Etusivulle

Jarin kirjoituksia

 


 






Tartu kiinni
iankaikkiseen elämään!















Jeesus on tie ja
totuus ja elämä






 

Hitaasti vai nopeasti? – ovatko miljoonat vuodet totta?

 

 

Evoluutiotutkimuksen alueella ei aina aseteta suuria vaatimuksia todisteille. Sillä toisinaan tehdään hyvin suuria johtopäätöksiä erittäin pienen aineiston perusteella. Näin on tapahtunut mm. ihmisfossiileihin liittyvässä tutkimuksessa. Heidelbergin ihminen ja Nebraskan ihminen ovat pari hyvää esimerkkiä:

 

Heidelbergin ihminen, jonka pitäisi olla Homo Erectus-muotoa, "luotiin" ja "rakennettiin" vain yhden leukaluun perusteella. Yhden luunkappaleen perusteella kehitettiin teoria kokonaisesta ihmisrodusta. Monet tosin olivat sitä mieltä, että leukaluu muistutti nykyihmisen leukaluuta.

 

Nebraskan ihminen on toinen esimerkki. Tämä ihminen, jota 1920-luvun kuuluisassa ns. apinaoikeudenkäynnissä käytettiin "vakuuttavana" todisteena ihmisen kehityksestä, "luotiin" vain yhden hampaan perusteella. Siitä ja sen elämästä julkaistiin useita kokoaukeaman kuvia niin, ettei kenelläkään jäänyt epäselväksi, miten se oli elänyt ja mistä ihminen on kehittynyt. Kuitenkin, kun myöhemmin tutkittiin asiaa, todettiin Nebraskan ihmisen hampaan kuuluvan sukupuuttoon kuolleelle sialle eikä ihmiselle!

 

Toinen lainaus viittaa samaan suuntaan. Se osoittaa, miten kerrotaan tarinoita menneisyydestä ja tehdään suuria johtopäätöksiä pienen aineiston perusteella. Tavallinen ihminen joutuu kyselemään, miten tällaiset tiedot on saatu. Kun hän, tavallinen ihminen, katsoo tavallista maaperää ja fossiileja, ei hän pysty niiden perusteella millään päättelemään, mitä on tapahtunut tarkalleen esim. 430 miljoonaa tai 65 miljoonaa vuotta sitten, ja millainen ilmasto on ollut silloin. Kuitenkin monet tiedemiehet väittävät tietävänsä tämän, eli he uskovat olevansa tarkasti selvillä menneisyydestä erittäin pienen informaation perusteella.

 

Permikausi oli paleotsooisen maailmankauden kausista viimeisin. Mantereet muodostivat silloin yhden ainoan supermantereen, Pangaian. Ilmasto, joka oli kauden alussa kuiva ja kylmä, lämpeni kauden keskivaiheilla. Kuivuus oli silmiinpistävää, etenkin mantereen sisäosissa. Maalla yleistyivät alkumatelijat. Koralli- ja sammaleläimet kukoistivat matalissa merissä. Samoihin aikoihin trilobiitit alkoivat hävitä maailman meristä. Maalla saniaiskasvit tekivät tilaa havupuille. Käpypalmut ja neidonhiuspuut yleistyivät. (1)

 

Tässä kirjoituksessa lähdetään tutkimaan lisää evoluutiotutkimuksen perusopetuksia. Tarkoitus on ottaa selvää varsinkin siitä, ovatko maapallolla tapahtuneet prosessit olleet hitaita vai nopeita. Ovatko ne vaatineet vuosimiljoonia vai ovatko ne tapahtuneet muutaman vuosikymmenen tai jopa päivien ajanjaksoissa. Aloitamme hiilen synnystä.

 

Mammutit ja hiilikausi. Mammutit olivat norsuntapaisia kookkaita eläimiä, jotka yleisen käsityksen mukaan kuolivat sukupuuttoon n. 10 000 vuotta sitten. Niiden jäänteitä voidaan löytää mm. Siperian ikiroudasta suunnattomia määriä. Niiden luita on käytetty norsunluuteollisuuden raaka-aineena.

   Miten mammutit liittyvät hiilen ja öljyn syntyyn, on tämän kappaleemme aihe. Sillä seuraavat lainaukset kertovat siitä, miten näiden kookkaiden eläinten jäänteitä on löydetty hiili- ja öljyesiintymien mutta myös meripihkan keskeltä.

   Merkittäväksi tällaiset löydöt tekee se seikka, että mammuttien on arveltu eläneen maapallolla vain vuosituhansia sitten, mutta hiili, öljy ja meripihka on yleensä määritelty kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia vanhoiksi. Siksi voidaan kysyä: miten tällaiset löydöt ovat mahdollisia? Miten mammutit voivat esiintyä kerrostumissa, joita on yleisesti pidetty ikivanhoina? Miksi tällaisia löytöjä tehdään? Niissä on ilmeinen ristiriita ja niiden pitäisi olla mahdottomia.

   Vai onko sittenkin niin, että hiili, öljy ja meripihka ovat varsin tuoreita asioita, eikä niiden synty ole vaatinut pitkiä prosesseja? Se on järkevin johtopäätös tehtyjen löytöjen perusteella. Toinen, vielä mielenkiintoisempi seikka sen puolesta, että hiili, öljy ja meripihka eivät ole ikivanhoja, on se, että samoista kerrostumista on löydetty myös ihmisen jäänteitä (!) sekä valtava määrä selkärankaisia ja selkärangattomia eläimiä. Yksi tällainen löytö on tehty Kaliforniasta:

 

Mammutinjäänteet eivät ole suinkaan harvinaisia. Vuosisatojen ajan niitä on löydetty neljältä mantereelta monista erilaisista paikoista: Siperian ja Alaskan jäätyneiltä lakeuksilta, Los Angelesin asfalttikuopista, Pohjanmeren pohjasedimentistä, sorakuopista, luolista ja hiilikaivoksista. Jäänteiden kunto on vaihdellut huomattavasti – osa on lähes täydellisiä yksilöitä, jotka ovat säilyneet karvaa, nahkaa, lihaa, verta ja sisäelimiä myöten, osa pelkkiä hampaiden ja luiden kappaleita.

   …Mammutteja on säilynyt myös Kaliforniassa, keskellä nykyistä Los Angelesin keskustaa. Rancho la Brean kuuluisat pikilammikot sijaitsevat Wilshire Boulevardin poikkikadulla (brea on espanjaksi terva). Nämä tervakuopat on tunnettu vuosisatoja ja aiemmin niistä kaivettiin luonnonasfalttia. Sitä oli nostettu tuhansia tonneja ennen kuin vuonna 1875 huomattiin, että seassa oli fossiileja.

   Sen jälkeen fossiileja on saatu talteen yli sata tonnia: 1,5 miljoonaa selkärankaista ja 2,5 miljoonaa selkärangatonta. Usein yksilöt ovat sotkeutuneet toisiinsa tiiviiksi massaksi. Paikalta on löydetty niin hyönteisiä, lintuja kuin jättiläismaalaiskiaisiakin. Norsueläimiä – mastodontteja ja kolumbianmammutteja – on 17 yksilöä. Useimmat ovat löytyneet vuonna 1914 kaivetusta kuopasta numero 9, joka on syvin luita sisältävä kerrostuma. Suurin osa fossiileista on 40 000 -10 000 vuotta vanhoja, mutta ainoa ihmislöytö – nainen – on noin 9000 vuoden ikäinen.
   … La Breassa ei ole säilynyt pehmeitä kudoksia, mutta niitä on säilynyt tietyissä oloissa raakaöljyssä. Staruniassa Länsi-Ukrainassa pohjamaa on täynnä kerosiinisuonia. Alue on tunnettu erityisesti sarvikuonon ruhoista, mutta vuonna 1907 löytyi mammutti 43 metrin syvyydestä. Ruho oli osaksi hajonnut ennen kuin kudokset olivat palsamoituneet, mutta mammutti oli edelleen ”lihaa ja verta”. Se oli säilynyt meripihkan ympäröimässä öljyssä kuin sardiinit säilykepurkissa. Luuranko oli hyvässä kunnossa ja nahka edelleen taipuisa, mutta karva oli tarttunut tiukasti kiinni ympäröivään maahan. Se on ainoa ikirouta-alueen ulkopuolelta löytynyt mammutti, josta on säilynyt pehmeitä kudoksia. (2)

 

Dinosaurukset ja hiilikausi. Dinosaurukset olivat kookkaita eläimiä kuten mammutit. Yleinen käsitys on, että ne elivät parisataa miljoonaa vuotta hiilikauden jälkeen ja kuolivat sukupuuttoon n. 65 miljoonaa vuotta sitten. Ei pidetä mahdollisena, että ne elivät maan päällä samaan aikaan kuin mammutit, vaan niiden on ajateltu vaeltaneen täällä vuosimiljoonia aikaisemmin.

   Kuitenkin dinosauruksista on tehty aivan samanlaisia löytöjä kuin mammuteista. Niiden fossiilit ovat usein aivan yhtä hyväkuntoisia kuin mammuttien ja niistä on löydetty verisolujen jäänteitä, säilyneitä pehmytkudoksia, kivettymätöntä luuta että myös nahkaa. Yleisesti ei uskota, että verisolut voisivat säilyä edes 50 000 vuotta, mutta kuitenkin tällaisia löytöjä on tehty.

   Seuraava lainaus kertoo dinosauruksista ja hiilen yhteydestä, aivan kuten mammuttien ja ihmisten jäänteitä on löydetty hiilikerrostumista. Kun tällaisia löytöjä tehdään, osoittavat ne, ettei geologinen aikataulukko voi pitää paikkansa.

 

Varsin outo paikka muinaisajan jättiläiseläinten jalanjälkien löytämiseksi on eräässä hiilikaivoksessa. Utahissa ja Coloradossa on nimittäin hirmuliskojen jalanjälkiä hiilikaivoksien katossa. Kuinka dinosaurukset ovat voineet kävellä kaivoksen sisäkatossa?

   Otetaanpa mukaan lamppu ja mennään yhteen tällaiseen kaivokseen katsomaan!

   Nämä vuoressa olevat tunnelit tehtiin tietenkin silloin, kun hiili kaivettiin esiin. Hiiltä on useita metrejä paksuissa kerroksissa. Kaivostyöläiset louhivat hiiltä tästä kerroksesta. Joskus he kaivoivat monia kilometrejä vuoreen. Hiilen päällä on hiekkakiveä, joka jää tunneliin katoksi, kun hiili kaivetaan pois… Kun hiili, joka muodostui kasvijätteistä, irrotettiin kaivoksessa, nuo valtavat jäljet tulivat esiin. (3)

 

Vaatiiko hiilen muodostuminen pitkiä ajanjaksoja? Kun on kyseessä hiilen muodostuminen, on tavallinen käsitys ollut, että se on vaatinut miljoonien vuosien prosesseja. On ajateltu, että paksut turvekerrostumat kasautuivat vuosimiljoonien kuluessa toistensa päälle, jolloin turve alkoi paineen vaikutuksesta vähitellen muuttua kivihiileksi. Tähän teoriaan uskotaan, vaikka nykymaailmassa ei ole havaittu tapahtuvan mitään vastaavaa. Siksi hiiltä kuten öljyä pidetään uusiutumattomina luonnonvaroina. Niiden ei ole havaittu muodostuvan edes trooppisissa maissa, vaikka olosuhteiden luulisi niissä olevan otollisia. Päinvastoin, kasvit nopeasti mätänevät siellä, eikä niistä muodostu mitään öljyä tai hiiltä.

   Mitä tulee hiilen syntyyn, ei sen kuitenkaan ole tarvinnut kestää pitkää aikaa. Siitä osoituksena on, että puuta ja muita selluloosapitoisia aineita on kyetty muuttamaan hiileksi tai hiilen kaltaiseksi aineeksi vain muutamassa tunnissa. Se osoittaa, että kun olosuhteet ovat oikeat, voi näitä aineita syntyä hyvin nopeasti. Ei vaadita miljoonia vuosia, jotta niitä voisi muodostua. Vain teoriat evoluutiosta eli oletetusta kehityksestä vaativat vuosimiljoonia. Seuraava esimerkki viittaa siihen, miten kivihiilen synty on mahdollista nopeassa ajassa, vain muutamissa viikoissa. Kirjoittaja osoittaa, että tämäntyyppiset tapahtumat ovat voineet toteutua vedenpaisumuksen yhteydessä.

 

Argonnen Kansallislaboratoriossa (Yhdysvalloissa) tutkijat ovat osoittaneet, että korkeatasoista mustaa kivihiiltä saadaan seuraavanlaisella menetelmällä: otetaan ligniiniä (puun olennainen ainesosa) ja sekoitetaan siihen jonkin verran happopitoista savea sekä vettä. Lämmitetään hapettomassa, umpinaisessa kvartsisäiliössä vain 150 ºC:ssa ilman paineen lisäystä. Geologisesti ajatellen tämä ei ole vielä lainkaan kuuma lämpötila – itse asiassa ainesosissa ei ole mitään poikkeuksellista tai ”luonnonvastaista”. Prosessiin ei kulu myöskään miljoonia vuosia vaan ainoastaan 4 - 36 viikkoa!

   (…) Kuuluisa australialainen geologi Sir Edgeworth David kuvaili vuoden 1907 raportissaan pystyssä olevia hiiltyneitä puunrunkoja, jotka olivat mustien kivihiilikerrosten välissä Newcastlessa (Australiassa). Niiden alaosat olivat painuneet syvälle kivihiilikerrokseen, sitten runko meni suoraan välissä olevan kerroksen läpi päätyen yläpuolella olevaan kivihiilikerrokseen!

   Ajattele, että näitä asioita yritetään selittää kahdessa erillisessä suossa tapahtuneilla hitailla prosesseilla, joiden välissä on ollut valtavia ajanjaksoja. Kun ennakkoasenteena on ollut ”hidas ja asteittainen kehitys”, on selvää, että tämä on estänyt ilmeisimmän selityksen kivihiilen alkuperästä eli sen, että valtava veden aikaansaama luonnonmullistus on haudannut nopeasti irti reväistyt kasvit.

   Liikkuva vesi voi saada nopeasti aikaan suunnattoman paljon geologisia muutoksia etenkin, jos vettä on paljon. Suurin osa ihmisistä luulee, että näiden muutosten on pakko viedä miljoonia vuosia. (…)

   Jotkut geologit (mukaan lukien monet ”miljooniin vuosiin” puhdasoppisesti uskovat henkilöt) sanovat nykyään, että Grand Canyon muodostui samaan tapaan, katastrofaalisesti, ja ettei se ole syntynyt Colorado-joen miljoonien vuosien aikana tapahtuneen hitaan uurtamisen tuloksena.

   Vuoden kestänyt, vuoret peittänyt vedenpaisumus, joka liittyi maailmanlaajuisiin mullistuksiin, raastoi maan kamaraa, kun vettä (ja väistämättömästi myös magmaa) syöksähteli ylöspäin kuukausien ajan (”syvyyden lähteiden” puhkeaminen, 1 Moos 7:11) Tällainen pelottava katastrofi saisi aikaan käsittämättömän määrän geologisia muutoksia. (4)

 

Sen puolesta, että hiili on muodostunut nopeasti, eikä hitaasti vuosimiljoonien aikana, puhuu myös se seikka, että hiilikerrosten keskeltä on voitu tavata fossiileja, mm. puita, jotka lävistävät useita kerrostumia. Vanha valokuva Saint-Etiennen kivihiililouhoksesta Ranskasta osoittaa, miten viisi puunrunkoa lävistää kukin noin kymmenen kerrosta. Näitä fossiileja ei voisi syntyä ja esiintyä, jos hiilikerrostumat olisivat muodostuneet vuosimiljoonien aikana.

   Seuraava lainaus viittaa samaan. Se osoittaa, että kivihiilikerrokset eivät voi olla hitaan turvettumisen tulosta. Näiden kerrostumien on täytynyt syntyä nopeasti, koska niissä tavataan sekä puunrunkofossiileja että muiden kasvien ja eläinten fossiileja sekaisin. Tällaiset löydöt voidaan selittää vain nopealla hautautumisella.

 

Kivihiilikerrokset koostuvat suurista röykkiöistä. Sekaisin ovat kaikki pintakasvillisuus turpeesta suuriin puihin. Joukossa on jäänteitä kaikenlaisesta eliöstöstä vesieläimistä lintuihin ja matelijoista nisäkkäisiin. Kaikki keskenään sekaisin, sikin sokin. Suuret kivettyneet puut ovat usein röykkiöinä, juuret ylöspäin tai toisiinsa sekaantuneina. Pystyyn jääneet paksut rungot puhkovat kymmenien metrien paksuiset kerrostumat osoittaen, kuinka nopeasti kaikki on tapahtunut. Kerrostumat eivät voi olla hitaan turvettumisen tulosta, kuten kehitysoppineet väittävät. (5)

 

Vesi ja hiilen synty. Tutkijat yleensä myöntävät, että vesi on ollut mukana kivihiilen synnyssä. Se kävi ilmi aikaisemmasta esimerkistä, jossa valmistettiin kivihiiltä puusta, happopitoisesta savesta sekä vedestä. Se oli prosessi, joka kesti vain 4 – 36 viikkoa. Samoin koulun oppikirjoissa myönnetään, että kivihiili syntyi, kun metsät jäivät veden ja lietteen alle. Sen uskotaan tapahtuneen ns. hiilikauden aikana vuosimiljoonia sitten.

 

Metsien jostain syystä hautauduttua lietteisiin syntyivät kivihiilikerrostumat, joihin osaltaan perustuu nykyinen konekulttuurimme. (Rauno Mattila, Teuvo Nyberg, Olavi Vestelin: Koulun biologia 9, s. 91)

 

Maapallon tärkeimmät kivihiiliesiintymät ovat syntyneet noin 300 miljoonaa vuotta sitten. Tätä aikaa kutsutaan kivihiilikaudeksi. Ilmasto oli tällä kaudella lämmin ja kostea. Kasvillisuus oli ainakin alavilla suoalueilla historian rehevintä. Arvellaan, että hiilidioksidipitoisuus oli tuolloin ilmakehässä nykyistä suurempi. Puumaiset saniaiset, kortteet ja liekokasvit kasvoivat metsiksi. Kivihiili syntyi, kun nämä metsät jäivät ilmaston välillä lämmitessä ja jäätiköiden sulaessa veden ja lietteiden alle. (Koulun biologia, lukiokurssi 2-3, 1987, Tast – Tyrväinen – Mattila – Nyberg, s. 176,177)

 

Muut lainaukset viittaavat samaan suuntaan. Ne osoittavat, miten hiilikerrostumien seassa on merestä peräisin olevia fossiileja, ja miten kerrostumat ovat veden vaikutuksesta kerrostuneita. Merifossiilien ja kalojen esiintyminen osoittaa, että kerrostumat eivät voi olla hitaan turvettumisen tulosta jossakin määrätyssä suossa. Sen sijaan parempi selitys on, että vesi on kuljettanut kasvit niihin paikkoihin, missä kivihiiltä on muodostunut. Vesi on irrottanut kasvit ja puut juuriltaan, kasannut ne suuriksi röykkiöiksi sekä tuonut merieläimiä maakasvien sekaan. Sellainen on mahdollista ainoastaan suuressa tulvassa kuten vedenpaisumuksessa.

 

"Kivihiilijuonteiden alla ja päällä on, kuten sanottu, säännöllisesti savikiviä, ja näiden rakenteesta näkyy, että ne ovat vedestä kerrostuneita." (6)

 

Todisteet viittaavat ylivoimaisesti kivihiilen nopeaan muodostumiseen, kun valtavat metsät tuhoutuivat, kerrostuivat ja sitten hautautuivat nopeasti. Yallournissa, Victoriassa (Australiassa) on valtavia ruskohiilikerrostumia, jotka sisältävät paljon mäntypuiden runkoja, sellaisten, jotka eivät nykyään kasva soilla.

   Lajittuneet, paksut, jopa 50 % puhdasta siitepölyä sisältävät kerrokset valtavan suurilla alueilla osoittavat selvästi, että nämä ruskohiilikerrostumat ovat veden aikaansaamia. (7)

 

Kouluissa opetetaan, että hiili syntyy vähitellen turpeesta, vaikka missään ei voida havaita näin tapahtuvan. Kun ottaa huomioon hiilikenttien laajuuden, erilaiset kasvityypit ja pystyssä olevat monikerroksiset rungot, näyttää siltä, että hiilikerrostumat ovat muodostuneet valtavista ajelehtivista kasvillisuuslautoista, joiden aiheuttajana on ollut todella mittava tulva. Näissä hiiltyneissä kasvifossiileissa tavataan myös runsaasti meren eliöiden kaivertamia käytäviä. Hiilikerrostumista on löydetty myös merieläinten fossiileja (“A note on the Occurrence of Marine Animal Remains in a Lancashire Coal Ball”, Geological Magazine, 118:307,1981)… Hiilikerrostumista voidaan löytää huomattaviakin merieläinten kuorikerrostumia ja merissä elävän Spirorbiksen fossiileja. (Weir, J., ”Recent Studies of Shells of the Coal Measures”, Science Progress, 38:445,1950). (8) 

 

Prof. Price esittää tapauksia, jolloin 50 – 100 kivihiilikerrostumaa ovat toistensa päällä siten, että juuri näitä syvänmeren fossiileja sisältäviä kerrostumia on niiden välissä. Hän pitää tätä todistusta niin voimakkaana ja vakuuttavana, ettei ole koskaan havainnut mitään järjellistä yritystä selittää näitä tosiasioita Lyellin yhdenmukaisuusteorian pohjalta. (9)

 

Mikä on hiiliesiintymien ikä? Kun on kyseessä hiilikerrostumien ikä, on sen oletettu olevan vähintään 250 – 300 miljoonaa vuotta. Ajatellaan, että hiili on muodostunut erityisellä hiilikaudella, jolloin maapallon kasvillisuus oli paljon nykyistä rehevämpää.

   Tämä käsitys ei kuitenkaan saa tukea radiohiilimittauksista. Sillä kun radiohiilen puoliintumisaika on vain n. 5600 vuotta, ei sitä pitäisi olla yhtään jäljellä 100 000 - 200 000 vuoden jälkeen. Se on mahdottomuus.

   Kuitenkin radiohiiltä toistuvasti tavataan hiili-, turve-, maaöljy- ja maakaasuesiintymistä ja jopa kambrikauden fossiileista (kambrikauden oletetaan alkaneen 600 miljoonaa vuotta sitten.). Tämä osoittaa, että kerrostumat ja fossiilit eivät voi olla edes 100 000 vuotta vanhoja. R. Gentry on tullut säteilykehiä (radiohaloja) tutkimalla samaan johtopäätökseen. Kerrostumien ikä täytyy mitata tuhansissa, ei miljoonissa vuosissa.

 

Keksinnön alkuvuosina oletettiin, että kaikki edellytykset varmoihin ikämittauksiin oli nyt vihdoin olemassa. Tutkijat keräilivät kaikenlaista mitattavaa; faraoiden ja neandertalinihmisten hautojen jäämistöä, sapelihammastiikereiden ja mammuttien hampaita, kivettymiä, fossiileja, maaöljyä jne. Kaikista löytyi radioaktiivista hiiltä. Ikähavainnot julkaistiin Radiocarbon-lehdessä, vaikka useiden näytteiden ikä oli jo aikaisemmin määritelty miljooniksi vuosiksi. (10)

 

Hiilikerrostumien ikä on voitu arvioida radiohalo-tutkimusten avulla ja on viitteitä siitä, että kerrostumien ikä on vain joitakin tuhansia vuosia. (Gentry, R.V.. et al., “Radiohalos in Coalified Wood”, Science, 194:315, 1976) (11)

 

R. Gentry tutki säteilykehiä (haloja) devoni- ja jurakerrostumien hiilissä. Hän löysi lukuisia 210 Po:n ja uraanin synnyttämiä haloja. Gentry päätteli Po-halojen läsnäolosta, että uraani ja sen tytärtuotteet (214 Po, 210 Po,…) ovat kerran ennen hiiltymistä joutuneet puuaineeseen ja että hiiltyminen tapahtui nopeasti (alle 50 vuodessa)… Gentry asettaa 280 000 vuoden ylärajan jurakerrostumien hiilen U-Pb-iälle. Tämä on vähintään 270 kertaa vähemmän kuin geologisen aikataulun mukainen ikä. Devonikerrostumien hiiltä hän pitää vähintään tuhat kertaa nuorempana kuin on geologisen aikataulun mukainen ikä. Jos devonin kerrostumat ovat nuorempia kuin 330 000 vuotta, täytyy myös kaikkien sen yläpuolella olevien muodostumien olla nuoria.

   Useissa fossiileissa ja myös joissakin hiili-, turve-, maaöljy- ja maakaasuesiintymissä, joita pidetään satojen tuhansien tai useiden miljoonien vuosien ikäisinä, löydetään radioaktiivista hiiltä (14 C). Niiden ikäarviota tulisi laskea alle 50 000 vuoden. (12)

 

Öljy on samanlainen uusiutumaton luonnonvara kuin kivihiili. Sen ei ole havaittu muodostuvan nykyisenkaltaisissa olosuhteissa missään päin maapalloa, ei edes trooppisilla alueilla, joilla on runsaasti kasvillisuutta.

   Entä öljyn syntynopeus? Senkään muodostumisen ei ole tarvinnut kestää pitkää aikaa. Siitä osoituksena on, että tonnista orgaanista jätettä on pystytty laboratoriossa valmistamaan tynnyrillinen öljyä ja vain 20 minuutissa (Machine design 14 may 1970). Kyseessä on nopea prosessi. Tämä taito, öljyn valmistus, hallittiin jo toisen maailmansodan aikana. Suomalainen geologi Pentti Eskola kirjoitti jo vuosikymmeniä sitten, miten Saksassa valmistettiin öljyä kivi- sekä ruskohiilestä.

 

Öljyä kyetään nykyään valmistamaan kivihiilestä tai ruskohiilestä. Saksa turvautui tähän keinoon toisessa maailmansodassa ja suoriutui probleemasta vallan hyvin. (13)

 

Entä öljylähteiden ikä? Näissä lähteissä oleva kova paine asettaa omat rajoituksensa niiden iälle. Jos lähteet olisivat vuosimiljoonien ikäisiä, olisi paine kadonnut niistä jo ajat sitten. Kuitenkin on tavallista, että öljy voi suihkuta ilmaan maahan poratusta reiästä, joten painetta on suuresti jäljellä. Siksi on oletettu, että öljylähteet voivat olla enintään 10 000 vanhoja (Chapters 12-13 of prehistory and earth models by Melvin A. Cook, Max Parrish and company, 1966). Toinen syy, miksi öljylähteet eivät voi olla miljoonien vuosien ikäisiä, vaan niiden ikä mitataan ainoastaan tuhansissa vuosissa, on niissä oleva radiohiili (ks. lainaus edellä!). Sen puoliintumisaika on vain 5600 vuotta eikä sitä voi olla yhtään jäljellä 100 000 – 200 000 vuoden jälkeen.

 

Miksi hiilikerroksia ja kivettymiä ei enää synny? Vastaus on sama, kun kysytään, miksi maaöljy on syntynyt ja miksi sitä ei enää synny. Kivihiili-, maakaasu- ja maaöljyesiintymät eivät kuulu maapallomme uusiintuviin energiavaroihin. Kaasu- ja maaöljyesiintymien yhteydessä mitataan niitä maakerrostumissa olevia paineita, jotka ponnistavat ko. energian poratusta reiästä ylös. Jos esiintymät olisivat satoja tuhansia tai miljoonia vuosia vanhoja ei mitään painetta kerroksissa enää esiintyisi. Tämän kaikki asiantuntijat tietävät. (14)

 

Nopeat vai hitaat prosessit? Edellä käsiteltiin hiilen ja öljyn syntyä. Todettiin, että ne ovat voineet muodostua nopeissa prosesseissa, ja ettei niiden synnystä tarvitse olla kuin muutamia tuhansia vuosia. Ainoastaan geologinen aikataulukko miljoonine vuosineen vaatii pitkiä ajanjaksoja, mutta käytännön todisteet osoittavat päinvastaista.

   Luonnossa voidaan havaita myös useita muita prosesseja, joiden on ajateltu vaatineen pitkiä ajanjaksoja, mutta jotka todellisuudessa ovat voineet tapahtua muutamissa vuosikymmenissä tai jopa viikoissa ja päivissä. Seuraavassa muutamia esimerkkejä.

 

Jäätiköt. Yleinen käsitys on ollut, että jäätiköt Grönlannissa ja muualla ovat syntyneet satojen tuhansien vuosien aikana. Tämä perustuu uskomukseen, että jääkerrokset olisivat muodostuneet jokseenkin samaan tapaan kuin puiden vuosirenkaat, eli jäässä olevat lustot on tulkittu vuosilustoiksi.

   Paljon parempi selitys lustoille kuitenkin on, että ne perustuvat säänvaihteluihin (esim. lämpötilan kohoaminen nollan yläpuolelle talviaikaan) ja uusiin lumisateisiin. Saman asian voi jokainen todeta katsoessaan talvella tienpenkkoja, joita aura on aurannut. Tienpenkoissa näkyy selviä raitoja, jotka ovat osoituksena säänvaihteluista. Niitä voi syntyä useita talven aikana.

 

Viime aikoina useat tämän alan tutkijat ovat asettaneet kyseelliseksi olettamuksen, että jääkautiset lustot olisivat aina vuosittaisia. Tanskassa jotkut lustot on tulkittu päivittäisiksi, ja monilla seuduilla Euroopassa ja Amerikassa lustot näyttävät olevan säälustoja, jotka ovat syntyneet lyhyempinä jaksoina kuin vuosina. On huomautettu, että klassillisella Ruotsin lustoalueellakaan kerrostumat eivät aina ole välttämättä vuosittaisia. Vuosilustoihin perustuva aikataulu lyhenee tämän johdosta huomattavasti. (15)

 

Myös käytännössä voidaan nähdä, ettei nykyisen ilmaston arktisilla alueilla tarvitse olla ikivanhaa perua. Sillä Grönlannissa on voitu havaita, miten Toisen maailmansodan aikana Grönlantiin jätetyt lentokoneet ovat peittyneet jopa 40-100 metrin syvyiseen jäähän vajaassa 60 vuodessa. Tämä luku merkitsee lähes 1-2 metriä vuodessa. Samoin Etelämantereella on havaittu 17-metrisen antennin peittyneen jäähän jo 30 vuodessa, joka on varsin nopeaa vauhtia.

   Nykyiset sademäärätkin riittävät jo selittämään jäätikön kertymisen melko nopeassa ajassa. Sillä kun esim. Grönlannissa sataa 400 millimetriä vuodessa, joka lumeksi muutettuna tekee moninkertaisesti enemmän, kertyy siitä jo paljon, vaikka osa siitä sulaisikin pois. Jäätikön kertymiseen ei siten tarvita mitään satojentuhansien vuosien ajanjaksoja.

 

Jenkkihävittäjät sulatetaan esille Grönlannissa

 

Berliiniläinen lentäjä-toimittaja Dieter Herrmann aikoo sulattaa viisi harvinaista P-38 Lightning-hävittäjälentokonetta esille Grönlantia peittävän ikuisen jäätikön uumenista. Historialliset sotakoneet nostetaan Herrmannin suunnitelmien mukaan ihmisten ilmoille yli 300-henkisen kansainvälisen retkikunnan voimin ensi vuoden kesän aikana.

   Pelastusretkikunnan tavoittelemat amerikkalaiskoneet ovat olleet hautautuneena Grönlannin itäosaan Tasiilaqin lähellä vuodesta 1942 asti. Liittoutuneiden sodan aikana menettäneitä koneita peittää nykyään jo lähes satametriseksi kasvanut kerros ikuista lunta ja jäätä.

   … Käytännössä pelastusretkikunta pääsee käsiksi jäätikön syvyyksissä oleviin amerikkalaiskoneisiin sulattamalla lumeen ja jäähän satametrisen pystysuoran kuilun.

   … Amerikkalaiset nostivat yhden hävittäjän sulatusmenetelmällä esiin jo vuonna 1992. Kone oli silloin noin 80 metrin syvyydessä jäätikön sisässä. Nykyään kyseinen P-38 on entistetty ja lentää ilmailunäytöksissä ympäri maailmaa Glacier Girl-nimisenä. (Etelä-Suomen sanomat, 14.1.2007)

 

Kivettymät. Eri puolilta maailmaa voidaan löytää kivettynyttä puuta ja muita kivettymiä. Yleisesti niitä pidetään miljoonia vuosia vanhoina, ja niiden muodostumisen on oletettu vaatineen pitkiä ajanjaksoja.

   Edellinen käsitys on kuitenkin helppo kyseenalaistaa. Jo kauan on tiedetty, että kivettyminen voi tapahtua nopeasti. Esim. Uuden Seelannin kaivosmuseossa on kivettynyt hattu. Samoin on löydetty muita ihmisen valmistamia esineitä, jotka ovat kivettyneet jouduttuaan sopiviin olosuhteisiin.

   Kivettymiä on mahdollista saada aikaan myös keinotekoisesti. Kivettynyttä puuta voidaan valmistaa muutamassa päivässä 80 celsiusasteen lämmössä piiyhdisteitä sisältävässä liuoksessa (Tieteen kuvalehti 4 / 93, s. 19). Tämä osoittaa, ettei kivettymien synty vaadi pitkiä ajanjaksoja.

 

Siksi turistit, jotka törmäävät läntisessä Australiassa ”kivettyneeseen vesirattaaseen” katsovat sitä ällistyneinä. ”Siis veikö vain kuutisenkymmentä vuotta, että tämä vesi peittyi kovaan kiveen?” Vesi kuljetti kuusikymmentä vuotta liuennutta kalkkikiveä, joka tippui yötä päivää vesirattaaseen. Se on itse asiassa käsittämättömän pitkä aika. Kulttuurimme on iskostanut mieleemme ”mittaamattoman ajan” uskomuksen, jonka mukaan miljoona vuotta (todellisuudessa kuvittelemattomissa oleva ajanjakso) on vain kuin eilinen. (16)

 

Puun kivettyminen voi tapahtua lyhyessä ajassa. Tutkijat upottivat tuoreen tukin Yellowstonen puiston kuumaan, mineraalipitoiseen lähteeseen. Puu muuttui osittain kivettyneeseen muotoon yhdessä vuodessa. Tämä antaa todisteen siitä, että tulivuorten purkausten aikaansaamat mineraalirikkaat kvartsikerrostumat voivat hyvin lyhyessä ajassa muuttaa kerrosten sisään jääneet puut kivettyneeseen muotoon. Nykyään puun kivettämistä tuotetaan nopeana teollisena prosessina. Miljoonia vuosia ei tähän tarvita. (17)

 

Monet luonnon erikoisuudet ovat myös sellaisia, jotka eivät muodostuakseen vaadi pitkiä ajanjaksoja, vaikka toisin on ajateltu. Seuraavassa muutamia esimerkkejä:

 

• Tippukivet voivat muodostua muutamissa vuosikymmenissä. Queenslandin luoteisosassa, Australiassa, on kaivos, jossa on pitkiä tippukivipuikkoja. Kaivos avattiin vasta 1920-luvulla, joten puikot muodostuivat sen jälkeen. Siihen ei tarvittu pitkiä ajanjaksoja. (18)

 

• Opaaleja, joita kaivetaan syvältä maan sisältä, joiden oletetaan olevan kymmeniä miljoonia vuosia vanhoja ja joiden muodostumisen on ajateltu vaatineen pitkiä ajanjaksoja, on pystytty kasvattamaan kotiolosuhteissa vain muutamassa kuukaudessa. Siihen ei ole tarvittu tuhansia tai miljoonia vuosia eikä edes painetta tai lämmitystä. Kasvatettuja opaaleja ei pystytä erottamaan maasta kaivetuista opaaleista edes elektronimikroskoopin avulla. (19)

 

• Timantti, jota on pidetty miljoonia vuosia vanhana, on mitattu (C-14) arvostetussa ajoituslaboratoriossa vain 58 000 vuotta vanhaksi. (20)

 

Ovatko kerrostumat muodostuneet hitaasti? Yksi geologisen iänmäärityksen perusolettamus on, että kerrostumat ovat muodostuneet hitaasti satojen miljoonien vuosien aikana. On oletettu, että ne ovat kasaantuneet toistensa päälle niin, että alemmat kerrostumat voivat olla kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia vanhempia kuin päällä lepäävät nuoret kerrostumat.

   Tämä näkemys perustuu englantilaisen geologin Charles Lyellin ajatuksiin, jotka hän esitti kirjoissaan Principles of Geology (1833) ja Element of Geology (1838). Hän toi niissä esille tunnetun periaatteensa, miten nykyisyys on avain menneisyyden tapahtumiin. Sen mukaan maakerrostumat ovat aina muodostuneet samalla tavalla kuin nykyään, hitaitten prosessien tuloksena. Tarkkailemalla geologisia tapahtumia nyt, voidaan päätellä, mitä menneisyydessä on ollut. Mitään suuria mullistuksia luonnossa ei ole ollut Lyellin mukaan.

   Mutta ovatko kerrostumat muodostuneet hitaasti? Kun Charles Lyell esitti ajatuksen, että kerrostumat ovat hitaiden prosessien tulosta, puhuvat tätä vastaan useat seikat. Seuraavassa muutamia esimerkkejä.

 

Pitkät puunrunkofossiilit kerrostumissa ovat yksi todiste sitä vastaan, että kerrostumat ovat muodostuneet hitaasti ja vuosimiljoonien aikana. Eri puolilta maailmaa on tavattu puunrunkofossiileja, jotka ulottuvat useiden eri kerrostumien läpi. Vanha valokuva Ranskan Saint-Etiennen kivihiililouhoksesta osoittaa, miten viisi kivettynyttä puunrunkoa läpäisee kukin n. kymmenen kerrosta tai enemmänkin. Samoin Edinburghin läheltä on löydetty 24 metriä pitkä puunrunko, joka läpäisee toistakymmentä kerrostumaa ja kaikki viittaa siihen, että runko on kantautunut nopeasti paikalleen. Kehitysopillisen näkemyksen mukaan kerrostumien pitäisi olla miljoonia vuosia vanhoja, mutta kaikesta huolimatta puunrungot ulottuvat näiden ”miljoonien vuosien” ikäisten kerrostumien läpi.

   Miten ongelmallista on pitää kiinni hitaasta kerrostumisesta vuosimiljoonien aikana, käy ilmi seuraavista esimerkeistä. Puiden on täytynyt tulla nopeasti haudatuiksi, muuten niiden fossiileja nykypäivänä ei voisi olla olemassa.

 

Pystyyn jääneet paksut rungot puhkovat kymmenien metrien paksuiset kerrostumat osoittaen, kuinka nopeasti kaikki on tapahtunut. Kerrostumat eivät voi olla hitaan turvettumisen tulosta, kuten kehitysoppineet väittävät. (21)

 

Tiukan Lyellin uniformitarismin mukaisen koulutuksen saanut Derek ager, geologian emeritusprofessori Swansean yliopistocollegesta, kuvaa joitakin monikerrosfossiilisia puunrunkoja kirjassaan esimerkein.

   ”Jos British Coal Measures-kivihiilikerrostuman kokonaispaksuudeksi arvioidaan 1000 metriä, ja että se olisi muodostunut noin 10 miljoonassa vuodessa, silloin 10 metrin pituisen puun hautautuminen olisi kestänyt 100 000 vuotta olettaen kerrostumisen tapahtuneen vakionopeudella. Tämä olisi naurettavaa.

   Vaihtoehtoisesti, jos 10 metrin pituinen puu olisi hautautunut 10 vuodessa, tämä tarkoittaisi 1000 kilometriä miljoonassa vuodessa tai 10 000 kilometriä 10 miljoonassa vuodessa. Tämä on aivan yhtä naurettavaa, emmekä voi välttää tekemästä sitä johtopäätöstä, että kerrostuminen on todellakin tapahtunut toisinaan erittäin nopeasti… (22)

 

Fossiilit maakerrostumissa. Yksi selvä todiste maakerrosten nopeasta kerrostumisesta ovat niissä olevat fossiilit. Sillä kun kerrostumissa on fossiileja, on niiden synty selitettävissä vain siten, että muta- ja liejuvyöryt ovat haudanneet jonkin eläimen tai kasvin hyvin nopeasti. Tämä pätee myös kaikkiin puunrunkofossiileihin.

   Itse asiassa aina kun tapaamme fossiileja, todistavat ne siitä, että jokin kasvi tai eläin on hautautunut hyvin nopeasti lieju- ja maamassojen alle ja muuttunut sitten pian fossiiliksi. Jos hautautumista ei olisi tapahtunut, olisivat eläimet ja kasvit muuten nopeasti mädäntyneet tai muut eläimet olisivat syöneet ne.

   Siten kun nykyään tapaamme fossiileja, todistavat ne vain siitä, että kerrostumien, mistä ne löydetään, on täytynyt syntyä lyhyessä hetkessä, vain muutamissa päivissä ja viikoissa, eikä vuosimiljoonien aikana. Ne ovat hautautuneet kerrostumiin nopeasti, koska muuten niistä ei olisi voinut jäädä mitään fossiileja. Miljoonat vuodet eivät auttaisi niiden syntymisessä yhtään. Monet tutkijat itsekin myöntävät, että useat kerrostumat ja fossiilit ovat parhaiten selitettävissä nopeiden katastrofien kautta. Muulla tavalla fossiileja ei voi syntyä. Parhaiten tällainen lieju- ja mutakerrostumien joutuminen kasvien ja eläinten ympärille voidaan selittää tuhotulvalla, kuten Raamatun mainitsemalla vedenpaisumuksella.

   Seuraavat kommentit viittaavat kerrostumien nopeaan kertymiseen, jotta fossiileja olisi voinut syntyä. Käsitykset, että kerrostumat olisivat syntyneet pitkien prosessien tuloksena, on syytä hylätä:

 

”Selkärankaiset eläimet, kuten kalat, matelijat jms. hajoavat kappaleiksi, kun niiden pehmeät osat tulevat poistetuiksi. Niiden täytyy tulla haudatuiksi pikaisesti kuoleman jälkeen, jotta ne välttäisivät tästä johtuvan tuhoutumisen sekä muiden eläinten syötäväksi joutumisen”. (James D. Dana: Manual of Geology, s. 141)

 

"On ilmeistä, että jos kerrostumien muodostuminen tapahtuisi tällaisessa hitaassa tahdissa, mitään fossiileja ei saattaisi säilyä, koskapa ne eivät hautautuisi sedimentteihin ennen veden happojen vaikutuksesta tapahtuvaa hajoamista, tai ennenkuin ne tuhoutuisivat ja särkyisivät kappaleiksi hankautuessaan ja iskeytyessään matalien merten pohjaan. Ne voivat peittyä sedimentteihin vain onnettomuudessa, missä ne hautaantuvat äkkiä." (Geochronology or the Age of the Earth on the Basis of Sediments and Life", Bulletin of the National Recearch Council No. 80, Washington D. C., 1931, s. 14)

 

Lainaus kirjasta Maailman luonto selostaa samaa asiaa. Se viittaa siihen, miten maaperästä, mm. Siperiasta ja Alaskasta, voidaan löytää suurten eläinten kuten mammuttien jäänteitä sekaisin yhdessä erilaisen kasvillisuuden kanssa. Tällaisia löytöjä on vaikea selittää hitailla prosesseilla, joita Lyell opetti, mutta suuri tulva kuten vedenpaisumus antaa selityksen. Tunnettuja ovat myös suuret dinosaurusten ja hevosten hautausmaat sekä kalaesiintymät, joissa voi olla miljoonia kalaeläinten fossiileja. Normaalioloissa tällaisia fossiileja ei synny vaan ainoastaan nopeasti lietteeseen hautautumalla.

 

... Arvoituksellisinta on, että ikirouta Alaskassa ja Siperiassa voi sisältää huomattavia määriä luita ja lihaa, puoliksi lahonnutta kasvillisuutta ja muita eliömaailman jäänteitä. Paikoin nämä muodostavat huomattavan osan koko maa-aineksesta. Melkoinen osa jäänteistä on peräisin suurista eläimistä kuten karvapeitteisistä sarvikuonoista, jättiläisleijonista, jättiläismajavista, sukupuuttoon kuolleista suurista puhveleista, myskihäristä ja mammuteista sekä karvaisista norsuista... Siksi on selvää, että Alaska ennen jäätymistään oli ilmastoltaan paljon lämpimämpi.       

 

Ihmisten fossiilit ja tavarat. Jo aiemmin todettiin, miten ihmisen fossiileja on löydetty jopa kallioiden sisältä ja hiilikerrostumista (Glashouver, W.J.J., So entstand die Welt, Hänssler, 1980, ss. 115-6; Bowden, M., Ape-men-Fact or Fallacy? Sovereign Publications, 1981; Barnes, F.A., The Case of the Bones in Stone, Desert/February, 1975, p. 36-39). Samoin kivihiileksi luokitelluista kerrostumista on löydetty ihmiselle kuuluvia tavaroita kuten patoja. Se osoittaa, ettei kysymys voi olla kymmenien tai satojen miljoonien vuosien ikäisistä kerrostumista, vaan että ne ovat muodostuneet geologisen mittapuun mukaan aivan lähimenneisyydessä. Uuras Saarnivaara kertoo lisää esimerkkejä samalta alueelta:

 

N. 55 km kaakkoon Mooabista Utahissa löydettiin lähimain nykytyyppiä olevan ihmisen luita n. 5 m syvyydestä maanpinnasta. Siitä n. 1,5 m oli kovaa kalliota. Kerrostuman, jossa luut olivat, arvioitiin olleen ainakin sata miljoonaa vuotta vanhan. Utahin yliopiston tiedemiehet tutkivat löytöä.

   …Ihmisen ja mastodontin luita löydettiin n. 7 m syvyydestä lähellä Menlon puistoa n. 45 km San Franciscosta etelään kerrostumassa, joka on luokiteltu myöhäismioseeniseksi n. 2-3 miljoonaa vuotta sitten.

   Kaksi ihmisen luurankoa on paljastunut Utahin Moabista n. 57 km olevassa kuparikaivoksessa samoin liitukautiseksi luokitellussa kerrostumassa.

   Antelope Springsissä, Utahissa, on tavattu ihmisen jalanjälkiä trilobiittikerrostumassa. Trilobiitit ovat äyriäiseläimiä, jotka kehitysteorian mukaan ovat kuolleet sukupuuttoon paleotsooisena permikautena yli 200 miljoonaa vuotta sitten.

   …Kultaketju löydettiin kivihiilikerrostumasta Morrisvillestä, Illinoisista. Kerrostuma on luokiteltu kivihiilikautiseksi n. 300 miljoonaa vuotta sitten.

   …Liuskakiviseinä tai muuri, jossa oli tuntematonta, todennäköisesti aakkosellista kirjoitusta, löydettiin kivihiilikaivoksesta Ohion Hammondsvillestä. Sen on arvioitu olevan kivihiilikaudelta n. 300 miljoonaa vuotta sitten. (23)

 

Kerrostumien paksuus. Eräs olettamus on ollut, että geologisten kerrosten syntymiseen tarvittava aika on verrannollinen kerrostumien maksimaaliseen paksuuteen. Vuonna 1913 laskettiin kerrosten kokonaispaksuudeksi n. 80 kilometriä, 1937 se oli 130 kilometriä ja v. 1955 140 kilometriä. Aikaa kerrosten kasaantumiseen arvioidaan kuluneen satoja miljoonia vuosia.

   Myös Darwin törmäsi ajatukseen paksuista kerrostumista ja niiden hitaasta kertymisestä toistensa päälle. Hän kirjoitti kirjassaan Lajien synty, miten Lyellin ajatukset vaikuttivat häneen (s. 422): ”Ken ei myönnä kuluneiden aikakausien ääretöntä pituutta luettuaan sir Charles Lyellin suurenmoisen teoksen ’Principles of Geology’ – jonka tulevaisuuden historioitsijat varmasti tunnustavat aikaansaaneen vallankumouksen luonnontieteiden alalla – hänen olisi paras heti laskea syrjään tämä teokseni”. Samoin Darwin kirjoitti Lajien synty -kirjassaan kerrostumien suuresta paksuudesta (s. 426). Hän mainitsi lähes 22 kilometriä paksuista kerrostumista Britanniassa:

 

Professori Ramsay on antanut minulle seuraavat, useimmiten todellisiin mittauksiin perustuvat tiedot toisiaan seuraavien muodostumien suurimmasta paksuudesta eri osissa Britanniaa:
Paleotsooinen sarja (paitsi tuliperäisiä kerroksia)                         57,154 jalkaa

Sekundäärinen sarja . . ...13,190    

Tertiäärinen sarja .. . . . . . 2,140    

– siis yhteensä 72,484 jalkaa [lähes 22 kilometriä].

 

Kysymys kuuluu, miten voidaan tuntea yli 100 kilometrin paksuisia kerrostumia tai edes 22 kilometriä paksuja kerrostumia, joista Darwin mainitsi? Nämä luvut eivät perustu mihinkään käytännön havaintoihin, jotka voitaisiin nähdä silmillä, vaan niiden taustalla ovat ainoastaan teoreettiset laskelmat ja ajatukset miljoonista vuosista. Miten teoreettisia nämä laskelmat ovat, käy ilmi siitä, että v. 1909 syvin porattu reikä oli 2240 metriä (Pentti Eskola: Muuttuva maa, s. 140), joka on vain reilu kymmenesosa Darwinin mainitsemasta luvusta. V. 1964 syvimmät kairaukset ulottuivat vain 7,5 km syvyyteen ja vuoden 1990 lopussa syvin kairaus ulottui hiukan yli 12 kilometriin. Näistä on pitkä matka Darwinin mainitsemaan lukuun, puhumattakaan yli sadan kilometrin syvyyksistä

 

Ei eroosiota. Eroosion puuttuminen maakerrosten väliltä viittaa siihen, ettei kysymys voi olla miljoonien vuosien ajanjaksoista. Sillä kun on tutkittu maailmanlaajuisesti eri kerrostumia, ei niiden väliltä voida löytää eroosion merkkejä, ei kuuluisasta Grand Canyonista eikä muualtakaan. Päinvastoin näyttää siltä, että kerrokset liittyvät varsin yhdenmukaisesti toisiinsa ja että ne ovat muodostuneet toinen toisensa päälle ilman taukoja. Kerrosten rajapintojen pitäisi olla kaikkialla rosoisempia ja epätasaisempia mikäli eroosio olisi vaikuttanut niihin pitkien ajanjaksojen ajan, mutta niin ei ole. Paras selitys kerrostumien synnylle onkin se, että vesi on vaikuttanut kerrostumien syntyyn lyhyessä ajassa. Esim. metrin paksuinen hiekkakivikerrostuma voi muodostua jo 30 – 60 minuutissa. Geologit itsekin myöntävät, että kerrostumien synty onnistuu parhaiten tulvien ja vesien kautta.

 

Dr Roth on erityisen kiinnostunut parakonformiteeteista (tasaisista aukoista) fossiilikerrostumissa. Mitä ne oikein ovat? Monissa oppikirjoissa esitetään kuvia geologisista kerrossarjoista, joissa olevien useiden kivikerrostumien oletetaan muodostuneen miljardien vuosien aikana.

   Dr Roth selventää, että monin paikoin: ”kerrostumissa on ensinnäkin merkittäviä aukkoja – kivikerrokset, joiden tulisi olla olemassa, puuttuvat paikoin. Toisekseen kerrokset aukkojen ylä- ja alapuolella ovat tasaisia.

   … Miksi tämä on ongelma? Roth selittää, mitä olisi odotettavissa, jos näiden kahden kerroksen välissä olisi todella kulunut miljoonia vuosia:

   ”Yksi eroosion merkittävä piirre on se, kuinka epätasaisen pinnan (topografia) se jättää jälkeensä purojen ja jokien leikatessa yhä syvempiä rotkoja, kanjoneita ja laaksoja halki maiseman. Jopa Australiassa, jossa yleisesti ottaen on hyvin laakeaa, on monin paikoin epäsäännöllisen epätasainen pinta. Eroosiolla on taipumus tuottaa erittäin epätasaisia pintoja suurimpaan osaan mantereistamme.”

   Mitä me sen sijaan havaitsemme?

   ”Nämä tasaiset aukot ovat ongelma pitkille geologisille ajanjaksoille, koska alemman kerroksen odotettu eroosio puuttuu niistä täysin. Aukkokohdissa oletetusti kuluneiden vuosimiljoonien aikana olisi odotettavissa tapahtuneen korostuneen epätasaista eroosiota, eikä aukkojen tulisi olla tasaisia.

   … Roth jatkaa:

   ”Kerrostumien ja erityisesti monien parakonformiteettien alapuolisten kerrosten yläosien tasaisuus on huomiota herättävä vastakohta verrattuna nykyiseen, eroosion kuluttamaan, hyvin epätasaiseen maanpintaan ja se havainnollistaa aukkojen pitkille geologisille ajanjaksoille aiheuttamaa ongelmaa. Jos miljoonia vuosia olisi oikeasti kulunut, miksi aukkojen yläpuolella olevan kerroksen yläosat eivät olisi yhtä epätasaisia, kuin nykyinen maanpinta? Vaikuttaisi siltä, ettei geologisen kerrossarjan mukaisia miljoonia vuosia ole koskaan ollutkaan. Jos lisäksi geologista aikaa puuttuu yhdellä alueella, niin sitä puuttuu koko maapallolta.” (24)

 

Kerrostumat nopeasti. Kun on ajateltu kerrostumien muodostuneen hitaasti vuosimiljoonien aikana Charles Lyellin opetusten mukaisesti, ovat sitä vastaan muutamat käytännön havainnot, joissa kerrostumat ovat syntyneet nopeasti. Esim. St. Helenan tulivuoren purkauksen yhteydessä v. 1980 tapahtui, että muodostui päällekkäisten kerrostumien sarja paksuudeltaan lähes toistasataa metriä, ja vain muutaman viikon aikana. Siihen ei tarvittu miljoonia vuosia, vaan muutamissa päivissä erilaatuisia kerrostumia kasautui päällekkäin. Merkillistä lisäksi oli, että samalle alueelle muodostui myöhemmin kanjoni, jossa vesi alkoi virrata. Tähänkään prosessiin ei kulunut aikaa vuosimiljoonia, kuten kehitysoppineet olisivat olettaneet, vaan kaikki tapahtui muutamissa viikoissa. On oletettavaa, että esim. Grand Canyon ja useat muut suuret luonnonmuodostelmat ovat saaneet alkunsa samanlaisissa nopeissa prosesseissa.

   Surtseyn saari on toinen samanlainen tapaus. Tämä saari syntyi merenalaisen tulivuorenpurkauksen seurauksena 1963. New Scientist -lehti kertoi tammikuussa 2006, miten tälle saarelle tuli kanjoneita, rotkoja ja muita maanmuotoja alle kymmenessä vuodessa. Siihen ei tarvittu miljoonia tai edes tuhansia vuosia:

 

”Saaren kanjonit, rotkot ja muut maanmuodot, joiden muodostumiseen yleensä kuluu kymmeniä tuhansia, ellei jopa miljoonia vuosia, ovat hämmästyttäneet maantieteen tutkijoita, sillä ne ovat syntyneet alle kymmenessä vuodessa.” (25)

 

MISTÄ KERROSTUMAT KERTOVAT? Perusopetus geologiassa on ollut, että kerrostumat ovat hitaasti kasaantuneet toistensa päälle. Siihen arvioidaan kuluneen miljoonia vuosia, kuten Charles Lyell aikanaan opetti. Charles Darwin omaksui nämä Lyellin ajatukset.

   Hitaan kerrostumisen ja evoluutioajatuksen perustalle on laadittu myös ns. geologinen taulukko, joka kuvaa eri maailmankausia, geologisia kerrostumia sekä niissä olevia fossiileja. Tämä taulukko ja siihen perustuvat johtofossiilit ovat tärkein menetelmä geologisessa iänmäärityksessä.

   Mutta mistä kerrostumat ja niissä olevat fossiilit kertovat? Evoluutioteoreetikot uskovat miljoonien vuosien kehitykseen ja prosesseihin, mutta siihen ei kannata uskoa mm. siksi, että on todisteita kerrostumien nopeasta muodostumisesta, ja siksi, että useat tunnetut paleontologit ovat myöntäneet fossiiliaineiston todistavan makroevoluution toiveajatteluksi. Siitä ei ole löydetty todisteita, vaikka jotkut haluavat niin uskoa. Sen sijaan kerrostumista ja niissä olevista fossiileista voidaan päätellä mm. seuraavia seikkoja.

 

Kerrostumien puutteellisuus. Havainto, mikä voidaan tehdä kaikista kerrossarjoista ympäri maailmaa, on, että ne ovat puutteellisia. On harvinaista, jos edes kolme tai neljä kerrostumaa kahdestatoista (tai kolmestatoista) ovat päällekkäin. Kuuluisasta Grand Canyonista, jota on usein käytetty havaintoesimerkkinä, on sieltäkin löydetty vain viisi kahdestatoista tärkeimmästä kerrostumasta. Geologinen taulukko on siellä kuten muuallakin epätäydellinen eikä vastaa sitä kuvaa, mikä kirjoissa tuodaan esille,

 

Kerrostumat väärässä järjestyksessä. Sen lisäksi, että kerrostumat ovat puutteellisia, ovat ne usein väärässä järjestyksessä niin, että vanhat kerrostumat ovat päällimmäisinä, jopa vuorten rinteillä. Seuraava esimerkki suomalaisen geologin kirjasta osoittaa, miten vanhat kerrostumat (triaskausi ”250-210 miljoona vuotta sitten” ja paleotsooinen kausi ”600-250 miljoonaa vuotta sitten”) ovat Alppien rinteillä. Näiden kerrostumien pitäisi geologisen taulukon mukaan olla kilometrien syvyydessä maan sisällä, mutta niin ei ole. Se osoittaa, miten hataralla perustalla koko taulukko on. Lainauksessa on kyse merieläinten fossiileista. Kirjoittaja määrittää niiden iän geologisen taulukon perusteella.

 

On syytä käydä vielä hiukan lähemmin tarkastamaan vuorijonojen kivilajien alkuperäistä luonnetta. Varsinaisissa Alpeissa se näkyy parhaiten säilyneenä pohjoisen ns. Helvetialaisen vyöhykkeen kalkkialpeissa. Kalkkikivet ovat täällä voitolla. Kun tarkastelemme täällä kiveä jonkin vuoren jyrkissä rinteissä tai huipulla - jos sinne asti jaksamme kavuta -, niin löydämme siitä ennen pitkää kivettyneitä eläinjäännöksiä, eläinfossiileja. Ne ovat täälläkin usein pahasti venyneitä, litistyneitä ja särkyneitä, mutta kumminkin tapaa myös semmoisia kappaleita, jotka voidaan lajilleen määrittää. Kaikki nuo fossiilit ovat merieläinten kalkkikuoria tai runkoja. Niiden joukossa on spiraalikierteisiä ammoniitteja ja varsinkin paljon kaksikuorisia simpukoita... Pohjoisten kalkkialppien useimpien kerrostumien fossiilit kuuluvat niihin, joiden tiedetään eläneen elämän keskiajan varhaisimmalla ajalla eli triaskautena… Vanhempia kuin triaskauden, siis paleotsooisia, kerrostumia on Alpeissa myös. Ne ovat suurimmalta osaltaan rantakerrostumia, kuten hiekkakivistä syntyneitä kvartsiitteja ja konglomeraatteja… Lukijan mieleen on edellä olevan esityksen johdosta varmaankin tullut kysymys: Mikä merkitys on sillä seikalla, että vuorijonoissa on niin paljon meren pohjalle kerrostuneita sedimenttejä? (26)

 

Yksi vai monta tuhoa? Kun lukee evoluutiokirjallisuutta, tulee niissä usein esiin ajatus tuhosta. Niissä myönnetään, että katastrofi tai useampi on kohdannut maapalloa. Seuraava lainaus kertoo, miten katastrofien uskotaan tapahtuneen:

 

Noin 30 miljoonaa vuotta ennen dinosauruksia elämä Maapallolla oli lähes sammunut. Permikauden lopulla tapahtuneen suuren joukkotuhon tosiasiat ja luvut ovat kerta kaikkiaan tyrmääviä. Tuhon laajuus saa 185 miljoonaa vuotta myöhemmän, dinosaurukset pois pyyhkäisseen mullistuksen näyttämään pikkuruiselta. Kaikkiaan 95 % elämästä tuhoutui. Maalla kukoistaneet ekosysteemit tuhoutuivat, ja kokonaiset eläinlajit, esimerkiksi jättimäiset sammakot ja petomatelijat, katosivat. Hyönteisetkin harvenivat. Meressä tuho oli pahempi. Merililjojen ja korallien ikivanhat yhteiskunnat pyyhkiytyivät pois, ja miljoonia vuosia valtamerissä kukoistaneet trilobiitit tuhoutuivat.

   Tapahtumaa tulkitsevien tiedemiesten ongelmana on löytää tekijä, joka olisi pystynyt tuhoamaan niin valtavan määrän kasveja ja eläimiä sekä maalta että merestä.  (27)

 

Parempi selitys edellisille tuhoille on, että ne kaikki tarkoittavat yhtä ja samaa tapahtumaa. Kun tutkijat tulkitsevat kaikkea geologisen aikataulukon mukaan, uskovat he eri lajien eläneen ja tuhoutuneen eri aikaan, mutta mikäli tämä aikataulukko on väärässä (niin kuin se on), ei ole mitään syytä uskoa useisiin eri suurkatastrofeihin. Kaikki tuhoutuneet lajit ovat voineet olla samanaikaisesti maan päällä ja myös tuhoutuneet samassa katastrofissa. Tämä on järkevin selitys.

   Lisäksi järkevintä on uskoa katastrofin syyn olleen vesi eli vedenpaisumus. Siitä on luonnossa runsaasti merkkejä, joita ei tässä kovin syvällisesti käsitellä. Tutkimme aihetta ainoastaan muutamien lainausten kautta. Ensimmäisessä niistä ”geologian isäksi” mainittu J. Hutton kirjoittaa kirjassaan, miten maan kerrostumissa näkyy jäänteitä merellisistä fossiileista:

 

Joudumme päättelemään, että kaikki maan kerrostumat  - - ovat syntyneet meren pohjalle kasaantuneesta hiekasta ja sorasta, äyriäisten kuorista ja koralliaineista, maasta ja savesta. (J. Hutton, The Theory of the Earth l, 26. 1785)

 

Toinen lainaus vuodelta 1938 kertoo, miten Mount Everestin huipulta voidaan löytää kivettyneiden kalojen jäännöksiä (aiemmassa lainauksessa mainittiin merifossiileista Alppien rinteillä):

 

Himalajan jäätiköissä on härkien ja hevosten luita. Jäävyörymä, joka oli saanut alkunsa 5000 metrin korkeudessa olevalta jäätiköltä, toi tullessaan tuollaisia luita.

   Suuri englantilainen retkikunta, joka pääsi miltei Mount Everestin huipulle, löysi näissä korkeuksissa kivettyneitä kaloja, jotka makasivat vuorella. (28)

 

Seuraavat lainaukset liittyvät Grand Canyoniin. Yleisesti on uskottu sen muodostuneen hitaasti miljoonien vuosien aikana, mutta parempi selitys on, että vesi on muodostanut siinä olevat kerrostumat. Se käy ilmi siitä, että tällä kauniilla alueella on selviä merkkejä olemisesta veden vallassa. Kolme lainausta kertoo aiheesta, niistä ensimmäisenä suomalainen geologi Pentti Eskola:

 

Muistakaamme, että Colorado-joki on Pohjois-Amerikan toiseksi pisin joki. Se tuo vettä runsassateisilta Kalliovuorilta ja se kuljettaa lietteenä kiviainesta keskimäärin miljoonan tonnia päivässä, minkä verran siis joki kuluttaa pohjaansa ja kylkiään… polun ylimmässä osassa sekä maanpinnassa kurun eteläpuolella koko kansallispuiston alueella on vain merellistä kalkkikiveä ja siinä simpukoitten ja lonkerojalkaisten kuoria, merililjoja ja korallien sekä sienieläinten riuttoja. Siihen aikaan paleotsooisen maailmankauden lopulla, jolloin Suuren Kurun nykyiset kerrostumat jo kaikki olivat olemassa, aaltoili laaja ja syvä kirkasvetinen meri yli tienoon, eikä Colorado-virrasta ollut tietoa. (29)

 

Professori G.M. Price sanoo: “Maailman kaikissa suurissa joissa ja virroissa voidaan nähdä hyvin selviä ja voimakkaita pengermiä korkealla nykyisestä vedenpinnasta. Nämä pengermät todistavat suuresta vesitulvasta, joka laskeutuessaan siten merkitsi sekä laaksoissa että ylängöillä olevien merien rantamat ja virtojen reunat. Seinen, Elben, Rhonen, Missisipin ja Coloradon rannoilla voidaan nähdä näitä veden leikkaamia pengermiä jopa kahdentuhannenkin jalan korkeudessa. Näitä tuhotulvan merkkejä tavataan esimerkiksi Missisippijoen rannoilla jopa mailin tai kahden korkeudessa nykyisestä merenpinnasta.”

   Kuuluisa luonnontutkija Cuvier sanookin: ”Jos geologia käsittää jonkin määrätyn ja varman totuuden, niin se on tämä, että maapallomme pinnassa on tapahtunut suuri ja äkillinen mullistus 5000 tai 6000 vuotta sitten.” (30)

 

Amerikkalainen geologi Clifford L. Burdick on suorittanut käytännöllisiä tutkimuksia mm. kuuluisassa Grand Canyonissa sekä Arizonassa, Bonita Canyonissa. Kertoessaan vaikutelmistaan eräässä artikkelissa nimeltä ”Nature Tells the Truth” (Luonto kertoo totuuden) hän sanoo mm.:

   ”Kun ajaa satoja maileja käsittävän Coloradon ylätasangon halki Pohjois-Arizonassa, missä on tuhansia neliömaileja tasasuuntaista kalliota, niin täytyy todellakin olla sokea, ellei näe suuren yleismaailmallisen tulvan sanomaa. Mikä muu tekijä voisi aikaansaada sananmukaiset poikittain olevat kerrostumat peittäen sellaisia valtavia alueita maan kuoresta ja sellaiseen syvyyteen asti?” Signs of the Times, lokak. 1957, s. 12 (31)

 

Vedenpaisumuskertomukset. Edellä mainittiin, miten luonnosta löytyy merkkejä katastrofista, joka viittaa vedenpaisumukseen. Tutkijat kyllä myöntävät, että katastrofi tai katastrofeja on tapahtunut, mutta he ovat yrittäneet löytää sille muita selityksiä maailmankatsomuksensa takia.

   Lisää todisteita vedenpaisumuksen puolesta löytyy kansojen perimätiedosta ja -kertomuksista. Niissä kerrotaan samanlaisista asioista kuin Raamatussa eli lintujen lähettäminen ulos arkista, sateenkaari ja miten vesi oli tuhon aiheuttaja. Yhdessä nämä lähteet muodostavat vahvan todistuksen siitä, miten kyseessä täytyy olla historiallinen tapahtuma:

 

Maailmasta tunnetaan puolisen tuhatta eri kulttuuria, muiden muassa Kreikan, Kiinan, Perun sekä Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen joukosta, joiden legendojen ja myyttien kirjoon liittyy väkevä kertomus suuresta tulvasta, joka on muuttanut kansan historian kulkua. Monissa tarinoissa selviytyjiä on harvalukuinen joukko, aivan kuin Ukko-Nooan tapauksessa. Monesti tulvan aiheuttajina pidettiin jumalia, jotka olivat syystä tai toisesta kyllästyneet ihmiskuntaan. Väki oli kenties turmeltunutta, kuten Nooan aikana ja Pohjois-Amerikan lounaisosien hopi-intiaanien tarussa tai oli käynyt liian monilukuiseksi ja meluisaksi, kuten Gilgamesh-eepoksessa. (32)

 

Tunnettu antropologi Sir James Frazer on kerännyt vedenpaisumuksesta kertovaa perimätietoa mitä erilaisimmista ja kaukaisimmista paikoista kuten Leeward-saarilta, Bengalista, Kiinasta ja Malesiasta. Kaikkialla maailmassa kansojen ja takapajuisten heimojen muistissa on säilynyt tämä pelottava tapahtuma. Pääasiassa ne ovat yhtä mieltä siitä, että vedenpaisumus oli rangaistus raskaista synneistä ja että vain muutamat hurskaat ihmiset pelastuivat.

   Josefus Flaviusta pidetään yleisesti antiikin ajan luotettavimpana historioitsijana. Hän kirjoittaa teoksessaan Antiquities of the Jews (Juutalaisten historia): ”Armenialaiset nimittivät tätä paikkaa (jossa Nooa ja hänen perheensä tulivat ulos arkista) Apobaterioniksi, maihin nousupaikaksi.” (33)

 

Lenormant sanoo kirjassaan ”Beginning of History”:

“Meillä on tilaisuus todistaa, että vedenpaisumuskertomus on yleismaailmallinen perimätieto ihmisperheen kaikissa haaroissa, ja niin varmaa ja yhdenmukaista perimätiedollista asiaa kuin tämä, ei voitane pitää kuviteltuna taruna. Sen täytyy olla todellisen ja peloittavan tapauksen muisto, tapauksen, mikä teki niin voimakkaan vaikutuksen ihmissuvun ensimmäisten vanhempien mieleen, etteivät heidän jälkeläisensä voineet sitä milloinkaan unohtaa. (34)

 

Osoituksena siitä, miten nykyhistorian tutkimuksessa on kuljettu harhaan, on myös se, että ihmisen alkukoti on tahdottu siirtää mm. Afrikkaan. On puhuttu miljoonista vuosista, mutta tosi historiallinen tieto ei viittaa mihinkään sellaiseen. Sen sijaan on paljon parempia todisteita sen puolesta, että ihmiset alun perin asuivat Kaksoisvirranmaan seudulla Lähi-idässä ja levittäytyivät sieltä muualle maailmaan, eikä siitä ole montaa tuhatta vuotta. Nykytutkijat ovat kääntyneet taruihin ja hylänneet historian tiedon, kun he tarjoavat muita selityksiä ihmisen alkuperälle ja merkeille vedenpaisumuksesta (Vrt. 2 Tim 4;3,4: Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin).

 

William Dawson vakuuttaa kirjassaan Modern Science, että hän ja muut etevät tiedemiehet ovat vakuuttuneita siitä, että Eufratin seudun, geologisesti katsoen, on täytynyt olla ainoa paikka, jossa ihminen on alussa voinut asua.

   Tri Amstrong sanoo miltei samaa kirjassaan Nature and Revelation: ”Missä on ihmiskunnan kehto? Tästä, samoin kuin rodun yhtenäisyyttä koskevasta kysymyksestä, ovat oppineet jokseenkin yhtä mieltä. Niiden korkealla sijaitsevien seutujen, joissa ovat Eufratin ja Tigriin alkulähteet, katsotaan olleen ihmiskunnan kehtona. Tämän todistavat monet seikat, mm. se, että melkein kaikkien kansanheimojen perimätiedot mainitsevat tämän maailmankolkan olleen heidän alkuperäinen kotinsa. Sen lisäksi ovat maailman kaikki ihmisravintona käytettävät viljalajit kotoisin sieltä. Ja myös geologiset tutkimukset johtavat samaan tulokseen.” (35)

 

Elivätkö mammutit ja dinosaurukset eri aikaan? Jos maasta kaivetaan fossiili ja tutkitaan sitä, ei siinä ole mitään lappua sen iästä, milloin se on ollut elossa maan päällä. Mitään tällaista tietoa emme pysty siitä havaitsemaan. Tämän voi huomata jokainen, joka ottaa fossiilin käteensä. (Sama pätee esim. luolapiirroksiin. Jotkut tutkijat saattavat olettaa niiden iäksi kymmeniätuhansia vuosia, mutta niissä itsessään ei ole mitään merkkejä sellaisesta. Ne voivat todellisuudessa olla vain muutamia tuhansia vuosia vanhoja.)

   Kaikesta huolimatta eräs perusolettamus evoluutio-opissa on, että nämä iät voidaan tietää. Vaikka fossiilit itse eivät kerro eivätkä osoita mitään tietoa, monet evolutionistit väittävät tietävänsä, milloin ne ovat eläneet (ns. johtofossiilitaulukko). He ajattelevat, että heillä on varma tieto ammoniittien, trilobiittien, nisäkkäiden ja muiden eliöiden tarkoista vaiheista maan päällä, vaikka fossiileista ja niiden elinympäristöstä on mahdotonta päätellä mitään sellaista.

 

”Ei ole ihmistä maan päällä, joka tietäisi tarpeeksi kallioista ja fossiileista kyetäkseen millään tavalla osoittamaan, että joku määrätty fossiililaji on todella oleellisesti vanhempi tai nuorempi kuin joku toinen laji. Toisin sanoen, ei ole ketään, joka voi todella osoittaa, että Kambrikauden trilobiitti on vanhempi kuin Liitukauden dinosaurus taikka Tertiäärikauden imettäväinen. Geologia on kaikkea muuta kuin eksaktista tiedettä.” (36)

 

Kun maasta kaivetaan fossiileja, koskee sama ongelma mammutti- ja dinosaurusfossiileja. Monet tutkijat olettavat, että ne elivät aivan eri aikaan ja kuolivat sukupuuttoon eri aikaan, mutta sitä he eivät pysty todistamaan (jo aiemmin todettiin, miten molempien fossiileja kuten ihmisfossiileja ja ihmiselle kuuluvia tavaroita on löydetty hiilikerrostumista). Sillä jos molemmat löydöt ovat hyvin säilyneitä ja niissä on jopa radiohiiltä jäljellä, on mahdoton osoittaa niiden eriaikaisuus maapallolla.

   Syy, miksi tutkijat uskovat niiden eläneen eri aikaan maapallolla, on kuitenkin yksinkertainen: he pitäytyvät geologisessa aikataulukossa, joka ohjaa heidän näkemyksiään. He katsovat taulukosta, milloin nämä eläimet ovat eläneet, ja siinä on syy heidän uskomuksiinsa. He luottavat taulukkoon, vaikka monet löydöt ovat osoittaneet sen valheelliseksi ja ristiriitaiseksi.

   On kuitenkin perusteltua uskoa sekä mammuttien että dinosaurusten eläneen samaan aikaan ja vieläpä maan lähihistoriassa, ei miljoonia vuosia sitten. Seuraavassa on muutamia syitä siihen.

 

Hyvin säilyneet fossiilit sekä mammuteista että dinosauruksista ovat tavallisia. Molemmista on löydetty pehmytkudoksia, verisoluja, kivettymätöntä luuta sekä lihaa ja nahkaa. Onpa myös löydetty muumioitunut dinosaurus kuten on löydetty muumioituneita ihmisiä (1991 löydettiin Alpeilta muumioitunut ihminen)

 

Hätkähdyttävä lisätodiste siitä, että suuri ja äkillinen luonnonmullistus kohtasi kerran Maata, löytyy niistä miljoonista mammuteista ja muista isokokoisista eläimistä, jotka saivat yhtäkkiä surmansa pohjoisilla napa-alueilla (Pohjois-Siperia ja Alaska). Monet niistä ovat säilyneet kokonaisina ja vahingoittumattomina (paitsi kuolleina, tietysti), lihakset ja karvapeite vaurioitumattomina, ja joissakin tapauksissa ne ovat olleet joko polvillaan tai seisseet ruokaa vielä suussaan. Niiden silmät ja punaiset verisolut ovat olleet erittäin hyvin säilyneitä, ja veden erottuminen soluissa vain osittaista, mikä kertoo äärettömän nopeasta ja pysyvästä pakastumisesta. (37)

 

Kun Mary Schweitzer oli viisivuotias, hän ilmoitti ryhtyvänsä aikuisena dinosaurustutkijaksi. Hänen unelmansa toteutui, ja 38 vuoden ikäisenä hän pääsi tutkimaan miltei täydellisesti säilynyttä Tyrannosaurus rexin luurankoa, joka löytyi Montanasta vuonna 1998 (Journal of American Medical Assosisation, 17 Nov. 1993, Vol. 270, No 19, ss. 2376-2377). Luurangon iäksi arvioitiin "80 miljoonaa vuotta". Peräti 90 % luurangon luista oli tallella ja vielä osittain nivelin toisiinsa liittyneinä. Schweitzer on erikoistunut kudostutkimukseen ja kutsuu itseään molekyylipaleontologiksi. Hän valitsi löydöksen reisi- ja sääriluut ja päätti tutkia luuydintä. Schweitzer havaitsi, että luuydin ei ollut kivettynyt ja että se oli säilynyt käsittämättömän hyvin. Luu oli täysin orgaanista ja erittäin hyvin säilynyttä. Schweitzer tarkasteli sitä mikroskoopilla ja huomasi kummallisia rakenteita. Ne olivat pieniä ja pyöreitä ja niissä oli tuma, aivan kuin punaisia verisoluja verisuonessa. Mutta verisolujen olisi pitänyt hävitä dinosauruksen luista jo aikoja sitten. "Ihoni nousi kananlihalle, aivan kuin olisin tarkastellut modernia luuleikettä", kertoo Schweitzer. "En tietenkään voinut uskoa näkemääni ja sanoin laboratorion teknikolle: "Nämä luuthan ovat 65 miljoonan vuoden ikäisiä, kuinka verisolut voisivat säilyä niin kauan?'" (Science, July 1993, Vol. 261, ss. 160-163). Merkittävää tässä löydössä oli se, että kaikki luut eivät olleet täysin kivettyneet. Luiden erikoistutkija Gayle Callis näytti luunäytteitä tieteellisessä kokouksessa, missä eräs patologi oli sattumalta nähnyt ne. Patologi oli huomauttanut: "Tiedätkö, että tässä luussa on verisoluja?" Tästä sai alkunsa melkoinen jännitysnäytelmä. Mary Schweitzer näytti leikettä kuuluisalle dinosaurusten tutkijalle Jack Hornerille, joka katsoi näytettä ja tokaisi: "Arvelet siis, että tässä on verisoluja?" Tähän Schweitzer vastasi: "En". "No, yritäpä sitten todistaa, että ne eivät ole verisoluja", vastasi Horner (EARTH, 1997, June: 55-57, Schweitzer et al., The Real Jurassic Park). Jack Horner arvelee, että luut ovat niin paksuja, että vesi ja happi eivät olleet päässeet vaikuttamaan niihin. (38)

 

Perimätieto. Tunnettua on, että mammuteista on olemassa luolapiirroksia. Ne ovat siis eläneet samaan aikaan kuin ihmiset.

   Kuitenkin on aivan yhtä suuret perusteet uskoa ihmisten ja dinosaurusten eläneen samaan aikaan maapallolla. Tähän viittaavat lukuisat kertomukset kansojen perimätiedossa. Mitä vanhempia nämä kuvaukset ovat, sen realistisempia ne ovat. Niissä ei kylläkään kerrota dinosauruksista vaan lohikäärmeistä. Dinosaurus-nimitys keksittiin vasta 1840-luvulla, kauan näitten tarinoiden jälkeen.

   Erikoista myös on, että yksi maailman johtavista paleontologeista Stephen Jay Gould totesi Jobin kirjan (Job 40,41) kuvaavan dinosauruksia, mutta arveli Jobin kirjan aikalaisten saaneen ideansa dinosaurusten fossiileista (Pandans Tumme, s. 221, Ordfrontsförlag, 1987).

   Suomalainen geologi Pentti Eskola taas kertoo seuraavassa lainauksessa, miten lohikäärmeiden kuvaukset muistuttavat dinosauruksia. The World Book Encyclopedia toteaa saman asian:

 

Liskoeläinten vaihtelevat muodot tuntuvat meistä niin huvittavilta sen vuoksi, että moni niistä etäisesti ja usein irvikuvamaisesti muistuttaa nykyajan vastaavanlaisissa olosuhteissa eläviä nisäkkäitä. Hirmuliskot kumminkin olivat yleensä niin peräti poikkeavia nykyajan elämänmuodoista, että niiden lähimmät vastineet ovat löydettävissä tarustojen lohikäärmeiden kuvauksista. Kumma kyllä, että niin on laita, sillä noiden tarujen laatijat eivät tietenkään olleet tutkineet kivettymiä eivätkä edes niistä mitään tienneet. (39)

 

"Legendojen lohikäärmeet ovat, ihme kyllä, kuin todellisia eläimiä, jotka ovat eläneet menneisyydessä. Ne muistuttavat paljon suuria matelijoita (dinosauruksia), jotka hallitsivat maata paljon ennen kuin ihmisen on oletettu ilmaantuneen. Lohikäärmeet olivat yleensä pahoja ja tuhoavia. Jokainen kansa tunsi ne mytologiassaan." (The World Book Encyclopedia, Vol. 5, 1973, s. 265)

 

Lietteeseen hautautuneet mammutit ja dinosaurukset. Jo aiemmin mainittiin, miten Siperian ja Alaskan maaperästä löytyy runsaasti mammutin ja muiden suurten eläinten jäännöksiä hautautuneena yhdessä kasvillisuuden kanssa. Eräät tutkijat ovat puhuneet jopa miljoonista mammuttien fossiileista.

   Kuitenkin on selviä todisteita siitä, että myös dinosaurukset ovat hautautuneet samalla tavalla lietteeseen. Tästä osoituksena ovat suuret dinosaurusten hautausmaat sekä niiden fossiilien esiintyminen kovien kallioiden sisällä. Ainut mahdollisuus, miten kallioiden sisällä olevia fossiileja on syntynyt, on, että dinosaurukset ovat nopeasti peittyneet mutaan ja lietteeseen, joka on sitten kovettunut niiden ympärille kallioksi. Siinä ei ole kysymys mistään hitaista vuosituhansien prosesseista, vaan kaikki on tapahtunut ilmeisesti muutamissa tunneissa tai päivissä. Vedenpaisumuksen kaltaisessa tapahtumassa niin on saattanut tapahtua. Se on todennäköisin selitys molempien lajien tuholle sekä niille tuhoille, joita eräät tutkijat ovat olettaneet tapahtuneen aikaisempien maailmankausien aikana. (Seuraavassa kirjoituksessa on viittaus siihen, miten vesipyörteet ovat voineet kasata dinosaurusten luita. Kirjoitukseen on jälkeenpäin lisätty lihavoinnit, jotta asia tulisi selvemmäksi.)

 

Hän meni Etelä-Dakotan autiomaihin, joissa on kirkkaanvärisiä punaisia, keltaisia ja oranssisia kallioseinämiä ja kallionlohkareita. Jo muutamassa päivässä hän löysi kallionseinämästä joitakin luita, joiden hän arvioi olevan sellaisia, joita hän oli lähtenyt etsimään. Kun hän kaivoi kalliota luiden ympäriltä, hän totesi, että luut olivat eläimen rakenteen mukaisessa järjestyksessä. Ne eivät olleet kasassa kuten dinosauruksien luut usein ovat. Monet tällaiset kasat olivat ikäänkuin voimakkaan veden pyörteen tekemiä.

   Nyt nämä luut olivat sinisessä hiekkakivessä, joka on hyvin kovaa. Hiekkakivi oli poistettava tiehöylällä ja irrotettava räjäyttämällä. Brown ja hänen apulaisensa tekivät melkein seitsemän ja puoli metriä syvän kuopan luiden irti saamiseksi. Yhden suuren luurangon irrottaminen vei heiltä kaksi kesää. He eivät suinkaan poistaneet luita kivestä. He kuljettivat kivenlohkareet rautateitse museoon, missä tiedemiehet pystyivät veistämään kiviaineksen pois ja kokoamaan luurangon. Tämä tyrannilisko seisoo nyt museon näyttelyhallissa. (40)

  

 

 

VIITTAUKSET:

 

 

1. Juhani Kakkuri: Muuttuva maa, s. 95

2. Adrian Lister / Paul Bahn: Mammutit, jääkauden jättiläiset (Mammoths, Giants of the Ice Age), s. 37,56,57

3. Ruth Wheeler / Harold G. Goffin: Dinosaurus (Dinosaurs), s. 33

4. Carl Wieland: Kiviä ja luita (Stones and Bones), s. 12-14

5. Kimmo Pälikkö / Markku Särelä: Taustaa tekijänoikeudesta maailmaan, s. 124,125

6. Pentti Eskola: Muuttuva maa, s. 114

7. Carl Wieland: Kiviä ja luita (Stones and Bones), s. 11

8. Pekka Reinikainen: Unohdettu Genesis, s. 179, 224

9. Wiljam Aittala: Kaikkeuden sanoma, s. 198

10. Kimmo Pälikkö: Taustaa 2, Kehitysopin kulisseista, s. 92

11. Pekka Reinikainen: Unohdettu Genesis, s. 226

12. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 301

13. Pentti Eskola: Muuttuva maa, s. 132

14. Kimmo Pälikkö / Markku Särelä: Taustaa tekijänoikeudesta maailmaan, s. 127

15. Uuras Saarnivaara: Kaikkeuden synty, s. 146

16. Carl Wieland: Maapallo, kuinka vanhalta se näyttää, Luominen-lehti, numero 4, s. 30.

http://luominen.fi/ajoitusmenetelmat/maapallo-kuinka-vanhalta-se-nayttaa

17. Kimmo Pälikkö / Markku Särelä: Taustaa tekijänoikeudesta maailmaan, s. 122

18. Luominen-lehti, numero 1, s. 25

19. Luominen-lehti, numero 1, s. 32-35

20. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 245

21. Kimmo Pälikkö ja Markku Särelä: Taustaa tekijänoikeudesta maailmaan, s. 124,125

22. Luominen-lehti, numero 5, s. 31, http://creation.com/polystrate-fossils-evidence-for-a-young-earth-finnish / Lainaus kirjasta: Ager, D.V., The New Catastrophism, Cambridge University Press, p. 49, 1993

23. Uuras Saarnivaara: Voiko Raamattuun luottaa, s. 175-177

24. Jonathan Sarfati: Puuttuvat vuosimiljoonat, Luominen-lehti, numero 7, s. 29,30,

http://creation.com/ariel-roth-interview-flat-gaps

25. Pearce, F., The Fire-eater’s island, New Scientist 189 (2536): 48-49, 18 January 2006

26. Pentti Eskola: Muuttuva maa, s. 236,237

27. Tim Haines: Matkalla dinosaurusten kanssa (Walking with dinosaurs), s. 28

28. Raamatullinen aikakauskirja, s. 17

29. Pentti Eskola: Muuttuva maa, s. 26,30

30. Toivo Seljavaara: Oliko vedenpaisumus ja Nooan arkki mahdollinen?, s. 13

31. Wiljam Aittala: Kaikkeuden sanoma, s. 198

32. Kalle Taipale: Levoton maapallo, s. 78

33. Richard Wurmbrandt: Miksi uskon (The Answer to Moscow’s Bible), s. 52

34. Toivo Seljavaara: Oliko vedenpaisumus ja Nooan arkki mahdollinen?, s. 5

35. Sidney Collett: Totuuden kirja (The Scripture of Truth), s. 175

36. George Mc Cready Price: New Geology, lainaus A.M Rehnwinkelin kirjasta Flood, s. 267, 278

37. Scott M. Huse: Evoluution romahdus (The Collapse of Evolution), s. 52

38. Pekka Reinikainen: Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu, s. 114,115

39. Pentti Eskola: Muuttuva maa, s. 366

40. Ruth Wheeler / Harold G. Coffin: Dinosaurus (Dinosaurs), s. 72

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 




shopify analytics ecommerce