Todisteita jumalasta
Jumalan olemassaolon todisteet. Luonto, käsitys oikeasta ja
väärästä sekä lukuisat muut seikat viittaavat Luojan eli Jumalan olemassaoloon
Sisällys:
Onko Jumala
olemassa? Todisteita Jumalan olemassaolosta:
Jotakin
on olemassa. Se viittaa luojan olemassaoloon
Maailmankaikkeuden ja elämän alku viittaavat Jumalan
olemassaoloon, koska itsestään ne eivät ole voineet syntyä
Naturalistiset, eli ateismiin perustuvat syntyteoriat ovat
heikolla pohjalla
Luonnon
monimutkaisuus ja kauneus viittaavat Luojan olemassaoloon
Fysiikan
täsmälliset lait viittaavat suunnittelijan eli Jumalan
olemassaoloon
Raamatun
historia ja sen luotettavuus viittaa Jumalan olemassaoloon
Älykkyys, tunteet, taiteellisuus, kauneudentaju ja
kielellinen kyky ihmisissä sekä ero eläimiin viittaavat
persoonallisen Jumalan olemassaoloon ja miten hän teki
ihmisen omaksi kuvakseen
Moraalintaju ihmisissä, eli taju oikeasta ja väärästä,
viittaa Jumalan olemassaoloon ja siihen, että Jumala itse on
moraalinen olento
Uskontojen olemassaolo maailmassa viittaa Jumalan
olemassaoloon. Ihmisillä on synnynnäinen käsitys Jumalan
olemassaolosta ja että ihminen voi olla yhteydessä häneen
Ihmisten
muuttunut elämä todistaa Jumalasta. Alkoholistit,
huumeidenkäyttäjät, rikolliset ja tuhannet muut ovat
muuttuneet Jumalan voiman vaikutuksesta
Tässä
kirjoituksessa käsitellään Jumalan olemassaoloa ja siihen viittaavia
todisteita. Se on tärkeä aihe, koska jos Jumala on olemassa ja ihminen on
iankaikkinen sielu ja vastuussa Jumalalle, ei tätä aihetta voi sivuuttaa. On
suorastaan järjetöntä, jos emme halua päästä selvyyteen tästä asiasta ja
siitä, miten Jumalan yhteyteen voidaan päästä. Siihen kannattaa perehtyä.
Entä näkemykset
suhteessa Jumalan olemassaoloon? Tällä alueella on länsimaissa kolme yleistä
näkemystä: teismi, agnostisismi ja ateismi.
• Teismissä
uskotaan Jumalan olemassaoloon ja että hän on tehnyt kaiken.
• Agnostisismissa
jätetään Jumalan olemassaolo avoimeksi: Jumala ehkä on tai ehkä ei ole
olemassa. Monet eivät usko, että tätä asiaa voi tietää.
• Kolmas
vaihtoehto on ateismi, jossa kielletään Jumalan olemassaolo ja ajatellaan
hänen olevan vain ihmisten ajatuksissa ja mielissä oleva käsite. Ateistit
esiintyvät mielellään myös tieteellisinä. He tahtovat erottaa toisistaan
tieteellisen maailmankatsomuksen, jota he uskovat edustavansa, sekä
uskonnollisen maailmankatsomuksen, mutta he eivät ymmärrä, että heidänkin
näkemyksensä on uskonnollinen ja uskoon perustuva olettamus. Se on samanlainen
uskoon perustuva olettamus kuin usko Jumalaan. Mistä ateisti voi olla varma,
ettei Jumala kuulu sille sektorille ja alueelle, mistä hänellä itsellään ei
ole tietoa?
Seuraava kuva
havainnollistaa asiaa. Jos henkilö tietää vain muutaman prosentin kaikesta
tiedosta, siitä käsin hän ei voi kumota asioita, joita ei itse ole havainnut.
Jumala ja hänen olemassaolonsa voi olla sellainen asia.
JUMALAN
OLEMASSAOLON TODISTEITA
Seuraavaksi
lähdemme tutkimaan Jumalan olemassaolon puolesta puhuvia todisteita. Ne eivät
ole aukottomia todisteita, mutta niiden perusteella voidaan tehdä
johtopäätöksiä. Ne viittaavat siihen suuntaan, että Jumala todella on
olemassa.
Jotakin on
olemassa.
Ensiksi kannattaa
kiinnittää huomiota siihen, että jotakin on olemassa. Se, ettei ole pelkkää
tyhjyyttä, vaatii selityksen. Miksi on eloton ja elävä maailma? Miksi on
tähtiä, kuu ja aurinko, joka tuo valoa ja lämmittää? Miksi on ihmisiä, jotka
ajavat autolla, käyvät avaruudessa, kirjoittavat kirjoja ja pystyvät
juoksemaan, puhumaan, laulamaan tai tuntemaan tunteita? Miksi on vuoria,
kallioita, multaa, pilviä, vettä ja vesistöjä? Miksi on maalla, meressä ja
ilmassa olevia eläimiä kuten elefantteja, leijonia, matoja, kaloja, visertäviä
lintuja, perhosia tai hyttysiä? Miksi on puita ja kukkasia? Tai miksi on
hyvänmakuisia porkkanoita, omenoita, mansikoita, herneitä, appelsiineja,
banaaneja ja mustikoita, joita voidaan syödä?
Se, että
edelliset asiat ovat olemassa, vaatii selityksen. Meidän ei tulisi pitää tätä
asiaa itsestäänselvyytenä, vaan sitä pitäisi pohtia syvällisesti. Kun on vain
kaksi mahdollisuutta: jotakin on olemassa tai ei ole mitään, täytyy
löytyä selitys, miksi ensimmäinen vaihtoehto on tosi. Miksi ei ole pelkkää
tyhjyyttä sen sijaan, että voimme nähdä ympärillämme monimuotoista elämää ja
listassa mainittuja asioita. Tämä havainto on alkeellisuudessaan niin
yksinkertainen, että emme aina ole siitä edes tietoisia. Pidämme sitä
itsestäänselvyytenä, mutta kyseessä on äärimmäisen merkittävä asia. Sitä ei
pidä ohittaa kevyesti.
Niinpä se, että
jotakin on olemassa, eikä ole pelkkää tyhjyyttä ja olemattomuutta, on
ensimmäinen syy ajatella Jumalan olemassaoloa. Se ei suoraan todista asiaa
todeksi, mutta on yksi viittaus siihen suuntaan.
Kaikella on alku.
Toiseksi on huomioitava, että kaikella on alku. Tämä käsittää kaksi aluetta,
sekä elottoman maailmankaikkeuden että elämän:
Maailmankaikkeus
eli siinä olevat galaksit, tähdet, planeetat, aurinko ja muut taivaankappaleet
edellyttävät alkua.
Sillä tällä hetkellä tiedemiesten keskuudessa myönnetään yleisesti, ettei
maailmankaikkeus voi olla ikuinen ja äärettömän vanha. Se johtuu siitä, että
maailmankaikkeus on vääjäämättä menossa kohti lämpökuolemaa - kohti tilaa,
jossa kaikki lämpötilaerot ovat kadonneet ja jossa käyttökelpoisen energian
määrä vähenee ja lopulta loppuu.
Tätä energian määrän vähenemistä voidaan verrata periaatteessa siihen, kun
nuotiossa olevat puut palavat loppuun. Kun ne kerran palavat loppuun, ei niitä
voida enää uudelleen polttaa - ne ovat käyttökelvottomia. Se osoittaa, miten
käyttökelpoinen energia vähenee koko ajan, ja että jossakin täytyy olla
ehdoton alku ja raja, jota pidemmälle ei päästä. Sitä voidaan nimittää
nollahetkeksi. On täytynyt olla hetki, jolloin kello, joka raksuttaa kohti
lämpökuolemaa, on lähtenyt käyntiin ja jolloin se pysähtyy. Tämä koskee sekä
omaa aurinkoamme että muita taivaankappaleita, jotka edelleen säteilevät
energiaa.
Kaikella on siis alku, eikä kysymystä luomisesta voida välttää.
Maailmankaikkeuden alku on eräs viittaus Jumalan olemassaoloon. Sir Fred
Hoyle selittää kirjassaan Maailmankaikkeuden kehitys tätä
merkillistä paradoksia:
Jotta luominen
olisi tarpeeton, pitäisi maailmankaikkeuden rakennusaineen olla äärettömän
vanhaa. - - Vetyhän muuttuu vähitellen heliumiksi - . Kuinka siis on
mahdollista, että maailmankaikkeus on vielä nykyisinkin melkein pelkkää vetyä?
Jos aine olisi äärettömän vanhaa, se olisi täysin mahdotonta. Kun siis
maailmankaikkeus on sellainen, miksi sen olemme havainneet, emme voi välttää
kysymystä sen luomisesta.
Myös elämällä
on alku.
Toinen tärkeä
havainto on elämän esiintyminen maapallolla. Myöskään se ei voi olla ikuista
ja siihen on yksinkertainen syy: auringon rajallinen olemassaoloaika asettaa
tarkat rajoitukset elämälle. Sillä kun aurinko ei ole voinut olla ikuisesti
olemassa ja tuomassa lämpöä ja valoa maan päälle, ei ole voinut olla
elämääkään. Ilman aurinkoa lämpötila olisi lähes - 273 °C, olisi pimeää ja
vesi olisi jäätyneenä, eikä niissä olosuhteissa mikään tunnettu elämänmuoto
voisi menestyä. Siksi on mahdotonta, että elämä maapallolla olisi ikuista,
koska aurinkokaan ei ole sitä.
Johtopäätös
siis on, että sekä elottomalla maailmankaikkeudella että elämällä on oltava
alkuhetki. Kumpikaan niistä ei ole ikuista, joten kysymystä luomisesta ja
Jumalasta ei voi ohittaa.
Aiheeseen
liittyvät hyvin seuraavat jakeet. Raamattu viittaa siihen, että näkyvissä
olevien asioiden takana täytyy olla niitä mahtavampi voima. Tähän paras
selitys on yliluonnollinen Jumala, jonka teot todistavat hänen
olemassaolostaan. Kaikella on yleensä tekijänsä, ja se pätee myös
maailmankaikkeuteen ja elämään siinä:
- (Room 1:19,20)
sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän
keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
20 Sillä
hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa,
ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä,
niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
- (Ps 19:2)
Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä
tekoja.
Naturalistiset
teoriat ovat heikolla pohjalla.
Edellä tuotiin
esille kaksi tärkeää asiaa: elottomalla maailmankaikkeudella sekä elämällä on
oltava alkuhetki. Ne eivät voi olla ikuisia.
Miten
sitten materialistit yrittävät selittää samaa asiaa? He myöntävät, ettei
maailmankaikkeus ole ikuinen ja että elämällä on alku, mutta sanovat kaiken
syntyneen itsestään, ilman Jumalan osuutta asiaan.
Kuitenkin jos
tarkastellaan heidän vaihtoehtoisia ja naturalistisia teorioitaan, ei niillä
ole mitään kunnollista pohjaa. Päinvastoin, heidän teoriansa ovat todisteita
vailla, jonka tosiseikan useat tiedemiehet ovat myöntäneet. Seuraavaksi
tutkimme heidän teorioitaan.
Maailmankaikkeuden alku
on
asia, joka täytyy selittää naturalistisessa maailmankatsomuksessa. Tällä
hetkellä yleisin teoria on alkuräjähdysteoria, jossa kaiken – galaksit,
tähdet, aurinko, planeetat, meri ja vesi, kalliot, ihminen, linnut, elefantit,
hyttyset, kukat – oletetaan syntyneen tyhjästä itsestään. Mikään käytännön
havainto ei kuitenkaan viittaa siihen, että asiat voivat ilmaantua tyhjästä.
Tämä teoria on vastoin luonnonlakeja. Lisäksi useat tiedemiehet kiistävät
tämän teorian paikkansapitävyyden (Kuvaavaa asialle on, että v. 2004 tätä
teoriaa epäilleet sekulaarit tutkijat kirjoittivat avoimen kirjeen New
Scientist-lehteen. Yli sata muuta kosmologia tuki kirjettä. Kirjeessä
sanottiin: ”Avoin ajatustenvaihto puuttuu, epäilyä ja toisinajattelua ei
suvaita. Millään muulla fysiikan alalla ei voi alati turvautua uusiin
hypoteeseihin teorian ja havaintojen välisen kuilun umpeen kuromiseksi.”).
Uusin tieto eroaa teorian ennusteesta riittävästi tappaakseen big
bang-kosmologian (Fred Hoyle, The Big Bang in Astronomy, 92 New Scientist 521,
522-23 / 1981)
Vanhana kosmologina näen nykyisen havaintoaineiston kumoavan teoriat
maailmankaikkeuden synnystä, kuten myös useat teoriat aurinkokunnan synnystä.
(H. Bondi, Letter, 87 New Scientist 611 / 1980)
Siitä, onko big
bang-oletus oikea vai ei, on keskusteltu huomattavan vähän …suuri joukko sen
kanssa ristiriidassa olevia havaintoja selitetään lukuisilla perusteettomilla
oletuksilla tai yksinkertaisesti sivuutetaan.
(nobelisti H. Alfven, Cosmic Plasma 125 / 1981)
Fyysikko Eric Lerner: ”alkuräjähdys on vain mielenkiintoinen taru, jota
ylläpidetään tietyssä tarkoituksessa” (Eric Lerner: A Startling Refutation
of the Dominant Theory of the Origin of the Universe, The Big Bang Never
Happened, NY: Times Books, 1991).
”Turha väittää,
että ei mistään syntyy jotakin, kun kuka tahansa matemaatikko ymmärtää sen
olevan pelkkää pötyä” (Ron Rosenbaum: ”Is the Big Bang Just a Big Hoax? David
Berlinski Challenges Everyone.” New York Observer 7.7.1998)
Alkuräjähdysteoria
on myös kaiken logiikan ja terveen järjen vastainen, kun siinä oletetaan, että
tyhjästä tai nuppineulan kokoisesta tilasta syntyi koko nykyinen
maailmankaikkeus ja elämä.
Mutta voiko
tyhjästä tai nuppineulan kokoisesta tilasta tulla mitään? Tätä teoriaa ja
asiaa voi verrata siihen, että joku ottaa tulitikkurasian
(se on paljon
suurempi kuin nuppineula)
käteensä, ja sanoo sitten, että sen sisältä tulee kaikenlaisia asioita. Hän
väittää, että kyseessä on tieteellinen fakta eikä sitä kannata epäillä, koska
kaikki järkevät tiedemiehet uskovat siihen. Niinpä, hänen sanojensa mukaan,
rasian sisältä on mahdollista tulla rasiaa moninkertaisesti suurempia ja
monimutkaisempia asioita kuten:
• Norsu ja ruoho,
jota norsu syö
• tuhat kiloa
painava kivi, muut kivet ja kalliot
• Lujaa juokseva
gepardi ilmaantuu samasta rasiasta tai tyhjyydestä
• Karjuvia
leijonia
• Lintuja, jotka
osaavat lentää ja visertää
• Hyttysiä, joita
linnut voivat syödä
• Kalat ja meri
niiden ympärille ovat syntyisin samasta pikkurasiasta
• Kauniita ja
tuoksuvia kukkia sekä kymmeniä metrejä korkeita puita tulee samasta rasiasta
• Miljardit
galaksit, tähdet ja planeetat tulevat samasta rasiasta
• Aurinko, joka
lämmittää ja antaa valoa
• Ihmisiä, jotka
voivat puhua ja tuntea tunteita: itkeä, nauraa, vihastua, pelätä, surra,
ihastua ja rakastua.
• Hyvältä
maistuvia mansikoita, banaaneja, mustikoita, herneitä, viinirypäleitä ja
pähkinöitä. Niidenkin uskotaan ilmaantuneen samasta pikkurasiasta
Voiko edellistä
teoriaa epäillä? Varmasti voi. On maailman suurin ihme, jos kaikki edelliset
ja ympärillämme olevat asiat ovat syntyneet itsestään rasian tai nuppineulan
kokoisesta tilasta, joka on niitä monin verroin pienempi. Se on täysi
mahdottomuus ja logiikan vastaista, koska pelkkä olematon ei voi aiheuttaa
olemassaoloaan. Jotakin täytyy olla ensin olemassa ennen kuin jotain voi
syntyä. Miten ”nuppineula” tai sitä pienempi tila voi muuttua itsestään
hyvänmakuisiksi mansikoiksi, lentäviksi linnuiksi, autolla ajavaksi ihmiseksi,
kuumaksi auringoksi, karjuvaksi leijonaksi, lisääntymiskykyisiksi eliöiksi,
kaloiksi ja valtamereksi niiden ympärille, kallioiksi ja kaikeksi mitä on
olemassa? Jos uskomme tällaiseen teoriaan, emme varmastikaan ole viisaita.
Joudumme hylkäämään terveen järjen.
Galaksien ja
tähtien synty.
Entä galaksien ja
tähtien synty? Sitäkään ei ole pystytty todistamaan. Usko niiden syntyyn
itsestään on hataralla pohjalla:
En halua väittää että todella ymmärtäisimme galaksien syntyprosessin.
Galaksien syntyteoria on yksi astrofysiikan suurista ratkaisemattomista
ongelmista ja ratkaisu näyttää tänä päivänä olevan kaukana. (Steven Weinberg:
Kolme ensimmäistä minuuttia, s. 88)
Suuri ongelma
kuitenkin on: "Kuinka kaikki sai alkunsa?" Kuinka kaasu, josta galaksit
syntyivät, alun perin kerääntyi yhteen, jotta tähtien syntyprosessi ja suuri
kosminen sykli saattoivat käynnistyä?... Meidän on siksi löydettävä
fysikaalisia mekanismeja, jotka synnyttävät tihentymiä maailmankaikkeuden
tasaiseen aineeseen. Tämä kuulostaa kovin helpolta, mutta johtaa itse asiassa
hyvin syvällisiin ongelmiin. (Malcolm S. Longair: Räjähtävä maailmankaikkeus,
s. 93)
Pelottavaa siinä
on se, että ellei kukaan meistä tietäisi etukäteen tähtien olevan olemassa,
etulinjan tutkimus tarjoaisi paljon vakuuttavia syitä, miksi tähtiä ei voisi
koskaan syntyä.
(Neil
deGrasse Tyson, Death by Black Hole: And Other Cosmic Quandaries, p. 187, W.W.
Norton & Company, 2007)
Abraham Loeb:
"Totuus on, että emme ymmärrä tähtien muodostumista perustavanlaatuisella
tasolla."
(Lainattu Marcus Chownin artikkelista Let there be light, New Scientist
157(2120):26-30, 7 February 1998)
Aurinkokunnan
synnystä
on useita
teorioita, mutta kaikki ovat epävarmoja:
Nykyäänkin, vaikka
astrofysiikka on edistynyt suunnattomasti, monet teoriat aurinkokunnan
alkuperästä ovat epätyydyttäviä. Tiedemiehet ovat yhä erimielisiä
yksityiskohdista. Yleisesti hyväksyttyä teoriaa ei ole näkyvissä. (Jim Brooks:
Näin alkoi elämä, s. 57)
"Kaikki esitetyt olettamukset aurinkokunnan alkuperästä sisältävät vakavia
puutteita. Tämänhetkinen johtopäätös onkin, että aurinkokuntaa ei voi olla
olemassa." (Jeffreys, H., The Earth: Its Origin, History and Physical
Constitution, 6th edition, Cambridge University Press, 1976, p. 387)
Elämän synty.
Entä
elämän synty? Materialistisesti ajattelevat tiedemiehet haluavat uskoa elämän
syntyneen itsestään, mutta tämä näkemys on helppo kyseenalaistaa, koska sen
puolesta ei ole yhtään käytännön todistetta. Ei ole mitään kokemuksellista
tietoa, että eloton aine pystyy tuottamaan elämää – että jokin kuollut kivi
tai samanlainen eloton asia alkaa yhtäkkiä liikkua, lisääntyä, syödä, nukkua,
puhua tai tuntea erilaisia tunteita. Mikään ei viittaa tällaiseen, vaan mitä
enemmän tietoa on kertynyt, sitä suuremmaksi ongelmaksi elämän syntyminen
itsestään on havaittu. Kuilu elävän ja elottoman aineen välillä on havaittu
liian suureksi.
Seuraava
lainaus liittyy aiheeseen. Siinä haastateltiin Stanley Milleriä hänen elämänsä
loppupuolella. Hän on tullut tunnetuksi elämän syntyyn liittyvistä kokeistaan.
J. Morgan kertoo haastattelusta:
Hän suhtautui
välinpitämättömästi kaikkiin ehdotuksiin elämän alkuperästä ja piti niitä
“hölynpölynä” tai “paperikemiana”. Hän suhtautui eräisiin hypoteeseihin niin
halveksuen, että kun kysyin hänen mielipidettään niistä, hän vain puristeli
päätään, huokaisi syvään ja hihitti – aivan kuin yrittääkseen torjua
ihmiskunnan mielettömyyttä - - Hän myönsi, että tieteentekijät eivät ehkä
koskaan tule tarkasti tietämään, milloin ja miten elämä sai alkunsa. “Me
yritämme keskustella historiallisesta tapahtumasta, joka poikkeaa hyvin paljon
tavanomaisesta tieteestä”, hän huomautti. (1)
Elämän suhteen on
siis vain yksi looginen vaihtoehto eli Jumala on luonut elämän. Sillä selvä
sääntö on, että elämää syntyy vain elämästä, eikä tähän sääntöön ole löydetty
yhtään poikkeusta. Tämä viittaa ensimmäisten kasvien ja eläinten kohdalla
maapallon ulkopuoliseen lähteeseen, Jumalaan.
Monet
ateistiset tiedemiehet ovat haluttomia myöntämään tätä näkemystä todeksi,
mutta jos heidän näkemyksensä on tosi, pitäisi todisteet sen puolesta tuoda
esiin. Siihen he eivät ole pystyneet. Ongelma on siinä, että nämä ihmiset
eivät halua hyväksyä Jumalaa Luojana eivätkä antaa kunniaa hänelle. Siksi he
turvautuvat toisenlaisiin ja aivan ilmeisesti valheellisiin selityksiin.
- (1 Moos 1:1)
Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
- (Room 1:19,20)
sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän
keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
20 Sillä
hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa,
ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä,
niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
- (Ilm 4:11)
"Sinä, meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan
ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki, ja sinun
tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut".
- (Ilm 10:5,6) Ja
enkeli, jonka minä näin seisovan meren päällä ja maan päällä, kohotti oikean
kätensä taivasta kohti
6 ja vannoi hänen
kauttansa, joka elää aina ja iankaikkisesti, hänen, joka on luonut taivaan ja
mitä siinä on, ja maan ja mitä siinä on, ja meren ja mitä siinä on, ettei enää
ole oleva aikaa,
- (Ilm 14:7) Ja
hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia,
sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt
taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet".
Välimuotojen puute – viittaus Luojaan.
Sitten
kannattaa kiinnittää huomiota nykyisten kasvi- ja eläinlajien alkuperään.
Niiden olemassaololle on kaksi vastakkaista näkemystä: joko Jumala on luonut
kasvit ja eläimet tai ne kaikki ovat kehittyneet yksinkertaisesta alkusolusta
nykyisiin muotoihinsa, kuten evoluutioteoriassa edellytetään. Ei ole muita
vaihtoehtoja kuin nämä kaksi eli Jumalan luomistyö tai kehittyminen itsestään.
Mihin sitten
todistusaineisto viittaa? Evolutionistit haluavat uskoa, että eliöt ovat
kehittyneet yhdestä alkusolusta, ja että on olemassa välimuotoja eri lajien
välillä, mutta sitä on ollut mahdoton havaita. Kukaan ei ole voinut esittää
siitä ainoatakaan todistetta. Darwinin peipot, muuntelu bakteereissa,
koivumittareissa ja muissa lajeissa on aina muuntelua perusryhmien sisällä.
(Lähes aina, kun evolutionistit puhuvat evoluution todisteista, viittaavat he
sopeutumiin, jossa esim. bakteerit sopeutuvat paremmin ympäristöönsä. Siksi
tärkeä kysymys on selvittää, mitä evoluutiolla tarkoitetaan; makroevoluutiota
eli uusien lajien syntyä vai vain sopeutumisia ja muutoksia. Jälkimmäisen
asian kaikki myöntävät, eikä siitä ole epäselvyyttä, mutta kiista koskee
ensimmäistä aluetta. Jos tätä kysymystä ei ensin käsitellä, ei asiassa voida
päästä eteenpäin.). Peipot, koivumittarit ja bakteerit eivät ole
muuttuneet sitä kautta joiksikin toisiksi lajeiksi.
Entä
fossiiliaineisto? Se on paras keino saada selville, mitä on tapahtunut
menneisyydessä. Jos näemme fossiileissa asteittaisen kehityksen -
yksinkertaisesta alkusolusta nykyisiksi muodoiksi, voidaan sitä pitää hyvänä
todisteena evoluutioteorian puolesta. Toisaalta jos asteittaista kehitystä ei
ole havaittavissa fossiileissa, viittaa se lajien erillisyyteen alusta alkaen
ja että ne ovat saaneet alkunsa luomisen kautta.
Mihin siis
todistusaineisto viittaa? Tästä aiheesta monet tunnetut eturivin paleontologit
ovat antaneet suoria lausuntoja. He kiistävät välimuotojen olemassaolon ja
myöntävät, ettei fossiileissa ole havaittavissa asteittaista kehitystä, vaikka
sen pitäisi olla evoluutioteorian perusedellytys. Tässä on samanlainen ongelma
kuin se, ettei kukaan ole voinut todistaa elämän syntyneen itsestään. Selvät
todisteet kummankin näkemyksen puolesta puuttuvat.
Katsomme
muutamia kommentteja, jotka käsittelevät samaa aihetta. Ne osoittavat, että
välimuotojen puute perusryhmien välillä on todellinen ongelma, jota ei ole
ratkaistu. Todistusaineisto sopii paremmin siihen malliin, että lajit ovat
olleet valmiita ja toisistaan erillisiä alusta alkaen. Niiden on täytynyt
saada alkunsa luomisen kautta. Tämä viittaa Jumalan olemassaoloon.
Kommenteissa on
mukana myös tunnetun ateistifilosofin Richard Dawkinsin lausunto. Se on hänen
kirjastaan Sokea kelloseppä (s. 240,241). Dawkins ei ole paleontologi,
mutta hän viittaa samaan asiaan eli asteittaisen kehityksen puuttumiseen.
Dawkins viittaa kommentissaan myös siihen, ettei fossiiliaineisto ole vielä
täydellinen, mutta se on huono argumentti. Sillä kun fossiileja on kaivettu
maasta kymmeniä miljoonia, eikä niissä ole havaittavissa välimuotoja ja
asteittaista kehitystä, ei niitä varmastikaan ole siinäkään aineistossa, joka
on vielä maan sisällä:
Dawkins: Darwinin
ajoista lähtien evoluution tutkijat ovat tienneet, että ikäjärjestykseen
asetetut fossiilit eivät muodosta pienten, juuri ja juuri havaittavissa
olevien muutosten sarjaa. - - Esimerkiksi 600 miljoonan vuoden takaiset
kambrikauden kerrostumat ovat vanhimpia, joissa on fossiileja useimmista
selkärankaisten pääjaksoista. Monet niistä ovat lisäksi jo varsin pitkälle
kehittyneitä. Koska varhaisempia fossiileja ei ole, ne näyttävät ilmaantuneen
näihin kerrostumiin tyhjästä… Koulukunnasta riippumatta kaikki evoluution
kannattajat ovat kuitenkin sitä mieltä, että tällä kohdalla fossiililöydöissä
on ammottava aukko.
Paleobiologisten
tosiasioiden perusteella ei ole mahdollista laatia edes jonkin eliön
evoluution irvikuvaa. Fossiiliaineisto on nyt niin täydellinen, että - -
välimuotosarjojen puuttumista ei voida lukea aineiston niukkuuden tiliin.
Aukot ovat todellisia, eikä niitä tulla koskaan täyttämään. (Ruotsalaisen
kasvitieteilijä Heribert Nilssonin lausunto noin 50 vuotta sitten [2])
Fossiiliaineiston
suurin mysteeri on, ettemme ole löytäneet elävän elämän historialle mitään
selkeää, kehitystä kohden vievää tekijää… olemme asettaneet löydökset omien
toivomustemme mukaiseen järjestykseen, jollaista todellisessa maailmassa ei
oikeastaan olekaan.
(Stephen J. Gould: ”The Ediacaran Experiment”. Natural History, vol. 93, Feb.
1984, p.23)
Menimmepä miten
kauas tahansa maapallolla aikaisemmin eläneiden eläinten fossiilien sarjassa,
emme tapaa jälkeäkään eläinmuodoista, jotka olisivat suurten ryhmien tai
pääjaksojen välillä olevia muotoja… Eläinkunnan suurimmat ryhmät eivät sulaudu
toisiinsa. Ne ovat ja ovat olleet kiinteitä alusta asti… Varhaisimmistakaan
kerrostuneista kivilajeista ei tunneta yhtään eläintä, jota ei voitaisi kohta
sijoittaa omaan pääjaksoonsa tai suureen ryhmäänsä… Tämä välimuotojen
täydellinen puuttuminen eläinten suurten ryhmien väliltä voidaan tulkita vain
yhdellä tavalla…Jos olemme halukkaat ottamaan tosiasiat sellaisina kuin ne
ovat, meidän on uskottava, ettei sellaisia välimuotoja ole koskaan ollutkaan,
eli toisin sanoen, nämä suuret ryhmät ovat aivan alusta asti olleet samassa
suhteessa toisiinsa kuin ne ovat nykyään. (Austin H. Clark: The New Evolution,
s. 189)
Edesmennyt Dr Colin Patterson oli British Museumin (luonnonhistoria) vanhempi
paleontologi – evoluution kannattaja ja fossiiliasiantuntija. Hän kirjoitti
merkittävän kirjan evoluutiosta – mutta kun joku kysyi häneltä, miksi hänen
kirjassaan ei ollut yhtään kuvaa välimuodoista (siirtymävaiheessa olevista
eliöistä), hän kirjoitti seuraavanlaisen vastauksen:
”Yhdyn täysin mielipiteeseesi koskien kehitysopillisten, siirtymävaiheessa
olevien eliöiden kuvituksen puuttumista kirjassani. Jos olisin tietoinen
ainoastakaan sellaisesta, fossiilista tai elävästä, olisin mielelläni
sisällyttänyt ne kirjaani. Ehdotat, että täytyisi käyttää taiteilijaa
havainnollistamaan sellaisia välimuotoja, mutta mistä hän saisi tiedot
piirustuksiinsa? Rehellisesti sanottuna en voisi hankkia hänelle näitä
tietoja, ja jos minun pitäisi jättää asia taiteilijan näkemyksen varaan, eikö
se johtaisi lukijaa harhaan?
Kirjoitin
tekstin kirjaani neljä vuotta sitten
[kirjassa hän
kertoo uskovansa joihinkin välimuotoihin]. Jos minun pitäisi kirjoittaa se
nyt, luulen, että kirja olisi melko erilainen. Gradualismi (vähittäinen
muuttuminen) on käsite, johon uskon. Ei vain Darwinin arvovallan vuoksi,
vaan koska käsitykseni genetiikasta tuntuu edellyttävän sitä. Kuitenkin on
vaikea väittää [kuuluisaa fossiiliasiantuntijaa Step-hen J.] Gouldia ja
American museumin väkeä vastaan, kun he sanovat, että välimuotofossiileja ei
ole olemassa. Paleontologina työs-kentelen paljon filosofisten ongelmien
parissa tunnistaessani eliöiden muinaismuotoja fossiiliaineistosta. Sanot,
että minun pitäisi vähintäänkin ’esittää valokuva fossiilista, josta tietty
eliöryhmä kehittyi.’ Puhun suoraan – ei ole olemassa yhtäkään sellaista
fossiilia, joka kelpaisi aukottomaksi todisteeksi.” (3)
Luonnon
monimutkaisuutta ja kauneutta
voidaan pitää
yhtenä syynä, joka viittaa luomiseen ja Jumalan olemassaoloon. Jos alkusynty
itsessään olisi mahdollinen (mitä sen ei ole havaittu olevan), täyttäisi
luonnon todennäköisesti jokin yksinkertainen solumassa. Sen sijaan voimme nyt
nähdä luonnon kauneutta ja monimutkaisia rakenteita ympärillämme: kukkia,
puita, kauniita eläimiä tai soluja, joista yksinkertaisinkin sisältää
DNA:ssaan monimutkaista informaatiota. Itse asiassa mitä kauniimpia ja
monimutkaisempia rakenteita näemme, sitä todennäköisemmin niiden takana on äly
ja niitä mahtavampi voima. Luomisesta tällaiset asiat on helppo selittää mutta
ei sattumasta. Pelkkä sanonta ”evoluutio teki sen” ei riitä selittämään
kaikkea kauneutta ja monimutkaisuutta. Tällaista maagista ajattelua esiintyy
usein naturalistisessa ajattelussa.
Jotkut voivat kieltää älykkään suunnittelun olemassaolon, mutta
siinä he tekevät suuren virheen. Heidän ei tarvitse muuta kuin katsoa peilistä
omaa olemustaan, niin heidän pitäisi tulla toisiin johtopäätöksiin. Ei ole
järkevää otaksua, että esim. seuraavat pään alueella olevat asiat olisivat
syntyneet itsestään jostain kivestä tai alkukaasusta:
• Yksilöllinen ulkonäkö
• Tukka, joka kasvaa pään
alueella
• Silmäluomet, jotka menevät
kiinni nukkuessa
• Hengitys, joka voi tapahtua
suun tai nenän kautta
• Hajuaisti nenän kautta ja
kuuloaisti korvien kautta
• Suu, jossa on hampaat ja
kieli syömistä varten sekä ruokatorvi, josta ruoka kulkeutuu mahalaukkuun
• Kielessä ja suussa on
makuaisti
• Suuta ja kieltä voidaan
käyttää myös puhumiseen ja laulamiseen
• Pään sisällä ovat aivot,
jotka ovat monimutkaisempia kuin mikään tunnettu asia maailmankaikkeudessa.
Niiden kautta ihminen voi suunnitella ja ajatella asioita
• Tunteet kuten rakkaus,
ihastuminen, ilo, suru, viha ja pelko ovat myös asioita, joiden tiedämme
liittyvän pään alueelle eikä esim. jalkoihin
Eräs osoitus luonnon
käytännöllisistä rakenteista on se, miten jatkuvasti etsitään älykkäitä
ideoita luonnosta ja sovelletaan niitä käyttöön. Esim. lintujen siivistä on
saatu ideoita lentokoneiden siipien suunnitteluun. Toinen esimerkki ovat
japanilaisten huippunopeiden junien keulat, jotka on suunniteltu
kuningaskalastajan nokkaa mallina käyttäen. Näin junat on saatu
hiljaisemmiksi, nopeammiksi ja ne kuluttavat vähemmän sähköä.
Tuoreessa
suomalaisessa tiedelehdessä (Tiede 3/2014) kerrotaan lisää esimerkkejä siitä,
miten luonnosta on etsitty mallia teknologisessa suunnittelussa. Eräs
artikkeli kertoo, miten ottamalla mallia simpukankuoren helmiäisestä
kanadalaiset tutkijat saivat lasilevyn 200 kertaa tavallista
iskunkestävämmäksi. Toinen artikkeli samassa lehdessä kertoo, miten
granaattiomenan rakennetta matkimalla akuista saa entistä kestävämpiä.
Tällaiset esimerkit viittaavat kaikki älykkääseen suunnitteluun luonnossa, ja
miten sitä voidaan käyttää hyväksi. Monet tekniset ratkaisut ovat saaneet
alkunsa tätä kautta. Suunnitelmallisuus ja monimutkaisuus luonnossa ovat
ilmeisiä ja niitä voidaan pitää Jumalan olemassaolon todisteena.
Toisinaan
jotkut tiedemiehet ovat kuitenkin esittäneet, että he olisivat itse pystyneet
suunnittelemaan parempia rakenneratkaisuja kuin mitä nyt on havaittavissa
luonnossa. He hylkäävät ajatuksen älykkäästä suunnittelusta ajatellen, että
kaikki monimutkaiset muodot ovat kehittyneet sattuman kautta. Paljon
loogisempaa on kuitenkin uskoa, että monimutkaiset rakenteet sekä järki,
tunteet ja aistit ovat ilmaantuneet luomisen kautta. On ylimielinen ajatus
hylätä ajatus älykkyydestä jo alusta alkaen. Kukaan ei pysty tai ei ole
pystynyt osoittamaan, miten kiven sirun kaltaisesta elottomasta aineesta voi
tulla eläviä olentoja, joilla on tunteet, järki ja jotka ovat rakenteeltaan
monimutkaisia. Se, että uskoo tällaisten asioiden syntyneen itsestään, ei ole
viisasta. Seuraava lainaus viittaa aiheeseen:
Vuoden 1988
Britannica tietosanakirjan osassa 18 on kehitysoppia koskevassa luvussa mm.
seuraava asiantuntijalausunto: ”Käytännön näkökulmasta katsottuna on
käsittämätöntä, että kilpikonna voi uida, hevonen juosta, ihminen kirjoittaa
ja lintu tai lepakko lentää rakenteilla, jotka perustuvat samankaltaisiin
luuston rakenteisiin. Insinööri voisi suunnitella sopivammat jäsenet kutakin
tarkoitusta varten. Mutta jos hyväksytään, että kaikki nämä luustot ovat
periytyneet yhteisestä kantamuodosta ja muotoutuneet vain erilaisten
kehitysvaiheiden myötä, samankaltaisille rakenteille voidaan löytää järkevä
peruste.” Lausuma sai Paul Nelsonin arvostelemaan tätä kehitysopillista
näkemystä seuraavasti: ”Ha! Esitelkää minulle insinööri, joka pystyy
suunnittelemaan paremman rakenteen kuin mitä lepakon tai linnun siipi on!
Näyttäkää minulle insinööri, joka pystyy suunnittelemaan torakalle paremman
jalan! Ajatus on mieletön. Mistä tämän tyyppisten ajatusten esittelijät
tulevat? Me olemme todella kaukana siitä osaamisesta, jota on vaadittu
eläinten rakenteiden tekemiseen – olemme maailmankaikkeuden toisella puolella,
miljoonien valovuosien päässä, miljoonien. Me emme edes tajua kysymyksen
pakottavuutta.
Ajatelkaa:
torakan jalka korjaa itsensä, aistii ympäristönsä tarkemmin kuin mikään
robotti, on varustettu kauttaaltaan tuntokarvoilla ja rasitusaistimilla,
tilareseptoreilla jne., joista emme pysty arvioimaan kuin murto-osan. Torakka
ei tarvitse polttoainetta, sähkövirtaa tai paineilmaa. Vain hiukan jätettä,
josta kasvamalla muodostuu jalan yleisrakenne, joka lujuusominaisuuksiltaan
saa titaanin tuntumaan muovailuvahalta. Jos torakka olisi ihmisen kokoinen, se
etenisi helposti n. 300 km:n tuntinopeudella. Tätä vertailua voisi jatkaa
loputtomiin… Tietosanakirjan kirjoittaja ei todennäköisesti tajua mitä
kirjoittaa – sanoa tällaista hakuteoksessa on todella tyhmää… Insinöörinä olen
tässä kirjoittajassa havainnut korkeinta mahdollista älyllistä
ylimielisyyttä”. (gnelson@falstaff.mae.cwru.edu,)
(4)
Sama asia,
suunnitelmallisuus, tulee ilmi tunnetun filosofin Sokrateen sekä Darwinin
puheissa. Kumpikin ymmärsi, että aistit ovat monimutkaisia ja että niiden
kehittyminen itsestään tuntuu järjenvastaiselta. Kuitenkin vain Sokrates teki
asiasta oikean johtopäätöksen ja ymmärsi suunnittelijan vaikutuksen:
Darwin: Olettamus, että silmä kaikkine jäljittelemättömine laitteineen, joiden
tarkoituksena on sovittaa polttopiste eri etäisyyksille, päästää sisään
erisuuruisia valomääriä ja oikaista pallomuodosta ja värityksestä johtuvia
erehdyksiä, on muodostunut luonnollisen valinnan vaikutuksesta, tuntuu,
myönnän sen, peräti järjenvastaiselta. (5)
Sokrates: Oletko
sitä mieltä, että hän, joka aikojen alussa teki ihmiset, antoi aistimet heidän
hyödykseen, silmät jotta he näkisivät mikä on nähtävää, korvat jotta
kuulisivat mikä kuultavaa. - - Eikö sinusta sekin osoita harkintaa, että
silmät on suljettu luomilla kuin ovilla, jotka avautuvat kun silmiä tarvitaan,
unessa menevät kiinni, ja jotta tuulet eivät niitä vioittaisi niihin
laitettiin ripset kuin siivilät, ja silmien päälle levitettiin kulmakarvat
räystääksi, jotta päästä tippuva hiki ei aiheuttaisi vahinkoa; kuulo
puolestaan ottaa vastaan kaikki äänet, mutta ei tule koskaan täyteen; - - kun
kaikki on näin suunnitelmallista, kysyn vielä, onko se sattuman vai harkinnan
aikaansaannosta? (6)
Fysiikan lait
ovat
eräs viittaus suunnittelijan olemassaoloon. Merkillistä näissä laissa on, että
ne voidaan matemaattisesti määritellä. Sattuma tuskin voi tuottaa tällaisia
tarkkoja matemaattisia suhdelukuja, joita ihminen voi havaita tutkiessaan
luontoa. G. Galilei kirjoittikin aikanaan: ”Luonnon suurta kirjaa voivat
lukea vain ne, jotka ymmärtävät kieltä, jolla se on kirjoitettu. Ja se kieli
on matematiikka” (7). Englantilainen tähtitieteilijä James Jeans totesi
vuosisatoja myöhemmin: ”Maailmankaikkeus näyttää puhtaan matemaatikon
suunnittelemalta” (8).
Katsomme
lainausta, joka käsittelee samaa asiaa, matemaattisuutta maailmankaikkeudessa.
Teoreettinen fyysikko ja kosmologi Paul Davies esittää muutamia esimerkkejä,
joissa ilmenevät matemaattiset säännöt. Hän mainitsee mm. putoavat kappaleet,
magneetit, kaasut, planeettojen liikkeet ja painovoiman. Tällaiset faktat
viittaavat suunnittelijan eli Jumalan olemassaoloon:
Kahdessa
sekunnissa pallo putoaa neljä kertaa niin kauas kuin yhdessä sekunnissa,
kolmessa sekunnissa yhdeksän kertaa niin kauas jne. Koululaiset oppivat tämän
lain ’luontoa koskevana tosiasiana’ ja tavallisesti jatkavat eteenpäin
ajattelematta asiaa juuri sen enempää. Mutta minä haluan pysähtyä juuri tähän
ja kysyä miksi. Miksi sellainen matemaattinen sääntö toimii putoavien
kappaleiden tapauksessa? Mistä sääntö tulee? Ja miksi sääntö on tuollainen
eikä toisenlainen?
Annanpa toisen
esimerkin fysiikan laeista; lain, joka teki minuun suuren vaikutuksen
kouluaikoinani. Se koskee tapaa, jolla magneetit menettävät otetta toisistaan
välimatkan kasvaessa. Pannaan magneetit vierekkäin ja mitataan niiden välinen
voima, kun välimatkaa kasvatetaan. Huomaamme, että voima heikkenee
verrannollisena etäisyyden kuutioon; jos siis kaksinkertaistamme
magneettien välimatkan, voima heikkenee kahdeksasosaan, jos matka
kolminkertaistetaan, voima on 1/27, jne. Taaskin minun täytyy kysyä miksi?
Jotkin fysiikan
lait kantavat keksijänsä nimeä, kuten kaasuja koskeva Boylen laki, joka sanoo,
että jos tietyn kaasumäärän lämpötila pidetään vakiona ja tilavuus
kaksinkertaistetaan, kaasun paine laskee puoleen. Tai planeettojen liikkeitä
koskevat Keplerin lait, joista yksi sanoo, että kiertoajan neliö on
verrannollinen radan säteen kuutioon. Ehkä tunnetuimpia ovat Newtonin
liikelait ja painovoimalaki, joista jälkimmäisen innoittajaksi on mainittu
puusta putoava omena. Sen mukaan kappaleiden välinen vetovoima heikkenee
verrannollisena kappaleiden välisen etäisyyden neliöön. Niinpä voima,
joka sitoo Maan Aurinkoon ja estää sitä lentämästä omille teilleen galaksin
halki, heikkenisi vain neljäsosaan, jos Maan rata olisi kaksi kertaa niin
suuri kuin nykyinen. Tämä tunnetaan ’käänteisen neliön lakina’. (9)
Historialliset
tapahtumat.
Kun ovat kyseessä
Raamatun tapahtumat, kerrotaan niissä monista merkillisistä asioista, kuten
ihmeistä, mitä tapahtui Jeesuksen, apostolien ja muiden kautta.
Mitä merkitystä
tällä seikalla on sitten Jumalan olemassaolon kannalta? Ainakin ne ovat yksi
viittaus yliluonnolliseen maailmaan ja Jumalan olemassaoloon. On perusteita
uskoa, että Jumala on olemassa, ja että hän voi puuttua tämän maailman
tapahtumiin. Ihmeet eivät ole täydellinen todiste Jumalan olemassaolosta,
koska niitä voivat Raamatun mukaan tehdä myös väärät profeetat, mutta ne
osoittavat, että on muutakin kuin vain näkyvä maailma.
Miten tätä
asiaa tulee lähestyä tieteellisesti ja selvyyden saamiseksi? Paras lähtökohta
on tutkia Raamatun yleistä luotettavuutta. Jos se on luotettava maallisista
asioista kertoessaan, on se sitä todennäköisesti myös ihmeiden kertomisessa.
Nämä asiat ovat yhteydessä toisiinsa. Eräs syy uskoa Jumalan olemassaoloon
onkin juuri se seikka, että useat Raamatun tapahtumat ja asiat saavat
vahvistuksen muista lähteistä. Esim. ainakin 30 Uuden testamentin henkilöä
mainitaan muissa lähteissä, joten kysymys on historiallisista henkilöistä ja
asioista. Itse asiassa mitä enemmän tietoa on kertynyt historian tutkimuksen
ja arkeologian alueelta, sitä paremmin vahvistetuiksi useat Raamatussa
mainitut tapahtumat ovat tulleet.
Seuraava
kommentti liittyy aiheeseen. Se käsittelee Luukkaan luotettavuutta
historioitsijana. Hän kirjoitti yhden evankeliumeista ja Apostolien teot. Jos
hän oli tarkka maallisten asioiden kuvaamisessa, miksi hän olisi valehdellut
ihmeistä kertoessaan? Ainoastaan naturalistinen ennakkonäkemys, jollainen
monilla tutkijoilla on, estää hyväksymästä sitä näkemystä, että on
yliluonnollinen maailma ja että Jumala voi puuttua maailman tapahtumiin.
Arkeologia tekee eräässä mielessä juuri sitä. Jos muinaiset historialliset
yksityiskohdat ovat osoittautuneet kerta kerran jälkeen oikeiksi, se lisää
luottamustamme myös niihin kyseisen historioitsijan kirjoituksiin, joita ei
voi samalla tavalla tarkastaa.
Pyysin, että
McRay kertoisi asiantuntijan mielipiteensä. – Vahvistaako vai heikentääkö
arkeologia Uuden testamentin luotettavuutta, kun arkeologian tutkijat
tarkastavat kirjoitusten sisältämiä yksityiskohtia?
Mcrayn vastaus
tuli ilman aikailua. – Uuden testamentin luotettavuus kasvaa tutkimusten
myötä, siitä ei ole epäilystäkään. Aivan niin kuin minkä tahansa muinaisen
dokumentin luotettavuutta edistää se, kun kaivausten edetessä todetaan, että
kirjoittaja on antanut oikeita tietoja jostakin paikasta tai tapahtumasta…
– Sekä
liberaalien että konservatiivisten tutkijoiden yleinen mielipide on, että
Luukas oli historiankirjoittajana hyvin tarkka, vastasi McRay. – Hän oli
oppinut, hän oli kaunopuheinen, hänen kreikkansa lähenteli klassista tasoa,
hän kirjoitti kuten koulutettu mies, ja arkeologiset löydöt ovat kerta
toisensa jälkeen osoittaneet, että Luukas oli tarkka siinä, mitä kirjoitti.
McRay lisäsi,
että monissa satamatarinaa vastaavissa tapauksissa tutkijat olivat aluksi
luulleet joitakin Luukkaan viittauksia vääriksi, mutta myöhemmät löydöt ovat
vahvistaneet, että hän on kirjoittanut tiedot oikein… Eräs etevä arkeologi
tutki huolellisesti Luukkaan maininnat kolmestakymmenestäkahdesta maasta,
viidestäkymmenestäneljästä kaupungista ja yhdeksästä saaresta eikä löytänyt
yhtään virhettä. (10)
Älykkyys
vaatii oman
selityksensä. Miksi sitä on maailmankaikkeudessa? Sen olemassaolo voidaan
havaita varsinkin ihmisten tekemissä keksinnöissä ja tekniikassa. Autot,
lentokoneet ja muut innovaatiot osoittavat sen todeksi. Elämme
maailmankaikkeudessa, jossa sitä esiintyy.
Mistä älykkyys
tulee? Naturalistisessa ja ateistisessa teoriassa ajatellaan, että järki ja
älykkyys ovat tulleet maailmaan itsestään. Ne ovat peräisin alkeellisista
elämänmuodoista ja jopa nuppineulan kokoisesta tilasta alkuräjähdyksessä.
Tässä käsityksessä oletetaan, että persoonattomasta ja järjettömästä alusta on
sattumanvaraisten prosessien kautta tullut älykkyyttä maailmaan. Ei-älykäs
materia on tuottanut älykkäitä olentoja.
Selitys, että
persoonaton ja järjetön materia on tuottanut älyn, on kuitenkin huono perustus
sen olemassaololle. Miten järkeen voidaan luottaa, jos se on peräisin kiven
kaltaisesta elottomasta aineesta tai jopa nuppineulan kokoisesta tilasta
alkuräjähdyksessä? Monet pitävät itseään tieteellisinä, kriittisinä ja
älykkäinä, mutta jos kaiken alku on persoonaton ja järjetön, katoaa
järjelliseltä päättelyltä pohja. Silloin on syytä epäillä kaikkia ajatuksiamme
ja niiden järkevyyttä. Emme voi pitää niitä luotettavina. Tämä on yksi
ateistisen teorian heikkouksista.
Toinen
vaihtoehto ja parempi selitys älykkyyden olemassaololle on, että sitä on ollut
aina olemassa. On todennäköistä, että ihmisen äly on osa siitä suuremmasta
älystä, jonka olemme saaneet yliluonnolliselta olennolta, Jumalalta. Meillä on
älyä ja persoonallisuus, koska nämä asiat ovat olleet Jumalassa ennen meitä.
Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi (1 Moos 1:27: Ja Jumala loi ihmisen omaksi
kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi
heidät.), ja se selittää hänen älynsä, persoonallisuutensa, puhekielen ja
muut kykynsä.
Thomas Nagel:
Ongelma ei ole se, miten järkiperäinen ajattelu voi olla pätevää meidän sitä
harjoittaessamme, vaan kuinka pystymme sitä harjoittamaan, jos järkiperäinen
ajattelu on yleispätevää. Tähän kysymykseen ei ole monia mahdollisia
vastauksia. Todennäköisesti kaikkein suosituin ei-subjektiivinen vastaus
nykyään on evolutionaarinen naturalismi: Ihmiset pystyvät yleispätevään
päättelyyn, koska se on seuraus alkukantaisemmasta tavasta muodostaa
uskomuksia, jolla oli eloonjäämisarvoa aikana, jolloin ihmisaivot kehittyivät.
Tämä selitys on aina tuntunut minusta naurettavan riittämättömältä - - Toinen
tunnettu vastaus on uskonnollinen. Maailmankaikkeus on meille ymmärrettävä,
koska se ja järkemme on tehty toisiaan varten. (11)
Tunteet
ovat viittaus
persoonallisen Jumalan olemassaoloon, ja että erityisesti ihminen on saanut
nämä ominaisuudet luomisen kautta. Naturalistisessa ja ateistisessa teoriassa
oletetaan, että tunteemme ovat peräisin elottomasta, ei-älyllisestä ja
persoonattomasta materiasta, mutta se on huono selitys. Uskooko kukaan
itsekään, että kiven kaltainen eloton aine alkaa yhtäkkiä hymyillä, itkeä,
nauraa, suuttua, rakastua, ihastua, pelätä tai tuntea sukupuolista halua?
Näitä asioita on vaikea selittää naturalistisesta käsityksestä käsin.
Taiteellisuus
ja kauneudentaju
ovat erityisesti
ihmiseen liittyviä ominaisuuksia ja myös viittaus persoonallisen Jumalan
olemassaoloon. Miksi on runoutta, kirjallisuutta, musiikin kuuntelua, musiikin
tuottamista, taidetta ja matemaattista lahjakkuutta? Tai miksi ihmisillä on
kauneudentajua niin, että he panevat viehättäviä maalauksia seinille tai
kuvaavat luontoa kameroilla ja katselevat siitä otettuja kuvia? Jos nämä asiat
eivät ole heijastusta Jumalan rajattomasta luomistyöstä, niin mistä ne ovat
peräisin? Tällaisia asioita on vaikea selittää naturalistisesta teoriasta
käsin. On vaikea kuvitella, miten kivi ja muu eloton aine alkaa yhtäkkiä
tuntea kauneudentajua, pitää musiikista ja alkaa kirjoittaa tarinoita.
Järkevämpi selitys on, että nämä asiat ovat luomistyön kautta saatuja
ominaisuuksia, joita ihminen voi kokea ja harjoittaa.
Ihmisen ero
eläimiin
tulee esiin
lukuisissa seikoissa. Mitä enemmän näitä eroja on, sitä vaikeampi niitä on
selittää evoluutioteorialla, jonka mukaan kaikki nykyiset elämänmuodot ovat
peräisin samasta alkusolusta.
Paljon
loogisempi on se kuvaus, minkä Ensimmäinen Mooseksen kirja kertoo, eli ihminen
luotiin Jumalan yhteyteen ja hänen kuvakseen. Tämä viittaa Jumalan
olemassaoloon.
Samassa
Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa myös kerrotaan, miten ihminen nimesi kaikki
eläimet. Sekin osoittaa hänen eronsa muuhun luomakuntaan:
- (1 Moos 1:27)
Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet
loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
- (1 Moos 2:19,20)
Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja
toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin
ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva.
20. Ja ihminen
antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän
eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut.
Kieli
on ainoastaan ihmiseen liittyvä ominaisuus. Eläimet eivät puhu, kirjoita eikä
niillä ole mitään kielioppia, mutta ihmisillä kielitaito on synnynnäinen kyky.
Ei ole yhtäkään kulttuuria, jossa ei käytettäisi kieltä, ja johon liittyy oma
kielioppinsa.
Lisäksi
ihmisellä on kyky kommunikoida, vaikka hänellä ei olisi varsinaista puhekykyä.
Seuraava esimerkki kuurojen lasten maailmasta osoittaa sen. Tällaiset
kuvaukset viittaavat siihen, miten ihminen on tarkoitettu muiden yhteyteen,
mutta myös elämään Jumalan kanssa – eli asia, joka viittaa Jumalan
olemassaoloon. Miksi vain ihmiselle olisi kehittynyt selvä kielellinen kyky,
kun sitä ei havaita missään muualla luomakunnassa? Evoluutioteorialla tätä on
vaikea selittää, mutta jos ihminen on tarkoitettu Jumalan yhteyteen, ja hän on
saanut nämä taidot synnyinlahjana jo luomisessa, löytyy siitä selitys.
Jos lapsi kasvaa
kuurojen keskellä, sisäinen tarve viestiä voidaan nähdä vielä selvemmin, sillä
voimme kommunikoida myös ilman puhuttua kieltä. Jos lapsi on kuuro ja
vanhemmat käyttävät viittomakieltä, lapsi oppii ilmaisemaan itseään vaivatta
myös viittomalla. Jos puolestaan vain vanhemmat ovat kuuroja, lapsi oppii
silti viittomaan; puhumaan hän oppii luonnollisesti ja sujuvasti muiden
ihmisten kautta. Tämän seurauksena lapsesta tulee kaksikielinen, koska
viittomakieli on tunnistettavine kieli- ja lauseopillisine rakenteineen
todellinen kieli, jossa käytetään äänteiden sijaan käsimerkkejä ja
kasvonilmeitä. Täten halu ja kyky kommunikoida kielen avulla on olemassa,
olipa henkilöllä varsinaista puhekykyä tai ei.
Erityisen
hämmästyttävä esimerkki edellä mainitusta löytyy kuurojen lasten parista
Nicaraguasta, mistä Peter Radetsky on raportoinut (12a). Noin viisisataa
kuuroa lasta tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa vuonna 1980 perustetuissa
kuurojen kouluissa. Siihen saakka heillä ei ollut vakiintunutta
viittomakieltä. He olivat asuneet hajallaan ympäri maata ja kommunikoineet
kuulevan perheväkensä kanssa elekielellä. Lasten elevalikoimat myös
poikkesivat paljon toisistaan.
Mutta kun he
tapasivat toisensa kouluissa, he kehittivät nopeasti yhteisen viittomakielen.
Aluksi kieli oli alkeellinen, mutta se vakiintui ennen pitkää säännöllisine
kieli- ja lauseoppeineen. Judy Kegl, [newjerseyläisen] Rutgersin yliopiston
behavioraalisen neurotieteen tutkija, kuvasi tapahtunutta ”ensimmäiseksi
dokumentoiduksi tapaukseksi kielen syntymisestä”. Hän totesi:
”Kolmi-nelivuotiaat lapset tutustuivat toistensa korvike-sekakieleen ja
omaksuivat sen. Ja sitten, oman kielellisen luovuutensa tuloksena, heillä oli
yhtäkkiä täysin kehittynyt kieli.” Tällä viittomakielellä ei ollut edeltäjää.
Länsimaisessa kulttuurissa viittomakieli on kulkenut sukupolvelta toiselle,
mutta näillä lapsilla ei ollut sellaista taustaa. Heidän kielensä oli täysin
itse tehty. ”Ei ollut mitään mitä he olisivat voineet käyttää mallina, sanoo
Kegl. ”Se on selkeä todiste synnynnäisestä kielellisestä kyvykkyydestä.” (12)
Moraali
eli taju oikeasta ja väärästä on epäsuora viittaus Jumalaan ja
miten ihminen on luotu hänen kuvakseen. Se ei todista suoraan Jumalan
olemassaoloa, mutta osoittaa ihmisen eron eläimiin. Jos ihmisen alkuperä olisi
pelkästä aineesta, ei hän varmastikaan tekisi eroa erilaisten tekojen välillä.
Pelkkä eloton aine ei voi tuottaa moraalia ja tajua oikeasta ja väärästä.
Miten kivi, maa-aines tai jokin kaasu voisi vaikuttaa sen, että joku alkaa
tuntea syyllisyyttä tekemisistään (Isä, joka on laiminlyönyt lapsiaan
juomisen takia ja haluaa hyvittää sen), että joku alkaa tuntea katkeruutta
muiden tekemisistä (“Hän varasti minulta, valehteli minusta, oli loukkaava
minua kohtaan”) tai että joku tekee eron eri tekojen välille? Näille
asioille täytyy löytyä parempi selitys kuin pelkkä materia.
Mitä moraalista
voidaan päätellä? Paras lähtökohta on, että moraalin ja etiikan alku on
tuonpuoleinen ja perustuu Jumalan hyvään luonteeseen. Koska hän on hyvä ja
täydellinen ja koska ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, selittää se moraalisten
arvojen ja normien merkityksen. Materialistisesta maailmankuvasta käsin niitä
on vaikea selittää, mutta teismi ja Jumalan olemassaolo on paras lähtökohta
niiden esiintymiselle. Useat naturalistitkin ovat myöntäneet, että moraalisia
arvoja on vaikea selittää naturalismin pohjalta, mutta teismi on
todennäköisempi vaihtoehto:
J.L. Mackie: Jos
-- on olemassa - - moraalisia arvoja, ne tekevät Jumalan olemassaolon
todennäköisemmäksi kuin mikä olisi tilanne ilman niitä. Niinpä on olemassa - -
puolustettavissa oleva argumentti moraalista Jumalan olemassaoloon. (13)
Paul Draper: “Moraalinen maailma - - on hyvin todennäköinen teismin pohjalta”
(14)
Uskonto.
Ne, joilla on
naturalistinen ja ateistinen maailmankuva, selittävät että ihminen on
kehittynyt alemmista eläimistä. Pidetään selvänä ihmisen yhteyttä muuhun
luomakuntaan ja periytymistä siitä. Ei tehdä eroa ihmisten ja eläinten
välillä.
Yksi asia
erottaa kuitenkin ihmisen eläimistä: uskonto tai rukoileminen (puhekieli,
älyn suuruus, tunteiden monipuolisuus ovat osa muista erottavista tekijöistä).
Eläimillä ei ole uskonnollista tajuntaa, haaveita iankaikkisesta elämästä,
tajua vastuusta Jumalalle eivätkä ne rukoile. Mistä se johtuu, jos kaikki
nykyiset lajit ovat periytyneet yhdestä alkusolusta? Miksi vain ihmisillä on
tällainen tajunta Jumalasta?
Paras selitys
on se Raamatun opetus, että Jumala on todella olemassa ja että nimenomaan
ihminen luotiin Jumalan yhteyteen ja elämään iankaikkisesti. Rukous eli
Jumalan avuksi huutaminen oli mukana jo ihmiskunnan alkuvaiheissa (1 Moos
4:26: … Siihen aikaan ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä.). Sen sekä
uskonnollisen tajunnan olemassaolo ovat viittaus Jumalan olemassaoloon. Maan
päällä ei ole ainoatakaan kansaa, jolla ei olisi uskoa korkeampaan olentoon:
”Maanpäällä ei
löydy paikkaa, missä ei uskonnon vaikutus tuntuisi” lausuu tri Waitz suuressa
teoksessaan Antropologie der Natur Völker. Tri Taylor lausuu
teoksessaan Primitive Culture seuraavaa: ”Sikäli kuin voin lukuisista
ilmeisistä todisteista päättää, on meidän myönnettävä, että henkiolentoihin
uskovat kaikki alhaisimmatkin rodut, joihin olemme tutustuneet.”
…Professori
Tiele vakuuttaa teoksessaan Outline of Religion: ”Väitös, että löytyisi
kansoja tahi heimoja vailla uskontoa, perustuu joko hatariin havaintoihin tahi
käsitteiden sekoitukseen. Ei ole vielä tavattu ainoatakaan heimoa eikä kansaa,
jolta puuttuisi usko korkeampiin olentoihin… On siis oikein kutsua uskontoa
sanan yleisessä merkityksessä yleiseksi ilmiöksi ihmissuvun parissa.”
Professori Müller todistaa samaa: ”Voimme varmasti väittää, että kaikista
etsiskelyistä huolimatta ei missään ole koskaan löydetty inhimillisiä
olentoja, joilla ei olisi ollut mitään, mikä heille olisi ollut uskontoa,
tahi, lausuaksemme asian vähän yleisemmin, uskoa johonkin muuhun kuin siihen,
mitä silmillään voivat nähdä.” (15)
Muuttunut
elämä.
Eräs viittaus Jumalan olemassaoloon on muuttunut elämä varsinkin silloin, kun
Jumala uudistaa ihmisen Pyhän Hengen täyteyden kautta kuten apostolit
helluntaina. Katsomme paria hyvää esimerkkiä tältä alueelta, emme apostolien
elämästä, vaan reilun sadan vuoden takaa. Ne liittyvät tunnettujen Jumalan
miehien D.L. Moodyn ja T.B. Barrattin elämään. Kumpikin sai suuren rakkauden
ja muuttui perusteellisesti vuosikausiksi eteenpäin, kun Jumalan Pyhä Henki
tuli heidän elämäänsä uudella tavalla.
On myönnettävä,
että samantasoiset kokemukset kuin mitä he kokivat, ovat harvinaisia, mutta ne
ovat kuitenkin pieni osoitus siitä, että Raamatun opetus Pyhän Hengen
täyteydestä ja muutoksesta on mahdollinen. Se on epäsuora viittaus Jumalan
olemassaoloon. Miten muuten on selitettävissä niin suuret, pitkäaikaiset
muutokset?
Moody: Siunaus tuli päälleni kuin salaman välähdys. Muistan, miten kävelin New
Yorkin kaduilla, ja aivan siellä kadulla Jumalan voima tuntui tulevan päälleni
niin ihmeellisellä tavalla, että minun oli pyydettävä Jumalaa pidättelemään
kättään. Minut täytettiin Jumalan hyvyyden tunteella, ja tunsin kuin olisin
voinut ottaa koko maailman sydämelleni. (16)
Barratt: Se
tapahtui eilen, sunnuntaina, 7:ntenä lokakuuta klo 5:n ja 6:n välillä
iltapäivällä, ja nyt te saatte kuulla, mikä on johtanut tähän. Minun
sielussani palaa! Minusta tuntuu, että olen maailman onnellisin mies. Kaikki
on tullut uudeksi. Olen täynnä iloa ja rauhaa ja rakkautta Jumalaan ja
ihmisiin! Kaikkina päivinä Hän on johtanut minua, ja sisimpäni on jatkuvasti
huutanut: Eteenpäin! Eteenpäin! Aina vaikeasta sairaudestani lähtien, yli 20
vuotta sitten, on ollut voimia, hyviä voimia, jotka ovat ajaneet minua
eteenpäin. Pyhityskysymys on ollut minun rakkain aiheeni; ja olen taistellut
pyhyysajatuksen puolesta, vaikka en itse ole sitä kokenut.
Mutta kuinka
pahaksi tunsinkaan itseni omissa silmissäni Jumalan puhtauden ja pyhyyden
edessä! Näin kunnianhimoni, itsekkyyteni, omapäisyyteni, lihallisuuteni. Oi
Jumalani, minä näin niin paljon, niin paljon sellaista, minkä täytyi
murehduttaa Pyhää Henkeä! Minut murrettiin ja taivutettiin maahan kerta
toisensa jälkeen. (17)
Kuvaukset rajan
takaa.
Lopuksi kiinnitämme huomiota kuoleman jälkeiseen elämään, jota monet eivät ota
tosissaan. Heillä saattaa olla ns. naturalistinen maailmankuva, jonka mukaan
tämän elämän jälkeen ei ole yhtään mitään, vaan kuolemassa persoonallisuutemme
ja yksilöllisyytemme lakkaa olemasta. Olemme pelkästään aineellisia olentoja,
eikä ole mitään sielua tai henkeä, joka säilyisi kuoleman jälkeen.
Miksi sitten
kiinnittää huomiota tähän asiaan, kun puhutaan Jumalan olemassaolon
todisteista? Syy on yksinkertainen. Sillä jos Jumala on olemassa, on erittäin
mahdollista, että myös kuolemanjälkeinen elämä – mukaan lukien taivas ja
helvetti – on olemassa. Tätä asiaa ei kannata ohittaa kevyesti.
Tässä onkin
eräs ateistisen näkemyksen heikkous. Kukaan ateisti ei voi olla
sataprosenttisen varma, etteikö elämä jatku kuoleman jälkeen. Kyseessä on kuin
uskonhyppy tuntemattomaan, ikään kuin sukellus syviin vesiin, jossa ihminen ei
tiedä mahdollisista vaaroista. Hän ottaa riskin mennessään vesiin tai
alueelle, josta hänellä ei ole omakohtaista kokemusta.
Kysymys onkin
siitä, kuinka todennäköisenä pidämme kuoleman jälkeisen elämän mahdollisuutta
ja esim. sitä, että väärintekijät joutuvat vastaamaan teoistaan. Onko sen
todennäköisyys ehkä 10 %, 30 % tai enemmänkin? Tai jos sen todennäköisyys on
vain yhden prosentin luokkaa, eikö tämäkin pieni mahdollisuus kannata ottaa
huomioon, kun on kuitenkin kysymys iankaikkisuudestamme?
Eräs syy
suhtautua vakavasti elämän jatkumiseen ja nimenomaan helvetin mahdollisuuteen
ovat negatiiviset kuolemanrajakokemukset. Esim. Maurice Rawlings, joka on
elvyttänyt kliinisesti kuolleita vuosikymmenien ajan, toteaa kahdessa
kirjassaan, että lähes joka toisella elvytyksen jälkeen haastatelluilla on
ollut tuskallisia ja piinallisia kokemuksia (Samoin toteaa tohtori Charles
Garfiel Robert Kastenbaumin kirjassa "Is there life after death?"). Hän
totesi, että usein nämä tuskalliset kokemukset painuvat nopeasti alitajuntaan,
mutta jos potilaita haastateltaisiin välittömästi elvytyksen jälkeen,
löydettäisiin pahoja kokemuksia todennäköisesti yhtä paljon kuin hyviä. Hän
kirjoittaa eräästä tällaisesta tapauksesta kirjassaan "Kuoleman tuolla puolen"
(s. 12,13):
Ennen kuin keräsin
aineistoa tätä kirjaa varten, pidin henkilökohtaisesti useimpia
kuolemanjälkeisiä kokemuksia mielikuvituksen tai arvelujen tuotteina. Useimmat
kuulemani tai lukemani tapaukset olivat mielestäni hapenpuutteesta johtuvia
mielen euforisia harhailuja. Sitten eräänä iltana vuonna 1977 elvytin
kauhistunutta potilasta, joka sanoi olevansa helvetissä. Hän rukoili minua
vetämään hänet pois helvetistä ja estämään hänen kuolemansa. Kun tajusin,
miten aidon ja äärimmäisen pelon vallassa hän oli, minäkin pelästyin.
Myöhemmin kohtaamani potilaat, joilla on ollut näitä pelottavia kokemuksia,
ovat herättäneet minussa pakottavan tarpeen kirjoittaa tämä kirja. Nyt olen
varma, että kuolemanjälkeistä elämää on eivätkä kaikki kuolemanjälkeiset
olotilat ole hyviä.
Joskus on myös
tapahtunut, että ihmiset ovat olleet kuolleita pitempiäkin aikoja ja palanneet
sitten elämään. Erään tällaisen tapauksen selostaa Mel Tari kirjassaan "Kuin
väkevä tuulispää" (s. 77-80). Hän kertoo miehestä, joka oli ehtinyt olla
kuolleena kaksi päivää ja hänen ruumiinsa alkoi jo mädäntyä, mutta joka
kuitenkin heräsi henkiin:
"Kun saavuimme
paikalle, huomasimme siellä olevan yli tuhat ihmistä. Vainaja oli ollut
kuolleena kaksi päivää ja löyhkäsi pahoin. Trooppisessa maassamme kuollut
alkaa mädäntyä kuuden tunnin kuluttua kuolemasta. Mutta kahden päivän jälkeen
- voi, on lähes mahdotonta olla kolmeakymmentä metriä lähempänä ruumista. Haju
on hirveä. Amerikassa ette voi ymmärtää tätä, koska teidän hautajaisissanne
kaikki on järjestetty niin hyvin. Mutta se maksaakin teille 2000 dollaria.
Indonesiassa meillä ei ole mahdollisuuksia saada kuollutta henkilöä näyttämään
sievältä. Sikäläiset vainajat näyttävät suorastaan kauheilta kahden päivän
kuluttua kuolemasta...
Menimme ja
seisahduimme tämän vainajan ympärille. Aloimme laulaa...
Viidennenkään
laulun aikana ei tapahtunut mitään. Mutta kuudennen laulun aikana mies alkoi
liikutella varpaitaan - ja ryhmää alkoi pelottaa. Indonesiassa on tarina, että
joskus kuolleet saattavat herätä henkiin. He tukehduttavat jonkun henkilön
arkkunsa kannen väliin ja kuolevat sitten uudelleen. Kuitenkin jatkoimme
laulamista. Kun lauloimme seitsemättä ja kahdeksatta laulua, kuollut veli
heräsi, katseli ympärilleen ja hymyili.
Hän ei
tukehduttanut ketään. Hän vain avasi suunsa ja lausui: 'Jeesus on tuonut minut
takaisin elämään. Veljet ja sisaret, tahdon kertoa teille jotakin. Ensiksi,
elämä ei pääty kuollessa. Olen ollut kuolleena kaksi päivää ja olen kokenut
sen. Helvetti ja taivas ovat todellisuuksia. Minä olen kokenut sen. Kolmas
asia, jonka tahdon sanoa teille, on se, että ellette löydä Jeesusta tässä
elämässä, ette koskaan pääse taivaaseen. Teidät tuomitaan silloin varmasti
helvettiin.'"
Yhden kuvauksen
tuonpuoleisesta elämästä voimme löytää myös 1600-luvulla eläneen saarnamiehen
John Bunyanin kirjasta "Näkyjä taivaasta ja helvetistä" (Sama henkilö on
kirjoittanut myös tunnetun "Kristityn vaellus"-kirjan, joka on yksi maailman
levinneimmistä kirjoista.). Tässä kirjassa mainitaan eräästä kadotetusta
henkilöstä. Tämä henkilö kertoo:
Miksi minulle oli
annettu tilaisuus? Miksi minut oli varustettu kuolemattomalla sielulla? Miksi
niin vähän välitin siitä? Oi, kuinka oma laiminlyöntini viiltääkään minua
kuolettavasti, ja kuitenkin tiedän, etten voi enkä saa kuolla. Mutta elää
kuolettavaa elämää on pahempaa kuin kymmenentuhatta kuolemaa, ja kuitenkin
olisin kerran voinut tulla autetuksi tästä, mutta en tahtonut! Oi, tämä on se
kalvava mato, joka ei koskaan kuole. Olisin kerran voinut olla onnellinen;
kerran minulle tarjottiin pelastusta, mutta minä vastustin sitä. Jos se olisi
tapahtunut vain kerran, ja olisin sitä vastustanut, olisi sekin ollut
anteeksiantamaton tyhmyys, mutta sitä tarjottiin tuhatkin kertaa, ja kuitenkin
yhtä usein (niin kurja minä olin) vastustin sitä. Kirottu synti, joka
petollisella nautinnollaan lumoaa ihmiskuntaa iankaikkiseen perikatoon! Jumala
kutsui minua usein, mutta yhtä usein minä vastustin. Hän ojensi kätensä, mutta
en välittänyt siitä. Kuinka usein asetuinkaan Hänen käskyjään vastaan, kuinka
usein vastustinkaan Hänen nuhteitaan! Mutta nyt on tilanne muuttunut, sillä
nyt Hän seuraa minun onnettomuuttani ja pilkkaa häviötäni, joka on tullut
minun osakseni. Hän olisi voinut auttaa minua silloin, mutta minä en tahtonut.
Sen tähden nämä ainaiset tuskat, ovat vain palkka omista teoistani, joita olen
tuomittu kärsimään.
Mikä sitten on
Raamatun sanoma ihmiselle, joka haluaa varmistaa, että hänelle käy hyvin
iäisyydessä ja että hän saa syntinsä anteeksi? Jos iankaikkisuus on olemassa,
miten ihminen voi päästä Jumalan yhteyteen ja saada anteeksiantamuksen?
Tässä siirrymme
juuri kristillisen uskon perusasioihin. Sillä Jumala on jo valmistanut syntien
anteeksiantamuksen jokaiselle ihmiselle oman poikansa Jeesuksen Kristuksen
kautta. Meidän ei tarvitse itsestämme käsin ansaita pelastusta vaan kaikki
saadaan lahjaksi kuten seuraavat jakeet osoittavat:
- (Ef 2:8,9) Sillä
armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne
kautta - se on Jumalan lahja –
9. ette
tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
- (Room 3:24) ja
saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen
lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
- (Ilm 21:6) Ja
hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu.
Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
- (Ilm 22:17)
Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka
janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
Pelastus ja armo
ei kuitenkaan tule automaattisesti kenenkään ihmisen osalle, vaan jokaisen
täytyy henkilökohtaisesti kääntyä Jumalan puoleen kuten tuhlaajapoika
Jeesuksen vertauksessa. Anna tämän toteutua omassa elämässäsi ja ota askel
Jumalan suuntaan.
- (Luuk 15:17-20)
Niin hän meni itseensä ja sanoi: 'Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on
yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään!
18. Minä
nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä
taivasta vastaan ja sinun edessäsi
19. enkä enää
ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi
palkkalaisistasi.'
20. Ja hän
nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki
hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi
hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.
- (1 Joh 1:9)
Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän
antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Laita myös luottamuksesi Jumalan Poikaan, Jeesukseen Kristukseen, koska vain
hänen kauttaan me voimme saada syntimme anteeksi. Hän on tie taivaallisen
Jumalan yhteyteen:
- (Joh 14:6) Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei
kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
- (Joh 5:39,40) Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä
iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;
40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.
- (Apt 16:30,31) Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun
pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
31. Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut,
niin myös sinun perhekuntasi".
Pelastusrukous:
Herra, Jeesus, käännyn sinun puoleesi. Tunnustan, että olen tehnyt syntiä
sinua vastaan ja etten ole elänyt sinun tahtosi mukaan. Tahdon kuitenkin
kääntyä synneistäni ja seurata sinua koko sydämestäni. Ja uskon myös, että
syntini ovat anteeksiannetut sinun sovitustyösi kautta ja että olen sinun
kauttasi saanut iankaikkisen elämän. Kiitän siitä pelastuksesta, jonka olet
minulle lahjoittanut. Amen.
Viittaukset
1. J. Morgan: The End of Science: Facing the Limits of Knowledge in the
Twilight of Scientific Age (1996).
Reading: Addison-Wesley
2. Heribert Nilsson: Synthetische artbildung, 1953, s. 1212 - sit.
kirjasta "Evoluutio - tieteen harha-askel?", Mikko Tuuliranta.
3. Carl Wieland: Kiviä ja luita (Stones and Bones), s. 15,16
4. Kimmo Pälikkö: Taustaa 2, kehitysopin kulisseista, s. 41,42
5. Charles Darwin: Lajien synty, s. 236,237
6. Ksenofon: Sokrates (1985, Helsinki, Otava), s. 30
7. Stillman Drake: Discoveries and Opinions of Galileo,
(Douple-dayAnchor, New York, 1957), s. 70
8. James Jeans: The Mysterious Universe (Cambridge University Press,
Cambridge, 1930), s. 140
9. Paul Davies: Kultakutrin arvoitus (The Goldilocks Enigma, Why is the
Universe just right for life?), s. 20, 21
10. Lee Strobel: Tapaus Kristus (The Case for Christ), s. 132-134,136
11. Thomas Nagel: The Last World. New York; Oxford University Press, s.
75
12a. Peter Radetsky: Silence, signs and wonder, Discover Magazine, 15
(8):60-68, August 1994
12.
Kevin May:
Syntynyt kommunikoimaan, Luominen-lehti numero 7, s. 13,
https://creation.com/born-to-communicate
13. J.L.Mackie: The Miracle of Theism. Oxford: Clarendon Press, 1982.
14. Paul Copan: “The Moral Argument” teoksessa Paul Copan & Paul K.
Moser (toim.) The Rationality of Theism.
London: Routledge, 2003.
15. Arno C. Gaebelein: Kristillisyys vaiko uskonto?, s. 6,7
16. Dwight L. Moody – elämäkerta
17. Martin Ski: T.B. Barratt - Helluntaiapostoli, S. 108-110
Lisää aiheesta:
"Jumalaa ei
ole olemassa"
"Älykästä
suunnittelua ei ole"
"Jumalasta
ei voida tietää mitään"
Jumala on
luoja, tuomari ja vapahtaja. Luomisen voi päätellä loogisestikin, ja
omatuntomme viittaa tuomioon. Lisäksi Raamatun ilmoitus kertoo vapahtajasta
Luominen
vai maailmankaikkeuden ja elämän synty itsestään sekä ajatus evoluutiosta?
Kumpi näkemys on tosi? Todisteet viittaavat selvästi luomiseen
Hienosäätö maailmankaikkeudessa ja maapallolla viittaavat selvästi Jumalan
luomistyöhön. Elämä ei ole syntynyt itsestään sattumalta
|
