|
|
|
Tartu kiinni |
Korvakorut olivat vielä lasten leikkiä verrattuna siihen, miten minua alkoi sairaalloisesti viehättää itseni lävistäminen. Olin halunnut lähteä ihmisten järkyttämisen linjalle kaikella mahdollisella tavalla, eikä siinäkään tuntunut mikään riittävän. Kierolla tavalla toisten järkytyksen näkeminen antoi minulle hekumallisen nautinnon ja mielihyvää. Punkideologiassa kaikki rajat olivat tehty rikottaviksi, ja joka tasolla suorastaan janosin sitä. (1) Tausta. Tavallisesti se, millainen tausta henkilön
lapsuudessa ja nuoruudessa on ollut, vaikuttaa siihen, millaiseksi hänen elämänsä
muodostuu. On pystytty osoittamaan, että rikolliset tulevat määrätynlaisista
perheistä (yleensä välinpitämätön isä), samoin kuin homoseksuaalit
tulevat määrätynlaisista olosuhteista (miehillä yleensä huono isäsuhde,
torjunta kavereiden taholta, seksuaalista hyväksikäyttöä ja naisilla yleensä
puutteellinen äitisuhde). Jos olosuhteet olisivat olleet toisenlaiset, ei
ihminen olisi niin helposti altistunut edellisille asioille. Koulusurmaajien tausta (Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat ovat
Suomessa ajankohtaisia) on myös yleensä samanlainen. Melkein poikkeuksetta
jokainen heistä on ollut koulukiusattu ja he ovat joutuneet eristyksiin muusta
yhteisöstä. Jos kiusaamista ei olisi tapahtunut ja henkilö olisi pystynyt
voittamaan vihansa, ei mitään surmia olisi ollutkaan – ne olisivat jääneet
tapahtumatta. Kenestäkään ei tule ihmisvihaajaa sattumalta, vaan siihen
vaikuttavat aina muiden jatkuvat negatiiviset puheet. Toisaalta, kun siirrytään takaisin seksin ja pornon alueelle, on
siinäkin taustoilla merkitystä. Sillä yleensä naisilla, jotka ajautuvat
prostituutioon, on taustassaan suhteellisesti enemmän insestiä kuin muilla.
Heitä on hyväksikäyttänyt isä tai joku muu mieslähisukulainen ja se on ollut
vaikuttamassa. Jos hyväksikäyttöä ei olisi ollut, olisi naisten elämä voinut
muodostua toisenlaiseksi. Toinen syy lukuisiin seksisuhteisiin ja myöhemmin
prostituutioon, voi olla yksinkertaisesti se, ettei tyttö ole saanut huomiota
isältään ja vanhemmiltaan. Hän osoittaa siten kapinointinsa vanhempiaan kohtaan,
jotka eivät välittäneet hänestä tai olivat liian kiireisiä. Hän on tilapäisissä
seksisuhteissa täyttääkseen tyhjyytensä ja saadakseen hellyyttä. Seuraava
lainaus käytännön elämästä osoittaa sen: Eräs nuori, dallasilainen nainen tuli luokseni osallistuttuaan kokoukseemme. Hänen kertomuksensa on surullinen, mutta se toistuu lukemattomien nuorten tyttöjen elämässä päivittäin. ”Tri Cole”, hän sanoi. ”Eilen illalla
kokouksessanne annoin isälleni anteeksi. Hän ei käyttänyt minua hyväkseen, eikä
kyse ollut mistään mitä hän teki minulle. Minun täytyi antaa hänelle anteeksi
se, mitä hän ei tehnyt. Hän ei kertaakaan lapsuusaikanani
osoittanut minulle hellyyttä. Koska kaipasin hellyyttä niin kovasti, lähdin
etsimään sitä millä keinolla tahansa. Ja niin aloin harrastaa irrallisia
suhteita. Se lähes tuhosi elämäni. Vain Jeesus pelasti minut kuolemaa
kauheammalta kohtalolta. Kerron tämän teille, että voisitte miehiä
opettaessanne kertoa heille, kuinka tärkeää on, että isät osoittavat rakkautta
lapsilleen.” (2) Rahanhimo. Kun esiintyy prostituutiota, seksiteollisuutta ja
pornografiaa, voi olla erilaisia syitä niiden taustalla. Niistä mainittiin
muutama jo edellisissä kappaleissa. Kuitenkin ehkä tärkein tekijä seksiteollisuuden taustalla on
rahanhimo ja ahneus. Kun Paavali kirjoitti, että rahanhimo on kaiken pahan
juuri (1 Tim 6:9,10: Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat
kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka
upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen. Sillä rahan himo on kaiken pahan
juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä
monella tuskalla.), on se totta monien kohdalla. Heidät on sokaissut helppo
raha, jolla he ovat täyttäneet taskunsa ja kukkaronsa. Jos seksiteollisuus ei
olisi miljoonien dollarien ja eurojen arvoista bisnestä, ei se olisi niin
kukoistavaa, mutta juuri se pitää sitä pystyssä. Ihmiset tahtovat pitää rahansa
ja aineellisen hyvinvointinsa ja se estää heitä lopettamasta toimintaansa.
Amsterdamin seksiteollisuus on siitä yksi esimerkki: Eräs
turisti kommentoi minulle lyhyesti sitä syvyyttä, johon Amsterdam oli vajonnut
pyrkiessään Euroopan seksielämän keskukseksi. Hän sanoi järkyttyneenä kaduilla
näkemistään räikeistä tapahtumista: Jos kaikki TÄMÄ on hyväksyttyä, mitä sitten
tapahtuukaan suljettujen ovien takana?” …Amsterdamin idea seksistä on räikeä, raaka
ja petomainen. Se on miljoonia dollareita pyörittävää teollisuutta, joka
ylläpitää kymmeniä tuhansia prostituoituja ja satoja seksiputiikkeja,
pornoteattereita, live show klubeja ja baareja. Jos monien tuota
jättiläismäistä teollisuutta palvelevien elämä on järkyttävää, niin ovat myös
niiden asenteet, jotka kaikessa rauhassa täyttävät taskunsa siitä tulevalla
tuotolla. Vaikutusvaltaisilla paikoilla istuu henkilöitä, jotka kaikessa
rauhassa käyttävät rahaatuottavana turistivalttina hyväkseen Amsterdamin
mainetta ”vapaamielisenä ja vaarallisena” keskuksena. Ne, jotka elävät toinen
toisensa ruumiista eivät ole ainoita loiseläjiä, vaan sellaisia ovat myös
kiinteistöjen omistajat – monet heistä jo vanhempia henkilöitä, ”kunniallisia”
miehiä ja naisia, ehkä isovanhempia, jotka vuokraavat asuntoja prostituoitujen
työtiloiksi. Vuokra kahdeksasta tunnista vain yhdessä
huoneessa on noin 180 guldenia (noin 340 mk). Tavalliselle työmiehelle tuo
summa vastaa kahden päivän palkkaa. Joissakin taloissa, joissa on kolme tai
neljä ikkunaa, vuokraisäntä tienaa sievoisia summia. Tästä näemme, että vaikka
jokainen ihminen on syntinen, on olemassa myös niitä, joita vastaan tehdään syntiä.
Minä uskon, että suuri pahuus vallitsee sellaisten ihmisten sydämissä, jotka
tyydyttävät rahanhimonsa toisten välityksellä ja erityisesti niiden, jotka
tarvitsevat epätoivoisesti rahaa joko huolehtiakseen lapsistaan tai
rahoittaakseen huumeiden käyttönsä. (3) Himo. Kun edellä puhuttiin, miten mies kiihottuu
näkemästään, eli alastoman naisen näkemisestä, on siinä suurin syy, miksi
pornografia menestyy. Se toisin sanoen perustuu himoon, kun miehen mielikuvissa
pyörii seksuaalisia ajatuksia. Ne taas johtavat siihen, että hän alkaa katsella
pornografiaa, hakee seksiseuraa ja etsii netistä kuvia, joiden parissa voi
tyydyttää itsensä – itsetyydytys netin kuvien ääressä on tavallista. Mukana voi
olla myös seksipuheluita, pornolehtiä, hieromapaikkoja, striptease
-ravintoloita, maksullisia naisia ja seksifilmejä, joiden kautta hän hakee
toteutusta haaveilleen. Himo, johon mm. seuraavat Raamatun jakeet viittaavat,
ajaa häntä etsimään seksuaalista tyydytystä: -
(Jaak 1:14,15) Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä
vetää ja houkuttelee; 15.
kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on
täytetty, synnyttää se kuoleman. -
(1 Joh 2:16-17) Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja
elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. 17.
Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy
iankaikkisesti. Kun ihminen on himon
vallassa, on sille ominaista myös itsekkyys. Se ajattelee vain itseään: ”Miten
minä tulen tyydytetyksi?”. Äärimmäisinä esimerkkeinä ovat insesti, lasten
hyväksikäyttö ja raiskaus, joista helposti voi syntyä pahaa jälkeä eli
itsevihaa, häpeää ja syviä traumoja. Niistä toipuminen voi kestää koko
ihmiselämän. Mutta itsekkyys voi vallita myös tasavertaisissa seksisuhteissa
ilman avioliittoa (se on mahdollista avioliitossakin). Niitä on perusteltu
sanoen: ”Ei kai siinä mitään pahaa ole, jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan ja
on seksisuhteessa keskenään”, mutta se ei useinkaan pidä paikkaansa. Sillä ei
ole harvinaista, että kun toinen ajattelee syvempää sitoutumista, on toinen jo
pyrkimässä eroon suhteesta. Se tapahtuu tavallisesti heti seksin jälkeen.
Seuraava lainaus käytännön elämästä toistuu usein ja osoittaa ihmisen
itsekkyyden: Eräänä lauantaina hänen miesystävänsä
soitti Tukholmasta. Mies kutsui Lisbethin kanssaan ravintolaan. Lisbeth jatkoi kertomustaan: ”Suostuin. Tunsin itseni yksinäiseksi.
ajattelin, että olisi mukava pitää vähän hauskaa. Hän oli myyntimies. Hän tuli hienolla
virka-autolla ja toi kukkia ja kallista parfyymiä. Meillä oli mukava ilta.
Kaipasin läheisyyttä ja hellyyttä. Makasimme yhdessä. Joitakin viikkoja
myöhemmin huomasin olevani raskaana. Soitin miehelle ja kerroin tilanteen. Hän
pyysi minua tulemaan uudelleen samaan ravintolaan seitsemän tunnin kuluttua.
Hän nousi heti autoon ja ajoi nopeusrajoituksista piittaamatta. Hänkin oli
järkyttynyt. ”Kävi ilmi, että mies oli kihloissa ja
aikoi lähiaikoina mennä naimisiin. Sitä hän ei ollut aikaisemmin kertonut
minulle. Suutuin. Tulin hysteeriseksi, itkin ja huusin hänelle. Ajelimme
ympäriinsä. Olin ensin sitä mieltä, että hänen olisi pitänyt purkaa
kihlauksensa ja mennä kanssani naimisiin. Hän kieltäytyi. Kukaan ei saisi
tietää mitä oli tapahtunut. Hän vaati, että antaisin heti tehdä abortin. Hän
maksaisi kustannukset kivusta ja särystä, kuten hän asian ilmaisi. Se
tuntui kovasydämiseltä ja tunteettomalta. Hänellä ei ilmeisesti ollut
aavistustakaan siitä, miten syviä tunteita hän oli minussa herättänyt. Seksuaalinen
suhde ei ole pelkkä pintapuolinen ja merkityksetön kokemus. Se on jotakin
paljon enemmän. Monet ovat tukahduttaneet todelliset tunteensa. Näytellään
kovanaamaa, vaikka ei ollakaan sellaisia. Siinä leimautuu. Siitä, jonka kanssa
on ollut yhdessä, tulee kuin osa omaa persoonallisuutta. Sitä paitsi lapsikin
oli tulossa. Ihmiselämä oli alkanut. Ja hän ehdotti kylmästi, että se
tuhottaisiin. Ei ikinä.” (4) Seksuaalinen riippuvuus. Yksi syy, miksi porno menestyy, on se, että osa
ihmisistä jää siihen koukkuun. He voivat käyttää siihen satoja euroja
kuukaudessa, kun he ostavat seksi- ja pornofilmejä, seksilehtiä, käyvät
hieromapaikoissa ja turvautuvat maksullisiin seksipalveluihin. Sama asia voi
hallita heidän ajatuksiaan niin, että heidän mielessään pyörii jatkuvasti
fantasioita ja kuvia, jotka liittyvät seksisuhteisiin, joko menneisiin
kokemuksiin tai suunnitelmiin tulevaisuudessa. Internetistä he niinikään voivat
etsiä sitä täydellistä kuvaa, joka miellyttäisi heitä eniten ja jonka parissa
he tyydyttäisivät itsensä. Ominaista edellisenkaltaiselle riippuvuudelle on, että se koko
ajan pahenee. Henkilön täytyy löytää yhä kiihottavampia ja perverssimpiä kuvia,
jotta voisi kokea saman nautinnon kuin ennen. Asiat, jotka aikaisemmin
tuottivat nautintoa, eivät enää anna samanlaista kokemusta. Kyseessä on kuin
alkoholi- ja huumeriippuvuus, jossa sietokynnys kasvaa: tyydytykseen tarvitaan
yhä enemmän ja enemmän, jotta saataisiin samanlainen tyydytys kuin alkuaikoina.
Suunta on pidemmällä tähtäimellä aina sama, ellei henkilö sitä ennen koe
vapautusta riippuvuudestaan. Mark Laaser on ottanut asian esille kirjassaan
”Salattu synti”. Se käsittelee seksiriippuvuutta ja sen taustatekijöitä: Seksuaalinen riippuvuus on paheneva sairaus, joka vaatii aina yhä enemmän. Sairauden alkuvaiheissa väärinkäyttäjä saattaa esimerkiksi pitää teattereiden seksielokuvien katsomista aivan normaalina, koska monet muutkin ihmiset menevät katsomaan niitä. Sitten hän alkaa lukea tarkkaan elokuva-arvosteluja löytääkseen juuri ne elokuvat, joissa seksiä näytetään. Kun elokuvateattereissa esitettävä seksi ei enää kiihota, hän alkaa katsella kotona kovaa pornoa sisältäviä videokasetteja. Niiden jälkeen hän saattaa siirtyä yhä hurjempiin seksikuvauksiin. Näitä kehityskaaria on yhtä useita kuin sairaskertomuksiakin.
Sairauden kulku voi olla lyhyt tai pitkä tai se voi kehittyä eri
voimakkuuksilla. On muistettava, että seksuaalisesti vammainen henkilö voi elää
pitkiäkin aikoja ilman minkäänlaista seksuaalista toimintaa. Tämä saattaa
harhauttaa joko heidät itsensä tai heidän lähimmäisensä luulemaan, että sairaus
on hallinnassa. On myös tavallista, että pahat ja lievemmät lankeemukset
vuorottelevat… Riittävän pitkällä ajanjaksolla tarkasteltuna kehityksen suunta
on kuitenkin aina pahempaan päin. (5) Seksi ei paha asia. Mitä tulee seksuaalisuuteen, on hyvä todeta, ettei se
itsessään ole huono asia. Päinvastoin, jo ensimmäinen Mooseksen kirja osoittaa,
ettei ihmisen ole hyvä olla yksinänsä (1 Moos 2:18) ja että avioliitto on
tarkoitettu läheisyyttä varten. Sama asia tulee esille Ensimmäisestä
Korinttolaiskirjeestä (1 Kor 7:1-5), jossa osoitetaan, miten mies ja vaimo ovat
velvolliset täyttämään toistensa sukupuoliset tarpeet; tietysti niin ettei
asiassa ole mitään pakkoa (eli ei saa velvoittaa toista sellaiseen, minkä
tämä kokee vastenmieliseksi. Sellainen voi olla esim. kysymys suuseksistä, joka
useille naisille on vastenmielistä). Seksi puolisoiden välillä ei ole
väärin. -
(1 Kor 7:1-5) Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle
olla naiseen ryhtymättä; 2.
mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa,
ja kullakin naisella aviomiehensä. 3.
Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo
miestänsä kohtaan. 4.
Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei
miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa. 5.
Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta
joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte
yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden. -
(Hebr 13:4) Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode
saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee. Sen sijaan joidenkin seksiriippuvaisten
elämässä käy usein niin, että he menevät himonsa tähden väärille alueille eli
seksiin avioliiton ulkopuolelle. Joillakin se voi tarkoittaa seksiseuran
etsimistä internetistä, maksullista seksiä tai sitten seksikokeiluja
naimattomien kesken, joita usein perustellaan sanoen: ”Ei kai siinä ole mitään
väärää, jos henkilöt rakastavat toisiaan.” He eivät ymmärrä, että jos nainen
paljastaa itsensä muille kuin miehelleen tai mies etsii seksiseuraa muualta, on
se seksuaalinen vääristymä ja väärin Jumalan edessä. Toiseksi on hyvä ymmärtää, että tekemillämme teoilla on
merkitystä. Jos valitsemme haureellisen elämäntavan ja suuntaudumme tämän
elämän pinnallisiin ja yleensä vain lyhytaikaisiin nautintoihin, emme
varmastikaan menettele järkevästi. Sillä Raamatun mukaan edessä on tuomio, joka
tapahtuu tekojen mukaan, ja jos olemme valmistautumattomia siihen sekä
iankaikkisuuteen, olemme silloin menetelleet tyhmästi: -
(Ilm 20:12-15) Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa
valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on
elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli
kirjoitettu, tekojensa mukaan. 13.
Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat
ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa
mukaan. 14.
Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema,
tulinen järvi. 15.
Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen. -
(Kol 3:25) Sillä se, joka tekee väärin, on saava takaisin, mitä on väärin
tehnyt; ja henkilöön ei katsota. Niinpä, kun ovat kyseessä
seksuaaliset synnit – alue jota tässä kirjoituksessa on käsitelty – ja oma
elämäsi, on hyvä miettiä, miten sen käytät. Sillä jos itse olet sekaantunut
avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin, harjoitat seksibisnestä rahanahneutesi
takia tai olet muissa seksuaalisissa vääristymissä, et varmastikaan menettele
viisaasti. Nämä asiat ovat syntejä, jotka erottavat meidät Jumalasta kuten mikä
muu tahansa synti. Niinpä kun katsomme seuraavia jakeita, osoittavat ne selvästi,
etteivät haureelliset, avionrikkojat ja hekumoitsijat peri Jumalan valtakuntaa,
vaan joutuvat kadotukseen. Jos harjoitamme sellaisia tekoja, ei meillä ole
tulevaisuutta. Tee siis ajoissa parannus, käänny Jumalan puoleen äläkä jää
ehdoin tahdoin Jumalan valtakunnan ulkopuolelle. Hänellä on rakkaus ja hyvä
suunnitelma jokaista syntistä kohtaan, mutta meidän on itse haluttava kääntyä
hänen puoleensa: -
(Ilm 2:21) Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon,
mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan. -
(1 Kor 6:9,10) Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan
valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei
epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat
eikä miehimykset, 10.
eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat
saa periä Jumalan valtakuntaa. Ajattele asioita
iankaikkisuuden valossa! Nautinnoissa
on yksi suuri ongelma, ja se on se, että ne ovat lyhytaikaisia. Ne ovat
lyhytaikaisia tässä elämässä – seksuaalinen purkautuminen, jota me saatamme
tavoitella ja josta on puhuttu, on ohitse jo muutamassa minuutissa – ja
verrattuna iankaikkisuuteen. Niiden takia monet voivat myös jättää hengelliset
ja iankaikkiset asiat huomiotta, koska heillä on kiire seurata urheilua, Big
brother –ohjelmia, elokuvia tai muuta mielenkiintoista. Ne voivat pitää
jokaisen helposti Jumalan valtakunnan ulkopuolella, jos kiinnymme niihin
liikaa. On hyvä kuitenkin huomata, että elämämme on sittenkin varsin
lyhyt. Meille on annettu ehkä 20 000 – 40 000 päivää ja ne ovat ohi nopeammin
kuin huomaammekaan. Kerran jokainen näistä päivistä on takanapäin, ja silloin
meidän on hyvä kysyä itseltämme, olemmeko eläneet itsekkäästi vai Jumalan
tahdon ja suunnitelman mukaan, jättäen hyvän jäljen tähän maailmaan. Tärkeintä on, että emme tuhlaa aikaamme turhaan, koska meillä on
vain tämä yksi elämä ja mahdollisuus valmistautua iäisyyttä varten. Seuraava
lainaus puhuu osuvasti elämämme lyhyydestä, ja miten jokaisen on syytä olla
valmiina: Oletko ajatellut, että sinulla on vain tämä yksi ainoa elämä? Teemme havainnollisen ajatusleikin. Olettakaamme, että mies elää 70-vuotiaaksi
ja jokaista hänen elämänsä päivää, yhteensä 25 550 päivää, vastaa yksi
tiiliskivi. Olettakaamme lisäksi, että mies seisoo tämän tiilikasan päällä; se
on noin 25 metriä korkea, metrin levyinen ja puolentoista metrin pituinen. Mies seisoo röykkiön päällä, josta on hyvä
näköala maisemaan. Joka aamu tulee käsi joka sieppaa yhden tiilen. Vain yhden tiilen kasan kulmasta. ”Eihän se
ole vaarallista. Ja vaikka yksi tiilikerroskin menisi, mitä se haittaa”, mies
ajattelee. Käsi ilmestyy joka aamu ja nappaa vain
yhden tiilen. Mies katselee huolettomana ympärilleen. ”Ei mitään hätää”,
ajattelee hän. Mutta pitkän, hyvin pitkän ajan kuluttua
mies huomaa kauhukseen seisovansa vain yhden tiilen varassa. On kulunut vuosia
ja vuosikymmeniä. Huolettomuus vaihtuukin hädäksi: Huomisaamuna on ilmestyvä
käsi, joka riistää viimeisenkin tiilen miehen jalkojen alta ja hän sortuu
maahan. Tämä on kuva yhdestä ainoasta elämästä,
joka meillä on elettävänä. Lapsuudessa ja nuoruudessa tuntuu vanhuus ja kuolema
olevan mittaamattoman kaukana. Mutta ennen kuin huomaammekaan Jeesuksen vertaus
rikkaasta miehestä on totta kohdallamme (Luuk 12:20): ”'Sinä mieletön, tänä
yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois.” Oletko koskaan ajatellut, kuinka vakavaa,
suorastaan pelottavaa on olla ihminen ilman Jumalaa? Ihminen, jolla on vain yksi
ainoa elämä. (6) Pelastusrukous: Herra, Jeesus, käännyn sinun puoleesi. Tunnustan,
että olen tehnyt syntiä sinua vastaan ja etten ole elänyt sinun tahtosi mukaan.
Tahdon kuitenkin kääntyä synneistäni ja seurata sinua koko sydämestäni. Ja
uskon myös, että syntini ovat anteeksiannetut sinun sovitustyösi kautta ja että
olen sinun kauttasi saanut iankaikkisen elämän. Kiitän siitä pelastuksesta,
jonka olet minulle lahjoittanut. Amen. VIITTAUKSET: 1. Helena Rinne: Käärmeen lumous, s. 83 2. Edwin Louis Cole:
Kommunikaatio, seksi & raha (Communication,
Sex & Money), s. 67,68 3. Floyd McClung:
Elämää helvetin esikartanoissa (Living
On The Devil’s Doorstep), s. 210,211 4. Stanley Sjöberg:
Jumalan lasten lapset (Familjeträff I Pingst), s. 84 5. Mark Laaser:
Salattu synti (Faithful and true, the
secret sin), s. 42 6. Tapio Nousiainen: Yksi ainoa elämä, s. 5,6 |