1. Yhteyden perusteet
Tässä
kirjoituksessa käsitellään yhteyttä kristittyjen kesken. Tätä tärkeää Raamatun
opetusta ja sen arvoa ei aina ymmärretä. Nykyinen seurakunta ei ole edistynyt
kovin pitkälle tässä asiassa, joka on yksi oire seurakunnan matalasta tasosta.
Jos synti hyväksytään ja sitä suositaan muilla elämänalueilla, ei tämäkään
asia herätä ihmisten mielenkiintoa. Jeesuksen sanat ja hänen rukouksensa
yhteyden puolesta eivät ole kovin suuressa arvossa nykypäivänä. Hän puhui
kyseisestä aiheesta juuri ennen poismenoaan tästä maailmasta:
- (Joh 13:34,35)
Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen
teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.
35. Siitä kaikki
tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."
- (Joh 17:21-23)
että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä
sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet
minut lähettänyt.
22. Ja sen
kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he
olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -
23. minä heissä,
ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma
ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä
olet minua rakastanut.
Mihin asioihin yhteys perustuu?
Jos hengellinen
yhteys on hyvä asia Jeesuksen sanojen mukaan, mihin sen tulisi perustua? Tästä
voi joskus olla sekaannusta, koska yhteyttä on yritetty rakentaa väärien
asioiden varaan. On yritetty saada aikaan hengellistä yhteyttä silloin, kun
siihen ei ole ollut edellytyksiä tai ihmiset eivät itse ole selvillä edes
siitä, missä suhteessa he ovat Jumalaan. Siksi otamme esille muutamia
tärkeimpiä tekijöitä kristilliselle yhteydelle.
Jeesuksen
Kristuksen
merkitys on
avainasia kristillisessä yhteydessä. Hän on perustus, jolle kristillisen
yhteyden tulisi rakentua. Ilman häntä emme voi Raamatun mukaan edes pelastua
emmekä päästä Jumalan yhteyteen. Jos hylkäämme hänet, emme ajaudu pois vain
kristillisestä yhteydestä vaan myös pelastuksesta. Vain hänen kauttaan nämä
asiat voivat toteutua.
- (Apt 4:11,12)
Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi
tullut'.
12. Eikä ole
pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä
ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
- (1 Kor 3:11)
Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on
Jeesus Kristus.
Se, että Jeesus
Kristus on pelastuksen ja yhteyden perustus, tarkoittaa sitä, ettei meillä
silloin voi olla muita perustuksia ja pelastusteitä. Jos joku laittaa toivonsa
pelastuksen asiassa esim. pyhimysten ansioihin, omiin tekoihinsa tai muihin
pelastusteihin, ajautuu hän silloin tosiasiassa pois Kristuksesta.
Esim.
länsimaisessa liberaaliteologiassa ei tunnusteta tätä asiaa eli Jeesuksen
suurta merkitystä. Sen sijaan monet liberaalit teologit ovat pyrkineet
dialogiin esim. islamin kanssa. Taustalla on ajatus, että muslimit palvovat
samaa Jumalaa kuin kristityt. Ajatellaan, että kyseessä on yksi ja sama
Jumala, ja tältä pohjalta on pyritty dialogiin.
Nämä teologit
ovat kuitenkin erehtyneet Raamatun valossa. Uudessa testamentissa ei tunneta
mitään muuta Jumalaa kuin hän, joka on ilmoittanut itsensä Jeesuksen
Kristuksen kautta. Kun muslimit kieltävät tämän perusopetuksen eli Jeesuksen
jumaluuden ja suuren merkityksen, ei silloin tosiasiassa voi olla kyseessä
sama Jumala. Se on mahdotonta, ja se tulee ilmi seuraavista jakeista:
- (1 Joh 2:22,23)
Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän
on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
23. Kuka
ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan,
hänellä on myös Isä.
- (1 Joh 5:9,10)
Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus
suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa.
10. Joka
uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa,
tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala
on todistanut Pojastansa.
Mikä on sitten
oikea suhtautuminen muslimeihin ja niihin, jotka kieltävät Jeesuksen
Kristuksen? Se ei suinkaan ole vesitetty kristinusko, jota liberaaliteologit
edustavat, vaan tavanomainen arvostus eri tavalla ajattelevia kohtaan.
Hengellistä yhteyttä, joka rakentuu Jeesuksen Kristuksen jumaluuden ja
pelastustyön varaan, on mahdotonta rakentaa, mutta me voimme kunnioittaa niitä
ihmisiä, jotka torjuvat meille tärkeät arvot. Lisäksi Jeesus kehotti
julistamaan hyvää sanomaa hänestä, joka on jo kantanut syntimme. Tätä
tarvitaan enemmän kuin sellaista dialogia, jota liberaalisuuntauksissa
esiintyy:
- (1 Piet 2:17)
Kunnioittakaa kaikkia, rakastakaa veljiä, peljätkää Jumalaa,
kunnioittakaa kuningasta.
- (Mark 16:15,16)
Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa
evankeliumia kaikille luoduille.
16. Joka uskoo ja
kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
- (Room 1:14-16)
Kreikkalaisille ja barbaareille, viisaille ja tyhmille minä olen velassa;
15. omasta
puolestani minä siis olen altis teillekin, Roomassa asuvaisille, julistamaan
evankeliumia.
16. Sillä
minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle
pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
Hengellinen
elämä ja uudestisyntyminen.
Toinen lähtökohta
hengelliselle yhteydelle on, että ihminen on uudestisyntynyt, pelastunut ja
hänellä on hengellinen elämä. Nämäkin asiat saadaan Jeesuksen Kristuksen
kautta eli kääntymällä hänen puoleensa ja vastaanottamalla hänet tulemme
niistä osallisiksi. Me uudestisynnymme, kun pyydämme häntä sisimpäämme.
Samalla meistä tulee Jumalan lapsia:
- (Joh 3:3) Jeesus
vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka
ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa"
- (Joh 1:12)
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan
lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
- (Gal 3:26-28)
Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
27. Sillä kaikki
te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
28. Ei ole tässä
juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä
naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
Seuraus Kristuksen
vastaanottamisesta siis on, että tulemme Jumalan lapsiksi.
Niinpä
kristillisessä yhteydessä kyse ei ole pelkästään yhteistyöstä tai
samanmielisyydestä eri asioissa, vaan uskovien yhteydellä on yliluonnollinen
perusta. Me olemme syntyneet saman perheeseen ja ”olemme saaneet juoda samaa
Henkeä” (1 Kor 12:13). Sama Pyhä Henki asuu meissä, ja se muodostaa yhteyden.
Ihmiset, joita ennen oli erottanut rotu, yhteiskunnallinen asema, sukupuoli
tai muut samanlaiset asiat, ovat nyt Kristuksen kautta veljiä ja sisaria,
saman ruumiin jäseniä ja heissä on sama lapseuden henki. Katsomme jakeita,
joissa tulee ilmi Pyhän Hengen asuminen uskovissa:
- (Ef 4:3-6)
ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:
4. yksi ruumis ja
yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te
kutsumuksessanne saitte;
5. yksi Herra,
yksi usko, yksi kaste;
6. yksi Jumala ja
kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
- (1 Kor 12:13)
sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi,
olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme
saaneet juoda samaa Henkeä.
- (1 Kor 6:19) Vai
ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki
teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne
omat?
- (Gal 3:26,28)
26. Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia
Kristuksessa Jeesuksessa.
28. Ei ole tässä
juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä
naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
Jumalan sana siis
osoittaa, että olemme tosi kristittyjä vain silloin, kun Kristus asuu meissä
Henkensä kautta ja olemme uudestisyntyneet. Jos se ei ole totta, emme silloin
todellisuudessa kuulu oikeaan Jumalan seurakuntaan. Mitkään jäsenkortit tai
muut toimenpiteet eivät voi korvata tätä tosiasiaa.
Valitettavasti
suurissa ja vanhoissa kirkoissa on enemmistö ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet
uudestisyntymistä, josta Jeesus Nikodeemukselle puhui. Mitä vanhempi jokin
kirkko tai herätysliike on, sitä todennäköisemmin siellä on paljon sellaisia
ihmisiä. Niiden jäsenenä, joskus jopa työntekijänä, voi olla jopa
jumalankieltäjiä ja ateisteja, joten on ymmärrettävää, ettei tällaisissa
ihmisissä voi olla Jumalan Henkeä, joka tulee uudestisyntymisen kautta. Jos
esim. valtionkirkkoon kuuluu 80-90 % kansasta, on silloin varmaa, ettei
enemmistöllä ole henkilökohtaista suhdetta Jumalaan. Siinä tapauksessa ei
voida puhua Hengen yhteydestä, joka mainittiin.
Katolinen
kirkko, joka on yksi vanhimmista kirkoista, on yksi esimerkki vallitsevasta
tilanteesta. Sielläkin on varmasti pelastuneita, mutta suuri enemmistö ei
ymmärrä, miten pelastua yksinomaan Jeesuksen kautta. Sen sijaan ihmiset tässä
kirkossa voivat turvautua Mariaan, pyhimysten ansioihin, omiin tekoihinsa tai
muihin tekijöihin, jotka eivät voi hyödyttää meitä iankaikkisuuden kannalta.
Ne ovat teitä, jotka eivät johda pelastukseen vaan kadotukseen. Väärien
pelastusteiden seurauksena useimmilla katolilaisilla ei ole myöskään
pelastusvarmuutta. Sen he, kuten kaikki muut ihmiset, voivat saada vasta
silloin, kun he laittavat toivonsa yksin Jeesukseen Kristukseen. Meidän on
käännyttävä hänen puoleensa, koska vain hänessä saamme iankaikkisen elämän ja
myös pelastusvarmuuden:
- (Joh 5:39,40) Te
tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen
elämä, ja ne juuri todistavat minusta;
40. ja te
ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.
Hengellistä
yhteyttä on siis mahdoton rakentaa silloin, jos ihminen ei ole vielä
pelastunut. Tämän asian pitää olla selvillä, muuten mennään pahasti harhaan.
Seuraava tapaus
liittyy aiheeseen. Siinä kerrotaan, miten Derek Prince elämänsä loppupuolella
kutsui muutamia veljiä kotiinsa ja puhui heille sydämensä tuskasta ja
katolilaisista ihmisistä. Hän katui sitä, ettei ollut puhunut katolilaisille
pelastuksesta vaan ainoastaan Pyhästä Hengestä ja armolahjoista. Hänen
esimerkkinsä osoittaa, miten voimme unohtaa tärkeimmän asian ns. kristillisen
yhteyden kustannuksella. Yksi kuulijoista oli Joseph Shulam, joka kertoo
puhekasetilla:
”Kun istuimme
hänen ympärillään, hän alkoi itkeä… Hän itki katkerasti ja sanoi, että on
tehnyt monta vuotta syntiä, kun on opettanut niin monissa kirkoissa ja
katolisten karismaatikkojen konferensseissa, ja puhunut aina Pyhästä Hengestä
ja kielilläpuhumisesta, mutta ei milloinkaan kysynyt, haluavatko kuulijat
pelastua. Hän sanoi tuhlanneensa elämänsä. Ja silloin hän sanoi: ’Ilman uskoa
Jeesukseen ja kastetta… on mahdoton pelastua, ja katolinen kirkko on
ihmiskunnan suurin vale, koska se antaa ihmisille sen tunteen, että
katolilaiset… ovat kristittyjä. Se antaa kaikki uskonnon työkalut, mutta
ydinasian se kieltää katolisilta ihmisiltä’.
Me kaikki
olimme shokissa, sillä Derek Prince on ollut maailman karismaattisen
liikehdinnän keskushahmo. Ja nyt, elämänsä viimeisinä vuosina, hän sanoo, että
…se on ollut ajan tuhlausta…” (1)
Totuus.
Totuuden
merkitys on olennainen yhteydelle. Se tarkoittaa, että pitää olla
yksimielisyys perustotuuksiin ja oppeihin nähden. Siihen kuuluvat sellaiset
asiat kuin Raamatun inspiraatio, miten Jeesus on ainoa tie pelastukseen, hänen
ristinsä sovitus, hänen ruumiillinen ylösnousemuksensa, fyysinen paluu, hänen
jumaluutensa, pelastus armon kautta ilman tekoja, syntiinlankeemus sekä miten
ihminen on kadotettu ja toivoton ilman Kristusta. Jos ei ole yksimielisyyttä
edellisistä totuuksista, ei silloin voi syntyä Jumalan mielen mukaista
yhteyttä.
Monet
liberaaliteologit ovat olleet välinpitämättömiä edellisten asioiden suhteen,
mutta sellainen tie johtaa haaksirikkoon. Opillinen välinpitämättömyys, jossa
hylätään uskon perusasiat, merkitsee myös kristillisen uskon perustuksen
hylkäämistä. Jos ei pidetä kiinni perustuksesta ja perusasioista, ei kyseessä
ole enää kristillinen usko vaan jotakin muuta. Opin hylkääminen ja
välinpitämättömyys sitä kohtaan eivät ole oikea perusta kristilliselle
yhteydelle.
Voimme nähdä
opin merkityksen myös useissa Uuden testamentin jakeissa. Se osoittaa, että
emme saa olla opillisesti välinpitämättömiä, koska muuten hylkäämme Kristuksen
ja pelastuksen hänessä. Alkuseurakunnan aikana painotettiin voimakkaasti
oikeaa oppia, koska sen ymmärtäminen oli ja on tärkeää ihmisten
iankaikkisuuden kannalta. Emme varmastikaan tee väärin, jos noudatamme heidän
esimerkkiään:
- (1 Tim 1:3,4)
Niinkuin minä Makedoniaan lähtiessäni kehoitin sinua jäämään Efesoon,
käskeäksesi eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi
4. eivätkä
puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin
edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon,
niin kehoitan nytkin.
- (Tiit 1:9)
hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa,
että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan
vastaansanojain väitteet.
- (Apt 2:42)
Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä
ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
- (Gal 1:8,9)
Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille
evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän
olkoon kirottu.
9. Niinkuin
ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille
evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon
kirottu.
- (2 Tess 2:15)
Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita
olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.
- (2 Tess 3:6)
Mutta Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet,
vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti eikä sen
opetuksen mukaan, jonka olette meiltä saaneet.
Vaikka jotkut
totuudet ovat tärkeitä iankaikkisuuden kannalta, löytyy myös asioita, jotka
ovat vähemmän tärkeitä ja vähemmän oleellisia. Siihen voivat kuulua sellaiset
asiat kuin ylistystyyli, hengelliset lahjat, tempauksen ajankohta,
tuhatvuotinen valtakunta, Ilmestyskirjan tulkinnat ja eräät muut asiat. Niistä
voi olla erilaisia mielipiteitä ja käsityksiä, mutta ne eivät kuitenkaan
vaikuta iankaikkiseen kohtaloomme. Niillä ei ole tekemistä pelastuksen
perusasioiden kanssa, ja siksi ne ovat vähemmän tärkeitä.
Myös
Roomalaiskirjeen 14. luku tuo esille joitakin samanlaisia seikkoja, jotka
eivät ole ydinasioita kristillisessä uskossa. Nämä asiat olivat ajankohtaisia
Paavalin aikaan, ja hänen neuvonsa oli se, että ihmisten tuli kunnioittaa
muiden erilaisia käsityksiä. Siinä on perusohje myös nykyajalle. Emme ehkä ole
kaikista asioista yksimielisiä, mutta emme saa tuomita tai halveksia eri
tavalla ajattelevia:
- (Room 14:1-10)
Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
2. Toinen uskoo
saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.
3. Joka syö,
älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä,
joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.
4. Mikä sinä olet
tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu;
mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä
pitämään.
5. Toinen pitää
yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin
olkoon omassa mielessään täysin varma.
6. Joka valikoi
päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän
kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää
Jumalaa.
7. Sillä ei kukaan
meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.
8. Jos me elämme,
niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden,
elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.
9. Sillä sitä
varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että
elävien Herra.
10. Mutta sinä,
minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä
halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen
eteen.
Seurakunta on
paikallinen.
Jos katsomme
Raamattua, voimme löytää sieltä käsityksen universaalisesta seurakunnasta,
Kristuksen ruumiista. Siihen kuuluu jokainen, joka on uudestisyntynyt eli
kääntynyt Jeesuksen Kristuksen puoleen ja pyytänyt häntä elämäänsä. Sen
seurauksena hänessä on myös Jumalan eli Kristuksen Henki (Room 8:9). Tämä
seurakunta on maailmanlaajuinen ja sisältää kaikki ne ihmiset, joilla on
yhteys Kristukseen. Heitä on maapallolla yhteensä miljoonia.
- (1 Kor 10:32)
Älkää olko pahennukseksi juutalaisille, älkää kreikkalaisille älkääkä
Jumalan seurakunnalle,
- (1 Kor 12:12,13)
Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin
jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
13. sillä me
olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa
juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet
juoda samaa Henkeä.
Kuitenkin
universaalin seurakunnan ohella Raamattu puhuu paljon enemmän paikallisesta
seurakunnasta. Puhutaan mm. Korintton, Efeson, Filippin ja Tessalonikan
seurakunnista eli universaali seurakunta on jakaantunut pienempiin
seurakuntiin paikallisuuden perusteella. Sen pitäisi olla tärkein peruste
seurakunnan jakamiseen moniksi seurakunniksi. Löydämme ajatuksen paikallisista
seurakunnista mm. seuraavissa jakeissa:
- ( 1Kor 1:2)
Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa
pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi
huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa,
niin omissaan kuin meidänkin.
- (Apt 20:17)
Mutta Miletosta hän lähetti sanan Efesoon ja kutsui tykönsä
seurakunnan vanhimmat.
- (Fil 1:1)
Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen palvelijat, kaikille pyhille
Kristuksessa Jeesuksessa, jotka ovat Filippissä, sekä myös
seurakunnan kaitsijoille ja seurakuntapalvelijoille.
- (1 Tess 1:1)
Paavali ja Silvanus ja Timoteus tessalonikalaisten seurakunnalle
Isässä Jumalassa ja Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Armo teille ja rauha!
Seurakunnan
paikallisuus pitäisikin olla yksi tärkeimmistä perusteista yhteydelle. Se
tarkoittaa, että mikäli paikkakunnalla on seurakunta, pitäisi sen käsittää
kaikki sillä seudulla olevat Jumalan lapset – ei enempää eikä vähempää.
Kaikki, jotka uskovat Kristukseen, ovat Kristuksen ruumis ja seurakunta sillä
paikkakunnalla. Siihen ei kuulu ei-uskovia, eikä se tarkoita jotakin
rakennusta, järjestöä tai kirkkokuntaa, vaan ainoastaan Kristuksen
vastaanottaneet muodostavat sen. Siinä on ei-lahkohenkinen perusta sille,
miten yhteys voi syntyä ja säilyä. Jos tätä ei ymmärretä ja tunnusteta, ovat
väärät asenteet mahdollisia.
Watchman Nee on
opettanut seurakunnan paikallisuudesta. Hän toteaa, että seurakunta ei ole
kokouspaikka tai jokin järjestö, vaan se koostuu Kristuksen vastaanottaneista
kullakin paikkakunnalla:
Aasian seitsemän
seurakuntaa, joihin Ilm. kirjassa viitataan, käsittivät Efeson, Smyrnan,
Pergamon, Tyatiran, Sardeen, Filadelfian ja Laodikean seurakunnat. Ne olivat
seitsemän seurakuntaa, ei yksi. Kukin oli selvästi erotettavissa toisista eri
paikkakunnan mukaan…
Mikä on
uusitestamentillinen seurakunta? Se ei ole rakennus, evankeliumi-sali,
saarnakeskus, lähetys, työ, järjestö, systeemi, kirkkokunta eikä lahko…
Jumalan tarkoitus ei ole koskaan ollut, että eri paikkakuntien seurakuntia
yhdistettäisiin joksikin uskontokunnaksi tai järjestöiksi, vaan pikemminkin,
että kukin seurakunta olisi itsenäinen suhteessa toiseen seurakuntaan. Niiden
vastuunalaisuuden ja johdon tuli samoin olla itsenäisiä. Kun Herramme lähetti
sanomansa lapsilleen Aasiassa, ei hän osoittanut niitä ”Aasian seurakunnalle”,
vaan "seitsemälle Aasian seurakunnalle”. (2)
Tarkoittaako
paikallisseurakunta yhtä kokouspaikkaa?
Joskus opetetaan, että seurakunnan paikallisuus tarkoittaa yhtä suurta
kokouspaikkaa tai jotakin jäykkää organisaatiota. Ajatellaan, että mikäli
seurakunta on paikallinen, vaatii se yhden suuren kokoustilan.
Tämä käsitys on
kuitenkin valheellinen Uuden testamentin valossa. Sillä alkuseurakunta ei
kokoontunut vain yhdessä, vaan useassa paikassa. Ennen helluntaita he
kokoontuivat mm. yläsalissa (Apt 1:13), helluntain jälkeen temppelissä (Apt
2:46), Salomon pylväskäytävässä (Apt 5:12) tai eri kodeissa (Apt 2:46, 12:12).
Se osoittaa, miten kokouspaikka saattoi vaihtua aina tilanteen mukaan. Lisäksi
meidän täytyy huomata se Uuden testamentin painotus, että seurakunta ei ole
jokin rakennus, vaan se koostuu ihmisistä, joilla on usko Kristukseen.
Kirkkorakennus ei ole sama kuin seurakunta Uuden testamentin mielessä. Nämä
kaksi asiaa on syytä erottaa toisistaan.
- (1 Kor 3:16)
Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu
teissä?
- (2 Kor 6:16) Ja
miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme
elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä
asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat
minun kansani".
- (Ef 2:19-22)
Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien
kansalaisia ja Jumalan perhettä,
20. apostolien ja
profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
21. jossa
koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;
22. ja hänessä
tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.
Jäykkä
organisaatio tulee esille myös Watchman Neen elämänkerrassa. Hän itse painotti
opetusta seurakunnan paikallisuudesta, mikä itsessään on hyvä opetus.
Kuitenkin jäykkä ja liiallinen organisaatio voi joskus olla haitaksi, kuten
tapahtui Kiinan epävakaiden olojen aikana. Kun alkuseurakunnalla ei ollut
mitään tiukkaa organisaatiota, vaan se kokoontui eri paikoissa, voidaan samaa
joustavuutta noudattaa nytkin.
Seurakuntaopin
kannalta Watchmanin suurin heikkous (heikkous, joka on historian kuluessa
osoittautunut hyvin tavalliseksi) oli se, että hän piti ehdottomasti sitovina
periaatteita, joihin hän oli päätynyt pelkästään Uuden testamentin esimerkin
pohjalta. Se, että hän halusi ehdottomasti seurakuntien olevan
maantieteellisesti paikallisia (yhdessä kaupungissa yksi seurakunnallinen
hallintokoneisto), saattoi avata ovet valtion valvonnalle liiankin helposti
sen vuoksi, että seurakuntien hallinnon rakenne oli niin joustamaton. Hänen
kymmenen vuotta myöhemmin uudelleen löytämänsä ensimmäisen vuosisadan ajatus
muuttoliikkeen avulla leviävästä evankelioimistyöstä tuntuu sitä vastoin
ajoitukseltaan suoraan Jumalalta tulleelta. Sen välityksellä heräsi ajatuksia
kristillisen työn joustavuudesta ja tilaisuuksien hyväksikäyttämisestä monissa
ryhmissä, joiden kohtalona tuli pian olemaan pakollinen hajaantuminen. Kun
puolue alkoi hajoittaa väestöä eri puolille maata pyrkimyksenään kirkon
hävittäminen, nämä joustavammat ja toiminnan kannalta käytännöllisemmät
käsitykset kristillisestä elämästä ja todistuksesta alkoivat ilman muuta
päästä oikeuksiinsa. Syntyi seurakuntia, joita voisi nimittää vaikkapa ”ex
tempore -seurakunniksi”; ne olivat yhtä Kristuksessa, mutta niiltä puuttui
lähes kokonaan organisaatio. Näissä ryhmissä syntyi jatkuvasti uusia
jumalanpalveluksen ja todistamisen muotoja. Pyhä Henki opetti niille, miten
säilyä hengissä hyökkäyksen kohteena uusissa tilanteissa ja miten taistella
niissä tilanteissa yhtenä miehenä Jumalan puolesta. (3)