Lähetystyön
aakkosia
Ennen kuin Jeesus lähti
tästä maailmasta, antoi hän opetuslapsille lähetyskäskyn: hän kehotti heitä
menemään kaikkeen maailmaan ja saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille. Ne
olivat viimeiset ohjeet, jotka hän antoi heille:
-
(Matt 28:18-20) Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi:
"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20.
ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja
katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
-
(Mark 16:15,16) Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja
saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16.
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan
kadotukseen.
Seuraavaksi aiomme tutkia
lähetystyötä, joka on Jeesuksen käskyn toteuttamista käytännössä. Tarkoitus on
tutkia sitä ja ottaa esille seikkoja, joihin kannattaa kiinnittää huomiota.
Saavuttamattomat
kansat
-
(Room 15:20-24) ja sillä tavoin, että olen pitänyt kunnianani olla
julistamatta evankeliumia siellä, missä Kristuksen nimi jo on mainittu,
etten rakentaisi toisen laskemalle perustukselle,
21.
vaan niinkuin kirjoitettu on: "Ne, joille ei ole julistettu hänestä,
saavat hänet nähdä, ja jotka eivät ole kuulleet, ne ymmärtävät."
22.
Sentähden olenkin niin usein ollut estetty tulemasta teidän tykönne.
23.
Mutta koska minulla nyt ei enää ole tilaa näissä paikkakunnissa ja kun jo monta
vuotta olen halunnut tulla teidän tykönne,
24.
niin minä, jos milloin Hispaniaan matkustan, tulen luoksenne, sillä minä toivon
sieltä kautta matkustaessani näkeväni teidät ja teidän avullanne pääseväni
sinne, kunhan ensin olen vähän saanut iloita teidän seurastanne.
-
(2 Kor 10:5,6) Emme kerskaa yli määrän, emme muiden vaivannäöistä, mutta meillä
on se toivo, että teidän uskonne lisääntyessä me oman vaikutusalamme mukaan
kasvamme teidän keskuudessanne niin suuriksi,
16.
että saamme viedä evankeliumin myöskin tuolla puolen teitä oleviin maihin - tahtomatta
kerskata siitä, mikä jo on valmista toisten vaikutusalalla.
Kun katsomme Raamattua ja
Paavalin julistusta, voimme löytää yhden merkillepantavan seikan: Paavali pyrki
aina julistamaan siellä, missä Kristuksen nimi ei ollut mainittu ja missä tarve
oli suurin. Hän pyrki aina menemään ennen saavuttamattomille alueille, kuten
hän totesi.
Nykyäänkin on hyvä kysyä, saavutetaanko kaikki kansat ja
ihmisryhmät. On mahdollista, että samat henkilöt kuulevat vuodesta toiseen
saman sanoman, mutta unohdetaan kaukana olevat. Se voi tarkoittaa, että
joillakin alueilla on suhteessa sata tai tuhat kertaa enemmän työntekijöitä
kuin vähiten evankelioiduilla alueilla. Kyseessä on valtava ero ja ristiriita,
eikä se varmastikaan ole oikein.
Varsinkin 10/40 -ikkuna on alue, jossa ihmisten mahdollisuus
kuulla evankeliumi on ollut vähäinen. Siellä asuvat vähiten evankelioidut
kansat, joiden uskontoja ovat hindulaisuus, buddhalaisuus, islam, juutalaisuus
ja animistiset uskonnot. Meillä pitäisi olla näky ja tavoite, miten saavuttaa
näitä ihmisiä evankeliumilla. Ei ole hyvä, että työ on keskittynyt vain
määrättyihin paikkoihin, joissa on runsaasti työntekijöitä, kun muualla on pula
heistä. Siksi tarvitsemme laaja-alaisempaa näkyä, jotta näkisimme tarpeet
muualla. Yksi hyvä kirja tältä alueelta on Saavuttamattomat kansat. Siinä
tuodaan esille niitä kansoja, joiden keskuudessa on kaikkein vähiten
työntekijöitä. Useimmat kansoista sijoittuvat 10/40 -ikkunan alueelle. Kirjassa
kerrotaan:
Suurin
osa ihmisistä, joilla ei ole ollut mahdollisuutta kuulla evankeliumia edes yhtä
kertaa elämässään, elää vyöhykkeellä, joka ulottuu Pohjois-Afrikasta läpi
Lähi-idän aina Intiaan ja Aasiaan saakka. Lähetystyöntutkijat kutsuvat tätä
aluetta 10/40 -ikkunaksi.
…
Tutkimukset osoittavat, että vaikka 97 prosenttia kaikkein vähiten
evankelioiduista ihmisistä asuu juuri tällä 10/40 -ikkunan alueella
sijaitsevissa maissa, siitä huolimatta siellä käytetään vain noin prosentti lähetystyöhön
varatusta rahoituksesta. Miksi näin? Seurakunnat ja lähetysjärjestöt vastaavat:
”Emme kykene työskentelemään siellä kovinkaan tehokkaasti.” 10/40 -ikkunan
hengelliset, poliittiset ja taloudelliset olosuhteet ovat erittäin vaikeat.
Tarvitsemme todellisen hengellisen läpimurron. (1)
Lähetystyön
TARPEET
Kun tehdään lähetystyötä ja
kaikkea hengellistä työtä, on tekijöitä, jotka täytyy huomioida, jotta se
onnistuisi. Tärkeimpiä tekijöitä ovat varsinkin rukous, taloudelliset tarpeet ja
keskittyminen evankeliumiin. Jos ne eivät ole kunnossa, ei työ voi edistyä.
Rukous. Lähetystyön alueella ei unohtaa sovi rukousta, joka
on sen tärkein voima. Kun katsomme Raamattua ja Uuden testamentin tunnetuimman
lähetystyöntekijän, Paavalin elämää, piti hän rukousta tärkeänä. Hän pyysi
useilta seurakunnilta rukousta puolestaan, että evankeliumin sana leviäisi,
joten siinä on malli meillekin. Meidän on rukoiltava lähetystyön ja kaiken
hengellisen työn puolesta, että se edistyisi. Siitä on hyvä tulla päivittäinen
tapa.
-
(Kol 4:2-4) Olkaa kestäväiset rukouksessa ja siinä kiittäen valvokaa,
3.
rukoillen samalla meidänkin edestämme, että Jumala avaisi meille sanan
oven puhuaksemme Kristuksen salaisuutta, jonka tähden minä myös olen
sidottuna,
4.
että minä sen ilmoittaisin, niinkuin minun tulee puhua.
-
(Ef 6:18,19) Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka
aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa
kaikkien pyhien puolesta;
19.
ja minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat
sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta,
-
(Room 15:30) Mutta minä kehoitan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen
kautta ja Hengen rakkauden kautta auttamaan minua taistelussani, rukoilemalla
minun puolestani Jumalaa,
-
(1 Tess 5:25) Veljet, rukoilkaa meidän edestämme.
-
(2 Tess 3:1) Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme, että
Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin
niinkuin teidän keskuudessanne,
Taloudellisten tarpeiden täyttäminen on lähes yhtä tärkeää kuin rukous. Meillä
täytyy olla tavoite ja näky lähetystyön tärkeydestä ja että sitä kannattaa
tukea. Jos meillä on väärä arvojärjestys niin, että olemme kiinnostuneita vain
prameista kirkkorakennuksista (länsimaiden synti) tai omasta mukavuudestamme ja
elintasostamme, on se väärin. Sen sijaan jos muistamme, että jokaisella on vain
yksi elämä ja että hän tarvitsee Kristusta voidakseen astua iankaikkisuuteen,
näemme asiat oikeassa valossa. Paavali kirjoitti julistamisen tärkeydestä ja se
koskee myös lähetystyötä. Jos emme itse tee sitä, voimme tukea niitä, jotka
sitä tekevät:
-
(Room 10:13-15) Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä,
pelastuu."
14.
Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he
voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat
kuulla, ellei ole julistajaa?
15.
Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin
kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa
julistavat!"
Varojen puute ja ettei
ketään lähetetä sen seurauksena, voi siis estää lähetystyötä. Monet mediatyötä
ja perinteistä lähetystyötä tekevät järjestöt ovat huomanneet, että avoimia
ovia evankeliumin julistukselle on kyllä olemassa, mutta niistä ei voida astua
sisään varojen puutteen vuoksi. Seurakunnissa ei ole ymmärretty lähetystyön
merkitystä ja kaukana olevien tavoittamista:
Kunpa
ymmärtäisimme täydemmin, miksi meidän tulisi olla intohimoisia ja armoitettuja
antajia, miksi meidän tulisi oppia hankkimaan varoja rukouksen kautta niin
yksittäin kuin ryhmissäkin ja miksi meidän tulisi olla avoimempia ja
rehellisempiä tästä aiheesta silläkin uhalla, että jotkut saattavat
loukkaantua. Korostan voimakkaasti näitä seikkoja, joiden pohjana ovat
lainaamani kaksi raamatunkohtaa. Kaikki eivät hyväksy syytä, miksi näin täytyy
tehdä, mutta se on tämä: varojen puute viivyttää Jumalan työtä huomattavasti.
Monet eivät pidä tästä väitteestä, mutta minä – samoin kuin monet muut
lähetystyöstä kirjoittavat – olen vakuuttunut sen paikkansapitävyydestä. Myös
Stephen Gaukroger haluaa havahduttaa meidät tämän tosiasian eteen. Hän
muistuttaa, että suuri osa lähetystyöstä on nykyään taloudellisessa ahdingossa.
Lähetysjärjestöt ovat vähentäneet työntekijöitään, jäädyttäneet palkkoja ja
rajoittaneet uusia projekteja, ja varojen puute vaikuttaa voimakkaasti
kirjallisuuden levittämiseen. (2)
Keskittyminen
evankeliumiin. Eräs virhe, johon länsimaiset
lähetysjärjestöt ovat viime vuosikymmeninä ajautuneet, on liika keskittyminen
sosiaaliseen työhön evankeliumin julistamisen sijasta. Se tarkoittaa, että on
uhrattu suurin osa ajasta ja varoista esim. sairaaloiden ja koulujen
rakentamiseen sekä kehitysaputyöhön ja nälkäisten ruokkimiseen, mutta on
unohdettu tärkein eli evankeliumin julistaminen. Kaikki edelliset asiat ovat
tietenkin itsessään hyviä eikä niissä ole mitään huonoa, mutta valitettavaa on,
että ne täyttävät vain ihmisten ruumiilliset tarpeet, eivätkä tärkeintä
tarvetta: sielun pelastusta iankaikkiselta kadotukselta. Sellainen lähetystyö
saa ihmiset tuntemaan olonsa vain vähän mukavammiksi ennen kuolemaansa, mutta
ei pelasta heidän sieluaan. Tämänkaltainen sosiaalinen työ ilman selkeätä
evankeliumin julistusta on melko tehotonta, koska se ei juuri käännä ihmisiä
Jumalan puoleen.
On hyvä myös ymmärtää, että monet sosiaaliset ongelmat, jopa
nälkä, katoavat itsestään, kun evankeliumi valtaa alaa. Syy edelliseen on, että
joissakin maissa kuten Intiassa uskonto itsessään voi olla osasyy nälänhätään.
Kun hindu-uskonnossa rottaa pidetään pyhänä eläimenä eikä niitä hävitetä,
tuhoavat ne suuren osan Intian ruokaviljasta vuosittain. Samanlainen ongelma
ovat ”pyhät lehmät”, joita suojellaan ja jotka syövät viljaa. Jos näitä
uskomuksia ei esiintyisi ja evankeliumi valtaisi alaa, poistaisi pelkästään se
suuren osan ongelmista. Siksi tarvitaan evankeliumin julistusta, johon
paikalliset ihmiset ovat pätevimpiä:
Etsiessäni
vastausta näihin kysymyksiin kohtasin köyhiä, usein vähän koulutettuja
kansallisia veljiä, jotka tekivät evankeliumin työtä pioneerialueilla. Heillä
ei ollut mitään aineellista annettavaa ihmisille, joille saarnasivat – ei
maatalouskoulutusta, ei lääkintäapua, ei koulutusohjelmia. Mutta satoja sieluja
pelastui ja muutaman vuoden sisällä perustettiin joukko seurakuntia. Mitä nämä
veljet olivat tehneet oikein saavuttaessaan sellaisia tuloksia monien
paremmassa asemassa olevien epäonnistuttua?
Vastaus on siinä, että ymmärrämme, mitä lähetystyö
perusteiltaan on. Laupeuden teoissa ei ole mitään väärää – mutta niitä ei pidä
sekoittaa evankeliumin julistamiseen.
…Meidän täytyy pohtia pitkään ja hartaasti
niitä tuhoisia seurauksia, joita samanlaisesta ajattelusta on ollut
seurakunnalle ja sen tekemälle lähetystyölle kadotetun maailman keskellä.
Voisiko olla mahdollista, että miljoonat kärsivät tällä hetkellä helvetin
tulessa, koska me keskityimme täyttämään heidän fyysiset tarpeensa sen sijaan
että olisimme keskittyneet kohtaamaan heidän todellisen tarpeensa?
Jos viimeisen vuosisadan aikana olisi
Kiinassa ja Intiassa saarnattu puhdasta evankeliumia – vuorisaarnan vesitetyn
version sijaan – olen varma siitä, että vapaus ja hyvinvointi vallitsisivat
suuressa osassa Aasiaa tänä päivänä. Tosi evankeliumi aikaansaa epäsuorasti
enemmän sosiaalisia muutoksia kuin kaikki maailman ponnistukset yhteensä. (3)
PAIKALLISET
TYÖNTEKIJÄT.
Alue, jota ei ole huomattu
kunnolla, on paikallisten työntekijöiden tukeminen sellaisissa maissa kuin
Intia ja monet Aasian maat. Kysymys on siitä, että on kyllä tuettu länsimaisia
lähetystyöntekijöitä, mutta on unohdettu paikallisen seurakunnan ja
kansallisten lähettien merkitys evankeliumin työssä. Heitä ei ole huomattu
kunnolla, vaikka tuhannet ovat valmiita kokoaikaiseen evankeliumin työhön, jos
he saavat kannatusta. He ovat valmiina lähtemään, mutta paikalliset seurakunnat
eivät aina kykene kannattamaan heitä, ja juuri siksi tarvitaan muualta tulevaa
apua. Siihen länsimaisilla seurakunnilla on hyvä mahdollisuus. Paikallisten
työntekijöiden tukeminen on järkevää varsinkin alueilla, joissa seurakunnat
ovat jo vakiintuneet. Etelä-Intia on yksi esimerkki.
Kun evankelioimistyö on pääasiassa paikallisten vastuulla, on
siitä useita hyödyllisiä seurauksia. Varsinkin seuraavat tekijät ovat tärkeitä:
Edullisuus. Paikalliset lähetit ja paikalliset työntekijät
tulevat tavallisesti paljon halvemmiksi kannattaa kuin lähetystyöntekijät. He
selviävät murto-osalla, muutamalla dollarilla tai eurolla päivässä, kun
lähetystyöntekijöiden kulut lähes poikkeuksetta ovat suurempia.
Jälkimmäisillä voi olla sellaisia kuluja kuin lentoliput,
lomamatkat kotimaahan, kieli- ja muu koulutus, lasten koulunkäynti, viisumit ja
muut maksut sekä elämäntyyli, joka on ollut aineellisesti korkeammalla tasolla.
Kaikki nämä tekijät yhdessä tekevät kulut jopa kymmeniä kertoja suuremmiksi
kuin paikallisten työntekijöiden, jolla on jo paljon merkitystä. Se on
valitettava tosiasia.
Tietysti lähetystyöntekijöitä tarvitaan edelleen ja heidän
panoksensa on merkittävä varsinkin alueilla, joissa evankeliumia ei ole paljoa
julistettu, ja joissa ei ole paikallisia työntekijöitä. Sellaisiakin maita on
edelleen. Samoin tekninen ja muu apu voi olla hyödyllistä paikallisille
seurakunnille, mutta periaatteena pitäisi aina olla, että lähetystyöntekijät
ovat apuna työssä eivätkä johda sitä. Vastuu pitäisi olla tai se pitäisi
siirtää mahdollisimman pian paikallisille työntekijöille, muuten ajaudutaan
pois Jumalan tarkoittamasta mallista.
Sama kulttuuri on merkittävä etu evankeliumin julistuksessa. Siinä
paikallinen työntekijä on parhaimmassa asemassa, koska hän tuntee kansansa, sen
tavat, tabut ja arvostukset. Hän puhuu samaa kieltä sekä pukeutuu ja elää
samalla tavalla kuin kanssaihmisensä, joka tekee ihmisille helpommaksi
vastaanottaa evankeliumi. He ottavat sen paljon paremmin vastaan kuin
vierasmaalaisilta työntekijöiltä. K.P. Yohannan, Gospel for Asia -järjestön
perustaja, tuo tämän seikan esille merkittävässä kirjassaan ”Haaste joka lähtee
sydämestä”:
Ovatko
aasialaiset hylänneet Kristuksen? Eivät oikeastaan. Monissa tapauksissa he ovat
hylänneet vain ne länsimaiset lisäkkeet, jotka ovat liimautuneet evankeliumiin.
Paavali tarkoitti juuri tätä sanoessaan, että hän halusi olla ”kaikille
ihmisille kaikkea” voittaakseen edes jonkun.
Kun aasialaiset kertovat Kristuksesta
toisille aasialaisille kulttuurisesti hyväksyttävällä tavalla, tulokset ovat
vaikuttavia. Eräs kansallinen lähetti, jota me kannatamme Luoteis-Intiassa,
Jager nimeltään, on nyt evankelioinut 60 kylää ja perustanut 30 seurakuntaa
vaikealla Punjabin alueella. Hän on johtanut satoja Kristuksen luo.
Äskettäisellä Intian-matkallani poikkesin vierailemaan Jagerin ja hänen
vaimonsa luona. Minun täytyi itse päästä näkemään, millaista menetelmää hän
käytti.
Voit kuvitella hämmästykseni, kun
havaitsin, että Jager ei käyttänyt minkäänlaista erikoisteknologiaa avukseen –
ellet halua kutsua hänen skootteriaan tai lahjoittamiamme traktaatteja
”teknologiaksi”. Hän eli täsmälleen samalla tavoin kuin muut. Hänellä oli yhden
huoneen talo, joka oli tehty lannasta ja mudasta. Keittiö oli ulkona, myöskin
mudasta tehty – samasta materiaalista, josta kaikki seudun rakennukset oli
tehty. Ruokaa laittaessaan hänen vaimonsa kyykki avotulen äärellä täsmälleen
samoin kuin naapurin naiset. Tämä veli ja hänen vaimonsa olivat täysin
intialaisia. Heissä ei ollut mitään ulkomaalaista. (4)
KOULUTUS, TEHTÄVÄT JA
VASTUU
- (Ef 4:11,12) Ja hän
antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi,
toiset paimeniksi ja opettajiksi,
12. tehdäkseen
pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
- (2 Tim 2:2) Ja
minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville
miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.
Lähetystyössä eräs
avainasioista on vastuun siirtäminen paikallisille. Se tarkoittaa, että jos
paikkakunnalle on syntynyt seurakunta julistetun sanan vaikutuksesta, pitäisi
se jättää paikallisten käsiin. Ei ole tarkoitus, että lähetystyöntekijät itse
tekevät kaiken koko ajan, vaan ihmisiä pitää opettaa ja ohjata, jotta nämä
ottavat vastuun työstä. Lähetystyöntekijän tärkein tehtävä on kasvattaa
paikallisia työntekijöitä ja laskea vastuu heidän hartioilleen. Heidät pitäisi
asettaa evankelistoiksi, opettajiksi, paimeniksi ja vanhimmiksi huolehtimaan
paikallisesta seurakunnasta. Vain tällä tavalla paikalliset työntekijät
pääsevät sisälle työhön. Lähetystyöntekijä saattaa neuvoa ja antaa ohjeita,
mutta koko ajan taka-alalla pysytellen. Sellaiset seurakunnat, joissa on
panostettu ihmisten varustamiseen ja kouluttamiseen, kasvavat tavallisesti
nopeammin kuin ne seurakunnat, jossa sitä ei ole toteutettu.
Hyvänä esimerkkinä vastuun jakamisesta ovat apostolit. Kun he
tulivat jollekin paikkakunnalle ja saattoivat työn alkuun, siirsivät he vastuun
hyvin pian paikallisille veljille valitsemalla heidän joukostaan muutamia
vastuullisempia ja edistyneempiä vanhimmiksi (Apt 14:21-23, Tiit 1:5), ja lähtemällä
sitten itse eteenpäin uusille alueille. He eivät koskaan jääneet paimentamaan
ja johtamaan ihmisiä vuosikausiksi sekä tekemään kaiken itse kuten nykypäivänä
usein tapahtuu, vaan antoivat paikallisten itse hoitaa sen ja
evankelioimistyön. Näin seurakunta pystyi terveesti kasvamaan ja apostolit
pystyivät itse menemään uusille työalueille. Oswald J. Smith kertoo hyvän
esimerkin siitä, mitä voi tapahtua, jos pystytään noudattamaan tätä
raamatullista mallia ja laskemaan vastuu paikallisten hartioille:
Useimmat ulkomaiset
lähetyssaarnaajat pelkäävät luottaa maakalaiseen. Muistan eräänkin sellaisen
tapauksen. Miehen loman olisi pitänyt alkaa jo kauan sitten, mutta hän epäröi
lähteä. Sillä vuosia sitten hän oli ottanut käsiinsä kaiken johdon sillä lähetysasemalla
ja oli yksin vastuussa kaikesta. Yhtään ainoaa maakalaistyöntekijää hän ei
ollut kouluttanut. Loppujen lopuksi hänen ei auttanut muu kuin lähteä.
Siihen aikaan tapahtui, että eräs toinen
lähetyssaarnaaja vieraili hänen luonaan. Tämä oli mies, joka käytti
raamatullisia työtapoja. Tahtoessaan auttaa huolestunutta ystäväänsä tämä veli
pyysi lähetyssaarnaajaa kutsumaan luokseen johtavat maakalaiskristityt. Hänen
tarkoituksenaan oli löytää heidän joukostaan joku tai joitakin, joille uskoa
vastuu työstä. Mutta tämä lähetyssaarnaaja, joka oli vuosikausia ollut heidän
paimenenaan, antoi jokaisesta aivan toivottoman arvostelun. Ensimmäisenä oli
vielä tapana valehdella, toinen varasti, kolmannella oli paha sisu, neljäs oli
laiska, viides kaiken luottamuksen ulkopuolella, kuudennella ei ollut
minkäänlaisia kykyjä, seitsemäs oli tietämätön.
Mutta hänen hämmästyksekseen vieras kutsui
kaikki nämä kelvottomat ja epäilyttävät miehet ja määräsi heidät
luottamustoimiin. Yhdestä tehtiin saarnaaja, toisesta rahastonhoitaja,
kolmannesta työn ylivalvoja. Toisista tehtiin evankelistoja, vanhimpia jne. Ja
näin jokainen huomasi yhtäkkiä joutuneensa luottamustehtävään. Ja väsynyt,
rasittunut lähetyssaarnaaja matkusti lomalle.
Vuosi kului. Lähetyssaarnaaja odotti näkevänsä
palatessaan koko työn pirstaleina. Mutta suureksi hämmästyksekseen hän näkikin
jokaisen miehen tehneen ainoastaan hyvää. Työ oli menestynyt paljon paremmin
kuin koskaan aikaisemmin. Kymmeniä sieluja oli voitettu Herralle. Seurakunta
oli kerta kaikkiaan kukoistavassa tilassa. Laajalla alueella oli käyty
pitämässä evankelioimiskokouksia. Rahaa oli kerätty, rukoushuone korjattu ja
lisää kokoushuoneita pystytetty.
Ensimmäisen kerran eläessään olivat
maakalaiset tunteneet olevansa vastuussa. Peloissaan ja vavisten,
tottumattomina kantamaan luottamusta, he olivat aloittaneet työnsä, mutta nyt
sitä tehtiin raamatullisella tavalla, ja Jumala siunasi sitä. Mikä ilmestys se
olikaan lähetyssaarnaajalle, joka oli ajatellut, että hänen piti tehdä kaikki
yksinään ja itseään säästämättä. (5)
PAIKALLINEN SEURAKUNTA
Kun edellisessä kappaleessa
osoitettiin, miten tärkeää on kouluttaa ihmisiä ja jakaa vastuu paikallisille,
lähes yhtä tärkeää on ymmärtää paikallisseurakunnan merkitys. Täytyy ymmärtää,
että lähetystyön tarkoituksena ei ole synnyttää jotakin lähetysjärjestön osaa
tai kirkkokunnan haaraa, vaan paikallinen seurakunta. Jos paikkakunnalla on jo
seurakunta ennestään, tulee lähetystyöntekijöiden olla jo aloitetun seurakunnan
apuna.
Lähetystyössä ei ole aina noudatettu tätä raamatullista mallia,
vaan on rakennettu omien järjestöjen ja kirkkokuntien haaroja, tai ehkä on
tuotu esille länsimaisia vaikutteita, jotka eivät sovi paikalliseen
kulttuuriin. Ei ole ymmärretty, että paikallinen seurakunta, jossa ovat vastuussa
paikalliset vanhimmat, on Uuden testamentin antama malli, jota tulisi noudattaa
ja johon tulisi pyrkiä. Lähetystyön ensisijainen tavoite on tietysti sielujen
pelastuminen, mutta toinen päämäärä on paikallisen seurakunnan muodostuminen,
eikä jonkin järjestön edustaminen. Muutoin tuloksena on sekaannus ja työ lähtee
väärältä perustukselta alusta alkaen.
Watchman Nee on painottanut tätä asiaa kirjassaan Apostolinen
lähetystyö. Hän huomasi, miten hänen maassaan työ muodostui helposti
lähetysjärjestöjen ympärille eikä paikallinen seurakunta päässyt kehittymään.
Se johtui siitä, ettei lähetysjärjestöissä ymmärretty seurakunnan merkitystä,
ja miten vastuu pitää siirtää varhaisessa vaiheessa paikallisille ihmisille:
Missä
on nykyään syy lähetysten epäonnistumiseen? Ne pitävät työnsä tulokset omissa
käsissään. Toisin sanoen, he pitävät kääntyneitänsä heidän lähetyksensä
jäseninä tai heidän lähetysseurakuntansa jäseninä, sen sijaan että
rakentaisivat ne paikallisseurakunniksi tai jättäisivät ne paikallisseurakunnille.
Tuloksena on, että lähetys laajenee yhtä mittaa tullen mahtavaksi järjestöksi,
mutta paikallisseurakunnat ovat tuskin löydettävissä… Siitä huolimatta ei
lähetys apostolisena seurana ole ehdottomasti epäraamatullinen. Mutta selvästi
epäraamatullista on, että lähetykset laajentavat omia järjestöjään, sen sijaan
että perustaisivat paikallisia seurakuntia.
…Mitä tulee lähetyssaarnaajaveljiemme
evankelioimistyöhön, ei meillä ole mitään syytä arvostella, vaan paljon syytä
ihailla. Kuitenkaan emme voi muuta kuin asettaa kysymyksenalaiseksi heidän
menettelytapansa sellaisen työn hedelmien käsittelyssä. Sillä viimeisten sadan
vuoden kuluessa se ei ole johtanut paikallisseurakuntien rakentamiseen, vaan
lähetysseurakuntien muodostamiseen, tai lähetyssaarnaajien edustamien eri
uskontokuntien haaraseurakuntien perustamiseen. Tämä on mielestämme vastoin
Jumalan Sanaa. Raamatussa ei ole sellaista asiaa kuin uskontokuntien
rakentaminen, siellä löydämme ainoastaan paikallisseurakuntia. Suokoon Jumala
minulle anteeksi, jos olen väärässä! (6)
Muodot. Kun lähetystyötä tehdään, on siinä erilaisia muotoja:
on perinteistä lähetystyötä, Raamatun käännöstyötä ja teltantekijätyötä, jossa
lähetystyö toteutuu ammatin ohella. Lisäksi on lyhytaikaista lähetystyötä
sellaisten järjestöjen kuin Operaatio mobilisaation ja Youth with a
Missionin kautta. Näiden järjestöjen työmuodot ovat hyviä tapoja tutustua
lähetystyön arkeen ja monet ovat sen kautta menneet pitempiaikaiseen
lähetystyöhön.
Yksi mahdollinen tapa lähetystyössä on, että lähdetään
kaksittain tai suuremman ryhmän kanssa sinne, missä tarvitaan työntekijöitä. Se
on mahdollista, jos omalla paikkakunnalla työ on vakiintunut ja muualla tarve
on suurempi. Etuna siitä on se, että yksin toimiva ihminen on haavoittuvampi ja
kiusaukset ovat suuremmat, mutta jos hänellä on vähintään yksi kumppani,
mieluiten oma puoliso, kestää hän paremmin. Samanlaisen mallin löydämme myös
Raamatusta. Se tulee ilmi siinä, miten Jeesus lähetti opetuslapsia tavallisesti
kaksittain, lisäksi Apostolien teoista voidaan nähdä, miten Paavalilla oli
yleensä vähintään yksi henkilö apunaan. Aluksi oli Barnabas, sitten oli muita
työntekijöitä. Oswald J. Smith on kirjoittanut:
Minusta tuntuu, että monet lähetysseurat tekevät
mitä vakavimman erehdyksen ottamalla vastuun lähetyssaarnaajan lähettämisestä
yksinään. En saata uskoa, että voimme menetellä paremmin kuin seuraamalla
Jeesuksen ja Paavalin esimerkkiä. Jeesus lähetti opetuslapsensa kaksittain.
Paavali lähti Barnabaan kanssa, ja kun he eivät enää voineet työskennellä
yhdessä, niin Paavali, sen sijaan että olisi mennyt yksin, valitsi Silaan.
Barnabas valitsi Markuksen. Ja niin he sitten jatkoivat työtään.
…
Ja sallittakoon minun sanoa, että jos mahdollista, toverina täytyisi olla oma vaimo.
Silloin tilanne on ihanteellinen. Onhan kirjoitettu: ”Ei ole ihmisen hyvä olla
yksinänsä” Vaimo tuntee myötätuntoa enemmän kuin kukaan muu. Hän voi täyttää
sen paikan, jota kukaan muu ei voisi. Mutta ellei tämä ole mahdollista, olkoon
lähtijällä mukanaan miestyöntekijä, koeteltu ja tunnettu, jolla on samanlaiset
pyrkimykset ja työtavat sekä sama usko. Mutta älköön koskaan lähetettäkö ketään
yksin. Sillä jos niin tehdään, voi sielunvihollinen lamauttaa hänet kokonaan ja
jos mahdollista, myös sen työn, jota hän tekee. (7)
Painetun sanan
levittäminen. Mitä tulee
maanviljelykseen, on sen yksi tärkeä vaihe siementen kylväminen maaperään. Jos
sitä ei tehdä, eli jätetään kylvötyö suorittamatta, ei voida odottaa satoakaan.
Se on mahdotonta, koska sato voi kasvaa vain siemenistä. Muulla tavalla satoa
ei voi saada.
Sama pätee myös hengellisessä työssä; meidän täytyy kylvää eli
levittää evankeliumia siitä, mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. Se tarkoittaa,
että evankeliumin sanoman tulee tavoittaa ulkopuoliset ja pelastumattomat. Kun
ihmiset eivät tule kirkkoihin ja seurakuntiin eivätkä ehkä kuuntele hengellisiä
lähetyksiä tiedotusvälineistä, pitäisi olla suunnitelma, miten tavoittaa nämä
ihmiset. Tarvitaan sitä, että Sanan siemenet kulkeutuvat heille ja he voivat
uudestisyntyä Sanan kautta. Näin Raamattu opettaa asiasta:
-
(1 Piet 1:23) te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta,
vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
-
(2 Kor 9:6) Huomatkaa tämä: joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka
runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää.
-
(Room 10:14,17) Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja
kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he
voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
17.
Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan
kautta.
Yksi tapa Sanan siementen
levittämiseen sekä kotimaassa että lähetystilanteessa voi olla painetun sanan
levittäminen. Sen arvoa ei aina ymmärretä, mutta tosiasia on, että monet ovat
saaneet kokea pelastuksen hyvän hengellisen kirjallisuuden kautta. He ovat
uudestisyntyneet vastaanottaessaan siinä olevan Sanan. Oswald J. Smith
kirjoitti jo vuosikymmeniä sitten asian hyödyllisyydestä. Silloin nykyiset
tiedotusvälineet eivät olleet yleisiä. Hän totesi, että varsinkin lähetystyössä
painettu sana on verraton ja edullinen väline tavoitettaessa ihmisiä. Sitä
pitäisi levittää järjestelmällisesti niille, jotka eivät ole koskaan kuulleet
evankeliumia. Näin kun teemme, voimme odottaa myös satoa. Emme tietenkään voi
sanoa, missä ihmiset ottavat parhaiten Sanan vastaan, mutta jos kylvämme
uskollisesti emmekä väsy, ” me saamme ajan tullen niittää” (Gal 6:9). Aluksi
meidän on vain lähdettävä liikkeelle ja kylvettävä Sanan siemeniä.
Ainoa tapa, millä me voimme toteuttaa suurta
käskyä: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille
luoduille”, on tehdä sitä painetun sanan välityksellä. Jos voimme lähettää
hengellisen lentolehtisen jokaiseen kotiin, me voimme sen välityksellä
saavuttaa sen kodin jokaisen jäsenen. En tiedä muuta keinoa, joka voisi viedä
parempiin tuloksiin. Emme koskaan voi lähettää tarpeellista määrää
lähetyssaarnaajia, mutta me voimme järjestelmällisesti levittää painettua
sanaa…
Palattuani siis takaisin Amerikkaan, tuohon
Jumalan niin suuresti suosimaan maahan, aloin kehottaa kaikkia järjestöjä, mitä
suinkin voin, että he lähettäisivät luettavaa sinne, missä sitä kaivataan.
”Miksi tuhlaatte niin paljon rahaa englantilaiseen kirjallisuuteen? Miksi tyrkytätte
Raamattuja niille, jotka eivät niitä halua? …Miksi ette käytä varojanne kaukana
olevien hengelliseksi hyväksi? Miksi ette tee jotain niiden hyväksi, joille ei
ole mitään varattu?”
Kiitos Jumalan, minun kehotukseni otettiin
vastaan. Sanani sattuivat kuin ei koskaan aikaisemmin. Eri järjestöt alkoivat
lähettää luettavaa kaukaisiin maihin. Sen jälkeen olen nähnyt satojatuhansia
kappaleita lentolehtisiä ja hengellisiä kirjasia lähetettävän sinne, missä
niitä todella tarvitaan. (8)
VIITTAUKSET:
1. Saavuttamattomat kansat
(Praying Through the Window III: The Unreached Peoples, s. 12
2. George Verwer: Ulos
mukavuusvyöhykkeeltä, Out of the Comfort Zone by OM, s. 129,130
3. K.P. Yohannan: Haaste, joka lähtee sydämestä (Revolution
in World Missions), s. 116,118
4. K.P. Yohannan: Haaste, joka lähtee sydämestä
(Revolution in World Missions), s. 139
5. Oswald J. Smith: Työ jota Jumala siunaa, s.
110,111
6. Watchman Nee: Apostolinen
lähetystyö (Concerning Our Missions, s. 169,170,204
7. Oswald J. Smith:
Pelastuksen päivä (The Day of Salvation), s. 109
8. Oswald J. Smith:
Pelastuksen päivä (The Day of Salvation), s. 55,57
