Nature

Jarin etusivulle | Jarin kirjoituksia

Kirje Sexpo-säätiölle

 

 

Seuraavassa on kirje, jonka lähetin Sexpo-säätiön edustajille. Tämä säätiö on keskittynyt seksuaalikasvatukseen ja seksiin, mutta sen edustajat eivät juurikaan kunnioita tavallista kristillistä opetusta seksuaalisuudesta. Olin itsekin ennen kääntymystäni Jeesuksen puoleen monista asioista juuri samalla kannalla kuin Sexpon edustajat, joten en ole ollut, enkä ole yhtään parempi kuin kukaan muukaan. Toivon, että seuraavat rivit saavat kuitenkin ajattelemaan näitä asioita uudelta kannalta; varsinkin siltä kannalta, miten aikuisten valinnat voivat vaikuttaa lapsiin ja heidän hyvinvointiinsa.

 

 

Arvoisat Sexpon edustajat

 

Täällä Jari Iivanainen Lahdesta. Olen entinen ateisti ja evoluutiouskova, mutta nyt uskon Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen. Tämä on taustani, jolla lähestyn teitä. En lähesty kuitenkaan syyttääkseni tai haukkuakseni teitä, vaan tuodakseni esille muutamia tärkeitä pointteja seksuaalikysymyksistä.

   Ymmärrän, että teillä on varmasti ennakkoluulot ja kielteiset ennakkokäsitykset kaltaisiani ihmisiä kohtaan, jotka edustamme kristillistä uskoa. Siitä en syytä teitä enkä muitakaan, koska itsekin olin ennen samanlainen, ollessani ateisti. Torjuin Jumalan olemassaolon ja olin aika varma omissa käsityksissäni, joten jos itse olen ollut sellainen, miksi syyttäisin muita samasta?

   Miksi siis kirjoitan teille? Syy on se, että olen huolissani niistä kehityssuunnista, joita yhteiskunnassa esiintyy ja joita näen teidänkin edustavan jossakin määrässä. Menen siksi suoraan asiaan ja otan esille muutamia asioita, liittyen nimenomaan seksuaalisuuteen.

 

Seksin erottaminen avioliitosta ja sen vaikutuksesta lapsiin. Aluksi pieni sana lasten hyvinvoinnista ja mielenterveydestä. Tällä alueella on koko ajan menty huonompaan suuntaan. Lapset voivat yhä huonommin ja heidän pahoinvointinsa on kasvanut. Otan esille muutamia uutisia, jotka osoittavat kehityksen suunnan. Ensiksi uutinen Helsingin sanomista vuodelta 1996. Sen mukaan lasten pahoinvointi oli jo silloin kasvussa:

 

Lasten hätä ja ongelmat lisääntyvät. Yksi syy voi olla viime vuosien lama.

   Perheneuvoloissa käy yhä enemmän perheitä, jotka hakevat apua lasten levottomuuteen, epäsosiaaliseen käyttäytymiseen, tavallisuudesta poikkeavaan häiritsevyyteen, alavireisyyteen ja sopeutumattomuuteen.

   Tyypillinen asiakas on 7-8 -vuotias poika, joka on tottelematon, aggressiivinen, levoton, näpistelee ja tekee kiusaa.

   Lapset joutuvat olemaan liikaa yksin. Jo 10-vuotias lapsi saattaa hautoa itsemurhaa. (Helsingin sanomat 16.12.1996)

 

Huono kehitys ei jäänyt kuitenkaan 1990-luvulle. Seuraavat uutiset osoittavat, miten kehitys on mennyt yhä huonompaan suuntaan. Lasten mielenterveysongelmat ovat kasvaneet rajusti. Ensimmäisessä seuraavista uutisista viitataan nimenomaan 1990-lukuun, jolloin ongelmat olivat jo pahoja, mutta vuosia myöhemmin lasten ongelmat olivat lisääntyneet tästä huomattavasti:

 

Lasten ja nuorten laitoshoitoon pian miljardi

Lasten ongelmat kärjistyneet rajusti sitten 1990-luvun alun

   …Yhden lapsen laitoshoito maksaa jopa 100 000 euroa vuodessa. (Etelä-Suomen Sanomat, 31.10.2010)

 

Lasten väkivaltaisuus yleistyy…Pienten lasten aggressiivisuus on lisääntynyt Suomessa. (Etelä-Suomen sanomat 20.11.2013)

 

Nuorten lähetteet lähes tuplaantuivat

Psykiatria: Nuorten mielenterveyden ongelmat ovat lisääntyneet viime vuosina koko maassa. Päijät-Hämeessä nuorten psykiatrian lähetteiden määrä kasvoi vuodessa 40 prosenttia. ((Etelä-Suomen Sanomat, 30.5.2017)

 

Nuorten mieli horjuu

Mielenterveys: Lähetteet nuorisopsykiatrian erikoissairaanhoitoon ovat lisääntyneet rajusti… (Etelä-Suomen Sanomat, 25.9.2018)

 

Mistä sitten lasten mielenterveysongelmat ja lisääntynyt pahoinvointi johtuvat? Itse olen vakuuttunut, että suurin syy on se, että yhä suurempi osa lapsista syntyy avioliiton ulkopuolella. Sillä olen itse syntynyt 1960-luvulla, jolloin lapsista syntyi avioliiton ulkopuolella vain 5 %, mutta nyt avioliiton ulkopuolella syntyy lapsista jo noin 55 %. (Vielä 1990 luku oli 25,2 %.) Mielestäni tämä kehitys on ollut selvä heikennys lasten kannalta, koska vanhempien sitoutuminen toisiinsa on avaintekijä lasten hyvinvoinnin kannalta. Jos sitä ei ole, voivat lapset huonosti.

   Tämän tähden näen, että 1960-luvulla syntyneet lapset olivat turvatummassa ja paremmassa asemassa kuin nykyajan lapset, joista yhä useampi joutuu elämään yksinhuoltajaperheissä tai uusioperheissä. Avioliiton ulkopuolisten seksisuhteiden suosiminen ei ole hyväksi lasten kannalta.

   Saman asian takia yhteiskunnan sosiaalikulut ja asumistuet ovat kasvaneet valtavasti. Sillä mitä enemmän perheet hajoavat ja mitä enemmän suositaan vääriä malleja, sitä enemmän joudutaan maksamaan asumistukia, toimeentulotukia ja muita tukia tilanteen korjaamiseen. Tämän osoittavat seuraavat uutiset.

 

Avioerot tulevat kalliiksi monille

Nordean ekonomisti Pasi Sorjonen ihmettelee, miksi avioerojen taloudellisista vaikutuksista keskustellaan niin vähän, vaikka erot ovat yleisiä ja niiden taloudelliset vaikutukset suuria yksilöiden kannalta.

   Pankin tekemä tutkimus antaa viitteitä siitä, että avioero laskee perheiden elintasoa jopa työttömyyttä enemmän. Kyse on erittäin laajasta yhteiskunnallisesta ilmiöstä, sillä suurin piirtein joka toinen avioliitto päättyy nykyisin eroon.

   – Avioerot tulevat kalliiksi yhteiskunnalle, arvioi toiminnanjohtaja Heljä Sairisalo Yhden vanhemman perheiden liitosta...(Etelä-Suomen Sanomat, 25.01.2011)

 

Tukitahti kiihtyy kaikkialla maassa

 ... Asumistukia maksetaan Suomessa kiihtyvällä vauhdilla. Marraskuussa Kela maksoi yleisiä asumistukia yli 93 miljoonan euron edestä, kun sama summa viime vuoden marraskuussa oli vajaat 87 miljoonaa euroa ja edellisvuonna runsaat 65 miljoonaa euroa. Yleisiin asumistukiin uponnut kokonaissumma on 2000-luvulla kaksinkertaistunut... (Etelä-Suomen Sanomat, 8.1.2017)

 

Otan esille vielä lainauksen Matti Joensuun kirjasta Avoliitto, avioliitto, perhe. Hän kuvasi kehitystä, joka alkoi 1960-luvulla ja jonka hedelmiä saamme nyt korjata lisääntyneenä lasten pahoinvointina ja yhteiskunnan kulujen kasvamisena. Silloin, 1960-luvun loppupuolella, seksi oli pääasiassa sidottu vain avioliittoon, mutta esiin alkoi tulla henkilöitä, jotka puolustivat avioliiton ulkopuolisia suhteita rakkaudella (”Ei kai siinä voi olla mitään väärää, jos molemmat rakastavat toisiaan”). He halusivat irrottaa seksin avioliitosta. Tämä johti huonoon kehitykseen lasten kannalta:

 

Jouduin olemaan kotimaasta poissa kolme vuotta, nimittäin vuodet 1965-1968. Palattuani syksyllä 1968 olin suorastaan hämmästynyt siitä muutoksesta, joka julkisen keskustelun ilmapiirissä oli tapahtunut. Tämä koski sekä keskustelun sävyä että kysymystenasettelua.

…   Ylioppilasmaailmassa puhalsivat suuriäänisesti pasuunaan ne henkilöt, jotka vaativat vapaiden sukupuolisuhteiden tulemista oikeutetuiksi muun muassa siten, että ylioppilasasuntoloissa poikien ja tyttöjen täytyy saada julkisesti asua yhdessä, vaikka he eivät olekaan keskenään naimisissa.

   Näytti siltä, että Teiniliiton olivat vallanneet uudet johtajat, jotka julistivat paitsi sosialismia ja kouludemokratiaa myös vapaiden sukupuolisuhteiden aatetta.

   Kaiken kaikkiaan tilanteessa oli uutta se, että oli muodostunut viiteryhmiä, jotka puhuivat sukupuolikysymyksistä paljon avoimemmin kuin julkisuudessa aikaisemmin oli ollut tapana ja syyttivät yhteiskuntaa ja kirkkoa kaksinaismoraalista.

   Keskustelun sävy oli suuressa määrin eettistä. Moraalia pidettiin pahana. Sitä moitittiin. Samalla kuitenkin julistettiin uutta moraalia useinkin hyvin moralistisesti ja suvaitsemattomasti. Kun aikaisemmin oli puhuttu siitä, että täytyy ymmärtää nuorison seksuaalista käyttäytymistä, julistettiin nyt eräiden ryhmien taholta, että on oikein olla irrallisissa sukupuolisuhteissa. Asetettiin jopa vastakkain avioliittoinstituutio ja todellinen aito rakkaus. Laillistamatonta yhdyselämää pariskuntia haastateltiin julkisuudessa jonkinlaisen uuden moraalin sankareina, jotka ovat uskaltaneet nousta rappeutuneen porvarillisen yhteiskunnan moraalia vastaan. Samoin haastateltiin homoseksualisteja ja vaadittiin vapaata aborttia... “Rakastakaa lain nimessä” oli otsikkona eräässä radio-ohjelmassa, jossa laillinen avioliitto ja aito rakkaus esitettiin toistensa vastakohtina. (1)

 

Hyvät Sexpon edustajat! Jos seksi irrotetaan avioliitosta, on se huono suuntaus lasten kannalta, kuten tuli todetuksi. Lisäksi seksi miehen ja vaimon avioliiton ulkopuolella on väärin Jumalan edessä. Te ette varmastikaan usko tähän, mutta itse ajattelen, että seuraavat opetukset avioliitosta koskevat kaikkia ihmisiä. Niissä tuodaan esille mm. se, että avioliiton tulisi kestää kuolemaan asti (ymmärrän toki, että jos liitossa on vakavaa väkivaltaa, voi se olla poikkeustapaus), että Jumala vihaa hylkäämistä ja että haureuden syntien välttämiseksi kullakin tulisi olla oma puolisonsa. Lisäksi puolisoita ohjataan täyttämään toistensa seksuaalisia tarpeita.

   Eli seksuaalisuus itsessään ei ole huono asia, mutta seuraavat jakeet osoittavat sen oikeat rajat miehen ja vaimon välisessä suhteessa avioliitossa. Tämä on parasta myös lapsille, jos vanhemmat ovat sitoutuneita toisiinsa. Olemme hölmöjä, jos olemme iankaikkisuusolentoja, mutta emme ota huomioon seuraavia jakeita:

 

- (Hebr 13:4) Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.

 

- (1 Kor 6:9,10) Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,

10. eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

 

- (1 Kor 7:1-5) Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä;

2. mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä.

3. Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan.

4. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa.

5. Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden.

 

- (1 Kor 7:39) Vaimo on sidottu, niin kauan kuin hänen miehensä elää, mutta jos mies kuolee, on hän vapaa menemään naimisiin, kenen kanssa tahtoo, kunhan se vain tapahtuu Herrassa.

 

- (Mal 2:14-16) Mutta te sanotte: "Minkätähden niin?" Sentähden, että Herra on todistaja sinun ja sinun nuoruutesi vaimon välillä, jolle sinä olet ollut uskoton, vaikka hän on sinun puolisosi, sinun aviovaimosi.

15. Niin ei tee yksikään, jolla on jäännöskään Hengestä... Ottakaa siis vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat nuoruutenne vaimolle.

16. Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot. Siis ottakaa vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat.

 

Seksuaalivähemmistöt. Sitten toiseen asiaan eli homoseksuaalisuuteen. Teidän sivullanne oli seuraava maininta: ”Sexpo marssii yhdessä seksityöntekijöiden ja Pro-tukipisteen kanssa Helsinki Pride-kulkueessa”. Ymmärrän tietysti, että teidän tarkoituksenne on hyvä. Te haluatte puolustaa ”syrjittyjä” eli homoseksuaalisuudessa eläviä ihmisiä. Itsekin ajattelin ennen aika samalla tavoin.

   Mutta mistä homoseksuaalinen taipumus johtuu? Onko se synnynnäistä kuten usein ajatellaan? En ole nähnyt yhtään artikkelia, josta tästä aiheesta olisi syvällisesti keskusteltu lehtien palstoilla (vaikka teoria synnynnäisyydestä on toistuvasti kumottu asiaa käsittelevissä konferensseissa, kaksostutkimuksissa ja vaikka monet homoseksuaalit itse eivät usko tähän teoriaan.). Itse nimittäin ymmärrän ja olen vakuuttunut, että homoseksuaalisuus ei ole synnynnäistä, vaan siihen ovat vaikuttaneet muut ihmiset lapsen ja nuoren menneisyydessä.

   Synnynnäisyys-käsitys ei saa myöskään tukea kaksosilla tehdyistä tutkimuksista. Identtisillä kaksosilla on täysin samat geenit ja sama ympäristö kohdussa, mutta silti vain toinen heistä voi olla kiinnostunut omasta sukupuolestaan. Niin ei pitäisi olla, jos kyseessä ovat geenin tapaiset tekijät. Seuraava lainaus kertoo aiheeseen liittyvästä laajasta tutkimuksesta, joka tehtiin Kanadassa, ja jossa tutkittavia oli noin 20 000. Se osoittaa, että geenit ja perimä eivät ole ratkaisevassa osassa homoseksuaalisuuden synnyssä.

 

Kanadassa tehty kaksostutkimus osoitti, että sosiaaliset tekijät olivat merkittävämpiä kuin geenit…

   Tutkimuksen mukaan geeneillä ei ole voimakasta merkitystä. Jos toinen identtisistä kaksosista oli homo tai lesbo, niin 6,7 % todennäköisyydellä myös toinen mainitsi kiinnostuksensa samaan sukupuoleen. Epäidenttisten kaksosten kohdalla lukema oli 7,2 % ja tavallisten sisarusten kohdalla 5,5 %. Tulokset sotivat vahvasti edellä kuvattua homoseksuaalisuuden geneettistä mallia vastaan.

   Kaksosilla on kohdussa hormoneiltaan täsmälleen sama ympäristö, joten Bearmanin & Bruckerin tulokset kumoavat teorian, jonka mukaan kohdun aikainen hormonitasapainon häiriö olisi homouden aiheuttaja.

   …Aiemmat kaksostutkimukset olivat hankkineet tutkittavansa klinikoilta tai homojärjestöiltä, tai otos oli ollut muulla tavoin rajoittunut. Bearman & Brucker toteavat, että heidän tutkimuksensa on luotettavin, koska se perustui satunnaisotantaan koko kansakuntaa koskevasta nuorisotutkimuksesta. Tutkittavia oli noin 20 000! Lisäksi tutkijat eivät luottaneet kaksosen raportointiin sisaruksensa seksuaalisesta suuntautumisesta, vaan kysyivät asiaa henkilöltä itseltään. (2)

 

Entä erityisesti naisten homoseksuaalisuus? Siinä tärkein tekijä näyttää olevan tytön vaikea suhde äitiinsä tai että hän on menettänyt äitinsä lapsuudessa. Seuraava tutkimus viittaa tähän. Sen mukaan 27 % lesboista ja 2 % heteronaisista oli kokenut äidin menetyksen ennen 10:tä ikävuottaan. Tällainen suhde puhuu paljon olosuhteiden vaikutuksesta ja tunnevajauksesta, koska suhdeluku on yli kymmenkertainen.

 

Marcel T. Saghirin ja Eli Robinsin (1973) tutkimus ei perustunut potilasotokseen vaan he rekrytoivat homoseksuaalit haastateltavat homojärjestöjen kautta. He havaitsivat, että 27 % lesboista ja 2 % heteronaisista oli kokenut äidin menetyksen ennen 10:tä ikävuottaan. Usein lesbonaisten ja heidän äitiensä välinen suhde oli katkennut tai sitä kuvasi etäisyys ja välinpitämättömyys. Sitä vastoin suhde isään oli läheisempi. (3)

 

Seuraavassa lainauksessa tulee vielä esille se, miten homoseksuaalit eivät yleisesti usko taipumustensa synnynnäisyyteen, vaan pitävät olennaisena kasvuolosuhteita:

 

Luin kiinnostavan asiantuntijan tekemän tutkimuksen, jossa hän oli tehnyt kyselyn saadakseen selville, miten moni aktiivi homoseksuaali ajatteli syntyneensä tällaiseksi. Kahdeksankymmentäviisi prosenttia haastatelluista koki, että homoseksuaalisuus oli opittu käyttäytymismuoto, joka aiheutui kodin varhaisesta tuhoisasta vaikutuksesta ja toisen ihmisen kohdistamasta viettelyksestä.

   Kun nykyään tapaan homoseksuaalin ensimmäinen kysymykseni yleensä on: ”Kuka sytytti sinut tähän?” Kaikki voivat antaa vastauksen kysymykseeni. Sitten kysyn: ”Mitä sinulle ja seksuaalisuudellesi olisi tapahtunut, ellei tiesi olisi leikannut setäsi elämää? Tai jos serkkusi ei olisi ilmestynyt elämääsi? Tai jos isäpuoltasi ei olisi ollut? Miten olisi voinut käydä?” Silloin kellot alkavat soida. He sanovat: ”Ehkä, ehkä, ehkä.” (4)

 

Itse olen vakuuttunut, että homoseksuaalisuudessa onkin yleensä kysymys tunnevajauksesta, jota ihminen yrittää täyttää. Monilla on takanaan vaikea suhde vanhempiinsa tai ikätovereihinsa, mutta myös seksuaalinen hyväksikäyttö on ollut yleistä. Tämä on havaittu lukuisissa haastattelututkimuksissa, joita on tehty homoseksuaalien parissa.

   Melko tuore uutinen liittyy aiheeseen. Siinä kerrottiin seksuaalirikollisista, jotka olivat syyllistyneet lasten hyväksikäyttöön. Uutisessa kerrottiin, että suuri osa seksuaalirikollisista oli itse ollut lapsena seksuaalirikoksen uhrina. Tämä osoittaa, että homoseksuaalinen käytös voi usein saada alkunsa aikuisten hyväksikäytöstä lasta kohtaan. Kierre jatkuu, kun lapsena hyväksikäytetyt syyllistyvät samaan:

 

Paatunuttakaan rikollista ei voi pakottaa hoitoon

…Käräjillä syytetyn penkillä istui torstaina… mies, joka veti istunnon aluksi vankilan paidan päälle piiloutuakseen kameroilta.

   Viisikymppistä miestä syytetään liki kolmenkymmenen lapsen hyväksikäytöstä, eikä kyseessä ole ensimmäinen kerta. Hänet on tuomittu kymmenien poikien hyväksikäytöstä ainakin kolme kertaa aiemminkin. Viimeksi vuonna 2012.

… Lauerma ei ota kantaa yksittäistapauksiin, ei myöskään tähän. Hän kertoo yleisellä tasolla, että yksi lapsiin kohdistuvalle seksuaalirikokselle altistava tekijä on seksuaalirikoksen uhriksi joutuminen.

- Aika suuri osa on ollut lapsena itse seksuaalirikoksen uhreja. Arviot vaihtelevat 30 prosentista 80 prosenttiin, eli se on hyvin tarttuvaa käytöstä. Sen takia siihen vaikuttaminen olisi tärkeää, koska kerrannaisvaikutukset ovat ylisukupolvisia. (Etelä-Suomen sanomat, 12.10.2018)

 

Mitä edellisestä voidaan päätellä? Jos homoseksuaalinen taipumus ei ole synnynnäinen asia, vaan siihen ovat vaikuttaneet muut ihmiset lapsen ja nuoren menneisyydessä, niin silloin monet tukevat esim. pride-marssien kautta aikuisten väärää käytöstä lapsia kohtaan. Myös Sexpo tukee näin epäsuorasti lasten kaltoin kohtelua ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Vai eikö tämä ole oikea johtopäätös, jos seksuaalinen hyväksikäyttö ja traumaattiset kokemukset ovat homoseksuaalisuuden taustalla? Tämä on järkevä johtopäätös, mikäli kyseessä ei ole synnynnäinen asia vaan kysymys on lapsen ja nuoren kehityshäiriöstä, joka on syntynyt traumaattisten kokemusten takia. En viitsi tässä kuitenkaan enempää keskustella tästä aiheesta. Olen kirjoittanut homoseksuaalisuudesta, sen oletetusta synnynnäisyydestä sekä sukupuolineutraalin avioliiton vaikutuksesta lapsiin omalla kotisivullani mm. seuraavissa kirjoituksissa: Homoseksuaalisuus ja siitä vapautuminen sekä Sukupuolineutraali avioliitto ja lapset. Melko tuore kirjoitus Tarmokkaat oikeuden vaatijat käsittelee myös sitä, miten rakkauden nimissä on tuotu esille elämäntapoja, jotka ovat väärin Jumalan silmissä ja jotka pitemmän päälle vahingoittavat ihmistä itseään.

 

Sukupuolen tärkeys aikuiselle, entä lapset? Kuten totesin, te varmasti haluatte vilpittömästi auttaa syrjittyjä ihmisiä, kuten homoseksuaaleja. Uskon, että teillä on vilpittömät tarkoitukset.

   Kuitenkin on otettava huomioon, että myös he voivat toimia itsekkäästi kuten jokainen meistä. Hekin voivat puolustaa toimintaansa rakkauden nimessä, mutta toimia silti itsekkäästi.

   Mitä tällä tarkoitan? Mies- ja naisparit eivät voi saada keskenään lapsia, mutta se on mahdollista spermapankkien, kohdunvuokrauksen tai väliaikaisten heterosuhteiden kautta. Tästä on kuitenkin seurauksena suuri ongelma: lapsi erotetaan biologisesta isästään tai äidistään syntymästä saakka. Mielestäni näin toimivat parit (myös yksinäisten naisten hedelmöityshoidosta on seurauksena sama tilanne, jossa lapsi jää ilman isää) ovat itsekkäitä ja ajattelemattomia. He eivät ajattele asiaa lasten kannalta vaan ainoastaan itsensä kannalta.

  Ominaista onkin, että sukupuolineutraalissa parisuhteessa sukupuolta pidetään tärkeänä, mutta lapsille sitä ei pidetä tärkeänä. Ei pidetä tärkeänä, että lapsella on eri sukupuolta olevat vanhemmat. Anthony Esolen on kiinnittänyt huomiota tähän epäjohdonmukaisuuteen, jossa aikuisten tunteet ja mielihalut ovat tärkeämpiä kuin lasten:

 

Emme voi sanoa yhtä aikaa: ’Lapsen vanhempien sukupuolella ei ole merkitystä’, ja heti perään sanoa, että aikuisen vuodekumppanin sukupuolella on niin paljon merkitystä, että hän ei voi mitenkään mukauttaa elämäntapaansa luonnon mukaiseksi. Poika ei tarvitse isää, koska sukupuolella ei ole väliä. Mutta hänen äitinsä tarvitsee ’vaimon’, eikä hänen voida mitenkään odottaa ottavan itselleen miestä, koska tässä tapauksessa sukupuolella on enemmän merkitystä kuin millään muulla tässä maailmassa. (5)

 

Lesbokodissa kasvanut Robert Oscar Lopez on ottanut myös kantaa siihen, miten oleellista on, että lapsella on oma isä ja äiti kodissa. Tämä on ihanne, johon tulisi pyrkiä, eikä lapsia pitäisi erottaa syntymästä saakka toisesta vanhemmastaan:

 

Saamme usein kuulla, että samaa sukupuolta olevilla pareilla on rakastavat kodit ja että he rakastavat lapsia. Minua tämä ei vakuuta, koska rakkaus merkitsee sitä, että teet uhrauksia toisen ihmisen puolesta sen sijaan, että odotat toisten uhrautuvan sinun puolestasi. Jos olet homoseksuaali ja rakastat lasta, sinä joko uhraat homoutesi ja kasvatat lapsen kodissa, jossa hänellä on äiti ja isä, tai luovut vanhemmuuden unelmasta ja hyväksyt sen, että adoptiolapsille annetaan koti, jossa heillä on sekä äiti että isä. Jos lapsi on orpo, erityislapsi tai valtion laitokseen hylätty asukki, tarvitsee tällainen lapsi äidin ja isän enemmän kuin kukaan muu, sillä hän tarvitsee vakautta ja normaaliutta oman traumansa takia. Et voi pyytää lasta sinun takiasi uhraamaan jotakin niin yleismaailmallista kuin äidin ja isän. (6)

 

Hyvät Sexpon edustajat! Eivät nämä ole kivoja asioita, enkä halua olla kenenkään tuomari. Asioita tulisi kuitenkin ajatella myös lasten kannalta. Seksuaalinen käytös voi olla itsekästä, jos siinä ei oteta lainkaan huomioon lapsia. Uskon, että te haluatte varmasti ottaa huomioon myös lasten aseman.

 

Monisuhteisuus ja abortit. Teidän sivullanne viitataan lyhyesti myös monisuhteisuuteen. En viitsi tässä asiaa käsitellä sen syvemmin. Kuitenkin tässä kannattaisi asioita ajatella asioita jälleen lasten kannalta. Onko lasten etu, että toinen tai molemmat lapsen fyysisistä vanhemmista seikkailevat sukupuolisuhteissa muiden kanssa? On aika varmaa, etteivät lapset toivo tällaista. He haluavat oman isänsä ja äitinsä suhteen pysyvän kunnossa, ja siinä eivät auta varmastikaan seksisuhteet tämän suhteen ulkopuolella. Tällaiset avioliitot ja parisuhteet – ja sen seurauksena perheet - hajoavat paljon helpommin kuin normaalit, uskollisuuteen perustuvat parisuhteet.

    Entä abortti? Teidän sivullanne kannatetaan aborttioikeutta. Tässä näen kuitenkin jälleen kerran, että hylätään lasten ihmisoikeudet, eli lasten oikeus elää. Eli miten voidaan pitää ihmisoikeutena sitä, että vanhemmilla on oikeus tappaa lapsensa? Otan tähän muutaman lainauksen, jotka käsittelevät asiaa ja miten lapsia tapetaan abortin kautta. Pidän sitä ihmisoikeusrikkomuksena (olen kirjoittanut asiasta myös omalla kotisivullani kirjoituksen ”Abortti puheenaiheena):

 

Aborttia ei voi tehdä silmät ummessa. Täytyy varmistautua siitä, että kohdusta tulee kaikki pois ja laskea, että sieltä tulee tarpeeksi kättä ja jalkaa, rintakehää ja aivoa. Sitten kun potilas herää narkoosista ja kysyy, että olisiko se ollut tyttö vai poika, on minun kestokykyni raja saavutettu ja silloin minä tavallisesti kävelen pois. – Jos minä teen toimenpiteen, jossa aivan selvästi tapan elävän olennon, minusta on hömpötystä puhua orastavan elämän tuhoamisesta. Tappamista se on, ja tappamisena minä sen koen.” (7)

 

Sairaalassa minulla oli lääkärikollega, jonka kanssa keskustelimme abortista. Hän puolusti aborttia naisen oikeutena, minä taas vastustin sitä lapsen elämän loukkauksena. Kerran keskellä työpäivää tapasin hänet kalpeana nojailemassa seinään ja tiedustelin, onko hän sairas.  Hän kertoi olleensa juuri suorittamassa raskaudenkeskeytystä, kun imulaitteesta oli tipahtanut lattialle pieni jalka reidestä irronneena. Hän oli alkanut voida pahoin ja huokaili: ”Tämä on pyövelin hommaa.” (8)

 

Asiasta on käyty keskustelua myös lehtien palstoilla. Itsekin otin siihen osaa seuraavan kirjoituksen kautta, joka oli vastine erään demarinaisten edustajaan (käytän tässä kirjoituksessa vain nimitystä henkilö X). Hän vetosi naisten ihmisoikeuksiin, kuten niin usein tapahtuu asian yhteydessä, kuitenkin täysin sivuuttaen lasten ihmisoikeudet. Toivon, että tämä saisi teidät miettimään asiaa myös toiselta kannalta. En halua olla kenenkään tuomari, mutta mielestäni tässä asiassa kannattaisi pohtia, mikä on oikein ja väärin. Onko kohdussa, tai sen ulkopuolella olevan, lapsen tappaminen oikein (”Älä tapa”), mikäli vanhemmat eivät halua lasta?

 

Abortit ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa

Henkilö X demarinaisista toi esille (27.9) poliitikkojen toiminnan Timo Soinin tapauksessa. Kirjoituksessa vedottiin muun muassa naisten ihmisoikeuksiin ja ihmisarvoon.

   Olen samaa mieltä ihmisoikeuksien tärkeydestä, mutta kysymys on siitä, mitä tällä tarkoitetaan. Arvoliberaalit väittävät, että ihmisoikeus tarkoittaa tässä asiassa nimenomaan oikeutta tappaa lapsensa äidin kohtuun. Sen sijaan itse näen, että juuri tämän näkökannan edustajat ovat tasa-arvon vastustajia ja mitätöivät lasten ihmisoikeudet, eli lasten oikeuden elää.

   On turha väittää, että abortissa nainen päättää omasta kehostaan tai että otetaan pois jokin kudosmöykky. Siinä tuhotaan elävä lapsi. Useimmat abortit tehdään 8. viikon kohdalla (2 kuukautta), jolloin lapsilla on samat ruumiinjäsenet kuin meillä: kädet, jalat, silmät, suu. Siten kyseessä on varmasti ihminen.

   Ymmärrän toki, että odottamaton raskaus voi olla vaikea asia, enkä halua vähätellä kenenkään kokemuksia. Se ei kuitenkaan muuta tosiasiaa, että kyseessä on aito ihminen. Kannattaa katsoa ultraäänikuvia 2-3 kuukauden ikäisistä sikiöistä.

   Toiseksi teen kysymyksen poliitikoille. Onko teidän mielestänne juhlan aihe – kuten monet juhlivat Irlannin aborttilainsäädännön höllentymistä – jos tehdään samanlainen laki, joka oikeuttaa vanhemmat surmaamaan 2 viikon ikäiset tai sitä vanhemmat lapset?

   Sillä jos hyväksytään lasten surmaaminen kohdussa, miksi ei myös sen ulkopuolella? Ainut ero on lapsen asuinpaikka ja kokoero. Onneksi poliitikot eivät aina ole johdonmukaisia päättelyssään, eivätkä ole ottaneet tätä askelta. Ehkä senkin aika myöhemmin koittaa.

   Otan esille myös Intian tapauksen. Siellä nimenomaan tyttölapsia surmataan äidin kohtuun ja sen seurauksena Intiassa on n. 914 naista tuhatta miestä kohti. Tämä kerrottiin uutisissa joitakin vuosia sitten.

   Kysynkin, onko naisten oikeutta, kun tyttölapsia surmataan ja miehille ei riitä vaimoja? Kuka selittäisi tämän? Tai miksi naisten oikeuksia puolustavat eivät ota kantaa tällaiseen toimintaan?

   Lopuksi yhteiskunnan kehityksestä. Henkilö X puhui negatiiviseen sävyyn konservatismista, mutta onko nykyinen sukupolvi edellisiä parempi? Otetaan jälleen esille lapset. Tuoreessa uutisessa kerrottiin: ”Nuorten mieli horjuu… lähetteet nuorisopsykiatrian erikoissairaanhoitoon lisääntyneet rajusti”. Tämä osoittaa kehityksen huonon suunnan. Niinpä meidän ei kannattaisi pitää omaa sukupolveamme parempana kuin edellisiä sukupolvia, kun monet seikat viittaavat päinvastaiseen. (Etelä-Suomen sanomat 2.10.2018)

 

Jari Iivanainen

Lahti

 

Pedofilia. Teidän sivullanne mainitaan myös pedofiliasta ja viitataan mm. Tapio Puolimatkaan, joka mainitsi huolensa siitä, että nykyinen keskustelu seksuaalioikeuksista voi johtaa pedofilian hyväksymiseen.

   Onko Tapio Puolimatkan huolelle sitten aihetta? Tässä kannattaa katsoa esim. Hollannin suuntaan. Siellä esiintyi jo vuosia sitten ns. pedofiilipuolue, joten Euroopassa on jo tuotu tätä asiaa esille.

   (Kannattaa muistaa, että Hollannin Amsterdam on ollut myös lapsipornon tuottamisen pääkaupunki Euroopassa. Samoin Amsterdam on muussa pahuudessa edelläkävijä. YK on listannut Amsterdamin ihmiskaupan ykköskohteeksi, Hollannissa laillistettiin ensimmäisenä eutanasia, Amsterdam on Euroopan huumekeskus ja lisäksi Amsterdamia on pidetty homoseksuaalien pääkaupunkina)

  Niinpä uskon, että kun Suomessa on koko ajan seurattu Hollantia, varsinkin homoseksuaalisuuskysymyksessä ja eutanasian tuomisessa esille, näemme pian Suomessakin samanlaisia painotuksia, mitä on jo esiintynyt Hollannissa. Puolimatkan huoli ei siis välttämättä ole aiheeton.

    Vielä kannattaa huomata, että tunnetut homoseksuaaliset lehdet ja johtohenkilöt ulkomailla ovat tuoneet tätä asiaa eli pederastiaa ja pedofiliaa esille jo vuosikausia sitten, kuten seuraavat lainaukset osoittavat. Niinpä kun aletaan hyväksyä aiemmin vääränä pidettyjä seksuaalisuuden muotoja (kuten avoliitot, avioliiton ulkopuolinen seksi ja homoseksuaalisuus), voi se joskus myöhemmin johtaa pedofilian hyväksymiseen.

 

Viime vuosikymmenien aikana olemme havainneet kuinka yhden seksiin liittyvän rajan, tabun, yhteiskunnallinen murtuminen on raivannut tietä seuraavan vakavamman tabun hyväksymiselle. 1960-luvulta lähtien esiaviollinen ja avioliiton ulkopuolinen seksi on enenevässä määrin tullut julkisesti hyväksytyksi. 1990-luvulla vuorossa ovat olleet homoseksuaalisuus ja transseksuaalisuus. Enää jäljellä on pedofilia ja pederastia.

   Tätä ajatusta pidetään yleensä liioitteluna ja pelotteluna. Lisäksi homoliikkeet vastustavat homouden ja pedofilian sekoittamista toisiinsa. Asiaa ei voi kuitenkaan sivuuttaa kevyesti. Suurin osa tavallisista homoista ei edes tunne kansainvälisen homoliikkeen toimintaa tai keskustelua, jota käydään akateemisissa homolehdissä. (9)

 

Vaikka suurelle yleisölle ei levitetäkään sitä, mitä he puhuvat keskenään, se ei ole salaisuus ja se varmasti voidaan levittää suurelle yleisölle. Kieltävätkö esim. abortin puolustajat julkisesti vihamielisyytensä äitiyttä kohtaan? Julkaise Eileen L. McDonaghin kuvaus syntymättömästä lapsesta aggressiivisena tunkeutujana, joka on syyllinen raskauden aiheuttamiseen. Kieltävätkö homoseksuaaliaktivistit julkisesti homoseksuaalisuuden ja pedofilian välisen yhteyden? Julkaise Journal of Homosexuality -lehden kaksoisnumero aiheesta “Miespuolinen sukupolvien välinen rakkaus”, joka on täynnä artikkeleita, joissa ylistetään ”rakastavaa pedofiiliä”. Voidaan ehkä sanoa, että jokaisella yhteiskunnallisella liikkeellä on nolostuttavia liittolaisia. Aivan niin, mutta tässä tapauksessa on perustava epäsymmetria. Asialliset yhteiskunnalliset liikkeet torjuvat ystäviksi pyrkivät, jotka sanovat pahoja asioita. Moraalittomuutta ajavat liikkeet ottavat ne rinnalleen, koska ne eivät pidä niiden sanomia asioita pahoina. Tämä puhuu kovalla äänellä, jos meillä on vain korvat kuulla. (10)

 

Transsukupuolisuus. Teidän sivullanne viitataan myös transsukupuolisuuteen otsikolla ”Uusi kansainvälinen tautiluokitus: transsukupuolisuus ja sadomasokismi eivät ole enää mielenterveyden häiriöitä”.

   Mistä tässä sitten on kysymys? Itse olen vakuuttunut, että transsukupuolisuus eli tyytymättömyys omaan sukupuoleen on nimenomaan psykologinen asia. Se ei ole sinänsä merkillinen asia, koska jokainen meistä voi olla tyytymätön itseensä monilla muillakin alueilla. Se voi ilmetä mm. seuraavilla tavoilla:

 

• Syömishäiriöt kuten Anorexia nervosa ovat hyvä esimerkki. Anorexia nervosassa henkilö voi kokea olevansa lihava, vaikka olisi aivan laiha. Ihmisen ruumiinkuva on vääristynyt ja hän uskoo olevansa onnellisempi laihana.

 

 • Voimakas huumeiden ja alkoholinkäyttö juontaa usein juurensa voimakkaista alemmuudentunteista ja -ajatuksista. Ihminen käyttää aineita, jotta pääsisi eroon heikkoudestaan, alemmuudentunteistaan ja kielteisistä ajatuksistaan.

 

• Plastiikkakirurgia johtuu tyytymättömyydestä omaan ruumiiseen. Joskus sillä voidaan saada aikaan hyviä tuloksia, kun rumana pidetty esteettinen seikka poistuu. Niin ei kuitenkaan aina tapahdu, vaan ihminen saattaa jäädä sen mielikuvan valtaan, joka on hallinnut hänen elämäänsä.

 

 • Miehet saattavat olla tyytymättömiä ruumiiseensa ja pyrkivät lihasten kasvattamisella kohottamaan itsekunnioitustaan ja tyytyväisyyttään.

 

• Voimakas saavutuskeskeisyys voi olla seurausta huonosta itsetunnosta ja tyytymättömyydestä itseensä. Työnarkomania saattaa olla oire siitä, että yritetään ostaa hyväksyntää itseltä ja muilta.

 

• Itseviha ja itsensä halveksunta on voimakasta tyytymättömyyttä itseensä. Pahimmillaan se voi johtaa itsemurhaan tai itsensä vahingoittamiseen. Yleensä itseviha saa alkunsa muiden torjunnasta ja suhtautumisestamme siihen. Muiden torjunta ei itsessään aiheuta itsevihaa, vaan siihen liittyy oma negatiivinen ajattelumme. Toisaalta jos ajattelemme järkevästi, voimme olla onnellisia, vaikka maailman jokainen ihminen torjuisi meidät.

 

Pitäisi sen tähden ymmärtää, että transjutuissa on kysymys psykologisista tekijöistä, mutta ruumiissa itsessään ei ole mitään vikaa. Taustalla ovat samanlaiset psykologiset tekijät kuin syömishäiriöissä tai muissa tyytymättömyyden kokemuksissa ihmiseen itseensä. Ne saattavat usein saada alkunsa muiden haitallisista vaatimuksista tai huomautuksista. Niinpä monella transihmisellä on usein tausta, jossa lapsesta on toivottu toisen sukupuolen edustajaa, ja tämä on sitten vaikuttanut lapsen identiteettiin ja haluun olla toista sukupuolta.

   (Itse törmäsin juuri viime vuoden aikana tällaiseen tapaukseen. Eräs mies kertoi sukulaistytöstään, joka oli leikkauttanut rintansa pois. Koska tiesin, että transseksuaalisuuden taustalla on yleensä kysymys vanhempien tyytymättömyydestä lapsen sukupuoleen, kysyin välittömästi tältä mieheltä, oliko näin ollut hänen sukulaistyttönsä kohdalla. Hän myönsi heti, että tytön isä oli pettynyt tytön sukupuoleen)

  Seuraava esimerkki viittaa tähän:

 

Loren, tyylikäs, komea nelikymppinen mies, oli ollut avoimesti homoseksuaalinen nuoruudestaan asti. Tämä oli aiheuttanut pahoja ristiriitoja hänen ja hänen isänsä välille ja särön muihin sukulaissuhteisiin. Hän ei hyväksynyt itseään mutta puolusti kiivaasti käytöstään väittelyissä isänsä kanssa. Hän tajusi, että hänen homoseksuaalisuuteensa liittyi kaunaa ja kapinaa isää kohtaan, mutta hän ei ollut koskaan osannut käsitellä niitä. Tämä mies oli löytänyt Kristuksen ja tullut aidosti uskoon, mutta hän hävisi usein taistelussa jatkuvaa homoseksuaalista suuntautumista vastaan, kunnes Jumala toi esiin hänen perusmuistonsa. Tämä tapahtui, kun pyysimme Herraa löytämään sen muiston, joka paljastaisi ongelman syntymisen. Tämän rukouksen aikana hän eli uudelleen tilanteen, joka tapahtui kun hän oli juuri syntynyt.

   Kun tilanne valkeni, hän näki isänsä tulevan huoneeseen, jossa hän oli juuri syntynyt. Pettymys täytti äkkiä huoneen ja painoi raskaana hänen päällään. Isä katsoi häntä Lorenin sanojen mukaan inhoten ja sanoi: "Taas poika!" Sitten hän kääntyi ja kiiruhti huoneesta. Loren oli kolmas poika, ja tyttöä oli kovasti toivottu. Loren "näki" kaiken tämän ja koki sen uudelleen - ja ymmärsi sen tällä kertaa sekä tiedollisesti että emotionaalisesti. Tämä hylkääminen selitti sen, miksi Loren oli suvun hämmästykseksi yrittänyt myöhemmin ruveta perheen tytöksi. Hän halusi leikkiä nukeilla ja leikkiä tyttöjen eikä poikien kanssa. Hän yritti tiedostamattaan olla se tyttö, jota hänen isänsä oli toivonut. (11)

 

Sen tähden aiheellinen kysymys sukupuoli-identiteettinsä kanssa kamppailevalle ihmiselle onkin: ”Miksi odotat ja vaadit muiden hyväksyntää trans-identiteetillesi, mutta et hyväksy itseäsi sellaisena, miksi sinut on tehty” ”Miksi odotat muilta hyväksyntää, mutta torjut itsesi sellaisena, joksi olet syntynyt?”

   Mihin tämä asia sitten johtaa? Monet haluavat varmasti vilpittömästi auttaa transihmisiä ja sukupuoli-identiteettinsä kanssa kamppailevia ihmisiä, mutta näin he antavat tukensa valheelle, eivätkä ota huomioon psykologisia tekijöitä taustalla.

   Lisäksi ongelmallista on, että kun asiaa pidetään myönteisessä mielessä esillä tiedotusvälineissä, voivat lapset ja nuoret ajautua ratkaisuihin, joita he myöhemmin katuvat. He voivat, kun yrittävät muuttaa itseään, ajautua peruuttamattomiin leikkauksiin. Tästä on usein surullisia seurauksia. Musta orkidea-niminen blogisti on kertonut omista kokemuksistaan:

 

”Minulta on leikattu ruumiinosia irti. Minulla ei ole rintoja, sillä ne on leikattu irti, ja alavatsassani on arpia, jotka ovat olleet haavoja, joiden kautta muutakin kehooni luonnolliseen kuuluvaa on leikattu irti. Kasvonpiirteeni ovat muuttuneet. Naamassani kasvaa karvaa. Ääneni on täysin tunnistamattomaksi muuttunut… En voi siittää lasta ja olen steriili naisenakin… Nykyinen nimeni ei ole oikea nimeni. Identiteettini on keksitty identiteetti ja minulla on väärät paperit. En ole mies, vaan olen silvottu nainen… Olen elänyt vuosia valheessa ja uskotellut itselleni olevan jotakin, mitä en ole… Olen mennyt yli siitä rajasta, jonka jälkeen ei ole enää paluuta. En saa koskaan takaisin jotakin sellaista, joka on kerran leikattu irti. Sukupuolenvaihdoshoidot ovat peruuttamattomia. Kun ruumis kerran rikotaan, niin sitä ei enää koskaan saada ehjäksi. Minä olen aivan täysin korjauskelvoton. Mitään ei ole enää tehtävissä… Ei ole mahdollista syntyä väärään kehoon. Ihmisen keho on ollut olemassa jo kauan ennen kuin tietoisuus tai identiteetti ovat muotoutuneet. Keho ja mieli eivät ole toinen toisistaan irrallisia tai olemassa erillisinä tai yksittäisinä. Ne ovat aina yhtä. Ajatuskin siitä, että joku voisi olla sisäisesti vastakkaista sukupuolta, on aivan täysin naurettava. Transsukupuolisuus on identiteettihäiriö ja tämä häiriö on korvien välissä, ei kehossa. Sukupuoli on kehon fyysinen ominaisuus samaan tapaan kuin pituus, kengänkoko tai hiusten väri. Sukupuolta ei voi vaihtaa yhtään sen enempää kuin vaikka rotua tai pituutta voi vaihtaa… Transsukupuolisuus muistuttaa kaikin puolin hyvin läheisesti anoreksiaa. Kyseessä on ikään kuin samankaltaisen oireilun eri ilmenemismuoto” (Musta orkidea: ”Viimeisen muurin takana on totuus.”)

 

Entä intersukupuolisuus? Tosiasia siis on, että sukupuolia on vain kaksi, mies ja nainen. Ei ole mitään kolmatta sukupuolta. Sen sijaan monet kamppailevat sukupuoli-identiteettinsä ja sen hyväksymisen kanssa, mutta se on eri asia. Siinä ovat kyseessä samanlaiset psykologiset tekijät, joita esiintyy muillakin alueilla kuten syömishäiriöissä. Usein ne saavat alkunsa muiden vahingollisista puheista ja traumaattisista kokemuksista. Kuitenkin positiivinen asia on, että yli 80 % lapsista, jotka kamppailevat sukupuoli-identiteettinsä kanssa, kasvaa siitä ulos, kehittyen normaaliksi mieheksi ja naiseksi. Siksi lasten pitäisi antaa rauhassa kehittyä, eikä vaivata heidän mieltään tämänkaltaisilla asioilla. Siinä median edustajat ovat suuressa vastuussa.

   (On hyvä huomata, että myös nuorilla esiintyvä homoseksuaalinen tai biseksuaalinen suuntautuminen muuttuu 25 kertaa todennäköisemmin heteroseksuaaliseksi vuoden sisällä kuin päinvastaiseen suuntaan. Tämä havaittiin 16-22-vuotiaiden nuorten keskuudessa tehdyssä tutkimuksessa (Savin-Williams & Ream 2007: 385 ss.). Tutkimus myös osoitti, että noin 70 prosenttia 17-vuotiaista pojista, jotka ilmaisivat yksipuolisesti homoseksuaalista kiinnostusta, ilmaisi olevansa yksipuolisesti heteroseksuaalisia 22 vuoden iässä.)

   Ihmisen sukupuolta ja kromosomeja ei voi siis muuttaa, koska kyseessä on fyysinen ominaisuus. Ihminen pysyy pohjimmiltaan miehenä ja naisena, vaikka alkuperäinen keho voi turmeltua hoitojen seurauksena. Lisäksi on kyseenalaista vaihtaa henkilötunnuksia, jos ihmisen sisäiset toiveet eivät ole samat kuin syntymässä saatu sukupuoli. Tällaiset toimenpiteet aiheuttavat yhteiskunnalle turhaa ylimääräistä työtä. Samoin vessojen muuttaminen sukupuolineutraaleiksi on kyseenalaista. Miten voidaan varmistaa, kuka on tosissaan ja kuka on perverssi, joka käyttää tilannetta vain hyväkseen?

   Entä urheilukilpailut? Miesten ja naisten suorituskyky on erilainen, jonka tähden tarvitaan miesten ja naisten omia sarjoja. Monet eivät ole ottaneet tämänkaltaisia seikkoja huomioon.

   Entä sitten intersukupuolisuus? Tätä monet transaktivistit käyttävät hyväkseen, mutta se ei tarkoita jotakin kolmatta sukupuolta vaan sukupuolen kehityshäiriötä. Se voi tarkoittaa poikkeamaa sukupuolielimissä (normaalia suurempi klitoris tai huomattavan pieni penis), kohdun ja munasarjojen puuttumista tai että lisääntymiselimet ovat epämääräisiä niin, ettei voida sanoa, kumpaa sukupuolta henkilö edustaa. Tällaiset ihmiset eivät voi lisääntyä.

   Intersukupuolisuus on siis sukupuolen kehityshäiriö. Samanlaisia häiriöitä voi tapahtua niin, että joltakin puuttuu syntyessään kädet, jalat tai jokin ruumiinosa tai on vain yksi silmä. Näin voi käydä esim. niillä alueilla, joissa on ollut voimakkaita ydinlaskeutumia (Hiroshima, Tshernobyl). Nämä poikkeustapaukset eivät kuitenkaan todista, että kyseessä olisi joku muu kuin ihminen tai että olisi joku kolmas sukupuoli.

 

Seksitaudit ja seksuaaliterveys. Teidän sivullanne on maininta: ”Sexpo juhlii Maailman seksuaaliterveyspäivää!”.

   Tämäkin on varmasti hyvä asia, mutta miten seksuaaliterveyttä voidaan parantaa ja seksitauteja vähentää?

   Varmasti tärkein keino on oma käytöksemme. Jos noudatamme edellä mainittua Jeesuksen ja apostolien opetusta, että seksi on oikein vain miehen ja vaimon välillä avioliitossa, on tämä tehokkain tapa vähentää seksitauteja (1 Kor 7:2: mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä). Sen sijaan, jos harjoitetaan prostituutiota ja vapaita seksisuhteita lukuisten henkilöiden kanssa, levittää tämä seksi- ja muita tauteja.

   Esim. AIDS on ollut vakava ongelma Afrikassa, Intiassa ja muuallakin juuri sen takia, että on oltu holtittomia seksuaalisesti. Miljoonat ovat kuolleet AIDS:n seurauksiin. Tunnettu on myös USA:ssa puhjennut AIDS-epidemia 1980-luvulla mieshomoseksuaalien parissa, koska heillä on runsaasti seksisuhteita ja koska ne ovat usein sisältäneet peräaukkoyhdyntöjä. Nämä esimerkit osoittavat, miten väärä seksuaalinen käytös lisää seksitauteja.

   Väärällä seksuaalikäyttäytymisellä on myös taloudellisia vaikutuksia. Esim. yhden aids-potilaan lääkehoito maksaa noin 20 000 euroa vuodessa (Heikki Peltola, infektiotautien professori Hus Lasten ja nuorten sairaala, Helsingin sanomat mielipidepalsta). Lisäksi tulevat muut kustannukset, joten kyse ei ole aivan halvasta hoidosta.

   Erityisen vahingollista on tässä mielessä homoseksuaalinen seksi (miehet). Vaikka tuhannet ovat marssineet tämän asian puolesta, ja me ymmärrämme, että tulee kunnioittaa ihmisten valintoja, on tällä asialla vaikutusta myös taloudellisesti. Hyvin suuri prosentti sukupuolitaudeista on levinnyt homoseksuaalisten suhteiden kautta. Professori David Deming on kirjoittanut aiheesta:

 

Se tosiasia, että kaksi kolmasosaa syfilis- ja AIDS-tapauksista on yhden prosentin suuruisella väestönosuudella, kertoo selvästi, ettei homoseksuaalisuus ole vaaraton valinta... Ulkokultaisuus häiritsee minua. Monet innokkaista homoagendan kannattajista tuomitsevat pakollisten rokotusten vastustajat. He muistuttavat meitä, että rokotukset palvelevat yhteistä hyvää vähentämällä sairauksia. Mutta he eivät hyväksy sitä, että homoseksin harjoittamisen vähene-minen saavuttaa saman päämäärän... Meille kerrotaan jatkuvasti aseväkivallan, tupakanpolton ja lihavuuden kustannuk-sista. Mitkä ovat homoseksuaalisuuden kustannukset? Kuinka paljon maksaa hoitaa syfilistä, AIDSia ja koko joukkoa muita sairauksia? Minkä hinnan joudumme maksamaan siitä, että syfilis, joka oli lähes voitettu, on nyt päässyt uudestaan leviämään? (12)

 

Kristillinen koulu ja seksuaalikasvatus. Te olette ottaneet sivullanne kantaa myös Lahden kristilliseen kouluun ja sen seksuaaliopetukseen. Sivullanne on tässä yhteydessä maininta: ”Kokonaisvaltainen ja inklusiivinen seksuaalikasvatus on todistetusti toimiva keino parantaa seksuaalista hyvinvointia, vähentää seksitauteja ja ehkäistä nuorten abortteja.”

   Mutta juuri tässähän on kysymys kristillisestä seksuaalikasvatuksesta. Jos sitä opetetaan, kuten Lahden kristillisessä koulussa tapahtuu, vähentää se seksitauteja ja ehkäisee nuorten abortteja. Sen sijaan vastakkainen opetus, (Jota te tunnutte kannattavan) johtaa seksitautien ja aborttien lisääntymiseen. En ymmärrä, miten parhaiten voitaisiin vähentää näitä haitallisia asioita kuin juuri omalla käytöksellämme, joka pohjautuu Uuden testamentin opetukseen seksuaalisuudesta.

   Te mainitsette myös, että jos opettaa, kuten Jeesus ja apostolit seksuaaliasioista, että se on syrjintää seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Tästähän ei ole kuitenkaan kysymys, vaan oikeasta ja väärästä. Ei sen sanominen, että varastaminen on väärin, että murha on väärin, että avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet ovat väärin tai että homoseksuaalinen seksi on väärin, ole mitään syrjintää. Jokainen meistä voi syyllistyä vääriin tekoihin, ja jos niistä huomautetaan meille, ei se suinkaan ole syrjintää. Mielestäni monet ihmiset eivät lainkaan ymmärrä, mistä tässä asiassa on kysymys.

   Te mainitsette myös kiusaamisesta kouluissa, mutta kannattaisi kiinnittää huomiota tavallisiin kouluihin. Niissä kiusaamisongelmat ja syrjintä ovat moninkertaisesti pahemmat kuin kristillisissä kouluissa. Eivät kristilliset koulut ole toki täydellisiä, mutta niissä on selvästi vähemmän tämänkaltaisia ongelmia.

   Sitten toiseen asiaan. Sexpo ilmoittaa kannattavansa moniarvoista yhteiskuntaa, mutta onko tämä totta myös kristillisen opetuksen ja ihmisten suhteen? Te tunnutte hyväksyvän vain SETA:n ajaman mallin seksuaalisuudesta, mutta torjutte kokonaan perinteisen kristillisen opetuksen samasta asiasta. Ei tämä mielestäni edusta moniarvoista yhteiskuntaa vaan yksiarvoista yhteiskuntaa.

   Toisaalta näen nykyisessä kehityksessä vaarana uskon- ja sananvapauden kaventumisen. Menemme kohti yhteis-kuntaa, jossa ei kukaan enää olla uskalla olla eri mieltä esim. SETA:n kanssa, koska siitä saattaa olla seurauksena vaara menettää työnsä tai arvosteluryöppy (Aki Ruotsalan tapaus, Tapio Puolimatka… Joidenkin vuosien takaa on tunnettu myös biseksuaali Annin tapaus, josta nousi valtava kohu. Vastakkaisessa tapaukses-sa, mikäli joku kääntyy homoseksuaaliksi, pidetään sellaista ihmistä sankarina ja rohkeana. Tämä Annin esimerkki mielestäni osoittaa selvääkin selvemmin, miten ihmiset ovat pahoja, jos suuttuvat moisesta. Lisäksi se osoittaa, miten kauas he ovat erkaantuneet kristillisestä näke-myksestä, joka oli valtavirtaa vielä 1960-luvulla.).

   Kuitenkin YK:n ihmisoikeusjulistuk-sessa viitataan uskon- ja sananvapauteen seuraavalla tavalla. Tämä julistus laadittiin Toisen maailmansodan jälkeen, kun natsien epäeettiset toimet olivat paljastuneet. Toivon, että te Sexpon edus-tajina olette edistämässä uskon- ja sananvapautta myös meitä kohtaan, jotka ajattelemme perinteisen kristillisen näkemyksen mukaan, eikä vain SETAa kohtaan. Seuraavassa siis ote YK:n ihmisoikeusjulistuksesta:

 

18. artikla. Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.

  

Arvokkaat Sexpon edustajat! (Tiia Forsström, Tommi Paalanen, Tiina Vilponen, Vilho Ahola, Anni Karnaranta, Taru Höykinpuro, Jaana Kauppinen, Nina Nurminen, Kirsimaria Örö, Arja Nieminen, Karoliina Vuohtoniemi, Henriikka Sundell, Veera Uusoksa, Oona Turunen, Maria Vihlman, Anna Kolster, Patricia Thesleff , Veera Virta ja muut mahdolliset Sexpon edustajat)

   Olen kirjoittanut asioista, jotka ovat vastakkaisia teidän maailmankuvallenne ja näkemyksillenne. Ymmärrän, että teitä voivat ärsyttää jotkin seikat kirjoituksissani, enkä syytä teitä, koska olen itsekin ajatellut ennen aika samalla tavoin kuin te.

    Nämä asiat eivät kuitenkaan ole kristillisen uskon ydin, vaan sitä on suhde Jumalaan ja syntien anteeksisaaminen. Toivonkin, että te ennen kaikkea kääntyisitte Jumalan puoleen ja pyytäisitte Jeesusta Kristusta elämäänne. Sillä jos olemme iankaikkisuusolentoja, kannattaa asioita ajatella iankaikkisuuden kannalta. Eikö tässä ole järkeä?

   Seksuaalisuusasiat ovat parhaimmillaan hyviä ja hyödyllisiä, kuten monet maalliset asiat, mutta iankaikkinen elämä on toinen asia. Siksi kehotan teitä kääntymään Jumalan puoleen, lukemaan Raamattua ja ottamaan iankaikkinen elämä tosissaan. Voitte rukoilla esim. seuraavalla tavalla:

 

Herra, Jeesus, käännyn sinun puoleesi. Tunnustan, että olen tehnyt syntiä sinua vastaan ja etten ole elänyt sinun tahtosi mukaan. Tahdon kuitenkin kääntyä synneistäni ja seurata sinua koko sydämestäni. Ja uskon myös, että syntini ovat anteeksiannetut sinun sovitustyösi kautta ja että olen sinun kauttasi saanut iankaikkisen elämän. Kiitän siitä pelastuksesta, jonka olet minulle lahjoittanut. Amen.

 

 

VIITTAUKSET:

 

 

1. Matti Joensuu: Avoliitto, avioliitto ja perhe, s. 12-14

2. Ari Puonti: Suhteesta siunaukseen, s. 76,77

3. Ari Puonti: Homoseksuaalisuus – hämmennyksestä selkeyteen, s. 101

4. Bill Hybels: Kristityt seksihullussa kulttuurissa (Christians in a Sex Crazed Culture), s. 132

5. Anthony Esolen: Defending Marriage: Twelve Arguments for Sanity (2014), Charlotte, NC: Saint Benedict Press, s. 149

6. Robert Oscar Lopez, s. 114

7. Suomen kuvalehti, n:o 15, 10.4.1970

8. Päivi Räsänen: Kutsuttu elämään (?), s. 146

9. Ari Puonti: Homoseksuaalisuus – hämmennyksestä selkeyteen, s. 166

10.. J. Budziszewski: Tätä emme voi olla tietämättä (What We Can,t Not Know. A Guide), s. 278,279

11. Leanne Payne: Särkynyt minäkuva, s. 84, 85

12. David Deming: The Gay Agenda and the Real World, American Thinker, December 19, 2015.