Etusivulle

Jarin kirjoituksia

 


 






Tartu kiinni
iankaikkiseen elämään!















Jeesus on tie ja
totuus ja elämä






 

SUKUPUOLINEUTRAALI AVIOLIITTO JA LAPSET

 

 

Tässä kirjoituksessa käsitellään sukupuolineutraalia avioliittoa ja perherakenteiden vaikutusta lapsiin. Ne, jotka kannattavat tätä asiaa tai jotka ovat ajaneet ns. seksuaalista vapautta yhteiskuntaan, harvoin pohtivat asioita lasten kannalta. He eivät ota huomioon, mitä merkitystä aikuisten valinnoilla ja lainsäädännöllä on lapsiin. He puhuvat ainoastaan tasa-arvosta, ihmisoikeuksista ja yhdenvertai-suudesta, mutta unohdetaan, että lapsillakin pitäisi olla ihmisoikeus. Heillä pitäisi olla oikeus syntymästään saakka molempiin biologisiin vanhempiinsa. Ongelmallista on, jos tätä ei myönnetä. Isättömyyttä ja äidittömyyttä pidetään normaalitilana ja tavoiteltavana asiana. Lasten sitten odotetaan mukautuvan siihen, että heiltä on viety tämä perusoikeus ja olevan siitä jopa kiitollisia.

   Tyypillistä tämän aiheen piirissä myös on, että yritetään siirtää keskustelu lapsista siihen, että sukupuolineutraalin avioliiton vastustaminen edustaa homofobiaa ja vihaa homoseksuaaleja kohtaan. Näin väittävät henkilöt luulevat tietävänsä ja tuntevansa sellaisen henkilön sisäisen ajattelun ja tunteet, joka on eri mieltä heidän näkemyksensä kanssa. He eivät ota huomioon, että asioista voidaan olla eri mieltä pelkästään asiapohjalta mutta silti vihaamatta ketään. Sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat eivät myöskään ota huomioon, että monet homoseksualistit itse vastustavat tätä asiaa. He näkevät, että se loukkaa lapsen oikeutta isään ja äitiin. Ateisti homoseksualisti Bongibault on todennut haastattelussa (Wendy Wright, French Homosexuals Join Demonstration Against Gay Marriage):

 

Ennen kaikkea meidän on suojeltava lasta. Ranskassa avioliiton tarkoituksena ei ole suojella kahden ihmisen välistä rakkautta. Avioliitto on suunniteltu erityisesti tarjoamaan lapsille perhe. Kaikkein vakavin tähänastinen tutkimus – – osoittaa aivan selvästi, että lapsilla on vaikeuksia kasvaessaan homoseksuaalisten vanhempien kasvattamina. (1)

 

Miksi sukupuolineutraalia avioliittoa kannatetaan? Kun yrittää saada selville, minkälainen käsitys ihmisillä on homoseksuaalisuudesta – onko se synnynnäinen ominaisuus vai ovatko siihen vaikuttaneet määrätyt taustatekijät ja ihmisen oma reagointi niihin – niin yleensä kallistutaan ensimmäisen vaihtoehdon puolelle. Tätä asiaa pidetään yleisesti synnynnäisenä.

   Homoseksuaalisuuden synnynnäisyyteen vetoavat myös monet ns. kristillisen homoliikkeen edustajat (täällä Suomessa mm. Yhteys-liike sekä Tulkaa kaikki-liike). Yhteys-liikkeen johtaja rovasti Liisa Tuovinen toi esille tämän yleisen käsityksen eräässä TV-keskustelussa v. 2002:

 

Eihän Paavalilla ole käsitystä homoseksuaalisuudesta, joka on sillä tavoin ihmisen myötäsyntynyt ominaisuus, että sitä ei käy vaihtaminen. (2)

 

Kun homoseksuaalisuus ymmärretään synnynnäiseksi ominaisuudeksi, on siinä varmasti myös yksi suurimmista syistä, miksi nyky-yhteiskunnassa suhtaudutaan myönteisesti sukupuolineutraaliin avioliittoon ja homoseksuaaliseen elämäntapaan. Ajatellaan, että jos kyseessä on synnynnäinen ominaisuus kuten ihonväri tai vasenkätisyys, eikö silloin ole oikein puolustaa homoseksuaalista elämäntapaa ja ihmisiä, jotka ovat saaneet sellaisen ominaisuuden? Eikö ole oikein tukea ihmisiä heidän seksuaalisissa valinnoissaan?

   Mutta mikä on totuus aiheesta? Monet homoseksuaalit itse kieltävät asian synnynnäisyyden. Jotkut voivat väittää asiaa synnynnäiseksi, mutta useat myöntävät, että saman suku­puolen seksuaalisella viettelyllä ja olosuhteilla on ollut merkitystä hei­dän taipumustensa synnyssä. Nämä olivat yleisiä käsityksiä myös psy­kologiassa muutamia vuosikymme­niä sitten.

   Kyseessä on siten samanlainen asia kuin katkeruus tai miksi rikolliset tulevat yleensä tietynlaisista olosuh­teista. Kukaan ei voi valita kasvuolo­suhteitaan ja mitä hänelle on tehty, mutta ihminen voi itse valita, halu­aako hän antaa anteeksi, tuleeko hänestä rikollinen tai homoseksuaa­lisuuden harjoittaja. Hänellä voi olla kiusaus näihin asioihin, mutta hän voi jossakin määrin valita, miten hän haluaa elää:

 

Luin kiinnostavan asiantuntijan teke­män tutkimuksen, jossa hän oli tehnyt kyselyn saadakseen selville, miten moni aktiivi homoseksuaali ajatteli syntyneensä tällaiseksi. Kahdeksan­kymmentäviisi prosenttia haastatel­luista koki, että homoseksuaalisuus oli opittu käyttäytymismuoto, joka ai­heutui kodin varhaisesta tuhoisasta vaikutuksesta ja toisen ihmisen koh­distamasta viettelyksestä.

   Kun nykyään tapaan homoseksuaa­lin ensimmäinen kysymykseni yleensä on: ”Kuka sytytti sinut tähän?” Kaikki voivat antaa vastauksen kysymyk­seeni. Sitten kysyn: ”Mitä sinulle ja seksuaalisuudellesi olisi tapahtunut, ellei tiesi olisi leikannut setäsi elämää? Tai jos serkkusi ei olisi ilmestynyt elämääsi? Tai jos isäpuoltasi ei olisi ollut? Miten olisi voinut käydä?” Sil­loin kellot alkavat soida. He sanovat: ”Ehkä, ehkä, ehkä.” (3)

 

‘Ole ei kuitenkaan usko, että olisi ole­massa jonkinlainen ”homogeeni”. Hän uskoo, että homoseksuaalisten tuntei­den syyt ovat monimutkaisemmat, ja viittaa muun muassa siihen, että hän tuntee monia identtisiä kaksosia, joista toinen on homoseksuaali mutta toinen ei.

   Omalla kohdallaankin Ole uskoo vaikuttaneita tekijöitä olleen useita. Merkitystä on ollut muun muassa lap­suuden mutkikkaalla ja huonolla isäsuhteella.

   Ole ei säästele sanojaan, kun hän kertoo lapsuudenaikaisesta isäsuh­teestaan. Lapsena hän koki isän pois­saolevaksi. Lisäksi Ole pelkäsi isää. Isä saattoi saada voimakkaita raivo­kohtauksia, ja jokusen kerran Ole koki isän nöyryyttävän häntä julkisesti. Ole sanoo kiertelemättä, että hän inhosi isää. (4)

 

Harri on kiinnostunut tiedotusväli­neissä käytävästä homokeskustelusta, samoin kuin homoseksuaalisuutta koskevasta tutkimuksesta. Hän on va­kuuttunut siitä, ettei homoudella juuri ole tekemistä synnynnäisten seikkojen kanssa. Hän perustelee kantaansa muun muassa sillä, että on usein helppo saada selville, miksi ihmisillä on homoseksuaalisia tunteita. Yleensä he ovat seksuaalisen väkivallan uhreja tai heillä on vaikea suhde vanhem­piinsa tai ikätovereihinsa.

   ”Se on vakuuttanut minut siitä, ettei ensi sijassa ole kysymys geeneistä. Ei se minusta silti mahdotonta ole, että joillakin ihmisillä voi olla geenejä, joiden takia he saavat helpommin ho­moseksuaaleja tunteita”, Harri sanoo. (5)

 

Omalla kohdallaan Tepi uskoo homo­seksuaalisuuden johtuvan siitä, että hänellä on jonkinlainen tunnevajaus, jota hän yrittää täyttää. Tepi sanoo pelänneensä lapsena isää ja hänellä on vieläkin ”semmonen kammo miehiä kohtaan”. Tepi sanoo etsivänsä nai­sista äitiä. Vaikka Tepi miettii syitä lesbouteensa, hän kuitenkin samassa yhteydessä toteaa naisiin ihastumises­taan: ”ku se on niinku menny jotenki järisyttävän luonnollisesti, mä oon jos­kus oikein ihmetelly, et miten se voi mennä silleen. Toisaalta hän us­koo, että tähänkin on olemassa jokin syy.

   Tepi ei usko, että homoseksuaali­suus johtuisi geeneistä tai että ihminen voisi olla syntymästään asti homo tai lesbo. Hänen mielestään ihminen kas­vaa homoksi tai lesboksi, myös ilman mitään erityisiä häiriöitä. (6)

 

Minua niin kuin monia homoja tietysti askarruttaa, mistä homoseksuaalisuus johtuu. Olen sitä mieltä, että lapsen persoonallisuus muotoutuu kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana, myös seksuaalisesti. Tähän vaikuttavat sekä ympäristö että ihmisen biologia. En usko lainkaan siihen, että homoseksu­aalisuus olisi periytyvää. Sukulais­miehelleni homouteni on kova pala nimenomaan siksi, että he pelkäävät sen periytyvyyttä. (7)

 

Ovatko geenit syynä? Kuten todettiin, lähes vakioselitys homoseksuaalisuudelle on ollut, että se on synnynnäistä ja johtuu esim. geeneistä tai hormoneista raskauden aikana. Ajatellaan, että biologiset tekijät ovat suurin tekijä sen synnyssä.

   Tämä selitys ei kuitenkaan saa tukea kaksosilla tehdyistä tutkimuksista. Identtisillä kaksosilla on täysin samat geenit ja sama ympäristö kohdussa, mutta silti vain toinen heistä voi olla kiinnostunut omasta sukupuolestaan. Niin ei pitäisi olla, jos kyseessä ovat geenin tapaiset tekijät. Seuraava lainaus kertoo aiheeseen liittyvästä laajasta tutkimuksesta, joka tehtiin Kanadassa, ja jossa tutkittavia oli noin 20 000. Se osoittaa, että geenit ja perimä eivät ole ratkaisevassa osassa homoseksuaalisuuden synnyssä.

 

Kanadassa tehty kaksostutkimus osoitti, että sosiaaliset tekijät olivat merkittävämpiä kuin geenit…

   Tutkimuksen mukaan geeneillä ei ole voimakasta merkitystä. Jos toinen identtisistä kaksosista oli homo tai lesbo, niin 6,7 % todennäköisyydellä myös toinen mainitsi kiinnostuksensa samaan sukupuoleen. Epäidenttisten kaksosten kohdalla lukema oli 7,2 % ja tavallisten sisarusten kohdalla 5,5 %. Tulokset sotivat vahvasti edellä kuvattua homoseksuaalisuuden geneettistä mallia vastaan.

   Kaksosilla on kohdussa hormoneiltaan täsmälleen sama ympäristö, joten Bearmanin & Bruckerin tulokset kumoavat teorian, jonka mukaan kohdun aikainen hormonitasapainon häiriö olisi homouden aiheuttaja.

   …Aiemmat kaksostutkimukset olivat hankkineet tutkittavansa klinikoilta tai homojärjestöiltä, tai otos oli ollut muulla tavoin rajoittunut. Bearman & Brucker toteavat, että heidän tutkimuksensa on luotettavin, koska se perustui satunnaisotantaan koko kansakuntaa koskevasta nuorisotutkimuksesta. Tutkittavia oli noin 20 000! Lisäksi tutkijat eivät luottaneet kaksosen raportointiin sisaruksensa seksuaalisesta suuntautumisesta, vaan kysyivät asiaa henkilöltä itseltään. (8)

 

Homoseksuaalisuuden tutkijat eivät yleisesti usko homoseksuaalisuuden synnynnäisyyteen. Suomen Seta-liikkeen perustajajäsen Olli Stålström toi tämän asian esille väitöskirjassaan Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu (1997). Hän totesi siinä, että homoseksuaalisuuden tutkijat eivät ole pitkään aikaan kannattaneet synnyin homoksi -teoriaa. Hän viittasi kahteen tieteelliseen konferenssiin, joissa oli satoja tutkijoita:

 

Historiallisena vedenjakajana voidaan nähdä kaksi tieteellistä konferenssia joulukuussa 1987… joihin osallistui 100 työryhmässä yhteensä 500 homoseksuaalisuuden tutkijaa 22 eri maasta… Konferensseissa vallitsi myös yksimielisyys siitä, että ei ole perusteltua korvata homoseksuaalisuuden luokitusta psyykkiseksi häiriöksi teorioilla synnynnäisestä ominaisuudesta. Katsottiin tarpeelliseksi ylipäätään hylätä essentialistinen näkemys homoseksuaalisuudesta, jonka mukaan homoseksuaalisuudella on ajasta ja kulttuurista riippumaton olemus (essentia), jolla on jokin yksittäinen syy. (s. 299-300)

 

Ns. susilapset. Eräs osoitus siitä, miten paljon seksuaalisuus liittyy olosuhteisiin ja ympäristötekijöihin, ovat eläinten pariin hylätyt pienet lapset. Heillä ei ole lainkaan seksuaalista kiinnostusta. Tämä osoittaa, että ihmisen seksuaalisuuteen liittyvät myös sosiaaliset tekijät. Pelkkä biologia ei ole määräävä tekijä. Kehityspsykologian tutkija, psykologian apulaisprofessori Risto Vuorinen on kertonut kirjassaan Minän synty ja kehitys (1997) näistä eläinten pariin hylätyistä pienistä lapsista, ns. löytö- eli susilapsista. Jos seksuaalisuus olisi vain geenien määräämää, ei tällaisia tapauksia esiintyisi:

 

Löytölasten aseksuaalisuus on tärkeä havainto. Fyysisestä kypsyydestä huolimatta he eivät osoita seksuaalista kiinnostusta, puhumattakaan normaalia ’tikanpoika-puuhun’ intoa. Seksuaalisuuden kehitykselle näyttää siis löytyvän varhainen kriittinen vaihe.

 

ONKO PERINTEINEN AVIOLIITTOLAKI SYRJIVÄ? Yksi argumenteista puolustettaessa sukupuolineutraalia avioliittokäsitystä on se, että perinteinen avioliittolaki on syrjivä. Siksi sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat puhuvat tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta ja taistelusta syrjintää vastaan, kun he puolustavat mielipiteitään. Myös tiedotusvälineissä saatetaan kauniisti mainita, miten kysymys on ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta.

 

Kaikilla täysi-ikäisillä oikeus avioon ja avioliiton merkityksen muuttaminen. Kun puhutaan syrjinnästä perinteisen avioliittolain yhteydessä, on todettava, että kaikilla täysi-ikäisillä on oikeus avioliittoon. Tässä ei ole mitään poikkeusta. Kuka tahansa täysi-ikäinen mies tai nainen voi solmia avioliiton vastakkaisen sukupuolen kanssa. Perinteinen avioliittolaki on siten jo tasa-arvoinen eikä ketään syrjivä. Muun väittäminen on vastoin tosiasioita.

   Sen sijaan pyrkimys ulottaa avioliitto koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja muuttaa avioliiton merkitystä. Avioliitto-sana saa uuden merkityksen, jota sillä ei ole aiemmin ollut. Aivan kuin väitettäisiin, että esim. työnantajan ja työntekijän normaali työsuhde merkitsisi avioliittoa tai että polkupyörä ja lentokone ovat autoja, vaikka niin ei olisikaan. Sana, jonka kautta vuosisatojen on ihmiskunnan historiassa ymmärretty tarkoittavan ainoastaan miehen ja vaimon välistä suhdetta, muuttuu siten merkitykseltään toiseksi sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen kautta. Siinä muutetaan käytäntöä, joka on ollut vallitseva kaikissa suurissa kulttuureissa tuhansien vuosien ajan.

 

Muut kiintymyksen muodot. Kun sanotaan, että sukupuolineutraali avioliittolaki poistaa epätasa-arvon ja syrjinnän, on se huono argumentti, koska on olemassa myös muita erityyppisiä parisuhteita. Sillä jos homoseksuaalinen parisuhde nimitetään avioliitoksi, miten voidaan perustella toisenlaisten parisuhteiden jättäminen saman lainsäädännön ulkopuolelle? Miksi vain homoseksuaalinen vähemmistö kuuluisi avioliittolainsäädännön sisäpuolelle? Jos noudatetaan samaa logiikkaa, millä nyt yritetään puolustaa tätä asiaa, tulisi lainsäädännön piiriin liittää myös seuraavanlaisia parisuhteita. Jos ne suljetaan ulkopuolelle, on kyseessä saman logiikan mukaan syrjintä ja epätasa-arvon kannattaminen. Tällaisiin tuloksiin tullaan, jos noudatetaan sukupuolineutraalin avioliiton kannattajien omia lähtöolettamuksia ja kun muutetaan avioliitto-sanan merkitystä:

 

٠ Äidin ja tytön suhde, koska he asuvat samassa taloudessa

 

٠ Mies, joka asuu koiransa kanssa

 

٠ Moniavioisuussuhteet

 

٠ Kaksi opiskelijaa, jotka asuvat opiskelun takia samassa asunnossa

 

٠ Insestisuhteet ovat myös yksi muoto. Edes homoliittojen kannattajat eivät yleensä hyväksy tällaisia suhteita, koska he kokevat ne moraalisesti vääriksi. Kuitenkin ne, jotka suhtautuvat kielteisesti sukupuolineutraaliin avioliittoon, voivat torjua sen samasta syystä. He saattavat pitää sitä moraalisesti vääränä.

 

Professori Anto Leikola kirjoitti samasta aiheesta Yliopisto-lehdessä (8 / 1996) otsikolla Olisiko rakkauskin rekisteröitävä? Hän totesi, että noudattamalla samaa logiikkaa, on epäjohdonmukaista rajoittaa asia koskemaan vain homoseksuaaleja. Miksi vain heidät tulisi sisällyttää avioliittolainsäädännön piiriin, kun on monia muitakin samanlaisia suhteita?

 

Entä jos kaksi sisarusta on hyvin kiintynyt toisiinsa, haluaa omistaa yhdessä asunnon ja muutakin ja jopa adoptoida yhteisen lapsen? Miksi sen pitäisi olla heille vaikeampaa kuin homoseksuaaleille? Siksikö, että jälkimmäisten kesken vallitsee rakkaus, mutta edellisten – tai muuten vain ystävien – kesken ei muka vallitse? …Kaiken kaikkiaan parisuhteen rekisteröiminen on yhteiskunnallinen tapahtuma …Jos tällainen mahdollisuus annetaan samaa sukupuolta oleville henkilöille, en vieläkään ymmärrä, miksi se pitäisi rajoittaa homoseksuaaleihin. Vai ajatellaanko, että kaikki samaa sukupuolta olevat, yhdessä asuvat ja toisiinsa kiintyneet ihmiset ovat välttämättä homoseksuaaleja? Vai katsotaanko, että homoseksuaalisuudella ei tarvitse olla mitään tekemistä seksuaalisuuden kanssa …Jos katsotaan, että homoseksuaalisten parisuhteiden kirjaaminen on suotavaa, mutta muiden ei, ei päästä mihinkään siitä, että kysymyksessä on seksuaalisen suuntauksen rekisteröinti, ei enempää eikä vähempää, ja se ei mielestäni yhteiskunnalle kuulu.

 

Suurin osa homoseksuaaleista ei tavoittele avioliittoa. Kun on ajettu sukupuolineutraalia avioliittoa, on yhtenä pontimena ollut taistelu syrjintää vastaan sekä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon vastustaminen. On ajateltu, että sukupuolineutraali avioliitto, jossa homoseksuaaliset parit voivat solmia keskenään avioliiton, poistaa syrjinnän.

   Tosiasia kuitenkin on, että niissä maissa, joissa homoseksuaalinen avioliitto on ollut voimassa jo pitkään, vain harva on halunnut avioitua. Hollannissa homoseksuaalinen avioliitto on ollut voimassa kymmenen vuoden ajan, mutta vain 20 % homoseksuaaleista pareista solmii avioliiton. Yksilöihin suhteutettuna luku on vielä pienempi. Eräiden arvioiden mukaan vain 8 % homoseksuaaleista yksilöistä solmii avioliiton. Käytännössä luvut osoittavat, että vain pieni vähemmistö homoseksuaaleista on ollut kiinnostunut avioitumisesta. Sen sijaan suuri enemmistö heistä ei ole halunnut (tämän asian kannattajien oman ajatustavan mukaan) kokea tasa-arvoa ja vapautua syrjinnästä.

 

LASTEN ASEMA. Kuten todettiin, on sukupuolineutraalia avioliittoa perusteltu tasa-arvon näkökulmasta ja ihmisoikeuskysymyksenä. On selitetty, että tämän asian hyväksyminen poistaisi epäoikeudenmukaisuuden lainsäädännöstä.

   Tätä aihetta on kuitenkin tarkasteltu vain aikuisten näkökulmasta ja lapset on unohdettu. Sukupuolineutraali avioliittolaki on tosiaan ihmisoikeuskysymys, mutta päinvastoin kuin annetaan ymmärtää: se merkitsee lasten ihmisoikeuksien loukkausta. Sillä niissä tapauksissa, joissa homoseksuaaliset parit aikovat hankkia lapsia (se on mahdollista mm. spermapankkien ja kohdunvuokrauksen kautta tai että jompikumpi homoseksuaaleista on ollut väliaikaisessa heteroseksuaalisessa suhteessa), merkitsee se lapsen erottamista biologisesta isästään ja äidistään syntymästään saakka pelkästään, koska aikuiset pitävät tällä tavalla määriteltyä avioliittoa oikeutenaan. Sukupuolineutraali avioliittolaki syrjii siten lapsia aikuisten kustannuksella. Aikuisten vapaudet asetetaan lasten perusoikeuksien edelle.

   On tietysti tilanteita, joissa lapsi joutuu kasvamaan ilman isää tai äitiä, mutta on eri asia tehdä lapsesta tietoisesti isätön tai äiditön vain siksi, että aikuisten mielihalut toteutuisivat. Näin toteutuu sukupuolineutraalissa avioliitossa, jossa hankitaan lapsia.

   Ranskassa monet homoseksualistit itse ovat ottaneet kantaa asiaan. He näkevät, että sukupuolineutraali avioliittolaki loukkaa lapsen oikeutta isään ja äitiin. Siksi he torjuvat sukupuolineutraalin avioliiton:

 

Jean-Pierre Delaume-Myard: Olenko minä homoseksuaalinen homofoobikko… Vastustan sukupuolineutraalia avioliittoa, koska puolustan lapsen oikeutta isään ja äitiin. (9)

 

Jean-Marc Veyron la Croix: Jokaisella on rajoituksensa: se, että minulta puuttuu lapsi ja että kaipaan lasta, ei anna minulle oikeutta viedä lapselta äidin rakkautta. (10)

 

Hervé Jourdan: Lapsi on rakkauden hedelmä ja lapsen täytyy säilyä rakkauden hedelmänä. (11)

 

Lasten hankkiminen. Kun ovat kyseessä heteroseksuaaliset parisuhteet, on niissä yksi suuri ero verrattuna samaa sukupuolta oleviin suhteisiin: vain heteroseksuaalisessa parisuhteessa voi syntyä lapsia, jälkimmäisessä ei. Tässä on myös yksi suurimmista syistä, miksi miehen ja vaimon aviosuhde on paras lähtökohta lapsille. Se tarjoaa lapsille sen mahdollisuuden, että he saavat alusta alkaen kasvaa biologisen isän ja äidin hoidossa.

   Homoseksuaalisen parisuhteen ongelma sen sijaan on, että jos lapsia hankitaan väliaikaisten heteroseksuaalisten suhteiden kautta tai keinotekoisin menetelmin kuten kohdunvuokrauksen tai spermapankkien kautta, se jättää lapsen joko isättömäksi tai äidittömäksi. Häneltä puuttuu kodista ainakin toinen hänen biologisista vanhemmistaan, jonka parissa hän saisi kasvaa. Lapsi joutuu elämään alusta asti ilman toista biologista vanhempaansa aikuisten valintojen takia.

   Ne, jotka ovat itse kasvaneet homoseksuaalisessa perheessä, ovat kritisoineet käytäntöä, jossa lapselta riistetään oikeus isään tai äitiin tällä tavoin; vetoamalla aikuisten väliseen tasa-arvoon. Heiltä riistetään oikeus jompaankumpaan vanhempaansa.

   Jean-Dominique Bunel, joka kasvoi lesboäitinsä ja tämän naiskumppanin kanssa, kertoo, miten hän koki asian. Hän kärsi isän puutteesta. Hän toisaalla myös kertoo, että jos sukupuolineutraali avioliitto olisi ollut voimassa jo hänen kasvuaikanaan, hän olisi haastanut valtion oikeuteen, koska se mahdollisti hänen lapsen oikeuksiensa loukkauksen:

 

Koin isän puutteen ikään kuin amputaationa… Kärsin isän puutteesta, hänen päivittäisen läsnäolonsa ja maskuliinisen luonteensa ja esimerkkinsä puutteesta, joka olisi tasapainottanut äitini suhdetta rakastajattareensa. Olin tietoinen tästä puutteesta hyvin varhain. (12)

 

Toinen kommentti jatkaa samasta aiheesta. Isän tai äidin puute on syy, miksi homoseksuaalisessa ympäristössä kasvaneet lapset kokevat asian vaikeaksi. Kyse ei ole siitä, etteikö yksittäinen homoseksuaalivanhempi voisi toimia hyvin vanhemman roolissaan, vaan siitä, että tässä asetelmassa lapsi jää alusta alkaen ja tarkoituksella ilman toisen biologisen vanhemman läsnäoloa:

 

Robert Oscar Lopez (2012) kritisoi homofobia-retoriikkaa ennakkoluuloiseksi ja ahdasmieliseksi, koska se leimaa homofobiseksi myös hänen kaltaisensa ihmiset, jotka ovat kasvaneet lesboparin kodissa, eläneet suuren osan elämästään homoseksuaalisessa kulttuurissa, mutta jotka silti vastustavat sukupuolineutraalia avioliittoa, koska he kokevat sen loukkaavan lapsen oikeutta isään ja äitiin. Lopezin mukaan on raskasta tulla leimatuksi homofobiseksi pelkästään sen takia, että hän avoimesti kertoo kokeneensa isän puutteen vaikeana kasvaessaan äitinsä ja tämän naispuolisen kumppanin kotona. ”Pyrkiipä samaa sukupuolta oleva pari toistamaan heteroseksuaalisen vanhemmuuden mallia kohdunvuokrauksen, keinohedelmöityksen, avioeron tai kaupallistetun adoption avulla, he ottavat monia moraalisia riskejä. Lapset, jotka joutuvat näiden moraalisten riskien keskelle, ovat hyvin tietoisia vanhempiensa roolista sen lapselle stressaavan ja tunnetasolla monimutkaisen elämän luomisessa, joka vieraannuttaa heidät kulttuurisista perinteistä kuten isän ja äitien päivästä. Lasten asemasta tehdään vaikea, kun heitä kutsutaan ’homofobisiksi’ pelkästään siksi, että he kärsivät vanhempiensa heille sälyttämästä luonnollisesta stressistä – ja myöntävät sen. (Lopez 2013.) (13)

 

Kun lapsia hankitaan keinotekoisin menetelmin kuten kohdunvuokrauksen ja spermapankkien kautta, joudutaan niissä kohtaamaan lukuisia eettisiä ongelmia. Kohdunvuokrauksessa ongelmallista on, että äiti joutuu hylkäämään lapsensa, jota hän kantaa. Se asetetaan kohdunvuokrauksessa tavoitteeksi. Hänen odotetaan tukahduttavan tunteensa lasta kohtaan ja hänelle maksetaan siitä. Hän myy oikeutensa lapseen, jota ei kenties koskaan enää tapaa. Kuitenkin monien äidinvaistolle tämä on saattanut olla liikaa. Siksi he ovat halunneet purkaa kohdunvuokraussopimuksen. Nämä naiset ovat ymmärtäneet, että he rakastavat lasta, jota he kantavat sisimmässään, ja se on muuttanut heidän mielensä.

   Lisäksi kohdunvuokraus on ongelmallista lasten kannalta. Sillä kun äiti luopuu oikeudestaan lapseen, voi lapsi kokea sen hylkäämisenä. Hänelle voi herätä kysymyksiä, miksi äiti myi hänet rahasta eikä välittänyt. Mm. Alana Newmanin nettisivusto AnonymousUS.org kertoo tällaisten lasten kokemuksista ja tunteista.

   Homoseksuaalisessa parisuhteessa elävä Frank Litgvoet kertoo rehellisesti samantyyppisestä tapauksesta. Hän kertoo adoptiolapsistaan, jotka kokivat äidin ikävää. Lasten oli vaikeaa ja tuskallista ymmärtää, miksi äiti alun perin jätti lapsensa:

 

”Äidittömän” lapsen tilanne avoimessa adoptiossa ei ole niin yksinkertainen kuin miltä se näyttää, koska on olemassa synnyttäjä-äiti, joka tulee lasten elämään ja lähtee sieltä pois. Ja kun äiti ei ole fyysisesti läsnä, hän on – kuten tiedämme monien aikuisiän saavuttaneiden adoptiolasten kertomuksista – kuitenkin läsnä unissa, mielikuvissa, kaipauksessa ja huolessa. – – Äidin tulo lastemme elämään on useimmiten ihmeellinen kokemus. Lapsille on vaikeampaa kun äiti lähtee pois, ei ainoastaan siksi että on surullista sanoa hyvästi rakkaalle aikuiselle, vaan myös siksi, että se herättää vaikean ja tuskallisen kysymyksen, miksi äiti alun perin jätti lapsensa. (14)

 

Entä spermapankkien ja hedelmöityshoitojen eettisyys? Ne perustuvat siihen, että miehet ovat vapaaehtoisesti luovuttaneet spermaansa hedelmöitystä varten, joten nämä miehet eivät varmastikaan joudu kärsimään samanlaisista vaikeista tunteista, joita voi esiintyä kohdunvuokrauksen yhteydessä.

   Kuitenkin hedelmöityshoitojen ongelmallisuus on, että ne sälyttävät lapsille isättömyyden taakan. Keinotekoisesti tuotetut lapset voivat kokea hyvin raskaana sen, että äiti on tietoisesti saattanut heidät tilaan, jossa he eivät voi tuntea eikä olla kosketuksissa isäänsä. Tapio Puolimatka selostaa Yalen yliopiston psykiatrin Kyle Pruettin tutkimusta aiheesta (Kyle Pruett: Fatherneed, New York, Broadway, 2000). Lasten on vaikeaa elää eräänlaisessa välitilassa ilman suhdetta biologiseen isäänsä:

 

Yalen yliopiston psykiatri Kyle Pruett (2000: 207) päättelee tutkimustyönsä pohjalta, että keinohedelmöityksen tuloksena syntyneillä ja ilman isää kasvaneilla lapsilla on tyydyttymätön ”nälkä isän pysyvää läsnäoloa kohtaan”. Hänen tutkimuksensa sopii yhteen avioeroa ja yksinhuoltajuutta koskevien tutkimusten kanssa, joissa tuodaan esille samanlainen isän ikävä. Pruettin tutkimus tuo myös esille, että keinohedelmöityksen tuloksena syntyneillä lapsilla, joilla ei ole tietoa isästään, on syviä ja häiritseviä kysymyksiä biologisesta alkuperästään ja perheestä, josta he ovat biologisesti peräisin. Nämä lapset eivät tunne isäänsä eivätkä isänsä sukua, ja heistä on vastenmielistä elää eräänlaisessa välitilassa ilman suhdetta biologiseen isäänsä (Pruett 2000:204-208) (15)

 

Alana Newman jatkaa samasta aiheesta. Hän itse sai alkunsa keinohedelmöityksessä, jossa käytettiin nimettömän luovuttajan spermaa. Hän vastustaa jyrkästi käytäntöä, jossa lapselta riistetään mahdollisuus luoda suhde omiin biologisiin vanhempiinsa ja kasvaa heidän hoidossaan. Omien kokemustensa seurauksena hän kärsi identiteettiongelmista sekä vihasta vastakkaista sukupuolta kohtaan. Kirjallisessa todistuksessaan Kalifornian lakiasäätävälle edustajakokoukselle hän kirjoitti aiheesta:

 

Minä sain alkuni nimettömän luovuttajan sperman avulla toteutetusta keinohedelmöityksestä. Vaikka äitini tarkoitus oli hyvä ja hän rakasti minua syvästi, vastustan jyrkästi tällaista käytäntöä. – –  Vaikka on hyväntahtoista kunnioittaa erilaisia perheitä, tällainen kunnioitus on joskus suoranaisessa ristiriidassa lasten oikeuksien kanssa: lapsella on oikeus luoda suhde omiin biologisiin vanhempiinsa ja kasvaa heidän hoidossaan. Lapsella on oikeus siihen, ettei häntä myydä tai hänestä käydä kauppaa tai ettei häntä luovuteta pois, ellei se ole välttämätöntä. Jokaiselta yksinäisen henkilön tai samaa sukupuolta olevan parin hankkimalta lapselta kielletään määritelmän mukaan suhde ainakin yhteen biologiseen vanhempaansa, ja siksi kyseessä on ihmisoikeuksien loukkaus… 

   … Kärsin henkistä tasapainoa heikentävistä identiteettikysymyksistä, epäluottamuksesta ja vihasta vastakkaista sukupuolta kohtaan, esineellistämisen kohteeksi joutumisen tunteista – ikään kuin olisin olemassa vain toisten leikkikaluna. Tunsin itseni tieteelliseksi kokeeksi. (16)

 

Vanhempien merkitys lapsille. Televisio-ohjelmissa ja lehtiartikkeleissa kerrotaan usein siitä, miten lapset haluavat löytää sen biologisen vanhempansa, jota he eivät ole tavanneet ja joka on kadonnut heidän elämästään. Heillä on kaipuu löytää omat juurensa ja tavata se biologinen isä tai äiti, joka heiltä on kadoksissa. Tämä on tullut nykyaikana yhä yleisemmäksi mm. lisääntyneiden erojen takia.

   Lapsen näkökulmasta se, että molemmat biologiset vanhemmat ovat paikalla ja välittävät toisistaan, on olennaisen tärkeää. Tämä tulee esiin myös lukuisissa käytännön elämän havainnoissa. Ne lapset, joiden suhde vanhempiin on katkennut esim. alkoholin, väkivallan tai tavallisen avioeron seurauksena, ajautuvat elämässään moniin sellaisiin ongelmiin, jotka ovat harvinaisia ehjissä perheissä kasvaneille lapsille. Pieni käytännön esimerkki viittaa tähän. Se osoittaa, miten varsinkin isättömyys, isän puute kotona, on nykyajan ongelma:

 

Puhuessani eräällä miesten leirillä Hume Lakella Kaliforniassa mainitsin, että keskivertoisä viettää ainoastaan kolme minuuttia laadukasta aikaa lapsensa kanssa päivittäin. Kokouksen jälkeen eräs mies asetti tietoni kyseenalaisiksi.

   "Te saarnaajat vain sanotte asioita", hän sätti. "Viimeisimmän tutkimuksen mukaan keskivertoisä ei käytä edes kolmea minuuttia päivässä lastensa kanssa, vaan 35 sekuntia."

   Uskon häntä, koska hän toimi Keski-Kalifornian koulujen tarkastajana. Itse asiassa hän antoi minulle toisenkin hätkähdyttävän tilastotiedon.

   Eräällä Kalifornian koulualueella 483 oppilasta oli erityisopetuksessa. Noilla oppilailla yhdelläkään ei ollut isää kotona.

   Eräällä alueella Seatlen laitamilla 61 % lapsista on ilman isää.

   Poissaoleva isä on nykyajan kirous. (17)  

 

Miten tämä liittyy käsiteltyyn aiheeseen? Lyhyesti sanoen molempien biologisten vanhempien läsnäolo, vanhempien rakkaus toisiaan kohtaan sekä tietysti lasta kohtaan on tärkeää lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta. On runsaasti tutkimustietoa siitä, että lapsi kasvaa ja kehittyy parhaiten, jos hän saa olla omien biologisten vanhempiensa perheessä, jossa on alhainen konfliktitaso. Jos vertailukohtana ovat vanhempien avioeron kokeneet lapset tai yksinhuoltajaperheet, uusperheet ja avosuhteet, on niiden todettu olevan lasten kehityksen kannalta huonompia vaihtoehtoja. Homoseksuaalisissa suhteissa ongelma on vieläkin suurempi (mikäli niissä hankitaan lapsia väliaikaisten heterosuhteiden kautta tai keinotekoisten menetelmien kautta), koska niissä lapsi erotetaan ainakin toisesta vanhemmastaan elämänsä alusta alkaen. Se ei varmastikaan ole hyvä vaihtoehto lasten kannalta kuten jo edellä todettiin.

   Muutamat kommentit osoittavat, miten tärkeää on molempien biologisten vanhempien läsnäolo perheessä. Sellaisen henkilön, joka suunnittelee eroamista puolisostaan, kannattaa miettiä asiaa kahteen kertaan. Kukaan vanhempi ei tietenkään ole täydellinen ja joskus erillään asuminen voi olla välttämätöntä esim. väkivallan takia. Kuitenkin lasten kannalta paras vaihtoehto on, että vanhemmat sopivat keskenään ja oppivat hyväksymään toisensa:

 

David Poponoe, sosiologi, Rutgersin yliopisto: Yhteiskuntatieteellinen tutkimus saavuttaa tuskin koskaan varmoja tuloksia. Kuitenkin olen kolme vuosikymmentä kestäneessä työssäni yhteiskuntatieteen tutkijana tullut tuntemaan vain harvoja tosiasiajoukkoja, joissa todisteiden paino on niin ratkaisevasti yhdellä puolella: kaiken kaikkiaan lapselle ovat kahden (biologisen) vanhemman perheet parempia kuin yksinhuoltaja- tai uusperheet. (18)

 

Tutkimus osoittaa selvästi, että perheen rakenteella on merkitystä lapsen kannalta ja parhaiten häntä auttaa perherakenne, jota johtaa kaksi biologista vanhempaa avioliitossa, jonka konfliktitaso on alhainen. Lapsilla yksinhuoltajaperheissä, naimattomille äideille syntyneillä lapsilla ja lapsilla uusperheissä tai avoperheissä on suurempi riski kehittyä huonoon suuntaan – –  Lasten kannalta on siksi arvokasta edistää vahvoja, vakaita biologisten vanhempien välisiä avioliittoja. (19)

 

Jos meitä pyydettäisiin suunnittelemaan järjestelmä, joka varmistaisi, että lasten perustarpeista huolehditaan, päätyisimme todennäköisesti johonkin samankaltaiseen kuin kahden vanhemman ihanne. Teoriassa tällainen rakennesuunnitelma ei ainoastaan varmista, että lapset saavat käyttöönsä kahden aikuisen ajan ja rahan, se tarjoaa myös kontrolloivan ja tasapainottavan järjestelmän, joka edistää laadukasta vanhemmuutta. Molempien vanhempien biologinen suhde lapseen lisää todennäköisyyttä, että vanhemmat pystyvät samaistumaan lapseen ja ovat valmiita tekemään uhrauksia lapsen puolesta. Se myös vähentää todennäköisyyttä, että vanhemmat käyttäisivät lasta hyväkseen. (20)

 

On vakuuttavasti osoitettu, että lapset eivät kukoista hyvästä fyysisestä hoidosta huolimatta, jos heitä pidetään persoonattomissa laitoksissa, ja että ero äidistä – varsinkin eräinä ajanjaksoina – vaikuttaa erittäin vahingollisesti. Jälkeenjääneisyys, välinpitämättömyys, taantuminen ja jopa kuolema ovat yleisiä laitoshoidon seurauksia, kun saatavilla ei ole riittävää äidin korviketta. (21)

 

Kuten todettiin, on molempien vanhempien merkitys lasten elämässä todettu elintärkeäksi. Sen osoittaa käytännön kokemus sekä lukuisat tutkimukset. Yksittäinen vanhempi voi kyllä olla esimerkillinen vanhemman roolissaan, mutta se ei korvaa puuttuvaa toisen sukupuolen vanhempaa. Tutkimusten mukaan niillä lapsilla, jotka ovat kasvaneet rikkinäisissä perheissä (yksinhuoltajaperheet, uusperheet…), esiintyy enemmän seuraavantyyppisiä ongelmia. Ne ovat osoituksena siitä, miten kummankin biologisen vanhemman rakastava läsnäolo on tärkeää:

 

٠ Koulutustaso ja valmistumisaste kouluista ovat alhaisempia

 

٠ Ilman isää kasvaneet pojat ajautuvat muita useammin väkivallan ja rikollisuuden tielle

 

٠ Tunne-elämän häiriöt, masennus ja itsemurhayritykset ovat yleisempiä lapsilla, joilla ei ole perheessä molempia vanhempia

 

٠ Huumausaineiden ja alkoholin käyttö on yleisempää

 

٠ Teiniraskaudet ja seksuaalisen hyväksikäytön kokeminen ovat yleisempiä

 

Miten tässä asetelmassa sijoittuvat homoseksuaalisten parien kasvattamat lapset?

   Lyhyesti sanottuna heillä on samanlaisia ongelmia kuin muilla lapsilla, jotka ovat lähtöisin rikkinäisistä perhesuhteista. Seuraava taulukko, joka liittyy australialaisen Sotirios Sarantokisin tutkimukseen aiheesta (22), antaa jotain osviittaa aiheesta. Hänen v. 1996 laatimansa tutkimus oli laajin lasten kehitystuloksia vertaileva tutkimus aina vuoteen 2000 asti. Tutkimuksessa otettiin huomioon vanhempien omat arviot, koulutulokset sekä opettajien arviot lasten kehityksestä:

 

Kielellinen saavutus

Avioperhe 7,7

Avoperhe 6,8

Homoperhe 5,5

Matemaattinen saavutus

Avioperhe 7,9

Avoperhe 7,0

Homoperhe 5,5

Yhteiskuntatieteiden opp.

Avioperhe 7,3

Avoperhe 7,0

Homoperhe 7,6

Urheiluharrastus

Avioperhe 8,9

Avoperhe 8,3

Homoperhe 5,9

Sosiaalisuus

Avioperhe 7,5

Avoperhe 6,5

Homoperhe 5,0

Asenne oppimiseen

Avioperhe 7,5

Avoperhe 6,8

Homoperhe 6,5

Vanhempi-koulu suhde

Avioperhe 7,5

Avoperhe 6,0

Homoperhe 5,0

Tuki läksyjen tekemiseen

Avioperhe 7,0

Avoperhe 6,5

Homoperhe 5,5

 

Toinen samanlainen tutkimus on sosiologian professorin Mark Regneruksen suorittama. Siinä tutkittiin perherakenteiden vaikutusta lapsiin. Tutkimuksen etuna oli, että se perustui satunnaisotantaan sekä laajaan otokseen (15 000 amerikkalaista nuorta). Lisäksi otosta laajennettiin ottamalla mukaan kotitalouksia, joiden aikuisista jompikumpi oli joskus ollut homoseksuaalisessa suhteessa. Tutkimus julkaistiin sosiologian huippujulkaisussa Social Science Research. Tämä tutkimus osoitti, että homoseksuaalisten parien lapsilla on huomattavasti enemmän tunne- ja sosiaalisia ongelmia kuin lapsilla, jotka ovat kasvaneet molempien biologisten vanhempiensa kanssa. Robert Oscar Lopez, joka itse kasvoi lesboäitinsä ja tämän naispuolisen kumppanin kanssa, kommentoi Regneruksen tutkimusta:

Regneruksen tutkimus identifioi 248 sellaista aikuista lasta, joiden vanhemmilla oli ollut romanttinen suhde samaa sukupuolta olevaan henkilöön. Kun näille aikuisille lapsille tarjottiin mahdollisuus suorasukaisesti arvioida lapsuuttaan takautuvasti aikuisuuden näkökulmasta, he antoivat vastauksia, jotka eivät sopineet hyvin yhteen sukupuolineutraalille avioliittoagendalle ominaisen tasa-arvoväitteen kanssa. Kuitenkin näitä tuloksia tukee asia, jolla on elämässä tärkeä merkitys, nimittäin terve järki: On vaikea kasvaa erilaisena muista ihmisistä ja nämä vaikeudet lisäävät riskiä, että lapsilla on sopeutumisvaikeuksia ja että he lääkitsevät itseään alkoholilla ja muilla vaarallisen käyttäytymisen muodoilla. Jokaisella noista 248 haastatellusta on epäilemättä oma inhimillinen kertomuksensa, jossa on useita monimutkaisia tekijöitä. Minun oman kertomukseni tavoin näiden 248 henkilön kertomukset ovat kertomisen arvoisia. Homoseksuaalinen liike tekee kaikkensa, ettei kukaan kuuntelisi heitä. (23)

Se, että homoseksuaalisten parien lapsilla on ongelmia, ei pitäisi olla yllätys. Sama asia koskee kaikkia lapsia, jotka tulevat rikkinäisistä kodeista. Heillä on toistuvasti enemmän ongelmia elämässään kuin lapsilla, jotka ovat saaneet tulla biologisten vanhempien ehjistä perheistä. Lisäksi homoseksuaalinen kulttuuri on ongelmallinen lapsille mm. seuraavista syistä. Ne tuovat epävakautta lasten elämään:

 

٠ Homoilla on enemmän irtosuhteita. Tämä pätee varsinkin miespuolisiin homoseksuaaleihin, joilla erään tutkimuksen mukaan (Mercer et al 2009) on viisi kertaa enemmän seksuaalisuhteita kuin heteroseksuaalisilla miehillä.

 

٠ Homoseksuaalisille naisille ovat ominaisia lyhyet parisuhteet. Naisparien eroprosentin on todettu olevan huomattavasti korkeampi kuin miesparien. Lisäksi verrattuna heteroseksuaalisiin pareihin eroprosentit ovat huomattavasti suurempia. Tämäkin tuo epävakautta lasten elämään.

 

٠ Kun parien vaihtuvuus on suuri ja ainakin toinen aikuisista ei ole lapsen oma vanhempi, kasvaa seksuaalisen hyväksikäytön riski. Regneruksen suorittamassa tutkimuksessa havaittiin, että biologisen isänsä ja äitinsä parissa kasvaneista lapsista vain 2 % kertoi tulleensa seksuaalisesti kosketelluksi, kun taas lesbosuhteissa eläneen äidin lapsista 23 % kertoi kokeneensa samaa. Miespuolisten homoseksuaalien parissa sama asia oli harvinaisempaa kuin naispareilla.

 

٠ Kuten tunnettua on, ovat monet homoseksuaalisen liikkeen aktivistit vastustaneet ja mustamaalanneet sellaista toimintaa, joissa ihmiset vapaaehtoisesti haluavat päästä eroon homoseksuaalisesta elämäntavasta. He ovat hyökänneet sitä vastaan väittäen sen olevan haitallista.

   Kuitenkin monien homoseksuaalien oma elämäntapa on tosiasiassa haitallista ja riskipitoista johtuen monista seksuaalisuhteista. Varsinkin miehillä kasvaa riski sairastua sukupuolitauteihin ja muihin tauteihin, jotka kulkeutuvat ihmisestä toiseen. Mm. AIDS on ongelma. Tämä voi lyhentää heidän omaa elämäänsä huomattavasti mutta voi viedä myös lapselta toisen vanhemman. Myös tämä tekee lasten elämän epävakaaksi. Seuraava lainaus kertoo aiheesta lisää. Se on tutkimus, jota johti tohtori Robert S. Hogg. Hänen ryhmänsä keräsi tietoa Vancouverin alueen homo- ja bioseksuaalisista miehistä vuosilta 1987-1992. Tutkimuksessa tarkasteltiin taudin, ei taipumuksen, vaikutusta keskimääräiseen eliniän odotteeseen. Rokotteet ovat onneksi kehittyneet aikaisemmista ajoista, mutta silti lukuisissa sukupuolisuhteissa on se vaara, että taudit leviävät.

 

Bi- ja homoseksuaalien miesten todennäköisyys elää 20 ikävuodesta 65-vuotiaaksi vaihtelivat 32-59 prosentin välillä. Nämä luvut ovat merkittävästi alhaisemmat kuin muilla miehillä yleensä, joilla todennäköisyys elää 20-vuotiaasta 65-vuotiaaksi oli 78 prosenttia. Johtopäätös: Suuressa kanadalaiskaupungissa 20-vuotiaiden homo- ja biseksuaalien miesten eliniänodote on 8-20 vuotta vähemmän kuin muihin miehiin verrattuna. Jos sama suuntaus kuolleisuudessa jatkuisi, arviomme mukaan lähes puolet nyt 20-vuotiaista homo- ja biseksuaaleista miehistä ei saavuta 65-vuotissyntymäpäiväänsä. Jopa kaikkein liberaalimpien oletusten mukaan homo- ja biseksuaaleilla miehillä tässä urbaanissa keskuksessa on tällä hetkellä vastaava eliniänodote kuin kaikilla miehillä Kanadassa vuonna 1871. (24)

 

MITEN ASIAAN SUHTAUDUTAAN? Kuten todettiin, voi yksittäinen homoseksuaalivanhempi tehdä parhaansa vanhemman roolissaan ja yrittää olla lapselleen hyvä vanhempi. Ei sitä voi kiistää.

   Tosiasia kuitenkin myös on, että perherakenteella on merkitystä. Lukuisat tutkimukset, käytännön elämän kokemukset ja terve järki osoittavat, että lapsille on parasta kasvaa omien biologisten vanhempiensa seurassa ja rakastavassa huolenpidossa. Tämä ei tietenkään toteudu aina täydellisesti, koska vanhemmat ovat puutteellisia, mutta yleisesti ottaen lasten on todettu pärjäävän paremmin, jos molemmat biologiset vanhemmat ovat paikalla.

   Miten sitten sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat suhtautuvat tähän tietoon tai jos asettaa kyseenalaiseksi homoseksuaalisen elämäntavan? Yleensä se ilmenee seuraavanlaisina reaktioina:

 

Syytös homofobiasta ja vihapuheesta on tavallista. Monet ottavat esille tämän syytöksen, mutta eivät ota huomioon, että vaikka asioista ollaan eri mieltä, se ei merkitse toisen ihmisen vihaamista. Väitteen esittäjät eivät voi tuntea toisen ihmisen sisäistä ajattelua eivätkä ehkä ymmärrä, että huolimatta erimielisyydestä toista henkilöä voidaan rakastaa tai ainakin yrittää rakastaa. Tämä ero tulisi ymmärtää.

   Toisaalta tavallista on, että sukupuolineutraalin avioliiton kiihkeimmät kannattajat itse panettelevat ja mustamaalaavat henkilöitä, jotka näkevät asiat eri tavalla kuin he. Vaikka he väittävät edustavansa rakkautta, he eivät toimi sen mukaan. Jos olet itse tällainen panettelija, mitä hyödyt siitä tai että saat kaikkien hyväksynnän elämäntavallesi?

 

Syytös syyllistämisestä. Aiemmin todettiin, miten perherakenteella on merkitystä lasten hyvinvoinnille. On voitu todeta, että teiniraskaudet, rikollisuus, aineiden väärinkäyttö ja tunneongelmat ovat yleisempiä perheissä, joissa puuttuu ainakin toinen biologisista vanhemmista. Tällä on vaikutusta myös taloudellisesti, koska yhteiskunnan sosiaalikulut lisääntyvät. Esim. USA:ssa v. 2008 tehty tutkimus osoitti, että avioerot ja avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset maksoivat veronmaksajille 112 miljardia dollaria vuosittain (Girgis et al 2012:46). Samoin Etelä-Suomen sanomat kertoi 31.10.2010: Lasten ja nuorten laitoshoitoon pian miljardi, Lasten ongelmat kärjistyneet rajusti sitten 1990-luvun alun...    Yhden lapsen laitoshoito maksaa jopa 100 000 euroa vuodessa.…  Lisäksi Aamu­lehti raportoi 3.3.2013: Syrjäytynyt nuori maksaa 1,8 miljoonaa. Jos yksikin saadaan takaisin yhteiskun­taan, tulos on plussalla.

   Miten toiset reagoivat näihin tietoihin? He saattavat väittää että nyt syyllistetään yksinhuoltajia, homoseksuaaleja vanhempia tai avioelämässään epäonnistuneita.

   Asiaa ei kuitenkaan tarvitse katsoa siltä kannalta. Yhtä hyvin jokainen voi ajatella niin, että miten asiat voi korjata jotta ne olisivat paremmin. Jos joku suunnittelee esim. puolisonsa ja perheensä jättämistä, kannattaa hänen miettiä asiaa kahteen kertaan, koska sillä voi olla syvällisiä vaikutuksia lapsiin ja heidän tulevaisuuteensa. (Yleensä vain sellaiset lapset, jotka ovat nähneet ja kokeneet toistuvaa väkivaltaa, voivat kokea vanhempien eron helpotuksena.) Tai jos joku homoseksuaali suunnittelee lapsen hankkimista keinotekoisin menetelmin, kannattaa hänen miettiä, miltä lapsesta tuntuu elää isättömänä tai äidittömänä.

   Tieto perherakenteen merkityksestä lapsille on hiukan samanlainen asia kuin tieto liikunnan hyödystä tai tupakoinnin vaarallisuudesta terveydelle. Tämä tieto on olemassa, mutta kaikki eivät reagoi siihen. Kuitenkin jos noudatamme kaikkien saatavilla olevaa informaatiota, kohentaa se fyysistä terveyttämme.

 

”Roskatutkimusta”. Vaikka käytännön järki ja arkielämän kokemus puoltavat sitä, että lapsille on hyväksi, jos he saavat kasvaa molempien biologisten vanhempien perheessä, yrittävät jotkut sukupuolineutraalin avioliiton kiihkeimmät kannattajat kiistää tämän. He väittävät, ettei biologisen vanhemman läsnäolo ole tärkeää vaan että joku toinen aikuinen voi korvata puuttuvan vanhemman läsnäolon. Tässä he vetoavat tiettyihin tutkimuksiin, joissa tämä näkemys tuodaan esille. Samalla selitetään, että kaikki aikaisempi tieto perherakenteiden merkityksestä on ”roskatutkimusta” ja epätieteellistä informaatiota. Siksi se tulisi hylätä heidän mielestään.

   Jos kuitenkin tarkastellaan niitä tutkimuksia, joihin sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat vetoavat, täyttävät ne ennemminkin epätieteellisen informaation tunnusmerkit. Syynä ovat mm. seuraavat tekijät:

 

Tutkimusten otos on pieni, keskimäärin vain 30-60 haastateltavaa henkilöä. Pienet otoskoot eivät voi antaa tilastollisesti merkittäviä tuloksia. Jotta voitaisiin tehdä yleistyksiä, pitäisi otoskoon olla moninkertainen.

 

Vertailuryhmät puuttuvat tai ne ovat rikkinäiset perheet. Useiden tutkimusten ongelma on, ettei niissä ole lainkaan eri sukupuolta olevan parin vertailuryhmiä. Tai jos vertailuryhmä on, on se useimmiten yksinhuoltaja-, uus- tai avoperhe. Vain harvoin käytetään vertailuryhmänä biologisten vanhempien avioliittoja, joiden tiedetään olevan suotuisimpia lasten kehityksen kannalta. Jo aiemmin todettiin, että rikkinäisissä perheissä lapsilla esiintyy huomattavasti enemmän ongelmia.

 

APA:n käyttämästä 59 tutkimuksesta 26:ssa ei ollut eri sukupuolta olevien parien vertailuryhmää ollenkaan. 33 tutkimuksessa oli tällainen vertailuryhmä, mutta 13 tutkimuksessa vertailuryhmänä olivat yksinhuoltajaperheet. Lopuissa 20 tutkimuksessa on epäselvää, onko vertailuryhmänä yksinhuoltaja, avopari, uusperhe vai lapsen biologisten vanhempien muodostama aviopari. Jo tämä puute yksin tekee yleistyksen ongelmalliseksi, koska Brown (2004: 364) toteaa tutkimuksessaan, jossa analysoidaan 35 938 amerikkalaista lasta ja heidän vanhempaansa, että riippumatta taloudellisista ja vanhemmuuden resursseista, (12-17 vuotta vanhojen) nuorten tulokset ovat heikompia avoparien kuin kahden avioliitossa olevan biologisen vanhemman perheissä. (25)

 

Ei satunnaisotantaa ja tietoisuus haastattelujen merkityksestä. Kun otokset ovat pieniä, on toinen ongelma se, että useat niistä eivät perustu satunnaisotantaan vaan haastateltavat on rekrytoitu aktivistifoorumeilta. Haastateltavat saattavat olla tietoisia tutkimusten poliittisesta merkityksestä ja antavat siksi ”sopivia” vastauksia. Kuka myöskään haluaa kertoa kielteistä omien lastensa hyvinvoinnista tai lapsi vanhemmastaan, jonka hyväksyntää hän tarvitsee.

   Tässä mielessä useat tämän alan tutkimukset muistuttavat Alfred Kinseyn vuosikymmeniä sitten laatimia tutkimuksia. Ne eivät perustuneet satunnaisotantaan vaan merkittävä osa Kinseyn tutkimustuloksista tuli seksuaalirikollisilta, raiskaajilta, parittajilta, pedofiileiltä, homobaarien asiakkailta ja muilta seksuaalisesti poikkeavilta. Kinseyn tulosten väitettiin edustavan keskivertoamerikkalaista, mutta myöhemmät tutkimukset ovat antaneet aivan toisenlaisia tuloksia ja kumonneet Kinseyn antamat tiedot. Tri Judith Reisman on kirjoittanut vaikuttavassa kirjassaan ”Kinsey: Crimes & consequences” (1998) tästä aiheesta.

 

Tarkoitushakuisia? Kun abortti aikanaan laillistettiin, väitettiin sitä ennen, että laittomia abortteja tehtiin huomattavia määriä. Esim. Suomessa väitettiin tapahtuvan vuosittain 30 000 laitonta aborttia, vaikka lainmuutoksen jälkeen luvut asettuivat vain 10 000:n paikkeille. Mistä näin suuret erot johtuivat? Jotkut aborttia ajaneet ovat avoimesti myöntäneet jälkikäteen, että he liioittelivat lukuja voidakseen sillä tavalla vaikuttaa lainsäätäjiin ja yleiseen mielipiteeseen.

   Voidaan kysyä, onko samanlaista tarkoitushakuisuutta myös lukuisissa tutkimuksissa liittyen sukupuolineutraaliin avioliittoon. Jotkut ovat myöntäneet, että tällaisia tavoitteita on esiintynyt. Tutkijat ovat jättäneet huomiotta selvät erot, joita on nähtävissä, koska heillä on ollut halu osoittaa, ettei perherakenteella ole merkitystä lasten kehitykselle. Seuraava kommentti viittaa tähän:

 

Stacey ja Biblarz (2001: 162) myöntävät, että koska tutkijoilla oli halu osoittaa homoseksuaalisten parien vanhemmuuden olevan yhtä hyvää kuin heteroseksuaalisten parien vanhemmuuden, sensitiiviset tutkijat käsittelevät näiden perhemuotojen eroja varovasti. Toisin sanoen, vaikka tutkijat itse asiassa löysivät eroja erilaisista parisuhdemuodoissa elävien aikuisten vanhemmuudessa, he jättivät ne vaille huomiota, vähättelivät niiden merkitystä tai jättivät eroja koskevat jatkotutkimukset tekemättä. Vanhempien seksuaalinen suuntautuminen vaikutti heidän lapsiinsa enemmän kuin mitä tutkijat toivat esille (Stacey & Biblarz 2001: 167). (26)

 

Se on myös tiedossa, että suuren osan tutkimuksista on tehnyt vain muutama harva tutkija. Toisinaan he ovat tehneet tutkimuksia yhdessä. Lisäksi joillakin heistä on itsellään homoseksuaalinen tausta tai he ovat aktiivisesti puolustaneet sukupuolineutraalia avioliittoa. Tämä on huono lähtökohta tutkimusten puolueettomuudelle.

 

Yksittäisten tutkijoiden näkökulman vaikutus korostuu, koska muutama harva tutkija on tehnyt suuren osan kyseisestä 60 tutkimuksesta. Charlotte J. Patterson on yhtenä tekijänä kahdessatoista kyseisistä 60 tutkimuksista, Henny Bos yhdeksässä, Nanette Gartrell seitsemässä, Judith Stacey ja Abbie Goldberg ovat tekijöinä neljässä ja muutamat muut ovat tekijöinä kolmessa tutkimuksessa. Usein he ovat tehneet tutkimuksia yhdessä. Tämä vähentää itsenäisten tutkimusten määrää ja lisää tutkijoiden ennakkoluulojen vaikutusta. Tämä selittää, miksi samat väitteet toistuvat useissa tutkimuksissa.

   Charlotte Patterson toimii psykologian professorina Virginian yliopistossa. Laajan tutkimustyönsä lisäksi hänellä on myös omakohtaista kokemusta kasvatuksen käytännöistä samaa sukupuolta olevan parin perheessä: hän on kasvattanut kolme lasta 30 vuotta kestäneessä liitossaan Deborah Cohnin kanssa. Nanette Gartrell on yhdessä puolisonsa Dee Mosbacherin kanssa aktiivisesti puolustanut homoseksuaalien oikeuksia ja on ollut pääasiallinen tutkija useiden huomattavien homoseksuaalisten järjestöjen rahoittamassa tutkimusprojektissa US National Longitudinal Lesbian Family Study (NLLFS) Henny Bos toimii kasvatustieteen professorina Amsterdamin yliopistossa ja on osallistunut yhdessä Nanette Gartrellin kanssa NLLFS:n tutkimusprojektiin. Abbie Goldberg toimii psykologian professorina Clark-yliopistossa Worcesterissa Massachusettsissa. Hän sanoo jo tutkimustyönsä alusta asti kokeneensa ongelmaksi sen, että ”yhteiskunnalliset toimintatavat ja joukkotiedotusvälineet heijastavat niin sanottua hallitsevaa normia, mikä ei enää ole niin hallitseva (nimittäin heteroseksuaalista ydinperherakennetta)”. Judith Stacey on useissa asiantuntijalausunnoissaan puolustanut sukupuolineutraalia avioliittoa, vaikka hän pitää kaikkein parhaimpana vaihtoehtona sitä, että koko avioliittoinstituutio kumottaisiin. Hänen mielestään avioliittoinstituutio jo itsessään lisää eriarvoisuutta. (27)

 

Rakkaus. Kun natsit aikanaan puolustivat eutanasiaa, oli yhtenä syynä myötätunto. Selitettiin, ettei kaikki ihmisen elämä ole elämisenarvoista ja siksi tehtiin mm. propagandafilmejä, joilla yritettiin puolustaa tätä asiaa. Myötätunnon nimissä tehtiin ratkaisuja, jotka lopulta johtivat hirvittäviin seurauksiin.

   Monia asioita puolustetaan tänäkin päivänä rakkauden nimissä. Sehän ei tietenkään ole väärin, että rakkautta puolustetaan, mutta usein se todellisuudessa saattaa olla naamio itsekkyydelle, varsinkin aikuisen itsekkyydelle lasta kohtaan. Kun yhteiskunnassa on viime vuosikymmeninä esiintynyt uusia virtauksia, liittyvät monet niistä juuri lapsiin. Lapset joutuvat kokemaan aikuisten valintojen seuraukset. Seksuaalinen vallankumous, abortti ja sukupuolineutraali avioliitto ovat kolme esimerkkiä:

 

٠ Seksuaalisen vallankumouksen ideana oli, että on oikein olla sukupuoliyhteydessä ilman aviollista sitoutumista. Asiaa puolustettiin sanoen, että ”ei kai siinä mitään väärää ole, jos molemmat henkilöt rakastavat toisiaan”.

   Mikä on ollut ja mikä on seuraus siitä, jos lapsi syntyy tällaiseen tilanteeseen, jossa vanhemmat eivät ole sitä ennen sitoutuneet toisiinsa?

   Onnellisin on tietysti vaihtoehto, jossa vanhemmat sitoutuvat heti toisiinsa ja lapsi syntyy kotiin, jossa hänellä on molemmat vanhemmat.

   Käytäntö on kuitenkin usein toinen. Vanhemmat saattavat tehdä abortin tai sitten he eroavat toisistaan ja lapsi elää yksinhuoltajaäidin (tai yksinhuoltajaisän) hoivassa. Seksuaalinen vapaus, jota saatettiin puolustaa rakkaudella, ei siten ole lapsen kannalta hyvä vaihtoehto.

 

٠ Abortti tuli seksuaalisen vallankumouksen vanavedessä. Tämän asian puolustajat eivät pysty tänäkään päivänä antamaan selitystä siihen, miksi äidin kohdussa oleva lapsi, jolla on samat ruumiinjäsenet (silmät, nenä, suu, jalat, kädet) kuin vastasyntyneellä tai esim. 10-vuotiaalla lapsella, olisi vähemmän ihminen. Pelkkä asuinpaikka äidin kohdussa ei saisi olla perusteena.

 

٠ Sukupuolineutraali avioliitto – tämän kirjoituksen aihe – voi myös olla lasten kannalta ongelmallinen. Sillä jos lapsia hankitaan tällaisessa liitossa keinotekoisten menetelmien tai väliaikaisten heterosuhteiden kautta, jättää se lapsen tilanteeseen, jossa häneltä puuttuu ainakin toinen biologisista vanhemmistaan kodissa.

 

 

 

VIITTAUKSET:

 

1. Wendy Wright: French Homosexuals Join Demonstration Against Gay Marriage, Catholic Family & Human Rights Institute, January 18, 2013

2. Liisa Tuovinen, ”Synti vai siunaus?” Inhimillinen tekijä. TV2, 2.11.2004, klo 22.05.

3. Bill Hybels: Kristityt seksihullussa kulttuurissa (Christians in a Sex Crazed Culture), s. 132

4. Espen Ottosen: Minun homoseksuaalit ystäväni (”Mine homofile venner”), s. 104

5. Espen Ottosen: Minun homoseksuaalit ystäväni (”Mine homofile venner”), s. 131

6. Lesboidentiteetti ja kristillisyys, s. 87, Seta julkaisut

7. Sinikka Pellinen: Homoseksuaalinen identiteetti ja kristillinen usko, s. 77, Teron kertomus

8. Ari Puonti: Suhteesta siunaukseen, s. 76,77

9. Jean-Pierre Delaume-Myard: Homosexuel contre le marriage pour tous (2013), Deboiris, s. 94

10. Jean-Pierre Delaume-Myard: Homosexuel contre le marriage pour tous (2013), Deboiris, s. 210

11. Jean-Pierre Delaume-Myard: Homosexuel contre le marriage pour tous (2013), Deboiris, s. 212

12. Jean-Marc Guénois: “J’ai été élevé par deux femmes”, Le Figaro 1.10.2013

13. Tapio Puolimatka: Lapsen ihmisoikeus, oikeus isään ja äitiin, s. 28,29

14. Frank Litgvoet: “The Misnomer of Motherless Parenting”, New York Times 07/2013

15. Tapio Puolimatka: Lapsen ihmisoikeus, oikeus isään ja äitiin, s. 43,44

16. Alana Newman: Testimony of Alana S. Newman. Opposition to AB460. To the California Assembly Committee on Health, April 30, 2013. www.ccgaction.org/uploaded-files/Testimony%%20of%Alana%20S.%20Newman.pdf

17. Edwin Louis Cole: Miehuuden haaste, s. 104

18. David Popenoe (1996): Life without Father: Compelling New Evidence That Fatherhood and Marriage Are Indispensable for the Good of Children and Society. New York: Free Press.

19. Kristin Anderson Moore & Susan M. Jekielek & Carol Emig:” Marriage from a Child’s Perspective: How Does Family Structure Affect Children and What Can We do About it”, Child Trends Research Brief, Child Trends, June 2002, http:www.childrentrends.org&/files/marriagerb602.pdf.)

20. Sara McLanahan & Gary Sandefur: Growing Up with a Single Parent: What Hurts, What Helps, s. 38

21. Margaret Mead: Some Theoretical Considerations on the Problem of Mother-Child Separation, American Journal of Orthopsychiatry, vol. 24, 1954, s. 474

22. Sotirios Sarantakos: Children in Three Contexts: Family, Education and Social Development, Children Australia 21, 23-31, (1996)

23. Robert Oscar Lopez: Growing Up With Two Moms: The Untold Cgildren’s View, The Public Discourse, Augustth, 2012

24. International Journal of Epidemiology Modelling the Impact of HIV Disease on Mortality in Gay and Bisexual men; International Journal of Epidemiology; Vol. 26, No 3, s. 657

25. Tapio Puolimatka: Lapsen ihmisoikeus, oikeus isään ja äitiin, s. 166

26. Tapio Puolimatka: Lapsen ihmisoikeus, oikeus isään ja äitiin, s. 176

27. Tapio Puolimatka: Lapsen ihmisoikeus, oikeus isään ja äitiin, s. 178,179

 

 

 

TÄRKEIMMÄT LÄHTEET:

 

Tapio Puolimatka: Lapsen ihmisoikeus, oikeus isään ja äitiin

Ari Puonti: Suhteesta siunaukseen

Pasi Turunen: Homoseksualismi, rakkautta, rajoja

 

 

 

 




shopify analytics ecommerce