Kun alamme tutkimaan katolisen kirkon oppeja, on se hyvä aloittaa pyhimyksistä ja Mariasta, joilla on merkittävä asema tässä kirkossa. Erityisesti Maria on saanut sellaisen aseman, että hän on tärkeämpi kuin muut pyhimykset, usein jopa tasaveroinen Kristuksen kanssa tai käytännössä vieläkin tärkeämpi. Ajan kuluessa on myös nähty ilmestyksiä, joissa "Maria" on pyrkinyt vahvistamaan omaa erikoista asemaansa ihmisten mielissä.

   Marian asema käy hyvin ilmi katolisesta rukouskirjasta, jossa puhutaan hänen synnittömyydestään, miten hän on ikuinen neitsyt ja taivaan kuningatar, miten hänet otettiin taivaaseen ja miten ihmisten on turvauduttava häneen kuolinhetkellään. Huomaamme, että jos nämä asiat todella pitävät paikkansa, on hänen täytynyt olla ja täytyy olla todella merkittävä henkilö, aivan Jeesuksen veroinen:

"Vapahtajamme Äidille Neitsyt Marialle Jumala on suonut suuremman pyhyyden määrän kuin kenellekään muulle luodulle. Sitä vaati se ylevä tehtävä, johon Maria oli kutsuttu: olemaan ihmiskunnan lunastajan Äitinä. Jumala varjeli hänet perisynniltä: varusti hänet elämän ensi silmänräpäyksestä asti pyhittävällä armolla... Vähimmälläkään synnillä ei ole häneen pääsyä, hänen tahtonsa oli aina sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa ... Hän on täydellisin Neitsyt ja samalla Jumalan Pojan todellinen Äiti, neitsyt ennen ja jälkeen, ainainen Neitsyt... Hän on taivaan kuningatar, kirkkauden asuntoon otettu sieluinensa ja ruumiinensakin jo ennen yleistä ylösnousemusta ... Sen tähden turvautukaamme nöyrinä ja luottavaisina Marian puoltorukoukseen, varsinkin uskokaamme hänelle kuolinhetkemme, että silloin saisimme synnistä puhdistettuina siirtyä ajasta autuaaseen iankaikkisuuteen.

Seuraava kuvaus viittaa myös Marian erikoiseen asemaan katolisessa kirkossa. Se on katolilaisesta lentolehtisestä, jossa mainostetaan ihmeitätekevää medaljonkia. Siitä käy selville, miten Marian uskotaan mm. murskanneen käärmeen pään (Jeesuksestahan näin on todella kirjoitettu; Kol 2:15, Hebr 2:14, 1 Joh 3:8) ja olleen mukana jopa lunastustyössä, eli hänelle on yritetty antaa roolia, joka kuuluu yksin Jeesukselle:

Maria on avannut kätensä auttaakseen. Hänen käsistään lähtevät säteet kuvaavat hänen hyviä tekojaan. Hän seisoo maapallon päällä; hän tahtoo auttaa kaikkia ihmisiä. Hän murskaa jalallaan käärmeen pään, mikä merkitsee että hän voittaa paholaisen kuten syntiinlankeemuksen yhteydessä oli ennustettu. ("Se on polkeva rikki sinun pääsi" 1 Moos 3:15) Kuvaa ympäröi lyhyt rukous: "Oi Maria, ilman perisyntiä syntynyt, rukoile meidän puolestamme, jotka turvaamme sinuun". Maria lupasi Pyhälle Catharina Labourélle Pariisissa v. 1830, että hän on auttava jokaista, joka kantaa tätä medaljonkia kaulassaan ja luottaen rukoilee tämän rukouksen.

   Medaljongin toisella puolella on Jeesuksen risti, joka kohoaa M-kirjaimesta. Jeesus on syntynyt Mariasta; ja Maria seisoi ristin juurella. Hän on kärsinyt ja rukoillut Jeesuksen kanssa, ja siten ollut mukana lunastustyössä. Alapuolella on kaksi sydäntä. Toinen on Jeesuksen sydän. (Yksi sotamiehistä puhkaisi hänen kylkensä ja heti vuoti siitä verta ja vettä." Joh 19:34) Okaat ympäröivät sydäntä, me aiheutamme synneillämme hänelle tuskaa. Marian sydän on vieressä. Sen lävistää miekka, kuten Simeon oli ennustanut. (Luuk 2:35) Maria on kärsinyt paljon meidän edestämme. Kuvia ympäröi kaksitoista tähteä - kaksitoista apostolia, kirkon perustukset. Kirkko vie tämän ilosanoman koko maailmalle.

Miten katolisen kirkon Maria poikkeaa Raamatun Mariasta? Katoliselle kirkolle Maria on tärkeä; siitä ei voi päästä mihinkään. Eri asia kuitenkin on, onko kirkon luoma kuva hänestä oikea. On mielenkiintoista havaita, että kun verrataan katolisen kirkon luomaa kuvaa Mariasta siihen, mitä Raamattu hänestä kertoo, ovat kyseessä aivan eri henkilöt. Sillä kun Raamatussa ei mainita Marian millään tavalla poikenneen muista ihmisistä ja häneen on vain joitakin lyhyitä viittauksia, niin on katolisen kirkon Maria suuri kuningatar-hahmo, joka toimii esirukoilijana, välittäjänä ja jopa pelastuksen välikappaleena. Samoin hänen maanpäällisen elämänsä uskotaan poikenneen muista siten, että hänen uskotaan olleen "tahraton neitsyt" eli henkilön, joka ei koskaan tehnyt syntiä.

   Kun ovat kyseessä erot katolisen kirkon Marian ja Raamatun Marian välillä, on hyvä hieman tutkia niitä. Eroavaisuuksia voidaan nähdä mm. seuraavissa asioissa:

1. Maria, tie pelastukseen. Jotta ymmärtäisimme, mikä merkitys Marialla on pelastuksen välikappaleena katolisessa kirkossa, käy se ehkä parhaiten ilmi Alfonso Maria Liquorin (1697-1787) kirjoittamasta teoksesta "Le glorie di Maria" (1784, "Maria kaikessa loistossaan"). Siinä tämä kirkon opettajaksi ja pyhimykseksi kuolemansa jälkeen korotettu henkilö kuvaa Marian asemaa pelastajana. Mariasta on tehty välittäjätär Jumalan ja ihmisten välille, pelastaja, esirukoilija, syntisten ainoa toivo sekä ainoa tie pelastukseen. Tällainen käsitys on nykyään aivan tavallinen sekä paavien opetuksissa että yleisesti muutenkin:

Saadessaan tämän armon syntisiä varten Maria herättää heidät esirukouksillaan henkiin (s.54).

   Hänet on todella tehty rauhan välittäjättäreksi syntisten ja Jumalan välille (s.56).

   Vain Marialle on suotu heidän pelastamisensa voimallisella esirukouksellaan (s.101).

   Hän on pahantekijöitten toivo... syntisten ainoa toivo (s.102).

   Pyhä kirkko opettaa huolellisesti meitä lapsiaan, että meidän tulee tarkkaavaisesti ja luottamuksella lakkaamatta turvautua tähän rakastavaan suojelijattareen. Sen vuoksi se määrää tätä tarkoitusta varten Marialle oman erityisen palvonnan (s.106).

  Mariaa kutsutaan taivaan portiksi, kos-ka kukaan ei voi astua sisään siunattuun valtakuntaan ohittamatta häntä (s.134).

   Epäilisimmekö pyytää häntä pelastamaan meidät, kun pelastuksen tie ei ole kenellekään avoin muutoin kuin Marian kautta (s.143).

   Kuinka hän voisi olla muuta kuin armoa täynnä, kun hänet on tehty paratiisin tikapuiksi, taivaan portiksi, kaikkein todellisimmaksi välittäjäksi Jumalan ja ihmisten välillä (s.128).

   Se, jota Maria suojelee, pelastuu; se jolla tätä suojaa ei ole, menee kadotukseen (s.144)

   Usein me saamme nopeammin sen, mitä anomme, kutsumalla Marian nimeä kuin kutsumalla Jeesuksen nimeä (s.228).

   Maria on elämämme, koska hän hankkii meille armahduksen synneistämme (s.54).

   Sillä hän ... on pelastuksemme, elämämme, toivomme, neuvomme, turvamme ja apumme (s.230).(1)

Kun on esitetty, että vain Mariassa olisi pelastus, käy tämä oppi edellisten lausuntojen lisäksi hyvin ilmi 1800-luvulla vaikuttaneen paavi Pius lX:n (1846 - 1878) lausunnosta. Tämä paavi määritteli myös opin Marian tahrattomasta sikiämisestä. Hänen mukaansa Marian kautta on saatavissa kaikki toivo, kaikki armo ja kaikki pelastus:

Jumala on uskonut Marialle hyvien asioiden aarreaitan, jotta jokainen tietäisi, että hänen kauttansa on saatavissa kaikki toivo, kaikki armo ja kaikki pelastus. (2)

Mariaa on siis esitetty tienä pelastukseen ja että hän mm. olisi "välittäjätär" ja "puolustaja" edestämme sekä "kanssalunastajatar", joka yhdessä Jeesuksen kanssa kärsi hänen ristinkuolemassaan. Samoin on voitu suoraan esittää, että Maria on "sovituksen äiti" ja että tie taivaaseen ei käy muutoin kuin hänen kauttaan.

   Kuitenkin, kun tutkitaan Raamatun niukkoja mainintoja Mariasta, ei niissä puhuta mitään hänen välittäjätehtävästään, että hän olisi Jeesuksen sovittajakumppani tai syntisten ainoa toivo. Sen sijaan osoitetaan, että nämä monet asiat liittyvät Jeesukseen, joka on ihmisten ainoa toivo pelastuksen asiassa ja myös tie taivaaseen. Tämän osoittavat seuraavat Raamatun paikat. Voimme ymmärtää, että Jeesuksen ja hänen opetuslastensa lausunnot ovat varmasti arvovaltaisempia kuin ne lausunnot, joita ihmiset nyt, satoja vuosia myöhemmin, saattavat esittää:

- (Joh 14:6) Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

- (Joh 10:9) Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.

- (Apt 4:11,12) Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut.'

12. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

- (1 Kor 3:11) Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus

Välimiehenä olo. Toiseksi Marian asemaa pelastajana on yritetty korottaa siten, että hän olisi välittäjätär Jumalan ja ihmisten välillä. Tämä käsitys tulee esille mm. Medjugorjessa koetusta ilmestyksestä, jossa "Maria"-niminen henkilö esiintyy ja puhuu. (Voimme ymmärtää, että kyseessä ei todellakaan ole "aito Maria", vaan ainoastaan vainajahenki, joka esiintyy Mariana - ks. esim. Jes 8:19). Tässä paikassa ovat miljoonat vilpittömät katolilaiset käyneet pyhiinvaelluksella. Ilmestyksessä sanotaan:

Tänään kutsuin teidät, jotta te saisitte vastauksen kysymykseenne, miksi olen niin kauan teidän kanssanne. Minä olen Välittäjätär teidän ja Jumalan välillä.  (Marija, Medjugorje, Kroatia, 17.7.1986)

Mutta voiko syntinen kuten Maria olla syntisten välittäjänä? Esim. Luukkaan evankeliumissa (16:24), kun rikas mies rukoilee Aabrahamia, ei tämäkään voinut häntä auttaa, vaikka Aabrahamia nimitettiin jopa Jumalan ystäväksi (Jaak 2:23). Sen perusteella voidaan kysyä, kuinka Maria voisi meitä auttaa ja olla välittäjä meille?

   Ainut mahdollisuus on, että tarvitsemme täydellisen välimiehen, jollainen yksin Jeesus Kristus oli ja on, koska hän oli synnitön maan päällä eläessään (Joh 8:46: "Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin?... "). Raamattu myös kertoo, että välimiehiä on vain yksi Jumalan ja ihmisten välillä. Eli jos välimiehiä on vain yksi, ei niitä voi olla kahta. Marian on silloin mahdotonta olla kenellekään välimiehenä ja välittäjättärenä jumalasuhteessamme:

- (1 Tim 2:5,6) Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

6. joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,

- (Hebr 9:15) Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.

Puolustajana ja esirukoilijana olo. Marian välitystehtäviin kuuluu se, että hänet nähdään puolustajana ja esirukoilijana.

   Sillä kun Jeesus nähdään katolisessa kirkossa ankarana tuomarina, jota on vaikea lähestyä, niin nähdään Maria puolestaan puolustajana ja esirukoilijana ja täynnä ymmärtämystä ja sääliä olevana äitinä, joka sitten - ylhäällä taivaassa - rukoilee Poikaansa antamaan anteeksi ja tuntemaan sääliä niitä katolilaisia kohtaan, jotka kääntyvät Marian puoleen. On myös esitetty, että Marian ei tarvitse muuta kuin näyttää Pojalleen "rinnat, joita hän on imenyt", niin hänen vihansa laantuu välittömästi (Näin mm. kirkon opettajaksi mainittu Alfonso Maria Liquori, 1696 – 1787).

   Ongelmana tässäkin opetuksessa on, että emme löydä Raamatusta yhtäkään kohtaa, jossa mainittaisiin Marian tai jonkun "pyhimyksistä" olevan puolustajamme ja esirukoilijamme taivaassa. Sen sijaan osoitetaan, että Jeesus itse on puolustaja, esirukoilija ja laupias ylimmäinen pappi. Hänen luokseen voivat kääntyä kaikki työtätekeväiset ja raskautetut. Eli jos Jeesus on täydellinen puolustaja ja esirukoilija, miksi kääntyisimme muiden henkilöiden puoleen, jotka eivät kuitenkaan voi auttaa meitä Jumalan edessä:

- (1 Joh 2:1,2) Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.

2. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.

- (Room 8:34) Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.

- (Hebr 7:25) jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.

- (Hebr 2:17,18) Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.

18. Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.

- (Matt 11:28) Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.

Armon saaminen. Se, miten Maria on pimentänyt Jeesuksen roolin pelastajana katolisessa kirkossa, käy ilmi myös siitä, miten hänestä on tehty "kaikkien armojen jakajatar". Hänestä on tehty kaikkien armojen jakajatar siinä mielessä, että hän välitti armonsa synnyttämällä Jeesuksen tähän maailmaan, mutta myös siinä mielessä, että hän koko ajan esirukouksillaan jakaa armoa ihmisille. Monet katolilaiset uskovatkin, että kaikki Jumalan armo ja suosio tulee ihmiskunnalle vain ja ainoastaan Marian kautta. Tästä uskomuksesta on hyvänä esimerkkinä paavi Leo Xlll (1878 - 1903), joka aikanaan sanoi:

Totuutena voidaan vahvistaa, että Jumalan tahdosta siitä suunnattoman suuresta kaikkien armojen aarreaitasta, jonka Jumala on varannut, ei tule meille mitään muutoin kuin Marian kautta ... kuinka suuri onkaan viisaus ja armo, joka on ilmoitettu tässä Jumalan suunnitelmassa... Maria on meidän loistava välittäjämme, hän on Kaikkivaltiaan Jumalan voimakas Äiti... (3)

Tämäkään paavi ei ollut lukenut Raamattuaan kovin tarkkaan. Jos katsomme Raamattua, osoittaa se hyvin selvästi, että armo on tullut ja tulee Jeesuksen, ei suinkaan Marian kautta. Marian sotkeminen asiaan on vain turhaa asioiden sekoittamista. Jeesuksen tärkeän aseman armon välittäjänä osoittavat mm. apostoli Johannes nimeään kantavassa evankeliumissaan ja Paavali kirjeessään korinttolaisille. He ovat kirjoittaneet, että armo on annettu ihmisille Jeesuksen, eikä Marian kautta. Meidän on syytä uskoa tähän asiaan, eikä yrittää tuoda rinnalle muita armonantajia, jotka eivät sitä kuitenkaan ole:

- (Joh 1:14,16,17) Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

16. Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.

17. Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.

- (1 Kor 1:4) Minä kiitän Jumalaani aina teidän tähtenne siitä Jumalan armosta, joka on annettu teille Kristuksessa Jeesuksessa,

Keskustelu Jeesuksen ja Marian asemasta. Jotta ymmärtäisimme, että pelastus tulee vain ja ainoastaan Jeesuksen kautta, on hyvä lukea seuraava vuoropuhelu. Siitä saamme hyvän kuvan Jeesuksen asemasta pelastuksen välineenä, johon rooliin Maria ei sovellu. Tämä vuoropuhelu on kirjasta Fifty Years in the Church of Rome (Charles Chiniquy). Siinä katolisena pappina toiminut kirjan päähenkilö käy keskusteluja esimiehensä piispan kanssa aikana, jolloin katolisen kirkon monet harhat olivat alkaneet häntä vaivata. Keskustelussa puhutaan:

- Herra piispa, kuka on pelastanut teidät ja minut ristillä?

- Jeesus Kristus.

- Entä kuka on verellään maksanut syntimme, Jeesus vaiko Maria?

- Jeesus Kristus.

- Kun Jeesus kulki maan päällä, kuka rakasti syntistä enemmän: Jeesus vaiko Maria?

- Jeesus.

- Tuliko yksikään syntinen koskaan Marian luokse anoen pelastusta?

- Ei, kaikki tulivat Jeesuksen luokse.

- Käänsikö Jeesus koskaan yhtään ainoata Hänen luokseen tullutta syntistä pois kehottaen menemään vaikkapa äitinsä luokse?

- Ei. Jeesus otti heidät kaikki vastaan.

- Muistatteko Raamatun lehdiltä Jeesuksen koskaan todenneen: "Menkää Marian luokse ja hän pelastaa teidät?"

- En muista.

- Muistatteko Jeesuksen lausuneen kurjille syntisille: "Tulkaa minun tyköni enkä minä aja teitä pois?"

- Kyllä, minä muistan.

- Onko Jeesus milloinkaan (mitä Raamatun ilmoitukseen tulee) antanut tiedoksemme, etteivät Hänen edellä mainitut sanansa enää olisi voimassa?

- Jeesuksen sanat ovat voimassa.

- Kuka siis on voimallisin ja ihmeellisin syntisten Vapahtaja, Jeesus vaiko Maria?

- Jeesus, tietysti.

- Herra piispa, miksi emme siis menisi Jeesuksen ja yksin Jeesuksen tykö sielumme pelastamiseksi? Miksi pappeina kutsumme kurjia syntisiä Marian luokse, kun - oman tunnustuksemme mukaisesti - Maria ei ole yhtään mitään pelastajana.

   Ei vastausta.

- Jeesus ja Maria ovat kumpikin taivaassa. Kirkon opin mukaisesti Maria on jopa otettu ruumiillisesti taivaaseen. Missä on taivaasta tullut sana, jonka mukaan tie Jeesuksen luokse kulkee Marian kautta... Löytyykö yhtään raamatullista totuutta, joka vahvistaisi edes rahdunkaan vertaa roomalaiskatolista dogmia Marian asemasta?

   Piispa ei kyennyt vastaamaan. (4)

2. "tahraton neitsyt". Se, että Maria on katolilaisille rakas, käy ilmi lukuisista hänelle annetuista nimityksistä. Häntä on saatettu nimittää "Taivaan kuningattareksi", Enkelten valtiattareksi", Paratiisin portiksi", "Jumalan äidiksi", "Ruusukon kuningattareksi" "Liiton arkiksi" ja ties kuinka monella muulla nimellä. Eri asia kuitenkin on, onko näillä nimillä mitään pohjaa.

   Yksi Marialle annetuista nimityksistä on myös "Tahraton neitsyt", jolla tarkoitetaan sitä, että Marian uskotaan vaeltaneen tämän maan päällä kokonaan ilman syntiä. Hänen myös uskotaan kokeneen sitä ennen "saastattoman sikiämisen" niin, että perisynti ei ollenkaan vaikuttanut hänen elämänsä alussa.

   Tämä käsitys, joka tuli katolisen kirkon opinkappaleeksi v. 1854 paavi Pius lX:n toimesta, tulee hyvin esille katolisen tiedotuskeskuksen julkaisemassa kirjassa "Katolisen uskon perusteet" (Helsinki 1992, s. 115) (Jo aiemmin mainittiin myös katolisten rukouskirjasta, jossa sanottiin, että "vähimmälläkään synnillä ei ole häneen pääsyä" ja että Jumala varjeli hänet kokonaan perisynniltä.) Tässä kirjassa sanotaan:

"...kirkko uskoo, että Jumala myös varjeli hänet (Marian) synnistä elämänsä loppuun asti ja otti hänet kuolemansa jälkeen ruumiineen ja sieluineen taivaaseen."

Katolinen katekismus (1953, s. 25) viittaa samaan asiaan. Siitäkin käy hyvin selville, miten syvälle katolilaisten oppiin on juurtunut käsitys Marian synnittömästä elämästä. Siinä tosin sanotaan, että Maria säästyi perisynnin tahroilta Jeesuksen ansioiden tähden:

Kuka yksin on säästynyt perisynnistä?

Kaikkein autuain neitsyt Maaria on erityisestä armosta, Jeesuksen ansioiden tähden, säästynyt kaikelta perisynnin tahralta. (Maarian perisynnittömän sikiämisen juhla).

Jos kuitenkin katsomme Raamattua, ei ole mitään perusteita uskoa Marian olleen synnitön. Tämä käsitys ei saa siitä mitään tukea kuten ei juuri mikään muukaan Mariaan liittyvistä uskomuksista. Niinpä Paavali, joka kirjoitti roomalaisille, sanoi, että "kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla" (Room 3:23) ja "... koska kaikki ovat syntiä tehneet" (Room 5:12).

   Samoin kun luemme Raamattua evankeliumeista, löydämme sieltä sen, miten Maria riemuitsi Jumalasta, Vapahtajastaan. Eli jos Maria riemuitsi Vapahtajastaan, osoittaa se hänenkin olleen syntinen, ei synnitön. Hän tarvitsi yhtä lailla vapautusta synneistään. Hän oli samanlainen syntinen kuin mekin olemme:

- (Luuk 1:46,47) Ja Maria sanoi: "Minun sieluni suuresti ylistää Herraa,

47. ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani

3. Marian taivaaseenastuminen. Yksi Mariaan liittyviä uskomuksia on, että hänen uskotaan nousseen taivaaseen ruumiillisessa muodossa, niin ettei hänen ruumiinsa sallittu hajota. Tämähän on periaatteessa taas aivan sama asia kuin minkä Raamattu kertoo Jeesuksen kokeneen ja josta esim. Apostolien tekojen ensimmäinen luku kertoo. Huomaamme, että Mariasta on tälläkin alueella yritetty tehdä aivan Jeesuksen vertainen monien ihmisten mielissä.

   Tämä oppi tulee hyvin esille roomalaiskatolisen kirkon yleiskatekismuksesta (vuodelta 1992, julkaistu englanniksi 1994) kohdasta 966. Siinä puhutaan myös Marian asemasta "taivaan kuningattarena", joka on yksi häneen liitetyistä uskomuksista. Samoin samassa kohdassa viitataan aiemmin mainittuun uskomukseen Marian synnittömyydestä:

Herra otti Tahrattoman Neitsyen, joka oli säilynyt vapaana perisynnin tahroilta, hänen maallisen elämänsä päättyessä, ylös taivaalliseen kirkkauteen ruumiineen ja sieluineen ja korotti hänet kaiken olevaisen kuningattareksi (Queen of all things), jotta hän olisi täysin Poikansa kaltainen, joka on herrojen Herra ja synnin ja kuoleman voittaja. Siunatun Neitsyen taivaaseenottaminen merkitsee erityistä osallisuutta hänen Poikansa ylösnousemukseen ja enteilee muiden kristittyjen ylösnousemusta.

Taas joudumme kuitenkin toteamaan, että kuten on vaikea löytää todisteita Marian synnittömyydelle, on vaikea löytää todisteita myös Marian taivaaseenastumiselle. Viimeinen maininta Mariasta on se, kun hän oli yhdessä muiden kanssa rukoilemassa (Apt 1:14); sen jälkeen hänestä ei puhuta mitään. Eli voimme olettaa, että jos hän olisi todella kokenut taivaaseen astumisen, olisi siitä varmasti mainittu Raamatussa. Miksi kaikki kirjoitukset ovat kuitenkin vaiti tästä asiasta? Eikö se ole selvä osoitus siitä, ettei Marian taivaaseenastumista ole koskaan tapahtunut?

   Sensijaan mainitaan Jeesuksen sanoina, ettei kukaan muu ole noussut taivaaseen paitsi hän - tämä sulkee pois Marian. Varmasti hänen sanansa ovat arvovaltaisempia kuin ihmisten mielipiteet, jotka nyt voivat olla toisenlaisia:

- (Joh 3:13) Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.

4. "ainainen ja ikuinen neitsyt". Yksi tavallisimpia Mariaan liittyvistä uskomuksista on, että hän oli ja on "ainainen ja ikuinen neitsyt". On sanottu, että Maria synnyttäessään säilytti neitsyytensä ja ettei hänellä Jeesuksen syntymän jälkeen ollut muita lapsia. Eräs esimerkki tästä erikoisesta opista on paavi Martinus I:n v. 649 vahvistama Marian ikuisen neitseyden uskonkappale. Siinä sanotaan:

"Siunattu ikuisesti neitseellinen ja tahraton Maria on Jumalan äiti, koska hän menettämättä koskemattomuuttaan synnytti hänet (Jeesuksen) ja Hänen syntymänsä jälkeen säilytti neitseytensä pyhänä."

Ei ole oikeastaan kummallista, että kun alamme etsimään todisteita Marian ainaiselle neitsyydelle Raamatusta, emme löydä niitä yhtään. Vaikka monet vilpittömät katolilaiset haluaisivat mielellään uskoa tähän asiaan, on sille vaikea löytää vahvistusta. Sen sijaan useat Raamatun jakeet viittaavat siihen, että Maria oli tavallinen juutalainen tyttö ja myöhemmin tavallinen perheenäiti. Hänen erikoisasemansa rajoittui vain siihen, että hän oli neitsyt Pyhän Hengen tullessa hänen päällensä ja että hän sai synnyttää Jeesuksen tähän maailmaan; muuten hän vietti tavallista perheenäidin elämää. Marian perhe-elämästä ovat osoituksena seuraavat asiat:

Joosef, Marian aviomies. Mm. Matteuksen evankeliumista käy hyvin selville, että Mariallakin oli aviomies, Joosef nimeltään. Tässä evankeliumissa kerrotaan, miten Maria oli kihlattu tälle miehelle ja että Mariaa kutsuttiin hänen vaimokseen. Heillä oli myös aviollista kanssakäymistä Jeesuksen syntymän jälkeen, koska Joosefin kerrotaan yhtyneen Mariaan vasta tämän jälkeen. Miten Maria siis voi olla "ainainen neitsyt", jos hän samanaikaisesti harjoitti normaalia sukupuoliyhteyttä miehensä kanssa?

- (Matt 1:18-20) Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.

19. Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.

20. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.

- (Matt 1:24,25) Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä

25. eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus

Jeesuksen veljet. Toinen hyvä esimerkki Marian tavallisesta perhe-elämästä ja avioyhteydestä miehensä kanssa ovat Jeesuksen veljet sekä myös sisaret. Heidät mainitaan useamman kerran Raamatussa ja joissakin paikoin myös heidän nimensä. Eli voimme ymmärtää, että jos Marialla ja Joosefilla on yhteisiä lapsia, ei Maria voi olla neitsyt. Erikoista on, että nämä veljet eivät aluksi uskoneet Jeesukseen, mutta jo Apostolien teoissa heidät mainitaan rukoilemassa yhdessä muiden ihmisten kanssa:

- (Luuk 8:19-21) Ja hänen äitinsä ja veljensä tulivat häntä tapaamaan, mutta eivät väentungokselta päässeet hänen tykönsä.

20. Niin hänelle ilmoitettiin: "Sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat nähdä sinua."

21. Mutta hän vastasi ja sanoi heille: "Minun äitini ja veljeni ovat nämä, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sen mukaan tekevät."

- (Mark 6:3) Eikö tämä ole se rakentaja, Marian poika ja Jaakobin ja Jooseen ja Juudaan ja Simonin veli? Ja eivätkö hänen sisarensa ole täällä meidän parissamme?" Ja he loukkaantuivat häneen.

- (Joh 7:3-5) Niin hänen veljensä sanoivat hänelle: "Lähde täältä ja mene Juudeaan, että myös sinun opetuslapsesi näkisivät sinun tekosi, joita sinä teet;

4. sillä ei kukaan, joka itse tahtoo tulla julki, tee mitään salassa. Koska sinä näitä tekoja teet, niin ilmoita itsesi maailmalle."

5. Sillä hänen veljensäkään eivät häneen uskoneet.

- (Apt 1:14) Nämä kaikki pysyivät yksimielisesti rukouksessa vaimojen kanssa ja Marian, Jeesuksen äidin, kanssa ja Jeesuksen veljien kanssa. 

- (1 Kor 9:5) Eikö meillä olisi oikeus kuljettaa muassamme vaimoa, uskonsisarta, niinkuin muutkin apostolit ja Herran veljet ja Keefas tekevät?

- (Gal 1:19) Mutta muita apostoleja minä en nähnyt; näin ainoastaan Jaakobin, Herran veljen.

5. Marian rukoileminen ja palvonta on yksi katolisuuden kansanhurskauden ydin. Kirkossa todella rukoillaan ja käännytään Marian puoleen aivan kuin Jumalankin puoleen. Mariaa voidaan rukoilla ja häntä voidaan palvoa aivan kuin Jumalaa eikä sitä pidetä lainkaan kummallisena. Ihmisiä jopa kehotetaan antamaan elämänsä Marialle eli vihkiytymään tälle aivan kuten Jeesukselle (Jeesushan sanoi: "Seuratkaa minua..." - Matt 4:19). Niin ikään Mariaa on voitu pitää "taivaan kuningattarena", "jumaläitinä", joka taivaasta säätelee maailman tapahtumia. Muutos tavallisesta juutalaisesta perheenäidistä nykyiseen asemaan ihmisten mielissä on todella dramaattinen.

   Saadaksemme hyvän kuvan nykyisestä Mariaan kohdistuvasta mielenkiinnosta on sitä hyvä tutkia muutamien esimerkkien valossa. Tunnettu "Ave Maria", joka on ilmeisesti peräisin jo 1200-luvulta, kuvaa tätä hyvin. Siinä sanotaan:

"Terve Maria, armoitettu, Herra sinun kanssasi.

Siunattu sinä vaimojen seassa ja siunattu kohtusi hedelmä Jeesus.

Pyhä Maria, Jumalan äiti, rukoile meidän syntisten puolesta nyt ja kuolemamme hetkellä!

Katolinen katekismus (1953) tuo esille saman asian. Seuraavissa kohdissa viitataan Marian, sekä myös pyhimysten, puoleen kääntymiseen:

Ketä pyhimystä meidän etenkin tulee kunnioittaa ja huutaa avuksi?

Varsinkin tulee meidän kunnioittaa ja huutaa avuksi autuainta neitsyttä ja Jumalan äitiä Maariaa. (s. 71)

Miksi meidän varsinkin tulee kunnioittaa ja huutaa avuksi Maariaa?

Meidän tulee varsinkin kunnioittaa ja huutaa avuksi Maariaa,

1) koska hän on Jumalan äiti;

2) koska hän armossa ja pyhyydessä voittaa kaikki enkelit ja pyhimykset;

3) koska hänen rukouksensa eniten hyödyttää Jumalan luona. (s. 71,72)

Mitä Raamattuun tulee, ei siellä puhuta mitään tästä alueesta. Siellä ei mainita mitään siitä, että meidän tulisi rukoilla Mariaa ja muita pyhimyksiä tai palvoa heitä, eikä mainita myöskään sitä, että Maria jollakin tavalla taivaassa välittäisi ihmisten rukouksia ja pyyntöjä Jeesukselle tai Jumalalle.

   Ainut viittaus, joka edes jollakin tavalla voisi viitata Marian palvontaan, on Luukkaan evankeliumissa mainittu tapaus - sekin kielteisessä merkityksessä. Tässä tapauksessa eräs nainen viittasi Marian autuuteen, koska tämä oli saanut olla Jeesuksen äitinä. Jeesus kuitenkin heti käänsi huomion Jumalan sanaan ja sen noudattamiseen, joka pitäisi tietysti toteutua meidänkin kohdallamme:

- (Luuk 11:27,28) Niin hänen tätä puhuessaan eräs nainen kansanjoukosta korotti äänensä ja sanoi hänelle: "Autuas on se kohtu, joka on kantanut sinut, ja ne rinnat, joita olet imenyt."

28. Mutta hän sanoi: "Niin, autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat."

Kun on kyseessä rukous, antoi Jeesus meille selvän mallin kuinka toimia, että rukouksemme kuultaisiin. Hänen mukaansa ihmisten tulisi joko rukoilla suoraan häntä itseään tai kääntyä Isän puoleen hänen nimessään - Mariasta ja pyhimyksistä hän ei puhunut mitään. Eli jos itse Jeesus, Jumalan Poika, on antanut meille ohjeen ja mallin, kuinka meidän tulisi toimia, miksi emme myös noudattaisi sitä?

- (Joh 14:13,14) ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.

14. Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.

- (Joh 16:23, 24) Ja sinä päivänä te ette minulta mitään kysy. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni.

24. Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.

- (Joh 16:26) Sinä päivänä te anotte minun nimessäni; enkä minä sano teille, että minä olen rukoileva Isää teidän edestänne;

Seuraava keskustelu viittaa samaan asiaan eli siihen, miten meidän tulisi rukoilla. Jos rukoilemme pyhimyksiä, ei Jumala silloin kuule meitä, koska hän vastaa vain Poikansa nimessä esitettyihin rukouksiin:

- Onko se kovin paha asia, Raul? Onhan kai sentään parempi rukoilla jotakin kuin olla kokonaan rukoilematta!

- Ei äiti, ei se ole ihan niin. Ellet rukoile Jumalaa Jeesuksen kautta, et todellisuudessa rukoile lainkaan. Eivät nuo "pyhimykset" ole Jumalalle yhtään tärkeämpiä kuin sinä!

- Raul! Älä semmoisia puhu! Äiti rypisti otsaansa epäuskoisen näköisenä. - Pyhimykset ovat kirkossa merkittäviä ihmisiä - eivät tällaisia tavallisia ihmisiä kuin minä!

- Äiti, Raamattu sanoo, että me olemme kaikki pyhiä! Äiti piteli jo otsaansa kauhistuneena. Minun oli pakko nauraa hänen järkytykselleen. Hän ei voinut kuvitella itseään pyhimykseksi. Eikä takuulla voinut kuvitella minua sellaiseksi!

   Nappasin Raamatun hyllystä ja etsin Uudesta testamentista Efesolaiskirjeen. - Kuules, äiti. "Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa." Tiedätkö, mitä tuo sana "pyhä" merkitsee? Se merkitsee "erilleen asetettu, hurskas, nuhteeton pyhitetty". Ja sellaisiksi me tulemme kaikki, kun Jeesus antaa meidän syntimme anteeksi ja pelastaa meidät.

- Mutta kirkko on valinnut pyhimykset siksi, että he ovat tehneet ihmetekoja... Äiti katsoi minuun epäilevästi. - Eikö heitä pitäisi kunnioittaa sen takia?

- Me pystymme kaikki tekemään ihmetekoja, äiti. Sínäkin voisit vaikka herättää kuolleita, jos Jumala tahtoisi sinun niin tekevän. Minäkin voisin. Me voisimme kaikki nähdä näkyjä. Me voisimme kaikki parantaa sairaita. Me voisimme kaikki muuttaa maailman hístoriaa - meissä elävän Jumalan voiman avulla.

   Äiti maisteli teetään ja katseli ulos ikkunasta. Hänen oli vaikea sulattaa sanojani. Kumosin kaiken, mitä hänelle oli ikinä opetettu, mutta silti hänellä oli tunne, että sanoissani piili vinha totuus. Vihdoin hän sanoi:

- Nyt minä käsitän, mitä tarkoitat. Enkä aio rukoilla pyhimyksiä. Enää. - Se onkin kaikkein tärkein asia! Raamattu sanoo, että on vain yksi persoona, joka voi puhua Jumalalle puolestamme - ja tuo persoona on Jeesus. Häntä sanotaan meidän "välimieheksemme". Jos me rukoilemme jotakuta muuta, me syrjäytämme Jeesuksen Hänelle kuuluvalta paikalta... (5)

Spiritismi. Marian ja pyhimysten palvonnassa on suuri vaara katolilaisten kannalta. Vaara on siinä, että kun he kääntyvät pyhimysten puoleen, on se itse asiassa vanhaa spiritismiä, vainaja- ja tietäjähenkien puoleen kääntymistä, jonka Raamattu kieltää. Nämä ihmiset eivät siten - vaikka vilpittömästi luulevatkin - ole tekemisissä todellisten poisnukkuneiden pyhimysten kanssa, vaan he kutsuvat elämäänsä ja kääntyvät vainajahenkien, todellisuudessa pahojen henkien puoleen. Raamattu puhuu näiden eksyttävien henkien puoleen kääntymisestä seuraavaa:

- (3 Moos 19:31) Älkää kääntykö vainaja- ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.

- (3 Moos 20:6) Ja jos joku kääntyy vainaja- tai tietäjähenkien puoleen, lähtien haureudessa kulkemaan heidän jäljessänsä, sitä ihmistä vastaan minä käännän kasvoni ja hävitän hänet hänen kansastansa.

- (5 Moos 18:10-12) Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta,

11. joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen.

12. Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi.

Nicky Cruz kertoo esimerkin siitä, miten ihmiset voivat tehdä jopa parannustyötä "pyhimysten" avulla. Hänen kodissaan todella tapahtui niin, mutta todellisuudessa nämä pyhimykset tai vainajat olivat vain Raamatun mainitsemia vainajahenkiä eli demoneita, jotka tahtovat sitoa meidän elämämme (Jos olet näiden henkien sitoma, voit kääntyä Jeesuksen puoleen, joka on jo voittanut ne, Kol 2:15):

Jokainen uskoi, etteivät äiti ja isä vain puhuneet kuolleiden kanssa, vaan tekivät myös parannustyönsä poisnukkuneiden avulla - erityisesti Raamatun kaikkein pyhimpien pyhimysten.

   Tänä päivänä tiedän, että Jumalan sana sanoo, että elämme vain kerran. Sitten hän tuomitsee meidät ennen kuin jatkamme voittopalkintoomme tai ikuiseen rangaistukseen - eikä kummastakaan paikasta ole paluuta. No, mikä yliluonnollinen voima sitten teeskenteli olevansa isoisäni sinä iltana? Demoni. Joku saatanan pahoista työtovereista.

   Uskon, että kaunis viidakkokotimme oli tulvillaan sellaisia pirullisia olentoja. Kun äiti meni hurmostilaan, hän salli näiden pahojen, valehtelevien henkien tulla häneen ja puhua hänen kauttaan - demonien, joilla on kyky teeskennellä olevansa rakkaitamme, jotka lähettävät viestejä haudan tuolta puolen. (6)

Toinen puoli, mikä voidaan tässä yhteydessä ottaa esille, ovat lukuisat "Marialta" ja "pyhimyksiltä" tulleet ilmestykset, joita on koettu mm. Portugalin Fatimassa (1917; nämä "Marialta" tulleet ilmestykset ovat siinä mielessä merkittäviä, että ainakin kuusi paavia on antanut tukensa niille.), Kroatian Medjugorjessa ja lukuisissa muissa paikoissa ympäri maailmaa, ja joihin paikkoihin miljoonat hartaat katolilaiset ovat tehneet myös pyhiinvaellusmatkoja.

   Me voimme ymmärtää, että nämäkään ilmestykset eivät ole todellisuudessa tulleet näiltä poisnukkuneilta pyhiltä - esim. Marialta tai Pyhältä Teresalta - vaan ainoastaan eksyttäviltä hengiltä, jotka ovat tekeytyneet näiksi ihmisiksi (2 Kor 11:14: Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.). Valhettelevat henget voivat hyvin jäljitellä rakkaita vainajiamme, koska ne tietävät hyvin paljon maan päällä eläneiden ihmisten elämästä (Esim. Apt 19:15). Monet näiden ilmestysten näkijät, kuten tavalliset meediot, ovat siten eksyksissä, koska he eivät tiedä, mihin ovat yhteydessä ja miltä saavat ilmestyksensä.

   Jotta tämä asia ei jäisi epäselväksi, ei meidän tarvitse muuta kuin tarkastella näiden ilmestysten sisältöä. Jos niissä todella puhuu Raamatun Maria, eikö sopisi odottaa, ettei hän ainakaan korottaisi itseään pelastuksen tieksi tai joksikin muuksi, mitä Raamatussa ei mainita? Eikö hänen pitäisi pikemminkin korottaa yksin Jeesusta pelastuksen tienä, koska tämä oli alkuseurakunnan selvä opetus? Kuitenkin me näemme näissä monissa ilmestyksissä aivan toisenlaisen opetuksen. Kyseessä ei varmastikaan ole Raamatun Maria. Sen sijaan voimme hyvin päätellä, että nämä ilmestykset ovat riivaajien oppeja ja valheoppia, josta Paavali varoitti:

- (1 Tim 4:1) Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja

- (Gal 1:8,9) Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

9. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.

Esimerkkeinä näistä ilmestyksistä ja ilmoituksista voidaan mainita seuraavat tapaukset. Niistä käy hyvin selville, miten "ilmestysten Maria" tuo esille oppia, joka alkuseurakunnalle oli aivan tuntematon:

Jeesus haluaa sinun palvelevan häntä, jotta ihmiset tuntisivat ja rakastaisivat minua. Hän haluaa aloittaa kaikkialla maailmassa uskon minun Tahrattomaan sydämeeni. Kaikille niille, jotka tähän uskoon haluavat liittyä, lupaan pelastuksen. Heidän sielunsa ovat Jumalalle rakkaita niin kuin ne kukat, joita asetan hänen valtaistuintansa koristamaan. (Lucia Santos, Fatima, 13.6.1917)

Minä lupaan olla kaikkien kanssa heidän kuolinhetkellään ja tuoda heille sen armon, jota he pelastuakseen tarvitsevat, jos he viiden kuukauden ensimmäisenä lauantaina tunnustavat syntinsä, vastaanottavat pyhän ehtoollisen, rukoilevat rukousnauhan rukoukset ja ovat minun seuranani 15 minuutin ajan ajatellen rukousnauhan ihmetekoja, helpottaen siten minun oloani. (Lucia Santos, Portugali, 10.12.1925)

Minä rakastan teitä äidillisellä rakkaudella ja kutsun teitä avautumaan täydellisesti minulle niin, että minä teidän jokaisen kautta voisin kääntää ja pelastaa maailman, jossa on paljon syntiä ja moraalittomuutta (Marjana, Medjugorje, Kroatia, 25.8.1992)

Tänään kutsuin teidät, jotta te saisitte vastauksen kysymykseenne, miksi olen niin kauan teidän kanssanne. Minä olen välittäjätär teidän ja Jumalan välillä. (Marija, Medjugorje, Kroatia, 17.7.1986)

Kaikki maailman lapset tulevat pian tietämään, että minä olen kaiken armon välittäjätär. (Julia Kim, Naju, Etelä-Korea, 26.11.1991)

Minä tahdon puhaltaa henkeni niihin lapsiini, jotka eivät tunne minua, ja antaa valon loistaa heistä kuin virran. Mutta kuinka he voivat ymmärtää sanojani, jos he pitävät sydämensä suljettuina? (Julia Kim, Naju, Etelä-Korea, 21.10.1986)

Ne jotka kieltäytyvät tunnustamasta minua taivaan ja maan kuningattareksi, tulevat näkemään Jumalan mahtavuuden ja heidän ylpeytensä ja jäykkäniskaisuutensa murtuu. He tulevat näkemään totuuden ja tietämään, että Jumala ei ole tullut pienemmäksi, vaikka hän on antanut kunnian mitättömälle luodulle. Päinvastoin hän on kirkastunut hyveitteni ja kuuliaisuuteni ansiosta. (Cyndi Cain, Bella Vista, Arkansas, USA, 8.1.1992)

Maria Taivaan kuningattarena ja äitijumalattarena. On merkittävää, että kun katolisuudessa Maria on korotettu Taivaan kuningattaren ja äitijumalattaren asemaan, on tämä täysin yhteneväistä aikaisemmin vallinneiden pakanallisten tapojen kanssa. Taivaan kuningatar- ja äitijumalatarkultti ei suinkaan ole kristillistä perua, vaan se on pakanallisuutta, jota esiintyi ympäröivissä Välimeren maissa jo Jeesuksen aikana sekä useita vuosisatoja tämän jälkeen - viimeiset jumalattarien temppelit hävitettiin 500-luvulla.

   Silloinkin pakanat rukoilivat ja palvoivat jumalataräitiään ja kääntyivät tämän puoleen. Ainut ero oli siinä, että niihin aikoihin äitijumalattaren nimi ei ollut Maria, vaan tunnetumpia olivat mm. Semiramis, Astarte, Isis ja Artemis. Samoin nämä senaikaiset "taivaan kuningattaret" kuvattiin yleensä täynnä sääliä ja armoa oleviksi äitihahmoiksi - kuten Mariakin - jotka sitten lupasivat apuaan ja armoaan ihmisille. Yhteneväisyydet nykyiseen Maria-kulttiin ovat aivan ilmeiset.

   Paavo Hiltunen on kuvannut Isis-palvonnan yhtäläisyyttä nykyiseen Marian palvontaan. Tämä kultti oli 300-400-luvun Roomassa levinnein äitikulteista:

Kun vertaa tätä Isiksen sanomaa uskolliselle kannattajalleen ja sitä, mitä "Maria" puhuu seuraajilleen niin sanotuissa Marian ilmestyksissä eri puolilla maapalloa, hämmästyy sanontojen samankaltaisuutta. Puhuiko Isiksen kautta sama henki, joka nyt esiintyy Mariana?

   Isis oli uskovilleen samaa, mitä Maria seuraajilleen: pelastaja, rakastaja, lahjojen antaja, suojelija, auttaja. Hänen valtansa ulottui kuoleman valtakuntaankin. Kuten Maria, Isiskin kykeni auttamaan toivottomissakin tapauksissa. Hän paransi jopa sokeita, halvantuneita ja lääkärien hylkäämiä. Kirjoitukset ja taulut, joille häneen uskovat ovat piirtäneet kiitoksensa, ovat samanlaisia kuin Lourdesissa.

   Jopa Isiksen arvonimet muistuttavat hämmästyttävästi kristillisen Jumalan äidin arvonimiä: rakas herratar, rakastava äiti, Taivaan kuningatar, valtaistuimelle noussut jumalatar, meren kuningatar, armon jakajatar, pelastajatar, tahraton, pyhä kuningatar (sancta regina).(7)

Myös seuraavat lainaukset osoittavat hyvin, miten senaikaisissa Välimeren maissa esiintyi jumalatarpalvontaa, joka täysin on verrattavissa nykyiseen Maria-villitykseen. Toinen lainaus tuo selvästi esille sen tosiasian, että Maria, jota katolilaiset nyt rukoilevat ja palvovat, on tosiasiassa Isis-jumalatar Marian hahmossa. Pakanuutta ei siis ole hävitetty, vaan Isis on Mariassa saanut uuden muodon:

"Juuri Jeesuksen syntymän aikoihin Roomassa vaikutti monia suosittuja mysteerikultteja, joiden päähahmo oli äitijumalattaren kaltainen. Näitä olivat mm. Caereen, Kybeelen (Magna Mater), Artemiin, Astarten ja Isiksen kultit, joista löytyy merkkejä aina 400-luvun alkuun saakka. Näihin jumaluuksiin yhdistettiin ominaisuuksia ja epiteettejä, jotka kaikki löytyvät myöhemmin Mariaan yhdistettyinä, kuten aamun/meren tähti, uskovien äiti ja Taivaan kuningatar."(8)

"Mariasta tuli väline, jolla täytettiin kirkkoon liittyneen puolipakanallisen kansanjoukon tarve saada korvike jumalattarilleen. Tosiasiassa Jeesuksen äidistä ei tullutkaan taivaan kuningatarta, vaan siksi tuli antiikin jumalatar, jota palveltiin kaikissa Välimeren ympärillä olevissa maissa. Se oli turmiollinen perintö."(9)

Saadaksemme samasta asiasta uuden näkökulman, katsomme sitä seuraavien esimerkkien valossa. Katsomme sitä sen valossa, mitä Raamattu puhuu tästä alueesta ja miten nykyään esim. Aasiassa esiintyy vastaavaa jumalataräidin palvontaa kuin mitä Marian palvonta on. Nämä esimerkit osoittavat hyvin, että nykyinen "taivaan kuningattaren" palvonta ei suinkaan ole uutta ja että sitä esiintyy samanmuotoisena muissa maissa. Jumala oli ja on kuitenkin vihastunut tähän epäjumalanpalvontaan:

1. Raamatun viittaukset taivaan kuningattareen

- (Jer 7:17-19) Etkö näe, mitä he tekevät Juudan kaupungeissa ja Jerusalemin kaduilla?

18. Lapset kokoavat puita, isät sytyttävät tulen, ja vaimot sotkevat taikinaa valmistaaksensa uhrikakkuja taivaan kuningattarelle, ja he vuodattavat juomauhreja muille jumalille, minulle mielikarvaudeksi.

19. Minulleko he tuottavat mielikarvautta, sanoo Herra, eivätkö pikemmin itselleen, omaksi häpeäksensä?

- (Apt 19:27,28) Ja nyt uhkaa se vaara, että ei ainoastaan tämä meidän elinkeinomme joudu halveksituksi, vaan myöskin, että suuren Artemis jumalattaren temppeliä ei pidetä minäkään ja että hän menettää mahtavuutensa, hän, jota koko Aasia ja koko maanpiiri palvelee."

28. Kun he sen kuulivat, tulivat he vihaa täyteen ja huusivat sanoen: "Suuri on efesolaisten Artemis!"

2. Taivaan kuningattaren palvonta nykyisessä Aasiassa

"Kuukalenterin kolmas kuukausi on Matsun kuukausi. Meren jumalatar, Taivaan kuningatar, Taivaan pyhä äiti, Taivaan keisarin jalkavaimo on palvonnan kohteena sadoissatuhansissa kodeissa ja noin neljässäsadassa temppelissä. Sadattuhannet pyhiinvaeltajat suuntaavat kulkunsa läntisen rannikon kalastuskeskukseen, Peikangin kaupunkiin, jonne Matsun syntymäpäivän suurin pai-pai keskittyy.

   ... Meren jumalattaresta on aikojen kuluessa tullut lempeä, kuolematon auttaja, joka on läsnä kaikkialla. Kalastajat rukoilevat varjelusta merellä, maanviljelijät sadetta pelloilleen, nuoret äidit poikalapsia, sairaat parantumista. Sotaväkeen lähteville nuorille miehille saatetaan ripustaa kaulaan Matsun temppelistä saatu amuletti...  Taivaan pyhän äidin apu kelpaa kaikille." (Matleena Pinola: Pai-pai, s. 58 - 60)

"Buddhalaisuus joutui kuitenkin kuitenkin käymään läpi voimakkaan muuttumisprosessin ennen kuin se oli valmis kiinalaisten uskonnoksi. Ulkopuolelta tulleiden oppien oli mukauduttava kiinalaiseen ajatteluun... Buddhalaisten suuren suosion saavuttanut Armon jumalatar, Kwum Yum, sai kilpailijakseen taolaisten Taivaan kuningattaren eli Tin Haun. Nämä kilpailevat jumaluudet löytyvät nykyisin monista temppeleistä rinta rinnan samalta alttarilta, sulassa sovussa keskenään." (Olavi Vuori: Hyvät henget ja pahat, s. 35)

Entä Marian ja pyhimysten kuvat? Kun katolisessa kirkossa Maria on korotettu korkealle, ovat eräs muoto tästä hänen kuvansa ja patsaansa, joita voidaan tavata lähes jokaisesta katolisesta kirkosta. Niissä jokaisessa on tavallisesti jonkinlainen kuva- ja patsaskokoelma hänestä, ja niiden edessä ihmiset voivat rukoilla ja palvoa. Näissä kuvissa voi olla mukana myös Jeesus, mutta yleensä vain pienenä lapsena. Asetelmissa tavallisesti korostuukin hallitseva ja aikuinen Maria sekä pieni Jeesus, jota Maria kantaa käsivarsillaan. Maria, jota katolilaiset pitävät taivaan kuningattarena, on tälläkin alueella saanut etulyöntiaseman Jeesukseen nähden.

   Erikoista on, että saadakseen tukea Marian ja pyhimysten palvonnalleen, on kirkko jopa poistanut kymmenen käskyn luettelosta toisen käskyn, jossa kielletään jumalankuvien tekeminen ja palvominen. Tämä käsky on korvattu sillä, että kymmenes käsky (Älä himoitse... ) on jaettu kahteen osaan - näin käskyjen määrä on saatu pysymään samana.

   Seuraava vertailu katolisen katekismuksen (1953, s. 4) ja Raamatun välillä osoittaa tämän. Siitä käy selville, miten käskyt ovat kokeneet muutoksen:

Katolinen katekismus:

1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita Jumalia minun rinnallani.

2. Älä turhaan lausu Herran Jumalasi nimeä.

3. Muista pyhittää lepopäivä.

4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

5. Älä tapa.

6. Älä aviota riko.

7. Älä varasta.

8. Älä lausu väärää todistusta.

9. Älä himoitse lähimmäisesi puolisoa.

10. Älä himoitse lähimmäisesi tavaraa.

Raamattu (5 Moos 5:6-21):

1. 'Minä olen Herra, sinun Jumalasi... Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

2. Älä tee itsellesi jumalankuvaa, älä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä...

3. Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä...

4. Ota vaari lepopäivästä...

5. Kunnioita isääsi ja äitiäsi...

6. Älä tapa.

7. Älä tee huorin.

8. Älä varasta.

9. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

10. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa. Älä halaja lähimmäisesi huonetta, älä hänen peltoansa, älä hänen palvelijaansa, palvelijatartansa, härkäänsä, aasiansa, äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.'

Katolisen kirkon tuki kuvainpalvonnalle tulee hyvin esille myös Trenton kirkolliskokouksessa (istunto 25) aikanaan säädetystä päätöksestä. Tässä päätöksessä annettiin kirkon vahva tuki kuvien kunnioittamiselle ja palvonnalle. Säädöksessä sanottiin:

"Kristuksen ja neitsyt Marian, Jumalan äidin kuvia, samoin kuin muiden pyhimysten kuvia tulee pitää kirkossa. Ja niille on osoitettava kunnioitusta ja niitä on palvottava."

Vaikka katolinen kirkko hyväksyy kuvainpalvonnan, on meille kuitenkin osoitettu Raamatussa, ettei se missään nimessä ole Jumalan tahto. Useat jakeet osoittavat hyvin, ettei hän halua ihmisten tekevän jumalankuvia, eikä miehen tai naisen kuvaa. Samoin on osoitettu, ettei hän halua ihmisten tekevän patsaitakaan, joita hän vihaa. Seuraavassa luettelossa on mukana myös kohta siitä, kuinka apostoli Paavali kiivastui, kun hän näki Ateenan kaupungin olevan aikanaan täynnä jumalankuvia:

- (3 Moos 26:1) "Älkää tehkö itsellenne epäjumalia älkääkä pystyttäkö itsellenne jumalankuvia tai patsaita, älkää myöskään asettako maahanne kiviä, joissa on kuvia, kumartaaksenne niitä, sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne.

- (5 Moos 4:15,16) Ottakaa siis itsestänne tarkka vaari - sillä te ette sinä päivänä, jona Herra puhui teille tulen keskeltä Hoorebilla, nähneet hänestä minkäänkaltaista muotoa -

16. ettette menettele kelvottomasti ettekä tee itsellenne jumalankuvaa, ette minkään muotoista patsasta, ette miehen tai naisen kuvaa,

- (5 Moos 27:15) 'Kirottu olkoon se, joka tekee jumalankuvan, veistetyn tai valetun, taitajan käden tekemän, kauhistukseksi Herralle, ja joka salaa sen pystyttää.' Ja kaikki kansa vastatkoon ja sanokoon: 'Amen.'

- (5 Moos 16:22) älä myöskään pystytä itsellesi patsasta, sillä niitä Herra, sinun Jumalasi, vihaa."

- (Jes 44:15-19) Se on ihmisillä polttopuuna; hän ottaa sitä lämmitelläkseen, sytyttää uunin ja paistaa leipää, vieläpä veistää siitä jumalan ja kumartaa sitä, tekee siitä jumalankuvan ja lankeaa maahan sen eteen.

16. Osan siitä hän polttaa tulessa, toisen osan ääressä hän syö lihaa, paistaa paistin ja tulee ravituksi; hän myöskin lämmittelee itseänsä ja sanoo: "Hyvä, minun on lämmin, minä näen valkean."

17. Ja lopusta hän tekee jumalan, jumalankuvan, jonka eteen hän lankeaa maahan, jota hän kumartaa ja rukoilee sanoen: "Pelasta minut, sillä sinä olet minun Jumalani."

18. Eivät he tajua, eivät ymmärrä mitään, sillä suljetut ovat heidän silmänsä, niin etteivät he näe, ja heidän sydämensä, niin etteivät he käsitä.

19. Ei tule heidän mieleensä, ei ole heillä järkeä eikä ymmärrystä, että sanoisivat: "Osan siitä olen polttanut tulessa, olen paistanut sen hiilillä leipää, paistanut lihaa ja syönyt; tekisinkö tähteestä kauhistuksen, lankeaisinko maahan puupölkyn eteen!"

- (Apt 17:16) Mutta Paavalin odottaessa heitä Ateenassa hänen henkensä hänessä kiivastui, kun hän näki, että kaupunki oli täynnä epäjumalankuvia.

Toisinaan katolilaiset saattavat kaikesta huolimatta puolustella jumalankuviaan sillä, että ne ovat ainoastaan muistuttamassa näistä henkilöistä sekä luomassa yhteyttä Jumalaan.

   Tähän voidaan kuitenkin sanoa, että Jumala ei varmastikaan tarvitse yhteydenpitoon kanssamme kuvia, jotka hän on kieltänyt. Hän ei varmastikaan toimi kommunikaatiossa ihmisten kanssa kuvien kautta, koska onhan olemassa suorempi ja myös ainoa yhteys hänen Poikansa kautta (Joh 14:6). Miksi emme käyttäisi tätä, jo valmista, yhteyttä?

   Toinen hyvä kysymys on, miksi kenenkään pitäisi muistella muita - kuolleita henkilöitä - jos hänellä on asiaa Jumalalle? Eivätkö muut henkilöt ja asiat vain etäännytä meidät Jumalasta ja vie ajatuksemme pois hänestä? Miksi tarvitsisimme turhaa rekvisiittaa ympärillemme ja josta kuitenkaan ei ole meille mitään hyötyä? Seuraava keskustelu osoittaa "rekvisiitan" turhuuden:  

Äidin mainittua pettymyksestään kirkkoon asia jäi kiusaamaan minua. Mietin, miten hän asetti patsaita esille kodissaan. Hän yritti niin ankarasti tehdä oikeat asiat. Mutta hänellä ei ollut aitoa suhdetta. Yhtenä iltapäivänä ajoin huvikseni hänen luokseen. Kävelin ulko-ovesta sisään ja sanoin:

- Nämä jumalankuvat on otettava alas jalustalta, äiti! Hän oli kauhuissaan. - Mutta Raul, eivät ne ole epäjumalankuvia. En minä niitä rukoile... Hänen äänensä vaimeni, kun hän yritti voimattomasti selittää, että kuvat olivat "vain muistuttamassa".

- Mitä sinä tarkoitat, ettet muka rukoile näitä? Mitä varten nämä kynttilät sitten ovat? Et sinä voi pitää tätä kamaa ympärilläsi. Se estää sinua tuntemasta Jeesusta. Sitten aloin kertoa hänelle, mitä Raamattu sanoo epäjumalankuvista ja siitä, kuka Jeesus Kristus todellisuudessa on. (10)

Kun Jeesus oli maallisen elämänsä loppuvaiheessa, halusi hän vielä kerran viettää aterian yhdessä opetuslastensa kanssa. Samalla kun hän vietti tätä ateriaa heidän kanssaan, asetti hän myös ehtoollisen. Hän asetti ehtoollisen sekä opetti opetuslapsilleen leivän ja viinin merkityksestä ja miten ne kuvasivat hänen ristinkuolemaansa. Sitä kautta tämä tapa, joka alkoi vähän ennen hänen kuolemaansa - tai ehkä jo aiemmin - periytyi myös kristilliseen seurakuntaan.

   Katolilaisille ehtoollisenvietto tai messu on myös tärkeä asia. Se on yksi katolisen kirkon symboleista. Mutta kuten moni muu asia, joka on muuttunut alkuseurakunnan ajoista, on myös ehtoolliskäsitys saanut uusia muotoja ja merkityksiä katolisessa kirkossa. Se on saanut merkityksiä, jotka eivät siihen alun perin kuuluneet ja jotka muuttavat sen ihan toisenlaiseksi. Katsomme joitakin yleisimpiä muutoksia:

Muuttumisoppi eli leivän ja viinin muuttuminen Kristuksen ruumiiksi ja vereksi on yksi muutoksen kokenut asia. Tämän opin mukaan, kun papit messun aikana lukevat siunauksen, eivät leipä ja viini jää leiväksi ja viiniksi, vaan ne kirjaimellisesti muuttuvat Kristukseksi, hänen ruumiikseen ja verekseen eli Jumalaksi. Katolinen kirkko myös opettaa, että vain sen papeilla on valtuutus lukea siunaus, joka saa aikaan muutoksen. Trenton kirkolliskokouksessa säädettiin aikanaan (sen 2. kaanon):

"Se, joka sanoo, että leipä ja viini pysyvät pyhässä ehtoollisessa leipänä ja viininä... olkoon kirottu."

Samoin muuttumisoppi on vahvistettu Katolisessa katekismuksessa (1953). Siinä todetaan, miten leivän ja viinin todella pitäisi muuttua Kristuksen ruumiiksi ja vereksi:

Mitä leivälle ja viinille tapahtui, kun Jeesus niiden yli lausui sanat: "Tämä on ruumiini - tämä on vereni"?

   Leivän ja viinin oloaine muuttui Jeesuksen Kristuksen totiseksi ruumiiksi ja totiseksi vereksi; ainoastaan muodot jäivät jäljelle. (s. 123)

Mitä siis muuttumisen jälkeen on alttarilla läsnä?

   Muuttumisen jälkeen on alttarilla, leivän ja viinin muodossa, Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri todesti, todellisesti ja oleellisesti läsnä. (s. 124)

Muuttumisoppiin liittyy kuitenkin ongelmia, jotka on syytä ottaa esille. Niistä voidaan mainita seuraavat asiat:

Vertauskuva. Kun katolinen kirkko on yrittänyt perustella ehtoollisaineiden muuttumista, on se käyttänyt sen tukena pääasiassa Jeesuksen sanoja ehtoollisenvieton yhteydessä: "Tämä on minun ruumiini... tämä on minun vereni..." (Matt 26:26-28).

   Tähän voidaan kuitenkin sanoa, että Jeesus ei varmastikaan tarkoittanut tätä asiaa kirjaimellisesti vaan vertauskuvallisesti. Hän ei sanonut "touto gignetal" ("tämä on muuttunut") vaan "touto esti" ("tämä kuvaa, edustaa"). Se tarkoittaa, että ehtoollinen oli vain kuva siitä, miten Jeesus myöhemmin ristillä antoi elämänsä meidän tähtemme. Silloin hän vuodatti verensä ja antoi ruumiinsa todellisesti meidän edestämme. Samanlaisia vertauskuvia, mitä Jeesus sanoi itsestään, on myös muualla Raamatussa. Me ymmärrämme, että näiden asioiden on oltava vain vertauskuvia, koska muutenhan Jeesuksen pitäisi olla myös ovi, viinipuu, tie, kivi, juurivesa, kointähti...:

- (Joh 10:9) Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.

- (Joh 6:35) Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.

- (Joh 15:5) Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.

- (Joh 8:12) Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus."

- (Joh 14:6) Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

- (Matt 21:42-45) Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: 'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme'?

43. Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.

44. Ja joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa."

45. Kun ylipapit ja fariseukset kuulivat nämä hänen vertauksensa, ymmärsivät he, että hän puhui heistä.

- (Ilm 1:17) Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen,

- (Ilm 22:16) Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."

Jeesus itse söi. Eräs asia, joka tekee muuttumisopin mahdottomaksi, on se, että Jeesus itse oli paikalla nauttimassa leipää ja viiniä. Hän ei varmastikaan syönyt itseään eikä ollut muuttunut jonkinlaiseksi nesteeksi ja leiväksi, vaan hän oli koko ajan luuta ja lihaa sekä veri virtasi hänen ruumiissaan. Hänen fyysinen läsnäolonsa omana itsenään pitäisi olla selvin todiste muuttumisoppia vastaan.

Miksi ei joka kerta nähdä muutosta? Jos leipä ja viini ovat todella kirjaimellisesti muuttuneet papin sanojen vaikutuksesta Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, pitäisi tämä havaita joka ainoassa toimituksessa. Miksi emme kuitenkaan tätä havaitse? Miksi ei joka ainoassa toimituksessa, joka katolisessa kirkossa suoritetaan ja on suoritettu tuhansittain, voida havaita mitään muutosta? Eikö tämäkin ole selvä todiste muuttumisoppia vastaan?

Kirjaimellinen uhri, joka toistuu. Toinen katolisen messun erikoispiirre on se, että jokaisen messun aikana pitäisi tapahtua Kristuksen uusi uhri, joka papeilla on valtuus toistaa ihmisten syntien edestä. Katolisessa kirkossa tosiaan opetetaan, että sen papeilla on valtuus noutaa Kristus alas taivaasta ja suorittaa sama uhri ihmisten syntien edestä kuin se minkä Jeesus teki jo 2000 vuotta sitten. Heidän opetuksensa mukaan Jeesuksen uhri ristillä ei ollut täydellinen ja riittävä, vaan sitä on jatkuvasti toistettava messussa ihmisten syntien edestä. Ainoana erona siihen, mitä Jeesus teki ristillä 2000 vuotta sitten, pidetään vain sitä, että nykyinen uhri on veretön, kun taas edellinen ei sitä ollut.

   Tämä asia tulee hyvin esille mm. katolisessa katekismuksessa (1953), jossa siihen viitataan useampaan kertaan. Siinä selitetään asiasta seuraavasti:

"Tuliko Kristuksen kuoltua kaiken uhrin lakata? Ei; se uhri, jonka Kristus kerran kantoi ristillä, oli kaikkialla ja kaikkina aikoina uudistettava." (s. 126)

"Mikä on pyhä messu-uhri? Pyhä messu-uhri on uuden liiton alituinen uhri, jossa Herramme Jeesus Kristus, leivän ja viinin muodossa, papin käsien kautta verettömällä tavalla uhraa itsensä taivaalliselle Isälleen." (s. 126)

"Pyhä messu-uhri on sama kuin ristinpuussa tapahtunut uhri. Koska kummassakin sama - Herramme Kristus - uhraa ja uhrataan." (s. 127)

Miksi pyhä messu on ylevin uhri? Pyhä messu on ylevin uhri, koska se on 1) arvollisin ylistysuhri, 2) Jumalalle mieluisin kiitosuhri, 3) tehokkain rukousuhri, 4) voimakkain sovitusuhri. (s. 129)

Mutta opettaako Raamattu sitä, että ehtoollisessa tai messussa Kristus uudelleen uhraa itsensä papin sanojen johdosta? Opettaako se sitä, että hänen uhrinsa ei ollutkaan riittävä, vaan että sitä on jatkuvasti toistettava messussa ihmisten syntien edestä?

   Vastaus on, että emme löydä sieltä tällaista opetusta. Raamattu osoittaa hyvin selvästi, että Kristuksen sovitustyö oli kertakaikkinen ja tapahtui vain yhden kerran historian aikana. Samoin Raamattu osoittaa, että hänen työnsä oli täydellinen niin, ettei muuta uhria enää tarvita. Niitä ei enää tarvita, eivätkä ne voi auttaa ihmisten pelastuksessa.

   Tähän tärkeään asiaan ja Jeesuksen sovitustyön riittävyyteen on useita viittauksia, joita seuraavassa katsomme. Nämä jakeet osoittavat hyvin, että hänen työnsä oli kertakaikkinen ja täydellinen niin, ettei sitä tarvitse enää toistaa:

- (Joh 19:30) Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.

- (Hebr 7:27) jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä.

- (Hebr 9:12) meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.

- (Hebr 9:25-28) Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan,

26. sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.

27. Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,

28. samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.

- (Hebr 10:12,14) mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,

14. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.

- (Hebr 10:17,18) ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista."

18. Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.

Muistoksi. Toinen asia, joka todistaa sitä vastaan, että messussa toistuisi Kristuksen uhri yhä uudelleen ja uudelleen, on se yksinkertainen tosiasia, että Raamattu osoittaa ehtoollisen olevan muistoaterian ja julistavan Herran kuolemaa, jo täytettyä työtä. Eli jos kyseessä on muisto, ei se koskaan voi sisältää itse asian olemusta. Itse asian olemus, Kristuksen sovitustyö tapahtui jo 2000 vuotta sitten:

- (1 Kor 11:23-25) Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,

24. kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni."

25. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni."

- (1 Kor 11:26) Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.

Ehtoollisaineiden palvonta on sekin kuulunut osana katoliseen perinteeseen. Tämä perinne sai alkunsa siitä, että kun on uskottu ehtoollisaineiden muuttumiseen Kristukseksi ja Jumalaksi, on sen luonnollisena seurauksena tullut myös näiden aineiden palvonta. Ehtoollisleipää on katolisessa kirkossa tosiaan voitu pitää kirjaimellisesti Jumalana, koska "Kristus on siinä fyysisesti läsnä", ja osoittaa sille kunnioitusta ja ylistystä. Esim. Trenton kirkolliskokouksessa säädettiin aikanaan asiasta (6. kaanon):

"Jos joku sanoo, ettei Kristusta, Jumalan ainoaa Poikaa, tule palvoa pyhän ehtoollisen sakramentissa... eikä kunnioittaa erityisin juhlamenoin eikä kantaa ehtoollisleipää juhlallisessa kulkueessa pyhän kirkkomme maailmanlaajuisten ja ylistettävien tapojen ja seremonioiden mukaisesti, ja ettei häntä tule asettaa julkisesti ihmisten eteen palvottavaksi, ja että hänen palvojansa ovat epäjumalanpalvelijoita, hän olkoon kirottu!"

Sama asia tulee esille seuraavasta lehtiartikkelista, jossa kuvataan birgittalaisluostarin elämänmenoa. Tämä artikkeli (Etelä-Suomen Sanomat, 1.11.2003, s. 22) osoittaa hyvin, että samanlaista palvontaa esiintyy myös meidän päivinämme. Se ei suinkaan jäänyt keskiajan hämärään:

"Puoli kahdeltatoista on keskipäivän rukous, mutta sitä ennen on puolen tunnin adoraatio eli palvontamenot ehtoollisleivän edessä. Ehtoollisleipää säilytetään tabernaakkelissa, koristeellisessa kaapissa. Ehtoollisleipä on palvonnan kohteena, koska Jeesuksen uskotaan olevan siinä läsnä."

Mutta mitä Raamattu sanoo ehtoollisleivän pitämisestä Jumalana ja sen palvomisesta? Vastaus tähänkin asiaan on, että emme löydä siihen mitään suoraa viittausta. Jeesus ei antanut siihen mitään kehotusta eikä siihen ole viittausta Uuden testamentin kirjeissä.

   Sen sijaan se, että aletaan pitää jotain leivänpalaa jumalallisena, on varmastikin epäjumalanpalvontaa, vaikka Trenton kirkolliskokouksessa toisin säädettiin. Se on ihmisten kätten teon, jonkun tekemän leivänpalan, kumartamista kuten Jesajan kirjassa sanotaan. Jesaja kirjoitti asiasta:

- (Jes 2:8) Heidän maansa tuli täyteen epäjumalia, he kumartavat kättensä tekoa, sitä, minkä heidän sormensa ovat tehneet.

Toisaalta yhtä hyvin, tai vielä paremmin, voisimme samalla argumentilla - Kristus on jossain aineessa läsnä - perustella myös uskovan ihmisen palvomista, koska Kristus asuu hänessä ja hän on Jumalan Hengen temppeli. Kuitenkin ymmärrämme, ettei siinäkään ole mitään järkeä. Se, että Kristus asuu jossakin Henkensä kautta, ei tee ketään jumalalliseksi. Hän pysyy samanlaisena ihmisenä kuin ennenkin:

- (Kol 1:27) joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.

- (1 Kor 3:16) Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

Ehtoollinen ja pelastuminen. Ehtoollista on yritetty käyttää myös pelastuksen tienä Jumalan luo. Ehtoollisen tarkoitus on kuitenkin lähinnä vahvistaa uskoa syntien anteeksisaamiseen, olla Kristuksen sovitustyön muistoksi (1 Kor 11:23-25) ja julistaa hänen jo täytettyä työtään (1 Kor 11:26). Itse pelastus saadaan vastaanottaa uskon kautta sanaan, kuten aiemmissa kappaleissa on todettu. Alkuseurakunnankin aikana, kun ihmiset nauttivat ehtoollista, olivat he aina ensin ottaneet sanan vastaan ja pelastuneet. Ehtoollinen oli vain seuraus tästä:

- (Apt 2:41,42) Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.

42. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.

Osana Rooman kirkon erikoista perintöä ovat paavius ja paavit, jotka ovat saaneet merkittävän sijan tässä kirkossa. Paavia on jopa nimitetty Kristuksen sijaiseksi maan päällä, mikä osoittaa hänen suuren asemansa katolilaisten parissa. On myös ajateltu, että paavius alkoi jo ensimmäisellä vuosisadalla Pietarista ja että siitä lähtien on ollut paavien katkeamaton ketju aina näihin päiviin asti.

   Mutta mitä meidän on ajateltava paaviudesta ja hänen asemastaan katolisessa kirkossa? Opettaako Raamattu tästä alueesta mitään ja voiko sitä perustella Raamatulla? Katsomme tätä asiaa ja katolisen kirkon pappeutta seuraavien seikkojen valossa:

1. Oliko Pietari erikoisasemassa muihin opetuslapsiin nähden?

2. Paaviuden alku ja sen periytyminen

3. Oliko Pietari Kristuksen sijainen?

4. Perustivatko Pietari ja Paavali Rooman seurakunnan?

5. Pappien naimattomuus

1. Oliko pietari erikoisasemassa muihin opetuslapsiin nähden? Kun on kyseessä paavin viran perusta, on katolisessa kirkossa tavallisesti opetettu, että sen alkuna on Pietarin erikoisasema ja johtajuus opetuslasten joukossa. On yritetty selittää, miten Pietari on ollut alkuseurakunnan johtaja ja myös sen "ensimmäinen paavi", jonka varaan Jeesus perusti seurakuntansa. Esim. katolisessa katekismuksessa (1953) on kirjoitettu tästä asiasta sekä paavista Pietarin seuraajana:

Kenen Kristus on asettanut kirkon ylimmäiseksi päämieheksi?

Kirkon ylimmäiseksi päämieheksi Kristus asetti Pyhän Pietarin. (s. 42)

Eikö sitten Kristus itse ole kirkon päämies?

Kristus on ja pysyy kirkon näkymättömänä päämiehenä, Pietari oli hänen näkyväinen sijaisensa. (s. 43)

Kuka on pyhän Pietarin kuoltua kirkon näkyväinen päämies?

Kirkon näkyväinen päämies on pyhä isä, paavi, koska hän on Pietarin oikea seuraaja Rooman piispanistuimella. (s. 44)

Mutta pitääkö edellä oleva käsitys paikkansa? Ainakin jos asiaa katsotaan seuraavien seikkojen valossa, eivät ne tue Pietarin erikoisasemaa muihin opetuslapsiin nähden:

Onko Pietari seurakunnan perustus ja onko vain hänellä valtakunnan avaimet? Paaviuden alkuna on siis pidetty Pietaria. On ajateltu, että Jeesus itse asetti hänet tähän tehtävään ja että seurakunta on rakennettu hänen perustukselleen, Pietarin, joka sai myös taivasten valtakunnan avaimet ja vallan sitoa ja päästää. Tähän viittaavat seuraavat jakeet Matteuksen evankeliumissa:

- (Matt 16:16, 18,19) Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika."

18. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.

19. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."

Mitä tulee edelliseen ajatukseen, että seurakunta on rakennettu Pietarin perustukselle, on kuitenkin otettava huomioon, että edellä olevissa Jeesuksen sanoissa kreikkalainen sana "petros" (Pietari) on merkitykseltään samaa kuin "pieni kivi" tai "lohkare". Sana "kallio" on taas kreikaksi "petra", ja se tarkoittaa sanaa tämä "kallio". Jeesus ei koskaan sanonut, että hän rakentaisi seurakuntansa "pikku kivelle", jonkun ihmisen varaan - se olisi ollut liian heikko perusta - vaan että hän rakentaisi sen "tälle kalliolle". Hän itse on tämä kallio (Esim. 1 Kor 3:11: Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.), samoin se tunnustus, jonka Pietari lausui hänestä. Tämä jae, kuten myös sitä vastaava Joh 1:42, voitaisiinkin kääntää alkukielellä seuraavasti:

- (Matt 16:16,18) Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika."

18. Ja minä sanon sinulle: sinä olet kivi (Petros), ja tälle kalliolle (petra) minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.

- (Joh 1:42) Ja hän vei hänet Jeesuksen tykö. Jeesus kiinnitti katseensa häneen ja sanoi: "Sinä olet Simon, Johanneksen poika; sinun nimesi on oleva Keefas", joka käännettynä on kivi (Petros).

Mitä sitten tulee taivasten valtakunnan avaimiin, on niitäkin vaikea rajoittaa vain yhteen henkilöön, kuten katolisessa perinteessä on ajateltu. On väärin sanoa tämän asian koskevan vain Pietaria. Sillä jos tutkimme Raamattua, osoittaa se hyvin, että myös muut opetuslapset saivat valtakunnan avaimet, ei vain Pietari. He eivät saaneet niitä sitä kautta että olisivat olleet jotenkin erikoisia, vaan yksinkertaisesti sitä kautta, että he saarnasivat evankeliumia taivasten valtakunnasta ja saivat johtaa ihmisiä pelastukseen. He saivat avata "taivaan oven" julistuksensa kautta. Samoin valta sitoa ja päästää annettiin jokaiselle opetuslapselle:

- (Matt 10:7,8) Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle.'

8. Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.

- (Luuk 9:1,2) Niin hän kutsui kokoon ne kaksitoista ja antoi heille voiman ja vallan kaikkia riivaajia vastaan ja voiman parantaa tauteja.

2. Ja hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita.

- (Matt 18:18) Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa.  

Ei mainintoja. Jos Pietarilla olisi ollut erikoisasema tai määräysvalta muiden opetuslasten yli, olisi siitä varmasti mainittu Raamatussa. Mitään tällaista ei sieltä kuitenkaan löydy, vaan Pietari oli yksi opetuslapsi muiden joukossa. Hän harjoitti johtajuuttaan yhdessä muiden apostolien kanssa, mutta ei heidän kustannuksellaan, eikä hänellä ollut mitään johtoasemaa heihin nähden. Paavin asemaa hänellä ei ollut eikä koko paaviutta edes löydy Raamatusta.

   Ainut miten Pietari erosi toisista opetuslapsista oli se, että hän oli luonteeltaan impulsiivisempi ja puheliaampi kuin muut opetuslapset. Hän myös teki virheitä, sillä hänhän kielsi Herransa, (Miten tähän sopii oppi paavin erehtymättömyydestä, joka julistettiin 1870?) eikä ollut erehtymätön, vaan Jeesuksen ja Paavalinkin piti nuhdella häntä väärästä käytöksestä. Jeesuksen nuhde tapahtui vieläpä heti sen jälkeen, kun Pietarille oli puhuttu taivasten valtakunnan avaimista:

- (Matt 16:21-23) Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös.

22. Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: "Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko."

23. Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten."

- (Gal 2:11-14) Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista.

12. Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja,

13. ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin.

14. Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?"

Ulkopuolisten käsitys. Se, miten ulkopuoliset suhtautuivat seurakuntaan ensimmäisellä vuosisadalla, osoittaa hyvin, ettei Pietarilla ollut mitään ylivertaista asemaa muihin opetuslapsiin nähden. Apostolien tekojen 24. luvusta käy hyvin selville, että ulkopuolisten silmin seurakunnan "merkittävin" henkilö ei suinkaan ollut Pietari vaan apostoli Paavali, jota yleisesti pidettiin tänä "henkilönä", nasaretilaisten lahkon päämiehenä. Merkittäväksi seuraavan lausunnon tekee se, että se lausuttiin Israelissa, samalla alueella, jossa Pietari itsekin vaikutti:

- (Apt 24:4,5) Mutta etten aivan kauan sinua viivyttäisi, pyydän sinua hetkisen meitä suosiollisesti kuulemaan.

5. Me olemme havainneet, että tämä mies on ruttotauti ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja nasaretilaisten lahkon päämies,

Jaakob ja Johannes. Se että Pietarilla olisi ollut ylivertainen johtoasema muihin nähden, ei saa tukea Paavalin kirjeestä galatalaisillekaan. Paavali osoittaa tässä kirjeessä, että yleisesti seurakunnan johtohenkilöinä pidettiin siihen aikaan Pietarin ohella myös Jaakobia ja Johannesta. Merkillepantavaa lisäksi on, että näistä kolmesta henkilöstä Jaakob mainitaan ensimmäisenä. Tämä osoittaa, että Pietarikin oli vain yksi apostoli muiden joukossa:

- (Gal 2:9) ja kun olivat tulleet tuntemaan sen armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen.

Ainoa oikea kirkko?

Kun on kyseessä Pietari ja hänen oletetut seuraajansa paavit, niin on yksi heihin liitetty ominaisuus erehtymättömyys, varsinkin uskoa, moraalia ja oppia koskevissa kysymyksissä. Julistus paavin erehtymättömyydestä tapahtui v. 1870 paavi Pius IX:n toimesta.

   Samanlainen "erehtymättömyyden" asenne on vallinnut myös kirkon sisällä. Katolista kirkkoa on pidetty ainoana oikeana ja on kutsuttu "erossa olevia veljiä" palaamaan sen yhteyteen. Kuvaavaa tälle asenteelle on syksyllä 2000 ilmoille tullut julistus, josta kerrottiin lehdissä:

Vatikaani:

Katolinen kirkko on ainoa oikea

Vatikaani julisti tiistaina katolisen kirkon olevan ylivalta-asemassa muihin kristillisiin kirkkoihin nähden. Vatikaani torjui virheellisenä käsitykset, joiden mukaan kaikki kirkkokunnat olisivat yhdenvertaisia. Vatikaanin julistuksen arvellaan horjuttavan kristillisten kirkkojen yhteistyöpyrkimyksiä.

   Katolinen kirkko on Vatikaanin käsityksen mukaan ainoa todellinen Kristuksen kirkko. Muut kristilliset kirkot, esimerkiksi protestantit, eivät Vatikaanin mielestä ole kirkkoja todellisessa merkityksessä.

   Vatikaanin näkemys julkistettiin Dominus Jesus - asiakirjassa, jonka on allekirjoittanut inkvisition seuraajalaitoksen johtaja kardinaali Joseph Ratzinger. Paavi Johannes II:n kerrottiin hyväksyneen asiakirjan.

   Asiakirjan mukaan ne, jotka ovat saaneet kasteen muualla kuin katolisessa kirkossa, ovat "jonkinlaisessa yhteydessä, vaikkakin epätäydellisessä, kirkkoon".

   "On olemassa vain yksi Kristuksen kirkko, katolinen kirkko, jota johtaa Pietarin seuraaja ja piispat yhdessä hänen kanssaan", julistuksessa sanottiin.

   Englannin anglikaaninen kirkko torjui heti tiistaina Vatikaanin julistuksen. Anglikaanisen kirkon arkkipiispa George Carey sanoi, ettei Vatikaanin julistus tee oikeutta yli 30 vuotta jatkuneelle ekumeeniselle työlle, jonka tavoitteena on eheyttää protestanttien ja katolilaisten välille vuosisatojen kuluessa syntyneet kuilut. (Etelä-Suomen Sanomat 6.9.2000)

Se että pidetään jotakin kirkkoa ainoana todellisena kirkkona, on tosiasiassa yksi ensimmäinen harhaopin muoto. Pelastus ei suinkaan ole missään kirkossa vaan Jeesuksen persoonassa, joka on hyvä ymmärtää. Niinpä ryöväri, joka oli ristillä, ei pelastunut ja päässyt paratiisiin jonkun kirkon kautta ja siihen liittymällä, vaan hän pelastui kääntymällä Jeesuksen puoleen. Katolista kirkkoa ei edes tunnettu niihin aikoihin, koska sitä ei ollut olemassa.

   Jonkin kirkon (tämä ei koske vain katolista kirkkoa vaan muitakin yhteisöjä. Esim. Jehovan todistajatkin ajattelevat aivan samoin.) asettaminen Jeesuksen Kristuksen tilalle on tosiasiassa hänen syrjäyttämistään. Jos asetetaan kirkko tai Maria välimieheksi, ei enää silloin olla mitään kristittyjä vaan pakanoita. Ihmiset ovat pakanoita, koska he käytännössä kieltävät Kristuksen, vaikka voivat nimellisesti häntä kunnioittaa. Tällaisilla ihmisillä ei ole mitään "Isääkään", vaikka he muuta väittäisivät. (Miten tähän sopii ns. kristillisen yhteyden rakentaminen, jota kirkkojen välillä harjoitetaan ja josta edellä mainitussa lehtiartikkelissakin kerrottiin? Eikö olisi hyvä, että Jumala saisi ensin pelastaa nämä ihmiset, niin etteivät he olisi vain pakanoita, jotka yrittävät rakentaa kristillistä yhteyttä ilman Kristusta?)

- (1 Joh 2:23) Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.

2. Paaviuden alku ja sen periytyminen. Kun on kyseessä paaviuden alku, uskovat monet hartaat katolilaiset, että se alkoi jo ensimmäisellä vuosisadalla Pietarista. Samoin he uskovat, että siitä lähtien on ollut paavien katkeamaton ketju aina näihin päiviin asti.

   Mutta kuten edellä todettiin, ei ole mitään syytä uskoa, että Pietari olisi ollut ensimmäinen paavi. Tähän asiaan emme löydä mitään selvää viittausta, eikä paaviutta edes mainita Uudessa testamentissa. Pietari oli vain yksi apostoli muiden joukossa, eikä hänellä ollut ylivertaista asemaa muihin nähden.

   Paaviuden alusta ovat useimmat kirkkohistorioitsijat eri mieltä. Yleisesti ainakin tiedetään, että Nikean kirkolliskokouksessa (325) ei ollut vielä mitään paavia tai roomalaista piispaa, joka olisi vaatinut ensimmäistä sijaa muiden joukossa. Sen sijaan useimmat kirkkohistorioitsijat pitävät vasta Leo Suurta ensimmäisenä paavina. Hänen hallinta-aikansa oli n. 440-461 jKr., ja hänenkin täytyi Kalkhedonin kirkolliskokouksessa (451 jKr.) tyytyä vielä siihen, että Konstantinopolin piispa oli samassa asemassa hänen kanssaan. Mitään ensimmäistä sijaa ei vielä tällöin ollut nähtävissä, mutta se oli jo kehittymäisillään - se kehittyi lähes samaan aikaan valtion kirkon kanssa.

   Mitä sitten tulee paaviuden periytymiseen, emme siihen löydä mitään viittausta Raamatussa. Kun Raamatussa ei puhuta Pietarin paaviudesta mitään, ei siellä tietenkään mainita myöskään sitä, että hänellä olisi seuraaja tässä virassa. Voimme ymmärtää, ettei mitään yhtenäistä seuraajien ketjua voinut parina ensimmäisenä vuosisatana vielä olla, koska paaviushan alkoi vasta joitakin vuosisatoja myöhemmin.

3. Oliko pietari kristuksen sijainen? Eräs asia, joka on yritetty liittää Pietariin ja hänen oletettuihin seuraajiinsa paaveihin, on Kristuksen sijaisena olo maan päällä. Tämä oppi tuli esille jo Firenzen kirkolliskokouksessa 1400-luvulla. Siellä se määriteltiin seuraavalla tavalla:

"Rooman paavi on Kristuksen todellinen sijainen, koko kirkon pää ja kaikkien kristittyjen isä ja opettaja, ja Herramme Jeesus Kristus on autuaassa Pietarissa antanut hänelle täyden vallan paimentaa, hallita ja johtaa koko kirkkoa" (Firenzen kirkolliskokous, 6. istunto [1439] [DS 1307])

Mitä tulee Pietarin tai jonkun hänen oletetun seuraajansa olemiseen Kristuksen ainoana sijaisena maan päällä, on kuitenkin taas sanottava, ettei Raamatusta mistään löydy tällaista opetusta. Sieltä ei löydy sitä, että Kristus olisi ikään kuin pantu pois viralta ja että sitten joku Pietari tai muu toimittaisi hänen virkaansa. Tai ehkä se löytyy siinä mielessä, että juuri paholainenhan syyllistyi itsensä korottamiseen Jumalan vertaiseksi [Ks! Jes 14:12-14] Eli kun monet paavit ovat korottaneet itsensä samanvertaiseksi kuin Jumala, ovat he tässä seuranneet vain paholaisen jälkiä. He ovat silloin todellisuudessa "isästä perkeleestä", kuten Jeesus sanoi eräille aikansa uskonnollisille ihmisille, Joh 8:44.

   Sen sijaan kyllä osoitetaan, että Kristus on yhä seurakunnan pää ja että kaikki valta on hänellä kuten seuraavat jakeet osoittavat. Miten enää silloin sopii oppi paavista Kristuksen sijaisena?

- (Ef 1:22) Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,

- (Matt 28:18) Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

Toisaalta jos paavi todella olisi Kristuksen sijainen, tulisi hänen elämänsä olla myös samanlaista kuin Kristuksen. Pietari varmastikin oli tällainen Kristuksen seuraaja, mutta eikö tosiasia ole, että monet paavit ja heidän seuraajansa ovat tosiasiassa täysin luopuneet Kristuksesta, vaikka ovat esiintyneet hänen edustajinaan tai sijaisinaan? Ainakin kirkkohistoriasta tiedetään, että lukemattomat paavit ovat eläneet syvällä irstaudessa ja ovat tapattaneet jopa miljoonia ihmisiä. Ehkäpä tällaisiin paaveihin sopii paremmin seuraava Paavalin lausuma ennustus, jossa hän puhui julmista susista:

- (Apt 20:29-32) Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä,

30. ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.

31. Valvokaa sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin.

32. Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa.

Seuraava entisen roomalaiskatolisen papin kertomus (Emmett McLough: Crime and Immorality in the Catholic Church) kuvaa myös sitä, miten monet paavit ja heidän seuraajansa ovat tosiasiassa täysin luopuneet Kristuksesta, vaikka ovatkin esiintyneet hänen edustajinaan tai sijaisinaan. On ymmärrettävää, ettei tällaisilla ihmisillä ole mitään tekemistä Kristuksen ja Jumalan kanssa, vaikka he toisin väittäisivätkin (Tai kuten Paavali sanoi, Tiit 1:16: He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät...):

"Kolmetoista vuotta sitten, tutkittuani tiiviisti kaksikymmentä yksi vuotta roomalaiskatolisen kirkon historiaa ja toimittuani viisitoista vuotta yhtenä sen "oppineista" papeista, sain vähitellen tietää totuuden sen historiasta. Kokosin tuhansien markkojen arvosta historiankirjoja, joista monet painokset olivat kauan sitten loppuneet. Kolusin maan kirjastot etsien harvinaisia tekstejä, jotka olivat säästyneet Rooman sensuurilta.

   Minusta tuntui vähän samalta kuin ylpeän, ruhtinaallisen, kuuluisan ja kunnioitetun perheen jäsenestä, joka äkkiä löytää oikean sukupuunsa ullakon kirstusta. Melkein joka oksalla roikkui murhaajia, valehtelijoita, huijareita, rosvoja, kiristäjiä, roistoja, tyttökauppiaita, prostituoituja ja kaikenlaisia muita pahantekijöitä.

   Tuntui kuin olisin astunut historialliseen rikosmuseoon, ja vaeltelin huoneesta huoneeseen, vuosisadalta toiselle tässä kirkollisessa vahakabinetissa, ja joka puolella näin tyrmistyksekseni yhä uusia muunnelmia rikoksista, paheista ja moraalisesta rappiosta, niin että tämän rinnalla pakanallinen Rooma ja Kreikka näyttivät suorastaan enkelimäisiltä.

   Hahmottelen tässä menneisyyttä ihan lyhyesti vain osoittaakseni, että roomalaiskatolisen kirkon nykyinen rikosrekisteri on sen aitoa perintöä. Historian jokaiselta vuosisadalta löytyy vastaavaa..."

4. Perustivatko pietari ja paavali rooman seurakunnan? Pietarin, joka on monille katolilaisille rakas, uskotaan olleen myös Roomassa kirkon johtajana. On ajateltu, että hän olisi ollut siellä piispana jopa 20 vuoden ajan. Samoin on esitetty se ajatus, että Pietari yhdessä Paavalin kanssa olisi ollut tämän saman seurakunnan perustaja.

   Tämä jälkimmäinen käsitys tulee esille mm. Jan Aartsin kirjasta "Paavi" (s. 6). Siinä hän selostaa sitä uskomusta, että Pietari ja Paavali olisivat aikanaan olleet Rooman seurakunnan perustajia:

"Tällaisena hänet muistettiin myös apostolien jälkeisenä aikana ja tämä arvo siirtyi Rooman seurakunnalle ja piispanistuimelle, koska Pietari oli oleskellut siellä ja siellä kärsinyt marttyyrikuolemansa. Rooman seurakuntaa arvostettiin ensimmäisinä vuosisatoina suuresti sen vuoksi, että se oli Pietarin ja Paavalin perustama, heidän opetuksensa vahvistama ja heidän verensä pyhittämä..."

Mutta pitääkö tämä käsitys paikkansa? Olivatko Pietari ja Paavali todella Rooman seurakunnan perustajia? Jos tutkimme Raamattua seuraavien seikkojen valossa, on sille vaikea löytää todisteita:

Roomassa seurakunta ennen Paavalin siellä käyntiä. Se, että Pietari ja Paavali olisivat yhdessä Rooman seurakunnan perustajia, ei pidä yhtä Roomalaiskirjeen kanssa. Sillä kun Paavali kirjoitti tämän kirjeen v. 57 tai 58 jKr., oli siellä täytynyt olla seurakunta jo pitkän aikaa; muuten hän ei olisi kirjoittanut seuraavalla tavalla, jossa mainitsi halustaan nähdä näitäkin ihmisiä:

- (Room 1:8-10) Ensiksikin minä kiitän Jumalaani Jeesuksen Kristuksen kautta teidän kaikkien tähden, koska teidän uskoanne mainitaan kaikessa maailmassa.

9. Sillä Jumala, jota minä hengessäni palvelen julistaen hänen Poikansa evankeliumia, on minun todistajani, kuinka minä teitä lakkaamatta muistan,

10. aina rukouksissani anoen, että minä jo vihdoinkin, jos Jumala tahtoo, pääsisin tulemaan teidän tykönne.

- (Room 1:13-15) Ja minä en tahdo, veljet, teiltä salata, että jo monesti olen päättänyt tulla teidän tykönne saadakseni jonkin hedelmän teidänkin keskuudestanne, niinkuin muidenkin pakanain, mutta olen ollut estetty tähän saakka.

14. Kreikkalaisille ja barbaareille, viisaille ja tyhmille minä olen velassa;

15. omasta puolestani minä siis olen altis teillekin, Roomassa asuvaisille, julistamaan evankeliumia.

- (Room 15:23) Mutta koska minulla nyt ei enää ole tilaa näissä paikkakunnissa ja kun jo monta vuotta olen halunnut tulla teidän tykönne,

Ei terveisiä Pietarille. Toinen huomio, mikä voidaan tehdä Roomalaiskirjeestä, on se, että kun Paavali tässä kirjeessä lähetti terveisiä Rooman seurakunnan jäsenille (Ks. Room 16:1-15), ei hän sanallakaan puhu Pietarista. Varmasti hän olisi myös Pietarille lähettänyt terveisiä, jos tämä siihen aikaan (Eli on selitetty, että Pietari oli Rooman seurakunnan perustaja ja asui siellä 20 vuotta.) olisi ollut Roomassa. Paavalin vaikeneminen asiasta on selvä merkki siitä, ettei Pietari ollut niihin aikoihin Roomassa.

Paavalin Roomasta lähettämät kirjeet. Kun Paavali aikanaan tuli Roomaan vankeutensa takia - ei suinkaan uutta seurakuntaa perustamaan - lähetti hän myös sieltä kirjeitä. Kuitenkin merkillepantavaa on, ettei hän näissäkään lähettämissään kirjeissä mainitse mitään Pietarista. Varmasti hän tämän olisi tehnyt, jos Pietari oli siihen aikaan Roomassa ja varsinkin jos he olivat yhdessä perustaneet Rooman seurakunnan. Paavalin vaikeneminen asiassa viittaa siihen, ettei Pietari niihinkään aikoihin ollut Roomassa.

Apostolien teoissa ei mainita. Apostolien teot, jotka päättyvät n. vuoteen 62 jKr., ei mainitse myöskään mitään Pietarin oleskelusta Roomassa - siinä mainitaan ainoastaan Paavalin asuminen vuokra-asunnossaan kahden vuoden ajan.

   Tämä on sikäli merkittävää, että kun Pietari on yksi Apostolien tekojen keskushenkilöistä ja Roomassa oli jo seurakunta ennen Apostolien tekojen päättymistä (eli n. v. 62), niin ei ainakaan Pietari voinut olla tämän seurakunnan perustaja. Jos hän olisi tehnyt lyhyenkin visiitin Roomaan - puhumattakaan siitä, että hän olisi viettänyt siellä 20 vuotta - varmasti siitä olisi mainittu, koska onhan samassa kirjassa mainittu monia "vähäisempiä" Pietariin liittyviä tapahtumia. Miksi tästä asiasta ei puhuta mitään? Eikö se ole selvä todiste siitä, ettei Pietarilla voinut olla mitään tekemistä Rooman seurakunnan perustamisen kanssa?

Pietari toimi oman kansansa parissa. Paavalin ja Pietarin erilaiset tehtävät eivät myöskään viittaa siihen, että Pietarilla olisi ollut paljoa tekemistä Rooman seurakunnan kanssa. Kun Paavali oli kutsuttu pakanoiden apostoliksi, toimi Pietari pääsääntöisesti vain oman kansansa, juutalaisten, parissa. Paavali kirjoitti heidän erilaisista tehtävistään seuraavalla tavalla:

- (Gal 2:6-9) Ja nuo, joita jonakin pidettiin - millaisia lienevät olleet, ei kuulu minuun; Jumala ei katso henkilöön - nuo arvossapidetyt eivät velvoittaneet minua mihinkään enempään,

7. vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille -

8. sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa -

9. ja kun olivat tulleet tuntemaan sen armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen.

Oliko Rooman seurakunnalla erikoisasema? Kun edellä tuotiin esille se ajatus, että Pietari ja Paavali olisivat olleet Rooman silloisen seurakunnan perustajia, niin on esitetty myös se, että tällä seurakunnalla olisi ollut erikoisasema jo apostolien aikana.

   Tähän voidaan kuitenkin sanoa, ettei sillä ollut sen erikoisempaa asemaa kuin muillakaan seurakunnilla. Se oli vain yksi seurakunta muiden joukossa ja ainut sen suurempi merkitys perustui siihen, että se vaikutti sen ajan suurkaupungissa. Jan Aarts on selostanut tätä asiaa hyvin ("Paavi, s. 46). Hän toteaa, että poliittiset tekijät alkoivat 300-luvulla paljolti vaikuttaa seurakunnan elämään:

Rooma oli keisarikunnan pääkaupunki ja täten sen poliittinen ja hallinnollinen keskus. Se oli myös kansainvälinen kulttuuri- ja kohtauspaikka. Nämä seikat vaikuttivat luonnollisesti Rooman seurakunnan merkitykseen, mutta ensimmäisinä vuosisatoina mikään ei osoita, että ne olisivat antaneet Rooman seurakunnalle erityisasemaa muiden paikalliskirkkojen joukossa. Vasta kun kristinuskosta tuli suosittu (v. 313) ja valtakunnan virallinen uskonto (v. 380), poliittiset tekijät alkoivat merkittävästi vaikuttaa kirkon elämään. Enemmän kuin Rooman asemaan ne vaikuttivat kuitenkin Konstantinopolin asemaan, josta vuonna 330 oli tullut uusi pääkaupunki.

5. Pappien naimattomuus. Yksi katolisen kirkon erikoisuus on sekä paavin että myös pappien ja nunnien naimattomuus, joka säädettiin paavi Bonifatius VII:n toimesta 1079. (Onkohan tässäkin esikuvana kirkon ikonin, sen luoman Maria-hahmon, oletettu ainainen neitsyys?) Katolisessa kirkossa naimattomuus on pakollinen kaikille kolmelle edelliselle ryhmälle, ja heidän jokaisen on lausuttava selibaattilupaus, jota ilman mitkään sakramentit eivät voi astua voimaan; tai jos he olisivat naimisissa, ei pyhien toimitusten suorittaminen olisi silloin soveliasta.

   Opettaako Raamattu kuitenkaan pappien tai muiden pakollista naimattomuutta? Perehdymme tähän asiaan eri raamatunkohtien avulla:

Haureuden synnin välttäminen. Jos katsomme Raamatun yleistä opetusta miehen ja naisen seksuaalisuudesta, osoittaa se hyvin selvästi, että miehellä ja naisella tulisi olla puoliso. Tämä ei tietenkään ole pakollinen toimenpide, mutta avioliitto on tarkoitettu nimenomaan haureuden syntien välttämiseksi että myös sukupuolisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Tämän opetuksen tuo hyvin selkeästi esille Paavali korinttolaiskirjeessään:

- (1 Kor 7:1,2) Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä;

2. mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä.

- (1 Kor 7:8,9) Naimattomille ja leskille minä taas sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin;

9. mutta jos eivät voi itseään hillitä, niin menkööt naimisiin; sillä parempi on naida kuin palaa.

Mikä seuraus on ollut siitä, ettei katolisessa kirkossa ole juurikaan noudatettu tätä Raamatun neuvoa? Sen osoittaa ehkä parhaiten seuraava lainaus eräästä lehtiartikkelista (Helsingin sanomat 10.4.1995, Jyrki Palo: Seksiskandaalit koettelevat katolista kirkkoa). Siitä käy ilmi, miten pappien naimattomuus on johtanut sukupuolisiin väärinkäytöksiin ja avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin, ts. haureuteen. Se on ollut papeille tie siveettömyyteen, ei suinkaan puhtaampaan elämään:

... Katolinen kirkko vaatii papeiltaan ehdotonta selibaattia eli kieltää kaikki sukupuolisuhteet. Eräät naimisiin menneet papit arvioivat, että yli puolet heidän entisistä virkaveljistään elää tosiasiassa naisen kanssa avioliitonomaisessa suhteessa.

... Itävaltalaisessa Melkin luostarissa toimiva pappi Jeremia Eisenbauer on yksi, joka pitää pakkoselibaattia epäinhimillisenä. "On korkea aika taistella sellaista järjestelmää vastaan, joka lähes väistämättä johtaa (sukupuolisiin) väärinkäytöksiin", hän sanoo kirjeessä Profil-lehdelle.

   Eisenbauer myös arvostelee lujasti keskusjohtoisen kirkon valtahierarkiaa, "jossa vallanhimoiset henkilöt voivat nousta johtoasemiin hallitakseen muita".

Riivaajien oppeja. Kun Paavali edellisissä jakeissa viittasi siihen, miten on hyvä mennä naimisiin haureuden syntien välttämiseksi, puhuu hän toisaalla siitä, miten naimisiinmenon kieltäminen on yksi riivaajien opeista. Pakollinen naimattomuus ei ole mikään Jumalan säätämys, kuten katolisessa kirkossa on saatettu opettaa, vaan juuri sen vastakohta, riivaajien oppi, kuten Paavali aikanaan sanoi.

   Niinpä kun katolisessa kirkossa on kielletty naimisiinmeno, eikö juuri siinä ole täyttynyt Paavalin ennustus, jonka hän aikanaan lausui? Vai onko jossain muualla niin laajassa mitassa kielletty naimisiinmeno sen omilta työntekijöiltä kuin mitä katolisessa kirkossa on tapahtunut? Voimme rehellisesti sanoa, että Paavalin sanat soveltuvat kaikkein parhaiten juuri siihen:

- (1 Tim 4:1-3) Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja

2. valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty

3. ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan.

Pietari oli naimisissa. Yksi hämmästyttävä tosiasia on, että Pietari, jota monet katolilaiset pitävät kirkon kalliona ja ensimmäisenä paavina, itse oli naimisissa. Hän todella oli naimisissa, koska muutamissa paikoissa puhutaan hänen anopistaan ja toisaalla Paavali sanoo suoraan sen, että Keefaalla, eli Pietarilla, oli vaimo. Hyvä kysymys on, miksi paavit, jotka ovat pitäneet itseään Pietarin seuraajina, eivät ole noudattaneet tätä neuvoa? Eikö heidän pitäisi olla Pietarin seuraajia myös siinä, että heillä olisi vaimo?

- (Matt 8:14,15) Kun Jeesus tuli Pietarin kotiin, näki hän hänen anoppinsa makaavan sairaana kuumeessa.

15. Niin hän koski tämän käteen, ja kuume lähti hänestä; ja hän nousi ja palveli häntä.

- (Mark 1:30) Ja Simonin anoppi makasi sairaana kuumeessa, ja kohta he puhuivat hänestä Jeesukselle.

- (1 Kor 9:5) Eikö meillä olisi oikeus kuljettaa muassamme vaimoa, uskonsisarta, niinkuin muutkin apostolit ja Herran veljet ja Keefas tekevät?

Yhden vaimon mies. Eräs raamatunpaikka, joka viittaa seurakunnan kaitsijan ominaisuuksiin, antaa myös ymmärtää, että heillä yleensä tulisi olla vaimo. 1. Timoteuskirjeessään Paavali puhuu asiasta hyvin selvästi ja osoittaa, että seurakunnan kaitsijan tulisi tavallisesti olla yhden vaimon mies sekä kotinsa hyvin hallitseva. Hyvä kysymys on, miksi tätä neuvoa ei ole aina noudatettu ja miksi on kielletty naimisiinmeno, vaikka juuri tämä raamatunpaikka osoittaa sen olevan suotuisaa seurakunnan kaitsijan kohdalla?

- (1 Tim 3:2-5) Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,

3. ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,

4. vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;

5. sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?

Katolisen kirkon ongelma

Kun edellä on puhuttu pappien naimattomuudesta, Pietarista Kristuksen sijaisena, paavin asemasta tai Marian olemisesta välittäjänä, on todettu, ettei näitä asioita mainita Raamatussa. Niistä ei puhuta siellä mitään, vaan ne ovat kirkon itsensä myöhemmin keksimiä oppeja.

   Juuri tässä on eräs katolisen kirkon suurimmista ongelmista. Kun sen opeille ei haeta tukea Raamatusta, on tähän kirkkoon voinut virrata yhä uusia, Raamatun ulkopuolisia oppeja. Niitä on tullut vuosisatojen aikana yhä lisää ja lisää, niin että nykyään ollaan melko pahasti harhassa. Näistä uusista opeista, joita on tullut matkan varrella koko ajan lisää, on muodostunut myös jo vakiintuneita "perinnäissääntöjä", jotka ovat korvanneet Jumalan sanan. 

   Erikoista on, että kirkossa on myös virallisesti vahvistettu perimätiedon eli perinnäissääntöjen merkitys. Tämä käy ilmi katolisen kirkon omista julkaisuista eli Katolisesta katekismuksesta (1953) sekä kirjasta "Katolisen uskon perusteet" (Katolinen tiedotuskeskus, Helsinki, 1992). Niissä annetaan perimätiedolle eli perinnäissäännöille vahva sija: 

Riittääkö, että uskotaan ainoastaan se, mikä on pyhässä raamatussa?

Ei; meidän pitää uskoa muistotietokin, sillä perimätieto on kirjoittamaton raamattu. (Kat. katekismus, s. 9)

Mitä siis kristityn pitää ylimalkaan uskoa?

Kristityn pitää uskoa kaikki, minkä Jumala on ilmoittanut ja katolinen kirkko asettaa uskottavaksi, joko se sitten on pyhään raamattuun kirjoitettu tai ei. (Kat. katekismus, s. 10)

... Katolinen kirkko korostaa Raamatun ja tradition yhteenkuuluvuutta... (Kat. uskon perusteet, s. 157)

... Katolinen kirkko vaatii itselleen oikeuden tunnustaa jokin raamatuntulkinta oikeaksi tai torjua tulkinta, joka vääristää perittyä uskoa. (Kat. uskon perusteet, s. 83)

Se että katolisessa kirkossa asetetaan perimätieto ja perinnäissäännöt Jumalan sanan rinnalle tai käytännössä sen tilalle, on kuitenkin suuri tragedia. Se on huono asia sen vuoksi, että nämä uudet perinnäissäännöt syrjäyttävät Jeesuksen, Jumalan Pojan, aseman ainoana pelastajana, jota hän sanoi itsestään (mm. Joh 14:6 ja Joh 10:9) ja asettavat tilalle asioita, jotka johtavat ihmisiä vain harhaan ja kadotukseen. Eli on merkillistä, että vaikka katolilaiset voivat kunnioittaa Jeesusta Jumalan Poikana ja apostoleja pyhimyksinä, eivät he kuitenkaan kunnioita sitä kirjoitettua sanaa, joka on tullut heidän kauttaan. He asettavat omat myöhemmin tulleet perinnäissääntönsä niiden tilalle.

   Perinnäissääntöjen arvostus katolisessa kirkossa on periaatteessa täysin samanlaista kuin oli Jeesuksen aikaisten fariseusten arvostus samalle asialle. Nämäkin henkilöt, jotka tosiasiassa olivat evankeliumin ja Jeesuksen suurimpia vastustajia, syyllistyivät siihen, että asettivat perinnäissääntönsä ja ihmiskäskynsä Jumalan sanan tilalle. Jeesus kuitenkin nuhteli näitä ulkokullattuja henkilöitä heidän rikkomuksestaan:

- (Matt 15:1-3, 6-9) Silloin tuli fariseuksia ja kirjanoppineita Jerusalemista Jeesuksen luo, ja he sanoivat:

2. "Miksi sinun opetuslapsesi rikkovat vanhinten perinnäissääntöä? Sillä he eivät pese käsiään ruvetessaan aterialle."

3. Mutta hän vastasi ja sanoi heille: "Miksi te itse rikotte Jumalan käskyn perinnäissääntönne tähden?

6. Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden.

7. Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen:

8. 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana;

9. mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.'"

Se että katolisessa kirkossa on Jeesus jäänyt jonnekin taka-alalle ja syrjään, käy ilmi myös kiirastuliopista. Sillä kun ei ole opetettu Jeesuksen sovitustyön riittävyyttä, on katolisessa kirkossa syntien anteeksisaamisessa jouduttu turvautumaan muihin asioihin, joilla on yritetty korvata Jeesus ja ansaita sitten pelastus. Näitä muita asioita ovat mm. messu, itsevalitut työt, katumusharjoitukset sekä kuolemanjälkeinen sovitus eli käsitys kiirastulesta.

   Katolinen kirkko opettaa kiirastulesta, että vaikka Jeesuksen kuolema teki mahdolliseksi vapautua syyllisyydestä ja saada syntinsä anteeksi, ei se kuitenkaan poista kaikkea synnin rangaistusta. Syntinen ei tämän tähden pääse heti kuoltuaan taivaaseen, vaan hänen on ensin kärsittävä tietty määrä kiirastulen piinaa, ennen kuin hän on valmis astumaan lopulliseen autuuteen. Tosin jotkut harvat sielut, kuten "pyhimykset", voivat päästä suoraan sinne, mutta useimmat hartaat katolilaiset ovat siinä ajatuksessa, että he joutuvat ainakin jonkin aikaa viettämään kiirastulessa puhdistuakseen synneistään ja päästäkseen lopulta taivaaseen.

   Oppi kiirastulesta tulee esille ainakin katolisen kirkon katekismuksessa (1953). Siinä opetetaan tästä asiasta mm. seuraavissa kohdissa. Yhdessä niistä mainitaan katoliselle kirkolle tyypillinen toiminta, rukoukset ja messut kiirastulessa olevien puolesta:

Minne sielu tulee heti yksityisen tuomion jälkeen?

Sielu joutuu joko taivaaseen tai helvettiin tahi kiirastuleen. (s. 57)

Mitkä sielut tulevat kiirastuleen?

Kiirastuleen tulevat niiden hurskaiden sielut, jotka joko ovat anteeksiannettavissa synneissä eronneet elämästä tai syntiensä tähden vielä saavat kärsiä ajallisia rangaistuksia. (s. 57,58)

Kauanko sielut pysyvät kiirastulessa?

Sielut pysyvät kiirastulessa, kunnes he ovat täydellisesti puhtaat ja ansaitsevat Jumalan katselemisen. (s. 58)

Missä yhteydessä olemme kiirastulessa olevien sielujen kanssa?

Me autamme heitä rukouksilla, almuilla ja muilla hyvillä töillä, varsinkin pyhällä messu-uhrilla (Kaikkien sielujen päivä). (s. 55)

Niin ikään Trenton kirkolliskokouksessa viitattiin aikanaan kiirastuleen. Siellä pidettiin myös mahdottomana sitä Raamatun lohduttavaa opetusta, että ihmisen ikuinen rangaistus pyyhittäisiin pois jo maan päällä:

"Mikäli joku sanoo, että vanhurskauttamisen lahjan vastaanottamisen jälkeen jokaiselle katuvalle syntiselle syyllisyys annetaan anteeksi, ja ansaittu ikuinen rangaistus pyyhitään pois siten, että velkaa ajalliseen rangaistukseen ei jää suoritettavaksi tässä maailmassa eikä seuraavassa kiirastulessa ennen Taivasten valtakuntaan pääsyn avautumista hänelle: olkoon julistettu kirkonkiroukseen." (Trenton kirkolliskokouksen päätös Tridentinum 22, C, 2)

Mitä raamattu sanoo? Jos tarkastellaan Raamattua, on todettava, ettemme löydä kiirastuliopille mitään selviä perusteita. Mistään ei löydy tätä oppia, eikä koko sanaa edes mainita Raamatussa. Sitä vastaan ovat ainakin seuraavat asiat:

Ryöväri pääsi suoraan paratiisiin. Eräs osoitus sen puolesta, ettei kiirastulioppi pidä paikkaansa, on ryöväri, joka kuoli samoihin aikoihin Jeesuksen kanssa. Tämä ryöväri, joka mainitaan Luukkaan evankeliumissa, ei suinkaan joutunut kiirastuleen, vaan hän pääsi heti samana päivänä paratiisiin. Eli jos kiirastuli pitäisi paikkansa, eikö ainakin hänen olisi pitänyt joutua sinne, koska hänellä oli paljon syntiä tunnollaan? Miksi mitään tällaista ei kuitenkaan mainita?

- (Luuk 23:43) Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."

Suoraan kotiin Herran luo. Kun ryövärin sanottiin pääsevän suoraan paratiisiin, viittasi Paavalikin samaan asiaan. Jos olemme Jumalan lapsia, hän sanoi, että me menemme silloin välittömästi kuoltuamme Herran tykö. Me jätämme tämän ruumiin ja pääsemme hänen läheisyyteensä. Mistään kiirastulesta tai välitilasta Paavali ei tässä yhteydessä puhu:

- (2 Kor 5:8) Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.

- (Fil 1:23) Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi;

1 Kor 3:8-15. Eräs kohta, jolla on yritetty perustella kiirastulioppia, ovat Paavalin 1. Korinttolaiskirjeessä olevat jakeet, joissa puhutaan "ikäänkuin tulen kautta pelastumisesta".

   On kuitenkin hyvä huomata, ettei näissä jakeissa ole mitään viittausta kiirastuleen, vaan niissä puhutaan meidän töistämme, siitä palkasta, jonka pelastunut ihminen voi kerran tuomioistuimen edessä saada tai menettää. Jos olemme rakentaneet Kristus-perustukselle "kullasta, hopeasta ja jalokivistä", saamme siitä palkan; mutta jos rakennuksemme on vain "puuta, heiniä tai olkia", emme saa siitä palkkaa, mutta tulemme kuitenkin pelastumaan. Tämä on lyhyesti sanoen Paavalin opetus asiasta eikä siinä puhuta mistään kiirastulesta.

Kuoleman jälkeen tuomio ei kiirastuli. Kun kiirastulioppiin sisältyy se käsitys, että vielä kuoleman jälkeen voi sovittaa syntejään tai vaikuttaa pelastukseensa, on tämä ajatus kuitenkin mahdoton. Raamatun mukaan kuoleman jälkeen on odotettavissa vain tuomio, ei uutta pelastusmahdollisuutta. Jos meidän nimemme ei nyt ole elämänkirjassa, joudumme tuomion jälkeen, emme suinkaan kiirastuleen tai mihinkään välitilaan, vaan iankaikkiseen kadotukseen:

- (Hebr 9:27) Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,

- (Ilm 20:12-15) Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.

13. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.

14. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.

15. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.

Toinen huomioon otettava asia on se, että jos emme ole tehneet ratkaisua Jeesuksen ja Jumalan puoleen tämän elämän aikana, eivät meitä enää rajan takana voi auttaa muidenkaan, esim. läheisten omaistemme rukoukset. Kun katolisessa kirkossa on tavallista, että voidaan järjestää messuja ja rukouksia - yleensä maksua vastaan - kuolleiden puolesta, eivät nämä messut ja rukoukset voi auttaa ketään rajan takana enää yhtään. Vain jos me käännymme tämän elämämme aikana Jeesuksen puoleen, voimme välttyä kaikelta tuomiolta, koska se poistuu hänen kauttaan:

- (Room 8:1) Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.

- (Joh 3:17,18) Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.

18. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

- (Joh 5:24) Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.

Kaikki on jo täytetty. Eräs kiirastuliopin ongelma on, että se tekee turhaksi Jeesuksen sovitustyön. Se väittää, ettei hänen ristintyönsä riitä, vaan lisäksi tarvitaan sovitusta kuoleman jälkeen eli kiirastulta.

   Mutta jos katsomme Raamattua, osoittaa se hyvin, että meidät on jo sovitettu Jumalan kanssa Jeesuksen kautta, ja että "hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat". Eli jos kaikki on Jumalan puolelta jo valmiina, mihin tarvitaan silloin enää kiirastulioppia tai muita erikoisoppeja? Ne ovat vain turhia ihmisoppeja, jotka eivät hyödytä mitään, vaan saattavat ihmiset vain hämminkiin tai sitten turhaan kuvitelmaan siitä, että voivat vielä myöhemmin hyvittää syntejään. Jos kaikki on jo valmiina ja maksettu puolestamme, miksi yrittäisimme lisätä siihen muita asioita sotkemaan?

- (Room 5:10,11) Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;

11. emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.

- (2 Kor 5:19,20) Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.

20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.

- (Kol 1:19-21) Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi

20. ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.

21. Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut

- (1 Joh 2:2) Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.

- (Joh 19:30) Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.

- (Hebr 7:25) jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.

- (Luuk 14:17) Ja illallisajan tullessa hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: 'Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina.'

Kaikki synnit anteeksi. Kun Raamattu osoittaa, että Jeesuksen sovitustyö on täydellinen, osoittaa se meille myös, että jos käännymme hänen puoleensa, saamme silloin kaikki synnit, ei vain osaa, anteeksi.

   Niinpä jos saamme kaikki synnit - koko paketin - anteeksi ja myös puhdistuksen niistä, kuten Raamattu osoittaa, ei silloin tarvita enää muita puhdistuksia kuoleman jälkeen. Ne ovat turhia ja hyödyttömiä eikä niistä ole edes mitään mainintaa Raamatussa:

- (Kol 2:13) Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,

- (Hebr 10:17,18) ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista."

18. Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.

- (1 Joh 1:7,9) Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

9. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

Pelastumisasiassa on tärkeätä, että meillä on oikea opetus ja käsitys siitä. Se on tärkeää sen takia, että jos laitamme turvamme asioihin, jotka eivät voi meitä pelastaa, voimmekin huomata eräänä päivänä olevamme kadotuksessa. Me voimme huomata olevamme kadotuksessa siksi, että olemme turvautuneet asioihin, jotka eivät kestä ajan rajan yli.

   Tutkimmekin seuraavassa pelastuksen asiaa, jotta se ei jäisi kenellekään epäselväksi. Tutkimme sitä siinä mielessä, että sinä, joka et ole vielä vastaanottanut iankaikkista elämää, pääsisit siitä osalliseksi.

Voiko kirkko pelastaa? Monien katolilaisten käsitys kirkostaan on se, että se on kuin "äiti" ja että ihmisen täytyy kuulua siihen voidakseen pelastua. He saattavat myös pitää sitä "ainoana oikeana kirkkona", eivätkä usko, että kukaan voi pelastua sen ulkopuolella. Katolisessa katekismuksessa tämä käsitys tulee hyvin esille:

Mikä seuraa siitä, että roomalais-katolisella kirkolla yksin on Kristuksen ainoan kirkon neljä tunnusmerkkiä?

Siitä seuraa, että roomalais-katolinen kirkko yksin on Kristuksen oikea kirkko. (s. 50)

Miksi kutsumme katolista kirkkoa syystä, että se yksin on saanut Kristukselta vallan ja välikappaleet johtaa ihmisiä iäiseen autuuteen?

Me kutsumme katolista kirkkoa siitä syystä ainoaksi autuuttavaksi kirkoksi. (s. 53)

Kun siis katolinen kirkko on ainoa autuuttava kirkko, niin mikä on kunkin ihmisen velvollisuus?

Jokainen, joka tuntee katolisen kirkon Kristuksen oikeaksi kirkoksi, on iankaikkisen autuuden menettämisen uhalla velvollinen olemaan sen jäsen, uskomaan sen opin, nauttimaan sen sakramentteja ja olemaan sen vallalle alamainen. (s. 53)

Jos tutkimme Raamattua, on todettava, ettei siellä puhuta mistään kirkosta pelastuksen välikappaleena - siellä ei edes ole koko sanaa. Siellä ei puhuta siitä, että ihmisten olisi oltava jonkun erityisen seurakunnan jäseniä, jotta he sitten voisivat varmistaa sielunsa autuuden.

   Sensijaan hyvin selvästi meille osoitetaan, että pelastus on yksin Jeesuksessa. Hän on tie Isän Jumalan tykö ja taivaaseen, eikä mikään kirkko tai seurakunnan nimi. Miksi emme siis kääntyisi hänen tykönsä, koska vain hänessä on iankaikkinen elämä?

- (Joh 5:40) ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.

- (Joh 6:68,69) Simon Pietari vastasi hänelle: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat;

69. ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä."

- (Joh 14:6) Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

- (Joh 8:24) Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne."

- (Apt 4:11,12) Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut.'

12. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

Allaoleva keskustelu osoittaa, mistä on kysymys. Me emme saa antaa uskonnollisen järjestelmän sokaista hengellisiä silmiämme, että meiltä jää oleellisin asia huomaamatta. Nämä kertomuksessa olevat henkilöt (kuvaus on kirjasta "Vihasta vapauteen", Raul Ries, s. 127) olivat myös katolilaisia, jotka ennen eivät osanneet erottaa oleellista epäoleellisesta:

   Isä näytti huojentuvan jonkin verran.

- Nii-in, niin oli. Ja kyllä minä sitä muuttumista tarvitsinkin. Joskus on vain aika vaikea myöntää, että uskonto, joka on aina ollut suvussa, ei olekaan niin hyvä kuin sitä on kuvitellut. Tai ainakaan se ei oikein ole toiminut. Se on vaikeaa, kun on aina ollut katolilainen...

   Isän ääni häipyi hänen vaipuessaan syviin mietteisiin. En voinut olla tuntematta myötätuntoa tietäessäni hänen ristiriitaiset tunteensa. Totta kai Jeesus oli hyvin tärkeä osa katolista uskontoa. Hän oli Vapahtaja, joka kuoli ristillä kaikkien syntien edestä. Hänet herätettiin kuolleista ja nyt Hän on taivaassa. Nuo seikat olivat aivan yhtä kalliita katolisuudelle kuin minullekin. Ja kuitenkin...

- Isä, ongelma on siinä, että anteeksiantoa ei voi saada uskonnollisesta järjestelmästä. On saatava anteeksianto Jeesukselta. Katolisuuteenhan liittyy niin paljon menoja ja ihmisen yritystä, että pääasia jää monelta ihmiseltä näkemättä. Nuo ihmiset eivät tule koskaan tuntemaan Jumalaa. Ja vielä tavallisempaa on, että he eivät koskaan saa tietää Jumalan todellisesti rakastavan heitä!

- Joo-o, isä nauroi, - minä en ollut ikinä varma, oliko Jumalaa olemassakaan ... saati sitten minua rakastavaa Jumalaa.

   Minäkin naurahdin.

Sakramentit vai usko? Toinen tavallinen asia, johon ihmiset - erityisesti monet katolilaiset - ovat saattaneet laittaa turvansa, ovat sakramentit. Katolisessa kirkossa näitä sakramentteja on seitsemän (kaste, ehtoollinen, konfirmaatio, rippi, viimeinen voitelu, papiksi vihkiminen ja avioliitto), ja yleisesti uskotaan, että Jumalan pelastava armo välittyy niiden kautta. Sakramentit ovat myös pakollisia - kahta viimeistä lukuunottamatta - katolisessa kirkossa, ja jos ihminen laiminlyö niiden käyttämisen, voi hän menettää armon. Niiden tärkeyden tässä kirkossa osoittaa ainakin katolinen katekismus. Siinä sanotaan sakramenteista seuraavaa:

Miten pyhittävä armo lisääntyy?

Pyhittävä armo lisääntyy

1) sakramentteja nauttimalla,

2) armon tilassa tehdyillä hyvillä töillä (s. 110)

Mikä on sakramentti?

Sakramentti on ulkonainen, Jeesuksen Kristuksen asettama merkki, jossa Jumala jakaa meille sisäistä armoa. (s. 112)

Minkä armon sakramentit vaikuttavat?

1) Sakramentit antavat pyhittävän armon taikka enentävät ennen saatua;

2) jokainen sakramentti sitäpaitsi antaa niitä armolahjoja, jotka vastaavat sen erityistä tarkoitusta. (s. 113)

Minkä kautta ihmisille jaetaan lunastuksen armolahjat?

Lunastuksen armolahjat jaetaan pääasiallisesti pyhän messu-uhrin toimituksella ja pyhien sakramenttien antamisella. (s. 52)

Mutta kun ovat kyseessä sakramentit, on todettava, etteivät ne itsessään voi ketään pelastaa. Mitkään toimitukset eivät voi tuoda meille Jumalan armoa itsessään. Sen sijaan oleellisempaa on se, onko meille syntynyt usko Jeesukseen. Kun vain Jeesuksessa on pelastus, saamme pelastuksen osallemme siten, että yksinkertaisesti uskomme eli panemme luottamuksemme ja turvamme häneen. Me emme enää luota muihin asioihin kuten sakramentteihin tai johonkin itsessämme olevaan, vaan panemme kaiken luottamuksemme yksin häneen. Vain sillä tavalla voimme pelastua:

- (Joh 3:14,15) Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,

15. että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.

- (Joh 3:16) Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

- (Joh 6:40) Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."

- (Apt 10:43) Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

- (Apt 16:30,31) Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"

31. Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."

- (Gal 3:22) Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.

- (Ef 3:11,12) sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme,

12. jossa meillä, uskon kautta häneen, on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan tykö.

- (1 Joh 5:13) Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.

Rippi - eli voiko ihminen antaa syntejä anteeksi? Kolmas asia, mihin monet katolilaiset saattavat laittaa turvansa, on rippi ja papin julistama synninpäästö. He ajattelevat, että kun he ensin tunnustavat papille syntinsä, niin papilla on valta antaa heille synnit anteeksi.

   Tohtori Zachello, joka toimi pappina katolisessa kirkossa, kertoo, miten hän joutui tämän asian eteen rippituolissa ollessaan:

"Eniten minua vaivasivat epäilykset rippituolissa. Ihmiset tulivat luokseni, polvistuivat eteeni ja tunnustivat syntejään minulle. Ja minä lupasin ristin merkillä, että minulla oli valta antaa heidän syntinsä anteeksi. Minä, syntinen ihminen, otin Jumalan paikan. Jumalan lakeja vastaan ihmiset olivat rikkoneet, eivät minun. Siksi heidän olisi täytynyt myöskin tunnustaa syntinsä Jumalalle, ja rukoilla yksin Jumalalta anteeksiantoa." (11)

Mutta on hyvä huomata, ettei mikään ihmisten julistama synninpäästö voi korvata sitä anteeksiantamusta ja pelastusta, joka tulee yksin Jumalalta. Sillä "Kuka voi antaa syntejä anteeksi paitsi Jumala yksin?" (Mark 2:7); ja samoin Raamattu osoittaa, että "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta" (Ilm 7:10).

   Niinpä meidän on mahdollista saada anteeksiantamus yksin Jumalalta. Sen saamme yksinkertaisesti siten, että vastaanotamme Jeesuksen Kristuksen elämäämme ja käännymme hänen puoleensa. Vain hänessä on Jumalan lupaama anteeksiantamus eikä esim. pappien synninpäästökaavoissa:

- (Apt 10:43) Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

- (Apt 13:38,39) Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus

39. ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.

- (Ef 1:7) jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.

- (Kol 1:14) Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,

- (1 Joh 2:12) Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden.

Parhaansa tekeminen. Eräät ihmiset voivat panna toivonsa siihen, että he tekevät parhaansa ja voitavansa. He ajattelevat, että kun he ensin yrittävät parhaansa mukaan täyttää Jumalan tahtoa, niin Jumala lopulta antaa heille armonsa ja hyväksyntänsä. Luther on selittänyt tätä tapaa "Galatalaiskirjeen selityksessään" (s. 214):

Oikea vanhurskautustapa ei siis ole se, että alat tehdä voitavaasi, - tätä puheenpartta sofistit ja skolastiset opettajat näet käyttävät. Jos ihminen, he sanovat, tekee voitavansa, niin Jumala ehdottomasti antaa hänelle armonsa. Tämä sanonta on sofistien tärkeimpiä ja aivan uskonkohdan veroinen.

Mitä tulee siihen, että me teemme parhaamme, on kuitenkin todettava, ettei se riitä Jumalan edessä. Sillä Raamattu osoittaa, että "kukaan teistä ei lakia täytä" ja että sen tähden olemme kirottuja. Me olemme kirottuja, emmekä voi koskaan tulla Jumalan hyväksymäksi itsestämme käsin:

- (Joh 7:19) ...Ja kukaan teistä ei lakia täytä...

- (Gal 3:10) Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee."

Ainut toivomme tulla Jumalan hyväksymäksi tapahtuu vain Jeesuksen kautta. Siihen, mihin me emme pysty, hän on jo tehnyt puolestamme. Hän täytti lain puolestamme eli kuroi umpeen sen kuilun, joka on Jumalan ja meidän välillä. Jeesus tuli välimieheksi edestämme:

- (Gal 4:4,5) Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,

5. lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.

- (Room 8:3) Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,

- (Matt 5:17) Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.

- (1 Tim 2:5,6) Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

6. joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,

- (Hebr 9:15) Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.

Hyvitysteot ja katumusharjoitukset. Rippiin voivat kuulua myös papin määräämät hyvitysteot ja katumusharjoitukset. Niitä voivat olla mm. Ave Marian lausuminen kymmenen kertaa, Isä meidän-rukous ja muut rukoukset, paastoaminen, rahan antaminen, erilaiset hyvät teot, pidättäytyminen huvituksista sekä muut papin määräämät harjoitukset.

   Catholic Almanac on sanonut katumusharjoitusten merkityksestä seuraavasti:

"Katumusharjoitus on pelastuksen välttämätön edellytys... ja Kristus asetti sen syntien anteeksisaamiseksi" (s.269,559)

Mutta voivatko hyvitysteot tai katumusharjoitukset poistaa syntejämme tai pelastaa ketään? Vastaus tähän on, että eivät varmastikaan voi. Sen osoittavat seuraavat kolme asiaa:

Pelastus on lahja. Ensimmäinen seikka, joka puhuu sitä vastaan, että voisimme joillakin papin määräämillä hyvitysteoilla vaikuttaa pelastukseen, on se yksinkertainen seikka, että pelastus on lahja. Jos vähänkin joutuisimme maksamaan lahjasta tai tekemään tekoja sen eteen, ei kyseessä olisi enää mikään lahja, vaan enemmänkin ansio. Lahja on otettava vastaan sellaisenaan tai muuten sitä ei voi ottaa vastaan lainkaan. Ei ole mitään välimuotoa näiden kahden asian välillä:

- (Ef 2:8) Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -

- (Room 3:24) ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

- (Room 6:23) Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

- (Ilm 21:6) Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.

- (Ilm 22:17) Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.

Ei tekojen kautta. Toinen asia joka todistaa sitä vastaan, että ihminen voisi katumusharjoituksillaan ja hyvitysteoillaan vaikuttaa pelastukseen, on se tosiasia, että emme pelastu tekojen kautta. Merkittävää on, että näin puhui mm. apostoli Paavali, joka saattoi todeta itsestään, että "enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt" (1 Kor 15:10). Eli jos Paavali piti tekojaan mitättömänä pelastuksen kannalta, kuinka mekään voisimme laittaa luottamustamme niihin? Ne eivät voi koskaan viedä ketään taivaaseen eivätkä yhtään hyödytä ketään pelastuksen kannalta:

- (Room 3:20) sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.

- (Room 4:6) niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja

- (Gal 2:16) mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.

- (Gal 3:10) Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee."

- (Ef 2:8,9) Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -

9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

- (2 Tim 1:9) hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,

- (Tiit 3:5) pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

Teoilla on aivan toinen merkitys meidän kannaltamme. Sen sijaan että laittaisimme luottamuksemme niihin pelastuksen asiassa, tulisi niiden seurata itse pelastusta. Ne eivät ole pelastuksen väline, vaan ne voivat olla yksi sen myönteinen seuraus. Seuraava keskustelu mainitsee samasta asiasta:

- Ei, ei niin paljon siihen, vaan siihen mitä Jeesus on täyttänyt ristillä.

- Minkätähden luulet hänen kärsineen ristillä?

- Oi, minä tiedän sen nyt. Hän riippui siellä minun tähteni. Hän täytti sen, mikä ei ole minkään inhimillisen voiman suoritettavissa...

- Mutta kuinka käy nyt katumusharjoitustesi ja paastojesi ja valvomistesi kanssa ja kaikkien hyvien töitten näinä monina vuosina?

- Oi, älä puhu niistä. Ei mitään tarvitse lisätä siihen ihanaan lunastukseen ja sovitukseen, jonka Kristus on suorittanut. Sinähän olet lukenut minulle Hänen kuolemastaan ristillä minun syntieni tähden. Minulle ei jää mitään tekemistä...

   - Kuinka kummallista! Mikäli ymmärrän sanojasi, näyttää minusta siltä, kuin te protestanttisetkin uskoisitte, että on tunnustettava syntinsä ja että meillä on esirukoilija; niin, vieläpä näytätte olevan sitä mieltä, että on harjoitettava hyviä töitäkin, mutta vasta sitten, kun olette tulleet pelastetuiksi, eikä välikappaleina pelastukseen, ja te rukoilette Jumalaa Jeesuksen Kristuksen ettekä neitsyt Marian nimessä. (12)

Jeesuksen työ edestämme. Kolmas asia, joka tekee tyhjäksi ihmisten hyvitysteot tai muut teot pelastuksen välikappaleena, on tietysti se, että Jeesus kuoli puolestamme ja tuli sijaiseksi edestämme. Eli jos hän on tehnyt kaikki puolestamme ja edestämme, miten kukaan voi enää yrittää itsestään käsin vaikuttaa pelastukseen? Olemme siihen nähden lähes 2000 vuotta myöhässä:

- (Room 5:6) Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.

- (Room 5:8) Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.

- (Room 8:32) Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?

- (Gal 2:20) ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.

- (Gal 3:13) Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" -

- (1 Tess 5:10) joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan.

- (Tiit 2:14) hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.

- (1 Joh 3:16) Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.

- (1 Tim 2:6) joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,

- (1 Piet 3:18) Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,

- (Hebr 6:20) jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti.

- (Jes 53:5,6) mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.

6. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.

- (Room 4:25) joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.

Paavin käsitys pelastuksesta

Vaikka useat Raamatun jakeet osoittavat, että pelastuksen perusta on ainoastaan Jeesuksen työ edestämme ja ettemme pelastu tekojemme kautta, niin kaikesta huolimatta useat paavit eivät ole ymmärtäneet tätä.

   Esim. paavi Johannes Paavali ll:kaan ei käsittänyt tätä asiaa, vaan toi niiden tilalle oman pelastusoppinsa, johon kuului mm. tupakasta ja alkoholista luopuminen. Näiden asioiden - jotka sinänsä voivat olla hyviä - kautta hän ajatteli ihmisten saavan syntejä anteeksi. Tämä paavin lausunto, joka on selvästi ristiriidassa edellisten Uuden testamentin jakeiden kanssa, käy ilmi seuraavasta lehtikirjoituksesta. Se on muutaman vuoden takaa. Kun paavi opettaa syntien anteeksisaamista mm. tupakasta luopumisen kautta, on se tosiasiassa Jeesuksen työn hylkäämistä ja pitämistä tyhjän arvoisena. Paavi valitettavasti johtaa myös muita harhaan ja kadotukseen, kun hän opettaa heitä luottamaan asioihin, jotka eivät koskaan voi heitä pelastaa. Tämä hänen käsityksensä johtuu varmastikin siitä yksinkertaisesta syystä, ettei evankeliumi ole vielä kirkastunut ja tullut selväksi hänelle:

Nyt se on kirkossa kuulutettu - oikein Vatikaanissa ja itsensä paavin suulla: se, joka lopettaa tupakanpolton, kerää arvokkaita lisäpisteitä taivaspaikkansa lunastamiseksi.

   Kristinuskon 2000-vuotisjuhlia varten julkaisemassaan virkakirjeessä eli bullassa paavi Johannes Paavali ll luettelee ne hyvät työt, joiden avulla ihmiset voivat vuonna 2000 saada synninpäästön itselleen tai helpotusta jo kiirastulessa oleville rakkailleen.

   Päivänkin mittaisella tupakkalakolla voi saada monta syntiä anteeksi. Mitä pitempään pössöttelystä pidättäytyy, sitä lähemmäksi taivaspaikka tulee.

   Paavin listan katumusharjoituksiin kuuluu niinikään alkoholista luopuminen. Kun jättää pullon korkkaamatta, pääsee taas muutaman askeleen lähemmäs paratiisia.

   Paheiden säästymisestä säästyvät rahat pitää tietysti lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.

... Hyväksi työksi katsotaan myös muistomessun ostaminen edesmenneelle omaiselle. Varsinaista hintaa messulla ei ole, vaan kukin saa maksaa mitä haluaa. Tavallisesti kirkolle lahjoitetaan ainakin 150 markkaa.

   Sillä tavoin autetaan myös jo henkimaailmaan siirtynyttä omaista, jonka kiirastuliaika lyhenee.

... Ensi vuonna kukin voi lyhentää syntilistaansa tekemällä merkittäviä rahalahjoituksia kirkolle tai sosiaaliseen toimintaan, ripittäytymällä ja osallistumalla ehtoollisen viettoon.

   Kunnon katolinen käy usein kirkossa sekä rukoilee nimenomaan paavin esittämien asioiden puolesta, joihin kuuluu myös pitkä ikä hänelle itselleen...(13)

Pyhäksi tuleminen. Eräs katolisen kirkon erikoisuus on "pyhimykseksi julistaminen". Kirkossa on sellainen käytäntö, että siinä on julistettu jo kuolleita ihmisiä pyhimyksiksi eli ajateltu heidän olevan jollakin erityisellä tavalla Jumalan valittuja. Esim. paavi Johannes Paavali ll julisti pyhimykseksi lähes 500 ihmistä, yhteensä enemmän kuin hänen edeltäjänsä sitten 1500 -luvun (Helsingin sanomat 6.10.2003).

   Mitä tulee kuitenkin pyhäksi ja vanhurskaaksi tulemiseen, voi itse asiassa jokainen olla sellainen - ei tosin itsensä vaan Kristuksen kautta. Tähän liittyy seuraavia asioita, joita tulevilla riveillä tutkitaan:

1. Jumala vanhurskauttaa jumalattoman

2. Ei päämäärä johon vähitellen päästään

3. Perusta Kristuksen kuuliaisuus

4. Ei eroja ihmisten välillä

1. Jumala vanhurskauttaa jumalattoman. Monet katolilaiset ja uskonnolliset ihmiset yleensä ajattelevat, että ihmisen täytyy olla ensin tarpeeksi hyvä, ennen kuin Jumala julistaa hänet vanhurskaaksi. He saattavat ajatella, että ihmisellä täytyy ensin olla tarpeeksi ansioita ja hyviä tekoja, niin vasta sitten hän on kelvollinen ja vanhurskas Jumalan edessä. He pitävät ihmisen muutosta ja hyväksi tulemista ehtona sille, että vanhurskaaksi julistaminen toteutuu.

   Tämä käsitys on kuitenkin aivan väärä. Jumala ei vanhurskauta ihmisen vaellusta ja tekoja, vaan ihmisen itsensä ja ansiotta. Raamattu vieläpä sanoo, että Jumala julistaa vanhurskaaksi jumalattoman eli sellaisen ihmisen, jolla ei voi olla mitään edeltäviä ansioita (Tällä emme halveksi hyviä tekoja. Ne voivat ja niiden onkin hyvä seurata itse pelastuksen vastaanottamisen jälkeen, mutta itsessään ne eivät voi ketään pelastaa.) Tämä kaikki tapahtuu sillä hetkellä, kun käännymme Jumalan puoleen Jeesuksen kautta:

- (Room 5:6) Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.

- (Room 4:5) mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;

- (Room 4:6) niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:

- (Room 3:28) Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.

- (Room 3:24) ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

2. Ei päämäärä johon vähitellen päästään. Vanhurskaus ja pyhäksi tuleminen ei ole myöskään prosessi. Se ei tarkoita sitä, että ihminen ensin "pyhittävän armon vaikutuksesta" (Yleensä uskonnolliset ihmiset selostavat parhaimmankin vaelluksen johtuvan Jumalan armosta.) tekee riittävästi hyviä tekoja sekä kantaa hengen hedelmää, niin Jumala sitten lopulta julistaa hänet vanhurskaaksi.

   Sen sijaan ihminen tulee aina yhdessä hetkessä pyhäksi ja vanhurskaaksi Jumalan edessä, kun hän kääntyy Jeesuksen Kristuksen puoleen. Seuraavat jakeet puhuvat siitä, miten ihmisillä on jo vanhurskaus, ei siitä, miten he vähitellen tulevat sen saamaan. Ja vaikka esim. Korintton seurakuntalaisetkin olivat hyvin puutteellisia, olivat he silti vanhurskaita ja pyhiä Jumalan edessä:

- (Room 5:1) Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,

- (Room 5:9) Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta.

- (1 Kor 6:11) Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

- (1 Kor 1:2) Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.

- (1 Kor 3:16,17) Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

17. Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.

3. Perusta Kristuksen kuuliaisuus. On tavallista, että monet uskonnolliset ihmiset voivat puhua suureen ääneen omista uskonnollisista saavutuksistaan ja voivat myös vertailla itseään muihin, pitäen itseään muita parempana.

   Mitä tulee vanhurskauden saamiseen, ei sillä kuitenkaan ole yhtään mitään merkitystä, jos olemme muita parempia. Ainoa mahdollisuus jokaisella ihmisellä tulla vanhurskaaksi on vain siinä, että Kristus itse oli kuuliainen lain edessä. Vasta silloin kun ymmärrämme tämän asian eli että pelastuksemme ja vanhurskautemme perusta on ulkopuolellamme Kristuksessa, joka itse oli kuuliainen lain edessä, voimme todella tulla pelastuksesta osalliseksi:

- (Room 5:19) sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi.

- (Room 4:25) joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.

4. Ei eroja ihmisten välillä. Kun vastaanotamme Jeesuksen Kristuksen elämäämme, on eräs seuraus se, että me saamme hänen vanhurskautensa. Meistä tulee silloin tosiasiassa yhtä otollisia Jumalan edessä kuin hän itsekin on ja voimme siksi rukoilla luottavaisesti. Tämä vanhurskaus ei myöskään vaihtele päivittäin niin kuin vuorovesi, vaan se pysyy koko ajan, ellemme itse luovu Jumalasta. Eihän kyseessä ole meidän oma vaan Kristuksen kautta saatava vanhurskaus. Tähän asiaan on Raamatussa useita viittauksia, joista seuraavassa muutamia:

- (1 Kor 1:30) Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,

- (Room 3:22,24,26) se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.

24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

26. jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.

- (Apt 13:38,39) Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus

39. ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.

Lisäksi kun ihminen vastaanottaa Kristuksen vanhurskauden, ei ole silloin mitään eroa ihmisten välillä. Ei ole eroa esim. Paavalin ja nykyisten uskovien välillä. Samoin Elia, suuri uskonsankari, ei ollut yhtään sen vanhurskaampi kuin kukaan meistäkään. Nämä ihmiset olivat ja ovat Kristuksen kautta aivan samanlaisia ja yhtä vanhurskaita kuin mekin:

- (Jaak 5:16,17) Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.

17. Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen.

Jolla poika, sillä elämä. Edellä on puhuttu siitä, miten ihmisillä voi olla vääriä perustuksia pelastuksen asiassa. Tällaisia voivat olla mm. tekoihinsa luottaminen, sakramentit tai Mariaan ja pyhimysten apuun luottaminen.

   On kuitenkin vain yksi asia, jonka ihminen tarvitsee saadakseen iankaikkisen elämän ja tullakseen pelastuksesta osalliseksi, ja se on se, että hän on vastaanottanut Jumalan Pojan eli Jeesuksen elämäänsä. Kukaan ei pelastu edellisten asioiden kautta, vaan ainoastaan sillä, että hänellä on Jumalan Poika. Jos ihmisellä ei häntä ole, eli Jeesus ei ole saanut vielä astua hänen elämäänsä, ei hänellä silloin ole vielä iankaikkista elämää. Niin yksinkertaista asia on:

- (1 Joh 5:12) Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.

Jos sinä haluat päästä iankaikkisesta elämästä osalliseksi, voi se toteutua sinun kohdallasi nyt heti. Siihen liittyy seuraavia puolia:

1. Käänny Jumalan puoleen ja luovuta elämäsi hänelle. Ensimmäinen vaihe pelastuksessa osalliseksi tulemisessa on tietenkin kääntyminen Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen puoleen. Siinä sinä voit kertoa olevasi syntinen, joka tarvitset pelastusta ja että tahdot Jumalan suunnitelman toteutuvan elämäsi varalle. Sinun ei tarvitse ensin itse yrittää tulla paremmaksi, vaan etsiydy Jumalan luo sellaisenasi, puutteittesi kanssa.

2. Vastaanottaminen. Kun vain Jeesuksessa Kristuksessa on iankaikkinen elämä, on luonnollista, että sinun on pyydettävä häntä omaan elämääsi. Voit yksinkertaisesti sanoa: "Herra, Jeesus, tule elämääni! Raamatun mukaan hän jo seisoo ihmisen sydämen oven ulkopuolella, saadakseen astua hänen elämäänsä:

- (Ilm 3:20) Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.

Niinpä jos olet vastaanottanut hänet elämääsi, on sinulla silloin Jumalan lapseus ja iankaikkinen elämä. Sinulla on tämä elämä huolimatta siitä, miltä sinusta tällä hetkellä tuntuu. Älä vain perusta pelastusvarmuuttasi omiin vaihteleviin tunteisiisi, vaan Raamatun sanaan ja Jeesukseen Kristukseen, koska eihän laivan ankkuriakaan heitetä koskaan laivan sisään vaan aina sen ulkopuolelle.

- (Joh 1:12) Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,

- (1 Joh 5:11-13) Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.

12. Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.

13. Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.

Pelastusrukous. Herra, Jeesus, käännyn sinun puoleesi. Tunnustan, että olen tehnyt syntiä sinua vastaan ja etten ole elänyt sinun tahtosi mukaan. Tahdon kuitenkin kääntyä synneistäni ja seurata sinua koko sydämestäni. Ja uskon myös, että syntini ovat anteeksiannetut sinun sovitustyösi kautta ja että olen sinun kauttasi saanut iankaikkisen elämän. Kiitän siitä pelastuksesta, jonka olet minulle lahjoittanut. Amen.

1. Siteeraus Paavo Hiltusen kirjasta "Marian kolmet kasvot", s. 110,111.

2. (Pius lX, Ubi Primum, sit. Mark Miravalle: Introduction to Mary. The Heart of Marian Doctrine and Devotion. Queenship Publishing Co., Santa Barbara 1993)

3. (Leo Xlll, Octori mense, sit. Mark Miravalle: Introduction to Mary. The Heart of Marian Doctrine and Devotion. Queenship Publishing Co., Santa Barbara 1993)

4. Siteeraus Leo Mellerin kirjasta "Vatikaani profetiassa", s. 53,54.

5. Raul Ries: Vihasta vapauteen, s. 125, 126

6. Nicky Cruz: Juokse henkesi edestä, s. 19

7. Paavo Hiltunen: Marian kolmet kasvot, s. 82

8. Päivi Setälä: Keskiajan nainen, s. 42

9. Hjalmar Holmquist: Kyrkohistoria 1., s. 152

10. Raul Ries: Vihasta vapauteen, s. 108

11. Berry Harold J. tai Boettner Loraine: Roman Catholicism, s. 203

12. Mrs Cyril Bird: Missä vietät iäisyytesi?, s. 43,44.

13. Etelä-Suomen sanomien artikkeli n. vuodelta 2000, kirjoittanut Leena Sirkiä

Lisää aiheesta:

Monilla on usko Jumalaan, kristillisyyden ulkonaiset muodot, ja jotkut ovat jopa seurakuntien  työntekijöitä, mutta he eivät silti tunne pelastuksen asiaa

Uskonnollisuus vai usko? Mitä eroa on uskonnollisuudella ja pelastavalla uskolla Jeesukseen ja Jumalaan? Ne eivät ole sama asia

On mahdollista olla seurakunnan jäsen ja käydä kirkossa, mutta silti olla Jeesuksen vertauksen tyhmä neitsyt eli pelastumaton henkilö. Mitä piirteitä tällaisen uskonnollisuuteen liittyy?

Miten mormonit ja Jehovan todistajat ymmärtävät pelastuksen, ja miten heidän käsityksensä poikkeaa perinteisestä kristillisestä ja Raamatun opetuksesta?

Kirkon päättäjät ja Jumala; eli miten monet papit ja piispat ovat ajautuneet kristillisen uskon ulkopuolelle

Papit eksyksissä; eli miten modernit papit ovat luoneet oman uskontonsa, joka pohjautuu ateismin perusoletuksiin

Modernit papit haluavat esiintyä suvaitsevaisina ja edistyksellisinä, mutta samalla he antavat tukensa vääryydelle