Tiede harhassa: Ateistiset syntyteoriat ja miljoonat vuodet

Esipuhe

Kun on kyseessä tiedemaailma, voi sillä alueella tehdä tiedettä erilaisista maailmankuvista käsin. Kaksi vastakkaista maailmankuvaa länsimaailmassa ovat erityisesti naturalismi ja teismi. Ensimmäisessä näkemyksessä oletetaan, että maailmankaikkeuden ulkopuolella ei ole Jumalaa, mutta teismissä oletetaan Jumalan olemassaolo maailmankaikkeuden lisäksi. Näillä maailmankuvilla ei sinänsä ole merkitystä tavallisessa tieteen tekemisessä. Jos kyseessä ovat tarkat laboratoriokokeet tai matemaattiset laskelmat, päädytään niissä aina samaan lopputulokseen eikä ristiriitoja synny. Tiedemiehet ovat yksimielisiä kokeiden lopputuloksista huolimatta heidän erilaisista maailmankuvistaan.

    Sen sijaan, kun yritetään selittää sitä, miten maailmankaikkeus on saanut alkunsa, miten elämä on saanut alkunsa ja mikä on nykyisen kasvi- ja eläinkunnan alkuperä, tulevat esiin erilaiset selitykset. Teismissä oletetaan, että Jumala loi kaiken; sekä maailmankaikkeuden taivaankappaleineen että elämän moninaiset muodot. Sen sijaan ateistisen ja naturalistisen käsityksen mukaan maailmankaikkeus sai alkunsa alkuräjähdyksestä, jota seurasi galaksien, tähtien, aurinkokunnan, maapallon ja elämän syntyminen itsestään sekä eri elämänmuotojen kehittyminen yksinkertaisesta alkusolusta, ilman Jumalan osuutta asiaan. Ateisteille ja naturalisteille on usein ominaista myös se, että he pitävät omaa näkemystään ennakkoluulottomana, puolueettomana ja tieteellisenä. Vastaavasti he tyrmäävät vastakkaiset näkemykset uskonnollisina, järjettöminä ja tieteenvastaisina. Itsekin olin aiemmin samanlainen ateisti, joka piti edellisiä naturalistisia näkemyksiä maailmankaikkeuden alusta totuutena.

   Naturalistinen ja ateistinen ennakkoasenne (sama pätee tietysti myös teistiseen maailmankuvaan) vaikuttaa kaikkeen tieteen tekemiseen, kun yritetään tulkita menneisyyden tapahtumia. Niinpä ateisti tiedemies etsii parasta naturalistista selitystä sille, miten kaikki on saanut syntynsä. Hän etsii selitystä sille, miten maailmankaikkeus on syntynyt ilman Jumalaa, miten elämä syntyi ilman Jumalaa tai hän etsii ihmisen oletettuja alkeellisia esi-isiä, koska hän uskoo ihmisen kehittyneen alkeellisimmista eläimistä. Hän päättelee, että kun maailmankaikkeus ja elämä on olemassa, sille täytyy löytyä jokin naturalistinen selitys. Maailmankuvansa tähden hän ei koskaan etsi teististä selitystä, koska se on vastoin hänen maailmankuvaansa. Hän torjuu teistisen näkemyksen eli Jumalan luomistyön, vaikka se olisi ainoa oikea selitys maailmankaikkeuden ja elämän olemassaololle.

   Mutta, mutta. Onko ateistinen eli naturalistinen selitys maailmankaikkeuden ja elämän alulle oikea? Ovatko maailmankaikkeus ja elämä syntyneet itsestään? Itse ymmärrän, että tiede on tällä alueella mennyt pahasti harhaan ja sillä on vaikutusta myös yhteiskuntaan ja moraaliin. Sillä ongelmana naturalistissa selityksissä maailmankaikkeuden ja elämän alulle on, ettei niitä voida todistaa. Kukaan ei ole koskaan havainnut alkuräjähdystä, nykyisten taivaankappaleiden syntyä tai elämän syntyä itsestään. Kysymys on ainoastaan naturalismiin perustuvasta uskosta, että niin on tapahtunut, mutta tieteellisesti näitä asioita on mahdoton todistaa. Tietysti on totta, että erityistä luomistakaan ei voi todistaa jälkikäteen, mutta väitteeni on, että siihen on paljon järkevämpää uskoa kuin kaiken syntymiseen itsestään.

    Seuraavaksi otetaan esille joitakin alueita, joissa näen tieteen menneen pahasti harhaan, koska ateistitiedemiehet etsivät vain naturalistista selitystä, vaikka tosiasiat viittaisivat päinvastaiseen suuntaan.

   Tarkoitus on ottaa esille kysymyksiä, joihin ateistitiedemiesten pitäisi antaa tieteellinen eikä vain omaan mielikuvitukseen perustuva vastaus. He väittävät olevansa tieteellisiä, mutta ovatko he sitä?        

Miten perustelet alkuräjähdyksen ja taivaankappaleiden synnyn itsestään?

Tavallisin naturalistinen selitys maailmankaikkeuden alulle on, että se syntyi alkuräjähdyksen kautta tyhjästä eli tilasta, jossa ei ollut mitään. Sitä ennen ei ollut aikaa, avaruutta eikä energiaa. Tätä asiaa kuvaavat hyvin sellaiset kirjojen nimet kuin Tyhjästä syntynyt (Kari Enqvist, Jukka Maalampi) tai Universumi tyhjyydestä/A Universe from Nothing (Lawrence M. Krauss). Myös seuraavassa lainauksessa viitataan samaan:

Alussa ei ollut yhtään mitään. Tätä on erittäin vaikea ymmärtää… Ennen alkuräjähdystä ei ollut edes tyhjää avaruutta. Avaruus ja aika sekä energia ja aine luotiin tässä räjähdyksessä. Maailmankaikkeuden ”ulkopuolella” ei ollut mitään, minne räjähtää. Syntyessään ja alkaessaan valtavan laajenemisensa maailmankaikkeus sisälsi kaiken, myös koko tyhjän avaruuden. (Jim Brooks: Näin alkoi elämä / Origin of Life, s. 9-11)

Samoin Wikipediassa kuvataan alkuräjähdystä. Sen mukaan alussa oli kuuma ja tiheä tila, kunnes tapahtui alkuräjähdys ja maailmankaikkeus alkoi laajeta:

Teorian mukaan maailmankaikkeus syntyi äärimmäisen tiheästä ja kuumasta tilasta noin 13,8 miljardia vuotta sitten niin kutsutussa alkuräjähdyksessä ja on siitä lähtien jatkuvasti laajentunut.

Mutta pitääkö alkuräjähdys ja taivaankappaleiden synty itsestään paikkansa? Tässä asiassa kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin:

Olemattomalla ei voi olla mitään ominaisuuksia eikä siitä voi syntyä mitään.

Ensimmäinen ristiriitaisuus löytyy edellisistä lainauksista. Toisaalta sanotaan, että kaikki alkoi tyhjästä eli ei-mistään, ja toisaalta sanotaan, että alkutila oli äärimmäisen kuuma ja tiheä.

   Kuitenkin jos alussa ei ollut mitään, ei tällaisella tilalla voi olla mitään ominaisuuksia. Ainakaan se ei voi olla kuuma ja tiheä, koska sitä ei ole olemassa. Eikä olemattomuudella voi olla muitakaan ominaisuuksia yksinkertaisesti siksi, koska sitä ei ole olemassa.

    Toisaalta jos ajatellaan, että olematon muuttui itsestään tiheäksi ja kuumaksi olotilaksi tai että siitä syntyi nykyinen maailmankaikkeus, on sekin mahdottomuus. Se on matemaattisesti mahdotonta, koska tyhjästä on mahdoton ottaa mitään. Jos nollan jakaa millä tahansa luvulla, seurauksena on aina nolla. David Berlinski, on ottanut kantaa aiheeseen:

”Turha väittää, että ei mistään syntyy jotakin, kun kuka tahansa matemaatikko ymmärtää sen olevan pelkkää pötyä” (Ron Rosenbaum: ”Is the Big Bang Just a Big Hoax? David Berlinski Challenges Everyone.” New York Observer 7.7.1998)

Jos ei ollut energiaa, ei mikään voi räjähtää.

Aiemmassa lainauksessa todettiin, että alussa ei ollut mitään energiaa, kuten ei myöskään ainetta.

   Tässä on toinen ristiriita, koska termodynamiikan ensimmäinen pääsääntö sanoo: ”Energiaa ei voida luoda eikä hävittää, ainoastaan muuttaa muodosta toiseen.”

    Toisin sanoen, jos ei ollut energiaa heti alussa, mistä energia tuli, koska itsestään se ei voi syntyä? Toisaalta energian puute estää kaiken räjähdyksen. Räjähdystä ei olisi voinut koskaan tapahtua.

Jos alkutila oli kuuma ja tiheä, ei se voi räjähtää.

Aiemmassa lainauksessa viitattiin myös siihen, että kaikki syntyi äärimmäisen tiheästä ja kuumasta tilasta, tilasta, jossa kaikki universumin aine oli pakkautunut äärimmäiseen pieneen tilaan. Sitä on verrattu singulariteettiin, aivan kuten mustia aukkoja.

   Tässäkin on ristiriita. Sillä kun selitetään mustia aukkoja, on niiden sanottu olevan niin tiheitä, ettei mikään niistä pääse pakenemaan, ei valo, sähkömagneettinen säteily tai mikään. Eli luonnossa katsotaan olevan neljä perusvoimaa: painovoima, sähkömagneettinen voima sekä vahva ja heikko ydinvoima. Painovoimaa pidetään niistä heikoimpana, mutta jos massaa on tarpeeksi, eivät muut voimat voi sille mitään. Näin uskotaan olevan kyseessä mustissa aukoissa.

    Mitä tästä voi päätellä? Jos pidetään todellisina mustia aukkoja, joista mikään ei pääse pakenemaan suuren massan tähden, miten samanaikaisesti voidaan perustella räjähdys oletetusta alkutilasta, jonka olisi pitänyt olla vielä tiheämpi kuin mustien aukkojen? Ateistitiedemiehet ovat itsensä kanssa ristiriidassa.

Räjähdys ei synnytä järjestystä.

Entä itse räjähdys, jos se olisi voinut kaikesta huolimatta tapahtua? Syntyykö räjähdyksestä muuta kuin tuhoa? Tätä asiaa voi kokeilla. Jos laitetaan räjähdyspanos esim. kiinteän pallon sisälle, ei siitä synny mitään. Ainoastaan kappaleet pallosta leviävät joidenkin metrien säteelle, mutta muuta ei tapahdu.

   Kuitenkin koko maailmankaikkeus on järjestyneessä tilassa, jossa on kauniita galakseja, tähtiä, planeettoja, kuita sekä elämää. Tällaista monimutkaista ja toimivaa järjestelmää ei mikään räjähdys synnytä, vaan se saa aikaan vain tuhoa ja vahinkoa.

Kaikki pienestä tilasta?

Kuten todettiin, oletetaan alkuräjähdysteoriassa kaiken syntyneen äärettömän pienestä tilasta. Siitä olisi pitänyt tulla miljoonat galaksit, miljardit tähdet, mutta myös aurinko, planeetat, kalliot sekä eläviä olentoja kuten elefantteja, ajattelevia ihmisiä, viserteleviä lintuja, kauniita kukkasia, isoja puita, perhosia, kaloja ja meri niiden ympärille, hyvältä maistuvia banaaneja ja mansikoita jne. Kaikkien näiden olisi pitänyt ilmaantua nuppineulaa pienemmästä tilasta. Näin oletetaan tässä standarditeoriassa.

    Tätä asiaa voitaisiin verrata siihen, että jollakin on kädessään tulitikkurasia ja hän sitten väittää: ”Kun näet minulla tämän tulitikkurasian, voitko uskoa, että siitä tulee satoja miljoonia tähtiä, kuuma aurinko, eläviä olentoja kuten koiria, lintuja, elefantteja, puita, kaloja ja meri niiden ympärille, hyviä mansikoita sekä kauniita kukkia? Kyllä sinun kannattaa vain uskoa, että puhun totta, ja että tästä tulitikkurasiasta voivat tulla kaikki nämä hienot asiat!”

    Miten ajattelet, jos joku esittää sinulle edellisen väitteen? Pitäisitkö häntä vähän kummallisena? Kuitenkin alkuräjähdysteoria on samalla tavalla kummallinen. Siinä oletetaan, että kaikki alkoi vielä pienemmästä tilasta kuin tulitikkurasia. Mielestäni toimimme viisaasti, jos emme usko kaikkiin näihin ateistitiedemiesten esittämiin teorioihin, vaan pitäydymme Jumalan luomistyöhön, joka on selvästi paras selitys taivaankappaleiden sekä elämän olemassaololle.

   Monet astronomit ovat myös arvostelleet alkuräjähdysteoriaa. He näkevät sen olevan vastoin todellista tiedettä:

Uusin tieto eroaa teorian ennusteesta riittävästi tappaakseen big bang-kosmologian (Fred Hoyle, The Big Bang in Astronomy, 92 New Scientist 521, 522-23 / 1981)

Vanhana kosmologina näen nykyisen havaintoaineiston kumoavan teoriat maailmankaikkeuden synnystä, kuten myös useat teoriat aurinkokunnan synnystä. (H. Bondi, Letter, 87 New Scientist 611 / 1980)

Siitä, onko big bang-oletus oikea vai ei, on keskusteltu huomattavan vähän …suuri joukko sen kanssa ristiriidassa olevia havaintoja selitetään lukuisilla perusteettomilla oletuksilla tai yksinkertaisesti sivuutetaan. (nobelisti H. Alfven, Cosmic Plasma 125 / 1981)

Fyysikko Eric Lerner: ”alkuräjähdys on vain mielenkiintoinen taru, jota ylläpidetään tietyssä tarkoituksessa” (Eric Lerner: A Startling Refutation of the Dominant Theory of the Origin of the Universe, The Big Bang Never Happened, NY: Times Books, 1991).

Kaasu ei tiivisty taivaankappaleiksi.

Oletus on, että jossakin vaiheessa alkuräjähdyksen jälkeen syntyi vetyä ja heliumia, josta sitten tiivistyivät galaksit ja tähdet.

    Tässä rikotaan kuitenkin jälleen fysiikan lakeja. Kaasu ei vapaassa tilassa tiivisty koskaan vaan leviää vain syvemmälle avaruuteen jakautuen tasaisesti. Tämä on koulun oppikirjojen perusopetuksia. Tai jos kaasua yritetään tiivistää, sen lämpötila nousee ja lämpötilan nousu aiheuttaa taas kaasun laajentumista. Se estää taivaankappaleiden synnyn.

   Fred Hoyle, joka arvosteli alkuräjähdysteoriaa, eikä uskonut siihen, totesi myös: ”Laajeneva aine ei voi törmätä mihinkään ja riittävän laajenemisen jälkeen kaikki toiminta on ohi” (The Intelligent Universe: A New View of Creation and Evolution – 1983).

    Seuraavat kommentit osoittavat vielä, että tiedemiehillä ei ole vastauksia galaksien ja tähtien syntyyn. Vaikka jossain kansantajuisissa kirjoissa tai TV-ohjelmissa toistuvasti selitetään, että nämä taivaankappaleet syntyivät itsestään, ei asian puolesta ole todisteita. Tällaisiin ongelmiin törmätään, kun etsitään vain naturalistista selitystä taivaankappaleiden olemassaololle, mutta torjutaan Jumalan luomistyö, johon todisteet selvästi viittaavat:

En halua väittää, että todella ymmärtäisimme galaksien syntyprosessin. Galaksien syntyteoria on yksi astrofysiikan suurista ratkaisemattomista ongelmista ja ratkaisu näyttää tänä päivänä olevan kaukana. (Steven Weinberg: Kolme ensimmäistä minuuttia, s. 88)

Kirjat ovat täynnä järkeväntuntuisia satuja, mutta valitettava totuus on, että emme tiedä, miten galaksit syntyivät. (L. John, Cosmology Now 85, 92 / 1976)

Suuri ongelma kuitenkin on: "Kuinka kaikki sai alkunsa?" Kuinka kaasu, josta galaksit syntyivät, alun perin kerääntyi yhteen, jotta tähtien syntyprosessi ja suuri kosminen sykli saattoivat käynnistyä?... Meidän on siksi löydettävä fysikaalisia mekanismeja, jotka synnyttävät tihentymiä maailmankaikkeuden tasaiseen aineeseen. Tämä kuulostaa kovin helpolta, mutta johtaa itse asiassa hyvin syvällisiin ongelmiin. (Malcolm S. Longair: Räjähtävä maailmankaikkeus, s. 93)

On melko noloa, ettei kukaan ole selittänyt niiden (galaksien) syntyä... Useimmat tähtitieteilijät ja kosmologit myöntävät avoimesti, ettei galaksien muodostumisesta ole olemassa tyydyttävää teoriaa. Toisin sanoen eräs maailmankaikkeuden keskeinen piirre on vailla selitystä. (W.R. Corliss: A Catalog of Astronomical Anomalies, Stars, Galaxies, Cosmos, s. 184, Sourcebook Project, 1987)

Pelottavaa siinä on se, että ellei kukaan meistä tietäisi etukäteen tähtien olevan olemassa, etulinjan tutkimus tarjoaisi paljon vakuuttavia syitä, miksi tähtiä ei voisi koskaan syntyä. (Neil deGrasse Tyson, Death by Black Hole: And Other Cosmic Quandaries, p. 187, W.W. Norton & Company, 2007)

Abraham Loeb: "Totuus on, että emme ymmärrä tähtien muodostumista perustavanlaatuisella tasolla." (Lainattu Marcus Chownin artikkelista Let there be light, New Scientist 157(2120):26-30, 7 February 1998)

Entä aurinkokunnan eli auringon, planeettojen ja kuiden synty? Niiden on oletettu syntyneen yhdestä kaasupilvestä, mutta kysymys on arvauksesta. Tutkijat myöntävät, että auringolla, planeetoilla ja kuilla on alkuhetki – muuten niiden sisäiset energiat olisivat ehtyneet aikojen kuluessa – mutta he joutuvat turvautumaan mielikuvitukseen etsiessään syytä niiden syntyyn. Kun he kieltävät Jumalan luomistyön, on heidän pakko etsiä tilalle jokin naturalistinen selitys näiden taivaankappaleiden synnylle.

   Siinä he kuitenkin ovat heikoilla mm. siksi, että planeettojen, kuiden ja auringon koostumus on täysin toisistaan poikkeava. Miten ne ovat syntyneet samasta kaasupilvestä, jos ne ovat aivan erilaisia koostumukseltaan? Esim. toiset planeetat koostuvat keveistä alkuaineista, kun taas toisissa on raskaampia alkuaineita.

   Monet tutkijat ovat olleet tarpeeksi rehellisiä myöntääkseen, että nykyiset naturalistiset aurinkokunnan syntyteoriat ovat ongelmallisia. Seuraavassa on muutamia heidän kommenttejaan. Nämä kommentit osoittavat, miten on kyseenalaista selittää koko elottoman maailman synty itsestään ilman Jumalaa. Historian uudelleenkirjoitukselle ei ole hyviä perusteita tällä alueella. On järkevämpää uskoa Jumalan luomistyöhön.

Ensiksikin huomaamme, että auringostamme irronnut materia ei ole lainkaan sopivaa muodostamaan sellaisia planeettoja kuin tuntemamme ovat. Ainekoostumus olisi toivottoman väärä. Toinen seikka tässä kontrastissa on, että aurinko on normaali [taivaankappale] ja maapallo kummajainen. Tähtien välinen kaasu ja useimmat tähdistä koostuvat samoista aineista kuin aurinko, ei kuten maapallo. Täytyy ymmärtää, että kosmisesti puhuen – huone, jossa istut, on tehty vääristä tarvikkeista. Itse olet harvinaisuus, kosmisen kokoojan kooste. (Fred C. Hoyle, Harper’s Magazine, April 1951)

Nykyäänkin, vaikka astrofysiikka on edistynyt suunnattomasti, monet teoriat aurinkokunnan alkuperästä ovat epätyydyttäviä. Tiedemiehet ovat yhä erimielisiä yksityiskohdista. Yleisesti hyväksyttyä teoriaa ei ole näkyvissä. (Jim Brooks: Näin alkoi elämä, s. 57)

"Kaikki esitetyt olettamukset aurinkokunnan alkuperästä sisältävät vakavia puutteita. Tämänhetkinen johtopäätös onkin, että aurinkokuntaa ei voi olla olemassa." (Jeffreys, H., The Earth: Its Origin, History and Physical Constitution, 6th edition, Cambridge University Press, 1976, p. 387)

Miten perustelet elämän synnyn itsestään?

Edellä on käsitelty vain ei-orgaanista maailmaa ja sen syntyä. Todettiin, etteivät ateistitiedemiehet pysty perustelemaan omia teorioitaan maailmankaikkeuden ja taivaankappaleiden synnylle. Heidän teoriansa ovat vastoin fysikaalisia lakeja ja käytännön havaintoja.Edellä on käsitelty vain ei-orgaanista maailmaa ja sen syntyä. Todettiin, etteivät ateistitiedemiehet pysty perustelemaan omia teorioitaan maailmankaikkeuden ja taivaankappaleiden synnylle. Heidän teoriansa ovat vastoin fysikaalisia lakeja ja käytännön havaintoja.

   Tästä on hyvä siirtyä orgaaniseen maailmaan eli käsittelemään elollista maailmaa. Meille selitetään usein siitä sellainen väite, että elämä syntyi itsestään 3-4 miljardia vuotta sitten jossain lämpimässä lammikossa tai meressä.

   Tässä käsityksessä on jälleen kuitenkin eräs ongelma: kukaan ei ole koskaan todistanut elämän syntyä. Kukaan ei ole ollut sitä näkemässä, eli kyseessä on sama ongelma kuin edellisten naturalististen teorioiden suhteen. Ihmisillä saattaa olla mielikuva, että elämän synnyn ongelma on ratkaistu, mutta tälle mielikuvalle ei löydy konkreettista pohjaa: Kyseessä on toiveajattelu, eikä tieteeseen perustuva havainto.

   Ajatus elämän itsestään synnystä on ongelmallinen myös tieteellisessä mielessä. Käytännön havainto on, että elämää syntyy vain elämästä, eikä tähän sääntöön ole löydetty yhtäkään poikkeusta. Vain elävä solu voi muodostaa ne rakennusaineet, jotka sopivat uusien solujen syntyyn. Niinpä kun esitetään elämän syntyneen itsestään, väitetään todellista tiedettä ja käytännön havaintoja vastaan.

   Monet tiedemiehet ovat myöntäneet tämän ongelman suuruuden. Heillä ei ole ratkaisua elämän syntyyn. He myöntävät, että elämällä maapallolla on alku, mutta he ovat umpikujassa asian suhteen, koska eivät myönnä Jumalan luomistyötä. Seuraavassa muutamia kommentteja aiheesta:

Luulen, että meidän on mentävä pidemmälle ja myönnettävä, että ainoa hyväksyttävä selitys on luominen. Tiedän, että tämä ajatus on fyysikoiden pannaan julistama, ja itse asiassa minunkin, mutta meidän ei tule torjua sitä vain siksi, ettemme pidä siitä, jos kokeelliset todisteet tukevat sitä. (H. Lipson, ” A Physicist Looks at Evolution”, Physics Bulletin, 31, 1980)

Tiedemiehillä ei ole ainuttakaan todistetta sitä vastaan, että elämä olisi syntynyt luomisen tuloksena. (Robert Jastrow: The Enchanted Loom, Mind in the Universe, 1981)

Yli 30 vuoden kokeilut kemiallisen ja molekyylievoluution kentällä ovat pikemminkin tuoneet esiin elämän alkuun liittyvän ongelman suunnattomuuden kuin sen ratkaisun. Nykyään keskustellaan periaatteessa vain asiaan liittyvistä teorioista ja kokeista ja niiden ajautumisesta umpikujaan tai tunnustetaan tietämättömyys (Klaus Dose, Interdisciplinary Science Review 13, 1988)

Yrittäessämme koota yhteen sen, mitä tiedämme elämän syvähistoriasta maaplaneetalla, elämän alkuperästä ja sen muodostumisen vaiheista, jotka johtivat ympärillämme näkyvään biologiaan, joudumme myöntämään, että se on hämärän peitossa. Emme tiedä, kuinka elämä alkoi tällä planeetalla. Emme tiedä tarkalleen, milloin se alkoi, emmekä tiedä missä olosuhteissa. (Harvardin yliopiston biologian professori Andy Knoll) (1)

Seuraavakin lainaus liittyy aiheeseen. Siinä haastateltiin Stanley Milleriä hänen elämänsä loppupuolella. Hän on tullut tunnetuksi elämän syntyyn liittyvistä kokeistaan, joita on toistuvasti esitelty koulu- ja tiedekirjojen sivuilla, mutta näillä kokeilla ei ole mitään tekemistä elämän synnyn kanssa. J. Morgan on kertonut haastattelusta, jossa Miller piti kaikkia ehdotuksia elämän synnystä itsestään hölynpölynä tai paperikemiana. Tähän paperikemian joukkoon kuuluivat myös Millerin itsensä vuosikymmeniä aiemmin tekemät kokeet, joiden kuvat ovat koristaneet koulujen oppikirjoja:

Hän suhtautui välinpitämättömästi kaikkiin ehdotuksiin elämän alkuperästä ja piti niitä “hölynpölynä” tai “paperikemiana”. Hän suhtautui eräisiin hypoteeseihin niin halveksuen, että kun kysyin hänen mielipidettään niistä, hän vain puristeli päätään, huokaisi syvään ja hihitti – aivan kuin yrittääkseen torjua ihmiskunnan mielettömyyttä - - Hän myönsi, että tieteentekijät eivät ehkä koskaan tule tarkasti tietämään, milloin ja miten elämä sai alkunsa. “Me yritämme keskustella historiallisesta tapahtumasta, joka poikkeaa hyvin paljon tavanomaisesta tieteestä”, hän huomautti. (2)

Miten selität kambrikauden räjähdyksen?

Vaikka kukaan ateistitiedemies ei tiedä elämän synnystä mitään, uskovat he kaikesta huolimatta sen alkaneen n. 4 miljardia vuotta sitten. Sen oletetaan alkaneen ”yksinkertaisesta alkusolusta”, jota kuitenkin on vaikea todistaa oikeaksi, koska kaikki nykyisetkin solut ovat erittäin monimutkaisia ja sisältävät informaatiota valtavat määrät.

   Joka tapauksessa, jos pitäydytään evoluutioteoriaan ja miljoonin vuosiin, niin tulee eteen muita vakavia ongelmia, joita on vaikea ohittaa.

    Yksi suurimmista ongelmista on ns. kambriräjähdys. Se tarkoittaa, että kaikki eläinten rakennetyypit eli pääjaksot, mukaan lukien selkärankaiset, ilmestyivät kambrikauden kerrostumiin vain ”10 miljoonan vuoden aikana” (540-530 miljoonaa vuotta evoluutioasteikon mukaan) täysin valmiina ja ilman niitä edeltäviä esimuotoja. Esim. trilobiitti monimutkaisine silmineen ja muut elämänmuodot on löydetty täydellisinä. Stephen Jay Gould selittää tätä merkillistä tapahtumaa. Hän toteaa, että muutaman miljoonan vuoden sisällä ilmestyivät kaikki eläinkunnan pääryhmät:

Paleontologit ovat tienneet jo kauan, ja hämmästelleet, että kaikki tärkeimmät eläinkunnan pääjaksot ilmestyivät nopeasti lyhyen ajanjakson aikana kambrikaudella… kaikki elämä, myös eläinten esi-isien, pysyi yksisoluisena viisi kuudesosaa nykyisestä historiasta, kunnes noin 550 miljoonaa vuotta sitten evoluutioräjähdys sai aikaan kaikki eläinkunnan pääryhmät vain muutaman miljoonan vuoden sisällä… (3)

Mikä tekee kambrikauden räjähdyksestä ongelmallisen? Tähän liittyy kolme tärkeää syytä:

1. Ensimmäinen ongelma on, että kambrikauden kerrostumien alapuolelta ei löydy niitä edeltäviä yksinkertaisempia esimuotoja. Trilobiititkin monimutkaisine silmineen, kuten muut eliöt tulevat yhtäkkiä esiin valmiina, monimutkaisina, täysin kehittyneenä ja ilman mitään esivanhempia alemmissa kerrostumissa. Tämä on kummallista, koska elämän uskotaan syntyneen yksinkertaisen solun muodossa 3,5 miljardia vuotta ennen kambrikautta. Miksi 3,5 miljardin vuoden ajalta ei löydy ainuttakaan edeltävää välimuotoa? Kyseessä on ilmeinen ristiriita, mikä kumoaa evoluutioteorian. Havainnot tukevat selvästi luomismallia, jossa lajit olivat valmiita, monimutkaisia ja erillisiä alusta alkaen. Useat paleontologit ovat myöntäneet, että kambrikauden räjähdys sopii huonosti yhteen evoluutiomallin kanssa:

Jos yksinkertaisesta monimutkaiseen etenevä evoluutio pitää paikkansa, niin näiden kambrikaudella eläneiden, täysin kehittyneiden eliöiden esi-isien pitäisi löytyä; mutta niitä ei ole löydetty, ja tiedemiehet myöntävät, ettei niiden löytymiseen ole suuriakaan mahdollisuuksia. Pelkästään tosiasioiden perusteella, sen perusteella mitä maasta todella on löydetty, teoria, jonka mukaan elollisten pääryhmät saivat alkunsa äkillisessä luomistapahtumassa, on todennäköisin. (Harold G. Coffin, "Evolution or Creation?" Liberty, syys-lokakuu 1975, s. 12)

Biologit tekevät toisinaan tyhjäksi tai sivuuttavat kambrikaudelle ominaisen eläinelämän äkillisen ilmestymisen ja sen merkittävän koostumuksen. Viimeaikainen paleontologinen tutkimus on kuitenkin johtanut siihen, että tätä eliöiden äkillisen lisääntymisen ongelmaa on jokaisen yhä vaikeampi kiertää… (Scientific American , elokuu 1964, s. 34-36)

Tosiasiaksi jää, kuten jokainen paleontologi tietää, että useimmat lajit, suvut ja heimot ja lähes kaikki uudet heimotasoa laajemmat ryhmät ilmestyvät fossiilistoon äkkiä eivätkä tunnetut, asteittaiset, toisiaan täysin aukottomasti seuraavat siirtymämuotosarjat viitoita niiden tietä ylöspäin. (George Gaylord Simpson: The Major Features of Evolution,

2. Toinen samanlainen ongelma kuin edellinen on, että kambrikauden jälkeen eli 500 miljoonan vuoden aikana (evoluutioasteikon mukaan) ei myöskään ole ilmestynyt uusia eläinten pääjaksoja. Darwinin teorian mukaan kaikki alkoi yhdestä solusta ja uusia eläinten pääjaksoja pitäisi ilmestyä koko ajan enemmän, mutta suunta on päinvastainen. Nyt lajeja on vähemmän kuin ennen; niitä kuolee koko ajan sukupuuttoon, eikä niitä voida palauttaa. Jos evoluutiomalli pitäisi paikkansa, pitäisi kehityksen kulkea päinvastaiseen suuntaan, mutta niin ei tapahdu. Kehityksen puu on ylösalaisin ja vastoin sitä, mitä pitäisi odottaa Darwinin teorian mukaan. Faktat sopivat paremmin yhteen luomismallin kanssa, jossa alussa oli monimutkaisuus ja lajirunsaus.

   Seuraavat lainaukset osoittavat vielä tämän ongelman, eli miten 500 miljoonan vuoden (evoluutioasteikon mukaan) aikana kambrin räjähdyksen jälkeen ei ole ilmestynyt uusia eläinten pääjaksoja, kuten niitä ei ilmestynyt myöskään kambrikautta edeltävän ajanjakson (3,5 miljardia vuotta) aikana.

Stephen J. Gould: Paleontologit ovat tienneet jo kauan, ja hämmästelleet, että kaikki tärkeimmät eläinkunnan pääjaksot ilmestyivät nopeasti lyhyen ajanjakson aikana kambrikaudella… kaikki elämä, myös eläinten esi-isien, pysyi yksisoluisena viisi kuudesosaa nykyisestä historiasta, kunnes noin 550 miljoonaa vuotta sitten evoluutioräjähdys sai aikaan kaikki eläinkunnan pääryhmät vain muutaman miljoonan vuoden sisällä…

   Kambrikauden räjähdys on avaintapahtuma monisoluisten eläinten elämän historiassa. Mitä enemmän tutkimme jaksoa, sitä enemmän meihin tekevät vaikutuksen todisteet sen ainutlaatuisuudesta ja määräävästä vaikutuksesta myöhemmän elämän historian kulkuun. Tuolloin syntyneet anatomiset perusrakenteet ovat hallinneet elämää siitä lähtien ilman merkittäviä lisäyksiä. (4)

Kambrikaudella havaitut eroavaisuudet nostavat esille kaksi ratkaisematonta kysymystä. Ensiksikin, mitkä evoluutioprosessit saivat aikaan erot eliökunnan pääryhmien morfologian (muodon) välille? Toiseksi, miksi perusrakenteiden väliset morfologiset rajat ovat säilyneet suhteellisen vakioina kuluneen 500 miljoonan vuoden ajan? (Erwin D. Valentine J (2013) The Cambriad Explosion: The Construction of Animal Bioversity, Roberts and Company Publishers, 416 s.)

Mitä evolutiivisia muutoksia tämän jälkeen tapahtuikin, oli kaikessa moninaisuudessa periaatteessa kysymys vain kambrikauden räjähdyksessä vakiintuneiden perusrakenteiden muuntelusta. (A Seilacher, Vendobionta  als Alternative zu Vielzellern. Mitt Hamb. zool. Mus. Inst. 89, Erg.bd.1, 9-20 / 1992, s. 19)

3. Kolmas ongelma, jos pitäydytään evoluutioasteikossa ja sen aikataulussa, on se, että ns. kambriräjähdyksen uskotaan tapahtuneen vain ”10 miljoonan vuoden sisällä”. No mitä ihmeellistä tässä on? Se on kuitenkin varsinainen pulma evoluutioteorian kannalta, koska 10 miljoonaa vuotta on evoluutioasteikossa älyttömän pieni aika, eli vain n. 1 / 400 kaikesta siitä ajasta, jonka elämän uskotaan esiintyneen maan päällä (n. 4 miljardia vuotta). Joten pulma on siinä, että kaikki eläinten rakennetyypit ja pääjaksot ilmestyivät näin lyhyen ajanjakson sisällä, mutta ennen sitä ei ole näiden eläinten esimuotoja eikä sen jälkeen ole ilmestynyt uusia muotoja. Tämä ei sovi evoluutiomalliin. Se on täysin päinvastaista, mitä voisi odottaa.

    Miten tätä asiaa voidaan sitten selittää luomisen näkökulmasta? Itse ymmärrän niin, että kambrikauden räjähdys viittaa luomiseen eli miten kaikki luotiin heti valmiiksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että muut eliöt, kuten maaeläimet ja linnut, luotiin vasta paljon myöhemmin. Ei niin, vaan kaikki eläimet ja kasvit luotiin samanaikaisesti ja ne ovat myös eläneet samanaikaisesti maan päällä, mutta vain eri ekologisissa lokeroissa (meri-, suo-, maa-, ylänkövyöhykkeet…). Nykyäänkään ihminen ja maanisäkkäät eivät elä samoissa paikoissa kuin merieläimet. Muuten ne hukkuisivat heti. Vastaavasti merieläimet, joita ns. kambrikauden edustajien väitetään olleen, eivät voisi elää maan päällä kuten maanisäkkäät ja ihminen elävät. Ne kuolisivat hyvin pian.

Miten todistat miljoonat vuodet todeksi?

Tärkein evoluutioteorian taustatekijä on oletus miljoonista vuosista. Ne eivät todista evoluutioteoriaa todeksi, mutta evolutionistit pitävät miljoonia vuosia parhaana todisteena evoluutioteorian luotettavuudesta. He ajattelevat, että kun vain varataan riittävästi aikaa, kaikki on mahdollista: elämän synty ja kaikkien nykyisten lajien periytyminen ensimmäisestä alkusolusta. Eli sadussa, kun tyttö suutelee sammakkoa, siitä tule prinssi. Kuitenkin jos varataan tarpeeksi aikaa eli 300 miljoonaa vuotta, muuttuu sama asia tieteeksi, koska siinä ajassa tiedemiehet uskovat sammakon muuttuneen ihmiseksi. Näin evolutionistit antavat ajalle ikään kuin yliluonnollisia ominaisuuksia.

   Vaan miten asia on? Katsomme kahta aiheeseen liittyvää aluetta: kivistä tehtävät mittaukset sekä kerrostumien syntynopeus. Nämä ovat tärkeitä asioita selvittää tällä alueella.

1. Kivistä tehtävät mittaukset.

Yhtenä parhaana todisteena miljoonista vuosista evolutionistit pitävät radioaktiivisista kivistä tehtäviä mittauksia. Kivien perusteella on päätelty maapallon olevan miljardeja vuosia vanha.

   Todistavatko kivet maapallon miljardeja vuosia vanhaksi? Eivät todista. Näissä kivissä ei ole mitään lappuja niiden iästä; ainoastaan niiden pitoisuuksia voidaan mitata ja niistä on tehty johtopäätöksiä pitkistä ajanjaksoista. Kivien radioaktiivisuusmittauksissa on kuitenkin lukuisia pulmia, joista otetaan esille muutamia. Kivien pitoisuudet voidaan kyllä mitata tarkasti, mutta on kyseenalaista liittää niitä kivien ikään.

Pitoisuudet kivien eri osissa.

Eräs tärkeä huomio on, että radioaktiivisten kivien eri osista voidaan saada erilaisia tuloksia, eli erilaisia pitoisuuksia, joka tarkoittaa myös erimittaisia ikiä. Esim. tunnetusta Allende-meteoriitista on saatu useita erilaisia tuloksia ikien vaihdellessa 4480 miljoonasta 10400 miljoonaan vuoteen. Hyvin pienellä alueella samassa kappaleessa voi siis olla erilaisia pitoisuuksia. Esimerkki myös osoittaa, miten epävarmalla pohjalla radioaktiivisuusmittaukset ovat. Miten saman kiven toinen osa voi olla toista osaa miljardeja vuosia vanhempi? Jokainen ymmärtää, ettei tällaiseen päätelmään voi luottaa. On epävarmaa liittää kivien pitoisuudet niiden ikään.

Tuoreiden kivien vanhat iät.

Kun ovat kyseessä radioaktiivisuuteen perustuvat menetelmät, voidaan niitä testata käytännössä. Näin todella on, jos tutkijat tietävät kiven todellisen kiteytymishetken. Jos heillä on tiedossa kiven todellinen kiteytymishetki, pitäisi radioaktiivisuusmittausten tukea tätä tietoa.

   Miten radioaktiivisuusmittaukset ovat selviytyneet tästä testistä? Eivät kovin hyvin. Sillä on useita esimerkkejä, miten tuoreista kivistä on mitattu miljoonien, jopa miljardien vuosien ikiä. Tämä osoittaa, ettei kivien pitoisuuksilla tarvitse olla mitään yhteyttä niiden todelliseen ikään. Niissä on ollut alusta alkaen äitialkuaineiden lisäksi tytäralkuaineita, mikä tekee mittaukset epäluotettaviksi. Seuraavassa muutamia esimerkkejä:

• Eräs esimerkki ovat mittaukset, joita tehtiin St. Helensin tulivuoren purkauksen jälkeen - tämä Washingtonin osavaltiossa USA:ssa ollut tulivuori purkautui vuonna 1980. Tästä purkauksesta syntynyt kivi vietiin iän määrittämiseksi viralliseen laboratorioon. Mikä oli kiven ikä? Se oli 2,8 miljoonaa vuotta! Tämä osoittaa, miten iänmääritys oli pahasti pielessä. Näytteessä oli valmiiksi tytäralkuaineita, joten sama on mahdollista muidenkin kivien kohdalla. Pitoisuudet eivät välttämättä lainkaan osoita kivien todellista ikää.

• Toinen esimerkki on tuliperäisistä kivistä (Ngauruhoe-vuori Uudessa Seelannissa), joiden tiedettiin varmasti kiteytyneen laavasta vain 25-50 vuotta sitten tulivuorenpurkauksen seurauksena. Sen takana olivat siis silminnäkijöiden havainnot.

     Näytteet näistä kivistä lähetettiin iänmääritystä varten laboratorioon, joka on yksi arvostetuimmista kaupallisista ajoituslaboratorioista (Geochron Laboratories, Cambridge, Massachusetts). Mitkä olivat tulokset? Kalium-argon-menetelmässä näytteiden ikä vaihteli 270 000 – 3,5 miljoonan vuoden välillä, vaikka kivien tiedettiin kiteytyneen laavasta vain 25-50 vuotta sitten. Lyijy-lyijy-isokroni antoi iäksi 3,9 miljardia vuotta, rubidium-strontium-isokroni 133 miljoonaa vuotta ja samarium-neodyymi-isokroni 197 miljoonaa vuotta. Esimerkki osoittaa radioaktiivisten menetelmien epäluotettavuuden ja miten kivissä saattaa olla tytäralkuaineita alusta alkaen.

• Kun ovat kyseessä ihmiseen liittyvät löydöt, perustuvat useat niistä kalium-argon-menetelmään. Se tarkoittaa, että välittömästi fossiilin läheisyydestä olevasta kivestä on tehty kalium-argon-iänmääritys ja siitä on määritelty myös ihmisfossiilin ikä.

   Seuraava esimerkki kuitenkin osoittaa, miten epäluotettavalla pohjalla tämä menetelmä on. Ensimmäinen kivinäyte antoi tulokseksi peräti 220 miljoonaa vuotta. Niinpä kun useat vanhana pidetyt ihmisfossiilit on määritelty tällä menetelmällä, on nämä iät syytä kyseenalaistaa. Myös aiempi esimerkki osoitti, miten tuoreiden kivien iänmääritys voi mennä pieleen miljoonilla vuosilla, kun käytetään tätä menetelmää.

Kalium-argon menetelmää voidaan teoriassa käyttää nuorempien kivien iänmääritykseen, mutta sitäkään ei voi käyttää itse fossiilin iän määritykseen. Richard Leakeyn löytämä muinainen ”1470-mies” määriteltiin tällä menetelmällä 2,6 miljoonan vuoden ikäiseksi. Iän määrittänyt professori E.T. Hall kertoi, että ensimmäisen kivinäytteen analyysi tuotti tulokseksi mahdottoman 220 miljoonan vuoden iän. Tämä tulos hylättiin siksi, että se ei sopinut kehitysopilliseen viitekehykseen ja näin oli analysoitava vielä toinenkin näyte, joka antoi hovikelpoisen 2,6 miljoonan vuoden iän. Myöhemmin samasta löydöstä tehtyjen iänmääritysten aikaväli on vaihdellut 290 000… 19 500 000 vuoden välillä. Kalium-argon menetelmä ei siis vaikuta erityisen luotettavalta niin kuin ei myöskään evoluutiotutkijoiden tapa tulkita tuloksia. (5)

Kun menetelmät ovat ristiriidassa toistensa kanssa.

Kuten todettiin, voidaan kivistä tehtäviä mittauksia testata. Yksi lähtökohta siihen on tuoreista kivistä tehtävät mittaukset, eli mittaukset, joissa tiedetään kivien todellinen kiteytymishetki. Edelliset esimerkit kuitenkin osoittivat, että nämä menetelmät eivät selviä tästä testistä kovin hyvin. Tuoreet tai melko tuoreet kivet ovat antaneet miljoonien, jopa miljardien vuosien ikiä, joten menetelmät ovat pahasti erehtyneet.

   Toinen lähtökohta testata kivistä tehtäviä mittauksia, on verrata niitä toisiin menetelmiin, varsinkin radiohiilimenetelmään. Tästä löytyy mielenkiintoisia esimerkkejä, joista seuraava on erinomainen. Siinä kerrotaan puusta, joka on määritelty radiohiilimenetelmällä vain tuhansia vuosia vanhaksi, mutta sen ympärillä oleva kivi on määritelty jopa 250 miljoonaa vuotta vanhaksi. Kuitenkin puu on kiven sisällä, joten sen on pitänyt olla olemassa ennen kiven kiteytymistä. Puun täytyy olla vanhempi kuin sen ympärille kiteytynyt kivi. Miten tämä voi olla mahdollista? Ainoa mahdollisuus on se, että radioaktiivisuusmenetelmät, varsinkin kivistä tehtävät mittaukset, ovat erehtyneet suuresti. Muuta mahdollisuutta ei ole:

Olemme julkaisseet yksityiskohtaisia raportteja, joissa puu, joka löytyi “250 miljoonan vuoden ikäisestä” hiekkakivestä tai “kymmenien miljoonien vuosien ikäisestä” vulkaanisesta kivestä, sai radiohiili-iänmäärityksessä iäkseen vain tuhansia vuosia. Kun ... geologit ottavat näytteitä vulkaanisesta kivestä, jonka tiedetään purkautuneen tulivuoresta historiallisina aikoina ja lähettävät niitä arvossa pidettyihin radiometrisen iänmäärityksen laboratorioihin, “iänmääritys” antaa lähes poikkeuksetta tulokseksi miljoonia vuosia. Tämä viittaa vahvasti siihen, että iänmäärityksen taustalla olevat oletukset ovat virheellisiä. (6)

Toinen esimerkki jatkaa samasta aiheesta. Siinä kerrotaan puusta, joka oli hautautunut laavavirtaan. Puu ja sen ympärillä ollut basaltti saivat aivan erilaiset iät:

Australiasta eräs tertiäärikauden basaltista löydetty puu oli selvästi hautautuneena basaltin muodostamaan laavavirtaan, koska se oli hiiltynyt tulikuuman laavan kosketuksesta. Puu "ajoitettiin" radiohiilianalyysilla noin 45 000 vuotta vanhaksi, mutta basaltti "ajoitettiin" kalium-argon-menetelmällä 45 miljoonan vuoden ikäiseksi. (7)

2. Kerrostumien syntynopeus – hitaasti vai nopeasti?

Eräs taustaoletus miljoonien vuosien takana on, että maan päällä olevat kerrostumat ovat kasautuneet toistensa päälle miljoonia vuosia kestävissä prosesseissa. Tämän ajatuksen toi esille Charles Lyell 1800-luvulla. Esim. Darwin nojautui Lyellin esittämään ajatusmalliin. Niinpä hän kirjoitti kirjassaan Lajien synty, miten Lyellin ajatukset vaikuttivat häneen (s. 422): ”Ken ei myönnä kuluneiden aikakausien ääretöntä pituutta luettuaan sir Charles Lyellin suurenmoisen teoksen ’Principles of Geology’ – jonka tulevaisuuden historioitsijat varmasti tunnustavat aikaansaaneen vallankumouksen luonnontieteiden alalla – hänen olisi paras heti laskea syrjään tämä teokseni”.

   Mutta ovatko kerrostumat muodostuneet hitaasti? Kun Charles Lyell esitti ajatuksen, että kerrostumat ovat hitaiden prosessien tulosta, puhuvat tätä vastaan useat seikat. Seuraavassa muutamia esimerkkejä.

Ihmisten fossiilit ja tavarat hiilikerrostumissa.

Eräs mielenkiintoinen havainto on, että ihmisen fossiileja on löydetty jopa kallioiden sisältä ja hiilikerrostumista (Glashouver, W.J.J., So entstand die Welt, Hänssler, 1980, ss. 115-6; Bowden, M., Ape-men-Fact or Fallacy? Sovereign Publications, 1981 / Barnes, F.A., The Case of the Bones in Stone, Desert/February, 1975, p. 36-39). Samoin kivihiileksi luokitelluista kerrostumista on löydetty ihmiselle kuuluvia tavaroita kuten patoja. Erich A. von Frange on kirjassaan Time Upside Down (1981) listannut lisää kivihiilestä löytyneitä esineitä. Niitä ovat pieni teräskuutio, rautavasara, rautainen instrumentti, naula, soittokellon muotoinen metalliastia, soittokello, lapsen leukaluu, ihmisen kallo, kaksi ihmisen poskihammasta, fossiloitunut ihmisen jalka.

   Mitä tämä tarkoittaa? Se osoittaa, että ikivanhoina pidetyt kerrostumat ovat todellisuudessa vain muutamien vuosituhansien ikäisiä, eikä niiden muodostumiseen ole voinut kulua pitkiä ajanjaksoja. Lyellin käsitys kerrostumien kertymisestä toistensa päälle miljoonien vuosien aikana ei voi pitää paikkaansa. On syytä uskoa, että suurin osa näistä kerrostumista, joita on pidetty satoja miljoonia vuosia vanhoina, ovat muodostuneet vedenpaisumuksen kaltaisessa katastrofissa nopeassa tahdissa ja vain joitakin vuosituhansia sitten. Evolutionistit itsekään eivät usko ihmisen eläneen kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia sitten.

Ei eroosiota.

Kun katsotaan esim. Grand Canyonia ja muita isoja luonnonkohteita, voidaan niissä nähdä kerrostumia päällekkäin. Mutta kun kerrostumia on monia päällekkäin Grand Canyonissa ja muualla, onko näiden kerrostumien välillä nähtävissä eroosiota?

    Vastaus on selkeä: ei ole. Eroosiota ei löydy Grand Canyonista eikä muualtakaan. Päinvastoin näyttää siltä, että kerrokset liittyvät varsin yhdenmukaisesti toisiinsa ja että ne ovat muodostuneet toinen toisensa päälle ilman taukoja. Kerrosten rajapintojen pitäisi olla kaikkialla rosoisempia ja epätasaisempia mikäli eroosio olisi vaikuttanut niihin pitkien ajanjaksojen ajan, mutta niin ei ole. Esim. yksi rankkasade pelkästään voi tehdä syviä uurteita kerrostumien pintoihin, puhumattakaan miljoonien vuosien altistumisesta eroosiolle.

   Paras selitys kerrostumien synnylle onkin se, että ne ovat muodostuneet lyhyessä ajassa, vain muutamissa päivissä tai enintään viikoissa. Miljoonat vuodet eivät voi pitää paikkaansa. Nykyaikanakin on havaittu, että esim. metrin paksuinen hiekkakivikerrostuma voi muodostua jo 30 – 60 minuutissa. Seuraavassa lainauksessa aiheesta lisää:

  … Mitä me sen sijaan havaitsemme?

   ”Nämä tasaiset aukot ovat ongelma pitkille geologisille ajanjaksoille, koska alemman kerroksen odotettu eroosio puuttuu niistä täysin. Aukkokohdissa oletetusti kuluneiden vuosimiljoonien aikana olisi odotettavissa tapahtuneen korostuneen epätasaista eroosiota, eikä aukkojen tulisi olla tasaisia.

   … Roth jatkaa:

   ”Kerrostumien ja erityisesti monien parakonformiteettien alapuolisten kerrosten yläosien tasaisuus on huomiota herättävä vastakohta verrattuna nykyiseen, eroosion kuluttamaan, hyvin epätasaiseen maanpintaan ja se havainnollistaa aukkojen pitkille geologisille ajanjaksoille aiheuttamaa ongelmaa. Jos miljoonia vuosia olisi oikeasti kulunut, miksi aukkojen yläpuolella olevan kerroksen yläosat eivät olisi yhtä epätasaisia, kuin nykyinen maanpinta? Vaikuttaisi siltä, ettei geologisen kerrossarjan mukaisia miljoonia vuosia ole koskaan ollutkaan. Jos lisäksi geologista aikaa puuttuu yhdellä alueella, niin sitä puuttuu koko maapallolta.” (8)

Kerrostumat nopeasti nykyaikana.

Kun on ajateltu kerrostumien muodostuneen hitaasti vuosimiljoonien aikana Charles Lyellin opetusten mukaisesti, ovat sitä vastaan muutamat käytännön havainnot, joissa kerrostumat ovat syntyneet nopeasti. Esim. St. Helenan tulivuoren purkauksen yhteydessä v. 1980 tapahtui, että muodostui päällekkäisten kerrostumien sarja paksuudeltaan lähes toistasataa metriä, ja vain muutaman viikon aikana. Siihen ei tarvittu miljoonia vuosia, vaan muutamissa päivissä erilaatuisia kerrostumia kasautui päällekkäin. Merkillistä lisäksi oli, että samalle alueelle muodostui myöhemmin kanjoni, jossa vesi alkoi virrata. Tähänkään prosessiin ei kulunut aikaa vuosimiljoonia, kuten kehitysoppineet olisivat olettaneet, vaan kaikki tapahtui muutamissa viikoissa. On oletettavaa, että esim. Grand Canyon ja useat muut suuret luonnonmuodostelmat ovat saaneet alkunsa samanlaisissa nopeissa prosesseissa.

   Surtseyn saari on toinen samanlainen tapaus. Tämä saari syntyi merenalaisen tulivuorenpurkauksen seurauksena 1963. New Scientist -lehti kertoi tammikuussa 2006, miten tälle saarelle tuli kanjoneita, rotkoja ja muita maanmuotoja alle kymmenessä vuodessa. Siihen ei tarvittu miljoonia tai edes tuhansia vuosia:

”Saaren kanjonit, rotkot ja muut maanmuodot, joiden muodostumiseen yleensä kuluu kymmeniä tuhansia, ellei jopa miljoonia vuosia, ovat hämmästyttäneet maantieteen tutkijoita, sillä ne ovat syntyneet alle kymmenessä vuodessa.” (9)

Pitkät puunrunkofossiilit, dinosaurusfossiilit ja muut fossiilit kerrostumissa

ovat yksi todiste sitä vastaan, että kerrostumat ovat muodostuneet hitaasti ja vuosimiljoonien aikana. Eri puolilta maailmaa on tavattu puunrunkofossiileja, jotka ulottuvat useiden eri kerrostumien läpi. Vanha valokuva Ranskan Saint-Etiennen kivihiililouhoksesta osoittaa, miten viisi kivettynyttä puunrunkoa läpäisee kukin n. kymmenen kerrosta tai enemmänkin. Samoin Edinburghin läheltä on löydetty 24 metriä pitkä puunrunko, joka läpäisee toistakymmentä kerrostumaa ja kaikki viittaa siihen, että runko on kantautunut nopeasti paikalleen. Kehitysopillisen näkemyksen mukaan kerrostumien pitäisi olla miljoonia vuosia vanhoja, mutta kaikesta huolimatta puunrungot ulottuvat näiden ”miljoonien vuosien” ikäisten kerrostumien läpi.

   Miten ongelmallista on pitää kiinni hitaasta kerrostumisesta vuosimiljoonien aikana, käy ilmi seuraavasta esimerkistä. Puiden on täytynyt tulla nopeasti haudatuiksi, muuten niiden fossiileja nykypäivänä ei voisi olla olemassa. Sama pätee muihinkin fossiileihin, mitä maaperästä löytyy:

Tiukan Lyellin uniformitarismin mukaisen koulutuksen saanut Derek ager, geologian emeritusprofessori Swansean yliopistocollegesta, kuvaa joitakin monikerrosfossiilisia puunrunkoja kirjassaan esimerkein.

   ”Jos British Coal Measures-kivihiilikerrostuman kokonaispaksuudeksi arvioidaan 1000 metriä, ja että se olisi muodostunut noin 10 miljoonassa vuodessa, silloin 10 metrin pituisen puun hautautuminen olisi kestänyt 100 000 vuotta olettaen kerrostumisen tapahtuneen vakionopeudella. Tämä olisi naurettavaa.

   Vaihtoehtoisesti, jos 10 metrin pituinen puu olisi hautautunut 10 vuodessa, tämä tarkoittaisi 1000 kilometriä miljoonassa vuodessa tai 10 000 kilometriä 10 miljoonassa vuodessa. Tämä on aivan yhtä naurettavaa, emmekä voi välttää tekemästä sitä johtopäätöstä, että kerrostuminen on todellakin tapahtunut toisinaan erittäin nopeasti… (10)

Mihin sitten puunrunkofossiilien ja muiden fossiilien nopea synty viittaa? Paras selitys on äkkinäinen katastrofi, joka selittää sekä kerrostumien nopean synnyn että fossiilit niissä. Näin voisi tapahtua esim. vedenpaisumuksessa. On mielenkiintoista, että useat tutkijat ovat alkaneet hyväksyä katastrofit menneisyydessä, eivätkä enää pidä itsestään selvänä, että kaikki on tapahtunut tasaisella nopeudella vuosimiljoonien kuluessa. Todistusaineisto tukee paremmin katastrofeja kuin hidasta prosessia. Tunnettu ateistipaleontologi Stephen Jay Gould viittaa Lyellin tutkimuksiin:

Charles Lyell oli ammatiltaan lakimies… [ja hän] turvautui kahteen ovelaan keinoon vakiinnuttaakseen uniformitarianistiset näkemyksensä ainoaksi oikeaksi geologiaksi. Ensinnäkin hän pystytti olkinuken tuhottavakseen… Itse asiassa katastrofismin kannattajat olivat paljon enemmän kokeellisesti suuntautuneita kuin Lyell. Geologinen aineisto näyttää todellakin vaativan luonnonmullistuksia: kalliot ovat sirpaloituneita ja vääntyneitä; kokonaisia eliökuntia on pyyhkiytynyt pois. Sivuuttaakseen tämän kirjaimellisen ilmentymän, Lyell korvasi todistusaineiston mielikuvituksellaan. Toiseksi Lyellin ’yhdenmukaisuus’ [engl. uniformity] on väitteiden sekasotku…

   …Lyell ei ollut totuuden ja kenttätyön puhtoinen ritari, vaan lumoavan ja erikoisen, ajan kierron tasaiseen olotilaan ankkuroidun teorian tarkoituksellinen levittäjä. Hän yritti puhetaidollaan samaistaa tämän itsellisen teorian järkiperäisyyteen ja vilpittömyyteen. (11)

Kuten todettiin, on kaikkein todennäköisin vaihtoehto useimpien kerrostumien synnylle vedenpaisumuksen kaltainen katastrofi. Se, mikä geologisessa taulukossa selitetään miljoonilla vuosilla tai ehkä monilla katastrofeilla, voivat kaikki johtua yhdestä ja samasta katastrofista: vedenpaisumuksesta. Sillä voidaan selittää dinosaurusten tuho, fossiilien olemassaolo ja monet muut maaperässä havaitut piirteet.

   Esim. dinosaurukset löydetään usein kovien kallioiden sisältä, ja yksittäisen fossiilin irrottamiseen kalliosta saattaa kulua vuosikausia. Mutta miten ne ovat menneet kovien kallioiden sisälle? Ainut järkevä selitys on, että pehmeä lieju on tullut niiden päälle ja sitten kovettunut. Tällaista ei nykyään tapahdu missään, mutta vedenpaisumuksen kaltaisessa katastrofissa sellainen olisi ollut mahdollista. On merkillepantavaa, että ympäri maailmaa on löydetty lähes 500 vanhaa perimätietoa, joiden mukaan maapallolla on ollut vedenpaisumus.

    Hyviä syitä pitää katastrofin syynä nimenomaan vedenpaisumusta, on myös se, että merelliset sedimentit ovat yleisiä kaikkialla maailmassa, kuten seuraavat lainaukset osoittavat. Ensimmäinen kommenteista on geologian isäksi mainitun James Huttonin kirjasta yli 200 vuoden takaa:

Joudumme päättelemään, että kaikki maan kerrostumat  - - ovat syntyneet meren pohjalle kasaantuneesta hiekasta ja sorasta, äyriäisten kuorista ja koralliaineista, maasta ja savesta. (J. Hutton, The Theory of the Earth l, 26. 1785)

J.S. Shelton: Mantereilla merelliset sedimenttikalliot ovat paljon yleisempiä ja laaja-alaisempia kuin mitkään muut sedimenttikalliot yhteensä. Tämä on eräs niistä yksinkertaisista tosiasioista, joka vaatii selitystä ollen kaiken sen ytimessä, joka liittyy ihmisen jatkuviin pyrkimyksiin ymmärtää geologisen menneisyyden muuttuvaa geografiaa. (J.S. Shelton: Geology illustrated)

Toinen osoitus vedenpaisumuksesta ovat merifossiilien esiintyminen korkeissa vuoristoissa kuten Himalajalla, Alpeilla ja Andeilla. Seuraavassa muutamia esimerkkejä tiedemiesten ja geologien omista kirjoista:

Beaglella matkatessaan Darwin itse löysi korkealta Andeilta fossiloituneita simpukankuoria. Ne osoittivat, että se, mikä on nyt vuori, oli kerran veden alla. (Jerry A. Coyne: Miksi evoluutio on totta, s. 127)

On syytä käydä vielä hiukan lähemmin tarkastamaan vuorijonojen kivilajien alkuperäistä luonnetta. Varsinaisissa Alpeissa se näkyy parhaiten säilyneenä pohjoisen ns. Helvetialaisen vyöhykkeen kalkkialpeissa. Kalkkikivet ovat täällä voitolla. Kun tarkastelemme täällä kiveä jonkin vuoren jyrkissä rinteissä tai huipulla - jos sinne asti jaksamme kavuta -, niin löydämme siitä ennen pitkää kivettyneitä eläinjäännöksiä, eläinfossiileja. Ne ovat täälläkin usein pahasti venyneitä, litistyneitä ja särkyneitä, mutta kumminkin tapaa myös semmoisia kappaleita, jotka voidaan lajilleen määrittää. Kaikki nuo fossiilit ovat merieläinten kalkkikuoria tai runkoja. Niiden joukossa on spiraalikierteisiä ammoniitteja ja varsinkin paljon kaksikuorisia simpukoita... Lukijan mieleen on edellä olevan esityksen johdosta varmaankin tullut kysymys: Mikä merkitys on sillä seikalla, että vuorijonoissa on niin paljon meren pohjalle kerrostuneita sedimenttejä?...On syytä käydä vielä hiukan lähemmin tarkastamaan vuorijonojen kivilajien alkuperäistä luonnetta. Varsinaisissa Alpeissa se näkyy parhaiten säilyneenä pohjoisen ns. Helvetialaisen vyöhykkeen kalkkialpeissa. Kalkkikivet ovat täällä voitolla. Kun tarkastelemme täällä kiveä jonkin vuoren jyrkissä rinteissä tai huipulla - jos sinne asti jaksamme kavuta -, niin löydämme siitä ennen pitkää kivettyneitä eläinjäännöksiä, eläinfossiileja. Ne ovat täälläkin usein pahasti venyneitä, litistyneitä ja särkyneitä, mutta kumminkin tapaa myös semmoisia kappaleita, jotka voidaan lajilleen määrittää. Kaikki nuo fossiilit ovat merieläinten kalkkikuoria tai runkoja. Niiden joukossa on spiraalikierteisiä ammoniitteja ja varsinkin paljon kaksikuorisia simpukoita... Lukijan mieleen on edellä olevan esityksen johdosta varmaankin tullut kysymys: Mikä merkitys on sillä seikalla, että vuorijonoissa on niin paljon meren pohjalle kerrostuneita sedimenttejä?... (s. 236,237 Pentti Eskola: Muuttuva maa)

Harutaka Sakai japanilaisesta Kyushun yliopistosta on käyttänyt vuosia Himalajan vuoriston merellisten fossiilien tutkimiseen. Hän ja hänen ryhmänsä ovat luetteloineet varsinaisen mesotsooisen kauden akvaarion. Hentoja merililjoja, nykyisten merisiilien ja meritähtien sukulaisia, tavataan kallioseinämissä yli kolme kilometriä merenpinnan yläpuolella. Ammoniitteja, belemniitteja, koralleja ja planktonia esiintyy fossiileina vuorten kallioissa...

   Kahden kilometrin korkeudella geologit löysivät meren itsensä jättämän jäljen. Sen aaltomainen kalliopinta vastaa muotoja, jotka jäävät hiekkaan matalan veden laineista. Jopa Everestin huipulta tavataan keltaisia nauhoja kalkkikiveä, joka syntyi veden alla lukemattomien merieläinten jäännöksistä. (Maapallo ihmeiden planeetta, s. 55)

Edellä tuotiin esille kaksi asiaa, joilla on perusteltu miljoonien vuosien ajanjaksoja: radioaktiivisista kivistä tehtävät mittaukset sekä kerrostumien syntynopeus. Todettiin, että kumpikaan ei todista pitkiä ajanjaksoja todeksi. Kivistä tehtävissä mittauksissa ongelmana on, että aivan tuoreet kivet sisältävät valmiiksi tytäralkuaineita ja näyttävät siten valmiiksi vanhoilta. Myöskään maanpinnan kerrostumat eivät viittaa miljooniin vuosiin, koska ihmisen tavaroita, jopa fossiilisia ihmisen jäänteitä, on löydetty ikivanhoina pidetyistä kerrostumista, ja koska nykyaikana on todisteita kerrostumien nopeasta kertymisestä toistensa päälle. Miljoonat vuodet on helppo kyseenalaistaa näiden faktojen valossa.

   Entä elämän esiintyminen maan päällä? Meille kerrotaan toistuvasti luonto-ohjelmissa, koulukirjoissa ja muualla, että monimutkaista elämää on esiintynyt maan päällä satojen miljoonien vuosien ajan. Kannattaako tähän näkemykseen luottaa? Tässä asiassa kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin:

Kukaan ei voi tietää fossiilien ikää.

Ensiksi on kiinnitettävä huomio fossiileihin. Ne ovat ainoa jäänne menneestä elämästä, eikä meillä ei ole käytettävissä muuta aineistoa.

    Mutta voiko fossiilien perusteella päätellä niiden tarkan iän? Voiko tietää, että joku toinen fossiili on toista oleellisesti vanhempi tai nuorempi? Vastaus on selvä: tätä on mahdoton selvittää. Jos maasta kaivetaan mikä tahansa fossiili, esim. dinosauruksen luu tai trilobiitin fossiili, ei siinä ole mitään lappua sen iästä ja milloin se on ollut elossa maan päällä. Tällaista tietoa emme pysty siitä havaitsemaan. Tämän voi huomata jokainen, joka ottaa fossiilin käteensä. (Sama pätee esim. luolapiirroksiin. Jotkut tutkijat saattavat olettaa niiden iäksi kymmeniätuhansia vuosia, mutta niissä itsessään ei ole mitään merkkejä sellaisesta. Ne voivat todellisuudessa olla vain muutamia tuhansia vuosia vanhoja.)

   Kaikesta huolimatta eräs perusolettamus evoluutio-opissa on, että nämä iät voidaan tietää. Vaikka fossiilit itse eivät kerro eivätkä osoita mitään tietoa, monet evolutionistit väittävät tietävänsä, milloin ne ovat eläneet (ns. johtofossiilitaulukko). He ajattelevat, että heillä on varma tieto ammoniittien, trilobiittien, dinosaurusten, nisäkkäiden ja muiden eliöiden tarkoista vaiheista maan päällä, vaikka fossiileista ja niiden elinympäristöstä on mahdotonta päätellä mitään sellaista.

”Ei ole ihmistä maan päällä, joka tietäisi tarpeeksi kallioista ja fossiileista kyetäkseen millään tavalla osoittamaan, että joku määrätty fossiililaji on todella oleellisesti vanhempi tai nuorempi kuin joku toinen laji. Toisin sanoen, ei ole ketään, joka voi todella osoittaa, että Kambrikauden trilobiitti on vanhempi kuin Liitukauden dinosaurus taikka Tertiäärikauden imettäväinen. Geologia on kaikkea muuta kuin eksaktista tiedettä.” (12)

Kun maasta kaivetaan fossiileja, koskee sama ongelma mammutti- ja dinosaurusfossiileja. Miten perustellaan niiden eriaikainen esiintyminen maan päällä, jos molempien fossiilit ovat yhtä hyväkuntoisia ja sijaitsevat lähellä maan pintaa, kuten ne usein sijaitsevat? Miten joku voi väittää, että dinosauruksen fossiili on 65 miljoonaa vuotta vanhempi kuin mammutin tai ihmisen fossiili, jos molemmat ovat yhtä hyvässä kunnossa? Vastaus on, ettei kenelläkään ole tällaista tietoa. Joka muuta väittää, menee väitteissään mielikuvituksen puolelle.

    No miksi sitten ateistitiedemiehet uskovat, että dinosauruksen fossiili on vähintään 65 miljoonaa vuotta vanhempi kuin mammutin fossiili? Tähän suurin syy on geologinen taulukko, joka laadittiin 1800-luvulla eli kauan ennen kuin oli keksitty esim. radiohiilimenetelmää tai muita radioaktiivisuusmenetelmiä. Fossiilien ikä määritellään tämän taulukon perusteella, koska edellytetään, että Darwinin teoria pitää paikkansa ja että eri lajiryhmät ovat ilmaantuneet maapallolle eri aikaan. Niinpä elämän uskotaan alkaneen merestä, niin että aluksi oli yksinkertainen alkusolu, sitten ilmaantui merenpohjan eläimiä, sitten myöhemmin kaloja, sitten vedenrajassa eläviä sammakoita, sitten matelijoita ja lopuksi lintuja ja nisäkkäitä. Evoluution uskotaan edenneen tässä järjestyksessä, ja sitä varten laadittiin 1800-luvulla geologinen taulukko, joka nykyaikanakin määrittää ateistitiedemiesten tulkintoja fossiilien iästä. Mitään muuta perustetta heillä ei ole fossiilien iälle.

   Geologinen taulukko perustuu siis kehitysajatukseen, joka on evoluutioteorian perusedellytys. Kuitenkin ongelmana on, ettei fossiileissa ole koskaan havaittu mitään asteittaista kehitystä, joka todistaisi geologisen taulukon oikeaksi. Jopa tunnettu ateisti Richard Dawkins on myöntänyt kirjassaan Sokea kelloseppä (s.240,241) saman asian: "Darwinin ajoista lähtien evoluution tutkijat ovat tienneet, että ikäjärjestykseen asetetut fossiilit eivät muodosta pienten, juuri ja juuri havaittavissa olevien muutosten sarjaa." Samoin tunnettu ateistipaleontologi Stephen Jay Gould on todennut: ”En halua millään tavalla halventaa asteittaisen evoluutionäkemyksen potentiaalista pätevyyttä. Haluan vain huomauttaa, ettei sitä koskaan ’ole havaittu’ kallioissa…” (13).

    Mitä edellisestä voidaan päätellä? Jos asteittaista kehitystä ei ole ollut, voidaan kyseenalaistaa geologisen taulukon ikäarviot ja oletus, että eri lajiryhmät ovat ilmaantuneet maapallolle eri aikaan. Tällaiselle käsitykselle ei ole mitään perusteita. Sen sijaan järkevämpää on olettaa, että kaikki edelliset lajiryhmät ovat alun perin olleet samanaikaisesti maan päällä, mutta vain eri ekologisissa lokeroissa, koska toiset niistä ovat olleet merieläimiä, toiset maaeläimiä ja muut tältä väliltä. Lisäksi jotkut lajit kuten dinosaurukset ja trilobiitit, joita molempia on pidetty johtofossiileina, ovat kuolleet sukupuuttoon. Ei ole mitään perusteita uskoa siihen, että jotkut lajit ovat oleellisesti toisia vanhempia tai nuorempia. Fossiilien perusteella ei voida tehdä tällaista johtopäätöstä.

   Elävät fossiilit – eliöiden, joiden piti kuolla sukupuuttoon miljoonia vuosia sitten, mutta joita on löydetty nykyaikana edelleen elävinä - ovat myös todiste siitä, ettei miljooniin vuosiin ole luottamista. Tällaisia fossiileja on itse asiassa satoja. Saksalaisen tutkijan Dr Joachim Schevenin museossa on yli 500 esimerkkiä tämäntyyppisistä elävistä fossiileista. Yksi esimerkki on myös varsieväkala, jonka uskottiin kuolleen sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten eli samoihin aikoihin kuin dinosaurukset. Kuitenkin tämä kala on löydetty elävänä nykyaikana, joten missä se on piileskellyt 65 miljoonaa vuotta? Toinen, ja todennäköisempi vaihtoehto on, ettei miljoonia vuosia ole koskaan ollutkaan.

Miksi dinosaurukset eivät eläneet miljoonia vuosia sitten?

Edellisissä kappaleissa tuotiin esille, ettei voida tietää fossiilien tarkkaa ikää. Ei voida myöskään todistaa sitä, että esim. trilobiittien, dinosaurusten tai mammuttien fossiilien iät poikkeaisivat toisistaan. Tälle ei löydy mitään tieteellistä todistetta, vaan kyseiset lajit ovat saattaneet elää samanaikaisesti maan päällä, mutta vain eri ekologisissa lokeroissa, kuten nykyäänkin on meri-, suo-, ylänkö- ja vuorivyöhykkeitä niissä olevine eläimineen ja kasveineen.

    Entä onko maan päällä ollut elämää miljoonien vuosien ajan, kuten meille toistuvasti kerrotaan luonto-ohjelmissa tai muissa lähteissä? Tätä asiaa on paras lähestyä radiohiilimenetelmän kautta, koska sillä voidaan mitata orgaanisten näytteiden ikää. Muut radioaktiivisten menetelmien mittaukset tehdään yleensä kivistä, mutta radiohiilimenetelmällä voidaan tehdä mittauksia suoraan fossiileista. Tämän aineen virallinen puoliintumisaika on 5730 vuotta, joten sitä ei pitäisi esiintyä yhtään 100 000 vuoden jälkeen.

    Entä sitten dinosaurukset? Suurin keskustelu tällä alueella liittyy dinosauruksiin. Ne tuntuvat kiinnostavan ihmisiä, ja niillä on yritetty perustella miljoonia vuosia maan päällä. Ne ovat evolutionistien evankelistoja, jotka evolutionistit ottavat esille tarpeen vaatiessa, kun on kysymys miljoonista vuosista.

    Mutta, mutta. Kuten todettiin, perustuu dinosaurusten ikämääritys 1800-luvulla laadittuun geologiseen taulukkoon, joka on todettu virheelliseksi useaan kertaan. Mitään tieteellistä todistetta ei ole sen puolesta, että dinosaurukset olisivat vanhempia kuin esim. mammutit ja muut sukupuuttoon kuolleet eläimet.

    Seuraavaksi otetaan esille muutamia yksinkertaisia havaintoja, jotka viittaavat siihen, ettei dinosaurusten sukupuuttoon kuolemisesta ole miljoonia vuosia ja että monet nykylajit ovat eläneet samaan aikaan niiden kanssa.

• Nykylajit ovat eläneet samanaikaisesti kuin dinosaurukset.

Evoluutioteoreetikot puhuvat jatkuvasti dinosaurusten aikakaudesta, koska he evoluutioteorian mukaisesti uskovat eri eläinryhmien ilmaantuneen maapallolle eri aikaisesti. He ajattelevat, että esim. linnut ovat periytyneet dinosauruksista, ja siksi dinosaurusten on täytynyt esiintyä maan päällä ennen lintuja. Samoin he olettavat ensimmäisten nisäkkäiden ilmaantuneen maan päälle vasta dinosaurusten aikakauden loppupuolella.

    Termi dinosaurusten aikakausi on kuitenkin harhaanjohtava, koska dinosauruskerrostumista on löydetty aivan samoja lajeja kuin nykyaikana: kilpikonna, krokotiili, kuningasboa, orava, majava, mäyrä, siili, hai, vesinokkaeläin, torakka, mehiläinen, simpukka, koralli, alligaattori, kaimaani, sammakko nykylintuja sekä nisäkkäitä. Esim. lintujen uskotaan periytyneen dinosauruksista, mutta dinosauruskerrostumista on löydetty samoja lintuja kuin nykyaikanakin: papukaijoja, sorsia, ankkoja, kuikkia, flamingoja, pöllöjä, pingviinejä, rantasipejä, albatrosseja, merimetsoja ja avosettejä. Vuoteen 2000 mennessä oli rekisteröity yli sata liitukautista nykylinnun fossiilia. Näistä löydöistä on kirjoitettu mm. Carl Wernerin kirjassa ”Living Fossils”. Hän teki 14 vuoden ajan tutkimusta dinosauruksen ajan fossiileista, tutustui paleontologiseen ammattikirjallisuuteen ja vieraili 60 luonnontieteen museossa ympäri maailmaa, ottaen noin 60 000 valokuvaa. Dr Werner onkin lausunut: ”Museot eivät esittele näitä nykylintujen fossiileja eivätkä piirrä nykylintuja sulkineen dinosaurusympäristöjen kuvauksiinsa. Se on väärin. Periaatteessa aina kun T. Rex tai Triceratops kuvataan museon näyttelyssä, pitäisi kuvata myös ankkoja, kuikkia, flamingoja tai joitakin muista näistä nykyajan linnuista, joita on löydetty samoista kerrostumista dinosaurusten kanssa. Mutta näin ei tapahdu. En ole koskaan nähnyt ankkaa dinosauruksen kanssa luonnontieteellisessä museossa, oletko sinä? Pöllöä? Papukaijaa?”

   Mitä edellisestä voidaan päätellä? Linnut ovat varmasti eläneet samanaikaisesti dinosaurusten kanssa, eikä ole mitään perusteita uskoa, että siitä olisi kymmeniä miljoonia vuosia.

   Entä nisäkkäät? Eräiden arvioiden mukaan on löydetty ainakin 432 nisäkäslajia, jotka ovat eläneet samaan aikaan dinosaurusten kanssa (Kielan-Jaworowska, Z., Kielan, Cifelli, R.L., and Luo, Z.X., Mammals from the Age of Dinosaurs: Origins, Evolution and Structure, Columbia University Press, NY, 2004). Samoin dinosaurusten luita on löydetty hevosen-, lehmän- ja lampaanluita muistuttavien luiden joukosta (Anderson, A., Tourism falls victim to tyrannosaurus, Nature, 1989, 338, 289 / Dinosaurus may have died quietly after all, 1984, New Scientist, 104, 9.), joten dinosaurusten ja nisäkkäiden on täytynyt elää samaan aikaan.

   Edelleen Carl Wernerin tekemässä videohaastattelussa Utahin esihistoriallisen museon kuraattori, tri Donald Burge, on selittänyt: ”Löydämme nisäkkäiden fossiileja melkein kaikilta dinosauruskaivannoiltamme. Meillä on kymmenen tonnia nisäkäsfossiileja sisältävää betoniittista savea, jota olemme aikeissa luovuttaa muille tutkijoille. Ei siksi, etteikö se olisi tärkeää, vaan siksi, että elämä on lyhyt ja minä en ole erikoistunut nisäkkäisiin; minä olen erikoistunut matelijoihin ja dinosauruksiin”. Tämäntyyppiset havainnot osoittavat, että kaikkien eläinryhmien lajit ovat eläneet koko ajan samanaikaisesti, mutta vain eri ekologisissa lokeroissa. Toiset lajeista, kuten dinosaurukset, ovat kuolleet sukupuuttoon. Nykyaikanakin kuolee lajeja sukupuuttoon.

• Pehmytkudokset viittaavat lyhyisiin ajanjaksoihin.

Aiemmin todettiin, että dinosaurusten iänmääritys on perustunut pääasiassa 1800-luvulla laadittuun geologiseen taulukkoon, jossa dinosaurusten uskotaan kuolleen sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten.

   Dinosaurusten fossiilit voivat haista myös mädäntyneeltä. Kehitysoppiin uskova tutkija Jack Horner totesi eräästä laajasta dinosaurusfossiilien löytöpaikasta, että ”kaikki Hell Creek’n luut haisevat”. Miten luut voivat haista kymmenien miljoonien vuosien jälkeen? Jos ne olisivat niin vanhoja, olisi kaikki haju niistä varmasti jo lähtenyt.

   Mitä tutkijoiden pitäisi tehdä? Parasta olisi hylätä 1800-luvulla laadittu geologinen taulukko ja kiinnittää huomio suoraan fossiileihin. Jos niissä on edelleen jäljellä pehmytkudoksia, valkuaisaineita, DNA:ta ja radiohiiltä, ei kysymys voi olla miljoonista vuosista. Näiden aineiden esiintyminen fossiileissa viittaa lyhyisiin ajanjaksoihin. Nämä ovat hyviä mittareita arvioitaessa fossiilien ikää.

• Kuvaukset lohikäärmeistä.

Monet väittävät, ettei ihminen ole elänyt samaan aikaan dinosaurusten kanssa. Kuitenkin ihmisten perimätiedossa on kymmeniä viittauksia lohikäärmeisiin. Dinosaurus-nimitys keksittiin Darwinin aikalaisen, Richard Owenin, toimesta 1841, mutta jo vuosisatojen ajan on kerrottu lohikäärmeistä. Seuraavassa muutamia kommentteja aiheeseen liittyen:

Legendojen lohikäärmeet ovat, ihme kyllä, kuin todellisia eläimiä, jotka ovat eläneet menneisyydessä. Ne muistuttavat paljon suuria matelijoita (dinosauruksia), jotka hallitsivat maata paljon ennen kuin ihmisen on oletettu ilmaantuneen. Lohikäärmeet olivat yleensä pahoja ja tuhoavia. Jokainen kansa tunsi ne mytologiassaan. (The World Book Encyclopedia, vol. 5, 1973, s. 265)

Muistiinmerkityn historian alkuajoista lähtien lohikäärmeet ovat tulleet esiin kaikkialla: Assyrian ja Babylonian varhaisimmissa kertomuksissa sivistyksen kehityksestä, Vanhan testamentin juutalaishistoriassa, Kiinan ja Japanin vanhoissa teksteissä, Kreikan, Rooman ja varhaiskristittyjen mytologiassa, muinaisen Amerikan vertauskuvissa, Afrikan ja Intian myyteissä. On vaikea löytää yhteiskuntaa, joka ei olisi sisällyttänyt lohikäärmeitä legendaariseen historiaansa…Aristoteles, Plinius ja muut klassisen ajan kirjailijat väittivät lohikäärmetarinoiden perustuvan tosiasioihin eikä mielikuvitukseen. (14)

Myös Raamatussa mainitaan lohikäärme-nimitys useita kertoja (esim. Job 7:12: Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?). Tähän liittyen mielenkiintoinen kommentti aiheesta löytyy arvostetulta edesmenneeltä fossiilitutkija Stephen Jay Gouldilta, joka oli marxilainen ateisti. Hän totesi, että kun Jobin kirjassa puhutaan Behemotista, niin ainoa eläin, mihin tämä kuvaus sopii, on dinosaurus (Pandans Tumme, s. 221, Ordfrontsförlag, 1987). Evolutionistina hän uskoi, että Jobin kirjan kirjoittajan on täytynyt saada tietonsa löydetyistä fossiileista. Kuitenkin tässä yhdessä Raamatun vanhimmassa kirjassa viitataan selvästi elävään eläimeen (Job 40:10-12: Katso Behemotia, jonka minä loin niinkuin sinutkin…).

    Entä kiinalainen horoskooppi? Hyvä esimerkki siitä, miten dinosaurukset ovat saattaneet olla tosiasiassa lohikäärmeitä, on tämä horoskooppi, jonka tiedetään olevan vuosisatoja vanha. Niinpä kun kiinalainen horoskooppi perustuu 12 eläinmerkkiin, jotka toistuvat 12 vuoden sykleissä, on mukana 12 eläintä. Niistä 11 on nykyaikanakin tuttuja: rotta, härkä, tiikeri, jänis, käärme, hevonen, lammas, apina, kukko, koira ja sika. Sen sijaan 12. eläin on lohikäärme, jota ei nykyään ole. Hyvä kysymys on, että jos 11 eläintä ovat olleet todellisia eläimiä, miksi lohikäärme olisi poikkeus ja taruolento? Eikö ole järkevämpi olettaa, että se eli muinoin samanaikaisesti ihmisten kanssa, mutta on kuollut sukupuuttoon kuten lukuisat muut eläimet? On hyvä jälleen muistaa, että dinosaurus-nimitys keksittiin vasta 1800-luvulla Richard Owenin toimesta. Sitä ennen käytettiin vuosisatojen ajan lohikäärme-nimitystä.

Miten perustelet evoluutioteorian todeksi?

Evoluutioteoria on täysin vastakkainen käsitys Jumalan luomistyön kanssa. Tässä Darwinin esille tuomassa teoriassa edellytetään, että kaikki alkoi pienestä alkusolusta, josta sitten kehittyi vuosimiljoonien aikana yhä monimutkaisempia muotoja.Evoluutioteoria on täysin vastakkainen käsitys Jumalan luomistyön kanssa. Tässä Darwinin esille tuomassa teoriassa edellytetään, että kaikki alkoi pienestä alkusolusta, josta sitten kehittyi vuosimiljoonien aikana yhä monimutkaisempia muotoja.

    Mutta pitääkö Darwinin teoria paikkansa? Sitä voidaan testata käytännön todistusaineiston kautta. Seuraavassa otetaan esille joitakin tärkeimpiä seikkoja.

1. Elämän syntyä itsestään ei ole todistettu.

Ennen kuin elämä voi kehittyä, täytyy sen olla olemassa. Mutta tässä on Darwinin teorian ensimmäinen ongelma. Koko teorialta puuttuu sen perustus, koska elämä ei voi syntyä itsestään, kuten jo aiemmin todettiin. Vain elämä voi saada aikaan elämää, eikä tähän sääntöön ole löydetty yhtään poikkeusta. Tähän ongelmaan törmätään, jos pitäydytään alusta loppuun saakka ateistisessa selitysmallissa.

2. Radiohiili kumoaa ajatukset pitkistä ajanjaksoista.

Toinen ongelma on, että radiohiiltä esiintyy kaikkien aikakausien fossiileissa ja kivihiilessä (Lowe, D.C., Problems associated with use of coal as a source of ¹⁴C free background material, Radiocarbon 31(2):117-120,1989)., joita on pidetty miljoonia vuosia vanhoina. Radiohiilen esiintyminen viittaa vain tuhansiin vuosiin, eli oletetulle kehitykselle ei ole jäänyt aikaa. Tämä on suuri ongelma Darwinin teorian kannalta, koska evolutionistit uskovat miljoonien vuosien tarpeellisuuteen.

3. Kambrikauden räjähdys kumoaa kehityksen.

Aiemmin todettiin, miten ns. kambrikauden räjähdys osoittaa vääräksi kehityksen puun (oletus siitä, että yksinkertaisesta alkusolusta on tullut yhä enemmän uusia elämän muotoja). Tai tämä puu on ylösalaisin. Fossiiliaineisto osoittaa, että alusta asti oli mukana monimutkaisuus ja lajirunsaus. Tämä sopii yhteen luomismallin kanssa.

4. Ei puoliksi kehittyneitä aisteja ja elimiä.

Jos evoluutioteoria olisi tosi, tulisi luonnossa esiintyä miljoonittain vasta kehittymäisillään olevia, aisteja, käsiä, jalkoja tai muita ruumiinosien alkuja. Sen sijaan nämä ruumiinosat ovat valmiita ja toimivia. Jopa Richard Dawkins, tunnettu jumalankieltäjä, myöntää, että jokainen laji ja jokainen jokaisessa lajissa oleva elin, jota on tähän mennessä tutkittu, on hyvä siinä, mitä se tekee. Tällainen havainto sopii huonosti evoluutioteoriaan, mutta hyvin luomismalliin:

Havaintoihin perustuva tosiasia on, että jokainen laji ja jokainen jokaisessa lajissa oleva elin, jota on tähän mennessä tutkittu, on hyvä siinä, mitä se tekee. Lintujen, mehiläisten ja lepakoiden siivet ovat hyviä lentämisessä. Silmät ovat hyviä näkemisessä. Lehdet ovat hyviä yhteyttämisessä. Elämme planeetalla, jossa ympärillämme on kenties kymmenenmiljoonaa lajia, joista jokainen ilmaisee itsenäisesti vahvan harhan näennäisestä suunnittelusta. Kukin laji sopii hyvin erityiseen elämäntapaansa. (15)

Dawkins epäsuorasti myöntää edellisessä kommentissaan suunnittelun olemassaolon, vaikka hän tahdollaan sen kieltää. Kuitenkin todistusaineisto viittaa selvästi suunnittelun olemassaoloon. Aiheellinen kysymys on; toimiiko se? Eli jos kaikki toimii, on kysymys toimivasta rakenteesta ja älykkäästä suunnittelusta, eikä rakenne ole voinut syntyä itsestään.

   On kummallista, että kun esim. Lahdessa on jalkapalloilija Jari Litmasen patsas, kaikki ateistit myöntävät älykkään suunnittelun sen takana. He eivät usko tämän patsaan syntyneen itsestään, vaan uskovat älykkääseen suunnitteluun sen syntyprosessissa. Kuitenkin he kieltävät älykkään suunnittelun elävissä olennoissa, jotka ovat moninkertaisesti monimutkaisempia ja jotka voivat liikkua, lisääntyä, syödä, rakastua ja tuntea muita tunteita. Kyseessä ei ole kovin looginen päättely.

5. Fossiilit kumoavat kehityksen.

Jo aiemmin viitattiin siihen, ettei fossiileissa ole nähtävissä asteittaista kehitystä. Mm. Stephen Jay Gould on todennut: ”En halua millään tavalla halventaa asteittaisen evoluutionäkemyksen potentiaalista pätevyyttä. Haluan vain huomauttaa, ettei sitä koskaan ’ole havaittu’ kallioissa…” (16). Samoin useat muut johtavat paleontologit ovat myöntäneet, ettei asteittaista kehitystä näy fossiileissa, vaikka se on Darwinin teorian perusedellytys. Enää ei voida myöskään vedota siihen argumenttiin, että fossiiliaineisto on epätäydellinen. Sitä se ei enää ole, koska maasta on kaivettu ainakin sata miljoonaa fossiilia. Jos tästä aineistosta ei löydy asteittaista kehitystä eikä välimuotoja, ei sitä ole myöskään maahan jääneessä aineistossa. Seuraavat kommentit osoittavat, miten välimuodot puuttuvat:

On outoa, että fossiiliston aukollisuus on tietyllä tavalla johdonmukaista: fossiilit puuttuvat kaikista tärkeistä kohdista. (Francis Hitching: The Neck of the Giraffe, 1982, s. 19)

Menimmepä miten kauas tahansa maapallolla aikaisemmin eläneiden eläinten fossiilien sarjassa, emme tapaa jälkeäkään eläinmuodoista, jotka olisivat suurten ryhmien tai pääjaksojen välillä olevia muotoja… Eläinkunnan suurimmat ryhmät eivät sulaudu toisiinsa. Ne ovat ja ovat olleet kiinteitä alusta asti… Varhaisimmistakaan kerrostuneista kivilajeista ei tunneta yhtään eläintä, jota ei voitaisi kohta sijoittaa omaan pääjaksoonsa tai suureen ryhmäänsä… Tämä välimuotojen täydellinen puuttuminen eläinten suurten ryhmien väliltä voidaan tulkita vain yhdellä tavalla… Jos olemme halukkaat ottamaan tosiasiat sellaisina kuin ne ovat, meidän on uskottava, ettei sellaisia välimuotoja ole koskaan ollutkaan, eli toisin sanoen, nämä suuret ryhmät ovat aivan alusta asti olleet samassa suhteessa toisiinsa kuin ne ovat nykyään. (Austin H. Clark: The New Evolution, s. 189)

Mitä edellisestä voidaan päätellä? Meidän tulisi fossiilien perusteella hylätä Darwinin teoria, aivan kuten Darwin itse totesi sen aikaisen löydetyn fossiiliaineiston perusteella: ”Ne, jotka uskovat, että geologinen kertomus on jotakuinkin täydellinen, hylännevät ilman muuta teoriani (17).

6. Luonnonvalinta ja jalostus eivät luo uutta.

Darwin toi Lajien synty -kirjassaan esille ajatuksen, että luonnonvalinta on evoluution takana. Hän käytti esimerkkinä ihmisen suorittamaa valintaa eli jalostusta, ja miten sen kautta on mahdollista vaikuttaa eläinten ulkonäköön.

    Luonnonvalinnan ja ihmisen suorittaman valinnan ongelma kuitenkin on, että ne eivät luo uutta. Niissä valitaan vain siitä, mikä on jo olemassa eli vanhaa. Tietynlaiset piirteet voivat korostua ja jäädä eloon, mutta ei pelkkä eloonjääminen synnytä uutta informaatiota. Eliö, joka on olemassa, ei voi enää muuttua toiseksi.

   Samoin muuntelua tapahtuu, mutta vain määrättyjen rajojen puitteissa. Tämä on mahdollista, koska eläimiin ja kasveihin on ennalta ohjelmoitu muuntelun ja jalostuksen mahdollisuus. Esim. jalostuksella voidaan vaikuttaa koirien jalkojen pituuteen tai kasvien kokoon ja koostumukseen, mutta jossakin vaiheessa tule raja vastaan, eikä sitä pidemmälle päästä. Uusia lajityyppejä ei synny eikä merkkejä uudesta informaatiosta ole.

Jalostajat havaitsevat tavallisesti, että muutaman sukupolven kuluttua jalostuksessa saavutetaan ääriraja, jota pidemmälle edistyminen ei ole mahdollista, eikä ole muodostunut yhtään uutta lajia --. Jalostuskokeet näyttäisivät sen tähden pikemminkin kumoavan kehitysteorian kuin tukevan sitä. (On Call, 3.7.1972, s. 8,9)

Toinen ongelma on perimän köyhtyminen.Toinen ongelma on perimän köyhtyminen. Samalla kun muuntelua ja sopeutumia tapahtuu, menetetään osa siitä rikkaasta geeniperimästä, joka oli ensimmäisillä esi-isillä. Mitä enemmän eliöt erikoistuvat esim. jalostuksen tai maantieteellisen eriytymisen takia, sitä vähemmän niillä on muuntelun varaa tulevaisuudessa. Evoluutiojuna kulkee väärään suuntaan, mitä enemmän aikaa kuluu. Geeniperimä köyhtyy, mutta uusia peruslajeja ei synny.

7. Mutaatiot eivät tuota uutta informaatiota ja uudenlaisia elimiä.

 Mitä evoluutioon tulee, ovat evolutionistit oikeassa siinä, että sitä todella tapahtuu. Kysymys on vain siitä, mitä evoluutiolla tarkoitetaan. Jos kysymys on tavallisesta muuntelusta ja sopeutumista, ovat evolutionistit aivan oikeassa, että sitä havaitaan. Siitä on hyviä esimerkkejä evolutionistien omassa kirjallisuudessa. Sen sijaan yksisoluisesta-ihmiseksi -teoria on todistamaton idea, jota ei ole koskaan havaittu nykyluonnossa eikä fossiileissa.

   Kaikesta huolimatta evolutionistit yrittävät löytää mekanismia, joka selittäisi kehityksen yksinkertaisesta alkusolusta monimutkaisiksi muodoiksi. Tähän he ovat ottaneet avuksi mutaatiot.

   Kuitenkin mutaatiot vievät kehityksen kannalta päinvastaiseen suuntaan. Ne rappeuttavat eli vievät kehitystä alaspäin. Jos ne veisivät kehitystä eteenpäin, tulisi tutkijoiden osoittaa tuhansia esimerkkejä informaatiota lisäävistä mutaatioista ja ylöspäin vievästä kehityksestä, mutta tähän ei ole pystytty. Muutoksia kyllä tapahtuu – epämuodostuneita siipiä ja raajoja, pigmentin menetystä… - mutta selviä esimerkkejä informaation lisääntymisestä ei ole havaittu. Toisaalta on havaittu mutaatiokokeiden kautta, että syntyy ensisijaisesti mutantteja, joita ennestään on jo olemassa. Samanlaiset mutaatiot toistuvat kokeissa yhä uudelleen.

   Tietysti on totta, että jotkut mutaatiot voivat olla hyödyllisiä esim. myrkyllisessä ympäristössä tai ympäristössä, jossa on paljon antibiootteja, mutta kun olosuhteet palautuvat normaaleiksi, eivät mutaation omaavat yksilöt yleensä pärjää normaaleissa olosuhteissa. Yksi esimerkki on sirppisoluanemia. Ne ihmiset, joilla on tämä mutaatio, voivat pärjätä malaria-alueilla, mutta kyseessä on vakava sairaus alueella, jossa ei esiinny malariaa. Jos tämä mutaatio peritään molemmilta vanhemmilta, on sairaus tappava. Samoin kalat, jotka menettävät mutaation kautta silmänsä, voivat pärjätä pimeissä luolissa mutta eivät normaaliolosuhteissa. Tai sitten mutaation kautta siipensä menettäneet kovakuoriaiset voivat pärjätä tuulisilla saarilla, koska eivät lennä niin helposti mereen, mutta muualla ne ovat vaikeuksissa.

   Useat alueeseen perehtyneet tutkijat myös kiistävät, että mutaatiot saisivat aikaan laajamittaisia muutoksia tai synnyttäisivät uutta. Tämän ovat osoittaneet mm. vuosikymmeniä kestäneet mutaatiokokeet banaanikärpäsillä ja bakteereilla. Seuraavassa on joitakin tutkijoiden kommentteja aiheesta:

Vaikka meidän aikanamme onkin tutkittu monia tuhansia muuttumia, ei ole tavattu yhtään selvää tapausta, jossa muuttuma olisi tehnyt eläimen monimutkaisemmaksi, synnyttänyt uuden rakennepiirteen tai edes aiheuttanut syvällekäyvän uuden sopeutumisen. (R.D. Clark, Darwin: Before and After, s. 131)

Tuntemamme mutaatiot, joiden ajatellaan olevan vastuussa elollisen maailman luomisesta, ovat yleensä joko elimen menetyksiä, häviämisiä (pigmentin menetys, lisäkkeen menetys) tai olemassa olevan elimen kahdentumisia. Missään tapauksessa ne eivät koskaan tuota mitään todella uutta tai omaperäistä orgaaniseen järjestelmään, mitään sellaista, mitä voitaisiin pitää uuden elimen perustana tai uudenlaisen toiminnon alkuunpanona. (Jean Rostand: The Orion Book of Evolution, 1961, s. 79)

On ymmärrettävä, että tiedemiehillä on erittäin herkkä ja laaja verkosto informaatiota lisäävien mutaatioiden havaitsemiseksi. Suurin osa perinnöllisyystieteilijöistä pitää silmänsä alituisesti auki niiden varalta. - - En ole kuitenkaan vakuuttunut, että tunnettaisiin edes yhtä päivänselvää esimerkkiä mutaatiosta, joka olisi kiistatta luonut informaatiota.” (Sanford, J., Genetic Entropy and the Mystery of the Genome, Ivan Press, New York, p. 17)

Johtopäätös on, että mutaatiot eivät voi olla evoluution moottori, kuten ei luonnonvalintakaan, koska kumpikaan ei synnytä uutta informaatiota ja uusia monimutkaisia rakenteita, joita alkusolusta-ihmiseksi -teoria vaatii. Evoluutiokirjallisuuden kaikki kuvaukset ovat kyllä hyviä esimerkkejä, mutta vain muuntelusta ja sopeutumista kuten bakteerien vastustuskyky, lintujen nokan koon vaihtelut, hyönteisten vastustuskyky hyönteismyrkyille, ylikalastuksen aiheuttamat muutokset kalojen kasvunopeudessa, koivumittarin tummat ja vaaleat värit sekä muutokset maantieteellisen esteiden takia. Kaikki nämä ovat esimerkkejä siitä, miten populaatio vastaa ympäristön muutoksiin, mutta peruslajit pysyvät samoina koko ajan eivätkä muutu toisiksi. Bakteerit pysyvät bakteereina, koirat koirina, kissat kissoina jne. Muuntelua kyllä tapahtuu, mutta tiettyjen rajojen puitteissa.

   On merkillepantavaa, ettei myöskään Darwin esittänyt kirjassaan Lajien synty yhtään esimerkkiä lajimuutoksista, vaan ainoastaan esimerkkejä muuntelusta ja sopeutumista perusryhmien puitteissa. Ne ovat hyviä esimerkkejä, mutta eivät sen enempää. Ne eivät todista alkusolusta-ihmiseksi -teoriaa todeksi. Darwin itsekin totesi eräässä kirjeessään: ”Olen itse asiassa väsynyt kertomaan ihmisille, etten väitä esittäväni suoraa todistusaineistoa yhden lajin muuttumisesta toiseksi lajiksi, vaan uskon tämän näkemyksen pääasiallisesti olevan oikea siksi, että niin monia ilmiöitä voidaan sen avulla ryhmitellä ja selittää.” (18). Samoin seuraavassa lainauksessa kerrotaan, ettei Darwinin kirjassa Lajien synty ole todellisia esimerkkejä lajimuutoksista:

”On perin ironista, että kirja, joka on tullut tunnetuksi siitä, että se selittää lajien synnyn, ei selitäkään sitä millään tavoin.” (Christopher Booker, Times-lehden kirjoittaja viitatessaan Darwinin pääteokseen Lajien synty) (19)

Miten perustelet ihmisen periytymisen apinankaltaisista olennoista?

Evoluution perusedellytys on, että kaikilla nykyisillä lajeilla on sama kantamuoto: yksinkertainen alkusolu. Sama pätee nykyihmiseen. Evolutionistit opettavat, että olemme periytyneet samasta alkusolusta, josta ensin kehittyi merielämän muotoja ja viimeisenä vaiheena ennen nykyihmistä apinankaltaisia ihmisen esi-isiä. Näin evolutionistit uskovat, vaikka fossiileissa ei ole nähtävissä mitään asteittaista kehitystä.

    Mutta pitääkö evolutionistien käsitys ihmisen alkuperästä paikkansa? Otamme esiin kaksi tärkeätä syytä, jotka viittaavat päinvastaiseen:

Nykyihmisen jäänteet vanhoina pidetyissä kerrostumissa kumoavat kehityksen.

Ensimmäinen syy on yksinkertainen ja se on, että selviä nykyihmisen jäänteitä on löydetty vähintään yhtä vanhoina pidetyistä kerrostumista tai vanhemmistakin kerrostumista kuin niiden oletettujen esi-isien jäänteitä, jopa niin että nykyihmisen jäänteitä esiintyy vanhoissa kerrostumissa enemmän kuin niiden oletettujen esi-isien. Selviä nykyihmisen jäänteitä ja tavaroita on löydetty jopa kivihiilikerrostumista, joita on pidetty satoja miljoonia vuosia vanhoina.

    Mitä tämä tarkoittaa? Se tarkoittaa, että nykyihminen on esiintynyt vähintään samaan aikaan maan päällä tai jopa ennen sen oletettuja esi-isiä. Se ei voi mitenkään olla mahdollista, koska jälkeläiset eivät voi olla koskaan elossa ennen esi-isiään. Kyseessä on ilmeinen ristiriita, joka kumoaa evolutionistisen selityksen ihmisen alkuperästä.

   Seuraavat lainaukset kertovat lisää asiasta. Tunnetut tutkijat myöntävät, miten selvästi nykyihmiselle kuuluvia jäänteitä on toistuvasti löydetty vanhoista kerrostumista, mutta ne on hylätty, koska ne ovat olleet laadultaan liian nykyaikaisia. Samanlaisia löytöjä on tehty kymmenittäin:

L.B.S. Leakey:L.B.S. Leakey: ”Minulla ei ole vähäisintäkään epäilystä siitä, että ihmisjäännöksiä, jotka kuuluvat näihin [Acheul- ja Chelles] kulttuureihin, on löydetty monta kertaa... mutta niitä ei ole joko tunnettu sellaisiksi tai ne on hylätty, koska ne ovat olleet Homo sapiens-tyyppiä, ja sen johdosta ei niitä ole oikeutettu vaatimaan itselleen korkeaa ikää. (20)

R.S Lull: …Sellaisia luurankojäännöksiä on tullut esille yhä uudelleen… Ei mikään niistä, vaikka ne täyttävätkin kaikki muut korkean iän vaatimukset – hautaantuminen vanhoihin kerrostumiin, niiden seurassa tavatut eläinjäännökset, sama fossiloitumisaste jne. – riitä tyydyttämään fyysillisen antropologian vaatimuksia, sillä millään niistä ei ole sellaisia ruumiin piirteitä, joita ei olisi Amerikan intiaaneilla nykyään.” (21)

Marvin L. Lubenow on kirjoittanut samasta aiheesta kirjassaan Myytti apinaihmisistä (Bones of Contention). Tässä kirjassa hän on tehnyt yhteenvetoja evolutionistien omista ikäluokitteluista löytämilleen fossiileille. Mukaan on otettu kaikki löydöt, joista on raportoitu evolutionistien kirjallisuudessa.

   Näissä evolutionistien ikäluokitteluissa tulee esille sama ongelma: fossiilit löytyvät maan kerrostumissa sekaisin ja ilman mitään määrättyä kehitysopillista järjestystä. Ne eivät esiinny evoluution vaatimassa järjestyksessä. Löydöt eivät osoita ihmisen periytymistä yksinkertaisemmista apinamaisista esi-isistä.

   Lubenow kertoo kirjassaan:

   …Vihdoin tuli kurssimme ”Fossiilipäivä”. Opiskelijat jakoivat kirjalliset raporttinsa luokkatovereilleen ja asettivat fossiilinsa kaavioon, noudattaen evolutionistien niille antamia ikiä ja luokituksia. Kun palaset pikkuhiljaa loksahtivat paikalleen, ymmärsivät opiskelijat yhä selkeämmin, etteivät fossiilit todistaneetkaan vääjäämättä ihmisen evoluution puolesta.

   Jos ihmisen evoluutio olisi totta, sijoittuisivat fossiilit aikajanalle alkaen etelänapinasta jonkin Homo Habilis-muodon, Homo erectuksen, varhaisen Homo sapiens-muodon kautta lopulta moderniin Homo sapiensiin (siis suuriin ja kauniisiin meikäläisiin). Sen sijaan fossiilit sijoittuvat sinne tänne ilman mitään määrättyä kehitysopillista järjestystä. Vaikka opiskelijat käyttivät evolutionistien omiakin ajoituksia ja luokitteluja, heille selvisi fossiiliaineiston pikemminkin kumoavan ihmisen evoluution. Mikään pitämäni luento tai luentosarja ei olisi ollut yhtä vakuuttava kuin tutkimus, jonka opiskelijat itse tekivät. Millään mitä olisin sanonut, ei olisi ollut niin suurta vaikutusta opiskelijoihin kuin karulla totuudella itse ihmisen fossiiliaineistosta. (22)

Fossiileissa vain kaksi ryhmää: tavallisia apinoita ja nykyihmisiä.

Kuten todettiin, on evoluutioteorian perusedellytys ihmisen periytyminen apinankaltaisista olennoista niin, että historian saatossa maan päälle tuli yhä enemmän ja yhä ihmismäisempiä olentoja. Tämä käsitys oli Darwinin ja hänen aikalaistensa oletus, vaikka 1800-luvulla ei ollut juurikaan löydetty ihmisen oletettuja esi-isiä. Darwin ja hänen kumppaninsa olivat ainoastaan siinä uskossa ja odotuksessa, että niitä löytyisi myöhemmin maaperästä.

   Sama usko vallitsee nykyisissä ihmisfossiilien etsijöissä. Koska heillä on usko evoluutioteoriaan, he etsivät ihmisen oletettuja esi-isiä. Usko vaikuttaa kaikessa heidän tekemisessään. Tai jos heillä ei olisi uskoa ihmisen kehitykseen apinankaltaisista esi-isistä, ei heidän motivaationsa riittäisi etsintöihin.

    Mitä löydöt ovat paljastaneet? Ne eivät mairittele evoluutioteorian kannattajia. He eivät pääse yksimielisyyteen juuri mistään löydöstä, ja lisäksi löydöissä voidaan havaita selvä piirre: on lopulta olemassa vain kaksi ryhmää: selvästi apinamaiset olennot ja tavalliset ihmiset. Tämä jako kulkee siten, että etelänapinat (Australopithecus) ovat nimensä mukaisesti tavallisia apinoita, kuten myös Ardi, jonka aivojen koko on pienempi kuin etelänapinoiden. (Homo Habilis on epäselvä luokka, joka saattaa olla sekoitus eri ryhmiä. Jotkut sen piirteet viittaavat sen olleen jopa apinaisempi kuin etelänapinat). Sen sijaan Homo Erectus ja Neandertalin ihminen, jotka ovat hyvin samanlaisia keskenään, ovat tavallisia ihmisiä.

    Miksi tällainen jako vain kahteen luokkaan? Useat tutkijat ovat itse myöntäneet, että etelänapinat, eivät voi olla ihmisen esi-isiä, vaan että kyseessä on tavallinen apina, jokin sukupuuttoon kuollut laji. Tähän johtopäätökseen on tultu sen takia, että niiden ruumiinrakenne on hyvin apinamainen ja aivojen koko vain kolmasosa nykyihmisen aivojen koosta. Seuraavassa pari kommenttia:

Kun ihmisen ja ihmisapinan kalloja verrataan toisiinsa, australopitekiinien kallo muistuttaa selvästi enemmän ihmisapinan kuin ihmisen kalloa. Päinvastaisen väittäminen olisi samaa kuin jos väitettäisiin, että musta on valkoista. (23)

Löytömme eivät jätä juuri epäilystä siitä, että - - Australopithecus ei muistuta Homo sapiensia, vaan nykyään eläviä marakatteja ja ihmisapinoita. (24)

Entä Homo erectus ja Neandertalin ihminen, jotka ovat hyvin samankaltaisia keskenään, ja joiden aivojen koko sekä ruumiinrakenne muistuttavat täysin nykyihmistä? Molempien ihmisyydestä on löytynyt nykyään riittävästi todisteita. Homo erectus on kyennyt harjoittamaan merenkulkua ja lisäksi valmistanut työkaluja niin, että evolutionisti Dr Alan Thorne totesi jo vuonna 1993: "Ne eivät ole Homo erectuksia (toisin sanoen, niitä ei pitäisi kutsua tällä nimellä). Ne ovat ihmisiä” (The Australian, 19 August 1993). Samoin nykytutkijat ovat kallistuneet yhä enemmän sille kannalle, että Neandertalin ihmistä voidaan pitää aitona ihmisenä. Ruumiinrakenteen lisäksi syitä ovat lukuisat kulttuurilöydöt ja uudet DNA-tutkimukset. Darwinin bulldoggi Thomas Huxley päätteli myös Neandertalin kallon perusteella, että kyseessä oli nykypäivän Homo sapiens (Donald Johnson / James Shreeve: Lucy’s Child, s. 49).

    Niiden tutkijoiden joukossa, jotka ovat ehdottaneet Homo erectuksen ja Neandertalin ihmisen liittämistä Homo sapiens-luokkaan, on mm. Milford Wolpoff. Merkittäväksi tämän evoluutioon uskovan paleontologin lausunnon tekee se, että hänen sanotaan nähneen enemmän kuin kukaan muu alkuperäistä hominideja koskevaa fossiiliaineistoa. Samoin Bernard Wood, jota on pidetty johtavana evoluutiosukupuiden auktoriteettina, sekä M. Collard ovat todenneet, että useat oletetut apinaihmiset ovat ominaisuuksiltaan lähes täysin ihmismäisiä tai lähes täysin etelänapinamaisia (Science 284(5411):65-71, 1999).

   Mitä edellisestä voidaan päätellä? On turha puhua apinaihmisistä, koska todellisuudessa on ollut vain ihmisiä ja apinoita. Ei ole kuin nämä kaksi ryhmää, kuten useat johtavat tämän alueen tutkijat ovat todenneet.

   Toisaalta, mitä tulee ihmisen esiintymiseen maan päälle, ei ole mitään varmaa perustetta sille, että ihminen olisi esiintynyt maan päällä enempää kuin mitä Raamattu osoittaa, eli noin 6000 vuotta. Miksi näin? Syy on siinä, että ei ole mitään varmoja todisteita pidemmille ajanjaksoille. Tunnettu historia ulottuu todellisuudessa vain 4000-5000 vuoden taakse, jolloin yhtäkkiä ja samanaikaisesti ilmaantuivat sellaiset asiat kuin kirjoitustaito, rakentaminen, kaupungit, maanviljelys, kulttuuri, monimutkainen matematiikka, keramiikka, työkalujen teko ja muut asiat, joita pidetään ihmiselle ominaisina. Monet evolutionistit puhuvat mielellään esihistoriallisesta ja historiallisesta ajasta, mutta ei ole mitään kunnon todisteita sille, että esihistoriallista aikaa olisi ollut olemassa esim. 10 000 - 20 000 vuotta sitten, koska siltä ajalta ei tunneta varmuudella rakennuksia ja edellä mainittuja asioita.

   Lisäksi on täysin outoa, että ihminen olisi kehittynyt jo pari miljoonaa vuotta sitten, mutta hänen kulttuurinsa olisi yhtäkkiä puhjennut esiin ympäri maailmaa muutamia vuosituhansia sitten. Parempi selitys on, että ihminen on ollut olemassa vasta muutamia vuosituhansia, ja siksi rakennukset, kaupungit, kielitaito sekä kulttuuri ovat ilmaantuneet vasta sinä aikana aivan kuten Ensimmäinen Mooseksen kirja osoittaa.

Todisteet Jumalasta ovat ilmeiset

Tässä kirjoituksessa on käyty lävitse kaiken alkua. On todettu, että ateistiset syntyteoriat ovat heikoilla eivätkä pysty selittämään maailmankaikkeuden ja elämän olemassaoloa. Ateistitiedemiehet ovat umpikujassa, koska he etsivät ainoastaan naturalistista selitystä kaiken alulle eivätkä ota huomioon Jumalan luomistyötä. Ainut järkevä selitys on kuitenkin se, että Jumala on olemassa ja että hän on luonut kaiken. On turha yrittää keksiä muita selityksiä maailmankaikkeuden ja elämän olemassaololle, koska ne ovat järjettömiä ja todisteita vailla.

    Seuraavat jakeet viittaavat samaan aiheeseen. Jumalan olemassaolon todisteet ovat ilmeiset, koska sen voi päätellä luomakunnan olemassaolon perusteella. Jumala on tehnyt kaiken, ja muut selitykset eivät ole mahdollisia. Ongelmana tämän ymmärtämisessä on ainoastaan ihmisten hengellinen sokeus:

- (Room 1:20-22) Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,

21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.

22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet

- (Ilm 4:11) "Sinä, meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki, ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut".

Se, että Jumala on tehnyt kaiken ja on olemassa, on vain yksi puoli asiasta. Toinen on se, että hän on myös lähestynyt meitä ja haluaa meidät iankaikkiseen valtakuntaansa. Motiivina on hänen rakkautensa meitä kohtaan. Tästä nimenomaan Raamattu kertoo. Niinpä, vaikka olisit ollut Jumalan pilkkaaja ja vastustaja, on Jumalalla hyvä suunnitelma sinua varten. Ymmärrä seuraavat jakeet, joissa puhutaan Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Niissä kerrotaan, miten Jeesus on tullut maailmaan, jotta jokainen voisi saada iankaikkisen elämän ja syntien anteeksiantamuksen. Jokainen maailman ihminen voi kokea tämän:

- (Joh 3:16) 16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

- (1 Joh 4:10) 10 Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

Mutta saako ihminen yhteyden Jumalaan ja syntien anteeksiantamuksen automaattisesti? Ei, vaan ihmisen tulee kääntyä Jumalan puoleen syntinsä tunnustaen. Monilla voi olla pelkästään sellainen usko, jossa he pitävät totena kaikkia Raamatussa kirjoitettuja asioita, mutta he eivät ole koskaan ottaneet tätä askelta, jossa he kääntyvät Jumalan puoleen ja luovuttavat koko elämänsä Jumalalle.

   Hyvä esimerkki katumuksesta on Jeesuksen opetus tuhlaajapojasta. Tämä poika eli syvällä irstaudessa, mutta sitten hän kääntyi isänsä puoleen ja tunnusti syntinsä. Isä otti hänet armahtaen vastaan.

- (Luuk 15:11-20) Vielä hän sanoi: "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa.

12 Ja nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle se osa tavaroista, mikä minulle on tuleva'. Niin hän jakoi heille omaisuutensa.

13 Eikä kulunut montakaan päivää, niin nuorempi poika kokosi kaiken omansa ja matkusti pois kaukaiseen maahan; ja siellä hän hävitti tavaransa eläen irstaasti.

14 Mutta kun hän oli kaikki tuhlannut, tuli kova nälkä koko siihen maahan, ja hän alkoi kärsiä puutetta.

15 Ja hän meni ja yhtyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen kaitsemaan sikoja.

16 Ja hän halusi täyttää vatsansa niillä palkohedelmillä, joita siat söivät, mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut.

17 Niin hän meni itseensä ja sanoi: 'Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään!

18. Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi

19. enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.'

20. Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.

Kun ihminen kääntyy Jumalan puoleen, tulee hänen toivottaa myös Jeesus elämänsä Herraksi. Sillä vain Jeesuksen kautta voidaan lähestyä Jumalaa ja saadaan syntien anteeksiantamus kuten seuraavat jakeet osoittavat. Toivota sen tähden Jeesus elämäsi Herraksi, niin saat syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän:

- (Joh 14:6) Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

- (Joh 5:40) ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.

- (Apt 10:43) Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

- (Apt 13:38,39) Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus

39. ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.

Jos olet toivottanut Jeesuksen elämääsi ja laitat uskosi eli luottamuksesi pelastuksen asiassa häneen (Apt 16:31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi"), voit rukoilla esim. seuraavalla tavalla:

Pelastusrukous: Herra, Jeesus, käännyn sinun puoleesi. Tunnustan, että olen tehnyt syntiä sinua vastaan ja etten ole elänyt sinun tahtosi mukaan. Tahdon kuitenkin kääntyä synneistäni ja seurata sinua koko sydämestäni. Ja uskon myös, että syntini ovat anteeksiannetut sinun sovitustyösi kautta ja että olen sinun kauttasi saanut iankaikkisen elämän. Kiitän siitä pelastuksesta, jonka olet minulle lahjoittanut. Amen.

VIITTAUKSET:

1. Andy Knoll (2004) PBS Nova interview, 3. toukokuuta 2004,  sit. Antony Flew & Roy Varghese (2007) There is A God: How the World’s Most Notorious Atheist Changed His Mind. New York: HarperOne

2. J. Morgan: The End of Science: Facing the Limits of Knowledge in the Twilight of Scientific Age (1996). Reading: Addison-Wesley

3. Stephen Jay Gould: Hirmulisko heinäsuovassa (Dinosaur in a Haystack), s. 115,116,141

4. Stephen Jay Gould: Hirmulisko heinäsuovassa (Dinosaur in a Haystack), s. 115,116,141

5. Sylvia Baker: Kehitysoppi ja Raamatun arvovalta, suomeksi toimittanut Pekka Reinikainen, s. 104,105

6. Carl Wieland: Kiviä ja luita (Stones and Bones), s. 34

7. Kysymyksiä ja vastauksia luomisesta (The Creation Answers Book, Don Batten, David Catchpoole, Jonathan Sarfati, Carl Wieland), s. 84

8. Jonathan Sarfati: Puuttuvat vuosimiljoonat, Luominen-lehti, numero 7, s. 29,30,

9. Pearce, F., The Fire-eater’s island, New Scientist 189 (2536):

11.  Stephen Jay Gould: Catastrophes and steady state earth, Natural History, 84(2):15-16 / Ref. 6, p. 115.

12. George Mc Cready Price: New Geology, lainaus A.M Rehnwinkelin kirjasta Flood, s. 267, 278

13. (The Panda’s Thumb, 1988, s. 182,183)

14. Francis Hitching: Arvoitukselliset tapahtumat (The World Atlas of Mysteries), s. 159

15. Richard Dawkins: Jumalharha (The God Delusion), s. 153

16. Stephen Jay Gould: The Panda’s Thumb, (1988), s. 182,183. New York: W.W. Norton & Co.

17. Charles Darwin: Lajien synty (The origin of species), s. 457

18. Darwin, F & Seward A. C. toim. (1903, 1: 184): More letters of Charles Darwin. 2 vols. London: John Murray.

19. Christopher Booker: “The Evolution of a Theory”, The Star, Johannesburg, 20.4.1982, s. 19

20. L.B.S. Leakey: "Adam's Ancestors", s. 230

21. R.S. Lull: The Antiquity of Man”, The Evolution of Earth and Man, s. 156

22. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 20-22

23. Journal of the royal college of surgeons of Edinburgh, tammikuu 1966, s. 93 - sit kirjasta: "Elämä maan päällä - kehityksen vai luomisen tulos?", Jeh. tod. s. 93,94.

24. Solly Zuckerman: Beyond the ivory tower, 1970, s. 90 - sit. kirjasta: "Elämä maan päällä - kehityksen vai luomisen tulos?", Jeh. tod. s. 94.