Etusivulle

Jarin kirjoituksia

 


 






Tartu kiinni
iankaikkiseen elämään!















Jeesus on tie ja
totuus ja elämä






 

Vanha vai nuori maapallo?

 

 

Jos pitäisi nimetä tärkein syy, mikä on kääntänyt ihmisiä poispäin Jumalasta, olisi hyvä vaihtoehto käsitys vanhasta maapallosta ja pitkistä ajanjaksoista. Monet uskovat, että ikivanha maapallo ja maailmankaikkeus automaattisesti todistavat evoluution oikeaksi. Aika tekee kaiken mahdolliseksi niin, että nuppineulan kokoisesta tilasta alkuräjähdyksessä voi syntyä kala ja meri sen ympärille. Myöhemmin saman kalan olisi ensin pitänyt muuttua sammakoksi ja sitten ihmiseksi kuten evoluutioteoriassa oletetaan. Pitkät ajanjaksot mahdollistavat tällaisten ihmeiden tapahtumisen eikä niitä epäillä, vaan pidetään tieteellisinä näkemyksinä. Ei oteta huomioon, ettei aika itsessään – vaikka sitä olisi miljoonia vuosia – todista evoluutioteoriaa oikeaksi ja ettei luomista olisi tapahtunut. Päinvastoin, luomisen puolesta puhuvat seuraavat kolme seikkaa:

 

• Elämän synty itsestään on ylitsepääsemätön ongelma. Mitä enemmän tutkimusta on tehty, sitä vaikeammaksi ongelma on havaittu. Todisteet sopivat paremmin yhtäkkiseen luomistyöhön.

 

• On havaittu muuntelua vain peruslajien puitteissa. Darwinin kirjassa Lajien synty esitetään hyviä esimerkkejä tältä alueelta (peipot ym.), mutta ei yhtään esimerkkiä todellisista lajimuutoksista. Esimerkit, joita on yleensä pidetty evoluutiona, ovat rajoittuneet vain tälle alueelle. Darwin joutui myöntämään tämän:

 

Olen itse asiassa väsynyt kertomaan ihmisille, etten väitä esittäväni suoraa todistusaineistoa yhden lajin muuttumisesta toiseksi lajiksi, vaan uskon tämän näkemyksen pääasiallisesti olevan oikea siksi, että niin monia ilmiöitä voidaan sen avulla ryhmitellä ja selittää. (1)

 

• Välimuotoja ei ole havaittu fossiiliaineistossa. On opetettu, että on tapahtunut asteittainen kehitys yksinkertaisesta alkusolusta nykyisiksi muodoiksi, mutta sen puolesta ei ole todisteita fossiileissa, jotka ovat ainoa historian kirja menneestä elämästä. Ateistipaleontologi Stephen Jay Gould on todennut:

 

Välittävien muotojen äärimmäinen harvinaisuus fossiiliaineistossa pysyy jatkuvasti paleontologien ammattisalaisuutena. Oppikirjojamme koristavat evoluutiopuut sisältävät tosiasia-aineistoa ainoastaan haarojensa päissä ja taitekohdissa. Loppu on päättelyä, olipa se sitten kuinka järkevää tahansa, ei fossiilien todistusta - - En halua millään tavalla halventaa asteittaisen evoluutionäkemyksen potentiaalista pätevyyttä. Haluan vain huomauttaa, ettei sitä koskaan ’ole havaittu’ kallioissa… (2)

 

Entä sitten kun luominen hylätään? On mielenkiintoista, että arvostelijat eivät aina kohdista hyökkäystä niinkään itse luomiseen, vaan äskettäin tapahtuneeseen luomiseen. He eivät pysty hyväksymään sitä, että elämää maapallolla olisi esiintynyt vain vuosituhansien eikä vuosimiljoonien ajan. Vaikka he eivät voi todistaa oikeaksi elämän syntyä itsestään tai välimuotoja fossiilien välillä, ovat he kuitenkin varmoja, että maailmankaikkeuden, maapallon sekä elämän maapallolla täytyy olla miljardeja tai satoja miljoonia vuosia vanhoja. Siksi he hylkäävät ajatuksen nuoresta maapallosta ja elämästä sen päällä.

   Seuraavaksi otetaan kuitenkin esille kymmeniä seikkoja, jotka ovat satoja miljoonia vuosia vastaan. Aloitamme kahdesta ”räjähdyksestä” eli kambrikauden räjähdyksestä ja ihmisen ilmaantumisesta maapallolle. Kumpikin seikka sopii luomismalliin, mutta ei evoluutioteoriassa esiintyvään oletukseen pitkästä asteittaisesta kehityksestä.

 

Kambrikauden räjähdys ja ihmisen esiintyminen. Yksi evoluutioteorian ongelmista on siis kambriräjähdys. Se tarkoittaa sitä, että uskotaan useimpien nykyisistä elämän-muodoista ilmaantuneen maapallolle verrattain lyhyessä ajassa evoluutioasteikon mukaan eli alle kymmenessä miljoonassa vuodessa.

   Ongelma on siinä, että nämä kambrikauden fossiilit ovat täysin valmiita ja kehittyneitä. Ne muistuttavat nykyisiä lajeja, mutta niiden alla olevissa kerrostumissa ei ole niitä edeltäviä yksinkertaisempia muotoja kuten evoluutioteoriassa edelly-tetään. Niiltä puuttuvat yksinkertaiset esi-isät, mikä selvääkin selvemmin viittaa luomiseen. Ne eivät voi olla vähittäisen kehittymisen tulos.

   Myös Darwin ymmärsi, että kambrikauden räjähdys oli ongelma hänen teorialleen. Hän ei ottanut todistusaineistoa sellaisenaan kuten hänen aikansa etevimmät paleontologit. Tilanne ei ole muuttunut niistä ajoista yhtään, vaan sama ongelma on edelleen olemassa kuten jälkimmäinen lainaus osoittaa. On vaikea selittää, miksi kambrikauden eliöt ovat monimutkaisia, eikä niiden alla ole niitä edeltäviä yksinkertaisempia muotoja:

 

On olemassa toinenkin samantapainen vaikeus, joka on paljon vakavampaa laatua. Tarkoitan sitä, että erinäisiin eläinkunnan pääjaksoihin kuuluvat lajit äkkiä esiintyvät alimmissa tunnetuissa kivettymäpitoisissa vuorilajeissa. - - Kysymykseen, miksi emme löydä rikkaita kivettymäpitoisia muodostumia, jotka kuuluisivat noihin varhaisimpiin, kambrista aikakautta vanhempiin aikakausiin, en voi antaa mitään tyydyttävää vastausta. - - Asiaan emme nykyään voi keksiä mitään selitystä, ja tätä seikkaa voidaan todellakin käyttää painavana todisteena esittämiäni mielipiteitä vastaan. - - se äkillinen tapa, kuinka erilaiset lajiryhmät esiintyvät eurooppalaisissa muodostumissa; kolmanneksi kivettymistä rikkaiden muodostumien miltei täydellinen puuttuminen kambristen kerrosten alapuolelta – kaikki nämä vaikeudet ovat varsin vakavaa laatua. On siis varsin hyvin käsitettävää, että etevimmät paleontologit, kuten Cuvier, Agassiz, Barrande, Pictet, Falconer, E. Forbes ym. ja kaikki suurimmat geologimme, kuten Lyell, Murchison, Sedwick ym. ovat yksimielisesti, useinpa kiivaastikin, pitäneet kiinni lajien muuttumattomuudesta. (3)

 

Jos yksinkertaisesta monimutkaiseen etenevä evoluutio pitää paikkansa, niin näiden kambrikaudella eläneiden, täysin kehittyneiden eliöiden esi-isien pitäisi löytyä; mutta niitä ei ole löydetty, ja tiedemiehet myöntävät, ettei niiden löytymiseen ole suuriakaan mahdollisuuksia. Pelkästään tosiasioiden perusteella, sen perusteella mitä maasta on löydetty, teoria, jonka mukaan elollisten pääryhmät saivat alkunsa äkillisessä luomistapahtumassa, on todennäköisin. (4)

 

Kambrikauden räjähdys ei ole kuitenkaan ainoa ongelma evoluutioteoriassa. Sama pätee myös ihmisen suhteen. Yksi merkillisimmistä asioista on, että ihmisen tunnettu historia ulottuu vain n. 4000 - 5000 vuoden taakse. Yhtäkkiä ja samanaikaisesti ilmaantuivat sellaiset asiat kuin kirjoitustaito, rakentaminen, kaupungit, maanviljelys, kulttuuri, monimutkainen matematiikka, keramiikka, työkalujen teko ja muut asiat, joita pidetään ihmiselle ominaisina. Monet evolutionistit puhuvat mielellään esihistoriallisesta ja historiallisesta ajasta, mutta ei ole mitään kunnon todisteita sille, että esihistoriallista aikaa olisi ollut olemassa esim. 10 000 - 20 000 vuotta sitten, koska siltä ajalta ei tunneta varmuudella rakennuksia ja listassa mainittuja asioita.

   On täysin outoa, että ihminen olisi kehittynyt jo pari miljoonaa vuotta sitten, mutta hänen kulttuurinsa olisi yhtäkkiä puhjennut esiin muutamia vuosituhansia sitten. Parempi selitys on, että ihminen on ollut olemassa vasta muutamia vuosituhansia, ja siksi rakennukset, kaupungit, kielitaito sekä kulttuuri ovat ilmaantuneet vasta sinä aikana.

   Ihmisen ja kulttuurin äkillinen ilmaantuminen on samanlainen ongelma kuin kambriräjähdys. Kumpikaan ei sovellu evoluutionäkemykseen. Todisteet viittaavat sekä monimutkaisen elämän että ihmisen äkilliseen ilmaantu-miseen kuten luomismallissa edellytetään. Kummastakaan ei tarvitse olla aikaa kuin muutamia vuosituhansia. (Osoitus siitä, että kambrikauden fossiilit eivät voi olla ”600 miljoonan vuoden takaa”, on radiohiilen löytyminen niistä. Sen puoliintumisaika on vain n. 5600 vuotta, joten sitä ei pitäisi olla yhtään jäljellä 100 000 vuoden jälkeen.) 

 

W.F. Libby, radiohiilimenetelmän kehittäjä: "Arnold [työtoveri] ja minä saimme ensimmäisen shokkimme todetessamme, että historia ulottuu vain 5000 vuotta taaksepäin... Usein sai lukea, että se ja se kulttuuri tai arkeologinen paikka on 20 000 vuotta vanha. Me opimme melko äkkiä, että näitä lukuja, näitä varhaisia aikamääriä ei tunneta tarkasti ja että Egyptin ensimmäisen dynastian aika on todellisuudessa vanhin joltisellakin varmuudella vahvistettu historiallinen aikamäärä." (5)

 

"Varhaisimmat muistiinmerkinnät, jotka meillä on ihmisen historiasta, ulottuvat vain noin 5000 vuotta taaksepäin." (The World book Encyclopedia, 1966, 6. osa, s. 12)

 

Äskeisissä kaivauksissa on yllättävimmäksi osoittautunut se äkillisyys, millä sivistys ilmaantui maailmaan. Tämä havainto on täysin vastoin sitä, mitä oli odotettu. Oli ajateltu, että kuta vanhempi aikakausi oli kysymyksessä, sitä alkukantaisem-maksi kaivausten suorittajat sen toteaisivat, kunnes kaikki sivistyksen jäljet katoaisivat ja alkuihminen ilmaantuisi. Näin ei ole tapahtunut Babyloniassa eikä Egyptissä, joissa ovat olleet vanhimmat tunnetut ihmisasutukset. (6)

 

Archaeopteryxia eli liskolintua on pidetty evoluutioteorian tärkeimpänä todisteena. Sen uskotaan olevan matelijoiden ja lintujen välimuoto, ja sen kuvat koristavat useimpia evoluutiota käsitteleviä kirjoja.

   Archaeopteryxin aseman erikoisena välimuotona tekevät kuitenkin mahdottomaksi seuraavat kaksi seikkaa:

 

1. Archaeopteryx ei voi olla lintujen esi-isä, koska sen löytöpaikkaa vanhemmista kerrostumista on löydetty muiden lintujen fossiileja. Eli jos jotkut muut linnut ovat sitä vanhempia, ei se voi olla mikään välimuoto matelijoiden ja lintujen välillä, (Beardsley, T., “Fossil Bird Shakes Evolutionary Hypotheses”, Nature, vol. 322, 21 August 1986, p. 677).

 

2. Archaeopteryx ei voi olla matelijoiden ja lintujen välimuoto, koska kaikki sen ominaisuudet esiintyvät joko varsinaisilla linnuilla tai ne puuttuvat monilta matelijoilta. Sen siivet ovat normaaleja linnun siipiä ja muut piirteet osoittavat sen oikeaksi linnuksi. Joten, jos Archaeopteryx on lintu, ei se voi olla välimuoto, puoliksi matelija ja puoliksi lintu, kuten on esitetty.

   Eichstätt´ssä, Saksassa järjestetty kansainvälinen Archaeopteryx-konferenssi 1984 käsitteli samaa aihetta. Lintujen evoluutioon erikoistuneet tiedemiehet olivat eri mieltä lähes kaikesta Archaeopteryxiin liittyvästä, mutta olivat laajalti yksimielisiä siitä, että Archaeopteryx oli lintu. Vain pieni vähemmistö piti sitä pienenä kevytrakenteisena coelurosauruksena [dinosaurus].

  

Entä ihminen ja Archaeopteryx? Eräs mielenkiintoinen löytö on muinainen mayojen korkokuva. Siinä esiintyy lintu, joka muistuttaa hyvin paljon Archaeopteryxiä. Vaikuttaa siltä, että tämä lintu, jota on pidetty dinosaurusten aikalaisena, on elänyt samaan aikaan ihmisten kanssa:

 

Lisäksi on löydetty muinainen mayojen korkokuva, joka muistuttaa Archaeopteryx- eli liskolintua. Se merkitsee 130 miljoonan vuoden aikavirhettä. Jos geologinen kerrossarja olisi oikea, nämä kaksi, maya-intiaani ja Archaeopteryx-lintu, eivät koskaan olisi kohdanneet. Aivan ilmeisesti geologinen kerrossarja on väärässä. (7)

 

Trilobiittia on yleisesti pidetty kambrikauden lajina, jonka kukoistusaika oli n. 600 – 250 miljoonaa vuotta sitten. Merkillepantavaa kuitenkin on, että trilobiittikerrostumista on löydetty ihmisen jalanjälkiä useammista paikoista. Seuraavassa on pari esimerkkiä.

   Evolutionistit haluavat uskoa, että näiden lajien, trilobiitin ja ihmisen, esiintymisen välillä on satojen miljoonien vuosien ero, mutta sitä he eivät voi todistaa. Trilobiiteissa ei ole mitään lappuja siitä, milloin ne olisivat eläneet maapallolla. Kukaan ei pysty tietämään niiden sukupuuttoon kuolemis-hetkeä ottamalla tällaisen fossiilin käteensä. Ainoastaan geologinen taulukko, joka laadittiin 1800-luvulla, edellyttää että se tiedetään, mutta tätä näkemystä on mahdotonta todistaa oikeaksi.

   Yhtä hyvin on mahdollista, että trilobiitti ja ihminen ovat eläneet samanaikaisesti, mutta eri ekologisissa lokeroissa: trilobiitit meren pohjalla ja ihmiset maan pinnalla. Tästä syystä niitä ei yleensä löydetä samoista kerrostumista, mutta muutamat löydöt kuitenkin osoittavat niiden samanaikai-suuden maapallolla:

 

William Meister teki hämmästyttävän löydön kesäkuun 1. päivänä 1968 Utahissa. Hän löysi useita trilobiittien fossiileita fossiloituneesta ihmisen sandaalinjäljestä! Mutta geologisen kerrossarjan perusteella järjestettyjen kehitysopillisten kausien mukaan trilobiitit kuolivat sukupuuttoon noin 230 miljoonaa vuotta ennen ihmisen ilmestymistä!

   … Geologi, tohtori Clifford Burdick löysi lisätodisteita tukemaan olettamusta ihmisen ja trilobiittien samanaikaisesta elämisestä. Hän löysi paljasjalkaisen lapsen jalanjälkiä, joista yhdessä oli litistynyt trilobiitti. (8)

 

Dinosaurukset. Edellä otettiin esille kaksi tärkeää fossiilia evoluutioteorian kannalta: Archaeopteryx ja trilobiitti. Ensimmäistä on pidetty matelijoiden ja lintujen välimuotona, jälkimmäistä kambrikauden tärkeimpänä johtofossiilina. Niihin liittyvät löydöt viittaavat siihen, että ne ovat eläneet samanaikaisesti maan päällä kuin ihminen. Ne ovat vain kuolleet sukupuuttoon kuten tuhannet muut lajit vuosituhansien aikana. Nykyäänkin useita lajeja kuolee sukupuuttoon vuosittain. Se ei ole harvinainen ilmiö.

   Entä dinosaurukset, jotka myös ovat kuolleet sukupuuttoon? Evolutionistit haluavat uskoa, että siitäkin on kulunut miljoonia vuosia, mutta sitä on mahdotonta todistaa. On monia syitä uskoa siihen, että nämä kookkaat (Koko on suhteellista, koska nykyistä sinivalasta pidetään suurimpana koskaan eläneenä eläimenä. Sen paino on kaksinkertainen suurimpiin dinosauruksiin verrattuna.) tai myös pienet eläimet elivät maan päällä samaan aikaan kuin nisäkkäät ja ihminen. Seuraavassa on muutamia havaintoja:

 

Nisäkkäät ja dinosaurukset. Dinosaurusten luita on löydetty hevosen-, lehmän- ja lampaanluita muistuttavien luiden joukosta (Anderson, A., Tourism falls victim to tyrannosaurus, Nature, 1989, 338, 289 / Dinosaurus may have died quietly after all, 1984, New Scientist, 104, 9.). Evoluutiokäsityksen mukaan tällaiset löydöt eivät ole mahdollisia, koska nisäkkäiden on ajateltu ilmaantuneen maapallolle vasta dinosaurusten jälkeen.

   Dr Carl Werner on tutkinut nykyeläinten ja -kasvien esiintymistä dinosauruskerrostumissa. Haastattelussa hän osoittaa, miten dinosaurusten rinnalta löytyy paljon nykyeläimiä ja -kasveja. Dinosaurusten sukupuuttoon kuoleminen ei voi olla kaukana menneisyydessä:

 

Löysimme fossiilisia esimerkkejä kaikista nykyisin elävistä merkittävimmistä selkärangattomien pääjaksoihin kuuluvista eläimistä mukaan lukien: niveljalkaiset (hyönteiset, äyriäiset, jne.), nilviäiset, piikkinahkaiset (meritähdet, merililjat, käärmetähdet, jne.), korallit, sienieläimet ja nivelmadot (harvasukasmadot, meressä eläviä matoja).

   Selkärankaiset – eläimet, joilla on selkäranka, kuten kalat, sammakkoeläimet, matelijat, linnut ja nisäkkäät – seuraavat samaa linjaa.

   Rustokaloja (hait ja rauskut), luukaloja (kuten sampi, lapasampi, lohi, silli, kampelakalat [engl. flounder] ja amia) ja leuattomia kaloja (viiksiympyräiset ja nahkiaiset) on löydetty dinosauruskerrostumista ja ne näyttävät samoilta kuin nykyiset muodot.

   Modernin näköisiä sammakoita ja salamantereita on löydetty dinosaurus-kaivauspaikoilta.

   Kaikkia nykyään eläviä matelijaryhmiä on löydetty dinosauruskerrostumista ja ne näyttävät samalta tai samankaltaisilta nykymuotojen kanssa: Käärmeet (kuningasboa), liskot (maa- ja liitoliskot), kilpikonnat (kotelo- ja pehmeäkilpikonnat) ja krokotiilieläimet (alligaattorit, krokotiilit ja gaviaalit).

   Vastoin yleistä uskomusta, nykyisiä lintutyyppejä on löydetty dinosaurusten kanssa, mukaan lukien: papukaijat, pöllöt, pingviinit, sorsat, kuikat, albatrossit, merimetsot, kurpat, avosetit jne.

   …Tiedemiehet ovat löytäneet dinosauruskaivauspaikoilta monia epätavallisia sukupuuttoon kuolleita nisäkkäiden muotoja… mutta he ovat löytäneet myös fossiloituneita nisäkkäitä, jotka näyttävät oravilta, opossumeilta, pussiahmoilta, siileiltä, päästäisiltä, majavilta, kädellisiltä ja vesinokkaeläimiltä… Harvat ovat tietoisia siitä suuresta määrästä nisäkäslajeja, joita on löydetty dinosaurusten kanssa. Paleontologit ovat löytäneet 432 nisäkäslajia [engl. species] dinosauruskerrostumista(9a); tämä luku on melkein yhtä suuri kuin dinosauruslajien [engl. species] määrä…

   Löysimme dinosaurus-kerrostumista fossiileja kaikista nykyisin elävistä merkittävimmistä kasvien kaarista mukaan lukien: koppisiemeniset, neidonhiuspuut, paljassiemeniset, lehtisammaleet, liekomaiset, käpypalmut ja saniaiset. Jos katsot näitä fossiileja ja vertaat niitä nykymuotoihin, teet jälleen nopeasti sen johtopäätöksen, että kasvit eivät ole muuttuneet. Fossiloituneita punapuita, magnolioita, kanukoita, poppeleita, kiinanpunapuita, lumpeita, käpypalmuja, saniaisia, kortteita jne. on löytynyt dinosaurus-kaivauksilta. (9)

 

Ihminen ja dinosaurukset. Yleinen evoluutiokäsitys on ollut, että dinosaurukset ja ihminen eivät ole eläneet samanaikaisesti. Kuitenkin lukuisissa kansantarinoissa kerrotaan suurista lohikäärmeistä ja liskoista, jotka muistuttavat dinosauruksia. Näitä kuvauksia, joiden pohjana voi olla vanha muistitieto, löytyy useiden eri kansojen keskuudesta, niin että englantilaisessa, irlantilaisessa, tanskalaisessa, norjalaisessa, saksalaisessa, kreikkalaisessa, roomalaisessa, egyptiläisessä ja babylonialaisessa kirjallisuudessa mainitaan niistä. The World Book Encyclopedia (Vol. 5, 1973, s. 265) selostaa näitä kertomuksia:

 

Legendojen lohikäärmeet ovat, ihme kyllä, kuin todellisia eläimiä, jotka ovat eläneet menneisyydessä. Ne muistuttavat paljon suuria matelijoita (dinosauruksia), jotka hallitsivat maata paljon ennen kuin ihmisen on oletettu ilmaantuneen. Lohikäärmeet olivat yleensä pahoja ja tuhoavia. Jokainen kansa tunsi ne mytologiassaan.

 

Eräs mielenkiintoinen kommentti löytyy arvostetulta edesmenneeltä fossiilitutkija Stephen Jay Gouldilta, joka oli marxilainen ateisti. Hän totesi, että kun Jobin kirjassa puhutaan Behemotista, niin ainoa eläin, mihin tämä kuvaus sopii, on dinosaurus (Pandans Tumme, s. 221, Ordfrontsförlag, 1987). Evolutionistina hän uskoi, että Jobin kirjan kirjoittajan on täytynyt saada tietonsa löydetyistä fossiileista. Kuitenkin tässä yhdessä Raamatun vanhimmassa kirjassa viitataan selvästi elävään eläimeen (Job 40:10-12: Katso Behemotia, jonka minä loin niinkuin sinutkin…).

 

Jalanjäljet kerrostumissa. Eräs löytö, joka kumoaa geologisen taulukon sekä ihmisten ja dinosaurusten eriaikaisuuden maapallolla, ovat niiden jalanjäljet samoissa kerrostumissa. Tällaisia löytöjä on tehty useista paikoista, joita seuraavassa luetellaan muutamia. Lainauksessa viitataan myös ihmisten piirtämiin dinosaurusten kuviin luolien ja kanjonien seinämissä:

 

Monet tunnetut tieteelliset tosiasiat herättävät vakavia epäilyjä geologista kerrossarjaa ja geologisia aikakausia kohtaan. Yksi tällainen esimerkki voisi olla samanaikaisten ihmisjälkien ja dinosaurusten jälkien löytyminen Meksikosta, Uudesta Meksikosta, Arizonasta, Missourista, Kentuckysta, Illinoisista ja muualtakin Yhdysvalloista. Näitä jälkiä esiintyy laajalla alueella, ja ne paljastuvat yleensä vain tulvien tai maansiirtokoneiden jäljiltä. Luotettavat paleontologit ovat huolellisesti tutkineet ne ja varmistaneet niiden aitouden, eikä niitä voida ohittaa petoksina. Lisäksi Arizonasta ja entisen Rhodesian alueelta on löydetty ihmisen piirtämiä dinosaurusten kuvia luolien ja kanjonien seinämistä. (10)

 

Ihmisen jalanjälkiä ei löydy ainoastaan liitukerrostumista. Niitä on löytynyt myös kerrostumista, joiden uskotaan edeltäneen aikaa ennen dinosauruksia. Näiden kallioiden iäksi on oletettu peräti 250 milj. vuotta, joten johtofossiilimenetelmän on täytynyt erehtyä monisatakertaisesti tai sitten hiilikauden on täytynyt olla vain joitakin vuosituhansia sitten. Albert C. Ingallis on sanonut näistä löydöistä:

 

"Jos ihminen... oli olemassa niinkin varhain kuin rautahiilikaudella missään muodossa, koko geologinen tiede on niin täysin väärässä, että kaikkien geologien tulisi sanoutua irti toimistaan ja ryhtyä rekkakuskeiksi. Niinpä ainakin toistaiseksi tiede hylkää sen houkuttelevan vaihtoehdon, että ihminen olisi saanut nuo jalanjäljet aikaan." (The Carboniferous Mystery", Scientific Monthly, vol. 162, Jan. 1940, s. 14)

 

Hyvin säilyneet dinosaurusfossiilit ovat suuri arvoitus, mikäli ne ovat 65-200 miljoonaa vuotta vanhoja. Syy on siinä, että niissä on aineita, joiden ei pitäisi säilyä luonnossa satojatuhansia vuosia, puhumattakaan miljoonista vuosista. On löydetty mm. Tyrannosaurus Rexin punasoluja sisältävä jalan luu, verisuonia ja proteiineja kuten kollageeni, albumiini, osteokalsiini sekä DNA. DNA:ta on eristetty mm. Tyrannosaurus Rexin luuaineksesta (Helsingin sanomat 26.9.1994) sekä dinosauruksen munista Kiinassa (Helsingin sanomat 17.3.1995). Vaikeaksi DNA-löydöt evoluutioteorian kannalta tekee se, että 10 000 vuoden kuluttua sitä ei pitäisi olla jäljellä ollenkaan (Nature, 1 Aug, 1991, vol 352). Kuitenkin sitä kuten muita nopeasti hajoavia aineita on tavattu dinosaurusten fossiileista. Jos kyse on miljoonia vuosia sitten eläneistä eläimistä, ei sen pitäisi olla mahdollista.

 

Toisaalta tiedetään, että biomolekyylit eivät voi säilyä yli 100.000 vuotta (Bada, J et al. 1999. Preservation of key biomolecules in the fossil record: current knowledge and future challenges. Philosophical Transactions of the Royal Society B: Biological Sciences. 354, [1379]). Tämä on kokemusperäisen tieteen tutkimustulos. Fossiileista voidaan usein eristää kollageenia, joka on eläinkudoksen biomolekyyli eli tyypillinen rakennevalkuaisaine. Kyseisestä valkuaisainees-ta tiedetään, että se hajoaa luissa nopeasti, eikä sitä voi havaita kuin rippeitä 30.000 vuoden kuluttua, aivan kuivia erityisolosuhteita lukuun ottamatta. Hell Creekin alueella varmasti sataa ajoittain. Näin ollen kollageenia ei pitäisi löytyä ”68 miljoonan” vuoden ikäisestä maaperässä lojuneesta luusta. (11)

 

Mikäli havainnot dinosaurusten luista eristetyistä valkuaisaineista kuten albumiinista, kollageenista ja osteokalsiinista sekä DNA:sta pitävät paikkansa, eikä meillä ole mitään syytä epäillä tutkijoiden huolellisuutta, on luut ajoitettava näiden tutkimusten perusteella uudelleen korkeintaan 40 000-50 000 vuoden ikäisiksi, sillä kyseisten aineiden korkeinta mahdollista säilymisaikaa luonnossa ei voi ylittää. (12)

  

Geologinen taulukko ja ihminen. Geologinen taulukko ja johtofossiileihin perustuva menetelmä on tärkeä evolutionistisessa iänmäärittelyssä. Tämä menetelmä perustuu siihen 1800-luvulla omaksuttuun näkemykseen, että maapallolla on ollut geologisia kausia, joilla kullakin on ollut oma erityinen eläimistönsä ja kasvistonsa. Siksi uskotaan, että merenpohjan eläin trilobiitti, dinosaurukset ja ihminen ovat eläneet eri aikaan maan päällä. Ne ovat kolme tärkeätä johtofossiilia geologisessa taulukossa.

   Tässä näkemyksessä ei kuitenkaan oteta huomioon sitä, että kuten nykyään on eri ekologisia lokeroita (meri-, suo-, ylänkö- ja vuorivyöhykkeitä) ja niille ominainen eläimistö ja kasvisto, on niin ollut myös menneisyydessä. Siksi ei tarvitse olla mitään aikaeroa ihmisen, trilobiitin ja dinosaurusten esiintymisessä maan päällä. Ne ovat voineet elää samaan aikaan mutta vain eri ekologisissa lokeroissa. Eiväthän merenpohjan eläimet nykyäänkään oleskele maan päällä eivätkä vastaavasti maanisäkkäät kuten hirvi, karhu, jänis tai ihminen voi edes elää merten pohjissa kuten trilobiitti. Se on mahdotonta. On merkillistä, että evolutionistit eivät koskaan ole ajatelleet tätä yksinkertaista asiaa.

   Eräs osoitus siitä, miten geologinen taulukko miljoonine vuosineen on täysin pielessä, ovat ne havainnot, joissa ihmisfossiileja tai ihmisen tavaroita on löydetty ikivanhoiksi luokitelluista kerrostumista. Esim. hiilikerrostumista, joita on pidetty 300 miljoonaa vuotta vanhoina, on löydetty kultaketju, rautapata ja muita ihmiselle kuuluvia tavaroita sekä ihmisfossiileja (Glashouver, W.J.J., So entstand die Welt, Hänssler, 1980, ss. 115-6; Bowden, M., Ape-men-Fact or Fallacy? Sovereign Publications, 1981; Barnes, F.A., The Case of the Bones in Stone, Desert/February, 1975, p. 36-39). Nämä löydöt osoittavat, että ihmisenkin on täytynyt elää 250-300 miljoonaa vuotta sitten tai sitten kyseiset kaudet ovat olleet vain joitakin vuosituhansia sitten.

   Toinen esimerkki geologisen taulukon virheellisyydestä ovat metallista valmistetut 3-5 centtimetrin läpimittaiset kuulat. Eteläafrikkalaisista louhimoista on vuosikymmenten ajan kaivettu esiin tällaisia ihmisten valmistamia kuulia (kirjassa “Forbidden Archeology). Kehitysopillisen näkemyksen mukaan kuulat ovat kerroksista, joiden ikä on määritelty 2800 miljoonaksi vuodeksi.

   Lisäksi on tehty muita ihmisen tavaroihin liittyviä havaintoja:

 

1800-luvulla kaivos- ja tunnelinrakennustöissä käytettiin miestyövoimaa hakkuineen ja lapioineen. Tältä ajalta onkin kirjattu runsaasti ihmisen tekemiä esineitä, jotka ovat olleet joko hiilimassan tai louhittavan kallion sisällä. Esimerkiksi marmorinen mortteli ja siihen liittyvä survin löytyivät tunnelityön yhteydessä Tuolumme Table vuoren peruskalliosta, jonka kerrosten iäksi nykyään arvioidaan 33-55 miljoonaa vuotta. Löydön teki v. 1877 J.H. Neale työskennellessään noin puoli kilometriä tunnelin aukosta ja noin 100 metrin syvyydessä. Morttelia oli käytetty mausteiden hienontamiseen. Sen läheisyydestä löytyi myös nuolenkärkiä. (13)

 

Pronssinen, noin 15 cm:n korkuinen kilistin (varsikello) löytyi kivihiilen sisältä. Länsi-Virginiassa toimivan kivihiilikaivoksen hiiliä käytettiin yleisesti myös paikallisten asukkaiden lämmitystarpeeseen. Uuniin liian suuret kivihiilen kappaleet rikottiin kotona vasaralla sopivaan kokoon. Yllätys oli suuri, kun hiilimurikan sisältä ilmestyi pronssinen kilistin. Hiilikerrostuma, josta louhitut hiilet haettiin, on määritelty syntyneen kivihiilikaudella, noin 300 miljoonaa vuotta sitten. (14)

 

Liitukautisesta kalliosta (London, Texas) peräisin olevan kivilohkareen sisältä löytyi vasara. Liitukausi ajoitetaan evoluutiotaulukoissa 150-65 miljoonan vuoden väliin. Aikaa nimitetään myös hirmuliskojen aikakaudeksi. Tältä ajalta olevan vasaran varsi on kiven sisällä ollessaan kivettynyt mutta metalliosa on säilynyt hyvin. Rauta sisältää n. 96 % rautaa, 2,6 % klooria ja 0,74 % rikkiä. Raudan laatu vastaa nykyisin käytettyä korkealuokkaista metallia. Oletetaan, että ilmasto-olosuhteet olivat vasaran tekohetkellä hyvin erilaiset kuin nykyään… Kehitysopin mukaan liitukaudella eleli hirmuliskojen varjossa vain päästäisen kokoisia alkunisäkkäitä. Löydön perusteella voidaan olettaa, että myös ihminen toimi mainittuna aikana. (15)

 

Radiometriset mittaukset näyttelevät tärkeää osaa siinä, miten vanhaksi maapallo ymmärretään. Niiden perusteella monet ovat vakuuttuneita, että maapallo on jopa miljardeja vuosia vanha. Evolutionistit myös uskovat, että kun on ollut tarpeeksi aikaa, se on mahdollistanut elämän syntymisen itsestään ja että kaikki elämänmuodot ovat kehittyneet yksinkertaisesta alkusolusta. Näin he uskovat vaikka kummankaan asian puolesta ei ole todisteita. Elämän syntyä ei ole pystytty toistamaan edes laboratorio-olosuhteissa eikä välimuotoja fossiileissa ole havaittu. Molemmat seikat – elämän synnyn ongelma ja välimuotofossiilien puute – viittaavat pikemminkin luomiseen. Se on ainoa järkevä johtopäätös todistusaineiston perusteella.

 

  Entä radioaktiivisten menetelmien tausta? On mielenkiintoista, että sekä geologisen taulukon että radioaktiivisten menetelmien takana on yksi ja sama henkilö: Arthur Holmes. Hänen vaikutuksestaan geologisten kausien pituudet ovat tulleet yleisesti hyväksytyiksi arvoiksi. Hän määritteli esim. kambrikauden takarajaksi enintään 600 miljoonaa vuotta, jota nykyäänkin pidetään virallisena arvona.

   Samoin Holmes vaikutti suuresti radioaktiivisten menetelmien hyväksymiseen. Hän teki määrätietoisesti työtä niiden kehittämiseksi ja jotta ne tulisivat käyttöön. J.D. Burchfield kuvaa tilannetta ajoitusrintamalla sata vuotta sitten:

 

Arthur Holmes oli uuden geologisen aikataulun johtava puolestapuhuja ja pääarkkitehti. Ollessaan vielä opiskelijana Struttin instituutissa jäi hänelle perinnöksi tehtävä kehittää radiometrisiä ajoitustekniikoita, joista Rutherford, Strutt ja Boltwood olivat luopuneet… Useiden vuosien ajan Holmes työskenteli lähes yksin radiometristen ajoitusongelmien parissa. (16)

 

Entä radioaktiivisten menetelmien luotettavuus? Ovatko ne yhtä väärässä kuin geologinen taulukko, jonka aikamäärät Arthur Holmes määritteli, ja jota vastaan ovat lukuisat käytännön havainnot? Monet evolutionistit luottavat radiometrisiin menetelmiin kyseenalaistamatta niitä, mutta niissä on lukuisia epävarmuustekijöitä kuten geologisessa taulukossakin. Ne osoittavat radiometriset menetelmät epäluotettaviksi. Seuraavat asiat kannattaa ottaa huomioon:

 

Mikä lähtötilanne? Radioaktiivisen iänmäärityksen suurin ongelma on, että se perustuu olettamuksiin, joita ei voida tarkistaa. Evolutionistit uskovat, että menetelmät ovat luotettavia, mutta tosiasiassa niille ei ole mitään varmennuskeinoa. Ei ole riippumatonta varmennusta, jolla voitaisiin todistaa menetelmien perusolettamukset oikeiksi.

   Eräs tällainen ongelma on lähtötilanne. Evolutionistit haluavat uskoa, että hajoaminen on alkanut nollatilasta, mutta se on pelkkä olettamus, koska kukaan ei ollut katsomassa, milloin kivi kiteytyi ja millaisia radioaktiivisia alkuaineita siinä oli. Ne, jotka korostavat menetelmien luotettavuutta, puhuvat paljon menetelmien yksityiskohdista, puoliintumisajoista, massaspektrometreistä jne., mutta he eivät tuo esille tätä menetelmien perusvirhettä.

   Tilannetta voitaisiin verrata siihen, että mitataan urheilukentällä, mihin saakka keihäs on lentänyt, mutta ei olla selvillä siitä, mistä se on heitetty. Jos se on heitetty vain 5-10 metrin päästä ja tulos mitataan 90 m:n rajapyykiltä, ei mittaustuloksella ole merkitystä. Mittaus voi kyllä olla tarkasti tehty – kuten radiometriset mittaukset yleensä – mutta mikäli emme tiedä heittopaikkaa, perustuu tulos olettamukseen, jota ei voida todistaa. Vain jos joku on ollut tarkistamassa, että keihäs on todella heitetty viralliselta heittopaikalta, voidaan tulosta pitää luotettavana. Tämä ehto kyllä toteutuu tavallisissa keihäänheittokisoissa, mutta radiometristen mittausten suhteen on toisin. Niissä ei tiedetä ”keihään heittopaikkaa” vaikka nykymittaustulokset ovat tarkkoja ja tiedossa.

 

Ulkopuoliset tekijät ovat toinen mahdollinen tekijä, joka voi sekoittaa laskelmia. Ongelmallisia voivat olla kivien kuumentuminen ja muovautuminen (näin voi helposti tapahtua tuliperäisille kivilajeille, joista mittauksia tehdään) sekä veden virtaukset kivien läpi. Ne kaikki voivat aiheuttaa lähtö- ja puoliintumisaineiden kulkeutumista ja kasautumista muualle, joten ne voivat muuttaa mittaustuloksia. Jos aineiden suhteissa tapahtuu vain pieniä muutoksia, voivat ne vääristää koko iänmäärityksen. Se ei ole silloin luotettavalla pohjalla.

   Kyseessä on samanlainen tilanne, että pöydällä on nykyhetkellä 5 sinistä ja 9 punaista kuulaa. Kuitenkin jos joku on välillä ottanut jommankumman lajin kuulia pois tai laittanut niitä lisää pöydälle, on se muuttanut niiden välistä suhdetta. Suhdeluku on voinut muuttua, koska ulkopuoliset tekijät ovat vaikuttaneet tilanteeseen.

   Muutamat lainaukset osoittavat, miten isotooppisuhteet voivat muuttua esim. liukenemisen tai kuumennuksen seurauksena. Esimerkit osoittavat jälleen kerran, että kivien pitoisuuksia voidaan kyllä mitata tarkasti, mutta niillä ei tarvitse olla mitään tekemistä todellisen iän kanssa. Jos lähtötilannetta ei voida tarkistaa ja muut radioaktiivisten menetelmien perusolettamukset ovat kyseenalaisia, ei näihin menetelmiin voi luottaa:

 

6.3. Isotooppisuhteiden muuttuminen liukenemisen seurauksena

Etsiessään selitystä poikkeamille, joita U-Th-Pb-kelloissa esiintyy, G.R. Tilton hienonsi kivinäytteitä ja pesi niitä miedolla hapolla. Hän havaitsi pesunesteen isotooppisuhteiden poikkeavan merkittävästi alkuperäisen kiven isotooppisuhteista. Esimerkiksi zirkonin 206Pb/204Pb-suhde oli mineraalissa 64-kertainen pesunesteeseen verrattuna, kun taas monasiitissa suhde oli vain 0,13-kertainen. Tässä ei ole kyse kemiallisesta erottumisesta, jota sitäkin tapahtuu, vaan saman alkuaineen isotooppien erilaisesta käyttäytymisestä. Näillä isotoopeilla on ilmeisesti erilaiset mineraalista riippuvaiset sidosvoimakkuudet. Yksinkertaisen pesun tai sään vaikutukset ovat paljon voimakkaampia kuin radioaktiivisen hajoamisen. Zhivor työtovereineen ovat osoittaneet, että myös lyijyisotoopit käyttäytyvät samalla tavoin.

 

6.4. Isotooppisuhteiden muuttuminen kuumennuksen seurauksena

Starik työtoveroineen osoitti isotooppisuhteiden voivan muuttua myös kuumentamisen seurauksena. Kiveä kuumennettaessa ja lyijyn sublimoituessa liikkuvat lyijyisotoopit eri tavoin. Edellä sanotun perusteella voidaan myös olettaa, että mineraalin hitaan kiteytymisen yhteydessä tapahtuu myös isotooppien erottumista. (17)

 

Silminnäkijöiden todistus. Tärkeä syy suhtautua skeptisesti kivistä tehtäviin mittauksiin on silminnäkijöiden todistus. Tunnetaan tapauksia, joissa kivien todellinen ikä on tiedossa koska ne ovat syntyneet historiallisena aikana, mutta radiometriset mittaukset antavat näytteille miljoonien tai jopa miljardien vuosien ikiä. Tällaisia tapauksia on luetteloitu useita. Kun esim. Hualalai-tulivuori purkautui v. 1801, saatiin näytteiden iäksi 140 miljoonasta aina 2960 miljoonaan vuoteen. Keskiarvo oli 1410 miljoonaa vuotta, joten mittaustulosten virhemarginaalit olivat suuria. Jos havaitsemme omassa kellossamme samanlaisia heittoja, virhemarginaalin ollessa yli 99 %, hylkäisimme sen heti.

   Tällaiset havainnot saavat kysymään, että jos mittaustulokset ovat epäluotettavia silloin, kun kivien todellinen ikä tiedetään, miten ne voivat olla luotettavia silloin, kun sitä ei tiedetä? Ei ole viisasta luottaa menetelmiin, jotka ovat näin epävakaalla pohjalla.

 

Alkuperäiskansojen tarustoissa puhutaan Colorado Kanjonin tulivuoren purkauksesta. Tulivuori (Uinkaret) sijaitsee maakerrosten päällä. Sen laavavirta valui alas kanjoniin ja patosi alla virtaavan Coloradojoen. Laavasta otettiin mittausnäytteet. Näytteet otettiin myös prekambrista (peruskallio) kalliota edustavasta Cardenas basaltista, jonka iäksi oli kehitysopin mukaisesti määritelty n. 550 miljoonaa vuotta. Kaikki näytteet mitattiin eri radiometrisiä iänmääritysmenetelmiä käyttäen. Tulokset antoivat nuorelle tulivuorelle monta ikää. pääasiassa yli 1.000 miljoonaa vuotta; vanhin arvio oli peräti 2600 miljoonaa vuotta. Alimmalle Cardenas-kerrokselle saatiin iäksi 715 - 1.100 miljoonaa vuotta. Nämä tulokset todistivat jälleen sen, että radiometrisillä mittauksilla voidaan mitata vain pitoisuuksia – ei ikää. (18)

 

Radiohiilimittaukset vastaan muut menetelmät. Radiometrisiä mittauksia voidaan tehdä joko suoraan fossiileista radiohiilimenetelmällä tai mitata kivien pitoisuuksia muilla menetelmillä. Mielenkiintoista on, että kun mittauksia on tehty nimenomaan fossiileista radiohiili-menetelmällä, viittaavat ne nuoreen ikään. Fossiilit, joiden ikä on aiemmin määritelty sadoiksi miljooniksi vuosiksi (geologisen taulukon mukaan) kuten kambrikauden fossiilit, ovat yhä sisältäneet radiohiiltä, jonka puoliintumisaika on vain n. 5600 vuotta. Se viittaa siihen, että fossiilit kuten eivät maakerrokset niiden ympärillä voi olla miljoonia vuosia vanhoja, puhumattakaan sadoista miljoonista vuosista. Molempien ikä mitataan vain tuhansissa vuosissa.

 

Keksinnön alkuvuosina oletettiin, että kaikki edellytykset varmoihin ikämittauksiin oli nyt vihdoin olemassa. Tutkijat keräilivät kaikenlaista mitattavaa; faraoiden ja neandertalinihmisten hautojen jäämistöä, sapelihammastiikereiden ja mammuttien hampaita, kivettymiä, fossiileja, maaöljyä jne. Kaikista löytyi radioaktiivista hiiltä. Ikähavainnot julkaistiin Radiocarbon-lehdessä, vaikka useiden näytteiden ikä oli jo aikaisemmin määritelty miljooniksi vuosiksi. (19)

 

Eräs ristiriita syntyy juuri siitä, kun verrataan radiohiili- ja muita menetelmiä toisiinsa. Kun radiohiilimenetelmä voi antaa fossiilin ja sitä kautta maakerrostuman iäksi vain tuhansia vuosia, voi samasta kerrostumasta löydetty kivi saada iäksi satoja miljoonia vuosia toisella menetelmällä. Tämä osoittaa menetelmien ristiriitaisuuden ja miten varsinkin kivistä tehtävät mittaukset ovat vailla luotettavuutta. Ne ovat epävarmalla pohjalla.

 

Olemme julkaisseet yksityiskohtaisia raportteja, joissa puu, joka löytyi “250 miljoonan vuoden ikäisestä” hiekkakivestä tai “kymmenien miljoonien vuosien ikäisestä” vulkaanisesta kivestä, sai radiohiili-iänmäärityksessä iäkseen vain tuhansia vuosia. Kun ... geologit ottavat näytteitä vulkaanisesta kivestä, jonka tiedetään purkautuneen tulivuoresta historiallisina aikoina ja lähettävät niitä arvossa pidettyihin radiometrisen iänmäärityksen laboratorioihin, “iänmääritys” antaa lähes poikkeuksetta tulokseksi miljoonia vuosia. Tämä viittaa vahvasti siihen, että iänmäärityksen taustalla olevat oletukset ovat virheellisiä. (20)

                                          

Mitä kerrostumista voidaan päätellä? Miljoonat vuodet ovat perusolettamus kehitysopissa. Koko teoria romuttuu, jos ei ole ollut tarpeeksi aikaa eli satoja miljoonia vuosia. Vuodet eivät automaattisesti todista kehitysoppia oikeaksi, mutta evolutionistit uskovat, että aika itsessään tekee kaiken mahdolliseksi. He uskovat näin vaikka elämänsyntyä ei ole todistettu eikä välimuotoja perusryhmien väliltä ole löydetty.

   Sama olettamus liittyy myös maapallon geologisiin muodostumiin. Evolutionistit ajattelevat, että maan kerrostumat ovat vaatineet muodostuakseen pitkiä ajanjaksoja, ja että vanhimpien kerrostumien täytyy olla vähintään satoja miljoonia vuosia vanhoja. Vanhimpien niistä pitäisi olla syvällä maan sisällä, kun taas nykyaikaan liittyvien kerrostumien pitäisi olla päällimmäisinä, mikä tietysti on looginen päätelmä.

   Kuitenkin monet käytännön havainnot ovat vastoin edellisiä päätelmiä. Nämä havainnot osoittavat, että kerrostumat eivät voi olla vanhoja, ne ovat usein väärässä järjestyksessä kehitysopin kannalta ja niiden on täytynyt muodostua nopeasti. Havainnot kumoavat ajatuksen miljoonista vuosista.

 

Kerrostumat eivät voi olla vanhoja. Perusolettamus kehitysopillisessa ajattelussa siis on, että kerrostumat ovat muodostuneet hitaasti vuosimiljoonien aikana ja että vanhimmat kerrostumat ovat jopa satoja miljoonia vuosia vanhoja. Näkemys miljoonista vuosista on tärkeä kehitysopin kannalta, mutta muutamat esimerkit osoittavat selvästi, että kerrostumat eivät voi olla niin vanhoja kuin evolutionistisessa mallissa edellytetään.

 

Ihmisten tavarat ja ihmisfossiilit kerrostumissa. Jo aiemmin todettiin, miten hiilikerrostumista (”300 miljoonaa vuotta sitten”), liitukerrostumista (dinosaurusten aikakausi) ja jopa prekambrikerrostumista on löytynyt ihmisten valmista-mia tavaroita. Se osoittaa, että kerrostumien ikä täytyy mitata vain tuhansissa vuosissa. Kukaan evolutionistikaan ei usko, että ihminen olisi elänyt kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia sitten.

   Toinen samanlainen havainto ovat ihmisten fossiilit kallioiden sisältä ja hiilikerrostumista. Näiden kerrostumien ikä täytyy mitata vain tuhansissa vuosissa.

 

Kivihiili ja timantit ovat toinen esimerkki. Hiilikauden uskotaan olleen 300 miljoonaa vuotta sitten ja timanttien väitetään olevan yhdestä kolmeen miljardia vuotta vanhoja. Kuitenkin sekä kivihiilinäytteistä että timanteista on löydetty merkittäviä määriä radiohiiltä, jonka puoliintumisaika on vain n. 5600 vuotta – sitä ei pitäisi olla yhtään jäljellä 100 000 vuoden jälkeen. Tällaiset havainnot osoittavat, että kivihiilikerrostumat ja timantin ympärillä oleva maaperä eivät voi olla miljoonia tai satoja miljoonia vuosia vanhoja. Niiden ikä mitataan vain tuhansissa vuosissa. Samanlaisia johtopäätöksiä siitä, että hiilikerrostumat olisivat nuoria, vain tuhansia vuosia, on tehty myös radiohalo-tutkimusten avulla (Gentry, R. V. et al., ”Radiohalos in Coalified Wood”, Science, 194:315,1976).

 

Useista kivihiilinäytteistä eri kerrostumista eri puolilta Yhdysvaltoja on löydetty merkittäviä määriä 14C:tä, vaikka kehitysopillisen aikaskaalan mukaan näytteiden väitetään olevan iältään 37 miljoonasta vuodesta 318 miljoonaan vuoteen. Kaiken lisäksi 14C määrä on satakertainen laitteiden herkkyyteen verrattuna, niinpä kysymyksessä ei ole pelkkä vähäpätöinen mittauksiin liittyvä asia… 14C mittauksista laskettu ikä on kaikille kivihiilinäytteille hyvin samanlainen – noin 50 000 vuotta.

   …Timanteissa oleva hiili-14 on toinen esimerkki nuorta ikää osoittavasta mittauksesta aineissa, joiden ”pitäisi olla” hyvin vanhoja. Timantti on kovinta ainetta maapallolla, koska hiili on erittäin tiukasti pakattu kiderakenteeseen. Siksi se on läpäisemätöntä väitetylle mahdolliselle saastumiselle, jota on käytetty järjettömästi yritettäessä hylätä tulokset kivihiilen osalta. Silti 14C:tä on löydetty timanteista suurin piirtein samoja määriä kuin kivihiilinäytteistä, vaikka timanttien väitetään olevan yhdestä kolmeen miljardia vuotta vanhoja. (21)

 

Radiohiili kambrikauden fossiileissa. Hämmästyttävä havainto on, että radiohiiltä on löydetty hiili-, turve- ja öljyesiintymistä mutta myös kambrikauden fossiileista ”600-490 miljoonan vuoden” takaa. Ongelmalliseksi löydöt miljoonien vuosien kannalta tekee se, että radiohiilen puoliintumisaika on vain n. 5600 vuotta. Sitä ei pitäisi olla yhtään näin vanhoissa kerrostumissa ja fossiileissa. Niiden ikä täytyy todellisuudessa mitata vain tuhansissa vuosissa. Ne eivät voi olla sen vanhempia.

 

… Uusi tekniikka paransi hiili-14 ja hiili-12-suhteen mittauksien herkkyyttä. Aiemmin oli mahdollista mitata pitoisuus, joka oli noin prosentti nykyisestä hiili-14-pitoisuudesta. AMS teki mahdolliseksi mitata pitoisuuden, joka on noin 0.001 prosenttia nykyisestä hiilestä. Teoreettisesti tämä pidensi hiili-14-menetelmän toiminta-alueen 40 000 vuodesta noin 90 000 vuoteen. Tällä tavoin toivottiin voitavan mitata paljon vanhempia näytteitä. Tätä toivoneet kohtasivat kuitenkin jotain yllättävää.

   Tohtori John Baumgardner, yksi RATE-ryhmän tutkijoista toteaa, että ”suureksi yllätykseksi ei löydetty yhtään fossiilista materiaalia, jossa olisi ollut niin vähän (radiohiiltä) kuin 0.001 prosenttia modernista arvosta!” 22 Tämä tarkoittaa, että hiili-14-atomeja löytyi jopa kambrikauden fossiileista, joita evolutionistit pitävät 600 miljoonaa vuotta vanhoina.

   Baumgardner antaa asiasta uskomattoman esimerkin:

 

Jos aloitamme havaittavan universumin painoisesta puhtaasta hiili-14-määrästä, niin 1,5 miljoonan vuoden kuluttua (pieni osa evolutionistien kokonaisajasta) ei pitäisi olla jäljellä yhtään ainoaa hiili-14-atomia! Rutiininomaisesti löydetään kuitenkin 14C/12C-suhteita, jotka ovat luokkaa 0,1-0,5 % nykyisissä – sata kertaa suurempia kuin AMS menetelmän ilmaisuraja – näytteissä, joiden pitäisi olla kymmeniä ja satoja miljoonia vuosia vanhoja. Tämä on suuri ongelma uniformitaristiselle näkemykselle (evoluution aikaskaala). 23 (24)

 

Eroosionopeus. Nykyiset eroosionopeudet asettavat selvän rajan kerrostumien iälle. Kun evolutionistit puhuvat kymmenistä tai sadoista miljoonista vuosista, eivät he ota huomioon eroosionopeuksia. Jos mantereet ja kerrostumat niissä todella olisivat esim. 500 miljoonaa vuotta vanhoja tai vielä vanhempia, olisi kerrostumien pitänyt valua mereen jo monta kertaa. Se johtuu siitä, että nykyisellä vauhdilla maan huuhtoutuminen mereen kestäisi vain 14 miljoonaa vuotta (merissä on vettä 3,8 kilometriä ja mannerten korkeus on keskimäärin vain viidesosa tästä luvusta). Siksi on suuri syy asettaa epäilyksen alaisiksi kaikki ne suuret aikamäärät, mitä on esitetty kerrostumien iäksi. Tuhannet vuodet ovat paljon todennäköisempi vaihtoehto niiden iälle:

 

Yhden ihmisen elinajan mittakaavassa nämä eroosionopeudet ovat alhaisia. Mutta nämä nopeudet ovat tyrmistyttäviä niille, jotka sanovat mantereiden olevan miljardien vuosien ikäisiä. 150 kilometrin korkuinen mantere olisi kulunut eroosion vaikutuksesta olemattomiin 2,5 miljardissa vuodessa. Tämä uhmaa tervettä järkeä. Jos eroosio olisi jatkunut miljardien vuosien ajan, maapallolla ei olisi enää mantereita.

   Useat geologit ovat korostaneet tätä ongelmaa. He ovat laskeneet, että keskimääräisellä eroosionopeudella Pohjois-Amerikan olisi pitänyt hävitä kymmenessä miljoonassa vuodessa. Tämä on naurettavan lyhyt aika mantereiden oletettuun ikään verrattuna. Ja asiaa pahentaa vielä se, että monet joet kuluttavat maata vesistöalueiltaan keskimääräistä paljon nopeammin. Keskimäärin 623 metrin korkuisten mantereiden olisi pitänyt hävitä jo kauan aikaa sitten hitaimmallakin madaltumisnopeudella (1 millimetri tuhannessa vuodessa) (25)

 

Kerrostumat ovat syntyneet nopeasti. Sen lisäksi, että useat seikat viittaavat kerrostumien vain tuhansien vuosien ikään, on todisteita siitä, että ne ovat syntyneet nopeasti, vain muutamissa päivissä, viikoissa tai kuukausissa. Sen puolesta puhuvat seuraavat seikat:

 

Pitkät puunrunkofossiilit, jotka voivat läpäistä useita kerrostumia, osoittavat kerrostumien muodostuneen nopeasti. Näitä puunrunkofossiileja ei voi syntyä kuin siten, että maakerrostumat kertyvät nopeasti niiden ympärille. Kysymys on lyhyistä ajanjaksoista, todennäköisesti vain päivistä, ei miljoonista vuosista. Esim. vanha valokuva Ranskan Saint-Etiennen kivihiililouhoksesta osoittaa, miten viisi kivettynyttä puunrunkoa läpäisee kukin n. kymmenen kerrosta tai enemmänkin. Samoin Edinburghin läheltä on löydetty 24 metriä pitkä puunrunko, joka läpäisi toistakymmentä kerrostumaa. Tällaiset löydöt ovat mahdolli-sia vain siksi, että puut ovat nopeasti hautautuneet maakerrosten alle. Jos kyse olisi pitkistä ajanjaksoista, olisivat puut mädäntyneet eikä hautautumista olisi voinut tapahtua.

 

Fossiilit maakerrostumissa. Yksi selvä todiste maakerrosten nopeasta kerrostumisesta ovat niissä olevat fossiilit. Kun kerrostumissa on fossiileja, on niiden synty selitettävissä vain siten, että muta- ja liejuvyöryt ovat haudanneet jonkin eläimen tai kasvin hyvin nopeasti. Tämä pätee myös edellämainittuihin puunrunkofossiileihin.

   Sama asia koskee hyvin säilyneitä dinosaurusfossiileja, joissa on jäljellä jopa pehmytkudoksia ja verisuonia. Ainut mahdollisuus, miten tällaiset fossiilit syntyvät, on se, että maakerrostumat ovat nopeasti haudanneet nämä eläimet. Nykypäivänä tällaisia nopeita hautautumisia ei tavata juuri missään päin maapalloa, mutta suurissa katastrofeissa kuten vedenpaisumuksessa se on mahdollista.

   Merkillistä myös on, että dinosaurukset tavataan usein kovien kallioiden sisältä ja ne täytyy irrottaa poralla. Mistä se johtuu? Miten ne ovat menneet kovien kallioiden sisälle? Ainut järkevä selitys on, että pehmeä lieju on nopeasti tullut niiden ympärille ja sitten kovettunut. Muulla tavalla niiden löytymistä kovien kallioiden sisältä ja fossiloitumista ei voi selittää. Evolutionistit eivät usko vedenpaisumukseen, mutta mikä sitten oli katastrofi, joka olisi aiheuttanut saman? On järjetöntä yrittää keksiä muita selityksiä, koska vedenpaisumuksesta on tietoa useilla kansoilla ja se selittää myös maakerrosten nopean kertymisen.

   Seuraavat kommentit viittaavat kerrostumien nopeaan kertymiseen, jotta fossiileja olisi voinut syntyä. Käsitykset, että kerrostumat olisivat syntyneet pitkien ja pitkien prosessien tuloksena, on syytä hylätä:

 

”Selkärankaiset eläimet, kuten kalat, matelijat jms. hajoavat kappaleiksi, kun niiden pehmeät osat tulevat poistetuiksi. Niiden täytyy tulla haudatuiksi pikaisesti kuoleman jälkeen, jotta ne välttäisivät tästä johtuvan tuhoutumisen sekä muiden eläinten syötäväksi joutumisen”. (James D. Dana: Manual of Geology, s. 141)

 

"On ilmeistä, että jos kerrostumien muodostuminen tapahtuisi tällaisessa hitaassa tahdissa, mitään fossiileja ei saattaisi säilyä, koskapa ne eivät hautautuisi sedimentteihin ennen veden happojen vaikutuksesta tapahtuvaa hajoamista, tai ennenkuin ne tuhoutuisivat ja särkyisivät kappaleiksi hankautuessaan ja iskeytyessään matalien merten pohjaan. Ne voivat peittyä sedimentteihin vain onnettomuudessa, missä ne hautaantuvat äkkiä." (Geochronology or the Age of the Earth on the Basis of Sediments and Life", Bulletin of the National Recearch Council No. 80, Washington D. C., 1931, s. 14)

 

Uudet kerrostumat ja kanjonit. On myös käytännössä todistettu, että kerrostumat voivat syntyä nopeasti. St. Helenan tulivuoren purkauksen yhteydessä v. 1980 tapahtui, että muodostui päällekkäisten kerrostumien sarja paksuudeltaan lähes toistasataa metriä, ja vain muutaman viikon aikana. Siihen ei tarvittu miljoonia vuosia, vaan muutamissa päivissä erilaatuisia kerrostumia kasautui päällekkäin. Lisäksi vajaa 2 vuotta myöhemmin samalle alueelle muodostui maamassojen liikkumisen jälkeen kanjoneita. Niidenkään syntyyn ei tarvittu miljoonia vuosia.

   Seuraava kuvaus viittaa siihen, miten nopeasti kanjonit voivat muodostua. Esimerkissä 2,4 kilometriä pitkä ja parhaimmillaan 24 metriä syvä kanjoni muodostui vain kolmessa päivässä. Luultavasti suuri osa kanjoneista ja monet maakerrostumat ovat muodostuneet veden vaikutuksesta. Selitys tähän voi olla vedenpaisumus.

 

Canyon Lake Gorge muodostui vuonna 2002, kun Canyon Lake-järvi tulvi yli Canyon Dam-padon, joka oli rakennettu tulvien lieventämiseksi. Vesiryöppy kaiversi valtavan uurteen mesquitopuiden ja tammien peittämään tavalliseen laaksoon.

   Tulva sai alkunsa, kun Guadalupejoen sadealueen yläosilla satoi lähes 900 mm viikossa. Sadevesi valui Canyon Lake-järveen, jonka pinta oli jo entuudestaan tavallista korkeammalla, nousten patoaukon yli. Tulvan huippuvirtaama oli lähes 200 kertaa suurempi kuin normaali virtaama järvestä. Vain kolmessa päivässä vuolaasti virtaava vesi uursi 2,4 km pitkän ja parhaimmillaan 24 m syvän kanjonin. Tämä kanjoni sijaitsee aivan Canyon Dam-padon patoaukon takana. (26)

 

Toinen esimerkki liittyy Surtseyn saareen, joka syntyi merenalaisen tulivuorenpurkauksen seurauksena 1963. New Scientist -lehti kertoi tammikuussa 2006, miten tälle saarelle tuli kanjoneita, rotkoja ja muita maanmuotoja alle kymmenessä vuodessa. Siihen ei tarvittu miljoonia tai edes tuhansia vuosia:

 

Saaren kanjonit, rotkot ja muut maanmuodot, joiden muodostumiseen yleensä kuluu kymmeniä tuhansia, ellei jopa miljoonia vuosia, ovat hämmästyttäneet maantieteen tutkijoita, sillä ne ovat syntyneet alle kymmenessä vuodessa.” (27)

 

Kerrostumat ja katastrofit. Edellä on lueteltu syitä, miksi kerrostumien on täytynyt syntyä melko nopeasti. Puunrunkofossiilit, muut fossiilit sekä käytännön havainnot osoittavat, että niiden syntyyn ei ole tarvinnut kulua miljoonia vuosia. Kaikki on saattanut tapahtua muutamissa tunneissa, päivissä ja viikoissa.

   Myös eroosion puuttuminen kerrostumien väliltä puhuu nopean kerrostumisen puolesta ja että kerrostumat eivät ole vanhoja. Se osoittaa, miten päällimmäisten kerrostumien on oltava lähes samanikäisiä kuin alemmat kerrostumat, eli niiden on täytynyt kerääntyä lähes välittömästi edellisten päälle. Ei tarvitse olla kuin tuntien tai päivien ero päällimmäisten ja alimmaisten kerrostumien välillä:

 

…Lisäksi mitään merkkejä maailmanlaajuisesta eroosiosta ei ole havaittavissa eri kausien välissä vaan ainoastaan maailmanlaajuista kivilajien kerrostumista. Niinpä kerrostumien muodostuminen vaikuttaisi olleen jatkuva, lähes taukoamaton tapahtuma.

   Se tosiasia, että kerrostumien välillä ei voida maailmanlaajuisesti todeta merkkejä rapautumisesta ja eri ”maailmankausien” aikana tapahtuneesta luonnonvoimien maaperää kuluttavasta vaikutuksesta, on erittäin merkittävä. Se osoittaa, että ”miljoonien” vuosien aikana ei olisi tapahtunut minkäänlaista maaperän kulumista. Ainoa selitys tälle luonnossa havaittavalle ilmiölle on eri kerrostumien nopea sakkautuminen toistensa päälle. (28)

 

Kerrostumien synty viittaa hyvin vahvasti myös katastrofimalliin, tulvaan, joka on kasannut kerrostumat päällekkäin. Geologit itsekin myöntävät, että kerrostumien synty onnistuu parhaiten tulvien ja vesien kautta. Mikä onkaan tähän parempi vaihtoehto kuin maailmanlaajuinen veden-paisumus, joka siirtäisi maakerroksia toistensa päälle lyhyessäkin ajassa? Raamatun mukaan vedet vallitsivat maan päällä 150 päivää.

   Muutamat lainaukset liittyvät aiheeseen. Ne osoittavat, miten kivihiilen syntyyn on liittynyt suuria luonnonmullistuksia. Yleensä evolutionistit selittävät, että kivihiili on muodostunut liikkumattomissa soissa hitaiden prosessien tuloksena, mutta muutamat havainnot osoittavat, että vesi on siirtänyt kasvit ja eläimet alkuperäisiltä paikoiltaan röykkiöiksi. Virtaavat vedet (vedenpaisumus), ei liikkumattomat suot, ovat parempi selitys kivihiilikerrostumien ja monien muiden kerrostumien synnylle. Millä muulla tavalla merieläinten ja maakasvien fossiilit voisivat olla toistensa seurassa, kuten on havaittu muutamilla alueilla? Niin ei tapahtuisi normaali-oloissa. Evolutionistit eivät myöskään ota huomioon, että useilla kansoilla on tarinoita vedenpaisumuksesta ja että historioitsijat Josefus ja Berosus ovat maininneet Nooan arkin jäännöksistä. Lisäksi on syytä huomioida, että kivihiiltä voidaan valmistaa puusta ja muista selluloosapitoisista aineista jo muutamissa tunneissa. Siihen ei ole tarvittu miljoonia vuosia.

 

Metsien jostain syystä hautauduttua lietteisiin syntyivät kivihiilikerrostumat, joihin osaltaan perustuu nykyinen konekulttuurimme. (Rauno Mattila, Teuvo Nyberg, Olavi Vestelin: Koulun biologia 9, s. 91)

 

"Kivihiilijuonteiden alla ja päällä on, kuten sanottu, säännöllisesti savikiviä, ja näiden rakenteesta näkyy, että ne ovat vedestä kerrostuneita." (29)

 

Todisteet viittaavat ylivoimaisesti kivihiilen nopeaan muodostumiseen, kun valtavat metsät tuhoutuivat, ker-rostuivat ja sitten hautautuivat nopeasti. Yallournissa, Victoriassa (Australiassa) on valtavia ruskohiili-kerrostumia, jotka sisältävät paljon mäntypuiden runkoja, sellaisten, jotka eivät nykyään kasva soilla.

   Lajittuneet, paksut, jopa 50 % puhdasta siitepölyä sisältävät kerrok-set valtavan suurilla alueilla osoittavat selvästi, että nämä ruskohiilikerros-tumat ovat veden aikaansaamia. (30)

 

Kouluissa opetetaan, että hiili syntyy vähitellen turpeesta, vaikka missään ei voida havaita näin tapahtuvan. Kun ottaa huomioon hiilikenttien laajuuden, erilaiset kasvityypit ja pystyssä olevat monikerroksiset rungot, näyttää siltä, että hiilikerrostumat ovat muodostuneet valtavista ajelehtivista kasvillisuuslautoista, joiden aiheuttajana on ollut todella mittava tulva. Näissä hiiltyneissä kasvifossiileissa tavataan myös runsaasti meren eliöiden kaivertamia käytäviä. Hiilikerrostumista on löydetty myös merieläinten fossiileja (“A note on the Occurrence of Marine Animal Remains in a Lancashire Coal Ball”, Geological Magazine, 118:307,1981)… Hiilikerrostumista voidaan löytää huomattaviakin merieläinten kuorikerrostumia ja merissä elävän Spirorbiksen fossiileja. (Weir, J., ”Recent Studies of Shells of the Coal Measures”, Science Progress, 38:445,1950). (31) 

 

Prof. Price esittää tapauksia, jolloin 50 – 100 kivihiilikerrostumaa ovat toistensa päällä siten, että juuri näitä syvänmeren fossiileja sisältäviä kerrostumia on niiden välissä. Hän pitää tätä todistusta niin voimakkaana ja vakuuttavana, ettei ole koskaan havainnut mitään järjellistä yritystä selittää näitä tosiasioita Lyellin yhdenmukaisuusteorian pohjalta. (32)

 

Havaintoja aurinkokunnasta ja tähtitai-vaalta. Geologinen taulukko, joka laadittiin 1800-luvulla ja joka sai lopullisen muotonsa 1900-luvulla, edellyttää elämän iäksi satoja miljoonia vuosia. Evolutionistit uskovat tähän taulukkoon, vaikka kymmenet havainnot ovat sitä vastaan eikä välimuotoja fossiileista ole löytynyt.

   Toinen samanlainen asia, johon evolutionistit perustavat näkemyksensä vanhasta maapallosta, ovat radiometriset mittaukset. He ajattelevat, että kivien pitoisuudet liittyvät niiden ikään, vaikka sekin voidaan kyseenalaistaa. Käytännön havainnot osoittavat, että tuoreet kivet voivat näyttää ikivanhoilta ja että menetelmissä on liikaa epävarmuustekijöitä. Pitoisuudet voidaan kyllä mitata tarkasti, mutta ei voida todistaa niiden yhteyttä ikään.

   Entä muut maapallon ja maailmankaikkeuden ikään liittyvät havainnot? Monet niistä eivät tue ajatusta sadoista miljoonista tai miljardeista vuosista. Päinvastoin, ne sopivat paremmin ajatukseen nuoresta maapallosta ja maailmankaikkeudesta. Seuraavassa muutamia sellaisia seikkoja:

 

Tähtien, planeettojen ja kuiden sisäiset energiat. Miljardit tähdet mutta myös planeetat ja kuut säteilevät ympäristöönsä energiaa. Mitä vanhemmiksi ne luokitellaan (esim. miljardeiksi vuosiksi), sitä epätodennäköisempää sen pitäisi olla. Nuori maailmankaikkeus selittää paremmin taivaankappaleiden edelleen voimakkaan aktiivisuuden. Ongelmallisia ovat varsinkin supertähdet ja pienet kuut. Niissä edelleen oleva energia viittaa nuoreen maailmankaikkeuteen:

 

Aurinkomme antaman energiamäärän on laskettu vastaavan miljardin vetypommin räjähtämistä joka sekunti. Jotkut tähdet ovat niin suuria ja kirkkaita, että ne säteilevät energiaa sadastatuhannesta miljoonaan kertaan enemmän kuin oma Aurinkomme! Nämä tähdet eivät ole voineet sisältää riittävästi vetyä ylläpitääkseen ydinfuusioprosessia sellaisella tasolla miljoonia tai miljardeja vuosia, koska niiden lähtömassan olisi silloin täytynyt olla mahdottoman suuri. Siispä nämä tähdet eivät voi olla miljardeja tai edes miljoonia vuosia vanhoja, vaan pikemminkin vain tuhansia vuosia. (33)

 

Pienten taivaankappaleiden olisi täytynyt jäähtyä miljardien vuosien aikana. Kuitenkin esimerkiksi Jupiterin Io-kuussa on edelleen tulivuoritoimintaa. Pienen kokonsa vuoksi sen pitäisi olla kylmä möhkäle. (Life/Eyes on Jupiter, Voyager 1979/NASA).

   Saturnuksen renkaat muodostuvat erimuotoisista ja -kokoisista kappaleista. Ne eivät ole vielä painovoiman ja keskipakovoiman vaikutuksesta lopullisessa, pitkän iän vaatimassa järjestyksessä. Tutkijoiden mukaan tämä epävakaa tilanne johtuu renkaiden nuoresta iästä. (34)

 

Avaruuspöly. Sekä maapallolle että kuuhun laskeutuu jatkuvasti avaruuspölyä. Jos nämä taivaankappaleet olisivat miljardeja vuosia vanhoja, pitäisi sitä molempien pinnalla olla runsaasti. Tunnettu kuumatkaaja Neil Armstrong totesi ennen kuumatkaa, että vaikeampia ongelmia tulee olemaan kuun pinnalla oleva paksu pölykerros. Arvioitiin, että sitä olisi kertynyt kuun pinnalle 4,5 miljardissa vuodessa 50-200 metriä. Yllätys oli kuitenkin suuri, kun avaruuspölyä kuun pinnalla oli vain muutamia millimetrejä. Se viittasi nuoreen maailmankaikkeuteen.

 

Kuun ja maan välinen etäisyys. On huomattu, että kuun ja maan välinen etäisyys kasvaa koko ajan johtuen vuorovesien aiheuttamasta kuun ja maan välisestä kitkasta. Laskelmien mukaan on mahdotonta, että nykyinen kuu- ja maajärjestelmä olisivat olleet olemassa 4-5 miljardia vuotta:

 

Kuussa käyntien aikana sinne pystytettiin heijastepeilejä maasta käsin suoritettavaa laser-etäisyysmittausta varten. Vuonna 1929 Harold Jeffries totesi, että jo vuonna 1754 tehdyt havainnot maan ja kuun välisen etäisyyden kasvamisesta pitivät paikkansa. Tämä ilmiö on seurausta vuoroveden aiheuttamasta kuun ja maan välisestä kitkasta.

   Heijastepeilien asentamisen jälkeen kuun ja maan etäisyyttä on voitu mitata senttimetrin tarkkuudella. Kun otetaan huomioon se, että etääntyminen hidastuu – on aikaisemmin ollut nopeampaa, jopa 20 metriä vuodessa – voidaan vuotuisen etäisyyden kasvun keskiarvoksi laskea noin 1,2 – 1,5 metriä. (Ph.D. Donald B. DeYoung/6.1.1989 sekä Lunar Science: A Post-Apollo View/NY 1975.) Laskelmien perusteella voidaan todeta, että noin 320 miljoonaa vuotta sitten kuu olisi ollut niin lähellä maata, että se olisi pirstoutunut kitkan vaikutuksesta pieniksi kappaleiksi... Laskelmien mukaan kuu olisi voinut olla maan kiertolaisena ajassa mitaten vain 7 % siitä miksi se nykyisin kehitysuskon mukaisesti (4,5 miljardia vuotta) ilmoitetaan. (35)

 

Komeetat. Aurinkokunnassa on komeettoja, joiden arvellaan olevan samanikäisiä kuin aurinkokunta. Kuitenkin komeetat menettävät jatkuvasti massaansa kiertäessään auringon ympäri. Jos ne olisivat jatkaneet kiertoaan miljoonien tai jopa miljardien vuosien ajan, niitä ei pitäisi olla enää olemassa. Se, että niitä vielä havaitaan, viittaa niiden nuoreen ikään, vain tuhansiin vuosiin. Lisäksi ei ole todisteita lähteestä, joka synnyttäisi uusia komeettoja.

 

Aurinko kutistuu. Auringon koosta on tehty havaintoja jo vuosisatojen ajan. Ensimmäisiä mittauksia, joita on pidetty tarkkoina, teki ranskalainen Jean Picard jo 1600-luvulla (Tiedejulkaisu Tieteen kuvalehti 2 / 1988). Lisäksi on tehty säännöllisiä havaintoja auringon koon muutoksista 1800-luvulta alkaen. Nämä havainnot osoittavat auringon kutistuvan vähintään 10 km vuodessa. On mahdotonta, että tämä olisi jatkunut miljardeja tai edes miljoonia vuosia. Näin suuret luvut osoittavat, ettei maapallo voi olla miljoonia vuosia vanha, puhumattakaan miljardeista vuosista, koska maapallo olisi ollut osa aurinkoa jo 11 miljoonaa vuotta sitten, ja koska se olisi tehnyt nykyisenkaltaisen elämän maapallolla mahdottomaksi jo alle miljoona vuotta sitten.

 

Auringon koon muutosta on tutkittu vuodesta 1836 lähtien. Laskennallisesti on tultu siihen tulokseen, että läpimitan muutos on noin 16 kilometriä vuodessa. Viimeaikaiset tarkkuuteen pyrkivät mittaukset ovat varmistaneet, että Auringon koko todella pienenee havaitulla tavalla. (John A. Eddy/Arm A. Boornazian – Bulletin of the American Astronomical Society, Vol 11, No 2/1979) (36)

 

Ilmakehän helium ja sen määrä ilmakehässä ei viittaa maapallon pitkään ikään. Sitä on vain murto-osa siitä määrästä, joka ilmakehässä pitäisi olla, jos maapallo olisi miljardeja vuosia vanha. Nykyinen pieni heliumin määrä viittaa vain tuhansiin vuosiin.

 

Vuoden 1969 Nobel-ehdokas, professori Melvin Cook, tutki useiden vuosien ajan ilmakehässä esiintyvän heliumin määrää ja sen kertymistä. Tutkimuksiensa perusteella hän tuli siihen tulokseen, että ilmakehässä olevan helium 4:n vähäinen määrä johtuu maapallon verrattain nuoresta iästä. Osa ilmakehän heliumista (helium-4) syntyy juuri aktiivisten isotooppien (mm. uraani) hajotessa. Syvällä maan uumenissa syntynyt liukasliikkeinen helium läpäisee kivi- ja maakerrokset ja sekoittuu lopulta ilmakehän muiden kaasujen joukkoon.

   Maaperässä olevien radioaktiivisten aineiden hajoamisen tuottaman heliumin määrä on pystytty arvioimaan suhteellisen tarkasti. Sitä ei kuitenkaan ilmakehästä löydy laskettuja määriä. Ilmakehässä olevan heliumin määrä tulisi olla noin miljoona kertaa nykyistä suurempi, jos maapallo olisi 4,5 miljardin vuoden ikäinen. Melvin Cook kysyikin jo vuonna 1957 Nature-lehdessä kehitysopin kannattajilta: ”Missä on radioaktiivisten aineiden hajoamisen tuloksena syntynyt heliuym?”

   Heliumin vähäinen määrä on ollut merkittävä tieteellinen todiste maapallon ilmakehän nuoresta iästä. (37)

 

 

 

 

 

 

VIITTAUKSET:

 

1. Darwin, F & Seward A. C. toim. (1903, 1: 184): More letters of Charles Darwin. 2 vols. London: John Murray.

2. Stephen Jay Gould: The Panda’s Thumb, (1988), s. 182,183. New York: W.W. Norton & Co.

3. Charles Darwin: Lajien synty

4. Harold G. Coffin: “Evolution or Creation?” Liberty, syys-lokakuu 1975, s. 12

5. Science, 3.3.1961, s. 624

6. P.J. Wiseman: New Discoveries in Babylonia About Genesis, 1949

7. Scott M. Huse: Evoluution romahdus, s. 25

8. Scott M. Huse: Evoluution romahdus, s. 25

9a. Kielan-Jaworowska, Z., Kielan, Cifelli, R.L., and Luo, Z.X., Mammals from the Age of Dinosaurs: Origins, Evolution and Structure, Columbia University Press, NY, 2004

9. Luominen 11, s. 33,34, http://creation.com/werner-living-fossils, http://creation.com/a/7502, http://creation.com/werner-living-fossils-finnish

10. Scott M. Huse: Evoluution romahdus, s. 24

11. Pekka Reinikainen: Darwin vai älykäs suunnitelma?, s. 88

12. Pekka Reinikainen: Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu, s. 111

13. Kimmo Pälikkö: Taustaa 3, Alusta viimeiseen aikaan, s. 22

14. Kimmo Pälikkö: Taustaa 3, Alusta viimeiseen aikaan, s. 23

15. Kimmo Pälikkö: Taustaa 3, Alusta viimeiseen aikaan, s. 23

16. J.D. Burchfield: Lord Kelvin and the Age of the Earth, SHP, New York 1975, s. 190, 198

17. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 307, Kirjoittaja: Hermann Schneider

18. Kimmo Pälikkö: Taustaa 2, kehitysopin kulisseista, s. 88

19. Kimmo Pälikkö: Taustaa 2, Kehitysopin kulisseista, s. 92

20. Carl Wieland: Kiviä ja luita (Stones and Bones), s. 34

21. Luominen, numero 11, s. 23, http://creation.com/jim-mason-nuclear-physicist

22. John Baumgardner, ”Carbon Dating Undercuts Evolution’s Long Ages”, Impact Article nro 364 (San Diego: Institute for Creation Research, lokakuu 2003):ii.

23. sama

24. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s.244, 245

25. Luominen, numero 3, s. 17,18, http://luominen.fi/geologia/eroosio-ja-aika

26. Luominen, numero 9, s. 28, http://creation.com/a-gorge-in-three-days

27. Pearce, F., The Fire-eater’s island, New Scientist 189 (2536): 48-49, 18 January 2006

28. Pekka Reinikainen: Unohdettu Genesis, s. 87,88

29. Pentti Eskola: Muuttuva maa, s. 114

30. Carl Wieland: Kiviä ja luita (Stones and Bones), s. 11

31. Pekka Reinikainen: Unohdettu Genesis, s. 179, 224

32. Wiljam Aittala: Kaikkeuden sanoma, s. 198

33. Scott M. Huse: Evoluution romahdus, s. 36,37

34. Kimmo Pälikkö: Taustaa 2, kehitysopin kulisseista, s. 97

35. Kimmo Pälikkö: Taustaa 2, kehitysopin kulisseista, s. 97

36. Kimmo Pälikkö: Taustaa 2, kehitysopin kulisseista, s. 97

37. Kimmo Pälikkö: Taustaa 2, kehitysopin kulisseista, s. 147

 

 

 

 

 

 

 

 




shopify analytics ecommerce