|
|
|
Tartu kiinni |
LUKU 1 - Käännynnäisen elämä ja tila Jumalan edessä
Ennen kuin lähdemme tutkimaan, miten käännynnäinen ja uskonnollinen henkilö voi pelastua, on sitä ennen hyvä hieman katsoa käännynnäisen elämää ja tilaa Jumalan edessä. On olemassa tiettyjä piirteitä, jotka ovat ominaisia hänelle ja uskonnollisuudelle ilman Kristusta. Useimmat näistä piirteistä ovat yhteisiä kaikille käännynnäisille, vaikka on joitakin eroja eri ryhmien välillä. Kirjo tälläkin alueella on laaja. Voimme mainita ainakin seuraavia tyypillisiä asioita käännynnäisen elämässä:
Käännynnäisen vaellus. Kun on kyseessä käännynnäisen vaellus, on erotettavissa kaksi ryhmää tältä alueelta. Ne ovat:
Lakipainotteiset. Ensimmäisen ryhmän muodostavat sellaiset henkilöt, jotka kyllä mielellään hyväksyvät sen, että heidän tulee tehdä hyvää, täyttää käskyt ja olla jatkuvassa yhteydessä Jumalaan. He saattavat olla samanlaisia aktiivisia fariseuksia kuin Paavalikin oli ennen kääntymis-tään, tehdä käännytystyötä ja ryhtyä jopa munkeiksi ja nunniksi. Näiden ihmisten on kuitenkin vaikea hyväksyä sitä, että me kaikkine hyvine tekoinemme ja yrityksinemme olemme tuomion alaisia ja että voimme pelastua ainoastaan Kristuksen armon kautta. Sen sijaan he painottavat hyvin voimakkaasti käskyjä niin, että eräitä heidän tunnuslauseitaan ovat seuraavanlaiset lausumat:
• "Usko ei yksin riitä, vaan tarvitaan myös tekoja." • "Tee se niin saat elää!" • "Jos tahdot päästä elämään sisälle, pidä käskyt!"
Evankeliumipainotteiset. Toinen laajempi ryhmä on omaksunut selkeän evankelisen näkemyksen. Tämän ryhmän on helppo uskoa Jumalan rakkauteen, armoon, Kristuksen sovituskuolemaan ja että Jumala huolehtii heistä. Mutta tämän ryhmän ongelma on, ettei heillä ole henkeä, joka pelkäisi Jumalaa. He ovat valmiita jumalasuhteessaan ja ovat sijoittaneet hänet, Jumalan, ikään kuin omaan lokeroonsa, jossa he käyvät vain silloin kun heille itselleen sopii ja omilla ehdoillaan. He ovat jumalasuhteessaan kuin Feeliks, joka aikanaan sanoi Paavalille:
- (Apt 24:24,25) Muutamien päivien kuluttua Feeliks tuli vaimonsa Drusillan kanssa, joka oli juutalainen, haetti Paavalin ja kuunteli hänen puhettaan uskosta Kristukseen Jeesukseen. 25. Mutta kun Paavali puhui vanhurskaudesta ja itsensähillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta, peljästyi Feeliks ja sanoi: "Mene tällä haavaa pois, mutta kun minulle sopii, kutsutan sinut taas."
Nämä ihmiset voivat elää kaksoiselämää. Hengellisissä yhteyksissä he voivat olla hyvin hengellisiä, mutta hoitaessaan arkielämän asioita he voivat hyvin tarkasti pitää huolen siitä, ettei Jumala pääse siihen vaikuttamaan. Heidän ongelmansa on se, että heidän sydämensä on kiintynyt tähän maailmaan ja että he haluavat palvella kahta herraa, mikä kuitenkin on mahdotonta kuten seuraavat Raamatun jakeet osoittavat:
- (1 Kun 18:21) Ja Elia astui kaiken kansan eteen ja sanoi: "Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä." Eikä kansa vastannut hänelle mitään.
- (Matt 6:24) Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.
- (Luuk 14:33) Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni.
Hyvän esimerkin jälkimmäisestä ryhmästä antavat seuraavat päiväkirjan muodossa esitetyt kirjan kuvaukset. Nämä rivit osoittavat hyvin, mitä käännynnäinen ajattelee kristilli-syydestään ja millaista se yleensä on. Perusytimenä esimerkissä voitaneen pitää sitä, että ihminen on jo valmis jumalasuhteessaan, eikä kaipaa siihen muutosta:
Mutta en tarvinnut sellaista Jeesusta, joka käskee ihmistä vihaamaan omaa elämäänsäkin tässä maailmassa. Minä en tarvinnut häntä syntieni sovittajana. Niitä minulla ei mielestäni kovin paljon ollutkaan... Kristitty minä kyllä haluan olla. Olen myös varma siitä, että kaikki, mitä Raamattuun on kirjoitettu, on totta. Mutta minulla ei ole sellaista Jumalan sanan tarvetta, joka saisi minut lukemaan tai lähtemään kuulemaan siitä. Martille Jumala on erilainen. Hänestä voi nähdä, että hän pitää Jumalaa pyhänä, jota vastaan on hengenvaarallista rikkoa. Sitä minä en ymmärrä. Kyllä minäkin pidän syntiä vakavana asiana. Mutta sanoohan Lutherkin, että teemme syntiä joka päivä ja monella tapaa ja että ratkaisevaa on se, että Jeesus on jo kantanut ristillä syntimme. Martti pelkää synnin tekemistä armon turvin. Hän pelkää, että alamme ajatella, että koska Jeesus on sovittanut kaikki synnit, ei ole suurtakaan väliä, tekeekö syntiä paljon tai vähän. Hän sanoo, että jos elämme, niinkuin itse haluamme, menemme harhaan. Vastaan, ettei asia sentään niin ole, sillä onhan Jeesus senkin synnin sovittanut. Tästä ei Martti ole samaa mieltä. Kun kristitty ei enää suhtaudu vakavasti syntiin, se osoittaa, että hän on tottunut syntiin ja alkanut hyväksyä sen elämäntapana. Se jolle näin käy, menee harhaan riippumatta siitä, kuinka perehtynyt hän on kristilliseen dogmatiikkaan... Kun puhun Martin kanssa, tulen levottomaksi ajatuksesta, että minäkin olisin menossa harhaan. Kysyn itseltäni, olenko koskaan todella tullut uskoon... Aikaisemmin olisin hymähtänyt moiselle väitteelle. Olin pitänyt uskoa Jeesukseen omana sisäisenä asianani, jolla ei ollut paljoakaan tekemistä perheeni kanssa. En todellakaan ajatellut uskollani olevan sen kummempaa käytännön merkitystä. Nyt ymmärrän, että juuri se on kaikkein ratkaisevinta... (2)
Tyytyväisiä tilaansa. Kun on kyseessä ihminen, jonka Jumala on saanut herättää ja pelastaa, on hänen elämälleen tyypillistä se, ettei hän ole koskaan tyytyväinen omaan hengellisyyteensä ja vaellukseensa. Päinvastoin hän voi tuntea hyvin voimakkaasti oman viheliäisyytensä ja miten kaikki hänessä tuntuu olevan läpikotaisin synnin turmelemaa. Samoin hän voi murehtia sitä, ettei ole onnistunut elämään yhtään paremmin. Tunnettu "Pohjois-Euroopan helluntaiherätyksen apostoliksi" nimetty T.B. Barratt on kuvannut hyvin tätä tilaa omien kokemustensa kautta. Kuvauksessa hän myös kertoo Hengen kasteestaan:
"Se tapahtui eilen, sunnuntaina, 7:ntenä lokakuuta klo 5:n ja 6:n välillä iltapäivällä, ja nyt te saatte kuulla, mikä on johtanut tähän. Minun sielussani palaa! Minusta tuntuu, että olen maailman onnellisin mies. Kaikki on tullut uudeksi. Olen täynnä iloa ja rauhaa ja rakkautta Jumalaan ja ihmisiin! Kaikkina päivinä Hän on johtanut minua, ja sisimpäni on jatkuvasti huutanut: Eteenpäin! Eteenpäin! Aina vaikeasta sairaudestani lähtien, yli 20 vuotta sitten, on ollut voimia, hyviä voimia, jotka ovat ajaneet minua eteenpäin. Pyhityskysymys on ollut minun rakkain aiheeni; ja olen taistellut pyhyysajatuksen puolesta, vaikka en itse ole sitä kokenut... Mutta kuinka pahaksi tunsinkaan itseni omissa silmissäni Jumalan puhtauden ja pyhyyden edessä! Näin kunnianhimoni, itsekkyyteni, omapäisyyteni, lihallisuuteni. Oi Jumalani, minä näin niin paljon, niin paljon sellaista, minkä täytyi murehduttaa Pyhää Henkeä! Minut murrettiin ja taivutettiin maahan kerta toisensa jälkeen." (3)
Niin ikään Roomalaiskirjeen 7. luku, jossa Paavali kertoo elämästään, kuvaa asiaa hyvin. Siinä Paavali kirjoitti, miten hän Jumalan lain valossa tunsi voimakkaasti puutteellisuutensa ja vajavaisuutensa - asiat, jotka käännynnäinen tuntee yleensä vain omassa puheessaan:
- (Room 7:18, 22-24) Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; 22. sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, 23. mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. 24. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
Sen sijaan kun on kyseessä käännynnäisten elämä, on heille hyvin tyypillistä se, että he ovat tyytyväisiä nykyiseen tilaansa. He ovat tyytyväisiä omaan pyhyyteensä ja parannukseensa ja ajattelevat Jumalankin olevan heihin tyytyväisiä. He voivat myös vertailla itseään muihin, "syntisiin ihmisiin" (Luuk 18), ja väistämättä he tuntevat paremmuutta näihin nähden. Seuraava esimerkki kuvaa melko hyvin sellaisen ihmisen tilaa, joka voi saada lohtua omasta sisimmästään ja elämästään. Sen kertoo John Bunyan tunnetussa kirjassaan "Kristityn vaellus" (s. 164,165). Tässä esimerkissä tulee hyvin esille myös monen käännynnäisen käsitys pelastuksesta:
Tietämätön: Luuletko minua niin tyhmäksi, etten tietäisi Jumalan näkevän enemmän kuin minä? Tai että tulisin Jumalan eteen parhaittenkaan tekojeni turvin? Kristitty: Mitä sitten ajattelet tästä asiasta? Tietämätön: Lyhyesti sanottuna ajattelen, että minun on uskottava Kristukseen tullakseni vanhurskaaksi. Kristitty: Mitä ihmettä? Ajattelet, että sinun on uskottava Kristukseen, vaikket tajua tarvitsevasi häntä. Et tajua perisyntiä etkä heikkouksiasi ja ajattelet itsestäsi ja teoistasi niin suuria, ettet muka tarvitse Kristuksen vanhurskautta Jumalan edessä. Kuinka sitten voit sanoa uskovasi Kristukseen? Tietämätön: Kyllä minä silti uskon. Kristitty: Miten sinä uskot? Tietämätön: Uskon, että Kristus kuoli syntisten puolesta ja että minut vapautetaan Jumalan edessä kirouksesta, kun hän armossaan hyväksyy lain noudattamiseni. Kristus siis tekee uskonnolliset tekoni Isälle otollisiksi omien ansioittensa tähden, ja niin minut vanhurskautetaan. Kristitty: Minä tahdon vastata tähän uskontunnustukseesi. 1. Sinun uskosi on kuviteltua; ei sellaista kuvata Jumalan Sanassa. 2. Sinun uskosi on väärää, koska se ottaa vanhurskauttamisen Kristuksen vanhurskaudesta ja liittää sen omaasi. 3. Tämän uskon mukaan Kristus ei vanhurskauta sinua, vaan hän vanhurskauttaa sinun tekosi ja vasta tekojesi tähden sinut, mikä on aivan väärin. 4. Siksi tämä usko on petollinen ja jättää sinut vihan alle Kaikkivaltiaan Jumalan päivänä. Todellinen vanhurskauttava usko saa sielun, joka lain edessä tuntee kadotetun tilansa, pakenemaan Kristuksen vanhurskauden turviin. Hänen vanhurskautensa ei ole armoteko, jolla hän muuttaisi sinun kuuliaisuutesi vanhurskaudeksi, vaan hän itse oli kuuliainen lain edessä tehdessään ja kärsiessään meidän puolestamme sen, mitä tarpeen oli. Tämä on se vanhurskaus, jonka oikea usko ottaa vastaan, ja kun sielu siihen verhoutuu, se astuu Jumalan eteen tahrattomana, hyväksyttynä ja vapaana tuomiosta. Tietämätön: Mitä? Pitäisikö meidän luottaa sellaiseen, mitä Kristus on tehnyt itsessään meidän ulkopuolellamme? Silloinhan himomme pääsisivät valloilleen ja me voisimme elää miten tahansa. Silloinhan Kristuksen vanhurskaus riittäisi vanhurskauttamaan meidät kaikesta, elimmepä miten tahansa, kun vain uskoisimme siihen. Kristitty: Tietämätön on nimesi, ja olet todella nimesi veroinen, sen todistaa tämä vastauksesi. Olet tietämätön siitä, mikä on todellinen vanhurskaus, ja tietämätön siitä, miten usko siihen voi pelastaa sinut Jumalan vihasta. Yhtä tietämätön olet myös siitä, mitä pelastava usko Kristuksen vanhurskauteen vaikuttaa, miten se voi voittaa sydämen Jumalalle Kristuksessa, rakastamaan hänen nimeään, hänen Sanaansa, teitään ja kansaansa, eikä suinkaan niinkuin sinä tietämättömänä kuvittelet.
Nämä ihmiset eivät myöskään ymmärrä oman tilansa vakavuutta ja syntisyyttään. He eivät tiedä mitään erityisiä syntejä, jotka syyttäisivät heitä; tai korkeintaan he voivat tunnustaa tehneensä joitakin "pikkusyntejä", joilla nyt "ei ole niin kovin suurta merkitystä". Heille onkin aivan vierasta edellä mainittu oman sydämensä sisäisen turmeluksen tunteminen siitä yksinkertaisesta syystä, koska he eivät koskaan ole olleet koko olemuksellaan Jumalan pyhyyden ja hänen lakinsa valossa. Se että me tiedämme ja tunnemme oman tilamme, on kuitenkin olennaisen tärkeää. Se ei ole sinänsä tärkeää itsessään, vaan juuri sen takia, että puutteellisuudessamme ymmärtäisimme kääntyä Vapahtajan, Jeesuksen puoleen. Vain sellainen ihminen, joka tietää oman huonon, kadotuksen alaisen tilansa ja syntisyytensä, voi kaivata Vapahtajaa. Eli jos emme ole ensin päässeet selville tästä perusasiasta, emme silloin vielä todennäköisesti ole ottaneet pelastusta vastaan. Tähän asiaan, syntisyyteemme ja kadotuksenalaiseen tilaamme ilman Kristusta, viittaavat mm. allaolevat jakeet:
- (Jes 53:6) Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen.
- (Room 3:23) Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
- (Luuk 19:10) sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on."
Käännynnäisen ongelma on juuri tämä. Kun hän jatkuvasti puhuu siitä, mitä "hän on tehnyt" ja vertailee "hyvyyttään" muihin, ei hän silloin kaipaa mitään syntisten Vapahta-jaakaan. Sillä vasta silloin, kun ihminen ymmärtää olevansa omassa vanhurskaudessaan kadotettu ja tuomion alla, voi hän pelastua, jos kääntyy Jumalan puoleen. Usein kuitenkin tällaisten ihmisten pelastuminen on vaikeampaa kuin muiden, koska he pitävät kiinni omasta "hyvyydestään". Tunnettu saarnaaja Niilo Yli-Vainio huomasi tämän hyvin näitä ihmisiä kohdatessaan. Hän totesi, että tällaisten ihmisten on hyvin vaikea nähdä omaa tilaansa Jumalan edessä ja sitä kautta heidän on hyvin vaikea ottaa vastaan evankeliumiakaan:
Siitä on jo ainakin 25 vuotta, kun pidin Etelä-Pohjanmaalla eräässä pitäjässä herätyskokouksia. Jumala lahjoitti ihanan herätyksen, ja siellä toimii nykyään elinvoimainen seurakunta. Muistan erityisesti erään vanhanpuoleisen emännän. Puhuin usein hänen kanssaan hänen sielunsa autuuden asioista. Hän oli erittäin jumalinen ja käännynnäinen sanan täydessä merkityksessä. Yritin todistaa hänelle, että hänkin oli Jumalan edessä syntinen ja tarvitsi henkilökohtaista pelastusta. Mutta hän oli pyöreä kuin pallo. Hän vakuutti moneen kertaan ja monella tapaa, että hän ei ollut tehnyt kenellekään mitään pahaa ja että sellaisena Jumala korjaisi hänet taivaaseen. Tosiasiassa hän ei tiennyt pelastuksesta yhtään mitään. Minä mietin, miten voisin näyttää hänelle, että hänkin on syypää Jumalan edessä. Mutta sitten muistin, että tämänkaltaiset ihmiset ovat usein kovin saitoja ja rahanahneita... Ihmissilmällä katsottuna näyttää joskus täysin mahdottomalta, että tällaiset "suuret", minäkeskeiset ihmiset ollenkaan voisivat pelastua. Joskus tuntuu suorastaan mahdottomalta saada heitä mistään synnistä "kiinni", kun useimmissa tapauksissa he eivät itse näe tehneensä mitään pahaa tai väärää kenellekään. Sitä ovat aina toiset tehneet heidän ajattelunsa mukaan. Olen työssäni lukemattomat kerrat epäonnistunut sataprosenttisesti, kun olen yrittänyt näyttää käännynnäiselle ja uskonnolliselle ihmiselle, että hän on syntinen ja tarvitsee pelastusta. Joskus olen sydänjuuriani myöten kiusaantunut siitä, kun ihmiset eivät ymmärrä, että he ovat syntisiä Jumalan edessä ja tarvitsevat Jeesusta pelastajana. Mutta Jumalalle kiitos, että Raamatussa on eräs ihmeellinen Sana: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista" Matt. 19:26. (4)
"Riman alentaminen". Kun käännynnäinen on tyytyväinen tilaansa, liittyy siihen myös se, että hän muodostaa omanlaisensa jumalakuvan. Hän muodostaa tämän kuvan sen perusteella, miten hän ajattelee Jumalan suhtautuvan hänen elämäänsä ja vaativan häneltä. Hän nimittäin ajattelee, että kun hän ensin tekee parhaansa, niin Jumala sitten on häneen tyytyväinen. Hän ei ymmärrä, että hän tekoinensa ja itsetyytyväisyytensä kanssa on koko ajan lainrikkoja, kadotettu ja huonossa asemassa, koska ei ole yhtä täydellinen ja synnitön kuin Jumala. Tämän osoittavat allaolevat jakeet:
- (Gal 3:10) Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee."
- (Jaak 2:10) Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
Samoin hän saattaa ajatella, ettei Jumala vaadi häneltä enempää kuin mihin hän pystyy, "koska eihän Jumala voi vaatia ihmiseltä mahdottomia". Tällainen ihminen alentaa Jumalan lain vaatimuksia itsensä suhteen ja "asettaa riman niin matalalle", ettei vain olisi syyllinen Jumalan edessä. Niinpä on mahdollista, että hän sanoo esim. seuraavalla tavalla:
- "Minä ainakin yritän. Kukaan ei ole täydellinen. En usko, että Jumala vaatii täydellisyyttä." (5)
1800-luvulla vaikuttanut C.O. Rosenius on kuvannut hyvin tällaisen ihmisen ajatustapaa ja miten väärä kääntymys tapahtuu. Hän toteaa juuri saman asian, eli miten käännynnäinen asettaa Jumalan lain vaatimusten riman tarpeeksi matalalle, ettei vain olisi syyllinen Jumalan edessä:
Tämä voi johtaa vain onnettomuuteen. Toisista tulee karkeita fariseuksia, jotka tuntee helposti. Toisista tulee fariseuksia hienommalla tavalla. Nämä tietävät sangen hyvin, ettei kukaan tule vanhurskaaksi lain teoista, kuten Paavali sanoo. Heidän tarkoituksensa ei myöskään ollut valita sitä tietä, mutta kuitenkin he ovat joutuneet sille. Se alkoi siten että he heräsivät etsimään pelastusta. He lukivat Jumalan sanaa, rukoilivat, pakenivat maailmaa ja syntiä. He huomasivat, että he todellakin tulivat toisenlaisiksi kuin he olivat aikaisemmin olleet, ja he kiittivät Jumalaa siitä. Heillä oli onneton onni saada lohdutus ja rauha siitä, että he olivat tulleet paremmiksi. Mutta miten oikeastaan kävi niin? Ehkä he eivät koskaan heränneet tosissaan? He vakuuttuivat vain lavean tien vaeltamisen vaarasta ja valitsivat toisen tien. He pitivät varmana, että kun he nyt kulkivat toista tietä kuin maailma yleensä, niin kaiken täytyi olla järjestyksessä. He panivat pois muutamia syntejä ja muuttivat elämäntapansa mutta eivät ymmärtäneet Jumalan katsovan sydämeen. He eivät myöskään ymmärtäneet, mitä uudestisyntyminen on, vaan tyytyivät muuttamaan elämäänsä joissakin kohdin. Ja kun he eivät olleet oikein tyytyväisiä itseensä, he ajattelivat: kristityilläkin on vikansa, mutta Jumalahan on armollinen. Siellä täällä he alkoivat myös tinkiä laista: eihän Jumala voi vaatia kohtuutonta! Tällä tavoin he järjestivät tien itse ja panivat päämäärän niin matalalle, että he pääsivät "olemasta syyllisiä Jumalan edessä". Jos he nyt ottivat huomioon jotenkin, että lain tarkoitus kuitenkin on saada aikaan katumusta ja masennusta, niin he luulivat, että kaikki oli niin kuin pitikin, jos he tunsivat tunnontuskia jostakin synnistä. Mutta he eivät ole koskaan olleet koko olemuksellaan Jumalan tuomion ja vihan alaisina. Tämä on lyhyesti sanottuna väärä kääntyminen. On mahdotonta mennä yksityiskohtiin, mutta lyhyesti voidaan sanoa näin: se joka ei koskaan ole menettänyt väärää toivoa Jumalan armosta, se joka ei koskaan ole epäonnistunut kääntymisessään, se joka ei koskaan ole koko olemuksellaan ollut Jumalan tuomion alainen, ei ole myöskään kääntynyt. (6)
Juuri edellisenkaltaisessa Jumalan lain vaatimusten alentamisessa ja puutteellisessa synnintunnossa on käännynnäisen ongelma. Hän ei ymmärrä, että Jumalan laki, joka on Jumalan täydellinen tahto ja kuuluu hänen olemukseensa, ei voi muuttua, vaan se on aina yhtä täydellinen (koska Jumala ei muutu). Tämä täydellinen laki osoittaa käännynnäiselle - ja myös muille - ettei hän ole noudattanut sitä, vaan hän on lainrikkoja ja synnintekijä sekä kirottu kuten edellä olevat jakeet osoittivat. Sen tähden vasta kun hän ymmärtää, että hän itsessään on huonossa asemassa, kuin "hukkuva", joka ei voi itseään pelastaa, tulee tähän avuksi evankeliumi, hyvä uutinen siitä, miten Jeesus Kristus on tullut syntisiä pelastamaan. Vasta kun käännynnäinen luopuu itsetyytyväisyydestään, voi yksin Jumala pelastaa hänet, aivan kuin haaksirikossa olevan ihmisen:
- (Joh 3:16) Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
- (1 Tim 1:15) Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
Mikä on suurin synti? Tähän väliin on hyvä ottaa puheeksi se, olemmeko suuria syntisiä vai ei. Kun käännynnäisen eräs ongelma on, ettei hän ymmärrä syntisyyttään Jumalan edessä, niin osoittaa Raamattu sen, että hän on syyllistynyt kaikkein suurimpaan syntiin. Hän on osallinen suurimpaan syntiin, vaikkei ole sitä koskaan ymmärtänyt. Tämä johtuu siitä, että kun suurin käsky on Jumalan rakastaminen koko sydämellään ja voimallaan joka ainoa hetki, niin silloin suurimman synnin täytyy tietysti olla se, että emme ole noudattaneet sitä. Olemme silloin syyllistyneet suurimpaan syntiin:
- (Matt 22:36-39) "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?" 37. Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.' 38. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. 39. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.'
Jotta tämä asia ei jäisi epäselväksi, katsomme sitä R.A. Torreyn kertoman esimerkin valossa. Hän tapaa siinä ihmisen, joka ei käännynnäisen tavoin ymmärtänyt omaa tilaansa Jumalan edessä:
Eräs esimerkki elämästä voi olla avuksi valaisemaan tätä raamatunpaikkaa. Minä keskustelin kerran erään hyvin lahjakkaan nuoren miehen kanssa, jolla selvästi ei ollut mitään syvää synnintuntoa tai Vapahtajan kaipausta. Kun kysyin häneltä, oliko hän kristitty, vastasi hän aina olleensa sitä. Mutta oli kuitenkin jotain hänen käytöksessään, joka ilmaisi, ettei hänellä ollut selvää käsitystä siitä, mitä tarkoitettiin kristittynä olemisella. Minä kysyin häneltä sitten oliko hän uudestisyntynyt eikä hän nytkään ymmärtänyt mitä tarkoitin. Senjälkeen kysyin minä jos hän tiesi tehneensä suurimman synnin, minkä ihminen mahdollisesti voi tehdä, ja silloin hän heti vastasi: "En, minä en ole koskaan sitä tehnyt." Vielä kysyin häneltä silloin mitä syntiä hän piti suurimpana, ja hän vastasi: "Murhaamista." Minä otin esiin Raamatun, avasin Matt 22:37,38: Sinun tulee rakastaa Herraa sinun Jumalaasi j.n.e. sekä pyysin häntä lukemaan nämä värssyt, minkä hän myöskin teki. Sitten kysyin häneltä: "Tämä on ensimmäinen ja suurin kaikista käskyistä. Mikä synti on sitten suurin?" Hän vastasi: "Minä arvelen tämän käskyn rikkomisen suurimmaksi synniksi." Sen jälkeen minä kysyin oliko hän aina pitänyt tämän käskyn, oliko hän aina rakastanut Jumalaa kaikesta sydämestään, kaikesta sielustaan ja kaikesta ymmärryksestään, ja oliko hän aina Jumalaa etsinyt. Hän vastasi, ettei hän sitä ollut tehnyt. Minä kysyin sitten häneltä: "Mihinkä te niinmuodoin olette tehneet itsenne syypääksi?" Jumalan Henki teki tämän sanan hänelle eläväksi ja vakavimmalla tavalla hän vastasi: "Olen tehnyt suurimman synnin minkä ihminen voi tehdä, mutta en ole koskaan sitä huomannut." (R.A. Torrey: Miten johdamme ihmiset Kristuksen luo, s. 21,22)
Käsitys jeesuksesta vain esikuvana ja julistus. Käännynnäisten käsitys Jeesuksesta on sellainen, että he voivat kyllä arvostaa häntä. He voivat pitää häntä huomattavana opettajana, hyvänä esikuvana, profeettana ja jopa Jumalan Poikana; eli kaikki ovat asioita, joista Raamatussakin puhutaan. Mutta käännynnäisen ongelma on, koska hän elää itseriittoisuuden ja itsetyytyväisyyden tilassa, että hän yleensä unohtaa tai ainakin mitätöi kaikkein oleellisimman asian: Jeesuksen sijais- ja sovituskuoleman syntiemme tähden. Kun käännynnäinen ei huomaa tai tunne omia syntejään, jää hänelle epäselväksi myös tämä asia; hän sivuuttaa sen yleensä hyvin nopeasti muiden, "mielenkiintoisempien", asioiden takia. Niinpä tällainen ihminen ei eläkään siitä hyvästä sanomasta, miten Jeesuksessa Kristuksessa on syntiemme sovitus. Hänen mielessään tämä asia on vain epäoleellinen sivuseikka, vaikka niin useat Raamatun paikat osoittavat hänen, Jeesuksen, olleen nimenomaan sijaisen puolestamme, ei vain hyvän opettajan ja esikuvan. Samoin Paavalin elämän ja julistuksen keskipisteenä oli Jeesuksen sovitustyö meidän edestämme, ei vain hänen esikuvallisuutensa, kuten seuraavat jakeet osoittavat:
- (1 Kor 2:1,2) Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. 2. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna
- (Gal 6:14) Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
- (1 Kor 1:17,18) Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi. 18. Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
Mitä tulee käännynnäisen julistukseen ja saarnaamiseen, tulee siinäkin edellä oleva ajatustapa esille. Käännynnäisen ja uskosta osattoman papin julistuksen kohteena ei juuri koskaan ole se, mitä Jeesus on tehnyt puolestamme ja edestämme. Sen sijaan hänen julistuksensa kohteena ovat yleensä sellaiset asiat kuin eriarvoisuus yhteiskunnassa, taistelu köyhyyttä ja sortoa vastaan, käskyt, arvot, rauha, maailmanpolitiikka, yhteys, syvempi elämä, vastuu ja huoli lähimmäisestä - kaikki asioita, joista kuka tahansa humanistikin voisi puhua. Toisaalta jos hän yleensä puhuu Jeesuksesta, viittaa hän tavallisesti vain Jeesuksen esikuvalliseen elämään ja korkeaan moraaliin, mutta unohtaa itse evankeliumin ytimen, Jeesuksen kuoleman syntiemme tähden, vaikka juuri se tuo ihmiselle elämän ja pelastuksen. Seuraava D.L. Moodyn kertoma esimerkki kuvaa hyvin tällaisen ihmisen julistustapaa. Tässä esimerkissä saarnaaja julisti vain Jeesuksen esikuvallista merkitystä ja elämää sekä siveyssaarnoja, mutta ei maininnut mitään hänen sijaisuudestaan puolestamme:
Eräässä tämän maakunnan kaupungissa, jossa kerran oleskelin, muuan nuori mies tuli luokseni ja sanoi: "Jos te olette oikeassa, niin minä olen väärässä, ja päinvastoin taas: jos minä olen oikeassa, niin te olette väärässä." Kun tiesin hänet saarnaajaksi sanoin hänelle: "En ole kuullut teidän koskaan saarnaavan, mutta koska olette kuullut minun saarnojani, voitte sanoa, missä olette eri mieltä." Hän sanoi: "Te saarnaatte Kristuksen kuolemaa, mutta minä hänen elämäänsä. Minä sanon ihmisille, että Kristuksen kuolemalla ei ole mitään yhteyttä heidän pelastukseensa. Te sanotte ihmisille, että Kristuksen kuolema ainoastaan voi pelastaa heidät, eikä hänen elämänsä. Minä en usko tästä sanaakaan." Kysyin häneltä: "Mutta miten voitte selittää seuraavan raamatunpaikan 'Joka itse kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun?" - "En milloinkaan ole saarnannut siitä tekstistä." - "Entä miten on seuraavan paikan laita 'ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista'?" - "En ole milloinkaan siitä saarnannut." - "Miten sitten suhtaudutte tähän: "Tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä niinkuin virheettömän ja tahrattoman Karitsan?" - "Siitäkään en ole koskaan saarnannut." - "No, mitä sitten tästä sanotte: 'Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi'?" - "Siitäkään en ole saarnannut." Kysyin häneltä: "Mistä te sitten saarnaatte?" Hetken mietittyään hän vastasi: "Minä pidän siveyssaarnoja." - "Te ette siis puhu sovituksesta?" - "En." - "Minä en voisi niin tehdä, sillä silloin olisin petokseen syypää. Yhtä hyvin voin jättää saarnatoimen puhumatta ollenkaan". Sanoin hänelle: "Saarnata siveyssaarnoja Kristuksesta, puhumatta hänen kuolemastaan!" Nuori mies tunnusti, että se hänestäkin joskus on tuntunut petokselta. Hän oli tarpeeksi rehellinen lausuakseen tämän tunnustuksen. Niin, jos sovitus poistetaan, niin kaikki on vain satua. (7)
Mielenkiinnon kohteet ja rukous. Kun ovat kyseessä käännynnäisen mielenkiinnon kohteet, on todettava, ettei näitä ihmisiä yleensä yhtään kiinnosta se, että muut pelastuisivat, tulisivat uskoon, täyttyisivät Pyhällä Hengellä tai että Jumalan valtakunnan työ edistyisi. Kun uudestisyntynyt ihminen kaipaa kaikkein eniten juuri näitä asioita ja puhuu niistä, niin käännynnäinen ei ole niistä lainkaan kiinnostunut. Hänelle onkin hyvin vierasta se, mitä oli Paavalin toiveena, eli asiat, joista Paavali seuraavissa jakeissa kertoo. Hän ei kaipaa eikä toivo yhtään niiden tapahtumista, vaikka ne olivat tärkeimpiä asioita alkuseurakunnan aikana:
- (2 Tess 3:1) Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme, että Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin niinkuin teidän keskuudessanne,
- (Room 10:1) Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
- (Room 9:1-3) Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele - sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä - 2. että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni. 3. Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta,
Ja kuinka käännynnäistä voisivatkaan kiinnostaa nämä asiat, kun hän ei ole kiinnostunut edes oman sielunsa pelastuksesta. Kun hän ei itse halua päästä selvään ja varmaan suhteeseen Jumalan kanssa, ei hän ole siitä kiinnostunut muidenkaan kohdalla. Asiat, jotka häntä kiinnostavat, liikkuvat sen sijaan yleensä vain tavallisissa maallisissa asioissa. Niinpä kun kaksi käännynnäistä tulee yhteen, keskustelevat he yleensä sellaisista asioista kuin politiikka, urheilu, naapurien viat, kalastus, harrastukset ja muut samankaltaiset asiat. Niistä he mielellään puhelevat ja juttelevat ja niissä heidän mielensä on kiinni. He puhuvat sydämensä kyllyydestä kuten Jeesus sanoi:
- (Luuk 6:45) Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
- (Matt 6:21) Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.
Sama asia tulee esille myös rukouksen suhteen. Siinäkään käännynnäinen ei rukoile - jos hän yleensä rukoilee - herätystä paikkakunnalle, vaan hänen rukouksensa keskittyvät enemmänkin häneen itseensä ja maalliseen hyvään. Hän nimittäin rukoilee vain, että hänellä itsellään olisi hyvä olla ja asiat luistaisivat. Eiväthän nämäkään ole huonoja rukousaiheita, mutta vielä tärkeämpää olisi rukoilla Jumalan tahdon toteutumista ja hänen valtakuntansa työn edistymistä. Tunnettu saarnaaja, Niilo Yli-Vainio, on viitannut käännynnäisen rukousaiheisiin ja niiden keskittymisestä vain häneen itseensä. Hän kirjoitti käännynnäisen "itsekeskeisistä" rukouksista seuraavasti:
Kerta toisensa jälkeen nousee esiin kysymys, miksi käännynnäinen ja uskonnollinen ihminen yleensä rukoilee. Mikä on hänen syvin ja perimmäinen tarpeensa, että hän yleensä menee temppeliin rukoillakseen Jumalaa? Miksi hän rukoilee Isä meidän -rukouksen lapsuudesta hautaan asti, kuitenkaan koskaan kokematta sen sanomaa sisäisesti?... Tapaamme myös silloin tällöin käännynnäisiä, jotka sanovat rukoilevansa paljon. Mutta miksi he tekevät sen? On järkyttävä tosiasia, että kaikki "kristillinen" toiminta kohdistuu vain käännynnäiseen itseensä. Hän on itse koko jumalanpalveluksensa keskipiste, ei Jumala vaan hän itse. Hän rukoilee itsensä tähden, ei sen tähden, että hän kohtaisi ilmestyksen Jumalan, eikä sen tähden, että toiset ihmiset tulisivat tuntemaan Jumalan. Hän rukoilee vain siksi, että hänellä itsellään olisi hyvä olla täällä maan päällä, että hänellä olisi leipää, vaatteita, terveyttä, hyvät työmahdollisuudet, mahdollisimman suuri pankkitili, että hän saisi huolettoman vanhuuden, että Jumala siunaisi hänen toimiaan, liikeyrityksiään ja kaikkea sitä, mikä koskee hänen henkilökohtaista elämäänsä maan päällä. (8)
Vastustaa jumalan työtä. Eräs käännynnäisen huono piirre on se, että hän vastustaa Jumalan työtä. Hän vastustaa sitä joko tekemällä tyhjäksi Jumalan aivoituksen omalla kohdallaan tai sitten pyrkien suoraan vastustukseen. Niinpä jos paikkakunnalla nousee herätys, eivät sitä vastaan yleensä ensimmäisenä nouse tavalliset ihmiset, vaan pääsääntöisesti kristillisyydelle vieraat papit ja uskonnolliset henkilöt, jotka eivät Jumalaa tunne. Tätä tapahtui jo Jeesuksen aikana ja aiemminkin kuten seuraavat jakeet osoittavat:
- (Matt 23:13) Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.
- (Luuk 7:30) Mutta fariseukset ja lainoppineet tekivät turhaksi Jumalan aivoituksen heitä kohtaan eivätkä ottaneet Johannekselta kastetta.
- (Jes 63:10) Mutta he niskoittelivat ja saattoivat murheelliseksi hänen Pyhän Henkensä; ja niin hän muuttui heidän viholliseksensa, hän itse soti heitä vastaan.
- (Matt 26:59,60) Mutta ylipapit ja koko neuvosto etsivät väärää todistusta Jeesusta vastaan tappaaksensa hänet, 60. mutta eivät löytäneet, vaikka monta väärää todistajaa oli tullut esille. Mutta vihdoin tuli kaksi,
Käännynnäisten onkin vaikea ymmärtää ihmisten kääntymistä ja Jumalan työtä. Heille kaikenlainen herätyskristillisyys on aina pahennus; se on "lahkolaisuutta", "hurmahenkisyyttä", "väärää uskoa" tai "ulkomaalaista", kun taas heillä itsellään on "oikea oppi" ja "isien usko". Ja jos ihmisiä alkaa herätä synnin unesta, saattavat he pitää sitä seurakunnan rauhan häiritsemisenä. He ovat silloin kuin eräs mies, jonka kautta paha henki sanoi: "Älä vaivaa minua" (Mark 5:7). Erikoista onkin, ettei näitä ihmisiä kiinnosta lainkaan muiden ihmisten sielun tila, vaikka nämä olisivat syvällä synnissä ja matkalla kadotukseen. Sen sijaan kun ihmiset alkavat tehdä parannusta ja kääntyä Jumalan puoleen, nousee heidän vastustuksensa heti. Seuraava tapaus kuvaa hyvin erästä tyypillistä tilannetta:
Vihollinen maalaa usein valkoisen mustaksi ja mustan valkoiseksi. Kun jokin paikkakunta on hengellisen kuoleman ja pimeyden vallassa, kun paimenet nukkuvat ja lampaat nukkuvat, silloin tavallisesti luullaan asiantilan olevan hyvin. Luullaan että ollaan oikeassa uskossa ja opissa. Jos sitten sellaisella paikkakunnalla syttyy herätys, niin monet ovat ilman muuta valmiit tuomitsemaan sen lahkolaisuudeksi ja väärän uskon vaikutukseksi, joka on saatava estetyksi. Monet uskoon tulleet ovat silloin kärsineet veretöntä marttyyriutta sen tähden, että heidän uskoaan on pidetty vääränä villiuskona. Eräälläkin paikkakunnalla, kun Herra pelasti muutamia, otti yksi mies huolekseen käydä jokaisen kääntyneen luona varoittamassa heitä, kehottaen kääntymään pois "väärästä uskosta". Sain kerran tilaisuuden sanoa tuolle miehelle: "Se on merkillistä, että Teille on nyt tullut hätä näistä, jotka ovat pelastuneet. Ettepäs silloin käynyt varoittamassa heitä, kun he kaiket yöt juoksivat synnin teillä." (9)
Suhtautuminen sanaan. Kun on kyseessä käännynnäisen suhtautuminen Jumalan sanaan, on todettava, että he voivat jonkin verran kunnioittaa sitä. He voivat pitää sitä jopa Jumalan sanana ja uskoa niissä olevien asioiden tapahtuneen historiallisesti. Mutta kun mennään käytännön elämään, on myös todettava, että tällainen uskonnollisuus esittää Jumalan sanaan aina omat tulkintansa. Sille ei riitä, mitä "kirjoitettu on", vaan sillä on omat perinnäissääntönsä ja mielipiteensä joka asiaan. Niinpä nykyaikana tämä ilmenee länsimaisissa kirkoissa siinä, että ihmisten käsityksiä eivät suinkaan määrittele Raamattu eli Jumalan sana, vaan gallupkyselyt, yleinen mielipide ja ihmisen itsensä ajatukset. Esim. suhtautumisessa haureuteen, homoseksuaalisuuteen tai vaikka kadotukseen ("kaikki pääsevät taivaaseen"), ei asioita tarkasteta suinkaan Raamatusta, vaan ihminen itse päättää miten nämä asiat ovat ja asettuu suuremmaksi auktoriteetiksi kuin Raamatun kirjoitukset, Jeesus ja apostolit. Tällaisia ovat varmasti useimmat käännynnäiset. Se mitä käännynnäinen ei kuitenkaan ymmärrä, on se, että yrittäessään olla "avarakatseinen" ja tehdessään päätöksensä ehkäpä yleisen mielipiteen tai jonkun muun mukaan, hän samalla tallaa jalkoihinsa Jumalan sanan ja pitää sitä turhana. Hän on aivan samanlainen kuin ne fariseukset, jotka Jeesuksen aikana tekivät samaa perinnäissääntönsä tähden - näissä asioissa ei ole juurikaan eroa. Jeesus sanoikin näille aikansa ulkokullatuille henkilöille, jotka turhensivat Jumalan sanan:
- (Matt 15:6-9) Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden. 7. Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen: 8. 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; 9. mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.'"
|
