tottunut
syntiin ja alkanut hyväksyä sen elämäntapana. Se jolle näin käy, menee harhaan
riippumatta siitä, kuinka perehtynyt hän on kristilliseen dogmatiikkaan...
Kun puhun Martin kanssa, tulen levottomaksi
ajatuksesta, että minäkin olisin menossa harhaan. Kysyn itseltäni, olenko
koskaan todella tullut uskoon...
Aikaisemmin olisin
hymähtänyt moiselle väitteelle. Olin pitänyt uskoa Jeesukseen omana sisäisenä
asianani, jolla ei ollut paljoakaan tekemistä perheeni kanssa. En todellakaan
ajatellut uskollani olevan sen kummempaa käytännön merkitystä. Nyt ymmärrän,
että juuri se on kaikkein ratkaisevinta... (2)
TYYTYVÄISIÄ TILAANSA. Kun on kyseessä ihminen, jonka Jumala on saanut
herättää ja pelastaa, on hänen elämälleen tyypillistä se, ettei hän ole koskaan
tyytyväinen omaan hengellisyyteensä ja vaellukseensa. Päinvastoin hän voi
tuntea hyvin voimakkaasti oman viheliäisyytensä ja miten kaikki hänessä tuntuu
olevan läpikotaisin synnin turmelemaa. Samoin hän voi murehtia sitä, ettei ole
onnistunut elämään yhtään paremmin. Tunnettu "Pohjois-Euroopan
helluntaiherätyksen apostoliksi" nimetty T.B. Barratt on kuvannut hyvin
tätä tilaa omien kokemustensa kautta. Kuvauksessa hän myös kertoo Hengen
kasteestaan:
"Se tapahtui eilen,
sunnuntaina, 7:ntenä lokakuuta klo 5:n ja 6:n välillä iltapäivällä, ja nyt te
saatte kuulla, mikä on johtanut tähän. Minun sielussani palaa! Minusta tuntuu,
että olen maailman onnellisin mies. Kaikki on tullut uudeksi. Olen täynnä iloa
ja rauhaa ja rakkautta Jumalaan ja ihmisiin! Kaikkina päivinä Hän on johtanut
minua, ja sisimpäni on jatkuvasti huutanut: Eteenpäin! Eteenpäin! Aina
vaikeasta sairaudestani lähtien, yli 20 vuotta sitten, on ollut voimia, hyviä
voimia, jotka ovat ajaneet minua eteenpäin. Pyhityskysymys on ollut minun
rakkain aiheeni; ja olen taistellut pyhyysajatuksen puolesta, vaikka en itse
ole sitä kokenut...
Mutta kuinka pahaksi tunsinkaan itseni
omissa silmissäni Jumalan puhtauden ja pyhyyden edessä! Näin kunnianhimoni,
itsekkyyteni, omapäisyyteni, lihallisuuteni. Oi Jumalani, minä näin niin
paljon, niin paljon sellaista, minkä täytyi murehduttaa Pyhää Henkeä! Minut
murrettiin ja taivutettiin maahan kerta toisensa jälkeen." (3)
Niinikään Roomalaiskirjeen
7. luku, jossa Paavali kertoo elämästään, kuvaa asiaa hyvin. Siinä Paavali
kirjoitti, miten hän Jumalan lain valossa tunsi voimakkaasti puutteellisuutensa
ja vajavaisuutensa - asiat, jotka käännynnäinen tuntee yleensä vain omassa
puheessaan:
- (Room 7:18, 22-24)
Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää.
Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
22. sillä sisällisen
ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23. mutta jäsenissäni
minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut
vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24. Minä viheliäinen
ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
Sensijaan kun on kyseessä
käännynnäisten elämä, on heille hyvin tyypillistä se, että he ovat tyytyväisiä
nykyiseen tilaansa. He ovat tyytyväisiä omaan pyhyyteensä ja parannukseensa ja
ajattelevat jopa Jumalankin olevan heihin tyytyväisiä. He voivat myös vertailla
itseään muihin, "syntisiin ihmisiin" (Luuk 18), ja väistämättä he tuntevat
paremmuutta näihin nähden.
Seuraava esimerkki kuvaa melko hyvin sellaisen ihmisen tilaa,
joka voi saada lohtua omasta sisimmästään ja elämästään. Sen kertoo John Bunyan
tunnetussa kirjassaan "Kristityn vaellus" (s. 164,165). Tässä
esimerkissä tulee hyvin esille myös monen käännynnäisen käsitys pelastuksesta:
Tietämätön: Luuletko minua niin
tyhmäksi, etten tietäisi Jumalan näkevän enemmän kuin minä? Tai että tulisin
Jumalan eteen parhaittenkaan tekojeni turvin?
Kristitty: Mitä sitten ajattelet
tästä asiasta?
Tietämätön: Lyhyesti sanottuna
ajattelen, että minun on uskottava Kristukseen tullakseni vanhurskaaksi.
Kristitty: Mitä ihmettä? Ajattelet, että sinun on uskottava
Kristukseen, vaikket tajua tarvitsevasi häntä. Et tajua perisyntiä etkä heikkouksiasi
ja ajattelet itsestäsi ja teoistasi niin suuria, ettet muka tarvitse Kristuksen
vanhurskautta Jumalan edessä. Kuinka sitten voit sanoa uskovasi Kristukseen?
Tietämätön: Kyllä minä silti uskon.
Kristitty: Miten sinä uskot?
Tietämätön: Uskon, että Kristus
kuoli syntisten puolesta ja että minut vapautetaan Jumalan edessä kirouksesta,
kun hän armossaan hyväksyy lain noudattamiseni. Kristus siis tekee
uskonnolliset tekoni Isälle otollisiksi omien ansioittensa tähden, ja niin
minut vanhurskautetaan.
Kristitty: Minä tahdon vastata tähän uskontunnustukseesi.
1. Sinun uskosi on kuviteltua; ei sellaista
kuvata Jumalan Sanassa.
2. Sinun uskosi on väärää, koska se ottaa
vanhurskauttamisen Kristuksen vanhurskaudesta ja liittää sen omaasi.
3. Tämän uskon mukaan Kristus ei
vanhurskauta sinua, vaan hän vanhurskauttaa sinun tekosi ja vasta tekojesi
tähden sinut, mikä on aivan väärin.
4. Siksi tämä usko on petollinen ja jättää
sinut vihan alle Kaikkivaltiaan Jumalan päivänä. Todellinen vanhurskauttava
usko saa sielun, joka lain edessä tuntee kadotetun tilansa, pakenemaan
Kristuksen vanhurskauden turviin. Hänen vanhurskautensa ei ole armoteko, jolla
hän muuttaisi sinun kuuliaisuutesi vanhurskaudeksi, vaan hän itse oli
kuuliainen lain edessä tehdessään ja kärsiessään meidän puolestamme sen, mitä
tarpeen oli. Tämä on se vanhurskaus, jonka oikea usko ottaa vastaan, ja kun
sielu siihen verhoutuu, se astuu Jumalan eteen tahrattomana, hyväksyttynä ja
vapaana tuomiosta.
Tietämätön: Mitä? Pitäisikö meidän luottaa sellaiseen, mitä
Kristus on tehnyt itsessään meidän ulkopuolellamme? Silloinhan himomme
pääsisivät valloilleen ja me voisimme elää miten tahansa. Silloinhan Kristuksen
vanhurskaus riittäisi vanhurskauttamaan meidät kaikesta, elimmepä miten
tahansa, kun vain uskoisimme siihen.
Kristitty: Tietämätön on nimesi, ja olet todella nimesi
veroinen, sen todistaa tämä vastauksesi. Olet tietämätön siitä, mikä on
todellinen vanhurskaus, ja tietämätön siitä, miten usko siihen voi pelastaa
sinut Jumalan vihasta. Yhtä tietämätön olet myös siitä, mitä pelastava usko
Kristuksen vanhurskauteen vaikuttaa, miten se voi voittaa sydämen Jumalalle
Kristuksessa, rakastamaan hänen nimeään, hänen Sanaansa, teitään ja kansaansa,
eikä suinkaan niinkuin sinä tietämättömänä kuvittelet.
Niinikään nämä ihmiset
eivät ymmärrä oman tilansa vakavuutta ja syntisyyttään. He eivät tiedä mitään
erityisiä syntejä, jotka syyttäisivät heitä; tai korkeintaan he voivat
tunnustaa tehneensä joitakin "pikkusyntejä", joilla nyt "ei ole
niin kovin suurta merkitystä". Heille onkin aivan vierasta edellämainittu
oman sydämensä sisäisen turmeluksen tunteminen vain siitä yksinkertaisesta
syystä, koska he eivät koskaan ole olleet koko olemuksellaan Jumalan pyhyyden
ja hänen lakinsa valossa.
Se että me tiedämme ja tunnemme oman tilamme, on kuitenkin
olennaisen tärkeää. Se ei ole sinänsä tärkeää itsessään, vaan juuri sen takia,
että puutteellisuudessamme ymmärtäisimme kääntyä Vapahtajan, Jeesuksen puoleen.
Vain sellainen ihminen, joka tietää oman huonon, kadotuksen alaisen tilansa ja
syntisyytensä, voi kaivata Vapahtajaa. Eli jos emme ole ensin päässeet selville
tästä perusasiasta, emme silloin vielä todennäköisestikään ole ottaneet
pelastusta vastaan. Tähän asiaan, syntisyyteemme ja kadotuksenalaiseen tilaamme
ilman Kristusta, viittaavat mm. allaolevat jakeet:
- (Jes 53:6) Me
vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi
omalle tielleen.
- (Room 3:23) Sillä kaikki
ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
- (Luuk 19:10) sillä
Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on."
Käännynnäisen ongelma
onkin juuri tämä; kun hän jatkuvasti puhuu siitä, mitä "hän on
tehnyt" ja vertailee "hyvyyttään" muihin, ei hän silloin kaipaa
mitään syntisten Vapahtajaakaan. Sillä vasta silloin, kun ihminen ymmärtää
olevansa omassa vanhurskaudessaan kadotettu ja tuomion alla, voi hän pelastua,
jos kääntyy Jumalan puoleen. Usein kuitenkin tällaisten ihmisten pelastuminen
on vaikeampaa kuin muiden, koska he pitävät kiinni omasta
"hyvyydestään". Niinpä tunnettu saarnaaja Niilo Yli-Vainio huomasi
tämän hyvin näitä ihmisiä kohdatessaan. Hän totesi, että tällaisten ihmisten on
hyvin vaikea nähdä omaa tilaansa Jumalan edessä ja sitä kautta heidän on hyvin
vaikea ottaa vastaan evankeliumiakaan:
Siitä on jo ainakin
25 vuotta, kun pidin Etelä-Pohjanmaalla eräässä pitäjässä herätyskokouksia.
Jumala lahjoitti ihanan herätyksen, ja siellä toimii nykyään elinvoimainen
seurakunta. Muistan erityisesti erään vanhanpuoleisen emännän. Puhuin usein
hänen kanssaan hänen sielunsa autuuden asioista. Hän oli erittäin jumalinen ja
käännynnäinen sanan täydessä merkityksessä. Yritin todistaa hänelle, että
hänkin oli Jumalan edessä syntinen ja tarvitsi henkilökohtaista pelastusta. Mutta
hän oli pyöreä kuin pallo. Hän vakuutti moneen kertaan ja monella tapaa, että
hän ei ollut tehnyt kenellekään mitään pahaa ja että sellaisena Jumala korjaisi
hänet taivaaseen. Tosiasiassa hän ei tiennyt pelastuksesta yhtään mitään. Minä
mietin, miten voisin näyttää hänelle, että hänkin on syypää Jumalan edessä.
Mutta sitten muistin, että tämänkaltaiset ihmiset ovat usein kovin saitoja ja
rahanahneita...
Ihmissilmällä
katsottuna näyttää joskus täysin mahdottomalta, että tällaiset
"suuret", minäkeskeiset ihmiset ollenkaan voisivat pelastua. Joskus
tuntuu suorastaan mahdottomalta saada heitä mistään synnistä
"kiinni", kun useimmissa tapauksissa he eivät itse näe tehneensä
mitään pahaa tai väärää kenellekään. Sitä ovat aina toiset tehneet heidän
ajattelunsa mukaan.
Olen työssäni lukemattomat kerrat
epäonnistunut sataprosenttisesti, kun olen yrittänyt näyttää käännynnäiselle ja
uskonnolliselle ihmiselle, että hän on syntinen ja tarvitsee pelastusta. Joskus
olen sydänjuuriani myöten kiusaantunut siitä, kun ihmiset eivät ymmärrä, että
he ovat syntisiä Jumalan edessä ja tarvitsevat Jeesusta pelastajana. Mutta
Jumalalle kiitos, että Raamatussa on eräs ihmeellinen Sana: "Ihmisille se
on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista" Matt. 19:26. (4)
"RIMAN
ALENTAMINEN". Kun käännynnäinen
on tyytyväinen tilaansa, liittyy siihen myös se, että hän muodostaa
omanlaisensa jumalakuvan. Hän muodostaa tämän kuvan sen perusteella, miten hän
ajattelee Jumalan suhtautuvan hänen elämäänsä ja vaativan häneltä. Hän nimittäin
ajattelee, että kun hän ensin tekee parhaansa, niin Jumala sitten on häneen
tyytyväinen. Hän ei ymmärrä, että hän tekoinensa ja itsetyytyväisyytensä kanssa
on koko ajan lainrikkoja, kadotettu ja huonossa asemassa, koska ei ole yhtä
täydellinen ja synnitön kuin Jumala. Tämän osoittavat allaolevat jakeet:
- (Gal 3:10) Sillä
kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä
kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on
kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee."
- (Jaak 2:10) Sillä
joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa
kohdin.
Samoin hän saattaa
ajatella, ettei Jumala vaadi häneltä enempää kuin mihin hän pystyy, "koska
eihän Jumala voi vaatia ihmiseltä mahdottomia". Tavallaan tällainen
ihminen alentaa Jumalan lain vaatimuksia itsensä suhteen ja "asettaa riman
niin matalalle", ettei vain olisi syyllinen Jumalan edessä. Niinpä on
mahdollista, että hän saattaa sanoa esim. seuraavalla tavalla:
- "Minä ainakin
yritän. Kukaan ei ole täydellinen. En usko, että Jumala vaatii
täydellisyyttä." (5)
1800-luvulla vaikuttanut
C.O. Rosenius on kuvannut hyvin tällaisen ihmisen ajatustapaa ja miten väärä kääntymys
tapahtuu. Hän toteaa juuri saman asian, eli miten käännynnäinen asettaa Jumalan
lain vaatimusten riman tarpeeksi matalalle, ettei vain olisi syyllinen Jumalan
edessä:
Tämä voi johtaa vain
onnettomuuteen. Toisista tulee karkeita fariseuksia, jotka tuntee helposti.
Toisista tulee fariseuksia hienommalla tavalla.
Nämä tietävät sangen hyvin, ettei kukaan
tule vanhurskaaksi lain teoista, kuten Paavali sanoo. Heidän tarkoituksensa ei
myöskään ollut valita sitä tietä, mutta kuitenkin he ovat joutuneet sille. Se
alkoi siten että he heräsivät etsimään pelastusta. He lukivat Jumalan sanaa,
rukoilivat, pakenivat maailmaa ja syntiä. He huomasivat, että he todellakin
tulivat toisenlaisiksi kuin he olivat aikaisemmin olleet, ja he kiittivät
Jumalaa siitä. Heillä oli onneton onni saada lohdutus ja rauha siitä, että he
olivat tulleet paremmiksi. Mutta miten oikeastaan kävi niin?
Ehkä he eivät koskaan heränneet tosissaan?
He vakuuttuivat vain lavean tien vaeltamisen vaarasta ja valitsivat toisen
tien. He pitivät varmana, että kun he nyt kulkivat toista tietä kuin maailma
yleensä, niin kaiken täytyi olla järjestyksessä. He panivat pois muutamia
syntejä ja muuttivat elämäntapansa mutta eivät ymmärtäneet Jumalan katsovan
sydämeen. He eivät myöskään ymmärtäneet, mitä uudestisyntyminen on, vaan
tyytyivät muuttamaan elämäänsä joissakin kohdin. Ja kun he eivät olleet oikein
tyytyväisiä itseensä, he ajattelivat: kristityilläkin on vikansa, mutta
Jumalahan on armollinen.
Siellä täällä he alkoivat myös tinkiä
laista: eihän Jumala voi vaatia kohtuutonta! Tällä tavoin he järjestivät tien
itse ja panivat päämäärän niin matalalle, että he pääsivät "olemasta
syyllisiä Jumalan edessä". Jos he nyt ottivat huomioon jotenkin, että lain
tarkoitus kuitenkin on saada aikaan katumusta ja masennusta, niin he luulivat,
että kaikki oli niin kuin pitikin, jos he tunsivat tunnontuskia jostakin
synnistä. Mutta he eivät ole koskaan olleet koko olemuksellaan Jumalan tuomion
ja vihan alaisina.
Tämä on lyhyesti sanottuna väärä
kääntyminen. On mahdotonta mennä yksityiskohtiin, mutta lyhyesti voidaan sanoa
näin: se joka ei koskaan ole menettänyt väärää toivoa Jumalan armosta, se joka
ei koskaan ole epäonnistunut kääntymisessään, se joka ei koskaan ole koko
olemuksellaan ollut Jumalan tuomion alainen, ei ole myöskään kääntynyt. (6)
Mutta juuri
edellisenkaltaisessa Jumalan lain vaatimusten alentamisessa ja puutteellisessa
synnintunnossa on käännynnäisen ongelma. Sillä hän ei ymmärrä, että Jumalan
laki, joka on Jumalan täydellinen tahto ja kuuluu hänen olemukseensa, ei voi
muuttua, vaan se on aina yhtä täydellinen (koska Jumala ei muutu). Tämä
täydellinen laki osoittaa käännynnäiselle - ja myös muille - ettei hän ole
noudattanut sitä, vaan hän on lainrikkoja ja synnintekijä sekä kirottu kuten edelläolevat
jakeet osoittivat.
Sentähden vasta kun hän ymmärtää, että hän itsessään on huonossa
asemassa, kuin "hukkuva", joka ei voi itseään pelastaa, tulee tähän
avuksi evankeliumi, hyvä uutinen siitä, miten Jeesus Kristus on tullut syntisiä
pelastamaan. Vasta kun käännynnäinen luopuu itsetyytyväisyydestään, voi yksin
Jumala pelastaa hänet, aivan kuin haaksirikossa olevan ihmisen:
- (Joh 3:16) Sillä
niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa,
ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä
olisi iankaikkinen elämä.
- (1 Tim 1:15) Varma
on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on
tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
Mikä on suurin synti? Tähän väliin on hyvä ottaa puheeksi se, olemmeko
suuria syntisiä vai ei. Sillä kun käännynnäisen eräs ongelma on, ettei hän
ymmärrä syntisyyttään Jumalan edessä, osoittaa Raamattu sen, että hän on
syyllistynyt kaikkein suurimpaan syntiin. Hän on osallinen suurimpaan syntiin,
vaikkei ole sitä koskaan ymmärtänyt.
Tämä
käsitys johtuu siitä, että kun suurin käsky on Jumalan rakastaminen koko
sydämellään ja voimallaan joka ainoa hetki, niin silloin suurimman synnin
täytyy tietysti olla se, että emme ole noudattaneet sitä. Olemme silloin
syyllistyneet suurimpaan syntiin:
- (Matt 22:36-39)
"Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
37. Niin Jeesus sanoi
hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja
kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.'
38. Tämä on
suurin ja ensimmäinen käsky.
39. Toinen, tämän
vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.'
Jotta tämä asia ei jäisi
epäselväksi, katsomme sitä R.A. Torreyn kertoman esimerkin valossa. Hän tapaa
siinä ihmisen, joka ei käännynnäisen tavoin ymmärtänyt omaa tilaansa Jumalan
edessä:
Eräs esimerkki
elämästä voi olla avuksi valaisemaan tätä raamatunpaikkaa. Minä keskustelin
kerran erään hyvin lahjakkaan nuoren miehen kanssa, jolla selvästi ei ollut
mitään syvää synnintuntoa tai Vapahtajan kaipausta. Kun kysyin häneltä, oliko
hän kristitty, vastasi hän aina olleensa sitä. Mutta oli kuitenkin jotain hänen
käytöksessään, joka ilmaisi, ettei hänellä ollut selvää käsitystä siitä, mitä
tarkoitettiin kristittynä olemisella. Minä kysyin häneltä sitten oliko hän
uudestisyntynyt eikä hän nytkään ymmärtänyt mitä tarkoitin. Senjälkeen kysyin
minä jos hän tiesi tehneensä suurimman synnin, minkä ihminen mahdollisesti voi
tehdä, ja silloin hän heti vastasi: "En, minä en ole koskaan sitä
tehnyt." Vielä kysyin häneltä silloin mitä syntiä hän piti suurimpana, ja
hän vastasi: "Murhaamista." Minä otin esiin Raamatun, avasin Matt
22:37,38: Sinun tulee rakastaa Herraa sinun Jumalaasi j.n.e. sekä pyysin häntä
lukemaan nämä värssyt, minkä hän myöskin teki. Sitten kysyin häneltä:
"Tämä on ensimmäinen ja suurin kaikista käskyistä. Mikä synti on sitten
suurin?" Hän vastasi: "Minä arvelen tämän käskyn rikkomisen
suurimmaksi synniksi." Sen jälkeen minä kysyin oliko hän aina pitänyt
tämän käskyn, oliko hän aina rakastanut Jumalaa kaikesta sydämestään, kaikesta
sielustaan ja kaikesta ymmärryksestään, ja oliko hän aina Jumalaa etsinyt. Hän
vastasi, ettei hän sitä ollut tehnyt. Minä kysyin sitten häneltä: "Mihinkä
te niinmuodoin olette tehneet itsenne syypääksi?" Jumalan Henki teki tämän
sanan hänelle eläväksi ja vakavimmalla tavalla hän vastasi: "Olen tehnyt
suurimman synnin minkä ihminen voi tehdä, mutta en ole koskaan sitä
huomannut." (R.A. Torrey: Miten johdamme ihmiset Kristuksen luo, s. 21,22)
KÄSITYS JEESUKSESTA VAIN
ESIKUVANA JA JULISTUS. Jos otetaan
esille käännynnäisten käsitys Jeesuksesta, on todettava, että he voivat kyllä
arvostaa häntä. He voivat pitää häntä huomattavana opettajana, hyvänä
esikuvana, profeettana ja jopa Jumalan Poikana; eli kaikki ovat asioita, joista
Raamatussakin puhutaan.
Mutta käännynnäisen ongelma on, koska hän elää itseriittoisuuden
ja itsetyytyväisyyden tilassa, että hän yleensä unohtaa tai ainakin mitätöi
kaikkein oleellisimman asian: Jeesuksen sijais- ja sovituskuoleman syntiemme
tähden. Sillä kun käännynnäinen ei huomaa tai tunne omia syntejään, jää hänelle
epäselväksi myös tämä asia; hän sivuuttaa sen yleensä hyvin nopeasti muiden,
"mielenkiintoisempien", asioiden takia. Niinpä tällainen ihminen ei
eläkään siitä hyvästä sanomasta, miten Jeesuksessa Kristuksessa on syntiemme
sovitus. Hänen mielessään tämä asia on vain epäoleellinen sivuseikka, vaikka
niin useat Raamatun paikat osoittavat hänen, Jeesuksen, olleen nimenomaan
sijaisen puolestamme, ei vain hyvän opettajan ja esikuvan. Samoin Paavalin
elämän ja julistuksen keskipisteenä oli Jeesuksen sovitustyö meidän edestämme,
eikä vain hänen esikuvallisuutensa, kuten seuraavat jakeet osoittavat:
- (1 Kor 2:1,2)
Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden
loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.
2. Sillä minä olin
päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen
Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna
- (Gal 6:14) Mutta
pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen
Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja
minä maailmalle!
- (1 Kor 1:17,18)
Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei
puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18. Sillä sana
rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka
pelastumme, se on Jumalan voima.
Mitä sitten tulee
käännynnäisen julistukseen ja saarnaamiseen, tulee siinäkin edelläoleva
ajatustapa esille. Sillä käännynnäisen ja uskosta osattoman papin julistuksen
kohteena ei juuri koskaan ole se, mitä Jeesus on tehnyt puolestamme ja
edestämme. Sensijaan hänen julistuksensa kohteena ovat yleensä sellaiset asiat
kuin eriarvoisuus yhteiskunnassa, taistelu köyhyyttä ja sortoa vastaan, käskyt,
arvot, rauha, maailmanpolitiikka, yhteys, syvempi elämä, vastuu ja huoli
lähimmäisestä - eli kaikki asioita, joista kuka tahansa humanistikin voisi
puhua.
Toisaalta jos hän yleensä puhuu Jeesuksesta, viittaa hän tavallisesti
vain Jeesuksen esikuvalliseen elämään ja korkeaan moraaliin, mutta unohtaa itse
evankeliumin ytimen, Jeesuksen kuoleman syntiemme tähden, vaikka juuri se tuo
ihmiselle elämän ja pelastuksen.
Seuraava D.L. Moodyn kertoma esimerkki kuvaa hyvin tällaisen
ihmisen julistustapaa. Tässä esimerkissä saarnaaja julisti vain Jeesuksen
esikuvallista merkitystä ja elämää sekä siveyssaarnoja, mutta ei maininnut
mitään hänen sijaisuudestaan puolestamme:
Eräässä tämän
maakunnan kaupungissa, jossa kerran oleskelin, muuan nuori mies tuli luokseni
ja sanoi: "Jos te olette oikeassa, niin minä olen väärässä, ja päinvastoin
taas: jos minä olen oikeassa, niin te olette väärässä." Kun tiesin hänet
saarnaajaksi sanoin hänelle: "En ole kuullut teidän koskaan saarnaavan,
mutta koska olette kuullut minun saarnojani, voitte sanoa, missä olette eri
mieltä." Hän sanoi: "Te saarnaatte Kristuksen kuolemaa, mutta minä
hänen elämäänsä. Minä sanon ihmisille, että Kristuksen kuolemalla ei ole mitään
yhteyttä heidän pelastukseensa. Te sanotte ihmisille, että Kristuksen kuolema
ainoastaan voi pelastaa heidät, eikä hänen elämänsä. Minä en usko tästä
sanaakaan." Kysyin häneltä: "Mutta miten voitte selittää seuraavan
raamatunpaikan 'Joka itse kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun?"
- "En milloinkaan ole saarnannut siitä tekstistä." - "Entä miten
on seuraavan paikan laita 'ilman verenvuodatusta ei tapahdu
anteeksiantamista'?" - "En ole milloinkaan siitä saarnannut." -
"Miten sitten suhtaudutte tähän: "Tietäen, ettette ole millään
katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla lunastetut turhasta, isiltä
peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä niinkuin
virheettömän ja tahrattoman Karitsan?" - "Siitäkään en ole koskaan
saarnannut." - "No, mitä sitten tästä sanotte: 'Hän on haavoitettu
meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden.
Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi'?" -
"Siitäkään en ole saarnannut." Kysyin häneltä: "Mistä te sitten
saarnaatte?" Hetken mietittyään hän vastasi: "Minä pidän
siveyssaarnoja." - "Te ette siis puhu sovituksesta?" -
"En." - "Minä en voisi niin tehdä, sillä silloin olisin
petokseen syypää. Yhtä hyvin voin jättää saarnatoimen puhumatta
ollenkaan". Sanoin hänelle: "Saarnata siveyssaarnoja Kristuksesta,
puhumatta hänen kuolemastaan!" Nuori mies tunnusti, että se hänestäkin
joskus on tuntunut petokselta. Hän oli tarpeeksi rehellinen lausuakseen tämän
tunnustuksen. Niin, jos sovitus poistetaan, niin kaikki on vain satua. (7)
MIELENKIINNON KOHTEET
JA RUKOUS. Kun ovat kyseessä
käännynnäisen mielenkiinnon kohteet, on todettava, ettei näitä ihmisiä yleensä
yhtään kiinnosta se, että muut pelastuisivat, tulisivat uskoon, täyttyisivät
Pyhällä Hengellä tai että Jumalan valtakunnan työ edistyisi. Sillä kun uudestisyntynyt
ihminen kaipaa kaikkein eniten juuri näitä asioita ja puhuu niistä, niin
käännynnäinen ei ole niistä lainkaan kiinnostunut.
Hänelle onkin hyvin vierasta se, mitä oli Paavalin toiveena, eli
edelläolevat asiat, joista Paavali seuraavissa jakeissa kertoo. Hän ei kaipaa
eikä toivo yhtään niiden tapahtumista, vaikka ne olivat tärkeimpiä asioita
alkuseurakunnan aikana:
- (2 Tess 3:1) Sitten
vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme, että Herran sana nopeasti
leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin niinkuin teidän keskuudessanne,
- (Room 10:1) Veljet,
minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he
pelastuisivat.
- (Room 9:1-3) Minä
sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele - sen todistaa minulle omatuntoni
Pyhässä Hengessä -
2. että minulla on
suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni.
3. Sillä minä soisin
itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat
minun sukulaisiani lihan puolesta,
Ja kuinka käännynnäistä voisivatkaan
kiinnostaa nämä asiat, kun hän ei ole kiinnostunut edes oman sielunsa
pelastuksesta. Kun hän ei itse halua päästä selvään ja varmaan suhteeseen
Jumalan kanssa, ei hän ole siitä kiinnostunut muidenkaan kohdalla. Asiat, jotka
häntä kiinnostavat, liikkuvat sensijaan yleensä vain tavallisissa maallisissa
asioissa. Niinpä kun kaksi käännynnäistä tulee yhteen, keskustelevat he yleensä
sellaisista asioista kuin politiikka, urheilu, naapurien viat, kalastus,
harrastukset ja muut samankaltaiset asiat. Niistä he mielellään puhelevat ja
juttelevat ja niissä heidän mielensä on myös kiinni. He tavallaan puhuvat
sydämensä kyllyydestä kuten Jeesus sanoi:
- (Luuk 6:45) Hyvä
ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa
esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
- (Matt 6:21) Sillä
missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.
Sama asia tulee esille
myös rukouksen suhteen. Siinäkään käännynnäinen ei rukoile - jos hän yleensä
rukoilee - herätystä paikkakunnalle, vaan hänen rukouksensa keskittyvät
enemmänkin häneen itseensä ja maalliseen hyvään. Hän nimittäin rukoilee vain,
että hänellä itsellään olisi hyvä olla ja asiat luistaisivat. Eiväthän nämäkään
ole huonoja rukousaiheita, mutta vielä tärkeämpää olisi rukoilla Jumalan tahdon
toteutumista ja hänen valtakuntansa työn edistymistä.
Tunnettu saarnaaja, Niilo Yli-Vainio, on viitannut käännynnäisen
rukousaiheisiin ja niiden keskittymisestä vain häneen itseensä. Hän kirjoitti
käännynnäisen "itsekeskeisistä" rukouksista seuraavasti:
Kerta toisensa jälkeen nousee esiin kysymys, miksi käännynnäinen ja
uskonnollinen ihminen yleensä rukoilee. Mikä on hänen syvin ja perimmäinen
tarpeensa, että hän yleensä menee temppeliin rukoillakseen Jumalaa? Miksi hän
rukoilee Isä meidän -rukouksen lapsuudesta hautaan asti, kuitenkaan koskaan
kokematta sen sanomaa sisäisesti?...
Tapaamme myös silloin tällöin
käännynnäisiä, jotka sanovat rukoilevansa paljon. Mutta miksi he tekevät sen?
On järkyttävä tosiasia, että kaikki
"kristillinen" toiminta kohdistuu vain käännynnäiseen itseensä. Hän
on itse koko jumalanpalveluksensa keskipiste, ei Jumala vaan hän itse. Hän
rukoilee itsensä tähden, ei sen tähden, että hän kohtaisi ilmestyksen Jumalan,
eikä sen tähden, että toiset ihmiset tulisivat tuntemaan Jumalan. Hän rukoilee
vain siksi, että hänellä itsellään olisi hyvä olla täällä maan päällä, että
hänellä olisi leipää, vaatteita, terveyttä, hyvät työmahdollisuudet,
mahdollisimman suuri pankkitili, että hän saisi huolettoman vanhuuden, että Jumala
siunaisi hänen toimiaan, liikeyrityksiään ja kaikkea sitä, mikä koskee hänen
henkilökohtaista elämäänsä maan päällä. (8)
VASTUSTAA JUMALAN TYÖTÄ. Eräs käännynnäisen huono piirre on se, että hän
vastustaa Jumalan työtä. Hän vastustaa sitä joko tekemällä tyhjäksi Jumalan
aivoituksen omalla kohdallaan tai sitten pyrkien suoraan vastustukseen. Niinpä
jos paikkakunnalla nousee herätys, eivät sitä vastaan yleensä ensimmäisenä
nouse tavalliset ihmiset, vaan pääsääntöisesti kristillisyydelle vieraat papit
ja uskonnolliset henkilöt, jotka eivät Jumalaa tunne. Tätä tapahtui jo
Jeesuksen aikana ja aiemminkin kuten seuraavat jakeet osoittavat:
- (Matt 23:13) Mutta
voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette
taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä
salli meneväisten sisälle mennä.
- (Luuk 7:30) Mutta
fariseukset ja lainoppineet tekivät turhaksi Jumalan aivoituksen heitä
kohtaan eivätkä ottaneet Johannekselta kastetta.
- (Jes 63:10) Mutta
he niskoittelivat ja saattoivat murheelliseksi hänen Pyhän Henkensä; ja niin
hän muuttui heidän viholliseksensa, hän itse soti heitä vastaan.
- (Matt 26:59,60)
Mutta ylipapit ja koko neuvosto etsivät väärää todistusta Jeesusta vastaan
tappaaksensa hänet,
60. mutta eivät
löytäneet, vaikka monta väärää todistajaa oli tullut esille. Mutta vihdoin tuli
kaksi,
Käännynnäisten onkin
vaikea ymmärtää ihmisten kääntymistä ja Jumalan työtä. Heille kaikenlainen
herätyskristillisyys on aina pahennus; se on "lahkolaisuutta", "hurmahenkisyyttä",
"väärää uskoa" tai "ulkomaalaista", kun taas heillä
itsellään on "oikea oppi" ja "isien usko". Ja jos ihmisiä
alkaa herätä synnin unesta, saattavat he pitää sitä seurakunnan rauhan
häiritsemisenä. He ovat silloin kuin eräs mies, jonka kautta paha henki sanoi:
"Älä vaivaa minua" (Mark 5:7).
Erikoista onkin, ettei näitä ihmisiä kiinnosta lainkaan muiden
ihmisten sielun tila, vaikka nämä olisivat syvällä synnissä ja matkalla
kadotukseen. Sensijaan kun ihmiset alkavat tehdä parannusta ja kääntyä Jumalan
puoleen, nousee heidän vastustuksensa heti. Seuraava tapaus kuvaa hyvin erästä
tyypillistä tilannetta:
Vihollinen maalaa
usein valkoisen mustaksi ja mustan valkoiseksi. Kun jokin paikkakunta on
hengellisen kuoleman ja pimeyden vallassa, kun paimenet nukkuvat ja lampaat
nukkuvat, silloin tavallisesti luullaan asiantilan olevan hyvin. Luullaan että
ollaan oikeassa uskossa ja opissa. Jos sitten sellaisella paikkakunnalla syttyy
herätys, niin monet ovat ilman muuta valmiit tuomitsemaan sen lahkolaisuudeksi
ja väärän uskon vaikutukseksi, joka on saatava estetyksi. Monet uskoon tulleet
ovat silloin kärsineet veretöntä marttyyriutta sen tähden, että heidän uskoaan
on pidetty vääränä villiuskona.
Eräälläkin paikkakunnalla, kun Herra
pelasti muutamia, otti yksi mies huolekseen käydä jokaisen kääntyneen luona
varoittamassa heitä, kehottaen kääntymään pois "väärästä uskosta".
Sain kerran tilaisuuden sanoa tuolle miehelle: "Se on merkillistä, että
Teille on nyt tullut hätä näistä, jotka ovat pelastuneet. Ettepäs silloin
käynyt varoittamassa heitä, kun he kaiket yöt juoksivat synnin teillä."
(9)
SUHTAUTUMINEN SANAAN. Kun on kyseessä käännynnäisen suhtautuminen Jumalan
sanaan, on todettava, että he voivat jonkin verran kunnioittaa sitä. He voivat
pitää sitä jopa Jumalan sanana ja uskoa niissä olevien asioiden tapahtuneen
historiallisesti.
Mutta kun mennään käytännön elämään, on myös todettava, että
tällainen uskonnollisuus esittää Jumalan sanaan aina omat tulkintansa. Sille ei
riitä, mitä "kirjoitettu on", vaan sillä on omat perinnäissääntönsä
ja mielipiteensä joka asiaan.
Niinpä nykyaikana tämä ilmenee länsimaisissa kirkoissa siinä,
että ihmisten käsityksiä eivät suinkaan määrittele Raamattu eli Jumalan sana,
vaan gallupkyselyt, yleinen mielipide ja ihmisen itsensä ajatukset. Esim.
suhtautumisessa haureuteen, homoseksuaalisuuteen tai vaikka kadotukseen ("kaikki
pääsevät taivaaseen"), ei asioita siksi tarkasteta suinkaan
Raamatusta, vaan ihminen itse päättää miten nämä asiat ovat ja asettuu suuremmaksi
auktoriteetiksi kuin Raamatun kirjoitukset, Jeesus ja apostolit. Tällaisia ovat
varmastikin useimmat käännynnäiset.
Se mitä käännynnäinen ei kuitenkaan ymmärrä, on se, että
yrittäessään olla "avarakatseinen" ja tehdessään päätöksensä ehkäpä yleisen
mielipiteen tai jonkun muun mukaan, hän samalla tallaa jalkoihinsa Jumalan
sanan ja pitää sitä turhana. Hän on aivan samanlainen kuin ne fariseukset,
jotka Jeesuksen aikana tekivät samaa perinnäissääntönsä tähden - näissä
asioissa ei ole juurikaan eroa. Jeesus sanoikin näille aikansa ulkokullatuille
henkilöille, jotka turhensivat Jumalan sanan:
- (Matt 15:6-9) Ja
niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden.
7. Te ulkokullatut,
oikein teistä Esaias ennusti, sanoen:
8. 'Tämä kansa
kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana;
9. mutta turhaan he
palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.'"
