Etusivulle

Jarin kirjoituksia

 


 






Tartu kiinni
iankaikkiseen elämään!















Jeesus on tie ja
totuus ja elämä






MIKSI IHMISEN KEHITYSTÄ EI OLE OLLUT?

 

Tässä kirjoituksessa käsitellään ihmisen alkuperää ja alkuhistoriaa, eli onko ihminen kehityksen vai luomisen tulos ja milloin hän ilmaantui maailmaan. Monilla on se käsitys, että ihminen on ollut maan päällä satojatuhansia vuosia ja että hän on periytynyt apinankaltaisista esi-isistä. Oletetaan, että murahtelevat ja alkukantaiset esi-isät muuttuivat vähitellen sivistyneeksi Homo sapiens-muodoksi. Ei pidetä mahdollisena, että ihminen ilmaantui tähän maailmaan täysin kehittyneenä ja valmiina vain joitakin vuosituhansia sitten. Tämä perinteinen näkemys, joka tulee esiin mm. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, hylätään vanhanaikaisena.

   Mutta miten asia on? Mikä on ihmisen alkuperä ja milloin hän ilmaantui maailmaan? Sitä lähdemme tutkimaan.

 

Muuttuiko vetykaasu ihmiseksi? Kun oletetaan ihmisen periytyneen apinankaltaisista esi-isistä, on tärkeää painottaa, että naturalistisen käsityksen mukaan kehitys alkoi jo aiemmin: alkuräjähdyksessä syntyneestä vetykaasusta. Vetykaasun olisi pitänyt muuttua ihmisiksi ja muiksi elämänmuodoiksi. Meidän kaikkien pitäisi olla tämän kaasun perillisiä.

   Sen sijaan varsinainen evoluutioteoria alkaa yleensä alkusolusta, joka oli alkumeressä. Evoluutioteoriassa edellytetään, että samasta solusta kehittyivät kaikki nykyiset elämänmuodot: kasvit ja eläimet. Aikaa kehitykseen on arveltu kuluneen satoja miljoonia vuosia. Tämä on ollut perinteinen käsitys elämän kehityksestä maapallolla.

   Mutta mitkä ovat käytännön todisteet? Jos vuosimiljoonia kestänyt kehitys on totta ja kaikki on peräsin samasta alkusolusta, tulisi meidän sen seurauksena nähdä fossiiliaineistossa ja nykyluonnossa runsaasti esimerkkejä lajimuutoksista ja uusista, kehittymäisillään olevista aisteista ja elimistä. Mutta onko näitä nähtävissä? Mikä on käytännön todistusaineisto, jos tätä asiaa katsotaan fossiilien ja nykyluonnon kautta?

   Ensinnäkin fossiilit. Jo pitkään on tiedetty, ettei fossiileissa ole nähtävissä asteittaista kehitystä, vaikka evoluutioteoriassa edellytetään aistien, elinten ja uusien lajien synty tätä kautta. Asteittaisen kehityksen puutteen ovat myöntäneet useat eturivin paleontologit. Jopa Richard Dawkins, tunnettu ateisti, on myöntänyt saman, vaikka hän seuraavassa kommentissa vetoaa fossiiliaineiston puutteellisuuteen kuten Darwin aikanaan. Toisessa kommentissa Dawkins toteaa sen, että jokainen laji ja jokainen jokaisessa lajissa oleva elin, jota on tähän mennessä tutkittu, on hyvä siinä, mitä se tekee. Toisin sanoen lajit ovat täysin kehittyneitä ja valmiita. Tämä sopii myös huonosti asteittaisen kehityksen ajatusmalliin:

 

Richard Dawkins: Darwinin ajoista lähtien evoluution tutkijat ovat tienneet, että ikäjärjestykseen asetetut fossiilit eivät muodosta pienten, juuri ja juuri havaittavissa olevien muutosten sarjaa. - - Esimerkiksi 600 miljoonan vuoden takaiset kambrikauden kerrostumat ovat vanhimpia, joissa on fossiileja useimmista selkärankaisten pääjaksoista. Monet niistä ovat lisäksi jo varsin pitkälle kehittyneitä. Koska varhaisempia fossiileja ei ole, ne näyttävät ilmaantuneen näihin kerrostumiin tyhjästä… Koulukunnasta riippumatta kaikki evoluution kannattajat ovat kuitenkin sitä mieltä, että tällä kohdalla fossiililöydöissä on ammottava aukko. (1)

 

Richard Dawkins: Havaintoihin perustuva tosiasia on, että jokainen laji ja jokainen jokaisessa lajissa oleva elin, jota on tähän mennessä tutkittu, on hyvä siinä, mitä se tekee. Lintujen, mehiläisten ja lepakoiden siivet ovat hyviä lentämisessä. Silmät ovat hyviä näkemisessä. Lehdet ovat hyviä yhteyttämisessä. Elämme planeetalla, jossa ympärillämme on kenties kymmenenmiljoonaa lajia, joista jokainen ilmaisee itsenäisesti vahvan harhan näennäisestä suunnittelusta. Kukin laji sopii hyvin erityiseen elämäntapaansa. (2)

 

Kun Dawkins ensimmäisessä kommentissa vetosi fossiiliaineiston puutteellisuuteen, voiko tätä näkökantaa käyttää argumenttina? Ei varmastikaan voi, koska maasta on kaivettu jo yli sata miljoonaa fossiilia. Jos tässä aineistossa ei ole havaittu asteittaista kehitystä, ei sitä varmastikaan esiinny siinäkään aineistossa, joka on vielä maan sisällä. Aiheeseen sopii hyvin Richard Owenin, Darwinin aikalaisen kommentti. Hän tunsi fossiiliaineiston paremmin kuin Darwin ja huomautti, että ainoa perusteemme ennustaa tulevaa on sen perusteella, mitä on jo tullut esille. Tämä kommentti on ajankohtainen myös nykypäivänä.

 

Kestävät ja hyödylliset johtopäätökset on tähän mennessä tosiaankin rakennettu ainoastaan omistetun tiedon varaan. Nyt meitä pyydetään hyväksymään olettamus vetoamalla tiedon puutteeseen. Geologisten aikakirjojen sanotaan olevan niin epätäydellisiä! Mutta mikä inhimillinen aikakirja ei olisi epätäydellinen? -- Mutta kun herra Darwin viitatessaan fossiilisten välimuotojen puutteeseen, jota hänen olettamuksensa edellyttää -- niiden lukemattomien välimuotojen puutteeseen, joka ”luonnonvalinnan teorian” mukaan olisi täytynyt olla olemassa jossakin maailman historian vaiheessa – kun herra Darwin äänekkäästi julistaa, mitä voi olla tai ei voi olla löydettävissä vielä esiin kaivettavista kerroksista, me vastaisimme, että ainoa perusteemme ennustaa tulevaa on sen perusteella, mitä on jo tullut esille -- Onko yhtäkään tapausta todistettu havaittujen tosiasioiden pohjalta tällaiseksi välimuodoksi? Olemme turhaan etsineet käytettävissä olevaa todistusaineistoa tällaisten esimerkkitapausten löytämiseksi. (3)

 

Entä lajimuutokset nykyaikana? Darwinin teorian julkaisusta on kulunut jo yli 150 vuotta, mutta onko kukaan nähnyt sinä aikana lajimuutosta, edes yhtä – sellaista jossa jokin peruslaji olisi muuttunut toiseksi? Jos niin olisi tapahtunut, olisi siitä varmasti kirjoitettu tiedelehdissä suurin otsikoin, mutta eikö tosiasia ole, ettei mitään sellaista ole havaittu?

   Eräs parhaista mittareista testata evoluutioteoriaa ovat olleet mutaatiokokeet banaanikärpäsillä ja bakteereilla, joita molempia on testattu vuosikymmenten ajan. Molemmat näistä lajeista lisääntyvät nopeasti, joten ne ovat olleet hyviä testaajien tarkoitukseen.

   Seuraava brittiläisen bakteriologian professorin, Alan Lintonin, kommentti viittaa kuitenkin siihen, miten kokeellinen todistusaineisto puuttuu edelleen. Bakteerit eivät ole muuttuneet toisiksi eliöiksi tai edes toisiksi bakteerilajeiksi.

 

Brittiläinen bakteriologi Alan Linton: Tieteentekijät hylkäävät teoriat, jotka osoitetaan epätosiksi. Tältä pohjalta Elredge väittää, ettei 150 vuoden jälkeen tiede ole onnistunut kumoamaan evoluutioteoriaa ja siksi ”evoluutioteoria on voittanut. Toisin sanoen, evoluutioteoria lepää sen varassa, ettei tiede ole osoittanut teoriaa vääräksi. Hän uskoo, että evoluutioteoria voidaan testata tieteellisesti.

   Mutta missä on kokeellinen todistusaineisto? Tieteellisessä kirjallisuudessa ei ole mitään todistusaineistoa siitä, että yksi laji olisi kehittynyt toisesta lajista. Bakteerit ovat kaikkein yksinkertaisimpia esimerkkejä itsenäisestä elämästä ja ne sopivat ihanteellisen hyvin tällaiseen tutkimukseen. Yhden sukupolven elinikä on 20 – 30 minuuttia. Populaatio saavutetaan 18 tunnissa. Kuitenkaan bakteriologian 150 vuoden historia ei tarjoa mitään todistusaineistoa siitä, että yksi bakteerilaji olisi muuttunut toiseksi lajiksi huolimatta siitä, että populaatio on altistettu voimakkaille kemiallisille ja fysikaalisille mutageeneille ja että ainoastaan bakteereilla on kromosomien ulkopuolisia DNA-molekyylejä (plasmideja), jotka voivat siirtyä bakteerisuvusta toiseen. Koska ei ole mitään todistusaineistoa lajimuutoksista yksisoluisen elämän kaikkein yksinkertaisimmissa muodoissa, ei ole hämmästyttävää, ettei ole mitään todistusaineistoa evoluutiosta esitumallisista aitotumallisiksi soluiksi, puhumattakaan korkeampien monisoluisten organismien välisistä lajimuutoksista. (4)

 

Tunnettu perinnöllisyystieteilijä Richard Goldschmidt huomasi saman asian testattuaan banaanikärpäsiä. Muutokset mutaatiokokeissa olivat liian pieniä uusien lajien syntymistä ajatellen. Hänestä kerrotaan:

 

Tarkkailtuaan useiden vuosien ajan banaanikärpäsissä ilmenneitä mutaatioita Goldschmidt vaipui epätoivoon. Hän valitti, että muutokset olivat niin toivottoman pieniä, että vaikka tuhat mutaatiota yhtyisi yhdessä yksilössä, ei silti olisi syntynyt uutta lajia. (5)

 

Toiset kommentit jatkavat samasta aiheesta. Uusien elinten, rakenteiden ja informaation synty on elinehto sille, että evoluutioteoria (alkusolusta-ihmiseksi) pitää paikkansa, mutta tutkijat kiistävät, että sellaista olisi havaittu. Sen sijaan havainnot sopivat paremmin luomismalliin, jossa kasvit ja eläimet olivat alusta alkaen valmiiksi kehittyneitä – asia jota tukee myös ns. kambrikauden räjähdys eli havainto siitä, ettei ns. kambrikauden eliöiden alapuolella ole niitä edeltäviä yksinkertaisempia muotoja (Katso aikaisempi Dawkinsin kommentti!).

 

Jean Rostand: Onko siis todella varmaa, kuten uusdarvinistit väittävät, että kehityksen ongelma on… ratkaistu…? Henkilökohtaisesti en usko sitä ja monien muiden tavoin minun on ehdottomasti esitettävä joitakin kuluneita huomautuksia uusdarvinismia vastaan…

   Tuntemamme mutaatiot, joiden ajatellaan olevan vastuussa elollisen maailman luomisesta, ovat yleensä joko elimen menetyksiä, häviämisiä (pigmentin menetys, lisäkkeen menetys) tai olemassa olevien elinten kahdentumisia. Missään tapauksessa ne eivät koskaan tuota mitään todella uutta tai omaperäistä orgaaniseen järjestelmään, mitään sellaista, mitä voitaisiin pitää uuden elimen perustana tai uudenlaisen toiminnon alkuunpanona. (6)

 

Steven M. Stanley: Tunnetusta fossiiliaineistosta ei löydy yhtään esimerkkiä, missä lajille olisi kehittymässä tärkeä uusi rakenteellinen piirre (7)

 

Robert E. D. Clark: Vaikka meidän aikanamme onkin tutkittu monia tuhansia muuttumia, ei ole tavattu yhtään selvää tapausta, jossa muuttuma olisi tehnyt eläimen monimutkaisemmaksi, synnyttänyt uuden rakennepiirteen tai edes aiheuttanut syvällekäyvän uuden sopeutumisen. (8)

 

Entä ihmisen kehitys? Edellä tuotiin esille, miten fossiileissa ja nykyluonnossa ei ole havaittavissa asteittaista kehitystä eikä lajimuutoksia. Todistusaineisto ei tue millään tavalla alkusolusta-ihmiseksi-teoriaa, vaan viittaa siihen, että lajit ovat alusta alkaen olleet valmiita ja toisistaan erillisiä kuten luomismallissa edellytetään. Tai jos joku ei tätä hyväksy, tulisi hänen osoittaa konkreettisia esimerkkejä lajimuutoksista ja asteittaisesta kehityksestä – asia, jonka useat tunnetut paleontologit ovat kuitenkin kieltäneet.

   Entä sitten ihmisen kehitys? Jos evoluutioteoria ja siihen liittyvä asteittainen kehitys ei pidä paikkaansa, voidaan silloin kyseenalaistaa myös ihmisen kehitys. Sillä jos ei ole ollut muun luomakunnan kehitystä, on epätodennäköistä, että ihminen on kehittynyt yksinkertaisemmista muodoista. Miksi ihminen muodostaisi poikkeuksen?

   Kaikesta huolimatta evolutionistit eivät usko tällä tavoin. He olettavat ihmisen kehittyneen apinankaltaisista ja alkukantaisista esi-isistä. Aikaa tähän on arveltu kuluneen muutama miljoonaa vuotta, kun taas kehityksen yksinkertaisesta alkusolusta uskotaan alkaneen jo satoja miljoonia vuosia sitten. Tässä aiheessa kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin:

 

Polveutumissuhde. Kun evoluutioteoria 1800-luvulla voitti alaa, oli siinä tärkeä osuus Ernst Haeckelilla, jonka kirjoja levitettiin jopa enemmän kuin Darwinin Lajien synty-kirjaa. Haeckel on tullut tunnetuksi erityisesti väärennetyistä sikiökuvistaan, jotka ovat esiintyneet biologian kirjoissa vuosikymmenten ajan. Esim. Darwin piti näitä kuvia vahvimpana todisteena teorialleen. Sen hän myönsi eräässä kirjeessään Asa Graylle.

    Kuitenkin jo Haeckelin elinaikana nämä kuvat todettiin väärennökseksi ja Haeckel joutui myöntämään petoksensa. Esim. tunnettu englantilainen sikiötutkija Michael Richardson totesi Science-lehdessä (277, 1997, ss. 1435) näistä kuvista:

Tämä on osoittautumassa erääksi biologian kuuluisimmista väärennöksistä.

Haeckel on tullut tunnetuksi myös siitä, että hän laati ensimmäisen evoluutiopuun, joka alkoi monera-alkulimasta ja päätyi lopulta apinoihin ja ihmiseen. Tämä Haeckelin piirtämä puu on koristanut biologian kirjoja samalla tavalla kuin hänen piirtämänsä sikiökuvat. Haeckelin jälkeen on piirretty myös muita evoluutiopuita eliökunnan ja ihmisen oletetusta kehityksestä.

   Voidaanko sitten piirtää luotettavia sukupuita eliökunnan ja ihmisen kehityksestä? Tähän evolutionistit saattavat vastata ”kyllä”, mutta oikea vastaus on ”ei”. Syy on yksinkertainen, koska jälkikäteen on mahdotonta tietää eri eliöiden sukulaisuus- ja polveutumissuhteita. Eliöt voidaan kyllä järjestää jonkinlaiseen kehitysopilliseen järjestykseen, jonka ihminen on keksinyt omassa päässään, mutta jälkikäteen polveutumissuhteita on mahdoton tietää. Tunnettu tohtori Meave Leakey on todennut: ”Ei ehkä ole koskaan mahdollista sanoa tarkasti, mikä kehittyi miksikin.” (9)

   Lisäksi kannattaa vielä muistaa, että fossiileissa ei ole havaittavissa asteittaista kehitystä, kuten Richard Dawkins ja useat eturivin paleontologit ovat myöntäneet. Niinpä jos ei ole asteittaista kehitystä, voidaan kyseenalaistaa myös evoluutiopuut ja ihmisen sukupuut. Miten ne voivat pitää paikkansa ilman asteittaista kehitystä?

 

Nykyihmisen fossiileja vanhoissa kerrostumissa. Kuten todettiin, on ihmisistä piirretty sukupuita niin, että fossiileja on laitettu kehitysopilliseen aikajärjestykseen. Yleensä ihmisen kehityshistoriassa, nimenomaan sen loppuvaiheessa, on nähty seuraavanlainen kehityslinja:

 Ardipithecus Ramidus (Etiopian ihminen) eli Ardi / 4,5 – 3,8 miljoonaa vuotta sitten

Australopithecus eli Etelänapina / 4,2 – 2,0 miljoonaa vuotta sitten

 

Homo Habilis eli Kätevä ihminen / 2,0 – 1,5 miljoonaa vuotta sitten

 

Homo Erectus eli Pystyihminen / 1,5 miljoonaa – 40 000 vuotta sitten

 

Neandertalin ihminen / 200 000 – 30 000 vuotta sitten

 

Homo Sapiens eli nykyihminen / alle 20 000 vuotta sitten

 

Eräs seikka, joka asettaa kyseenalaiseksi teorian ihmisen polveutumisesta alemmista olennoista, on kuitenkin se, että nykyihmisen jäännöksiä löytyy säännöllisesti yhtä vanhoista, mutta myös vanhemmista kerrostumista kuin fossiilisten jäännösten - niiden on siten täytynyt olla vähintään yhtä vanhoja kuin "fossiiliset esi-isänsä". Mm. seuraavanlaisia löytöjä on tehty:

 

• Selvästi nykyihmiselle kuuluvia fossiileja on löydetty kallioiden sisältä ja hiilikerrostumista (Glashouver, W.J.J., So entstand die Welt, Hänssler, 1980, ss. 115-6; Bowden, M., Ape-men-Fact or Fallacy? Sovereign Publications, 1981; Barnes, F.A., The Case of the Bones in Stone, Desert/February, 1975, p. 36-39). Myös ihmiselle kuuluvia tavaroita kuten patoja on löydetty hiilikerrostumista sekä jalanjälkiä yhtä vanhoista kerrostumista. Löydöt tarkoittavat sitä, että nykyihmisen olisi täytynyt elää jo hiilikaudella, parisataa miljoonaa vuotta ennen dinosauruksia. Myös liitukautisista kerrostumista on löydetty ihmiselle kuuluvia tavaroita ja fossiileja. Kehitysopillisen näkemyksen mukaan dinosaurukset elivät liitukaudella. 

 

• Eräs tunnettu löytö on Lady Guadeloupe. Tämän henkilön luut löydettiin kivikerroksesta, jolle kehitysoppineiden ikätaulukon mukaan saatiin 28 miljoonan vuoden ikä. Kun luita tutkittiin tarkemmin, havaittiin niiden muistuttavan nykynaisen luita, joten varmasti kyseessä on tavallinen nykyihminen. Sen täytyy olla vähintään yhtä vanha tai jopa ”miljoonia vuosia” vanhempi (evoluutioaikataulun mukaan) kuin sen ensimmäiset esi-isät.

 

Ns. Calaveras-kallo löydettiin Amerikasta 25 miljoonan vuoden ikäiseksi luokitellusta kivikerroksesta. Se muistutti nykyihmisen kalloa. Lisäksi sen alapuolelta löydettiin nykyihmiselle kuuluvia astioita ja työvälineitä.

 

• Tunnetuin Homo erectus-muoto on ollut Jaavan ihminen, jonka Eugene Dubois löysi jo 1800-luvulla. Tiedossa kuitenkin on, että Dubois löysi samasta kerrostumasta myös selvät nykyihmisen jäänteet – ns. Wadjakin ihmisen – löytö, jota hän salasi 30 vuotta. Mutta miksi hän salasi tätä löytöä? Syy on yksinkertainen: hän halusi varmistua siitä, että hänen Jaavan ihmisensä vakiinnuttaa tärkeän aseman ihmisen esi-isänä. Hän ei halunnut antaa arvostelijoilleen sitä mahdollisuutta, että he voisivat osoittaa hänen Jaavan ihmisensä olevan korkeintaan yhtä vanha kuin nykyihminen.

   Toinen mielenkiintoinen seikka liittyen Duboisin Jaavan ihmiseen oli hammaslöytö, joka tehtiin lähellä Duboisin kaivauspaikkaa. Kyseessä oli aivan ilmeisesti nykyihmisen hammas, mutta se löytyi vanhemmasta kerrostumasta kuin Duboisin oma löytö. George Grant MacCurdy kirjoitti aiheesta v. 1924

 

Vuosien 1907-1908 Selenkan tutkimusretkikunta… löysi hampaan, jonka Walkhoff sanoi ehdottomasti kuuluneen ihmiselle. Se on kolmas alempi poskihammas viereisen joen rantapenkasta kerrostumista, jotka ovat vanhempia (plioseenista) kuin ne mistä Pithecanthropus erectus löydettiin. Jos tämä hammas osoittautuu ihmisen hampaaksi, ei Pithecanthropusta enää voi pitää ihmisen edeltäjänä. (10)

 

• Tunnettuja löytöjä ovat Laetolin jalanjäljet ja Kanapoista löytynyt olkaluun kappale. Ne löytyivät 3,7 ja 4,4 miljoonaa vuotta vanhoista kerrostumista – eli ajalta pari miljoonaa vuotta ennen nykyihmistä ja ajanjaksona, jolloin ihmisen varhaisen esi-isän, Australopithecuksen (Etelänapina), oletetaan eläneen maan päällä.

   Ensinnäkin Laetolin jalanjäljet, jotka löydettiin 3,7 miljoonaa vuotta vanhasta kerrostumasta. Ne vastaavat muodoltaan ja kooltaan täysin nykyihmisen jalanjälkiä. Esim. Mary Leakey totesi, että jalanjäljet ovat ”hämmästyttävän samanlaiset kuin nykyihmisen” (11) Samoin Russell H. Tuttle, joka teki tarkan tutkimuksen jalanjäljistä, totesi, ettei niitä voi erottaa nykyihmisen jalanjäljistä:

 

Havaittavissa olevien piirteiden perusteella Laetoli G:n jälkiä ei voi erottaa paljasjaloin elävien ihmisten (Homo sapiens) jäljistä. (12)

 

Toinen esimerkki on olkaluun kappale Kanapoista ja jonka ikä määriteltiin 4,4 miljoonaa vuotta vanhaksi. Tämä fossiili muistutti kuitenkin täysin samanlaista olkaluun kappaletta kuin joka löytyy nykyihmisessä. Marvin L. Lubenow selostaa tätä löytöä:

 

Anatomisesti modernin Homo sapiensin kaltaisten fossiilien kaavion alaosassa on vanha tuttumme, Kanapoi KP271. Käsittelimme olkaluuta luvussa 5. William Howellsilla oli sama ongelma tämän fossiilin kanssa kuin Russell Tuttlella Laetolin jalanjälkien kanssa. Evoluution mukaan se oli liian vanha kuuluakseen ihmiselle. Lainaan vielä kerran Howellsia:

 

Olkaluun palanen Kanapoista, jonka ikä on noin 4,4 miljoonaa vuotta, ei ole erotettavissa morfologisesti ihmisestä (Homo sapiens) eikä eroja todettu Pattersonin ja minun tekemässä monimuuttuja-analyysissä vuonna 1967 (eikä muiden tekemissä myöhäisemmissä tutkimuksissa). Ehdotimme, että se saattaa edustaa etelänapinaa, koska siihen aikaan luokittelu ihmiseksi (Homo) vaikutti idioottimaiselta vaikkakin tämä vaihtoehto olisi ollut oikea ilman aikaelementtiä. (13)

 

Evolutionistit kieltäytyvät kutsumasta hyvin vanhoja fossiileja niiden oikeilla nimillä. Syynä on evoluutioteorian suojelu. On ilmeistä, ettemme ole tekemisissä tieteen kanssa, vaan paremminkin elohopeaa muistuttavan aineen. Voisimme kuvata evolutionistien menetelmiä monilla tavoilla, mutta äidilläni, joka ei katsonut asioita läpi sormiensa, oli sille selkeä nimi. (14)

  

Mistä sitten johtuu, ettei edellisen kaltaisia löytöjä ole hyväksytty ihmisen sukupuuhun, vaikka niiden pitäisi olla moninkertaisesti vanhempia kuin fossiloituneet esi-isänsä? Miksi ne on hylätty?

   Vastaus on, etteivät ne ole sopineet oletettuun ihmisen sukupuuhun ja siksi ne on siirretty epävarmoina syrjään. Jos ne hyväksyttäisiin, asettaisi se kyseenalaiseksi koko ihmisen polveutumisen alemmista olennoista. Rehellisesti sanottuna kyse on uskosta kehitysoppiin ja ihmisen kehitykseen, vaikka havainnot eivät sitä edes tukisi.

   Seuraavat lainaukset kertovat lisää asiasta. Tunnetut tutkijat myöntävät, miten selvästi nykyihmiselle kuuluvia jäänteitä on toistuvasti löydetty vanhoista kerrostumista, mutta ne on hylätty, koska ne ovat olleet laadultaan liian nykyaikaisia. Samanlaisia löytöjä on tehty kymmenittäin:

 

Arthur Keith: ”Jos ihmisjäännöksiä löydettiin vanhemmista pleistoseenisista kerrostumista, ja ne osoittautuivat kooltaan ja muodoltaan nykyaikaisiksi, ne hylättiin epäaitoina antiikkiesineinä, olipa niiden fossiloitumisaste mikä hyvänsä. Mutta jos jäännökset osoittautuivat laadultaan epänykyaikaisiksi, ne hyväksyttiin aidosti vanhoiksi, vaikkapa ne olisivat olleet epätäydellisestikin fossilisoituneita.” (15)

 

L.B.S. Leakey: ”Minulla ei ole vähäisintäkään epäilystä siitä, että ihmisjäännöksiä, jotka kuuluvat näihin [Acheul- ja Chelles] kulttuureihin, on löydetty monta kertaa... mutta niitä ei ole joko tunnettu sellaisiksi tai ne on hylätty, koska ne ovat olleet Homo sapiens-tyyppiä, ja sen johdosta ei niitä ole oikeutettu vaatimaan itselleen korkeaa ikää. (16)

 

R.S Lull: …Sellaisia luurankojäännöksiä on tullut esille yhä uudelleen… Ei mikään niistä, vaikka ne täyttävätkin kaikki muut korkean iän vaatimukset – hautaantuminen vanhoihin kerrostumiin, niiden seurassa tavatut eläinjäännökset, sama fossiloitumisaste jne. – riitä tyydyttämään fyysillisen antropologian vaatimuksia, sillä millään niistä ei ole sellaisia ruumiin piirteitä, joita ei olisi Amerikan intiaaneilla nykyään.” (17)

 

Fossiilien ikävertailussa on siis mahdoton havaita mitään polveutumista oletetussa evoluution järjestyksessä (1. Australopithecus, 2. Homo habilis, 3. Homo erectus, 4. Neandertalilainen, 5. Homo Sapiens). Sen sijaan useat löydöt osoittavat, että kaikki nämä ryhmät ovat todellisuudessa eläneet samanaikaisesti maan päällä; vieläpä niin että selvästi nykyihmiselle kuuluvia fossiileja on löydetty vanhoista kerrostumista paljon enemmän kuin sen oletettujen esi-isien fossiileja. Se sulkee selvääkin selvemmin pois kehityksen, ja osoittaa ettei sitä ole koskaan tapahtunut.

   Seuraava lainaus kertoo samasta asiasta. Se osoittaa, miten mahdotonta on osoittaa ihmisen kehitystä ja miten kaikki muodot esiintyvät ilman mitään määrättyä kehitysopillista järjestystä. Siinä opettaja antoi oppilailleen tehtäväksi ottaa selvää kaikkein tärkeimmistä fossiileista sekä niiden luokittelusta ja iästä, jonka evolutionistit olivat niille antaneet. Jokaisen työn piti sisältää vähintään viisi dokumentoitua lähdeviittausta. Yhteenvedossa kerrotaan:

 

Koska tunnen ihmisen evoluutiota käsittelevän kirjallisuuden hyvin, antamani tehtävän lopputulokset olivat melko odotettuja. Noin kolmen viikon kuluttua useita opiskelijoita tuli luokseni valittaen, etteivät he löydä yksimielisyyttä – koskien joko jonkin fossiilin ikää tai luokitusta – erilaisten evolutionististen lähteiden välillä. Monet 1900-luvun alkupuoliskolla tehtyjen fossiililöydösten iät ovat hyvin kyseenalaisia. Siitä huolimatta monet näistä fossiileista muodostavat ihmisen evoluution selkärangan. Olisin voinut kertoa tämän opiskelijoille luennollakin, mutta sillä ei ollut samanlaista vaikutusta heihin kuin heidän omalla tutkimuksellaan.

   …Vihdoin tuli kurssimme ”Fossiilipäivä”. Opiskelijat jakoivat kirjalliset raporttinsa luokkatovereilleen ja asettivat fossiilinsa kaavioon, noudattaen evolutionistien niille antamia ikiä ja luokituksia. Kun palaset pikkuhiljaa loksahtivat paikalleen, ymmärsivät opiskelijat yhä selkeämmin, etteivät fossiilit todistaneetkaan vääjäämättä ihmisen evoluution puolesta.

   Jos ihmisen evoluutio olisi totta, sijoittuisivat fossiilit aikajanalle alkaen etelänapinasta jonkin Homo Habilis-muodon, Homo erectuksen, varhaisen Homo sapiens-muodon kautta lopulta moderniin Homo sapiensiin (siis suuriin ja kauniisiin meikäläisiin). Sen sijaan fossiilit sijoittuvat sinne tänne ilman mitään määrättyä kehitysopillista järjestystä. Vaikka opiskelijat käyttivät evolutionistien omiakin ajoituksia ja luokitteluja, heille selvisi fossiiliaineiston pikemminkin kumoavan ihmisen evoluution. Mikään pitämäni luento tai luentosarja ei olisi ollut yhtä vakuuttava kuin tutkimus, jonka opiskelijat itse tekivät. Millään mitä olisin sanonut, ei olisi ollut niin suurta vaikutusta opiskelijoihin kuin karulla totuudella itse ihmisen fossiiliaineistosta.

   Kun kerron ihmisille tästä projektista, ovat jotkut heistä kauhuissaan: ”Etkö ota aika suurta riskiä? Entä jos se ei toimi niin kuin olet ajatellut? Eikö se saattaisi sinua professorina noloon tilanteeseen?” Huolimatta epäselvyyksistä, joita joidenkin fossiilien kohdalla esiintyy, on fossiileja yhteensä kuitenkin niin paljon, että tulos on aina selvä. Projekti toimii aina! Epäselvyyksillä on vain vähän vaikutusta tulokseen. Ratkaisu on siinä, että pyrkii selvittämään kaikki löydetyt ihmisfossiilit eikä vain niitä, jotka evolutionistit valikoiden poimivat todisteeksi ihmisen evoluutiosta. Sen vuoksi harvoin (jos koskaan) löydät täydellistä fossiililuetteloa ihmisen evoluutiota käsittelevistä kirjoista. (18)

 

Homo erectus-fossiilien ikä. Edellä tuotiin esille, miten Sapiens-tyyppiset fossiilit ovat ilmestyneet fossiiliaineistoon ennen etelänapinoita (Australopithecus) ja eläneet niiden kanssa samanaikaisesti läpi koko niiden historian. Tämän pitäisi osoittaa, ettei etelänapina voi olla ihmisen esi-isä. Etelänapinoiden asiantuntija Charles Dynard on todennut, että ”suku Homo voi itse asiassa olla niin vanha, että se on täysin suvun Australopithecus aikalainen, joten se poistaa viimeksi mainitulta suoran paikan ihmisten suvussa”. (19)

   Lisäksi jos nykyihminen, Homo sapiens, on vähintään yhtä vanha kuin etelänapinat, tarkoittaa se sitä, että nykyihminen on ollut kauemmin maan päällä kuin etelänapinoiden jälkeiset muodot: Homo habilis, Homo erectus, Neandertalin ihminen. Nykyihmisen oletetut esi-isät eivät voi olla Sapiens-muotoa vanhempia, pikemminkin päinvastoin. Tähän johtopäätökseen tulee, jos otetaan huomioon kaikki löydöt ja vaikka niissä käytetään evolutionistien omia ajoituksia ja ikiä.

  Eräs osoitus siitä, ettei ihmisen kehityspuu voi pitää paikkaansa, ovat myös Homo erectukseen liittyvät löydöt. Jotkut niistä ovat liian vanhoja, toiset liian nuoria.

   Ensinnäkin vanhat löydöt. Evoluutiokäsityksen mukaan Homo erectus ilmaantui maan päälle 1,5 miljoonaa vuotta sitten. Kuitenkin Marvin L. Lubenow totesi jo 2000-luvun alkupuolella Homo erectus-löydöistä, että ”nykyisin on ainakin … 32 löytöä, jotka ajoitetaan vanhemmiksi kuin 1,5 miljoonaa vuotta.” (20) Toisin sanoen, jos käytetään evolutionistien omia ikäluokituksia, on Homo erectus elänyt vähintään yhtä kauan kuin sen oletettu esi-isä Homo Habilis (luokka, joka kuitenkin on epäselvä). Tämä osoittaa, ettei Homo erectus ole voinut periytyä Homo habiliksesta.

   Toinen ongelma ovat liian nuoret Homo erectus-fossiilit. On löydetty kymmeniä Homo erectus-fossiileja, jotka viittaavat nuoreen ikään; mikä tarkoittaa, että ne ovat eläneet samanaikaisesti nykyihmisen kanssa. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, koska evoluutiokäsityksen mukaan Homo erectus ilmaantui maan päälle yli miljoona vuotta ennen nykyihmistä ja hävisi maan päältä ennen nykyihmisen ilmaantumista.

   Marvin L. Lubenow tuo tämän ongelman esille. On kyseenalaista laittaa eri muotoja (1. Australopithecus, 2. Homo habilis, 3. Homo erectus, 4. Neandertalilainen, 5. Homo Sapiens) aikajärjestykseen, jos löydöt viittaavat niiden eläneen samanaikaisesti maan päällä, vieläpä lähimenneisyydessä. Esim. ns. Cossack-kallo, joka löydettiin Australiasta, viittaa siihen, että Homo erectus saattoi elää maan päällä vain muutama sata tai enintään 6500 vuotta sitten.

 

On olemassa ainakin 78 Homo erectuksen fossiilia, jotka ajoitetaan alle 30 000 vuoden ikäisiksi nuorimman ollessa 6000 vuotta vanha. Koska Raamatun näkökulmasta Homo erectus ja nykyihminen voisivat lisääntyä keskenään, aikaa olisi edetä Homo erectus -morfologiasta nykyihmisen morfologiaan luonnollisen geneettisen rekombinaation kautta. Vain 6000 vuotta ei sen sijaan riitä kehittämään Homo erectuksesta nykyihmistä evoluution mekanismeilla. Siksi evolutionistien täytyy unohtaa nämä fossiilit, kiistää ajoitustulokset, kiistää morfologia ja väittää kyseessä olleen Homo sapiensin. Väittää voi myös, että kyseessä oli sukupuuttoon johtanut evoluution takapiha. Nuo 78 Homo erectuksen fossiiliyksilöä eivät silti katoa mihinkään. (21)

 

Löytöihin liittyviä ongelmia. Jos lukee evoluutiokirjallisuutta, huomaa, ettei niissä paljoakaan puututa evoluutioteorian ongelmiin. On normaalia, että osoitetaan varmoja päätelmiä elämän alkamisesta itsestään ja miten yksinkertainen alkusolu muuttui yhä mutkikkaammiksi elämän muodoiksi. Samoin voidaan esittää varmoja päätelmiä tapahtumista miljoonia vuosia sitten ja millainen ilmasto vallitsi jonakin tiettynä ajankohtana. Ei oteta huomioon, että tällaisia asioita on vaikeaa, jopa mahdotonta todistaa jälkikäteen. Tehdään suuria johtopäätöksiä melko kyseenalaisen aineiston perusteella.

   Samanlaisia ongelmia liittyy ihmisen sukupuuhun ja maasta tehtyihin löytöihin. Monilla on mielikuva, että löydöt ovat täydellisiä luurankoja ja että löydöt todistavat aukottomasti ihmisen kehityksen, mutta tämä mielikuva on kaukana todellisuudesta. Todellisuudessa löydöt ovat hauraita luita sieltä ja täältä, ja tutkijat saattavat kiistellä kunkin löydön merkityksestä. Mm. seuraavat ongelmat ovat yleisiä:

 

Kuuluvatko luut yhteen? Kuten todettiin, eivät löydöt ole kokonaisia luurankoja, joissa on kaikki osat tallella. Sen sijaan kyseessä saattaa olla yksittäinen hammas, leukaluu, olkaluu, kallon osa tai joku myy yksittäinen luu. Tai sitten luut voivat olla pieninä sirpaleina, kaukana toisistaan ja mukana saattaa olla useiden eri eläinlajien luita. Tämä on arkipäivää löytöpaikoilla. Kuvaava asialle on, että ns. Turkanan poika, 160 cm pitkä, n. 12-vuotias poika, jonka monet myöntävät muistuttaneen täysin nykyihmistä, oli ensimmäinen Homo erectus-fossiili, jossa kallo ja muu luuranko kuuluivat kiistattomasti yhteen. Tunnettu fossiilitutkija Richard Leakey on kuvannut, millaisiin ongelmiin törmätään fossiilien etsinnässä:

 

Evolutiivisten yhteyksien päätteleminen hajanaisista luunsirpaleista on paljon vaikeampaa kuin useimmat tajuavat, ja monet ansat vaativat varomattomia…suurin osa löydetyistä fossiileista on vain pieniä sirpaleita: kappale kalloa, poskiluu, kappale kyynärluuta ja hampaita. Lajin tunnistaminen tällaisen niukan aineiston perusteella ei ole helppo tehtävä – joskus se on mahdotonta. Epävarmuuden vuoksi tutkijat ovat eri mieltä sekä lajien määrästä että niiden välisistä sukulaisuussuhteista. Tämä… biologian osa-alue on yksi riitaisimmista tutkimusaloista. (22)

 

Jotta asia tulisi selväksi, käsittelemme muutamia tunnetuimpia fossiililöytöjä. Nämä esimerkit osoittavat, miten puutteellisia löydöt ovat ja miten luut eivät ehkä lainkaan kuulu toistensa kanssa yhteen (sama yksilö) tai edes samaan lajiin:

 

 Ardi on eräs esimerkki löydöistä. Se kerättiin 17 eri paikasta ja yli puolentoista kilometrin matkalta. Löydettyjen jäänteiden lähellä oli myös muiden selkärankaisten lajien luita, luun osia, hampaita ja hampaiden siruja, joten sekaantumisen mahdollisuus on huomattava. Vielä ongelmallisempaa on, että melkein jokainen löydetty luu oli murskaantunut ja vaarassa hajota hienoksi pölyksi. Seuraavat lainaukset kertovat aiheesta lisää:

 

 Vihdoin vuonna 2009 selvisi, että tutkijat olivat kaivaneet 1994-1995 esiin suuren joukon fossiilisia luunkappaleita ja -sirpaleita, joista he pystyivät rekonstruoimaan suurimman osan aikuisen Ardipithecuksen luustosta. Ongelmana oli se, että melkein jokainen löydetty luu oli murskautunut. Tutkimusryhmää johtanut Tim White sanoi kallon fossiilin muistuttaneen moottoritiellä autojen alle litistyneen eläimen jäännöksiä. Kaiken lisäksi luunsirpaleita ympäröi erittäin tiukaksi pakkautunut savi. Kun fossiileja yritti irrottaa savesta, ne hajosivat hienoksi pölyksi. Tutkijoiden piti kostuttaa ja vahvistaa jokaisen luunsirpaleen fossiili erikseen.

   … Samasta paikasta on löytynyt kaikkiaan yli 6000 fossiilia, jotka ovat peräisin eri selkärankaislajeista: luita, luunosia ja -sirpaleita, hampaita ja hampaan siruja. (23)

 

Löydetty aineisto käsitti 125 luunpalasta, jotka oli käsin haravoitu Awash-joen keskijuoksun alueelta. Ensin löytyi (1992) lapsen leukaluu, hammas ja muutamia luunkappaleita. Kaksi vuotta myöhemmin eräs etsijöistä löysi luunkappaleen kivenheiton päästä paikasta, josta oli löytynyt hampaita. Tutkijat liikkuivat kontaten ja ryömien vierekkäin etsien lisää. Eläimet olivat sotkeneet alueen tallaten luut kappaleiksi. Sattumalta alueen reunalta löytyi sääriluun osa sekä murskautuneen kallon ja lantion osia. Luunsiruja löytyi useiden metrien alueelta. Osia löytyi jopa 1,5 km:n päässä toisistaan ja osa niistä kuului noin 35 eri yksilölle. Jotkut luun kappaleista oli upotettava kipsiin. Ne olivat liian hauraita muuten käsiteltäväksi. (24)

 

Lucy. Yksi tunnetuimmista ja parhaiten säilyneistä fossiileista on Australopithecus-ryhmään kuuluva Lucy. On arvioitu, että sen luustosta on kerätty talteen noin 40 %. Kuitenkin myös Lucy on koottu lukuisista luunkappaleista. Luuranko oli pahoin pirstoutunut ja osat levinneet laajalle alueelle, joten ei voi pitää täysin varmana, että luut kuuluvat samaan yksilöön. Jotkut fossiilitutkijat ovat pitäneet Lucyn ryhmää Australopithecus Afarensis sekoituksena useammista lajeista.

 

Homo habilikseen eli Kätevä ihmiseen liittyvät löydöt ovat erittäin puutteellisia koostuen vain muutamasta luunpalasesta. Edes sen kokoa ei ole pystytty arvioimaan luotettavasti. Osoituksena löytöjen puutteellisuudesta on se, että useat tutkijat eivät pidä Homo habilista aitona luokkana, vaan ajattelevat sen olevan sekoitus eri luokista.

 

Vuonna 1964 Louis Leakey, Phillip Tobias (Witwaterstandin yliopsto, Etelä-Afrikka) ja John Napier (Lontoon yliopisto) julkistivat Nature-lehdessä uuden ihmisen esi-isän, Homo Habiliksen

   Fossiilit olivat alusta lähtien kovan kiistan kohteena. Jotkut ajattelivat, että ne olivat vain etelänapinoiden ja Homo erectus-fossiilien sekoituksia, joten ne eivät muodostaneet omaa luokkaa. Jopa myönteisesti uuteen luokkaan suhtautuneet tiedostivat fossiilien olevan sekoitus nuorten ja aikuisten fossiileista. Nuorien yksilöiden materiaalia on hyvin vaikeaa arvioida, koska luut muuttuvat paljon aikuistuessa.

   …Oli siis vahvaa näyttöä siitä, ettei Homo habilis-luokka ollut aito, vaan koostui kahden tai mahdollisesti kolmen erillisen luokan sekoituksesta. Yksi tai useampi luokista olisi ollut yhtä pieni kuin Lucy ja toinen hieman isompi. Tämän löydön olisi pitänyt poistaa luokka Homo habilis etelänapinoiden ja Homo erectuksen välimuodon paikalta. (25)

 

Homo rudolfensis eli kallo KNM-ER 1470 sisällytettiin alun perin Homo habilis-luokkaan, mutta nyt sitä pidetään erillisenä ryhmänä. Tämän kallon osat olivat hajonneet sadoiksi luunsiruiksi ja siitä puuttui merkittäviä osia kuten hampaat, alaleuka ja poskiluut. Monet ovat kyseenalaistaneet kallon 1470 rekonstruktion. Tieteiskirjailija Roger Lewin kertoo aiheesta lisää:

 

Eräs epävarmuustekijä oli kulma, jolla kasvo-osa liittyi kalloon. Alan Walker muistaa tilanteen, jossa hän, Michael Day ja Richard Leakey tutkivat kallon kahta osaa: ”Saatoit pitää yläleuanluuta (maxilla) edempänä ja muodostaa pitkänomaiset kasvot tai saatoit sijoittaa sen sisemmäksi, jolloin kasvoista tuli lyhyemmät”, hän muistelee. ”Se, kuinka pidit sitä, riippuu ennakko-oletuksistasi. Oli mielenkiintoista seurata, mitä ihmiset sillä tekivät.” Leakey muistaa myös tapauksen: ”Kyllä, jos pidit sitä tietyllä tavalla, tietyssä asennossa, se näytti yhdeltä vaihtoehdolta (ihminen), jos pidit toisella tavalla, se näytti joltakin muulta (etelänapina).” (26)

 

Jaavan ihminen. Yksi tunnetuimmista fossiileista on Jaavan ihminen, joka löydettiin jo 1800-luvun loppupuolella. Esim. tietosanakirja Encyclopedia Britannica (osa 14, s. 763) totesi sen olevan ”löytö, joka luo eniten valoa kehitystapahtumaan”. Toiseksi tärkeimpänä löytönä se mainitsi Pildtownin ihmisen, joka myöhemmin todettiin väärennökseksi.

   Mitä sitten tulee Jaavan ihmiseen liittyviin löytöihin, ei siitä ole löydetty mitään yhtenäistä kokonaisuutta, vaan muutamat löydetyt osat ovat kaikki sijainneet erillään toisistaan. Löydetyt osat, joita olivat pääkallon kappale, 3 hammasta ja vasen reisiluu, sijaitsivat toisistaan parhaimmillaan 15 metrin päässä, ja kuudes osa, osa alaleukaa, löydettiin saaren toiselta puolelta noin 40 km:n päässä muista osista! Lisäksi ensimmäisen löytöpaikan alueelta löydettiin noin 27 muun eri eläimen jäänteitä!

   Hyvä kysymys on, miten tieteellistä on kerätä yhteen luunsiruja, jotka sijaitsevat 15 metrin päässä toisistaan, muiden luiden keskellä, sekä lisätä niihin 40 km:n päässä oleva luunkappale, ja väittää niiden kuuluneen yhteen? Kukaan ei voi tietää niiden kaikkien olevan peräisin samasta olennosta. Berliiniläinen professori Virchow on ottanut esille löytöihin liittyvän ongelman:

 

Kerrassaan mikään ei todista näiden luiden olleen saman eläimen osia. (27)

 

Tutkimuskohteet kaukana. Jos mennään reilut sata vuotta taaksepäin, oli silloin kolme tunnettua fossiilia:

 • Neandertalin ihminen, joka löydettiin jo 1860-luvulla. Esim. Thomas Huxley, ”Darwinin bulldoggi”, ei pitänyt tätä fossiilia ihmisen kehityksen kannalta merkittävänä.

• Jaavan ihminen, jonka Eugene Dubois löysi 1800-luvun loppupuolella

• Pildtownin ihminen, joka löytyi vuosien 1911-1915 välillä. Tästä fossiilista tehtiin yli 500 tohtorin väitöskirjaa, ja esim. Encyclopedia Britannica (osa 14, s. 763) kirjoitti siitä sekä Jaavan ihmisestä:

 

Löytö, joka luo eniten valoa kehitystapahtumaan, tehtiin Jaavalla v. 1891 ja 1892 - -. Häntä pidetään siirtymämuotona ihmisen ja apinan välillä - -todellisena puuttuvana renkaana.

   (Edelläoleva lainaus puhui Jaavan ihmisestä, mutta seuraava lainaus puhuu taas Pildtownin ihmisestä)

   Löydön, joka on seuraavaksi tärkein - - teki Mr Charles Dawson Pildtownissa, Sussexista v. 1911 ja 1915 välillä - -. Sorakerrostuma osoittautui kerrostuneen varhain Pleistoseenikaudella ja on varmaa, että tämän ihmiskallon fossiilijäännökset olivat yhtä vanhat kuin kerrostuma. (28)

 

Kuitenkin, kun asiaa jälkeenpäin tutkittiin, havaittiin, että Pildtownin ihminen oli petos. Se oli yhdistelmä nykyihmisen pääkallosta ja apinan leukaluusta, eikä siis voinut olla aito fossiili. Sen hampaita oli viilailtu ja luita värjätty, jottei vain huomattaisi sen oikeata alkuperää.

   Lopulta v. 1953, kun oli kulunut yli 40 vuotta, todettiin tämä "toiseksi merkittävin löytö heti Jaavan ihmisen jälkeen" väärennökseksi. Sanomalehdet kirjoittivat uudesta käänteestä ja jymypaukusta, joka tuli yllättäen ilmi. Yksi tieteen historian suurimmista petoksista paljastui ja tuli yleiseen tietoon:

 

Lontoo 22.11. (1953)

Brittiläiset antropologit hämmästyivät lauantaina suuresti, kun heille selvisi, että heitä oli 40 v. ajan vedetty nenästä. On näet käynyt ilmi, että maailmankuulun Pildtown pääkallon leuat ja hampaat olivat peräisin nykyaikaisesta simpanssista, eikä ihmisestä, joka eli 100 000 vuotta sitten.

   British Museum julkaisi lauantaina selostuksen kirjallisesta analyysistä, joka osoitti, että ”leuat ja hampaat oli petollisella tavalla yhdistetty tähän pääkalloon, joka kyllä muuten on esihistoriallinen. (29)

 

Miksi sitten Pildtownin ihmiseen liittyvä petos tuli ilmi vasta vuosikymmeniä myöhemmin? Yksi syy saattaa olla se, että tutkijoilla ei ollut kunnon mahdollisuutta tutkia fossiililöytöä. Esim. Louis Leakey kertoo kirjassaan Adam’s ancestors yrityksestään päästä tutkimaan tarkemmin alkuperäisiä Pildtownin fossiileja, mutta ne annettiin hänelle vain pieneksi hetkeksi. Sen jälkeen hänelle annettiin jäljennös, jonka parissa hän saattoi jatkaa työskentelyä. Kuitenkaan jäljennöksessä ei ollut havaittavissa viilauksen jälkiä, jotka näkyivät alkuperäisessä fossiilissa.

   Tässä esimerkissä tulee hyvin ilmi fossiililöytöihin liittyvä ongelma: harvat pääsevät tutkimaan tarkemmin alkuperäisiä löytöjä. Ne saattavat olla holvien takana, jonne päästetään vain asialle myötämielisiä henkilöitä, niitä, jotka ovat etukäteen samaa mieltä kuin löytöjen tekijä. Tai sitten fossiileja pyritään suojelemaan niiden haurauden takia. Ne hajoavat herkästi, jos niitä kosketellaan ja liikutellaan. Niinpä ihmisfossiileihin liittyvä tutkimus on melko salaperäinen ala, jossa tutkijat eivät pääse fossiilien luo, eikä kaikista fossiileista ole edes jäljennöksiä. Marvin L. Lubenow kuvaa tätä salaperäistä tieteen aluetta:

 

Alkuperäisten fossiilien luo pääsy on käytännöllisesti katsoen mahdotonta jopa suurimmalle osalle niistä, jotka kirjoittavat ja opettavat paleoantropologian alalla. Sen lisäksi vain pienestä osasta fossiileja on saatavilla jäljennöksiä. Jäljennöksiä taas ei suositella käytettäväksi tieteellisiä julkaisuja valmisteltaessa ja kyseiset julkaisut eivät kykene riittävästi kertomaan fossiilien välisistä eroista. Näyttää siis siltä, että paleoantropologia on hyvin ongelmallinen ”tieteen” ala. (30)

 

Taiteilijoiden osuus. Jos mennään 1920-luvulle, oli silloin yksi kuuluisimmista ihmisen esi-isistä ns. Nebraskan ihminen. Sitä käytettiin ”vakuuttavana” todisteena ns. apinaoikeudenkäynnissä. Siitä ja sen elämästä julkaistiin useita kokoaukeaman kuvia, niin ettei kenelläkään jäänyt epäselväksi, miten se oli elänyt ja mistä ihminen on kehittynyt.

   Mutta mikä oli Nebraskan ihmisen tausta? Kun asiaa tutkittiin, oli tämä ihmisen esi-isä luotu vain yhden hampaan perusteella! Mille tämä hammas kuului? Se ei kuulunut ihmiselle vaan sukupuuttoon kuolleelle sialle! Tämä osoittaa, mikä merkitys taiteilijoilla on mielikuvien synnyttämisessä. Tässä tapauksessa mielikuvilla ei ollut mitään tieteellistä pohjaa.

   Hyvin suuri merkitys sillä, että nykyaikana uskotaan ihmisen kehittyneen apinankaltaisista olennoista, ovat juuri yksityiskohtaiset kuvat ja piirrokset oletetuista alkuihmisistä. Yleensä niille on piirretty hieman apinamaiset ja kumaraiset piirteet sekä olemus, jonka uskotaan muistuttavan näitä olentoja. Mitä vanhempana jotakin näytettä pidetään, sitä enemmän se saa eläimellisiä piirteitä.

   Ongelmana edellisissä malleissa vain on, että ne perustuvat pelkkään ennakkokäsitykseen ja taiteilijoiden mielikuvitukseen kuin siihen, mitä voidaan todella tietää. Se johtuu siitä, että luut ovat usein rikkinäisiä ja kasvojen luut puuttuvat kokonaan. Samoin on melko mahdotonta piirtää kasvojen pehmeitä osia ja kasvojen ilmeitä pelkkien luiden perusteella. On sanottu, että taiteilijat voivat yhtä hyvin muovailla esim. neandertal-kalloon joko apinan tai filosofin piirteet, joten valinnan varaa on! Vain taiteilijoiden luovuus voi olla esteenä sille, millaisia alkuihmisen kuvista ja piirroksista tulee. Seuraava kommentti kertoo aiheesta lisää:

 

E.A. Hooton: Kun muistamme, että useimmista kalloista on olemassa vain murtokappaleita, ja kasvo-osat tavallisesti puuttuvat, niin käsitämme helposti, kuinka jo kasvojen luuranko-osien entistäminen (rekonstruktio) jättää huomattavan määrän tilaa epäilyksille. Pehmeiden osien entistäminen on vieläkin arveluttavampi yritys. Huulet, silmät, korvat ja nenänpää eivät jätä mitään viitteitä alla oleviin luuosiin. Neanderthal-kalloon saatetaan yhtä helposti muovailla simpanssin kuin filosofin piirteet. Ihmisen muinaisten tyyppien entistämisellä on hyvin vähän tieteellistä arvoa, jos niillä on sitä lainkaan, ja todennäköisesti ne vain johtavat yleisöä harhaan. (31)

 

Ajoitusongelmia. Kun on kyseessä ihmisen oletettujen esi-isien iänmääritys, saamme usein lukea pitkistä ajanjaksoista kuten sadoista tuhansista tai muutamasta miljoonasta vuodesta. Miten nämä ajoitukset ja pitkät iät on saatu? Hyvin usein kyseessä on Kalium/Argon-menetelmä, jolla ei mitata itse fossiilin ikää, vaan läheisistä kerrostumista löytyneiden tuliperäisten kivien ikää. Jos yläpuolella olevan kerrostuman ikä saadaan selville, täytyy sen alapuolella olevien luiden olla vähintään yhtä vanhoja tai vanhempia.

   Ovatko nämä menetelmät luotettavia? Sitä ei varmastikaan tarvitse epäillä, etteikö mittauksissa olisi saatu selville oikeita kalium/argon-pitoisuuksia. Tulokset ovat varmasti tarkkoja pitoisuuksien suhteen, mutta on kyseenalaista yhdistää pitoisuuksia ikään.

   Syy edelliseen on, että Kalium/argon-menetelmää on voitu testata käytännössä, eikä se ole selvinnyt kovin hyvin. Hyvä esimerkki on St. Helenan tulivuori, joka purkautui vuosina 1980-1986. Tunnettu geologi Steven A. Austin tutki laavanäytteitä tältä alueelta (Excess Argon within Mineral Concentrates from the New Dacite Lava Dome at Mount St. Helens Volcano/Steven A. Austin, 1996). Mitkä olivat tulokset? Tunnettu alan tutkimuslaitos antoi näytteille iäksi 350 000 vuodesta aina 2,8 miljoonaan vuoteen! Todellisuudessa kerrostumat ja näytteet olivat vain 10-16 vuotta vanhoja, mikä osoittaa Kalium/argon-menetelmän epäluotettavuuden.

   Toinen esimerkki on Nguaruhoe, yksi Uuden Seelannin aktiivisimmista tulivuorista. On tiedossa, että se on purkautunut ainakin 60 kertaa sen jälkeen, kun eurooppalaiset havaitsivat sen aktiivisuuden ensi kerran v. 1849. Vuonna 1975 oli yksi rajuimmista purkauksista.

   Myös tämän tulivuoren laavapurkauksista lähetettiin näytteitä Kalium/argon-ajoitusta varten tunnettuun laboratorioon. Kivien ikä oli silminnäkijöiden mukaan 25-50 vuotta, mutta tulokset olivat samaa luokkaa kuin St. Helenan tulivuoren tapauksessa. Ne ovat nähtävissä seuraavassa taulukossa.

 

Näyte / kpl

ikä/v

4

◄270 000

1

◄290 000

1

800 000

3

1 000 000

1

1 200 000

1

1 300 000

1

1 500 000

1

3 500 000

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä johtopäätöksiä voimme tehdä Kalium/argon-menetelmästä? Jos se antaa tuoreille kiville (10-16 vuotta tai 25-50 vuotta) iäksi yhtä paljon kuin ne kerrostumat, joista vanhimmat Australopithecus, Homo erectus ja muut fossiilit on löydetty, voidaan näiden fossiilien ikäluokitus kyseenalaistaa. Todellisuudessa niiden ikä saattaa olla vain muutamia satoja tai tuhansia vuosia. Tämä mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon.

 

TÄRKEIMMÄT VÄLIMUODOT. Kun on kyseessä ihmisen polveutuminen, todettiin jo aiemmin, miten on mahdotonta piirtää yksinkertaista evoluutiosarjaa ihmisen kehityksestä. Syy tähän on yksinkertainen: selvästi nykyihmiselle kuuluvia fossiileja on löydetty vähintään yhtä vanhoista kerrostumista kuin ihmisen oletettujen esi-isien. Se tarkoittaa, että nykyihminen on ollut maan päällä vähintään yhtä kauan kuin yksinkertaisina pidetyt esi-isät.

   Kaikesta huolimatta tutkijat ovat yrittäneet piirtää kehityssarjoja ja sukupuita. Siinä ovat esiintyneet sellaiset nimet kuin Ardi, Australopithecus, Homo habilis, Homo rudolfensis, Homo erectus ja Neandertalin ihminen. Tutkimme lyhyesti näitä ryhmiä.

 

Ardipithecus Ramidus eli Ardi. Jo aiemmin todettiin, miten Ardi koottiin useista hauraista luunsiruista, jotka olivat kaukana toisistaan. Mikään ei takaa, että kaikki luunsirut kuuluivat samaan yksilöön tai lajiin, koska löytöpaikalla oli myös muita selkärankaislajeja luunsiruinen ja hampaiden siruineen.

   Ardin aivojen kooksi on mainittu vain 300-350 cm3, mikä on neljäsosa nykyihmisen aivojen koosta. Se osoittaa, että kyseessä on tavallinen apina, esim. simpanssin kaltainen olento.

   Monet alan tutkijat ovat eri mieltä Ardin merkityksestä. He eivät pidä sitä tärkeänä välimuotona vaan apinana. Esteban E. Sarmiento ja Rex Dalton kirjoittivat aiheesta oman näkemyksensä Science-lehdessä ja Naturessa (http://www.sciencemag.org/content/328/5982/1105   ja http://www.nature.com/news/2010/100527/full/news.2010.267.html).

 

Australopithecus eli etelänapinat. Yhtenä tärkeänä vaiheena kehityksessä on pidetty Australopithecuksen esiintymistä. Sen on arveltu esiintyneen maapallolla 2-4 miljoonaa vuotta sitten ja ilmaantuneen edellä mainitun Ardin jälkeen.

   Australopithecukseen liittyvässä tutkimuksessa tulee ensin vastaan aivojen pieni koko. Esim. Australopithecusten tunnetuimman edustajan, Lucyn aivokopan tilavuudeksi on mitattu vain vähän päälle 400 cm3 - tilavuus, joka on vain noin kolmasosa ihmisen aivojen koosta ja sama kuin nykyisten simpanssien ja gorillojen. Näin pieni aivojen koko osoittaa, ettei kyseessä voi olla ainakaan ihminen. Todennäköisesti Lucy ja muut saman lajin edustajat ovat olleet vain tavallisia apinoita. Ilmeisesti kysymys on sukupuuttoon kuolleesta haarasta, kuten jotkut tutkijat ovat esittäneet.

   Toinen havainto liittyy Lucyn ja muiden Australopithecusten kallonmuotoon. Se on hyvin apinamainen, eikä lainkaan ihmismäinen. Se muistuttaa hyvin paljon muodoltaan ja kooltaan simpanssin kalloa; joten onko kyseessä vain tavallinen simpanssi vai sukupuuttoon kuollut laji? Ainakaan ihminen se ei voi olla, koska poikkeavuudet nykyihmiseen ovat liian suuret.

   Seuraavat lainaukset osoittavat myös, miten kyseenalaista on pitää Australopithecusta ihmislajin edustajana, koska se selvästi on nykyisten ihmisapinoiden kaltainen, ei ihmisten. On selvä ero sen ja homo-luokan välillä:

 

Australopithecus oli vain pystyssä kulkeva älykäs ihmisenmuotoinen apina, ei ihminen. Pieni aivokoppa, jossa silmien yläpuolella ja päälaella oli voimakkaat luuharjut, oli samanlainen kuin millä tahansa ihmisenmuotoisella apinalla. (32)

 

Kun ihmisen ja ihmisapinan kalloja verrataan toisiinsa, australopitekiinien kallo muistuttaa selvästi enemmän ihmisapinan kuin ihmisen kalloa. Päinvastaisen väittäminen olisi samaa kuin jos väitettäisiin, että musta on valkoista. (33)

 

Löytömme eivät jätä juuri epäilystä siitä, että - - Australopithecus ei muistuta Homo sapiensia, vaan nykyään eläviä marakatteja ja ihmisapinoita. (34)

 

Etelänapinoiden fossiiliaineiston perusteellinen käsittely on tarpeetonta. Ne ovat yksinkertaisesti sukupuuttoon kuolleita kädellisiä. Se tosiasia, että sapiens-tyyppiset fossiilit ovat ilmestyneet fossiiliaineistoon ennen etelänapinoita ja eläneet samanaikaisesti niiden kanssa läpi koko niiden historian, paljastaa, ettei etelänapinoilla ole mitään tekemistä ihmisen alkuperän kanssa. Etelänapinoiden asiantuntija Charles Oxnard (Länsi-Australian yliopisto) päätyy siihen, että ”suku Homo voi itse asiassa olla niin vanha, että se on täysin suvun Australopithecus aikalainen, joten se poistaa viimeksi mainitulta suoran paikan ihmisten suvussa”. (35) Fossiilikaavio sivulla 313 osoittaa tämän olevan totta.

   Muutkin paleoantropologit ovat kertoneet uskovansa, etteivät etelänapinat olleet ihmisen esi-isiä. Tehdessään katsausta viimeisen sadan vuoden paleoantropologisesta tutkimuksesta Matt Cartmill (Duken yliopisto) ja edesmennyt Glynn Isaac (Harvardin yliopisto) toteavat, että etelänapinat ovat nopeasti vajoamassa takaisin erikoistuneiden apinoiden asemaan. (36)

 

Tunnettu fossiilitutkija Richard Leakey kertoo aiheesta lisää. Hän mainitsee tutkimuksista, jotka liittyvät Australopithecuksen liikkumiseen. Tutkimusten mukaan Australopithecukset (etelänapinat) olivat ihmisapinamaisia, kun taas kaikkien homolajien rakenne on ihmismäinen:

 

Pari vuotta sitten Robert Martinin kollega, antropologi Peter Schmid Zϋrichistä, sai tutkia Lucyn kuuluisaa fossiilia. Käyttäen fossiilisista luista valmistettuja lasikuituisia valoksia Schmid alkoi rakentaa Lucyn luurankoa. Hän odotti, että siitä tulisi muodoltaan periaatteessa ihmismäinen. Schmid hämmästyi tuloksesta: Lucyn rintakehä oli muodoltaan kartiomainen; näin se muistutti ihmisapinoita eikä ihmistä, jolla rintakehä on tynnyrimäinen. Myös Lucyn hartioissa, vartalossa ja vyötärössä oli vahvasti ihmisapinamaisia piirteitä… Nykyiset ihmisapinat ovat raskasrakenteisia pituuteensa verrattuna: ne painavat kaksi kertaa enemmän kuin samanpituinen ihminen. Myös fossiilien mittaukset voitiin jakaa nyt jo tutuksi tulleisiin kahteen selvään ryhmään. Etelänapinoiden ruumiinrakenne oli ihmisapinamainen ja kaikkien Homo-lajien taas ihmismäinen. (37)

 

Homo habilista eli Kätevä ihmistä on pidetty seuraavana kehityksen vaiheena Australopithecusten jälkeen. Koulun oppikirjassa (Koulun biologia, lukiokurssi 2-3, 1987, Tast – Tyrväinen – Mattila – Nyberg, s. 184) sanotaan, että ”Varhaisista Australopithecuksista kehityslinja ilmeisesti jatkuu alkeellisiin ihmisiin eli esi-ihmisiin kuuluvaan Homo Habilikseen”.

   Homo habiliksen asema ihmisen sukupuussa on kuitenkin koko ajan ollut kyseenalainen ja siitä on löydetty vain muutamia luunpalasia. Monet tutkijat eivät pidäkään Homo habilista aitona luokkana vaan ajattelevat sen olevan sekoitus eri luokista. Eräiden arvioiden mukaan se on saattanut olla jopa apinamaisempi kuin Australopithecus-suvun tunnetuin edustaja Lucy:

 

Luurangon osa, jonka Don Johanson työtovereineen löysi Olduvain laaksosta, nimitettiin Homo habilikseksi (OH 62). Joidenkin ihmisten leukaluuta muistuttavien tuntomerkkien lisäksi sillä on kuitenkin melko suuret poskihampaat ja kehon mittasuhteet muistuttavat jopa enemmän apinaa kuin kuuluisa osaluuranko Lucy…

   Voidaksemme lukea fossiilimuodon sukuun Homo sen ahtaimmassa merkityksessä, täytyy seuraavien kriteerien täyttyä: ihmismäinen pystykävely, aivojen tilavuus suurempi kuin 800 cm3 ja kyky kulttuuriin (mukaan lukien kieli). Näiden kriteerien perusteella habilineja ei voida lukea tähän ryhmään… (38)

 

Homo rudolfensis eli Turkanan ihminen perustuu pääasiassa kalloon KNM-ER 1470. Tätä löytöä käsiteltiin jo aiemmin. Kyseessä oli kallo, joka oli hajonnut sadoiksi luunsiruiksi ja josta puuttui merkittäviä osia kuten hampaat, alaleuka ja poskiluut. Monet ovat myös kyseenalaistaneet kallon 1470 rekonstruktion. Kuitenkin kallon tilavuuden on arvioitu olevan 750 cm3. Kyseessä saattaa olla ihminen.

 

Homo erectus eli Pystyihminen. Jos äskenmainitut Homo habilis (useiden lajien sekoitus) ja Homo rudolfensis (sadoista luunsiruista luotu kallo, jonka rekonstruktion monet ovat kyseenalaistaneet) ovat epäselviä luokkia, niin Homo erectus on tietyssä mielessä selvempi tapaus; kyseessä on aito ihminen. Evolutionistit haluavat mielellään nähdä jonkinlaisen eron tämän luokan ja nykyihmisen välillä, mutta se on kyseenalaista johtuen mm. seuraavista tekijöistä:

 

Aikatekijä on ensimmäinen syy. Jo aiemmin todettiin, miten nykyihmisen jäänteitä on löydetty vähintään yhtä vanhoista tai jopa vanhemmista kerrostumista kuin sen oletettujen esi-isien. Siten nykyihmisen on täytynyt olla maan päällä kauemmin kuin näiden ”esi-isien”.

   Vanhimmat löydetyt Homo erectus-fossiilit ovat vain n. 2 miljoonaa vuotta vanhoja (evoluutiasteikon mukaan), mutta nykyihmisen jäänteitä ja jalanjälkiä on löydetty 3-4 miljoonaa vuotta vanhoista kerrostumista. Lisäksi on viitteitä siitä, että Homo erectukset ovat eläneet aivan lähimenneisyydessä. Ns. Cossack-kallo viittaa siihen, että Homo erectus saattoi elää maan päällä vain muutama sata vuotta tai enintään 6500 vuotta sitten.

   Toinen havainto liittyy Jaavan ihmiseen, aikansa tunnetuimpaan Homo erectukseen. Sillä V. 1907 lähetettiin tutkimuskunta (ainakin 17 asiantuntijaa) Jaavan alueelle, mistä Eugene Dubois oli kaivanut Jaavan ihmisensä esiin. Tutkimusmatkan tarkoitus oli vahvistaa Duboisin löydöt ja etsiä lisää Jaavan ihmisen jäänteitä, mutta siinä ei onnistuttu.

   Sen sijaan ajoituksen suhteen tehtiin mielenkiintoisia havaintoja. Ne osoittivat Duboisin vakavasti yliarvioineen kerrostumien iän, joista hän löysi fossiilinsa.

   Ehkä mielenkiintoisin havainnoista liittyy juuri niiden kerrostumien syntyyn, joista Duboisin fossiili, Pithecanthropus, kaivettiin esille. Kun luonnon aktiivisuus kyseisillä alueilla on suurta, voitiin todeta, etteivät kerrostumat voi olla ainakaan 500 000 vanhoja vaan ainoastaan 500 – 600 vuotta. Siksi raportissa todettiin, että kerrostumat olivat aivan liian nuoria sisältääkseen mitään tietoa ihmisen alkuperästä:

 

Ehkä kaikkein hämmästyttävin osa raporttia kuvasi läheisen Lawu-Kukusan tulivuoren rajuja purkauksia ja niitä seuranneita tulvia tässä Jaavan osassa noin kolmenkymmenen vuoden välein. Geologinen aktiivisuus oli niin rajua, että raportti päätyy toteamaan Pithecanthropuksen vulkaanisten Trinilin sedimenttien olevan aivan liian nuoria sisältääkseen mitään tietoa ihmisen alkuperästä. Paikalliset traditiot kertovat Solo-joen muuttaneen suuntaansa 1200-1300-luvuilla. Tämä merkitsisi, että Trinil-kerrostumat olivat vain noin 500 vuotta vanhoja – eivät suinkaan 500 000 vuotta vaikka niin uskotaankin. Koska vulkaaninen aines on hyvin mineralisoitunutta, raportti toteaa Pithecanthropuksen fossiloitumisasteen olevan seurausta vulkaanisen aineksen kemiallisesta luonteesta, ei pitkästä iästä.

   Max Blankerhorn kirjoitti raportin yhteenvetokappaleen. Hän pyysi siinä lukijoilta anteeksi sitä, että heidän toiveensa vahvistaa Duboisin löydöt näyttivätkin Duboisin työn kumoamiselta. Hän käytti saksalaista sanaa ”hedelmätön” kuvatakseen epäonnistumistaan vahvistaa Duboisin väitteet jaavanihmisestä kehitysopillisena esi-isänämme. (39)

 

Aivojen koko. Nykyihmisen aivojen koko voi vaihdella n. 750-2100 cm3:n välillä, joten vaihteluväli on erittäin laaja. Keskimääräinen aivojen koko on n. 1350 cm3, kun se esim. nykyisillä ihmisapinoilla on 400 cm3 ja Australopithecus-luokan edustajilla se oli 400-500 cm3. Ihmisen ero näihin luokkiin on huomattava; lähes 1000 cm3.

   Sen sijaan Homo erectus sopii aivojen koon puolesta hyvin siihen luokkaan, mikä nykyihmisilläkin on. Homo erectus-luokan aivojen koot ovat n. 900-1100 cm3, joten siinä ei ole mitään eroa nykyihmiseen. Lisäksi kallon perusrakenne muistuttaa hyvin nykyihmistä kuten seuraava lainaus osoittaa:

 

Vaikka kallon morfologia voimakkaine kulmakaarineen, mataline ja taaksepäin kaartuvine otsineen ja massiivisine leukoineen näyttääkin poikkeavan selvästi nykyisistä ihmisistä, tämä ei kuitenkaan koske kallon perusrakennetta. Niillä oli kuitenkin nykyisen ihmisen vaihteluväliin sopiva aivojen koko (900-1100 cm3),  ihmismäinen aivojen rakenne (pääteltävissä kallon sisäosista tehdystä valoksesta) ja ihmismäiset kallonpohjan saumakohdat. Sillä oli myös täysin ihmismäinen nenän rakenne. Ruumiin ja raajojen luiden rakenne oli mittasuhteiltaan hyvin nykyisen ihmisen kaltainen ja se oli poikkeuksellisen luja. Useat Afrikasta löydetyt luurangon osat osoittavat, että nämä muodot kävelivät ihmismäisesti pystyssä. (40)

 

Pystykävely. Edellisessä lainauksessa mainittiin, miten Homo erectus käveli ihmismäisesti pystyssä. Sitä pidetään yhtenä tärkeänä kriteerinä siitä, että kyseessä on ihminen. Sen sijaan esim. Australopithecus-luokan edustajat olivat todennäköisesti enemmänkin puussa kiipeilijöitä. Niiden rakenne, kuten riippumiseen ja kiipeilyyn sopivat kädet, massiiviset hartian luut ja lyhyt kaula muistuttavat enemmän nykyisiä apinoita kuin ihmistä.

 

Työkalut ja kulttuuri liittyvät Homo erectukseen. Useista Homo erectus-löytöpaikoista on löytynyt kivityökaluja, merkkejä tulen käytöstä, hautaamisesta ja punaisen okran käytöstä, jopa merenkulusta veneillä. Tällaiset merkit viittaavat selvään ihmisyyteen. Seuraava lainaus kertoo aiheesta lisää:

 

Arkeologinenkin todistusaineisto osoittaa Homo sapiensin ja Homo erectuksen välisen eron olevan keinotekoinen. Arkeologinen aineisto on aina rajallista. Kaikki se todistusaineisto, joka osoittaa Homo erectuksen täyden ihmisyyden ja jonka voisi kohtuudella olettaa löytyvän, on kuitenkin jo löydetty.

   Niistä 83 paikasta, joista Homo erectus fossiileja on löytynyt, on ainakin 40 paikalta löytynyt myös kivityökaluja. Kahdeksan Homo erectus -paikkaa antaa myös viitteitä tulen hallitusta käytöstä. Merkittävintä on kuitenkin se, että kaikkein vanhimmilta paikoilta, jotka ajoitetaan 1,5 ja 2,0 miljoonan vuoden ikäisiksi, on löytynyt sekä työvälineitä että tulta Homo erectuksen yhteydessä… Kolme yläpleistoseenin Homo erectuksen löytöpaikkaa antaa viitteitä hautaamisesta, yksi paikka polttohautauksesta, yksi punaisen okran käytöstä ja yksi luuta pilkkovasta työkalusta… On olemassa myös viitteitä siitä, että Homo erectus käytti merikelpoisia veneitä. Michael Morwood (University of New England, NSW, Australia) raportoi hämmästyttävästä Floreksen saaren Indonesiasta vuonna 1994 tehdystä löydöstä. (41)

 

Mitä tulee kivityökaluihin, joita on pidetty Homo erectuksen valmistamina, on mielenkiintoista, että samanlaisia työkaluja ovat käyttäneet myös nykyajan ihmiset, varsinkin eristyksissä olleet populaatiot. Esim. Mary Leakey on kertonut, miten kaukaisen Turkanan heimot käyttävät samanlaisia kivikirveitä avatessaan doum-palmun pähkinöitä (42). Samoin on tiedossa, että Uudessa Guineassa on yhteisöjä, jotka ovat käyttäneet kivityökaluja, vaikka samanaikaisesti niiden kieli on ollut monimutkaista ja kehittynyttä. Nämä esimerkit osoittavat, että Homo erectus-populaatiot ovat saattaneet olla yhtä kehittyneitä kuin nykyihmiset.

   Vielä yksi esimerkki kulttuurista. Richard Leakey kertoo kirjassaan Ihmiskunnan juuret (The Origin of Humankind) Nicholas Toth-nimisestä henkilöstä, joka perehtyi kiviesineiden valmistustekniikkaan. Leakey kirjoitti, miten kivikirveiden valmistaminen ei ollut mikään yhden päivän juttu:

 

Tämän osoittavat esineet, joita kutsutaan käsikirveiksi: ne olivat pisaranmuotoisia työkaluja, joiden valmistaminen vaati suurta taitoa ja kärsivällisyyttä. Tothilta ja muilta kokeilijoilta kului useita kuukausia sellaisen taidon saavuttamiseen, että he pystyivät tuottamaan yhtä laadukkaita käsikirveitä kuin tuon ajan arkeologisissa kaivauksissa on löydetty. (43)

 

Tutkijoiden kommentteja. Jos Homo erectuksen aivojen tilavuus on sama kuin nykyihmisen ja raajatkin muistuttavat nykyihmisen raajoja, on sitä pidettävä todellisena ihmisenä. Muuta mahdollisuutta ei ole. Myös työkalujen ja kulttuurin esiintyminen luulöytöjen yhteydessä viittaa tavalliseen nykyihmiseen.

   Eli jos Homo erectus tulisi kadulla vastaan, ei huomattaisi mitään eroa muuhun ihmisjoukkoon verrattuna. Hän olisi tavallinen ihminen.

   Mielenkiintoista on huomata, että eräät fossiilitutkijat ovat tulleet samaan johtopäätökseen. He ovat ehdottaneet Homo erectuksen ”upottamista” Homo sapiens-lajiin, koska rajat näiden ryhmien välillä ovat keinotekoisia eivätkä vastaa käytännön havaintoja. Se tarkoittaa, että Homo erectus on todellisuudessa ollut aito nykyihminen:

 

Gabriel Ward Lasker: Homo erectus poikkeaa nykyihmisestä (Homo sapiens), mutta eroja on taipumus liioitella. Vaikka jätämmekin ottamatta huomioon välimuodot tai muuten vaikeasti luokiteltavat yksilöt ja rajoitamme pohdintamme Jaavan ja Pekingin populaatioihin, niin monien Homo erectuksen piirteiden vaihteluväli sopii nykyihmisen vaihteluväliin. (44)

 

F. Clark Howel ja Bernard Campbell: Hänen luunsa olivat raskaammat ja paksummat kuin nykyihmisen. Suuremmat luut vaativat suurempia lihaksia niiden liikuttamiseen. Luuston erot eivät kuitenkaan olleet erityisen huomattavia. Kaulan alapuolelta, kuten eräs asiantuntija on huomauttanut, erot Homo erectuksen ja nykyihmisen välillä voi havaita ainoastaan kokenut anatomian asiantuntija. (45)

 

Donald C. Johanson: Olisi mielenkiintoista tietää, voisivatko nykymies ja miljoona vuotta vanha Homo erectus-nainen saada yhdessä lapsen. Vahva aavistus sanoo, että he voisivat. Tapahtunut evoluutio ei todennäköisesti ole sellaista, joka estäisi onnistuneen pariutumisen. Mutta tämä ei tee vääräksi yllä mainitun lajimääritelmän oikeellisuutta, koska nämä kaksi eivät voi pariutua. Aika erottaa ne lisääntymismielessä. (46)

 

Wolpoff on ollut yksi äänekkäimmistä evolutionisteista, joka on vaatinut Homo erectus-luokan ”upottamista” Homo sapiensiin. Hän kirjoittaa yhdessä Wu Xin Zhin (Institute of Paleoanthropology, Peking) ja Alan G. Thornen (Australian kansallinen yliopisto) kanssa: ”Näkemyksemme mukaan on kaksi vaihtoehtoa. Meidän pitäisi joko myöntää Homo erectus / Homo sapiens-rajan olevan mielivaltainen ja käyttää ei-morfologista (eli ajallista) kriteeriä sen määrittelemiseen, tai sitten Homo erectus pitäisi upottaa [Homo sapiensiin].” (47)

   Homo erectuksen yhdistäminen Homo sapiensin kanssa tarkoittaa, että kaikki evoluutioteoreettisella janalla Homo erectuksen ja Homo sapiensin välillä olevat ”lajit” ovat Homo sapienseja. Niitä olisivat varhainen Homo sapiens, Homo heidelbergensis, Homo antecessor, Homo ergaster ja neandertalilaiset. (48)

 

Neandertalin ihminen. Jos Homo erectus muistuttaa täysin nykyihmistä, on samoin Neandertalin ihmisen suhteen. Sen aivojen koko vastaa nykyihmisen aivojen kokoa tai oli jopa suurempi kuin keskimääräisen nykyihmisen aivojen koko. Samoin kallon muoto vastaa täysin nykyihmistä ja sopii niihin vaihteluihin, joita nykyihmisessä esiintyy.

   Darwinin ”bulldoggi” Thomas Huxley ei myöskään pitänyt Neandertalin ihmistä kehitysopillisena esi-isänämme vaan tavallisena ihmisenä. Donald Johanson ja James Shreeve ovat kirjoittaneet kirjassaan Lucy’s Child (New York: William Morrow & Company, 1989, s. 49):

 

Huxley kykeni ihmiskallojen kokoelmasta valitsemaan sarjan, jossa piirteet muuttuivat asteittain keskiarvoihmisestä neandertalilaisen kalloon. Se ei siis ollut laadullisesti erilainen kuin nykypäivän Homo sapiens.

 

Entä Neandertalin ihmisen rakenne? On todennäköistä, että monet heistä sairastivat riisitautia ja niveltulehdusta, ja jotkin fossiilipiirrokset on laadittu näiden sairaiden luurankojen perusteella. Kuitenkin myöhemmät löydöt ovat osoittaneet heidän muistuttavan täysin nykyihmistä. Ei tarvitse olla mitään eroa meidän ja heidän välillä.  

   Niinpä kun tavataan "historian ihmisiä" ja kiinnitetään huomiota heidän piirteisiinsä, ei tarvitse olla kyse kuin tavallisesta vaihtelusta ja muuntelusta, jota nykyäänkin ihmisten välillä havaitaan. Nykyäänkin on olemassa pitkiä ja lyhyitä, luustonrakenteeltaan hyvin erilaisia ihmisiä. Samoin kallon muoto ja ulkonäkö voivat vaihdella erittäin paljon. Mainitut "historian ihmiset" voivat siten olla samaa kansaa kuin nykyisetkin. He sopivat siihen joukkoon, joka kaduilla tulee meitä vastaan:

 

Kun kuvataan Pithecanthropus - Sinanthropus fossiileja Jaavalta ja Kiinasta ja eri Neandertalin ihmisiä, kiinnitetään yleensä huomiota niiden eroihin meihin nähden. Fossiilien oletetaan olevan epätavallisen paksukalloisia, poikkeuksellisen suurihampaisia ja niillä väitetään olevan massiivinen ulostyöntyvä leuka... Sarja nykypäivän amerikkalaisia sopii hyvin näiden fossiilien edustamien kallonpaksuuksien väliin. Tietyin varauksin on täysin mahdollista osoittaa, että nykypäivän amerikkalaisen ja paleantrooppisen fossiilin välillä ei ole mitään selvää eroa: nykyisin elävät miehet ja naiset voisivat edustaa näitä fossiileja...

   On aivan selvä, että nykypäivän amerikkalaisten hampaankoko sopii hyvin fossiilien edustamiin rajoihin kuten kallon paksuuskin. Niiden perusteella ei voi tehdä todellista jaottelua... Vertaamalla melko pieneen joukkoon (258) nykypäivän amerikkalaisia, näyttää siltä että leukamme koko ja muoto vetää vertoja fossiileille. Yhtä tai kahta poikkeusta lukuunottamatta kaikki muut euhominidit, erectukset tai sapiensit sopivat hyvin nykyamerikkalaisten valkoisten joukkoon... Jälleen kerran näyttää siltä, että fossiilit eivät poikkea meistä laadullisesti. (49)

 

Toiseksi on hyvä ymmärtää, että Neandertalilaisten kulttuurista ja taiteesta on riittävästi löytöjä, jotka osoittavat heidän olleen aitoja ihmisiä. Ei ole mitään syytä olettaa, että he olisivat poikenneet nykyihmisestä. Vain pakonomainen pitäytyminen oletettuun ihmisen kehitykseen ja evoluutioon voi johtaa toisenlaisiin johtopäätöksiin:

 

Onneksi neandertalilaisen kulttuurin arvostus saattaa olla nousussa. Äskettäisiin löydöksiin kuuluu henkilökohtaisia koriste-esineitä ja neandertalilaisten mahdollisesti käyttämä huilu. Arkeologi Randall White (New Yorkin yliopisto) sanoo neandertalilaisista: ”Mitä enemmän tällaista todistusaineistoa kasaantuu, sitä enemmän ne näyttävät meiltä”. (50) Voidaan sanoa, että olemme nyt löytäneet lähes kaiken sen, mitä kohtuudella fossiiliselta ja arkeologiselta todistusaineistolta voidaan odottaakaan. Se osoittaa, että neandertalilaiset olivat aitoja ihmisiä. Jotkut alan auktoriteetit eivät vain ole vielä tunnustaneet sitä. (51)

 

Liukuvat välimuodot. Kuten todettiin, on vaikea piirtää rajaa Homo erectus-ryhmän, Neandertalin ihmisen ja nykyihmisen välillä. Ne ovat hyvin samanlaisia keskenään ja löydetyt fossiilit sopivat hyvin siihen vaihteluväliin, jota esiintyy nykyäänkin. Sen sijaan niiden kaikkien ero esim. Australopithecus-luokkaan on valtava koska Australopithecus-luokan aivojen koko oli vain kolmasosa nykyihmisen aivojen koosta ja niiden ruumiinrakenne muistutti simpansseja ja gorilloja. Ne eivät varmastikaan olleet ihmisiä.

   Eräs osoitus siitä, miten on järjetöntä määritellä lajieroja ihmisfossiileista, on Espanjassa oleva Sima de Los Huesosin luolan fossiilikokoelma. Tästä luolasta on löydetty kymmenien ihmisten jäänteitä, joiden vaihteluväli ja erilaisuus hämmästyttävät. Yksi aikuisten kalloista on yksi pienimmistä tämän aikakauden kalloista ja toinen yksi suurimmista. Lisäksi kalloissa on suunnilleen yhtä paljon samankaltaisuuksia kaikkien kolmen ryhmän kanssa; Homo erectus, Neandertal ja nykyihminen. On selvä, ettei tällainen vaihtelu johdu evoluutiosta ja pitkistä ajanjaksoista, koska kyseessä on suunnilleen samaan aikaan ja samalla alueella elänyt populaatio. Sen sijaan Sima de Los Huesosin fossiilikokoelma on hyvä esimerkki vaihtelusta, jota on esiintynyt menneisyydessä ja jota esiintyy nykyäänkin ihmisten välillä; pituus, kallon muoto ja koko sekä muut ominaisuudet voivat vaihdella.

   Seuraava lainaus osoittaa hyvin, miten liukuvia rajat eri ryhmien välillä ovat ja miten on kyseenalaista tehdä eroa Homo erectus-, Neandertal- ja Homo sapiens-luokkien välillä. Ne muistuttavat liian paljon toisiaan. Kysymys on Euroopassa olleista fossiileista, jotka alun perin luokiteltiin Homo erectukseksi. Kuitenkin, kun vuosien 1968 – 1976 välillä pääteltiin, ettei Euroopassa ole voinut esiintyä Homo erectus-fossiileja, määriteltiin samat fossiilit uudelleen ”muinaiseksi Homo sapiensiksi” ja vielä sen jälkeen Neandertalilaiseksi. Ryhmien luokitus siis muuttui lyhyessä ajassa niin, että samat fossiilit edustivat kolmea eri ryhmää. Se vain osoittaa, miten keinotekoisia ja liukuvia rajat näiden ryhmien välillä ovat. Todellisuudessa on aivan varmasti ollut koko ajan kysymys tavallisista nykyihmisistä:

 

Yksi tai useampi pätevä paleoantropologi oli kuitenkin ennen tämän ”johtopäätöksen” tekemistä luokitellut useimmat tuohon aikaan mennessä Euroopasta löydetyt ”muinaiset” fossiilit Homo erectuksiksi. Näihin fossiileihin kuuluivat Montmaurin, Bilzingsleben, Castel di Guido, Arago, Vertesszöllös, Mauer ja Petralona. Nämä ja muut fossiilit luokiteltiin uudelleen ”muinaisiksi Homo sapienseiksi”, jotta ne voitaisiin etäännyttää sekä Homo erectuksesta että neandertalilaisista. Vain yhden fossiilipaikan löytöjen tuloksena kaikki nämä fossiilit luokitellaan nyt kuitenkin neandertalilaisiksi. En kykene keksimään mitään muuta tapahtumien kulkua, joka selvemmin osoittaisi näiden luokkien merkityksettömyyden. En myöskään kykene keksimään mitään muuta tapahtumien kulkua, joka selvemmin osoittaisi ihmisen evoluution hataruuden, kun vain yhdellä fossiilipaikalla tehty löytö aiheuttaa tällaisen mullistuksen näin monen fossiilin tulkinnassa. Asia koski vähintään 68 fossiiliyksilöä 16 paikassa. (52)

 

IHMISEN ALKUPERÄ. Kun on kyseessä ihmisen alkuperä, saamme usein kuulla kaksi seuraavanlaista väitettä:

 

• Ihmisen ja simpanssin välinen samanlaisuus on 98,5 %

• Ihminen on elänyt maan päällä kymmeniä tai satojatuhansia vuosia

 

Perustuvatko nämä väitteet tieteeseen ja todellisiin faktoihin?

   Ensinnäkin ihmisen ja simpanssin välinen samanlaisuus, noin 98,5 %. Tämä ajatus esitettiin jo 1970-luvulla, mutta silloin tunnettiin vain osa ihmisen ja ihmisapinoiden perimästä. Suurin osa niiden perimästä oli kartoittamatta, joten 1970-luvulla esitetyt väitteet olivat tältä osin ennenaikaisia ja virheellisiä. Lisäksi tutkimusta on kritisoitu siitä, että isot osat DNA:ta jätettiin tarkoituksella huomiotta. Onko tämä totta vai ei, niin joka tapauksessa on varmaa, että luku 98,5 % tulee esiintymään vielä vuosikausia monissa julkaisuissa, koska se on niin juurtunut ihmisten mieliin.

   Muutosta tällä alueella on kuitenkin tapahtunut. Roy Britten, joka 1970-luvulla julkisti luvun 98,5 %, esitti jo vuosia sitten luvun 94,5 % tai vähemmän. Lisäksi tiedelehdissä on myönnetty, että erot ihmisten ja simpanssien välillä saattavat sittenkin olla enemmän kuin tähän asti on otaksuttu.

   Prosenttiluvuilla ei sinänsä ole merkitystä. Jokainen voi itsekin huomata, että ihmisen ja simpanssin erot ovat suurempia kuin 1,5 prosenttiyksikköä. Simpanssit eivät aja autoa, opiskele kouluissa, kirjoita jännitysromaaneja tai lue niitä, lennä lentokoneissa, rakenna pilvenpiirtäjiä tai rukoile. Nämä piirteet ovat ominaisia vain ihmiselle, joka Raamatun mukaan on luotu Jumalan kuvaksi (1 Moos 1:27: Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.), mutta eivät simpansseille tai muille eläimille.

   Entä sitten käsitys, että ihminen on elänyt maan päällä kymmeniä tai satojatuhansia vuosia? Usein saamme lukea, että jotkut ihmiseen liittyvät löydöt saattavat olla sen ikäisiä tai esim. luolamaalaukset 15 000-30 000 vuotta vanhoja. Ongelmana näissä löydöissä kuitenkin on, ettei niissä ole mitään lappuja, joista voitaisiin päätellä niiden ikä. Toisaalta jotkut luolamaalaukset ovat niin hienosti tehtyjä, ettei samanlaisiin taideteoksiin kykene kovinkaan moni nykyihminen. Miten murahtelevat ja juuri eläimen asteelta nousseet ihmiset olisivat siihen kyenneet? Tällaisessa ajattelussa ei ole järkeä.

   Mikä on sitten todellinen ihmisen historia? Yksi merkillisimmistä asioista on, että ihmisen tunnettu historia ulottuu vain n. 4000 - 5000 vuoden taakse. Yhtäkkiä ja samanaikaisesti ilmaantuivat sellaiset asiat kuin kirjoitustaito, rakentaminen, kaupungit, maanviljelys, kulttuuri, monimutkainen matematiikka, keramiikka, työkalujen teko ja muut asiat, joita pidetään ihmiselle ominaisina. Monet evolutionistit puhuvat mielellään esihistoriallisesta ja historiallisesta ajasta, mutta ei ole mitään kunnon todisteita sille, että esihistoriallista aikaa olisi ollut olemassa esim. 10 000 - 20 000 vuotta sitten, koska siltä ajalta ei tunneta varmuudella rakennuksia ja edellä mainittuja asioita.

   On täysin outoa, että ihminen olisi kehittynyt jo pari miljoonaa vuotta sitten, mutta hänen kulttuurinsa olisi yhtäkkiä puhjennut esiin muutamia vuosituhansia sitten. Parempi selitys on, että ihminen on ollut olemassa vasta muutamia vuosituhansia, ja siksi rakennukset, kaupungit, kielitaito sekä kulttuuri ovat ilmaantuneet vasta sinä aikana.

   Seuraavat lainaukset viittaavat samaan asiaan. Ne osoittavat, miten äkillisellä tavalla sivistys on il­maantunut maailmaan. Lausunnoista ensimmäisessä esiintyy radiohiili­menetelmän kehittäjä, professori W.F. Libby, joka sanoi aikanaan Science-lehdessä 3.3.1961 (s. 624), että todennettu historia ei ulotu kuin n. 5000 vuoden taakse. Hän puhui Egyptin hallitsijasuvuista, joissa niissäkin voi olla satojen vuosien virheitä. (Näin mainittiin mm. televi­siosarjassa ”Faaraot ja kuninkaat”, joka esitettiin Suomen televisiossa v. 1996):

 

"Arnold [työtoveri] ja minä saimme ensimmäisen shokkimme todetes­samme, että historia ulottuu vain 5000 vuotta taaksepäin... Usein sai lukea, että se ja se kulttuuri tai arkeologinen paikka on 20 000 vuotta vanha. Me opimme melko äkkiä, että näitä lukuja, näitä varhaisia aikamääriä ei tunneta tarkasti ja että Egyptin ensimmäisen dynastian aika on todellisuudessa van­hin joltisellakin varmuudella vahvis­tettu historiallinen aikamäärä." (53)

 

"Varhaisimmat muistiinmerkinnät, jotka meillä on ihmisen historiasta, ulottuvat vain noin 5000 vuotta taak­sepäin." (The World book Encyclope­dia, 1966, 6. osa, s. 12)

 

Äskeisissä kaivauksissa on yllättä­vimmäksi osoittautunut se äkillisyys, millä sivistys ilmaantui maailmaan. Tämä havainto on täysin vastoin sitä, mitä oli odotettu. Oli ajateltu, että kuta vanhempi aikakausi oli kysymyksessä, sitä alkukantaisemmaksi kaivausten suorittajat sen toteaisivat, kunnes kaikki sivistyksen jäljet katoaisivat ja alkuihminen ilmaantuisi. Näin ei ole tapahtunut Babyloniassa eikä Egyptissä, joissa ovat olleet vanhimmat tunnetut ihmisasutukset. (54)

 

Eräs osoitus siitä, miten sivistys ilmaantui äkillisesti maailmaan, on myös matematiikka. Esim. neliöjuuri tunnettiin jo 4000-5000 vuotta sitten. Hyvä kysymys on, miksi sitä ei tunnettu aiemmin tai miksi se ilmaantui juuri tänä ajankohtana? Tällaiset seikat sopivat hyvin siihen malliin, jonka Ensimmäinen Mooseksen kirja esittää: eli ihminen oli alusta asti monimutkainen, eikä hän ole ollut maapallolla kovin montaa tuhatta vuotta. Seuraava lainaus kertoo aiheesta lisää. Kysymyksessä on jälleen matematiikka:

 

Pienen sumerilaisen Šadippurin asutuskeskuksen koulupojilla oli noin vuonna 2000 eKr. ’oppikirja’, jossa Eukleideen kuuluisan kolmioprobleeman ratkaisu esitettiin 1700 vuotta ennen Eukleidesta…

   Šadippurin koulupoikien savesta tehdyt ’oppikirjat’ sisältävät tietosanakirjan tapaan pääpiirteet sen ajan tieteellisestä tiedosta, mikä pakottaa tarkistamaan perusteellisesti tieteen kehityshistorian ja niin ollen myös ihmismielen kehityshistorian…

   Tämä viittaa siihen, että matematiikka saavutti noin vuonna 2000 eKr. sellaisen kehitysasteen, jota arkeologit ja luonnontieteen historian tutkijat eivät milloinkaan olleet kuvitelleet mahdolliseksi. (55)

 

Väkiluvun kasvu. Kuten todettiin, on perusteltua uskoa sivistyksen ilmaantuneen maailmaan vasta muutamia vuosituhansia sitten. Syy tähän on yksinkertainen: ihmistä ei ollut olemassa sitä ennen. Ei ole vakuuttavia todisteita, joiden perusteella voitaisiin päätellä ihmisen eläneen maapallolla satojatuhansia vuosia sitten.

   Väkiluvun kasvu ei myöskään tue ajatusta, että ihmiskunnan alkukohta olisi jossain kaukana muinaisuudessa. Sen voimme nähdä seuraavista esimerkeistä:

 

- Laskujen mukaan väestömäärä kaksinkertaistuu aina 400 vuoden välein (On esitetty vieläkin lyhyempiä aikoja kaksinkertaistumiselle. Lisäksi on huomioitava, että aiemmin ei ollut aborttia ja ehkäisyä samassa määrin kuin nykyään.). Jos perusteena käytettäisiin tätä kaksinkertaistumisnopeutta sekä ajatusta siitä, että ihmisiä olisi ollut jo 16 000 vuotta sitten, olisi tässä ajassa (16 000 v.) pitänyt nykyisen väestömäärän olla n. 1 099 510 000 000, joka on lähes 200 kertaa nykyistä suurempi väkimäärä. Se on niin suuri luku, ettei maapallolla voisi edes olla sellaista väkimäärää. Se olisi liian pieni siihen. Luku myös osoittaa, ettei ihmiskunnan alkukohtaa voi työntää kovin kauas, muuten maapallon pinta olisi täyttynyt kuolleista ruumiista ja nykyinen väestömäärä olisi moninkertaisesti suurempi:

 

Alussa mainittu 6 miljardin väestömäärän raja rikkoontuu vuonna 1999. Viiden miljardin lisäys on siis tullut vajaassa 200 vuodessa. Sata vuotta sitten tiedemiehet arvioivat, että maapallo  ei kestä yli 6 miljardin väestömäärää. Vuonna 1950 väestömäärä olikin vain n. 2,5 miljardia mutta jo vuonna 1987 ylittyi 5 miljardin raja. Viimeisen miljardin lisäykseen tarvittiin vain 11 vuotta. Vertailun vuoksi voidaan laskea lisääntymisen nykyvauhdin johtavan siihen, että v. 3530 ihmiset täyttäisivät koko maapallon pinnan ja v. 6826 he eivät enää mahtuisi nykyisin tunnettuun maailmankaikkeuteen.

   Jos tämän päivän luvuista lasketaan taaksepäin ja otetaan vuotuiseksi kasvuksi nykyinen lisääntymisvauhti eli 1,6 %, olisi perusperhe elänyt vuonna 625 jKr. Siis 1375 vuotta sitten.

   Kehitysopin kannattajat eivät mielellään laske ihmisen lisääntymiseen liittyviä lukuja, koska miljoonissa vuosissa laskettaessa luvut nousevat niin suuriksi, että tilanne muodostuu mahdottomaksi. Maankuori olisi satojen miljoonien vuosien ajalta käytännössä kuolleiden eläinten ja ihmisten jäänteiden peitossa ja pelkästään ihmisten määrä täyttäisi tunnetun maailmankaikkeuden. Kuitenkin kehitysoppi vaatii pitkiä aikoja. Sen mukaan mm. 1,6 miljoonaa vuotta sitten elänyt Homo Erectus oli pitkä ja jäntevä, lähes nykyihmisen kaltainen. Varmasti hyvin lisääntymiskykyinen. (56)

 

- Jos käytettäisiin perusteena edellä olevaa kaksinkertaistumisnopeutta (väkiluku kaksinkertaistuu 400 vuoden välein) ja mentäisiin ajassa 4000 vuotta taaksepäin, olisi maapallolla silloin pitänyt olla yli 1000 kertaa nykyistä vähemmän asukkaita eli vain noin 5 miljoonaa asukasta. Se tuntuu oikealta arviolta. Se sopii yhteen sen ajatuksen kanssa, että ensimmäiset ihmiset ovat eläneet maapallolla vain joitakin vuosituhansia sitten ja että heistä ovat polveutuneet kaikki nykyiset asukkaat. Asiasta mainitaan Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa (esim. 1 Moos 10:32: Nämä olivat Nooan poikien heimot sukukuntiensa ja kansakuntiensa mukaan; ja niistä haarautuivat kansat maan päälle vedenpaisumuksen jälkeen.).

   Lisäksi on hyvä huomata, että kun asutus on alun perin lähtenyt Lähi-idästä leviämään muualle ja kun väkiluku on kasvanut (1 Moos 1:28: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa..."), niin ovat sellaiset paikat kuin Pohjois- ja Etelä-Amerikka sekä Australia tulleet pääosin asutetuiksi vasta 1700-luvun jälkeen, kun ne siirtolaisuuden myötä saivat asukkaita. Maan täyttyminen asukkaista vasta näinkin myöhään osoittaa sen, ettei ihmiskunnan alkukohta voi olla kuin joidenkin vuosituhansien takana.

 

- Jos 100 000 vuotta sitten olisi ollut vain 2 asukasta ja väestön kaksinkertaistumisnopeus olisi kerran tuhannessa vuodessa, pitäisi nykyisen väestömäärän olla 2 535 300 000 000 000 000 000 000 000 000. Tämä on aivan järjetön luku nykyiseen 6 miljardiin (= 6 000 000 000) verrattuna, ja osoittaa, ettei ihmisiä ole voinut olla siihen aikaan olemassa. Se osoittaa, että ihmiskunnan alkukohdan täytyy olla paljon lähempänä, vain joidenkin vuosituhansien takana.

 

- Maapallon nykyinen väestön kasvuvauhti on n. 1,7 % vuodessa, ja jos sama kasvuvauhti olisi jatkunut ainoastaan 1300 vuoden ajan, riittäisi se jo aikaansaamaan nykyisen 6 miljardin ihmismäärän. Tämä osoittaa, että maapallo voi tulla asutetuksi jo lyhyessä ajassa, eikä siihen tarvita edes kymmeniätuhansia vuosia kuten on esitetty.

 

Mutta mistä sitten johtuu, että edelläolevat asiat ilmaantuivat näinkin myöhään ja lähes samanaikaisesti? Onko siihen järkevää selitystä?

   Vastaus tietenkin on, ettei ihmisiä yksinkertaisesti ollut aikaisemmin olemassa eikä asuttamassa maata. Jo aiemmissa kappaleissa todettiin, miten väkiluku on vähitellen lisääntynyt, ja että esim. 2000 vuotta sitten (Rooman valtakunnan aika) ihmisiä oli paljon vähemmän kuin nyt, ja 2000 eKr. vielä vähemmän kuin Rooman valtakunnan aikana. Itseasiassa, kun menemme vain joidenkin vuosituhansien taakse, on hyvin pian tultava vastaan nollapiste, jolloin ei ollut yhtään ihmistä maan päällä. Se on ainut järkevä johtopäätös, jos hyväksytään sivistyksen myöhäinen ilmaantuminen maapallolle ja väkiluvun vähittäinen kasvu.

 

HISTORIAN UUDELLEENKIRJOITUS. Mitä tulee ihmisen alkuperään, on yksi evoluutiokirjallisuudessa esiintyvä käsitys sellainen, että ihmisen alkukoti on ollut Afrikassa. Evolutionistit olettavat ensimmäisten ihmisten oleskelleen Afrikassa ja siirtyneen sieltä muualle.

   Mutta mikä on historiallinen ja oikea käsitys? Vuosikymmeniä sitten ymmärrettiin paljon selvemmin, että ihmisen alkukoti on Lähi-idästä, Eufratin ja Tigrisin seudulta. Tähän viittasivat kansojen perimätiedot, että ensimmäiset rakennukset rakennettiin tälle alueelle ja että maailman viljalajit ovat peräisin samalta seudulta. Seuraava lainaus kertoo aiheesta lisää:

 

William Dawson vakuuttaa kirjassaan Modern Science, että hän ja muut etevät tiedemiehet ovat vakuuttuneita siitä, että Eufratin seudun, geologisesti katsoen, on täytynyt olla ainoa paikka, jossa ihminen on alussa voinut asua.

   Tri Amstrong sanoo miltei samaa kirjassaan Nature and Revelation: ”Missä on ihmiskunnan kehto? Tästä, samoin kuin rodun yhtenäisyyttä koskevasta kysymyksestä, ovat oppineet jokseenkin yhtä mieltä. Niiden korkealla sijaitsevien seutujen, joissa ovat Eufratin ja Tigriin alkulähteet, katsotaan olleen ihmiskunnan kehtona. Tämän todistavat monet seikat, mm. se, että melkein kaikkien kansanheimojen perimätiedot mainitsevat tämän maailmankolkan olleen heidän alkuperäinen kotinsa. Sen lisäksi ovat maailman kaikki ihmisravintona käytettävät viljalajit kotoisin sieltä. Ja myös geologiset tutkimukset johtavat samaan tulokseen.” (57)

 

Eräs asia, jonka evolutionistit kieltävät, on myös vedenpaisumus. He kirjoittavat historiaa uudelleen ja väittävät, ettei vedenpaisumusta ole koskaan ollut.

   Mutta mikä on geologinen ja historiallinen todistusaineisto?

   Geologiasta tiedetään, että merelliset sedimenttikalliot ovat paljon yleisempiä kuin mitkään muut sedimenttikalliot yhteensä. Tähän havaintoon viittasi jo geologian isäksi mainittu James Hutton yli kaksi vuosisataa sitten:

 

Joudumme päättelemään, että kaikki maan kerrostumat  - - ovat syntyneet meren pohjalle kasaantuneesta hiekasta ja sorasta, äyriäisten kuorista ja koralliaineista, maasta ja savesta. (J. Hutton, The Theory of the Earth l, 26. 1785)

 

J.S. Shelton: Mantereilla merelliset sedimenttikalliot ovat paljon yleisempiä ja laaja-alaisempia kuin mitkään muut sedimenttikalliot yhteensä. Tämä on eräs niistä yksinkertaisista tosiasioista, joka vaatii selitystä ollen kaiken sen ytimessä, joka liittyy ihmisen jatkuviin pyrkimyksiin ymmärtää geologisen menneisyyden muuttuvaa geografiaa. (58)

 

Toiseksi tiedetään, että merikasvien ja -eläinten jäänteitä esiintyy kaikissa korkeissa vuoristoissa; Himalaja, Alpit, Andit… Jos tämä ei ole riittävä todiste vedenpaisumuksesta, tuskin mikään muukaan todiste vakuuttaa sellaista ihmistä, joka on päättänyt olla uskomatta vedenpaisumuksen historiallisuuteen. Niinpä on merkillistä, että tiedemiehet ja geologit itse ovat havainneet tämän seikan - merikasvien ja -eläinten jäänteet korkeilla vuorilla – mutta eivät pysty yhdistämään sitä vedenpaisumukseen. Seuraavassa muutamia lainauksia heidän omista kirjoistaan:

 

Beaglella matkatessaan Darwin itse löysi korkealta Andeilta fossiloituneita simpukankuoria. Ne osoittivat, että se, mikä on nyt vuori, oli kerran veden alla. (Jerry A. Coyne: Miksi evoluutio on totta, s. 127)

 

On syytä käydä vielä hiukan lähemmin tarkastamaan vuorijonojen kivilajien alkuperäistä luonnetta. Varsinaisissa Alpeissa se näkyy parhaiten säilyneenä pohjoisen ns. Helvetialaisen vyöhykkeen kalkkialpeissa. Kalkkikivet ovat täällä voitolla. Kun tarkastelemme täällä kiveä jonkin vuoren jyrkissä rinteissä tai huipulla - jos sinne asti jaksamme kavuta -, niin löydämme siitä ennen pitkää kivettyneitä eläinjäännöksiä, eläinfossiileja. Ne ovat täälläkin usein pahasti venyneitä, litistyneitä ja särkyneitä, mutta kumminkin tapaa myös semmoisia kappaleita, jotka voidaan lajilleen määrittää. Kaikki nuo fossiilit ovat merieläinten kalkkikuoria tai runkoja. Niiden joukossa on spiraalikierteisiä ammoniitteja ja varsinkin paljon kaksikuorisia simpukoita... Lukijan mieleen on edellä olevan esityksen johdosta varmaankin tullut kysymys: Mikä merkitys on sillä seikalla, että vuorijonoissa on niin paljon meren pohjalle kerrostuneita sedimenttejä?... (s. 236,237 Pentti Eskola: Muuttuva maa)

 

Harutaka Sakai japanilaisesta Kyushun yliopistosta on käyttänyt vuosia Himalajan vuoriston merellisten fossiilien tutkimiseen. Hän ja hänen ryhmänsä ovat luetteloineet varsinaisen mesotsooisen kauden akvaarion. Hentoja merililjoja, nykyisten merisiilien ja meritähtien sukulaisia, tavataan kallioseinämissä yli kolme kilometriä merenpinnan yläpuolella. Ammoniitteja, belemniitteja, koralleja ja planktonia esiintyy fossiileina vuorten kallioissa...

   Kahden kilometrin korkeudella geologit löysivät meren itsensä jättämän jäljen. Sen aaltomainen kalliopinta vastaa muotoja, jotka jäävät hiekkaan matalan veden laineista. Jopa Everestin huipulta tavataan keltaisia nauhoja kalkkikiveä, joka syntyi veden alla lukemattomien merieläinten jäännöksistä. (Maapallo ihmeiden planeetta, s. 55)

 

Entä historiallinen perimätieto vedenpaisumuksesta? Eräiden arvioiden mukaan on olemassa noin puolisen tuhatta vedenpaisumuskertomusta, joissa vesi mainitaan tuhon aiheuttajana. Vedenpaisumuskertomusten yleismaailmallisuus viittaa tämän tapahtuman historiallisuuteen:

 

Lenormant sanoo kirjassaan ”Beginning of History”:

“Meillä on tilaisuus todistaa, että vedenpaisumuskertomus on yleismaailmallinen perimätieto ihmisperheen kaikissa haaroissa, ja niin varmaa ja yhdenmukaista perimätiedollista asiaa kuin tämä, ei voitane pitää kuviteltuna taruna. Sen täytyy olla todellisen ja peloittavan tapauksen muisto, tapauksen, mikä teki niin voimakkaan vaikutuksen ihmissuvun ensimmäisten vanhempien mieleen, etteivät heidän

jälkeläisensä voineet sitä milloinkaan unohtaa. (59)

 

Kaikenrotuisilla kansoilla on valtavasta tulvakatastrofista erilaisia perimätietoja. Niinpä ovat kreikkalaiset kertoneet keskuudessaan vedenpaisumustarinaa, jonka keskushenkilönä oli Deukalion; jo paljon ennen Kolumbusta oli Amerikan mantereen alkuasukkailla kertomuksia, jotka olivat säilyttäneet elävänä muiston suuresta tulvasta; myös Australiassa, Intiassa, Polynesiassa, Tiibetissä, Kašmirissa ja Liettuassa on tulvakertomuksia periytynyt sukupolvelta toiselle meidän päiviimme saakka. Olisivatko ne kaikki vain satuja, vain tarinoita? Olisivatko ne kaikki keksittyjä? On oletettavissa, että ne kaikki kuvastavat samaa valtavaa katastrofia. (60)

 

Jollei yleismaailmallinen vedenpaisumus olisi ollut todellisuutta, niin jotkut kansanrodut olisivat panneet pelättävät tulivuorenpurkaukset, suuret lumimyrskyt, kuivuudet... hävittämään heidän pahat esivanhempansa. Vedenpaisumuskertomuksen yleismaailmallisuus on näin ollen sen todenperäisyyden parhaita todisteita. Me voisimme sivuuttaa minkä tahansa näistä taruista erillisenä ja pitää sitä ihmisen vilkkaan mielikuvituksen tuotteena, mutta yhdessä, maailmanlaajuisesta näkökulmasta katsoen ne ovat lähes vastaansanomattomat. (Earth-teos)

 

Seuraavaksi lisää viittauksia samaan aiheeseen. Menneet historioitsijat ovat maininneet vedenpaisumuksen todellisena historiallisena tapahtumana. Nykyinen historian uudelleen kirjoittaminen pyrkii sen sijaan muuttamaan ihmisen mennyttä historiaa kieltämällä tämän suuren tulvakatastrofin ja lisäämällä historiaan satojatuhansia ja miljoonia vuosia, joiden todenperäisyydestä ei ole kovinkaan vakuuttavia todisteita.

 

• Historioitsija Josefus ja babylonialainen Berosus ovat maininneet Nooan arkin jäännöksistä

 

• Kreikkalainen historioitsija Herodotos on viitannut Historia-teoksensa viidennessä osassa skyyttalaisiin. Hän mainitsee heidät Jaafetin (Nooan pojan) jälkeläisiksi (1 Moos 10:1,2: Tämä on kertomus Nooan poikien, Seemin, Haamin ja Jaafetin, suvusta. Heille syntyi poikia vedenpaisumuksen jälkeen. Jaafetin pojat olivat Goomer, Maagog, Maadai, Jaavan, Tuubal, Mesek ja Tiiras.)

 

• Gilgameshin kertomuksessa Utnapisthimille annettiin käsky rakentaa laiva: ”Oi Shuruppakin mies, Ubar-Tutun poika. Revi maahan talosi ja rakenna laiva, luovu rikkaudesta, etsi kuolemanjälkeistä elämää, halveksi omaisuutta, pelasta henkesi. Vie kaikkien elävien siemen laivaan, jonka rakennat. Mittaa sen ulottuvuudet hyvin.”

 

• Kuten todettiin, saattaa Egyptin ajanlaskussa olla vuosisatojen heitto. Egyptiläisillä ei varhaisina aikoina ollut hallitsijaluetteloita, vaan ne laati vuosisatoja myöhemmin (n. 270 eKr.) egyptiläinen pappi Manethon. Virheenä hänen luetteloissaan on pidetty mm. sitä, että Manethon luuli joidenkin kuninkaiden vaikuttaneen peräkkäin, vaikka heidän on todettu hallinneen samanaikaisesti.

   Kaikesta huolimatta Manethon vahvistaa Ensimmäisen Mooseksen kirjan historiallisuuden. Hän ”kirjoitti, että ’vedenpaisumuksen jälkeen’ Haamille, Nooan pojalle, syntyi ’Egyptos eli Misraim’, joka asettui ensimmäisenä nykyisen Egyptin alueelle siihen aikaan, kun heimot alkoivat hajaantua”. (61)

 

 

 

 

 

VIITTAUKSET:

 

1. Richard Dawkins: Sokea kelloseppä, s. 240,241

2. Richard Dawkins: Jumalharha (The God Delusion), s. 153

3. Richard Owen; sit. Søren Løvtrup (1987) Darwinism: The Refutation of a Myth. London: Croom Helm

4. Alan Linton: ”Scant Search for the Maker”, Times Higher Education Supplement, April 20, 2001

5. Norman Macbeth: Darwin Retried, 1971, s. 33

6. Jean Rostand: The Orion Book of Evolution, 1961, s. 79

7. Steven M. Stanley: Macroevolution: Pattern and Process. San Francisco: W.M. Freeman and Co. 1979, s. 39

8. Robert E. D. Clark: Darwin, Before and After, s. 131

9. Rick Gore: The First Steps, National Geographic 191, nro 2 (helmikuu 1997):88

10. George Grant MacCurdy: Human Origins (New York: D. Appleton and Company, 1924), 1: 316

11. Mary D. Leakey: Footprints in the Ashes of Time, National Geographic (huhtikuu 1979): 446

12. Russell H. Tuttle ja D.M Webb: “The Pattern of Little Feet”, absrakti, American Journal of Physical Anthropology 78, nro 2 (helmikuu 1989): 316

13. Howells: “Homo erectus in human descent”, 79-80

14. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 285

15. Arthur Keith: "The Antiquity of Man", johdanto

16. L.B.S. Leakey: "Adam's Ancestors", s. 230

17. R.S. Lull: The Antiquity of Man”, The Evolution of Earth and Man, s. 156

18. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 20-22

19. Charles E. Oxnard: “The place of the australopithecines in human evolution: grounds for doupt?” Nature 258 (4. joulukuuta 1975): 389

20. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 104

21. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 106

22. Richard Leakey: Ihmiskunnan juuret (The Origin of Humankind), s. 24,38

23. Juha Valste: Ihmislajin synty, s. 87-89

24. Kimmo Pälikkö: Taustaa 3, Alusta viimeiseen aikaan, s. 156

25. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 259

26. Roger Lewin: Bones of Contention, 160

27. W.A. Criswell. :Did man just happen?, Zondervan publishing co., Grand Rapids, Michigan, 1973, p. 85 - Sit. kirjasta "Evoluution romahdus", Scott M. Huse, s. 103

28. Sit kirjasta "Kehitysoppi ja uskon kriisi", Wiljam Aittala, s. 88.

29. Sana, N:o 48, 3.12.1953

30. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 30

31. E.A. Hooton: Up from the Ape, s. 329

32. Robert L. Lehrman: The Long Road to Man, 1961, s. 115

33. Journal of the royal college of surgeons of Edinburgh, tammikuu 1966, s. 93 - sit kirjasta: "Elämä maan päällä - kehityksen vai luomisen tulos?", Jeh. tod. s. 93,94.

34. Solly Zuckerman: Beyond the ivory tower, 1970, s. 90 - sit. kirjasta: "Elämä maan päällä - kehityksen vai luomisen tulos?", Jeh. tod. s. 94.

35. Charles E. Oxnard: “The place of the australopithecines in human evolution: grounds for doupt?” Nature 258 (4. joulukuuta 1975): 389

36. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 260

37. Richard Leakey: Ihmiskunnan juuret (The Origin of Humankind), s. 70,71

38. Siegfried Scherer ja Reinhard Junker: Evoluutio, kriittinen analyysi, s. 251, 258

39. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 100

40. Siegfried Scherer ja Reinhard Junker: Evoluutio, kriittinen analyysi, s. 258, 259

41. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 115

42. Mary D. Leakey: Primitive Artifacts from Kanapoi Valley, Nature 212, (5.11.1966):446

43. Richard Leakey: Ihmiskunnan juuret (The Origin of Humankind), s. 55

44. Gabriel Ward Lasker: Physical Anthropology (New York: Holt, Rinehart and Winston, Inc., 1973), 284

45. Edmund White ja Dale Brown: The First Men (New York: Time-Life Books, 1973), 14.

46. Donald C. Johanson ja Maitland A. Edey, Lucy: The Beginnings of Humankind (New York: Simon and Schuster, 1981), 144

47. Milford H. Wolpoff, Wu Xin Zhi ja Alan G. Thorne, ”Modern Homo sapiens Origins: A General Theory of Hominid Evolution Involving the Fossil Evidence From East Asia”, teoksessa The Origins of Moodern Humans, toim. Fred H. Smith ja Frank Spencer (New York: Alan R. Liss, Inc., 1984), 465-66.

48. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 161

49. S.M. Garn: Human evolution: Readings in physical anthropology holt, Rinehart and Winston, New York, 1967, s. 102-107 - Sit. teoksesta "Evolutionismi - sattuman uskonto", Matti Leisola, s.31,32.

50. Tim Folger ja Shanti Menon, ”…Or Much Like Us?” Discover 18, nro 1 (tammikuu 1997): 33

51. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 206

52. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 174-175

53. Science, 3.3.1961, s. 624

54. P.J. Wiseman: New Discoveries in Babylonia About Genesis, 1949, s. 28.

55. The New York Times, 8.1.1950, s. 1, 28

56. Kimmo Pälikkö / Markku Särelä: Taustaa tekijänoikeudesta maailmaan, s. 144,145

57. Sidney Collett: Totuuden kirja (The Scripture of Truth), s. 175

58. J.S. Shelton: Geology illustrated

59. Toivo Seljavaara: Oliko vedenpaisumus ja Nooan arkki mahdollinen?, s. 5

60. Werner Keller: Raamattu on oikeassa, s. 29

61. J. Ashton: Evolution Impossible, Master Books, Green Forest AZ, 2012, s. 115, lainaa viitettä 1, s. 7

 

 

 




free hit counters