MITEN SUHTAUTUA ILMIÖIHIN?
Kun seurakunnassa tapahtuu ihmeitä
ja ilmiöitä, on mahdollista, että ne tulevat kolmesta lähteestä: Pyhästä
Hengestä, ihmisestä itsestään (huomionkipeät ihmiset voivat teeskennellä
ilmiöitä) tai paholaisesta. Kaikki ilmiöt ja ihmeet eivät siis ole Jumalasta,
vaan on kaksi muutakin lähdettä, jotka ovat niiden takana.
Entä jos ihmeitä ja ilmiöitä tapahtuu? Silloin on tärkeätä, että
emme tee niistä pääasiaa ja anna niiden varastaa huomiota. Jos painotetaan
liikaa niitä, armolahjoja, herätystä, ihmisten kokemuksia ja Pyhää Henkeä, mennään
helposti harhaan. Sillä Pyhä Henki ei tullut todistamaan itsestään,
armolahjoista eikä erikoisista kokemuksista vaan Kristuksesta. Siksi ihmisten
huomio pitäisi kiinnittää julistukseen, joka keskittyy häneen ja mitä hän on
tehnyt puolestamme. Vain silloin pysymme turvallisilla vesillä.
Frank Bartleman on kirjassaan Azusa-katu 312 tuonut saman asian
esille. Hän toteaa, miten Pyhän Hengen ja armolahjojen asettaminen Jeesuksen
yläpuolelle johtaa lopulta kiihkoiluun ja fanaattisuuteen:
Kirjoitin tuohon aikaan lehtisen, josta olen
poiminut seuraavat katkelmat: Meillä ei voi edes olla oppia emmekä voi etsiä
uskonkokemusta muulla lailla kuin Jeesuksessa. Monet haluavat mielellään haalia
’voimaa’ jokaisesta lähteestä, jonka käsiinsä saavat, tehdäkseen ihmetekoja ja
saadakseen ihmisten mielenkiinnon ja ihailun kohdistumaan itseensä. Sillä
tavalla he riistävät kunnian Kristukselta ja pelkästään esittävät ihmisen
töitä. Eniten aikamme uskonelämä tuntuu kaipaavan nöyrän ja lempeän Kristuksen
todellisia seuraajia. Uskonnollinen innostus pääsee helposti siementämään…
Toiminta, joka ylentää Pyhän Hengen tai armolahjat Jeesuksen yläpuolelle,
päätyy aina lopulta kiihkoiluun. Kaikki mikä saa meidät ylistämään ja
rakastamaan Jeesusta, on oikein ja vaaratonta. Päinvastainen tuhoaa kaiken.
Pyhä Henki on kirkas valo, mutta se suuntautuu aina Jeesukseen ja Hänen
ilmestymiseensä. (1)
Voimakkaita ilmiöitä ja
ihmeitä saattaa siis tapahtua kokouksissa, eikä aina ole helppoa sanoa, mistä
lähteestä ne ovat. Ovatko ne Jumalasta, ihmisestä itsestään vai paholaisesta?
Kuitenkin on yksi kriteeri, jota voi käyttää kokemusten
testaamiseen, ja se on hedelmä. Se tarkoittaa, että sisäinen muutos on asia,
josta voi päätellä kokemusten laadun; sanoihan Jeesus:
-
(Matt 7:16-21) Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän
orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17.
Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu
tekee pahoja hedelmiä.
18.
Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19.
Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20.
Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21.
Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan,
vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
Hedelmän pitäisi siis
todistaa, onko jokin asia Jumalasta. Valitettavasti tätä ei kuitenkaan aina
oteta huomioon, vaan leimataan jotkin asiat heti Jumalasta tai saatanasta
lähtöisin olevaksi. Jos joku esim. kaatuu hengellisessä kokouksessa tai näkee
näyn Kristuksesta, joka riippuu ristillä, saatetaan heti selittää sen olevan
peräisin jommastakummasta lähteestä.
Mutta kuten todettiin, voivat tämäntyyppiset asiat tulla
kolmesta lähteestä: Jumalasta, ihmisestä itsestään ja paholaisesta.
Jälkimmäiset ovat erittäin mahdollisia, jos ennestään sidottu uskomaton tulee
kokoukseen, ja saatana sitten näyttää hänelle näyn ristillä riippuvasta
Kristuksesta tai hän kuulee jonkin äänen. Sen seurauksena hän saattaa pitää
itseään pelastettuna, vaikkei Jumala ole päässyt ollenkaan koskettamaan hänen
elämäänsä. Mm. Jonathan Edwards kertoo tällaisista kokemuksista, jotka
tapahtuivat 300 vuotta sitten herätyksen aikana. Hän totesi, ettei kokemuksen
ja tunteen perusteella voi aina päätellä, mistä lähteestä se on, koska
samanlainen kokemus voi olla eri lähteistä. Vasta aika, sisäinen muutos ja
hedelmä todistavat, onko se Jumalasta.
Ihminen, myös uudestisyntynyt kristitty, voi siis joutua
petetyksi, ja siksi kannattaa suhtautua varauksella ihmeellisiin kertomuksiin,
näkyihin, uniin, ääniin ja kokemuksiin. Sellaisen, joka saa niitä, tulisi kysyä
muilta neuvoa, koska toiset saattavat nähdä tilanteen selvemmin (erehtymättömyys
ja ettei kuuntele muiden neuvoja, on yksi selvempiä merkkejä petoksesta, joka
johtaa väärille poluille ja fanaattisuuteen). Seurakunnassa ovat myös
opettajat ja paimenet, jotka voivat ohjata oikeaan suuntaan.
Jos kokemukset ovat Jumalasta, on niiden tärkein seuraus
sisäinen muutos, hedelmä ja uudistunut elämä. Se tulee esille
seuraavantyyppisissä asioissa:
- ymmärrys Kristuksen ja hänen ristin työnsä
merkityksestä
- halu lukea Raamattua
- vapautuminen syntitottumuksista, katkeruudesta
ja himoista
- ihminen tuntee oman turmeluksensa ja syntisyytensä:
ylpeys, ärtyisyys, rakkaudettomuus, himo…
- ihminen nöyrtyy eikä pidä itseään muita
parempana
- hätä muiden pelastuksesta
- rukouselämä voimistuu
- syvempi rakkaus Jumalaa ja ihmisiä kohtaan
- halu tehdä kaikessa Jumalan tahto (Room 7:22:
sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin)
Entä jos joku kerskaa
ihmeellisistä kokemuksistaan, äänistään ja näyistään, mutta hänessä ei näy
muutosta parempaan eikä hedelmää? Mitä tämä silloin merkitsee? Tähän on
vastannut Jonathan Edwards kirjassaan, joka käsittelee tätä aluetta. Hän toteaa
kokemuksensa perusteella, että vain käytäntö on osoituksena siitä, että ihminen
on saanut kokemuksensa Jumalalta:
Kirjoitukset painottavat käytäntöä enemmän kuin
mitään muuta pelastuksen todistetta. Toivon tämän olevan selvää tähän mennessä.
Meidän on pysyttävä tässä painotuksessa. On vaarallista painottaa asioita,
joita Raamattu ei painota. Olemme menettäneet raamatullisen tasapainon, jos
kiinnitämme päähuomion tunteisiin ja kokemuksiin, jotka eivät näy käytännöllisessä
tottelevaisuudessa. Jumala tietää, mikä on parasta meille, ja hän on
alleviivannut tiettyjä asioita, koska ne tarvitsevat alleviivausta. Jos me
hylkäämme Jumalan selvän painotuksen kristillisessä käytännössä, ja painotamme
muita asioita vilpittömyyden koettelemisessa, olemme petoksen ja tekopyhyyden
tiellä. (2)
On siis mahdollista, että
ihmisellä on kristillistä kielenkäyttöä, mutta hänen elämänsä ei ole muuttunut.
Mm. John Bunyanin tunnetussa kirjassa Kristityn vaellus esiintyy
samanlainen tapaus. Siinä kerrotaan Puhelias-nimisestä henkilöstä, joka
osasi puhua uudestisyntymisestä, uskosta, rakkaudesta ja muista kristillisen
elämän piirteistä, mutta ne eivät kuitenkaan näkyneet hänen elämässään. Ne
olivat vain hänen kielellään, mutta sisäistä muutosta ei ollut tapahtunut. Tämä
on tärkeä opetus siitä, että ilmiöt ja puhe eivät todista ihmisen sisäisestä
tilasta. Jos emme näe ihmisessä mitään hedelmää ja edellä mainittuja merkkejä
sisäisestä muutoksesta, ei sellainen henkilö ole todennäköisesti pelastunut.
”Saarnaajien ruhtinas” Charles H. Spurgeon kertoo toisen
tapauksen. Hänkin joutui toteamaan, ettei se, että ihmisiä tulee esille,
todista heidän todellisesta kääntymyksestään. Hän huomasi sen omassa työssään,
mutta myös seurattuaan muiden toimintaa. Hän varoitti varsinkin tahallisesta
yrityksestä synnyttää tunnekuohua, koska sellaiset kääntymykset ovat
lyhytaikaisia. Eri asia on, jos ihminen itse näkee syntinsä Jumalan valossa ja
tulee synnintuntoon. Se varmasti jollakin tavalla vaikuttaa hänen tunteisiinsa:
Älä yritä luoda
sensaatiota tai ”tehoa”. Voi esiintyä kyynelvirtoja ja itkua, nyyhkytyksiä ja
huutoja, jälkikokouksissa saattaa olla tungosta, voipa sattua kaikenlaista
epäjärjestystäkin, ja sellaista täytyy sietää, jos se on aitojen tunteiden
ilmausta, mutta älä missään tapauksessa yritä synnyttää sellaista.
Hyvin usein tapahtuu, että ne kääntyneet,
jotka ovat syntyneet voimakkaan tunnekuohun keskellä, kuolevat, kun tunnekuohu
on mennyt ohi. He muistuttavat eräitä hyönteisiä, jotka syntyvät hyvin
lämpimänä päivänä ja kuolevat auringon laskettua… Minä en pidä
kristillisyydestä, joka tarvitsee tai synnyttää kiihtymystä. Anna minulle
mieluummin jumalanpelkoa, joka kukoistaa Golgatalla, kuin sellaista, joka
kukoistaa Vesuviuksella.
…Tuo minun tekoni ei kestänyt koetusta. Se
ei kestänyt edes tavallista koetusta sen jälkeen, kun mieheen vaikuttanut
henkilö oli poissa. Jätettyänne sen kaupungin tai kylän, jossa teillä oli
saarnatoimintanne, on hyvin todennäköistä, että muutamat, jotka näyttivät
luonnistuneen, tulevat luopumaan.
…Älkää laskeko kalojanne, ennen kuin ne on
paistettu. Älkää myöskään laskeko äskenkääntyneitänne, ennen kuin heidät on
tutkittu ja koeteltu. Sellainen menettelytapa ehkä jonkin verran viivyttää
työtänne, mutta, veljeni, siitä tulee sen sijaan varmempaa. (3)
Lopuksi katsomme paria
viittausta, jotka liittyvät ilmiöihin. Kyseessä ovat ns. eläinäänet ja pyrkimys
saada kristityt matkimaan eläinten käytöstä. Kirjoittajat tuovat esille, ettei
tällaisia ilmiöitä tulisi laittaa Pyhän Hengen työksi, koska hän on pyhyyden
henki. Niitä ei pitäisi suosia ja pitää oikopäätä Jumalan työnä, jos ne eivät
sitä ole.
Tämä johtaa jälleen siihen ajatukseen, että kaikki seurakunnassa
tapahtuvat asiat ja ilmiöt eivät aina ole Jumalasta kuten Jonathan Edwards
opetti jo 300 vuotta sitten. Vaikka 90 % ilmiöistä ja asioista olisivat
hänestä, voi mukana olla myös toimintaa, joka ei ole sitä. Sen todettiin olevan
mahdollista, jos muutamat ihmiset ovat ennestään sidottuja ja tulevat sitten kokouksiin.
Se on mahdollista jopa kristittyjen kohdalla, koska kaikki eivät
automaattisesti vapaudu esim. spiritistisistä lahjoistaan, jotka he ehkä ovat
saaneet perintönä tai harjoitettuaan itse henkiparannusta, selvänäköä ja
okkulttisia toimia. Tarvitaan irtisanoutumista ja erityistä rukousta, että
Jumala ottaa nämä jäljitelmälahjat pois.
Toinen
tapa, jolla demoninen petos ilmaisee itsensä, on pyrkimys saada kristityt
matkimaan eläinten käytöstä. Kutsun sellaisia demoneita ”eläinhengiksi”.
Luvussa 9 olen kuvannut, kuinka erilaiset
eläinhenget ilmaisivat itsensä kokouksessamme Sambiassa. Vastaavia
manifestaatioita ilmenee myös ”sivistyneempien” valtioitten kirkoissa ja ne
luetaan Pyhän Hengen tiliin. Selventääkseni asiaa anna minun siteerata
kirjettä, jonka sain vuonna 1996 eräältä ystävältäni. Hän on Etelä Afrikassa
pastorina helluntaikirkossa, jossa suurin osa on valkoisia. Kuvatessaan
liikettä, joka oli kehittynyt hänen alueellaan, hän kirjoitti:
Lyhyen ajan sisällä tästä liikkeestä nousi
eräs veli, joka kirkkonsa kanssa johti koko liikkeen eriskummalliseen,
epäpuhtaaseen käyttäytymiseen… Niinpä ei ollut epätavallista kuulla veljien
haukkuvan, ryömivän lattialla kuin eläinten ja päästävän eläimellisiä ääniä,
kaikki hallitsemattoman voiman alaisina. Tällaiset ilmiöt laitettiin Pyhän
Hengen työksi. (4)
Joskus
Pyhää Henkeä vastaanottavat ihmiset saattavat alkaa käyttäytyä hyvin
kummallisesti tämän opin seurauksena. Esimerkiksi kerran minua pyydettiin
julistamaan suureen kaupungin sisälähetysseurakuntaan. Saarnattuani annoin
alttarikutsun ja yhtäkkiä luulin joutuneeni saatanan kuoppaan. Joku alkoi
vollottaa ja vapista ja viuhtoa käsiään kuin kana. Joku toinen alkoi haukkua
kuin koira. Joku kiekui kuin kukko. Ihmiset luulivat ilmiön olevan Pyhästä
Hengestä. Tiesin sen olevan demoneista johtuvaa. Koska he olivat rukoilleet
Pyhää Henkeä ja näitä asioita tapahtui, he hyväksyivät nämä ilmiöt häneltä
tulevina. He eivät käyttäneet henkien erottamisen lahjaa eivätkä Pyhän Hengen
armolahjoja määrittelemään, mistä oli kyse… Jos ruumis olisi käyttänyt Pyhän
Hengen lahjoja, he olisivat ajaneet vieraat henget pois, mutta tätä ei tehty
sen uskomuksen takia, että mikäli Pyhä Henki tulee yllesi, sinussa ei voi olla
mitään epäpyhää. (5)
Väärä kovuus,
riehakkuus ja kiivailu voi olla myös väärän uskonnollisuuden merkki. Se voi
olla osoitus siitä, että ihmiset eivät ole edes pelastuneet, vaikka ovatkin
seurakunnassa, koska saatana haluaa aina kylvää lustetta nisun sekaan (Matt
13:25,39). Seuraava kuvaus kertoo tästä. Helluntaiherätyksen alkuaikoina
ongelmana olivat kiivailijat ja spiritistit, jotka pyrkivät tunkeutumaan
herätyksen keskelle ja se haittasi suuresti Hengen toimintaa:
Ulkopuolinen
vainoaminen ei koskaan vahingoita työtä. Eniten pelättävää meillä oli niissä
pahoissa hengissä, jotka tekivät työtä sisäpuolelta. Jopa spiritualistit ja
hypnoosiin uskovat tulivat kokeilemaan vaikutusmahdollisuuksiaan. Sitten
tulivat kaikki uskonnolliset kiivailijat ja roistot ja intoilijat etsimään
paikkaa toiminnassa. Näitä meidän oli syytä pelätä eniten. Mutta tämä on
jokaisessa uudessa työssä tarjona oleva vaara. Noilla ihmisillä ei ole missään
omaa paikkaa. Tämä asiantila langetti monen sydämeen pelon, josta oli vaikea
päästä yli. Siitä oli paljon haittaa Hengen toiminnalle. Monet eivät
uskaltaneet etsiä Jumalaa pelätessään, että paholainen voisi viedä heidät. (6)
VIITTAUKSET:
1. Frank Bartleman:
Azusa-katu 312 (Azusa Street), s. 133,134
2. Jonathan Edwards:
Oikea hengellinen kokemus (A Treatise concerning religious affections), s.
74,75
3. Charles H. Spurgeon:
Sielujenvoittaja (The Soul-Winner), s. 12,13,27-29
4. Derek Prince: He karkottavat
demoneja (They Shall Expel Demons), s. 172
5. Gordon ja Emily Binning: Olkaa Jumalalle alamaiset
(Submit…to God. Resist The Devil And He Will
Flee From You), s. 37
6. Frank Bartleman:
Azusa-katu 312 (Azusa Street), s. 87,88
