LUKU 6 -
Uuden testamentin nykyiset kirjat
Kun
monet liberaalitutkijat yrittävät tuoda esille tarumaisia apogryfikirjoja, on
kuitenkin useita hyviä syitä siihen, minkä takia juuri nykyiset Uuden
testamentin kirjat kuuluvat Uuteen testamenttiin. Näitä syitä, joita aluksi
tarkastelemme neljän evankeliumin kannalta, ovat mm. seuraavat asiat:
Neljä nykyistä evankeliumia
-
Yksi todiste on se, että tekijät olivat yleisesti tunnettuja. Heidän tiedettiin
olevan joko itse apostoleja tai henkilöitä, jotka olivat henkilökohtaisessa
yhteydessä heihin. Varhaiskirkon piiristä ei löydy yhtäkään poikkeusta, joka
selittäisi evankeliumien, jotka tunnetaan kirjoittajien nimellä, olleen jonkun
muun aikaansaannosta. Sensijaan edellämainituista apogryfisistä evankeliumeista
ei juurikaan tiedetä, kuka ne on kirjoittanut, eivätkä ne myöskään koskaan ole
olleet yleisesti tunnettuja tai tunnustettuja.
-
Noin 180 jKr. kirjoitti Irenaeus, joka oli ollut yhteydessä apostoli
Johanneksen opetuslapseen Polykarpokseen, että "neljää evankeliumia
voitiin pitää yhtä päivän selvinä ja luonnollisina kuin neljää
pääilmansuuntaa". Tämä osoittaa nykyisten neljän evankeliumin suuren
arvon niinä aikoina.
-
Kirkkoisä Origenes (n. 230 jKr) viittasi myös neljään evankeliumiin. Hän sanoi:
"Kristityillä on neljä evankeliumia, kerettiläisillä suuri
joukko." (Edwin M.
Yamacchi, "The word from Nag Hammadi", Christianity today, 13.1.1978)
-
Noin vuodelta 170 peräisin oleva Muratorin kaanon viittaa ilmeisesti myös
neljään evankeliumiin. Sen katkelma alkupuolelta on osittain tuhoutunut, mutta
se myöhemmin nimeää Luukkaan 3. evankeliumiksi ja Johanneksen evankeliumin sitä
seuraavaksi. On todennäköistä, että ensimmäiset kaksi evankeliumia olivat
Matteus ja Markus.
-
N. 160 jKr. julkisti syyrialainen apologeetti Tatianus neljän evankeliumin yhdistelmäteoksen,
joka tunnettiin nimellä Diatessaron. Tämä teos oli neljän kanonisen
evankeliumin harmonia, niin että siinä oli osia niistä jokaisesta. Sen nykyinen
arvo on siinä, että se osoittaa juuri näiden neljän evankeliumin olleen
arvostettuja ja kuuluneen kaanoniin.
-
Chester Beatty-papyrukset, jotka löydettiin 1930, sisälsivät alunperin
evankeliumit, Apostolien teot sekä Paavalin kirjeet. Nämä papyrukset, jotka
ajoitettiin 200-luvun alkuun, osoittavat, että juuri nykyisiä Uuden testamentin
kirjoja oli koottu yhteen jo niinä aikoina.
-
2. vuosisadalla elänyt kristinuskon vastustaja Kelsus vahvistaa epäsuorasti
myös nykyisten evankeliumien arvovallan. Hyökkäyksissään tämä epäuskoinen
mainitsee evankeliumien kaikki keskeisimmät asiat ja opit sekä siteeraa Uutta
testamenttia 80 kertaa, koska ne sisältävät kristittyjen pyhät kirjoitukset.
Hän siteeraa tarkasti nykyistä neljää evankeliumia.
Muita todisteita nykyisten Uuden testamentin
kirjojen puolesta
-
Muut lähteet vahvistavat. Kuten edellä todettiin, ovat muut lähteet
olennaisilta osiltaan vastaavia sen kanssa, mitä opetuslapset kirjoittivat.
Nämä lähteet vahvistavat lukuisia sekä evankeliumien että Apostolien tekojen
yksityiskohtia.
-
Kirkkoisien lainaukset. Kirkkoisiltä alle 400 v. ajan jälkeen on säilynyt
nykyisistä Uuden testamentin kirjoista arviolta 89 000 lainausta, joista
voitaisiin - vaikka ei olisi säilynyt yhtään Uuden testamentin kirjaa -
rekonstruoida koko Uusi testamentti 11 jaetta lukuunottamatta. Tämä osoittaa,
miten arvostettuja nykyiset Uuden testamentin kirjat olivat jo alkukirkon
aikana.
-
Käsikirjoituskopioiden määrä. Nykyisistä Uuden testamentin kirjoista on
säilynyt tuhansia käsikirjoitusversioita ja -kopioita. Tätä ei voi sanoa
monista apogryfikirjoista, joista on säilynyt vain yksittäisiä kappaleita ja
jotka eivät ole koskaan olleet yleisesti tunnettuja, tunnustettuja tai ne
tiedetään myöhään syntyneiksi.
-
Jumalan osuus. Jos Jumala tahtoi lähettää Jeesuksen syntien
sovitukseksi, ei ole mitään syytä epäillä, etteikö hän olisi kyennyt
vaikuttamaan myös sen, että sanoma hänestä säilyisi kirjoissa ja että juuri
oikeat kirjat tulisivat mukaan Uuden testamentin kirjoituksiin. Tätä asiaa voi
hyvin odottaa, mikäli ihminen vain uskoo yliluonnolliseen Jumalaan.
