Etusivulle    Kirjoituksia    Sää    Kartat    Webkamerat    Webkamerat2    Yleistieto    Tärkeää

 
 

Ruoka ja terveys

Kolme "myrkkyä"

Tavallisimpien sairauksien hoito ja ruokavalio

Korkea verenpaine

Diabetes

Alzheimerin tauti, dementia, sappikivet, halvaukset,  kuoliot ja monet silmäsairaudet

Ummetus

Syöpä

Osteoporoosi

Tulehdukset ja kivut

Astma

Syitä sairauksiin

Liikunta

Ruoan vaikutus mielialaan


 


 

ASTMA

 

Astma on sairaus, jota sairastaa esim. Suomessa noin 5 % väestöstä. Siinä on kyse hengitysteiden tulehduksellisesta tilasta, jolloin hengittäminen on normaalia vaikeampaa. Sen saattavat laukaista esim. siite- ja eläinpöly, ympäristön saasteet, tietyt ruoat, elintarvikkeiden lisäaineet, runsas suolan käyttö sekä stressi. Sitä tavataan viisi kertaa useammin teollisuus- kuin kehitysmaissa, joten voi olettaa, että länsimainen ja pitkälle jalostettu ruoka on yksi sille altistava tekijä.

   Miten sitten astmaa voidaan ehkäistä tai lievittää sen oireita, niin on joidenkin ruoka-aineiden huomattu olevan vähän hyödyllisempiä kuin toisten. Esim. seuraavia havaintoja on tehty:

 

Rasvainen kala voi joidenkin tutkimusten mukaan suojata astmalta. Esim. Cambridgen yliopiston tutkimuksen mukaan (siihen osallistui 770 vapaaehtoista) astmaa sairastivat sellaiset henkilöt, jotka eivät olleet syöneet kalaa vähintään kahta kertaa viikossa. Sen sijaan ne henkilöt, jotka olivat syöneet vähintään tämän verran, eivät sairastaneet astmaa (Valitut palat 5 / 2004, s. 148). Syynä voivat olla rasvaisen kalan omega-3-rasvahapot, jotka voivat vähentää hengitysteiden supistumista ja tulehtumista. Niitä on jonkin verran myös kasviöljyissä.

 

Vitamiinit ja kivennäisaineet, joita saadaan paljon tuoreravinnosta, voivat olla hyödyksi astman ehkäisyssä.

   Yleensä tärkeiksi aineiksi on katsottu ainakin C-vitamiini (tuoremehu, appelsiinit ja sitrushedelmät, peruna, lanttu, nauris, kaalit, mansikka, lakka, mustaherukka, paprika...), E-vitamiini (kasvisöljyt, täysjyvävilja, pähkinät, avokado, kasvimargariinit, kananmuna...) sekä beetakaroteeni (porkkana, tomaatti, kaalit, pinaatti, paprika, persilja, aprikoosi, bataatti...), jotka vahvistavat keuhkojen ja muun elimistön vastustuskykyä sekä tekevät tyhjiksi vapaita radikaaleja, jotka ovat monien sairauksien takana. Niitä saadaan useimmista hedelmistä, marjoista ja kasviksista.

   Lisäksi hyödyllisiä astman ehkäisyssä voivat olla B6-vitamiini, A-vitamiini, sekä magnesium:

 

B6-vitamiini voi siis olla hyödyksi astmasta kärsiville. Eräiden tutkimusten mukaan se voi lievittää keuhkoputkien tulehduksesta johtuvaa astmaa. Sitä saadaan mm. lohesta ja muista kaloista, banaanista, avokadosta, maidosta, kananmunasta, täysjyväviljasta, perunasta, pähkinöistä sekä pavuista.

 

A-vitamiini on tärkeä sellaisen sairauden kuten astman kohdalla, koska sen puute lisää infektioalttiutta hengitysteiden ja silmien tulehdukselle. Sitä ei yleensä tarvita paljoa, koska jo yhdestä porkkanasta (porkkanan beetakaroteenista muodostuu sitä) voidaan saada päivän tarve. Sitä saadaan myös tietyistä maitovalmisteista, kananmunasta, rasiamargariineista sekä beetakaroteenin muodossa paprikasta, tomaatista, kaaleista ja pinaatista. Jos se saadaan beetakaroteenin muodossa, ei ole myöskään vaaraa A-vitamiinin yliannostuksesta.

 

Magnesium voi olla tarpeellinen aine (Eräiden tutkimusten mukaan siitä on hyötyä myös osteoporoosin ehkäisyssä.), koska Nottinghamin yliopistossa vuonna 1994 tehdyn tutkimuksen mukaan astmakohtauksia esiintyi eniten niillä henkilöillä, joiden magnesiumtaso oli alhainen.

   Tätä ainetta on mm. täysjyväviljassa, vihreissä kasviksissa, pähkinöissä, siemenissä, banaanissa, pavuissa, herneissä sekä mustikoissa.