LUKU 3
-
Vapauteen
kutsutut
Kun on kyseessä
saatananpalvonta ja yleensä okkultismi, on se orjuuttava ies. Sen
harjoittaminen johtaa aina demonisiin siteisiin ja levottomuuteen – sellaiseen,
mitä ihminen ei entisessä, ”normaalissa”, elämässään kokenut ja mistä sai olla
aivan rauhassa. Lisäksi okkultismin harjoittamisen vakavin puoli on se, että se
sulkee meiltä ovet taivasten valtakuntaan. Me voimme nähdä Raamatusta, miten
velhot, noidat, murhaajat ja muiden syntien harjoittajat eivät peri Jumalan
valtakuntaa:
-
(Gal 5:19-21) Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus,
irstaus,
20.
epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus,
vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
21.
kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin
sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista
harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
-
(Ilm 21:7,8) Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa,
ja hän on oleva minun poikani.
8.
Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja
huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain
osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen
kuolema."
-
(Ilm 22:14,15) Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä
elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
15.
Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja
murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta
rakastavat ja tekevät.
Hyvä uutinen kuitenkin on,
että Jeesus Kristus voi vapauttaa ihmisen kaikenlaisista siteistä ja taata
pääsyn taivaaseen. Lähdemme seuraavassa tutkimaan, mitä seikkoja tähän
alueeseen liittyy.
VAPAUS JEESUKSESSA KRISTUKSESSA
-
(Joh 8:36) Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti
vapaiksi.
Ensinnäkin
on hyvä ymmärtää, että vain Jeesuksen kautta voidaan vapautua, koska hän tuli
tekemään meidät todellisesti vapaiksi ja koska hän kukisti paholaisen
ristintyönsä kautta (1 Joh 3:8: …Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän
tekisi tyhjäksi perkeleen teot.). Samoin me voimme Raamatusta nähdä, miten
hänen kauttaan voimme saada iankaikkisen elämän sekä rauhan sisäiseen
elämäämme. Mistään muualta emme voi saada iankaikkista elämää:
-
(Joh 5:40) ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.
-
(Joh 14:6) Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä;
ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
-
(Joh 6:68,69) Simon Pietari vastasi hänelle: "Herra, kenen tykö me
menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat;
69.
ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä."
-
(Joh 3:16) Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen
Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi
iankaikkinen elämä.
-
(Joh 20:31) mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on
Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen
nimessänsä.
-
(Matt 11:28) Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin
minä annan teille levon.
-
(Joh 14:27) Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä
annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän
sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.
-
(Fil 4:7) ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva
teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
KÄÄNTYMINEN JUMALAN PUOLEEN
-
(1 Piet 5:6) Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa
teidät korottaisi,
Toiseksi meidän on
käännyttävä Jeesuksen ja tietysti Jumalan puoleen ja valittava seurata häntä.
Se tarkoittaa, että meidän on luovutettava koko elämämme hänelle ja etsittävä
hänen tahtoaan. Monet valitettavasti haluavat vain poispääsyn senhetkisistä vaikeuksistaan,
mutta eivät todella halua luopua vääristä okkulttisista ”lahjoistaan” (voit
erikseen rukoilla, että Jumala ottaisi sinulta pois kaikki tällaiset
väärennöslahjat ja kaiken väärän yhteyden henkimaailmaan. Samoin voit käskeä
kaikkia sen aiheuttavia henkiä poistumaan Jeesuksen Kristuksen nimessä.) ja
luopua synneistään, eli he todellisuudessa valitsevat iankaikkisen kuoleman
iankaikkisen elämän sijasta:
”Jos tulevina aikoina rakkautesi
Minua kohtaan ei kasva, se tulee kylmenemään. MINÄ OLEN elämä. Jos et pysy
Minua lähellä, tulet menettämään itsessäsi olevan elämän. MINÄ OLEN valo. Jos
et pysy Minua lähellä, sydämesi pimenee.”
… ”Maan päälle on istutettu elämää ja
kuolemaa, ja elämää ja kuolemaa tullaan niittämään. Minä tulin antamaan sinulle
elämän. Paha tulee antamaan kuoleman… Valitse elämä, jotta eläisit. Valitse
elämä olemalla Minulle kuuliainen. Jos valitset Minut ja sinussa oleva valo on
Minun totinen valoni, se tulee kirkastumaan kirkastumistaan päivittäin. Tästä
tulet tietämään, että kuljet Minun valossani. Siemen, joka on kylvetty hyvään
maahan, tulee aina kasvamaan ja lisääntymään: Sinut tunnetaan hedelmästäsi.”
(9)
Joka tapauksessa, kun
ihminen on tosissaan sen suhteen, että hän haluaa kääntyä Jumalan puoleen ja
seurata häntä, voi hän lausua seuraavanlaisen rukouksen, jossa hän sanoutuu
irti paholaisesta ja pahoista hengistä sekä luovuttaa elämänsä Jeesukselle
Kristukselle. Jos sen lausuminen tuottaa vaikeuksia ja olet lähellä menettää
tajuntasi, voit silloin käskeä paholaista väistymään tästä tilanteesta ja
pysymään sidottuna Jeesuksen Kristuksen nimessä. Tarvittaessa rukousta voi myös
toistaa niin kauan, kunnes sen pystyy lausumaan aivan vaivatta:
"Jeesuksen
Kristuksen nimeen sanoudun irti sinun vallastasi saatana ja kaikista pimeyden
töistä, joissa olen ollut mukana ja joita olen harjoittanut. Samalla sanoudun
irti esivanhempieni ja vanhempieni harjoittamasta noituudesta ja luovutan
elämäni Jeesukselle Kristukselle, joka on nyt Herrani ja Vapahtajani!"
SYNTIEN TUNNUSTAMINEN
- (1 Joh 1:7,9) Mutta
jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on
yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa
meidät kaikesta synnistä.
9. Jos me tunnustamme
syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit
anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Yksi avainasioista
etsittäessä vapautta vääristä kahleista on syntien tunnustaminen. Sillä kun
ovet paholaiselle ja pahoille hengille on aikanaan avattu synnin tekemisen kautta,
suljetaan nämä samat ovet yksinkertaisesti syntien tunnustamisen kautta; sen
kautta, että koemme Jumalan mielen mukaista murhetta samoista asioista - asia
on näin yksinkertainen.
Puhdistamaton tunto ja pimeys on aina pahojen henkien tukikohta
- ne työskentelevät pimeydessä - mutta jos tuomme tekemämme asiat valkeuteen,
eli tunnustamme ne Jumalalle, poistamme samalla laillisen maaperän näiltä
voimilta. Niillä ei ole enää oikeutta asua meissä eikä vaikuttaa meihin, vaan
ne voidaan helposti karkottaa. Aina ei tähän tarvita edes erillistä käskyä,
vaan ne katoavat automaattisesti, kun ihminen on tarpeeksi murtunut Jumalan
edessä eli aidosti pahoillaan tekemistään asioista.
Corrie ten Boom tuo myös hyvin esille syntien tunnustamisen
tärkeyden. Hän toteaa, että kun ihmisille valkenee esim. 5 Moos 18:10-13:n
perusteella, että he ovat rikkoneet Jumalaa vastaan, ja kun he sitten
tunnustavat samat syntinsä, niin he usein välittömästi vapautuvat tämän
jälkeen:
"Samalla tavoin
kuin Elisa lähetti 'profeetanoppilaan' takaisin siihen paikkaan, missä hän oli
kadottanut kirveen ja missä ihme tapahtui (2 Kun 6:5,6), minäkin käsken ihmisiä
menemään takaisin siihen paikkaan, missä he syntiin syyllistyneinä ovat
avanneet sydämensä pahojen henkien vaikutukselle. Pyydän Vapahtajaamme Jeesusta
sulkemaan oven siellä, missä he ovat sen avanneet. Ensin on välttämätöntä saada
ihmiset vakuuttuneiksi siitä, että he ovat tehneet syntiä! 5 Moos 18:10-13
osoittaa sen hyvin selvästi. Tunnustaminen on välttämätöntä, ja sen jälkeen voimme
väittää puhdistumisen kallisarvoisten lupausten kuuluvan meillekin (Joh 1:7-9).
Kuinka monen ihmisen näinkään vapautuvan välittömästi sen jälkeen, kun he
tekivät kuuliaisesti tämän sanan mukaan!" (10)
Niinpä jos sinä itsekin
haluat vapautua okkultismin ja muiden asioiden kahleista, on sinun tuotava nämä
asiat Jumalalle, jonka ohella voit myös käskeä sielunvihollista ja pahoja
henkiä poistumaan samoilta alueilta.
Seuraavassa on joitakin tavallisimpia alueita, missä syntien
tunnustaminen ja käsky voivat tapahtua.
Siinä mainitaan tavallisimpia okkulttisia syntejä kuten
spiritismi, henkiparannus ja mielen saattaminen passiiviseksi (mielen
saattaminen passiiviseksi on yksi suurimpia portteja paholaiselle), mutta
mukana on myös kaksi hyvin tavallista syntiä eli katkeruus ja syytökset muita
kohtaan sekä itseviha - nekin on tunnustettava syntinä Jumalalle, jotta
voitaisiin kokea vapaus.
Edelleen mukana on yksi tärkeä asia, eli okkulttisista kyvyistä
ja vääristä yhteyksistä henkimaailmaan, vapautuminen. Sillä väärät kyvyt ja
yhteydet eivät aina katoa edes kääntymyksen yhteydessä, vaan ihmisen pitää
erikseen pyytää Jumalaa ottamaan ne pois. Jos ihminen edelleen näkee
henkimaailmaan toistuvasti, hänellä on ruumiistapoistumiskokemuksia tai hänen
suvussaan on harjoitettu okkultismia, voi tällainen rukous olla tarpeen.
Käskyt ja rukoukset voidaan lausua esim. seuraavilla tavoilla:
"Herra, Isä, anna
anteeksi, että olen osallistunut spiritismiin, henkiparannukseen... Kiitos,
että annat minulle anteeksi ja puhdistat minut kaikesta vääryydestä sinun
Poikasi Jeesuksen veren kautta."
"Saatana ja te
demonit, olen tunnustanut Jumalalle sen, että olen osallistunut spiritismiin,
henkiparannukseen.... Nyt teillä ei ole enää mitään laillista oikeutta näillä
alueilla, koska Jeesuksen veren kautta olen saanut Jumalalta nämä asiat
anteeksi. Sentähden käsken nyt Jeesuksen Kristuksen nimessä teitä poistumaan
minusta ja ympäriltäni, ettekä koskaan saa palata!"
__________
"Herra, Isä, anna
anteeksi, että olen tyhjentänyt mieleni ja saattanut sen passiiviseksi, koska
se ei ole sinun tahtosi. Kiitos, että annat minulle anteeksi ja puhdistat minut
kaikesta vääryydestä sinun Poikasi Jeesuksen veren kautta."
"Saatana ja te
demonit, olen tunnustanut Jumalalle sen, että olen tyhjentänyt mieleni ja
saattanut sen passiiviseksi. Nyt teillä ei ole enää mitään laillista oikeutta
tällä alueella, koska Jeesuksen veren kautta olen saanut Jumalalta sen
anteeksi. Sentähden käsken nyt Jeesuksen Kristuksen nimessä teitä poistumaan
minusta ja ympäriltäni, ettekä koskaan saa palata!"
__________
"Herra, Isä, anna
anteeksi väärät yhteyteni henkimaailmaan! Pyydän, että otat minulta nyt pois ne
yliluonnolliset lahjat ja kyvyt, jotka eivät ole sinusta ja että otat minulta
myös pois kaiken sellaisen yhteyden henkimaailmaan, joka ei ole sinusta.
Kiitos, että puhdistat ruumiini, sieluni ja henkeni kaikesta väärästä Jeesuksen
veren kautta. Jeesuksen nimessä, amen."
"Nyt Jeesuksen
Kristuksen nimessä käsken kaikkien pahojen henkien, jotka antavat minulle kyvyn
olla yhteydessä henkimaailmaan, poistumaan elämästäni välittömästi, ettekä
koskaan saa palata!"
__________
"Herra, Isä, anna
anteeksi, että olen sekaantunut avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin, pornografiaan
ja muihin tämän alueen synteihin! Kiitos, että annat minulle anteeksi ja
puhdistat minut kaikesta vääryydestä sinun Poikasi Jeesuksen veren
kautta."
"Saatana ja te
demonit, olen tunnustanut Jumalalle sen, että olen sekaantunut vääriin suhteisiin
ja pornografiaan, jotka eivät ole Jumalan tahto. Nyt teillä ei ole enää mitään
laillista oikeutta tällä alueella, koska Jeesuksen veren kautta olen saanut
Jumalalta nämä asiat anteeksi. Sentähden käsken nyt Jeesuksen Kristuksen
nimessä teitä poistumaan minusta ja ympäriltäni, ettekä koskaan saa
palata!"
__________
"Herra, Isä, anna
anteeksi katkeruuteni ja syytökseni .... kohtaan! Kiitos, että annat minulle
anteeksi ja puhdistat minut kaikesta vääryydestä sinun Poikasi Jeesuksen veren
kautta."
"Saatana ja te
demonit, olen tunnustanut Jumalalle sen, että olen ollut katkera.... kohtaan.
Nyt teillä ei ole enää mitään laillista oikeutta tällä alueella, koska
Jeesuksen veren kautta olen saanut Jumalalta nämä asiat anteeksi. Sentähden
käsken nyt Jeesuksen Kristuksen nimessä teitä poistumaan minusta ja
ympäriltäni, ettekä koskaan saa palata!"
__________
"Herra, Isä, anna
anteeksi itsevihani, itsemurha-ajatukseni ja itsesäälini! Kiitos, että annat
minulle anteeksi ja puhdistat minut kaikesta vääryydestä sinun Poikasi
Jeesuksen veren kautta."
"Saatana ja te
demonit, olen tunnustanut Jumalalle itsevihani, itsemurha-ajatukseni ja
itsesäälini. Nyt teillä ei ole enää mitään laillista oikeutta näillä alueilla,
koska Jeesuksen veren kautta olen saanut Jumalalta nämä asiat anteeksi.
Sentähden käsken nyt Jeesuksen Kristuksen nimessä teitä poistumaan minusta ja
ympäriltäni, ettekä koskaan saa palata!"
VIHOLLISEN
VASTUSTAMINEN. Kun on
kyseessä vapautuminen, on tärkeää lausua luopumisrukoukset sekä tunnustaa
niiden alueiden synnit, joissa on ollut osallisena. Tämä on tärkeää, koska
todellista vapautta ei voida koskaan kokea ennen kuin ihminen haluaa koko
sydämestään luopua synneistä ja vääristä sidonnaisuuksista. Jos näitä asioita
ei tapahdu, voi hän jäädä jatkuvasti siteisiin.
Toisaalta yksi alue vapautumisessa on myös sielunvihollisen
vastustaminen silloin, kun se on tarpeen. Tosiasia on, että sielunvihollinen ei
automaattisesti väisty häiritsemästä ihmisiä, jos hänelle annetaan sijaa, vaan
hän voi yhä edelleen kiusata heitä. (Myös monet kristityt voivat olla
sielunvihollisen painostuksen kohteena kuten Jeesuskin, niin että painostus
tapahtuu ihmisen ulkopuolelta. Toisaalta joissakin tilanteissa voi olla
kysymys masennuksen hengestä, josta puhutaan Jesajan kirjassa, Jes 61:1-3.
Tällainen masennus, joka on yliluonnollista perua, loppuu yleensä heti, kun
masennuksen henkeä käsketään poistumaan Jeesuksen nimessä, ja kun katkeruudet
ja muut synnit on sitä ennen tunnustettu. Sensijaan, jos masennuksella on joku
muu, aivan tavallinen syy, se yleensä jatkuu.) Monet oireet ihmisten
elämässä johtuvat juuri tavallisesta sielunvihollisen häirinnästä ja tämän
hyökkäyksistä heitä kohtaan. Tällä alueella voidaan havaita mm. seuraavia
oireita, joista jotkut ovat ominaisia myös väärälle voitelulle:
- Suuria vaikeuksia
rukoilla ja lukea Raamattua. Ihminen voi tällöin kadottaa tajuntansa.
- Muistamattomuus- ja
tiedottomuushetkiä.
- Vieraiden voimien
läsnäoloa ja painostusta.
- Kummittelua ja
yliluonnollisia ilmiöitä.
- Hallitsemattomia vihanpuuskia,
seksuaalisia kuvitelmia, voimakasta pelkoa tai mikä tahansa synti ja himo, joka
on yli tavanomaisen. Nämä asiat ovat lihan tekoja, mutta joskus taustalla voi
olla myös vihollisen vaikutusta, joka on saanut sijaa ihmisen synnin takia.
- Harhakuvitelmat,
sekavuus ja näyt tavallisia.
- Pelko- ja
tuskatilat.
-
Itsetuhokäyttäytymistä ja itsemurha-ajatuksia.
- Pakkomielteet,
joissa ihmistä ajaa sisäinen pakko sanomaan ja tekemään asioita, jotka ovat
hänen perusluonteensa vastaisia. Voi esiintyä ennen kaikkea Jumalaa herjaavia
ajatuksia ja tekoja.
- Fyysiset oireet
kuten päänsärky, heikkous, huimaus, raskas olo ja yleiskipu kaikkialla
ruumiissa ovat tavallisia. Jotkut sairaudet kuten kaatumatauti, kuurous ja mykkyys
voivat toisinaan olla vihollisen hyökkäyksiä ja johtua pahoista hengistä,
vaikka samoille sairauksille voi löytyä myös jokin lääketieteellinen syy tai
loukkaantuminen, jolla ei ole mitään tekemistä paholaisen kanssa.
- Äänet, jotka
tavallisesti ovat syyttäviä, pilkkaavia, uhkaavia, käskevät vahingoittamaan tai
nolaamaan itsensä, ovat tavallisia. Usein äänet voivat muistuttaa ihmisen omaa
ajattelemista tai sisäistä puhetta ja olla myös täysin vieraita sille, mitä
ihminen itse ajattelee.
- Sielunhoitotilanteissa
ihminen voi kokea mielessään uhkailua, syytöksiä tai lausuntoja: "Tämä ei
toimi, lähde ulos täältä, et koskaan vapaudu!" Sisäinen vastustus näissä
tilanteissa on voimakasta.
Niinpä jos sinulla
itselläsi on edellämainittuja oireita, ei sinun tule jäädä passiiviseksi tällä
alueella, vaan voit vastustaa sielunvihollista Jeesuksen nimessä ja hänen
verensä perustuksella. On kyllä mahdollista, että voit kokea suurta heikkoutta
ja avuttomuutta kyseisessä tilanteessa, mutta sinun kannattaa pysyä lujana,
koska kyse on omasta vapautumisestasi.
Seuraavat jakeet viittaavat tähän alueeseen, vihollisen
vastustamiseen Jeesuksen nimessä. Näistä jakeista ensimmäisessä (Jaak 4:7) käy
lisäksi ilmi edellämainittu asia, miten meidän täytyy ensin olla Jumalalle sydämestämme
alamaisia, jonka jälkeen tapahtuu vasta vihollisen vastustaminen - järjestys on
aina tämä:
- (Jaak 4:7) Olkaa
siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se
teistä pakenee.
- (1 Piet 5:8,9)
Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri
niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
9. Vastustakaa
häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän
veljiennekin maailmassa kestää.
- (Mark 16:17) Ja
nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos
riivaajia, puhuvat uusilla kielillä
- (Matt 4:10) Silloin
Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on:
'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'"
- (Luuk 10:17-20)
Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: "Herra,
riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden."
18. Silloin hän sanoi
heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman.
19. Katso, minä olen
antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen
voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava.
20. Älkää kuitenkaan
siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että
teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa."
- (Ilm 12:11) Ja
he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan
kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.
Seuraava Neil T.
Andersonin kertoma esimerkki osoittaa käytännössä hyvin vastustamisen
merkityksen. Hän kertoo siinä naisesta, joka kärsi elämässään esiintyvistä
käärmeistä ja miten hän epäröi vastustaa niitä Jeesuksen nimessä. Kuitenkin,
kun hän lopulta rohkeni ryhtyä tähän, käärmeet häipyivät hänen elämästään:
Ensimmäisiä ihmisiä,
joiden kanssa olen käsitellyt hengellisiä taisteluita ja demonien toimintaa,
oli Daisy, 26-vuotias 1960-luvun kukkaislapsi. Daisy oli uskossa ja hänellä oli
yliopistotutkinto, mutta hänellä oli myös vakavia henkisiä ja tunne-elämän
ongelmia, jotka olivat kehittyneet sen jälkeen, kun isä otti eron äidistä.
Viiden vuoden aikana Daisy oli ollut kolme kertaa sairaalassa hoidettavana
vainoharhaisuuden ja skitsofrenian takia. Kun hän oli käynyt noin kolme viikkoa
luonani sielunhoidossa, hän lopulta sai kerättyä rohkeutta ja puhui elämässään
olevista käärmeistä.
"Mistä käärmeistä?" kysyin.
"No kun ne matelevat päälläni yöllä,
kun olen vuoteessa", hän tunnusti.
"Mitä teet, kun käärmeet
tulevat?"
"Juoksen äidin luokse. Mutta ne
tulevat aina takaisin, kun olen yksin."
"Minäpä sanon, mitä sinun pitäisi
tehdä", jatkoin. "Kun olet mennyt vuoteeseen ja käärmeet tulevat,
sano ääneen: 'Jeesuksen Kristuksen nimessä käsken teitä lähtemään
täältä.'"
"En minä pysty tekemään sitä",
Daisy vastusteli. "En ole tarpeeksi kypsä tai vahva."
"Ei ole kyse sinun kypsyydestäsi; on
kyse sinun asemastasi Kristuksessa. Sinulla on aivan yhtä suuri oikeus
vastustaa saatanaa ja pakottaa hänet lähtemään kuin minullakin."
Daisy vääntelehti tämän ajatuksen edessä.
"No, kaipa minä voisin sen tehdä", hän huokasi ja kuulosti aivan
siltä, kuin olisi juuri luvannut ottaa risiiniöljyä.
Kun Daisy seuraavalla viikolla marssi
luokseni, hän sanoi: "Käärmeet ovat hävinneet!"
"Hienoa! Miksi et kertonut aikaisemmin?"
"Koska pelkäsin, että tekin saisitte
niitä. Nyt tajuan, että se oli vain saman valheen toinen osa.!
Muutaman kuukauden kuluessa Daisy oli
vapautunut demonien sotkuista ja oli mukana seurakuntamme lapsityössä. Jos
hänen ongelmansa olisi ollut pelkästään neurologinen tai johtunut elimistön
kemiallisen tasapainon heilahduksesta, käärmeiden käskeminen Jeesuksen nimessä
ei olisi auttanut. Mutta Daisyn tapauksessa ongelma oli hengellinen, eivätkä
viisi sairaalavuotta tai lääkehoito olleet tehonneet. (11)
JÄLKITAISTELU. Kun ihminen on ollut syvällä okkultismissa,
on tällaisen henkilön hyvä tietää, että hän voi joutua käymään jälkitaistelua
viikkoja, jopa kuukausia. Vaikka hän olisikin kokenut vapautumisen, ei hän
kenties saa olla rauhassa, vaan paholainen yrittää yhä edelleen ahdistaa häntä.
Se on osa sitä niittämisprosessia, jota henkilö voi joutua kokemaan, koska on
aikaisemmin saattanut mielensä passiiviseksi ja kun on antanut paholaiselle
sijaa.
Suuri merkitys tällä alueella on tahdon vakaalla asenteella ja
vihollisen vastustamisella. Kun ihminen aktiivisesti vastustaa paholaista ja
sen häirintää sekä pitää yllä tahdon vakaata asennetta, joutuvat pahan voimat
ennen pitkää luovuttamaan. Ne joutuvat luovuttamaan, koska ihminen ei anna
niille sijaa. Esim. Jessie Penn-Lewis on hyvin todennut kirjassaan "Pyhien
sota" (s. 83) tahdon vakaasta asenteesta ja toiminnasta, että ”Pitäessään
mielensä normaalissa toimintatilassa, uskovan tulisi ylläpitää vakaata
tahdonvoiman asennetta, t.s. "Minä tahdon, että minun mieleni ei saa olla
passiivinen", Minä tahdon täysin hallita ja käyttää kaikkia
kykyjäni", "Minä tahdon olla selvillä kaikesta, mikä tulee
vihollisesta". Tämä kaikki osoittaa pikemminkin ihmisen valintaa kuin
hänen päätöstään tehdä nämä asiat. Pimeyden voimat eivät välitä pelkästä
päätöksen tekemisestä, mutta ne antautuvat voimattomina, kun tahdontoiminta
tulee ilmi päättäväisessä valitsemisessa. Jumala antaa meille voiman kulkea
oikeaa tietä, jos me valitsemme oikean tien."
Samoin seuraavat jakeet osoittavat, mikä merkitys on
vastustamisella ja kestäväisyydellä ihmisen elämässä. Jos nämä puolet ovat
kunnossa, voidaan todellinen vapaus saavuttaa:
- (Ef 6:13) Sentähden
ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä
vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
- (Hebr 10:35,36)
Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri.
36. Sillä te
tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä
luvattu on.
Toinen huomioitava asia on,
että on hyvä erottaa usko ja tunteet toisistaan. Vapautuminen perustuu aina
uskoon, ei tunteisiin. Me elämme uskossa emmekä näkemisessä (2 Kor 5:7), ja
tunteet ovat usein täysi vastakohta sille, mitä me todellisuudessa omistamme
Kristuksessa.
Erityisen tavallista tunteisiin katsominen on silloin, kun
vapautunut henkilö kokee fyysisiä ja muita oireita, samanlaisia kuin aiemmin.
Hän saattaa silloin ajatella, ettei hän olekaan todella vapautunut ja
pelastunut, vaan että pahat henget ovat tulleet takaisin.
On kuitenkin hyvä huomata, että ihmisen on vain seistävä uskossa
siihen, että pahat henget ovat menneet. Sillä jos henkilö on jo tunnustanut
syntinsä, saanut ne Jeesuksen veren kautta anteeksi sekä antanut pahoille
hengille käskyn, ovat ne todella poistuneet - kyseessä on uskon, ei tunteen
asia.
Sensijaan mahdollista kyllä on, että ihminen kokee samanlaisia
oireita kuin aikaisemmin, mutta nyt ulkopuolelta - se on aivan eri asia. Sillä
jokainen uskova voi joutua näiden pahan hyökkäysten kohteeksi - Jeesuskin koki
sitä erämaassa ollessaan (Matt 4:1-11) - mutta ei se merkitse sitä, että
ihminen itse olisi pahan vallassa.
Mm. seuraavat jakeet ovat osoituksena Jumalan varjeluksesta
tällä alueella. Jos sentähden itse parhaillaan taistelet asian kanssa, on sinun
silloin parempi luottaa allaoleviin jakeisiin kuin tunteisiisi, jotka kuitenkin
nopeasti muuttuvat ja vaihtelevat:
- (1 Joh 4:4)
Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka
teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.
- (Ps 121:7) Herra
varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi.
- (Room 8:38,39) Sillä
minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat,
ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
39. ei korkeus eikä
syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on
Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
- (Kol 1:13) häntä, joka
on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa
valtakuntaan.
SANAN LUKEMINEN
- (Ef 6:16,17)
Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat
nuolet,
17. ja ottakaa
vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
Ylläolevissa Raamatun jakeissa
puhutaan mm. uskon kilvestä, jolla voi sammuttaa pahan palavat nuolet, mutta
myös Hengen miekasta, joka on Jumalan sana.
Mitä tulee jälkimmäiseen, Jumalan sanaan, voi se tosiaan olla
yksi armoväline vapautumisessa ja taistelussa. Aina kun luemme Raamatun sanaa -
erityisesti sellaisia jakeita, jotka käsittelevät asemaamme Kristuksessa ja
Jumalan lapsina - voimme kokea yhä lisääntyvää vapautta, jolloin "totuus
tekee meidät vapaiksi" kuten Jeesus sanoi (Joh 8:32). Erityisesti tämä
koskee oikean vanhurskauden ja Jumalan armon ymmärtämistä, jolloin me
vapaudumme vääristä itsesyytöksistä sekä pääsemme uudelle tasolle
jumalasuhteessamme.
Toisaalta Raamatun sana voi olla hyödyksi myös okkultismista
vapautumisessa. Kun ihminen lukee ääneen erityisesti sellaisia Raamatun
jakeita, jotka puhuvat paholaisen tappiosta ja lopullisesta kohtalosta, on
niiden havaittu olevan erittäin hyviä tällä alueella. (Rebecca Brown, joka
on tehnyt työtä vaikeasti sidottujen parissa, toteaa kirjassaan
"Valmistaudu sotaan", s. 347, että Ilmestyskirjan luku 18 ja kaksi
viimeistä lukua ovat erityisen hyviä). Mm. seuraavat jakeet, joissa
puhutaan paholaisen tappiosta, voivat olla hyviä. Jos näiden jakeiden lukeminen
tuottaa sinulle vaikeuksia ja pelkäät menettäväsi tajuntasi, voit heti
vastustaa paholaista Jeesuksen nimessä ja jatkaa sitten uudestaan lukemista:
- (1 Joh 3:8) ... Sitä
varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.
- (Kol 2:15) Hän
riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän
alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
- (Luuk 10:17-20)
Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: "Herra,
riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden."
18. Silloin hän sanoi
heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman.
19. Katso, minä
olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea
vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava.
20. Älkää kuitenkaan siitä
iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän
nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa."
- (Luuk 11:20-22) Mutta jos minä Jumalan
sormella ajan ulos riivaajia, niin onhan Jumalan valtakunta tullut teidän
tykönne.
21. Kun väkevä
aseellisena vartioitsee kartanoaan, on hänen omaisuutensa turvassa.
22. Mutta kun häntä
väkevämpi karkaa hänen päällensä ja voittaa hänet, ottaa hän häneltä kaikki
aseet, joihin hän luotti, ja jakaa häneltä riistämänsä saaliin.
- (Matt 4:10) Silloin
Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on:
'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'"
- (Matt 25:41) Sitten
hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te
kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja
hänen enkeleillensä.
- (Ilm 20:10) Ja
perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös
peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
- Ilmestyskirjan
luvut 18-22
ESINEET
- (5 Moos 7:25,26) Heidän
jumaliensa kuvat polttakaa tulessa. Älä himoitse hopeata ja kultaa, joka
niissä on, äläkä ota siitä itsellesi mitään, ettet joutuisi sen paulaan, sillä
se on Herralle, sinun Jumalallesi, kauhistus.
26. Äläkä vie sitä
kauhistusta taloosi, ettet sinäkin samoin kuin se joutuisi vihittäväksi
tuhon omaksi. Katso se inhottavaksi ja kauhistavaksi, sillä se on vihitty tuhon
omaksi."
- (Apt 19:17-19) Ja
tämän saivat tietää kaikki Efeson asukkaat, sekä juutalaiset että
kreikkalaiset; ja heidät kaikki valtasi pelko, ja Herran Jeesuksen nimeä
ylistettiin suuresti.
18. Ja monet niistä,
jotka olivat tulleet uskoon, menivät ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa.
19. Ja useat
niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja
polttivat ne kaikkien nähden; ja kun niiden arvo laskettiin yhteen,
huomattiin sen olevan viisikymmentä tuhatta hopearahaa.
Yksi este vapautumiselle
voivat olla erilaiset okkulttisessa käytössä olleet esineet. Jos henkilön
kodissa on epäjumalanpalveluksessa käytettyjä esineitä tai niiden ylle on
lausuttu loitsuja, voivat ne olla pahojen henkien tukikohta. Monet näistä
esineistä voivat itsessään olla neutraaleja, mutta jos niihin liittyy loitsuja,
tuovat ne aina rasituksen kodin ylle - rasituksen, joka ei väisty ennen kuin
esine on hävitetty. Tällaisia esineitä, jotka voivat olla väylä paholaiselle
ihmisen kotiin ja jotka kannattaa hävittää, voivat olla seuraavat esineet.
Jokaisen esineen kohdalla voidaan lausua myös luopumisrukous, kun hävitetään
se:
- Astrologinen,
spiritistinen ja maaginen kirjallisuus on yksi suurin väylä paholaiselle.
Tunnetuin tämän alueen kirjoista lienee 6. ja 7. Mooseksen kirja
eli Musta Raamattu, joka sisältää laajan valikoiman loitsuja, opetusta
yhteydenpidosta henkiin ja jolla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä
Raamatun kanssa. Kurt Koch kertoo kirjassaan "Onko paholainen
olemassa?" (s. 129-139) lukuisia esimerkkejä siitä, miten tämä kirja on
tuottanut vaikeita sukuhistorioita, mielensairauksia ja sen, että näiden
ihmisten ja heidän jälkeläistensä on myöhemmin vaikea kääntyä Kristuksen
puoleen.
- Monet matkamuistot kuten
epäjumalankuvat ja -patsaat, fetissit, taikarummut ja paholaisen naamiot voivat
olla pahojen henkien tukikohtia, koska monet niistä on vihitty
epäjumalanpalvelukseen ja niiden ylle on lausuttu loitsuja. Useat ihmiset
tuovat kirouksen kotiinsa viedessään sinne näitä matkamuistoja.
- Talismanit, amuletit ja
taikakalut, joiden ajatellaan omaavan taikavoimia ja joiden ajatellaan tuovan
onnea, voivat olla väylä paholaiselle. Samanlaisia esineitä, joihin liittyy
ihmisen taikauskoa, ovat myös pyhimysten kuvat, patsaat, pyhäinjäännökset ja
krusifiksit.
- Heavy-rock ja muutkin
kasetit sekä levyt voivat olla haitallisia. Monet näistä yhtyeistä ovat
satanistien omistamia ja ne ovat vihkiytyneet saatananpalvonnalle.
- Ihon alle laitetut
esineet kuten metallineulat voivat olla yleisiä saatananpalvonnassa tai
luonnonkansojen uskonnonharjoituksessa. Tällaiset esineet pitäisi poistattaa
lääkärissä tai pyytää Herraa ottamaan ne pois, koska ne ovat väylä
henkivalloille.
- On myös lahjaksi saatuja
ei-okkulttisia esineitä, joihin voi liittyä kirous, ja joita on usein vaikea
tiedostaa, ellei Jumala anna erityistä erottelukykyä. Nämä esineet voivat
itsessään olla neutraaleja, mutta niihin liittyvä kirous voi tuoda rasituksen
kotiin.
- Kristallit, joita
erityisesti uuden aikakauden liikkeessä käytetään, voivat olla haitallisia sen
tähden, että niitä on käytetty pahan palveluksessa. Muuten ne ovat itsessään
neutraaleja esineitä.
- Nykyään mitä
erilaisimmat lasten lelut ja pelit sisältävät okkultismiin liittyviä symboleita
ja asioita. Näistä esineistä on varmasti syytä keskustella ensin lasten kanssa
ja selittää heille, miksi niistä on syytä luopua ja hävittää ne.
KIROUKSET
- (San 26:2) Kuin
liitävä lintu, kuin lentävä pääskynen on aiheeton kirous: ei se toteen käy.
Jos otetaan esille
asioita, joiden takia voidaan olla sidottuja, kuuluvat tähän joukkoon muiden
lähettämät kiroukset. Hyvin mahdollista on, että voidaan olla sairaita ja
kärsiä tunne-elämän ongelmista muiden kirousten takia, joita on langetettu
ihmiselle itselleen tai hänen suvulleen vihamielisten ihmisten taholta.
Ongelmana kirouksissa lisäksi on, ettei niitä ole aina niin helppo havaita ja
tietää, mistä ne ovat lähtöisin.
Seuraava erään henkilön kirjoittama kirje kuvaa hyvin asiaa:
"Olen juuri
selvinnyt vihollisen hirvittävästä hyökkäyksestä. Verenvuoto, sydänsairaus,
sydämentykytys ja uupumus. Koko olemukseni on romahdustilassa. Äkkiä tuli
mieleeni rukouksessa ollessani rukoilla kaikkia psyykkisiä voimia vastaan,
joita minuun kohdistettiin (psyykkinen 'rukous'). Uskossa ja Jeesuksen veren
voimassa leikkasin itseni irti siitä, ja tulos oli ihmeteltävä. Yhtäkkiä
hengitykseni tuli normaaliksi, verenvuoto lakkasi, uupumus hävisi, kaikki kipu
poistui ja elämä palasi ruumiiseeni. Siitä pitäen olen virvoittunut ja
vahvistunut. Jumala antoi minun tietää vahvistaessaan vapautumistani, että
tilani johtui siitä, että ryhmä petettyjä sieluja oli oppositiossa minua
vastaan ja kohdistivat 'rukouksensa' minuun. Jumala on käyttänyt minua
vapauttamaan heistä kaksi, mutta toiset ovat hirvittävässä kuilussa..."
(12)
Kuitenkin, jos epäilet
ongelmiesi taustalla olevan kirouksen, voit sinä vapautua näistä siteistä. Voit
yksinkertaisesti käskeä kirousta murtumaan ja niitä aiheuttavia pahoja voimia
poistumaan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Samoin voit pyytää Jumalalta erikoista
suojaa vihaa vastaan ja että Jumala katkaisisi kaikki yhteydet sinun ja
henkimaailman hyökkäysten väliltä. Se voi tapahtua esim. seuraavalla tavalla:
"Jeesuksen
Kristuksen nimeen murran kaikki kiroukset, jotka on langetettu minua vastaan. Samalla
käsken Jeesuksen Kristuksen nimessä kaikkia demonisia voimia ja sairauksia
poistumaan minusta ja ympäriltäni sekä perheeni elämästä ettekä koskaan saa
palata.
Ja Herra, rakas taivaallinen Isä, pyydän,
että annat minulle suojan vihaa vastaan ja että katkaiset kaikki yhteydet minun
ja henkimaailman hyökkäysten väliltä. Lisäksi minä tahdon siunata niitä
ihmisiä, jotka ovat puhuneet minusta pahaa ja kironneet. Jeesuksen nimeen,
amen."
PERINTÖ
- (3 Moos 26:38,39)
Ja te häviätte kansojen sekaan, ja vihollistenne maa nielee teidät.
39. Ja ne teistä,
jotka jäävät jäljelle, riutuvat teidän vihollistenne maassa syntivelkansa
tähden; ja myös isiensä syntivelan tähden he riutuvat niinkuin nekin.
- (1 Piet 1:18,19)
tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla,
lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne,
19. vaan Kristuksen
kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,
Eräs asia, johon emme aina
niinkään kiinnitä huomiota, on hengellisen perinnön vaikutus ihmisten elämään.
Hengellisen perinnön vaikutus voi ilmetä siinä, että perimme hengen maailmassa
sekä myönteisiä että kielteisiä asioita, sekä siunauksia että kirouksia, jotka
voivat vaikuttaa elämäämme. Usein nämä perintönä tulleet asiat voivat aiheuttaa
seurauksia kolmanteen ja neljänteen (2 Moos 20:5) ja jopa useampaan sukupolveen
asti.
Selvimmin perinnön vaikutus varmaankin ilmenee salaoppien
alueella. Monet ovat voineet periä okkulttisia kykyjä kuten telepatia,
selvänäkö, ennaltatietäminen, henkiparannus sekä yleisen spiritistisen
rasituksen. Puhutaan myös erityisistä tietäjäsuvuista, joissa nämä asiat
kulkevat perintönä. Samanlaisia siteitä voivat lisäksi olla mormoni- ja
vapaamuurarivalat sekä se, että vanhemmat ovat antaneet parantaa itsensä
maagisesti.
Merkillepantavaa edellisenkaltaisissa siteissä on, että vaikka
henkilö ei koskaan olisi ollut tekemisissä kyseisten asioiden kanssa, tulee
spiritistinen rasitus usein ilmi viimeistään silloin, kun hän yrittää kääntyä
Jumalan puoleen. Hänestä voi silloin tuntua kuin seinä olisi vastassa ja hän
voi joutua koviin taisteluihin. Monet uskovien ongelmat johtuvat juuri näistä
siteistä, koska niitä ei ole koskaan ymmärretty tuoda Jumalan valoon. Ne voivat
edelleen vaikuttaa elämäämme.
Kuitenkin väärän perinnön vaikutus voidaan katkaista tuomalla
nämä asiat valkeuteen eli tunnustamalla ne Jumalalle. Me voimme pyytää häntä
antamaan anteeksi nämä synnit (Tämä ei tarkoita, että voisimme vaikuttaa jo
kuolleiden esi-isiemme kohtaloon, vaan sitä, että olisimme itse vapaita näiden
asioiden vaikutuksesta.) sekä myös ne, joista ei olla tietoisia. Näin
tehden katkaisemme tukikohdan pahoilta hengiltä, jotka yrittävät vaikuttaa
meihin perinnön kautta. Voimme myös pyytää Jumalaa erottamaan meidät kaikista esi-isien
pahoista teoista. Syntien tunnustamisesta puhuvat mm. seuraavat Raamatun
jakeet:
- (3 Moos 26:39-41)
Ja ne teistä, jotka jäävät jäljelle, riutuvat teidän vihollistenne maassa syntivelkansa
tähden; ja myös isiensä syntivelan tähden he riutuvat niinkuin
nekin.
40. Silloin he
tunnustavat syntivelkansa ja isiensä syntivelan, sen että ovat olleet
minulle uskottomat ja käyneet minua vastaan,
41. jonka tähden
minäkin kävin heitä vastaan ja vein heidät heidän vihollistensa maahan. Silloin
heidän ympärileikkaamaton sydämensä nöyrtyy, ja silloin he sovittavat
syntivelkansa.
- (Dan 9:16,17)
Herra, kaiken vanhurskautesi tähden, kääntyköön sinun vihasi ja kiivastuksesi
pois sinun kaupungistasi Jerusalemista, sinun pyhästä vuorestasi; sillä
meidän syntiemme tähden ja meidän isäimme pahojen tekojen tähden on
Jerusalem ja sinun kansasi tullut kaikkien häväistäväksi, jotka meidän
ympärillämme ovat.
17. Ja nyt, meidän
Jumalamme, kuule palvelijasi rukous ja hänen anomisensa ja valista kasvosi
pyhäkkösi ylitse, joka on autiona; Herran tähden.
- (Neh 9:2) Ja
Israelin heimo eristäytyi kaikista muukalaisista, astui esiin ja tunnusti
syntinsä ja isiensä rikkomukset.
- (Jer 14:20) Me
tunnemme, Herra, jumalattomuutemme, isiemme pahat teot, sillä sinua vastaan me olemme
syntiä tehneet.
Niinpä kun on kyseessä oma
elämäsi, voit tuoda nämä asiat Jumalan eteen ja tunnustaa ne hänelle. Voit
sanoutua niistä irti ja voit käskeä kaikkia vääriä voimia poistumaan Jeesuksen
Kristuksen nimessä ja hänen verensä perustuksella. Syntien tunnustaminen ja
käsky voivat tapahtua esim. seuraavalla tavalla. Lisäksi jos sinulla on
perintösairauksia, voit myös niitä nuhdella Jeesuksen nimessä, sivellä
sairaaseen paikkaan öljyä ja samalla pyytää Herralta parantumista:
"Herra, Isä,
tunnustan sinulle kaikki esivanhempieni ja vanhempieni synnit kuten noituus,
spiritismi, henkiparannus, moraalittomuus, väärät valat....... ja sanoudun
niistä irti. Kiitos siitä, että saan olla vapaa näiden syntien vaikutuksesta ja
kaikista pahoista hengistä Jeesuksen sovitustyön kautta. Kiitos siitä, että
hengellinen perintöni tulee Kristukselta eikä esivanhempieni synneistä,
amen."
"Saatana ja te
pahat henget, olen tunnustanut Jumalalle esivanhempieni ja vanhempieni synnit
ja väärät valat sekä sanoutunut niistä irti. Nyt teillä ei ole enää mitään
laillista oikeutta tällä alueella, koska Jeesuksen veren kautta nämä asiat on
saatu anteeksi ja niiden vaikutus on katkaistu. Sentähden käsken nyt Jeesuksen
Kristuksen nimessä teitä poistumaan minusta ja ympäriltäni, ettekä koskaan saa
palata."
VIITTAUKSET:
1. Rick Joyner: Soihtu
ja miekka (The Torch and the Sword), s. 45, 46
2. Audrey Harper ja Harry
Pugh: Tanssii saatanan kanssa (Dance with the Devil), s. 64
3. Anton LaVey: The
Satanic Bible (New York: Avon Books, 1969), s. 18
4. Neil T. Anderson:
Enemmän kuin voittaja (The Bondage Breaker), s. 130
5. Päivi Niemi: Stooreja varjojen maasta, s. 97
6. Jessie Penn-Lewis:
Pyhien sota (War on the Saints), s. 13
7. Corrie ten Boom:
Lyöty vihollinen (Defeated Enemies), s. 31,32
8. Charles G. Finney: Ihmeellisiä herätyksiä, s. 296
9. Rick Joyner: Kutsu
(The Call), s. 42,44
10. Corrie ten Boom: "Lyöty vihollinen", s.
11,12
11. Neil T. Anderson: "Enemmän kuin
voittaja", s. 61,62
12.
Sit. kirjasta "Sielun piilevä voima", Watchman Nee, s.46,47.
Kirjoitus alunperin kirjassa "Soul and spirit", Jessie Penn-Lewis, s.
58