miksi ihmisen kehitystä ei ole ollut?

 

 

 

Evoluutioteoriaan kuuluu käsitys, että kehitys on tapahtunut alemmista elämänmuodoista kohti korkeampia elämänmuotoja. Niinpä kun on kyseessä ihmisen tuleminen maapallolle, on hänenkin arveltu polveutuneen joistakin alemmista elämänmuodoista. On ajateltu, että ihmisillä ja apinoilla on ollut yhteinen kantamuoto, jolla on ollut eläimellisiä piirteitä, ja sen johdosta tutkijat pyrkivät etsimään juuri sellaisia luurankolöytöjä. Ennakkokäsitykset ja -odotukset ohjaavat hyvin paljon heidän toimintaansa. He olettavat, että ihmisenkaltaiset olennot ovat olleet maapallolla satojatuhansia vuosia, huolimatta siitä, että historialliset todisteet ihmiskunnan historiasta eivät ulotu kuin n. 5000 vuotta taaksepäin. Seuraavaksi tutkimme näihin löytöihin liittyviä todisteita ja kuinka tyydyttäviä ne ovat.

 

OVATKO TODISTEET TYYDYTTÄVIÄ? Kun lähdetään tutkimaan sitä, millaisia todisteet ”historiallisesta” ihmisestä ovat, on todettava, etteivät ne ole kovinkaan vakuuttavia. On tehty mm. seuraavanlaisia havaintoja:

 

Vähäinen todistusaineisto. Kun katsomme sitä aineistoa, jota on yritetty käyttää todisteena ihmisen kehityksestä, on se mitättömän pientä. Vaikka voisimme olettaa, että satojentuhansien vuosien ajalta olisi jäänyt vakuuttava todistusaineisto ihmisen kehityksestä, ei sitä ole kuitenkaan löydetty. Kuvaavaa asialle on, että koko fossiiliaineiston on sanottu mahtuvan biljardipöydälle tai kirjoituspöydälle, mikä osoittaa sen vähyyden. Samoin kun katsomme seuraavia lainauksia, osoittavat nekin todistusaineiston puutteellisuuden. Niistä ensimmäisessä tunnettu kehitysteorian tutkija Lyall Watson toteaa, miten koko aineisto mahtuisi yhteen ruumisarkkuun ja tilaa jäisi vielä ylikin:

 

Ihmisen sukupuuta koristavien fossiilien määrä on niin pieni, että se alittaa fossiilitutkijoiden lukumäärän. Hämmästyttävä totuus on, että kaikki ihmisen evoluution todistusaineisto mahtuisi yhteen ruumisarkkuun ja tilaa jäisi vielä ylikin. (1)

 

Kädellisten tutkijoille voidaan sen tähden antaa anteeksi heidän hapuilunsa miljoonia vuosia käsittävien kuilujen ylitse, miltä ajalta meillä ei ole yhtään ainoaa täydellistä apinan luurankoa puhumattakaan ihmisen edeltäjän luurangosta… meidän täytyy lukea kertomus kädellisten kehityksestä muutamasta kourallisesta murtuneita luita ja hampaita. Sitä paitsi nuo fossiilit on löydetty paikoista, jotka sijaitsevat tuhansien kilometrien päässä toisistaan Vanhan maailman mantereella… (Scientific American, kesäkuu 1956, s. 98)

 

Nykyihmisiä vanhemmissa kerrostumissa. Eräs seikka, joka asettaa kyseenalaiseksi teorian ihmisen polveutumisesta alemmista olennoista, on että nykyihmisen jäännöksiä löytyy säännöllisesti yhtä vanhoista, mutta myös vanhemmista kerrostumista kuin fossiilisten jäännösten - niiden on siten täytynyt olla vähintään yhtä vanhoja kuin "fossiiliset esi-isänsä". Hyvin tunnettuja ovat ainakin Lady Guadeloupe ja ns. Calaveras-kallo:

 

- Lady Guadeloupe. Tämän henkilön luut löydettiin kivikerroksesta, jolle kehitysoppineiden ikätaulukon mukaan saatiin 28 miljoonan vuoden ikä. Kuitenkin, kun luita tutkittiin tarkemmin, havaittiin niiden täysin muistuttavan nykynaisen luita, joten aivan varmasti kyseessä on tavallinen nykyihminen. Sen siis täytyy olla vähintään yhtä vanha tai jopa ”miljoonia vuosia” vanhempi (evoluutioaikataulun mukaan) kuin sen ensimmäiset esi-isät.

 

- Ns. Calaveras-kallo, joka löydettiin Amerikasta 25 miljoonan vuoden ikäiseksi luokitellusta kivikerroksesta, on toinen esimerkki. Sekin muistutti täysin nykyihmisen kalloa, ja lisäksi sen alapuolelta löydettiin nykyihmiselle kuuluvia astioita ja työvälineitä. Se että on löydetty tällainen kallo sekä esineet, on osoitus siitä, ettei oletettujen esi-isien tarvitse olla yhtään vanhempia kuin nykyihmisen. Pikemminkin tämäntyyppiset löydöt osoittavat, että nykyihminen on vähintään yhtä vanha kuin sen alkeellisiksi oletetut esi-isät. Se myös tarkoittaa, ettei ihmisen kehittyminen apinamaisista esi-isistä voi pitää paikkaansa.

  

Mistä sitten johtuu, ettei edellisen kaltaisia löytöjä ole hyväksytty ihmisen sukupuuhun, vaikka niiden pitäisi olla moninkertaisesti vanhempia kuin fossiloituneet esi-isänsä? Miksi ne on hylätty?

   Vastaus on, etteivät ne ole sopineet oletettuun ihmisen sukupuuhun ja siksi ne on siirretty epävarmoina syrjään. Jos ne hyväksyttäisiin, asettaisi se kyseenalaiseksi koko ihmisen polveutumisen alemmista olennoista. Rehellisesti sanottuna kyse on uskosta kehitysoppiin ja ihmisen kehitykseen, vaikka havainnot eivät sitä edes tukisi.

   Seuraava lainaus kertoo asiasta. Se osoittaa, miten selvästi nykyihmiselle kuuluvia jäänteitä on toistuvasti löydetty vanhoista kerrostumista, mutta ne on hylätty, koska ne ovat olleet laadultaan liian nykyaikaisia. Samanlaisia löytöjä on tehty kymmenittäin:

 

Ihmisen luurankojätteitä on löydetty plioseenisistakin kerrostumista pleistoseenin edelliseltä ajalta, ei vain Calaveras-kalloa Amerikasta, vaan muitakin. Syynä siihen, että ne on pantu epävarmoina syrjään, on ollut, paitsi epätietoisuutta siitä, ovatko ne hautautuneet plioseenisiin kerrostumiin niiden syntymisaikana, vai onko ne myöhemmin niihin haudattu, myös se, että ne ovat olleet nykyaikaista tyyppiä: kehitysopillinen käsitys ihmisen synnystä ei ole sallinut hyväksyä niitä aidoiksi, koska sen mukaan tuohon aikaan ei ole voinut olla nykyaikaista tyyppiä olleita ihmisiä. Arthur Keith kirjoittaa menetelmästä, jota on käytetty pitkiä aikoja: ”Jos ihmisjäännöksiä löydettiin vanhemmista pleistoseenisista kerrostumista, ja ne osoittautuivat kooltaan ja muodoltaan nykyaikaisiksi, ne hylättiin epäaitoina antiikkiesineinä, olipa niiden fossiloitumisaste mikä hyvänsä. Mutta jos jäännökset osoittautuivat laadultaan epänykyaikaisiksi, ne hyväksyttiin aidosti vanhoiksi, vaikkapa ne olisivat olleet epätäydellisestikin fossilisoituneita.” (Arthur Keith: "The Antiquity of Man", johdanto). L.B.S. Leakey sanoo samasta asiasta: ”Minulla ei ole vähäisintäkään epäilystä siitä, että ihmisjäännöksiä, jotka kuuluvat näihin [Acheul- ja Chelles] kulttuureihin, on löydetty monta kertaa... mutta niitä ei ole joko tunnettu sellaisiksi tai ne on hylätty, koska ne ovat olleet Homo sapiens-tyyppiä, ja sen johdosta ei niitä ole oikeutettu vaatimaan itselleen korkeaa ikää. (L.B.S. Leakey: "Adam's Ancestors", s. 230)

   R.S Lull kirjoittaa, että Calaveras-kalloa ei ole hyväksytty plioseeniseksi, koska sen on ajateltu ”edustavan sekä fyysillisesti että kulttuurin puolesta paljon myöhempää aikaa. Sellaisia luurankojäännöksiä on tullut esille yhä uudelleen… Ei mikään niistä, vaikka ne täyttävätkin kaikki muut korkean iän vaatimukset – hautaantuminen vanhoihin kerrostumiin, niiden seurassa tavatut eläinjäännökset, sama fossiloitumisaste jne. – riitä tyydyttämään fyysillisen antropologian vaatimuksia, sillä millään niistä ei ole sellaisia ruumiin piirteitä, joita ei olisi Amerikan intiaaneilla nykyään.” (R.S. Lull: The Antiquity of Man”, The Evolution of Earth and Man, s. 156) (2)

 

Toinen lainaus kertoo samasta asiasta. Kyseessä oli olkaluu, joka täysin muistutti nykyihmisen olkaluuta. Kuitenkin, kun se oli liian vanha, ei sitä tahdottu hyväksyä ihmisen sukupuuhun, koska se ei sopinut evoluution aikatauluun. Samanlaisia löytöjä on varmasti tehty useampia, mutta ne yleensä sysätään syrjään, koska halutaan pitäytyä oletetussa ihmisen kehityksessä:

 

Anatomisesti modernin Homo sapiensin kaltaisten fossiilien kaavion alaosassa on vanha tuttumme, Kanapoi KP271. Käsittelimme olkaluuta luvussa 5. William Howellsilla oli sama ongelma tämän fossiilin kanssa kuin Russell Tuttlella Laetolin jalanjälkien kanssa. Evoluution mukaan se oli liian vanha kuuluakseen ihmiselle. Lainaan vielä kerran Howellsia:

 

Olkaluun palanen Kanapoista, jonka ikä on noin 4,4 miljoonaa vuotta, ei ole erotettavissa morfologisesti ihmisestä (Homo sapiens) eikä eroja todettu Pattersonin ja minun tekemässä monimuuttuja-analyysissä vuonna 1967 (eikä muiden tekemissä myöhäisemmissä tutkimuksissa). Ehdotimme, että se saattaa edustaa etelänapinaa, koska siihen aikaan luokittelu ihmiseksi (Homo) vaikutti idioottimaiselta vaikkakin tämä vaihtoehto olisi ollut oikea ilman aikaelementtiä. (3)

 

Evolutionistit kieltäytyvät kutsumasta hyvin vanhoja fossiileja niiden oikeilla nimillä. Syynä on evoluutioteorian suojelu. On ilmeistä, ettemme ole tekemisissä tieteen kanssa, vaan paremminkin elohopeaa muistuttavan aineen. Voisimme kuvata evolutionistien menetelmiä monilla tavoilla, mutta äidilläni, joka ei katsonut asioita läpi sormiensa, oli sille selkeä nimi. (4)

 

Taiteilijoiden luomukset. Kun lukee joitakin julkaisuja, esiintyy niissä usein yksityiskohtaisia kuvia ja piirroksi oletetuista alkuihmisistä. Yleensä niille on piirretty hieman apinamaiset ja kumaraiset piirteet sekä olemus, jonka uskotaan muistuttavan näitä olentoja. Mitä vanhempana jotakin näytettä pidetään, sitä enemmän se saa eläimellisiä piirteitä.

   Ongelmana edellisissä malleissa vain on, että ne perustuvat pelkkään ennakkokäsitykseen ja taiteilijoiden mielikuvitukseen kuin siihen, mitä voidaan todella tietää. Se johtuu siitä, että luut ovat usein rikkinäisiä ja kasvojen luut puuttuvat kokonaan. Samoin on melko mahdotonta piirtää kasvojen pehmeitä osia ja kasvojen ilmeitä pelkkien luiden perusteella. On sanottu, että taiteilijat voivat yhtä hyvin muovailla esim. neandertal-kalloon joko apinan tai filosofin piirteet, joten valinnan varaa on! Vain taiteilijoiden luovuus voi olla esteenä sille, millaisia alkuihmisen kuvista ja piirroksista tulee:

 

Kun muistamme, että useimmista kalloista on olemassa vain murtokappaleita, ja kasvo-osat tavallisesti puuttuvat, niin käsitämme helposti, kuinka jo kasvojen luuranko-osien entistäminen (rekonstruktio) jättää huomattavan määrän tilaa epäilyksille. Pehmeiden osien entistäminen on vieläkin arveluttavampi yritys. Huulet, silmät, korvat ja nenänpää eivät jätä mitään viitteitä alla oleviin luuosiin. Neanderthal-kalloon saatetaan yhtä helposti muovailla simpanssin kuin filosofin piirteet. Ihmisen muinaisten tyyppien entistämisellä on hyvin vähän tieteellistä arvoa, jos niillä on sitä lainkaan, ja todennäköisesti ne vain johtavat yleisöä harhaan. (5)

 

Toiseksi on hyvä huomata, että useat mallit ja piirrokset on laadittu vain muutaman luun tai hampaan perusteella. Heidelbergin ihminen ja Nebraskan ihminen ovat sellaisia. On selvä, ettei kyse enää ole tieteestä vaan satujen kertomisesta:

 

- Heidelbergin ihminen, jonka pitäisi olla Homo Erectus-muotoa, "luotiin" ja "rakennettiin" vain yhden leukaluun perusteella. Yhden luunkappaleen perusteella kehitettiin teoria kokonaisesta ihmisrodusta. Monet tosin olivat sitä mieltä, että leukaluu muistutti nykyihmisen leukaluuta.

 

- Nebraskan ihminen on toinen esimerkki; tämä ihminen, jota 1920-luvun kuuluisassa ns. apinaoikeudenkäynnissä käytettiin "vakuuttavana" todisteena ihmisen kehityksestä, "luotiin" vain yhden hampaan perusteella. Siitä ja sen elämästä julkaistiin useita kokoaukeaman kuvia, niin ettei kenelläkään jäänyt epäselväksi, miten se oli elänyt ja mistä ihminen on kehittynyt. Kuitenkin, kun myöhemmin tutkittiin asiaa, todettiin Nebraskan ihmisen hampaan kuuluvan sukupuuttoon kuolleelle sialle eikä ihmiselle!

 

Väärennökset. Eräs luku fossiilien historiassa ovat väärennökset. Ns. Pildtownin ihminen, jota pitkään pidettiin tärkeänä välimuotona, on niistä tunnetuin. Sen arvon ihmisen sukupuussa osoittaa se, että siitä tehtiin yli 500 tohtorin väitöskirjaa, ja esim. Encyclopedia Britannica (osa 14, s. 763) kirjoitti siitä sekä Jaavan ihmisestä:

 

Löytö, joka luo eniten valoa kehitystapahtumaan, tehtiin Jaavalla v. 1891 ja 1892 - -. Häntä pidetään siirtymämuotona ihmisen ja apinan välillä - -todellisena puuttuvana renkaana.

   (Edelläoleva lainaus puhui Jaavan ihmisestä, mutta seuraava lainaus puhuu taas Pildtownin ihmisestä)

   Löydön, joka on seuraavaksi tärkein - - teki Mr Charles Dawson Pildtownissa, Sussexista v. 1911 ja 1915 välillä - -. Sorakerrostuma osoittautui kerrostuneen varhain Pleistoseenikaudella ja on varmaa, että tämän ihmiskallon fossiilijäännökset olivat yhtä vanhat kuin kerrostuma. (6)

 

Kuitenkin, kun asiaa jälkeenpäin tutkittiin, havaittiin, että Pildtownin ihminen oli petos. Se oli yhdistelmä nykyihmisen pääkallosta ja apinan leukaluusta, eikä siis voinut olla aito fossiili. Sen hampaita oli viilailtu ja luita värjätty, jottei vain huomattaisi sen oikeata alkuperää.

   Lopulta v. 1953, kun oli kulunut yli 40 vuotta, todettiin tämä "toiseksi merkittävin löytö heti Jaavan ihmisen jälkeen" väärennökseksi. Sanomalehdet kirjoittivat uudesta käänteestä ja jymypaukusta, joka tuli yllättäen ilmi. Yksi tieteen historian suurimmista petoksista paljastui ja tuli yleiseen tietoon:

 

Lontoo 22.11. (1953)

Brittiläiset antropologit hämmästyivät lauantaina suuresti, kun heille selvisi, että heitä oli 40 v. ajan vedetty nenästä. On näet käynyt ilmi, että maailmankuulun Pildtown pääkallon leuat ja hampaat olivat peräisin nykyaikaisesta simpanssista, eikä ihmisestä, joka eli 100 000 vuotta sitten.

   British Museum julkaisi lauantaina selostuksen kirjallisesta analyysistä, joka osoitti, että ”leuat ja hampaat oli petollisella tavalla yhdistetty tähän pääkalloon, joka kyllä muuten on esihistoriallinen. (7)

 

TÄRKEIMMÄT VÄLIMUODOT. Kun tutkitaan ihmisen sukupuuta, esiintyvät siinä sellaiset nimet kuin Australopithecus, Homo habilis, Homo erectus sekä Neandertalin ihminen. Ne on mainittu toistuvasti useissa kirjoissa ja julkaisuissa, joten niitä on pidetty tärkeinä välimuotoina. Lähdemme sen tähden seuraavaksi katsomaan näitä esi-isiä ja miten luotettavia heihin liittyvät löydöt ovat.

 

Australopithecus. Ensinnäkin yhtenä tärkeänä vaiheena ihmisen kehityksessä on pidetty Australopithecus-lajin esiintymistä, jonka on arveltu edustavan ensimmäisiä vaiheita ihmisten kaltaisten olentojen ketjussa. Niiden on arveltu esiintyneen maapallolla lähes 4 miljoona vuotta sitten. (Lady Guadeloupe ja ns. Calaveras-kallo, joista edellä puhuttiin ja jotka kuuluivat selvästi nykyihmiselle, sijaitsivat kehitysopillisten tulkintojen mukaan yli 20 miljoonaa vuotta vanhoissa kerrostumissa. Niiden pitäisi siis olla viisi kertaa vanhempia kuin Australopithecus, jos ajoitukset pitävät paikkansa.)

   Mitä sitten tulee Australopithecukseen liittyvään tutkimukseen, tulee ensimmäisenä vastaan sen aivojen pieni koko (Aivojen koolla on merkitystä, koska niiden perusteella voidaan parhaiten päätellä fossiililöydöksistä, onko kyseessä ihminen vai apina.). Esim. Australopithecusten tunnetuimman edustajan, Lucyn aivokopan tilavuudeksi on mitattu vain vähän päälle 400 cm³ - tilavuus, joka on vain noin kolmasosa ihmisen aivojen koosta ja sama kuin nykyisten simpanssien ja gorillojen. Näin pieni aivojen koko osoittaa, ettei kyseessä voi olla ainakaan ihminen. Todennäköisesti Lucy ja muut saman lajin edustajat ovat olleet vain tavallisia apinoita. Ilmeisesti kysymys on sukupuuttoon kuolleesta haarasta, kuten jotkut tutkijat ovat esittäneet.

   Toinen havainto liittyy Lucyn ja muiden Australopithecusten kallonmuotoon. Kun on tutkittu niiden kallonmuotoa, on se niin apinamainen, eikä lainkaan ihmismäinen, että se muistuttaa hyvin paljon muodoltaan ja kooltaan simpanssin kalloa; joten onko kyseessä vain tavallinen simpanssi vai sukupuuttoon kuollut laji? Ainakaan ihminen se ei voi olla, koska poikkeavuudet nykyihmiseen ovat liian suuret.

   Seuraavat lainaukset osoittavat myös, miten kyseenalaista on pitää Australopithecusta ihmislajin edustajana, koska se selvästi on nykyisten ihmisapinoiden kaltainen, ei ihmisten. Lisäksi on hyvä jälleen huomioida, että Etelänapinat (Australopithecus) eivät esiinny fossiiliaineistossa ”oikeaan” aikaan, vaan ovat siihen nähden myöhässä. Se johtuu siitä, että on monia Homo-suvun fossiileja, jotka ovat aivan yhtä vanhoja tai vanhempia kuin ne. Molemmat muodot ovat siis eläneet samanaikaisesti maan päällä:

 

Australopithecus oli vain pystyssä kulkeva älykäs ihmisenmuotoinen apina, ei ihminen. Pieni aivokoppa, jossa silmien yläpuolella ja päälaella oli voimakkaat luuharjut, oli samanlainen kuin millä tahansa ihmisenmuotoisella apinalla. (8)

 

Kun ihmisen ja ihmisapinan kalloja verrataan toisiinsa, australopitekiinien kallo muistuttaa selvästi enemmän ihmisapinan kuin ihmisen kalloa. Päinvastaisen väittäminen olisi samaa kuin jos väitettäisiin, että musta on valkoista. (9)

 

Löytömme eivät jätä juuri epäilystä siitä, että - - Australopithecus ei muistuta Homo sapiensia, vaan nykyään eläviä marakatteja ja ihmisapinoita. (10)

 

Etelänapinoiden fossiiliaineiston perusteellinen käsittely on tarpeetonta. Ne ovat yksinkertaisesti sukupuuttoon kuolleita kädellisiä. Se tosiasia, että sapiens-tyyppiset fossiilit ovat ilmestyneet fossiiliaineistoon ennen etelänapinoita ja eläneet samanaikaisesti niiden kanssa läpi koko niiden historian, paljastaa, ettei etelänapinoilla ole mitään tekemistä ihmisen alkuperän kanssa. Etelänapinoiden asiantuntija Charles Oxnard (Länsi-Australian yliopisto) päätyy siihen, että ”suku Homo voi itse asiassa olla niin vanha, että se on täysin suvun Australopithecus aikalainen, joten se poistaa viimeksi mainitulta suoran paikan ihmisten suvussa”. ⁽¹¹⁾ Fossiilikaavio sivulla 313 osoittaa tämän olevan totta.

   Muutkin paleoantropologit ovat kertoneet uskovansa, etteivät etelänapinat olleet ihmisen esi-isiä. Tehdessään katsausta viimeisen sadan vuoden paleoantropologisesta tutkimuksesta Matt Cartmill (Duken yliopisto) ja edesmennyt Glynn Isaac (Harvardin yliopisto) toteavat, että etelänapinat ovat nopeasti vajoamassa takaisin erikoistuneiden apinoiden asemaan. (12)

 

Homo habilis. Yleensä seuraavana kehityksen vaiheena Australopithecusten jälkeen on pidetty Homo habilista, Kätevä ihmistä. Koulun oppikirjassa (Koulun biologia, lukiokurssi 2-3, 1987, Tast – Tyrväinen – Mattila – Nyberg, s. 184) sanotaan, että ”Varhaisista Australopithecuksista kehityslinja ilmeisesti jatkuu alkeellisiin ihmisiin eli esi-ihmisiin kuuluvaan Homo Habilikseen”.

   Entä sitten Homo habilikseen liittyvät todisteet? Onko niitä paljon?

   Jälleen kerran on todettava, että todisteita on vähän. Siitä tehdyt löydöt ovat puutteellisia ja koostuvat vain muutamasta luupalasesta eikä mistään kokonaisesta luurangosta. Edes sen kokoa ei ole pystytty arvioimaan luotettavasti. Mielenkiintoista lisäksi on, että Olduvain rotkosta, josta ensimmäisen Homo habiliksen jäänteet löydettiin v. 1960, kaivettiin esiin suunnilleen samalta tasolta selvästi nykyihmiselle kuuluva luuranko. Se osoittaa, että nykyisen kaltaiset ihmiset ovat eläneet aivan samaan aikaan kuin Homo habilis.

   Homo habiliksen asema ihmisen sukupuussa on siis ollut epäselvä ja tutkijat itsekin ovat kiistelleet sen asemasta ihmisen esi-isänä, ja mitkä fossiilit edustavat sitä ja mitkä eivät. Seuraavissa lainauksissa käsitellään samaa asiaa. Siinä osoitetaan, että Homo habilis on jopa apinamaisempi kuin Lucy ja ettei se täytä ihmisen sukuun liittyviä kriteerejä. Todennäköisesti kyseessä oli aivan tavallinen apina:

 

Luurangon osa, jonka Don Johanson työtovereineen löysi Olduvain laaksosta, nimitettiin Homo habilikseksi (OH 62). Joidenkin ihmisten leukaluuta muistuttavien tuntomerkkien lisäksi sillä on kuitenkin melko suuret poskihampaat ja kehon mittasuhteet muistuttavat jopa enemmän apinaa kuin kuuluisa osaluuranko Lucy…

   Voidaksemme lukea fossiilimuodon sukuun Homo sen ahtaimmassa merkityksessä, täytyy seuraavien kriteerien täyttyä: ihmismäinen pystykävely, aivojen tilavuus suurempi kuin 800 cm³ ja kyky kulttuuriin (mukaan lukien kieli). Näiden kriteerien perusteella habilineja ei voida lukea tähän ryhmään… (13)

 

Vuonna 1964 Louis Leakey, Phillip Tobias (Witwaterstandin yliopsto, Etelä-Afrikka) ja John Napier (Lontoon yliopisto) julkistivat Nature-lehdessä uuden ihmisen esi-isän, Homo Habiliksen…

   Fossiilit olivat alusta lähtien kovan kiistan kohteena. Jotkut ajattelivat, että ne olivat vain etelänapinoiden ja Homo erectus-fossiilien sekoituksia, joten ne eivät muodostaneet omaa luokkaa. Jopa myönteisesti uuteen luokkaan suhtautuneet tiedostivat fossiilien olevan sekoitus nuorten ja aikuisten fossiileista. Nuorien yksilöiden materiaalia on hyvin vaikeaa arvioida, koska luut muuttuvat paljon aikuistuessa.

   …Oli siis vahvaa näyttöä siitä, ettei Homo habilis-luokka ollut aito, vaan koostui kahden tai mahdollisesti kolmen erillisen luokan sekoituksesta. Yksi tai useampi luokista olisi ollut yhtä pieni kuin Lucy ja toinen hieman isompi. Tämän löydön olisi pitänyt poistaa luokka Homo habilis etelänapinoiden ja Homo erectuksen välimuodon paikalta. (14)

 

Homo erectus. Yhtenä tärkeimpänä ihmisen esi-isänä on pidetty Homo erectusta, Pysty ihmistä, jonka arvellaan tulleen heti Homo habiliksen jälkeen. Tämän lajin tunnetuimpina edustajina on pidetty Jaavan ja Pekingin ihmistä, jotka ovat myös löytyneet samoista paikoista:

 

Jaavan ihminen. Jaavan ihmistä on vuosikausia pidetty ihmisen sukupuun tärkeimpänä löytönä. Aiemmin mainitussa lainauksessa tietosanakirja Encyclopedia Britannica (osa 14, s. 763) totesi sen olevan ”löytö, joka luo eniten valoa kehitystapahtumaan”. Toiseksi tärkeimpänä löytönä se mainitsi Pildtownin ihmisen, joka myöhemmin todettiin väärennökseksi.

   Mitä sitten tulee Jaavan ihmiseen liittyviin löytöihin, on erikoista, ettei siitä ole löydetty mitään yhtenäistä kokonaisuutta, vaan muutamat löydetyt osat ovat kaikki sijainneet erillään toisistaan. Löydetyt osat, joita olivat pääkallon kappale, 3 hammasta ja vasen reisiluu, sijaitsivat toisistaan parhaimmillaan 15 metrin päässä, ja kuudes osa, osa alaleukaa, löydettiin saaren toiselta puolelta noin 40 km:n päässä muista osista! Lisäksi ensimmäisen löytöpaikan alueelta löydettiin noin 27 muun eri eläimen jäänteitä!

   Hyvä kysymys on, miten tieteellistä on kerätä yhteen luunsiruja, jotka sijaitsevat 15 metrin päässä toisistaan, muiden luiden keskellä, sekä lisätä niihin 40 km:n päässä oleva luunkappale, ja väittää sitten niiden kaikkien kuuluneen yhteen? On varmasti rohkea oletus tehdä niin, koska kukaan ei voi tietää niiden kaikkien olevan peräisin samasta olennosta. Berliiniläinen professori Virchow on ottanut esille löytöihin liittyvän ongelman:

 

Kerrassaan mikään ei todista näiden luiden olleen saman eläimen osia. (15)

 

Lisäksi edellisiin löytöihin liittyy sellainen piirre, että löytöjen tekijä Eugene Dubois sanoi itse vuosikausia myöhemmin, että löytynyt pääkallon kappale ei ollutkaan ihmisen, vaan gibbonin. Samoin hän totesi, että samoista kerrostumista olisi löytynyt luita, jotka selvästi kuuluivat nykyihmiselle. Nämä Duboisin myöhemmät lausunnot, joissa hän pysyi kuolemaansa asti, osoittavat selvästi, ettei Jaavan ihmisen jäännöksillä voi olla suurta merkitystä. Sen asema ihmisen sukupuussa on kyseenalainen.

   Edelleen Duboisin fossiililöytöihin liittyy yksi mielenkiintoinen episodi. V. 1907 lähetettiin tutkimuskunta (ainakin 17 asiantuntijaa) Jaavan alueelle, mistä Dubois oli kaivanut Jaavan ihmisensä esiin. Tutkimusmatkan tarkoitus oli vahvistaa Duboisin löydöt ja etsiä lisää Jaavan ihmisen jäänteitä, mutta siinä ei onnistuttu.

   Sen sijaan ajoituksen suhteen tehtiin mielenkiintoisia havaintoja. Ne osoittivat Duboisin vakavasti yliarvioineen kerrostumien iän, joista hän löysi fossiilinsa.

   Ehkä mielenkiintoisin havainnoista liittyy juuri niiden kerrostumien syntyyn, joista Duboisin fossiili, Pithecanthropus, kaivettiin esille. Kun luonnon aktiivisuus kyseisillä alueilla on suurta, voitiin todeta, etteivät kerrostumat voi olla ainakaan 500 000 vanhoja vaan ainoastaan 500 – 600 vuotta. Siksi raportissa todettiin, että kerrostumat olivat aivan liian nuoria sisältääkseen mitään tietoa ihmisen alkuperästä:

 

Ehkä kaikkein hämmästyttävin osa raporttia kuvasi läheisen Lawu-Kukusan tulivuoren rajuja purkauksia ja niitä seuranneita tulvia tässä Jaavan osassa noin kolmenkymmenen vuoden välein. Geologinen aktiivisuus oli niin rajua, että raportti päätyy toteamaan Pithecanthropuksen vulkaanisten Trinilin sedimenttien olevan aivan liian nuoria sisältääkseen mitään tietoa ihmisen alkuperästä. Paikalliset traditiot kertovat Solo-joen muuttaneen suuntaansa 1200-1300-luvuilla. Tämä merkitsisi, että Trinil-kerrostumat olivat vain noin 500 vuotta vanhoja – eivät suinkaan 500 000 vuotta vaikka niin uskotaankin. Koska vulkaaninen aines on hyvin mineralisoitunutta, raportti toteaa Pithecanthropuksen fossiloitumisasteen olevan seurausta vulkaanisen aineksen kemiallisesta luonteesta, ei pitkästä iästä.

   Max Blankerhorn kirjoitti raportin yhteenvetokappaleen. Hän pyysi siinä lukijoilta anteeksi sitä, että heidän toiveensa vahvistaa Duboisin löydöt näyttivätkin Duboisin työn kumoamiselta. Hän käytti saksalaista sanaa ”hedelmätön” kuvatakseen epäonnistumistaan vahvistaa Duboisin väitteet jaavanihmisestä kehitysopillisena esi-isänämme. (16)

 

Pekingin ihminen. Pekingin ihminen on siis toinen tunnettu Homo erectus Jaavan ihmisen ohella.

   Sen käyttö erikoisena välimuotona on kuitenkin kyseenalaista. Ensinnäkin, sen alkuperäinen todistusaineisto on kadonnut jonnekin Toisen maailmansodan melskeissä 1941 – sitä ei enää ole. Toiseksi tehtyjen löytöjen joukossa on löydetty myös muiden eläinten jäänteitä. Kumpikin asia vähentää sen todistusarvoa erikoisena välimuotona.

   Kuitenkin, kun tutkijat aikanaan mittasivat Pekingin ihmisen aivojen tilavuutta, todettiin sen täysin vastaavan nykyihmisen aivojen tilavuutta; se oli keskimäärin lähes 1100 cm³. Samoin sen harvojen löydettyjen raajojen luiden oli todettu selvästi vastaavan nykyihmisen luita. Sen rakenne ei siis poikkea nykyihmisestä.

   Edelliset löydöt johtavat kysymykseen, että mitä eroa on Pekingin ihmisellä ja nykyihmisellä? Jos sen aivojen tilavuus on sama ja raajatkin muistuttavat nykyihmisen raajoja, eikö sen silloin ole täytynyt olla normaali nykyihminen? Muuta mahdollisuutta ei ole.

   Eli jos Homo erectus tulisi kadulla vastaan, ei huomattaisi mitään eroa muuhun ihmisjoukkoon verrattuna. Hän olisi aivan tavallinen ihminen. Se tarkoittaa myös, ettei Pekingin ihmisellä voi olla suurta merkitystä ihmisen sukupuun kannalta.

   Mielenkiintoista on huomata, että eräät fossiilitutkijat ovat tulleet samaan johtopäätökseen. He ovat ehdottaneet Homo erectuksen ”upottamista” Homo sapiens-lajiin, koska rajat näiden ryhmien välillä ovat keinotekoisia eivätkä vastaa käytännön havaintoja. Se tarkoittaa, että Homo erectus on todellisuudessa ollut aito nykyihminen:

 

Wolpoff on ollut yksi äänekkäimmistä evolutionisteista, joka on vaatinut Homo erectus-luokan ”upottamista” Homo sapiensiin. Hän kirjoittaa yhdessä Wu Xin Zhin (Institute of Paleoanthropology, Peking) ja Alan G. Thornen (Australian kansallinen yliopisto) kanssa: ”Näkemyksemme mukaan on kaksi vaihtoehtoa. Meidän pitäisi joko myöntää Homo erectus / Homo sapiens-rajan olevan mielivaltainen ja käyttää ei-morfologista (eli ajallista) kriteeriä sen määrittelemiseen, tai sitten Homo erectus pitäisi upottaa [Homo sapiensiin].” ⁽¹⁷⁾

   Homo erectuksen yhdistäminen Homo sapiensin kanssa tarkoittaa, että kaikki evoluutioteoreettisella janalla Homo erectuksen ja Homo sapiensin välillä olevat ”lajit” ovat Homo sapienseja. Niitä olisivat varhainen Homo sapiens, Homo heidelbergensis, Homo antecessor, Homo ergaster ja neandertalilaiset. (18)

 

Neandertalin ihminen. Yksi vaihe ihmisen kehityksessä pitäisi olla Neandertalin ihminen, jonka uskotaan hävinneen äkillisesti 31 000 vuotta sitten.

   Jos kuitenkin verrataan Neandertalin ihmistä nykyihmisiin, voidaan havaita aivan ilmeisiä yhtäläisyyksiä sekä aivojen koossa että muussa rakenteessa.

   Ensinnäkin, kun aivojen kokoa pidetään ratkaisevana erona ihmisen ja apinan välillä, ei Neandertalin ihminen poikkea millään tavalla nykyihmisestä, vaan sen aivojen koko on samaa luokkaa tai jopa suurempi kuin nykyihmisen, eli 1500 cm³. Se osoittaa, ettei se voi olla ainakaan alemmalla tasolla, vaan päinvastoin, jos aivojen kokoa käytetään kriteerinä, on sen täytynyt olla nykyihmistä viisaampi. Lisäksi mitä tulee kallon muotoon, on nykyhistoriankin aikana tavattu aivan samantyyppisiä kalloja. Esim. 1800-luvulla eläneen ranskalaisen markiisi Lafayetten pääkallo muistutti hyvin paljon toista, Belgian Spystä löydettyä Neandertalilaisen pääkalloa. Ei siis ole perusteita väittää, että Neandertalin ihminen poikkeaisi millään tavalla nykyihmisestä kallon muodon ja koon perusteella. Sen kallon muoto vastaa täysin nykyihmistä ja sopii niihin vaihteluihin, joita ihmisessä esiintyy.

   Mitä sitten tulee Neandertalilaisten ihmisten rakenteeseen, on sanottu, että he eivät olleet niinkään kumaria eivätkä eläimellisiä, kuten yleensä on ajateltu, vaan että monet heistä sairastivat niveltulehdusta. Jotkut fossiilipiirroksista on laadittu näiden sairaiden luurankojen perusteella, mutta myöhemmät löydöt ovat osoittaneet heidän muistuttavan rakenteensa puolesta täysin nykyihmistä. Se osoittaa, ettei tarvitse olla mitään eroa heidän ja nykyihmisten välillä. Vain nykyisten ihmisten mielikuvitus oletetusta kehityksestä voi saada heidät ajattelemaan, että Neandertalilaiset olisivat olleet alemmalla tasolla. Ennakkoasenteet voivat määrätä sen, mihin uskotaan ja mitä etsitään.

   Niinpä kun tavataan "historian ihmisiä" ja kiinnitetään huomiota heidän piirteisiinsä, ei tarvitse olla kyse kuin tavallisesta vaihtelusta ja muuntelusta, jota nykyäänkin ihmisten välillä havaitaan. Nykyäänkin on olemassa pitkiä ja lyhyitä, luustonrakenteeltaan hyvin erilaisia ihmisiä. Samoin kallon muoto ja ulkonäkö voivat vaihdella erittäin paljon. Mainitut "historian ihmiset" voivat siis olla aivan samaa kansaa kuin nykyisetkin. He sopivat siihen joukkoon, joka kaduilla tulee meitä vastaan:

 

Kun kuvataan Pithecanthropus - Sinanthropus fossiileja Jaavalta ja Kiinasta ja eri Neandertalin ihmisiä, kiinnitetään yleensä huomiota niiden eroihin meihin nähden. Fossiilien oletetaan olevan epätavallisen paksukalloisia, poikkeuksellisen suurihampaisia ja niillä väitetään olevan massiivinen ulostyöntyvä leuka... Sarja nykypäivän amerikkalaisia sopii hyvin näiden fossiilien edustamien kallonpaksuuksien väliin. Tietyin varauksin on täysin mahdollista osoittaa, että nykypäivän amerikkalaisen ja paleantrooppisen fossiilin välillä ei ole mitään selvää eroa: nykyisin elävät miehet ja naiset voisivat edustaa näitä fossiileja...

   On aivan selvä, että nykypäivän amerikkalaisten hampaankoko sopii hyvin fossiilien edustamiin rajoihin kuten kallon paksuuskin. Niiden perusteella ei voi tehdä todellista jaottelua... Vertaamalla melko pieneen joukkoon (258) nykypäivän amerikkalaisia, näyttää siltä että leukamme koko ja muoto vetää vertoja fossiileille. Yhtä tai kahta poikkeusta lukuunottamatta kaikki muut euhominidit, erectukset tai sapiensit sopivat hyvin nykyamerikkalaisten valkoisten joukkoon... Jälleen kerran näyttää siltä, että fossiilit eivät poikkea meistä laadullisesti. (19)

 

Toiseksi on hyvä ymmärtää, että Neandertalilaisten kulttuurista ja taiteesta on riittävästi löytöjä, jotka osoittavat heidän olleen aitoja ihmisiä. Ei ole mitään syytä olettaa, että he olisivat poikenneet nykyihmisestä. Vain pakonomainen pitäytyminen oletettuun ihmisen kehitykseen ja evoluutioon voi johtaa toisenlaisiin johtopäätöksiin:

 

Onneksi neandertalilaisen kulttuurin arvostus saattaa olla nousussa. Äskettäisiin löydöksiin kuuluu henkilökohtaisia koriste-esineitä ja neandertalilaisten mahdollisesti käyttämä huilu. Arkeologi Randall White (New Yorkin yliopisto) sanoo neandertalilaisista: ”Mitä enemmän tällaista todistusaineistoa kasaantuu, sitä enemmän ne näyttävät meiltä”. ⁽²⁰⁾ Voidaan sanoa, että olemme nyt löytäneet lähes kaiken sen, mitä kohtuudella fossiiliselta ja arkeologiselta todistusaineistolta voidaan odottaakaan. Se osoittaa, että neandertalilaiset olivat aitoja ihmisiä. Jotkut alan auktoriteetit eivät vain ole vielä tunnustaneet sitä. (21)

 

LIUKUVAT VÄLIMUODOT. Eräs osoitus ihmisen sukupuun epäjohdonmukaisuudesta ja valheellisuudesta on se seikka, että samojen fossiilien luokittelusta on voinut olla erilaisia mielipiteitä. Kysymys on homo-lajiin kuuluvista Homo erectuksesta, Neandertalilaisesta ja Homo sapiensista (nykyihminen), jotka on saatettu luokitella (yleensä) sen mukaan, minkä ikäisiksi fossiilit on ymmärretty.

   Kun erot näiden ryhmien välillä ovat olemattomia tai niitä ei todellisuudessa ole (eli on kysymys vain muuntelusta ja erilaisuuksista, joita nytkin esiintyy ihmisen kallon muodon, pituuden ja muiden yksityiskohtien välillä), on mahdollista tehdä erilaisia johtopäätöksiä niiden luokittelussa. Siksi fossiilitutkijoiden parissa voidaan käydä kiivasta väittelyä, mihin ryhmään jotkin fossiilit pitäisi sijoittaa. Ei haluta hyväksyä sitä vaihtoehtoa, että kyseessä on todellisuudessa nykyihminen ja ettei kehitystä ole tapahtunut.

   Seuraava lainaus osoittaa hyvin, miten liukuvia rajat eri ryhmien välillä ovat. Kysymys on Euroopassa olleista fossiileista, jotka alun perin luokiteltiin Homo erectukseksi. Kuitenkin, kun vuosien 1968 – 1976 välillä pääteltiin, ettei Euroopassa ole voinut esiintyä Homo erectus-fossiileja, määriteltiin samat fossiilit uudelleen ”muinaiseksi Homo sapiensiksi” ja vielä sen jälkeen Neandertalilaiseksi. Ryhmien luokitus siis muuttui lyhyessä ajassa niin, että samat fossiilit edustivat kolmea eri ryhmää. Se vain osoittaa, miten keinotekoisia ja liukuvia rajat näiden ryhmien välillä ovat. Todellisuudessa on aivan varmasti ollut koko ajan kysymys tavallisista nykyihmisistä:

 

Yksi tai useampi pätevä paleoantropologi oli kuitenkin ennen tämän ”johtopäätöksen” tekemistä luokitellut useimmat tuohon aikaan mennessä Euroopasta löydetyt ”muinaiset” fossiilit Homo erectuksiksi. Näihin fossiileihin kuuluivat Montmaurin, Bilzingsleben, Castel di Guido, Arago, Vertesszöllös, Mauer ja Petralona. Nämä ja muut fossiilit luokiteltiin uudelleen ”muinaisiksi Homo sapienseiksi”, jotta ne voitaisiin etäännyttää sekä Homo erectuksesta että neandertalilaisista. Vain yhden fossiilipaikan löytöjen tuloksena kaikki nämä fossiilit luokitellaan nyt kuitenkin neandertalilaisiksi. En kykene keksimään mitään muuta tapahtumien kulkua, joka selvemmin osoittaisi näiden luokkien merkityksettömyyden. En myöskään kykene keksimään mitään muuta tapahtumien kulkua, joka selvemmin osoittaisi ihmisen evoluution hataruuden, kun vain yhdellä fossiilipaikalla tehty löytö aiheuttaa tällaisen mullistuksen näin monen fossiilin tulkinnassa. Asia koski vähintään 68 fossiiliyksilöä 16 paikassa. (22)

 

FOSSIILIT IKÄVERTAILUSSA. Jo aiemmin on tuotu esille moneen kertaan, ettei ole merkittäviä eroja homo-luokkaan kuuluvien ryhmien välillä (Homo erectus, Neandertalilainen, Homo sapiens), vaan ne todellisuudessa ovat saman ihmislajin jäseniä. Suuria eroja niiden välillä on vaikea tai mahdoton tehdä.

   Toinen tärkeä havainto oli se, että fossiilien ikävertailussa on mahdoton havaita mitään polveutumista oletetussa evoluution järjestyksessä (1. Australopithecus, 2. Homo habilis, 3. Homo erectus, 4. Neandertalilainen, 5. Homo Sapiens). Sen sijaan useat löydöt osoittavat, että kaikki nämä ryhmät ovat todellisuudessa eläneet samanaikaisesti maan päällä; vieläpä niin että selvästi nykyihmiselle kuuluvia fossiileja on löydetty vanhoista kerrostumista paljon enemmän kuin sen oletettujen esi-isien fossiileja. Se sulkee selvääkin selvemmin pois kehityksen, ja osoittaa ettei sitä ole koskaan tapahtunut.

   Seuraava lainaus kertoo samasta asiasta. Se osoittaa, miten mahdotonta on osoittaa ihmisen kehitystä ja miten kaikki muodot esiintyvät ilman mitään määrättyä kehitysopillista järjestystä. Siinä opettaja antoi oppilailleen tehtäväksi ottaa selvää kaikkein tärkeimmistä fossiileista sekä niiden luokittelusta ja iästä, jonka evolutionistit olivat niille antaneet. Jokaisen työn piti sisältää vähintään viisi dokumentoitua lähdeviittausta. Yhteenvedosta kerrotaan:

 

Koska tunnen ihmisen evoluutiota käsittelevän kirjallisuuden hyvin, antamani tehtävän lopputulokset olivat melko odotettuja. Noin kolmen viikon kuluttua useita opiskelijoita tuli luokseni valittaen, etteivät he löydä yksimielisyyttä – koskien joko jonkin fossiilin ikää tai luokitusta – erilaisten evolutionististen lähteiden välillä. Monet 1900-luvun alkupuoliskolla tehtyjen fossiililöydösten iät ovat hyvin kyseenalaisia. Siitä huolimatta monet näistä fossiileista muodostavat ihmisen evoluution selkärangan. Olisin voinut kertoa tämän opiskelijoille luennollakin, mutta sillä ei ollut samanlaista vaikutusta heihin kuin heidän omalla tutkimuksellaan.

   …Vihdoin tuli kurssimme ”Fossiilipäivä”. Opiskelijat jakoivat kirjalliset raporttinsa luokkatovereilleen ja asettivat fossiilinsa kaavioon, noudattaen evolutionistien niille antamia ikiä ja luokituksia. Kun palaset pikkuhiljaa loksahtivat paikalleen, ymmärsivät opiskelijat yhä selkeämmin, etteivät fossiilit todistaneetkaan vääjäämättä ihmisen evoluution puolesta.

   Jos ihmisen evoluutio olisi totta, sijoittuisivat fossiilit aikajanalle alkaen etelänapinasta jonkin Homo Habilis-muodon, Homo erectuksen, varhaisen Homo sapiens-muodon kautta lopulta moderniin Homo sapiensiin (siis suuriin ja kauniisiin meikäläisiin). Sen sijaan fossiilit sijoittuvat sinne tänne ilman mitään määrättyä kehitysopillista järjestystä. Vaikka opiskelijat käyttivät evolutionistien omiakin ajoituksia ja luokitteluja, heille selvisi fossiiliaineiston pikemminkin kumoavan ihmisen evoluution. Mikään pitämäni luento tai luentosarja ei olisi ollut yhtä vakuuttava kuin tutkimus, jonka opiskelijat itse tekivät. Millään mitä olisin sanonut, ei olisi ollut niin suurta vaikutusta opiskelijoihin kuin karulla totuudella itse ihmisen fossiiliaineistosta.

   Kun kerron ihmisille tästä projektista, ovat jotkut heistä kauhuissaan: ”Etkö ota aika suurta riskiä? Entä jos se ei toimi niin kuin olet ajatellut? Eikö se saattaisi sinua professorina noloon tilanteeseen?” Huolimatta epäselvyyksistä, joita joidenkin fossiilien kohdalla esiintyy, on fossiileja yhteensä kuitenkin niin paljon, että tulos on aina selvä. Projekti toimii aina! Epäselvyyksillä on vain vähän vaikutusta tulokseen. Ratkaisu on siinä, että pyrkii selvittämään kaikki löydetyt ihmisfossiilit eikä vain niitä, jotka evolutionistit valikoiden poimivat todisteeksi ihmisen evoluutiosta. Sen vuoksi harvoin (jos koskaan) löydät täydellistä fossiililuetteloa ihmisen evoluutiota käsittelevistä kirjoista. (23)

 

 

 

 

 

VIITTAUKSET:

 

1. Lyall Watson: The water people, Science digest, vol 90, may 1982, p. 44 - Sit. kirjasta "Unohdettu Genesis", Pekka Reinikainen, s. 420.

2. Uuras Saarnivaara: Kaikkeuden synty, s. 157

3. Howells: “Homo erectus in human descent”, 79-80

4. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 285

5. E.A. Hooton: Up from the Ape, s. 329

6. Sit kirjasta "Kehitysoppi ja uskon kriisi", Wiljam Aittala, s. 88.

7. Sana, N:o 48, 3.12.1953

8. Robert L. Lehrman: The Long Road to Man, 1961, s. 115

9. Journal of the royal college of surgeons of Edinburgh, tammikuu 1966, s. 93 - sit kirjasta: "Elämä maan päällä - kehityksen vai luomisen tulos?", Jeh. tod. s. 93,94.

10. Solly Zuckerman: Beyond the ivory tower, 1970, s. 90 - sit. kirjasta: "Elämä maan päällä - kehityksen vai luomisen tulos?", Jeh. tod. s. 94.

11. Charles E. Oxnard: “The place of the australopithecines in human evolution: grounds for doupt?” Nature 258 (4. joulukuuta 1975): 389

12. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 260

13. Siegfried Scherer ja Reinhard Junker: Evoluutio, kriittinen analyysi, s. 251, 258

14. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 259

15. W.A. Criswell. :Did man just happen?, Zondervan publishing co., Grand Rapids, Michigan, 1973, p. 85 - Sit. kirjasta "Evoluution romahdus", Scott M. Huse, s. 103

16. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 100

17. Milford H. Wolpoff, Wu Xin Zhi ja Alan G. Thorne, ”Modern Homo sapiens Origins: A General Theory of Hominid Evolution Involving the Fossil Evidence From East Asia”, teoksessa The Origins of Moodern Humans, toim. Fred H. Smith ja Frank Spencer (New York: Alan R. Liss, Inc., 1984), 465-66.

18. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 161

19. S.M. Garn: Human evolution: Readings in physical anthropology holt, Rinehart and Winston, New York, 1967, s. 102-107 - Sit. teoksesta "Evolutionismi - sattuman uskonto", Matti Leisola, s.31,32.

20. Tim Folger ja Shanti Menon, ”…Or Much Like Us?” Discover 18, nro 1 (tammikuu 1997): 33

21. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 206

22. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 174-175

23. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 20-22