LUKU 5 -
Mitä tulevaisuus tuo?
NÄLÄNHÄTÄ, TAUDIT JA
MAANJÄRISTYKSET. Kun jatketaan
viimeisten päivien merkeistä, voidaan seuraavaksi ottaa esille sellaisia
asioita kuin nälänhätä, taudit sekä maanjäristykset. Näiden asioiden tulisi
edeltää Jeesuksen julkista tulemusta, kun hän saapuu kirkkaudessaan ja
voimassaan:
- (Luuk 21:9-11) Ja
kun kuulette sotien ja kapinain melskettä, älkää peljästykö. Sillä näitten
täytyy ensin tapahtua, mutta loppu ei tule vielä heti."
10. Sitten hän sanoi
heille: "Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan,
11. ja tulee
suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin, ja
taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä.
Näiden kolmen asian
täyttymisestä voidaan tehdä ainakin seuraavanlaisia havaintoja:
Nälänhätään liittyen voidaan todeta, että hyvin suuri prosentti
maailman ihmisistä kärsii siitä jatkuvasti, ja heidän lukumääränsä on myös
lisääntynyt, joten Jeesuksen profetia pitää siltä osin paikkansa.
Kun v. 1977 keskimäärin 460 miljoonaa ihmistä meni joka ilta
nukkumaan nälkäisenä Yhdistyneiden kansakuntien arvion mukaan, on tällaisten
ihmisten lukumäärä nykyään n. 800-900 miljoonaa (ks. seuraava lehtiartikkeli).
Lisäksi nälänhädän seurauksiin kuolee arviolta 30 000 - 40 000 ihmistä, mikä on
lopulta valtava lukumäärä. Se on valtava määrä, koska jos jossain
katastrofissa, luonnononnettomuudessa tai sotatilanteessa kuolisi sama
lukumäärä ihmisiä pelkästään yhtenä päivänä, kiinnitettäisiin siihen varmasti
huomiota ja siitä tehtäisiin suuret otsikot. Sensijaan kun on kyseessä
vähitellen vaikuttava nälänhätä, ei siihen osata samalla tavalla reagoida ja se
saatetaan jättää siksi huomiotta.
Seuraava lehtiartikkeli (Etelä-Suomen sanomat 26.11.2003) puhuu
nälänhädän vakavuudesta sekä yleisyydestä. Siinä osoitetaan, miten monia
ihmisiä se lopulta koskettaa. Syinä näihin nälänhätiin ovat useimmiten sodat (Yksi
suurimmista syistä. Mm. ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana jokainen
sotaan osallistunut maa joutui ainakin jollain tavalla kärsimään ruuan
puutteesta ja nälästä. Monet ruuat olivat myös kortilla ja säännösteltävinä.),
väestönkasvu (Kun vuonna 1850 väkiluku oli n. yksi miljardi, on se nyt jo
yli kuusi miljardia) sekä tietysti kuivuus ja katovuodet:
YK:n ruokajärjestö
FAO:
Nälkä yleistyy
yhä
YK:n ruokajärjestö
FAO varoitti tiistaina, että aliravitsemuksesta kärsivien ihmisten määrä on
jälleen kääntynyt nousuun, kun se vielä 1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla
oli vähenemässä. Näillä näkymin Maailman ruokahuippukouksen tavoite, nälkäisten
määrän puolittaminen vuoteen 2015 mennessä, jää haaveeksi.
FAO sanoo vuotuisessa nälkäraportissaan,
että nälkää näkevien määrä lisääntyi 18 miljoonalla kaudella 1999-2001
edellisestä vertailukaudesta 1995-1997. Nälkäisiä on maailmassa FAO:n arvion
mukaan nyt 842 miljoonaa.
Selonteon mukaan kyseessä on selvä takaisku
sodassa nälkää vastaan.
Nälkää näkee arviolta 798 miljoonaa ihmistä
kehitysmaissa, kymmenen miljoonaa teollisuusmaissa ja 34 miljoonaa niin
sanotuissa siirtymäkauden maissa.
Kehitysmaiden tilanne on muuttumassa
entistä heikommaksi.
- Meidän on kysyttävä itseltämme, miksi
näin on käynyt, FAO:n pääjohtaja Jacques Diouf sanoo raportin esipuheessa...
Taudit. Kun ovat kyseessä viimeisten päivien tuntomerkit,
kuuluvat siihen Jeesuksen sanojen mukaan erilaiset rutot eli kulkutaudit.
Niitäkin tulisi esiintymään monin paikoin hänen sanojensa mukaan.
Entä sitten tämän merkin toteutuminen? Mitä siitä on tapahtunut?
Vastaus on, että ainakin voidaan mainita AIDS, joka on
todellinen vitsaus laajoilla alueilla. Sen vakavuuden osoittaa, että tähän
mennessä siihen on kuollut n. 27 miljoonaa ihmistä ja arviolta 65 miljoonaa
ihmistä on saanut HIV-tartunnan. Kun otetaan huomioon, että ensimmäisen
maailmansodan seurauksena sai surmansa n. 20 miljoonaa ihmistä ja toisen
maailmansodan 60 miljoonaa, saavat luvut oikeat mittasuhteensa. Ne osoittavat,
ettei AIDS ole mikään sivuutettavissa oleva pikkuasia, vaan se vaikuttaa
satojen miljoonien ihmisten elämään. Jos asiaan ei tule pikaisesti korjausta,
pahenee tautitilanne edelleen kuten seuraavassa lehtiartikkelissa (Etelä-Suomen
sanomat 26.11.2003) osoitetaan. Sen edistymistä auttavat ainakin likaiset
neulat huumeiden käytössä sekä suojaamaton seksi:
Aids-epidemia
pahenee edelleen
Afrikan lisäksi Aasia
ja entisen Neuvostoliiton osat uhattuina
YK-järjestöt
varoittivat tiistaina, että aids-epidemia pahenee edelleen maailmalla.
Hälyttävin tilanne on yhä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, mutta epidemian
pelätään riistäytyvän käsistä myös joissakin Aasian ja entisen Neuvostoliiton
maissa.
Unaids ja Maailman terveysjärjestö WHO
arvioivat yhteisessä vuosiraportissaan, että maailmassa oli vuonna 2003 noin 40
miljoonaa hiv/aidsin kantajaa. Heistä noin 2,5 miljoonaa on alle 15-vuotiaita
lapsia. Noin viisi miljoonaa ihmistä sai tartunnan vuonna 2003 ja yli kolme
miljoonaa kuoli sairauteen.
- Aids-epidemia jatkaa laajenemistaan --
emme ole saavuttaneet rajaa vielä, sanoi Unaidsin johtaja Peter Piot.
... Vuosiraportissa varoitetaan, että uusi
tartunta-aalto uhkaa Kiinaa, Intiaa, Indonesiaa sekä eräitä itäisen Euroopan
maita.
- On olemassa lisääntyvässä määrin
varoitusmerkkejä siitä, että useita Aasian maita uhkaa vakava
hiv-tartunta-aalto.
Raportin mukaan uhkatekijöinä ovat
suonensisäisten huumeidenkäyttö sekä suojaamaton seksi.
YK-järjestöt mainitsevat erityisesti
Kiinan, Intian ja Indonesian, joissa asuu noin 40 prosenttia koko maailman
väestöstä. Ne ovat siinä pisteessä, jossa tartunnat voivat hypähtää pienistä
riskiryhmistä valtavirtaan, järjestöt varoittivat...
Kulkutaudit ja AIDS
huomioiden on kuitenkin huomattava, että sillä alueella on muitakin suuria
uhkakuvia. Eräs suuri uhka ovat biologiset aseet, jolloin ihminen itse saattaa
levittää kulkutauteja muiden keskuuteen. Tämä uhka saattaa olla hyvin
todellinen, jos joku Hitlerin tapainen henkilö pääsee valtaan tai jokin
terroristiryhmä saa näitä tuotteita haltuunsa.
Edellytykset tällaiselle sodankäynnille ovat ainakin olemassa,
koska useissa maiden laboratorioissa on jo vuosikausia kehitelty biologisia ja
myös kemiallisia aseita. Mikäli tällainen sodankäynti pääsisi alkamaan, voisi
sen kautta levitä hirvittäviä kulkutautien siemeniä ihmisten keskuuteen. Sen
seurauksena joutuisivat kärsimään eivät vain sotivat, vaan laajemmatkin
kansankerrokset. On mahdollista, että sillä tavalla saa alkunsa osa niistä
rutoista, joista Jeesus etukäteen mainitsi:
USA:n entinen
puolustusministeri William Cohen totesi vuonna 1997 seuraavaa: "Kun
tekniikka on edistynyt, maailma pienentynyt ja rajojen merkitys vähentynyt,
mahdollisuudet päästää laajassa mitassa valloilleen sairauksia, kuolemaa ja
tuhoa ovat nykyään paljon entistä suuremmat. Joku yksittäinen mielenvikainen
tai ryhmä fanaatikkoja voi pullollisella kemikaaleja, erällä
taudinaiheuttajabakteereja tai alkeellisella ydinpommilla uhata tai tappaa
ilkeyttään kymmeniätuhansia ihmisiä yhdellä kertaa. (18)
Maanjäristykset ovat myös niitä asioita, jotka Jeesus mainitsi ja
jotka hän liitti viimeisinä päivinä esiintyviin synnytystuskiin. Niidenkin
suhteen on kuten nälänhädän ja ruton; niitä ei tavata kaikkialla ja jatkuvasti,
vaan "monin paikoin" ja välillä voi olla helpompaa kuten
synnytystuskien kohdalla.
Maanjäristysten vahingollisuuden tekee entistä
todennäköisemmiksi pelkästään se tosiasia, että tiheä kaupunkiasutus on
laajentunut suuremmaksi kuin koskaan ennen. Sillä vaikka järistyksiä ei
esiintyisikään yhtään useammin kuin aiemmin, on niiden tuhoava vaikutus entistä
todennäköisempi kaupunkiasutuksen vuoksi. Varmasti suurimmat katastrofit ovat
vielä kokematta, kuten seuraava lainaus osoittaa:
"On lähestulkoon
varmaa, että tulevina vuosina tapahtuu suuria, ennennäkemättömiä
katastrofeja", totesi Roger Bilham Kansainvälisen geodesian ja geofysiikan
liiton kokouksessa. "Yli miljoonaan nousevat hengenmenetykset eivät ole
lainkaan yliammuttuja, kun tiedämme, että 50 prosenttia jonkin kaupungin
asukkaista saattaa menettää henkensä yhdessä ainoassa maanjäristyksessä."
Vaikka suuret maanjäristykset "ovatkin viime vuosikymmeninä säästäneet
maailman urbaanit keskukset, ei tällainen suuntaus jatku ikuisesti",
totesi Bilham. (19)
Myös Ilmestyskirjassa puhutaan jättijäristyksestä, jonka tuhot ovat
katastrofimaiset. Sanotaan, ettei sen vertaista ole ollut ihmisten maan päällä
olon aikana, ja että kansojen kaupungit kukistuvat eikä vuoria enää ole. Se on
siis todella suuren mittaluokan maanjäristys ja tapahtuu ilmeisesti hyvin
lähellä Jeesuksen tulemusta:
- (Ilm 16:18,20): Ja
tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää; ja tuli suuri maanjäristys, niin
ankara ja suuri maanjäristys, ettei sen vertaista ole ollut siitä asti, kuin
ihmisiä on ollut maan päällä. Ja se suuri kaupunki meni kolmeen osaan, ja
kansojen kaupungit kukistuivat... Ja kaikki saaret pakenivat, eikä vuoria enää
ollut.
SAASTUMINEN
Eräs niistä asioista, joihin kirjoituksissa
ohimennen viitataan, on saastuminen. Mm. Jesajan kirjassa puhutaan siitä ja
samoin Ilmestyskirjassa puhutaan maan turmelemisesta (Ilm 11:18: ... ja
turmella ne, jotka maan turmelevat."):
- (Jes 24:5,6) Maa
on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet
käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.
6. Sentähden kirous
kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat
kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle.
Mitä tulee sitten tämän
asian toteutumiseen, voidaan todeta ainakin se, että muutos 300 vuoden
takaiseen aikaan on huomattava. 1700-luvun alussa ei ehkä olisi millään voinut
uskoa, että maa voisi joskus vielä saastua, mutta nyt, 300 vuotta myöhemmin,
sama asia on todellisuutta monilla alueilla teollisen vallankumouksen myötä.
Kun ihminen alunperin asetettiin paratiisiin viljelemään ja
varjelemaan sitä (1 Moos 2:15: Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet
Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.) ja kun maapallo oli
puhdas, on tilanne muuttunut radikaalisti siitä varsinkin viimeisten
vuosisatojen aikana ja saastetta on tullut melkein joka puolelle ja koko ajan
yhä enemmän.
Katsomme joitakin sellaisia merkkejä, jotka osoittavat tämän merkin
kehittymistä:
- 1700-luvun alussa ei
ollut nykyisenkaltaista teollisuutta, joka olisi tuottanut ilmansaasteita ja
tuhonnut laajoilta alueilta metsiä happosateiden ja rikkipäästöjen takia.
Nykyään fossiilisten polttoaineiden päästöt vuotta kohden ovat
miljardeja tonneja.
- 1700-luvulla ei ollut
ilmaa saastuttavia autoja, vaan kulkuvälineinä olivat mm. hevoset. Eräissä
maailman suurkaupungeissa on saaste autojen ja teollisuuden takia voinut olla
niin suuri, että päivällä on täytynyt sytyttää valot voidakseen ajaa
turvallisesti. Joillakin alueilla autoilua on jouduttu rajoittamaan liiallisen
savusumun takia.
- 1700-luvulla ei
esiintynyt viemärijätteiden laskemista veteen puhumattakaan öljykatastrofeista
ja öljytankkereiden karilleajoista - niitäkin tapahtuu vuosittain yleensä
muutamia - , jotka alkoivat olla todellisuutta vasta 1900-luvulla.
Sensijaan nykyään vesien saastuminen on todellisuutta, koska
esim. Euroopan joista Pohjanmereen on kulkeutunut aiemmin, vuosikausien ajan ja
päivittäin, n. 7 miljoonaa kuutiometriä viemärijätettä sekä vuosittain
kymmeniätuhansia tonneja öljyä ja erilaisia kemikaaleja. Tällaiset määrät eivät
voi olla vaikuttamatta näiden vesistöjen tilaan. Lisäksi on huomattava, että
monet maailman rannikkoalueet ovat olleet samanlaisen kuormituksen kohteena.
- 1700-luvulla ei ollut
nykyisenkaltaisia kaatopaikkoja, joita saattaa nykyään olla jokaisen kaupungin
ja kunnan ympärillä useampia (kun kaupunkeja ja kuntia on yhteensä
kymmeniä-satojatuhansia, on kaatopaikkojakin vähintään saman verran.)
Niissä saattaa esiintyä huonosti hajoavia aineita, ympäristömyrkkyjä,
kemikaaleja ja varsinkin muovijalosteita kuten muovipusseja, jotka tulivat
yleiseksi vasta öljyteollisuuden myötä. Monet kaatopaikat ovat myös vaara
pohjavedelle eli hyvälaatuiselle juomavedelle, koska kemikaalit saattavat valua
sen sekaan.
- 1700-luvulla ei
esiintynyt peltojen teholannoitusta eikä torjunta- ja lisäaineiden käyttöä,
jotka nykyään ovat eräs syy vesistöjen rehevöitymiseen sekä pohjavesien
saastumiseen.
- 1700-luvulla ei ollut myöskään ydinkokeiden saastuttamia alueita tai
ydinonnettomuuksia kuten Tsernobyl, joka saastutti maata laajoilla alueilla.
Lisäksi ei ollut ongelmia sen kanssa, mitä tehdä ydinjätteille, joita
ydinvoimaloista tulee. Nämä ovat vasta 1900-luvulla esiintulleita uusia
ongelmia ja osoitus siitä, miten saastuminen on edennyt.
SODAT
- (Matt 24:6-8) Ja
te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette
peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.
7. Sillä kansa
nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää
ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.
8. Mutta kaikki tämä
on synnytystuskien alkua.
Yksi lopunajan merkeistä
ovat sodat, joissa "kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa
vastaan". Jeesus sanoi, että ihmiset kuulisivat sotien ja kapinain
melskettä ja että niiden täytyisi tapahtua, mutta loppu ei tulisi vielä heti
(Luuk 21:9,10).
Kun sitten ajatellaan tämän
merkin toteutumista, olivat varmastikin kaksi ensimmäistä maailmansotaa
eräänlaisia merkkipaaluja, koska ne olivat niin laajoja ja koska "kansat
ja valtakunnat todella nousivat toisiaan vastaan" niissä. Toisen
maailmansodan - historian siihen asti tuhoisimman sodan - laajuudesta voidaan
todeta, että silloin sotajoukoissa palveli arviolta 93 miljoonaa ihmistä ja
siihen osallistui jopa 42 valtakuntaa, joiden väkiluku käsitti n. 94 % maailman
väestöstä. Myös ensimmäinen maailmansota oli laaja, koska siinä oli sotilaita
50-60 miljoonaa ja siihen osallistui n. 40 maata.
Toinen maailmansota oli myös sen verran totaalinen, että se
kohdistui sotilaiden lisäksi siviiliväestöön, koska rintamalinjat kulkivat
usein tavallisen väestön keskellä. Esim. entisen Neuvostoliiton siviiliväestöstä
joutui sen seurauksena uhreiksi jopa 20 miljoonaa ihmistä, joka on valtava
lukumäärä. Itse sodan kokonaisuhrien lukumäärä oli niinikään ennenkuulumaton,
n. 60 miljoonaa, kun se ensimmäisessä maailmansodassa oli kolme kertaa
vähemmän, n. 20 miljoonaa. Tähän vaikutti varmasti sotaan osallistuneiden
maiden lukuisuus, mutta myös yhä teknisemmät ja tehokkaammat aseet, joiden
tuhovaikutus oli entistä suurempi (yhä tehokkaammat pommikoneet,
panssarivaunut, sukellusveneet ja tykit...)
Valitettavasti sodat maailmassa eivät kuitenkaan loppuneet
viimeisen maailmansodan jälkeen. Vaikka Euroopassa, toisen maailmansodan
päänäyttämöllä, on ollut suhteellisen rauhallista viime vuosikymmeninä, niin on
muualla maailmassa ollut satoja sotia ja selkkauksia, joissa on kuollut
miljoonia ihmisiä (Iranin ja Irakin sota, Afganistan, Vietnam, Koreoiden sota,
Timor, Ruanda, Algeria, Sudan, entinen Jugoslavia...). Seuraava artikkeli
Washington Post-lehdestä puhuu samasta asiasta ja kuolonuhrien määrästä näissä
selkkauksissa:
Kahdennenkymmenennen
vuosisadan sodat ovat olleet "totaalisia sotia"; niitä on käyty yhtä
lailla siviilejä kuin sotilaitakin vastaan... Näihin sotiin verrattuna
muinaiset barbaariset sodat olivat pelkkiä katutappeluita.
Toisen maailmansodan jälkeen, jonka
oletettiin "lopettavan kaikki sodat", on ollut yli 150 isompaa sotaa
(konflikteja, joissa vuoden aikana on kuollut yli 1000 henkeä) ja satoja
pienempiä sotia, aseellisia kapinoita ja vallankumouksia. Toisen maailmansodan
päätyttyä aseellisissa selkkauksissa on yli 23 142 000 ihmistä menettänyt
henkensä. (20)
Käytetäänkö ydinaseita?
Vaikka aikaisemmat maailmansodat
ovat olleet tuhoisia ja niissä on kuollut miljoonia ihmisiä, niin näyttäisi
Raamatun mukaan siltä, että tulevina päivinä käytäisiin vieläkin tuhoisampia
sotia, sellaisia, joissa käytetään ydinaseita ja todennäköisesti myös
kemiallisia ja biologisia aseita. Sillä kun katsomme kirjoituksia tältä
alueelta, puhutaan niissä paljon laajemmista tuhoista maapallon ja ihmisen
kohdalla kuin mitä aikaisemmat sodat tuottivat ja mitä eivät pelkät
konetuliaseet saa aikaan. Niiden pitäisi tapahtua ilmeisesti juuri ennen
Jeesuksen paluuta kirkkaudessaan ja voimassaan.
Samoin jakeista käy selville käytävien sotien laajuus. Niissä
puhutaan Eufratin toiselta puolen eli idästä (Ilm 16:12, 9:14-16) tulevasta 200
miljoonan miehen armeijasta, jota lukumäärää Johannes, näyn saaja, saattoi
varmasti suuresti ihmetellä, koska hänen aikanaan ei ollut edes olemassa niin
paljoa ihmisiä. Tällainen armeija tulee kuitenkin Ilmestyskirjan mukaan
esiintymään ja kerran kulkemaan Eufratin yli, idästä päin:
- (Ilm 9:14-16) ja se
sanoi kuudennelle enkelille, jolla oli pasuna: "Päästä ne neljä enkeliä,
jotka ovat sidottuina suuren Eufrat-virran varrella."
15. Silloin
päästettiin ne neljä enkeliä, jotka hetkelleen, päivälleen, kuukaudelleen ja
vuodelleen olivat valmiina tappamaan kolmannen osan ihmisistä.
16. Ja ratsuväen
joukkojen luku oli kaksikymmentä tuhatta kertaa kymmenen tuhatta; minä kuulin
niiden luvun.
Mitä sitten tulee ydinaseisiin,
on niiden uhka hyvin todellinen, eikä sitä kannata väheksyä. Monilla kansoilla
on nykyään hallussaan ydinpommi tai ainakin edellytykset sen tekemiseen, ja jos
tällainen joutuu jonkun terroristiryhmän tai arvaamattoman hallitsijan haltuun
- jonkun Hitlerin tapaisen henkilön - voi se saada aikaan jopa kolmannen
maailmansodan tai ainakin laajamittaisen tuhon. Mitä tahansa on silloin
odotettavissa.
Toinen syy olla pessimistinen on tietysti se, että historia
usein toistaa itseään eikä siitä opita välttämättä mitään, ainakaan sotien
osalta. Kun asevarustelun kautta on kasvatettu yhä suurempia asevarastoja ja ne
ovat entistä tehokkaampia ja tuhoisampia, on mahdollista, että niitä myös
käytetään tiukan paikan tullessa. Näinhän tapahtui myös toisen maailmansodan
aikana, kun Yhdysvallat otti ensimmäisenä käyttöön, elokuussa 1945,
atomipommit, joita pudotettiin Hiroshimaan ja Nagasakiin. Varmasti Hitler olisi
käyttänyt samoja aseita jo aiemmin, jos ne vain olisivat olleet hänen
käytössään.
Aiomme katsoa muutamia Raamatun mahdollisia viittauksia
ydinaseisiin. Joissakin näistä paikoista voi tosin olla kyse esim.
meteoriiteista tai yliluonnollisista asioista, mutta ainakin useimmissa niistä
on vahvoja yhtymäkohtia niihin ilmiöihin, joita ydinaseet ja vetypommit yleensä
synnyttävät:
Vähän jää ihmisiä
jäljelle
- (Jes 24:5,6) Maa on
saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt,
hyljänneet iankaikkisen liiton.
6. Sentähden kirous
kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat
kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle.
- (Matt 24:21,22) Sillä
silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta
hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.
22. Ja ellei niitä
päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden
ne päivät lyhennetään.
Eräs mahdollinen viittaus
siihen, että viimeisinä päivinä käytetään ydinaseita eikä vain käsiaseita tai
keihäitä, on se, että silloin on suuri ahdistus ja vähän jää ihmisiä jäljelle.
Aiemmin, esim. Jesajan aikana, olisi tällaista ajatusta koko ihmiskunnan lähes
täydellisestä katoamisesta pidetty utopistisena, mutta nykyään se on
mahdollista, koska ydinasevaltioita on paljon ja koska ne voivat tuhota elämän
maapallolta moneen kertaan. Lisäksi nykyiset ydin- ja vetypommit ovat tuhansia
kertoja voimakkaampia kuin Hiroshiman ja Nagasakin tuhonneet pommit, joten
uhkakuvan toteutuminen on käytännössä mahdollista.
Savupatsaat
- (Jooel 2:28-31)
Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän
poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne
näkyjä näkevät.
29. Ja myös
palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni.
30. Minä annan
näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita;
31. aurinko
muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja
peljättävä.
Toinen mahdollinen
viittaus ydinräjäytyksiin ovat tuli- ja savupatsaat, joista Jooelin kirjassa
puhutaan. Tällaiset patsaat ovat tavallisia ydinräjäytyksissä ja niitä esiintyi
Hiroshimaankin pudotetun pommin yhteydessä kuten seuraava lainaus osoittaa.
Vetypommikokeissa on lisäksi havaittu jopa yli 40 kilometrin
korkuisia ja sienimäisiä savupatsaita, kun vertailukohtana suurimmat
tulivuorenpurkauksissa mitatut savupatsaat ovat olleet vain kolmen kilometrin
korkuisia:
"... Kaikki
muuttui aivan valkoiseksi silmissäni", sanoi eversti Tibbets.
"Hulmuavan valonlieskan jälkeen, joka oli suurin, mitä maan päällä on
havaittu, tuli pauhina, joka kuului satojen mailien päähän... 'Enola
Gay'-laivassa olevat miehet saattoivat selvästi havaita valtavan savupilarin
yli sadan mailin päästä". "Se vaikutti niin jykevältä, että sillä
olisi luullut voivan kävellä", sanoi eräs miehistä.
... Vielä eräs silminnäkijä, kapteeni
Parson, kertoo:
"Se oli hirvittävä näky. Valtava
savupilvi peitti kaiken. Tämän sienenmuotoisen, tiiviin, purppuranharmaan
massan juurella kiehui ja tärisi. Niin, minusta tuntui, että kaikki kiehui
tuolla alueella, jonka halkaisija oli useita satoja maileja. Äkkiä irtosi
valtava valkoinen pilvi sienen yläosasta ja nousi ilmaan. Sitten kohosi vielä
yksi pilvi. Näytti siltä, kuin se olisi ajanut takaa ensimmäistä. Sitten alkoi
ikäänkuin kiehua sienen yläosassakin..." (21)
Auringon pimeneminen ja
kuun verestäminen
- (Jooel 2:30,31)
Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita;
31. aurinko
muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se
suuri ja peljättävä.
- (Ilm 6:12-14) Ja
minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja
aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan
kuin vereksi,
13. ja taivaan tähdet
putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli
sitä pudistaa,
14. ja taivas väistyi
pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret
siirtyivät sijoiltansa.
- (Ilm 8:12) Ja
neljäs enkeli puhalsi pasunaan; niin kolmas osa auringosta ja kolmas osa
kuusta ja kolmas osa tähdistä lyötiin vitsauksella, niin että kolmas osa niistä
pimeni ja päivä kolmannelta osaltaan oli valoton, ja niin myös yö.
- (Luuk 21:25,26) Ja
on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla
maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat.
26. Ja ihmiset
menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä
taivaitten voimat järkkyvät.
- (Mark 13:24-26)
Mutta niinä päivinä, sen ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, eikä kuu anna
valoansa,
25. ja tähdet
putoilevat taivaalta, ja voimat, jotka taivaissa ovat, järkkyvät.
26. Ja silloin he
näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella.
Koska savupatsaat ovat
tavallisia ydinräjäytyksessä, saisivat ne aikaan auringon pimenemisen ja kuun
verestämisen, vähän samalla tavalla kuin metsäpaloissa ja
tulivuorenpurkauksissakin voi tapahtua. Esim. Krakataun tulivuoren
purkautuminen v. 1883 vähensi auringonvalon määrää jopa Euroopassa asti ja
värjäsi auringonlaskuja pitkäksi aikaa.
Pelkästään yhden megatonnin (lähes 1000 kertaa voimakkaampi kuin
Hiroshimaan pudotettu pommi) suuruusluokkaa oleva pommi voisi aiheuttaa sen,
että miljoonia tonneja maata ja kiveä nousisi pölynä ilmaan ja pimittäisi
auringon valon. Jos samanlaisia pommeja laukaistaan useampia, on vaikutus
tietysti vieläkin laajempi koko maapallolla. Silloin aurinko voi "mennä
mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttua kokonaan kuin vereksi".
Kuumuus
- (Jes 24:5,6) Maa on
saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt,
hyljänneet iankaikkisen liiton.
6. Sentähden kirous
kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat
kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle.
- (Ilm 8:7) Ja
ensimmäinen enkeli puhalsi pasunaan; niin tuli rakeita ja tulta, verellä
sekoitettuja, ja ne heitettiin maan päälle; ja kolmas osa maata paloi, ja
kolmas osa puita paloi, ja kaikki vihanta ruoho paloi.
Kuumuus, joka esiintyy
ydinräjäytyksessä, on yksi niiden tunnuspiirre, koska ydinkokeissa on mitattu
jopa miljoonien asteiden lämpötiloja, samanlaisia, joita vallitsee auringon
sisällä. Samoin on laskettu, että 50 megatonnin suuruusluokkaa olevan pommin
vaikutus ja kuumuus olisi niin suuri, että se aiheuttaisi toisen asteen
palovammoja jopa 60 kilometrin päässä sekä aiheuttaisi ihmisille näönmenetyksen
1,6 miljoonan neliökilometrin alueella. Jos tällaisia pommeja laukaistaan
useampia, voi siitä olla juuri se Ilmestyskirjan mainitsema seuraus, eli että
ruoho ja puut palaisivat laajoilla alueilla.
Lihan mätäneminen
- (Sak 14:12,13) Ja
tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat
Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo
jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa.
13. Sinä päivänä on
tuleva Herralta suuri hämminki heidän sekaansa, niin että he käyvät kiinni
toinen toisensa käteen ja toisen käsi kohoaa toisen kättä vastaan.
Ehkä pahin kuvaus - lihan
mätäneminen - mahdollisen ydinsodan seurauksista on kerrottu Sakarjan kirjassa.
Se koskee niitä kansoja, jotka ovat hyökänneet Jerusalemiin viimeisinä päivinä.
Hiroshimassa tapahtui vastaavaa kuten seuraavasta lainauksesta käy selville:
"En tiedä,
moniako kohtasin. He olivat palaneita vyötäröstä ylöspäin, ja mistä iho alkoi
kuoriutua pois, siellä liha oli kosteaa ja löyhää. Joillakin ei ollut lainkaan
kasvoja. Heidän silmänsä ja nenänsä olivat palaneet pois." Muuan toinen
silminnäkijä kertoi: "Ennen yön saapumista he alkoivat haista
pahalle." (22)
Rakeet
- (Ilm 8:7) Ja
ensimmäinen enkeli puhalsi pasunaan; niin tuli rakeita ja
tulta, verellä sekoitettuja, ja ne heitettiin maan päälle; ja kolmas osa
maata paloi, ja kolmas osa puita paloi, ja kaikki vihanta ruoho paloi.
- (Ilm 16:17-21) Ja
seitsemäs enkeli vuodatti maljansa ilmaan, ja temppelistä, valtaistuimelta,
lähti suuri ääni, joka sanoi: "Se on tapahtunut."
18. Ja tuli salamoita
ja ääniä ja ukkosenjylinää; ja tuli suuri maanjäristys, niin ankara ja suuri
maanjäristys, ettei sen vertaista ole ollut siitä asti, kuin ihmisiä on ollut
maan päällä.
19. Ja se suuri
kaupunki meni kolmeen osaan, ja kansojen kaupungit kukistuivat. Ja se suuri
Babylon tuli muistetuksi Jumalan edessä, niin että hän antoi sille vihansa
kiivauden viinimaljan.
20. Ja kaikki
saaret pakenivat, eikä vuoria enää ollut.
21. Ja suuria
rakeita, leiviskän painoisia, satoi taivaasta ihmisten päälle; ja
ihmiset pilkkasivat Jumalaa raesateen vitsauksen tähden, sillä se vitsaus oli
ylen suuri.
Yksi mahdollinen seuraus
ydinräjäytyksistä ovat rakeet. Kun ydinpommi pudotettiin Hiroshimaan v. 1945,
seurasi siitä äkkinäinen raekuuro, samoin Bikini-saarten ydinkokeissa tapahtui
näin. Thoralf Gilbrant on ottanut esille tämän ydinaseiden käytön yhden
mahdollisen seurauksen:
Myös näin tulee
tapahtumaan atomiräjähdyksessä. Bikini-saarten ydinkokeissa koealueen
lentotukialuksien kansiin muodostui ihmispään kokoisia reikiä. Aluksi ei
ymmärretty, miten ne olivat muodostuneet, mutta tutkimukset osoittivat ne
raesateen aiheuttamiksi. Kymmenen miljoonaa tonnia vettä oli singottu korkealle
ilmakehään. Värivalokuva osoitti, kuinka lämpimät, kosteat kaasulajit olivat
jäähtyneet kuuden kilometrin korkeudessa ja muuttuneet jääksi. Miljoonia kiloja
jäätä tai rakeita, kuten Johannes nimittää niitä, putosi Bikini-saarten
alueelle. Ilmestyskirjan rakeet on jo nähty toiminnassaan. On vaikeaa kuvitella
millaista pelottavaa jälkeä nämä rakeet tekevät pudotessaan asutuskeskuksiin
atomisodassa. (23)
Ilmakehän kääriytyminen
kokoon
- (Ilm 6:12-15) Ja
minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys,
ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan
kuin vereksi,
13. ja taivaan tähdet
putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli
sitä pudistaa,
14. ja taivas
väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret
siirtyivät sijoiltansa.
15. Ja maan kuninkaat
ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat
kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin
Yksi seuraus
ydinräjäytyksistä on ilmakehän kääriytyminen kokoon. Tällöin ilmamassa työntyy
rajusti sivuun aiheuttaen tyhjiön, ja sitten yhtäkkiä tapahtuu, että sama
ilmamassa palaa takaisin paikalleen. Tämä raju liikehdintä, joka tapahtuu
ilmakehässä, on yksi tavallisimmista ja tuhoa aikaansaavimmista ydinräjäytyksen
vaikutuksista.