VOIKO NÄLÄNHÄTÄÄ JA
KÖYHYYTTÄ POISTAA?
- (Matt 24:7,8) Sillä kansa nousee kansaa
vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja
maanjäristyksiä tulee monin paikoin.
8. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien
alkua.
Kun tutkitaan
talouden perusteita, ei unohtaa sovi köyhyydessä ja nälässä eläviä
ihmisiä. Sillä on arvioitu, että puolet maailman väestöstä kärsii
aliravitsemuksesta ja lähes miljardi ihmistä suoranaisesta nälästä. Tämä
siitä huolimatta, vaikka monissa läntisissä maissa on ruuan
ylituotanto-ongelmia ja sadat miljoonat ihmiset ovat ylipainoisia.
Hyvinvointi tällä alueella ei ole tullut kaikkien osaksi.
Entä voiko
köyhyyttä ja nälänhätää poistaa? Helposti ajatellaan, ettei se ole
mahdollista, mutta se ei pidä paikkaansa. Monet tämän alueen asiantuntijat
(useimmat seuraavista ajatuksista ovat heidän esittämiään) ovat
huomanneet, että vika on useimmiten rakenteissa ja haluttomuudessa tehdä
oikeita ratkaisuja kuin ruuan määrässä. Ruokaa pitäisi kyllä olla
riittävästi, mutta kaikki eivät pääse siitä osalliseksi:
MYYTTI: Vaikka ruuantuotannon resurssit
on suuressa osassa maailmaa venytetty äärimmilleen, ruokaa ei
yksinkertaisesti riitä kaikille ja siksi joidenkin ihmisten on
valitettavasti nähtävä nälkää.
VASTAUKSEMME: Maailmassa
tuotetaan nykyään pelkästään viljaa niin paljon, että siitä riittäisi 3500
kaloria päivässä jokaiselle ihmiselle. Tällä kalorimäärällä useimmista
tulisi ylipainoisia! Tämä arvio ei sisällä muita yleisimpiä ruoka-aineita,
kuten vihanneksia, juureksia, papuja, pähkinöitä, hedelmiä, laidunkarjan
lihaa ja kalaa. Jos myös nämä lasketaan mukaan, jokaiselle riittäisi noin
kaksi kiloa ruokaa päivässä. Tästä runsas puolet olisi viljaa ja loput
kasvi- ja eläinkunnan tuotteita. (1)
Köyhyys ja pörssikeinottelu
- (San 11:24-26) Toinen on antelias ja
saa yhä lisää, toinen säästää yli kohtuuden ja vain köyhtyy.
25. Hyväätekeväinen sielu tulee
ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu.
26. Joka viljan pitää takanaan, sitä
kansa kiroaa, mutta joka viljan kaupaksi antaa, sen pään päälle tulee
siunaus.
Helposti ajatellaan,
että nälänhädän syynä on aina kuivuus, tulva tai muu luonnonvoima.
Pidetään itsestään selvänä, että taustalla on tekijöitä, jotka eivät ole
lainkaan ihmisestä riippuvaisia.
Edellinen on
kuitenkin vain osatotuus. Kun on tutkittu monia nälänhätiä, on havaittu,
että ruokaa on kyllä ollut lähialueilla tarjolla, mutta kaikilla ei ole
ollut varaa ostaa sitä. Ehkä ruuan hinta on kohonnut liian paljon tai
ihmiset ovat menettäneet työnsä. Siksi ruuan saanti on ollut mahdotonta.
Lapsena, vuonna 1943 Bengalin suuren
nälänhädän aikana, jolloin viisi miljoonaa ihmistä kuoli nälkään, Amartya
Sen jakoi sikarirasioissa riisiä nälkäänäkeville pakolaisille heidän
kulkiessaan hänen isoisänsä talon ohi. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin,
näiden näkyjen yhä vainotessa Seniä, hänen tutkimuksensa osoitti, että
ruoan tarjonta Intiassa ei ollut erityisen alhainen siihen aikaan.
Nälänhätä oli pikemminkin seuraus ruoan hintojen noususta sota-ajan
paniikin ja keinottelun vuoksi. Brittiläisen imperiumin johtajat
yksinkertaisesti vain katsoivat sivusta välittämättä demokratian
paineista.
Käänteentekevässä
tutkimuksessaan nälänhädän syistä kirjassaan ”Köyhyys ja nälänhätä” (Poverty
and Famine) Sen osoittaa, että nälänhätä ei ole pelkkä luonnonvoimien,
kuten sitä usein edeltävän tulvan tai kuivuuden, seuraus. Pikemminkin se
on vältettävissä oleva taloudellinen ja poliittinen katastrofi, jossa
kaikkein köyhimmät ihmiset eivät pysty enää ostamaan ruokaa menetettyään
työnsä tai ruoan hintojen jostakin syystä noustua. (2)
Köyhyyttä voi lisätä
myös terveydenhuollon kalleus. Kun ihmiset tarvitsevat terveydenhoidon
apua pysyäkseen terveinä, voi se saattaa heitä köyhyyteen. Kun he
suorittavat terveydenhoitomaksut, ei heille jää enää rahaa ruokaan.
WHO:n mukaan 100 miljoonaa ihmistä vajoaa
joka vuosi takaisin köyhyyteen terveydenhoitomenojen takia.
Terveydenhoidosta perittävät maksut (käyttömaksut) ja matkat etäisiin
sairaaloihin, tulojen menetyksestä puhumattakaan, voivat monissa köyhissä
maissa olla ylipääsemätön este. Nepalissa tavallisen sairaalasynnytyksen
kustannukset, mukaan lukien matkakulut, vastaavat noin neljännestä
keskimääräisistä vuosituloista henkeä kohti – se on monelle köyhälle
perheelle aivan liikaa. Bangladeshissa vaikea synnytys, johon saattaa
kuulua keisarinleikkaus, voi maksaa 90-140 prosenttia keskimääräisistä
vuosituloista. (3)
Eräs tärkeimmistä
syistä nälänhätään ja ruuan hinnan kalleuteen on pörssikeinottelu. Se on
ilmeisesti tärkein tekijä siinä, miksi ruoka on ihmisille kallista. Kun
suuri osa maailman väestöstä elää alle kahdella dollarilla päivässä ja
käyttää 60 - 80 prosenttia ansioistaan ruokaan, riittää jo 20 - 40 sentin
hinnankorotus aiheuttamaan katastrofin näille perheille. Niinpä kun viljan
hinta on kohonnut 88 % vuoden 2007 maaliskuusta, vehnän hinta 181 % kolmen
vuoden jaksolla ja riisin hinta 50 % kolmen kuukauden aikana (YK:n
elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO), on se saattanut monet ahdinkoon.
Siitä ovat aiheutuneet myös ruokamellakat lukuisissa maissa. Tärkein syy
kaiken taustalla on pörssikeinottelu ruuan hinnalla:
Toinen tekijä on ruuan hinnalla
keinottelu: sillä keinotellaan pörssissä, ja se aiheuttaa piikkejä ruuan
hintatasossa.
Media on harhaanjohtanut lukijoita
ruuan hinnan kohoamisen syistä. Median mukaan syynä ovat kohonneet
tuotantokustannukset, ilmasto ja muut tekijät – joilla toki on jonkin
verran vaikutusta – mutta jättää huomiotta pääasiallisen syyn:
markkinoiden manipuloinnin. Viljan maailmanlaajuiseen markkinahintaan
vaikuttaa pääasiallisesti New Yorkin ja Chicagon pörsseissä suoritettu
spekulaatio.
… Tämänhetkinen ruokakriisi johtuu
pääasiassa markkinahinnoilla spekuloinnista. Spekulointi ei tarkoituksella
laukaise ruokakriisiä. Kriisin laukaisee sääntelyn puute. Spekuloimista ei
säädetä millään lailla. Jos tehtäisiin poliittinen päätös elintarvikkeilla
keinottelusta, hinnat laskisivat välittömästi. Tätä ei kuitenkaan ole edes
ehdotettu Maailmanpankin tai IMF:n taholta. (4)
Demokratian puute ja turvattomuus
- (Jaak 5:1-4) Kuulkaa nyt, te rikkaat:
itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa.
2. Teidän rikkautenne on mädännyt, ja
teidän vaatteenne ovat koin syömät;
3. teidän kultanne ja hopeanne on
ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä
teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä
päivinä.
4. Katso, työmiesten palkka, jonka te
vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten
valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin.
- (Mal 3:5) Ja minä lähestyn teitä
pitääkseni tuomion ja tulen kiiruusti todistajaksi velhoja ja
avionrikkojia ja väärinvannojia vastaan ja niitä vastaan, jotka sortavat
palkkalaista palkanmaksussa, leskeä ja orpoa ja vääntävät vääräksi
muukalaisen asian eivätkä pelkää minua, sanoo Herra Sebaot.
- (5 Moos 24:14) Älä tee vääryyttä
kurjalle ja köyhälle palkkalaiselle, olipa hän veljiäsi tai muukalaisia,
joita asuu maassasi, sinun porttiesi sisäpuolella.
Useimmiten esitetty
ratkaisu köyhyyden poistamiseksi on talouskasvu. Ajatellaan, että ainut
tapa poistaa se on tulojen kasvattaminen, ja jotta tämä onnistuisi, pitää
köyhien maiden talouden edellytyksiä parantaa. Pidetään itsestään selvänä,
että kasvun tukeminen tuottavuutta kohentamalla ja investointeja
lisäämällä koituu kaikkien kansalaisten eduksi.
Edellinen on
kuitenkin vain osaksi totta. Monissa maissa talous on kohentunut, mutta
siitä on päässyt osalliseksi vain pieni eliitti. Varallisuus ei ole
jakaantunut tasaisesti vaan se on joutunut muutamien ryhmittymien käsiin,
joilla on valta ja turvallisuuskoneisto takanaan. Jotkut näistä
ryhmittymistä ja hallituksista ovat saaneet tukea länsimaisilta
rahoittajilta. Sen sijaan arkipäivää muille kansalaisille saattavat olla
naisten raiskaukset, turvattomuus, poliisin harjoittama sorto, väkivallan
jatkuva uhka, häikäilemättömät maanomistajat, pakkohäädöt sekä kansojaan
sortavat hallitukset. Monet kokevatkin valtion pelottavana sortajana, ei
turvana. He ajattelevat, että heidän on parempi pysyä kaukana laista ja
oikeuslaitoksesta. He eivät koe oikeutta vaan se on ainoastaan rikkauden
ja valtaeliitin puolella.
Demokratia on mielestämme nälkäongelman
’kaikki kaikessa’. Demokraattisessa järjestelmässä ihmiset voivat
osallistua hyvinvointinsa kannalta tärkeimpiä asioita koskevaan
päätöksentekoon ja päättäjät ovat vastuussa valitsijoilleen.
Epädemokraattisessa järjestelmässä valta on keskittynyt pienelle
vähemmistölle ja enemmistöllä ei käytännössä ole sananvaltaa. Päättäjät
ovat vastuussa teoistaan vain valtaa pitävälle eliitille.
…Perussyy maailman nälkään ei siis
mielestämme ole ruuan puute vaan alati paheneva demokratian puute –
demokratialla ymmärrämme myös, että talouden elämän ja kuoleman
kysymyksistä päätetään demokraattisesti. Silti on mentävä vielä
syvemmälle. Miksi me sallimme nykyisen kehityksen jatkuvan, vaikka se
aiheuttaa joka vuosi miljoonien ihmisten tarpeettoman kuoleman?
… Valtaeliitit ovat
toiminnallaan lisänneet enemmistöjen haavoittuvuutta luonnonoikkujen
edessä. Köyhät on ajettu marginaalisille, kuivuuden vaivaamille maille tai
heiltä on riistetty maat kokonaan. He ovat velkaa rahanlainaajille tai
rikkaille maanomistajille, jotka vievät suurimman osan heidän sadostaan,
he ovat työttömiä tai ansaitsevat niin vähän, ettei mitään jää pahan
päivän varalle, he ovat jatkuvan nälän heikentämiä. Siksi heitä kuolee
miljoonittain, kun jokin luonnononnettomuus katkaisee kamelin selän. (5)
Maailmankaupan
epäreiluus on eräs suurimpia
syitä köyhyyteen ja nälänhätään. Se on ilmennyt monella tavalla:
Alhaiset
tuottajahinnat ovat ongelma.
Kehitysmaiden vientituotteista ja raaka-aineista saadut hinnat ovat jopa
laskeneet samalla kun tuontihinnat ovat nousseet. Se pitää yllä köyhyyttä.
On arvioitu, että jo viiden prosentin nousu raaka-aineiden hinnoissa
vastaisi niitä avustuksia, joita kehitysmaat nykyään saavat. Tällä
hetkellä tuottajille kehitysmaissa jää hyvin vähän käteen tekemästään
työstä.
Neljänneksi, myös kansainvälisen talouden
ja kaupan rakenteet ovat epädemokraattisia. Vain muutama yhtiö hallitsee
niiden tuotteiden maailmankauppaa, joista kolmannen maailman maat ovat
äärimmäisen riippuvaisia. Kehitysmaiden hallitusten yritykset nostaa
näiden tuotteiden tuottajahintaa ovat aina kilpistyneet ylikansallisten
yritysten ylivaltaan ja teollisuusmaiden harjoittamaan kauppapolitiikkaan.
Teollisuusmaat tuovat kolmannen maailman maista 60 miljardin dollarin
arvosta ruokaa vuodessa, mutta suurimman hyödyn tästä kaupasta korjaavat
teollisuusmaiden kuljetus-, jalostus- ja myyntialan yritykset. Esimerkiksi
Yhdysvaltoihin tuotavien melonien kuluttajahinnasta elsalvadorilaisen
viljelijän osuus on alle yksi prosenttia, kun taas maahantuojan ja kaupan
osuus on 88 prosenttia. (6)
Tuontirajoitukset
ja vientituet. Yksi syy
kehitysmaiden ongelmiin ovat tuontirajoitukset ja tullit, joita rikkaat
maat ovat asettaneet niille suojellakseen omaa tuotantoaan. Esim.
peruselintarvikkeissa on hyvä, että jokaisella maalla on omavaraisuus, ja
siitä tulee pitää kiinni, mutta kohtuuttomat rajoitukset voivat olla syy
köyhyyden jatkumiseen. Samalla kun monet rikkaat maat vaativat
kehitysmaita avaamaan markkinansa omille tuotteilleen, asettavat ne näitä
rajoituksia, ja sitä voidaan pitää vääränä toimintana. Jos tullimaksuja
alennettaisiin ja rajoituksia poistettaisiin, toisi se kehitysmaille
huomattavasti enemmän tuloja kuin mitä ne saavat kehitysavun kautta.
Vuonna 1994 UNDP:n tutkijat laskivat,
että länsimaiden asettamien tullien vuoksi kehitysmaat menettävät
pelkästään vaate-, tekstiili- ja maataloustuotteiden kaupassa vuodessa
noin 72 miljardia dollaria. OECD:n tutkijoiden vuoden 1992 laskelmien
mukaan yksinkertainen 30 prosentin leikkaus kehitysmaiden tuotteista
perittyihin tulleihin toisi näille maille noin 90 miljardin dollarin
lisätulot. Molemmat lukemat ylittävät reilusti OECD-maiden vuosittaisen
kehitysavun määrän.
Maailmanpankin pääjohtaja Lewis
Preston totesikin vuonna 1993 näkevänsä suurta ironiaa siinä, että
kehittynyt maailma suojautuu kauppaestein, samanaikaisesti kun kehitysmaat
avaavat markkinoitaan. (7)
Maailman valtiot voisivat esimerkiksi
sopia keskenään siitä, että käsityöt vapautetaan välittömästi tulleista ja
muista tuonti- ja vientirajoituksista, mutta että teollisuustuotteiden
tullimuurit säilytetään tai niitä korotetaan. Tällainen toimenpide
pelastaisi ne sadat miljoonat käsityöläisyydestä ja kyläteollisuudesta
toimeentulonsa saavat ihmiset, joiden elannon nykyaikainen
teollisuustuotanto ja vapaakauppapolitiikka uhkaavat hävittää. Vastaavasti
valtiot voisivat rajoittaa suurille kalastusaluksille ja -laivastoille
myönnettävien pyyntikiintiöiden määrää ja vähentää kalan tuontia ja
vientiä suojatullien ja tuontirajoitusten avulla. Tämä pelastaisi ne
viisitoista tai kaksikymmentä miljoonaa kalastajaperhettä, joille
vapaakauppa ja suuret kalastusalukset ovat suuri uhka. (8)
Samanlainen ongelma
ovat rikkaiden maiden vientituet. Kun nämä maat tukevat runsaasti omaa
tuotantoaan, joka viedään kehitysmaihin, eivät tuottajat köyhissä maissa
kykene suojautumaan tätä vastaan. Sen seurauksena suuri joukko on joutunut
työttömäksi ja ajautunut köyhyyteen.
Samaan aikaan EY vei alueelle tuhansia
tonneja lihaa hintatukiaisten siivittämänä. Yhteisö käytti 1980-luvun
puolivälin jälkeen noin 450 miljoonaa ecua viennin tukemiseen voittaakseen
markkinoita etenkin Ghanassa, Norsunluurannikolla ja Beninissä. Vuosittain
Länsi-Afrikkaan vietiin yli 50 000 tonnia naudanlihaa. Vuotuinen viennin
määrä vastasi noin 300 000 paikallista lehmää. Vienti tuhosi tehokkaasti
paikallista lihatuotantoa viemällä kestävän elinkeinon harjoittamisen
mahdollisuuksia alueen omilta karjankasvattajilta. (9)
Vientiviljely.
Yksi tekijä nälänhädän
taustalla on vientiviljely. Se tarkoittaa, että suuret tilat etelässä ovat
ylikansallisten yhtiöiden tai paikallisten raharikkaiden käsissä, ja ne
ovat keskittyneet vientiviljelyyn. Ne eivät tuota ruokaa paikalliselle
väestölle vaan ovat suuntautuneet vientiin, koska saavat niin enemmän
rahaa. Lisäksi politiikka on sellainen, joka tukee näitä vientiin
keskittyviä suurtiloja, mutta ei pienviljelijöitä, jotka tuottavat ruokaa
omiin tarpeisiinsa. Seuraus kaikesta on, että paikallinen ruokaturva on
heikko eikä nälkäongelma poistu.
Costa Rica tunnettiin naapureitaan
tasa-arvoisempana yhteiskuntana ennen kuin Kansainvälinen valuuttarahasto
(IMF) ja Maailmanpankki järjestivät Costa Rican talouspolitiikan uudelleen
ulkomaisen velkataakan helpottamisen nimissä. Costa Ricassa
pientilallisten osuus oli suuri verrattuna muihin Latinalaisen Amerikan
yhteiskuntiin, joissa muutamat suurmaanomistajat hallitsevat tuotantoa.
IMF ja Maailmanpankki siirsivät taloudelliset kiihokkeet pois
pienviljelyltä, joka tuotti ruokaa paikalliselle väestölle, ja kohdistivat
ne vientiartikkeleita tuottaviin maatiloihin. Tämän seurauksena tuhannet
pienviljelijät syrjäytyivät, heidän maansa sulautettiin suuriin
vientiartikkeleita tuottaviin maatiloihin, ja Costa Rican tuloerot
lähenivät muun Latinalaisen Amerikan lukemia. Väkivallan ja rikosten
jyrkkä lisääntyminen on pakottanut kasvattamaan poliisivoimia ja julkisia
turvallisuuspalveluita. Valtio on nyt riippuvainen elintarvikkeiden
tuonnista, ja ulkomaanvelka, jonka vähentämiseksi nämä järjestelyt
tehtiin, on kaksinkertaistunut.
(10)
IMF:n ja
Maailmanpankin rakennemuutosohjelmat.
Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja
Maailmanpankin rakennemuutosohjelmat velkaantuneille maille ovat yksi syy,
joka on lisännyt nälänhätää ja kurjuutta. Se ei ehkä ole ollut tarkoitus,
mutta käytännössä jopa sadat miljoonat ovat ajautuneet köyhyyteen ja
nälänhätään näiden ohjelmien takia. Ne ovat pitäneet sisällään mm.
seuraavia tekijöitä:
-
Peruselintarvikkeiden tukien leikkaaminen, jotta raha vapautuisi enemmän
velanmaksuun. Se on johtanut siihen, että ruuasta on tullut yhä kalliimpaa
köyhille ihmisille.
- Terveys- ja
koulutusjärjestelmän muuttaminen maksulliseksi tai kalliimmaksi on
lisännyt lukutaidottomuutta, sairauksien kasvua ja kuolemia.
-
Yksityistämisohjelmat ovat aiheuttaneet työttömyyttä miljoonille. Tämä on
lisännyt köyhyyttä, koska kehitysmaissa ei ole samanlaista sosiaaliturvaa
kuin länsimaissa.
- Pääomaliikkeiden
vapauttaminen on helpottanut rahojen viemistä pois maasta. Siitä ovat
hyötyneet vain köyhiä sortavat hallitukset ja rikkaat, joilla on suuria
omaisuuksia läntisissä maissa.
- Viljelyssä on
siirrytty vientikasvien viljelyyn, jotta rahaa vapautuisi velanmaksuun.
Tämä on johtanut nälänhätään ja ruuan kallistumiseen kotimaassa.
- Tullimaksujen
poistaminen tuontitavaroilta ja kaupan täydellinen vapauttaminen on tuonut
kehitysmaihin monikansalliset yritykset tuotteineen mutta ajanut
paikallisen teollisuuden konkurssiin. Samalla ulkomaanvelka, jota varten
rakennemuutosohjelmat alun perin tehtiin, on kaksinkertaistunut joissakin
maissa.
Lääkkeet ja
siemenet. Lääkeaineiden
patentointi on yksi syy kurjuuteen. Se tarkoittaa, että patenttien takia
kehitysmaissa ei ole voitu tuottaa halpoja rinnakkaislääkkeitä, jotka
vastaavat lääkefirmojen kehittämiä tuotteita. Se on käytännössä johtanut
siihen, että tuhansia kehitysmaiden ihmisiä on tuomittu kuolemaan, koska
heillä ei ole ollut varaa ostaa kalliimpia lääkkeitä. On tietysti oikein,
että yhtiöt saavat tuotekehittelystään hyvän korvauksen, mutta
inhimillisyyttäkään ei tulisi unohtaa tällä alueella.
Skandaalimainen kielto tuottaa ja
levittää geneerisiä lääkkeitä (aidsia, malariaa, tuberkuloosia jne.
vastaan) sillä perusteella, että ylikansalliset lääkealan yhtiöt ovat
patentoineet kyseiset lääkeaineet, on yksinkertaisesti osallistumista
kansanmurhaan. Se vahvistaa maailman silmissä opin, jonka mukaan kauppa,
omaisuus ja voitto käy yli kaiken, jopa yli ihmiselämän. Sellaista ei voi
hyväksyä. (11)
Lähes samanlainen
ongelma on ollut siementen patentointi. Jotkut yhtiöt ovat vaatineet
patenttioikeuksia siemenille ja geneettisille materiaaleille mutta myös
luonnonlääkkeille. Se johtaa käytännössä siihen, että jos Intian köyhät ja
muut ihmiset käyttävät näitä lajikkeita, joutuvat he suorittamaan siitä
erillisen korvauksen.
Erityisen pahaenteinen on GATT-WTO:n
kansainvälisten patenttioikeuksien laajentaminen geneettisiin
organismeihin, kuten siemeniin ja luonnonlääkkeisiin. Yhdysvaltalaiset
yhtiöt ovat aggressiivisesti vaatineet patenttioikeuksia siemenille ja
geneettisille materiaaleille omassa maassaan. Ne ovat vakuuttaneet
Yhdysvaltain hallituksen siinä määrin, että patenttioikeutta on
laajennettu koskemaan kaikkia geneettisesti rakennettuja organismeja
mikro-organismeista kasveihin ja eläimiin – vain ihmiset on jätetty
patenttijärjestelmän ulkopuolelle.
… Kautta aikojen maanviljelijät ovat
säästäneet satojensa siemeniä seuraavan sadon kylvämistä varten. Nykyisen
yhdysvaltalaisen patenttilain mukaan patentoidun siemenlajin tuottamasta
sadosta kylvävä maanviljelijä rikkoo patenttilakia. Siemenien ja muiden
elämänmuotojen patentointihanke nostatti valtavia maanviljelijöiden
mielenosoituksia Intiassa, kun siellä huomattiin, että GATT-WTO:n
sopimusten mukaan maassa ei enää saisi kasvattaa viljaa omista
siemenvarastoista maksamatta osuuksia ylikansalliselle yhtiölle.
(12)
Ryöstökalastus.
Yksi syy köyhyyteen
kehitysmaissa on länsimaiden suorittama ryöstökalastus niiden rannikoilla.
Esim. EU on ostanut kalastusoikeuksia yli kymmenen kehitysmaan vesille.
Alukset, jotka liikkuvat näillä vesillä, ovat niin tehokkaita, että ne
tyhjentävät monen alueen kalakannat. Sivutuotteena mereen heitetään
runsaasti kalaa, jota ei viedä länsimaihin, mutta jota paikalliset ovat
tottuneet syömään.
Seuraus
ryöstökalastuksesta on ilmeinen. Monet paikalliset kalastajat ovat
menettäneet elinkeinonsa, koska kalakannat ovat romahtaneet. Heistä on
tullut työttömiä, ja se on lisännyt kurjuutta paikallisella tasolla.
Siirtolaisuus Eurooppaan on myös ollut yksi seuraus elinmahdollisuuksien
menettämisestä.
Ryöstökalastus kärjistää Afrikan
kurjuutta
Monien teollisuusmaiden huipputehokkaat
kalastuslaivat risteilevät Afrikan rannikoilla. Kalastus tapahtuu osin
paikallisten vallanpitäjien kanssa tehtyjen sopimusten perusteella.
Joillakin rannoilla kyse on puhtaasta
ryöstökalastuksesta. Paikannuslaitteiden avulla toimivat supertroolarit
pystyvät imemään merialueen niin tyhjiksi, että alkeellisilla laitteilla
kalastavien rannikkokalastajien ei enää kannata lähteä saaliin perään.
- Paikalliset asukkaat menettävät sekä
tärkeät proteiinilähteensä että perinteiset elinkeinonsa. Eurooppaan
tulevista laittomista afrikkalaispakolaisista suuri osa on toimeentulonsa
menettäneitä kalastajia. Monet somalialaiset merirosvotkin olivat entisiä
kalastajia, sanoo WWF Suomen meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen.
Mielenkiintoinen yksityiskohta
tilanteessa on, että suomalainen miinanlaiva Pohjanmaa on Somalian
rannikon tuntumassa turvaamassa merikuljetuksia vaaroilta, jotka ovat
ainakin osittain seurausta eurooppalaisten harrastamasta
ryöstökalastuksesta. (Etelä-Suomen sanomat, 20.2.2011)
VOIKO KÖYHYYTTÄ JA
NÄLÄNHÄTÄÄ POISTAA?
Edellä on lueteltu
tärkeimpiä syitä nälänhätään. Aina ei ole kysymys vain ruuan puutteesta
vaan epäoikeudenmukaisuudesta, jota ei tahdota korjata. Pelkkä talouden
nousu ei takaa, että kaikki pääsevät hyvinvoinnista ja ruuasta
osalliseksi, jos ei tahdota puuttua vallitseviin epäkohtiin.
Seuraavaksi
luetellaan joitakin sellaisia toimenpiteitä, joita tämän alan
asiantuntijat ovat esittäneet. Niitä noudattamalla voidaan lievittää monia
ongelmia. Jos halutaan saada muutosta aikaan, jostakin on lähdettävä
liikkeelle.
Pörssikeinotteluun puuttuminen
on tarpeellista. On väärin, että ahneet
ihmiset pääsevät rikastumaan toisten hädällä.
Peruselintarvikkeiden tuki on
hyödyllistä. Niissä maissa, joissa tuki on otettu pois ja ruuan hinta on
kallistunut huomattavasti, on seurauksena ollut mellakoita. Ihmisillä ei
ole varaa ostaa kalliimpaa ruokaa, jos heidän tulonsa ovat vain muutaman
dollarin päivässä.
Työllisyys
pitää laittaa etusijalle ennen
velkojen maksua. Mikään valtio ei kykene maksamaan lainojaan, jos suuret
joukot joutuvat työttömiksi. IMF:n ja Maailmanpankin ohjelmat, jotka ovat
perustuneet yksityistämiseen ja kaiken kaupan sekä pääomaliikkeiden
vapauttamiseen, ovat käytännössä johtaneet työttömyyteen ja useiden maiden
lisävelkaantumiseen.
Intian hallitus päätti kuitenkin
kuunnella Maailmanpankkia. Liberalisoinnin seurauksena Intian tuonti
kasvoi lyhyessä ajassa 30 prosentilla, mutta vientitulot pysyivät miltei
ennallaan. Vaikka Intian vientitulot hiukan myöhemmin kasvoivatkin monella
alalla, tuonnin kasvu oli edelleen voimakkaampaa. Intian vuotuinen
maksutaseen vajaus ja ulkomaanvelka alkoivat kasvaa ennennäkemätöntä
vauhtia. Vuonna 1991 Intian ulkomaanvelka ylitti jo 80 miljardin dollarin
rajan.
Intian maksutase oli jo ennen vuonna
1985 alkanutta uutta vientipolitiikkaa ollut miinusmerkkinen, mutta
vajauksen suuruus oli ollut vain kahden miljardin dollarin luokkaa
vuodessa. Jos Maailmanpankin tavoitteena olisi todella ollut Intian
maksutaseen saattaminen kuntoon, sen olisi pitänyt neuvoa Intiaa
säätelemään tuontia suojaamalla omia markkinoitaan suojatullein,
tuontikiintiöin ja muunlaisin protektionistisin toimenpitein. Sen sijaan
Maailmanpankki kuitenkin kehotti Intiaa liberalisoimaan talouttaan ja
avaamaan ovia ulkomaiselle tuonnille ja investoinneille.
…Mutta ohjelman sosiaaliset ja
yhteiskunnalliset seuraukset olivat tuhoisia. Miljoonat valtionyhtiöiden
ja konkurssiin ajautuneiden intialaisten yritysten työntekijät menettivät
työpaikkansa. (13)
On varottava
markkinoiden liian nopeaa avautumista ulkomaiselle kilpailulle
(ks. edellinen lainaus!). Vapaakauppa voi
olla hyvä asia samantasoisten maiden välillä, mutta monille kehitysmaille
se on ollut tuhoisaa, koska se on lisännyt konkursseja ja työttömyyttä
näissä maissa. Yleensä vapaakaupasta hyötyvät vain monikansalliset suuret
yhtiöt ja ennestään rikkaat ihmiset, mutta köyhimmille ihmisille siitä ei
ole hyötyä. Seuraava esimerkki osoittaa, mitä tällainen politiikka voi
aiheuttaa Kiinalle, jos se vapauttaa täysin markkinansa – asia, jota monet
länsimaat ovat vaatineet.
Time-lehti siteerasi huhtikuussa 2000
Maailmanpankin tutkimusta, jonka mukaan Kiinan valmistautuminen WTO:n
jäsenyyteen uhkaa hävittää maasta 50 miljoonaa työpaikkaa. Mikä muu
järjestö voisi pakottaa Kiinan kaltaisen suurvallan uhraamaan 50 miljoonaa
työpaikkaa heti kättelyssä, vasta eräänlaisena pääsymaksuna? …Tässä
kaikessa ei olisi mitään järkeä, ellei Kiina uskoisi, että WTO:lle ollaan
petaamassa erityisen tärkeää roolia maailman taloudellisessa ja
poliittisessa järjestelmässä. (14)
Koulutus
täytyy pitää halpana tai mieluummin
ilmaisena, koska pienetkin lukukausimaksut voivat olla este köyhille. On
todettu, että koulutus ja lukutaito lisäävät taloudellista hyvinvointia.
Terveydenhuolto
on samanlainen asia. Sen
muuttaminen maksulliseksi – koska halutaan leikata budjettimenoja
rakennemuutosohjelmien vuoksi – on ollut suuri syy kärsimykseen
kehitysmaissa. Köyhimmillä ei ole varaa maksaa kalliita terveysmaksuja tai
lääkkeitä.
WHO:n mukaan 100 miljoonaa ihmistä vajoaa
joka vuosi takaisin köyhyyteen terveydenhoitomenojen takia.
Terveydenhoidosta perittävät maksut (käyttömaksut) ja matkat etäisiin
sairaaloihin, tulojen menetyksestä puhumattakaan, voivat monissa köyhissä
maissa olla ylipääsemätön este. Nepalissa tavallisen sairaalasynnytyksen
kustannukset, mukaan lukien matkakulut, vastaavat noin neljännestä
keskimääräisistä vuosituloista henkeä kohti – se on monelle köyhälle
perheelle aivan liikaa. Bangladeshissa vaikea synnytys, johon saattaa
kuulua keisarinleikkaus, voi maksaa 90-140 prosenttia keskimääräisistä
vuosituloista. (15)
Vientiviljelyä
pitää rajoittaa. On
järkyttävää, että jotkut kehitysmaat tai suurviljelijät niissä ovat
vieneet viljaa ulkomaille (koska saavat siitä paremman hinnan)
samanaikaisesti, kun sadattuhannet heidän omassa maassaan ovat nälänhädän
kourissa. Siksi on esitetty, että asetettaisiin suojatulleja
maataloustuotteiden tuonnille maista, joissa suuri osa väestöstä kärsii
aliravitsemuksesta.
Intia on yksi eniten maataloustuotteita
vievistä kolmannen maailman maista. Vaikka vähintään 200 miljoonaa
intialaista näkee nälkää, maa myi vuonna 1995 muihin maihin 625 miljoonan
dollarin arvosta vehnää ja 1,3 miljardin arvosta riisiä (5 miljoonaa
tonnia). Riisi ja vehnä kuuluvat intialaisten perusruokavalioon. (16)
Kalastuksessa
on turvattava paikallisten
pienkalastajien edut. Se lisäisi työllisyyttä huomattavasti, poistaisi
köyhyyttä ja säilyttäisi kalakantoja paremmin kuin suuret ulkomaiset
kalastusalukset. Nämä suuret ulkomaiset alukset työllistävät vain vähän
ihmisiä, ovat kalliita ylläpitää ja haaskaavat paljon syömäkelpoista
kalaa.
Köyhien oikeudet
on huomioitava. Useimmat
köyhyyteen esitetyt ratkaisut liittyvät kauppaan, uuteen teknologiaan ja
investointeihin, mutta ei turvattomuuteen, pakkohäätöihin ja väkivaltaan,
jota köyhät kohtaavat.
Taloudellinen tarkastelu ei tavoita
köyhyyden koko kuvaa, eivätkä taloudelliset ratkaisut yksin riitä
vastaukseksi köyhyyden ongelmaan. On nähtävä asiat, joita taloustiede ei
näe – puute, turvattomuus, ulkopuolisuus ja oman äänen puuttuminen – ja
tunnustettava niiden olevan sitä mitä ne ovat: ihmisoikeusongelmia. On
myös käsitettävä, että ne liittyvät toisiinsa ja muodostavat noidankehän,
joka köyhdyttää ihmisiä ja pitää heitä köyhyydessä.
(17)
Mikrolainat,
joita on myönnetty kaikkein köyhimmille ihmisille mm. Bangladeshissa, ovat
auttaneet vähäosaisia. Ne ovat johtaneet omatoimiseen työllistymiseen
pienimuotoisissa yrityksissä ja vähentäneet köyhyyttä.
Bangladeshista ovat kotoisin maailman
suurin kansalaisjärjestö BRAC, mikroluottojen uranuurtaja Grameen Bank,
joka aloitti pienten lainojen myöntämisen kaikkein köyhimmille, sekä
köyhien yhteisöperustaisista terveyskeskuksista tunnettu Gonoshasthaya
Kendra (”kansan terveyskeskus”). Sijoittaminen köyhyydessä elävien
ihmisten voimauttamiseen selittää suurelta osin sen, että Bangladeshissa
on saavutettu jonkin verran menestystä köyhyyden vastaisessa taistelussa
maan huonosta hallinnosta huolimatta.
(18)
Maauudistukset.
Joissakin maissa ongelmana on,
että pieni joukko rikkaita omistaa suurimman osan maasta. Suuri enemmistö
ihmisistä työskentelee vuokraviljelijöinä, jotka saavat sadostaan vain
puolet tai vähemmän (yli 50 prosentin vero!). On kuitenkin todettu, että
rauhanomainen maareformi, johon valtio osallistuu, on yksi tehokkaimpia
tapoja vähentää köyhyyttä. Se kasvattaa myös tuotannon määrää ja
tehokkuutta. Etelä-Korea, Taiwan, Kiina ja Japani ovat hyviä esimerkkejä.
Seuraava kuvaus kertoo Keralan osavaltiosta Intiassa.
Keralan osavaltio, Intia.
Vuoden 1969 maareformi Keralassa hävitti kerralla maanvuokrausjärjestelmän
ja merkitsi laajamittaista maan jakamista pienviljelijöille. Muualla
asuvien suurmaanomistajien harvainvaltaan ja usein suoranaiseen riistoon
ja alistamiseen perustuva järjestelmä kaadettiin ja luotiin perusta
osallistuvaan demokratiaan ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen
perustuvalle järjestelmälle. Vuodesta 1969 lähtien vajaat miljoona
hehtaaria maata on jaettu 1,5 miljoonalle viljelijälle. Maareformin
ansiosta maaseudun asukkaiden suuren enemmistön elämän laatu ja
turvallisuus ovat parantuneet merkittävästi. (19)
Verotuksen
pitää suosia köyhiä. Kun Intian
hallitus suostui IMF:n ja Maailmanpankin suosituksesta vähentämään varoja,
joita käytettiin terveydenhuoltoon, sosiaalisiin ohjelmiin ja ruuan
hintatukiin, aiheutti se valtavia ongelmia köyhille. Kun samanaikaisesti
varallisuusvero poistettiin kokonaan ja pääomatuloveroa kevennettiin,
lisäsi se köyhien ja rikkaiden välistä kuilua.
Perustarpeet ja
apu ihmisille. Tärkeimmät
ihmisen perustarpeet ovat ruoka, vaatteet, asunto, koulutus sekä
terveydenhuolto. Useimmat maat pystyisivät täyttämään nämä tarpeet, jos
siihen pyrittäisiin. Ei ole kysymys vain tuotannon kokonaismäärästä vaan
tasaisesta tulonjaosta. Pitää tehdä enemmän sen eteen, että kuilu köyhien
ja rikkaiden välillä pienenee.
Apua voidaan
antaa myös henkilökohtaisella tasolla. Esim. Brasiliassa on ollut
nälänvastaista toimintaa, jossa ihmisiä on kehotettu toimimaan
henkilökohtaisesti: auttamaan välittömässä naapuristossa olevaa ihmistä ja
tekemään jotain hänen hyväkseen. Kun tuhannet toimivat samoin, on sillä
suurempaakin merkitystä.
- (2 Kor 8:13-15) Sillä ei ole tarkoitus,
että muilla olisi huojennus, teillä rasitus, vaan tasauksen vuoksi tulkoon
tätä nykyä teidän yltäkylläisyytenne heidän puutteensa hyväksi,
14. että heidänkin yltäkylläisyytensä
tulisi teidän puutteenne hyväksi, niin että syntyisi tasaus,
15. niinkuin kirjoitettu on: "Joka oli
paljon koonnut, sille ei jäänyt liikaa, ja joka oli koonnut vähän, siltä
ei mitään puuttunut".
- (Luuk 3:10,11) Ja kansa kysyi häneltä
sanoen: "Mitä meidän siis pitää tekemän?"
11. Hän vastasi ja sanoi heille: "Jolla
on kaksi ihokasta, antakoon toisen sille, joka on ilman; ja jolla on
ruokaa, tehköön samoin".
Yksi tapa on myös
suora kehitysapu. Suhteellisen pienet rahamäärät voivat vaikuttaa suuresti
kansanterveyteen ja lukutaitoon. On myös arvioitu, että vain yhden
prosentin osuus rikkaiden maiden kansantuotteesta riittäisi poistamaan
maailmasta äärimmäisen köyhyyden.
Kehitysapujärjestöjä on varmasti monia hyviä, ja ne ovat suuntautuneet eri
alueille. Esim. Feed the Hungry (Ruokkikaa nälkäiset) -järjestö on yksi
sellainen. Se on keskittynyt ruuan jakeluun – pääasiassa seurakuntien
kautta – unohtamatta kuitenkaan evankeliumia. Se toimii nälkäisten
hyväksi; aihe, jota tässä kirjoituksessa on käsitelty.
Ylikansalliset
yhtiöt ovat usein
avainasemassa edistäessään ihmisoikeuksia ja poistaessaan köyhyyttä.
Valitettavasti kaikki yhtiöt eivät ole toimineet näin, vaan ne ovat
maksaneet alhaisia palkkoja, polkeneet työntekijöiden oikeuksia eivätkä
ole kunnioittaneet ihmisoikeuksia. Niille ovat olleet tärkeämpiä suuret
voitot ja osakkeenomistajien edut kotimaassa kuin paikalliset työntekijät
ja yhteiskunta.
Jotkut yhtiöt
ovat kuitenkin muuttaneet suuntaa. Ne ovat suunnanneet varoja paikallisen
yhteiskunnan ja väestön hyväksi auttaen vähäosaisia. Samalla ne ovat
parantaneet työolosuhteita ja kohentaneet palkkoja. Tämäntapaiset
toimenpiteet poistavat yleensä tehokkaasti vastakkainasettelua ja vihaa,
joka paikallisilla ihmisillä voi olla ulkomaalaisia kohtaan. Lisäksi
yhtiöiden maine pysyy tulevaisuudessa parempana, jos ne arvostavat
työntekijöitään ja paikallista yhteiskuntaa. Jos maine on kerran
menetetty, sitä on vaikea palauttaa takaisin.
Velkojen
uudelleenjärjestelyt. Korkojen
alentaminen tai velkojen täydellinen anteeksiantaminen voivat auttaa
kehitysmaita köyhyysloukusta. Joillakin niistä velanmaksukulut ylittävät
jopa kolminkertaisesti terveys- ja sosiaalihuoltoon ohjatut varat. Lisäksi
korkeat korot ovat ajaneet tuhansia yrityksiä konkurssiin ja lisänneet
työttömyyttä. Tiukka rahapolitiikka, jota velkojat ajavat, johtaa yleensä
vain lisääntyvään kurjistumiseen, mutta korkojen alentaminen tai velkojen
anteeksiantaminen kokonaan tai osittain poistaa köyhyyttä. Se voi olla
tehokkaampaa kuin kehitysapu, mitä samoille valtioille on annettu.
Melkein kaikki jotka ovat jotenkin
tekemisissä taloudellisen kehityksen kanssa, jopa Washingtonin
valtaapitäviin piireihin kuuluvat, ovat nyt yhtä mieltä siitä, että
pääomamarkkinoiden nopea vapauttaminen ilman samanaikaista sääntelyä voi
olla vaarallista. He ovat yhtä mieltä myös siitä, että liian tiukka
finanssipolitiikka vuoden 1997 Aasian kriisin yhteydessä oli virhe. Kun
Bolivia joutui osittain globaalista laskusuhdanteen vaikutuksesta
taantumaan vuonna 2001, jotkut antoivat ymmärtää, ettei sitä pakotettaisi
noudattamaan perinteistä niukkuuspolitiikkaa ja leikkaamaan julkisia
menoja. Kirjoittamishetkellä tammikuussa 2002 näyttää siltä, että Bolivian
annetaan elvyttää talouttaan, käyttäen tuloja joita se tulee pian saamaan
äskettäin löydetyistä maakaasuvarannoista, kunnes sen talous alkaa taas
kasvaa. Argentiinan romahduksen jälkeen IMF on tunnustanut suurten
pelastuspakettien strategian puutteet ja alkanut puhua tilapäisten
velanhoidon keskeytysten ja konkurssien avulla suoritettavan
uudelleenjärjestelyn käytöstä, vaihtoehdoista joita minä ja muut olemme
kannattaneet jo useita vuosia. Kaksi muuta voittoa ovat Jubilee-kampanjan
aikaansaamat velkahelpotukset ja myönnytykset, joihin suostuttiin ehtona
kauppaneuvottelujen uuden ”kehityskierroksen” aloittamiselle Dohassa.
(20)
Kansanjohtajat
- (Jer 22:15-17) Siksikö sinä olet
kuningas, että sinulla on into setripuuhun? Eikö sinun isäsikin syönyt ja
juonut ja kuitenkin ollut oikeuden ja vanhurskauden tekijä? Ja silloin
hänen kävi hyvin.
16. Hän hankki oikeuden kurjalle ja
köyhälle; silloin kaikki kävi hyvin. Eikö tämä juuri ole minun
tuntemistani, sanoo Herra?
17. Mutta sinun silmäsi ja sydämesi eivät
pyydä muuta kuin omaa voittoasi, muuta kuin vuodattaa viatonta verta ja
harjoittaa väkivaltaa ja sortoa.
- (Jes 1:21-23) Voi, kuinka onkaan
portoksi tullut uskollinen kaupunki! Se oli täynnä oikeutta, siellä asui
vanhurskaus, mutta nyt murhamiehet.
22. Sinun hopeasi on kuonaksi käynyt,
jaloviinisi vedellä laimennettu.
23. Sinun päämiehesi ovat niskureita ja
varkaiden tovereita; kaikki he lahjuksia rakastavat ja palkkoja
tavoittelevat; eivät he hanki orvolle oikeutta, lesken asia ei pääse
heidän eteensä.
Korruptoituneet
johtajat ovat yksi suurin syy kurjuuteen. Esim. Egyptin ja Tunisian
kansannousujen taustalla (v. 2011) oli kansan kurjuus sekä sen vastakohta
rikas eliitti, joka keräsi miljardien omaisuuden itselleen. Sama tilanne
vallitsee useissa köyhissä maissa. Niissä valtio on alistettu rikkaiden
käyttöön. Häikäilemättömät maanomistajat, korruptoituneet virkamiehet ja
johtajat eivät välitä köyhistä ja heidän oikeuksistaan vaan omasta
hyvinvoinnistaan.
Nykyään ajetaan “hyvän hallinnon” nimissä
valtiollisten rakenteiden uudistuksia niiden tasapuolistamiseksi ja
tehostamiseksi. Mutta uudistukset etenisivät paljon nopeammin, jos niitä
eniten tarvitsevien ihmisten ääniä ei vaiennettaisi vaan heitä
kuunneltaisiin. Sattumaa ei ole sekään, että eräät maailman köyhimmistä
maista ovat myös kaikkein korruptoituneimpia ja huonoimmin hallittuja.
Otetaan taas esimerkiksi Bangladesh. Demokratian pintasilauksen alla
politiikan ja liike-elämän itsekkään eliitin keskuudessa kukoistavat
ahneus, korruptio ja keskinäiset suosikkijärjestelmät. Kotimaassani
korruptio aina pienimuotoisesta lahjonnasta valtion varojen
suurimittaisiin kavalluksiin on riistänyt köyhiä ja keskittänyt resursseja
rikkaiden käsiin.
(21)
VIITTAUKSET:
1.
Frances Moore
Lappe, Joseph Collins, Peter Rosset, Luis Esparza:
12 Myyttiä maailman nälästä (World Hunger: Twelve Myths), s. 20
2. Dada Maheshvarananda: Kapitalismin jälkeen,
Proutin näkemys uudenlaisesta yhteiskunnasta (After Capitalism – Prout’s
Vision for a New World), s. 95
3. Irene Khan:
Kohtalona köyhyys (The Unheard Truth – Poverty and Human Rights), s. 138
4.
Michel Chossudovsky, artikkeli Magneetti-lehdessä, viikko 5 / 2011
5. Frances Moore Lappe, Joseph Collins, Peter Rosset,
Luis Esparza: 12 Myyttiä maailman nälästä
(World Hunger: Twelve Myths), s. 14,17,29
6. Frances Moore Lappe, Joseph Collins, Peter Rosset, Luis Esparza:
12 Myyttiä maailman nälästä (World Hunger: Twelve Myths), s. 16,17
7. Frances Moore Lappe, Joseph Collins, Peter Rosset, Luis Esparza:
12 Myyttiä maailman nälästä (World Hunger: Twelve Myths), s. 195
8. Risto Isomäki: Kohti vuotta 1929?, s. 240
9. Frances Moore Lappe, Joseph Collins, Peter Rosset, Luis Esparza:
12 Myyttiä maailman nälästä (World Hunger: Twelve Myths), s. 201
10. David
C. Korten: Maailma yhtiöiden vallassa (When Corporations Rule the
World) s. 70
11. Susan George: Maailman
kauppajärjestö kuriin, s. 94,95
12. David C. Korten: Maailma yhtiöiden vallassa
(When Corporations Rule the World) s. 237,238
13. Risto Isomäki: Kohti vuotta 1929?, s. 137,140
14. Risto Isomäki: Kohti vuotta 1929?, s. 63
15. Irene Khan: Kohtalona köyhyys (The
Unheard Truth – Poverty and Human Rights), s. 138
16. Frances
Moore Lappe, Joseph Collins, Peter Rosset, Luis Esparza: 12 Myyttiä
maailman nälästä (World Hunger: Twelve Myths), s. 21
17. Irene Khan: Kohtalona köyhyys (The Unheard Truth – Poverty and
Human Rights), s. 29
18. Irene Khan: Kohtalona köyhyys (The Unheard Truth – Poverty and
Human Rights), s. 32,33
19. Frances Moore Lappe, Joseph Collins, Peter Rosset, Luis Esparza:
12 Myyttiä maailman nälästä (World Hunger: Twelve Myths), s. 131
20. Joseph E. Stiglitz: Globalisaation sivutuotteet (Globalization
and Its Discontents), s. 330,331
21. Irene Khan: Kohtalona köyhyys (The Unheard Truth – Poverty and
Human Rights), s. 32
