Etusivulle

Jarin kirjoituksia

 


 






Tartu kiinni
iankaikkiseen elämään!















Jeesus on tie ja
totuus ja elämä






 

Lähetystyön aakkosia

 

 

Ennen kuin Jeesus lähti tästä maailmasta, antoi hän opetuslapsille lähetyskäskyn: hän kehotti heitä menemään kaikkeen maailmaan ja saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille. Ne olivat viimeiset ohjeet, jotka hän antoi heille:

 

- (Matt 28:18-20) Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

 

- (Mark 16:15,16) Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.

16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

 

Seuraavaksi aiomme tutkia lähetystyötä, joka on Jeesuksen käskyn toteuttamista käytännössä. Tarkoitus on tutkia sitä ja ottaa esille seikkoja, joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

 

Saavuttamattomat kansat

 

- (Room 15:20-24) ja sillä tavoin, että olen pitänyt kunnianani olla julistamatta evankeliumia siellä, missä Kristuksen nimi jo on mainittu, etten rakentaisi toisen laskemalle perustukselle,

21. vaan niinkuin kirjoitettu on: "Ne, joille ei ole julistettu hänestä, saavat hänet nähdä, ja jotka eivät ole kuulleet, ne ymmärtävät."

22. Sentähden olenkin niin usein ollut estetty tulemasta teidän tykönne.

23. Mutta koska minulla nyt ei enää ole tilaa näissä paikkakunnissa ja kun jo monta vuotta olen halunnut tulla teidän tykönne,

24. niin minä, jos milloin Hispaniaan matkustan, tulen luoksenne, sillä minä toivon sieltä kautta matkustaessani näkeväni teidät ja teidän avullanne pääseväni sinne, kunhan ensin olen vähän saanut iloita teidän seurastanne.

 

- (2 Kor 10:15,16) Emme kerskaa yli määrän, emme muiden vaivannäöistä, mutta meillä on se toivo, että teidän uskonne lisääntyessä me oman vaikutusalamme mukaan kasvamme teidän keskuudessanne niin suuriksi,

16. että saamme viedä evankeliumin myöskin tuolla puolen teitä oleviin maihin - tahtomatta kerskata siitä, mikä jo on valmista toisten vaikutusalalla.

 

Kun katsomme Raamattua ja Paavalin julistusta, voimme löytää yhden merkillepantavan seikan: Paavali pyrki aina julistamaan siellä, missä Kristuksen nimi ei ollut mainittu ja missä tarve oli suurin. Hän pyrki aina menemään ennen saavuttamattomille alueille, kuten hän totesi.

   Nykyäänkin on hyvä kysyä, saavutetaanko kaikki kansat ja ihmisryhmät. On mahdollista, että samat henkilöt kuulevat vuodesta toiseen saman sanoman, mutta unohdetaan kaukana olevat. Se voi tarkoittaa, että joillakin alueilla on suhteessa sata tai tuhat kertaa enemmän työntekijöitä kuin vähiten evankelioiduilla alueilla. Kyseessä on valtava ero ja ristiriita, eikä se varmastikaan ole oikein.

   Varsinkin 10/40 -ikkuna on alue, jossa ihmisten mahdollisuus kuulla evankeliumi on ollut vähäinen. Siellä asuvat vähiten evankelioidut kansat, joiden uskontoja ovat hindulaisuus, buddhalaisuus, islam, juutalaisuus ja animistiset uskonnot. Meillä pitäisi olla näky ja tavoite, miten saavuttaa näitä ihmisiä evankeliumilla. Ei ole hyvä, että työ on keskittynyt vain määrättyihin paikkoihin, joissa on runsaasti työntekijöitä, kun muualla on pula heistä. Siksi tarvitsemme laaja-alaisempaa näkyä, jotta näkisimme tarpeet muualla. Yksi hyvä kirja tältä alueelta on Saavuttamattomat kansat. Siinä tuodaan esille niitä kansoja, joiden keskuudessa on kaikkein vähiten työntekijöitä. Useimmat kansoista sijoittuvat 10/40 -ikkunan alueelle. Kirjassa kerrotaan:

 

   Suurin osa ihmisistä, joilla ei ole ollut mahdollisuutta kuulla evankeliumia edes yhtä kertaa elämässään, elää vyöhykkeellä, joka ulottuu Pohjois-Afrikasta läpi Lähi-idän aina Intiaan ja Aasiaan saakka. Lähetystyöntutkijat kutsuvat tätä aluetta 10/40 -ikkunaksi.

   … Tutkimukset osoittavat, että vaikka 97 prosenttia kaikkein vähiten evankelioiduista ihmisistä asuu juuri tällä 10/40 -ikkunan alueella sijaitsevissa maissa, siitä huolimatta siellä käytetään vain noin prosentti lähetystyöhön varatusta rahoituksesta. Miksi näin? Seurakunnat ja lähetysjärjestöt vastaavat: ”Emme kykene työskentelemään siellä kovinkaan tehokkaasti.” 10/40 -ikkunan hengelliset, poliittiset ja taloudelliset olosuhteet ovat erittäin vaikeat. Tarvitsemme todellisen hengellisen läpimurron. (1)

 

Lähetystyön tarpeet. Kun tehdään lähetystyötä ja kaikkea hengellistä työtä, on tekijöitä, jotka täytyy huomioida, jotta se onnistuisi. Tärkeimpiä tekijöitä ovat varsinkin rukous, taloudelliset tarpeet ja keskittyminen evankeliumiin. Jos ne eivät ole kunnossa, ei työ voi edistyä.

 

Rukous. Lähetystyön alueella ei unohtaa sovi rukousta, joka on sen tärkein voima. Kun katsomme Raamattua ja Uuden testamentin tunnetuimman lähetystyöntekijän, Paavalin elämää, piti hän rukousta tärkeänä. Hän pyysi useilta seurakunnilta rukousta puolestaan, että evankeliumin sana leviäisi, joten siinä on malli meillekin. Meidän on rukoiltava lähetystyön ja kaiken hengellisen työn puolesta, että se edistyisi. Siitä on hyvä tulla päivittäinen tapa.

 

- (Kol 4:2-4) Olkaa kestäväiset rukouksessa ja siinä kiittäen valvokaa,

3. rukoillen samalla meidänkin edestämme, että Jumala avaisi meille sanan oven puhuaksemme Kristuksen salaisuutta, jonka tähden minä myös olen sidottuna,

4. että minä sen ilmoittaisin, niinkuin minun tulee puhua.

 

- (Ef 6:18,19) Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta;

19. ja minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta,

 

- (Room 15:30) Mutta minä kehoitan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta ja Hengen rakkauden kautta auttamaan minua taistelussani, rukoilemalla minun puolestani Jumalaa,

 

- (1 Tess 5:25) Veljet, rukoilkaa meidän edestämme.

 

- (2 Tess 3:1) Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme, että Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin niinkuin teidän keskuudessanne,

 

Taloudellisten tarpeiden täyttäminen on lähes yhtä tärkeää kuin rukous. Meillä täytyy olla tavoite ja näky lähetystyön tärkeydestä ja että sitä kannattaa tukea. Jos meillä on väärä arvojärjestys niin, että olemme kiinnostuneita vain prameista kirkkorakennuksista (länsimaiden synti) tai omasta mukavuudestamme ja elintasostamme, on se väärin. Sen sijaan jos muistamme, että jokaisella on vain yksi elämä ja että hän tarvitsee Kristusta voidakseen astua iankaikkisuuteen, näemme asiat oikeassa valossa. Paavali kirjoitti julistamisen tärkeydestä ja se koskee myös lähetystyötä. Jos emme itse tee sitä, voimme tukea niitä, jotka sitä tekevät:

 

- (Room 10:13-15) Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."

14. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?

15. Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"

 

Varojen puute ja ettei ketään lähetetä sen seurauksena, voi siis estää lähetystyötä. Monet mediatyötä ja perinteistä lähetystyötä tekevät järjestöt ovat huomanneet, että avoimia ovia evankeliumin julistukselle on kyllä olemassa, mutta niistä ei voida astua sisään varojen puutteen vuoksi. Seurakunnissa ei ole ymmärretty lähetystyön merkitystä ja kaukana olevien tavoittamista:

 

Kunpa ymmärtäisimme täydemmin, miksi meidän tulisi olla intohimoisia ja armoitettuja antajia, miksi meidän tulisi oppia hankkimaan varoja rukouksen kautta niin yksittäin kuin ryhmissäkin ja miksi meidän tulisi olla avoimempia ja rehellisempiä tästä aiheesta silläkin uhalla, että jotkut saattavat loukkaantua. Korostan voimakkaasti näitä seikkoja, joiden pohjana ovat lainaamani kaksi raamatunkohtaa. Kaikki eivät hyväksy syytä, miksi näin täytyy tehdä, mutta se on tämä: varojen puute viivyttää Jumalan työtä huomattavasti. Monet eivät pidä tästä väitteestä, mutta minä – samoin kuin monet muut lähetystyöstä kirjoittavat – olen vakuuttunut sen paikkansapitävyydestä. Myös Stephen Gaukroger haluaa havahduttaa meidät tämän tosiasian eteen. Hän muistuttaa, että suuri osa lähetystyöstä on nykyään taloudellisessa ahdingossa. Lähetysjärjestöt ovat vähentäneet työntekijöitään, jäädyttäneet palkkoja ja rajoittaneet uusia projekteja, ja varojen puute vaikuttaa voimakkaasti kirjallisuuden levittämiseen. (2)

 

Keskittyminen evankeliumiin. Eräs virhe, johon länsimaiset lähetysjärjestöt ovat viime vuosikymmeninä ajautuneet, on liika keskittyminen sosiaaliseen työhön evankeliumin julistamisen sijasta. Se tarkoittaa, että on uhrattu suurin osa ajasta ja varoista esim. sairaaloiden ja koulujen rakentamiseen sekä kehitysaputyöhön ja nälkäisten ruokkimiseen, mutta on unohdettu tärkein eli evankeliumin julistaminen. Kaikki edelliset asiat ovat tietenkin itsessään hyviä eikä niissä ole mitään huonoa, mutta valitettavaa on, että ne täyttävät vain ihmisten ruumiilliset tarpeet, eivätkä tärkeintä tarvetta: sielun pelastusta iankaikkiselta kadotukselta. Sellainen lähetystyö saa ihmiset tuntemaan olonsa vain vähän mukavammiksi ennen kuolemaansa, mutta ei pelasta heidän sieluaan. Tämänkaltainen sosiaalinen työ ilman selkeätä evankeliumin julistusta on melko tehotonta, koska se ei juuri käännä ihmisiä Jumalan puoleen.

   On hyvä myös ymmärtää, että monet sosiaaliset ongelmat, jopa nälkä, katoavat itsestään, kun evankeliumi valtaa alaa. Syy edelliseen on, että joissakin maissa kuten Intiassa uskonto itsessään voi olla osasyy nälänhätään. Kun hindu-uskonnossa rottaa pidetään pyhänä eläimenä eikä niitä hävitetä, tuhoavat ne suuren osan Intian ruokaviljasta vuosittain. Samanlainen ongelma ovat ”pyhät lehmät”, joita suojellaan ja jotka syövät viljaa. Jos näitä uskomuksia ei esiintyisi ja evankeliumi valtaisi alaa, poistaisi pelkästään se suuren osan ongelmista. Siksi tarvitaan evankeliumin julistusta, johon paikalliset ihmiset ovat pätevimpiä:

 

Etsiessäni vastausta näihin kysymyksiin kohtasin köyhiä, usein vähän koulutettuja kansallisia veljiä, jotka tekivät evankeliumin työtä pioneerialueilla. Heillä ei ollut mitään aineellista annettavaa ihmisille, joille saarnasivat – ei maatalouskoulutusta, ei lääkintäapua, ei koulutusohjelmia. Mutta satoja sieluja pelastui ja muutaman vuoden sisällä perustettiin joukko seurakuntia. Mitä nämä veljet olivat tehneet oikein saavuttaessaan sellaisia tuloksia monien paremmassa asemassa olevien epäonnistuttua?

   Vastaus on siinä, että ymmärrämme, mitä lähetystyö perusteiltaan on. Laupeuden teoissa ei ole mitään väärää – mutta niitä ei pidä sekoittaa evankeliumin julistamiseen.

   …Meidän täytyy pohtia pitkään ja hartaasti niitä tuhoisia seurauksia, joita samanlaisesta ajattelusta on ollut seurakunnalle ja sen tekemälle lähetystyölle kadotetun maailman keskellä. Voisiko olla mahdollista, että miljoonat kärsivät tällä hetkellä helvetin tulessa, koska me keskityimme täyttämään heidän fyysiset tarpeensa sen sijaan että olisimme keskittyneet kohtaamaan heidän todellisen tarpeensa?

   Jos viimeisen vuosisadan aikana olisi Kiinassa ja Intiassa saarnattu puhdasta evankeliumia – vuorisaarnan vesitetyn version sijaan – olen varma siitä, että vapaus ja hyvinvointi vallitsisivat suuressa osassa Aasiaa tänä päivänä. Tosi evankeliumi aikaansaa epäsuorasti enemmän sosiaalisia muutoksia kuin kaikki maailman ponnistukset yhteensä. (3)

 

Pelkkä sosiaalinen työ ei voi auttaa ihmisiä myöskään heidän hengellisissä ongelmissaan. Se ei voi antaa iankaikkista elämää, mutta myös muut hengelliset ongelmat jäävät selvittämättä.

   Yksi tällainen alue on pahojen henkien vaikutus. Nykyajan moderni ja länsimainen ihminen ei pysty uskomaan henkimaailman olemassaoloon, mutta niissä maissa, joissa on vuosisatoja ollut epäjumalanpalvontaa, noituutta ja okkultismia, todellinen ongelma ovat pahat henget, eli miten niistä voidaan vapautua. Ne lähetystyöntekijät, jotka eivät ota tätä huomioon, ja miten Jeesuksessa on voitto pahoista hengistä, eivät voi auttaa ihmisiä heidän tämän alueen ongelmissaan. Pelkkä sosiaalinen työ, kuinka hyvää se onkin, ei riitä yksinään:

 

Kollegani Fullerin teologisesta seminaarista, tohtori Charles Kraft kertoo, mitä hän koki Nigeriassa. Hän yritti opettaa Roomalaiskirjeen totuuksia eräälle pienelle heimolle. Muutaman kuukauden kuluttua samat ihmiset tulivat hänen luokseen ja selittivät hyvin kohteliaasti, että hänen opetuksensa oli kyllä hyvää, mutta se ei millään tavalla vastannut heidän tarpeitaan. He tarvitsivat viisautta jokaöisessä taistelussaan heitä vainoavien pahojen henkien kanssa. Tohtori Kraft joutui myöntämään, ettei hän valitettavasti ollut saanut valmennusta pahojen henkien vastaiseen toimintaan. (4)

 

Paikalliset työntekijät. Alue, jota ei ole huomattu kunnolla, on paikallisten työntekijöiden tukeminen sellaisissa maissa kuin Intia ja monet Aasian maat. On kyllä saatettu tukea länsimaisia lähetystyöntekijöitä, mutta on unohdettu paikallisen seurakunnan ja kansallisten lähettien merkitys evankeliumin työssä. Heitä ei ole huomattu kunnolla, vaikka tuhannet ovat valmiita kokoaikaiseen evankeliumin työhön, jos he saavat kannatusta. He ovat valmiina lähtemään, mutta paikalliset seurakunnat eivät aina kykene kannattamaan heitä. Siksi tarvitaan muualta tulevaa apua. Siihen länsimaisilla seurakunnilla on hyvä mahdollisuus. Paikallisten työntekijöiden tukeminen on järkevää varsinkin alueilla, joissa seurakunnat ovat jo vakiintuneet. Etelä-Intia on yksi esimerkki.

   Kun evankelioimistyö on pääasiassa paikallisten vastuulla, on siitä useita hyödyllisiä seurauksia. Varsinkin seuraavat tekijät ovat tärkeitä:

 

Edullisuus. Paikalliset lähetit ja paikalliset työntekijät tulevat tavallisesti paljon halvemmiksi kannattaa kuin lähetystyöntekijät. He selviävät murto-osalla, muutamalla dollarilla tai eurolla päivässä, kun lähetystyöntekijöiden kulut lähes poikkeuksetta ovat suurempia.

   Jälkimmäisillä voi olla sellaisia kuluja kuin lentoliput, lomamatkat kotimaahan, kieli- ja muu koulutus, lasten koulunkäynti, viisumit ja muut maksut sekä elämäntyyli, joka on ollut aineellisesti korkeammalla tasolla. Kaikki nämä tekijät yhdessä tekevät kulut jopa kymmeniä kertoja suuremmiksi kuin paikallisten työntekijöiden, jolla on jo paljon merkitystä. Se on valitettava tosiasia.

   Tietysti lähetystyöntekijöitä tarvitaan edelleen ja heidän panoksensa on merkittävä varsinkin alueilla, joissa evankeliumia ei ole paljoa julistettu, ja joissa ei ole paikallisia työntekijöitä. Sellaisiakin maita on edelleen. Samoin tekninen ja muu apu voi olla hyödyllistä paikallisille seurakunnille, mutta periaatteena pitäisi aina olla, että lähetystyöntekijät ovat apuna työssä eivätkä johda sitä. Vastuu pitäisi olla tai se pitäisi siirtää mahdollisimman pian paikallisille työntekijöille, muuten ajaudutaan pois Jumalan tarkoittamasta mallista.

 

Sama kulttuuri on merkittävä etu evankeliumin julistuksessa. Siinä paikallinen työntekijä on parhaimmassa asemassa, koska hän tuntee kansansa, sen tavat, tabut ja arvostukset. Hän puhuu samaa kieltä sekä pukeutuu ja elää samalla tavalla kuin kanssaihmisensä, joka tekee ihmisille helpommaksi vastaanottaa evankeliumi. He ottavat sen paljon paremmin vastaan kuin vierasmaalaisilta työntekijöiltä. K.P. Yohannan, Gospel for Asia -järjestön perustaja, tuo tämän seikan esille merkittävässä kirjassaan ”Haaste joka lähtee sydämestä”:

 

Ovatko aasialaiset hylänneet Kristuksen? Eivät oikeastaan. Monissa tapauksissa he ovat hylänneet vain ne länsimaiset lisäkkeet, jotka ovat liimautuneet evankeliumiin. Paavali tarkoitti juuri tätä sanoessaan, että hän halusi olla ”kaikille ihmisille kaikkea” voittaakseen edes jonkun.

   Kun aasialaiset kertovat Kristuksesta toisille aasialaisille kulttuurisesti hyväksyttävällä tavalla, tulokset ovat vaikuttavia. Eräs kansallinen lähetti, jota me kannatamme Luoteis-Intiassa, Jager nimeltään, on nyt evankelioinut 60 kylää ja perustanut 30 seurakuntaa vaikealla Punjabin alueella. Hän on johtanut satoja Kristuksen luo. Äskettäisellä Intian-matkallani poikkesin vierailemaan Jagerin ja hänen vaimonsa luona. Minun täytyi itse päästä näkemään, millaista menetelmää hän käytti.

   Voit kuvitella hämmästykseni, kun havaitsin, että Jager ei käyttänyt minkäänlaista erikoisteknologiaa avukseen – ellet halua kutsua hänen skootteriaan tai lahjoittamiamme traktaatteja ”teknologiaksi”. Hän eli täsmälleen samalla tavoin kuin muut. Hänellä oli yhden huoneen talo, joka oli tehty lannasta ja mudasta. Keittiö oli ulkona, myöskin mudasta tehty – samasta materiaalista, josta kaikki seudun rakennukset oli tehty. Ruokaa laittaessaan hänen vaimonsa kyykki avotulen äärellä täsmälleen samoin kuin naapurin naiset. Tämä veli ja hänen vaimonsa olivat täysin intialaisia. Heissä ei ollut mitään ulkomaalaista. (5)

 

Koulutus, tehtävät ja vastuu

 

- (Ef 4:11,12) Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,

12. tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,

 

- (2 Tim 2:2) Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.

 

Lähetystyössä eräs avainasioista on vastuun siirtäminen paikallisille. Se tarkoittaa, että jos paikkakunnalle on syntynyt seurakunta julistetun sanan vaikutuksesta, pitäisi se jättää paikallisten käsiin. Ei ole tarkoitus, että lähetystyöntekijät itse tekevät kaiken koko ajan, vaan ihmisiä pitää opettaa ja ohjata, jotta nämä ottavat vastuun työstä. Lähetystyöntekijän tärkein tehtävä on kasvattaa paikallisia työntekijöitä ja laskea vastuu heidän hartioilleen. Heidät pitäisi asettaa evankelistoiksi, opettajiksi, paimeniksi ja vanhimmiksi huolehtimaan paikallisesta seurakunnasta. Vain tällä tavalla paikalliset työntekijät pääsevät sisälle työhön. Lähetystyön-tekijä voi neuvoa ja antaa ohjeita, mutta koko ajan taka-alalla pysytellen. Sellaiset seurakunnat, joissa on panostettu ihmisten varustamiseen ja kouluttamiseen, kasvavat tavallisesti nopeammin kuin ne seurakunnat, jossa sitä ei ole toteutettu.

   Hyvänä esimerkkinä vastuun jakamisesta ovat apostolit. Kun he tulivat jollekin paikkakunnalle ja saattoivat työn alkuun, siirsivät he vastuun hyvin pian paikallisille veljille valitsemalla heidän joukostaan muutamia vastuullisempia ja edistyneem-piä vanhimmiksi (Apt 14:21-23, Tiit 1:5), ja lähtemällä sitten itse eteenpäin uusille alueille. He eivät koskaan jääneet paimentamaan ja johtamaan ihmisiä vuosikausiksi sekä tekemään kaiken itse kuten nykypäivänä usein tapahtuu, vaan antoivat paikallisten itse hoitaa sen ja evankelioimis-työn. Näin seurakunta pystyi terveesti kasvamaan ja apostolit pystyivät itse menemään uusille työalueille. Oswald J. Smith kertoo hyvän esimerkin siitä, mitä voi tapahtua, jos pystytään noudattamaan tätä raamatullista mallia ja laskemaan vastuu paikallisten hartioille:

 

Useimmat ulkomaiset lähetyssaarnaajat pelkäävät luottaa maakalaiseen. Muistan eräänkin sellaisen tapauksen. Miehen loman olisi pitänyt alkaa jo kauan sitten, mutta hän epäröi lähteä. Sillä vuosia sitten hän oli ottanut käsiinsä kaiken johdon sillä lähetysasemalla ja oli yksin vastuussa kaikesta. Yhtään ainoaa maakalaistyöntekijää hän ei ollut kouluttanut. Loppujen lopuksi hänen ei auttanut muu kuin lähteä.

   Siihen aikaan tapahtui, että eräs toinen lähetyssaarnaaja vieraili hänen luonaan. Tämä oli mies, joka käytti raamatullisia työtapoja. Tahtoessaan auttaa huolestunutta ystäväänsä tämä veli pyysi lähetyssaarnaajaa kutsumaan luokseen johtavat maakalaiskristityt. Hänen tarkoituksenaan oli löytää heidän joukostaan joku tai joitakin, joille uskoa vastuu työstä. Mutta tämä lähetyssaarnaaja, joka oli vuosikausia ollut heidän paimenenaan, antoi jokaisesta aivan toivottoman arvostelun. Ensimmäisenä oli vielä tapana valehdella, toinen varasti, kolmannella oli paha sisu, neljäs oli laiska, viides kaiken luottamuksen ulkopuolella, kuudennella ei ollut minkäänlaisia kykyjä, seitsemäs oli tietämätön.

   Mutta hänen hämmästyksekseen vieras kutsui kaikki nämä kelvottomat ja epäilyttävät miehet ja määräsi heidät luottamustoimiin. Yhdestä tehtiin saarnaaja, toisesta rahastonhoitaja, kolmannesta työn ylivalvoja. Toisista tehtiin evankelistoja, vanhimpia jne. Ja näin jokainen huomasi yhtäkkiä joutuneensa luottamustehtävään. Ja väsynyt, rasittunut lähetyssaarnaaja matkusti lomalle.

   Vuosi kului. Lähetyssaarnaaja odotti näkevänsä palatessaan koko työn pirstaleina. Mutta suureksi hämmästyksekseen hän näkikin jokaisen miehen tehneen ainoastaan hyvää. Työ oli menestynyt paljon paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Kymmeniä sieluja oli voitettu Herralle. Seurakunta oli kerta kaikkiaan kukoistavassa tilassa. Laajalla alueella oli käyty pitämässä evankelioimiskokouksia. Rahaa oli kerätty, rukoushuone korjattu ja lisää kokoushuoneita pystytetty.

   Ensimmäisen kerran eläessään olivat maakalaiset tunteneet olevansa vastuussa. Peloissaan ja vavisten, tottumattomina kantamaan luottamusta, he olivat aloittaneet työnsä, mutta nyt sitä tehtiin raamatullisella tavalla, ja Jumala siunasi sitä. Mikä ilmestys se olikaan lähetyssaarnaajalle, joka oli ajatellut, että hänen piti tehdä kaikki yksinään ja itseään säästämättä. (6)

 

Paikallinen seurakunta. Kun edellisessä kappaleessa osoitettiin, miten tärkeää on kouluttaa ihmisiä ja jakaa vastuu paikallisille, lähes yhtä tärkeää on ymmärtää paikallisseurakunnan merkitys. Täytyy ymmärtää, että lähetystyön tarkoituksena ei ole synnyttää jotakin lähetysjärjestön osaa tai kirkkokunnan haaraa, vaan paikallinen seurakunta. Jos paikkakunnalla on jo seurakunta ennestään, tulee lähetystyöntekijöiden olla jo aloitetun seurakunnan apuna.

   Lähetystyössä ei ole aina noudatettu tätä raamatullista mallia, vaan on rakennettu omien järjestöjen ja kirkkokuntien haaroja, tai ehkä on tuotu esille länsimaisia vaikutteita, jotka eivät sovi paikalliseen kulttuuriin. Ei ole ymmärretty, että paikallinen seurakunta, jossa ovat vastuussa paikalliset vanhimmat, on Uuden testamentin antama malli, jota tulisi noudattaa ja johon tulisi pyrkiä. Lähetystyön ensisijainen tavoite on tietysti sielujen pelastuminen, mutta toinen päämäärä on paikallisen seurakunnan muodostuminen, eikä jonkin järjestön edustaminen. Muutoin tuloksena on sekaannus. Työ lähtee väärältä perustukselta alusta alkaen.

   Watchman Nee on painottanut tätä asiaa kirjassaan Apostolinen lähetystyö. Hän huomasi, miten hänen maassaan työ muodostui helposti lähetysjärjestöjen ympärille eikä paikallinen seurakunta päässyt kehittymään. Lähetysjärjestöissä ei ymmärretty seurakunnan merkitystä, ja miten vastuu pitää siirtää varhaisessa vaiheessa paikallisille ihmisille:

 

Missä on nykyään syy lähetysten epäonnistumiseen? Ne pitävät työnsä tulokset omissa käsissään. Toisin sanoen, he pitävät kääntyneitänsä heidän lähetyksensä jäseninä tai heidän lähetysseurakuntansa jäseninä, sen sijaan että rakentaisivat ne paikallisseurakunniksi tai jättäisivät ne paikallisseurakunnille. Tuloksena on, että lähetys laajenee yhtä mittaa tullen mahtavaksi järjestöksi, mutta paikallis-seurakunnat ovat tuskin löydettävissä… Siitä huolimatta ei lähetys apostolisena seurana ole ehdottomasti epäraamatullinen. Mutta selvästi epäraamatullista on, että lähetykset laajentavat omia järjestöjään, sen sijaan että perustaisivat paikallisia seurakuntia.

   …Mitä tulee lähetyssaarnaajaveljiemme evankelioimistyöhön, ei meillä ole mitään syytä arvostella, vaan paljon syytä ihailla. Kuitenkaan emme voi muuta kuin asettaa kysymyksenalaiseksi heidän menettelytapansa sellaisen työn hedelmien käsittelyssä. Sillä viimeisten sadan vuoden kuluessa se ei ole johtanut paikallisseurakuntien rakentamiseen, vaan lähetysseurakuntien muodostamiseen, tai lähetyssaarnaajien edustamien eri uskontokuntien haaraseurakuntien perustamiseen. Tämä on mielestämme vastoin Jumalan Sanaa. Raamatussa ei ole sellaista asiaa kuin uskontokuntien rakentaminen, siellä löydämme ainoastaan paikallisseurakuntia. Suokoon Jumala minulle anteeksi, jos olen väärässä! (7)

 

Muodot. Kun lähetystyötä tehdään, on siinä erilaisia muotoja: on perinteistä lähetystyötä, Raamatun käännöstyötä ja teltantekijätyötä, jossa lähetystyö toteutuu ammatin ohella. Lisäksi on lyhytaikaista lähetystyötä sellaisten järjestöjen kuin Operaatio mobilisaation ja Youth with a Missionin kautta. Näiden järjestöjen työmuodot ovat hyviä tapoja tutustua lähetystyön arkeen ja monet ovat sen kautta menneet pitempiaikaiseen lähetystyöhön.

   Yksi mahdollinen tapa lähetystyössä on, että lähdetään kaksittain tai suuremman ryhmän kanssa sinne, missä tarvitaan työntekijöitä. Se on mahdollista, jos omalla paikkakunnalla työ on vakiintunut ja muualla tarve on suurempi. Etuna siitä on se, että yksin toimiva ihminen on haavoittuvampi ja kiusaukset ovat suuremmat, mutta jos hänellä on vähintään yksi kumppani, mieluiten oma puoliso, kestää hän paremmin. Samanlaisen mallin löydämme Raamatusta. Se tulee ilmi siinä, miten Jeesus lähetti opetuslapsia tavallisesti kaksittain. Lisäksi Apostolien teoista voidaan nähdä, miten Paavalilla oli yleensä vähintään yksi henkilö apunaan. Aluksi oli Barnabas, sitten oli muita työntekijöitä. Oswald J. Smith on kirjoittanut:

 

Minusta tuntuu, että monet lähetysseurat tekevät mitä vakavimman erehdyksen ottamalla vastuun lähetyssaarnaajan lähettämisestä yksinään. En saata uskoa, että voimme menetellä paremmin kuin seuraamalla Jeesuksen ja Paavalin esimerkkiä. Jeesus lähetti opetuslapsensa kaksittain. Paavali lähti Barnabaan kanssa, ja kun he eivät enää voineet työskennellä yhdessä, niin Paavali, sen sijaan että olisi mennyt yksin, valitsi Silaan. Barnabas valitsi Markuksen. Ja niin he sitten jatkoivat työtään.

… Ja sallittakoon minun sanoa, että jos mahdollista, toverina täytyisi olla oma vaimo. Silloin tilanne on ihanteellinen. Onhan kirjoitettu: ”Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä” Vaimo tuntee myötätuntoa enemmän kuin kukaan muu. Hän voi täyttää sen paikan, jota kukaan muu ei voisi. Mutta ellei tämä ole mahdollista, olkoon lähtijällä mukanaan miestyöntekijä, koeteltu ja tunnettu, jolla on samanlaiset pyrkimykset ja työtavat sekä sama usko. Mutta älköön koskaan lähetettäkö ketään yksin. Sillä jos niin tehdään, voi sielunvihollinen lamauttaa hänet kokonaan ja jos mahdollista, myös sen työn, jota hän tekee. (8)

 

Painetun sanan levittäminen. Mitä tulee maanviljelykseen, on sen yksi tärkeä vaihe siementen kylväminen maaperään. Jos sitä ei tehdä, eli jätetään kylvötyö suorittamatta, ei voida odottaa satoakaan. Se on mahdotonta, koska sato voi kasvaa vain siemenistä. Muulla tavalla satoa ei voi saada.

   Sama pätee hengellisessä työssä; meidän täytyy kylvää eli levittää evankeliumia siitä, mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. Se tarkoittaa, että evankeliumin sanoman tulee tavoittaa ulkopuoliset ja pelastumattomat. Kun ihmiset eivät tule kirkkoihin ja seurakuntiin eivätkä ehkä kuuntele hengellisiä lähetyksiä tiedotusvälineistä, pitäisi olla suunnitelma, miten tavoittaa nämä ihmiset. Tarvitaan sitä, että Sanan siemenet kulkeutuvat heille ja he voivat uudestisyntyä Sanan kautta. Näin Raamattu opettaa asiasta:

 

- (1 Piet 1:23) te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.

 

- (2 Kor 9:6) Huomatkaa tämä: joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää.

 

- (Room 10:14,17) Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?

17. Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

 

Yksi tapa Sanan siementen levittämiseen sekä kotimaassa että lähetystilanteessa voi olla painetun sanan levittäminen. Sen arvoa ei aina ymmärretä, mutta tosiasia on, että monet ovat saaneet kokea pelastuksen hyvän hengellisen kirjallisuuden kautta. He ovat uudestisyntyneet vastaan-ottaessaan siinä olevan Sanan. Oswald J. Smith kirjoitti jo vuosikymmeniä sitten asian hyödyllisyydestä. Silloin nykyiset tiedotusvälineet eivät olleet yleisiä. Hän totesi, että varsinkin lähetystyössä painettu sana on verraton ja edullinen väline tavoitettaessa ihmisiä. Sitä pitäisi levittää järjestelmällisesti niille, jotka eivät ole koskaan kuulleet evankeliumia. Näin kun teemme, voimme odottaa myös satoa. Emme tietenkään voi sanoa, missä ihmiset ottavat parhaiten Sanan vastaan, mutta jos kylvämme uskollisesti emmekä väsy, ” me saamme ajan tullen niittää” (Gal 6:9). Aluksi meidän on lähdettävä liikkeelle ja kylvettävä Sanan siemeniä.

 

Ainoa tapa, millä me voimme toteuttaa suurta käskyä: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille”, on tehdä sitä painetun sanan välityksellä. Jos voimme lähettää hengellisen lentolehtisen jokaiseen kotiin, me voimme sen välityksellä saavuttaa sen kodin jokaisen jäsenen. En tiedä muuta keinoa, joka voisi viedä parempiin tuloksiin. Emme koskaan voi lähettää tarpeellista määrää lähetyssaarnaajia, mutta me voimme järjestelmällisesti levittää painettua sanaa…

   Palattuani siis takaisin Amerikkaan, tuohon Jumalan niin suuresti suosimaan maahan, aloin kehottaa kaikkia järjestöjä, mitä suinkin voin, että he lähettäisivät luettavaa sinne, missä sitä kaivataan. ”Miksi tuhlaatte niin paljon rahaa englantilaiseen kirjallisuuteen? Miksi tyrkytätte Raamattuja niille, jotka eivät niitä halua? …Miksi ette käytä varojanne kaukana olevien hengelliseksi hyväksi? Miksi ette tee jotain niiden hyväksi, joille ei ole mitään varattu?”

   Kiitos Jumalan, minun kehotukseni otettiin vastaan. Sanani sattuivat kuin ei koskaan aikaisemmin. Eri järjestöt alkoivat lähettää luettavaa kaukaisiin maihin. Sen jälkeen olen nähnyt satojatuhansia kappaleita lentolehtisiä ja hengellisiä kirjasia lähetettävän sinne, missä niitä todella tarvitaan. (9)

 

 

VIITTAUKSET:

 

1. Saavuttamattomat kansat (Praying Through the Window III: The Unreached Peoples, s. 12

2. George Verwer: Ulos mukavuusvyöhykkeeltä, Out of the Comfort Zone by OM, s. 129,130

3. K.P. Yohannan: Haaste, joka lähtee sydämestä (Revolution in World Missions), s. 116,118

4. John Wimber, Kevin Springer: Ihmeet ja merkit (Power Evangelism), s. 60

5. K.P. Yohannan: Haaste, joka lähtee sydämestä (Revolution in World Missions), s. 139

6. Oswald J. Smith: Työ jota Jumala siunaa, s. 110,111

7. Watchman Nee: Apostolinen lähetystyö (Concerning Our Missions, s. 169,170,204

8. Oswald J. Smith: Pelastuksen päivä (The Day of Salvation), s. 109

9. Oswald J. Smith: Pelastuksen päivä (The Day of Salvation), s. 55,57

 

 

 

 




shopify analytics ecommerce