Etusivulle
Jarin kirjoituksia
Onko jääkautta ollut?
















 

Tartu kiinni
iankaikkiseen elämään!















Jeesus on tie ja
totuus ja elämä

 

 

MITÄ JÄÄKAUSI VAATII SYNTYÄKSEEN? Jos lähdetään ensin jääkauden syntymisestä, on se periaatteessa yksinkertainen asia. Se vaatii syntyäkseen vain voimakasta lämpötilan laskua sekä sademäärän kasvua.

   Lämpötilan laskusta on ajateltu, että aikanaan oli suuri ilmastonmuutos, joka olisi kestänyt ainakin satoja tai tuhansia vuosia, ja jonka aikana ilman lämpötila olisi sitten laskenut n. 4-6 astetta. (Kirjassa "Suomen luonnon kehitys" / Matti Sauramo, s. 19 - on ajateltu, että Länsi-Euroopassa, jossa nykyisin on lämpimämpää kuin Suomessa, olisi lämpötila ollut n. 8 astetta alempi kuin nykyään.) Samoin on ajateltu sademäärän olleen nykyistä paljon suurempi, jotta jääkausi olisi voinut syntyä.

   Mutta kuten huomaamme, on kummassakin näissä ajatuksessa, lämpötilan 4-6 asteen laskussa sekä sademäärän oletetussa kasvussa, ongelmansa. Sen osoittavat seuraavat esimerkit:

 

Lämpötilan lasku. Jos oletamme, että lämpötila olisi laskenut edellämainitut 4-6 astetta, on todettava, ettei se juurikaan auttaisi jääkauden synnyssä, vaan lämpötilan pitäisi laskea ainakin 15-20 astetta. Sillä jos nyt vallitsee kesän aikana parin-kolmen viikon hellejakso 30 asteen lämpötiloineen, niin vaikka tästä vähennettäisiin 20 astetta, riittäisi jäljellejäänyt 10 astetta yleensä sulattamaan talven aikana kertyneet lumet pois jo parissa viikossa (Kun esim. Helsingissä on heinäkuun keskilämpötila 17 astetta sekä kesä- ja elokuussakin yli 15 astetta, ei se tarkoita, että aina olisi yhtä tasainen lämpötila. Joinakin päivinä lämpötila saattaa hyvin kohota 25-30 asteen välille.)

   Ratkaisevampia jääkauden synnylle ovatkin viileämmät kesät eikä niinkään kylmät talvet. Kesien pitäisi olla jatkuvasti niin kylmiä, ettei lumi ehtisi niiden aikana sulaa. Jos tätä edellytystä ei täytetä, ei jääkausien synnyllekään voi jäädä mahdollisuuksia.

 

Sademäärän kasvu. Toinen edellytys jääkauden synnylle on riittävä sademäärä, jonka onkin ajateltu olleen nykyistä suurempi, jotta jääkausi olisi voinut syntyä. Pelkkä lämpötilan laskuhan ei saa aikaan jääkautta, vaan se tarvitsee avukseen myös riittävästi sadetta.

   Mutta jos ajattelemme tätä asiaa, on senkin toteutuminen käytännössä ongelmallista. Tämä sen takia, että jos lämpötila oli ennen alhaisempi, olisi se pikemminkin vähentänyt radikaalisti sademäärää kuin lisännyt sitä, eli olisi käynyt juuri päinvastoin. Tämä olisi johtunut lähinnä kahdesta tekijästä, jotka ovat:

 

- Ensinnäkin kylmempi ilmasto olisi itsessään vaikuttanut sen, että haihtuminen ja sitä kautta sademäärä olisi vähentynyt. On arvioitu, että 12 asteen lämpötilan lasku vähentäisi ilman kosteuden puoleen, jolloin myös sademäärä laskisi. Kylmempi ilma ei olisi siten edistänyt sademäärän kasvua, vaan se olisi ollut sille este.

 

- Kylmän ilmaston vaikutus olisi myös se, että se laajentaisi meren jääpeitettä (Tietysti myös järvet, ojat ja joetkin olisivat pääosin jäässä, eikä niistä silloin voisi virrata vettä mereen tai haihtua ilmaan). Meren jääpeitteen kasvu taas olisi vähentänyt veden haihtumista ja sitä kautta sadetta yhä edelleen lisää, koska ei ollut enää niin suurta aluetta, josta vesi olisi voinut haihtua. Tämä pienentynyt sademäärä olisi vaikeuttanut jääkauden syntyä melkoisesti ja on vaikea ajatella, miten oltaisiin päästy edes lähellekään nykyisiä sademääriä. Päinvastoin sademäärän olisi silloin pitänyt radikaalisti vähentyä ja olla paljon nykyistä pienempi.

 

ERILAISIA SYNTYTEORIOITA. Vaikka jääkauden synty vaikuttaa itsessään mahdottomalta, on joka tapauksessa yritetty antaa joitakin selityksiä siihen, mikä olisi aiheuttanut sen, ja on esitetty lähinnä neljää erilaista pääteoriaa, jotka ovat:

 

1. Muutos maapallon akselissa eli käsitys siitä, että maapallon akseli olisi yhtäkkiä siirtynyt toiseen asentoon.

 

2. Mannerlohkojen liikunta. Tämän teorian mukaan mannerlohkojen liikehdintä olisi siirtänyt suuria alueita arktisen kylmyyden piiriin.

 

3. Maapallon kiertoradan vaihteluihin perustuva teoria, jonka mukaan auringon säteilyn jakautumisessa maapallolle, vaikkakaan ei sen kokonaismäärässä, tapahtuisi pieniä muutoksia.

 

4. Yksi vaihtoehto perustuu siihen, että joko auringonsäteilyssä olisi tapahtunut vaihteluita tai sitten ilmakehä olisi muuttunut esim. vulkaanisen tomun ja kaasujen takia sellaiseksi, että säteily ei olisi kunnolla päässyt maanpinnalle.

 

1. Muutos maapallon akselissa. Yksi vaihtoehto jääkauden synnylle on siis se, että maapallon akseli olisi yhtäkkiä siirtynyt toiseen asentoon.

   Tämän teorian ongelma on kuitenkin se, ettei se selitä kylmyyttä, jonka jääkauden aikana uskotaan vallinneen koko maapallolla, ei vain tietyillä alueilla.

   (Kirjoissa "Jääkausi" / Björn Kurten sekä "Maanpinnan muodot ja niiden synty" / Iivari Leiviskä sekä muissakin kirjoissa tulee esiin ajatus, että eteläisellä pallonpuoliskolla kuten Etelä-Amerikan Patagoniassa, Uudessa - Seelannissa sekä Etelä-meren saarilla on ollut kylmä kausi ja jäätiköitä yhtä samanaikaisesti kuin Pohjois-Amerikassa, Siperiassa ja Euroopassa.) 

   Sillä oletetun jääkauden aikana koko maapallon, myös eteläisen pallonpuoliskon, on uskottu olleen tavanomaista kylmempi, ei vain muutamien alueiden. Jos akseli siirtyisi, saisi se aikaan vain tiettyjen osien kylmenemisen kun taas toiset osat lämpenisivät entisistä oloista.

   Björn Kurten on selostanut asiaa kirjassaan "Jääkausi" (s. 35). Hän osoittaa, ettei muutos maapallon akselissa voi selittää samanaikaisesti koko maapallolla vallitsevaa kylmyyttä. Pelkkä akselin ja napojen muutos ei voisi aiheuttaa kylmyyttä kaikille alueille samanaikaisesti:

 

Kansantajuisissa kirjoitelmissa voi törmätä teoriaan, jonka mukaan maapallon akseli on yhtäkkiä siirtynyt toiseen asentoon, jolloin Pohjoisnapa onkin vaikkapa Siperiassa (tai jossakin muualla, missä mannerjään ilmaantuminen on selitettävä). Siperiassa alkaisi silloin jääkausi. Valitettavasti vain silloin Yhdysvallat muuttuisi trooppiseksi alueeksi, ja kuitenkin geologiset todisteet osoittavat Pohjois-Amerikan ja Euraasian olleen samanaikaisesti mannerjään peitossa (ja lisäksi jäätiköityminen tapahtui samaan aikaan sekä pohjoisella että eteläisellä pallonpuoliskolla). Tässä yhteydessä siis napojen siirtymisteoria on hyödytön. Tosin paleomagneettiset tutkimukset osoittavat napojen selvästi liikkuneen, mutta siirtyminen on ollut äärettömän hidasta, ja on aivan ilmeistä, että Pohjoisnapa on ollut Pohjoisen jäämeren altaassa ainakin varhaisemmalta tertiäärikaudelta asti.

 

2. Mannerlohkojen liikkuminen. Toinen teoria jääkauden synnystä pohjautuu mannerlohkojen liikkumiseen. Tässä teoriassa on seuraavia ongelmia:

 

- Vaikka mantereet voisivatkin liikkua, eivät ne varmastikaan voi lähteä vaeltelemaan noin vain minne tahansa. Ei ole pystytty kunnolla selittämään, mikä olisi se energia, joka mantereita siirtelisi pitkiäkin matkoja.

   Björn Kurten on selostanut tätä teoriaa kirjassaan "Jääkausi" (s. 35):

 

Toinen teoria pohjaa mannerlohkojen liikuntaan, ja sen mukaan maankuoren liikehdintä olisi siirtänyt laajoja alueita arktisen kylmyyden piiriin. Mutta vaikka mantereet ovatkin olleet liikkeessä geologisena aikana, ei niiden todellakaan pidä olettaa kulkeutuneen ympäriinsä miten tahansa. Maankuoren vuorijonojen juuret ovat tavattoman syvällä; ne ulottuvat pitkälle vaippaan. Maankuoren alapinta on siis paljon poimuisempi kuin sen yläpinta, joten mantereet ovat vahvasti ankkuroituneet alla olevaan vaippaan. Jos mantereet liikkuvat, se johtuu vaipan liikkumisesta, ja olemme jo todenneet miten majesteettisen hitaasta tapahtumasta silloin on kyse.

 

- Eräs ongelma mannerliikuntateorian kannalta on se, että mantereiden olisi silloin pitänyt liikkua tuhansia kilometrejä edestakaisin ja vain muutamassa vuosituhannessa! Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että kun viimeisimmän jääkauden aikana (sen oletetaan olleen 500 000 - 10 000 vuotta sitten) oletetaan olleen ainakin 3-4 jopa nykyistä lämpimämpää vaihetta, merkitsisi se sitä, että mannerten on silloin täytynyt vaeltaa edestakaisin monta kertaa. Niiden on täytynyt vaeltaa pois paikaltaan ja aina takaisin, jotta ilma olisi voinut kylmentyä ja lämmitä. Se että näin nopeita muutoksia voisi todella tapahtua, asettaa mannerliikuntateorian vähintään kyseenalaiseen valoon. Se ei varmastikaan voi pitää paikkaansa viimeisimmän oletetun jääkauden kohdalla.

 

- Yksi ongelma mannerliikuntateorian kannalta on se, että viimeisen jääkauden oletetaan loppuneen ainoastaan 10 000 vuotta sitten; näin lyhyt ajanjakso on aivan liian vähän mitään mannerten liikkumista ajatellen. Niinpä yleensä joudutaan myöntämään, että oletettuun viimeiseen jääkauteen ei voi liittyä mannerten liikkumista, vaan että niiden on täytynyt olla nykyisillä paikoillaan.

 

3. Maapallon kiertoradan vaihtelut. Kolmas käsitys on maapallon kiertoradan vaihteluihin perustuva teoria, jonka on tuonut esille M. Milankovitch. Tämän teorian mukaan Maan radan jaksoittaiset vaihtelut aiheuttaisivat pieniä muutoksia säteilyn jakautumisessa maan pinnalla.

   Ongelmana tässä teoriassa kuitenkin on, ettei se paikallisella tasolla muuta vuoden keskilämpötiloja juuri yhtään - kuten se ei maailmanlaajuisestikaan voi laskea lämpötiloja. Jotkut kuukaudet voivat kyllä olla hiukan viileämpiä, mutta toiset ovat vastaavasti lämpimämpiä, eli eroa tapahtuu vain vuodenaikojen suhteessa, mutta ei kokonaislämpötilassa. Monet kiistävät, että näillä muutoksilla olisi mitään merkitystä jääkauden syntymisen kannalta.

   Björn Kurten on kirjassaan "Jääkausi" selostanut myös tämän teorian heikkouksia (s. 38):

 

Kaikki nämä tekijät yhdessäkään eivät kuitenkaan vähennä hiukkaakaan maan auringolta saaman säteilyn kokonaismäärää. Ne vaikuttavat vain säteilyn jakautumiseen maan pinnalla. Karkeasti ottaen niiden voi sanoa vaikuttavan siten, että minkä tahansa leveysasteen kohdalla joko pohjoisella tai eteläisellä pallonpuoliskolla säteilyn määrä kesällä joko vähenee tai lisääntyy, ja talvella vaikutus on päinvastainen.

   Miten tämä sitten vaikuttaa ilmastoon, jopa niin voimakkaasti, että se voi johtaa jäätiköitymisten ja interglasiaalikausien syntyyn? Monet tutkijat kieltävätkin jyrkästi koko mahdollisuuden. He ovat sitä mieltä, että näin aiheutetut lämpötilaerot ovat äärimmäisen pieniä. Toisaalta on huomautettu, että hyvinkin vähäiset vaihtelut voivat ajan mittaan saada aikaan suuria muutoksia...

   Mutta vaikutuksenhan piti olla aivan toinen eteläisellä pallonpuoliskolla, osittain suorastaan päinvastainen. Kuitenkin on selviä todisteita siitä että jäätiköityminen on tapahtunut samanaikaisesti pohjoisessa ja etelässä. Miten se voidaan selittää astronomisen teorian pohjalta?

 

4. Muutos auringon säteilyssä tai säteilyn pääsemisessä maanpinnalle. Yksi vaihtoehto pohjautuu siihen, että auringonsäteilyssä olisi tapahtunut joitakin vaihteluita tai sitten ilmakehä olisi muuttunut esim. vulkaanisen tomun ja kaasujen takia sellaiseksi, että säteily ei olisi kunnolla päässyt maanpinnalle. Tämän teorian ongelmia ovat seuraavat asiat:

 

- Ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että auringon oma säteily olisi joskus ratkaisevasti heikentynyt, niin että maapallon lämpötila olisi laskenut radikaalisti. Useat astronomit kiistävät tämän teorian. Lisäksi auringon säteilyn heikontumisen ja vahvistumisen olisi pitänyt tapahtua useita kertoja historian aikana, koska jääkausiakin uskotaan olleen useita. Tämä tekee teorian vieläkin pulmallisemmaksi.

 

- Mitä tulee ilmakehässä oleviin tomuun ja kaasuihin, on vaikea ymmärtää, miten ne olisivat voineet jäätää suurimman osan Pohjois-Amerikkaa eli noin 15 milj. km:n² alueen (Esim. Kanadan pinta-ala on 9.98 milj. km²), suuren osan Euraasiaa ja monia lämpimiäkin alueita.

   Ja vaikka voisikin muodostua jonkinlainen tiheä pilvi, olisi sillä myös toisenlainen vaikutus: se olisi nostanut lämpötilaa öisin ja talvisin, koska se olisi estänyt lämpöä karkaamasta. Siten tällaisen pilven vaikutus ei aina ole niin yksiselitteinen.

 

- Jos on ollut edellämainittu kaasu- ja tomupilvi, on vaikea ymmärtää, miten sellainen pilvi olisi kestänyt kasassa satoja ja tuhansia vuosia; sillä eikö veden- ja ilmankierron olisi pitänyt vaikuttaa siihen?

 

- Kaikki astronomian tuntemat säteilyä estävät pilvet ovat aivan liian harvarakenteisia, jotta niillä olisi ollut mitään suurempaa vaikutusta. Siksi säteilyä vuosituhansiksi estävä pilvi vaikuttaa teoriana mahdottomalta.

 

MUITA ONGELMIA. On myös muita ongelmia, joita tulee esiin, mikäli jääkausi on ollut. Niistä voimme mainita mm. seuraavat asiat:

 

Jäiden liikkuminen. Yhtenä jääkauden toiminnoista on pidetty jäiden liikkumista. Sillä on ajateltu, että jäät olisivat siirtyneet maan pinnalla satojen tai yli tuhannenkin kilometrin matkoja, ja että ne samalla olisivat kuljettaneet mukanaan suuria siirtolohkareita. (Kirjassa "Maapallo ihmeiden planeetta", s. 192, on esitetty, että jotkut lohkareet ovat kulkeutuneet jään mukana yli 1200 kilometriä.)

      Voidaan kuitenkin kysyä, miten 3 km:n paksuinen jäämassa on voinut liikkua. Sillä jos jäämassa olisi kulkenut yli 1000 kilometriä, eikö sen olisi pitänyt edetä myös epätasaisessa maastossa ja ylämäkeen? Eli jos pelkästään yhden kilometrin matkalla voi olla ylittämättömiä ylämäkiä, on niitä vielä enemmän yli 1000 kilometrin matkalla. Mikä olisi ollut se voima, joka olisi työntänyt jäitä tällä tavoin ylämäkeen, vai olisiko jäiden liikkuminen jäänyt sittenkin tapahtumatta? Vuoristossakaan jäät eivät lähde vastoin luonnonlakeja vaeltelemaan ylöspäin, vaan niiden suunta on aina alaspäin, mikäli ne yleensä voivat liikkua. Yli tuhannen kilometrin matkalla tällainen alaspäin suuntautuva liikehdintä olisi varmasti mahdotonta.

   Keijo Parkkonen on käsitellyt ongelmaa kirjassaan "Sadan vuoden harha-askel" (s. 20) - kirjassa, joka käsittelee jääkauden olemattomuutta:

 

Jääkauden opettajat esittävät, että jää lähti liukumaan luoteesta kaakkoon, niin kuin riimut kalliossa kertovat. Kolmen kilometrin paksuisella jäämassalla on suunnaton paino. Jokaista kilometriä kohden se painaa yhtä paljon. Jotta tällainen massa voisi liikkua, tarvittaisiin jokin voima, joka pystyisi sitä työntämään. Mistä voisi löytyä voima, joka saisi tämän epätasaisessa maassa makaavan miljoonien tonnien painoisen massan liikkeelle?

   Jäätikön liukumisteoriaa koetettiin todistella Etelä-mantereella, jossa tehtiin räjäyttämällä kokeita jäätikön liikkeelle saamiseksi. Koe päättyi nolosti, sillä jää ei liikkunut milliäkään muuta kuin silloin, kun se pääsi meren rannalla lohkeamaan veteen. Jäätikkövirtojen avulla on monasti koettu selittää jääkausiteoriaa. Jäätikkövirroilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä jääkauden kanssa, sillä ne eivät koskaan kulje ylöspäin kuljettaen suuria kallionlohkareita mennessään.

 

Maan kohoaminen. Kun on esitetty todisteita jääkaudesta, on usein yhtenä esimerkkinä käytetty maan kohoamista, jota tapahtuu mm. Suomen rannikolla. On selitetty, että maannousu on seurausta jäämassoista johtuvasta palautumisilmiöstä.

   Mutta voimme kysyä, onko maan kohoaminen mikään hyvä todiste jääkaudesta? Sillä jos se olisi hyvä todiste jääkaudesta, niin miksi sitten maan kohoamista havaitaan yleisesti sellaisillakin alueilla, joiden ei olisi edes pitänyt olla jään alla? Maapallolta löytyy useitakin tällaisia paikkoja, joissa maa kohoaa koko ajan, vaikkei siellä oleteta edes olleen jäitä. Miten ovat selitettävissä nämä maannousut, koska jääkaudellahan niitä ei voi selittää? On sentähden etsittävä jotain muuta syytä näille kohoamisille, joita tavataan sekä oletetuilla että ei-oletetuilla jääkausialueilla.

   Toinen syy epäillä maannousua jääkauden todisteena on tietenkin se, että kohoamista ei tapahdu edes yhtenäisesti kaikilla alueilla, joiden oletetaan olleen jään alla. Useilla alueilla päinvastoin tapahtuu maanvajoamista ja että meri voittaa alaa maalta. Esim. Tanskassa maa vajoaa noin millimetrin vuodessa. Voidaan myös todistaa, että historiallisena aikana meri on voittanut alaa Pohjanmeren, Saksan ja Alankomaiden ja Englannin kanavan rannoilla. Pohjanmerestä suurin osa on meren valtaamaa muinaista rantatasannetta. (Tiedot kirjasta "Muuttuva maa", Pentti Eskola, s. 42). Niinpä jos jääkausi on totta ja maan kohoaminen on yksi sen todiste, ei pitäisi esiintyä tällaista epäyhtenäisyyttä. Miksi sitä kuitenkin esiintyy?

   

Jääkauden poismeno. Yksi ongelma on jääkauden poismeno, miten jäät olisivat sulaneet pois. Sillä jos jäiden paksuus oli yli 3 kilometriä ja jos lämpötila laskee noin 5-8 astetta kilometriä kohden (kesällä eniten), eikö näillä korkeuksilla olisi pitänyt olla melkein ainainen pakkanen?

   Lumirajat eli ne rajat, joissa on ikuinen talvi, ovat monilla alueilla varsin matalalla. Seuraava luettelo kuvaa miten alhaalla rajat ovat (Tiedot kirjasta "Maanpinnan muodot ja niiden synty" / Iivari Leiviskä, s. 206):

 

- Huippuvuorilla 450 metriä

- Norjassa Ofoten-vuonon seudulla 1100 metriä

- Norjassa etelässä Bergenin seudulla 1250 metriä

- Pyreneillä Espanjassa 2800 - 3000 metriä

- Alpeilla 2400 - 3200 metriä

- Kaukasus-vuoristossa lännessä 2700 metriä ja idässä, jossa ilmasto on kuivempi, 3800 metriä

- Päiväntasaajan seuduilla on lumirajan korkeus Ecuadorissa 4700 - 4800 metriä ja Afrikassa Kilimandjaron vuorella, 5380 - 5800 metriä, (On hyvä todeta, että esim. Kilimandjaroa ympäröivillä alueilla vuotuinen keskilämpötila on lähes 30 astetta ja päivälämpötilatkin jopa yli 40 astetta.

 

Niinpä edelläolevat esimerkit osoittavat, miten tärkeä merkitys on korkeudella. Jos menemme tarpeeksi korkealle, ei lumi enää sula. Myös valkoisen lumen taipumus heijastaa takaisin siihen tuleva säteily vaikuttaisi sen, että lumen olisi entistä vaikeampi sulaa eikä sen alla oleva jääpeite pienenisi niin helposti.

   Kysymys kuuluukin, että jos jääkausi on ollut, mikä on sen sulattanut? Varsinkin pohjoisilta alueilta, joissa lumiraja voi olla alle 1500 metrin, olisi sulaminen ollut ongelmallista. (Esim. kirjassa "Jokamiehen geologia", s. 94, on esitetty mannerjäätikön paksuudeksi 2500 - 4500 metriä.) Se on lähes yhtä suuri ongelma kuin kysymys siitä, mikä aiheutti jääkauden.

 

Jääkausi Saharassa? Yksi olettamus, joka liittyy jääkausiin, on se, että niiden oletetaan aikanaan vallinneen useilla nykyisillä kuumillakin alueilla - tämähän todettiin jo aikaisemmin. Sillä on esitetty, että sellaiset alueet kuin Sahara, Saudi-Arabia, Jemen, Etiopia, Australia, Brasilia, Intia, Madagaskar ja Etelä-Amerikka olisivat olleet jääkauden kourissa, ja että Afrikkaa olisi peittänyt valtavan suuri mannerjäätikkö.

   Mitä tulee kuitenkin ajatukseen, että jääkausi olisi voinut vallita alueilla, jotka ovat näinkin lähellä kuumaa päiväntasaajaa, on sitä vaikea uskoa, koska ei ole muutenkaan tahdottu löytää mitään varmaa syytä jääkausien synnylle. Mikä olisi ollut se tekijä, joka olisi jäädyttänyt nämä alueet, joilla nyt on lähes 30 asteen vuotuinen keskilämpötila?

   Ehkä yksi selitys asiaan onkin se, että jääkaudeksi tulkitut merkit ovat sittenkin jonkun muun tapahtuman, esim. Raamatussa ja kansojen perimätiedossa mainitun vedenpaisumuksen, aiheuttamia. Tämä tuntuu jääkausiteoriaa paljon paremmalta vaihtoehdolta. Käsittelemme asiaa vähän myöhemmin.

 

 

 

 

 Jari Iivanainen