Yhteys seurakunnassa

1. Yhteyden perusteet - mihin asioihin yhteys perustuu?

Tässä kirjoituksessa käsitellään yhteyttä kristittyjen kesken. Tätä tärkeää Raamatun opetusta ja sen arvoa ei aina ymmärretä. Nykyinen seurakunta ei ole edistynyt kovin pitkälle tässä asiassa, joka on yksi oire seurakunnan matalasta tasosta. Jos synti hyväksytään ja sitä suositaan muilla elämänalueilla, ei tämäkään asia herätä ihmisten mielenkiintoa. Jeesuksen sanat ja hänen rukouksensa yhteyden puolesta eivät ole kovin suuressa arvossa nykypäivänä. Hän puhui kyseisestä aiheesta juuri ennen poismenoaan tästä maailmasta:

- (Joh 13:34,35) Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.

35. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."

- (Joh 17:21-23) että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.

22. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -

23. minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.

Jos hengellinen yhteys on hyvä asia Jeesuksen sanojen mukaan, mihin sen tulisi perustua? Tästä voi joskus olla sekaannusta, koska yhteyttä on yritetty rakentaa väärien asioiden varaan. On yritetty saada aikaan hengellistä yhteyttä silloin, kun siihen ei ole ollut edellytyksiä tai ihmiset eivät itse ole selvillä edes siitä, missä suhteessa he ovat Jumalaan. Siksi otamme esille muutamia tärkeimpiä tekijöitä kristilliselle yhteydelle.

Jeesus ja hänen kauttaan tuleva pelastus on avainasia kristillisessä yhteydessä

Hän on perustus, jolle kristillisen yhteyden tulisi rakentua. Ilman häntä emme voi Raamatun mukaan edes pelastua emmekä päästä Jumalan yhteyteen. Jos hylkäämme hänet, emme ajaudu pois vain kristillisestä yhteydestä vaan myös pelastuksesta. Vain hänen kauttaan nämä asiat voivat toteutua.

- (Apt 4:11,12) Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut'.

12. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

- (1 Kor 3:11) Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.

Se, että Jeesus Kristus on pelastuksen ja yhteyden perustus, tarkoittaa sitä, ettei meillä silloin voi olla muita perustuksia ja pelastusteitä. Jos joku laittaa toivonsa pelastuksen asiassa esim. pyhimysten ansioihin, omiin tekoihinsa tai muihin pelastusteihin, ajautuu hän silloin tosiasiassa pois Kristuksesta.

   Esim. länsimaisessa liberaaliteologiassa ei tunnusteta tätä asiaa eli Jeesuksen suurta merkitystä. Sen sijaan monet liberaalit teologit ovat pyrkineet dialogiin esim. islamin kanssa. Taustalla on ajatus, että muslimit palvovat samaa Jumalaa kuin kristityt. Ajatellaan, että kyseessä on yksi ja sama Jumala, ja tältä pohjalta on pyritty dialogiin.

   Nämä teologit ovat kuitenkin erehtyneet Raamatun valossa. Uudessa testamentissa ei tunneta mitään muuta Jumalaa kuin hän, joka on ilmoittanut itsensä Jeesuksen Kristuksen kautta. Kun muslimit kieltävät tämän perusopetuksen eli Jeesuksen jumaluuden ja suuren merkityksen, ei silloin tosiasiassa voi olla kyseessä sama Jumala. Se on mahdotonta, ja se tulee ilmi seuraavista jakeista:

- (1 Joh 2:22,23) Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.

23. Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.

- (1 Joh 5:9,10) Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa.

10. Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.

Kunnioitus niitä kohtaan, jotka kieltävät Jeesuksen Kristuksen eivätkä ajattele samoin kuin itse ajattelemme

Mikä on sitten oikea suhtautuminen muslimeihin ja niihin, jotka kieltävät Jeesuksen Kristuksen? Se ei suinkaan ole vesitetty kristinusko, jota liberaaliteologit edustavat, vaan tavanomainen arvostus eri tavalla ajattelevia kohtaan. Hengellistä yhteyttä, joka rakentuu Jeesuksen Kristuksen jumaluuden ja pelastustyön varaan, on mahdotonta rakentaa, mutta me voimme kunnioittaa niitä ihmisiä, jotka torjuvat meille tärkeät arvot. Lisäksi Jeesus kehotti julistamaan hyvää sanomaa hänestä, joka on jo kantanut syntimme. Tätä tarvitaan enemmän kuin sellaista dialogia, jota liberaalisuuntauksissa esiintyy:

- (1 Piet 2:17) Kunnioittakaa kaikkia, rakastakaa veljiä, peljätkää Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta.

- (Mark 16:15,16) Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.

16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

- (Room 1:14-16) Kreikkalaisille ja barbaareille, viisaille ja tyhmille minä olen velassa;

15. omasta puolestani minä siis olen altis teillekin, Roomassa asuvaisille, julistamaan evankeliumia.

16. Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.

Hengellinen elämä ja uudestisyntyminen on välttämätön lähtökohta hengelliselle yhteydelle. Uudestisyntymisessä ihmisistä tulee saman Jumalan lapsia ja heillä on Pyhä Henki pelastuksen sinettinä

Toinen lähtökohta hengelliselle yhteydelle on, että ihminen on uudestisyntynyt, pelastunut ja hänellä on hengellinen elämä. Nämäkin asiat saadaan Jeesuksen Kristuksen kautta eli kääntymällä hänen puoleensa ja vastaanottamalla hänet tulemme niistä osallisiksi. Me uudestisynnymme, kun pyydämme häntä sisimpäämme. Samalla meistä tulee Jumalan lapsia:

- (Joh 3:3) Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa"

- (Joh 1:12) Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,

- (Gal 3:26-28) Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.

27. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.

28. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.

Seuraus Kristuksen vastaanottamisesta siis on, että tulemme Jumalan lapsiksi.

   Niinpä kristillisessä yhteydessä kyse ei ole pelkästään yhteistyöstä tai samanmielisyydestä eri asioissa, vaan uskovien yhteydellä on yliluonnollinen perusta. Me olemme syntyneet saman perheeseen ja ”olemme saaneet juoda samaa Henkeä” (1 Kor 12:13). Sama Pyhä Henki asuu meissä, ja se muodostaa yhteyden. Ihmiset, joita ennen oli erottanut rotu, yhteiskunnallinen asema, sukupuoli tai muut samanlaiset asiat, ovat nyt Kristuksen kautta veljiä ja sisaria, saman ruumiin jäseniä ja heissä on sama lapseuden henki. Katsomme jakeita, joissa tulee ilmi Pyhän Hengen asuminen uskovissa:

- (Ef 4:3-6) ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:

4. yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;

5. yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;

6. yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.

- (1 Kor 12:13) sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

- (1 Kor 6:19) Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?

- (Gal 3:26,28) 26. Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.

28. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.

Vain uudestisyntymisen kautta ihminen voi olla todellisen Jumalan seurakunnan jäsen. Vanhoissa kirkoissa, kuten katolisessa kirkossa on miljoonia, jotka eivät ole kokeneet sitä

Jumalan sana siis osoittaa, että olemme tosi kristittyjä vain silloin, kun Kristus asuu meissä Henkensä kautta ja olemme uudestisyntyneet. Jos se ei ole totta, emme silloin todellisuudessa kuulu oikeaan Jumalan seurakuntaan. Mitkään jäsenkortit tai muut toimenpiteet eivät voi korvata tätä tosiasiaa.

   Valitettavasti suurissa ja vanhoissa kirkoissa on enemmistö ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet uudestisyntymistä, josta Jeesus Nikodeemukselle puhui. Mitä vanhempi jokin kirkko tai herätysliike on, sitä todennäköisemmin siellä on paljon sellaisia ihmisiä. Niiden jäsenenä, joskus jopa työntekijänä, voi olla jopa jumalankieltäjiä ja ateisteja, joten on ymmärrettävää, ettei tällaisissa ihmisissä voi olla Jumalan Henkeä, joka tulee uudestisyntymisen kautta. Jos esim. valtionkirkkoon kuuluu 80-90 % kansasta, on silloin varmaa, ettei enemmistöllä ole henkilökohtaista suhdetta Jumalaan. Siinä tapauksessa ei voida puhua Hengen yhteydestä, joka mainittiin.

   Katolinen kirkko, joka on yksi vanhimmista kirkoista, on yksi esimerkki vallitsevasta tilanteesta. Sielläkin on varmasti pelastuneita, mutta suuri enemmistö ei ymmärrä, miten pelastua yksinomaan Jeesuksen kautta. Sen sijaan ihmiset tässä kirkossa voivat turvautua Mariaan, pyhimysten ansioihin, omiin tekoihinsa tai muihin tekijöihin, jotka eivät voi hyödyttää meitä iankaikkisuuden kannalta. Ne ovat teitä, jotka eivät johda pelastukseen vaan kadotukseen. Väärien pelastusteiden seurauksena useimmilla katolilaisilla ei ole myöskään pelastusvarmuutta. Sen he, kuten kaikki muut ihmiset, voivat saada vasta silloin, kun he laittavat toivonsa yksin Jeesukseen Kristukseen. Meidän on käännyttävä hänen puoleensa, koska vain hänessä saamme iankaikkisen elämän ja myös pelastusvarmuuden:

- (Joh 5:39,40) Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;

40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.

Hengellistä yhteyttä on siis mahdoton rakentaa silloin, jos ihminen ei ole vielä pelastunut. Tämän asian pitää olla selvillä, muuten mennään pahasti harhaan.

   Seuraava tapaus liittyy aiheeseen. Siinä kerrotaan, miten Derek Prince elämänsä loppupuolella kutsui muutamia veljiä kotiinsa ja puhui heille sydämensä tuskasta ja katolilaisista ihmisistä. Hän katui sitä, ettei ollut puhunut katolilaisille pelastuksesta vaan ainoastaan Pyhästä Hengestä ja armolahjoista. Hänen esimerkkinsä osoittaa, miten voimme unohtaa tärkeimmän asian ns. kristillisen yhteyden kustannuksella. Yksi kuulijoista oli Joseph Shulam, joka kertoo puhekasetilla:

”Kun istuimme hänen ympärillään, hän alkoi itkeä… Hän itki katkerasti ja sanoi, että on tehnyt monta vuotta syntiä, kun on opettanut niin monissa kirkoissa ja katolisten karismaatikkojen konferensseissa, ja puhunut aina Pyhästä Hengestä ja kielilläpuhumisesta, mutta ei milloinkaan kysynyt, haluavatko kuulijat pelastua. Hän sanoi tuhlanneensa elämänsä. Ja silloin hän sanoi: ’Ilman uskoa Jeesukseen ja kastetta… on mahdoton pelastua, ja katolinen kirkko on ihmiskunnan suurin vale, koska se antaa ihmisille sen tunteen, että katolilaiset… ovat kristittyjä. Se antaa kaikki uskonnon työkalut, mutta ydinasian se kieltää katolisilta ihmisiltä’.

   Me kaikki olimme shokissa, sillä Derek Prince on ollut maailman karismaattisen liikehdinnän keskushahmo. Ja nyt, elämänsä viimeisinä vuosina, hän sanoo, että …se on ollut ajan tuhlausta…” (1)

Totuus. Opin hylkääminen ja välinpitämättömyys kristinuskon perusasioita kohtaan eivät ole oikea perusta kristilliselle yhteydelle. Perusasioihin sisältyvät sellaiset asiat kuin Raamatun inspiraatio, että Jeesus on ainoa tie pelastukseen, hänen ristinsä sovitus, hänen ruumiillinen ylösnousemuksesta, hänen fyysinen paluunsa, hänen jumaluutensa, pelastus armon kautta ilman tekoja, syntiinlankeemus sekä miten ihminen on kadotettu ja toivottomassa tilassa ilman Jeesusta Kristusta

Totuuden merkitys on olennainen yhteydelle. Se tarkoittaa, että pitää olla yksimielisyys perustotuuksiin ja oppeihin nähden. Siihen kuuluvat sellaiset asiat kuin Raamatun inspiraatio, miten Jeesus on ainoa tie pelastukseen, hänen ristinsä sovitus, hänen ruumiillinen ylösnousemuksensa, fyysinen paluu, hänen jumaluutensa, pelastus armon kautta ilman tekoja, syntiinlankeemus sekä miten ihminen on kadotettu ja toivoton ilman Kristusta. Jos ei ole yksimielisyyttä edellisistä totuuksista, ei silloin voi syntyä Jumalan mielen mukaista yhteyttä.

   Monet liberaaliteologit ovat olleet välinpitämättömiä edellisten asioiden suhteen, mutta sellainen tie johtaa haaksirikkoon. Opillinen välinpitämättömyys, jossa hylätään uskon perusasiat, merkitsee myös kristillisen uskon perustuksen hylkäämistä. Jos ei pidetä kiinni perustuksesta ja perusasioista, ei kyseessä ole enää kristillinen usko vaan jotakin muuta. Opin hylkääminen ja välinpitämättömyys sitä kohtaan eivät ole oikea perusta kristilliselle yhteydelle.

   Voimme nähdä opin merkityksen myös useissa Uuden testamentin jakeissa. Se osoittaa, että emme saa olla opillisesti välinpitämättömiä, koska muuten hylkäämme Kristuksen ja pelastuksen hänessä. Alkuseurakunnan aikana painotettiin voimakkaasti oikeaa oppia, koska sen ymmärtäminen oli ja on tärkeää ihmisten iankaikkisuuden kannalta. Emme varmastikaan tee väärin, jos noudatamme heidän esimerkkiään:

- (1 Tim 1:3,4) Niinkuin minä Makedoniaan lähtiessäni kehoitin sinua jäämään Efesoon, käskeäksesi eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi

4. eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehoitan nytkin.

- (Tiit 1:9) hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet.

- (Apt 2:42) Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.

- (Gal 1:8,9) Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

9. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. 

- (2 Tess 2:15) Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.

- (2 Tess 3:6) Mutta Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti eikä sen opetuksen mukaan, jonka olette meiltä saaneet.

On asioita, jotka eivät liity suoraan pelastukseen eivätkä ole kristillisen uskon perusasioita. Nämä kehälliset asiat kuten kysymys tempauksen ajankohdasta eivät saisi olla esteenä yhteydelle

Vaikka jotkut totuudet ovat tärkeitä iankaikkisuuden kannalta, löytyy myös asioita, jotka ovat vähemmän tärkeitä ja vähemmän oleellisia. Siihen voivat kuulua sellaiset asiat kuin ylistystyyli, hengelliset lahjat, tempauksen ajankohta, tuhatvuotinen valtakunta, Ilmestyskirjan tulkinnat ja eräät muut asiat. Niistä voi olla erilaisia mielipiteitä ja käsityksiä, mutta ne eivät kuitenkaan vaikuta iankaikkiseen kohtaloomme. Niillä ei ole tekemistä pelastuksen perusasioiden kanssa, ja siksi ne ovat vähemmän tärkeitä.

   Myös Roomalaiskirjeen 14. luku tuo esille joitakin samanlaisia seikkoja, jotka eivät ole ydinasioita kristillisessä uskossa. Nämä asiat olivat ajankohtaisia Paavalin aikaan, ja hänen neuvonsa oli se, että ihmisten tuli kunnioittaa muiden erilaisia käsityksiä. Siinä on perusohje myös nykyajalle. Emme ehkä ole kaikista asioista yksimielisiä, mutta emme saa tuomita tai halveksia eri tavalla ajattelevia:

- (Room 14:1-10) Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.

2. Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.

3. Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.

4. Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.

5. Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.

6. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.

7. Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.

8. Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.

9. Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra.

10. Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen.

Seurakunta on paikallinen ja käsittää kaikki samalla paikkakunnalla olevat uskovat, vaikka kokouspaikkoja voi olla useita

Jos katsomme Raamattua, voimme löytää sieltä käsityksen universaalisesta seurakunnasta, Kristuksen ruumiista. Siihen kuuluu jokainen, joka on uudestisyntynyt eli kääntynyt Jeesuksen Kristuksen puoleen ja pyytänyt häntä elämäänsä. Sen seurauksena hänessä on myös Jumalan eli Kristuksen Henki (Room 8:9). Tämä seurakunta on maailmanlaajuinen ja sisältää kaikki ne ihmiset, joilla on yhteys Kristukseen. Heitä on maapallolla yhteensä miljoonia.

- (1 Kor 10:32) Älkää olko pahennukseksi juutalaisille, älkää kreikkalaisille älkääkä Jumalan seurakunnalle,

- (1 Kor 12:12,13) Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;

13. sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

Kuitenkin universaalin seurakunnan ohella Raamattu puhuu paljon enemmän paikallisesta seurakunnasta. Puhutaan mm. Korintton, Efeson, Filippin ja Tessalonikan seurakunnista eli universaali seurakunta on jakaantunut pienempiin seurakuntiin paikallisuuden perusteella. Sen pitäisi olla tärkein peruste seurakunnan jakamiseen moniksi seurakunniksi. Löydämme ajatuksen paikallisista seurakunnista mm. seuraavissa jakeissa:

- ( 1Kor 1:2) Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.

- (Apt 20:17) Mutta Miletosta hän lähetti sanan Efesoon ja kutsui tykönsä seurakunnan vanhimmat.

- (Fil 1:1) Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen palvelijat, kaikille pyhille Kristuksessa Jeesuksessa, jotka ovat Filippissä, sekä myös seurakunnan kaitsijoille ja seurakuntapalvelijoille.

- (1 Tess 1:1) Paavali ja Silvanus ja Timoteus tessalonikalaisten seurakunnalle Isässä Jumalassa ja Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Armo teille ja rauha!

Seurakunnan paikallisuus pitäisikin olla yksi tärkeimmistä perusteista yhteydelle. Se tarkoittaa, että mikäli paikkakunnalla on seurakunta, pitäisi sen käsittää kaikki sillä seudulla olevat Jumalan lapset – ei enempää eikä vähempää. Kaikki, jotka uskovat Kristukseen, ovat Kristuksen ruumis ja seurakunta sillä paikkakunnalla. Siihen ei kuulu ei-uskovia, eikä se tarkoita jotakin rakennusta, järjestöä tai kirkkokuntaa, vaan ainoastaan Kristuksen vastaanottaneet muodostavat sen. Siinä on ei-lahkohenkinen perusta sille, miten yhteys voi syntyä ja säilyä. Jos tätä ei ymmärretä ja tunnusteta, ovat väärät asenteet mahdollisia.

   Watchman Nee on opettanut seurakunnan paikallisuudesta. Hän toteaa, että seurakunta ei ole kokouspaikka tai jokin järjestö, vaan se koostuu Kristuksen vastaanottaneista kullakin paikkakunnalla:

Aasian seitsemän seurakuntaa, joihin Ilm. kirjassa viitataan, käsittivät Efeson, Smyrnan, Pergamon, Tyatiran, Sardeen, Filadelfian ja Laodikean seurakunnat. Ne olivat seitsemän seurakuntaa, ei yksi. Kukin oli selvästi erotettavissa toisista eri paikkakunnan mukaan…

   Mikä on uusitestamentillinen seurakunta? Se ei ole rakennus, evankeliumi-sali, saarnakeskus, lähetys, työ, järjestö, systeemi, kirkkokunta eikä lahko… Jumalan tarkoitus ei ole koskaan ollut, että eri paikkakuntien seurakuntia yhdistettäisiin joksikin uskontokunnaksi tai järjestöiksi, vaan pikemminkin, että kukin seurakunta olisi itsenäinen suhteessa toiseen seurakuntaan. Niiden vastuunalaisuuden ja johdon tuli samoin olla itsenäisiä. Kun Herramme lähetti sanomansa lapsilleen Aasiassa, ei hän osoittanut niitä ”Aasian seurakunnalle”, vaan "seitsemälle Aasian seurakunnalle”. (2)

Tarkoittaako paikallisseurakunta yhtä kokouspaikkaa? Ei tarkoita, vaan esim. alkuseurakunnalla oli useita kokouspaikkoja. Seurakunta ei ole Raamatun perusteella rakennus, vaan se koostuu ihmisistä

Joskus opetetaan, että seurakunnan paikallisuus tarkoittaa yhtä suurta kokouspaikkaa tai jotakin jäykkää organisaatiota. Ajatellaan, että mikäli seurakunta on paikallinen, vaatii se yhden suuren kokoustilan.

   Tämä käsitys on kuitenkin valheellinen Uuden testamentin valossa. Sillä alkuseurakunta ei kokoontunut vain yhdessä, vaan useassa paikassa. Ennen helluntaita he kokoontuivat mm. yläsalissa (Apt 1:13), helluntain jälkeen temppelissä (Apt 2:46), Salomon pylväskäytävässä (Apt 5:12) tai eri kodeissa (Apt 2:46, 12:12). Se osoittaa, miten kokouspaikka saattoi vaihtua aina tilanteen mukaan. Lisäksi meidän täytyy huomata se Uuden testamentin painotus, että seurakunta ei ole jokin rakennus, vaan se koostuu ihmisistä, joilla on usko Kristukseen. Kirkkorakennus ei ole sama kuin seurakunta Uuden testamentin mielessä. Nämä kaksi asiaa on syytä erottaa toisistaan.

- (1 Kor 3:16) Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

- (2 Kor 6:16) Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani".

- (Ef 2:19-22) Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,

20. apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,

21. jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;

22. ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.

Jäykkä organisaatio tulee esille myös Watchman Neen elämänkerrassa. Hän itse painotti opetusta seurakunnan paikallisuudesta, mikä itsessään on hyvä opetus. Kuitenkin jäykkä ja liiallinen organisaatio voi joskus olla haitaksi, kuten tapahtui Kiinan epävakaiden olojen aikana. Kun alkuseurakunnalla ei ollut mitään tiukkaa organisaatiota, vaan se kokoontui eri paikoissa, voidaan samaa joustavuutta noudattaa nytkin.

Seurakuntaopin kannalta Watchmanin suurin heikkous (heikkous, joka on historian kuluessa osoittautunut hyvin tavalliseksi) oli se, että hän piti ehdottomasti sitovina periaatteita, joihin hän oli päätynyt pelkästään Uuden testamentin esimerkin pohjalta. Se, että hän halusi ehdottomasti seurakuntien olevan maantieteellisesti paikallisia (yhdessä kaupungissa yksi seurakunnallinen hallintokoneisto), saattoi avata ovet valtion valvonnalle liiankin helposti sen vuoksi, että seurakuntien hallinnon rakenne oli niin joustamaton. Hänen kymmenen vuotta myöhemmin uudelleen löytämänsä ensimmäisen vuosisadan ajatus muuttoliikkeen avulla leviävästä evankelioimistyöstä tuntuu sitä vastoin ajoitukseltaan suoraan Jumalalta tulleelta. Sen välityksellä heräsi ajatuksia kristillisen työn joustavuudesta ja tilaisuuksien hyväksikäyttämisestä monissa ryhmissä, joiden kohtalona tuli pian olemaan pakollinen hajaantuminen. Kun puolue alkoi hajoittaa väestöä eri puolille maata pyrkimyksenään kirkon hävittäminen, nämä joustavammat ja toiminnan kannalta käytännöllisemmät käsitykset kristillisestä elämästä ja todistuksesta alkoivat ilman muuta päästä oikeuksiinsa. Syntyi seurakuntia, joita voisi nimittää vaikkapa ”ex tempore -seurakunniksi”; ne olivat yhtä Kristuksessa, mutta niiltä puuttui lähes kokonaan organisaatio. Näissä ryhmissä syntyi jatkuvasti uusia jumalanpalveluksen ja todistamisen muotoja. Pyhä Henki opetti niille, miten säilyä hengissä hyökkäyksen kohteena uusissa tilanteissa ja miten taistella niissä tilanteissa yhtenä miehenä Jumalan puolesta. (3)

2. Miksi yhteys ei toimi?

Jos hengellinen yhteys on hyvä asia Jeesuksen opetuksen mukaan, miksi se ei aina toteudu? Miksi nykyinen seurakunta on kaukana hänen opetuksestaan eikä noudata hänen sanojaan? Sitä lähdemme seuraavaksi tutkimaan. Otamme esille muutamia tärkeimpiä syitä siihen, miksi tämä asia toteutuu niin vajavaisesti.

Hengellinen lapsuus ja lahkohenki on suuri syy yhteyden puutteeseen

Hengellinen lapsuus on ilmeisesti suurin syy eripuraisuuteen seurakunnissa. Hyvä esimerkki on Korintton seurakunta Paavalin aikana. Vaikka tässä seurakunnassa olivat käytössä kaikki armolahjat (1 Kor 1:7: niin ettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa, teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä.), olivat useimmat tämän seurakunnan henkilöistä hengellisen lapsuuden tasolla. Heillä oli riitaa, kateutta, panettelua sekä räikeitä syntejä, joista Paavali joutui nuhtelemaan heitä. He olivat vielä lihallisia ja pieniä lapsia hengellisessä vaelluksessaan, ja se oli suurin syy ongelmiin sekä jakaantumisiin. He mm. ryhmittyivät eri opettajien ympärille. Jotkut heistä olivat Pietarin, jotkut Paavalin ja jotkut Apolloksen puolella. Olivatpa jotkut pelkästään myös Kristuksen puolella.

- (1 Kor 1:11-13) Sillä Kloen perheväeltä olen saanut teistä kuulla, veljeni, että teillä on riitoja keskuudessanne.

12. Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen".

13. Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän edestänne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen?

- (1 Kor 3:1-4) Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa.

2. Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä;

3. olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin?

4. Kun toinen sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", ja toinen: "Minä olen Apolloksen", ettekö silloin ole niinkuin ihmiset ainakin?

- (2 Kor 12:20,21) Sillä minä pelkään, että tullessani ehkä en tapaa teitä semmoisina, kuin tahdon, ja että te tapaatte minut semmoisena, kuin te ette tahdo. Minä pelkään, että teidän keskuudessanne ehkä on riitaa, kateutta, vihaa, juonia, panetteluja, juoruja, pöyhkeilyä, epäjärjestyksiä;

21. ja että, kun tulen, Jumalani on taas nöyryyttävä minua teidän tykönänne, ja että joudun suremaan monen tähden, jotka ennen ovat synnissä eläneet eivätkä ole katuneet sitä saastaisuutta ja haureutta ja irstautta, jota ovat harjoittaneet.

Lahkohenki on myös yksi osoitus hengellisestä lapsuudesta. Pahimmillaan se voi ilmetä siinä, että vain määrätyssä ryhmässä pelastuu. Silloin tosiasiassa syrjäytetään Jeesuksen asema ainoana pelastajana. Tai sitten se voi tarkoittaa asennetta, jossa ihminen pitää omaa seurakuntaansa parhaimpana. Siihen voi kuulua ”Me oikeassa ja muut väärässä” -asenne, käsitys omasta ryhmästä valiojoukkona ja että sillä on syvempi tieto Raamatusta ja Jumalasta. Se on vastoin sitä, miten Paavali kirjoitti: ”… vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne” (Fil 2:3).

   Samoin ylimielisyys muita ryhmiä kohtaan on tavallista. Se tarkoittaa asennetta, jossa muut seurakunnat ja ihmiset nähdään vähempiarvoisina. Ajatellaan, että oma hengellinen koti on paras, kun muut ovat sivuraiteella olevia, jopa luopioita. Muut eivät myöskään ole niin ”kypsiä”, ”raittiita”, järkeviä tai yhtä ”tarkkanäköisiä” kuin itse olemme, vaan ovat kaukana jäljessä.

   Seuraavassa Jeesuksen vertauksessa tällainen asenne tulee hyvin ilmi. Se ei suoraan käsittele lahkohenkeä, mutta sitä voidaan soveltaa myös siihen. Vertauksessa puhutaan itsensä ylentämisestä, joka on tärkein syy lahkohenkeen:

- (Luuk 18:9-14) Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen:

10. "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.

11. Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.

12. Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'

13. Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.

14. Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."

Hengellinen sokeus voi olla syy yhteyden puutteeseen. Ihminen ei näe todellista Jumalan työtä toisissa ihmisissä ja seurakunnissa, ja se estää yhteyden muodostumisen

Hengellisellä sokeudella tässä tarkoitetaan sitä, että ihminen ei usko joidenkin todella uudestisyntyneiden ihmisten olevan edes uudestisyntyneitä ja pelastuneita. Hän ajattelee, että toisissa piireissä olevat ihmiset erilaisine painotuksineen ja kokemuksineen eivät ole pelastuneita vaan eksyksissä olevia.

   Hyvä esimerkki on, että tunnetut Jumalan miehet Oswald Chambers ja F.B. Meyer eivät sata vuotta sitten ymmärtäneet helluntaiherätystä Jumalasta lähtöisin olevana. He ajattelivat sen olevan eksytystä. Tältä pohjalta, kun ymmärrys on aivan erilainen perusasioissa, on luonnollisesti vaikea rakentaa hengellistä yhteyttä.

   Hengellinen sokeus ja väärä henkien erottamisen lahja onkin yksi suurimpia erottavia tekijöitä seurakunnassa. Koska ”tietomme on vajavaista” (1 Kor 13:9), jokaisen on mahdollista erehtyä arvioinneissaan. Ihminen itse pitää itseään ”tarkkanäköisenä” ja että hänellä on ”varma tieto”, kun hän todellisuudessa on hengellisen sokeuden vallassa. Hän ei näe, mitä Jumala tekee auttaakseen muita, vaan näkee ainoastaan heidän virheensä, ei sitä, mikä on oikein. Hän toimii aivan samoin kuin fariseukset, jotka eivät ymmärtäneet Jumalan työtä, vaan syyttivät Jeesusta ja sanoivat hänen ajavan riivaajia Beelsebulin voimalla.

   Katsomme lainausta, joka liittyy aiheeseen. Rick Joyner on kirjoittanut henkien erottamisen lahjan jäljitelmästä, joka aiheuttaa huonoa hedelmää. Se aiheuttaa sekaannusta, koska se ei perustu totuuteen ja koska se tuodaan esille hengessä, joka tappaa. Kyseessä ei ole todellinen henkien erottamisen lahja vaan ihmisen oma hengellinen sokeus:

Uskonnollisuuden henkeen liittyy yleensä väärä henkien erottamisen lahja, joka on epäluulon ja pelon motivoima. Tämä valheellinen lahja näkee mielellään sen, mitä toisissa on vikana, sen sijaan että se näkisi, mitä Jumala tekee, niin että näitä ihmisiä voitaisiin auttaa eteenpäin. Tällaista henkien erottamista käyttäen uskonnollisuuden henki voi aiheuttaa seurakunnalle mitä suurinta vahinkoa. Sen teot jättävät lähes aina jälkeensä enemmän vahinkoa ja hajaannusta kuin parantumista, sovitusta ja rakentamista. Sen viisaus on peräisin hyvän- ja pahantiedon puusta, ja vaikka tieto voikin pitää paikkansa, se tuodaan sellaisessa hengessä, joka tappaa.

   Epäluulo juontaa juurensa sellaisista asioista kuin hylkäämisestä, alueellisista suojelupyrkimyksistä tai yleisestä epävarmuudesta. Todellinen henkien erottamisen lahja voi toimia vain rakkauden kautta. Mikä tahansa muu motiivi vääristää hengellisen näkökyvyn. Aina, kun joku tuomitsee tai kritisoi toista ihmistä tai ryhmää, meidän tulisi jättää se huomiotta, kunnes tiedämme, että kritiikin esittäjä todella rakastaa tuota ihmistä tai ryhmää ja on panostanut heidän palvelemiseensa. (4)

Seurakuntien nimet voivat jakaa Kristuksen ruumista

Nimitykset kuten helluntai, baptisti, adventisti, luterilainen ja muut nimitykset voivat olla esteenä yhteyden kokemiselle. Se ei tarkoita, että jokainen näissä ryhmissä oleva olisi lahkohenkinen, mutta siihen on helppo ajautua vajavaisuutemme takia. Lisäksi on ymmärrettävää, että monet nimet ja jakautumiset ovat tulleet historian seurauksena. Alkuseurakunnan tilanteeseen on mahdoton palata.

   Kuitenkin on syytä kysyä, olisiko toiminta tehokkaampaa, jos ei olisi sellaisia välimuotoja ja jakaantumisia kuin on nyt, vaan olisi enemmän yhteisiä kaupunginlaajuisia kokouksia, enemmän yhteisiä työmuotoja, joita tekisivät yhdessä ne ihmiset, jotka nyt ovat eri ryhmissä sekä enemmän tavallisissa kodeissa tapahtuvaa kokoontumista.

   Alkuseurakunnan aikana ei ollut sellaisia välimuotoja ja jakautumisia kuin nyt on, vaan oli vain yksi kaupunginlaajuinen seurakunta sekä kodeissa kokoontuvat seurakunnat. Kaupunginlaajuisten suurkokousten etuna on, että ne tekevät paremman vaikutuksen yhteiskuntaan, ja kotikokousten etuna on ihmisläheisyys. Sen sijaan nykyiset välimuotoseurakunnat eivät tavoita kumpaakaan näistä eduista yhtä hyvin. Lisäksi niissä on vaikeampi syntyä uusia työmuotoja, koska ihmisiä on liian vähän uusien työmuotojen aloittamiseen. Tämä asia voisi korjaantua sillä, että uskovat eri piireistä yhdistäisivät voimansa. Ne, joilla on sama kutsumus ja työalue, voisivat toimia yhdessä.

   Wolfgang Simson on ottanut asian esille innoittavassa kirjassaan Kodit, jotka muuttavat maailman. Se käsittelee lähinnä kotiseurakuntien merkitystä, mutta siinä tuodaan esille myös kaupunginlaajuisten kokousten mahdollisuus. Tällainen malli, jossa ei ole nykyisiä kirkkokuntanimityksiä, on paljon lähempänä alkuperäistä mallia. Se poistaa tehokkaasti lahkohenkeä ja vertailua muiden kesken.

Koska kotiseurakunta tulee toimeen ilman kiinteää päämajaa ja celebraatiota, se on näkymättömämpi. Monissa maissa ne ovat voineet toimia jo kauan ilman, että niistä laajemmin tiedettäisiin. Ne vetävät samalla puoleensa vähemmän ihmisiä, jotka etsivät henkilökohtaista kunniaa tai valtaa. Tällainen kristillisyys on jotenkin nöyrempää, mikä on tärkeää maissa, joissa uskonnot kilpailevat keskenään jopa siitä, kenen pyhän rakennuksen torni ulottuu korkeimmalle. Pieni näkyvyys ihmisten silmissä merkitsee usein suurta näkyvyyttä Jumalan silmissä. Pieni näkyvyys tarkoittaa myös, että seurakunta voi paremmin elää vainon keskellä ja on valmistunut apokalyptisiin tapahtumiin.

   …Ero soluseurakunnan ja kotiseurakunnan välillä on siinä, että soluseurakunnan celebraatiossa on mukana vain yhden kirkkokunnan jäseniä. Luonnollinen toinen siipi kotiseurakunnalle on kaupunginlaajuinen yhteiskristillinen celebraatio, jossa kirkkopolitiikka unohdetaan. Siinä kristityt tulevat yhteen ja esiintyvät yhtenä ruumiina. (5)

Kova opillisuus on yksi suurimpia syitä, miksi hajaannusta esiintyy. Se tarkoittaa asennetta, missä pyritään raamatullisuuteen, mikä tietysti on oikein, mutta ei pystytä tai ei haluta arvostaa niitä, jotka ovat eri mieltä. Raamatun ohje on, että meidän tulee toimia ”totuutta noudattaen rakkaudessa”

Ihminen voi myös ajatella, että vain hän on oikeassa, kun lähes kaikki muut ovat väärässä. Erik Ewalds kuvaa tällaista asennetta

Tällaista kirousta on monen kristityn elämässä. Ajattelen varsinkin niitä, jotka aina ovat oikeassa – niin oikeassa, että he voivat tuomita kaikkia muita kristittyjä, niin oikeassa, että kaikki muut ovat liberaaleja tai hurmahenkisiä tai mitä tahansa, mutta eivät oikeaoppisia niin kuin minä itse. Tällaisen ihmisen on pakko olla oikeassa ja hänellä on oikeus tuomita kaikkia muita. Mutta hän ei huomaa, että hänen asenteensa on kaikkea muuta kuin kristillinen. Se on juuri pikkusielun oikeassa olemisen tarvetta, koska se ei rohkene elää uskossa. Se ei uskalla epäillä, ei uskalla kehittyä, ei uskalla kypsyä, se ei uskalla mitään muuta kuin olla oikeassa ja tuomita muita. Miten surkeata! Tämä on yksi esimerkki lain kirouksesta. (6)

Mikä on Raamatun neuvo tällaisissa tilanteissa? Efesolaiskirjeen neljännessä luvussa on hyvä hengellinen ohje: ”totuutta noudattaen rakkaudessa” (Ef 4:15). Meidän tulee pyrkiä raamatullisuuteen, mutta jos unohdamme oikean ja rakastavan käyttäytymisen eri tavalla ajattelevia kohtaan, toimimme itse Raamatun vastaisesti. Kun tärkein käyttäytymistä koskeva oppi on muiden rakastaminen, hylkäämme tärkeimmän käskyn, josta Raamattu puhuu:

- (Ef 4:15) vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,

- (1 Piet 2:17) Kunnioittakaa kaikkia, rakastakaa veljiä, peljätkää Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta.

- (1 Tim 1:5,6) Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.

6. Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin,

- (Jaak 3:14-17) Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.

15. Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.

16. Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.

17. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.

Pahimmat erimielisyydet ja riidat seurakunnassa eivät sittenkään johdu ihmisten erilaisista käsityksistä joistakin asioista, vaan ne johtuvat aina kovasta ja tuomitsevasta asenteesta. Kun Jumalan tarkoitus on, että rakastamme hänen ohellaan myös lähimmäisiämme yhä enemmän, emme halua aina noudattaa sitä. Kova, riitaisa ja rakkaudeton asenne muita kohtaan (esim. kieltäytyminen rakastamasta erilaisen musiikkimaun omaavia kuten hengellisen rockin kannattajia, paatuneita ihmisiä tai katkeroituminen siitä, että seurakunnan johto ajaa asioita, joita emme pysty hyväksymään) on osoitus siitä, ettei oma hengellinen elämämme ole oikeassa kurssissa. Jos ajamme mitä tahansa asiaa, jonka ymmärrämme oikeaksi ja Jumalan tahdoksi, mutta unohdamme lempeyden, olemme silloin aina Jumalan edessä väärässä. Emme muista, että meidän tulee olla ”lempeitä kaikkia kohtaan” (2 Tim 2:24,25) eikä osoittaa vihaista intoa eri mieltä olevia tai arvostelijoita kohtaan.

En ole nähnyt merkkejä siitä, että ihmiset olisivat tulleet paremmiksi, jos sillä tarkoitetaan muuttumista suurempaan jumalallisen olennon moraalisen pyhyyden kaltaisuuteen. Minusta ei näytä tapahtuneen niin, että ihmiset yleisesti ottaen ymmärtäisivät paremmin uskonnon sisällön, hallitsisivat paremmin intohimonsa, osoittaisivat suurempaa kristillistä rakkautta lähimmäisilleen tai olisivat säntillisempiä ja säännöllisempiä hartaudenharjoituksissaan Jumalan edessä…

   Erityisen selvä tämän liikehdinnän tuntomerkki on se, että se tekee ihmisistä ylpeitä ja itsekeskeisiä ja tylyjä lähimmäisiään, sukulaisiaan, rakkaimpiaankin kohtaan; aivan erityisesti pappeja kohtaan, lyhyesti, koko sitä ihmiskunnan osaa kohtaan, joka ei ole niin kuin he eikä ajattele ja toimi niin kuin he. (7)

John Wesley: ”Olen kyllästynyt mielipiteisiin. Näyttäkää minulle nöyrä, lempeä, Jumalaa ja ihmisiä rakastava, armelias ja hyvää satoa kantava ihminen, jossa ei olisi puolueellisuutta ja tekopyhyyttä. Saakoon sieluni olla sellaisten kristittyjen seurassa, keitä he sitten ovatkin ja mitä mieltä he sitten ovatkin. Kuka tahansa joka tekee minun Isäni tahdon, on minun veljeni… Kiihkoilu on ylenpalttisen voimakasta kiintymystä omaan ryhmittymään tai mielipiteeseen. Kuinka kitsaasti ihmiset suostuvat myöntämään mitään hyvää olevan niissä, jotka eivät kaikissa asioissa ole samaa mieltä kuin he itse. Emme saa ahtaasti omia Jumalan asiaa vain omalle ryhmällemme, vaan meidän tulee iloita hyvyydestä, esiintyipä sitä missä tahansa.” (8)

Panettelu ja sen seuraukset. Negatiivisissa puheissa on eri asteita 

- (Jaak 4:11) Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.

- (2 Kor 12:20) Sillä minä pelkään, että tullessani ehkä en tapaa teitä semmoisina, kuin tahdon, ja että te tapaatte minut semmoisena, kuin te ette tahdo. Minä pelkään, että teidän keskuudessanne ehkä on riitaa, kateutta, vihaa, juonia, panetteluja, juoruja, pöyhkeilyä, epäjärjestyksiä;

Eräs syy ongelmien syntymiseen seurakunnassa ja yhteyden katoamiseen ovat kielen synnit kuten panettelu ja juoruaminen. (Matt 12:36: Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.) Se tarkoittaa, että lausutaan selän takana negatiivisia sanoja muista seurakunnista ja Jumalan palvelijoista sen sijaan, että vain rukoiltaisiin heidän puolestaan. Usein perusteluna negatiivisille puheille voi olla rukous: ”Kerron tämän sinulle vain siksi, että voisit rukoilla asian puolesta.”

   Negatiivisissa puheissa on eri asteita. On tavallista juoruamista, jonka tarkoitus ei ole vahingoittaa, mutta johon helposti syyllistytään puhuttaessa esim. seurakuntien johtajista. Kuinka tavallista onkaan, että missä kaksi uskovaista kokoontuu, siellä heidän keskuudessaan on – ei Jeesus – vaan joku julistaja, jonka virheitä ruoditaan. Puheen keskipisteenä ovat virheet, joihin joku tunnettu henkilö on syyllistynyt.

   Panettelu menee askeleen pidemmälle. Siinä on tarkoitus vahingoittaa ja saattaa toinen ihminen huonoon valoon (2 Moos 20:16: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.). Sekin ilmenee usein tyytymättömyytenä seurakunnan epätäydellisiä johtajia ja heidän toimintatapojansa kohtaan, samalla tavoin kuin Koorah nostatti kansaa Moosesta vastaan (Michael Howard toteaa kirjassaan Tottelemattomuuden hinta, s. 29, että ”Useimmat seurakunnat hajoavat tai niissä alkaa ilmetä tyytymättömyyttä siitä syystä, että joku ajattelee itsestään enemmän kuin ajatella sopii ja luulee, että pystyy parempaan kuin seurakunnan nimitetyt johtajat”).

   Francis Frangipane on kirjoittanut tästä haitallisesta tavasta, joka on sukua itsensä saatanan luonteelle. Hän kehottaa kunnioittamaan myös epätäydellisiä johtajia, koska jokainen on sellainen. Eri asia on, jos johtajat elävät räikeissä synneissä tai ovat syyllistyneet rikoksiin:

Menestyäksemme meidän tulee kyetä olemaan alamaisia epätäydellisille johtajille kohtelematta heitä epäkunnioittavasti. En taaskaan sano, että meidän tulisi suostua sellaisten johtajien alaisuuteen, jotka ovat tehneet vakavia seksuaalisia syntejä tai vankeustuomioon oikeuttavia rikoksia, mutta meillä ei pitäisi olla vaikeuksia osoittaa kuuliaisuutta miehille ja naisille, jotka ovat vain epätäydellisiä.

… Tämä ei tarkoita, ettei sinun pitäisi olla huolissasi nähdessäsi ongelmia. Sinulla voi todellakin olla hyviä neuvoja tai jopa ilmestystietoa, jotka voivat auttaa johtajaasi. Mutta älä tarjoa ihmisille tilaisuuksia kohdella johtajia epäkunnioittavasti, varsinkaan seurakunnassa! Jos näet ongelman, älä seuraa Haamin esimerkkiä. (9)

Mikä on panettelun seuraus? Ihmiset eivät ymmärrä, että tahallinen panettelu erottaa heidät Jumalasta ja iankaikkisesta elämästä. Hyvä esimerkki on Saul, joka kateuden seurauksena alkoi ajaa Daavidia takaa. Raamattu kertoo, että Jumala otti armonsa pois Saulilta ja Pyhä Henki poistui hänestä. Vaikka hän aluksi oli Jumalan mies, menetti hän perintönsä väärän käytöksensä takia:

- (1 Sam 18:7-9) Ja karkeloivat naiset virittivät laulun ja sanoivat: "Saul voitti tuhat, mutta Daavid kymmenen tuhatta".

8. Silloin Saul vihastui kovin, sillä hän pani sen puheen pahakseen, ja hän sanoi: "Daavidille he antavat kymmenen tuhatta, ja minulle he antavat tuhat; nyt puuttuu häneltä enää vain kuninkuus".

9. Ja Saul katsoi karsain silmin Daavidia siitä päivästä alkaen.

- (1 Sam 16:14,15) Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.

15. Niin Saulin palvelijat sanoivat hänelle: "Katso, Jumalan lähettämä paha henki vaivaa sinua.

- (2 Sam 7:15) mutta minun armoni ei poistu hänestä, niinkuin minä poistin sen Saulista, jonka minä poistin sinun tieltäsi.

Katsomme lainausta, joka liittyy aiheeseen. Se kertoo miehestä rajan takana, ja joka seuraajineen oli antautunut syyttäjän osaan. Hän oli kulkemassa kohti perikatoa, mutta teki parannuksen juuri ennen kuolemaansa:

”Minusta tuli niin ylpeä elämäni lopulla, etten voinut kuvitella Herran tekevän mitään merkittävää, ellei hän tehnyt sitä minun kauttani. Aloin kajota Herran voideltuihin ja vahingoittaa hänen profeettojaan. Olin itsekkään ylpeä, kun Herra käytti jotakuta minun opetuslapsistani, ja tulin kateelliseksi, kun Herra toimi kenen tahansa oman palvelutyöni ulkopuolella olevan kautta. Minulla oli tapana etsiä heistä mitä tahansa vikaa paljastaakseni heidät. En tiennyt, että joka kerta näin tehdessäni alensin lisää omaa arvoasemaani.”

   ”En ollenkaan tiennyt, että olit tehnyt mitään tuollaisia”, sanoin yllättyneenä.

   ”En tehnyt sitä itse, mutta yllytin alaisiani ottamaan selvää muista ja tekemään likaisen työni. Sain heidät nuuskimaan maat ja mannut, jotta löytyisi jokin virhe tai synti toisten elämästä, niin että he paljastuisivat. Minusta tuli pahinta, mitä ihmisestä voi maan päällä tulla – kompastuskivi, joka tuotti muita kompastuskiviä. Me kylvimme pelkoa ja hajaannusta kautta seurakunnan, kaikki totuuden puolustamisen nimessä. Omavanhurskaudessani kuljin kohti perikatoa. Suuressa armossaan Herra salli minuun iskeä sairauden, joka aiheutti hitaan ja nöyryyttävän kuoleman. Juuri ennen kuolemaani tulin järkiini ja tein parannuksen. Olen hyvin kiitollinen, että ylipäänsä olen täällä. Saatan olla yksi hänen vähimmistään täällä, mutta se on paljon enemmän kuin ansaitsen. En millään voinut lähteä tästä huoneesta ennen kuin minulla oli mahdollisuus pyytää anteeksi niiltä teistä, joille tein vääryyttä pahasti.

   …”Ja me aina tyynnytimme itseämme tosiaankin ajattelemalla, että teimme Jumalalle palveluksen hyökkäämällä hänen omia lapsiaan vastaan” kuului tämän miehen ymmärtävä ääni. ”Sinun on hyvä tajuta tämä täällä, koska voit mennä takaisin. Ole hyvä ja varoita opetuslapsiani heitä uhkaavasta tuhosta, elleivät he tee parannusta. Monet heistä on kutsuttu olemaan kuninkaita täällä, mutta jos he eivät tee parannusta, he kohtaavat kaikista pahimman tuomion – kompastuskivien tuomion… (10)

Johtajan lankeemus voi johtaa seurakunnan jakautumiseen

Yksi hajaannuksen syy seurakunnassa on jonkun johtavassa asemassa olevan lankeemus syntiin. Jos jollekin sellaiselle ihmiselle, johon olemme luottaneet, käy näin, voi se vaikuttaa moniin negatiivisesti ja he ehkä jättävät koko seurakunnan ja luopuvat uskostaan. Varsinkin seksi ja raha sekä suosio ja lukumäärä, eli ylpeyden synti niiden seurauksena, ovat langettaneet monia. Niiden takia seurakunta on saattanut jakaantua:

Joskus seurakunnan jakautumiseen vaikuttavat tekijät liittyvät seurakunnan johtajien synteihin. En nyt viittaa pieniin rikkeisiin tai virheisiin vaan synteihin, jotka ovat joko seksuaalisia tai rikkovat yhteisön lakeja vastaan tavalla, josta voi seurata vankeusrangaistus.

… Joskus johtajat kuitenkin lankeavat. Sekä miehet että naiset voivat aliarvioida vihollisen viekkauden ja kietoutua vakavaan syntiin. Kun sellainen synti lopulta paljastuu, sillä on tuhoava vaikutus seurakuntaan jopa siinä määrin, että ihmiset lähtevät seurakunnasta joukoittain. Tämänkaltainen jakautuminen ei johdu lähtevien ihmisten kunnianhimosta vaan johtajan epäonnistumisesta. Sekä lähtevät että jäävät tarvitsevat puhdistusta, jotta lampaat voitaisiin ohjata takaisin Jumalan siunattuun läsnäoloon. (11)

Mikä on Jeesuksen neuvo tilanteessa, jossa rikkomus on tapahtunut tai ihmisten puheissa jotakuta syytetään siitä, löytyy siihen vastaus Matteuksen 18. luvussa. Hänen ohjeensa tässä luvussa on hyvin selvä, ja sen mukaan ihmisten tulee aina ensin mennä henkilön luokse selvittämään asia. Meidän on otettava yhteyttä kyseiseen henkilöön eikä levittää huhupuheita totuuksina. Jeesuksen neuvon mukaan meidän on keskusteltava kahden kesken, sitten yhdessä toisen veljen kanssa, eikä levitellä asioita muualle. Tämä on tärkeää senkin takia, koska monet voivat valhetellen puhua muista pahaa (Matt 5:11, 2 Tim 3:12, 1 Tim 5:19):

Olen kuullut lukuisia tekosyitä siihen, miksi Matteuksen evankeliumin 18. lukua ei noudateta. Suosittu vaihtoehto on: "Tiesin, ettei hän kuuntelisi minua." Olen myös kuullut seuraavan tekosyyn: "Jos hänellä on julkinen palvelutehtävä, minulla on oikeus paljastaa hänet julkisesti." Tämä on mieletöntä, koska jokainen julistus- ja palvelutehtävä on julkinen, ainakin jossakin määrin. Herra ei asettanut sellaisia ehtoja. Ihmiset, jotka ottavat tällaisia vapauksia Jeesuksen selkeitä käskyjä vastaan, väittävät, että heillä on auktoriteettia lisätä jotakin Jumalan sanaan...

   Ellemme ole noudattaneet Herran neuvomaa tapaa erehtyneen veljemme kohtelussa, meillä ei ehdottomasti ole oikeutta puhua siitä kenellekään muulle. Sitä, mitä me saatamme kutsua jonkun toisen mielipiteen tiedustelemiseksi, Jumala nimittää juoruiluksi. Häntä ei voi hämätä, ja me saamme maksaa hinnan sellaisesta töykeydestä. Hänen käskynsä oli, että ensin oli mentävä puhumaan ihmisen kanssa yksityisesti. Vasta kun olemme sen tehneet, me saamme puhua jonkun toisen kanssa, ja silloinkin vain sen vuoksi, että pystyisimme auttamaan sitä, joka on syyllistynyt syntiin. Meidän päämäärämme on aina oltava veljen pelastaminen synnistä, ei hänen paljastamisensa. Kuten Paavali kirjoitti: "Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa te, hengelliset, häntä sävyisyyden hengessä; ja ole varuillasi, ettet sinäkin joutuisi kiusaukseen." (Gal. 6:1) (12)

Voiko lankeemuksia millään tavalla estää?

   Ainakin yksi neuvo, jota ei ole aina noudatettu, ovat Paavalin sanat Tiit 2:1-5:ssä. Hän osoitti tässä kirjeessä, että vanhempien naisten – ei miesten – tulisi auttaa nuorempia naisia, erityisesti heidän avio- ja perheongelmissaan. Sen tulisi olla pääsääntö tällä alueella. Esim. Lester Sumrall, tunnettu hengellinen vaikuttaja toimi niin, että hän erotti järjestöstään jokaisen työntekijän, joka tavattiin samasta huoneesta ovi suljettuna vastakkaisen sukupuolen kanssa, vaikka kyseessä olisi ollut vain sielunhoito:

- (Tiit 2:1-5) Mutta sinä puhu sitä, mikä terveeseen oppiin soveltuu:

2. vanhat miehet olkoot raittiit, arvokkaat, siveät ja uskossa, rakkaudessa ja kärsivällisyydessä terveet;

3. niin myös vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia,

4. voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa,

5. olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi.

Keskusjohto tai yksinvalta ei ole oikein, vaan seurakunnan pitäisi olla paikallinen ja sen vastuussa ovat vanhimmat. Tämä voi estää harhaoppien laajan leviämisen

Toinen tärkeä asia on, että vastuu on vanhimmilla, joita on aina useampia seurakunnassa. Sellainen järjestys, jossa yksi on ylitse muiden tai jokin maanjohto tai keskusjohto kuten Paavin kirkossa, ei ole raamatullinen. Sen sijaan voimme Raamatusta nähdä, että seurakunta on paikallinen (Room 16:16, 1 Kor 1:2, 16:1,19, Apt 15:41) ja että jokaisessa seurakunnassa ovat omat vanhempansa. Syynä tällaiseen järjestelyyn on varmasti se, etteivät eksytykset pääse leviämään niin helposti muihin seurakuntiin ja että työ voi jatkua, vaikka joku lankeaisikin. Monet erehdykset ja harhat eivät varmastikaan olisi levinneet niin helposti, jos tätä toimintamallia olisi noudatettu:

- (Apt 20:17,18) Mutta Miletosta hän lähetti sanan Efesoon ja kutsui tykönsä seurakunnan vanhimmat.

18. Ja kun he saapuivat hänen tykönsä, sanoi hän heille: "Te tiedätte ensimmäisestä päivästä asti, kun minä Aasiaan tulin, miten minä kaiken aikaa olen ollut teidän kanssanne;

- (Fil 1:1) Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen palvelijat, kaikille pyhille Kristuksessa Jeesuksessa, jotka ovat Filippissä, sekä myös seurakunnan kaitsijoille ja seurakuntapalvelijoille.

- (Tiit 1:5) Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi järjestämättä, ja että asettaisit, niinkuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat,

- (1 Tim 5:17) Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät.

Watchman Nee jatkaa samasta aiheesta. Hän osoittaa, miten tärkeää on seurakunnan paikallisuus ja että arvovalta on paikallisten vanhimpien käsissä. Silloin harhaopit eivät pääse leviämään laajalle alueelle. Kirkkokunta-ajattelu, seurakuntien yhteenliittyminen ja keskushallinto eivät ole Jumalan tarkoittama malli seurakunnalle:

Jos jokainen seurakunta on paikallisen hallinnon alainen kaiken arvovallan ollessa paikallisten vanhinten käsissä, silloin ei taitavilla ja kunnianhimoisilla väärillä profeetoilla ole liikkuma-alaa kehittääkseen järjestävää kykyään muodostamalla uskovien eri joukkoja yhdeksi suureksi yhtymäksi, ja sitten tyydyttääkseen kunnianhimoaan asettumalla itse niiden pääksi. Rooma ei milloinkaan olisi saanut sitä valtaa, mikä sillä tänään on. Paavius on mahdotonta siellä, missä seurakuntia ei ole liitetty toisiinsa, ja missä paikallinen auktoriteetti on paikallisten vanhinten käsissä. Yhteenliittyminen on vienyt nykypäivien seurakunnan Tyatiran seurakunnan tilaan. Protestanttisuuden epäonnistuminen on siinä, että se on Rooman kirkon tilalle pannut järjestetyt valtio- ja lahkolaiskirkot, sen sijaan että se olisi palannut jumalallisesti säädettyihin paikallisseurakuntiin.

   Edelleen, jos seurakunnat säilyttävät paikallisen luonteensa, on paljon helpompi estää harhaoppien ja erehdysten leviäminen, sillä jos seurakunta on paikallinen, silloin harhaoppi ja erehdyskin ovat paikallisia. Rooma on loistava esimerkki totuuden toisesta puolesta. Roomalaisen erehdyksen yleisyys johtuu roomalaisesta järjestäytymisestä. Yhdistyneiden kirkkojen alue on laaja, ja sen mukaan on erehdys laajalle levinnyt …uskontokuntia voidaan perustaa ainoastaan silloin, kun seurakunnan paikallinen luonne on hävitetty. (13)

3. Jälkihoidon puute ja ettei ole tähdätty ihmisten sisällepääsyyn seurakuntaan voi olla syy, miksi yhteyttä ei synny ja ihmiset lähtevät pois seurakunnasta

Kun etsitään syitä siihen, miksi yhteys ei toimi, ovat siihen yleensä syynä negatiiviset tunteemme kuten kateus, viha, kriittisyys, ylimielisyys toisia kohtaan ja muut vastaavat asenteet. Ne ovat osoitus siitä, että olemme vielä pieniä lapsia Kristuksessa, kuten Paavali kirjoitti. Niiden takia yhteys voi muodostua pikemminkin teeskentelyksi:

- (1 Kor 3:1-3) Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa.

2. Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä;

3. olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin?

Ihmiset jäävät seurakuntaan kahdesta syystä: tehtävien ja ystävien takia

Mutta on myös muita syitä yhteyden puutteeseen ja eräs syy on, ettei ole pystytty kunnolla panostamaan jälkihoitotyöhön ja että ihmiset kotiutuisivat seurakuntaan. Pelkkä kokoussarja ei takaa ihmisten pysymistä mukana vaan tarvitaan tehokasta jälkihoitoa, muuten sato menetetään lopulta. Yleensä on todettu ihmisten jäävän seurakuntaan vain kahdesta syystä; yhteyden ja tehtävien takia, ja jos näihin alueisiin ei ole pystytty kunnolla panostamaan, on todennäköistä, että monet tulevat sisään vain lähteäkseen pois:

Jos tulijalla on jo seurakunnassa sukulaisia tai ystäviä, hän pääsee helpommin seurakuntaan sisälle. Seurakunnassa tarvitaan ehdottomasti jäseniä, jotka solmivat suhteita seurakunnattomiin ystäviin, sukulaisiin, naapureihin ja työtovereihin. Näin helpotetaan ihmisten tuloa seurakuntaan ja pidetään yllä seurakunnan kasvua.

   Seurakuntaan sisälle tuleminen alkaa itse asiassa jo ennen kuin tulokas päättää liittyä siihen. Mitä enemmän uudet tulijat saavat seurakunnasta ystäviä, sitä taipuvaisempia he ovat osallistumaan toimintaan aktiivisesti. Ihmiset tulevat seurakuntaan monista syistä, mutta he jäävät sinne kahdesta syystä: ystävien ja mielekkäiden tehtävien vuoksi.  (14)

Kodit. Isoissa seurakuntien kokouksissa kontaktit voivat jäädä pinnallisiksi, mutta kotikokouksissa on helpompi päästä syvällisempiin ihmissuhteisiin

Kun on kysymys yhteydestä, on tärkeää saada kunnollinen kontakti ihmisiin. Jos suhteet seurakunnassa ovat jääneet pinnallisiksi, on hyvin todennäköistä, että monet lähtevät ajan myötä pois ja ehkä luopuvat uskostaan. Kenenkään on vaikea olla mukana, jos yhteys on jäänyt vain pinnallisten tervehdysten tasolle ja jos läheisiä kontakteja ja ystävyyttä ei ole syntynyt.

   Eräs ratkaisu tähän pulmaan voivat olla kodeissa kokoontuvat seurakunnat aivan kuten alkuseurakunnassakin oli tapana. Kun katsomme Raamattua, voimme nähdä, miten ensimmäiset kristityt kokoontuivat sekä suurissa paikoissa kuten pyhäkkö (Apt 2:46), Salomon pylväskäytävä (Apt 5:12) ja Tyrannuksen koulu (Apt 19:9) että myös pienissä paikoissa kuten tavallisissa asunnoissa ja kodeissa. Niistä mainitaan mm. seuraavat paikat:

- (Room 16:5) ja seurakunnalle, joka kokoontuu heidän kodissansa. Tervehdys Epainetukselle, rakkaalleni, joka on Aasian ensi hedelmä Kristukselle.

- (1 Kor 16:19) Aasian seurakunnat tervehtivät teitä. Monet tervehdykset Herrassa lähettävät teille Akylas ja Priska sekä heidän kodissaan kokoontuva seurakunta.

- (Kol 4:15) Tervehdys Laodikeassa oleville veljille ja Nymfalle sekä hänen kodissaan kokoontuvalle seurakunnalle.

- (Filem 2) ja Appialle, sisarellemme, ja Arkippukselle, taistelutoverillemme, ja sinun kodissasi kokoontuvalle seurakunnalle.

Wolfgang Simson on ottanut esille ajatuksen kotiseurakunnista. Hän toteaa, että ne voivat toimia itsenäisesti – varsinkin vainon aikana. Mutta lisäksi hän tuo esille ajatuksen kaupunginlaajuisista kokouksista aivan kuten alkuseurakunnan aikana. Tällaiset mallit ovat paljon lähempänä sitä, mitä alkuvaiheessa oli.

Uuden testamentin seurakunnat nimettiin alueen, ei uskonsuunnan mukaan. Kun uusi aalto kotiseurakuntia syntyy, avautuu myös mahdollisuus kaupunginlaajuiseen seurakuntaan. Kaikki alueen kristityt tapaavat toisensa säännöllisesti tai epäsäännöllisesti kaupunginlaajuisessa celebraatioissa, jossa kaupungin kaikkein voidelluimmat kristityt unohtavat tittelinsä ja kirkkopolitiikan ja uudessa kypsyydessään uhraavat oman nimensä ja maineensa Jumalan valtakunnan ja yhden jakamattoman Kuninkaan, Jumalan Karitsan vuoksi.

   …Soluseurakunta tarvitsee molemmat kokoustyypit, solut ja celebraatiot, jotta se toimisi hyvin. Ne ovat sille kuin lentokoneen kaksi siipeä, kuten Bill Beckham kuvaa. Kotiseurakunta tulee toimeen ilman celebraatiotakin, etenkin vihamielisessä ympäristössä, ja voi silti levitä… Soluseurakunnan celebraatio rajoittuu usein yhteen kirkkokuntaan, kun taas kotiseurakunnat suosivat enemmän kaikkien kristittyjen yhteisiä alueellisia celebraatioita. Toinen rakentaa kirkkokunta-ajattelua – toinen Jumalan valtakuntaa. Kumpikohan mahtaa olla raamatullisempaa? (15)

Kodeissa kokoontumisen edut

Kun ovat kyseessä tavallisissa kodeissa tapahtuvien kokoontumisten edut, on niitä varmasti lukuisia. Kuitenkin seuraavat seikat ovat niistä tärkeimpiä:

• Kodeissa kokoontuminen on edullisempaa. Siinä ei tarvitse tuhlata varoja prameisiin kirkkorakennuksiin, vaan rahat voidaan suunnata hyödyllisempiin asioihin kuten lähetystyöhön (Monet ovat kuulleet evankeliumin useita kertoja, mutta on ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet sitä kertaakaan), ihmisten auttamiseen tai evankelistojen kannatukseen. On mahdollista, että seurakunnissa käyvät säännöllisesti samat henkilöt, jonka tähden useimmat kokouksista voidaan hyvin pitää tavallisissa kodeissa. Lisäksi vainon aikana suuret kirkkorakennukset on helppo tuhota.

• Yhteyden syntyminen on todennäköisempää pienryhmissä kuin suurissa. Mitä suurempi ryhmä on kyseessä, sitä vaikeampaa uusien tulijoiden mukaanpääsy voi olla. Ihmiset, joilla on ryhmissä läheistä vuorovaikutusta ja hyviä suhteita, eivät niin helposti jää sivuun. Mm. Kolumbiassa on todettu, että homogeeniset ryhmät (ryhmien muodostuminen taustaltaan samanlaisista ihmisistä) ovat tuloksellisia. Niiden on havaittu toimivan paremmin kuin maantieteelliseen jakautumiseen perustuvat solut (Cesar Castellanos: Menestyvä johtajuus G12-solumallissa, s. 195-198).

   Toiseksi, jos ihmiset tulevat uskoon pienryhmien toiminnan kautta, jäävät he todennäköisemmin mukaan toimintaan. Se on paljon todennäköisempää kuin jos he ovat pelastuneet suurten kokoussarjojen kautta. Ihmissuhteiden merkitys on oleellista siinä, että ihmiset kotiutuvat seurakuntaan.

• Vastuun jakautuminen useampien kesken on kotiseurakuntien etu. Kun vastuu ei ole yhden papin vaan monien harteilla, on se tehokkaampaa. Ihmisten sielut tulevat paremmin hoidetuiksi ja ongelmat ratkaistuiksi, koska jokaiselle riittää enemmän aikaa. Tällaisissa kokouksissa on parempi toteuttaa sitä sanaa, että ”kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa” (1 Kor 14:26).

• Onko tehokkaampaa? Kun monien 20-100 ihmisen seurakuntien ongelma on, että ne vuokraavat kalliita kokoushuoneita ja yleensä jatkuvasti samalle kokousväelle, olisiko tehokkaampaa, jos nämä pienet yksiköt suuntaisivat toimintansa enemmän koteihin sekä yhteiseen evankelioimistyöhön muiden kaupungissa olevien kristittyjen kanssa (katutyö, avustustyö, työ kadunmiesten parissa, pyhäkoulutyö, varsinaiset suuret evankelioimiskokoukset…)? Tällaiset työmuodot on helpompi aloittaa, jos on tarpeeksi ihmisiä. Pienten yksinään ja eristyksissä olevien ryhmien ongelma on, että niissä on liian vähän ihmisiä uusien työmuotojen aloittamiseen. Sen sijaan, jos on yhteys muiden kaupungissa olevien kristittyjen kanssa, on se mahdollista. Ne ihmiset, jotka pelastuisivat muun toiminnan kautta, voitaisiin sitten ohjata tavallisissa kodeissa kokoontuviin seurakuntiin.

   Todennäköisesti tämäntyyppinen toiminta olisi tehokkaampaa ja olisi lähempänä Raamatun ajatusta seurakunnan paikallisuudesta. Ongelmana vain on, miten tällaista työyhteyttä voidaan toteuttaa, jos on kovin erilaisia opillisia näkemyksiä.

Koulutus ja tehtävät. Onko huolehdittu riittävästä koulutuksesta ja että ihmiset löytävät paikkansa ja tehtävänsä?

Toinen ongelma monissa seurakunnissa on koulutuksen ja sopivien tehtävien puute. Usein tehtävät seurakunnissa ovat kasaantuneet vain muutamille henkilöille, kun muut ovat pääosin toimettomina. Monet pappiskeskeiset seurakunnat, jotka perustuvat katsojakristillisyyteen, ovat tästä esimerkkinä.

   Kuitenkin työn jakaminen ja luottamuksen osoittaminen ihmisille on aina hyödyllisempää ja hedelmällisempää kuin pitää heitä toimettomina. Jos he ovat vain sivustakatselijoina, voi heistä tulla velttoja ja välinpitämättömiä, mutta luottamuksen osoittaminen jo nuorille voi johtaa heitä hengelliseen kasvuun. Sellaiset seurakunnat, joissa on panostettu ihmisten varustamiseen ja kouluttamiseen, kasvavat tavallisesti nopeammin kuin ne seurakunnat, joissa sitä ei ole toteutettu.

   Ihmisten pitäisi siis löytää paikkansa ja oppia käyttämään Jumalan heille antamia lahjoja – sekä yliluonnollisia Hengen lahjoja että luonnonlahjoja. Siinä seurakuntien johtajat voivat auttaa. Heillä pitäisi olla näky siitä, että jokainen olisi ahkera siinä työssä, mihin Jumala on hänet kutsunut. Se koskee niin vanhoja kuin nuoria ja kaikkia niitä, jotka Jumala on kutsunut ja pelastanut.

Mooses oli johtaja, ja hän asetti meille esimerkin kasvattamalla toisia johtajia. Pian Egyptistä lähdön jälkeen Mooses ”valitsi kelvollisia miehiä koko Israelista ja asetti heidät kansan johtoon, tuhannen, sadan, viidenkymmenen ja kymmenen päämiehiksi” (2 Moos. 18:25).

   Hän ymmärsi, että yksi ihminen ei voi muuttaa kansakuntaa yksin. Tarvitaan armeija mooseksia rakentamaan Jumalan valtakunta mihin tahansa valtakuntaan.

   Meidän aikanamme meidän täytyy auttaa kouluttamaan ja ohjaamaan ihmisiä heidän johtajuusalueilleen. Pastorina haluan auttaa jokaista ympärilläni olevaa löytämään kutsumuksensa ja menestymään elämässä. Ponnistelen kaikin voimin ja käytän kaiken tietoni sen hyväksi, että auttaisin jokaista ihmistä elämässäni menestymään. Minulla on velvollisuus auttaa jokaista, koska se on Jumalan olemuksen mukaista. Ja se on eräs niistä tehtävistä, joita Jumala odottaa meidän suorittavan. Olen vakuuttunut siitä, että pastorin tärkein tehtävä on auttaa seurakuntansa jäseniä tulemaan siksi, mitä varten Jumala on heidät luonut. (16)

Ymmärräthän, että en usko johtajuuden lahjan olevan tärkeämpi kuin muut lahjat. On vain yksinkertaisesti niin, että ihmiset, joilla on johtajuuden lahja, ovat poikkeuksellisesti varustettuja synnyttämään strategioita ja rakenteita, jotka saavat toisia ihmisiä käyttämään lahjojaan mahdollisimman tehokkaasti. Johtajat näkevät suuret linjat ja ymmärtävät, miten auttaa toisia löytämään paikkansa palvelussa näiden suurten linjojen puitteissa.

   …Monet seurakunnat ovat täynnä vilpittömiä, lahjakkaita ja hurskaita ihmisiä, jotka haluaisivat käyttää hengellisiä lahjojaan vaikuttaakseen maailmaan Kristuksen puolesta. Kysymys on tästä: Ottavatko miehet ja naiset, joille on uskottu johtajuuslahjat, ne vakavasti, kehittävätkö he niitä täysin, niin että halukkaat ja lahjakkaat uskovat heidän seurakunnissaan voivat tehdä työtä yhdessä erottuakseen maailmassa? (17)

Saman asian, vastuunjakamisen sekä ihmisten varustamisen ja kouluttamisen merkityksen, voimme nähdä myös seuraavista Vanhan ja Uuden testamentin esimerkeistä. Ne osoittavat, että pelastumisen jälkeen tarvitaan myös varustamista, että pyhät olisivat valmiit ”palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen” (Ef 4:12). Lisäksi tietysti Jeesuksen suhde opetuslapsiinsa, kun hän opetti heitä, rohkaisi heitä, lähetti heidät ja lopulta jätti koko työn heidän haltuunsa, on paras esimerkki. Samanlaista mallia, johon sisältyy paljon käytännön opetusta, tarvitaan varmasti nytkin:

- (2 Moos 18:17-21) Niin Mooseksen appi sanoi hänelle: "Siinä sinä et menettele viisaasti.

18. Sinä uuvutat sekä itsesi että tämän kansan, joka on kanssasi; sillä tämä tehtävä on sinulle liian raskas, etkä sinä voi sitä yksinäsi toimittaa.

19. Kuule nyt, mitä minä sanon. Minä neuvon sinua, ja Jumala on oleva sinun kanssasi. Ole sinä kansan edusmies Jumalan edessä, ja saata sinä sen asiat Jumalan eteen. Ja opeta heille säädökset ja lait,

20. ja neuvo heille tie, jota heidän on kuljettava, ja mitä heidän on tehtävä.

21. Mutta valitse koko kansasta kelvollisia ja Jumalaa pelkääväisiä, luotettavia ja väärää voittoa vihaavia miehiä, ja aseta ne heille tuhannen, sadan, viidenkymmenen ja kymmenen päämiehiksi.

- (Ef 4:11-13) Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,

12. tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,

13. kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,

- (2 Tim 2:2) Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.

Hyvän kuvan siitä, ettei pelkkä lähetyskäskyn noudattaminen riitä, vaan sen jälkeen ihmisiä pitää myös varustaa ja kouluttaa, että pyhät olisivat valmiit ”palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen” (Ef 4:12), antaa seuraava lainaus. Siitä kertoo Cesar Castellanos D., jonka seurakunnassa on toteutettu menestyksekkäästi sekä solunäkyä että ns. G12-mallia eli Jeesuksen 12 opetuslapsen mallia (valitaan 12 johtajaa, tuetaan ja opastetaan heitä sekä lopuksi nämä itse tekevät saman asian ja perustavat oman 12:n ryhmänsä). Seurakunnassa jokainen velvoitetaan osallistumaan lyhyeen ja käytännölliseen koulutukseen, jossa opetetaan perusasioita, evankelioimista ja seurakunnan näkyä:

Vierailin kerran Argentiinassa, maassa, jossa on viime aikoina koettu suurta hengellistä herätystä. Kun vaimoni ja minä kävimme joissakin seurakunnissa, me näimme pieniä temppeleitä, jotka olivat käytännössä tyhjiä, ja ihmettelimme: ”Missä on se suuri herätys, josta niin paljon puhutaan?” Muistan, että Carlos Anacondia, tunnettu argentiinalainen Jumalan mies, kertoi minulle saavuttaneensa ristiretkiensä aikana yli 2 000 000 ihmistä kymmenessä vuodessa. Mutta hän ei tiennyt, missä nuo ihmiset olivat. Kun hän tarvitsi avustajikseen 5000 ihmistä erään hyvin suuren ristiretken aikana, hän ei löytänyt yhtäkään. Jotkut argentiinalaiset pastorit, jotka tiesivät, kuinka Jumala oli antanut meille International Charismatic Missionissa laaja-alaisen moninkertaistumisen siunauksen, halusivat tavata minut ja ilmaisivat tarpeensa saada pysyvää hedelmää. ”Me emme tiedä, mitä pitäisi tehdä. Ihmisiä tulee seurakuntiimme, mutta useimmat heistä lähtevät takaoven kautta!”

   Ymmärsin heidän ongelmansa, ja saman ongelman edessä ovat lukemattomat seurakunnat ympäri maailman. Emme voi kieltää sitä, että Jumala on antanut argentiinalaisille erityisen voitelun julistaa evankeliumia, mutta se keskittyy vain lähetyskäskyn alkuosaan. Seurakunta, joka keskittyy ainoastaan julistamaan evankeliumia sieluja voittaakseen, mutta ei opetuslapseuta ja kanna pysyvää hedelmää, on kuin äiti, joka luulee, että hänen tehtävänään on vain synnyttää lapset ja hylkää ne sitten. Evankeliumin saarnaaminen ilman vastuuta sen hedelmistä on työn suorittamista vain puolittain. Meidän täytyy voittaa sieluja, mutta meidän on myös opetuslapseutettava heidät. (18)

Viittaukset:

1. Joseph Shulam: puhekasetti, JS 130. Susi lammasten vaatteissa – näkymä nykypäivän kristillisyyteen, 13.6.2003)

2. Watchman Nee: Apostolinen lähetystyö (Concerning Our Missions) s. 100,102,109

3. Angus I. Kinnear: Vastavirtaan (Against the Tide), s. 268,269

4. Rick Joyner: Viimeisten päivien taistelu (Overcoming Evil in the Last Days), s. 125

5. Wolfgang Simson: Kodit, jotka muuttavat maailman (Houses that change the world), s. 48,50

6. Erik Ewalds: Anna hermojesi levätä. s. 64

7. Richard Bushman: The Great Awakening: Documents on the Revival of religion, 1740-1745. New York: Atheneum, 1970.  Siteeraus kirjasta: Guy Chevreau: Sateet tulevat, s. 142

8. Frank Bartleman: Azusa-katu 312, s. 237

9. Francis Frangipane: Että he olisivat yhtä (It’s time to end church splits), s. 97

10. Rick Joyner: Petos, taistelu, voitto (Final Quest), s. 95-97

11. Francis Frangipane: Että he olisivat yhtä (It’s time to end church splits), s. 51,52

12. Rick Joyner: Ennen taivasta (A prophetic vision for the 21^ST century), s. 69,70

13. Watchman Nee: Apostolinen lähetystyö (Concerning Our Missions)

14. Linus J. Morris: Seurakunnan läpimurto (The High-Impact Church), s. 188

15. Wolfgang Simson: Kodit, jotka muuttavat maailman (Houses that change the world), s. 30,48

16. Sunday Adelaja: Dynaaminen elämä (Church Shift), s. 123,124

17. Bill Hybels: Rohkea johtajuus, (Courageous Leadership), s. 21,22

18. Cesar Castellanos D.: Näky joka voittaa maailman (Dream and you will win the world), s. 91,92