ilmiöt seurakunnassa, Frank Bartleman, Jonathan Edwards, Charles Spurgeon

Miten suhtautua ilmiöihin?

Ovatko ilmiöt seurakunnassa Pyhästä Hengestä, ihmisestä itsestään vai paholaisesta? Sisäinen muutos on yksi kriteeri

Kun seurakunnassa tapahtuu ihmeitä ja ilmiöitä, on mahdollista, että ne tulevat kolmesta lähteestä: Pyhästä Hengestä, ihmisestä itsestään (huomionkipeät ihmiset voivat teeskennellä ilmiöitä) tai paholaisesta. Kaikki ilmiöt ja ihmeet eivät siis ole Jumalasta, vaan on kaksi muutakin lähdettä, jotka ovat niiden takana.

Entä jos ihmeitä ja ilmiöitä tapahtuu? Silloin on tärkeätä, että emme tee niistä pääasiaa ja anna niiden varastaa huomiota. Jos painotetaan liikaa niitä, armolahjoja, herätystä, ihmisten kokemuksia ja Pyhää Henkeä, mennään helposti harhaan. Sillä Pyhä Henki ei tullut todistamaan itsestään, armolahjoista eikä erikoisista kokemuksista vaan Kristuksesta. Siksi ihmisten huomio pitäisi kiinnittää julistukseen, joka keskittyy häneen ja mitä hän on tehnyt puolestamme. Vain silloin pysymme turvallisilla vesillä.

Frank Bartleman on kirjassaan Azusa-katu 312 tuonut saman asian esille. Hän toteaa, miten Pyhän Hengen ja armolahjojen asettaminen Jeesuksen yläpuolelle johtaa lopulta kiihkoiluun ja fanaattisuuteen:

Kirjoitin tuohon aikaan lehtisen, josta olen poiminut seuraavat katkelmat: Meillä ei voi edes olla oppia emmekä voi etsiä uskonkokemusta muulla lailla kuin Jeesuksessa. Monet haluavat mielellään haalia ’voimaa’ jokaisesta lähteestä, jonka käsiinsä saavat, tehdäkseen ihmetekoja ja saadakseen ihmisten mielenkiinnon ja ihailun kohdistumaan itseensä. Sillä tavalla he riistävät kunnian Kristukselta ja pelkästään esittävät ihmisen töitä. Eniten aikamme uskonelämä tuntuu kaipaavan nöyrän ja lempeän Kristuksen todellisia seuraajia. Uskonnollinen innostus pääsee helposti siementämään… Toiminta, joka ylentää Pyhän Hengen tai armolahjat Jeesuksen yläpuolelle, päätyy aina lopulta kiihkoiluun. Kaikki mikä saa meidät ylistämään ja rakastamaan Jeesusta, on oikein ja vaaratonta. Päinvastainen tuhoaa kaiken. Pyhä Henki on kirkas valo, mutta se suuntautuu aina Jeesukseen ja Hänen ilmestymiseensä. (1)

Voimakkaita ilmiöitä ja ihmeitä saattaa siis tapahtua kokouksissa, eikä aina ole helppoa sanoa, mistä lähteestä ne ovat. Ovatko ne Jumalasta, ihmisestä itsestään vai paholaisesta?

Kuitenkin on yksi kriteeri, jota voi käyttää kokemusten testaamiseen, ja se on hedelmä. Se tarkoittaa, että sisäinen muutos on asia, josta voi päätellä kokemusten laadun; sanoihan Jeesus:

- (Matt 7:16-21) Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?

17. Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.

18. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.

19. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.

20. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.

21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.

Hedelmän pitäisi siis todistaa, onko jokin asia Jumalasta. Valitettavasti tätä ei kuitenkaan aina oteta huomioon, vaan leimataan jotkin asiat heti Jumalasta tai saatanasta lähtöisin olevaksi. Jos joku esim. kaatuu hengellisessä kokouksessa tai näkee näyn Kristuksesta, joka riippuu ristillä, saatetaan heti selittää sen olevan peräisin jommastakummasta lähteestä.

Mutta kuten todettiin, voivat tämäntyyppiset asiat tulla kolmesta lähteestä: Jumalasta, ihmisestä itsestään ja paholaisesta. Jälkimmäiset ovat erittäin mahdollisia, jos ennestään sidottu uskomaton tulee kokoukseen, ja saatana sitten näyttää hänelle näyn ristillä riippuvasta Kristuksesta tai hän kuulee jonkin äänen. Sen seurauksena hän saattaa pitää itseään pelastettuna, vaikkei Jumala ole päässyt ollenkaan koskettamaan hänen elämäänsä. Mm. Jonathan Edwards kertoo tällaisista kokemuksista, jotka tapahtuivat 300 vuotta sitten herätyksen aikana. Hän totesi, ettei kokemuksen ja tunteen perusteella voi aina päätellä, mistä lähteestä se on, koska samanlainen kokemus voi olla eri lähteistä. Vasta aika, sisäinen muutos ja hedelmä todistavat, onko se Jumalasta.

Ihminen, myös uudestisyntynyt kristitty, voi siis joutua petetyksi, ja siksi kannattaa suhtautua varauksella ihmeellisiin kertomuksiin, näkyihin, uniin, ääniin ja kokemuksiin. Sellaisen, joka saa niitä, tulisi kysyä muilta neuvoa, koska toiset saattavat nähdä tilanteen selvemmin (erehtymättömyys ja ettei kuuntele muiden neuvoja, on yksi selvempiä merkkejä petoksesta, joka johtaa väärille poluille ja fanaattisuuteen). Seurakunnassa ovat myös opettajat ja paimenet, jotka voivat ohjata oikeaan suuntaan.

Jos kokemukset ovat Jumalasta, on niiden tärkein seuraus sisäinen muutos, hedelmä ja uudistunut elämä. Se tulee esille seuraavantyyppisissä asioissa:

• ymmärrys Kristuksen ja hänen ristin työnsä merkityksestä

• halu lukea Raamattua

• vapautuminen syntitottumuksista, katkeruudesta ja himoista

• ihminen tuntee oman turmeluksensa ja syntisyytensä: ylpeys, ärtyisyys, rakkaudettomuus, himo…

• ihminen nöyrtyy eikä pidä itseään muita parempana

• hätä muiden pelastuksesta

• rukouselämä voimistuu

• syvempi rakkaus Jumalaa ja ihmisiä kohtaan

• halu tehdä kaikessa Jumalan tahto (Room 7:22: sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin)

Entä jos joku kerskaa ihmeellisistä kokemuksistaan, äänistään ja näyistään, mutta hänessä ei näy muutosta parempaan eikä hedelmää? Mitä tämä silloin merkitsee? Tähän on vastannut Jonathan Edwards kirjassaan, joka käsittelee tätä aluetta. Hän toteaa kokemuksensa perusteella, että vain käytäntö on osoituksena siitä, että ihminen on saanut kokemuksensa Jumalalta:

Kirjoitukset painottavat käytäntöä enemmän kuin mitään muuta pelastuksen todistetta. Toivon tämän olevan selvää tähän mennessä. Meidän on pysyttävä tässä painotuksessa. On vaarallista painottaa asioita, joita Raamattu ei painota. Olemme menettäneet raamatullisen tasapainon, jos kiinnitämme päähuomion tunteisiin ja kokemuksiin, jotka eivät näy käytännöllisessä tottelevaisuudessa. Jumala tietää, mikä on parasta meille, ja hän on alleviivannut tiettyjä asioita, koska ne tarvitsevat alleviivausta. Jos me hylkäämme Jumalan selvän painotuksen kristillisessä käytännössä, ja painotamme muita asioita vilpittömyyden koettelemisessa, olemme petoksen ja tekopyhyyden tiellä. (2)

On siis mahdollista, että ihmisellä on kristillistä kielenkäyttöä, mutta hänen elämänsä ei ole muuttunut. Mm. John Bunyanin tunnetussa kirjassa Kristityn vaellus esiintyy samanlainen tapaus. Siinä kerrotaan Puhelias-nimisestä henkilöstä, joka osasi puhua uudestisyntymisestä, uskosta, rakkaudesta ja muista kristillisen elämän piirteistä, mutta ne eivät kuitenkaan näkyneet hänen elämässään. Ne olivat vain hänen kielellään, mutta sisäistä muutosta ei ollut tapahtunut. Tämä on tärkeä opetus siitä, että ilmiöt ja puhe eivät todista ihmisen sisäisestä tilasta. Jos emme näe ihmisessä mitään hedelmää ja edellä mainittuja merkkejä sisäisestä muutoksesta, ei sellainen henkilö ole todennäköisesti pelastunut.

”Saarnaajien ruhtinas” Charles H. Spurgeon kertoo toisen tapauksen. Hänkin joutui toteamaan, ettei se, että ihmisiä tulee esille, todista heidän todellisesta kääntymyksestään. Hän huomasi sen omassa työssään, mutta myös seurattuaan muiden toimintaa. Hän varoitti varsinkin tahallisesta yrityksestä synnyttää tunnekuohua, koska sellaiset kääntymykset ovat lyhytaikaisia. Eri asia on, jos ihminen itse näkee syntinsä Jumalan valossa ja tulee synnintuntoon. Se varmasti jollakin tavalla vaikuttaa hänen tunteisiinsa:

Älä yritä luoda sensaatiota tai ”tehoa”. Voi esiintyä kyynelvirtoja ja itkua, nyyhkytyksiä ja huutoja, jälkikokouksissa saattaa olla tungosta, voipa sattua kaikenlaista epäjärjestystäkin, ja sellaista täytyy sietää, jos se on aitojen tunteiden ilmausta, mutta älä missään tapauksessa yritä synnyttää sellaista.

Hyvin usein tapahtuu, että ne kääntyneet, jotka ovat syntyneet voimakkaan tunnekuohun keskellä, kuolevat, kun tunnekuohu on mennyt ohi. He muistuttavat eräitä hyönteisiä, jotka syntyvät hyvin lämpimänä päivänä ja kuolevat auringon laskettua… Minä en pidä kristillisyydestä, joka tarvitsee tai synnyttää kiihtymystä. Anna minulle mieluummin jumalanpelkoa, joka kukoistaa Golgatalla, kuin sellaista, joka kukoistaa Vesuviuksella.

…Tuo minun tekoni ei kestänyt koetusta. Se ei kestänyt edes tavallista koetusta sen jälkeen, kun mieheen vaikuttanut henkilö oli poissa. Jätettyänne sen kaupungin tai kylän, jossa teillä oli saarnatoimintanne, on hyvin todennäköistä, että muutamat, jotka näyttivät luonnistuneen, tulevat luopumaan.

…Älkää laskeko kalojanne, ennen kuin ne on paistettu. Älkää myöskään laskeko äskenkääntyneitänne, ennen kuin heidät on tutkittu ja koeteltu. Sellainen menettelytapa ehkä jonkin verran viivyttää työtänne, mutta, veljeni, siitä tulee sen sijaan varmempaa. (3)

Lopuksi katsomme paria viittausta, jotka liittyvät ilmiöihin. Kyseessä ovat ns. eläinäänet ja pyrkimys saada kristityt matkimaan eläinten käytöstä. Kirjoittajat tuovat esille, ettei tällaisia ilmiöitä tulisi laittaa Pyhän Hengen työksi, koska hän on pyhyyden henki. Niitä ei pitäisi suosia ja pitää oikopäätä Jumalan työnä, jos ne eivät sitä ole.

Tämä johtaa jälleen siihen ajatukseen, että kaikki seurakunnassa tapahtuvat asiat ja ilmiöt eivät aina ole Jumalasta kuten Jonathan Edwards opetti jo 300 vuotta sitten. Vaikka 90 % ilmiöistä ja asioista olisivat hänestä, voi mukana olla myös toimintaa, joka ei ole sitä. Sen todettiin olevan mahdollista, jos muutamat ihmiset ovat ennestään sidottuja ja tulevat sitten kokouksiin. Se on mahdollista jopa kristittyjen kohdalla, koska kaikki eivät automaattisesti vapaudu esim. spiritistisistä lahjoistaan, jotka he ehkä ovat saaneet perintönä tai harjoitettuaan itse henkiparannusta, selvänäköä ja okkulttisia toimia. Tarvitaan irtisanoutumista ja erityistä rukousta, että Jumala ottaa nämä jäljitelmälahjat pois.

Toinen tapa, jolla demoninen petos ilmaisee itsensä, on pyrkimys saada kristityt matkimaan eläinten käytöstä. Kutsun sellaisia demoneita ”eläinhengiksi”.

Luvussa 9 olen kuvannut, kuinka erilaiset eläinhenget ilmaisivat itsensä kokouksessamme Sambiassa. Vastaavia manifestaatioita ilmenee myös ”sivistyneempien” valtioitten kirkoissa ja ne luetaan Pyhän Hengen tiliin. Selventääkseni asiaa anna minun siteerata kirjettä, jonka sain vuonna 1996 eräältä ystävältäni. Hän on Etelä Afrikassa pastorina helluntaikirkossa, jossa suurin osa on valkoisia. Kuvatessaan liikettä, joka oli kehittynyt hänen alueellaan, hän kirjoitti:

Lyhyen ajan sisällä tästä liikkeestä nousi eräs veli, joka kirkkonsa kanssa johti koko liikkeen eriskummalliseen, epäpuhtaaseen käyttäytymiseen… Niinpä ei ollut epätavallista kuulla veljien haukkuvan, ryömivän lattialla kuin eläinten ja päästävän eläimellisiä ääniä, kaikki hallitsemattoman voiman alaisina. Tällaiset ilmiöt laitettiin Pyhän Hengen työksi. (4)

Joskus Pyhää Henkeä vastaanottavat ihmiset saattavat alkaa käyttäytyä hyvin kummallisesti tämän opin seurauksena. Esimerkiksi kerran minua pyydettiin julistamaan suureen kaupungin sisälähetysseurakuntaan. Saarnattuani annoin alttarikutsun ja yhtäkkiä luulin joutuneeni saatanan kuoppaan. Joku alkoi vollottaa ja vapista ja viuhtoa käsiään kuin kana. Joku toinen alkoi haukkua kuin koira. Joku kiekui kuin kukko. Ihmiset luulivat ilmiön olevan Pyhästä Hengestä. Tiesin sen olevan demoneista johtuvaa. Koska he olivat rukoilleet Pyhää Henkeä ja näitä asioita tapahtui, he hyväksyivät nämä ilmiöt häneltä tulevina. He eivät käyttäneet henkien erottamisen lahjaa eivätkä Pyhän Hengen armolahjoja määrittelemään, mistä oli kyse… Jos ruumis olisi käyttänyt Pyhän Hengen lahjoja, he olisivat ajaneet vieraat henget pois, mutta tätä ei tehty sen uskomuksen takia, että mikäli Pyhä Henki tulee yllesi, sinussa ei voi olla mitään epäpyhää. (5)

Väärä kovuus, riehakkuus ja kiivailu voi olla myös väärän uskonnollisuuden merkki. Se voi olla osoitus siitä, että ihmiset eivät ole edes pelastuneet, vaikka ovatkin seurakunnassa, koska saatana haluaa aina kylvää lustetta nisun sekaan (Matt 13:25,39). Seuraava kuvaus kertoo tästä. Helluntaiherätyksen alkuaikoina ongelmana olivat kiivailijat ja spiritistit, jotka pyrkivät tunkeutumaan herätyksen keskelle ja se haittasi suuresti Hengen toimintaa:

Ulkopuolinen vainoaminen ei koskaan vahingoita työtä. Eniten pelättävää meillä oli niissä pahoissa hengissä, jotka tekivät työtä sisäpuolelta. Jopa spiritualistit ja hypnoosiin uskovat tulivat kokeilemaan vaikutusmahdollisuuksiaan. Sitten tulivat kaikki uskonnolliset kiivailijat ja roistot ja intoilijat etsimään paikkaa toiminnassa. Näitä meidän oli syytä pelätä eniten. Mutta tämä on jokaisessa uudessa työssä tarjona oleva vaara. Noilla ihmisillä ei ole missään omaa paikkaa. Tämä asiantila langetti monen sydämeen pelon, josta oli vaikea päästä yli. Siitä oli paljon haittaa Hengen toiminnalle. Monet eivät uskaltaneet etsiä Jumalaa pelätessään, että paholainen voisi viedä heidät. (6)

Sopiva kontrolli. Kun tapahtuu erilaisia ilmiöitä ja ihmiset reagoivat tunteella Jumalan toimintaan, voi se ärsyttää monia uskonnollisia ihmisiä. He saattavat pitää sitä ”tunnekuohuna”, ”intoiluna” ja turhana vouhottamisena. He voivat hyväksyä tunteita muualla elämässä kuten rock-konserteissa, jalkapallokentällä tai muissa katsomoissa, mutta ei hengellisessä elämässä. Se on merkillistä, koska näissä maallisissa asioissa ”intoillaan” ja ”vouhotetaan” aivan mitättömien ja katoavien asioiden vuoksi:

”En usko minkäänlaisiin hurmostiloihin.”

Per rakensi suojamuurin ja jätti kertomani tuon muurin ulkopuolelle. Silloin hänen sisarensa puuttui keskusteluun.

”Per, ei ole oikeudenmukaista sanoa noin. Kyllä ihmisten täytyy saada näyttää tunteitaan myös kristillisissä tilaisuuksissa. Katso ihmisiä urheilukentällä tai teatterissa tai erilaisissa konserteissa. Joitakin viikkoja sitten Tukholman Dramaten-teatterissa esirippu oli noussut ja laskenut parisenkymmentä kertaa. Yleisö oli tömistellyt jaloillaan lattiaa ja ulvonut ihastuksesta. Suosionosoitukset olivat myrskyisät…”

”Hyvä on. Minä olin itsekin mukana siinä ensi-illassa”, Per sanoi nauraen ja katsoi minuun. Tuon perustelun hän oli jo kuullut. (7)

Vaikka armolahjojen käytössä ja muussa hengellisessä toiminnassa pitäisi toimia järkevästi, on mahdollista, ettei niin tapahdu ihmisten puutteellisuuden takia. On mahdollista, että seurakunnassa esiintyy ylilyöntejä ja väärinkäytöksiä, jotka ovat loukkaukseksi. Jotkut ovat lähteneet ovet paukkuen sellaisten asioiden takia ja vannoneet, etteivät halua enää koskaan olla missään tekemisissä Jumalan kanssa. He ovat yhdistäneet ihmisten epäraittiin toiminnan, lapsellisuuden, ylilyönnit tai joskus jopa väärästä lähteestä olevat ilmiöt Jumalaan. He eivät ole ymmärtäneet, etteivät kaikki Jumalaan liitetyt asiat liity todella häneen. Lisäksi he eivät ota huomioon, että jokainen meistä on epätäydellinen eikä vielä synnittömässä tilassa. Joka aikoo etsiä täydellistä seurakuntaa, ja jossa kaikki tapahtuu aina raittiisti ja ilman ylilyöntejä, ei koskaan tule löytämään sellaista. Ainut sellainen paikka on hautausmaa.

Sitä tosin ei voi kieltää, etteivätkö jotkin niistä ryhmistä, jotka uskovat ja harjoittavat keskuudessaan Pyhän Hengen lahjoja, sortuisi merkittäviinkin väärinkäytöksiin. Olen useissa kokouksissa joutunut todistamaan tunteiden kuohua, liioittelua ja ylilyöntejä, elitismiä ja profetioita, joita on käytetty manipulointiin ja kontrollointiin. Olen myös osallistunut kokouksiin ja tutustunut liikkeisiin, joilta on täydellisesti puuttunut raamatullinen pohja ja perusta. En kuitenkaan väitä, että tämä olisi totta valtaosassa Hengen lahjoja harjoittavissa ryhmissä tai kokouksissa. Tiedän myös, että ne johtajat, jotka tunnen henkilökohtaisesti näiden liikkeiden sisällä, puuttuvat nopeasti ylilyönteihin ja väärinkäytöksiin. (8)

Miten sitten voi korjata hengellistä toimintaa, ettei se ajautuisi väärille raiteille? Sillä joskus todella on niin, että ne, jotka ovat siunauksen keskipisteessä, voivat omalla käytöksellään (rakkaudettomuus, vihainen into, riehakkuus ja päättömyyksiin meneminen) tai väärillä korostuksillaan pilata asian. He voivat aiheuttaa sekaannusta, turmella muiden uskon ja vieraannuttaa muita Jumalasta, koska eivät ole varovaisia.

Vastaus on, että tarvitaan ennen kaikkea nöyrän ja lempeän Kristuksen seuraajia. Hänen palvelustyössään toimivat useimmat lahjat, mutta hänessä oli myös Hengen hedelmä. Hänessä ei ollut mitään kiihkoa, vihaista intoa tai tasapainottomuutta. Hän oli hiljainen ja nöyrä sydämeltä (Matt 11:29) sekä toimi rauhasta käsin, joten seurakunnassakin tarvitaan samanlaista mallia hengellisessä elämässä ja lahjojen käytössä. Siihen suuntaan pitäisi pyrkiä.

Samanlaisen näkökulman asiaan on tuonut George Jeffreys vuonna 1933. Hän korostaa, miten tärkeää on sopiva kontrolli ilmiöiden suhteen, ettei seurakunta hajoaisi. Kaikki kontrolli ei siis ole pahasta, vaan se voi olla tarpeellinen. Tietenkin täytyy varoa, ettei sammuta Henkeä, josta Paavali varoitti (1 Tess 5:19):

Herätys on käynnistynyt – Henki laskeutuu taivaasta, siitä ovat todistuksina ihmeelliset armolahjat, ja kaikki on liikkeessä. Sitten irrotetaan kädet kunnon ohjaimista viisaiden päiden tyrmistykseksi, ja voiman ja lahjojen sallitaan levitä valtoimenaan. Uuden testamentin mallin mukainen seurakunnan tasapaino järkkyy, eikä kestä kauan, kun mukaan astuu asiaton emotionalismi, jota seuraavat liialliset fyysiset voimat, ja tuloksena on, että seurakunta aikaa myöten hajoaa palasiksi… Dynaamisuuden aitoutta ei voi asettaa kyseenalaiseksi, sillä siinä ei ole mitään väärää. Ongelma aiheutui, kun ei otettu huomioon kontrollin tarvetta, joka niin selkeästi paljastuu Raamatusta. Vastuussa olijat huomasivat liian myöhään, ettei Raamatun mukaisessa kontrollissa ole todellista orjuutta, eikä kontrolloimattomassa vallassa mitään todellista vapautta. (9)

Viittaukset:

1. Frank Bartleman: Azusa-katu 312 (Azusa Street), s. 133,134

2. Jonathan Edwards: Oikea hengellinen kokemus (A Treatise concerning religious affections), s. 74,75

3. Charles H. Spurgeon: Sielujenvoittaja (The Soul-Winner), s. 12,13,27-29

4. Derek Prince: He karkottavat demoneja (They Shall Expel Demons), s. 172

5. Gordon ja Emily Binning: Olkaa Jumalalle alamaiset (Submit…to God. Resist The Devil And He Will Flee From You), s. 37

6. Frank Bartleman: Azusa-katu 312 (Azusa Street), s. 87,88

7. Stanley Sjöberg: Jumalan lasten lapset (Familjeträff i Pingst), s. 59

8. Jack Deere: Jumala puhuu ja parantaa (Surprised by the Power of God), s. 88, 89

9. Dave Roberts: Tuli on irti (The ’Toronto’ Blessing), s. 233

Lisää aiheesta:

Terve kristillinen usko; mitä asioita se pitää sisällään? Muutamia tärkeimpiä tekijöitä