|
|
|
Tartu kiinni |
Meidän oli siis voitettava kaikki tuollainen. Aloimme yksinkertaisesti kuunnellen, havainnoiden, oppien ja ponnistellen kuulemaan ja havaitsemaan mitä näillä tyytymättömillä nuorilla ihmisillä oli sanottavaa. Vähitellen aloimme käsittää sen perspektiivin, josta he katselivat taakseen jättämäänsä maailmaa. Ja vähitellen he alkoivat tajuta, että me olimme siellä rakkaudesta heihin, emmekä saarnataksemme heille nujertaaksemme heidät. (8) Ihmissuhteilla on siis
merkitystä niin arkielämässä kuin haluttaessa johdattaa ihmisiä armon
tuntemiseen. Jos ne unohdetaan ja emme arvosta ihmisiä, joiden kanssa olemme
tekemisissä tai tuomitsemme heidät, niin he hyvin pian kääntävät selkänsä
Jumalalle – nämä asiat kulkevat käsi kädessä. Sen sijaan, jos pystymme
arvostamaan lähimmäisiämme emmekä tuomitse heitä (esim. vanhemmat, jotka
ovat lapsiaan kohtaan liian jyrkkiä epäoleellisissa asioissa), he pystyvät
helpommin omaksumaan meille tärkeät elämänarvot. Paljon parempi on pyrkiä
todelliseen ystävyyssuhteiden solmintaan kuin olla etevä väittelyssä ja omata
käännyttävä, ”minä olen oikeassa, sinä väärässä-asenne”. Kunnon ihmissuhteiden
kautta ihmisten on paljon helpompi vastaanottaa evankeliumi: Seurakunta
muutti pienestä, syrjäisestä rakennyksesta näkyviin, etsijäystävällisiin
ravintolatiloihin. Tämä merkitsi huomattavaa muutosta seurakunnan toiminnalle.
DeWitt haastoi jokaista seurakuntalaista solmimaan ystävyyssuhteen yhden tai
kahden seurakunnattoman ihmisen kanssa ja kutsumaan heitä mukaan kokemaan
yhteyttä. Kun ihmiset ottivat DeWittin ehdotuksen myönteisesti vastaan,
seurakunta alkoi räjähdysmäisesti kasvaa. (9) Pelastumattomien
tavoittaminen. Toiseksi on hyvä
huomata, tavoitetaanko pelastumattomat ihmiset. Paavali kirjoitti: ”usko tulee
kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta”, joten evankeliumin täytyy
kulkeutua niille ihmisille, jotka eivät ole sitä kuulleet. Tarvitaan sitä, että
he saavat kuulla sen selkeänä ja yksinkertaisena voidakseen vastaanottaa
pelastuksen. Jos unohdamme sen tai meillä ei ole huolta lähimmäisistämme emmekä
edes rukoile heidän puolestaan, olemme kadottaneet alkuperäisen näkymme. On kuitenkin hyvä kysyä, jääkö evankeliumi vain seurakuntien ja
kirkkojen sisäpuolelle? Jääkö se vain niiden kuultavaksi, jotka ovat kuulleet
sen jo useita kertoja aiemmin? On mahdollista, että olemme syyllistyneet juuri
siihen. Kun Jeesus lähti etsimään kadonneita, olemme saattaneet toimia
päinvastoin emmekä mukavuudenhalumme takia ole tehneet mitään lähimmäistemme
pelastuksen hyväksi. Emme ole ottaneet todesta Jeesuksen lähetyskäskyä, jossa
hän kehotti meitä menemään kaikkeen maailmaan. Onko meillä edes haluakaan
lähteä: -
(Matt 28:19) Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun
opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen -
(Mark 16:15) Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen
maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. -
(Jes 6:8) Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: "Kenenkä minä lähetän? Kuka
menee meidän puolestamme?" Minä sanoin: "Katso, tässä minä
olen, lähetä minut". T.L. Osborn on tärkeässä
kirjassaan ”Kirkosta kadulle” ottanut saman asian esille. Hän toteaa, miten me
keskitymme liian paljon kirkkorakennuksiin kuin ulkopuolella oleviin ihmisiin.
Unohdamme, että useimmat eivät koskaan – kokousilmoituksista ja kutsuista
huolimatta – tule hengellisiin tilaisuuksiin, koska eivät välitä niistä. Vasta
sitten kun he pelastuvat he tulevat seurakuntiin. Tarvitsemme sen tähden
asenteen muutosta, että pystyisimme muuttamaan ajatustapamme ja tavoittamaan
nämä eksyneet lampaat: Käytännöllisesti
katsoen kaikki seurakunnallinen evankelioiminen tapahtuu tällaisen
ennakkokäsityksen vallassa: Jos jollakin tavalla saamme syntiset kirkkoihimme
ja rukoushuoneisiimme, he pelastuvat! Niinpä järjestämme erityisiä
herätysviikkoja. Kutsumme erinomaisia puhujia… Mutta – kaikesta huolimatta – ihmisiä
tuleekin häviävän vähän. Miksi? Koska useimmat syntiset eivät halua tulla
kirkkoihin! … Mitä meidän siis tulee tehdä? Täydellisesti hylätä ennakkokäsityksemme! Mitä tarkoitan tällä? Tarkoitan, että meidän tulee myöntää
itsellemme, että koska pelastumattomien enemmistö ei koskaan tule
kirkkorakennuksiin pelastuakseen, ja koska suurena tehtävänämme on syntisten
saavuttaminen evankeliumilla, meidän täytyy muuttaa asennoitumisemme ja
kuljettaa evankeliumi sinne missä syntiset ovat – pyhäkön ulkopuolelle – toimia
aivan niin kuin alkuseurakunta toimi. (10) Rahankäyttö. Se, arvostammeko evankelioimistyötä, ilmenee siitä,
mihin käytämme rahamme. Käytämmekö kaiken ylimääräisen rahan, joka meiltä jää
tarpeellisten menojen jälkeen, vain itsekkäästi ja omaksi huviksemme, vai
käytämmekö sitä evankeliumin levittämiseen ja lähetystyöhön. Rientääkö kukin
meistä vain ”oman huoneensa hyväksi” (Hag 1:9), mutta unohdamme kokonaan
Jumalan työn? Mihin asioihin satsaamme tässä elämässä ja missä on aarteemme?
Keräämmekö niitä taivaaseen vai ainoastaan maan päälle kuten Jeesus sanoi: -
(Matt 6:21) Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi. Tärkeää siis on, että
satsaamme evankeliumin työhön, etteivät ihmiset joudu kadotukseen. Jos voimme
varoillamme vaikuttaa siihen, että he saavat kerran taivaassa iloita yhdessä
kanssamme, kuinka tärkeätä onkaan, ettemme ole itsekkäitä ja elä vain
itsellemme. Jo pienillä uhrauksilla voidaan vaikuttaa siihen, että evankeliumi
leviää. Jos itsellämme ei ole kutsua varsinaiseen lähetystyöhön
kaukaisiin maihin, voimme kaikesta huolimatta tukea tällaista työtä. Oswald J. Smith
on kirjoittanut: Ette
ehkä voi mennä lähetyskentälle. Tuskin koskaan pääsette edes näkemään
lähetyskenttää. Mutta voitte … varoillanne tehdä jollekin toiselle
mahdolliseksi pääsyn sinne. Voitte lähettää sijaisen. Ja jos teette sen
lähettämällä varojanne lähetyssaarnaajien kannattamiseen, on palkkanne oleva
eräänä päivänä yhtä suuri kuin niiden, jotka todella menivät lähetyskentille. Haluan toistaa jälleen hyvin rakkaan
iskulauseemme: ”Jokainen kristitty on lähetyssaarnaaja.” (11) Evankelistat. Asia, joka tässä yhteydessä on hyvä ottaa
esille, ovat evankelistat. He ovat tärkeitä seurakunnan kasvun ja herätyksen
kannalta. Esim. Suomessa oli joitakin vuosikymmeniä sitten useita kiertäviä
evankelistoja, mutta nykyään heitä näkee paljon vähemmän. Se ei varmastikaan
tarkoita, että evankelistan virka olisi kadonnut, vaan että monet heistä ovat
syrjässä eivätkä käytä lahjaansa. Eräiden tutkimusten mukaan vajaalla 10
prosentilla ihmisistä seurakunnassa on evankelistan armoitus. Tämä ryhmä on
hyvä saada mukaan hengelliseen työhön ja käyttämään lahjaansa. Kun näin todella
tapahtuu ja evankelistat saavat tukea työhönsä, tulevat monet vedetyksi Jumalan
valtakuntaan. Kokouspaikat. Tavallisesti ihmisille on suuri kynnys tulla
kirkon ja seurakunnan tilaisuuksiin. He eivät lähde niihin. Sen sijaan he
voivat mennä tilaisuuksiin, jotka järjestetään ravintoloissa, hotelleissa ja
teattereissa, koska ovat tottuneet käymään niissä. Sen tapaiset paikat
kiinnostavat heitä enemmän. Pelastusarmeijan perustaja William Booth huomasi
tämän: Alhaisilla
kansanluokilla on katkera vastenmielisyys kirkkoja ja Herran huoneita kohtaan.
Tämä on ikävä seikka, enkä minä voi sitä auttaa, mutta totta se on. Heillä ei
ole halua käydä kirkoissa ja Herran huoneissa, mutta heitä haluttaa kyllä käydä
teattereissa ja muissa näyttelyhuoneissa ja sen tähden käytämmekin me
kokouspaikoiksemme näitä paikkoja. (12) Tiedotusvälineet. Nykypäivänä
on mahdollisuus käyttää joukkotiedotusvälineitä kuten TV ja radio. Niissä
tavallisen ihmisen rooli on pieni, paitsi että hän voi tukea niitä hengellisiä
järjestöjä, jotka toimivat sillä alueella. Tällainen työ on erittäin tehokasta
tavoittaessaan miljoonia ihmisiä. Entä sitten nettityö? Yksi keino on laittaa linkkejä niille
sivuille, missä evankeliumi tulee selkeästi esille. Mitä enemmän on linkkejä
erilaisiin kirjoituksiin tai muuhun hengelliseen materiaaliin, sitä helpommin
ihmiset löytävät ne hakukoneiden kautta. Linkkien määrä on tärkeä tekijä siinä,
miten sivuille löydetään. Sielunhoito. Eräs ongelma monissa kirkoissa ja seurakunnissa on
jälkihoidon puute. Ne voivat järjestää kokoussarjoja ja tavoittaa tuhansia,
mutta niissä ei ole mitään organisoitua jälkihoitoa ja harjoitettuja
työntekijöitä, jotka vastaisivat sielunhoidosta ja pitäisivät yhteyttä ihmisiin
(vierelläkulkijoita, joilla tavallisesti on samanlainen tausta ja
sukupuoli). Puuttuu tasapaino evankelioimisen ja sielunhoidon välillä. Bill
Hybels on havainnut tämän ja muita ongelmia useissa seurakunnissa: Matkustaessani ympäri maailmaa olen nähnyt paljon tasapainottomia
seurakuntia. Jotkin evankelioivat hyvin tehokkaasti, mutta ne eivät
opetuslapseuta uusia uskovia. Jotkin seurakunnat ovat hyviä opettamaan ja
saarnaamaan, mutta eivät välitä yhteisöllisyyden arvosta eivätkä harrasta
pienryhmiä. Jotkin seurakunnat keskittyvät sekä evankeliointiin että
opetuslapseuttamiseen, mutta eivät suuntaudu kärsivän maailman tarpeisiin; he
eivät välitä köyhistä. Halusimme olla varmoja, että kun kasvoimme, pääsisimme
yhä lähemmäksi Apostolien tekojen 2. luvun seurakunnan täydellistä tasapainoa.
(13) Entä ihmisten tarpeet
hengellisissä tilaisuuksissa? Jos ei oteta huomioon tavallisissa
elämänvaikeuksissa kamppailevia ihmisiä, vaan keskitytään ainoastaan
pelastukseen, esiintyy sillä alueella ainakin kolme ihmisryhmää: pelastusta
etsivät, luopuneet ja epävarmat: Pelastumattomat. Kun ihminen ensi kertaa etsii pelastusta ja
jumalayhteyttä, on joitakin jakeita, jotka sopivat siihen tarkoitukseen.
Seuraavat jakeet tuovat pääasian hyvin esille: Jes
53:6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä
poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän
syntivelkamme. Tämä jae osoittaa, miten me kaikki olemme olleet erossa Jumalasta ja syntisiä, mutta miten Jumala siirsi syntimme oman Poikansa päälle. Joh
5:39,40 Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen
elämä, ja ne juuri todistavat minusta; 40.
ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän. Nämä jakeet osoittavat, miten Jeesuksessa on iankaikkinen elämä ja miten voimme kääntyä hänen puoleensa rukouksessa. Joh
1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla
Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä. Tämä jae osoittaa, miten meidän täytyy vastaanottaa Jeesus elämäämme, jotta meistä tulisi Jumalan lapsia. Ihminen voi lausua pelastusrukouksen sielunhoitajan perässä sekä kiittää lopuksi siitä, että on vastaanottanut pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa. Luopiot. Ihminen, joka joskus on ollut
Jumalan yhteydessä, mutta sitten luopunut, tarvitsee erilaista ohjausta kuin
edellisen ryhmän henkilöt. Ehkä paras jae on 1 Joh 1:9. Se tuo luopuneen
henkilön siihen tienhaaraan, missä hän oli erkaantunut Jumalasta, mutta miten
hän voi uudestaan saada kaikki syntinsä anteeksi.
-
(1 Joh 1:9) Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja
vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät
kaikesta vääryydestä. Epävarmat henkilöt ovat niitä, jotka epäilevät pelastustaan.
Toisina päivinä he tuntevat itsensä pelastuneiksi ja toisina päivinä epäilevät
samaa asiaa. Heidän ongelmansa on, että he katsovat liikaa itseensä, omiin
tekoihinsa ja tunteisiinsa kuin siihen, mitä Jeesus on tehnyt heidän puolestaan.
Seuraavantyyppiset jakeet voivat auttaa tällaisia henkilöitä: -
(Gal 3:1) Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin
eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? -
(Joh 1:29) Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi:
"Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! -
(1 Joh 5:13) Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan
Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.
|