LUKU 2
-
Miten
menneisyys voi vaikuttaa?
Jos ihmisellä on kolhuja
menneisyydestään, voivat ne siis muokata hänen nykyistä arkeansa. Ne voivat
paljon vaikuttaa siihen, millaiseksi hän näkee nykyisen elämänsä ja millaiseksi
se muodostuu.
Yleensä on kolme pääjuurta tai asiaa, joissa menneisyys on hyvin
vahvasti mukana. Niiden jokaisen takana ovat melkein aina traumaattiset
kokemukset ja hylkääminen, erityisesti tärkeiden ihmisten taholta. Nämä alueet
ovat:
1. Puuttellinen
uskonvanhurskauden ja Jumalan armon ymmärtäminen.
2. Kyvyttömyys antaa
muille anteeksi eli katkeruus.
3. Itsensä
tuomitseminen
Monet sielunhoitotyötä
tekevät henkilöt ovat myös havainneet, miten ihmisillä on ongelmia näillä
kolmella alueella. Siitä kertovat seuraavat lainaukset:
Leanne Payne: Henkilökohtaiselle parantumiselle ja eheytymiselle
on olemassa kolme suurta estettä - kyvyttömyys vastaanottaa anteeksianto,
kyvyttömyys antaa anteeksi toisille ja kyvyttömyys tärkeän itsehyväksynnän
omaksumiseen. Me voitamme nämä esteet, kun kadumme kaikesta sydämestämme,
otamme anteeksiannon vastaan ja sanoudumme irti paholaisesta ja hänen kaikista
töistään.(2)
David A. Seamands: Monta vuotta sitten ajauduin sellaiseen
johtopäätökseen, että herätyskristillisillä uskovilla on useimpiin tunne-elämän
ongelmiin pääasiassa kaksi syytä: kyvyttömyys ymmärtää, vastaanottaa ja elää
todeksi Jumalan ehdotonta armoa ja anteeksiantamusta ja kyvyttömyys osoittaa
tuota ehdotonta rakkautta, anteeksiantamusta ja armoa muille ihmisille.(3)
Sven Reichmann: Olemme aiemmin puhuneet siitä, kuinka synnillä voi
olla ihmisen elämässä syvät juuret. Katkeruus ja itsensä tuomitseminen ovat
kaksi tyypillistä synnin juurta, jotka tapaamme samanaikaisesti tuhlaajapojan
veljen olemuksessa. Itse asiassa nämä juuret esiintyvät varsin usein yhdessä.
Katkeruus tuottaa kapinaa ja vihaa ympäristöä kohtaan, itsensä tuomitseminen
synnyttää samoja tunteita omaa itseä kohtaan.(4)
Niinpä kun nämä kolme
aluetta eli suhde Jumalaan, katkeruus lähimmäistä kohtaan ja ihmisen vääristynyt
suhde itseensä tulevat hyvin usein esiin, on syytä tutkia kutakin niistä
erikseen. Niitä on syytä tutkia niin, ettei meillä ole vääristynyt suhde
millään kolmella alueella.
1. SUHDE JUMALAAN. Ensinnäkin suhteessa Jumalaan - kun ihminen kääntyy
hänen puoleensa - voi hänen traumaattinen menneisyytensä vaikuttaa sen, että
hänen on vaikea uskoa Jumalan rakkauteen; hän voi kyllä uskoa Jumalan
rakastavan muita, mutta ei itseään. Kun hän ei koe saaneensa hyväksyntää esim.
vanhemmiltaan tai on kokenut sen olevan ehdollista ja suorituksista riippuvaa,
ajattelee hän Jumalastakin aivan samalla tavalla.
Tyypillisimmillään tämä ankara ja vaativa jumalakuva, joka
ihmisellä on, voi johtaa ns. lainalaisuuden tilaan. Tilaan kuuluu mm. se, että
ihminen voi tunnustaa samoja syntejä yhä uudelleen ja uudelleen ymmärtämättä,
että hän Kristuksen vastaanottaessaan on saanut ne jo anteeksi. Samoin ihmistä
voi jatkuvasti ahdistaa sisäinen ääni, joka pakottaa ja vaatii häntä tekoihin,
joiden kautta hän toivoo saavansa hyväksynnän: "Mikset todista enemmän,
mikset rukoile enemmän, Jumala ei hyväksy sinua, jos et pysty parempaan
jne..."
Parannuskeino edellisenkaltaiseen lainalaisuuden tilaan on
tietenkin Jumalan armo. Ehdoton ja täysi armahdus Jeesuksen Kristuksen kautta.
Sen ymmärtäminen ja uskominen vapauttaa ihmisen tästä tilasta.
Mielenkiintoista on, että esim. Keniassa, kun ihmiset kääntyvät
kristityiksi, ei heillä ole vastaavia ongelmia Jumalan hyväksynnän
ymmärtämisessä. Mauri Viksten arveli sen johtuvan siitä, että lapsilla on tässä
maassa läheisempi suhde vanhempiinsa. Kun heitä kannetaan sylissä, he oppivat
ymmärtämään, että he ovat vanhempiensa hyväksynnän kohteina:
Suomessa
sielunhoitoon pyrkivistä suuri osa on nimenomaan sellaisia ihmisiä, joilla ei
ole varsinaisesti mitään syntiä tunnustettavanaan, on vain tuollainen yleinen
viheliäisyyden tunto ja tekemättä jääneet hyvät työt. Ryhdistäytymisen
kehotukset vain lisäävät tuota ahdistusta. On ollut mielenkiintoista havaita,
että Kenian maaseudulla ei yleensä esiinny tämäntyyppisen sielunhoidon
tarvetta. Syynä ei varmaankaan ole tehokkaampi Raamatun opetus, sillä sehän on
vielä lapsenkengissään monilla Afrikan maaseutupaikkakunnilla, joissa kuitenkin
ovat maan suurimmat seurakunnat.
Etsiessäni vastausta tähän mielessäni
outoon ilmiöön kiinnitin huomioni afrikkalaisiin äiteihin, jotka kantavat aina
lapsiaan mukanaan. Kun äiti menee peltoaan kuokkimaan, niin lapsi keinuu
selässä. Lapselle syntyy hyväksyttynä olevan turvallisuuden tunne. Kun lapsi
varttuu ja tulee henkilökohtaiseen uskoon, hänen on helppo uskoa, että
Jumalakin hyväksyy hänet. (5)
2. KATKERUUS. Kun ihminen on käynyt läpi tuskallisia kokemuksia ja
kokenut hylkäämistä joidenkin läheisten ihmisten taholta, on sen toinen seuraus
tavallisesti katkeruus ja viha. Katkeruus, kauna ja syytökset niitä ihmisiä
vastaan, jotka ovat häntä loukanneet. Tällöin ihminen voi jäädä hautomaan
menneitä asioita yhä uudelleen ja uudelleen ja olla konkreettisesti kiinni
menneisyydessä.
Ongelmallista katkeruudessa on, että sitä ei usein itse huomata
tai tunnusteta synniksi. Ihminen voi kaiken koetun jälkeen ajatella, että
hänellä on oikeus olla katkera, koska häntä on niin kaltoin kohdeltu. Mutta
juuri kaunasta kiinni pitäminen on se, mikä estää meitä vapautumasta. Sillä jos
vain antaisimme anteeksi, voisimme päästä irti menneisyydestä ja muistakin
asioista. Sven Reichmann on kirjoittanut:
Sävyisä,
kärsivällinen sydän on vapaa kaikesta katkeruudesta, ja sellainen sydän on
Salomon mukaan koko ruumiin elämä. Uskomattoman paljon sairautta, kärsimystä ja
kurjuutta johtuu siitä, että katkeruuden juuri versoo elämässämme. Kun se
revitään pois, ihminen vapautuu monesta sellaisesta synnistä, jonka suhteen hän
jo kauan sitten on menettänyt toivonsa.(6)
Eräs puoli katkeruudessa on
se, että se voi siirtyä vihana ja epäluulona ulkopuolisiin ihmisiin eli
henkilöihin, jotka eivät ole meitä koskaan loukanneet. Niin voi tapahtua
avioliitossa.
Siten jos vaimolla on ollut huono isäsuhde, voi hän siirtää
negatiiviset tunteensa tulevaan puolisoonsa. (Vastaavasti miehen huonosta
äitisuhteesta voi olla samat seuraukset.) Hän ei ehkä tietoisesti halua
olla miestään vastaan, mutta on mahdollista, että hän syvällä sisimmässään
tuntee epäluuloa ja vihaa tätä kohtaan, koska isäkään ei hänestä välittänyt.
Myös jos nainen on pienenä kokenut seksuaalista väkivaltaa ja insestiä, voi se
syventää kuilua. Se voi estää häntä luomasta hyvää seksuaalisuhdetta miehensä
kanssa sekä aiheuttaa seksuaalista kylmyyttä. Menneisyys voi siten pahasti
tulla suhteen väliin.
Kuitenkin on olemassa toivo myös edellisenkaltaisiin
tilanteisiin, ja toivo on anteeksiantamuksessa. Sillä jos ihminen tiedostaa
vihansa, sen juuret sekä haluaa antaa anteeksi, ei menneisyys voi samalla
tavalla haitata häntä. Hänen täytyy luopua syytöksistään vanhempiansa - kuten
tietysti myös puolisoaan - vastaan, jotta hänen aviosuhteensa voi parantua.
3. ITSENSÄ
TUOMITSEMINEN. Kolmas seuraus siitä,
että ihmistä on kohdeltu kaltoin menneisyydessä ja ettei häntä ole hyväksytty
omana itsenään, on, että hän alkaa halveksia itseään. Hän voi alkaa syyttää ja
halveksia itseään eli kääntää vihan itseensä päin. Sellaiset syytökset kuin
"sinusta ei ole mihinkään, kukaan ei rakasta sinua - ei Jumalakaan, kuka
oikein luulet olevasi, sinulla ei ole oikeutta elää jne..." voivat olla
tavallisia. Sillä jos ihmistä ei ole hyväksytty, on hänen vaikea oppia
itseäänkään hyväksymään ja se voi purkautua edellisenkaltaisina syytöksinä.
Eräät tutkijat ovat tässä yhteydessä puhuneet ihmisen
minäkuvasta eli siitä kuvasta, mikä meillä jokaisella on itsestämme. On
todettu, että tämä kuva hyvin pitkälti ohjaa käytöstämme ja ajatteluamme. Jos
meillä on myönteinen minäkuva, joka on muodostunut myönteisestä palautteesta,
on meidän helppo tulla toimeen itsemme ja muiden kanssa. Mutta jos olemme
negatiivisten kokemusten kautta saaneet huonon minäkuvan, on se paljon
vaikeampaa. Valitettavaa vain on, että olemme usein sen negatiivisen kuvan
vankina, joka meille on muodostunut joistakin aiemmista huonoista kokemuksista
kuin sen kautta, mitä nyt olemme.
Joka tapauksessa, jos ihmiselle on joidenkin tuskallisten
kokemusten jälkeen syntynyt itsensätuomitsemisen juuri ja huono itsensä
arvostaminen, voi siitä versoa mitä erilaisimpia asioita. Ne voivat olla
seurausta siitä, että emme arvosta itseämme. Seuraavassa on lueteltu joitakin
tavallisimpia sellaisia seikkoja
- Jännittyneisyys muiden
ihmisten parissa
- Pelko siitä, mitä muut
ajattelevat
- Kiusaantuneisuus omasta
ulkonäöstä ja ruumiista
- Yritys korvata omia
puutteita saavutusten ja suoritusten kautta
- Tuntee olevansa huonompi
kuin muut
- Itsesääli
- Itsemurha-ajatukset
- Ihmisen vaikea uskoa,
että kukaan voisi tosissaan rakastaa häntä
- Tulevaisuuden pelko ja
pahimman mahdollisen odottaminen
- Läheisyyden pelko ja
pelko siitä, ettei tule hyväksytyksi omana itsenään
- Työnarkomania voi olla
seuraus huonosta itsensä hyväksymisestä. Kalevi Lehtinen on kertonut, miten hän
huomasi kamppailevansa tämän asian kanssa:
Ajaessaan takaisin
kotiin, Kalevi huomasi, ettei häntä ahdistanut ajatus syövästä laisinkaan.
Hämmästyksekseen hän koki kummallista huojentumista pelkästä ajatuksesta, että
hänellä olisi syöpä. Se olisi kunniakas tapa päästä kaikesta, erityisesti
väsymyksestä ja jatkuvasta riittämättömyydentunteesta, hän mietti.
Kun Kalevin kanssa keskustelee noista
vuosista, tajuaa että hän on sen jälkeen käynyt monta asiaa itsensä kanssa
lävitse.
Hän tiedostaa itsevihansa, joka liittyy
läheisesti hänen työtahtiinsa. Itseviha on ollut hänen syntinsä ja kiusauksensa
lapsuudesta lähtien.
Työnarkomania tulee itsevihasta, Kalevi
uskoo nykyisin saatuaan jo välimatkaa omiin kokemuksiinsa.
Ihmisen täytyy tuhota ja rankaista itseään
työpanoksella, jolla samalla ostaa hyväksymistä. Itsensä ja toisten hyväksymistä.
Itsevihalla ei tarvitse olla mitään rajoja,
siksi se tulee niin lähelle kuolemaa. Siksi moni menehtyy. Kalevilla raja tuli
vastaan silloin seitsemän vuotta sitten, kun hän tajusi olevansa enemmän kuin
halukas kuolemaan syöpään.
Hän todella vihasi itseään, vaikka hänen
julkinen kuvansa ei antanut ulospäin siitä paljonkaan viitteitä. Hän vihasi
itseään loputtoman depressionsa ja tuskansa takia, jota turhaan yritti hukuttaa
mielettömään työntekoon. Mikä kaikki vain lisäsi stressiä ja mahalaukun
haavoja.
Kalevi tiedosti itse tilansa. Hän tiesi
kantavansa taakkanaan lapsuudesta asti nousevia syyllisyyksiä ja häpeää. Hän
oli myös tiedostanut syvän itsetuhon vietin, joka jo joskus aikaisemminkin oli
pannut hänet kaipaamaan kuolemaa ja lopullista sisäisen tuskan sammumista.(7)
- Syömishäiriöt voivat
olla merkki itsensä huonosta hyväksymisestä. Siten liikasyöminen voi olla
merkki rakkauden- ja tunnustuksennälästä sekä riittämättömyydentunteista.
Vastaavasti anoreksia nervosa, jota esiintyy eniten
teini-ikäisillä tytöillä, on samanlainen oire. Siinä ihmisen kuva itsestään on
niin häiriintynyt, että vaikka anorektikko voi nähdä itsensä peilistä aivan
luurankomaisen laihana, pitää hän itseään liian lihavana. Usein taustalla ovat
muiden vahingolliset huomautukset siitä, miten "sinä olet liian
lihava". Se voi johtaa voimakkaaseen laihduttamiseen:
"Minulla
todettiin anoreksia nervosa, kun olin juuri täyttänyt 14 vuotta.
Se lähti alkuun laihduttamisesta. Olin
liian lihava: kiloja oli 60 ja senttejä 159. Pojat kiusasivat läskiksi..."
"Minä olin
yläasteella 8. luokalla, kun terveydenhoitaja totesi punnituksessa minun
lihonneen muutaman kilon. Minun mielestäni hän sanoi sen pahasti.
Se oli viimeinen sysäys anoreksia
nervosaan.
Aloitin heti laihduttamisen, päätin ettei
minulle enää päästä niin huomauttamaan. Olin omasta mielestäni pulska, mutta
muut olivat kyllä eri mieltä...
Koko ajan oli tunne, ettei kukaan hyväksy
minua. Kun ei arvosta itseään yhtään, ei silloin voi uskoa että kukaan muukaan
arvostaa. En päästänyt ketään lähelleni. Kuuntelin kyllä kavereiden puheita,
mutta itse en avautunut...
Oma arvo tuntui olevan kiinni arvosanoista
koulussa. En halunnut ylpeillä numeroillani, mutta aina kun tuli vähän huonompi
numero, kaikki sortui. Kokeen jälkeen tuli aina itku, kun pelkäsin sen menneen
pieleen. Itsekritiikki oli kova...
Kai yksi syy sairastumiseeni oli se, että
olen henkisesti herkkä ja haavoittuva. Se sattui purkautumaan
anoreksiana."(8)
- Pakeneminen
haavemaailmaan ja valheellisuuteen on voimakasta.
- Alkoholi tai huumeet
voivat olla yksi pakokeino. Niiden kautta voidaan yrittää päästä edes hetkeksi
eroon arvottomuuden, epävarmuuden ja turvattomuuden tunteista. Seuraava naisen
kertoma rehellinen esimerkki kuvaa tätä:
Naisen vastaus oli kuin kaikua Jobin epätoivosta: "Kun en kerta
kaikkiaan pidä itsestäni! Minussa ei ole mitään hyvää! Ja useimmat meistä
juopoista ja narkomaaneista tuntevat samoin! He käyttävät huumeita ja alkoholia
vain voidakseen elää itsensä kanssa. Eivät he ole langenneet niin alas
yhteiskunnan, seurakunnan eikä vanhempiensa takia - vain oman itsensä
takia."(9)
- Homoseksuaalisuus voi
olla yksi seuraus huonosta itsensä hyväksymisestä sekä määrätynlaisista
taustatekijöistä, joita ihmisellä on ollut elämässään.
