|
|
|
Tartu kiinni |
LUKU 4 -Luovu myös itsesyytöksistä!
Edellisessä luvussa käsiteltiin katkeruutta ja tuomitsemista, joka suuntautuu ulkopuolella oleviin ihmisiin. Kuitenkin, kuten jo todettiin, voi viha kääntyä myös ihmistä itseään vastaan. On mahdollista, että ihminen alkaa halveksia ja vihata itseään, koska hänetkin on aiemmin hylätty. Se voi ilmetä sellaisina sanontoina kuin "kukaan ei välitä sinusta, olet erehdys - sinulla ei ole oikeutta elää, senkin inhottava retku, kuka oikein luulet olevasi, olet maailman surkein ihminen jne..." Usein nämä kaksi juurta, katkeruus ja itsensä tuomitseminen, kulkevat käsi kädessä ja ovat peräisin menneisyyden kokemuksista. Sven Reichmann on kirjoittanut molemmista juurista:
On helppoa yhdistää tuhlaajapojan veljen kokemus uskonnolliseen pettymykseen. Täsmälleen samanlainen jakautuneisuus voi syntyä ihmisen sisimpään kaikenlaisten pettymysten jälkeen. On tavallista, että ihminen, jota ei ole lapsena rakastettu, tuntee katkeruutta vanhempiaan kohtaan. Usein hän myös tuomitsee ja hylkää itsensä, kuten muut ovat aiemmin hänet hylänneet. Katkeruus ja itsensä tuomitseminen elävät tuon ihmisen sisimmässä yhtaikaa ja muodostavat sinne noidankehän, josta on vaikea vapautua. (15)
Mutta miten voidaan vapautua itsensä tuomitsemisen juuresta? Siihen yritämme löytää vastauksen seuraavilla riveillä.
Itsensä tuomitseminen on synti- (Room 14:10) Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi?...
Ennen kuin voit vapautua itsensä tuomitsemisesta, on sinun nähtävä, että se on synti. Sillä kun Raamattu kehottaa lähimmäisen rakastamiseen ja arvostamiseen eikä halveksi-maan heitä, ei varmastikaan ole oikein syyttää ja halveksia itseäänkään. Onhan luonnollista, että jos lähimmäisen halveksiminen ja kiroaminen on väärin, on se samaa myös, jos se kohdistuu itseemme. Meidän on Jumalan ja lähimmäistemme lisäksi rakastettava ja arvostettava myös itseämme. Ylpeys ja itsekkyys on tietysti eri asia:
- (Matt 22:36-39) "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?" 37. Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. 38. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. 39. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
Niinpä jos sinulla on itsevihan, itsesäälin tai itsemurhan ajatuksia, on sinun nähtävä ne synniksi Jumalan edessä. Sinun on tunnustettava nämä asiat voidaksesi vapautua. Saat myös heti silloin anteeksi:
- (Ps 32:5) Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: "Minä tunnustan Herralle rikokseni", ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani. Sela.
Napina vai kiitollisuus ulkonäöstä? Oman tunnustuksensa mukaan monet ihmiset ovat täysin onnettomia. He ovat liian lihavia, liian laihoja, liian rumia, liian tyhmiä, heillä on liian hermostunut luonne tai he ovat täysin kyvyttömiä. Harva on tyytyväinen ulkonäköönsä, olemukseensa ja kykyihinsä. Raamattu kuitenkin osoittaa, että emme ole itse vastuussa itsestämme, vaan Jumala on meidät luonut. Hän on halunnut meidän syntyvän - vaikka ihminen olisi ollut ei-toivottu - ja suunnitellut meidät juuri sellaiseksi jo äidin kohdussa. Ulkonäkömme on osa hänen suunnitelmaansa:
- (Room 9:20) Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: "Miksi minusta tällaisen teit?"
- (Job 39:35 / 40:10) Tahtooko vikoilija riidellä Kaikkivaltiasta vastaan? Jumalan syyttäjä vastatkoon tähän!"... 10. Katso Behemotia, jonka minä loin niinkuin sinutkin; se syö ruohoa niinkuin raavas.
- (Jer 1:5) "Jo ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin, ja ennenkuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin; minä asetin sinut kansojen profeetaksi".
Niinpä jos alamme arvostella muiden tai omaa ulkonäkö-ämme, arvostelemme itse asiassa Jumalan luomistyötä. Voitko sen tähden olla kiitollinen ja kiittää vaikka peilin edessä siitä, että Jumala on tehnyt sinut juuri sellaiseksi kuin mitä olet?
- (Ps 139:13,14) Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa. 14. Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
Onko kaikkien pidettävä sinusta? Eräs pääsyy siihen, miksi teemme itsemme onnettomiksi, on, että etsimme muiden hyväksyntää ja arvostusta liikaa. Ajattelemme, että kaikkien on pidettävä itsestämme ja arvostettava meitä, ja jos näin ei tapahtuisi, se olisi kauheata. Seuraava esimerkki kuvaa tällaista ajatustapaa:
Olen koko elämäni yrittänyt tulla hyväksytyksi. Olen aina etsimässä rakkautta. En saa koskaan sitä kylliksi. Keskitän kaiken huomioni hyväksymisen saamiseen toisilta ihmisiltä. Pelkään, ettei minua hyväksytä. Siksi minun täytyy ansaita se. Yritän hymyillä ihmisille, lepyttää heitä, olla kiltti heille, palvella heitä. Varsinaisesti kuitenkin pelkään kuollakseni, että minut torjutaan, ja siksi minun täytyy koko ajan olla varmistumassa siitä, että muut ihmiset pitävät minusta. Mutta tämä kaikki näännyttää minut kuoliaaksi. Nyt en enää jaksa. (16)
Mutta onko kaikkien todella pidettävä itsestämme? Se, että emme voisi olla onnellisia ilman hyväksyntää, on varmasti valhe, johon me turhaan uskomme. Vaikka ihminen ei saisi keneltäkään hyväksyntää, eikö hän silti voisi iloita ja olla tyytyväinen elämässään? Paavali, jolla oli paljon koetuksia elämässään, kehottikin meitä iloitsemaan eikä surkuttelemaan kohtaloamme. Hän kirjoitti:
- (Fil 4:4) Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
- (Fil 3:1) Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa! Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.
Lisäksi, jos asetamme ihmiskiitoksen ja kunnian etsimisen päämääräksemme elämässämme, on se synti. Aina kun ajattelemme vain muiden ihailua ja arvostusta, ei siitä jää Jumalan ajattelemiselle enää juuri mitään:
- (Matt 16:26) Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?
- (Joh 5:44) Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?
- (Luuk 6:26) Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Sillä niin tekivät heidän isänsä väärille profeetoille.
Ajattele muitakin!
- (Room 12:3) Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut.
Jos sinulla on itsensä tuomitsemisen juuri, on hyvin todennäköistä, että sinulla on myös se ongelma, että ajattelet liikaa itseäsi eli olet itsekeskeinen. Saatat ajatella, ettei kukaan ole kokenut vastaavaa ja ettei ketään ole kohdeltu yhtä huonosti kuin sinua on kohdeltu tai ettei kukaan ole niin huono kuin sinä olet. Mutta on hyvä todeta, ettei edellinen varmastikaan pidä paikkaansa ja ettet sinä ole maailman ainoa kärsivä ihminen. Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka ovat kärsineet ja joita on häväisty ja pilkattu yhtä lailla. Hekin saattavat elää samanlaisissa ajatuksissa ja väheksyä itseään kuten sinä. Epäsuosioon joutuminen, pilkattuna oleminen tai masennus on itse asiassa hyvin tavallinen kokemus. Meidän ei tarvitse katsoa kuin Raamattua ja löydämme jo sieltä, miten Job ja Jeesus joutuivat pilkatuiksi. Tämä tapahtui jo vuosisatoja aikaisemmin ennen kuin olimme edes syntyneet:
- (Job 16:20) Ystäväni pitävät minua pilkkanansa - Jumalaan minun silmäni kyynelöiden katsoo...
- (Job 19:17-19) Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä. 18. Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan. 19. Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.
- (Matt 27:31) Ja kun he olivat häntä pilkanneet, riisuivat he häneltä vaipan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja veivät hänet pois ristiinnaulittavaksi.
Sen tähden, kun ongelmamme eivät ole epätavallisia, ei meidän pitäisi antaa turhan itsensä tuijottelun pilata elämäämme. Sen sijaan jokaisen kannattaa kiinnittää huomionsa Jumalan valtakunnan etsimiseen ja ihmisiin, jotka eivät vielä tunne Jumalaa, koska monet joutuvat kadotuk-seen, jos emme välitä heidän sieluistaan. Me voimme alkaa ainakin rukoilla heidän puolestaan. Vaikka emme olisi hyviä puhujia ja todistajia, voimme ainakin rukoilla näiden ihmisten puolesta. Kun rukoilemme muiden puolesta, on siitä myös se etu, että emme niin paljon ajattele koko aikaa itseämme. Paavalilla oli juuri tällainen oikea mieli, että hän ajatteli hyvin paljon muiden pelastusta. Siksi hän rukoili hyvin paljon heidän puolestaan:
- (Room 9:1-3) Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele - sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä - 2. että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni. 3. Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta,
- (Room 10:1) Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
Anna anteeksi myös itsellesi! Hyvin tavallista monien ihmisten elämässä on, että he eivät pysty tai halua antaa itselleen anteeksi. He syyttävät itseään menneistä asioista yhä uudelleen ja uudelleen eivätkä katso tulevaisuuteen. Kuitenkin jos jokin asia on jo tapahtunut, niin mitä hyödyttää murehtia sellaisia menneisyyden tai tulevaisuuden asioita, joita ei voi muuttaa. Murehtiminenhan on vain turhaa energian tuhlausta ja ajankäyttöä, jonka ajan voisi yhtä hyvin käyttää johonkin hyödyllisempään. Meidän on puhuttava itsellemme "järkeä" kuten Daavidkin puhui itselleen:
- (Ps 42:6) Miksi murehdit minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta.
- (Fil 4:6) Älkää mistään murehtiko...
- (Luuk 12:25,26) Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa? 26. Jos siis ette voi sitäkään, mikä vähintä on, mitä te murehditte muusta?
Toisaalta, jos kieltäydymme antamasta itsellemme anteeksi, vaikka Jumala on jo antanut meille anteeksi, on se aivan yhtä väärin kuin jos kantaisimme edelleen kaunaa muille ihmisille. Meidän on siis annettava anteeksi sekä heille että myös itsellemme:
- (Kol 3:13) kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
- (Matt 18:33) eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?'
Seuraava esimerkki on osoitus siitä, miten on syytä antaa anteeksi sekä muille että myös itsellemme, jos Jumala on sen jo tehnyt. Anna siis anteeksi itsellesi ja lopeta itsesi syyttely:
Syyllisyys paistoi tytön kasvoilta. Ja jotta tilanne olisi ollut mahdollisimman hankala, tytön mies istui huoneen takapenkissä ja odotti vaimoaan. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä hän ajatteli meidän keskustelustamme. - Minulla on sinulle hyvä uutinen, sanoin tytölle. - Tiedätkö, mitä Kristus teki synnille, kun Hän kuoli meidän puolestamme? kysyin. - Hän antoi synnit anteeksi, tyttö vastasi. - Miten suuren osan synneistä? kysyin. - Kaiken. - Kuinka monta miehesi ja sinun syntiä oli mukana? kysyin. - Kaikki, tyttö vastasi. - Jos Jumala kerran on antanut anteeksi sekä sinulle että miehellesi, eikö sinunkin pitäisi jo antaa anteeksi itsellesi ja miehellesi? - No. En ole koskaan ajatellut asiaa noin, tyttö sanoi. - Nyt minä tosiaan annan anteeksi. Kiitos Herralle! (17)
|
