LUKU 7 -
Rooman vallan elpyminen
Kun menemme eteenpäin
Raamatun profetioiden tutkimisessa, kannattaa seuraavaksi kiinnittää huomiota
entisen Rooman valtakunnan alueeseen, koska sillä on mm. Danielin kirjan mukaan
oma tärkeä roolinsa viimeisten päivien tapahtumissa. Vaikka Rooman valtakuntaa
ei ole enää virallisesti olemassa - se jakaantui ensin kahtia ja hajaantui
lopulta useiksi pieniksi valtioiksi - voi Danielin kirjasta ymmärtää, että
juuri siltä alueelta nousee vielä kymmenvaltioliitto tai itseasiassa kymmenen
kuningasta, jotka esiintyvät nykyisen maailmanajan lopussa ja ennen Jumalan
valtakunnan esiintulemista.
Mutta ennen kuin lähdemme tutkimaan ennustuksia viimeisestä
valtioliitosta tai kymmenestä kuninkaasta ennen Jeesuksen paluuta, on sitä ennen
hyvä tutkia muita suurvaltoja, joista Danielin kirjassa mainitaan. Tässä
kirjassa on kaksi unta, joissa viitataan perättäisiin valtakuntiin. Ne ovat
unia, jotka täydentävät toisiaan ja joissa mainitaan neljästä valtakunnasta,
jotka esiintyisivät Danielin ajoista lähtien. Toinen näistä unista oli
Babylonian suurkuninkaan, Nebukadnessarin, näkemä, kun taas toinen oli itsensä
Danielin näkemä. Mutta molemmissa niissä puhutaan neljästä valtakunnasta, jotka
ajallisesti seuraisivat toisiaan ja jotka olisivat suurvaltoja maan päällä.
Ensimmäinen viittaus näihin neljään valtakuntaan löytyy kuningas
Nebukadnessarin unesta, jonka hän näki ja jonka sisältönä oli suuri kuvapatsas;
eli patsas, jonka pää oli kultaa, rinta ja käsivarret hopeata, vatsa ja lanteet
vaskea sekä jalat rautaa ja savea. Tässä unessa tai sen selityksessä, jonka
Daniel antoi kuninkaalle, viitataan selvästi neljään valtakuntaan, jotka
seuraisivat toisiaan. Ensimmäinen niistä oli tietysti Nebukadnessarin oma
valtakunta, Babylonia, ja sen jälkeen esiintyisi kolme muuta suurvaltaa. Näissä
jakeissa sanotaan:
- (Dan 2:31-40) Sinä
näit, kuningas, katso, oli iso kuvapatsas. Se kuvapatsas oli
suuri, ja sen kirkkaus oli ylenpalttinen. Se seisoi sinun edessäsi, ja se oli
hirvittävä nähdä.
32. Kuvan pää oli
parasta kultaa, sen rinta ja käsivarret hopeata, sen vatsa ja lanteet vaskea.
33. Sen sääret
olivat rautaa, sen jalat osaksi rautaa, osaksi savea.
34. Sinun sitä
katsellessasi irtautui kivilohkare - ei ihmiskäden voimasta - ja iski
kuvapatsasta jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne.
35. Silloin
musertuivat yhdellä haavaa rauta, savi, vaski, hopea ja kulta, ja niiden kävi
kuin akanain kesäisillä puimatantereilla: tuuli vei ne, eikä niistä löydetty
jälkeäkään. Mutta kivestä, joka oli kuvapatsaan murskannut, tuli suuri vuori,
ja se täytti koko maan.
36. Tämä oli se uni,
ja nyt sanomme kuninkaalle sen selityksen.
37. Sinä,
kuningas, olet kuningasten kuningas, jolle taivaan Jumala on antanut
vallan, voiman, väkevyyden ja kunnian
38. ja jonka käteen
hän on antanut ihmiset, missä ikinä heitä asuu, ja kedon eläimet ja taivaan
linnut, asettaen sinut kaikkien niiden valtiaaksi: sinä olet se kultainen pää.
39. Mutta sinun
jälkeesi nousee toinen valtakunta, joka on halvempi kuin sinun; ja sitten kolmas
valtakunta, joka on vaskea ja joka hallitsee kaikkea maata.
40. Ja neljäs
valtakunta on tuleva, luja kuin rauta; niinkuin rauta musertaa ja
särkee kaiken, niinkuin rauta murskaa, niin se on musertava ja murskaava ne
kaikki.
Edelleen löydämme viittauksen
neljään valtakuntaan Danielin itsensä näkemästä unesta, joka muistuttaa
kuningas Nebukadnessarin aikaisemmin näkemää unta. Erona unissa on se, että
Daniel ei nähnyt kuvapatsasta, vaan erilaisia merestä nousevia petoja, jotka
kuvasivat valtakuntia. Nämä neljä petoa olivat kotkansiipinen leijona,
karhunnäköinen peto, pantterin kaltainen peto sekä ylen väkevä ja hirmuinen
peto:
- (Dan 7:2,3,16,17)
Kertomuksen alku on tämä: Daniel lausui ja sanoi: Minä näin yöllä näyssäni,
ja katso, taivaan neljä tuulta kuohutti suurta merta.
3. Ja merestä
nousi neljä suurta petoa, kukin erilainen kuin toinen.
16. Minä lähestyin
yhtä siellä seisovista ja pyysin häneltä varmaa tietoa kaikista näistä
asioista. Niin hän vastasi minulle ja ilmoitti minulle niiden selityksen:
17. "Nuo
suuret pedot, joita on neljä, ovat neljä kuningasta, jotka nousevat
maasta.
Baabel eli Babylonia. Kun
lähdemme tutkimaan Danielin kirjassa mainittua neljää valtakuntaa, niin oli
niistä ensimmäinen siis Babylonia (605-539 eKr.), jonka valloittajakuninkaana
toimi Nebukadnessar, ja joka oli voimassa Danielin aikana. Tätä valtakuntaa
kuvaavat kuvapatsaan kultainen pää, koska Daniel sanoi kuningas
Nebukadnessarille: "Sinä kuningas... sinä olet se kultainen pää",
sekä pedoista ensimmäinen eli leijona, jolla oli kotkan siivet (Kun
Babyloniassa on tehty arkeologisia kaivauksia, on sieltä todella löydetty
siivekkäitä leijonia kuten myös tavallisia leijonia.):
- (Dan 2:31-33,37,38)
Sinä näit, kuningas, katso, oli iso kuvapatsas. Se kuvapatsas oli suuri,
ja sen kirkkaus oli ylenpalttinen. Se seisoi sinun edessäsi, ja se oli
hirvittävä nähdä.
32. Kuvan pää oli
parasta kultaa, sen rinta ja käsivarret hopeata, sen vatsa ja lanteet
vaskea.
33. Sen sääret olivat
rautaa, sen jalat osaksi rautaa, osaksi savea.
37. Sinä,
kuningas, olet kuningasten kuningas, jolle taivaan Jumala on
antanut vallan, voiman, väkevyyden ja kunnian
38. ja jonka käteen
hän on antanut ihmiset, missä ikinä heitä asuu, ja kedon eläimet ja taivaan linnut,
asettaen sinut kaikkien niiden valtiaaksi: sinä olet se kultainen pää.
- (Dan 7:3,4) Ja
merestä nousi neljä suurta petoa, kukin erilainen kuin toinen.
4. Ensimmäinen
oli kuin leijona, mutta sillä oli kotkan siivet. Minun sitä
katsellessani reväistiin siltä siivet, ja se nostettiin maasta pystyyn ja
asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän.
Niinpä kun on kyseessä
Babylonian valtakunta, oli se siihen aikaan todella loistokas ja sitä
rakennutti varsinkin kuningas Nebukadnessar (Dan 4:26,27: Kaksitoista
kuukautta tämän jälkeen, kun kuningas oli kävelemässä kuninkaallisen palatsinsa
katolla Baabelissa, hän puhkesi puhumaan sanoen: "Eikö tämä ole se suuri
Baabel, jonka minä väkevällä voimallani olen rakentanut kuninkaalliseksi
linnaksi, valtasuuruuteni kunniaksi!").
Sen
pääkaupungin mahtavuutta, jonka Nebukadnessar rakennutti, kuvaa se, että sitä
ympäröivät jopa 105 metriä korkeat muurit, joista toinen oli kuusi metriä paksu
ja toinen yli kolmen metrin paksuinen. Ilmeisesti juuri näiden paksujen ja
korkeiden muurien takia kaupunkia pidettiin ikuisesti pystyssä pysyvänä. Kukaan
ei uskonut, että sitä pystyttäisiin milloinkaan valloittamaan.
Kuitenkaan ei kestänyt kuin reilut kaksikymmentä vuotta
Nebukadnessarin kuoleman jälkeen, niin mahdoton tapahtui ja kaupunki
valloitettiin. Sen tekivät meedialaiset ja persialaiset, jotka yksinkertaisesti
astuivat kaupunkiin kuivunutta Eufratin uomaa pitkin ja valloittivat sen.
Historioitsija Herodotoksen mukaan sen vesi oli johdatettu juoksemaan joen
yläjuoksulla olevaan kanavaan. Koko valloitus tapahtui lähes täysin ilman
vastarintaa ja vain muutama jalosukuinen surmattiin.
Meedo-Persia. Toinen
valtakunta, joka Danielin kirjassa mainitaan ja joka nousi esiin Babylonian
jälkeen, on selvästikin Meedo-Persia. Sitä kuvaavat Danielin kirjan unissa
kuvapatsaan hopeinen rinta ja käsivarret sekä pedoista toinen eli karhu.
Lisäksi karhulla on kolme kylkiluuta suussaan, joka viitannee Meedo-Persian
suurimpiin valloituksiin eli Lyydiaan (545 eKr), Babyloniaan (539 eKr) ja
Egyptiin (525 eKr). Tämän valtakunnan mahti kesti yli kaksisataa vuotta, aina
vuoteen 331 eKr. asti:
- (Dan 2:32,39) Kuvan
pää oli parasta kultaa, sen rinta ja käsivarret hopeata, sen
vatsa ja lanteet vaskea.
39. Mutta sinun
jälkeesi nousee toinen valtakunta, joka on halvempi kuin sinun; ja
sitten kolmas valtakunta, joka on vaskea ja joka hallitsee kaikkea maata.
- Dan (7:5) Ja
katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin
toiselle kyljellensä, ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten
välissä; ja sille sanottiin näin: "Nouse ja syö paljon lihaa."
Lisäinformaatiota
Meedo-Persian valtakuntaan löydämme Danielin kirjan kahdeksannesta luvusta.
Tässä luvussa puhutaan kaksisarvisesta oinaasta, joka viittaa tähän
valtakuntaan.
Merkillepantavaa samassa luvussa on, että kun oinaan toinen
sarvi puhkeaa esiin myöhemmin ja on ensimmäistä sarvea korkeampi, tarkoittaa se
varmasti meedialaisten ja persialaisten suhteita tässä valtakunnassa. Aluksi
hallitsevana osapuolena valtakunnassa olivat meedialaiset - heitä kuvasi
pienempi sarvi - mutta myöhemmin nousivat esiin persialaiset, korkeampi ja
myöhemmin puhjennut sarvi. Persialaiset olivat lopulta hallitsevammassa
asemassa ja heidän vaikutuksensa oli suurempi.
Kuitenkin tämänkin valtakunnan mahti lopulta loppui ja se
tapahtui 331 eKr. Silloin "päivän laskun puolelta", eli lännestä,
tuleva Kreikan ensimmäinen kuningas, Aleksanteri Suuri valloitti Meedo-Persian.
Häntä kuvaa näyssä kauriin uhkea sarvi:
- (Dan 8:3-7,20,21)
Minä nostin silmäni ja katsoin. Ja katso, oinas seisoi
päin jokea, ja sillä oli kaksi sarvea; ja sarvet olivat
korkeat, ja toinen oli toista korkeampi; ja korkeampi puhkesi esiin myöhemmin.
4. Minä näin
oinaan puskevan länteen, pohjoiseen ja etelään päin, eikä yksikään eläin
kestänyt sen edessä, eikä kukaan voinut pelastaa sen vallasta. Se teki,
mitä tahtoi; ja se tuli suureksi.
5. Sitten minä
tarkkasin, ja katso: tuli kauris päivän laskun puolelta, kulki koko
maan ylitse eikä maata koskettanut; ja kauriilla oli keskellä otsaa uhkea
sarvi.
6. Ja se tuli
aivan sen kaksisarvisen oinaan luokse, jonka minä olin nähnyt seisovan päin
jokea, ja karkasi sen kimppuun vihansa väessä.
7. Ja minä näin
sen käyvän kiinni oinaaseen ja kiukuissaan puskevan oinasta ja murskaavan sen
molemmat sarvet. Eikä oinaalla ollut voimaa kestää sen edessä, vaan kauris
heitti sen maahan ja tallasi sitä; eikä ollut ketään, joka olisi voinut
pelastaa oinaan sen vallasta.
20. Kaksisarvinen
oinas, jonka sinä näit, on: Meedian ja Persian kuninkaat.
21. Ja kauris
on Jaavanin kuningas, ja suuri sarvi, joka sillä oli keskellä otsaa,
on ensimmäinen kuningas.
Kreikka. Kun
otetaan esille kolmas valtakunta, ei siitäkään ole epäselvyyttä, vaan se
tarkoittaa varmasti Kreikkaa, joka Aleksanteri Suuren johdolla 331 eKr.
valloitti Persian ja useita muita alueita. Sitä kuvaavat kuvapatsaan vaskea
olevat lanteet ja vatsa sekä pedoista kolmas eli pantteri, jolla oli neljä
siipeä ja neljä päätä:
- (Dan 2:32,39) Kuvan
pää oli parasta kultaa, sen rinta ja käsivarret hopeata, sen vatsa ja
lanteet vaskea.
39. Mutta sinun
jälkeesi nousee toinen valtakunta, joka on halvempi kuin sinun; ja sitten kolmas
valtakunta, joka on vaskea ja joka hallitsee kaikkea maata.
- (Dan 7:6) Tämän
jälkeen minä näin, ja katso, oli taas toinen peto, pantterin kaltainen,
ja sen selässä oli neljä linnunsiipeä. Sillä pedolla oli neljä päätä, ja
sille annettiin valta.
Samoin löydämme
viittauksen Kreikan kuninkaaseen, Aleksanteri Suureen, Danielin kirjan kahdeksannesta
luvusta, jota jo edellä käsiteltiin sekä yhdennestätoista luvusta. Näissä
luvuissa käsitellään mm. hänen valloituksiaan ja lyhyttä elämäänsä:
- (Dan 8:5,8,21,22)
Sitten minä tarkkasin, ja katso: tuli kauris päivän laskun puolelta,
kulki koko maan ylitse eikä maata koskettanut; ja kauriilla oli
keskellä otsaa uhkea sarvi.
8. Ja kauris tuli
ylen suureksi; mutta kun se oli väkevimmillään, särkyi suuri sarvi, ja
sen sijalle kasvoi neljä uhkeata sarvea, taivaan neljää tuulta kohti.
21. Ja kauris
on Jaavanin kuningas, ja suuri sarvi, joka sillä oli keskellä
otsaa, on ensimmäinen kuningas.
22. Ja että se
särkyi ja neljä nousi sen sijalle, se on: neljä valtakuntaa nousee siitä
kansasta, ei kuitenkaan niin väkevää kuin hän.
- (Dan 11:3,4) Sitten
nousee sankarikuningas; hän hallitsee suurella vallalla ja
tekee, mitä tahtoo.
4. Mutta juuri kun
hän on noussut, hajoaa hänen valtakuntansa ja jakautuu neljään taivaan tuuleen.
Se ei joudu hänen jälkeläisilleen eikä ole niin mahtava kuin hänen hallitessaan.
Sillä hänen valtakuntansa kukistuu ja joutuu muille, ei heille.
Merkillepantavaa näiden
lukujen kohdalla on se, että niissä on yksityiskohtia, joiden tiedetään
selvästi liittyvän Kreikan valtakuntaan ja Aleksanteri Suureen. Niistä voidaan
mainita sellaisia asioita kuin:
- Kreikan kuningas eli
Aleksanteri joukkoineen valloitti silloisen Persian valtakunnan. Hän tuli
"päivän laskun puolelta" eli lännestä.
- Valloituksen nopeutta
kuvaa se, että "kauris... kulki koko maan ylitse eikä maata koskettanut".
Niin todella tapahtui, kun Aleksanteri vain 11 vuodessa valloitti koko
silloisen tunnetun maailman. Hän meni aina Intiaan asti.
- Aleksanterin lyhyttä
elämää kuvaa se, että "juuri kun hän on noussut, hajoaa hänen
valtakuntansa" sekä "särkyi suuri sarvi... ja neljä nousi sen sijalle". Hän
eli vain 33 vuotta kunnes kuoli äkilliseen sairauteen.
- Samoissa jakeissa,
joissa puhutaan Aleksanterin ennenaikaisesta kuolemasta, viitataan myös
valtakunnan jakaantumiseen neljään osaan ja ettei se joutuisi Aleksanterin
jälkeläisille. Näin todella tapahtui, kun Aleksanteri kuoli nuorena ja hänen
sotapäällikkönsä raivasivat tieltään koko Aleksanterin perheen ja ottivat
vallan: Ptolemaios I otti Egyptin, Seleukos I otti Syyrian, Lysimakhos otti
Traakian ja Kassander otti Makedonian.
Rooma. Danielin kirjassa mainitun neljännen valtakunnan nimeäminen
ei sekään tuota vaikeuksia. Se tarkoittaa varmasti Rooman valtakuntaa, joka oli
melkein laajimmillaan jo Jeesuksen aikana ja joka oli suurempi kuin kaikki sitä
edeltävät valtakunnat. Sitä kuvaavat kuvapatsaan raudasta ja savesta koostuvat
jalat sekä neljäs täysin toisista poikkeava peto:
- (Dan 2:33,40,41) Sen
sääret olivat rautaa, sen jalat osaksi rautaa, osaksi savea.
40. Ja neljäs
valtakunta on tuleva, luja kuin rauta; niinkuin rauta musertaa ja
särkee kaiken, niinkuin rauta murskaa, niin se on musertava ja murskaava ne
kaikki.
41. Ja että sinä näit
jalkain ja varvasten olevan osittain savenvalajan savea, osittain rautaa, se
merkitsee, että se on oleva hajanainen valtakunta; kuitenkin on siinä oleva
raudan lujuutta, niinkuin sinä näit rautaa olevan saven seassa.
- (Dan 7:7,23) Sen
jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto,
kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se
söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki
edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea.
23. Hän vastasi
näin: "Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle,
erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja
murskaa sen.
KYMMENVALTIOLIITTO
Kun edellä on tutkittu
Danielin kirjan profetioita, ovat ne pääosin liittyneet sellaisiin
historiallisiin valtakuntiin, joiden mahti on jo loppunut ja joita ei enää ole.
Todettiin myös, että profetiat näistä valtakunnista pitivät harvinaisen hyvin
paikkansa - jopa niin hyvin, että kolmannella vuosisadalla elänyt filosofi
Porfyrius uskoi niiden olevan kirjoitetut vasta satoja vuosia Danielin kuoleman
jälkeen. Hänestä oli mahdotonta, että kukaan voisi ennustaa tulevia tapahtumia
yhtä tarkasti kuin Daniel teki.
Samoin Josefus, juutalainen historioitsija ensimmäisellä
vuosisadalla, kirjoitti Danielin ennustuksien tarkkuudesta. Hän totesi, että "Kaikesta
tästä on Daniel ennustanut ja kirjoittanut jo vuosia aikaisemmin. Samoin löytyy
hänen kirjoituksistaan kansamme joutuminen orjuuden ikeeseen ja sen hävitys
roomalaisten toimesta. Kaikki nämä kirjoitukset Daniel jätti jälkeensä Jumalan
käskystä antaakseen historian lukijalle ja tarkkaajalle todistuksen, miten
suuren kunnian Jumala oli hänelle suonut, ja vakuuttaakseen epäilijöitä, jotka
sulkevat elämästä kaiken johdatuksen mahdollisuuden, uskomaan Jumalan yhä
huolehtivan maailman kulusta." (Josefus Antiqv. X. 10 ja 11)
Merkittävämpää
kuitenkin meidän kannaltamme on se, mitä Daniel puhuu viimeisten päivien
tapahtumista ja valtakunnista. Hänen kirjastaan voimme ymmärtää, että vaikka
Rooman valtakuntaa ei enää ole - se jakaantui ensin kahtia ja hajaantui
senjälkeen useiksi pieniksi valtioiksi - niin nousee siltä alueelta vielä
kymmenvaltioliitto tai itseasiassa kymmenen kuningasta, joilla on eräs rooli
viimeisten päivien tapahtumissa. Katsomme Danielin sekä myös Ilmestyskirjan
mainintoja kyseisestä asiasta:
1. Entisen Rooman alue. Ensinnäkin, kuten jo
todettiin, nousee Danielin kirjassa mainittu valtioliitto neljännen pedon eli
neljännen valtakunnan alueelta, joka ei voinut olla mikään muu kuin Rooma.
Saman asian ymmärsivät myös jo kirkkoisät ensimmäisillä vuosisadoilla.
Hieronymos kirjoitti jo neljännellä vuosisadalla, että "Pankaamme
merkille, mitä kaikki kirkolliset auktoriteetit ovat jättäneet haltuumme, että
kun Rooman valtakunta hajoaa, nousee kymmenen kuningasta, jotka jakavat
roomalaisen maailman keskenään."
- (Dan 7:23,24) Hän
vastasi näin: "Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan
päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja
tallaa ja murskaa sen.
24. Ja ne
kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta.
Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin edelliset, ja hän
kukistaa kolme kuningasta.
Mitä sitten tulee tämän
asian toteutumiseen nykyajassa, on hyvin mahdollista, että nykyinen Euroopan
Unioni, EU, on jonkinlainen Danielin ennustaman valtioliiton esiaste. Vaikka
nykyisessä EU:ssa on valtioita jo enemmän kuin kymmenen, on mahdollista, että
siitä myöhemmässä vaiheessa lopulta muodostuu kymmenen kuninkaan liitto, kuten
Danielin kirjassa on ennustettu. Muutokset näillä alueilla ovat niin nopeita,
ettei kukaan voi varmuudella tietää, mitä tapahtuu esim. kymmenen tai
viidentoista vuoden kuluttua. Kukapa olisi kaksikymmentä vuotta sitten osannut
arvata, että entiset Länsi-Saksa ja Itä-Saksa yhdistyisivät tai että entiset
Varsovan liiton maat kuuluisivat Natoon tänä päivänä? Tuskin kovinkaan moni
olisi lyönyt vetoa näiden asioiden puolesta, mutta kaikesta huolimatta ne ovat
tapahtuneet.
Joka tapauksessa nykyinen kehitys Euroopassa on mielenkiintoinen
ja muistuttaa hyvin paljon vedenpaisumuksen jälkeistä maailmaa. Silloinkin
kansat yhdistyivät, niillä oli sama kieli ja ne vaelsivat Sinearin tasangolle
ja alkoivat rakentaa Baabelin tornia. Mutta kuten Raamatusta tiedämme, ei
yritys kestänyt kauaa, vaan loppui lyhyeen, koska Jumala puuttui peliin. Hän
puuttui tapahtumien kulkuun ja sekoitti siellä heidän kielensä kuten
Ensimmäisestä Mooseksenkirjasta voimme nähdä (1 Moos 11:8,9: Ja niin Herra
hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.
Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen;
ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.)
Kaikesta huolimatta nykyinen kehitys, jossa maailma yhdistyy ja
valta keskittyy yhä pienemmälle joukolle, on mielenkiintoinen ja sillä varmasti
on profeetallista merkitystä. Ainakin mielenkiintoista on havaita, että eräillä
okkultistisilla järjestöillä on jo pitkään ollut tavoite yhdestä
maailmanhallituksesta ja vallan keskittymisestä. Se ilmenee hyvin seuraavasta Corrie
ten Boomin kirjoituksesta:
Noituudesta kääntynyt
mies, jonka todistuksen kuulin, oli varsin korkeassa asemassa noitien
keskuudessa. Hän oli yksi Yhdysvaltojen 13:sta hallitsijasta. Miehen
uskonnollisiin käsityksiin liittyi suoranaisesti toiminta maanalaisessa
poliittisessa puolueessa, joka on levinnyt kaikkialle maailmaan, ja jonka
tarkoituksena on luoda yksi yhtenäinen maailmanhallitus...
Olen tarkistanut todistuksen antaneen
miehen taustan ja toiminnan, ja toistaiseksi kaikki seikat ovat todistaneet
sen, että hän on ollut yhteydessä noituuteen ja illuminaatteihin
(maailmanhallitusta ajavaan poliittiseen puolueeseen). Mies on jatkuvassa
hengenvaarassa entisten kulttitovereidensa koston tähden, mutta siitä
huolimatta hän haluaa herättää uinuvat seurakunnat valvomaan.
Hän on paljastanut tiettyjä suunnitelmia,
jotka tuntuisivat liioittelulta, ellei illuminaattien toiminnasta ja
vaikutusvallasta olisi tietoja. Tuohon ryhmään kuuluu vaikutusvaltaisia
pääomapiirejä ja se kykenee toteuttamaan suunnitelmansa. (38)
2. Perustetaan ennen Jeesuksen tulemusta. Toinen
piirre, joka kymmenvaltioliitosta voidaan havaita, on se, että se perustetaan
lopun aikana juuri ennen Jeesuksen tulemusta, koska sekä Danielin kirjassa että
Ilmestyskirjassa (luvut 17-20) mainitaan, miten Taivaan Jumala on pystyttävä
iankaikkisen valtakuntansa heti tämän valtioliiton jälkeen. Se on siis
viimeinen maallinen valtakunta ennen Jumalan valtakunnan esiintulemista:
- (Dan 2:40,44) Ja
neljäs valtakunta on tuleva, luja kuin rauta; niinkuin rauta musertaa ja särkee
kaiken, niinkuin rauta murskaa, niin se on musertava ja murskaava ne kaikki.
44. Mutta niiden
kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on
kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se
on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse
on pysyvä iankaikkisesti,
- (Dan 7:7-9,13,14)
Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto,
kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi
ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki
edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea.
8. Minä tarkkasin
sarvea, ja katso, eräs muu pieni sarvi puhkesi niiden välistä, ja kolme
edellisistä sarvista reväistiin pois sen edestä. Ja katso, sillä sarvella oli
silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka herjaten puhui.
9. Minun sitä
katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen
vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa.
Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta.
13. Minä näin
yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen;
ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
14. Ja hänelle
annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet
palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa,
ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.
Jos sitten ajatellaan tämän merkin toteutumista,
voi nykyisellä Euroopan kehityksellä olla jotain tekemistä asian kanssa.
Ainakin mielenkiintoista on todeta, että nykyinen Euroopan yhdentyminen sai
alkunsa v. 1948, jolloin syntyi Euroopan unionin esiaste, BeNeLux-maiden liitto
(Belgia, Hollanti, Luxemburg). Se on juuri sama vuosi, jolloin Israel
julistettiin itsenäiseksi; samoihin aikoihin yleistyvät myös sellaiset asiat
kuin atomipommit ja televisio, joilla lienee merkityksensä viimeisten päivien
tapahtumissa. Molempien asioiden – Euroopan unionin esiaste ja Israelin
itsenäistyminen - esiintuloa vauhditti historian siihen asti tuhoisin sota,
jota sitäkään ei voi pitää pelkkänä sattumana.
3. Kymmenen kuningasta. Kolmas piirre, mikä
voidaan viimeisestä valtakunnasta havaita, on, että tässä valtakunnassa tulee
lopulta olemaan kymmenen kuningasta, joka tarkoittanee myös kymmentä valtiota.
Tämä maininta löytyy sekä Danielin kirjasta että Ilmestyskirjasta, joka on
kirjoitettu satoja vuosia Danielin kirjan jälkeen. Ilmestyskirja siis osoittaa,
että vielä niihin aikoihin, eli ensimmäisellä vuosisadalla, kymmenen kuninkaan
esiintyminen olisi vielä tulevaisuutta:
- (Dan 7:7,23,24) Sen
jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea,
hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja
murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki
edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea.
23. Hän vastasi näin:
"Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin
kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.
24. Ja ne
kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta.
Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin edelliset, ja hän
kukistaa kolme kuningasta.
- (Ilm 17:12) Ja
ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät
vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat
yhdeksi hetkeksi pedon kanssa.
HENKIMAAILMA JA EU
Eurooppa on siis
yhdentynyt ja saattaa olla uuden Rooman esiaste kuten edelläolevat jakeet
osoittivat. On mahdollista, että jossain vaiheessa siitä muodostuu sellainen
kymmenen valtion yhteenliittymä, jonka Raamattu sanoo edeltävän Jeesuksen
tulemusta. Nyt ollaan vasta alkuasteella.
Mutta asian toinen puoli on, kuinka henkimaailma on tuonut
esille samaa aihetta Euroopan yhdentymisestä, maailmanhallituksesta ja
maailmankansalaisuusaatteesta. Ufojen ja meedioiden viesteissä esiintyvät
toistuvasti nämä aiheet, joten näyttää siltä, että henkimaailmalla on kiire
saada aikaan oma valtakuntansa ja oma suunnitelmansa ihmiskunnan suhteen.
Yksi esimerkki on Rauni-Leena Luukanen-Kilden kirjasta Universumin
lapsi (s. 206). Se on saatu automaattikirjoituksella ja siinä kerrotaan
yhdestä järjestelmästä, maailmanhallituksesta ja miten YK toimii siinä hyvänä
pohjamallina. Toisessa lainauksessa hän itse kertoo Apu-lehden haastattelussa
(36 / 1991, s. 64), miten humanoidit haluavat yhdistää maailman:
"Jonain
päivänä olemme kaikki yhden järjestelmän piirissä, maapallon
maailmanhallituksessa. YK näyttää siinä jo tietä. Sen rooli on vahvistumassa,
mutta se on vielä liian heikko ottamaan vastuuta koko planeetan kehityksestä.
Tulevaisuudessa on toisin. Kun yhteys avaruuden muihin kansoihin tulee
jokapäiväiseksi, tulee myös maapallon yhteisen hallituksen muodostuminen
välttämättömyydeksi. YK toimii siinä hyvänä pohjamallina."
"Uuden
maailman täyttää universaalinen uskonto, jonka nimi on rakkaus. Muut uskonnot
kukistuvat samoin kuin poliittiset järjestelmät, sillä humanoidit haluavat
yhdistää maailman."
Kolmas esimerkki liittyy
kirjaan "Education in the new age", jonka Alice Bailey sai jo vuonna
1945 henkiolento Djwhal Khulilta. Siinä tämä henkimaailman lähettiläs puhuu
maailmanhallituksesta ja maailmankansalaisuudesta kuten kaksi edellistä
lainausta, joten voidaan sanoa, että opetukset ovat aivan samanlaisia:
Tarvitsemme...
poliittisen synteesin maailmanliittovaltion ja... maailman aivojen välillä...
Tarvitsemme myös planetaarisen elämänmuodon, planetaarisen etiikan ja
planetaarisen asenteen saadaksemme aikaan sen voimakkaan suuntauksen, jota
edellytetään edessä olevaan suureen tehtävään.
Kun nuoret ovat
sivistyneitä, kultivoituja ja vastaanottavaisia maailmankansalaisuudelle,
meillä tulee olemaan maailma, jossa ihmiset ovat tietoisuuteen heränneitä ja
luovia ja heillä on todellinen ymmärrys arvoista...
Maailmankansalaisuuden...
tulee olla päämäärä, jota kohti kaikki valaistuneet kaikkialla pyrkivät ja sen
tulee olla hengellisen ihmisen tuntomerkki. (39)
Mutta onko taustavoima
edellisten ajatusten takana paha, eli ovatko mm. humanoideina esiintyvät
olennot pahoja? Kysymys ei ole siitä, että maalliset johtajat tarkoituksella
ajaisivat pahaa, vaan että paha henkimaailma yrittää heidän kauttaan toteuttaa
omia aikeitaan. Tämä mahdollisuus on hyvä ottaa huomioon, koska jos Raamatun
osoittama henkimaailma on olemassa, voi se aiheuttaa vahingollisia asioita
maailmassa, jos sille annetaan valtaa. Varmastikaan Jeesus ei sanonut turhaan: Varas
ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut,
että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. (Joh 10:10). Hän tiesi
pahan olemassaolon, mutta sanoi itse tulleensa tuomaan elämän ja
yltäkylläisyyden.
Miten sitten voi todistaa ja osoittaa, että edellisten ajatusten
takana on paha henkimaailma eivätkä ne ole hyvästä lähteestä? Onko siihen
olemassa mitään kriteerejä?
Vastaus on, ettei tarvitse muuta kuin katsoa seurauksia niiden
ihmisten elämässä, jotka ovat olleet humanoidien kanssa tekemisissä. Toinen
tapa on tarkkailla opetusta ja mitä seurauksia sillä on ollut käytännössä.
Siitäkin löytyy hyvää tietoa jopa vuosisatojen ajalta.
Ufokokemusten
seuraukset. Useimmat opetukset maailman yhdentymisestä,
maailmanhallituksesta sekä usein yhdestä johtajasta ovat siis tulleet ufojen ja
humanoidien tai myös meedioiden kautta. Ne ovat olleet tavallisimpia kanavia
näille opetuksille.
Mutta on hyvä huomata, että seuraukset ufokontaktihenkilöiden
elämässä ovat toistuvasti negatiivisia. Sillä vaikka humanoidit voivat alussa
näyttää rakastavilta, puhua rakkaudesta ja jotkut voivat kokea jopa fyysisen
parantumisen, ovat seuraukset pidemmän päälle haitallisia ja vahingollisia ihmiselle
itselleen. Sellaisen havainnon ovat tehneet monet ufotutkijat, jotka ovat
tarkkailleet seurauksia ufokontaktihenkilöiden elämässä.
Yhteisiä seurauksia sekä ufokokemusten että okkultismin alueella
voivat olla harha-aistimukset, painajaiset, fyysiset vammat, mielenvikaisuus,
henkiolennon valtaan joutuminen ja eräät muut seuraukset. Ne on ottanut esille
John Keel, yksi tunnetuimpia UFO-asiantuntijoita, kirjassaan. Hän selostaa
seurauksia UFO-kontaktihenkilöiden elämässä:
"Puuhastelu
ufojen parissa voi olla yhtä vaarallista kuin mustan magiankin... Seurauksena
voi olla vainoharhaista skitsofreniaa, demonomaniaa, jopa itsemurha." (40)
"Olen avuttomana
katsellut, kun UFO-kontaktihenkilöt vajosivat toivottomaan persoonallisuuden
rappiotilaan ja tulivat mielenvikaisiksi tai jopa tekivät itsemurhan."
Samasta asiasta jatkaa Bob
Larson kirjassaan "UFO" (s. 81). Hän kuvaa ufokontaktihenkilöiden
ongelmia ja kirjoittaa, ettei ollut tavannut yhtään henkilöä, joka olisi
pitänyt ufokokemuksiaan pitemmän päälle positiivisina. Avaruusolennot eivät
tarjonneet heille mielenrauhaa:
"Sadoissa
tutkimissani kertomuksissa ja henkilöhaastatteluissa yksikään uhri ei ole
ilmaissut, että hänen kohtaamisessaan avaruusolentojen kanssa olisi ollut
mitään lohdullista. Avaruusolennot eivät tarjoa mielenrauhaa. Sen sijaan
psykiatrit, jotka ovat tutkineet siepattuja, kertovat useimpien kohtaamisten
johtavan vakaviin traumoihin, joista seuraa ahdistavia painajaisia ja
pelottavia muistitakautumia. Tämä alkuperäinen pelkoreaktio yleensä väistyy
alistuneisuuden tieltä, kun ihminen alistuu siihen, että hän on välittäjä,
jonka kautta yliluonnollinen tieto kulkee. Nämä ihmiset tuntevat itsensä
ohjailluiksi roboteiksi, joilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin totella vielä
korkeammalle kehittyneitä olentoja.
Elleivät
yhteyshenkilöt ole kokonaan olentojen vallassa, he ainakin tuntevat näiden
hallitsevan heitä siinä määrin, ettei heillä ole enää minkäänlaista omaa
elämää. Jokainen päätös heidän elämässään on sidoksissa korkeampiin olentoihin.
Jos nämä viestintuojat todella tarkoittavat hyvää ja ovat henkisesti niin
korkealla tasolla kuin he yleensä väittävät, niin miksei heidän läheisyytensä
tunnu lohdullisemmalta?"
Opetus. Toiseksi
on hyvä tarkkailla opetusta. Jos se käytännössä johtaa kärsimykseen ja
aiheuttaa ongelmia ihmisille, ei se voi olla hyvästä lähteestä. Silloin sen
täytyy olla paholaisesta tai pahasta henkimaailmasta kuten todettiin, ja johon
myös Jeesus viittasi sanoessaan: ”Te olette isästä perkeleestä, ja
isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti,
ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu
valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä” (Joh
8:44).
Jotta asia tulisi selvemmäksi, katsomme sitä äskenmainitun Alice
Baileyn kirjan kautta. Siitä otetaan esille ajatus maailmanhallituksesta ja
-kansalaisuudesta mutta myös opetus perheyhteisön hajottamisesta ja
jälleensyntymästä, koska nekin tulevat samasta lähteestä.
Maailmanhallitus ja
-kansalaisuus. Se, että tuodaan esille ajatus yhdestä
maailmankansalaisuudesta ja siihen liittyvästä yhdestä maailmanhallituksesta,
voi aluksi näyttää hyvältä. Tulevassa Jumalan valtakunnassakin on
yhtäläisyyksiä samaan asiaan, koska Jumala hallitsee siellä eikä siellä ole
eroja kansallisuuksien välillä tai muita erimielisyyksiä. Ilmestyskirjan luvut
21 ja 22 ovat osoitus tämän valtakunnan ihmeellisyydestä.
Kuitenkin sama asia voi muodostua tragediaksi, jos valta
keskittyy liikaa yhdelle joukolle tai yhdelle johtajalle (sekin on
esiintynyt humanoidien opetuksessa) ja näiden tarkoitusperät ovat pahat.
Mitä enemmän valtaa jokin ryhmä tai henkilö saa, sitä suurempaa vahinkoa he
voivat saada aikaan, mikäli heidän tarkoituksensa eivät ole hyvät. Näin on
tapahtunut usean kerran historian aikana ja aluksi hyvältä näyttänyt kehitys on
voinut mennä pahasti vikaan. Hitler, Stalin ja Mao ovat vain muutamia
esimerkkejä viimeisen vuosisadan ajalta. Heidän aikanaan ja kauttaan kuoli
kymmeniä miljoonia heidän omia kansalaisiaan, joten seuraukset olivat
negatiiviset, vaikka kyseessä olivat saman maan kansalaiset. Saman toistuminen
on aina mahdollista, koska elämme syntiin langenneessa maailmassa.
Lisäksi on syytä huomioida, ettei Alice Baileyn kirjassa
esitetty ajatus maailmanliittovaltiosta ole uusi, vaan sekin oli eräänlaisessa
muodossa toteutuneena jo entisessä Neuvostoliitossa, joka koostui useista
valtioista - se oli siis lähes "maailmanliittovaltio" jo siihen
aikaan. Sen seuraukset ja historia ovat hyvin tiedossa kuten myös se, miten se
hajosi 1990-luvun vaihteessa. Baileyn kirja on siis vain vanhan toisintoa.
Perheyhteisön
hajottaminen. Kun yksi henkimaailman
tavoitteista on maailman yhdentyminen, tulee samasta lähteestä myös opetus
perheyhteisön hajottamisesta. Seuraava lainaus on Alice Baileyn kirjasta:
Ensimmäinen
yhteisö... josta jokainen yksityinen lapsi tulee normaalisti tietoiseksi on
perheyhteisö yksikkönä yhteisössä... Perheyhteisö on erottautunut vallitsevaan
eristäytyneisyyteen, itsekkyyteen ja yksilölliseen eristyneisyyteen...
Perheylpeyttä
painotetaan liikaa, mikä johtaa erilaisiin esteisiin, jotka tänä päivänä
erottavat ihmisen ihmisestä, perheen yhteisöstä... Kuitenkin tulevan
maailmanjärjestyksen aikana kouluttajat valmistavat nuoria ihmisiä... ottamaan
osaa... harmoniseen maailmaan. (41)
Pyrkimys perheyhteisön
hajottamiseen todistaa kuitenkin selvääkin selvemmin, että näiden ajatusten
takana on paha henkimaailma, jonka tarkoitus on vain varastaa, tappaa ja tuhota
(Joh 10:10).
Sillä jos
ajatellaan perheyhteisön hajottamista, josta myös nykyinen moraalinen romahdus
on esimerkkinä, on se yksi suurin syy yhteiskunnassa esiintyviin ongelmiin.
Sellaiset asiat kuin huumeiden käyttö, teiniraskaudet, nuorten
mielenterveysongelmat sekä varsinkin rikollisuus - kaikki asioita, jotka
tulevat yhteiskunnalle kalliiksi myös rahallisessa mielessä - ovat paljon
tavallisempia lapsuutensa laitoksissa ja yksinhuoltajaperheissä viettäneille,
mutta erittäin harvinaisia tavallisista ja ehjistä kodeista tuleville lapsille.
Jo pitkään
on tiedetty, että suurin syy rikosongelmiin on ehjän kodin puuttuminen, koska
rikolliset tulevat suurimmaksi osaksi kasvatus- ja lastenkodeista, eivät
ehjistä perheistä. Varsinkin isän puuttuminen kodeista on yksi suurimmista
vitsauksista ja aiheuttaa koko yhteiskunnalle monia ongelmia. Erään ohjelman
mukaan lapset, joilla ei ole isää, joutuvat 8 kertaa todennäköisemmin vankilaan
ja lisäksi heillä esiintyy muita ongelmia suhteessa useammin (20 kertaa
todennäköisemmin käyttäytymishäiriöitä, 20 kertaa todennäköisemmin raiskaajia,
10 kertaa todennäköisemmin käyttävät huumeita, 9 kertaa todennäköisemmin
jättävät koulun kesken), joten kysymys perheen eheydestä on oleellinen. Jos
pelkästään naiset kasvattavat lapsia tai heistä huolehtivat lastenkodit tai lapsista
tulee katulapsia, mihin Bayleyn kirjan opetus käytännössä vie, johtaisi se vain
suuriin sosiaalisiin ongelmiin, jotka ovat kalliita myös taloudellisesti. Siksi
voidaan sanoa suoraan, ettei sellainen opetus voi olla rakentavaa.
Seuraava
lainaus tekee edelleen selväksi, mikä merkitys on isän puuttumisella kodeista:
Puhuessani eräällä
miesten leirillä Hume Lakella Kaliforniassa mainitsin, että keskivertoisä
viettää ainoastaan kolme minuuttia laadukasta aikaa lapsensa kanssa päivittäin.
Kokouksen jälkeen eräs mies asetti tietoni kyseenalaisiksi.
"Te saarnaajat vain sanotte
asioita", hän sätti. "Viimeisimmän tutkimuksen mukaan keskivertoisä
ei käytä edes kolmea minuuttia päivässä lastensa kanssa, vaan 35
sekuntia."
Uskon
häntä, koska hän toimi Keski-Kalifornian koulujen tarkastajana. Itse asiassa
hän antoi minulle toisenkin hätkähdyttävän tilastotiedon.
Eräällä Kalifornian koulualueella 483
oppilasta oli erityisopetuksessa. Noilla oppilailla yhdelläkään ei ollut isää
kotona.
Eräällä alueella Seatlen laitamilla 61 %
lapsista on ilman isää.
Poissaoleva isä on nykyajan kirous. (42)
Samaan asiaan viittaa
vielä yksi lainaus, joka käsittelee senaikaisen ateistisen Neuvostoliiton
perhekokeilua 1920- ja 1930-luvuilla. Se koski silloin miljoonia ihmisiä ja
silloin myös käytännössä toteutettiin sitä, mistä Alice Baileyn kirja teoriassa
vain puhuu. Mm. Z.I. Lilina lausui silloin kuuluisat sanat, että "Meidän
on pelastettava nämä lapset perheen inhottavasta vaikutusvallasta. Toisin sanoen
meidän on kansallistettava ne. Heille on opetettava kommunismin aakkoset, jotta
heistä myöhemmin tulee tosikommunisteja. Tehtävämme nyt on velvoittaa äiti
antamaan lapsensa meille - valtiolle." (43)
Kuitenkaan
ei kestänyt kuin parikymmentä vuotta, kun entisen Neuvostoliiton
laajamittaisesta kokeilusta luovuttiin. Siitä luovuttiin, koska se tuotti
yhteiskunnalle niin monia sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia sekä
rikollisuutta, että se nähtiin parhaaksi lopettaa. Muutos uuteen suuntaan
siellä tapahtui 1930-luvun lopulla:
Neuvostoliitossa on
suoritettu vallankumouksesta lähtien valtavan laajaa perheinstituutioon
liittyvää kokeilua. Kun Oneida Communityssä oli kysymys 300 hengestä, on
Neuvostoliitossa kysymys vähintään 200 miljoonasta ihmisestä, jotka lisäksi
edustavat ehkä 170 kansallisuutta.
... Vuonna 1917, jo
uuden hallitusvallan toisena kuukautena, julkaistiin lakeja, jotka koskivat
avioliittoa. Kirkollinen avioliitto korvattiin siviiliavioliitolla. Avioero
myönnettiin, jos toinen puolisoista sitä anoi. Seuraavana vuonna täydennettiin
näitä lakeja määräämällä, että lapsen syntyminen sinänsä oli avioliiton
perusta. Avioliitossa ja avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen välillä ei
saanut olla mitään eroa.
... Vielä
radikaalimpi muutos tuli Venäjällä voimaan vuonna 1926 ja heti sen jälkeen myös
muissa osissa Neuvostoliittoa. Sen mukaan avioliiton rekisteröiminenkään ei
ollut välttämätöntä... Siis mitkään puolisoisen tai lasten velvollisuudet ja
oikeudet eivät olleet riippuvaisia siitä, oliko avioliitto rekisteröity vai ei.
Vuonna 1926 erotapahtuma väljeni yhä. Joko puolisot yhdessä tai jompikumpi
heistä saattoi anoa avioliiton purkamista mainitsematta siihen mitään syytä.
... Alkuvaiheessa ei
ollut minkäänlaisia seksuaalista käyttäytymistä koskevia lakeja. Vuonna 1920
abortti julistettiin lailliseksi. Toisen lain mukaan aviorikos, kaksinnaiminen
ja sukurutsaus mainittiin teoiksi, joista ei rangaista. Vallitseva asenne oli,
ettei saanut olla mitään esteitä vapaille sukupuolisuhteille eikä mitään taantumuksellista
moraalia. Syntyvyyden säännöstelyvälineitä yritettiin saada käyttöön ja
koetettiin poistaa kaikki aviotonta syntyperää koskeva häpeä.
... Seurauksena oli joka tapauksessa
avioerojen suuri eneneminen... isättömien lasten määrä kasvoi... Aborttien
lukumäärä lisääntyi joidenkin lausuntojen mukaan "kauhistuttavasti".
Naisen oli monessa tapauksessa valittava joko sosiaalinen asemansa tai
äitiys... Aborttien lukumäärän noustessa syntyväisyys kaupungeissa laski. Tästä
seikasta esitettiin huolestuneita lausuntoja jo vuonna 1926. Vuonna 1922
arvioitiin, että kodittomien lasten lukumäärä nousi noin yhdeksään miljoonaan.
... Ilmeisesti kuitenkin vanhempien ja
lasten suhteiden rikkoutuminen oli ainakin osaksi syynä siihen, että alkoi
suuressa määrin ilmetä nuorisorikollisuutta. Tästä huliganismiksi kutsutusta
ilmiöstä kirjoitettiin lehdissä 20-luvun lopulla ja 30-luvulla. Vuonna 1929
huliganismia pidettiin vaikeimpana ongelmana. Nuorisorikollisuuden määrän
sanottiin kaksinkertaistuneen vuosien 1929-1935 välillä. Kaupungeissa maleksi
nuorisoryhmiä, jotka tekivät kaikenlaista pahaa, mm. kävivät avuttomien
kansalaisten kimppuun. Puhuttiin vandalismista, varkauksista, murroista,
raiskauksista, jopa murhista, jotka olivat lisääntyneet lyhyessä ajassa.
Käänne Neuvostoliiton perhepolitiikassa
tapahtui selvästi vuosina 1934-35... Tässä ei ole tarpeen käydä selvittelemään,
millä tavalla virallinen ajattelutapa muuttui. Pääasia on, että sosiaaliset
epäkohdat ja rappeutuminen todettiin, ja alkoi voimakas propaganda
huliganismia, vastuutonta seksuaalista käyttäytymistä ja abortteja
vastaan... (44)
Jälleensyntymisen lain
opettaminen. Kolmas asia, mikä usein
tulee esille humanoidien ja meedioiden opetuksessa sekä Alice Baileyn kirjassa,
on jälleensyntyminen. Kerrotaan, miten jälleensyntymisen opettaminen tulee
olemaan yksi avaintekijä uuden maailman uskonnossa, ja miten tulee uusi
suhtautuminen seksiin ja vanhemmuuteen (moraalinen romahdus?):
Yksi tulevaisuuden
kouluttajan päätehtävistä tulee olemaan jälleensyntymisen lain opettaminen
(reinkarnaatio ja karma) ja saada näin aikaan... perusteellinen muutos
rodullisessa suhtautumisessa elämään ja seksiin, syntymään ja vanhemmuuteen.
Oppi jälleensyntymästä... tulee olemaan yksi avaintekijöistä uuden maailman
uskonnossa. (45)
Jos sitten ajatellaan
tämän opetuksen sisältöä, on se varmasti yhtä vahingollinen kuin edelliset
asiatkin. Intiassa tätä oppia sekä lehmien palvontaa pyhinä eläiminä - niihin
ei saa koskea eikä niitä saa hyödyntää - on opetettu jo vuosisatojen ajan, ja
juuri se lienee suurin syy tämän kauniin maan ongelmiin ja kurjuuteen.
Humanoidien oma uskonto (sekä meedioiden ja Alice Baileyn kirjan opetus), joka
tosiasiassa on hindulaisuutta, on siellä aiheuttanut käytännössä vain vahinkoa
ja kurjuutta, ei hyvää oloa. Sen muita oppeja ovat sellaiset asiat kuin: kaikki
tiet vievät perille, ihmisen jumaluus ja ettei ole eroa hyvän ja pahan välillä.
Rabi Maharaj, hinduguru, joka itsekin oli saman opin lumoissa, kirjoittaa
asiasta:
"Sydämeeni
koski, kun katsoin Intian kärsiviä kansanjoukkoja. Ihmettelin, miksi
länsimaiden ihmiset etsivät hengellistä tietoa Intiasta. Kokemuksesta tiesin,
että hinduismi, sen fatalistinen usko karmaan, reinkarnaatioon ja vääriin
jumaliin, oli Intian ongelmien perimmäinen syy. Oli länsimaisten ihmisten
sokeutta kääntyä etsimään valaistusta idän mystiikasta! Siinä ei ollut muuta
kuin pimeyttä, ja Intian ahdinko todisti selvääkin selvemmin, miten syvää tämä
pimeys oli. Semmoinen valtava petos saattoi olla peräisin vain siitä samasta
pirullisen älykkäästä lähteestä, joka myös ajaa miljoonat ihmiset tuhoamaan
itsensä huumeiden näennäisparatiisin takia." (46)