Etusivulle
Jarin kirjoituksia


 


 






Tartu kiinni
iankaikkiseen elämään!















Jeesus on tie ja
totuus ja elämä







 

MILLOIN DINOSAURUKSET ELIVÄT?

 

 

Tavallinen käsitys on, että dinosaurukset hallitsivat maapalloa yli 100 miljoonan vuoden ajan, kunnes ne kuolivat sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten. Tätä asiaa on painotettu jatkuvasti evoluutiokirjallisuuden ja -ohjelmien kautta, joten käsitys dinosaurusten elämisestä maan päällä vuosimiljoonia sitten on syöpynyt voimakkaasti useimpien mieliin. Ei pidetä mahdollisena, että nämä kookkaat eläimet olisivat eläneet aivan lähimenneisyydessä ja samanaikaisesti ihmisen kanssa. Evoluutioteorian mukaisesti oletetaan, että dinosaurukset elivät jura-liitukaudella, kambrikauden eläimet vieläkin varhemmin ja nisäkkäät ilmaantuivat maapallolle viimeisenä. Evoluutiokäsitys näiden ryhmien eriaikaisesta esiintymisestä tällä planeetalla on niin voimakkaana ihmisten mielissä, että he uskovat sen edustavan tiedettä ja olevan totta, vaikka on mahdollista löytää useita seikkoja tätä käsitystä vastaan.

   Seuraavaksi lähdemmekin tutkimaan tätä aihetta tarkemmin. Monet todisteet viittaavat siihen, että dinosaurusten esiintymisestä maapallolla ei ole kovinkaan pitkä aika. Katsomme näitä todisteita seuraavaksi.

 

GEOLOGINEN TAULUKKO TARKASTELUSSA

 

Kun lähdetään tutkimaan dinosauruksia, on sitä ennen syytä perehtyä geologiseen taulukkoon, joka vaikuttaa ratkaisevasti dinosaurusfossiilien ja muiden fossiilien iän määritykseen. Tästä taulukosta, joka laadittiin jo 1800-luvulla, kukin voi päätellä, milloin dinosaurukset elivät maan päällä. Niinpä jos kuka tahansa löytää dinosaurusfossiilin, on fossiilin oltava vähintään 65 miljoonaa vuotta vanha, koska taulukko edellyttää dinosaurusten kuolleen sukupuuttoon niihin aikoihin.

   Kuitenkin jos evoluutioteoria (oletus, että kaikki nykyinen elämä on peräisin samasta alkusolusta, joka eli satoja miljoonia vuosia sitten) ja siihen liittyvä geologinen taulukko ovat valheellisia oletuksia, voidaan asettaa kyseenalaiseksi sekä dinosaurusten että muiden sukupuuttoon kuolleiden elämänmuotojen ajoitus. Tässä asiassa kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin:

 

Ei perustusta. Kun taloa rakennetaan, on sillä oltava kunnon perustus. Jos sitä ei ole, ei talo voi kauaa pysyä pystyssä. Myrskytuulet ja vedet voivat kaataa sen lyhyessä ajassa.

   Entä evoluutioteorian perusta? Kun evoluutioteoriassa edellytetään, että elävät olennot ovat kehittyneet aikojen saatossa, on asiassa yksi mutta: kukaan ei tiedä, miten elämä voi syntyä itsestään. Sillä kiven kaltainen eloton aine ei muutu itsestään eläväksi. Aine ja energia, niin kuin elämänsyntyteorioissa oletetaan, eivät voi synnyttää elämää. Energian lisäys tai vähennys voi vaikuttaa ainoastaan sen, että kivi tai muu eloton materia muuttuu kaasuksi, nesteeksi tai kiinteäksi lämpötilamuutosten myötä, mutta mitään muuta ei tapahdu. Tätä kautta ei synny elämää ja se on kokeellinen havainto. Tämä pitäisi hyväksyä, eikä pitäisi keksiä mielikuvitusjuttuja elämän syntymisestä itsestään. On tieteen ja terveen järjen vastaista kuvitella, että vetykaasu tai muu eloton aine voisi muuttua itsestään ihmiseksi ja muiksi elämän muodoiksi.

   Katsomme lainausta, joka liittyy aiheeseen. Siinä haastateltiin Stanley Milleriä hänen elämänsä loppupuolella. Miller on tullut tunnetuksi elämänsyntyyn liittyvissä kokeissa. J. Morgan kertoo haastattelussa:

 

Hän suhtautui välinpitämättömästi kaikkiin ehdotuksiin elämän alkuperästä ja piti niitä “hölynpölynä” tai “paperikemiana”. Hän suhtautui eräisiin hypoteeseihin niin halveksuen, että kun kysyin hänen mielipidettään niistä, hän vain puristeli päätään, huokaisi syvään ja hihitti – aivan kuin yrittääkseen torjua ihmiskunnan mielettömyyttä - - Hän myönsi, että tieteentekijät eivät ehkä koskaan tule tarkasti tietämään, milloin ja miten elämä sai alkunsa. “Me yritämme keskustella historiallisesta tapahtumasta, joka poikkeaa hyvin paljon tavanomaisesta tieteestä”, hän huomautti. (1)

 

Ei puolittain kehittyneitä aisteja ja elimiä. Jos oletetaan evoluutioteoria todeksi, tarkoittaa se sitä, dinosaurukset, ihmiset ja muut eliöt ovat kehittyneet samasta alkusolusta. Niinpä jos kehitys on totta, sen seurauksena fossiileissa ja nykyisessä eläimistössä tulisi nähdä runsaasti kehittymäisillään olevia elimiä ja aisteja. Tämän pitäisi olla itsestään selvää, jos kaikki nykylajit ovat peräisin samasta alkusolusta.

   Mitkä ovat käytännön havainnot? Englantilainen tiedemies ja kirjailija George Paulin totesi jo vuosikymmeniä sitten, että välimuodot puuttuvat fossiiliaineistossa mutta täysin kehittyneitä muotoja esiintyy runsain määrin. Tämä osoittaa lajien olleen täysin valmiita koko ajan. Myös ns. kambrikauden räjähdys tukee samaa havaintoa. Kambrieliöt olivat valmiita ja täysin kehittyneitä alusta alkaen, eikä fossiiliaineistosta ole löytynyt niitä edeltäviä yksinkertaisempia muotoja. Asian tietää jokainen asioihin perehtynyt paleontologi.

 

George Paulin: Darwinin oman selityksen mukaan välimuodot olivat tavattoman paljon monilukuisempia kuin täysin kehittyneet muodot. Geologisten todisteiden epätäydellisyyden pitäisi molemmissa tapauksissa olla samanlainen. Olisi siis suoranainen ihme, jos kaikki välimuodot täydellisesti puuttuisivat, kun taas täysin kehittyneitä muotoja esiintyy suurin määrin. Mutta juuri näin on tapahtunut… Geologiset todistukset ovat vähitellen saattaneet meidät tuntemaan moninkertaisesti enemmän täysin kehittyneitä muotoja kuin mitä Darwinin aikana tunnettiin, mutta kun tulee kysymys välimuodoista, ne ovat yhä tabula rasa, kirjoittamaton lehti… Ei ole mahdollista päästä siitä johtopäätöksestä, että jos on tapahtunut kehitystä alemmista korkeampiin muotoihin, niin sen on täytynyt tapahtua niin nopeasti, ettei se ole jättänyt minkäänlaista jälkeä itsestään ajan hiekkaan. Mutta mahdollisimman nopeinkaan kehitys ei voi antaa edes viittauksenomaista selitystä täysin kehittyneiden kalojen, lintujen ja imettäväisten äkillisestä ilmestymisestä erilaisten eliöiden keskelle. - Minuun, joka koko elinaikani olen ollut kehitysoppinut, ovat nämä seikat vaikuttaneet erittäin repivästi. Jos joku tämän jälkeen kysyy minulta, mihin johtopäätökseen olen tullut, niin ainoa vastaukseni on, etten tiedä mitään. Kuitenkin minun täytyy rehellisesti myöntää, että asian ollessa tällä kannalla puhuvat olosuhteet ratkaisevasti niiden hyväksi, jotka uskovat erityisiin luomistekoihin, kuten meidän isämme uskoivat. (2)

 

Pari muuta kommenttia jatkavat samasta aiheesta. Stephen Jay Gould, maailman ehkä tunnetuin fossiilitutkija, sekä hänen ystävänsä Niles Eldredge ovat kieltäneet sen, että fossiileissa olisi nähtävissä asteittaista kehitystä. Käytännössä nämä havainnot tarkoittavat, että puuttuvat tärkeimmät todisteet evoluution toteutumisen puolesta menneisyydessä. Jos fossiileissa ei ole nähtävissä merkkejä asteittaisesta kehityksestä, ei evoluutioteoria voi pitää paikkaansa. Tämä on totta huolimatta siitä, vaikka aikaa olisi ollut käytettävissä miljoonia vuosia. Todistusaineisto sopii paremmin siihen, että lajit ovat olleet erillisiä alusta alkaen, kuten luomismallissa edellytetään:

 

Stephen Jay Gould: Välittävien muotojen äärimmäinen harvinaisuus fossiiliaineistossa pysyy jatkuvasti paleontologien ammattisalaisuutena. Oppikirjojamme koristavat evoluutiopuut sisältävät tosiasia-aineistoa ainoastaan haarojensa päissä ja taitekohdissa. Loppu on päättelyä, olipa se sitten kuinka järkevää tahansa, ei fossiilien todistusta - - En halua millään tavalla halventaa asteittaisen evoluutionäkemyksen potentiaalista pätevyyttä. Haluan vain huomauttaa, ettei sitä koskaan ’ole havaittu’ kallioissa… (3)

 

Niles Eldredge: Me paleontologit olemme sanoneet, että elämän historia tukee [kertomusta asteittaisista sopeutumista edistävistä muutoksista], vaikka koko ajan tiedämme, ettei se tue sitä. (4)

 

Geologinen taulukko ja iänmääritys. Edellä on käsitelty kahta asiaa, jotka ovat ongelmallisia naturalistisen evoluutioteorian kannalta. Ne ovat:

 

• Elämän synty itsestään. Mitä enemmän elämän syntyä on tutkittu, sitä vaikeammaksi ongelmaksi se on havaittu. Kiven kaltainen eloton aine ei muutu itsestään eläväksi. Toisaalta ihminenkään, vaikka hänellä on älykkyyttä, ei ole voinut muuttaa kiveä ja muuta elotonta ainetta eläväksi. Jos ihminen ei siihen kykene, miten eloton ja älykkyyttä vailla oleva aine siihen pystyisi? Tämä ei ole viisas oletus.

 

• Ei puolittain kehittyneitä aisteja ja elimiä. Toinen havainto oli, että fossiiliaineistossa ei ole havaittavissa asteittaista kehitystä eikä puoliksi kehittyneitä aisteja ja elimiä, mutta täysin kehittyneitä muotoja esiintyy valtavasti. Jos tästä tekee johtopäätöksen, se käytännössä kumoaa koko evoluutioteorian. Mikäli asteittaista kehitystä ei ole havaittavissa, eivät nykyiset elämänmuodot ole voineet kehittyä samasta alkusolusta. Lajien on täytynyt olla toisistaan erillisiä, kuten luomismallissa edellytetään.

 

Miten edelliset seikat liittyvät eri elämänmuotojen kuten dinosaurusten ajoitukseen? Lyhyesti sanottuna sillä on paljon merkitystä.

   Ensinnäkin elämän synty. Jos ei tiedetä, missä, miten ja milloin elämä on syntynyt itsestään, on kyseenalaista esittää varmoja väitteitä siitä, miten kauan elämää on esiintynyt maan päällä. Tällaiset väitteet voi ohittaa puhtaana spekulaationa, jolle ei kannata paljoa antaa arvoa.

   Toiseksi kannattaa kiinnittää huomiota geologiseen taulukkoon, jonka todettiin määräävän dinosaurusten, trilobiittien ja muiden tärkeiden johtofossiilien esiintymisajan maapallolla. Tämä 1800-luvulla laadittu taulukko perustuu oletukseen, että nykyiset lajit ovat kehittyneet ”yksinkertaisesta” meressä olleesta alkusolusta satojen miljoonien vuosien kuluessa. Niinpä alussa oli vain yksisoluisia eliöitä satojen miljoonien vuosien ajan, sitten ns. kambrikaudella tuli esiin monisoluista elämää merten pohjille, kuten trilobiitteja. Sen jälkeen ilmestyi kaloja, sitten sammakoita, matelijoita sekä lintuja ja nisäkkäitä, kaikista viimeisimpänä ihminen. Geologinen taulukko perustuu siten oletukseen, että edelliset lajiryhmät ovat ilmaantuneet maan päälle eri aikakausina. Ei pidetä mahdollisena, että ne historian alusta asti olisivat esiintyneet samanaikaisesti. Tämä näkemys hylätään, vaikka nykyisinkin on samanaikaisesti olemassa kaloja, sammakoita, matelijoita, lintuja, ihmisiä, yksisoluisia ja merten pohjaeläimiä. Lisäksi nykyisinkin kuolee lajeja sukupuuttoon, kuten trilobiitit ja dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon.

   Mutta kuten todettiin, jos evoluutioteoria ja asteittainen kehitys ei pidä paikkaansa, kuten useat tunnetut paleontologit ovat myöntäneet tutkittuaan fossiiliaineistoa, voidaan silloin asettaa kyseenalaiseksi myös eliöiden eri aikaan ilmaantuminen maapallolle. Kukaan ei pysty todistamaan, että niin olisi tapahtunut. Joka muuta väittää, menee ohi tiedon, mistä voidaan olla varmoja. Lisäksi tässä aiheessa kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin:

 

Fossiileissa ei lappuja niiden iästä. Mitä tulee maasta löydettäviin fossiileihin kuten dinosaurusfossiileihin, on tärkeää painottaa, ettei niiden tarkkaa ikää voida määrittää. Fossiilit itsessään eivät kerro mitään, eikä niissä ole lappuja siitä, milloin ne ovat eläneet maan päällä. Jos fossiili on täysin kivettynyt, ei siitä voi edes tehdä iänmääritystä, eikä kukaan voi sanoa, että toinen fossiili on toista vanhempi. Seuraava lainaus viittaa tähän:

 

”Ei ole ihmistä maan päällä, joka tietäisi tarpeeksi kallioista ja fossiileista kyetäkseen millään tavalla osoittamaan, että joku määrätty fossiililaji on todella oleellisesti vanhempi tai nuorempi kuin joku toinen laji. Toisin sanoen, ei ole ketään, joka voi todella osoittaa, että Kambrikauden trilobiitti on vanhempi kuin Liitukauden dinosaurus taikka Tertiäärikauden imettäväinen. Geologia on kaikkea muuta kuin eksaktista tiedettä.” (5)

 

Kaikki fossiilit eivät ole kuitenkaan täysin kivettyneitä. Joissain on jäljellä alkuperäistä kudosta ja niistä on mahdollista tehdä radiohiili-mittauksia. Nämä mittaukset ovat antaneet mielenkiintoisia tuloksia. Radiohiiltä (C-14) on esiintynyt jopa ns. kambrikauden eliöissä sekä hiiliesiintymissä, vaikka molempia on pidetty satojen miljoonien vuosien ikäisinä. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, koska radiohiilen virallinen puoliintumisaika on vain 5730 vuotta. Sitä ei pitäisi olla yhtään jäljellä 100 000-200 000 vuoden jälkeen. Radiohiilen esiintyminen eliöissä viittaa siihen, ettei geologiseen taulukkoon perustuva iänmääritys voi pitää paikkaansa.

 

Keksinnön alkuvuosina oletettiin, että kaikki edellytykset varmoihin ikämittauksiin oli nyt vihdoin olemassa. Tutkijat keräilivät kaikenlaista mitattavaa; faraoiden ja neandertalinihmisten hautojen jäämistöä, sapelihammastiikereiden ja mammuttien hampaita, kivettymiä, fossiileja, maaöljyä jne. Kaikista löytyi radioaktiivista hiiltä. Ikähavainnot julkaistiin Radiocarbon-lehdessä, vaikka useiden näytteiden ikä oli jo aikaisemmin määritelty miljooniksi vuosiksi. (6)

 

1950-70-luvuilla radiohiilimittauksen antamiin arvoihin suhtauduttiin virallisissa piireissä kuitenkin varoen. Tämä johtui siitä, että vuoteen 1970 mennessä Radiocarbon-lehdessä julkaistuissa mittaustuloksissa lähes kaikissa mitatuissa näytteissä (yli 15.000 näytettä) todettiin olevan jäljellä 14C-isotooppia. Saatuja mittaustuloksia pidettiin epäuskottavina, koska näytteiden joukossa oli runsaasti miljoonia vuosia vanhoja fossiileja. Niiden ikä oli määritelty luotettavana pidetyn johtofossiili-taulukon mukaan. (7)

 

Eri aikaan esiintyminen vai ekologiset lokerot? Jos tarkkaillaan nykyluontoa, voidaan siinä havaita erilaisia vyöhykkeitä. On merielämää, jossa esiintyy kaloja, simpukoita ja ainoastaan vedessä viihtyviä lajeja. Sitten on ranta- ja suoelämää, jossa viihtyvät sammakot, krokotiilit ja vedessä usein liikkuvat eläimet. Samoin on maaelämässä erilaisia ekologisia lokeroita riippuen mm. sademäärästä ja lämpötilasta (kuumat aavikot, kylmän vyöhykkeen alueet…). Tämä on havainto, mikä voidaan tehdä nykyluontoa tarkkailemalla.

   Miksi sitten trilobiitit (merenpohjan eläimet), dinosaurukset ja ihminen eivät yleensä esiinny tai löydy samoista kerrostumista? Evolutionistit selittävät tämän siten, että ne ovat eläneet eri aikaan maapallolla, mutta asialle on olemassa paljon loogisempi selitys: ekologiset lokerot. Sillä kun trilobiitit olivat merenpohjan eläimiä, eivät dinosaurukset ja ihminen voisi elää samassa ympäristössä. On mahdotonta, että ihminen ja kuivan maan eläimet voisivat elää pitkiä aikoja merenpohjassa. Vastaavasti ihminen ja dinosaurukset eivät varmasti nekään olisi eläneet kovin lähellä toisiaan, koska nykyäänkin ihminen saattaa olla kaukana metsän eläimistä (karhut, leijonat, tiikerit…). Seuraava lainaus kertoo aiheesta lisää:

 

Kambrikauden trilobiitit eivät yleensä esiinny yhdessä liitukauden dinosaurusten kanssa. Mistä tämä voisi johtua? Evoluutioteorianhan mukaan se johtuu siitä, että trilobiitit kuolivat sukupuuttoon miljoonia vuosia ennen kuin dinosaurukset kehittyivät. On tosin olemassa vieläkin luontevampi selitysmahdollisuus, sillä jos trilobiitit ja dinosaurukset eläisivät tänä päivänä, tuskin niitä nytkään löydettäisiin samasta paikasta. Ne elävät nimittäin erilaisilla ekologisilla vyöhykkeillä. Dinosaurukset ovat maaeläimiä, trilobiitit puolestaan merenpohjan asukkaita… Ei ole siis olemassa mitään todellista estettä sillekään mahdollisuudelle, että kaikki maakerrostumiin hautautunut elämä on voinut elää melko samanaikaisesti, mutta eri ekologisilla vyöhykkeillä. Katastrofismi voisi näin selittää koko geologisen kerrossarjan, juuri niin kuin geologian perustajat olettivatkin. (8)

 

Geologiset kerrostumat – hitaasti vai nopeasti? Kuten todettiin, ei fossiileissa ole lappuja niiden iästä. Kukaan ei voi päätellä, ottaessaan dinosauruksen luun tai jonkin muun fossiilin käteensä, kuinka vanha se on. Sitä on mahdotonta tietää pelkän fossiilin perusteella.

   Se voidaan kuitenkin tietää, että joka ainoan fossiilin on täytynyt syntyä nopeasti maakerroksiin peittymällä. Niitä ei voi syntyä millään muulla tavalla, koska jos eläin jää maan päälle, mätänee se hyvin pian tai raadonsyöjät syövät sen. Koulukirja kertoo aiheesta lisää:

 

Fossiilien syntyminen vaatii poikkeuksellisia oloja, sillä yleensä kuollut eliö hajoaa hapellisissa eli aerobisissa oloissa nopeasti. Fossiilien syntymisen edellytys onkin, että kuollut eliö peittyy nopeasti. eniten fossiileja on syntynyt vesien pohjalle vajonneista eliöistä, jotka ovat hautautuneet nopeasti pehmeisiin, hapettomiin pohjakerroksiin. (Lukion biologia, BI1, s. 70)

 

Tästä on jälleen hyvä siirtyä geologiseen taulukkoon, joka perustuu oletukseen kerrostumien hitaasta muodostumisesta kymmenien miljoonien vuosien aikana. Tämän näkemyksen toi julki mm. Charles Lyell v. 1830 ilmestyneessä kirjassaan Principles of Geology, johon teokseen ja sen esittämiin pitkiin ajanjaksoihin mm. Darwin perusti oman teoriansa. Kuitenkin ajatus kerrostumien hitaasta kerrostumisesta vuosimiljoonien aikana voidaan kyseenalaistaa johtuen mm. seuraavista syistä:

 

• Kun kerrostumissa on fossiileja – myös dinosaurusfossiileja – viittaa se kerrostumien nopeaan muodostumiseen. Kysymys on vain muutamista viikoista ja päivistä, ei vuosimiljoonista. Muuten fossiileja ei voisi syntyä. Kerrostumissa on myös puufossiileja, jotka saattavat lävistää yli kymmenen kerrostumaa. Ainut mahdollisuus puufossiilien olemassaololle on se, että maakerrostumat ovat nopeasti kasautuneet niiden ympärille.        Mihin sitten fossiilien nopea synty viittaa? Paras selitys on äkkinäinen katastrofi, joka selittää sekä kerrostumien nopean synnyn että fossiilit niissä. Näin voisi tapahtua esim. vedenpaisumuksessa. On mielenkiintoista, että useat tutkijat ovat alkaneet hyväksyä katastrofit menneisyydessä, eivätkä enää pidä itsestään selvänä, että kaikki on tapahtunut tasaisella nopeudella vuosimiljoonien kuluessa. Todistusaineisto tukee paremmin katastrofeja kuin hidasta prosessia. Tunnettu ateistipaleontologi Stephen Jay Gould viittaa Lyellin tutkimuksiin:

Charles Lyell oli ammatiltaan lakimies… [ja hän] turvautui kahteen ovelaan keinoon vakiinnuttaakseen uniformitarianistiset näkemyksensä ainoaksi oikeaksi geologiaksi. Ensinnäkin hän pystytti olkinuken tuhottavakseen… Itse asiassa katastrofismin kannattajat olivat paljon enemmän kokeellisesti suuntautuneita kuin Lyell. Geologinen aineisto näyttää todellakin vaativan luonnonmullistuksia: kalliot ovat sirpaloituneita ja vääntyneitä; kokonaisia eliökuntia on pyyhkiytynyt pois. Sivuuttaakseen tämän kirjaimellisen ilmentymän, Lyell korvasi todistusaineiston mielikuvituksellaan. Toiseksi Lyellin ’yhdenmukaisuus’ [engl. uniformity] on väitteiden sekasotku…

   …Lyell ei ollut totuuden ja kenttätyön puhtoinen ritari, vaan lumoavan ja erikoisen, ajan kierron tasaiseen olotilaan ankkuroidun teorian tarkoituksellinen levittäjä. Hän yritti puhetaidollaan samaistaa tämän itsellisen teorian järkiperäisyyteen ja vilpittömyyteen. (9)

 

• Toinen syy suhtautua epäillen maakerrostumien hitaaseen muodostumiseen vuosimiljoonien kuluessa on se, että nykyaikana on voitu nähdä kerrostumien synty nopeassa tahdissa. Näin tapahtui mm. St. Helenan tulivuoren purkauksen yhteydessä v. 1980, kun muodostui päällekkäisten kerrostumien sarja paksuudeltaan lähes toistasataa metriä, ja vain muutaman viikon aikana. Siihen ei tarvittu miljoonia vuosia, vaan muutamissa päivissä erilaatuisia kerrostumia kasautui päällekkäin. Jos näin on tapahtunut nykyaikana yksittäisessä katastrofissa, on samoin saattanut tapahtua menneisyydessä. On arvioitu, että esim. metrin paksuisen hiekkakivikerroksen muodostuminen kestäisi vain 30-60 minuuttia (German Müller / Institut für sedimentforschung der Universitet Heidelberg 1980)

 

• Jo pitkään on tiedetty, ettei geologinen taulukko vastaa kuvaa luonnossa. Syy on yksinkertainen: missään päin maailmaa ei ole löydetty yhtenäistä kerrossarjaa, vaan ainoastaan osia siitä. Välistä puuttuu usein kymmenien tai satojen miljoonien vuosien jaksoja (evoluutioasteikon mukaan) kokonaan. On harvinaista, jos edes kolme tai neljä kerrostumaa kahdestatoista (tai kolmestatoista) ovat päällekkäin. Esim. kuuluisasta Grand Canyonista, jota on usein käytetty havaintoesimerkkinä, on sieltäkin löydetty vain viisi kahdestatoista tärkeimmästä kerrostumasta. Geologinen taulukko on siellä kuten muuallakin epätäydellinen eikä vastaa sitä kuvaa, mikä kirjoissa tuodaan esille. Täydellinen kerrossarja esiintyy vain paperilla ja oppikirjojen sivuilla, mutta tätä keinotekoista järjestelmää ei voi havaita missään päin maailmaa.

   Vielä on merkillepantavaa, että kaikkein vanhimmiksi luokitellut kerrostumat saattavat sijaita lähellä maanpintaa tai korkeilla vuorilla, vaikka geologisen taulukon mukaan niiden pitäisi sijaita kymmenien kilometrien syvyydessä. Esim. dinosaurusfossiileita voidaan tavata eri puolilta maailmaa lähes maan pinnalta, eikä niiden yläpuolella ole muita kerrostumia. Mistä se johtuu?

   Vielä merkillisempää on, että ns. kambrikauden (evoluutioasteikon mukaan n. 500-600 miljoonaa vuotta sitten) fossiileja  voidaan löytää korkeilta vuorilta. Esim. tunnettu Burgessin fossiiliesiintymä löydettiin Mount Waptan vuorialueelta Kanadasta, vaikka geologisen taulukon mukaan sen pitäisi sijaita syvällä maan sisässä. Tämäntyyppiset löydöt osoittavat geologisen taulukon valheellisuuden.

 

Mitä fossiileihin tulee, näemme niiden esiintyvän melkein kaikissa ajateltavissa järjestyksissä, ja usein aivan päinvastaisessa kuin kehitysoppineiden määräämässä. Luonto käyttäytyy kaikkea muuta kuin puhdasoppisesti! Ns. kambriset vuorikerrostumat, jotka sisältävät alhaisimpia ja yksinkertaisimpia elämänmuotoja, sijaitsevat usein sellaisten vuorten huipuilla, jotka sisältävät korkealla olevien eläinten fossiileja. – Tämä koskee laajoja alueita ilmeisen koskemattomia maakerrostumia, niin ettei voida sitä tehdä tyhjäksi viittaamalla luonnonmullistuksiin ja siirtymämuutoksiin. Ei ole tiedettä eikä tervettä järkeä kehitysopin ylläpitämiseksi hylätä maapallon selvät todisteet. (10)

 

Kun geologi löytää kerrostumat siinä järjestyksessä, että vanhimpana pidetty on päällimmäisenä, niin suotakoon hänelle anteeksi, jos hän itsekin alkaa epäillä: seisooko hän päällään vai jaloillaan? Etelä-Albertasta, Yhdysvaltain kansallispuistosta, Kanadasta, Saksasta, Venäjältä ja Alpeilta on löydetty laajoja alueita, joissa kerrostumajärjestys on päinvastainen ja monissa muissa paikoissa aivan sekaisin. (Sir Archibald Geikie, Brittiläisen geologisen tutkimusseuran entinen johtaja) (11)

 

• Eräs osoitus geologisen taulukon virheellisyydestä on, että ihmisen fossiileja on löydetty jopa kallioiden sisältä ja hiilikerrostumista (Glashouver, W.J.J., So entstand die Welt, Hänssler, 1980, ss. 115-6; Bowden, M., Ape-men-Fact or Fallacy? Sovereign Publications, 1981; Barnes, F.A., The Case of the Bones in Stone, Desert/February, 1975, p. 36-39). Myös ihmiselle kuuluvia tavaroita kuten patoja on löydetty hiilikerrostumista. Se osoittaa, ettei kysymys voi olla kymmenien tai satojen miljoonien vuosien ikäisistä kerrostumista, vaan että ne ovat muodostuneet geologisen mittapuun mukaan aivan lähimenneisyydessä.

   Toisaalta ihmisen valmistamia kivityökaluja on löydetty samoista kerrostumista kuin dinosaurusten jäänteitä (Michael Brandt: Vergessene Arhäologie, 2011). Lisäksi on löydetty ihmisen luurankoja. Uuras Saarnivaara kertoo lisää esimerkkejä samalta alueelta. Muutamat ihmiseen liittyvät löydöt ovat dinosaurusten aikakaudelta (evoluutioasteikon mukaan), toiset 200 miljoonaa vuotta sitä ennen. Jos nämä jälkimmäiset löydöt otetaan sellaisenaan, on ihmisen täytynyt elää ennen dinosauruksia. Kun tällaisia löytöjä esiintyy, on selvä, että geologisen taulukon on oltava väärässä ja kerrostumat eivät ole todellisuudessa kovin vanhoja:

 

N. 55 km kaakkoon Mooabista Utahissa löydettiin lähimain nykytyyppiä olevan ihmisen luita n. 5 m syvyydestä maanpinnasta. Siitä n. 1,5 m oli kovaa kalliota. Kerrostuman, jossa luut olivat, arvioitiin olleen ainakin sata miljoonaa vuotta vanhan. Utahin yliopiston tiedemiehet tutkivat löytöä.

   …Ihmisen ja mastodontin luita löydettiin n. 7 m syvyydestä lähellä Menlon puistoa n. 45 km San Franciscosta etelään kerrostumassa, joka on luokiteltu myöhäismioseeniseksi n. 2-3 miljoonaa vuotta sitten.

   Kaksi ihmisen luurankoa on paljastunut Utahin Moabista n. 57 km olevassa kuparikaivoksessa samoin liitukautiseksi luokitellussa kerrostumassa.

   Antelope Springsissä, Utahissa, on tavattu ihmisen jalanjälkiä trilobiittikerrostumassa. Trilobiitit ovat äyriäiseläimiä, jotka kehitysteorian mukaan ovat kuolleet sukupuuttoon paleotsooisena permikautena yli 200 miljoonaa vuotta sitten.

   …Kultaketju löydettiin kivihiilikerrostumasta Morrisvillestä, Illinoisista. Kerrostuma on luokiteltu kivihiilikautiseksi n. 300 miljoonaa vuotta sitten.

   …Liuskakiviseinä tai muuri, jossa oli tuntematonta, todennäköisesti aakkosellista kirjoitusta, löydettiin kivihiilikaivoksesta Ohion Hammondsvillestä. Sen on arvioitu olevan kivihiilikaudelta n. 300 miljoonaa vuotta sitten. (12)

 

Entä ihmisen jalanjäljet kerrostumissa? Jo pitkään on tiedetty, että ihmisen jalanjälkiä on löydetty ikivanhoiksi luokitelluista kerrostumista. Seuraavat lainaukset viittaavat tähän. Ensimmäinen niistä kertoo, että ihmisen olisi pitänyt esiintyä maapallolla jo 200-300 miljoonaa vuotta sitten, eli kauan ennen dinosauruksia. Tällaiset esimerkit osoittavat geologisen iänmäärityksen puutteet:

 

Jos ihminen... oli olemassa niinkin varhain kuin rautahiilikaudella missään muodossa, koko geologinen tiede on niin täysin väärässä, että kaikkien geologien tulisi sanoutua irti toimistaan ja ryhtyä rekkakuskeiksi. Niinpä ainakin toistaiseksi tiede hylkää sen houkuttelevan vaihtoehdon, että ihminen olisi saanut nuo jalanjäljet aikaan." (The Carboniferous Mystery", Scientific Monthly, vol. 162, Jan. 1940, s. 14)

 

Monet tunnetut tieteelliset tosiasiat he­rättävät vakavia epäilyjä geologista kerrossarjaa ja geologisia aikakausia kohtaan. Yksi tällainen esimerkki voisi olla samanaikaisten ihmisjälkien ja dinosaurusten jälkien löytyminen Meksikosta, Uudesta Meksikosta, Ari­zonasta, Missourista, Kentuckysta, Il­linoisista ja muualtakin Yhdysval­loista. Näitä jälkiä esiintyy laajalla alueella, ja ne paljastuvat yleensä vain tulvien tai maansiirtokoneiden jäljiltä. Luotettavat paleontologit ovat huolel­lisesti tutkineet ne ja varmistaneet nii­den aitouden, eikä niitä voida ohittaa petoksina. Lisäksi Arizonasta ja enti­sen Rhodesian alueelta on löydetty ihmisen piirtämiä dinosaurusten kuvia luolien ja kanjonien seinämistä. (13)

 

MILLOIN DINOSAURUKSET KUOLIVAT SUKUPUUTTOON?

 

Edellä on tuotu esille, miten tärkein iänmäärittäjä on geologinen taulukko. Tästä taulukosta katsotaan, milloin kukin laji on esiintynyt maapallolla. Niinpä jos joku löytää dinosaurusfossiilin, on fossiilin oltava vähintään 65 miljoonaa vuotta vanha, koska taulukon mukaan dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten.

   Luonnosta ja perimätiedosta voidaan kuitenkin päätellä, ettei dinosaurusten sukupuuttoon kuoleminen voi olla miljoonien vuosien takana. Seuraavaksi tutkimme näitä löytöjä. Aloitamme dinosaurusfossiileista.

 

DINOSAURUSFOSSIILIT TARKASTELUSSA. Todiste siitä, että dinosaurukset ovat eläneet maan päällä, ovat niistä olevat fossiilit. Niiden perusteella on mahdollista tietää suurin piirtein dinosaurusten koko, ulkonäkö ja että ne ovat olleet todellisia eläimiä. Ei ole mitään syytä epäillä niiden historiallisuutta.

   Dinosaurusten ajoitus on kuitenkin eri asia. Vaikka 1800-luvulla laaditun geologisen taulukon mukaan dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten, ei tällaista johtopäätöstä voi tehdä varsinaisten fossiilien perusteella. Fossiileissa ei ole lappuja niiden iästä ja milloin ne kuolivat sukupuuttoon. Sen sijaan fossiilien hyväkuntoisuus viittaa siihen, että kysymys on tuhansista, ei miljoonista vuosista. Se johtuu seuraavista syistä:

 

Luut eivät ole aina kivettyneitä. Dinosauruksista on löydetty kivettyneitä luufossiileja mutta myös luita, jotka eivät ole kivettyneet. Useilla ihmisillä on se käsitys, että kaikki dinosaurusfossiilit ovat kivettyneet ja siksi ikivanhoja. Lisäksi he ajattelevat kivettymisen vaativan miljoonia vuosia.

   Kivettyminen voi kuitenkin olla nopea prosessi. Laboratorio-olosuhteissa on voitu valmistaa kivettynyttä puuta muutamassa päivässä. Myös luut voivat sopivissa olosuhteissa, kuten kuumissa mineraalipitoisissa lähteissä, kivettyä parin viikon aikana. Nämä prosessit eivät vaadi miljoonia vuosia.

   Kivettymättömiä dinosaurusten luita on siis löydetty. Joissakin dinosaurusfossiileissa saattaa olla jäljellä suurin osa alkuperäistä luuta ja ne saattavat haista mädäntyneeltä. Kehitysoppiin uskovat paleontologi totesi eräästä laajasta dinosaurusfossiilien löytöpaikasta, että ”kaikki Hell Creek’n luut haisevat”. Miten luut voivat haista kymmenien miljoonien vuosien jälkeen?

   Science-tiedejulkaisu kertoo, miten C. Barreto on työryhmänsä kanssa tutkinut nuorten dinosaurusten luita (Science, 262:2020-2023), jotka eivät olleet kivettyneet. 72-84 miljoonan vuoden ikäisiksi arvioiduissa luissa oli samanlainen kalsiumin ja fosforin pitoisuuden suhde kuin nykyisissä luissa. Alkuperäinen julkaisu paljastaa luiden hienosti säilyneet mikroskooppiset yksityiskohdat.

   Pohjoisilta alueilta kuten Kanadan Albertasta ja Alaskasta on myös löydetty vähän kivettyneitä luita. Journal of Paleontology (1987, Vol. 61, No 1, ss. 198-200) kertoo yhdestä tällaisesta löydöstä:

 

Vieläkin vaikuttavampi esimerkki löydettiin Alaskan pohjoisrannikolta, missä tuhannet luut ovat lähes täysin kivettymättömiä. Luut näyttävät ja tuntuvat vanhoilta lehmän luilta. Löytäjät eivät kahteenkymmeneen vuoteen raportoineet löytöään, koska he olettivat, että kyseessä ovat biisonien eikä dinosaurusten luut.

 

Hyvä kysymys on, miten luut olisivat säilyneet kymmenien miljoonien vuosien ajan? Dinosaurusten aikana ilmasto oli lämmin, joten mikrobitoiminta olisi varmasti tuhonnut luut. Se että luut ovat kivettymättömiä, hyvin säilyneitä ja näyttävät samanlaisilta kuin tuoreet luut, viittaa enemmän lyhyisiin kuin pitkiin ajanjaksoihin.

 

Pehmytkudokset. Kuten todettiin, ei fossiileissa ole lappuja niiden iästä. Kukaan ei voi sanoa varmuudella, missä vaiheessa fossiileina löydetyt eliöt ovat olleet elossa maan päällä. Tätä ei voi suoraan päätellä fossiilien perusteella.

   Mitä tulee dinosaurusten fossiililöydöksiin, on kuitenkin merkillinen havainto se, että useat fossiileista ovat hyvin säilyneitä. Esim. Yle uutiset raportoi 5.12.2007: ”Dinosaurusten lihaksia ja nahkaa löytyi USA:sta.” Tämä uutinen ei ole ainoa lajissaan, vaan samanlaisia uutisia ja havaintoja on lukuisia. Erään tutkimusraportin mukaan pehmytkudoksia on voitu eristää noin joka toisesta jurakauden (145,5 – 199,6 miljoonaa evoluutiovuotta sitten) dinosauruksen luusta (14). Hyvin säilyneet dinosaurusfossiilit ovatkin suuri arvoitus, mikäli ne ovat yli 65 miljoonan vuoden takaa.

   Hyvänä esimerkkinä on Etelä-Italiasta, Pietraroian kalkkikivikerrostumasta löydetty lähes täydellinen dinosaurusfossiili, jota evoluutionäkemyksen mukaan pidettiin 110 miljoonaa vuotta vanhana, mutta jonka maksa-, suolisto-, lihas-, ja rustokudoksia oli vielä jäljellä. Lisäksi hämmästyttävä yksityiskohta löydössä oli säilynyt suoli, jossa voitiin havaita vielä lihaskudosta. Tutkijoiden mukaan suoli näytti aivan kuin vastaleikatulta! (TREE, August 1998, Vol. 13, No. 8, ss. 303-304)

   Toinen esimerkki ovat Brasilian Araripestä löydetyt pterosaurusten (ne olivat suuria lentoliskoja) fossiilit, jotka olivat säilyneet ennennäkemättömän hyvin. Lontoon yliopiston paleontologi Stafford House totesi näistä fossiililöydöistä (Discover 2/1994):

 

Jos tuo otus olisi kuollut puoli vuotta sitten, hautautunut ja kaivettu esiin, se olisi juuri tämän näköinen. Se on aivan täydellinen joka suhteessa.

 

Dinosauruksista on siis tehty hyvin säilyneitä pehmytkudoslöydöksiä. Löydöt ovat aivan samanlaisia kuin mitä on tehty mammuteista, joiden on arveltu kuolleen sukupuuttoon vain muutamia vuosituhansia sitten.

   Hyvä kysymys on, miten dinosaurusfossiilit voidaan määritellä moninkertaisesti vanhemmiksi kuin mammuttifossiilit, jos molemmat ovat yhtä hyvin säilyneitä? Tälle ei ole muuta perusteita kuin geologinen taulukko, jonka on todettu olevan moneen kertaan ristiriidassa sen kanssa, mitä luonnosta voidaan havaita. Tämä taulukko olisi jo aika hylätä. On erittäin mahdollista, että dinosaurukset ja mammutit ovat eläneet samaan aikaan maan päällä.

 

Valkuaisaineet. Dinosaurusten jäänteistä on voitu löytää sellaisia valkuaisaineita kuten albumiini, kollageeni ja osteokalsiini. Myös erittäin hauraita proteiineja elastiinia ja laminiinia on löydetty [Schweitzer, M. and 6 others, Biomolecular characterization and protein sequences of the Campanian hadrosaur  B. canadensis, Science 324 (5927): 626-631, 2009]. Ongelmallisiksi nämä löydöt tekee se, että näitä aineita ei aina tavata edes nykyajalta peräisin olevista eläinfossiileista. Esim. eräästä mammutin luunäytteestä, joka arvioitiin 13 000 vuoden ikäiseksi, kaikki kollageeni oli jo hävinnyt (Science, 1978, 200, 1275). Kuitenkin dinosaurusfossiileista on voitu eristää kollageenia. Biochemist-ammattilehden mukaan kollageeni ei voi säilyä edes kolmea miljoonaa vuotta ihanteellisessa nollan celcius-asteen lämpötilassa (15). Se, että tällaisia löytöjä esiintyy toistuvasti, viittaa siihen, että dinosaurusfossiilien ikä on korkeintaan muutamia vuosituhansia. Geologiseen taulukkoon perustuva iänmääritys ei sovi yhteen nykylöytöjen kanssa.

 

Toisaalta tiedetään, että biomolekyylit eivät voi säilyä yli 100.000 vuotta (Bada, J et al. 1999. Preservation of key biomolecules in the fossil record: current knowledge and future challenges. Philosophical Transactions of the Royal Society B: Biological Sciences. 354, [1379]). Tämä on kokemusperäisen tieteen tutkimustulos. Fossiileista voidaan usein eristää kollageenia, joka on eläinkudoksen biomolekyyli eli tyypillinen rakennevalkuaisaine. Kyseisestä valkuaisaineesta tiedetään, että se hajoaa luissa nopeasti, eikä sitä voi havaita kuin rippeitä 30.000 vuoden kuluttua, aivan kuivia erityisolosuhteita lukuun ottamatta. Hell Creekin alueella varmasti sataa ajoittain. Näin ollen kollageenia ei pitäisi löytyä ”68 miljoonan” vuoden ikäisestä maaperässä lojuneesta luusta. (16)

 

Mikäli havainnot dinosaurusten luista eristetyistä valkuaisaineista kuten albumiinista, kollageenista ja osteokalsiinista sekä DNA:sta pitävät paikkansa, eikä meillä ole mitään syytä epäillä tutkijoiden huolellisuutta, on luut ajoitettava näiden tutkimusten perusteella uudelleen korkeintaan 40 000-50 000 vuoden ikäisiksi, sillä kyseisten aineiden korkeinta mahdollista säilymisaikaa luonnossa ei voi ylittää. (17)

 

Verisolut. Eräs merkillisyys on verisolujen löytyminen dinosaurusten jäänteistä. Tumallisia verisoluja on löydetty ja niissä on havaittu olevan jäljellä myös hemoglobiinia. Yksi merkittävimmistä verisolulöydöistä tehtiin jo 1990-luvulla Mary Schweitzerin toimesta. Sen jälkeen on tehty muita samanlaisia löytöjä. Hyvä kysymys on, miten verisolut voivat säilyä kymmeniä miljoonia vuosia vai ovatko ne sittenkin geologisesti melko tuoretta alkuperää? Lukuisat tämäntyyppiset löydöt asettavat geologisen taulukon ja sen vuosimiljoonat kyseenalaisiksi. Fossiilien hyvän kunnon perusteella ei ole perusteltuja syitä uskoa vuosimiljooniin.

 

Kun Mary Schweitzer oli viisivuotias, hän ilmoitti ryhtyvänsä aikuisena dinosaurustutkijaksi. Hänen unelmansa toteutui, ja 38 vuoden ikäisenä hän pääsi tutkimaan miltei täydellisesti säilynyttä Tyrannosaurus rexin luurankoa, joka löytyi Montanasta vuonna 1998 (Journal of American Medical Assosisation, 17 Nov. 1993, Vol. 270, No 19, ss. 2376-2377). Luurangon iäksi arvioitiin "80 miljoonaa vuotta". Peräti 90 % luurangon luista oli tallella ja vielä osittain nivelin toisiinsa liittyneinä. Schweitzer on erikoistunut kudostutkimukseen ja kutsuu itseään molekyylipaleontologiksi. Hän valitsi löydöksen reisi- ja sääriluut ja päätti tutkia luuydintä. Schweitzer havaitsi, että luuydin ei ollut kivettynyt ja että se oli säilynyt käsittämättömän hyvin. Luu oli täysin orgaanista ja erittäin hyvin säilynyttä. Schweitzer tarkasteli sitä mikroskoopilla ja huomasi kummallisia rakenteita. Ne olivat pieniä ja pyöreitä ja niissä oli tuma, aivan kuin punaisia verisoluja verisuonessa. Mutta verisolujen olisi pitänyt hävitä dinosauruksen luista jo aikoja sitten. "Ihoni nousi kananlihalle, aivan kuin olisin tarkastellut modernia luuleikettä", kertoo Schweitzer. "En tietenkään voinut uskoa näkemääni ja sanoin laboratorion teknikolle: "Nämä luuthan ovat 65 miljoonan vuoden ikäisiä, kuinka verisolut voisivat säilyä niin kauan?'" (Science, July 1993, Vol. 261, ss. 160-163). Merkittävää tässä löydössä oli se, että kaikki luut eivät olleet täysin kivettyneet. Luiden erikoistutkija Gayle Callis näytti luunäytteitä tieteellisessä kokouksessa, missä eräs patologi oli sattumalta nähnyt ne. Patologi oli huomauttanut: "Tiedätkö, että tässä luussa on verisoluja?" Tästä sai alkunsa melkoinen jännitysnäytelmä. Mary Schweitzer näytti leikettä kuuluisalle dinosaurusten tutkijalle Jack Hornerille, joka katsoi näytettä ja tokaisi: "Arvelet siis, että tässä on verisoluja?" Tähän Schweitzer vastasi: "En". "No, yritäpä sitten todistaa, että ne eivät ole verisoluja", vastasi Horner (EARTH, 1997, June: 55-57, Schweitzer et al., The Real Jurassic Park). Jack Horner arvelee, että luut ovat niin paksuja, että vesi ja happi eivät olleet päässeet vaikuttamaan niihin. (18)

 

Radiohiili. Tärkein menetelmä, jolla mitataan orgaanisten aineiden ikää, on radiohiili-menetelmä. Tässä menetelmässä radiohiilen (C-14) virallinen puoliintumisaika on 5730 vuotta, joten sitä ei pitäisi olla yhtään jäljellä n. 100 000 vuoden jälkeen.

   Tosiasia kuitenkin on, että radiohiiltä on löydetty toistuvasti ”satoja miljoonia vuosia vanhoista” kerrostumista, öljylähteistä, kambrikauden eliöistä, hiilikerrostumista, jopa timanteista. Kun radiohiilen virallinen puoliintumisaika on vain muutamia vuosituhansia, ei tämän pitäisi olla mahdollista, jos näytteet ovat miljoonien vuosien takaa. Ainut mahdollisuus on, että eliöiden kuolinaika on ollut paljon lähempänä nykyhetkeä eli tuhansien, ei miljoonien vuosien päässä.

   Sama ongelma on dinosaurusten suhteen. Yleensä dinosauruksista ei ole edes tehty radiohiilimittauksia, koska dinosaurusten fossiileja on pidetty liian vanhoina radiohiilimittausten kannalta. Kuitenkin muutamia mittauksia on tehty ja yllätys on ollut, että radiohiiltä on edelleen jäljellä. Tämä kuten edelliset havainnot viittaavat siihen, ettei näiden olentojen sukupuuttoon kuolemisesta voi olla miljoonia vuosia.

   Seuraava lainaus kertoo lisää ongelmasta. Saksalainen tutkijaryhmä raportoi useista eri paikoista löytyneistä dinosaurusten jäänteistä, joissa oli radiohiiltä jäljellä:

Hyvin vanhoiksi oletetuista fossiileista ei tehdä tavallisesti hiili-14-ajoituksia, koska niissä ei pitäisi olla yhtään radiohiiltä jäljellä. Radioaktiivisen hiilen puoliintumisaika on niin lyhyt, että se on käytännössä kaikki hajonnut alle 100 000 vuodessa.

   Vuoden 2012 elokuussa saksalainen tutkijaryhmä raportoi geofyysikkojen kokouksessa hiili-14-mittaustuloksista, jotka oli tehty monista dinosauruksen fossiloituneista luunäytteistä. Tulosten mukaan luunäytteet olivat 22 000-39 000 vuotta vanhoja! Esitelmä on ainakin kirjoitettaessa nähtävissä YouTubessa. (19)

   Miten tulos otettiin vastaan? Kaksi kokouksen puheenjohtajaa, jotka eivät voineet hyväksyä tuloksia, poisti esityksen abstraktin konferenssin nettisivulta mainitsematta asiasta mitään tutkijoille. Tulokset ovat nähtävissä osoitteessa

http://newgeology.us/presentation48.html. Tapaus kertoo, miten naturalistinen paradigma vaikuttaa. Sen kanssa ristiriitaisia tuloksia on lähes mahdoton saada julkaistua naturalismin hallitsemassa tiedeyhteisössä. Mieluummin rusinat lentävät. (20)

 

DNA. Eräs osoitus siitä, dinosaurusjäänteet eivät voi olla miljoonien vuosien takaa, on DNA:n löytyminen niistä. DNA:ta on eristetty mm. Tyrannosaurus Rexin luuaineksesta (Helsingin sanomat 26.9.1994) sekä dinosauruksen munista Kiinassa (Helsingin sanomat 17.3.1995). Vaikeaksi DNA-löydöt evoluutioteorian kannalta tekee se, että edes vanhoista ihmismuumioista tai mammuteista, joita on tutkittu, ei voida aina saada DNA-näytteitä, koska tämä aine on pilaantunut. Hyvä esimerkki on, kun Svante Pääbo tutki Uppsalassa Berliinin museon 23 ihmismuumion kudosnäytteitä. Hän pystyi eristämään DNA:ta vain yhdestä muumiosta, mikä osoittaa, ettei tämä aine voi säilyä kovin pitkään (Nature 314: 644-645). Se, että DNA:ta esiintyy vielä dinosauruksissa, osoittaa, etteivät fossiilit voi olla miljoonien vuosien takaa.

   Vielä vaikeammaksi asian tekee se, että 10 000 vuoden kuluttua DNA:ta ei pitäisi olla jäljellä ollenkaan (Nature, 1 Aug, 1991, vol 352). Samoin melko tuoreessa tutkimuksessa vuodelta 2012 laskettiin, että DNA:n puoliintumisaika on vain 521 vuotta. Tämä osoittaa, että ajatus kymmenien miljoonien vuosien ikäisistä fossiileista voidaan hylätä. Aiheeseen liittyvässä uutisessa (yle.fi > Uutiset > Tiede, 13.10.2012) kerrottiin:

 

DNA:n säilyvyyden takaraja selvisi – haaveet dinosaurusten kloonaamisesta raukesivat

 

Dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten. DNA ei säily edes ihanneoloissa likimainkaan niin kauan, kertoo tuore tutkimus…

   Entsyymit ja mikro-organismit alkavat pilkkoa solujen DNA:ta heti eläimen kuoltua. Pääsyyllisenä pidetään kuitenkin veden aiheuttamaa reaktiota. Koska pohjavettä on lähes kaikkialla, DNA:n pitäisi teoriassa rapautua vakiovauhtia. Sen määrittelemiseksi ei kuitenkaan ole aiemmin löytynyt kyllin suuria määriä fossiileja, joissa on tallella DNA:ta.

   Tanskalaiset ja australialaiset tutkijat ovat nyt ratkaisseet arvoituksen saatuaan laboratorioonsa 158 jättilintu moan sääriluuta, joista geneettistä materiaalia yhä löytyi. Luut ovat 600 – 8000 vuoden ikäisiä ja peräisin jokseenkin samalta alueelta, joten ne olivat vanhenneet vakaissa olosuhteissa.

 

Edes meripihka ei anna DNA:lle lisäaikaa

 

Vertaamalla näytteiden ikää ja DNA:n tuhoutumista tutkijat laskivat, että DNA puoliintuu 521 vuodessa. Se tarkoittaa, että 521 vuoden kuluttua puolet DNA:n nukleotidien välisistä sidoksista on katkennut. 521 vuoden päästä niin on käynyt puolelle jäljelle jääneistä sidoksista, ja niin edelleen.

   Tutkijat totesivat, että vaikka luu lepäisi ihanteellisessa lämpötilassa, kaikki sidokset tuhoutuvat viimeistään 6,8 miljoonassa vuodessa. Jo puolentoista miljoonan vuoden jälkeen DNA:sta tulee lukukelvotonta: tietoa on jäljellä liian vähän, että siitä saataisiin irti mitään olennaista…

 

DINOSAURUSTEN TUHO. Kun on kyseessä dinosaurusten tuho, on sen usein ajateltu tapahtuneen miljoonia vuosia sitten erityisen liitukauden loppuvaiheessa. Samassa joukkotuhossa uskotaan olleen osallisena myös ammoniitteja, belemniittejä sekä muita kasvi- ja eläinlajeja. Tuhon oletetaan pyyhkäisseen pois suuren osan liitukauden eläimistä. Tärkeimpänä syynä tuhoon on yleensä pidetty meteoriittia, joka olisi nostanut valtaisan pölypilven. Pölypilvi olisi peittänyt auringon valon pitkäksi aikaa, jolloin kasveja olisi kuollut ja myös kasveja syövät eläimet olisivat nääntyneet nälkään.

   Meteoriittiteoriassa ja hitaissa ilmastonmuutosteorioissa on kuitenkin yksi ongelma: ne eivät selitä fossiilien löytymistä kovien kallioiden ja vuorten sisältä. Dinosaurusten fossiileja tavataan eri puolilta maailmaa kovien kallioiden sisältä, joka on merkillistä. Se on merkillistä, koska eihän mikään suuri eläin – ehkä 20 metriä pitkä - voi mitenkään mennä kovan kallion sisälle. Aikakaan ei auta asiaa, koska jos odotettaisiin miljoonia vuosia jonkun eläimen hautautumista maan sisään ja fossiloitumista, mätänisi se sitä ennen kunnolla tai sitten muut eläimet söisivät sen. Itse asiassa aina kun tapaamme dinosaurus- ja muita fossiileja, on niiden täytynyt nopeasti hautautua liejun ja mudan alle. Muulla tavalla niitä ei voi syntyä:

"On ilmeistä, että jos kerrostumien muodostuminen tapahtuisi tällaisessa hitaassa tahdissa, mitään fossiileja ei saattaisi säilyä, koskapa ne eivät hautautuisi sedimentteihin ennen veden happojen vaikutuksesta tapahtuvaa hajoamista, tai ennenkuin ne tuhoutuisivat ja särkyisivät kappaleiksi hankautuessaan ja iskeytyessään matalien merten pohjaan. Ne voivat peittyä sedimentteihin vain onnettomuudessa, missä ne hautaantuvat äkkiä." (Geochronology or the Age of the Earth on the Basis of Sediments and Life", Bulletin of the National Recearch Council No. 80, Washington D. C., 1931, s. 14)

 

Johtopäätös on, että näiden ympäri maailmaa tavattavien dinosaurusten on täytynyt tulla nopeasti muta- ja liejuvyöryjen hautaamiksi. Pehmeä lieju on aluksi tullut niiden ympärille ja kovettunut sitten kovaksi samalla tavalla kuin sementti. Vain tällä tavalla voidaan selittää dinosaurusten, mammuttien ja muiden eläinten fossiilien synty. Vedenpaisumuksessa sellaista voisi varmasti tapahtua.

   Katsomme kuvausta, joka antaa oikean käsityksen asiasta. Siinä osoitetaan dinosaurusten löytyminen kovien kallioiden sisältä, mikä osoittaa, että niiden on täytynyt tulla pehmeän liejun peittämäksi. Lieju on sitten kovettunut niiden ympärille. Vain vedenpaisumuksessa, mutta ei normaalissa luonnon kiertokulussa, voisimme odottaa tapahtuvan jotain sellaista (kirjoituksessa on viittaus myös siihen, miten vesipyörteet ovat voineet kasata dinosaurusten luita). Kirjoitukseen on jälkeenpäin lisätty lihavoinnit, jotta asia tulisi selvemmäksi:

 

Hän meni Etelä-Dakotan autiomaihin, joissa on kirkkaanvärisiä punaisia, keltaisia ja oranssisia kallioseinämiä ja kallionlohkareita. Jo muutamassa päivässä hän löysi kallionseinämästä joitakin luita, joiden hän arvioi olevan sellaisia, joita hän oli lähtenyt etsimään. Kun hän kaivoi kalliota luiden ympäriltä, hän totesi, että luut olivat eläimen rakenteen mukaisessa järjestyksessä. Ne eivät olleet kasassa kuten dinosauruksien luut usein ovat. Monet tällaiset kasat olivat ikäänkuin voimakkaan veden pyörteen tekemiä.

   Nyt nämä luut olivat sinisessä hiekkakivessä, joka on hyvin kovaa. Hiekkakivi oli poistettava tiehöylällä ja irrotettava räjäyttämällä. Brown ja hänen apulaisensa tekivät melkein seitsemän ja puoli metriä syvän kuopan luiden irti saamiseksi. Yhden suuren luurangon irrottaminen vei heiltä kaksi kesää. He eivät suinkaan poistaneet luita kivestä. He kuljettivat kivenlohkareet rautateitse museoon, missä tiedemiehet pystyivät veistämään kiviaineksen pois ja kokoamaan luurangon. Tämä tyrannilisko seisoo nyt museon näyttelyhallissa. (s. 72, "Dinosaurus" / Ruth Wheeler ja Harold G. Coffin)

 

MUITA TODISTEITA VEDENPAISUMUKSESTA. Tosiasia siis on, että dinosaurusten jäänteet löytyvät kovien kallioiden sisältä, joista niitä on vaikea irrottaa. Ainut mahdollisuus, miten ne ovat joutuneet tähän tilaan, on se, että pehmeä lieju on tullut nopeasti niiden ympärille ja sitten kovettunut kallioksi. Vedenpaisumuksen kaltaisessa tapahtumassa näin on saattanut tapahtua. Tosin ihmisen historiassa on mainintoja tämän kaltaisista suurista eläimistä vielä vedenpaisumuksen jälkeenkin, joten ne kaikki eivät kuolleet vielä silloin.

   Entä vedenpaisumuksen muut todisteet? Tässä otetaan esille vain muutamia niistä. Se, mikä geologisessa taulukossa selitetään miljoonilla vuosilla tai ehkä monilla katastrofeilla, voivat kaikki johtua yhdestä ja samasta katastrofista: vedenpaisumuksesta. Sillä voidaan selittää dinosaurusten tuho kuten monet muut maaperässä havaitut piirteet.

   Yksi vahva todiste vedenpaisumuksesta on mm. se, että merelliset sedimentit ovat yleisiä kaikkialla maailmassa, kuten seuraavat lainaukset osoittavat. Ensimmäinen kommenteista on geologian isäksi mainitun James Huttonin kirjasta yli 200 vuoden takaa:

 

Joudumme päättelemään, että kaikki maan kerrostumat  - - ovat syntyneet meren pohjalle kasaantuneesta hiekasta ja sorasta, äyriäisten kuorista ja koralliaineista, maasta ja savesta. (J. Hutton, The Theory of the Earth l, 26. 1785)

 

J.S. Shelton: Mantereilla merelliset sedimenttikalliot ovat paljon yleisempiä ja laaja-alaisempia kuin mitkään muut sedimenttikalliot yhteensä. Tämä on eräs niistä yksinkertaisista tosiasioista, joka vaatii selitystä ollen kaiken sen ytimessä, joka liittyy ihmisen jatkuviin pyrkimyksiin ymmärtää geologisen menneisyyden muuttuvaa geografiaa. (21)

 

Toinen osoitus vedenpaisumuksesta ovat ympäri maailmaa olevat hiilikerrostumat, joiden tiedetään olevan vedestä kerrostuneita. Lisäksi merifossiilien ja kalojen esiintyminen osoittaa, että kerrostumat eivät voi olla hitaan turvettumisen tulosta jossakin määrätyssä suossa. Sen sijaan parempi selitys on, että vesi kuljettanut kasvit niihin paikkoihin, missä kivihiiltä on muodostunut. Vesi on irrottanut kasvit ja puut juuriltaan, kasannut ne suuriksi röykkiöiksi sekä tuonut merieläimiä maakasvien sekaan. Sellainen on mahdollista ainoastaan suuressa tulvassa kuten vedenpaisumuksessa.

 

Metsien jostain syystä hautauduttua lietteisiin syntyivät kivihiilikerrostumat, joihin osaltaan perustuu nykyinen konekulttuurimme. (Rauno Mattila, Teuvo Nyberg, Olavi Vestelin: Koulun biologia 9, s. 91)

 

"Kivihiilijuonteiden alla ja päällä on, kuten sanottu, säännöllisesti savikiviä, ja näiden rakenteesta näkyy, että ne ovat vedestä kerrostuneita." (22)

 

Todisteet viittaavat ylivoimaisesti kivihiilen nopeaan muodostumiseen, kun valtavat metsät tuhoutuivat, kerrostuivat ja sitten hautautuivat nopeasti. Yallournissa, Victoriassa (Australiassa) on valtavia ruskohiilikerrostumia, jotka sisältävät paljon mäntypuiden runkoja, sellaisten, jotka eivät nykyään kasva soilla.

   Lajittuneet, paksut, jopa 50 % puhdasta siitepölyä sisältävät kerrokset valtavan suurilla alueilla osoittavat selvästi, että nämä ruskohiilikerrostumat ovat veden aikaansaamia. (23)

 

Kouluissa opetetaan, että hiili syntyy vähitellen turpeesta, vaikka missään ei voida havaita näin tapahtuvan. Kun ottaa huomioon hiilikenttien laajuuden, erilaiset kasvityypit ja pystyssä olevat monikerroksiset rungot, näyttää siltä, että hiilikerrostumat ovat muodostuneet valtavista ajelehtivista kasvillisuuslautoista, joiden aiheuttajana on ollut todella mittava tulva. Näissä hiiltyneissä kasvifossiileissa tavataan myös runsaasti meren eliöiden kaivertamia käytäviä. Hiilikerrostumista on löydetty myös merieläinten fossiileja (“A note on the Occurrence of Marine Animal Remains in a Lancashire Coal Ball”, Geological Magazine, 118:307,1981)… Hiilikerrostumista voidaan löytää huomattaviakin merieläinten kuorikerrostumia ja merissä elävän Spirorbiksen fossiileja. (Weir, J., ”Recent Studies of Shells of the Coal Measures”, Science Progress, 38:445,1950). (24) 

 

Prof. Price esittää tapauksia, jolloin 50 – 100 kivihiilikerrostumaa ovat toistensa päällä siten, että juuri näitä syvänmeren fossiileja sisältäviä kerrostumia on niiden välissä. Hän pitää tätä todistusta niin voimakkaana ja vakuuttavana, ettei ole koskaan havainnut mitään järjellistä yritystä selittää näitä tosiasioita Lyellin yhdenmukaisuusteorian pohjalta. (25)

 

Kolmas osoitus vedenpaisumuksesta ovat merifossiilien esiintyminen korkeissa vuoristoissa kuten Himalajalla, Alpeilla ja Andeilla. Seuraavassa muutamia esimerkkejä tiedemiesten ja geologien omista kirjoista:

 

Beaglella matkatessaan Darwin itse löysi korkealta Andeilta fossiloituneita simpukankuoria. Ne osoittivat, että se, mikä on nyt vuori, oli kerran veden alla. (Jerry A. Coyne: Miksi evoluutio on totta, s. 127)

 

On syytä käydä vielä hiukan lähemmin tarkastamaan vuorijonojen kivilajien alkuperäistä luonnetta. Varsinaisissa Alpeissa se näkyy parhaiten säilyneenä pohjoisen ns. Helvetialaisen vyöhykkeen kalkkialpeissa. Kalkkikivet ovat täällä voitolla. Kun tarkastelemme täällä kiveä jonkin vuoren jyrkissä rinteissä tai huipulla - jos sinne asti jaksamme kavuta -, niin löydämme siitä ennen pitkää kivettyneitä eläinjäännöksiä, eläinfossiileja. Ne ovat täälläkin usein pahasti venyneitä, litistyneitä ja särkyneitä, mutta kumminkin tapaa myös semmoisia kappaleita, jotka voidaan lajilleen määrittää. Kaikki nuo fossiilit ovat merieläinten kalkkikuoria tai runkoja. Niiden joukossa on spiraalikierteisiä ammoniitteja ja varsinkin paljon kaksikuorisia simpukoita... Lukijan mieleen on edellä olevan esityksen johdosta varmaankin tullut kysymys: Mikä merkitys on sillä seikalla, että vuorijonoissa on niin paljon meren pohjalle kerrostuneita sedimenttejä?... (s. 236,237 Pentti Eskola: Muuttuva maa)

 

Harutaka Sakai japanilaisesta Kyushun yliopistosta on käyttänyt vuosia Himalajan vuoriston merellisten fossiilien tutkimiseen. Hän ja hänen ryhmänsä ovat luetteloineet varsinaisen mesotsooisen kauden akvaarion. Hentoja merililjoja, nykyisten merisiilien ja meritähtien sukulaisia, tavataan kallioseinämissä yli kolme kilometriä merenpinnan yläpuolella. Ammoniitteja, belemniitteja, koralleja ja planktonia esiintyy fossiileina vuorten kallioissa...

   Kahden kilometrin korkeudella geologit löysivät meren itsensä jättämän jäljen. Sen aaltomainen kalliopinta vastaa muotoja, jotka jäävät hiekkaan matalan veden laineista. Jopa Everestin huipulta tavataan keltaisia nauhoja kalkkikiveä, joka syntyi veden alla lukemattomien merieläinten jäännöksistä. (Maapallo ihmeiden planeetta, s. 55)

 

Neljäs osoitus vedenpaisumuksesta ovat vedenpaisumuskertomukset, joita eräiden arvioiden mukaan on lähes 500. Vedenpaisumuskertomusten yleismaailmallisuutta voidaan pitää parhaana todisteena tästä tapahtumasta:

 

Maailmasta tunnetaan puolisen tuhatta eri kulttuuria, muiden muassa Kreikan, Kiinan, Perun sekä Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen joukosta, joiden legendojen ja myyttien kirjoon liittyy väkevä kertomus suuresta tulvasta, joka on muuttanut kansan historian kulkua. Monissa tarinoissa selviytyjiä on harvalukuinen joukko, aivan kuin Ukko-Nooan tapauksessa. Monesti tulvan aiheuttajina pidettiin jumalia, jotka olivat syystä tai toisesta kyllästyneet ihmiskuntaan. Väki oli kenties turmeltunutta, kuten Nooan aikana ja Pohjois-Amerikan lounaisosien hopi-intiaanien tarussa tai oli käynyt liian monilukuiseksi ja meluisaksi, kuten Gilgamesh-eepoksessa. (26)

 

Jollei yleismaailmallinen vedenpaisumus olisi ollut todellisuutta, niin jotkut kansanrodut olisivat panneet pelättävät tulivuorenpurkaukset, suuret lumimyrskyt, kuivuudet... hävittämään heidän pahat esivanhempansa. Vedenpaisumuskertomuksen yleismaailmallisuus on näin ollen sen todenperäisyyden parhaita todisteita. Me voisimme sivuuttaa minkä tahansa näistä taruista erillisenä ja pitää sitä ihmisen vilkkaan mielikuvituksen tuotteena, mutta yhdessä, maailmanlaajuisesta näkökulmasta katsoen ne ovat lähes vastaansanomattomat. (Earth-teos)

 

Dinosaurukset ja nisäkkäät. Kun luemme biologian kirjoja ja evoluutiokirjallisuutta, saamme toistuvasti törmätä siihen ajatukseen, miten kaikki elämä kehittyi yksinkertaisesta alkusolusta nykyisiksi muodoiksi. Kehitykseen kuului, että kaloista piti tulla sammakoita, sammakoista matelijoita ja vasta dinosaurusten loppuvaiheessa nisäkkäitä. Tärkeä havainto kuitenkin on, että dinosaurusten luita on löy­detty hevosen-, lehmän- ja lam­paanluita muistuttavien luiden jou­kosta (Anderson, A., Tourism falls victim to tyrannosaurus, Nature, 1989, 338, 289 / Dinosaurus may have died quietly after all, 1984, New Scientist, 104, 9.), joten dinosaurusten ja nisäkkäiden on täytynyt elää samaan aikaan.

   Seuraava lainaus viittaa samaan. Se kertoo, miten Carl Werner päätti testata Darwinin teoriaa käytännössä. Hän teki 14 vuotta tutkimusta ja otti tuhansia valokuvia. Tutkimukset osoittivat, että nisäkkäät ja linnut elivät runsaslukuisina ja samaan aikaan dinosaurusten kanssa: 

Ilman sen kummempaa ennakkotietoa elävistä fossiileista, amerikkalainen ensihoitolääkäri Carl Werner päätti testata Darwinin teoriaa käytännössä… Hän teki laajan, 14 vuotta kestäneen tutkimuksen dinosaurusten ajan fossiileista ja niiden mahdollisista elävistä lajikumppaneista… Werner tutustui paleontologiseen ammattikirjallisuuteen ja vieraili 60 luonnontieteen museossa ympäri maailmaa, joissa hän otti 60 000 valokuvaa. Hän keskittyi vain niihin fossiileihin, jotka oli kaivettu esiin samoista kerrostumista, joissa esiintyy myös dinosaurusfossiileja (Trias-, Jura- ja Liitukausi 250-65 miljoonaa vuotta sitten). Sitten hän vertasi museoista ja alan ammattikirjallisuudesta löytämiään tuhansia muita samanikäisiä fossiileja nykyisin eläviin lajeihin sekä haastatteli useita paleontologeja ja muita alan asiantuntijoita. Tulos oli, että museoista ja paleontologisesta kirjallisuudesta löytyi tuolta aikakaudelta kaikkien nykyisin elävien eliöryhmien fossiileja

   Meille on kerrottu, että dinosaurusten ”valtakaudella” nisäkkäät alkoivat vasta pikkuhiljaa kehittyä, että ensimmäiset nisäkkäät olivat ”pienikokoisia päästäisten kaltaisia olioita, jotka dinosaurusten pelossa viettivät piileskelevää elämää ja liikkuivat vain öisin.” Alan kirjallisuudesta Werner löysi kuitenkin raportteja dinosauruskerrostumista esiin kaivetuista oravista, opussumeista, majavista, kädellisistä ja vesinokkaeläimistä. Hän viittasi myös erääseen vuonna 2004 ilmestyneeseen teokseen. Sen mukaan Trias-, Jura- ja Liitukauden kerrostumista on löydetty 432 nisäkäslajia, joista lähes sata koostuu täydellisistä luurangoista

   Wernerin videohaastattelussa Utahin esihistoriallisen museon kuraattori, tri Donald Burge selittää: ”Löydämme nisäkkäiden fossiileja melkein kaikilta dinosauruskaivannoiltamme. Meillä on kymmenen tonnia nisäkäsfossiileja sisältävää betoniittista savea, jota olemme aikeissa luovuttaa muille tutkijoille. Ei siksi, etteikö se olisi tärkeää, vaan siksi, että elämä on lyhyt ja minä en ole erikoistunut nisäkkäisiin; minä olen erikoistunut matelijoihin ja dinosauruksiin”. Paleontologi Zhe-Xi Luo (Carnegie Museum of Natural History, Pittsburgh) totesi Wernerin videohaastattelussa toukokuussa 2004: “Termi ’dinosaurusten aikakausi’ on harhaanjohtava (misnomer). Nisäkkäät ovat eräs merkittävä ryhmä, joka eli rinnan dinosaurusten kanssa, ja joka on selviytynyt”. (Nämä kommentit kirjassa: Werner C. Living Fossils, s. 172 –173). (27) 

 

Fossiililöytöjen perusteella termi dinosaurusten aikakausi on siis harhaanjohtava. Tavallisia nykyajan nisäkkäitä on elänyt samanaikaisesti dinosaurusten kanssa eli ainakin 432 nisäkäslajia.

   Entä sitten linnut, joiden ajatellaan kehittyneen dinosauruksista? Myös niitä on löydetty samoista kerrostumista yhdessä dinosaurusten kanssa. Kyseessä ovat aivan samanlaiset lajit kuin nykyäänkin: papukaija, pingviini, huuhkaja, rantasipi, albatrossi, flamingo, kuikka, ankka, merimetso, avosetti…Dr Werner onkin lausunut, että ”Museot eivät esittele näitä nykylintujen fossiileja eivätkä piirrä nykylintuja sulkineen dinosaurusympäristöjen kuvauksiinsa. Se on väärin. Periaatteessa aina kun T. Rex  tai Triceratops kuvataan museon näyttelyssä, pitäisi kuvata myös ankkoja, kuikkia, flamingoja tai joitakin muista näistä nykyajan linnuista, joita on löydetty samoista kerrostumista dinosaurusten kanssa. Mutta näin ei tapahdu. En ole koskaan nähnyt ankkaa dinosauruksen kanssa luonnontieteellisessä museossa, oletko sinä? Pöllöä? Papukaijaa?”

 

Dinosaurukset ja ihmiset. Evoluutioteoriassa pidetään mahdottomana, että ihminen eli yhtä varhain maan päällä kuin dinosaurukset. Sitä ei hyväksytä, vaikka on tiedossa muiden nisäkkäiden esiintyminen samaan aikaan dinosaurusten kanssa ja vaikka muutamat löydöt viittaavat jopa siihen, että ihmisen olisi täytynyt esiintyä ennen dinosauruksia (tavarat ja ihmisfossiilit hiilikerroksissa ym.).

   Kuitenkin on olemassa muutamia selviä todisteita siitä, että dinosaurukset ja ihminen ovat eläneet samanaikaisesti. Mm. lohikäärmekuvaukset ovat sellaisia.

 

Tarinat. Yksi todiste sen puolesta, että dinosaurukset ovat eläneet lähimenneisyydessä, ovat monet suuriin lohikäärmeisiin ja lentäviin liskoihin liittyvät kertomukset ja kuvaukset. Mitä vanhempia nämä kuvaukset ovat, sen todenmukaisempia ne ovat. Näitä kuvauksia, joiden pohjana voi olla vanha muistitieto, löytyy useiden eri kansojen keskuudesta, niin että mm. englantilaisessa, irlantilaisessa, tanskalaisessa, norjalaisessa, saksalaisessa, kreikkalaisessa, roomalaisessa, egyptiläisessä ja babylonialaisessa kirjallisuudessa mainitaan niistä. Seuraavat lainaukset kertovat lohikäärmekuvausten yleisyydestä.

 

Legendojen lohikäärmeet ovat, ihme kyllä, kuin todellisia eläimiä, jotka ovat eläneet menneisyydessä. Ne muistuttavat paljon suuria matelijoita (dinosauruksia), jotka hallitsivat maata paljon ennen kuin ihmisen on oletettu ilmaantuneen. Lohikäärmeet olivat yleensä pahoja ja tuhoavia. Jokainen kansa tunsi ne mytologiassaan. (The World Book Encyclopedia, vol. 5, 1973, s. 265)

 

Muistiinmerkityn historian alkuajoista lähtien lohikäärmeet ovat tulleet esiin kaikkialla: Assyrian ja Babylonian varhaisimmissa kertomuksissa sivistyksen kehityksestä, Vanhan testamentin juutalaishistoriassa, Kiinan ja Japanin vanhoissa teksteissä, Kreikan, Rooman ja varhaiskristittyjen mytologiassa, muinaisen Amerikan vertauskuvissa, Afrikan ja Intian myyteissä. On vaikea löytää yhteiskuntaa, joka ei olisi sisällyttänyt lohikäärmeitä legendaariseen historiaansa…Aristoteles, Plinius ja muut klassisen ajan kirjailijat väittivät lohikäärmetarinoiden perustuvan tosiasioihin eikä mielikuvitukseen. (28)

 

Suomalainen geologi Pentti Eskola kertoi jo vuosikymmeniä sitten kirjassaan Muuttuva maa, miten lohikäärmeiden kuvaukset muistuttavat dinosauruksia:

 

Liskoeläinten vaihtelevat muodot tuntuvat meistä niin huvittavilta sen vuoksi, että moni niistä etäisesti ja usein irvikuvamaisesti muistuttaa nykyajan vastaavanlaisissa olosuhteissa eläviä nisäkkäitä. Hirmuliskot kumminkin olivat yleensä niin peräti poikkeavia nykyajan elämänmuodoista, että niiden lähimmät vastineet ovat löydettävissä tarustojen lohikäärmeiden kuvauksista. Kumma kyllä, että niin on laita, sillä noiden tarujen laatijat eivät tietenkään olleet tutkineet kivettymiä eivätkä edes niistä mitään tienneet. (29)

 

Hyvä esimerkki siitä, miten dinosaurukset ovat saattaneet olla tosiasiassa lohikäärmeitä, on kiinalainen kuukalenteri ja horoskooppi, jonka tiedetään olevan vuosisatoja vanha. Niinpä kun kiinalainen horoskooppi perustuu 12 eläinmerkkiin, jotka toistuvat 12 vuoden sykleissä, on mukana 12 eläintä. Niistä 11 on nykyaikanakin tuttuja: rotta, härkä, tiikeri, jänis, käärme, hevonen, lammas, apina, kukko, koira ja sika. Sen sijaan 12. eläin on lohikäärme, jota ei nykyään ole. Hyvä kysymys on, että jos 11 eläintä ovat olleet todellisia eläimiä, miksi lohikäärme olisi poikkeus ja taruolento? Eikö ole järkevämpi olettaa, että se eli muinoin samanaikaisesti ihmisten kanssa, mutta on kuollut sukupuuttoon kuten lukuisat muut eläimet? On hyvä jälleen muistaa, että dinosaurus-nimitys keksittiin vasta 1800-luvulla Richard Owenin toimesta. Sitä ennen käytettiin vuosisatojen ajan lohikäärme-nimitystä.

 

Lisäksi voidaan mainita seuraavia havaintoja:

 

• Marco Polo on kertonut Intiassa näkemistään valtavista eläimistä, joita pidettiin jumalina. Mitä nämä eläimet olivat? Jos kyseessä olivat norsut, olisi hän varmasti sen tiennyt.

   Mielenkiintoista on, että eräästä 800 vuotta vanhasta, Kambodzan viidakosta olevasta temppelistä on löydetty kaiverrus, joka näyttää stegosaurukselta. Se on eräs dinosauruslaji. (Ta Prohmin temppelistä. Maier, C., The fantastic creatures of Angkor, www.unexplainedearth.com/angkor.php, 9 February 2006.)

 

• Kiinassa kuvaukset ja kertomukset lohikäärmeistä ovat hyvin tavallisia; niitä tunnetaan tuhansia. Niissä kerrotaan, miten lohikäärmeet munivat, miten niillä joskus oli siivet ja miten suomut peittivät niitä. Eräässä kiinalaisessa tarinassa kerrotaan Yu-nimisestä miehestä, joka kohtasi lohikäärmeitä, kun hän ojitti soita. Tämä tapahtui suuren maailmanlaajuisen tulvan jälkeen.

   Kiinassa dinosaurusten luita on käytetty vuosisatoja perinteisiksi lääkkeiksi ja palohaavojen hauteiksi. Kiinalainen nimi dinosauruksille (kong long) merkitsee yksinkertaisesti ”lohikäärmeen luita” (Don Lessem, Dinosaurs rediscovered s. 128-129. Touchstone 1992.). Kiinalaisten kerrotaan myös käyttäneen lohikäärmeitä kotieläiminä ja keisarillisissa paraateissa (Molen G, Forntidens vidunder, Genesis 4, 1990, s. 23-26.)

 

• Egyptiläiset ovat kuvanneet Apophis-lohikäärmettä Re-kuninkaan vihollisena. Samoin Babylonialaisessa kirjallisuudessa liikkuu kuvauksia lohikäärmeistä. Tunnetun Gilgameshin kerrotaan tappaneen lohikäärmeen, valtavan matelijamaisen olennon, setrimetsässä. (Encyclopedia Britannica, 1962, Vol. 10, p. 359)

 

• Kreikkalaisen Apollonin kerrotaan tappaneen Delfin-lähteellä Python-lohikäärmeen. Merkittävin antiikin kreikkalaisten ja roomalaisten lohikäärmeen surmaajista oli Perseus-niminen henkilö.

 

• Runomuotoon taltioitu kertomus ajalta 500-600 jKr. kertoo Beowulf-nimisestä urhosta, joka sai tehtäväksi puhdistaa Tanskan salmet sekä lentävistä että vedessä elävistä hirviöistä. Hänen sankaritekonaan pidettiin Grendel-hirviön surmaamista. Tällä eläimellä sanottiin olleen suuret takaraajat ja pienet eturaajat, se kesti miekanlyöntejä ja se oli jonkin verran ihmistä suurempi. Se liikkui pystyasennossa hyvin nopeasti.

 

• Roomalainen kirjailija Lucanus on maininnut lohikäärmeistä. Hän osoitti sanansa etiopialaiselle lohikäärmeelle: ”Sinä kullalle kimalteleva lohikäärme, panet ilman liikkumaan korkealle ja surmaat suuria härkiä.

 

• Kreikkalaisella Herodotokselta (n. 484-425 eKr.) on säilynyt kuvauksia Arabian lentävistä käärmeistä. Hänen kuvauksensa sopivat hyvin eräisiin lentoliskoihin. (Rein, E., Herodotoksen III-VI Kirja, s. 58 ja VII-IX Kirja, s. 239, WSOY, 1910)

 

• Plinius mainitsi (Natural History) ensimmäisellä vuosisadalla eKr., miten lohikäärme on ”jatkuvassa sodassa norsun kanssa, ja se on itse kooltaan niin valtavan suuri, että käärii norsun poimuihinsa ja kietoo sen keränsä sisään.”

 

• Vanha tietokirja Historia Animalium mainitsee, miten "lohikäärmeitä" oli vielä 1500-luvulla, mutta ne olivat silloin jo harvinaisia ja niiden kokokin oli pienentynyt.

 

• Italialainen tiedemies Ulysses Aldrovanus on 1500-luvulla kuvannut eräässä julkaisussaan tarkasti pientä lohikäärmettä. Edward Topsell kirjoitti vielä vuonna 1608: ”On olemassa monia erityyppisiä lohikäärmeitä. Eri tyypit erotellaan osaksi maansa, osaksi kokonsa, osaksi tuntomerkkiensä perusteella.”

 

• Lohikäärmetunnukset olivat yleisiä monilla sotajoukoilla. Sitä käyttivät mm. itäisen Rooman keisarit ja englantilaiset kuninkaat (Uther Pendragon, kuningas Arthurin isä, Rikhard I vuoden 1191 sotaretkellä ja Henry III sotiessaan walesilaisia vastaan vuonna 1245) kuten myös Kiinassa lohikäärme oli kansallissymboli kuninkaallisen perheen tunnuksessa.

 

• Hirmuliskot ja lohikäärmeet kuuluvat useiden kansojen kansanperinteeseen. Kiinan lisäksi Etelä-Amerikan kansojen keskuudessa tämä on ollut yleistä.

 

• Johannes Damaskolainen, viimeinen kreikkalaisista kirkkoisistä, joka syntyi vuonna 676 jKr., kertoo lohikäärmeistä (The Works of St. John Damascene, Martis Publishing House, Moscow, 1997) seuraavaan tapaan:

 

”Roomalainen Dio Cassius (155-236 jKr.), joka kirjoitti Rooman keisarikunnan ja tasavallan historian, kertoo roomalaisen konsulin Reguluksen taistelusta Karthagossa. Taistelun yhteydessä surmattiin lohikäärme. Se nyljettiin ja nahka lähetettiin senaattiin. Nahka mitattiin senaatin käskystä ja sen pituus oli 120 jalkaa (noin 37 metriä). Nahkaa säilytettiin erään Rooman kukkulan temppelissä aina vuoteen 133 eKr., jolloin se katosi Iberian kelttien vallatessa Rooman (Plinius, Natural History. Kirja 8, luku 14. Plinius kertoo itse nähneensä kyseiset voitonmerkit Roomassa). (30)

 

Piirrokset. Lohikäärmeistä on säilynyt myös piirroksia, maalauksia ja patsaita, jotka ovat ympäri maailman lähes samanlaisia anatomisilta yksityiskohdiltaan. Niitä esiintyy lähes kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa, aivan kuten tarinat niistä ovat tavallisia. Kuvia lohikäärmeistä on taltioitu mm. sotakilpiin (Sutton Hoo) ja kirkkojen seinäornamentteihin (mm. SS Mary and Hardulph, Englanti). Muinaisen Babylonin kaupungin Ishtarin portissa on kuvattu härkien ja leijonien lisäksi lohikäärmeitä. Varhaisissa Mesopotamialaisissa sylinterisineteissä esiintyy toisiaan kaulailevia lohikäärmeitä, joilla on lähes yhtä pitkät hännät kuin kaulat (Moortgat, A., The art of ancient Mesopotamia, Phaidon Press, London 1969, pp. 1,9,10 and Plate A.). Lisää lohikäärme-dinosaurusaiheisia kuvia on nähtävissä mm. sivulla www.helsinki.fi/~pjojala/Dinosauruslegendat.htm.

   Mielenkiintoista on, että näistä eläimistä on piirroksia jopa luolien ja kanjonien seinämissä. Näitä löytöjä on tehty ainakin Arizonasta ja entisen Rhodesian alueelta (Wysong. R.L., The Creation-evolution controversy, pp. 378,380). Esim. Arizonassa havaittiin v. 1924, kun tutkittiin korkeata vuoren seinämää, että kiveen oli hakattu kuvia eri eläimistä, mm. norsuista ja vuorikauriista, mutta myös selvä kuva dinosauruksesta (Thoralf Gulbrandsen: Puuttuva rengas, 1957, s. 91). Myös maya-intiaaneilla on säilynyt korkokuva, jossa on Archaeopteryxia eli liskolintua muistuttava lintu (31). Kehitysopillisen näkemykseen mukaan sen olisi pitänyt elää samaan aikaan dinosaurusten kanssa.

   Niin ikään lentoliskoista, joiden siipien kärkiväli saattoi olla toistakymmentä metriä, ja joiden piti kuolla sukupuuttoon jo kymmeniä miljoonia vuosia sitten, on säilynyt todisteita. Seuraava kuvaus viittaa niihin ja miten saviastioissa on kuvattuna pterodactylusta muistuttava lentolisko:

 

Lentoliskoista suurin oli Pterosaurus, jonka siipien kärkiväli saattoi olla yli 17 metriä… BBC Wildlife -lehdessä (3/1995, Vol. 13) Richard Greenwell spekuloi ajatuksella, voisiko lentoliskoja vielä olla olemassa. Hän siteeraa tutkimusretkeilijä A. Hyatt Verrill'iä koskien joitakin tämän löytämiä perulaisia saviastioita. Saviastioissa on kuvattuna pterodactylusta muistuttava lentolisko.

   Verrill arvelee, että taiteilijat ovat käyttäneet fossiileita mallinaan ja kirjoittaa:

 

"Muinaisuudesta on välitetty tarkkoja kuvauksia, jopa piirroksia pterodactylus-fossiileista sukupolvelta toiselle vuosisatojen ajan, jolloin Cocle-kansan esi-isät ovat asuneet maassa, jossa on ollut hyvin säilyneitä lentoliskon jäännöksiä".

 

Myös Pohjois-Amerikan intiaanit tunsivat ukkoslinnun, auton merkiksikin lainatun Thunderbirdin. (32)

 

Raamatussa, Jobin kirjassa mainitut Behemot ja Leviatan tuntuvat viittaavan dinosauruksiin. Behemotista siinä sanotaan, että sen häntä on kuin setripuu, että sillä on lujaksi punotut jänteet ja vaskiputken kaltaiset luut. Nämä kuvaukset sopivat hyvin määrättyihin dinosauruseläimiin, kuten sauropodit, jotka saattoivat kasvaa yli 20 metriä pitkiksi. Samoin Behemotin olinpaikka ruovikon ja rämeen kätkössä sopii dinosauruksiin, koska useat niistä elivät rantojen lähettyvillä.

   Mitä tulee nimenomaan setripuiseen häntään, jonka Behemot ojentaa, on mielenkiintoista, ettei nykyään tunneta mitään suurta eläintä, jolla voisi olla sellaista häntää. Kasvissyöjädinosauruksen häntä saattoi olla 10-15 metriä pitkä ja painaa 1-2 tonnia, eikä samanlaisia eläimiä tunneta nykyaikana. Joissakin Raamatun käännöksissä Behemot on käännetty virtahevoksi (ja Leviatan krokotiiliksi), mutta kuvaukset setripuisesta hännästä eivät sovi millään muotoa virtahepoon.

   Eräs mielenkiintoinen kommentti aiheesta löytyy arvostetulta edesmenneeltä fossiilitutkija Stephen Jay Gouldilta, joka oli marxilainen ateisti. Hän totesi, että kun Jobin kirjassa puhutaan Behemotista, niin ainoa eläin, mihin tämä kuvaus sopii, on dinosaurus (Pandans Tumme, s. 221, Ordfrontsförlag, 1987). Evolutionistina hän uskoi, että Jobin kirjan kirjoittajan on täytynyt saada tietonsa löydetyistä fossiileista. Kuitenkin tässä yhdessä Raamatun vanhimmassa kirjassa viitataan selvästi elävään eläimeen (Job 40:10-12: Katso Behemotia, jonka minä loin niinkuin sinutkin…).

 

- (Job 40:10-14) Katso Behemotia, jonka minä loin niinkuin sinutkin; se syö ruohoa niinkuin raavas.

11. Katso, sen voima on lanteissa, sen väkevyys vatsalihaksissa.

12. Se ojentaa jäykäksi häntänsä kuin setripuun, sen reisijänteet ovat lujiksi punotut.

13. Sen luut ovat niinkuin vaskiputket, sen nikamat niinkuin raudasta taotut.

14. Se on Jumalan töiden esikoinen; sen luoja ojentaa sille miekan.

16. Lootuspensaiden alla se makaa, ruovikon ja rämeen kätkössä.

17. Lootuspensaat peittävät sen varjoonsa, puron pajut ympäröivät sitä.

18. Jos virta hätyyttää, ei se säikähdy, se on huoleton, kuohukoon vaikka itse Jordan sen kitaan.

 

Leviatan on toinen mielenkiintoinen eläin, josta Jobin kirja puhuu. Se mainitaan eläinten kuninkaaksi (Job 41:25), ja viitataan siihen, miten sen suusta lähtee tulisoihtuja (Eläinmaailmassa tunnetaan myös ns. pommittajakuoriainen, joka voi pamauttaa kuumaa, sata-asteista kaasua, suoraan hyökkääjän päälle.). On mahdollista, että juuri näistä eläimistä ovat saaneet alkunsa monet tarinat tultasyöksevistä lohikäärmeistä.

   Joissakin Raamatun käännöksissä Leviatan on käännetty krokotiiliksi, mutta kuka on nähnyt krokotiilin, jonka näkemisestä sortuu maahan, jolle rauta on kuin oljenkorsi ja joka on kaikkien ylväitten eläinten kuningas. Todennäköisesti tässäkin on kyseessä sukupuuttoon kuollut eläin, jota ei nykyaikana ole, mutta joka tunnettiin Jobin aikana. Jobin kirjan kuvaus kertoo siitä:

 

- (Job 40:20,21,28, 41:4-25) 20. Voitko onkia koukulla Leviatanin ja siimaan kietoa sen kielen?

21. Voitko kiinnittää kaislaköyden sen kuonoon ja väkäraudalla lävistää siltä posken?

28. Katso, siinä toivo pettää; jo sen näkemisestä sortuu maahan."

4. Kuka voi riisua siltä päällysvaatteen, kuka tunkeutua sen kaksinkertaisten purimien väliin?

5. Kuka on avannut sen kasvojen kaksoisoven? Sen hammasten ympärillä on kauhu.

6. Sen ylpeytenä ovat uurteiset selkäkilvet, kiinnitetyt lujalla sinetillä.

7. Ne käyvät tarkoin toinen toiseensa, niin ettei ilma välitse pääse.

8. Ne ovat toisiinsa liitetyt, pysyvät kiinni erkanematta.

9. Sen aivastus on kuin valon välähdys, sen silmät ovat kuin aamuruskon silmäripset.

10. Sen kidasta lähtee tulisoihtuja, sinkoilee säkeniä.

11. Sen sieraimista käy savu niinkuin kihisevästä kattilasta ja kaislatulesta.

12. Sen puhallus polttaa kuin tuliset hiilet, ja sen suusta lähtee liekki.

13. Sen kaulassa asuu voima, ja sen edellä hyppii kauhistus.

14. Sen pahkuraiset lihat ovat kiinteät, ovat kuin valetut, järkkymättömät.

15. Sen sydän on valettu kovaksi kuin kivi, kovaksi valettu kuin alempi jauhinkivi.

16. Kun se nousee, peljästyvät sankarit, kauhusta he tyrmistyvät.

17. Jos sen kimppuun käydään miekoin, ei miekka kestä, ei keihäs, ei heittoase eikä panssari.

18. Sille on rauta kuin oljenkorsi, vaski kuin lahopuu.

19. Ei aja sitä pakoon nuoli, jousen poika, akanoiksi muuttuvat sille linkokivet.

20. Kuin oljenkorsi on sille nuija, keihästen ryskeelle se nauraa.

21. Sen vatsapuolessa on terävät piikit, se kyntää mutaa leveälti kuin puimaäes.

22. Se panee syvyyden kiehumaan kuin padan, tekee meren voidekattilan kaltaiseksi.

23. Sen jäljessä polku loistaa, syvyydellä on kuin hopeahapset.

24. Ei ole maan päällä sen vertaista; se on luotu pelottomaksi.

25. Se katsoo ylen kaikkea, mikä korkeata on; se on kaikkien ylväitten eläinten kuningas."

 

Entä Raamatun kuvaukset lohikäärmeistä? Raamattu puhuu toistuvasti ja vertauskuvallisesti puhtaista kyyhkysistä, julmista susista, ovelista käärmeistä, lampaista ja vuohista, ja nämä eläimet löytyvät luonnosta. Miksi lohikäärme, joka mainitaan monta kertaa Vanhan ja Uuden testamentin sivuilla sekä eri kansojen kirjallisuudessa, muodostaisi poikkeuksen? Kun Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan, että Jumala loi suuret merieläimet (1 Moos 1:21 Ja Jumala loi suuret merieläimet ja kaikkinaiset liikkuvat, vesissä vilisevät elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikkinaiset siivekkäät linnut, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.), on kyseessä alkukielellä sama sana ”tannin”, joka tarkoittaa lohikäärmettä muualla Raamatussa. Mm. seuraavat jakeet viittaavat lohikäärmeisiin:

 

- (Job 7:12) Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?

 

- (Job 3:7,8) Katso, hedelmätön olkoon se yö, älköön siinä riemuhuuto raikuko.

8. Kirotkoot sen päivänmanaajat, ne, jotka saavat hereille Leviatanin.

 

- (Ps 104:26) Siellä kulkevat laivat, siellä Leviatan, jonka sinä olet luonut siinä leikitsemään.

 

- (Job 26:12,13) Voimallansa hän kuohutti meren, ja taidollansa hän ruhjoi Rahabin.

13. Hänen henkäyksestään kirkastui taivas; hänen kätensä lävisti kiitävän lohikäärmeen.

 

- (Ps 74:13,14) Sinä voimallasi halkaisit meren, sinä musersit lohikäärmeitten päät vetten päällä.

14. Sinä ruhjoit rikki Leviatanin päät, sinä annoit hänet ruuaksi erämaan eläinten laumalle.

 

- (Ps 91:13) Sinä kuljet leijonan ja kyykäärmeen ylitse, sinä tallaat nuorta jalopeuraa ja lohikäärmettä.

 

- (Jes 30:6) Ennustus Eteläisen maan Behemotia vastaan. Halki ahdingon ja ahdistuksen maan, halki naarasleijonan ja jalopeuran maan, kyykäärmeen ja lentävän käärmeen maan he kuljettavat aasinvarsojen selässä rikkautensa ja kamelien kyttyrällä aarteensa kansan tykö, josta ei hyötyä ole.

 

- (5 Moos 32:32,33) Sillä Sodoman viinipuita on heidän viinipuunsa, se on kotoisin Gomorran viinitarhoista; heidän rypäleensä ovat myrkkyrypäleitä, heidän viiniterttujensa maku on karvas.

33. Heidän viininsä on lohikäärmeitten kähyä, kyykäärmeitten kauheata myrkkyä.

 

- (Neh 2:13) Ja minä lähdin yöllä Laaksoportista Lohikäärmelähteelle päin ja Lantaportille ja tarkastelin Jerusalemin maahanrevittyjä muureja ja sen tulella poltettuja portteja.

 

- (Jes 51:9) Heräjä, heräjä, pukeudu voimaan, sinä Herran käsivarsi; heräjä niinkuin muinaisina päivinä, ammoisten sukupolvien aikoina. Etkö sinä ole se, joka löit Rahabin kuoliaaksi, joka lävistit lohikäärmeen?

 

- (Jes 27:1) Sinä päivänä Herra kostaa kovalla, suurella ja väkevällä miekallansa Leviatanille, kiitävälle käärmeelle, ja Leviatanille, kiemurtelevalle käärmeelle, ja tappaa lohikäärmeen, joka on meressä.

 

- (Jer 51:34) Nebukadressar, Baabelin kuningas, on minut syönyt, hävittänyt minut, pannut syrjään kuin tyhjän astian; hän on niellyt minut niinkuin lohikäärme, täyttänyt vatsansa minun herkuillani ja huuhtonut minut pois.

 

 

 

 

 

 VIITTAUKSET:

 

1. J. Morgan: The End of Science: Facing the Limits of Knowledge in the Twilight of Scientific Age (1996). Reading: Addison-Wesley

2. Thoralf Gulbrandsen: Puuttuva rengas, s. 100,101

3. Stephen Jay Gould: The Pandas Thumb, (1988), s. 182,183. New York: W.W. Norton & Co.

4. Niles Eldredge (1985): “Evolutionary Tempos and Modes: A Paleontological Perspective” teoksessa Godrey (toim.) What Darwin Began: Modern Darwinian and non-Darwinian Perspectives on Evolution

5. George Mc Cready Price: New Geology, lainaus A.M Rehnwinkelin kirjasta Flood, s. 267, 278

6. Kimmo Pälikkö: Taustaa 2, Kehitysopin kulisseista, s. 927.

7. Kimmo Pälikkö: Taustaa 2, Kehitysopin kulisseista, s. 194

8. Pekka Reinikainen: Unohdettu Genesis, s. 173, 184

9. Stephen Jay Gould: Catastrophes and steady state earth, Natural History, 84(2):15-16 / Ref. 6, p. 115.

10. Thoralf Gulbrandsen: Puuttuva rengas, s. 81

11. Toivo Seljavaara: Oliko vedenpaisumus ja Nooan arkki mahdollinen, s. 28

12. Uuras Saarnivaara: Voiko Raamattuun luottaa, s. 175-177

13. Scott M. Huse: Evoluution romahdus, s. 24

14. Many dino fossils could have soft tissue inside, Oct 28 2010, news.nationalgeographic.com/news/2006/02/0221_060221_dino_tissue_2.html

15. Nielsen-March, C., Biomolecules in fossil remains: Multidisciplinary approach to endurance, The Biochemist 24(3):12-14, June 2002; www.biochemist.org/bio/02403/0012/024030012.pdf

16. Pekka Reinikainen: Darwin vai älykäs suunnitelma?, s. 88

17. Pekka Reinikainen: Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu, s. 111

18. Pekka Reinikainen: Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu, s. 114,115

19. http://creation.com/redirect.php?http://www. youtube.com/watch?v=QbdH3l1UjPQ

20. Matti Leisola: Evoluutiouskon ihmemaassa, s.146

21. J.S. Shelton: Geology illustrated

22. Pentti Eskola: Muuttuva maa, s. 114

23. Carl Wieland: Kiviä ja luita (Stones and Bones), s. 11

24. Pekka Reinikainen: Unohdettu Genesis, s. 179, 224

25. Wiljam Aittala: Kaikkeuden sanoma, s. 198

26. Kalle Taipale: Levoton maapallo, s. 78

27. Mikko Tuuliranta: Koulubiologia jakaa disinformaatiota, kirjassa Usko ja tiede, s. 131,132

28. Francis Hitching: Arvoitukselliset tapahtumat (The World Atlas of Mysteries), s. 159

29. Pentti Eskola: Muuttuva maa, s. 366

30. Siteeraus kirjasta: Pekka Reinikainen: Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu, s. 47

31. Scott M. Huse: Evoluution romahdus, s. 25

32. Pekka Reinikainen: Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu, s. 90