Etusivulle 
Jarin kirjoituksia
Jeesus ja katoliset

 

Tartu kiinni
iankaikkiseen elämään!















Jeesus on tie ja
totuus ja elämä

Luku 2 -

Messu ja ehtoollinen

Kun Jeesus oli maallisen elämänsä loppuvaiheessa, halusi hän vielä kerran viettää aterian yhdessä opetuslastensa kanssa. Samalla kun hän vietti tätä ateriaa heidän kanssaan, asetti hän myös ehtoollisen. Hän asetti ehtoollisen sekä opetti opetuslapsilleen leivän ja viinin merkityksestä ja miten ne kuvasivat hänen ristinkuolemaansa. Sitä kautta tämä tapa, joka alkoi vähän ennen hänen kuolemaansa - tai ehkä jo aiemmin - periytyi myös kristilliseen seurakuntaan.

   Katolilaisille ehtoollisenvietto tai messu on myös tärkeä asia. Se on yksi katolisen kirkon symboleista. Mutta kuten moni muu asia, joka on muuttunut alkuseurakunnan ajoista, on myös ehtoolliskäsitys saanut uusia muotoja ja merkityksiä katolisessa kirkossa. Se on saanut merkityksiä, jotka eivät siihen alun perin kuuluneet ja jotka muuttavat sen ihan toisenlaiseksi. Katsomme joitakin yleisimpiä muutoksia:

Muuttumisoppi eli leivän ja viinin muuttuminen Kristuksen ruumiiksi ja vereksi on yksi muutoksen kokenut asia. Tämän opin mukaan, kun papit messun aikana lukevat siunauksen, eivät leipä ja viini jää leiväksi ja viiniksi, vaan ne kirjaimellisesti muuttuvat Kristukseksi, hänen ruumiikseen ja verekseen eli Jumalaksi. Katolinen kirkko myös opettaa, että vain sen papeilla on valtuutus lukea siunaus, joka saa aikaan muutoksen. Trenton kirkolliskokouksessa säädettiin aikanaan (sen 2. kaanon):

"Se, joka sanoo, että leipä ja viini pysyvät pyhässä ehtoollisessa leipänä ja viininä... olkoon kirottu."

Samoin muuttumisoppi on vahvistettu Katolisessa katekismuksessa (1953). Siinä todetaan, miten leivän ja viinin todella pitäisi muuttua Kristuksen ruumiiksi ja vereksi:

Mitä leivälle ja viinille tapahtui, kun Jeesus niiden yli lausui sanat: "Tämä on ruumiini - tämä on vereni"?

   Leivän ja viinin oloaine muuttui Jeesuksen Kristuksen totiseksi ruumiiksi ja totiseksi vereksi; ainoastaan muodot jäivät jäljelle. (s. 123)

Mitä siis muuttumisen jälkeen on alttarilla läsnä?

   Muuttumisen jälkeen on alttarilla, leivän ja viinin muodossa, Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri todesti, todellisesti ja oleellisesti läsnä. (s. 124)

Muuttumisoppiin liittyy kuitenkin ongelmia, jotka on syytä ottaa esille. Niistä voidaan mainita seuraavat asiat:

Vertauskuva. Kun katolinen kirkko on yrittänyt perustella ehtoollisaineiden muuttumista, on se käyttänyt sen tukena pääasiassa Jeesuksen sanoja ehtoollisenvieton yhteydessä: "Tämä on minun ruumiini... tämä on minun vereni..." (Matt 26:26-28).

   Tähän voidaan kuitenkin sanoa, että Jeesus ei varmastikaan tarkoittanut tätä asiaa kirjaimellisesti vaan vertauskuvallisesti. Hän ei sanonut "touto gignetal" ("tämä on muuttunut") vaan "touto esti" ("tämä kuvaa, edustaa"). Se tarkoittaa, että ehtoollinen oli vain kuva siitä, miten Jeesus myöhemmin ristillä antoi elämänsä meidän tähtemme. Silloin hän vuodatti verensä ja antoi ruumiinsa todellisesti meidän edestämme. Samanlaisia vertauskuvia, mitä Jeesus sanoi itsestään, on myös muualla Raamatussa. Me ymmärrämme, että näiden asioiden on oltava vain vertauskuvia, koska muutenhan Jeesuksen pitäisi olla myös ovi, viinipuu, tie, kivi, juurivesa, kointähti...:

- (Joh 10:9) Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.

- (Joh 6:35) Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.

- (Joh 15:5) Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.

- (Joh 8:12) Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus."

- (Joh 14:6) Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

- (Matt 21:42-45) Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: 'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme'?

43. Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.

44. Ja joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa."

45. Kun ylipapit ja fariseukset kuulivat nämä hänen vertauksensa, ymmärsivät he, että hän puhui heistä.

- (Ilm 1:17) Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen,

- (Ilm 22:16) Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."

Jeesus itse söi. Eräs asia, joka tekee muuttumisopin mahdottomaksi, on se, että Jeesus itse oli paikalla nauttimassa leipää ja viiniä. Hän ei varmastikaan syönyt itseään eikä ollut muuttunut jonkinlaiseksi nesteeksi ja leiväksi, vaan hän oli koko ajan luuta ja lihaa sekä veri virtasi hänen ruumiissaan. Hänen fyysinen läsnäolonsa omana itsenään pitäisi olla selvin todiste muuttumisoppia vastaan.

Miksi ei joka kerta nähdä muutosta? Jos leipä ja viini ovat todella kirjaimellisesti muuttuneet papin sanojen vaikutuksesta Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, pitäisi tämä havaita joka ainoassa toimituksessa. Miksi emme kuitenkaan tätä havaitse? Miksi ei joka ainoassa toimituksessa, joka katolisessa kirkossa suoritetaan ja on suoritettu tuhansittain, voida havaita mitään muutosta? Eikö tämäkin ole selvä todiste muuttumisoppia vastaan?

Kirjaimellinen uhri, joka toistuu. Toinen katolisen messun erikoispiirre on se, että jokaisen messun aikana pitäisi tapahtua Kristuksen uusi uhri, joka papeilla on valtuus toistaa ihmisten syntien edestä. Katolisessa kirkossa tosiaan opetetaan, että sen papeilla on valtuus noutaa Kristus alas taivaasta ja suorittaa sama uhri ihmisten syntien edestä kuin se minkä Jeesus teki jo 2000 vuotta sitten. Heidän opetuksensa mukaan Jeesuksen uhri ristillä ei ollut täydellinen ja riittävä, vaan sitä on jatkuvasti toistettava messussa ihmisten syntien edestä. Ainoana erona siihen, mitä Jeesus teki ristillä 2000 vuotta sitten, pidetään vain sitä, että nykyinen uhri on veretön, kun taas edellinen ei sitä ollut.

   Tämä asia tulee hyvin esille mm. katolisessa katekismuksessa (1953), jossa siihen viitataan useampaan kertaan. Siinä selitetään asiasta seuraavasti:

"Tuliko Kristuksen kuoltua kaiken uhrin lakata? Ei; se uhri, jonka Kristus kerran kantoi ristillä, oli kaikkialla ja kaikkina aikoina uudistettava." (s. 126)

"Mikä on pyhä messu-uhri? Pyhä messu-uhri on uuden liiton alituinen uhri, jossa Herramme Jeesus Kristus, leivän ja viinin muodossa, papin käsien kautta verettömällä tavalla uhraa itsensä taivaalliselle Isälleen." (s. 126)

"Pyhä messu-uhri on sama kuin ristinpuussa tapahtunut uhri. Koska kummassakin sama - Herramme Kristus - uhraa ja uhrataan." (s. 127)

Miksi pyhä messu on ylevin uhri? Pyhä messu on ylevin uhri, koska se on 1) arvollisin ylistysuhri, 2) Jumalalle mieluisin kiitosuhri, 3) tehokkain rukousuhri, 4) voimakkain sovitusuhri. (s. 129)

Mutta opettaako Raamattu sitä, että ehtoollisessa tai messussa Kristus uudelleen uhraa itsensä papin sanojen johdosta? Opettaako se sitä, että hänen uhrinsa ei ollutkaan riittävä, vaan että sitä on jatkuvasti toistettava messussa ihmisten syntien edestä?

   Vastaus on, että emme löydä sieltä tällaista opetusta. Raamattu osoittaa hyvin selvästi, että Kristuksen sovitustyö oli kertakaikkinen ja tapahtui vain yhden kerran historian aikana. Samoin Raamattu osoittaa, että hänen työnsä oli täydellinen niin, ettei muuta uhria enää tarvita. Niitä ei enää tarvita, eivätkä ne voi auttaa ihmisten pelastuksessa.

   Tähän tärkeään asiaan ja Jeesuksen sovitustyön riittävyyteen on useita viittauksia, joita seuraavassa katsomme. Nämä jakeet osoittavat hyvin, että hänen työnsä oli kertakaikkinen ja täydellinen niin, ettei sitä tarvitse enää toistaa:

- (Joh 19:30) Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.

- (Hebr 7:27) jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä.

- (Hebr 9:12) meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.

- (Hebr 9:25-28) Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan,

26. sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.

27. Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,

28. samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.

- (Hebr 10:12,14) mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,

14. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.

- (Hebr 10:17,18) ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista."

18. Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.

Muistoksi. Toinen asia, joka todistaa sitä vastaan, että messussa toistuisi Kristuksen uhri yhä uudelleen ja uudelleen, on se yksinkertainen tosiasia, että Raamattu osoittaa ehtoollisen olevan muistoaterian ja julistavan Herran kuolemaa, jo täytettyä työtä. Eli jos kyseessä on muisto, ei se koskaan voi sisältää itse asian olemusta. Itse asian olemus, Kristuksen sovitustyö tapahtui jo 2000 vuotta sitten:

- (1 Kor 11:23-25) Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,

24. kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni."

25. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni."

- (1 Kor 11:26) Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.

Ehtoollisaineiden palvonta on sekin kuulunut osana katoliseen perinteeseen. Tämä perinne sai alkunsa siitä, että kun on uskottu ehtoollisaineiden muuttumiseen Kristukseksi ja Jumalaksi, on sen luonnollisena seurauksena tullut myös näiden aineiden palvonta. Ehtoollisleipää on katolisessa kirkossa tosiaan voitu pitää kirjaimellisesti Jumalana, koska "Kristus on siinä fyysisesti läsnä", ja osoittaa sille kunnioitusta ja ylistystä. Esim. Trenton kirkolliskokouksessa säädettiin aikanaan asiasta (6. kaanon):

"Jos joku sanoo, ettei Kristusta, Jumalan ainoaa Poikaa, tule palvoa pyhän ehtoollisen sakramentissa... eikä kunnioittaa erityisin juhlamenoin eikä kantaa ehtoollisleipää juhlallisessa kulkueessa pyhän kirkkomme maailmanlaajuisten ja ylistettävien tapojen ja seremonioiden mukaisesti, ja ettei häntä tule asettaa julkisesti ihmisten eteen palvottavaksi, ja että hänen palvojansa ovat epäjumalanpalvelijoita, hän olkoon kirottu!"

Sama asia tulee esille seuraavasta lehtiartikkelista, jossa kuvataan birgittalaisluostarin elämänmenoa. Tämä artikkeli (Etelä-Suomen Sanomat, 1.11.2003, s. 22) osoittaa hyvin, että samanlaista palvontaa esiintyy myös meidän päivinämme. Se ei suinkaan jäänyt keskiajan hämärään:

"Puoli kahdeltatoista on keskipäivän rukous, mutta sitä ennen on puolen tunnin adoraatio eli palvontamenot ehtoollisleivän edessä. Ehtoollisleipää säilytetään tabernaakkelissa, koristeellisessa kaapissa. Ehtoollisleipä on palvonnan kohteena, koska Jeesuksen uskotaan olevan siinä läsnä."

Mutta mitä Raamattu sanoo ehtoollisleivän pitämisestä Jumalana ja sen palvomisesta? Vastaus tähänkin asiaan on, että emme löydä siihen mitään suoraa viittausta. Jeesus ei antanut siihen mitään kehotusta eikä siihen ole viittausta Uuden testamentin kirjeissä.

   Sen sijaan se, että aletaan pitää jotain leivänpalaa jumalallisena, on varmastikin epäjumalanpalvontaa, vaikka Trenton kirkolliskokouksessa toisin säädettiin. Se on ihmisten kätten teon, jonkun tekemän leivänpalan, kumartamista kuten Jesajan kirjassa sanotaan. Jesaja kirjoitti asiasta:

- (Jes 2:8) Heidän maansa tuli täyteen epäjumalia, he kumartavat kättensä tekoa, sitä, minkä heidän sormensa ovat tehneet.

Toisaalta yhtä hyvin, tai vielä paremmin, voisimme samalla argumentilla - Kristus on jossain aineessa läsnä - perustella myös uskovan ihmisen palvomista, koska Kristus asuu hänessä ja hän on Jumalan Hengen temppeli. Kuitenkin ymmärrämme, ettei siinäkään ole mitään järkeä. Se, että Kristus asuu jossakin Henkensä kautta, ei tee ketään jumalalliseksi. Hän pysyy samanlaisena ihmisenä kuin ennenkin:

- (Kol 1:27) joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.

- (1 Kor 3:16) Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

Ehtoollinen ja pelastuminen. Ehtoollista on yritetty käyttää myös pelastuksen tienä Jumalan luo. Ehtoollisen tarkoitus on kuitenkin lähinnä vahvistaa uskoa syntien anteeksisaamiseen, olla Kristuksen sovitustyön muistoksi (1 Kor 11:23-25) ja julistaa hänen jo täytettyä työtään (1 Kor 11:26). Itse pelastus saadaan vastaanottaa uskon kautta sanaan, kuten aiemmissa kappaleissa on todettu. Alkuseurakunnankin aikana, kun ihmiset nauttivat ehtoollista, olivat he aina ensin ottaneet sanan vastaan ja pelastuneet. Ehtoollinen oli vain seuraus tästä:

- (Apt 2:41,42) Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.

42. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.