LUKU 4 -
Luovu
myös itsesyytöksistä!
Edellisessä luvussa
käsiteltiin katkeruutta ja tuomitsemista, joka suuntautuu ulkopuolella oleviin
ihmisiin.
Kuitenkin, kuten jo aiemmin todettiin, voi viha kääntyä myös
ihmistä itseään vastaan. On mahdollista, että ihminen alkaa halveksia ja vihata
itseään, koska hänetkin on aiemmin hylätty. Se voi ilmetä sellaisina sanontoina
kuin "kukaan ei välitä sinusta, olet erehdys - sinulla ei ole oikeutta
elää, senkin inhottava retku, kuka oikein luulet olevasi, olet maailman surkein
ihminen jne..."
Usein nämä kaksi juurta, katkeruus ja itsensä tuomitseminen,
kulkevat käsi kädessä ja ovat peräisin menneisyyden kokemuksista. Sven
Reichmann on kirjoittanut molemmista juurista:
On helppoa yhdistää tuhlaajapojan veljen kokemus uskonnolliseen
pettymykseen. Täsmälleen samanlainen jakautuneisuus voi syntyä ihmisen
sisimpään kaikenlaisten pettymysten jälkeen. On tavallista, että ihminen, jota
ei ole lapsena rakastettu, tuntee katkeruutta vanhempiaan kohtaan. Usein hän
myös tuomitsee ja hylkää itsensä, kuten muut ovat aiemmin hänet hylänneet.
Katkeruus ja itsensä tuomitseminen elävät tuon ihmisen sisimmässä yhtaikaa ja
muodostavat sinne noidankehän, josta on vaikea vapautua.(15)
Mutta miten voidaan
vapautua itsensätuomitsemisen juuresta? Siihen yritämme löytää vastauksen
seuraavilla riveillä.
Itsensä tuomitseminen on synti
- (Room 14:10) Mutta
sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen,
minkätähden sinä halveksit veljeäsi?...
Ennen kuin voit vapautua
itsensä tuomitsemisesta, on sinun nähtävä, että se on synti. Sillä kun Raamattu
kehottaa lähimmäisen rakastamiseen ja arvostamiseen eikä halveksimaan heitä, ei
varmastikaan ole oikein syyttää ja halveksia itseäänkään. Onhan luonnollista,
että jos lähimmäisen halveksiminen ja kiroaminen on väärin, on se samaa myös,
jos se kohdistuu itseemme. Meidän on Jumalan ja lähimmäistemme lisäksi
rakastettava ja arvostettava myös itseämme. Ylpeys ja itsekkyys on tietysti eri
asia:
- (Matt 22:36-39)
"Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
37. Niin Jeesus sanoi
hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja
kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
38. Tämä on suurin ja
ensimmäinen käsky.
39. Toinen, tämän
vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
Niinpä jos sinulla on
itsevihan, itsesäälin tai itsemurhan ajatuksia, on sinun nähtävä ne synniksi
Jumalan edessä. Sinun on tunnustettava nämä asiat voidaksesi vapautua. Saat
myös heti silloin anteeksi:
- (Ps 32:5) Minä tunnustin
sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: "Minä
tunnustan Herralle rikokseni", ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani.
Sela.
Napina vai kiitollisuus
ulkonäöstä? Oman tunnustuksensa
mukaan monet ihmiset ovat täysin onnettomia. He ovat liian lihavia, liian
laihoja, liian rumia, liian tyhmiä, heillä on liian hermostunut luonne tai he
ovat täysin kyvyttömiä. Harva on tyytyväinen ulkonäköönsä, olemukseensa ja
kykyihinsä.
Raamattu kuitenkin osoittaa, että emme ole itse vastuussa
itsestämme, vaan Jumala on meidät luonut. Hän on halunnut meidän syntyvän -
vaikka ihminen olisi ollut ei-toivottu - ja suunnitellut meidät juuri
sellaiseksi jo äidin kohdussa. Ulkonäkömme on osa hänen suunnitelmaansa:
- (Room 9:20) Niinpä
niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei
kaiketi tehty sano tekijälleen: "Miksi minusta tällaisen teit?"
- (Job 39:35 / 40:10)
Tahtooko vikoilija riidellä Kaikkivaltiasta vastaan? Jumalan syyttäjä
vastatkoon tähän!"...
10. Katso Behemotia, jonka
minä loin niinkuin sinutkin; se syö ruohoa niinkuin raavas.
- (Jer 1:5) "Jo
ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin,
ja ennenkuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin; minä asetin sinut
kansojen profeetaksi".
Niinpä jos alamme
arvostella muiden tai omaa ulkonäköämme, arvostelemme itse asiassa Jumalan
luomistyötä. Voitko sentähden olla kiitollinen ja kiittää vaikka peilin edessä
siitä, että Jumala on tehnyt sinut juuri sellaiseksi kuin mitä olet?
- (Ps 139:13,14) Sillä
sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini
kohdussa.
14. Minä kiitän
sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun
tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
Onko kaikkien pidettävä
sinusta? Eräs pääsyy siihen, miksi
teemme itsemme onnettomiksi, on, että etsimme muiden hyväksyntää ja arvostusta
liikaa. Ajattelemme, että kaikkien on pidettävä itsestämme ja arvostettava
meitä, ja jos näin ei tapahtuisi, se olisi kauheata. Seuraava esimerkki kuvaa
tällaista ajatustapaa:
Olen koko elämäni
yrittänyt tulla hyväksytyksi. Olen aina etsimässä rakkautta. En saa koskaan
sitä kylliksi. Keskitän kaiken huomioni hyväksymisen saamiseen toisilta
ihmisiltä. Pelkään, ettei minua hyväksytä. Siksi minun täytyy ansaita se. Yritän
hymyillä ihmisille, lepyttää heitä, olla kiltti heille, palvella heitä.
Varsinaisesti kuitenkin pelkään kuollakseni, että minut torjutaan, ja siksi
minun täytyy koko ajan olla varmistumassa siitä, että muut ihmiset pitävät
minusta. Mutta tämä kaikki näännyttää minut kuoliaaksi. Nyt en enää jaksa.(16)
Mutta onko kaikkien
todella pidettävä itsestämme? Se, että emme voisi olla onnellisia ilman
hyväksyntää, on varmasti valhe, johon me turhaan uskomme. Sillä vaikka ihminen
ei saisi keneltäkään hyväksyntää, eikö hän silti voisi iloita ja olla
tyytyväinen elämässään? Paavali, jolla oli paljon koetuksia elämässään,
kehottikin meitä iloitsemaan eikä surkuttelemaan kohtaloamme. Hän kirjoitti:
- (Fil 4:4) Iloitkaa
aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
- (Fil 3:1) Sitten
vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa! Samoista asioista teille
kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.
Lisäksi, jos asetamme
ihmiskiitoksen ja kunnian etsimisen päämääräksemme elämässämme, on se synti. Aina
kun ajattelemme vain muiden ihailua ja arvostusta, ei siitä jää Jumalan
ajattelemiselle enää juuri mitään:
- (Matt 16:26) Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi
omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi
ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?
- (Joh 5:44) Kuinka
te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne,
ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?
- (Luuk 6:26) Voi
teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Sillä niin tekivät
heidän isänsä väärille profeetoille.
Ajattele muitakin!
- (Room 12:3) Sillä
sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei
tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti,
sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut.
Jos sinulla on
itsensätuomitsemisen juuri, on hyvin todennäköistä, että sinulla on myös se
ongelma, että ajattelet liikaa itseäsi eli olet itsekeskeinen. Saatat ajatella,
ettei kukaan ole kokenut vastaavaa ja ettei ketään ole kohdeltu yhtä huonosti
kuin sinua on kohdeltu tai ettei kukaan ole niin huono kuin sinä olet.
Mutta on hyvä todeta, ettei edellä oleva varmastikaan pidä
paikkaansa ja ettet sinä varmasti ole maailman ainoa kärsivä ihminen.
Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka ovat kärsineet ja joita on häväisty ja
pilkattu yhtä lailla. Hekin saattavat elää samanlaisissa ajatuksissa ja
väheksyä itseään kuten sinä.
Epäsuosioon joutuminen, pilkattuna oleminen tai masennus on itseasiassa
hyvin tavallinen kokemus. Meidän ei tarvitse katsoa kuin Raamattua ja löydämme
jo sieltä, miten Job ja Jeesus joutuivat pilkatuiksi. Tämä tapahtui jo
vuosisatoja aikaisemmin ennen kuin olimme edes syntyneet:
- (Job 16:20)
Ystäväni pitävät minua pilkkanansa - Jumalaan minun silmäni kyynelöiden
katsoo...
- (Job 19:17-19)
Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.
18. Poikasetkin
halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.
19. Kaikki
seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua
vastaan.
- (Matt 27:31) Ja kun
he olivat häntä pilkanneet, riisuivat he häneltä vaipan, pukivat hänet hänen
omiin vaatteisiinsa ja veivät hänet pois ristiinnaulittavaksi.
Sentähden, kun ongelmamme
eivät ole epätavallisia, ei meidän pitäisi antaa turhan itsensätuijottelun
pilata elämäämme. Sensijaan jokaisen kannattaa kiinnittää huomionsa Jumalan
valtakunnan etsimiseen ja ihmisiin, jotka eivät vielä tunne Jumalaa, koska
monet ihmiset joutuvat kadotukseen, jos emme välitä heidän sieluistaan.
Me voimme alkaa ainakin rukoilla heidän puolestaan. Sillä vaikka
emme olisikaan hyviä puhujia ja todistajia, voimme ainakin rukoilla näiden
ihmisten puolesta. Kun rukoilemme muiden puolesta, on siitä myös se etu, että
emme niin paljon ajattele koko aikaa itseämme. Paavalilla oli juuri tällainen
oikea mieli, että hän ajatteli hyvin paljon muiden pelastusta. Siksi hän
rukoili hyvin paljon heidän puolestaan:
- (Room 9:1-3) Minä sanon
totuuden Kristuksessa, en valhettele - sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä
Hengessä -
2. että minulla on
suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni.
3. Sillä minä soisin
itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat
minun sukulaisiani lihan puolesta,
- (Room 10:1) Veljet,
minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he
pelastuisivat.
Anna anteeksi myös
itsellesi! Hyvin tavallista monien ihmisten
elämässä on, että he eivät pysty tai halua antaa itselleen anteeksi. He
syyttävät itseään menneistä asioista yhä uudelleen ja uudelleen eivätkä katso
tulevaisuuteen.
Kuitenkin jos jokin asia on jo tapahtunut, niin mitä hyödyttää
murehtia sellaisia menneisyyden tai tulevaisuuden asioita, joita ei voi
muuttaa. Murehtiminenhan on vain turhaa energian tuhlausta ja ajankäyttöä,
jonka ajan voisi yhtä hyvin käyttää johonkin hyödyllisempään. Meidän on
puhuttava itsellemme "järkeä" kuten Daavidkin puhui itselleen:
- (Ps 42:6) Miksi
murehdit minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa.
Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta.
- (Fil 4:6) Älkää mistään murehtiko...
- (Luuk 12:25,26) Ja
kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?
26. Jos siis ette voi
sitäkään, mikä vähintä on, mitä te murehditte muusta?
Toisaalta, jos
kieltäydymme antamasta itsellemme anteeksi, vaikka Jumala on jo antanut meille
anteeksi, on se aivan yhtä väärin kuin jos kantaisimme edelleen kaunaa muille
ihmisille. Meidän on siis annettava anteeksi sekä heille että myös itsellemme:
- (Kol 3:13) kärsikää
toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta
toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös
te antakaa.
- (Matt 18:33) eikö
sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin
sinua armahdin?'
Seuraava esimerkki on
osoitus siitä, miten on syytä antaa anteeksi sekä muille että myös itsellemme,
jos Jumala on sen jo tehnyt. Anna siis anteeksi itsellesi ja lopeta itsesi
syyttely:
Syyllisyys paistoi
tytön kasvoilta. Ja jotta tilanne olisi ollut mahdollisimman hankala, tytön
mies istui huoneen takapenkissä ja odotti vaimoaan. Minulla ei ollut
aavistustakaan, mitä hän ajatteli meidän keskustelustamme.
- Minulla on sinulle
hyvä uutinen, sanoin tytölle.
- Tiedätkö, mitä
Kristus teki synnille, kun Hän kuoli meidän puolestamme? kysyin.
- Hän antoi synnit
anteeksi, tyttö vastasi.
- Miten suuren osan
synneistä? kysyin.
- Kaiken.
- Kuinka monta
miehesi ja sinun syntiä oli mukana? kysyin.
- Kaikki, tyttö
vastasi.
- No, jos Jumala
kerran on antanut anteeksi sekä sinulle että miehellesi, eikö sinunkin pitäisi
jo antaa anteeksi itsellesi ja miehellesi?
- En ole koskaan
ajatellut asiaa noin, tyttö sanoi. - Nyt minä tosiaan annan anteeksi. Kiitos
Herralle! (17)
