Etusivulle

Jarin kirjoituksia

 


 






Tartu kiinni
iankaikkiseen elämään!















Jeesus on tie ja
totuus ja elämä






 

Voiko nälänhätää ja köyhyyttä poistaa?

 

 

- (Matt 24:7,8) Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.

8. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.

 

Kun luemme yllä olevia Jeesuksen sanoja, kerrotaan niissä nälänhädästä sekä muista maailman ongelmista. Samoja aiheita, varsinkin nälänhätää ja siihen yhteydessä olevaa köyhyyttä, aiomme käsitellä tulevilla riveillä. Meidän ei tule unohtaa köyhyydessä ja nälässä eläviä ihmisiä. Sillä on arvioitu, että puolet maailman väestöstä kärsii aliravitsemuksesta ja lähes miljardi ihmistä suoranaisesta nälästä. Tämä siitä huolimatta, vaikka monissa läntisissä maissa on ruuan ylituotanto-ongelmia ja sadat miljoonat ihmiset ovat ylipainoisia. Hyvinvointi tällä alueella ei ole tullut kaikkien osaksi.

   Entä voiko köyhyyttä ja nälänhätää poistaa? Helposti ajatellaan, ettei se ole mahdollista, mutta se ei pidä paikkaansa. Monet tämän alueen asiantuntijat (useimmat seuraavista ajatuksista ovat heidän esittämiään) ovat huomanneet, että vika on useimmiten rakenteissa ja haluttomuudessa tehdä oikeita ratkaisuja kuin ruuan määrässä. Ruokaa pitäisi kyllä olla riittävästi, mutta kaikki eivät pääse siitä osalliseksi:

 

MYYTTI: Vaikka ruuantuotannon resurssit on suuressa osassa maailmaa venytetty äärimmilleen, ruokaa ei yksinkertaisesti riitä kaikille ja siksi joidenkin ihmisten on valitettavasti nähtävä nälkää.

 

VASTAUKSEMME: Maailmassa tuotetaan nykyään pelkästään viljaa niin paljon, että siitä riittäisi 3500 kaloria päivässä jokaiselle ihmiselle. Tällä kalorimäärällä useimmista tulisi ylipainoisia! Tämä arvio ei sisällä muita yleisimpiä ruoka-aineita, kuten vihanneksia, juureksia, papuja, pähkinöitä, hedelmiä, laidunkarjan lihaa ja kalaa. Jos myös nämä lasketaan mukaan, jokaiselle riittäisi noin kaksi kiloa ruokaa päivässä. Tästä runsas puolet olisi viljaa ja loput kasvi- ja eläinkunnan tuotteita. (1)

 

Köyhyys ja pörssikeinottelu

 

- (San 11:24-26) Toinen on antelias ja saa yhä lisää, toinen säästää yli kohtuuden ja vain köyhtyy.

25. Hyväätekeväinen sielu tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu.

26. Joka viljan pitää takanaan, sitä kansa kiroaa, mutta joka viljan kaupaksi antaa, sen pään päälle tulee siunaus.

 

Kun pyritään poistamaan nälänhätää maailmasta, helposti ajatellaan, että nälänhädän syynä on aina kuivuus, tulva tai muu luonnonvoima. Pidetään itsestään selvänä, että taustalla on tekijöitä, jotka eivät ole lainkaan ihmisestä riippuvaisia.

   Edellinen on kuitenkin vain osatotuus. Kun on tutkittu monia nälänhätiä, on havaittu, että ruokaa on kyllä ollut lähialueilla tarjolla, mutta kaikilla ei ole ollut varaa ostaa sitä. Ehkä ruuan hinta on kohonnut liian paljon tai ihmiset ovat menettäneet työnsä. Siksi ruuan saanti on ollut mahdotonta.

 

Lapsena, vuonna 1943 Bengalin suuren nälänhädän aikana, jolloin viisi miljoonaa ihmistä kuoli nälkään, Amartya Sen jakoi sikarirasioissa riisiä nälkäänäkeville pakolaisille heidän kulkiessaan hänen isoisänsä talon ohi. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin, näiden näkyjen yhä vainotessa Seniä, hänen tutkimuksensa osoitti, että ruoan tarjonta Intiassa ei ollut erityisen alhainen siihen aikaan. Nälänhätä oli pikemminkin seuraus ruoan hintojen noususta sota-ajan paniikin ja keinottelun vuoksi. Brittiläisen imperiumin johtajat yksinkertaisesti vain katsoivat sivusta välittämättä demokratian paineista.

   Käänteentekevässä tutkimuksessaan nälänhädän syistä kirjassaan ”Köyhyys ja nälänhätä” (Poverty and Famine) Sen osoittaa, että nälänhätä ei ole pelkkä luonnonvoimien, kuten sitä usein edeltävän tulvan tai kuivuuden, seuraus. Pikemminkin se on vältettävissä oleva taloudellinen ja poliittinen katastrofi, jossa kaikkein köyhimmät ihmiset eivät pysty enää ostamaan ruokaa menetettyään työnsä tai ruoan hintojen jostakin syystä noustua. (2)

 

Köyhyyttä voi lisätä myös terveydenhuollon kalleus. Kun ihmiset tarvitsevat terveydenhoidon apua pysyäkseen terveinä, voi se saattaa heitä köyhyyteen. Kun he suorittavat terveydenhoitomaksut, ei heille jää enää rahaa ruokaan.

 

WHO:n mukaan 100 miljoonaa ihmistä vajoaa joka vuosi takaisin köyhyyteen terveydenhoitomenojen takia. Terveydenhoidosta perittävät maksut (käyttömaksut) ja matkat etäisiin sairaaloihin, tulojen menetyksestä puhumattakaan, voivat monissa köyhissä maissa olla ylipääsemätön este. Nepalissa tavallisen sairaalasynnytyksen kustannukset, mukaan lukien matkakulut, vastaavat noin neljännestä keskimääräisistä vuosituloista henkeä kohti – se on monelle köyhälle perheelle aivan liikaa. Bangladeshissa vaikea synnytys, johon saattaa kuulua keisarinleikkaus, voi maksaa 90-140 prosenttia keskimääräisistä vuosituloista. (3)

 

Eräs tärkeimmistä syistä nälänhätään ja ruuan hinnan kalleuteen on pörssikeinottelu. Se on ilmeisesti tärkein tekijä siinä, miksi ruoka on ihmisille kallista. Kun suuri osa maailman väestöstä elää alle kahdella dollarilla päivässä ja käyttää 60 - 80 prosenttia ansioistaan ruokaan, riittää jo 20 - 40 sentin hinnankorotus aiheuttamaan katastrofin näille perheille. Niinpä kun viljan hinta on kohonnut 88 % vuoden 2007 maaliskuusta, vehnän hinta 181 % kolmen vuoden jaksolla ja riisin hinta 50 % kolmen kuukauden aikana (YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO), on se saattanut monet ahdinkoon. Siitä ovat aiheutuneet myös ruokamellakat lukuisissa maissa. Tärkein syy kaiken taustalla on pörssikeinottelu ruuan hinnalla:

 

Toinen tekijä on ruuan hinnalla keinottelu: sillä keinotellaan pörssissä, ja se aiheuttaa piikkejä ruuan hintatasossa.

   Media on harhaanjohtanut lukijoita ruuan hinnan kohoamisen syistä. Median mukaan syynä ovat kohonneet tuotantokustannukset, ilmasto ja muut tekijät – joilla toki on jonkin verran vaikutusta – mutta jättää huomiotta pääasiallisen syyn: markkinoiden manipuloinnin. Viljan maailmanlaajuiseen markkinahintaan vaikuttaa pääasiallisesti New Yorkin ja Chicagon pörsseissä suoritettu spekulaatio.

   … Tämänhetkinen ruokakriisi johtuu pääasiassa markkinahinnoilla spekuloinnista. Spekulointi ei tarkoituksella laukaise ruokakriisiä. Kriisin laukaisee sääntelyn puute. Spekuloimista ei säädetä millään lailla. Jos tehtäisiin poliittinen päätös elintarvikkeilla keinottelusta, hinnat laskisivat välittömästi. Tätä ei kuitenkaan ole edes ehdotettu Maailmanpankin tai IMF:n taholta. (4)

 

Demokratian puute ja turvattomuus

 

- (Jaak 5:1-4) Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa.

2. Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät;

3. teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä.

4. Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin.

 

- (Mal 3:5) Ja minä lähestyn teitä pitääkseni tuomion ja tulen kiiruusti todistajaksi velhoja ja avionrikkojia ja väärinvannojia vastaan ja niitä vastaan, jotka sortavat palkkalaista palkanmaksussa, leskeä ja orpoa ja vääntävät vääräksi muukalaisen asian eivätkä pelkää minua, sanoo Herra Sebaot.

 

- (5 Moos 24:14) Älä tee vääryyttä kurjalle ja köyhälle palkkalaiselle, olipa hän veljiäsi tai muukalaisia, joita asuu maassasi, sinun porttiesi sisäpuolella.

 

Useimmiten esitetty ratkaisu köyhyyden poistamiseksi on talouskasvu. Ajatellaan, että ainut tapa poistaa se on tulojen kasvattaminen, ja jotta tämä onnistuisi, pitää köyhien maiden talouden edellytyksiä parantaa. Pidetään itsestään selvänä, että kasvun tukeminen tuottavuutta kohentamalla ja investointeja lisäämällä koituu kaikkien kansalaisten eduksi.

   Edellinen on kuitenkin vain osaksi totta. Monissa maissa talous on kohentunut, mutta siitä on päässyt osalliseksi vain pieni eliitti. Varallisuus ei ole jakaantunut tasaisesti vaan se on joutunut muutamien ryhmittymien käsiin, joilla on valta ja turvallisuuskoneisto takanaan. Jotkut näistä ryhmittymistä ja hallituksista ovat saaneet tukea länsimaisilta rahoittajilta. Sen sijaan arkipäivää muille kansalaisille saattavat olla naisten raiskaukset, turvattomuus, poliisin harjoittama sorto, väkivallan jatkuva uhka, häikäilemättömät maanomistajat, pakkohäädöt sekä kansojaan sortavat hallitukset. Monet kokevatkin valtion pelottavana sortajana, ei turvana. He ajattelevat, että heidän on parempi pysyä kaukana laista ja oikeuslaitoksesta. He eivät koe oikeutta vaan se on ainoastaan rikkaiden ja valtaeliitin puolella.

 

Demokratia on mielestämme nälkäongelman ’kaikki kaikessa’. Demokraattisessa järjestelmässä ihmiset voivat osallistua hyvinvointinsa kannalta tärkeimpiä asioita koskevaan päätöksentekoon ja päättäjät ovat vastuussa valitsijoilleen. Epädemokraattisessa järjestelmässä valta on keskittynyt pienelle vähemmistölle ja enemmistöllä ei käytännössä ole sananvaltaa. Päättäjät ovat vastuussa teoistaan vain valtaa pitävälle eliitille.

   …Perussyy maailman nälkään ei siis mielestämme ole ruuan puute vaan alati paheneva demokratian puute – demokratialla ymmärrämme myös, että talouden elämän ja kuoleman kysymyksistä päätetään demokraattisesti. Silti on mentävä vielä syvemmälle. Miksi me sallimme nykyisen kehityksen jatkuvan, vaikka se aiheuttaa joka vuosi miljoonien ihmisten tarpeettoman kuoleman?

   … Valtaeliitit ovat toiminnallaan lisänneet enemmistöjen haavoittuvuutta luonnonoikkujen edessä. Köyhät on ajettu marginaalisille, kuivuuden vaivaamille maille tai heiltä on riistetty maat kokonaan. He ovat velkaa rahanlainaajille tai rikkaille maanomistajille, jotka vievät suurimman osan heidän sadostaan, he ovat työttömiä tai ansaitsevat niin vähän, ettei mitään jää pahan päivän varalle, he ovat jatkuvan nälän heikentämiä. Siksi heitä kuolee miljoonittain, kun jokin luonnononnettomuus katkaisee kamelin selän. (5)

 

Maailmankaupan epäreiluus on eräs suurimpia syitä köyhyyteen ja nälänhätään. Se on ilmennyt monella tavalla:

 

Alhaiset tuottajahinnat ovat ongelma. Kehitysmaiden vientituotteista ja raaka-aineista saadut hinnat ovat jopa laskeneet samalla kun tuontihinnat ovat nousseet. Se pitää yllä köyhyyttä. On arvioitu, että jo viiden prosentin nousu raaka-aineiden hinnoissa vastaisi niitä avustuksia, joita kehitysmaat nykyään saavat. Tällä hetkellä tuottajille kehitysmaissa jää hyvin vähän käteen tekemästään työstä.

 

Neljänneksi, myös kansainvälisen talouden ja kaupan rakenteet ovat epädemokraattisia. Vain muutama yhtiö hallitsee niiden tuotteiden maailmankauppaa, joista kolmannen maailman maat ovat äärimmäisen riippuvaisia. Kehitysmaiden hallitusten yritykset nostaa näiden tuotteiden tuottajahintaa ovat aina kilpistyneet ylikansallisten yritysten ylivaltaan ja teollisuusmaiden harjoittamaan kauppapolitiikkaan. Teollisuusmaat tuovat kolmannen maailman maista 60 miljardin dollarin arvosta ruokaa vuodessa, mutta suurimman hyödyn tästä kaupasta korjaavat teollisuusmaiden kuljetus-, jalostus- ja myyntialan yritykset. Esimerkiksi Yhdysvaltoihin tuotavien melonien kuluttajahinnasta elsalvadorilaisen viljelijän osuus on alle yksi prosenttia, kun taas maahantuojan ja kaupan osuus on 88 prosenttia. (6)

 

Tuontirajoitukset ja vientituet. Yksi syy kehitysmaiden ongelmiin ovat tuontirajoitukset ja tullit, joita rikkaat maat ovat asettaneet niille suojellakseen omaa tuotantoaan. Esim. peruselintarvikkeissa on hyvä, että jokaisella maalla on omavaraisuus, ja siitä tulee pitää kiinni, mutta kohtuuttomat rajoitukset voivat olla syy köyhyyden jatkumiseen. Samalla kun monet rikkaat maat vaativat kehitysmaita avaamaan markkinansa omille tuotteilleen, asettavat ne näitä rajoituksia, ja sitä voidaan pitää vääränä toimintana. Jos tullimaksuja alennettaisiin ja rajoituksia poistettaisiin, toisi se kehitysmaille huomattavasti enemmän tuloja kuin mitä ne saavat kehitysavun kautta.

 

Vuonna 1994 UNDP:n tutkijat laskivat, että länsimaiden asettamien tullien vuoksi kehitysmaat menettävät pelkästään vaate-, tekstiili- ja maataloustuotteiden kaupassa vuodessa noin 72 miljardia dollaria. OECD:n tutkijoiden vuoden 1992 laskelmien mukaan yksinkertainen 30 prosentin leikkaus kehitysmaiden tuotteista perittyihin tulleihin toisi näille maille noin 90 miljardin dollarin lisätulot. Molemmat lukemat ylittävät reilusti OECD-maiden vuosittaisen kehitysavun määrän.

   Maailmanpankin pääjohtaja Lewis Preston totesikin vuonna 1993 näkevänsä suurta ironiaa siinä, että kehittynyt maailma suojautuu kauppaestein, samanaikaisesti kun kehitysmaat avaavat markkinoitaan. (7)

 

Maailman valtiot voisivat esimerkiksi sopia keskenään siitä, että käsityöt vapautetaan välittömästi tulleista ja muista tuonti- ja vientirajoituksista, mutta että teollisuustuotteiden tullimuurit säilytetään tai niitä korotetaan. Tällainen toimenpide pelastaisi ne sadat miljoonat käsityöläisyydestä ja kyläteollisuudesta toimeentulonsa saavat ihmiset, joiden elannon nykyaikainen teollisuustuotanto ja vapaakauppapolitiikka uhkaavat hävittää. Vastaavasti valtiot voisivat rajoittaa suurille kalastusaluksille ja -laivastoille myönnettävien pyyntikiintiöiden määrää ja vähentää kalan tuontia ja vientiä suojatullien ja tuontirajoitusten avulla. Tämä pelastaisi ne viisitoista tai kaksikymmentä miljoonaa kalastajaperhettä, joille vapaakauppa ja suuret kalastusalukset ovat suuri uhka. (8)

 

Samanlainen ongelma ovat rikkaiden maiden vientituet. Kun nämä maat tukevat runsaasti omaa tuotantoaan, joka viedään kehitysmaihin, eivät tuottajat köyhissä maissa kykene suojautumaan tätä vastaan. Sen seurauksena suuri joukko on joutunut työttömäksi ja ajautunut köyhyyteen.

 

Samaan aikaan EY vei alueelle tuhansia tonneja lihaa hintatukiaisten siivittämänä. Yhteisö käytti 1980-luvun puolivälin jälkeen noin 450 miljoonaa ecua viennin tukemiseen voittaakseen markkinoita etenkin Ghanassa, Norsunluurannikolla ja Beninissä. Vuosittain Länsi-Afrikkaan vietiin yli 50 000 tonnia naudanlihaa. Vuotuinen viennin määrä vastasi noin 300 000 paikallista lehmää. Vienti tuhosi tehokkaasti paikallista lihatuotantoa viemällä kestävän elinkeinon harjoittamisen mahdollisuuksia alueen omilta karjankasvattajilta. (9)

 

Vientiviljely. Yksi tekijä nälänhädän taustalla on vientiviljely. Se tarkoittaa, että suuret tilat etelässä ovat ylikansallisten yhtiöiden tai paikallisten raharikkaiden käsissä, ja ne ovat keskittyneet vientiviljelyyn. Ne eivät tuota ruokaa paikalliselle väestölle vaan ovat suuntautuneet vientiin, koska saavat niin enemmän rahaa. Lisäksi politiikka on sellainen, joka tukee näitä vientiin keskittyviä suurtiloja, mutta ei pienviljelijöitä, jotka tuottavat ruokaa omiin tarpeisiinsa. Seuraus kaikesta on, että paikallinen ruokaturva on heikko eikä nälkäongelma poistu.

 

Costa Rica tunnettiin naapureitaan tasa-arvoisempana yhteiskuntana ennen kuin Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Maailmanpankki järjestivät Costa Rican talouspolitiikan uudelleen ulkomaisen velkataakan helpottamisen nimissä. Costa Ricassa pientilallisten osuus oli suuri verrattuna muihin Latinalaisen Amerikan yhteiskuntiin, joissa muutamat suurmaanomistajat hallitsevat tuotantoa. IMF ja Maailmanpankki siirsivät taloudelliset kiihokkeet pois pienviljelyltä, joka tuotti ruokaa paikalliselle väestölle, ja kohdistivat ne vientiartikkeleita tuottaviin maatiloihin. Tämän seurauksena tuhannet pienviljelijät syrjäytyivät, heidän maansa sulautettiin suuriin vientiartikkeleita tuottaviin maatiloihin, ja Costa Rican tuloerot lähenivät muun Latinalaisen Amerikan lukemia. Väkivallan ja rikosten jyrkkä lisääntyminen on pakottanut kasvattamaan poliisivoimia ja julkisia turvallisuuspalveluita. Valtio on nyt riippuvainen elintarvikkeiden tuonnista, ja ulkomaanvelka, jonka vähentämiseksi nämä järjestelyt tehtiin, on kaksinkertaistunut. (10)

 

Mihin vilja käytetään? Eräs syy viljan hinnannousuun ja varastojen vähenemiseen, on viljan käyttö biopolttoaineeksi. Vaikka viljantuotanto kasvaisi, katoaa siitä suuri osa autojen tankkeihin. Se nostaa ruuan hintaa ja käy hengenvaaralliseksi maailman parille miljardille köyhälle, jotka käyttävät ruokaan vähintään puolet tuloistaan. Öljypulaa voitaisiin biopolttoaineiden sijasta helpottaa muilla keinoilla kuten sähkökäyttöisillä autoilla tai julkisen liikenteen parantamisella. Ihmisille ruoka on elinehto, mutta autot voivat liikkua myös ilman biopolttoaineita. Jos biopolttoaineita valmistetaan, pitäisi sen tapahtua vain jätteistä, mutta ei käyttää siihen hyvää viljelysmaata. Se pitäisi kieltää.

   Sanomalehtiartikkeli (Etelä-Suomen sanomat 8.8.2006) kertoo, miten biopolttoaineet vähentävät ruokavarastoja:

 

Biopolttoaine ahmii viljaa kiihtyvää tahtia

 

Yhä suurempi osa ruokakasveista päätyy maastureiden tankkeihin Yhdysvalloissa

 

Maailman viljankulutuksen kasvusta katoaa tänä vuonna leijonanosa autojen tankkeihin.

   Yhdysvaltain maatalousministeriö ennustaa, että maailmassa käytetään tänä vuonna viljaa 20 miljoonaa tonnia viimevuotista enemmän. Siitä 14 miljoonaa tonnia uppoaa polttoainetuotantoon Yhdysvalloissa.

   Polttoaineen kysynnän kasvulle ei näy rajoja. Yhden maastoauton tankin täyttämiseen tarvittava vilja ruokkisi yhden ihmisen vuoden ajan. Jos tankki täytetään kahden viikon välein, se ahmii vuodessa 26 ihmisen ruoat.

   … Ruoka- ja energiatalouden raja hämärtyy, kun useimmat ravintokasvit, kuten vehnä, maissi, riisi, soijapapu ja sokeriruoko, voidaan muuttaa autojen polttoaineeksi.

   Öljyn jatkaessa kallistumistaan etanolin ja biodieselin valmistus käy yhä kannattavammaksi. Öljyn hinnasta tulee samalla ruoan hinnan mittari: kasvit käytetään polttoaineeksi, jos se on tuottoisampaa kuin niiden myyminen elintarvikkeiksi.

   Biopolttoaineiden kysynnän kasvu osuu aikaan, jona maailman viljavarastot ovat pienimmät 34 vuoteen ja uusia ruokittavia syntyy 76 miljoonaa vuodessa.

   Yksinkertaisesti ilmaistuna maailman yli 800 miljoonaa autonvalmistajaa ovat joutumassa vastakkain ruoan kuluttajien kanssa. Viljan hinnannousu näyttää väistämättömältä. Vehnän ja maissin hinta on viime kuukausina kohonnutkin viidenneksen.

 

Toinen ruuan riittävyyteen vaikuttava seikka on lihantuotannon ja viljantuotannon välinen suhde. Ravintoketjun seuraavalle tasolle siirtyy vain kymmenesosa energiasta. Siksi ruokapulaa voidaan helpottaa lisäämällä kasviravintoa lihan kustannuksella. Yhden lihakilon tuottamiseen tarvitaan tavallisesti monta kiloa viljaa, mutta jos vilja käytetään suoraan ihmisten ruokana, on energiasuhde parempi ja ravintoa riittää enemmän. Lihankulutuksen vähentäminen voi maailmanlaajuisesti korjata huomattavasti ruokaongelmaa. Se lisäisi ruokavarastoja eikä vaatisi niin paljon fossiilisia polttoaineita kuin mitä lihan tuottamisessa tarvitaan.

 

IMF:n ja Maailmanpankin rakennemuutosohjelmat. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja Maailmanpankin rakennemuutosohjelmat velkaantuneille maille ovat yksi syy, joka on lisännyt nälänhätää ja kurjuutta. Se ei ehkä ole ollut tarkoitus, mutta käytännössä jopa sadat miljoonat ovat ajautuneet köyhyyteen ja nälänhätään näiden ohjelmien takia. Ne ovat pitäneet sisällään mm. seuraavia tekijöitä:

 

• Peruselintarvikkeiden tukien leikkaaminen, jotta rahaa vapautuisi enemmän velanmaksuun. Se on johtanut siihen, että ruuasta on tullut yhä kalliimpaa köyhille ihmisille.

 

• Terveys- ja koulutusjärjestelmän muuttaminen maksulliseksi tai kalliimmaksi on lisännyt lukutaidottomuutta, sairauksien kasvua ja kuolemia.

 

• Yksityistämisohjelmat ovat aiheuttaneet työttömyyttä miljoonille. Tämä on lisännyt köyhyyttä, koska kehitysmaissa ei ole samanlaista sosiaaliturvaa kuin länsimaissa.

 

• Pääomaliikkeiden vapauttaminen on helpottanut rahojen viemistä pois maasta. Siitä ovat hyötyneet vain köyhiä sortavat hallitukset ja rikkaat, joilla on suuria omaisuuksia läntisissä maissa.

 

• Viljelyssä on siirrytty vientikasvien viljelyyn, jotta rahaa vapautuisi velanmaksuun. Tämä on johtanut nälänhätään ja ruuan kallistumiseen kotimaassa.

 

• Tullimaksujen poistaminen tuontitavaroilta ja kaupan täydellinen vapauttaminen on tuonut kehitysmaihin monikansalliset yritykset tuotteineen mutta ajanut paikallisen teollisuuden konkurssiin. Samalla ulkomaanvelka, jota varten rakennemuutosohjelmat alun perin tehtiin, on kaksinkertaistunut joissakin maissa.

 

Lääkkeet ja siemenet. Lääkeaineiden patentointi on yksi syy kurjuuteen. Se tarkoittaa, että patenttien takia kehitysmaissa ei ole voitu tuottaa halpoja rinnakkaislääkkeitä, jotka vastaavat lääkefirmojen kehittämiä tuotteita. Se on käytännössä johtanut siihen, että tuhansia kehitysmaiden ihmisiä on tuomittu kuolemaan, koska heillä ei ole ollut varaa ostaa kalliimpia lääkkeitä. On tietysti oikein, että yhtiöt saavat tuotekehittelystään hyvän korvauksen, mutta inhimillisyyttäkään ei tulisi unohtaa tällä alueella.

 

Skandaalimainen kielto tuottaa ja levittää geneerisiä lääkkeitä (aidsia, malariaa, tuberkuloosia jne. vastaan) sillä perusteella, että ylikansalliset lääkealan yhtiöt ovat patentoineet kyseiset lääkeaineet, on yksinkertaisesti osallistumista kansanmurhaan. Se vahvistaa maailman silmissä opin, jonka mukaan kauppa, omaisuus ja voitto käy yli kaiken, jopa yli ihmiselämän. Sellaista ei voi hyväksyä. (11)

 

Lähes samanlainen ongelma on ollut siementen patentointi. Jotkut yhtiöt ovat vaatineet patenttioikeuksia siemenille ja geneettisille materiaaleille mutta myös luonnonlääkkeille. Se johtaa käytännössä siihen, että jos Intian köyhät ja muut ihmiset käyttävät näitä lajikkeita, joutuvat he suorittamaan siitä erillisen korvauksen.

 

Erityisen pahaenteinen on GATT-WTO:n kansainvälisten patenttioikeuksien laajentaminen geneettisiin organismeihin, kuten siemeniin ja luonnonlääkkeisiin. Yhdysvaltalaiset yhtiöt ovat aggressiivisesti vaatineet patenttioikeuksia siemenille ja geneettisille materiaaleille omassa maassaan. Ne ovat vakuuttaneet Yhdysvaltain hallituksen siinä määrin, että patenttioikeutta on laajennettu koskemaan kaikkia geneettisesti rakennettuja organismeja mikro-organismeista kasveihin ja eläimiin – vain ihmiset on jätetty patenttijärjestelmän ulkopuolelle.

   … Kautta aikojen maanviljelijät ovat säästäneet satojensa siemeniä seuraavan sadon kylvämistä varten. Nykyisen yhdysvaltalaisen patenttilain mukaan patentoidun siemenlajin tuottamasta sadosta kylvävä maanviljelijä rikkoo patenttilakia. Siemenien ja muiden elämänmuotojen patentointihanke nostatti valtavia maanviljelijöiden mielenosoituksia Intiassa, kun siellä huomattiin, että GATT-WTO:n sopimusten mukaan maassa ei enää saisi kasvattaa viljaa omista siemenvarastoista maksamatta osuuksia ylikansalliselle yhtiölle. (12)

 

Ryöstökalastus. Yksi syy köyhyyteen kehitysmaissa on länsimaiden suorittama ryöstökalastus niiden rannikoilla. Esim. EU on ostanut kalastusoikeuksia yli kymmenen kehitysmaan vesille. Alukset, jotka liikkuvat näillä vesillä, ovat niin tehokkaita, että ne tyhjentävät monen alueen kalakannat. Sivutuotteena mereen heitetään runsaasti kalaa, jota ei viedä länsimaihin, mutta jota paikalliset ovat tottuneet syömään.

   Seuraus ryöstökalastuksesta on ilmeinen. Monet paikalliset kalastajat ovat menettäneet elinkeinonsa, koska kalakannat ovat romahtaneet. Heistä on tullut työttömiä, ja se on lisännyt kurjuutta paikallisella tasolla. Siirtolaisuus Eurooppaan on myös ollut yksi seuraus elinmahdollisuuksien menettämisestä.

 

Ryöstökalastus kärjistää Afrikan kurjuutta

 

Monien teollisuusmaiden huipputehokkaat kalastuslaivat risteilevät Afrikan rannikoilla. Kalastus tapahtuu osin paikallisten vallanpitäjien kanssa tehtyjen sopimusten perusteella.

   Joillakin rannoilla kyse on puhtaasta ryöstökalastuksesta. Paikannuslaitteiden avulla toimivat supertroolarit pystyvät imemään merialueen niin tyhjiksi, että alkeellisilla laitteilla kalastavien rannikkokalastajien ei enää kannata lähteä saaliin perään.

- Paikalliset asukkaat menettävät sekä tärkeät proteiinilähteensä että perinteiset elinkeinonsa. Eurooppaan tulevista laittomista afrikkalaispakolaisista suuri osa on toimeentulonsa menettäneitä kalastajia. Monet somalialaiset merirosvotkin olivat entisiä kalastajia, sanoo WWF Suomen meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen.

   Mielenkiintoinen yksityiskohta tilanteessa on, että suomalainen miinanlaiva Pohjanmaa on Somalian rannikon tuntumassa turvaamassa merikuljetuksia vaaroilta, jotka ovat ainakin osittain seurausta eurooppalaisten harrastamasta ryöstökalastuksesta. (Etelä-Suomen sanomat, 20.2.2011)

 

Voiko köyhyyttä ja nälänhätää poistaa? Edellä on lueteltu tärkeimpiä syitä nälänhätään. Aina ei ole kysymys vain ruuan puutteesta vaan epäoikeudenmukaisuudesta, jota ei tahdota korjata. Pelkkä talouden nousu ei takaa, että kaikki pääsevät hyvinvoinnista ja ruuasta osalliseksi, jos ei tahdota puuttua vallitseviin epäkohtiin.

   Seuraavaksi luetellaan joitakin sellaisia toimenpiteitä, joita tämän alan asiantuntijat ovat esittäneet. Niitä noudattamalla voidaan lievittää monia ongelmia. Jos halutaan saada muutosta aikaan, jostakin on lähdettävä liikkeelle.

 

Pörssikeinotteluun puuttuminen on tarpeellista. On väärin, että ahneet ihmiset pääsevät rikastumaan toisten hädällä.

 

Peruselintarvikkeiden tuki on hyödyllistä. Niissä maissa, joissa tuki on otettu pois ja ruuan hinta on kallistunut huomattavasti, on seurauksena ollut mellakoita. Ihmisillä ei ole varaa ostaa kalliimpaa ruokaa, jos heidän tulonsa ovat vain muutaman dollarin päivässä.

 

Työllisyys pitää laittaa etusijalle ennen velkojen maksua. Mikään valtio ei kykene maksamaan lainojaan, jos suuret joukot joutuvat työttömiksi. IMF:n ja Maailmanpankin ohjelmat, jotka ovat perustuneet yksityistämiseen ja kaiken kaupan sekä pääomaliikkeiden vapauttamiseen, ovat käytännössä johtaneet työttömyyteen ja useiden maiden lisävelkaantumiseen.

 

Intian hallitus päätti kuitenkin kuunnella Maailmanpankkia. Liberalisoinnin seurauksena Intian tuonti kasvoi lyhyessä ajassa 30 prosentilla, mutta vientitulot pysyivät miltei ennallaan. Vaikka Intian vientitulot hiukan myöhemmin kasvoivatkin monella alalla, tuonnin kasvu oli edelleen voimakkaampaa. Intian vuotuinen maksutaseen vajaus ja ulkomaanvelka alkoivat kasvaa ennennäkemätöntä vauhtia. Vuonna 1991 Intian ulkomaanvelka ylitti jo 80 miljardin dollarin rajan.

   Intian maksutase oli jo ennen vuonna 1985 alkanutta uutta vientipolitiikkaa ollut miinusmerkkinen, mutta vajauksen suuruus oli ollut vain kahden miljardin dollarin luokkaa vuodessa. Jos Maailmanpankin tavoitteena olisi todella ollut Intian maksutaseen saattaminen kuntoon, sen olisi pitänyt neuvoa Intiaa säätelemään tuontia suojaamalla omia markkinoitaan suojatullein, tuontikiintiöin ja muunlaisin protektionistisin toimenpitein. Sen sijaan Maailmanpankki kuitenkin kehotti Intiaa liberalisoimaan talouttaan ja avaamaan ovia ulkomaiselle tuonnille ja investoinneille.

   …Mutta ohjelman sosiaaliset ja yhteiskunnalliset seuraukset olivat tuhoisia. Miljoonat valtionyhtiöiden ja konkurssiin ajautuneiden intialaisten yritysten työntekijät menettivät työpaikkansa. (13)

 

On varottava markkinoiden liian nopeaa avautumista ulkomaiselle kilpailulle (ks. edellinen lainaus!). Vapaakauppa voi olla hyvä asia samantasoisten maiden välillä, mutta monille kehitysmaille se on ollut tuhoisaa, koska se on lisännyt konkursseja ja työttömyyttä näissä maissa. Yleensä vapaakaupasta hyötyvät vain monikansalliset suuret yhtiöt ja ennestään rikkaat ihmiset, mutta köyhimmille ihmisille siitä ei ole hyötyä. Seuraava esimerkki osoittaa, mitä tällainen politiikka voi aiheuttaa Kiinalle, jos se vapauttaa täysin markkinansa – asia, jota monet länsimaat ovat vaatineet.

 

Time-lehti siteerasi huhtikuussa 2000 Maailmanpankin tutkimusta, jonka mukaan Kiinan valmistautuminen WTO:n jäsenyyteen uhkaa hävittää maasta 50 miljoonaa työpaikkaa. Mikä muu järjestö voisi pakottaa Kiinan kaltaisen suurvallan uhraamaan 50 miljoonaa työpaikkaa heti kättelyssä, vasta eräänlaisena pääsymaksuna? …Tässä kaikessa ei olisi mitään järkeä, ellei Kiina uskoisi, että WTO:lle ollaan petaamassa erityisen tärkeää roolia maailman taloudellisessa ja poliittisessa järjestelmässä. (14)

 

Koulutus täytyy pitää halpana tai mieluummin ilmaisena, koska pienetkin lukukausimaksut voivat olla este köyhille. On todettu, että koulutus ja lukutaito lisäävät taloudellista hyvinvointia.

 

Terveydenhuolto on samanlainen asia. Sen muuttaminen maksulliseksi – koska halutaan leikata budjettimenoja rakennemuutosohjelmien vuoksi – on ollut suuri syy kärsimykseen kehitysmaissa. Köyhimmillä ei ole varaa maksaa kalliita terveysmaksuja tai lääkkeitä.

 

WHO:n mukaan 100 miljoonaa ihmistä vajoaa joka vuosi takaisin köyhyyteen terveydenhoitomenojen takia. Terveydenhoidosta perittävät maksut (käyttömaksut) ja matkat etäisiin sairaaloihin, tulojen menetyksestä puhumattakaan, voivat monissa köyhissä maissa olla ylipääsemätön este. Nepalissa tavallisen sairaalasynnytyksen kustannukset, mukaan lukien matkakulut, vastaavat noin neljännestä keskimääräisistä vuosituloista henkeä kohti – se on monelle köyhälle perheelle aivan liikaa. Bangladeshissa vaikea synnytys, johon saattaa kuulua keisarinleikkaus, voi maksaa 90-140 prosenttia keskimääräisistä vuosituloista. (15)

 

Vientiviljelyä pitää rajoittaa. On järkyttävää, että jotkut kehitysmaat tai suurviljelijät niissä ovat vieneet viljaa ulkomaille (koska saavat siitä paremman hinnan) samanaikaisesti, kun sadattuhannet heidän omassa maassaan ovat nälänhädän kourissa. Siksi on esitetty, että asetettaisiin suojatulleja maataloustuotteiden tuonnille maista, joissa suuri osa väestöstä kärsii aliravitsemuksesta.

 

Intia on yksi eniten maataloustuotteita vievistä kolmannen maailman maista. Vaikka vähintään 200 miljoonaa intialaista näkee nälkää, maa myi vuonna 1995 muihin maihin 625 miljoonan dollarin arvosta vehnää ja 1,3 miljardin arvosta riisiä (5 miljoonaa tonnia). Riisi ja vehnä kuuluvat intialaisten perusruokavalioon. (16)

 

Kalastuksessa on turvattava paikallisten pienkalastajien edut. Se lisäisi työllisyyttä huomattavasti, poistaisi köyhyyttä ja säilyttäisi kalakantoja paremmin kuin suuret ulkomaiset kalastusalukset. Nämä suuret ulkomaiset alukset työllistävät vain vähän ihmisiä, ovat kalliita ylläpitää ja haaskaavat paljon syömäkelpoista kalaa.

 

Köyhien oikeudet on huomioitava. Useimmat köyhyyteen esitetyt ratkaisut liittyvät kauppaan, uuteen teknologiaan ja investointeihin, mutta ei turvattomuuteen, pakkohäätöihin ja väkivaltaan, jota köyhät kohtaavat.

 

Taloudellinen tarkastelu ei tavoita köyhyyden koko kuvaa, eivätkä taloudelliset ratkaisut yksin riitä vastaukseksi köyhyyden ongelmaan. On nähtävä asiat, joita taloustiede ei näe – puute, turvattomuus, ulkopuolisuus ja oman äänen puuttuminen – ja tunnustettava niiden olevan sitä mitä ne ovat: ihmisoikeusongelmia. On myös käsitettävä, että ne liittyvät toisiinsa ja muodostavat noidankehän, joka köyhdyttää ihmisiä ja pitää heitä köyhyydessä. (17)

 

Mikrolainat, joita on myönnetty kaikkein köyhimmille ihmisille mm. Bangladeshissa, ovat auttaneet vähäosaisia. Ne ovat johtaneet omatoimiseen työllistymiseen pienimuotoisissa yrityksissä ja vähentäneet köyhyyttä.

 

Bangladeshista ovat kotoisin maailman suurin kansalaisjärjestö BRAC, mikroluottojen uranuurtaja Grameen Bank, joka aloitti pienten lainojen myöntämisen kaikkein köyhimmille, sekä köyhien yhteisöperustaisista terveyskeskuksista tunnettu Gonoshasthaya Kendra (”kansan terveyskeskus”). Sijoittaminen köyhyydessä elävien ihmisten voimauttamiseen selittää suurelta osin sen, että Bangladeshissa on saavutettu jonkin verran menestystä köyhyyden vastaisessa taistelussa maan huonosta hallinnosta huolimatta. (18)

 

Maauudistukset. Joissakin maissa ongelmana on, että pieni joukko rikkaita omistaa suurimman osan maasta. Suuri enemmistö ihmisistä työskentelee vuokraviljelijöinä, jotka saavat sadostaan vain puolet tai vähemmän (yli 50 prosentin vero!). On kuitenkin todettu, että rauhanomainen maareformi, johon valtio osallistuu, on yksi tehokkaimpia tapoja vähentää köyhyyttä. Se kasvattaa myös tuotannon määrää ja tehokkuutta. Etelä-Korea, Taiwan, Kiina ja Japani ovat hyviä esimerkkejä. Seuraava kuvaus kertoo Keralan osavaltiosta Intiassa.

          

Keralan osavaltio, Intia. Vuoden 1969 maareformi Keralassa hävitti kerralla maanvuokrausjärjestelmän ja merkitsi laajamittaista maan jakamista pienviljelijöille. Muualla asuvien suurmaanomistajien harvainvaltaan ja usein suoranaiseen riistoon ja alistamiseen perustuva järjestelmä kaadettiin ja luotiin perusta osallistuvaan demokratiaan ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen perustuvalle järjestelmälle. Vuodesta 1969 lähtien vajaat miljoona hehtaaria maata on jaettu 1,5 miljoonalle viljelijälle. Maareformin ansiosta maaseudun asukkaiden suuren enemmistön elämän laatu ja turvallisuus ovat parantuneet merkittävästi. (19)

 

Verotuksen pitää suosia köyhiä. Kun Intian hallitus suostui IMF:n ja Maailmanpankin suosituksesta vähentämään varoja, joita käytettiin terveydenhuoltoon, sosiaalisiin ohjelmiin ja ruuan hintatukiin, aiheutti se valtavia ongelmia köyhille. Kun samanaikaisesti varallisuusvero poistettiin kokonaan ja pääomatuloveroa kevennettiin, lisäsi se köyhien ja rikkaiden välistä kuilua.

 

Perustarpeet ja apu ihmisille. Tärkeimmät ihmisen perustarpeet ovat ruoka, vaatteet, asunto, koulutus sekä terveydenhuolto. Useimmat maat pystyisivät täyttämään nämä tarpeet, jos siihen pyrittäisiin. Ei ole kysymys vain tuotannon kokonaismäärästä vaan tasaisesta tulonjaosta. Pitää tehdä enemmän sen eteen, että kuilu köyhien ja rikkaiden välillä pienenee.

   Apua voidaan antaa myös henkilökohtaisella tasolla. Esim. Brasiliassa on ollut nälänvastaista toimintaa, jossa ihmisiä on kehotettu toimimaan henkilökohtaisesti: auttamaan välittömässä naapuristossa olevaa ihmistä ja tekemään jotain hänen hyväkseen. Kun tuhannet toimivat samoin, on sillä suurempaakin merkitystä.

 

- (2 Kor 8:13-15) Sillä ei ole tarkoitus, että muilla olisi huojennus, teillä rasitus, vaan tasauksen vuoksi tulkoon tätä nykyä teidän yltäkylläisyytenne heidän puutteensa hyväksi,

14. että heidänkin yltäkylläisyytensä tulisi teidän puutteenne hyväksi, niin että syntyisi tasaus,

15. niinkuin kirjoitettu on: "Joka oli paljon koonnut, sille ei jäänyt liikaa, ja joka oli koonnut vähän, siltä ei mitään puuttunut".

 

- (Luuk 3:10,11) Ja kansa kysyi häneltä sanoen: "Mitä meidän siis pitää tekemän?"

11. Hän vastasi ja sanoi heille: "Jolla on kaksi ihokasta, antakoon toisen sille, joka on ilman; ja jolla on ruokaa, tehköön samoin".

 

Yksi tapa on myös suora kehitysapu. Suhteellisen pienet rahamäärät voivat vaikuttaa suuresti kansanterveyteen ja lukutaitoon. On myös arvioitu, että vain yhden prosentin osuus rikkaiden maiden kansantuotteesta riittäisi poistamaan maailmasta äärimmäisen köyhyyden.

   Kehitysapujärjestöjä on varmasti monia hyviä, ja ne ovat suuntautuneet eri alueille. Esim. Feed the Hungry (Ruokkikaa nälkäiset) -järjestö on yksi sellainen. Se on keskittynyt ruuan jakeluun – pääasiassa seurakuntien kautta – unohtamatta kuitenkaan evankeliumia. Se toimii nälkäisten hyväksi; aihe, jota tässä kirjoituksessa on käsitelty.

 

Ylikansalliset yhtiöt ovat usein avainasemassa edistäessään ihmisoikeuksia ja poistaessaan köyhyyttä. Valitettavasti kaikki yhtiöt eivät ole toimineet näin, vaan ne ovat maksaneet alhaisia palkkoja, polkeneet työntekijöiden oikeuksia eivätkä ole kunnioittaneet ihmisoikeuksia. Niille ovat olleet tärkeämpiä suuret voitot ja osakkeenomistajien edut kotimaassa kuin paikalliset työntekijät ja yhteiskunta.

   Jotkut yhtiöt ovat kuitenkin muuttaneet suuntaa. Ne ovat suunnanneet varoja paikallisen yhteiskunnan ja väestön hyväksi auttaen vähäosaisia. Samalla ne ovat parantaneet työolosuhteita ja kohentaneet palkkoja. Tämäntapaiset toimenpiteet poistavat yleensä tehokkaasti vastakkainasettelua ja vihaa, joka paikallisilla ihmisillä voi olla ulkomaalaisia kohtaan. Lisäksi yhtiöiden maine pysyy tulevaisuudessa parempana, jos ne arvostavat työntekijöitään ja paikallista yhteiskuntaa. Jos maine on kerran menetetty, sitä on vaikea palauttaa takaisin.

 

Velkojen uudelleenjärjestelyt. Korkojen alentaminen tai velkojen täydellinen anteeksiantaminen voivat auttaa kehitysmaita köyhyysloukusta. Joillakin niistä velanmaksukulut ylittävät jopa kolminkertaisesti terveys- ja sosiaalihuoltoon ohjatut varat. Lisäksi korkeat korot ovat ajaneet tuhansia yrityksiä konkurssiin ja lisänneet työttömyyttä. Tiukka rahapolitiikka, jota velkojat ajavat, johtaa yleensä vain lisääntyvään kurjistumiseen, mutta korkojen alentaminen tai velkojen anteeksiantaminen kokonaan tai osittain poistaa köyhyyttä. Se voi olla tehokkaampaa kuin kehitysapu, mitä samoille valtioille on annettu.

 

Melkein kaikki jotka ovat jotenkin tekemisissä taloudellisen kehityksen kanssa, jopa Washingtonin valtaapitäviin piireihin kuuluvat, ovat nyt yhtä mieltä siitä, että pääomamarkkinoiden nopea vapauttaminen ilman samanaikaista sääntelyä voi olla vaarallista. He ovat yhtä mieltä myös siitä, että liian tiukka finanssipolitiikka vuoden 1997 Aasian kriisin yhteydessä oli virhe. Kun Bolivia joutui osittain globaalista laskusuhdanteen vaikutuksesta taantumaan vuonna 2001, jotkut antoivat ymmärtää, ettei sitä pakotettaisi noudattamaan perinteistä niukkuuspolitiikkaa ja leikkaamaan julkisia menoja. Kirjoittamishetkellä tammikuussa 2002 näyttää siltä, että Bolivian annetaan elvyttää talouttaan, käyttäen tuloja joita se tulee pian saamaan äskettäin löydetyistä maakaasuvaran-noista, kunnes sen talous alkaa taas kasvaa. Argentiinan romahduksen jälkeen IMF on tunnustanut suurten pelastus-pakettien strategian puutteet ja alkanut puhua tilapäisten velanhoidon keskeytysten ja konkurssien avulla suoritettavan uudelleenjärjestelyn käytöstä, vaihtoehdoista joita minä ja muut olemme kannattaneet jo useita vuosia. Kaksi muuta voittoa ovat Jubilee-kampanjan aikaansaamat velkahelpotuk-set ja myönnytykset, joihin suostuttiin ehtona kauppaneuvotte-lujen uuden ”kehityskierroksen” aloittamiselle Dohassa. (20)

 

Kansanjohtajat

 

- (Jer 22:15-17) Siksikö sinä olet kuningas, että sinulla on into setripuuhun? Eikö sinun isäsikin syönyt ja juonut ja kuitenkin ollut oikeuden ja vanhurskauden tekijä? Ja silloin hänen kävi hyvin.

16. Hän hankki oikeuden kurjalle ja köyhälle; silloin kaikki kävi hyvin. Eikö tämä juuri ole minun tuntemistani, sanoo Herra?

17. Mutta sinun silmäsi ja sydämesi eivät pyydä muuta kuin omaa voittoasi, muuta kuin vuodattaa viatonta verta ja harjoittaa väkivaltaa ja sortoa.

 

- (Jes 1:21-23) Voi, kuinka onkaan portoksi tullut uskollinen kaupunki! Se oli täynnä oikeutta, siellä asui vanhurskaus, mutta nyt murhamiehet.

22. Sinun hopeasi on kuonaksi käynyt, jaloviinisi vedellä laimennettu.

23. Sinun päämiehesi ovat niskureita ja varkaiden tovereita; kaikki he lahjuksia rakastavat ja palkkoja tavoittelevat; eivät he hanki orvolle oikeutta, lesken asia ei pääse heidän eteensä.

 

Korruptoituneet johtajat ovat yksi suurin syy kurjuuteen. Esim. Egyptin ja Tunisian kansannousujen taustalla (v. 2011) oli kansan kurjuus sekä sen vastakohta rikas eliitti, joka keräsi miljardien omaisuuden itselleen. Sama tilanne vallitsee useissa köyhissä maissa. Niissä valtio on alistettu rikkaiden käyttöön. Häikäilemättömät maanomistajat, korruptoituneet virkamiehet ja johtajat eivät välitä köyhistä ja heidän oikeuksistaan vaan omasta hyvinvoinnistaan.

 

Nykyään ajetaan “hyvän hallinnon” nimissä valtiollisten rakenteiden uudistuksia niiden tasapuolistamiseksi ja tehostamiseksi. Mutta uudistukset etenisivät paljon nopeammin, jos niitä eniten tarvitsevien ihmisten ääniä ei vaiennettaisi vaan heitä kuunneltaisiin. Sattumaa ei ole sekään, että eräät maailman köyhimmistä maista ovat myös kaikkein korruptoituneimpia ja huonoimmin hallittuja. Otetaan taas esimerkiksi Bangladesh. Demokratian pintasilauksen alla politiikan ja liike-elämän itsekkään eliitin keskuudessa kukoistavat ahneus, korruptio ja keskinäiset suosikkijärjestelmät. Kotimaassani korruptio aina pienimuotoisesta lahjonnasta valtion varojen suurimittaisiin kavalluksiin on riistänyt köyhiä ja keskittänyt resursseja rikkaiden käsiin. (21)

 

 

 

 

 

VIITTAUKSET:

 

1. Frances Moore Lappe, Joseph Collins, Peter Rosset, Luis Esparza: 12 Myyttiä maailman nälästä (World Hunger: Twelve Myths), s. 20

2. Dada Maheshvarananda: Kapitalismin jälkeen, Proutin näkemys uudenlaisesta yhteiskunnasta (After Capitalism – Prout’s Vision for a New World), s. 95

3. Irene Khan: Kohtalona köyhyys (The Unheard Truth – Poverty and Human Rights), s. 138

4. Michel Chossudovsky, artikkeli Magneetti-lehdessä, viikko 5 / 2011

5. Frances Moore Lappe, Joseph Collins, Peter Rosset, Luis Esparza: 12 Myyttiä maailman nälästä (World Hunger: Twelve Myths), s. 14,17,29

6. Frances Moore Lappe, Joseph Collins, Peter Rosset, Luis Esparza: 12 Myyttiä maailman nälästä (World Hunger: Twelve Myths), s. 16,17

7. Frances Moore Lappe, Joseph Collins, Peter Rosset, Luis Esparza: 12 Myyttiä maailman nälästä (World Hunger: Twelve Myths), s. 195

8. Risto Isomäki: Kohti vuotta 1929?, s. 240

9. Frances Moore Lappe, Joseph Collins, Peter Rosset, Luis Esparza: 12 Myyttiä maailman nälästä (World Hunger: Twelve Myths), s. 201

10. David C. Korten: Maailma yhtiöiden vallassa (When Corporations Rule the World) s. 70

11. Susan George: Maailman kauppajärjestö kuriin, s. 94,95

12. David C. Korten: Maailma yhtiöiden vallassa (When Corporations Rule the World) s. 237,238

13. Risto Isomäki: Kohti vuotta 1929?, s. 137,140

14. Risto Isomäki: Kohti vuotta 1929?, s. 63

15. Irene Khan: Kohtalona köyhyys (The Unheard Truth – Poverty and Human Rights), s. 138

16. Frances Moore Lappe, Joseph Collins, Peter Rosset, Luis Esparza: 12 Myyttiä maailman nälästä (World Hunger: Twelve Myths), s. 21

17. Irene Khan: Kohtalona köyhyys (The Unheard Truth – Poverty and Human Rights), s. 29

18. Irene Khan: Kohtalona köyhyys (The Unheard Truth – Poverty and Human Rights), s. 32,33

19. Frances Moore Lappe, Joseph Collins, Peter Rosset, Luis Esparza: 12 Myyttiä maailman nälästä (World Hunger: Twelve Myths), s. 131

20. Joseph E. Stiglitz: Globalisaation sivutuotteet (Globalization and Its Discontents), s. 330,331

21. Irene Khan: Kohtalona köyhyys (The Unheard Truth – Poverty and Human Rights), s. 32

 

 

 

 

 

 




shopify analytics ecommerce