HENKIPARANNUS. Ensinnäkin henkiparannus on yksi
vaihtoehtolääketieteen monista menetelmistä. Se perustuu siihen, että siinä
henkilö pyrkii keskittymisen kautta saamaan yhteyden rajan taakse hengellisiin
olentoihin, joita pidetään poismenneiden kuolleiden henkinä; eli yleensä maan
päällä aikoinaan eläneinä lääkäreinä. Henkiparantaja toimii siis prosessissa vain
välikappaleena ja hän esittää pyynnön lääkärihengilleen, joiden uskotaan olevan
todellinen parantumisen lähde. Hän pyrkii sopusointuun näiden henkiolentojen
kanssa voidakseen välittää parantavia voimia, ja voi myös tarvittaessa vaipua
transsitilaan, jonka syvyys voi vaihdella. Sen syvyys riippuu usein sairauden
laadusta ja vakavuudesta.
Esim. tunnettu brasilialainen parantaja Arigo, eli Jose Pedro
Freitas, joka uskoi tekevänsä parannustyötä v. 1918 kuolleen saksalaisen
lääkärin Adolpho Frizin avulla, meni jopa niin syvään transsiin, ettei
jälkeenpäin muistanut lainkaan, mitä oli tapahtunut. Samoin Harry Edwardsista,
tunnetusta henkiparantajasta, kerrotaan eräässä hänen kirjassaan vastaavaa:
"Hän pyrki transsiin, joka oli edellytyksenä yhteyden saamiselle
henkiystäviin. Potilasta tunnustelemalla paikallistettiin sitten sairauden
pesäke. Sen jälkeen parantajameedion käsistä virtasi potilaaseen voimia, jotka
tämä tunsi lämpönä." (1)
Merkillepantavaa
henkiparannuksen kohdalla on myös se, että se muistuttaa hyvin paljon
tavallista spiritismiä. Se tulee ilmi ainakin kolmessa eri asiassa, jotka ovat
yhteisiä niille molemmille. Nämä asiat ovat:
- Kummassakin tarvitaan
meedio, joko puhe- tai parantajameedio. Toisessa välitetään viestejä suun
kautta, kun taas henkiparannuksessa välitetään parantavia voimia yleensä käsien
kautta (kaukoparannus poikkeaa hieman tästä).
- Transsitila on
molemmissa ilmiöissä tavallinen.
- Kummassakin uskotaan
oltavan yhteydessä henkisiin olentoihin, joita pidetään poismenneiden kuolleiden
henkinä. Tavallisissa spiritisti-istunnoissa pyritään tavallisesti saamaan
yhteys sukulaisiin tai tunnettuihin julkisuuden henkilöihin, kun taas
henkiparannuksessa pyritään olemaan yhteydessä ns. lääkärihenkiin (tai
sitten myös pyhimyksiin kuten seuraavassa esimerkissä), eli henkilöihin,
jotka maan päällä ollessaan olivat lääkäreitä.
Esimerkin näiltä molemmilta alueilta kertoo Nicky Cruz
kirjassaan "Juokse henkesi edestä" (s. 18,19,178). Hän kertoo, miten
hänen vanhempansa toimivat kummallakin alueella, sekä välittäen viestejä
"kuolleilta" että toimien parantamisen alueella. He jatkoivat
toimintaansa lähes elämänsä viimevaiheille asti, kunnes havaitsivat totuuden
asiasta ja kääntyivät Jumalan puoleen:
"'Yhteydenotto
kuolleisiin' oli äidin erikoisala. Yliluonnollisista kyvyistä puhuttaessa
uskottiin, että hän oli hyvin 'herkkä' ja toimi porttina, jonka kautta henget
voivat puhua eläville. Olohuoneessamme äiti ja isä ja maksavat asiakkaamme
istuivat piirissä ja odottivat aaveen paljastavan läsnäolonsa...
Jokainen uskoi, etteivät äiti ja isä vain
puhuneet kuolleiden kanssa, vaan tekivät myös parannustyönsä poisnukkuneiden
avulla - erityisesti Raamatun kaikkein pyhimpien pyhimysten.
... Uskon, että kaunis viidakkokotimme oli
tulvillaan sellaisia pirullisia olentoja. Kun äiti meni hurmostilaan, hän salli
näiden pahojen, valehtelevien henkien tulla häneen ja puhua hänen kauttaan -
demonien, joilla on kyky teeskennellä olevansa rakkaitamme, jotka lähettävät
viestejä haudan tuolta puolen.
... Ryhtyessään harjoittamaan noituutta
isäni ja äitini eivät edes uneksineet, että pahat henget käyttivät heitä
hyväkseen. He luulivat aivan vilpittömästi auttavansa ihmisiä hyvien henkien
avulla.
He oppivat hirvittävän totuuden nopeasti.
Isä oli niin syvästi henkien vallan alla,
että hän vietti melkein kahdeksankymmentä vuotta ilman Kristusta. Totuus
valkeni hänelle sillä hetkellä, jolloin hän otti askeleen kohti
Vapahtajaa..."
Mitä Raamattu sanoo? Kun on kyseessä henkiparannuksen tausta, on siinä
siis selviä yhteyksiä tavalliseen spiritismiin. Niissä kummassakin tarvitaan
meedio, yleensä transsitila sekä uskotaan oltavan myös yhteydessä kuolleisiin.
Yhtäläisyydet niiden välillä ovat aivan ilmeiset.
Jos kuitenkin katsomme sitä, mitä Raamattu tästä alueesta sanoo,
kieltää se yhteydenoton vainajahenkiin tai myös vainajiin. Siinä osoitetaan
selvästi, ettei tämä asia ole Jumalan tahto ja suunnitelma kenenkään kohdalla.
Mutta mistä sitten johtuu näin kielteinen suhtautuminen koko asiaan?
Miksi yhteys vainajahenkiin on niin vakava asia kuten Raamattu osoittaa?
Vastaus tähän on kuitenkin yksinkertainen. Sillä kun ihminen on
iankaikkisuussielu ja Jumala rakastaa ihmistä eikä halua kenenkään joutuvan
kadotukseen, ovat nämä varoitukset sen takia. Ne ovat sen takia, ettei kukaan
ihminen joutuisi sidotuksi ja kadottaisi sieluaan, joka on iankaikkinen. Jumala
siis haluaa meidän parastamme ja siksi nämäkin varoitukset ovat tarpeen. Ne
koituvat hyödyksi jokaiselle, joka pitää niitä arvossa:
- (3 Moos 19:31) Älkää
kääntykö vainaja- ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette
tulisi heistä saastutetuiksi. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.
- (3 Moos 20:6) Ja
jos joku kääntyy vainaja- tai tietäjähenkien puoleen, lähtien haureudessa
kulkemaan heidän jäljessänsä, sitä ihmistä vastaan minä käännän kasvoni ja
hävitän hänet hänen kansastansa.
- (5 Moos 18:10-12) Älköön
keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan
tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta
tai velhoutta,
11. joka lukee
loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien
puoleen.
12. Sillä jokainen,
joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten
tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi.
- (Jes 8:19) Ja
kun he sanovat teille: "Kysykää vainaja- ja tietäjähengiltä, jotka
supisevat ja mumisevat", niin eikö kansa kysyisi Jumalaltansa?
Kuolleiltako elävien puolesta?
- (Jes 29:4) Silloin
sinä puhut maasta matalalta, sanasi tulevat vaimeina tomusta, sinä uikutat kuin
vainajahenki maasta, puheesi tulee supisten tomusta.
- (Apt 16-16-18) Ja
tapahtui meidän mennessämme rukouspaikkaan, että meitä vastaan tuli eräs
palvelijatar, jossa oli tietäjähenki ja joka tuotti paljon tuloja isännilleen
ennustamisellaan.
17. Hän seurasi
Paavalia ja meitä ja huusi sanoen: "Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan
palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien."
18. Ja tätä hän teki
monta päivää. Mutta se vaivasi Paavalia, ja hän kääntyi ja sanoi hengelle:
"Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähteä hänestä." Ja
se lähti sillä hetkellä.