LUKU 3 -
Evoluution
tärkeimmät tekijät
Kun puhutaan siitä, mikä tai
mitkä asiat vievät kehitystä ja evoluutiota eteenpäin, on yleensä
ylivoimaisesti tärkeimpinä tekijöinä mainittu mutaatiot ja luonnonvalinta.
Koulun oppikirjassa (Koulun biologia, lukiokurssi 2-3, 1987, Tast – Tyrväinen –
Mattila – Nyberg, s. 165) on seuraavanlainen otsikko, joka viittaa niiden
oletettuun merkitykseen evoluution eteenpäinviejinä:
18
Muuntelu ja valinta evoluutiotekijöinä
MUTAATIOT. Mutaatioiden pitäisi siis viedä kehitystä eteenpäin
ja aikaansaada uusia lajeja. Ja niiden vaikutuksesta on tehty myös useita
kokeita, varsinkin banaanikärpäsillä.
Jos kuitenkin lähdemme tutkimaan tätä asiaa, on mutaatioiden
käyttö kehityksen eteenpäinviejinä kyseenalaista. Kokeet, joita on tehty
vuosikymmeniä ja joissa on syntynyt mutaatioita, eivät osoita niiden olevan
niin tärkeitä kehityksen kannalta kuin on oletettu. On tehty ainakin seuraavat
havainnot, jotka eivät tue kehitystä:
Tiettyjen rajojen
sisällä. Ensinnäkin on huomattu, että
mutaatiot tapahtuvat aina tiettyjen rajojen sisällä. Ne eivät synnytä uusia ja
aivan ennennäkemättömiä rakenteita, vaan saavat aikaan muutoksia jo
olemassaolevissa elimissä. Yleensä muutokset, joita havaitaan, ovat
suhteellisen yksinkertaisia ja mitättömiä. Esim. banaanikärpäsissä voi esiintyä
epämuodostuneita siipiä ja raajoja sekä vähäisiä muutoksia muissa elimissä,
muttei kuitenkaan mitään uusia ja hyödyllisiä jäseniä.
Sensijaan kokeita tehdessä on havaittu, että rajan ylittäminen
johtaa tavallisesti vain kuolemaan ja steriliyteen tai sitten eliölajit
pyrkivät palautumaan normaaleiksi muutaman sukupolven kuluttua. Se johtuu
siitä, että perinnöllisyys pyrkii pitämään kantalajit samanlaisina ja
vaihteluskaala on pitemmän ajan kuluessa jokseenkin olematonta.
Monet tutkijat myös kiistävät, että mutaatiot saisivat aikaan
laajamittaisia muutoksia. He viittaavat siihen, miten ne tapahtuvat vain
määrättyjen rajojen sisällä. Katsomme muutamia heidän kommenttejaan:
Vaikka
meidän aikanamme onkin tutkittu monia tuhansia muuttumia, ei ole tavattu yhtään
selvää tapausta, jossa muuttuma olisi tehnyt eläimen monimutkaisemmaksi,
synnyttänyt uuden rakennepiirteen tai edes aiheuttanut syvällekäyvän uuden
sopeutumisen. (R.D. Clark, Darwin: Before and After, s. 131)
Tuntemamme
mutaatiot, joiden ajatellaan olevan vastuussa elollisen maailman luomisesta,
ovat yleensä joko elimen menetyksiä, häviämisiä (pigmentin menetys, lisäkkeen
menetys) tai olemassa olevan elimen kahdentumisia. Missään tapauksessa ne eivät
koskaan tuota mitään todella uutta tai omaperäistä orgaaniseen järjestelmään,
mitään sellaista, mitä voitaisiin pitää uuden elimen perustana tai uudenlaisen
toiminnon alkuunpanona. (Jean Rostand: The Orion Book of Evolution, 1961, s.
79)
Kokeellisen
mutaatiotutkimuksen tulokset eivät kerro mitään makroevoluutiosta. Toistaiseksi
tunnetut tosiasiat mutaatiotapahtumasta viittaavat siihen, että mutaatiot
tapahtuvat ahtaissa rajoissa. Eliöiden muuttuminen mikroevoluution rajojen
ulkopuolelle ei selity tunnettujen mutaatioiden avulla. (Siegfried Scherer ja Reinhard
Junker: Evoluutio, kriittinen analyysi, s. 69)
Ei uusia lajeja. Toiseksi on hyvä huomata, ettei kokeilla ole saatu
syntymään uusia lajeja. Kun banaanikärpäsellä on tehty kokeita satojatuhansia
ja miljoonia kertoja sekä vuosikymmenien ajan, voisi olettaa, että se olisi jo
muuttunut esim. ampiaiseksi, madoksi tai perhoseksi. Kuitenkaan mitään
sellaista ei ole havaittu, vaan banaanikärpänen on yhä edelleen pysynyt
banaanikärpäsenä. Se on ollut koko ajan oma lajinsa eikä ole kokenut muutosta
joksikin muuksi eliöksi.
Niinpä "Darwin Retried" -kirjan kirjoittaja (Norman
Macbeth, Darwin Retried, 1971, s. 33) on kertonut tunnetusta
perinnöllisyystieteilijästä, edesmenneestä, Richard Goldschmidtistä ja hänen
tutkimuksistaan. Tämä tunnettu tutkija totesi, ettei edes tuhat mutaatiota
yhdessä yksilössä olisi aikaansaanut uutta lajia, koska muutokset olivat niin
pieniä. Tämä osoittaa, etteivät mutaatiot voi viedä kehitystä eteenpäin kuten
on oletettu:
Tarkkailtuaan
useiden vuosien ajan banaanikärpäsissä ilmenneitä mutaatioita Goldschmidt
vaipui epätoivoon. Hän valitti, että muutokset olivat niin toivottoman pieniä,
että vaikka tuhat mutaatiota yhtyisi yhdessä yksilössä, ei silti olisi syntynyt
uutta lajia. (13)
LUONNONVALINTA. Mutaatioiden lisäksi on esitetty toiseksi evoluution
aikaansaajaksi luonnonvalintaa eli kyvykkäämmän eloonjäämistä. Tämä oli
Darwinin mielestä pääsyy evoluution takana. Hän uskoi, että parhaiten
sopeutuvan eloonjääminen voisi selittää koko evoluution.
Jos kuitenkin ajattelemme tätä käsitystä, on se varsin
ongelmallinen. Sen ongelma on siinä, ettei luonnonvalinta voi aikaansaada
mitään uutta, koska sehän aina valitsee vain siitä, mikä on vanhaa ja valmista.
Se ei voi synnyttää yhtään uutta lajia tai luoda uutta, koska pelkkä
eloonjääminen ei voi saada sitä aikaan. Se voi vain säilyttää jo olemassaolevia
lajeja ja valita niistä.
On kyllä totta, että jokin eliö voi olla sopivampi kuin toinen
ja sillä on paremmat mahdollisuudet jäädä henkiin, mutta ei siitä ole enää apua
tuon eliön luomisessa tai muuttamisessa. Se ei voi enää muuttua joksikin muuksi
lajiksi, jos se on sattunut syntymään esim. leijonaksi. Se pysyy varmasti
leijonana elämänsä loppuun saakka, samoin kuin kirahvi ja muutkin lajit pysyvät
samoina. Darwinin teoria ja luonnonvalinta ei siis voi selittää uusien lajien
syntyä, koska se valitsee jo olemassaolevista lajeista ja muodoista:
Tässä
Darwinin selitysperiaate pettää ratkaisevasti. Luonnollinen valinta voi ehkä
selittää, miten parhaiten varustetut jäävät eloon, mutta se ei silti voi
selitää, miten parhaiten varustetut tulevat esiin. Luonnollinen valinta ei voi
tuottaa uusia ominaisuuksia, se voi vain tilaisuuden tullen valita jo
olemassaolevien ominaisuuksien kesken. Uutta elintä ei voida
"valita", se täytyy luoda! Jo olemassa olevaa perintöaihetta ja
mahdollisuuksia voidaan keinollisesti viljellä, mutta ei luonnollinen eikä
keinollinenkaan valinta pysty tuottamaan uutta. Luonnollinen valinta voi ehkä
selittää, miten jotkut tuhoutuvat, mutta ei, miten jotkut syntyvät. (14)
Entä sitten jalostus eli
ihmisten suorittama valinta? Onko sen kautta voitu todistaa uusien lajien
syntymistä?
Tässä on kuitenkin aivan sama ongelma kuin luonnonvalinnassakin:
uusien lajien syntymättömyys. On kyllä totta, että muutoksia ja vaihtelua voi
esiintyä esim. kotieläimissä – hevosissa, koirissa ja kissoissa - mutta on myös
havaittu, että on aina tietyt rajat joiden yli ei päästä, aivan kuten
mutaatioissakin. Jalostustyö, jota on suoritettu eläinten parissa
säännöllisesti yli 2000 v. ajan, on kiistatta osoittanut, että eläimiä voi
jalostaa vain lajin sisällä. Eläimet ja kasvit eivät ole muuttuneet sen
seurauksena muuksi lajeiksi, vaan perinnöllisyys on pyrkinyt pitämään
kantalajit erillään.
Katsomme lainausta jalostuksen rajoituksista (On Call, 3.7.1972,
s. 8,9). Se osoittaa, miten jalostuskokeet enemmänkin kumoavat kehitysteorian
kuin tukevat sitä:
Jalostajat
havaitsevat tavallisesti, että muutaman sukupolven kuluttua jalostuksessa
saavutetaan ääriraja, jota pidemmälle edistyminen ei ole mahdollista, eikä ole
muodostunut yhtään uutta lajia --. Jalostuskokeet näyttäisivät sen tähden
pikemminkin kumoavan kehitysteorian kuin tukevan sitä. (15)
