LUKU 9
-
Taistelu
maasta ja kaupungista
Kun puhutaan tapahtumista
ennen Jeesuksen tuloa, on yksi oleellisimpia niistä Israelin ja varsinkin
Jerusalemin ympärillä käytävä kiista, koska tämä alue ja Lähi-itä näyttelee ratkaisevaa
osaa viimeisten päivien tapahtumissa. Sama maantieteellinen alue on ollut
tiedotusvälineissä ja lehtien otsikoissa luultavasti enemmän esillä kuin mikään
muu asia viimeisten vuosikymmenten aikana ja usein negatiivisessa mielessä. Se
johtuu varmasti siitä, että tämä maa on ollut jatkuvien ulkoisten ja sisäisten
hyökkäysten kohteena - se on kokenut mm. kolme isoa sotaa ja lukuisia
itsemurhaiskuja - joka on ylläpitänyt tiedotusvälineiden mielenkiintoa.
Lähi-itä näyttelee siis ratkaisevaa osaa viimeisten päivien
tapahtumissa. Useista kirjoitusten kohdista voidaan ymmärtää, että nykyinen
Israelin ympärillä käytävä kiista kärjistyy lopulta siihen, että useat
kansakunnat kokoontuvat sen ympärille tuhotakseen sen. Nykyiset tapahtumat ja
kansakuntien kielteiset asenteet eivät ole irrallisia ja pelkkää sattumaa, vaan
ovat todennäköisesti vain alkuvaihe sille, että lukuisat kansakunnat hyökkäävät
jossain vaiheessa, nykyisen aikakauden loppuvaiheilla, tähän maahan. Nykyiset
tapahtumat ovat yhteydessä profeetalliseen sanaan, joka on kirjoitettu jo
vuosisatoja sitten ja joka varmasti tulee jossain vaiheessa toteutumaan.
Seuraavassa aiomme ottaa esille joitakin sellaisia seikkoja,
jotka liittyvät aiheeseen. Niitä ovat Israelia kohtaan oleva vastustus, Jerusalemin
oleminen kiistan aiheena sekä islamin osuus.
ISRAELIA KOHTAAN OLEVA VASTUSTUS. Jos ajatellaan sitä
mahdollisuutta, että Israel on nykyisen aikakauden loppuvaiheessa sotatoimien kohteena,
edellyttää se varmastikin sitä, että kansakunnilla täytyy ensin esiintyä
negatiivinen asenne sitä vastaan. Niiden täytyisi jollain tavalla olla
vihamielisiä tätä valtiota kohtaan, ennenkuin sanassa ennustetut tapahtumat
voisivat toteutua.
On mielenkiintoista havaita, että sensuuntaisia merkkejä on
ollut havaittavissa jo Israelin itsenäistymisestä lähtien ja aina näihin
päiviin asti. Näitä merkkejä ovat seuraavanlaiset asiat:
Sodat. Israelia vastaan käydyt sodat ovat esimerkki valtiota
kohtaan olevasta vastustuksesta. Vaikka tässä valtiossa ei ole mitään suuria
luonnonvaroja, kuten suuria öljyvarantoja, ja sen pinta-ala on mitätön
ympäröiviin arabivaltioihin verrattuna, on se jo useaan kertaan ollut
osallisena sodassa ja sitä vastaan on hyökätty. Sen olemassaolon valtiona ovat
tahtoneet kieltää varsinkin ympäröivät arabimaat ja siksi ne ovat asettuneet
sitä vastaan useamman kerran, varsinkin vuosina 1948, 1967 ja 1973, jolloin
olivat suurimmat sodat. Maan olemassaolo oli niissä kaikissa suuresti uhattuna,
mutta ihmeellisesti se niissä kuitenkin säilytti sen. Seuraava lainaus
käsittelee vuoden 1973 sotaan liittyviä seikkoja:
Vuoden 1967 kuuden
päivän sodan lopputulosta pidetään ihmeenä, mutta se ei ollut mitään verrattuna
jomkippursotaan. Ja kun koko totuus valkenee edessä olevina vuosina, saamme
nähdä, että Israelin pelastuminen tuholta oli suorastaan järjenvastaista.
... Hyökkäykset molemmilla rintamilla
olivat laajamittaiset ja hirvittävät. Syyrian rintamalla oli enemmän
hyökkäysvaunuja kuin saksalaisten 1941 tekemässä hyökkäyksessä
Neuvostoliittoon, jolloin yli 300 kilometrin pituisella rintamalinjalla oli
1000 panssarivaunua. Syyrian rintamalla, Golanin kukkuloilla oli 1200
hyökkäysvaunua 33 kilometrin matkalla. Ja myöhemmin Siinaissa taisteltiin
maailmanhistorian suurin panssaritaistelu, joka oli mittavampi kuin El
Alameinin taistelu toisen maailmansodan aikana.
Me englantilaiset olemme taipuvaisia
imperialistisiin asenteisiin, sillä olemme esimerkiksi pitäneet Syyriaa
mitättömän pienenä ja merkityksettömänä Lähi-idän valtiona, joka voidaan tuhota
kertaiskulla. Kuitenkin Syyrialla oli tuossa alkuhyökkäyksessään enemmän
tankkeja kuin Englannilla ja Ranskalla oli rintamalinjalla yhteensä... (51)
Nykyisin ajatellaan
varsinkin länsimaissa, että jos Israel vain luovuttaisi lisää maata, se toisi
vakauden ja rauhan Lähi-itään. Ajatellaan, että palestiinalaisvaltio olisi
ratkaisu ongelmaan. Ei oteta huomioon, että kaikki nämä alueet ja Jerusalem
olivat ennen Israelin valtiota. Eikä oteta huomioon Balfourin julistusta
(1917), jonka kansainliitto hyväksyi, ja jonka mukaan nykyiset kiista-alueet
Juudea ja Samaria (= Länsiranta), Jerusalem sekä Gaza tulisi sisällyttää
juutalaisvaltioon.
Ongelma on kuitenkin syvemmällä, ja se on Israelin valtion olemassaolo.
Pelkkä tiettyjen maa-alueiden luovutus ei ole ratkaisu ongelmaan, koska arabit
eivät tunnusta Israelin olemassaoloa ja haluavat tuhota sen. Vuosien 1948 –
1967 välisenä aikana Länsiranta, Gaza ja Itä-Jerusalem olivat arabien
hallinnassa (Länsiranta ja Itä-Jerusalem kuuluivat Jordanialle, Gaza
Egyptille), mutta se ei tuonut rauhaa, koska arabit halusivat kaiken.
Silloin ei puhuttu palestiinalaisen valtion perustamisesta, joka olisi siinä
vaiheessa ollut helppo toteuttaa, vaan tarkoitus oli tuhota koko Israelin
valtio. Se on ollut ongelmien perimmäinen syy Lähi-idässä.
Arabit kyllä taistelevat arabeja vastaan
Lähi-idässä, ja muslimit tappavat muslimeja joka puolella maailmaa opillisten
erimielisyyksien vuoksi, mutta on olemassa yksi vihollinen, johon niin sunnit
kuin shiiatkin kohdistavat vihansa. On olemassa yksi vihollinen, jota niin
fundamentalistit kuin sekularistitkin vihaavat. Se vihollinen on Israel.
Vaikka on
totta, että ”palestiinalaiskysymys” on pelkkä savuverho – pelkkä tekosyy vihata
juutalaisia ja Israelia ja kääntää maailma heitä vastaan – on myös totta, että
radikaali-islamilainen maailma ei tule koskaan hyväksymään juutalaisvaltion
olemassaoloa; ei vaikka tekisi minkälaisia myönnytyksiä rauhan vuoksi.
Arabimaailmassa kokouksia ja rauhanneuvotteluja pidetään vain toissijaisina
taistelukenttinä sodassa, jonka lopullinen päämäärä on Israelin kansan
tuhoaminen. (52)
Psalmi 83 tuntuu olevan
kuin kuvaus nykytilanteesta, jolloin Israel on naapurimaidensa ahdistama ja
halveksima. Monilla arabeilla on nykyään samanlainen asenne - asenne, joka on
hyvin Israel-vastaista ja joka toistuvasti tulee ilmi heidän puheissaan ja
propagandassaan. Sama Psalmi on myös kuin kuvaus PLO:n perustamisasiakirjasta,
koska siinä on ollut samanlainen pykälä Israelin valtiosta.
- (Ps 83:2-6) Jumala,
älä ole niin ääneti, älä ole vaiti, älä ole, Jumala, niin hiljaa.
3. Sillä, katso,
sinun vihollisesi pauhaavat, ja sinun vihaajasi nostavat päätänsä.
4. Heillä on kavalat hankkeet
sinun kansaasi vastaan, ja he pitävät neuvoa sinun suojattejasi vastaan.
5. He sanovat:
"Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä
enää muisteta."
6. Sillä he
neuvottelevat keskenään yksimielisesti, he tekevät liiton sinua vastaan
Arabijohtajien
lausunnot. Kun puhutaan samasta
aiheesta, halusta hävittää Israelin valtio, tulee se esille arabijohtajien
puheista, joista eräs esimerkki on seuraava Hamas-johtajan lausunto. Monet
näistä ääriryhmän edustajista eivät hyväksy Israelia valtiona, vaan haluavat
kaiken itselleen. Juuri se on syynä lukuisiin aseellisiin iskuihin, joita he
suorittavat Israelin alueelle. Samat iskut aiheuttavat myös heille itselleen
vahinkoa, koska Israel yrittää jäljittää näiden iskujen tekijät, jonka takia
myös nykyinen turva-aita on rakennettu. [Kuvaavaa asialle on, että kun
Israelissa on 46 000 (!) vartijaa iskuilta suojautumisen takia, ovat monet
heistä nyt joutumassa työttömäksi aidan takia. / Etelä-Suomen Sanomien
artikkeli 24.6.2004]. Kun tilanne ja asenteet ovat tällaisia, ei
varmastikaan voida puhua rauhasta. Sitä on mahdotonta saavuttaa
nykytilanteessa:
Hamas-johtaja ei
suostu tulitaukoon
Tavoitteena yhä
Israelin hävittäminen
Palestiinalaisjärjestö
Hamas ei kaavaile tulitaukoa Israelin kanssa, järjestön johtaja Mahmoud
al-Zahar sanoi sunnuntaina. Hänen mukaansa järjestön tavoitteena on edelleen
Israelin valtion hävittäminen.
- Tulitauosta ei keskustella nyt.
Strategianamme on vapauttaa kaikki palestiinalaisalueet, hän sanoi viitaten Länsirantaan,
Gazaan ja itse Israeliin.
Gazassa toimittajille puhuneen al-Zaharin
lausunto kumosi toisen Hamas-johtajan sovinnollisemmat puheet. Äärijärjestön
Länsirannan johtaja Hassan Jussef sanoi perjantaina, että äärijärjestö voisi
hyväksyä palestiinalaisvaltion perustamisen Länsirannalla ja Gazaan ja
tulitauon Israelin kanssa.
Hamasin järjestämissä itsemurhaiskuissa ja
aseellisissa hyökkäyksissä on kuollut satoja israelilaisia.
Palestiinalaishallinnossa pelätään, että väkivallan jatkuminen saattaisi
vaikeuttaa presidentti Jasser Arafatin seuraajan valintaa tammikuussa.
(Etelä-Suomen Sanomat 6.12.2004)
Saman asian ja asenteen
arabimaissa tuo esille seuraava lyhyt lainaus artikkelista "Uusi
antisemitismin aalto arabimaissa" (Etelä-Suomen Sanomat, 28.9.2003) Siinä
todetaan nykytilanteesta ja kehityksestä arabimaissa:
Mitä kätkeytyy
määritelmän uusi antisemitismi taakse ja miten laajalle levinnyttä se on?
Toisin kuin klassisessa antisemitismissa, joka suuntautui juutalaisia vastaan
yksilöinä ja kansana, uuden antisemitismin kohteena on myös juutalaisvaltio Israel. Äärimmäisissä
tapauksissa uusi antisemitismi kyseenalaistaa Israelin valtion olemassaolon
oikeutuksen. Uusi antisemitismi onkin saanut yhä enemmän ulottuvuutta
islamilaisessa maailmassa ja arabimaissa...
KIISTA JERUSALEMISTA. Israelin ympärillä oleva kiista tulee hyvin esiin
varsinkin arabijohtajien lausunnoista Jerusalemista. Kun mainittiin, että
viimeisen kiistan keskeisin aihe olisi Jerusalem, on se täysin yhtäpitävä
nykyisen maailmantilanteen, YK:n istuntojen sekä arabijohtajien lausuntojen
kanssa. Jos pyydettäisiin joltakin asiantuntijalta arviota siitä, mitä hän
pitäisi todennäköisimpänä monikansallisten joukkojen sotatoimien kohteena, hän
todennäköisesti ehdottaisi Jerusalemia. Arvionsa hän varmasti perustaisi
nykyiseen poliittiseen tilanteeseen. Tästä kaupungista, vaikka maailmassa on
tuhansia muita kaupunkeja, on tullut kiistan keskeisin aihe ja "juovuttava
malja" sekä "väkikivi" monille kansoille kuten Sakarjan kirjassa
on ennustettu.
- (Sak 12:1-3)
Ennustus, Herran sana Israelista. Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan
ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä:
2. Katso, minä
teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri,
ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä.
3.
Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille:
kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki
maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.
Seuraava lainaus viittaa samaan asiaan.
Siinä on kyse Jasser Arafatin lausunnoista eri aikakausina Israelin ja
Jerusalemin suhteen. Toiseksi viimeisin niistä on puhuttu hänen kannattajilleen
moskeijassa Johannesburgissa vain kahdeksan kuukautta sen jälkeen, kun hän
allekirjoitti rauhansopimuksen Israelin kanssa ja jonka seurauksena hän sai
Nobelin rauhanpalkinnon. Hän lupasi siinä, rauhansopimuksesta huolimatta,
jatkaa aseellista taistelua. Se osoittaa, miten usein saamme länsimaissa aivan
erilaista informaatiota kuin mitä samat johtajat puhuvat suljettujen ovien
takana omille kannattajilleen.
Arafatin lausunnot eivät ole millään tavalla poikkeuksellisia,
vaan samanlaisia lausuntoja on toistuvasti kuultu muiden arabijohtajien suusta
ja se on vahvistettu heidän yhteisissä konferensseissaan. Nämä johtajat eivät
hyväksy sitä, että Jerusalemin kaupunki on juutalaisomistuksessa
(alleviivaukset lisätty).
- Maaliskuu 1970, The Washington Post. "Vastarintamme lopullinen tavoite on Israelin
loppu eikä siitä voi tehdä minkäänlaista kompromissia."
- Helmikuu 1980,
Caracas Venezuela, lehti El Mundo. "Meille sana rauha merkitsee
Israelin tuhoamista."
- Toukokuu 1994,
Johannesburg, Etelä-Afrikka. "Minulle tämä sopimus (Oslo) ei merkitse
sen enempää kuin profeetalle (Muhammed) merkitsi al-Hudaybiyah'in sopimus
qurayshien kanssa. Jihad - pyhä sota - tulee jatkumaan. Teidän tulee ymmärtää, että
meidän taistelumme päämäärä on Jerusalem. Se ei ole heidän pääkaupunkinsa
vaan meidän."
- Syyskuu 1995,
Jerusalem Post lehti. "Vannon Allahin kautta, että palestiinalaiset
ovat valmiina uhraamaan viimeisenkin poikansa ja tyttärensä siksi kunnes
Palestiinan lippu liehuu Jerusalemin muurien, moskeijoiden ja kirkkojen
yllä." (53)
Se, mihin edellämainitut
lausunnot ja asenteet lopulta johtavat, on Raamatussa ennustettu. Jos katsomme
Sakarjan kirjaa, Ilmestyskirjaa ja Jooelin kirjaa, voimme niistä nähdä
maininnat kansakuntien hyökkäyksestä Jerusalemiin ja sen olemisesta pakanain
tallattavana tietyn ajanjakson verran (Jeesuksen sanat pakanain ajan
päättymisestä [Luuk 21:24] eivät sittenkään ole vielä täysin täyttyneet.).
Huomio, joka voidaan tehdä viimeisistä näistä Raamatun kohdista
(Jooel 3), on siinä oleva maininta "pyhästä sodasta", joka on
täysin muslimien ajatustavan mukainen. Tämä maininta voi siis hyvin viitata
muslimeihin, koska he usein käyttävät tätä sanontaa ja koska islamilaisessa
maailmassa ollaan jo nyt hyvin Israel-vastaisia. Samoissa jakeissa mainitaan
myös Jerusalemista, kansan hajaannuksesta sekä auringon ja kuun käymisestä
mustiksi, joka mahdollisesti voi olla viittaus ydinsotaan:
- (Ilm 11:1,2) Ja
minulle annettiin sauvan kaltainen ruoko ja sanottiin: "Nouse ja mittaa
Jumalan temppeli ja alttari ja ne, jotka siinä kumartaen rukoilevat.
2. Mutta temppelin
ulkopuolella oleva esikartano erota pois, äläkä sitä mittaa, sillä se on
annettu pakanakansoille; ja he tallaavat pyhää kaupunkia
neljäkymmentäkaksi kuukautta.
- (Sak 13:8-14:3,16) Ja
näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa,
mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
9. Ja sen kolmannen
osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja
koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni,
ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se
sanoo: "Herra, minun Jumalani."
1. Katso, Herran
päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.
2. Minä kokoan
kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan,
talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee
pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
3. Ja Herra on
lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin
sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.
16. Mutta
kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan,
käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa
Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.
- (Jooel 3:1,2,9-16)
1. Sillä katso, niinä päivinä ja siihen aikaan, kun minä käännän Juudan ja Jerusalemin
kohtalon,
2. minä kokoan kaikki
pakanakansat, vien ne alas Joosafatin laaksoon ja käyn siellä oikeutta niitten
kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden. Sillä he ovat hajottaneet sen
pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani
9. Julistakaa tämä
pakanakansain seassa, alkakaa pyhä sota, innostakaa
sankareita, lähestykööt, hyökätkööt kaikki soturit.
10. Takokaa vantaanne
miekoiksi ja vesurinne keihäiksi. Sanokoon heikko: "Minä olen
sankari."
11. Käykää avuksi,
tulkaa, kaikki kansakunnat joka taholta. He kokoontuvat sinne. Anna,
Herra, sankariesi astua sinne alas.
12. Lähtekööt
liikkeelle, hyökätkööt kansakunnat Joosafatin laaksoon; sillä siellä hän
istuu tuomitsemassa kaikkia pakanakansoja, joka taholta tulleita.
13. Lähettäkää
sirppi, sillä sato on kypsynyt. Tulkaa polkemaan, sillä kuurna on täynnä ja
kuurna-altaat pursuvat ylitse; sillä heidän pahuutensa on suuri.
14. Meluavia
joukkoja, meluavia joukkoja ratkaisulaaksossa! Sillä lähellä on Herran päivä
ratkaisulaaksossa.
15. Aurinko ja
kuu käyvät mustiksi, ja tähdet kadottavat valonsa.
16. Herra ärjyy
Siionista ja antaa äänensä kuulua Jerusalemista, ja taivaat ja maa järkkyvät;
mutta Herra on kansansa suoja, Israelin lasten turva.
ISLAM JA ISRAEL. Yksi asia Israel-vastaisuuden
taustalla on islam, jonka harjoittajat tuntevat syvää vihaa Israelia kohtaan.
Kun muslimit eivät usko Raamattuun, vaan islamin voittoon, ovat he lähes kaikki
yksimielisesti kielteisiä Israelille. Heistä on mahdotonta siunata tätä maata ja
sen kansalaisia (4 Moos 6:22-27, 1 Moos 12:3). Jos Israel olisi muslimivaltio,
ei tätä ongelmaa olisi, mutta nyt se esiintyy. Islamissa uskotaan, että jos
jokin alue on kerran ollut islamin hallinnassa (Dar ul salaam = rauhan maa,
alue), se kuuluu aina islamille, ja on täten vallattava takaisin. Tämä
selittää, miksi Israel on aina suuri loukkaus muslimivaltioille.
Monia muslimeja kasvatetaan vihaamaan Israelia. Ehkä kaikkein
parhaiten se ilmenee siinä, että lapsia ja nuoria johdetaan harhaan itsemurhaiskuja
ihannoimalla. Heille on iskostettu jo pienestä pitäen, että kuoleminen pyhässä
sodassa, "Jihadissa", Allahin puolesta, jolloin he räjäyttävät
itsensä lisäksi pari muuta ihmistä, on sankarillista ja ihailtavaa, mikä
varmasti on sielunvihollisen valhe (Joh 8:44). Siihen heitä kuitenkin
yllytetään lupauksella paremmasta taivaspaikasta, jossa jokaista marttyyria
odottaa 72 tummasilmäistä ja ihanaa neitsyttä sekä muut paratiisin ilot. Ehtona
kuitenkin on, että heidän kuollessaan pitää viedä myös muita mukanaan, koska
muussa tapauksessa he menettävät neitsyet, kuten islamissa yleisesti opetetaan.
On ymmärrettävää, ettei tällaisessa tilanteessa löydy rauhalle
toiveita. Niin kauan kuin islam hallitsee arabien ja alueella asuvien ihmisten
ajattelua, on se täysin mahdotonta, koska he eivät voi hyväksyä Israelia
valtiona ja sen olemassaoloa. He eivät tule milloinkaan luopumaan siitä
ajatuksesta, että alueen tulee olla islamin hallinnassa. Vasta kun he kohtaavat
Jumalan rakkauden Jeesuksessa Kristuksessa ja muuttuvat sisäisesti, voi
vääristynyt asenne poistua. Seuraava lainaus tuo esille hyvin muslimien
tavallisen asenteen:
Ehkä nyt on aika
kuunnella, mitä Lähi-idän näyttämön avainosien esittäjät itse sanovat, ja ottaa
heidän sanansa todesta. Näin Hashemi Rafsanjani, jota on joskus kutsuttu Iranin
"maltilliseksi" johtajaksi, tiivisti kriisin syyt; "Kaikki
alueemme ongelmat johtuvat yhdestä ainoasta syystä; siitä, että vääräuskoiset
juutalaiset ja imperialistiset länsimaalaiset ovat tunkeutuneet Dar al
Islamiin. Jokainen poliittinen kiista, jokainen rajavälikohtaus ja jokainen
sisäinen konflikti syntyy Umman kykenemättömyydestä ryhtyä uskollisesti
menestyksekkääseen jihadiin. Ismaelin ja Iisakin välinen ikuinen taistelu ei
voi päättyä, ennen kuin jompi kumpi on täydellisesti tuhoutunut." (54)
Merkillistä kyllä, vaikka
muslimit taistelevat Israelia vastaan, jopa Koraani, muslimien pyhä kirja,
viittaa päinvastaiseen. Se viittaa siihen, miten pyhä maa kuuluu Israelille ja
he ovat valittuja. Monet muslimeista toimivat siten omaa pyhää kirjaansa
vastaan:
Mooses sanoi
kansalleen: "Kansani, muistakaa Jumalan teille osoittamaa armoa, kun Hän
asetti keskuuteenne profeettoja, teki teistä kuninkaita ja antoi teille
sellaista, mitä Hän ei ole antanut kenellekään muulle. Kansani, käykää pyhään
maahan, jonka Jumala on säätänyt teille, älkääkä kääntykö pois, ettette
joutuisi perikatoon." (5:20,21)
Me johdatimme
israelilaiset meren yli, ja Farao joukkoineen seurasi heitä vääryytensä ja
vihamielisyytensä takia, kunnes jäi aaltojen alle. Silloin hän sanoi:
"Minä uskon, ettei ole muuta jumalaa kuin se, johon israelilaiset uskovat,
ja minäkin alistun Hänelle."... Me asutimme israelilaiset siunattuun
maahan ja ruokimme heitä kaikella hyvällä, mutta he alkoivat kiistellä
saatuaan tietää. Jumala ratkaisee heidän kiistansa ylösnousemuksen päivänä.
(10:90,93)
Sen jälkeen me
sanoimme israelilaisille: "Asettukaa asumaan tähän maahan, ja kun
viimeinen hetki tulee, me tuomme teidät kaikki yhdessä eteemme." (17:104)
Näin tapahtui, sillä
me tahdoimme antaa israelilaisten periä maan. (26:59)
Israelilaiset,
muistakaa armoani, jota osoitin teille valitessani teidät muiden kansojen
joukosta. (2:47)
Me annoimme
israelilaisille Kirjan, viisauden ja profetian, ruokimme heitä kaikella
hyvällä, valitsimme heidät kaikkien ihmisten joukosta (45:16)
KEITÄ OSALLISTUU GOOGIN SOTAAN? Aiemmissa kappaleissa on
puhuttu ympäröivien arabivaltioiden negatiivisesta asenteesta Israelia kohtaan
ja miten se lopulta johtaa sotaan ja selkkaukseen, jossa on osallisena useita
kansakuntia. Kuuden päivän sota ja vuoden 1973 Jom kippur-sota olivat vain
esinäytöstä. Todettiin myös, että Jerusalemin ja Lähi-idän oleminen tapahtumien
keskuspaikkana sopii täysin yhteen nykytilanteen kanssa, koska alue
esiintyy toistuvasti lehtien otsikoissa. 70-80 vuotta sitten samalle
ajatukselle saatettiin nauraa, koska Lähi-itää pidettiin syrjäisenä ja
merkityksettömänä kolkkana, josta tuskin koskaan voisi tulla toiminnan
keskusta. Nyt se kuitenkin on täysin mahdollista.
Jos pyydettäisiin joltakin asiantuntijalta arviota siitä, mitä
hän pitäisi todennäköisimpänä monikansallisten joukkojen sotatoimien kohteena,
hän todennäköisesti ehdottaisi Jerusalemia. Arvionsa hän varmasti perustaisi
nykyiseen poliittiseen tilanteeseen.
Yksi viimeisten päivien tapahtumista on myös Googin sota, josta
Hesekiel kertoo, ja joka näyttää vielä olevan edessä. Sen suhteen on oltu
epävarmoja, onko se erillinen sota vai liittyykö se muihin sotatoimiin, joita
käydään Israelin ja Jerusalemin ympärillä lopun aikana. Yleensä sitä on pidetty
erillisenä sotana, mutta aivan yksimielisiä asiasta ei ole oltu.
Merkillepantavaa hyökkäyksessä, jonka Hesekiel mainitsi jo
vuosisatoja sitten, ovat kuitenkin seuraavat kolme asiaa. Ne ovat hyökkäyksen
ajankohta, sitä edeltänyt maanpakolaisuus ja että hyökkääjiä on lukuisia:
Hyökkäyksen
ajankohdasta voidaan todeta, että se
tapahtuu päivien lopulla, vuosien lopulla sekä pitkien aikojen perästä. Kaikki
kohdat viittaavat siihen, että sota tapahtuu melko lähellä Jeesuksen tulemusta
ja ennen nykyisen maailmanajan loppua.
Maanpakolaisuuden
jälkeen. Toinen huomioitava piirre
Googin sodassa on sen tapahtuminen sen jälkeen, kun kansa on koottu monien
kansain seasta ja maa on ollut kauan aikaa rauniona. Tämäkin viittaa nykyiseen
aikaan, jolloin vanhat rauniot on jälleen - vuosisatojen jälkeen - saatu
asutetuksi ja kansa on koottu monien pakanakansain seasta. Baabelin vankeuteen
nämä sanankohdat eivät sovi, koska se ei kestänyt kauaa ja koska kansa oli
silloin maanpakolaisuudessa vain yhdellä alueella.
Lukuisia hyökkääjiä. Hesekiel mainitsee useita sellaisia kansakuntia ja
nimiä - Goog, Maagog, Roos, Mesek, Tuubal... - jotka osallistuvat hyökkäykseen,
mutta jotka nykyihmiselle saattavat olla outoja. Kuitenkin Hesekielin aikaan
samat nimet olivat käytössä ja niistä useimmat esiintyvät ns. kansojen
luettelossa, joka on Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa (1 Moos 10:1-6: Tämä
on kertomus Nooan poikien, Seemin, Haamin ja Jaafetin, suvusta. Heille syntyi
poikia vedenpaisumuksen jälkeen. Jaafetin pojat olivat Goomer, Maagog,
Maadai, Jaavan, Tuubal, Mesek ja Tiiras. Ja Goomerin pojat olivat
Askenas, Riifat ja Toogarma. Ja Jaavanin pojat olivat Elisa, Tarsis,
kittiläiset ja doodanilaiset; heistä haarautuivat pakanoiden saarten asukkaat
maittensa, eri kieltensä, heimojensa ja kansakuntiensa mukaan. Ja Haamin pojat
olivat Kuus, Misraim, Puut ja Kanaan.) Katsomme nimiä ja mitä
niiden taakse sisältyy vähän myöhemmin.
- (Hes 38:1-17)
Minulle tuli tämä Herran sana:
2. "Ihmislapsi,
käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin
ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan
3. ja sano: Näin
sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin,
Mesekin ja Tuubalin ruhtinas.
4. Minä kuljetan
sinua, panen koukut sinun leukoihisi ja nostatan sotaan sinut ja kaiken sinun
sotaväkesi: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon
suurine ja pienine kilpineen, miekankantajia kaikki.
5. Persia,
Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä
kaikilla.
6. Goomer
ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen
sotalaumat - lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.
7. Ole valmis,
varustaudu, sinä ja kaikki joukkosi, jotka ovat kokoontuneet sinun luoksesi, ja
ole sinä varalla heitä varten.
8. Pitkien
aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun
on karattava maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien
kansain seasta, - mentävä Israelin vuorille, jotka kauan aikaa olivat
olleet rauniomaana; se on tuotu pois kansojen seasta, ja he asuvat
turvallisina kaikki tyynni.
9. Sinä hyökkäät kuin
rajuilma, tulet kuin pilvi, peittääksesi maan, sinä ja kaikki sotalaumasi ja
lukuisat kansat, jotka ovat sinun kanssasi.
10. Näin sanoo Herra,
Herra: Mutta sinä päivänä tulee mieleesi jotakin, ja sinä mietit pahan juonen
11. ja sanot: Minä
hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka
asuvat turvallisina - asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole
salpoja, ei ovia.
12. Sinä aiot
saalista saada, ryöstettävää ryöstää, ojentaa kätesi raunioita kohti,
jotka on saatu asutuiksi, ja kansaa kohti, joka on koottu pakanakansain seasta,
joka on hankkinut karjaa ja omaisuutta ja asuu maan navassa.
13. Saba ja Dedan ja
Tarsiin kauppiaat ja kaikki heidän nuoret jalopeuransa kyselevät sinulta:
'Oletko sinä menossa saalista saamaan, ryöstettävää ryöstämään? Oletko koonnut
joukkosi kantamaan hopeata ja kultaa, ottamaan karjaa ja omaisuutta, suurta
saalista saamaan?'
14. Sentähden ennusta,
ihmislapsi, ja sano Googille: Näin sanoo Herra, Herra: Sinä päivänä sinä kyllä
huomaat, että minun kansani Israel asuu turvallisena,
15. ja lähdet asuinpaikastasi
pohjan periltä, sinä ja sinun kanssasi lukuisat kansat, jotka kaikki
ratsastavat hevosilla: suuri joukko, lukuisa sotaväki.
16. Sinä hyökkäät
minun kansani Israelin kimppuun kuin pilvi, peittääksesi maan. Päivien
lopulla on tämä tapahtuva. Ja minä annan sinun karata maahani, että
pakanakansat tulisivat tuntemaan minut, kun minä osoitan pyhyyteni sinussa,
Goog, heidän silmäinsä edessä.
17. Näin sanoo Herra,
Herra: Etkö se ole sinä, josta minä muinaisina päivinä puhuin palvelijaini,
Israelin profeettain, kautta, jotka niinä päivinä ennustivat, vuodesta vuoteen,
että minä annan sinun karata heidän kimppuunsa?
Goog Maagogin maasta. Kun otetaan esiin Hesekielin kirjassa esiintyvät
hyökkääjien nimet, mainitaan niistä ensimmäisenä arvoituksellinen Goog - nimi,
joka esiintyy Hesekielin kirjan luvuissa 38 ja 39 peräti 11 kertaa, enemmän
kuin minkään muun hyökkääjän nimi.
Mitä tulee tämän erikoisen sanan taustaan, on se yleensä
yhdistetty kansanjohtajan vertauskuvalliseen nimeen; eli kyseessä täytyisi olla
sotilasjohtaja tai henkilö, joka näyttelee tärkeää osaa Israeliin tehtävässä
hyökkäyksessä lopun aikana. Sama sana voi tarkoittaa myös suurta, ylintä ja
korkeinta tai korkeaa vuorta, mutta tässä se viittaa erityisesti henkilöön, ei
paikkaan, koska Googin sanotaan olevan Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas,
tulevan Maagogin maasta ja koska hänestä käytetään myös
"sinä"-muotoa:
- (Hes 39:1-7)
"Ja sinä, ihmislapsi, ennusta Googia vastaan ja sano: Näin sanoo Herra,
Herra: Katso, minä tulen sinun tykösi, Goog, sinä Roosin,
Mesekin ja Tuubalin ruhtinas.
2. Minä kuljetan sinua,
talutan sinua, nostatan sinut pohjan periltä ja annan sinun hyökätä Israelin
vuorille.
3. Mutta minä lyön
pois jousesi sinun vasemmasta kädestäsi ja pudotan nuolesi sinun oikeasta
kädestäsi.
4. Israelin vuorille
sinä olet kaatuva, samoin kaikki sinun sotalaumasi ja kansat, jotka sinun
kanssasi ovat: minä annan sinut petolinnuille, kaikille siivekkäille ja metsän
eläimille ruuaksi.
5. Kentälle sinä
kaadut. Sillä minä olen puhunut, sanoo Herra, Herra.
6. Ja minä lähetän
tulen Maagogiin ja rantamaalla turvassa asuvien keskeen. Ja he tulevat
tietämään, että minä olen Herra.
7. Ja pyhän nimeni
minä teen tunnetuksi kansani Israelin keskuudessa enkä enää salli häväistävän
pyhää nimeäni. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra,
Israelin Pyhä.
Kun sitten tutkimme sanan
Maagog alkuperää, on siitä riittävästi tietoa. Tämä nimi, joka esiintyy jo
Ensimmäisen Mooseksen kirjan kansojen luettelossa (1 Moos 10:1-6), on yleensä
yhdistetty skyyttalaisiin, kansaan, josta Paavalikin puhui (Kol 3:11: Ja
tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä
ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei
vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus.). Historioitsija Josefus on
todennut, että...
"Maagog oli hänen mukaansa nimettyjen
maagogilaisten kantaisä. Kreikkalaiset kuitenkin kutsuivat tätä kansaa
skyyttalaisiksi."
Roomalainen kirjailija
Plinius on viitannut Maagogin ja skyyttalaisten yhteyteen sanomalla, että:
"skyyttalaisten haltuunsa ottamaa
Hierapolista kutsuttiin jälkeenpäin Maagogiksi."
Jos sitten pohditaan sitä,
missä skyyttalaiset asuivat ja missä heidän valtakuntansa sijaitsi, ovat he
aina olleet Israelista katsottuna pohjoisessa päin, tarkemmin sanottuna
Mustanmeren pohjoispuolella ja Kaukasus-vuorten takana. Kuitenkin
skyyttalaiset, joita kreikkalaiset pitivät maailman pohjoisimpana kansana -
siihen voi viitata myös Raamatun sanonta "pohjan periltä" - olivat
levittäytyneet laajemmaltikin eli Mustanmeren pohjoispuolelta ja Ukrainasta aina
Kiinan rajoille asti. Siihen kuuluivat mm. Kaspianmeren ja Araljärven seutu
sekä Balhashjärven eteläpuoli. Nykyään tällä alueella ovat osa Venäjää, sekä
entisiä eteläisiä neuvostotasavaltoja kuten Kazahstan, Uzbekistan, Kirgisia,
Turkmenistan, Tadzhikistan, Ukraina, Armenia, Azerbaidzan ja Georgia.
Hesekielin profetian voi katsoa koskevan näiden alueiden kansoja.
Ahtaassa
merkityksessä skyyttalaiset olivat heimoja, jotka elivät alueella, jonka
Herodotos määritteli Skyytiaksi (ts. Mustanmeren pohjoispuolisella alueella) ja
puhuivat skyyttien kieltä... Laajassa merkityksessä sana skyyttalainen voi
tarkoittaa joitakin monista muista heimoista Venäjän laajoilla aroilla, jotka
ulottuivat Ukrainasta lännessä Siperian seudulle idässä. (55)
Venäjä. Kun otetaan esille se vaihtoehto, että Venäjä on
mukana Googin sodan joukoissa, ei sitä voi pitää mahdottomana. Vaikka Venäjän
edeltäjä Neuvostoliitto tuki aikanaan Israelin itsenäistymistä, oli sama maa
kuitenkin myöhemmässä vaiheessa usein arabimaiden puolella näiden hyökätessä
Israeliin. Se kävi ilmi vuosien 1967 ja 1973 sodissa, kun silloinen
Neuvostoliitto voimakkaasti avusti Israelia ympäröiviä arabivaltioita ja
varusti niitä aseillaan. Se ei itse osallistunut sotatoimiin, mutta oli
taustavaikuttajana selkkauksissa.
Jos ajatellaan tilannetta nyky-Venäjällä, niin näyttäisi siltä,
että nationalismi ja muukalaisvastaisuus ovat siellä kasvussa. Kun
demokratiakehitys, joka alkoi maassa n. 15 vuotta sitten, ei ole tuonut
hyvinvointia ja työtä kaikille, on se mahdollistanut näiden asioiden esiintulon
ja lisääntymisen; ne ovat saaneet lisääntyvää kannatusta.
Kansallismielisyyden nousun taustalla on lisäksi se, että monet
venäläiset kaipaavat entisen neuvostovallan suuruuden aikoja ja statusta,
vaikka Venäjä edelleen on maailman suurin valtio ja sen joukkotuhoaseiden
arsenaali on suurin. Toiseksi monet voivat kokea itsensä ulkopuolisiksi ja
ei-toivotuiksi Euroopan kehityksessä, koska esim. entiset itäblokin maat ovat
toinen toisensa jälkeen ajautuneet vähitellen lännen leiriin. Nykyinen kehitys
ja itsensä ulkopuoliseksi tunteminen voi hyvin johtaa siihen, että se nostaa
heidän vihansa ja negatiiviset tunteensa sekä on kasvualusta uudelle
kansallismielisyydelle.
Merkillepantavaa on, että nykyinen tilanne muistuttaa hyvin
paljon maailmansotien välistä aikaa Saksassa. Kun Saksa oli kokenut
nöyryytyksen ensimmäisen maailmansodan takia ja monet saksalaisista kokivat
itsensä ulkopuolisiksi Euroopan kehityksessä, johti se tunnettuihin
seurauksiin. Kaiken kruunasi jättimäinen inflaatio, joka teki natsismin ja
nationalismin nousun mahdolliseksi. Nykyisessä tilanteessa, joka nyt Venäjällä
vallitsee ja joka muistuttaa entisen Saksan kehitystä, on mahdollista, että
tilanne purkautuu ulospäin samalla tavalla kuin Saksankin kohdalla aikanaan.
Jos olosuhteet taloudellisesti menevät huonoon suuntaan, saattaa se olla
mahdollista:
Muukalaisvihan
aalto koettelee Venäjää
...
"Muukalaisviha ja nationalismi ovat kasvaneet Venäjällä parissa vuodessa
kolossaalisiin mittoihin suurissa kaupungeissa. Fasismi ja rasistiset rikokset
ovat ilmiön jäävuoren huippu", Venäjän tiedeakatemian vanhempi tutkija,
professori Vladimir Iljushenko huomauttaa.
Muukalaisvastaisen ilmiön hyvänä todisteena
hän pitää Venäjän joulukuussa valittua duumaa, josta venäläiset äänestäjät
pudottivat kaikki liberaalit puolueet. Tilalle nousivat kansallissosialistinen
Synnyinmaa, ja äärinationalistinen Liberaalidemokraattinen puolue
kolminkertaisti kannatuksensa. Nämä nationalistiset populistipuolueet saivat
yhteensä viidenneksen äänistä.
"Meille on syntynyt yhteiskuntaan
suuri nationalistinen reservi, joka pysyy kurissa vain talouskasvun ansiosta.
Se on valmis syyttämään muita, jos meillä alkaa mennä huonosti. Tässä
tilanteessa öljyn hinnan romahduksen poliittiset seuraukset voisivat olla
tuhoisia Venäjän kannalta", professori uskoo.
... Maaliskuun lopussa puolestaan
julkaistiin Pietarin yliopiston tekemä kansallinen tutkimus 16-26-vuotiaiden
venäläisten ulkomaalaisvastaisuudesta. Sen mukaan neljä kymmenestä nuoresta
venäläisestä kannattaa äärinationalistisia ryhmiä ja joka kymmenes
16-19-vuotias on valmis pahoinpitelemään ulkomaalaisia maksusta.
"Venäläisistä kaksi kolmannesta
ajattelee, että Venäjä kuuluu venäläisille. Samalla nationalismia vastustaa
enää viidennes. Venäjän mielipideilmasto alkaa muistuttaa Saksaa ensimmäisen
maailmansodan jälkeen", Iljushenko varoittaa.
Hänen
mukaansa luvuissa on tapahtunut viidessä vuodessa noin 10 prosenttiyksikön
muutos huonompaan suuntaan... (Helsingin sanomat 9.5.2004)
Entiset eteläiset
neuvostotasavallat. Toinen alue,
missä muinaisia skyyttalaisia asui, ovat entiset eteläiset neuvostotasavallat,
jotka ovat pääosin muslimivaltioita (Turkmenistan, Tadzhikistan, Uzbekistan,
Kazakstan, Kirgisia ja Azerbaidzhan) - ainoastaan Armenia, Ukraina ja Georgia
eivät ole niitä. Ne kaikki sijaitsevat entisten skyyttalaisten, muinaisen
Maagogin alueella ja niistä monilla on myös entisen Neuvostoliiton peruna laaja
varasto tehokkaita aseita.
Jos ajatellaan näiden valtioiden osuutta ns. Googin
hyökkäyksessä, voi yksi tärkeä tekijä olla Islam. Kun muita hyökkäykseen
osallistuvia maita ovat islamin alaisuudessa olevat Iran, Turkki, Libya ja
Sudan (katsomme tätä asiaa myöhemmin), voi se olla yhdistävä tekijä
edelläoleviin muslimienemmistöisiin maihin. Merkittävää on, että kaksi näistä
muista valtioista, Iran ja Turkki, on jo kumpikin pyrkinyt lujittamaan
taloudellisia, uskonnollisia ja sotilaallisia yhteyksiä näihin maihin; sen
lisäksi että niillä jo ennestään, islamin lisäksi, on yhteistä kielellistä ja
etnistä taustaa. Lisääntyvästä yhteistyöstä ovat osoituksena taloudelliset
liitot (v. 1992 Turkmenistan, Tadzhikistan, Uzbekistan ja Kirgisia
liittyivät yhteen Iranin, Turkin ja Pakistanin kanssa muodostaakseen
islamilaiset yhteismarkkinat), mutta myös se, että entisistä
neuvostovalloista on myyty aseita Iraniin. Näin tapahtui 1990-luvun
alkupuolella, kun Iran osti aseita Kazakstanista.
Se mitä tiedetään
Iranin tavanomaisesta aseistuksesta on melkein yhtä huolestuttavaa. Teheran
käyttää Gatesin mukaan vuosittain ainakin 2 miljardia dollaria aseisiin. Se on
modernisoimassa laivastoaan, ilmavoimiaan ja maa-armeijaansa. Se on hankkinut
venäläisiä sukellusveneitä ja lähettänyt sukellusvenemiehistöä koulutettavaksi
venäläisiin laivastotukikohtiin. Iran toivoo pystyvänsä hankkimaan nykyaikaisia
aseita tingittyyn pohjahintaan, ja sen vuoksi se on luonut läheiset suhteet
entisen Neuvostoliiton muslimitasavaltoihin. (Jerusalem Post, 30.5.1992:
"Russia-Iran")
Roos. Mitä tulee Hesekielin kirjan luettelossa mainittuun
sanaan "Roos", on sen käytössä esiintynyt kahdenlaista käytäntöä.
Usein se on käännetty yksinkertaisesti ruhtinaaksi ja hallitsijaksi, Mesekin ja
Tuubalin ylin hallitsija, koska se hepreankielellä tarkoittaa "päätä",
"huippua", "päällikköä", "hallitsijaa" ja
"ruhtinasta". Monet Raamatun käännökset suosivat tätä ratkaisua.
Kuitenkin on perusteltua käyttää sanaa "Roos" myös
erisnimenä, jota käännösratkaisua myös useat Raamatun käännökset suosivat.
Erityisesti on hyvä huomata, että Septuaginta, Raamatun kreikankielinen
käännös, suosii tätä ratkaisua; siinä on käännetty hepreankielinen sana
"Rosh" erisnimeksi "Ros". Merkittävää Septuagintan muodossa
on, että se on valmistunut vain reilut 300 vuotta Hesekielin kirjan kirjoittamisen
jälkeen, melko lähellä Hesekielin aikaa. Siksi on perusteltua pitää
"Roos"-sanaa myös erisnimenä.
Sana "Roos" on yleensä yhdistetty sarmaatteihin,
joista heistäkin on tietoa. He olivat kansa, joka asui suunnilleen samoilla
alueilla kuin skyyttalaiset eli Kaspianmeren ja Mustanmeren lähistöllä sekä
Etelä-Venäjän aroilla. Sieltä he muuttoliikkeen myötä ovat voineet levitä
laajemmille alueille:
"Tästä näemme,
että muinainen Maagog olivat skyyttalaiset, jotka tulivat Keski-Aasiasta ja
levittäytyivät Etelä-Venäjälle noin vuonna 700 e.Kr. Näemme myös, että
muinainen Roos olivat sarmaatit, jotka asuttivat Kaspianmerta ympäröivän alueen
10. vuosisadalla e.Kr. He työntyivät Etelä-Venäjälle ja löivät skyyttalaiset
noin vuonna 200 e.Kr." (56)
Mesek, Tuubal, Goomer
ja Toogarma. Nykyiseen Turkin
alueeseen liittyy joitakin Hesekielin kirjassa mainittuja nimiä, sillä...
Mesek ja Tuubal ovat nimiä, jotka esiintyvät
yleensä yhdessä Raamatussa ja ovat Jaafetin poikia kuten Goomer ja Maagogkin (1
Moos 10:1,2). Historioitsijat Herodotos sekä Josefus ovat kumpikin
kirjoittaneet näiden kansojen muinaishistoriasta. Herodotos kirjoitti jo
viidennellä vuosisadalla ennen Kristusta, että hänen aikanaan nämä heimot
olivat Pontoksen maakunnassa Pohjois-Turkissa (Histories, III, 94; VI, 78).
Vastaavasti Josefus on sijoittanut nämä kansat samalle alueelle Turkkiin. Hän
vain kertoo, että vanhat Mesekin ja Tuubalin nimet olivat muuttuneet hänen
aikaansa mennessä Meseniksi ja Teobelianiksi (Antiquities, I, 124,125).
Kun tutkitaan Goomeria, niin tiedetään, että
goomerilaisia asui itäisessä Vähässä-Aasiassa Armenian lähellä eli nykyisen
Turkin itäosissa. Siitä heidän tiedetään kulkeutuneen nykyisen Keski- ja
Pohjois-Turkin alueelle, vaikka osan on arveltu kulkeutuneen nykyisen
Itä-Euroopan alueelle. Historioitsija Josefus on yhdistänyt Goomerin myös
Galatian kansaan, jotka asuivat Turkin keskiosissa. Hän sanoo, että kansa, jota
kreikkalaiset kutsuivat galatalaisiksi, olivat goomerilaisia (Antiquities, 1.
osa, VI, I).
Toogarmasta tiedetään melko varmasti, että sekin
oli nykyisen Turkin alueella. Useimmiten se on yhdistetty Itä-Kappadokiaan eli
nykyisen Turkin koillisosaan. Toisaalta historioitsija Josefus on esittänyt
poikkeavan näkemyksen. Hän piti Toogarmaa fryygialaisina, jotka asuivat pääosin
nykyisen Turkin länsiosissa.
Mitä sitten tulee Turkkiin ja sen osuuteen Hesekielin
profetiassa, ei se tällä hetkellä näyttäisi todennäköiseltä, koska maalla on ollut
sotilaallista ja taloudellista yhteistyötä Israelin kanssa ja koska sen johto
on ollut melko maltillinen asenteissaan. Tilanteen takaajana on ollut myös
armeija, joka on valvonut ääri-islamilaisuuden nousua ja tilanteen säilymistä
entisellään. Sen sotilaat ovat pitäneet maallisen perinteen säilyttämistä
yhtenä tärkeimpänä velvollisuutenaan.
Jos Turkki on mukana Googin joukoissa, täytyisi ainakin vallan
vaihtua maassa sitä ennen. Se voi hyvin tarkoittaa ääri-islamilaisuuden
esiinnousua - aivan kuten Iran muuttui sisäisesti, kun shaahi syöstiin vallasta
ja tilalle tuli radikaali islamilainen hallitus - koska sillä Turkissa on
jonkun verran kannatusta. Nykytilanteessa se näyttää mahdottomalta, mutta jos
talous menee huonoon kuntoon, voi se muuttaa tilanteita nopeasti.
Persia. Yksi Hesekielin kirjan luvuissa 38 ja 39 esiintyvä
nimi on Persia, joka vastaa varmasti nykyajan Irania, koska maan nimi ennen oli
Persia, ja koska siellä yhä edelleen puhutaan farsia eli persiaa. Se on siis
mukana yhtenä niistä hyökkääjistä, jotka ovat mukana Googin joukoissa.
Mitä sitten tulee Iranin liittymiseen Israelia vastaan käytävään
hyökkäykseen, ei sitä varmastikaan voi pitää yllätyksenä. Maan yksi virallinen
tavoite aina islamilaisesta vallankumouksesta lähtien v. 1979 on ollut Israelin
tuhoaminen ja Jerusalemin valloittaminen; tavoite, josta se ei ole vieläkään
luopunut. Sama maa on tunnettu myös Hizbollahin sekä Hamasin kaltaisten
järjestöjen tukemisesta ja että maa itse on pyrkinyt muslimimaailman
hengelliseksi johtajaksi.
Vakavaksi Iranin toiminnan ja päämäärät tekee se, että se on v.
1988 päättyneen Irakin sodan jälkeen jatkuvasti vahvistanut aseistustaan. Niitä
se on saanut ja ostanut varsinkin Venäjältä ja Kiinalta, ja mukana on ollut
niin sukellusveneitä, tankkeja kuin hävittäjiä. Näiden ostosten takia ja
mahdollisen ydinaseen kehittelyn takia Iran on nykyään sotilaallisesti alueen
voimakkain muslimivaltio.
Mielenosoittajat
vaativat Iranissa tuhoa Israelille
Kymmenettuhannet
mielenosoittajat julistivat Iranin pääkaupungissa Teheranissa perjantaina
tukeaan palestiinalaisille. Marssijat huusivat iskulauseita "kuolema
Israelille" ja "kuolema Yhdysvalloille".
Mielenosoituksessa kannatettiin Iranin
presidenttiä Mahmud Ahmadinejadia, joka vaati muutama päivä sitten julkisesti
Israelin "pyyhkimistä kartalta".
Mielenosoituksia järjestettiin myös muualla Iranissa. Jyrkät muslimit
järjestivät marssit niin sanottuna Jerusalemin päivänä, jota vietetään Iranissa
muslimien paastokuukauden ramadanin viimeisenä perjantaina.
Israelilla ei Iranin mielestä ole
olemassaolon oikeutta. Teheranin hallitus kiistää kuitenkin Yhdysvaltain
syytökset, että Iran tukee Arabien ja Israelin rauhaa vastustavia aseellisia
muslimiryhmiä. Iran sanoo antavansa ryhmille vain moraalista tukea.
Teheranissa marssineet mielenosoittajat
polkivat jalkoihinsa Israelin lippuja ja polttivat sekä Israelin että
Yhdysvaltain lippuja. Marsseihin osallistuivat useimmat Iranin johtajat, myös
presidentti Ahmadinejad.
Iranin johdon lausunnot tuomittiin heti
jyrkästi Euroopan unionissa, Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Israel vaati, että
Iran pitäisi erottaa Yhdistyneistä kansakunnista.
"Ahmadinejad puhuu kaikkien
iranilaisten puolesta. Olemme kaikki valmiit kuolemaan Palestiinan puolesta,
sanoi 25-vuotias Mohammad Mirzayi, joka kuuluu Basiji-järjestöön. Se pitää
voimassa yhteiskunnallisia säännöksiä kuten naisten pukeutumismääräyksiä.
Tuki palestiinalaisille on Iranin
ulkopolitiikan perustuksia.
Sudan. Hesekielin kirjassa luettelossa mainitaan seuraavana
Etiopia, joka oikeastaan on sananmukaisesti käännettynä Kuus. Kyseessä ei siis
ole nykyistä Etiopiaa vastaava alue - vaikka osia siitä saattoi kuulua
muinaiseen Kuusiin - vaan se viittaa valtioon, joka oli aivan Egyptin
eteläpuolella (Hes 29:10: Sentähden, katso, minä käyn sinun ja sinun
virtojesi kimppuun ja teen Egyptin maan raunioiksi, kuivaksi ja autioksi
Migdolista Seveneen ja hamaan Etiopian rajaan saakka.) ja jonka
eteläosa ulottui nykyajan Khartumiin, Sudanin pääkaupunkiin, saakka tai vieläkin
etelämmäs. Nykyään tällä alueella on Sudan, Afrikan suurin valtio. Johtopäätös
siis on, että senkin on oltava yksi tekijä Googin joukoissa.
Mitä sitten tulee Sudaniin, ei senkään osallistuminen sotaan ole
yllätys. Kun maalla on nykyään ääri-islamilainen hallitus ja kun se on ollut
voimakas Israelin vastustaja, on realistista odottaa sen olevan mukana Googin
joukoissa. Merkittäviä ovat myös maan hyvät suhteet Iraniin, joka on
toimittanut Sudanille aseita, öljyä, sotilasasiantuntijoita ja muuta apua; nämä
kaksi hyökkäykseen osallistuvaa valtiota ovat jo tällä hetkellä yhteistyössä
keskenään. Katsomme asiaa lehtiartikkelin valossa:
Sudan lietsoo ääri-islamilaisuuden liekkiä
... Sudanin
valtionpäämiehenä toimii kenraali Omar Hassan al-Bashir, joka kaappasi vallan
Sadig al-Mahdin johtamalta hallitukselta vuonna 1989.
Sheikki Hassan Turabia pidetään kuitenkin
todellisena de facto vallanhaltijana, vaikka hän ei olekaan hallituksen jäsen.
Lontoon ja Sorbonnen yliopistoissa
oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut tohtori Turabi on Sudanin ainoan
sallitun puolueen kansallisen islamilaisen rintaman NIF:n johtaja. Samalla hän
on perustamansa arabialais-islamilaisen konferenssin pääsihteeri.
Turabi ajaa tiukkoja islamilaisia arvoja.
Hän on luonut vuosikausien aikana yhteyksiä muslimiveljeskuntiin eri
arabimaissa.
Nykyiset maalliset arabihallitukset ovat
Turabin mukaan kukistumassa. Arabinationalismi on tiensä päässä ja tilalle
nousemassa islamilainen henki, uskoo islamilaisen fundamentalismin johtaviin
ajattelijoihin kuuluvaksi luettu Turabi.
Turabi on varma islamilaisuuden uuden muodon
voittokulusta, koska Allah ja historia ovat hänen puolellaan.
Fundamentalismin eteneminen on Turabin mukaan
väistämätöntä: se täyttää länsivaikutteisen sosialismin ja arabinationalismin
jättämän henkisen tyhjiön.
Islam on Turabin mukaan ainoa, mikä
inspiroi nuoria, saa heidät liikkeelle ja antaa näkemyksiä.
... Sudanin läheisin liittolainen on Iran,
huolimatta siitä, että iranilaiset edustavat islamilaisuuden shialaista
suuntausta ja sudanilaiset sunnilaisuutta. Sudanin kautta Iran on hakemassa
itselleen jalansijaa Afrikassa.
... Lännessä Sudania pidetään yhtenä
kansainvälisen terrorismin tyyssijana. Hankkimiensa todisteiden perusteella
Yhdysvallat pani Sudanin vuonna 1993 mustalle listalle kansainvälisen
terrorismin tukemisesta.
Sudanissa tiedetään olevan lukuisten
ääri-islamilaisten järjestöjen koulutusleirejä. Libanonin Hizbollahilla,
Algerian FIS:llä (islamilaisella pelastusrintamalla), palestiinalaisilla
Jihadilla, Hamasilla ja Abu Nidal-ryhmittymillä samoin kuin Egyptin Gamaa
al-Islamiylla on tukikohtia Sudanissa.
Sudan on torjunut syytteet terrorismista
"kolonialistisen ja laajentumishaluisen lännen salaliittona, jolla islam
yritetään pitää kurissa."
Israelia vastaan taistelevat eivät Sudanin
tulkinnan mukaan ole mitään terroristeja, vaan vapaustaistelijoita. (Etelä
Suomen Sanomat, 16.8.1995)
Puut. Viimeisenä Hesekielin listassa mainitaan Puut; nimi,
joka yleensä on yhdistetty Libyaan, vaikka se voikin käsittää laajemman alueen
Pohjois-Afrikkaa (Algeria, Tunisia, Marokko ja Mauritania). Perusteluna nimien
yhteydelle on pidetty sitä, että historioitsija Josefus sekä Plinius ovat käyttäneet
Puutin heimon ensimmäisestä asuinpaikasta nimeä Libya. Toinen merkittävä tieto
on, että Septuaginta, Vanhan testamentin kreikkalainen käännös, käyttää
Puutista sanaa Libya vain joitakin vuosisatoja Hesekielin profetian jälkeen.
Näiden tietojen perusteella on syytä uskoa, että Puut todella tarkoittaa
nykyajan Libyaa.
Mitä sitten tulee ajatukseen, että Libya olisi mukana tulevassa
hyökkäyksessä Israelia vastaan, ei sitä voi pitää mahdottomana. Kun maa on jo
pitkään tunnettu Israelin vastustajana ja sen tavoitteena on ollut
juutalaisvaltion hävittäminen, ei sen Googin joukoissa mukana oleminen voi olla
yllätys.
Tunnettu on myös Libyan rooli vallankaappausten, levottomuuksien
ja terrorismin tukijana. Siinä se on "onnistunut" jopa niin hyvin,
että se on ollut pitkään kolmen joukossa, kun on kyseessä erilaisten
terroristiryhmien ja -tekojen rahoittaminen, välillä se on pitänyt jopa
kärkisijaa.
Huomioitavaa on lisäksi se, että Libya on voimakkaasti
islamilainen valtio, kuten useat Googin joukon maista ovat. Näyttää siltä, että
se on yhdistävä tekijä näille valtioille, vaikka ne Israelista katsottuna
tulevatkin aivan eri ilmansuunnista.