YHTEYS SEURAKUNNASSA
LUKU 1 -
Yhteys seurakunnassa
Kun on kysymys yhteydestä kristittyjen
kesken, on se Raamatun mukaan tärkeä asia. Siitä ovat osoituksena seuraavat
Jeesuksen sanat, joissa hän kehotti siihen sekä hänen rukouksensa, jossa
puhutaan samasta asiasta. Hän puhui kyseisestä asiasta juuri ennen poismenoaan
tästä maailmasta:
- (Joh 13:34,35)
Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen
teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.
35. Siitä kaikki
tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen
rakkaus."
- (Joh 17:21-23) että
he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että
hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut
lähettänyt.
22. Ja sen
kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he
olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -
23. minä heissä, ja
sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma
ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä
olet minua rakastanut.
Yhteydestä Raamattu opettaa, että se
perustuu syntymään; ihmiset ovat syntyneet saman Jumalan lapsiksi. Kyse ei ole
pelkästään yhteistyöstä tai samanmielisyydestä eri asioissa, vaan uskovien
yhteydellä on yliluonnollinen perusta. Me ”olemme saaneet juoda samaa Henkeä”
(1 Kor 12:13) ja sama Pyhä Henki asuu meissä, ja se muodostaa yhteyden.
Ihmiset, joita ennen oli erottanut rotu, yhteiskunnallinen asema, sukupuoli tai
muut samanlaiset asiat, ovat nyt Kristuksen kautta veljiä ja sisaria, saman
ruumiin jäseniä ja heissä on sama lapseuden henki. Siksi Paavali ei kehota
luomaan yhteyttä uskovien kesken, vaan säilyttämään sen:
- (Ef 4:3-6) ja
pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:
4. yksi ruumis ja
yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te
kutsumuksessanne saitte;
5. yksi Herra, yksi
usko, yksi kaste;
6. yksi Jumala ja
kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
- (1 Kor 12:13) sillä
me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa
juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet
juoda samaa Henkeä.
- (1 Kor 6:19) Vai ettekö
tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä
on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?
- (Gal 3:26,28) 26. Sillä
te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
28. Ei ole tässä
juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä
naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
Vaikka yhteyden pitäisi
olla itsestään selvä asia, ei se sitä aina kuitenkaan ole. Tosiasia on, että
historian aikana ja nykyaikana on esiintynyt useita sellaisia tekijöitä, jotka
ovat olleet esteenä sille. Tärkeimpinä voidaan mainita ainakin seuraavat
seikat:
Lahkohenki on yksi suurimpia erottavia tekijöitä Kristuksen
ruumiissa. Käytännössä se voi ilmetä seuraavanlaisina asenteina, joita meillä
voi olla:
- ”Me oikeassa ja muut väärässä” -asenne
- Ylimielisyys muita ryhmiä kohtaan eli
samanlainen asenne kuin fariseuksella Jeesuksen vertauksessa. Se
tarkoittaa asennetta, jossa muut seurakunnat ja ihmiset nähdään vähempiarvoisina.
Ajatellaan, että oma hengellinen koti on paras, kun muut ovat
sivuraiteella olevia, jopa luopioita. Muut eivät myöskään ole niin
”kypsiä”, ”raittiita”, järkeviä tai yhtä ”tarkkanäköisiä” kuin itse
olemme, vaan ovat kaukana jäljessä. Seuraavassa vertauksessa tällainen
asenne tulee hyvin ilmi:
-
(Luuk 18:9-14) Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä,
luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän
vertauksen:
10. "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön
rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
11. Fariseus seisoi
ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole
niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä
myöskään niinkuin tuo publikaani.
12. Minä paastoan
kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
13. Mutta publikaani
seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi
rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
14. Minä sanon
teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka
itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
- Käsitys omasta ryhmästä valiojoukkona ja että on
syvempi tieto Raamatusta ja Jumalasta. Se on vastoin sitä, miten Paavali kirjoitti:
”… vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne” (Fil 2:3)
- Yhteyttä rakennetaan vain omaan uskonsuuntaan
kuuluvien ihmisten kanssa. Se perustuu pääasiassa ulkonaisiin muotoihin,
samanlaiseen oppinäkemykseen, totuttuihin tapoihin sekä juhliin oman
suunnan piirissä, mutta silloin ollaan hyvin vähän tekemisissä muiden
kristittyjen kanssa. Myös puhujavieraat tulevat tavallisesti vain oman
suunnan piiristä ja toiselta paikkakunnalta, mikä tietysti on seurausta
edellisestä.
- Pahimmillaan lahkohenki voi ilmetä siinä, että
vain määrätyssä ryhmässä pelastuu. Silloin tosiasiassa syrjäytetään
Jeesuksen asema ainoana pelastajana.
Kova opillisuus on yksi suurimpia syitä, miksi hajaannusta esiintyy.
Se tarkoittaa asennetta, missä pyritään raamatullisuuteen, mikä tietysti on
oikein, mutta ei pystytä tai haluta arvostaa niitä, jotka ovat eri mieltä.
Ihminen voi myös ajatella, että vain hän on oikeassa, kun lähes kaikki muut
ovat väärässä:
Tällaista kirousta on monen kristityn elämässä. Ajattelen
varsinkin niitä, jotka aina ovat oikeassa – niin oikeassa, että he voivat
tuomita kaikkia muita kristittyjä, niin oikeassa, että kaikki muut ovat
liberaaleja tai hurmahenkisiä tai mitä tahansa, mutta eivät oikeaoppisia niin
kuin minä itse. Tällaisen ihmisen on pakko olla oikeassa ja hänellä on oikeus
tuomita kaikkia muita. Mutta hän ei huomaa, että hänen asenteensa on kaikkea
muuta kuin kristillinen. Se on juuri pikkusielun oikeassa olemisen tarvetta,
koska se ei rohkene elää uskossa. Se ei uskalla epäillä, ei uskalla kehittyä,
ei uskalla kypsyä, se ei uskalla mitään muuta kuin olla oikeassa ja tuomita
muita. Miten surkeata! Tämä on yksi esimerkki lain kirouksesta. (1)
Edellisessä tilanteessa
täytyy kuitenkin muistaa, että Raamatun tärkein käyttäytymistä koskeva oppi on
muiden rakastaminen. Muissakin asioissa on tietysti hyvä olla oikeassa, mutta
käyttäytymisessä rakkaus ja muiden arvostus on kaikkein tärkein oppi. Se
tarkoittaa, että meidän tulee seurakunnan ulkopuolella rakastaa esim. Jehovan todistajia,
homoseksuaaleja, pilkkaajia ja jumalankieltäjiä sekä seurakunnan sisäpuolella
niitä, joiden uskomme olevan väärässä. Jos väkisin ajamme jotakin asiaa (oikea
kastenäkemys, oikea seurakuntanäkemys…), mutta emme samalla arvosta muita,
olemme itsekin väärässä. Se tulee ilmi seuraavista jakeista:
-
(Ef 4:15) vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin
tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
-
(1 Piet 2:17) Kunnioittakaa kaikkia, rakastakaa veljiä, peljätkää
Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta.
-
(1 Tim 1:5,6) Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee
puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.
6.
Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin,
- (Jaak 3:14-17) Mutta
jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää
kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.
15. Tämä ei ole se
viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista,
riivaajien viisautta.
16. Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on,
siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.
17. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin
puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä,
se ei epäile, ei teeskentele.
Pahimmat erimielisyydet ja riidat
seurakunnassa eivät sittenkään johdu ihmisten erilaisista käsityksistä
joistakin asioista, vaan ne johtuvat aina kovasta ja tuomitsevasta asenteesta.
Rakkauden puute, kun keskustellaan mm. siitä mikä on oikeaa musiikkia
seurakunnassa, on syy, mistä useimmat ongelmat johtuvat. Kun Jumalan tarkoitus
on, että rakastamme hänen ohellaan myös lähimmäisiämme yhä enemmän, emme halua
aina noudattaa sitä. Kova, riitaisa ja rakkaudeton asenne muita kohtaan (esim.
kieltäytyminen rakastamasta erilaisen musiikkimaun omaavia kuten hengellisen
rockin kannattajia, paatuneita ihmisiä tai katkeroituminen siitä että
seurakunnan johto ajaa asioita, joita emme pysty hyväksymään) on osoitus
siitä, ettei oma hengellinen elämämme ole oikeassa kurssissa. Jos ajamme mitä
tahansa asiaa, jonka ymmärrämme oikeaksi ja Jumalan tahdoksi, mutta unohdamme
lempeyden, olemme silloin aina Jumalan edessä väärässä. Emme muista, että
meidän tulee olla ”lempeitä kaikkia kohtaan” (2 Tim 2:24,25) eikä osoittaa
vihaista intoa eri mieltä olevia tai arvostelijoita kohtaan. Se osoittaa, että
olemme unohtaneet hengellisen elämän tärkeimmän asian, rakkauden, kuten Paavali
sanoi: ”… mutta suurin niistä on rakkaus” (1 Kor 13:9). John Wesley kirjoitti
aikanaan:
”Olen kyllästynyt mielipiteisiin. Näyttäkää
minulle nöyrä, lempeä, Jumalaa ja ihmisiä rakastava, armelias ja hyvää satoa
kantava ihminen, jossa ei olisi puolueellisuutta ja tekopyhyyttä. Saakoon
sieluni olla sellaisten kristittyjen seurassa, keitä he sitten ovatkin ja mitä
mieltä he sitten ovatkin. Kuka tahansa joka tekee minun Isäni tahdon, on minun
veljeni… Kiihkoilu on ylenpalttisen voimakasta kiintymystä omaan ryhmittymään
tai mielipiteeseen. Kuinka kitsaasti ihmiset suostuvat myöntämään mitään hyvää
olevan niissä, jotka eivät kaikissa asioissa ole samaa mieltä kuin he itse.
Emme saa ahtaasti omia Jumalan asiaa vain omalle ryhmällemme, vaan meidän tulee
iloita hyvyydestä, esiintyipä sitä missä tahansa.” (2)
Väärä henkien
erottamisen lahja. Ns. väärä henkien erottamisen lahja, henkien erottamisen
lahjan jäljitelmä, on yksi suurimpia erottavia tekijöitä. Sillä tarkoitetaan
sellaista ”lahjaa”, jossa ihminen itse pitää itseään ”tarkkanäköisenä” ja että
hänellä on ”varma tieto”, kun hän todellisuudessa on sellaisen sokeuden
vallassa, ettei kykene erottamaan Jumalan työtä muissa, vaan pitää sitä
vihollisesta lähtöisin olevana. Hän ei näe, mitä Jumala tekee auttaakseen
muita, vaan näkee ainoastaan heidän virheensä, ei sitä, mikä on oikein. Hän
toimii aivan samoin kuin fariseukset, jotka eivät ymmärtäneet Jumalan työtä,
vaan syyttivät Jeesusta ja sanoivat hänen ajavan riivaajia Beelsebulin
voimalla.
Mikä on väärän henkien erottamisen lahjan vaikutus seurakuntaan,
on selvä, että se tuottaa huonoa hedelmää. Se saa ihmisissä tavallisesti aikaan
ärtyneen ja kiihtyneen tilan, koska se tuodaan esille hengessä, joka tappaa
eikä rakenna. On mahdollista, että tämä ”lahja” on suurin eksytys kristittyjen
piirissä, koska se usein leviää laajalle kirjojen ja hengellisten lehtien
kautta. Se aiheuttaa enemmän tuhoa kuin kaikki kultit ja lahkot yhteensä. Sen
valtaan voi lisäksi joutua kuka tahansa meistä, koska ”tietomme on vajavaista”
(1 Kor 13:9). Jopa niinkin suuret Jumalan miehet kuin Oswald Chambers ja F.B.
Meyer erehtyivät aikanaan arvioissaan, kun eivät ymmärtäneet helluntaiherätystä
Jumalasta lähtöisin olevaksi.
Rick Joyner on kirjoittanut hyvin tästä jäljitelmälahjasta. Hän
esittää, että todellinen henkien erottamisen lahja voi toimia vain rakkauden
kautta. Samoin hän esittää, että kritiikki sellaiselta henkilöltä, joka ei
rakasta arvostelemaansa ryhmää tai ihmistä, tulisi jättää omaan arvoonsa:
Uskonnollisuuden
henkeen liittyy yleensä väärä henkien erottamisen lahja, joka on epäluulon ja
pelon motivoima. Tämä valheellinen lahja näkee mielellään sen, mitä toisissa on
vikana, sen sijaan että se näkisi, mitä Jumala tekee, niin että näitä ihmisiä
voitaisiin auttaa eteenpäin. Tällaista henkien erottamista käyttäen
uskonnollisuuden henki voi aiheuttaa seurakunnalle mitä suurinta vahinkoa. Sen
teot jättävät lähes aina jälkeensä enemmän vahinkoa ja hajaannusta kuin
parantumista, sovitusta ja rakentamista. Sen viisaus on peräisin hyvän- ja
pahantiedon puusta, ja vaikka tieto voikin pitää paikkansa, se tuodaan
sellaisessa hengessä, joka tappaa.
Epäluulo juontaa juurensa sellaisista
asioista kuin hylkäämisestä, alueellisista suojelupyrkimyksistä tai yleisestä
epävarmuudesta. Todellinen henkien erottamisen lahja voi toimia vain rakkauden
kautta. Mikä tahansa muu motiivi vääristää hengellisen näkökyvyn. Aina, kun
joku tuomitsee tai kritisoi toista ihmistä tai ryhmää, meidän tulisi jättää se
huomiotta, kunnes tiedämme, että kritiikin esittäjä todella rakastaa tuota
ihmistä tai ryhmää ja on panostanut heidän palvelemiseensa. (3)
”Ei raitista”. Erilaiset ilmiöt ja ihmisten reagoiminen tunteella
Jumalan toimintaan voivat ärsyttää monia uskonnollisia ihmisiä, ja se on yksi
syy hajaannukseen. He saattavat pitää sitä ”tunnekuohuna”, ”intoiluna” ja
turhana vouhottamisena. He voivat hyväksyä tunteita muualla elämässä kuten
rock-konserteissa, jalkapallokentällä tai muissa katsomoissa, mutta ei
hengellisessä elämässä. Se on merkillistä, koska näissä maallisissa asioissa
”intoillaan” ja ”vouhotetaan” aivan mitättömien ja katoavien asioiden vuoksi:
”En usko minkäänlaisiin
hurmostiloihin.”
Per rakensi suojamuurin ja jätti kertomani
tuon muurin ulkopuolelle. Silloin hänen sisarensa puuttui keskusteluun.
”Per, ei ole oikeudenmukaista sanoa noin.
Kyllä ihmisten täytyy saada näyttää tunteitaan myös kristillisissä
tilaisuuksissa. Katso ihmisiä urheilukentällä tai teatterissa tai erilaisissa
konserteissa. Joitakin viikkoja sitten Tukholman Dramaten-teatterissa esirippu
oli noussut ja laskenut parisenkymmentä kertaa. Yleisö oli tömistellyt
jaloillaan lattiaa ja ulvonut ihastuksesta. Suosionosoitukset olivat
myrskyisät…”
”Hyvä on. Minä olin itsekin mukana siinä
ensi-illassa”, Per sanoi nauraen ja katsoi minuun. Tuon perustelun hän oli jo
kuullut. (4)
Miten sitten voi korjata
hengellistä toimintaa, ettei se ajautuisi väärille raiteille? Sillä joskus
todella on niin, että ne, jotka ovat siunauksen keskipisteessä, voivat omalla
käytöksellään (rakkaudettomuus, vihainen into, riehakkuus ja päättömyyksiin
meneminen) tai väärillä korostuksillaan pilata asian. He voivat aiheuttaa
sekaannusta, turmella muiden uskon ja vieraannuttaa muita Jumalasta, koska
eivät ole varovaisia.
Vastaus on, että tarvitaan ennen kaikkea nöyrän ja lempeän
Kristuksen seuraajia. Hänen palvelustyössään toimivat useimmat lahjat, mutta
hänessä oli myös Hengen hedelmä. Hänessä ei ollut mitään kiihkoa, vihaista
intoa tai tasapainottomuutta. Hän oli hiljainen ja nöyrä sydämeltä (Matt 11:29)
sekä toimi rauhasta käsin, joten seurakunnassakin tarvitaan samanlaista mallia
hengellisessä elämässä ja lahjojen käytössä. Siihen suuntaan pitäisi pyrkiä.
Samanlaisen näkökulman asiaan on tuonut George Jeffreys vuonna
1933. Hän korostaa, miten tärkeää on sopiva kontrolli ilmiöiden suhteen, ettei
seurakunta hajoaisi. Kaikki kontrolli ei siis ole pahasta, vaan se voi olla
tarpeellinen. Tietenkin täytyy varoa, ettei sammuta Henkeä, josta Paavali
varoitti (1 Tess 5:19):
Herätys on käynnistynyt – Henki laskeutuu taivaasta, siitä ovat
todistuksina ihmeelliset armolahjat, ja kaikki on liikkeessä. Sitten irrotetaan
kädet kunnon ohjaimista viisaiden päiden tyrmistykseksi, ja voiman ja lahjojen
sallitaan levitä valtoimenaan. Uuden testamentin mallin mukainen seurakunnan
tasapaino järkkyy, eikä kestä kauan, kun mukaan astuu asiaton emotionalismi,
jota seuraavat liialliset fyysiset voimat, ja tuloksena on, että seurakunta
aikaa myöten hajoaa palasiksi… Dynaamisuuden aitoutta ei voi asettaa
kyseenalaiseksi, sillä siinä ei ole mitään väärää. Ongelma aiheutui, kun ei
otettu huomioon kontrollin tarvetta, joka niin selkeästi paljastuu Raamatusta.
Vastuussa olijat huomasivat liian myöhään, ettei Raamatun mukaisessa
kontrollissa ole todellista orjuutta, eikä kontrolloimattomassa vallassa mitään
todellista vapautta. (5)
Seurakuntien nimet. Viidenneksi voidaan kiinnittää huomiota seurakuntien
nimiin, koska ne voivat jakaa Kristuksen ruumista. Nimitykset kuten helluntai,
baptisti, adventisti, luterilainen ja muut nimitykset voivat olla esteenä
yhteyden kokemiselle. Se ei tietenkään tarkoita, että jokainen näissä ryhmissä
oleva ajattelisi sillä tavoin, mutta hyvin helposti siihen ajaudutaan
vajavaisuutemme takia. On myös ymmärrettävää, että monet nimet ja jakautumiset
ovat tulleet historian seurauksena, eikä asiaa pysty palauttamaan alkuperäiseen
tilaan, joka alkuseurakunnassa vallitsi.
Kuitenkin voidaan ajatella, eikö olisi järkevämpää ja Jumalan
tahdon mukaisempaa, jos olisi enemmän yhteisiä kaupunginlaajuisia kokouksia,
enemmän yhteisiä työmuotoja, joita tekisivät yhdessä ne ihmiset, jotka nyt ovat
eri ryhmissä sekä enemmän tavallisissa kodeissa tapahtuvaa kokoontumista.
Alkuseurakunnan aikana ei ollut sellaisia välimuotoja ja
jakautumisia kuin nyt on, vaan oli vain yksi kaupunginlaajuinen seurakunta sekä
kodeissa kokoontuvat seurakunnat. Nimet kuten baptisti, luterilainen, helluntai
ja muut kirkkokuntanimitykset olivat silloin tuntemattomia.
Wolfgang Simson on ottanut asian esille innoittavassa kirjassaan
Kodit, jotka muuttavat maailman. Se käsittelee lähinnä kotiseurakuntien
merkitystä, mutta siinä tuodaan esille myös kaupunginlaajuisten kokousten
mahdollisuus. Tällainen malli, jossa ei ole nykyisiä kirkkokuntanimityksiä, on
paljon lähempänä alkuperäistä mallia. Se poistaa tehokkaasti lahkohenkeä ja
vertailua muiden kesken.
Koska kotiseurakunta tulee toimeen ilman kiinteää
päämajaa ja celebraatiota, se on näkymättömämpi. Monissa maissa ne ovat voineet
toimia jo kauan ilman, että niistä laajemmin tiedettäisiin. Ne vetävät samalla
puoleensa vähemmän ihmisiä, jotka etsivät henkilökohtaista kunniaa tai valtaa.
Tällainen kristillisyys on jotenkin nöyrempää, mikä on tärkeää maissa, joissa
uskonnot kilpailevat keskenään jopa siitä, kenen pyhän rakennuksen torni
ulottuu korkeimmalle. Pieni näkyvyys ihmisten silmissä merkitsee usein suurta
näkyvyyttä Jumalan silmissä. Pieni näkyvyys tarkoittaa myös, että seurakunta
voi paremmin elää vainon keskellä ja on valmistunut apokalyptisiin tapahtumiin.
…Ero soluseurakunnan ja kotiseurakunnan välillä
on siinä, että soluseurakunnan celebraatiossa on mukana vain yhden kirkkokunnan
jäseniä. Luonnollinen toinen siipi kotiseurakunnalle on kaupunginlaajuinen
yhteiskristillinen celebraatio, jossa kirkkopolitiikka unohdetaan. Siinä
kristityt tulevat yhteen ja esiintyvät yhtenä ruumiina. (6)
PANETTELU
- (Jaak 4:11) Älkää
panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä
tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset
lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
- (2 Kor 12:20) Sillä
minä pelkään, että tullessani ehkä en tapaa teitä semmoisina, kuin tahdon, ja
että te tapaatte minut semmoisena, kuin te ette tahdo. Minä pelkään, että
teidän keskuudessanne ehkä on riitaa, kateutta, vihaa, juonia, panetteluja,
juoruja, pöyhkeilyä, epäjärjestyksiä;
Eräs syy ongelmien
syntymiseen seurakunnassa ja yhteyden katoamiseen on panettelu ja juoruaminen.
Se tarkoittaa, että lausutaan selän takana negatiivisia sanoja muista
seurakunnista ja Jumalan palvelijoista sen sijaan, että vain rukoiltaisiin
heidän puolestaan. Usein perusteluna negatiivisille puheille voi olla rukous:
”Kerron tämän sinulle vain siksi, että voisit rukoilla asian puolesta.”
Samoin kateus voi olla syy panetteluun. Se voi ilmetä siinä,
että joidenkin on vaikea iloita, jos joku muu näyttää olevan enemmän Jumalan
käytössä kuin he. Heillä on samanlainen asenne kuin Saulilla oli Daavidia
kohtaan Jos sinä itse kärsit kateudesta, tunnusta tämä syntisi Jumalalle ja ala
iloita muiden menestyksestä.
- (1 Sam 18:8,9) Silloin Saul
vihastui kovin, sillä hän pani sen puheen pahakseen, ja hän sanoi:
"Daavidille he antavat kymmenen tuhatta, ja minulle he antavat tuhat; nyt
puuttuu häneltä enää vain kuninkuus". Ja Saul katsoi karsain silmin Daavidia
siitä päivästä alkaen.
Francis Frangipane on
kirjoittanut tästä haitallisesta tavasta. Hän sanoo, että panettelu on sukua
itsensä saatanan luonteelle. Hän kehottaa myös kunnioittamaan epätäydellisiä
johtajia, koska panettelu usein ilmenee tyytymättömyytenä heitä ja heidän
toimintatapojaan kohtaan, ja on ehkä yleisin syy yhteyden särkymiseen
seurakunnissa. (Michael Howard toteaa kirjassaan Tottelemattomuuden hinta, s.
29, että ”Useimmat seurakunnat hajoavat tai niissä alkaa ilmetä
tyytymättömyyttä siitä syystä, että joku ajattelee itsestään enemmän kuin
ajatella sopii ja luulee, että pystyy parempaan kuin seurakunnan nimitetyt
johtajat”):
Ehkä tunnet ihmisiä,
joilla on aina jotain negatiivista sanottavaa toisista, jotka keskusteluissaan
aina tuovat esille jotain kielteistä tietoa toisista ihmisistä. Rukoilen, että
Pyhä Henki ilmaisisi meille, miten panettelu on sukua itsensä saatanan
luonteelle.
Raamattu sanoo, että meidät julistetaan
vanhurskaiksi tai tuomitaan syyllisiksi sanojemme perusteella. Jumala käyttää sanojamme,
jopa niitä, jotka puhumme salassa aviopuolisolle tai ystävälle toisista,
mitatakseen kuuliaisuuttamme Hänen tahdolleen. Jaakob kirjoittaa: ”Jos joku ei
hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös
koko ruumiinsa.” (Jaak 3:2) (7)
Menestyäksemme meidän
tulee kyetä olemaan alamaisia epätäydellisille johtajille kohtelematta heitä
epäkunnioittavasti. En taaskaan sano, että meidän tulisi suostua sellaisten
johtajien alaisuuteen, jotka ovat tehneet vakavia seksuaalisia syntejä tai
vankeustuomioon oikeuttavia rikoksia, mutta meillä ei pitäisi olla vaikeuksia
osoittaa kuuliaisuutta miehille ja naisille, jotka ovat vain epätäydellisiä.
… Tämä ei tarkoita,
ettei sinun pitäisi olla huolissasi nähdessäsi ongelmia. Sinulla voi todellakin
olla hyviä neuvoja tai jopa ilmestystietoa, jotka voivat auttaa johtajaasi.
Mutta älä tarjoa ihmisille tilaisuuksia kohdella johtajia epäkunnioittavasti,
varsinkaan seurakunnassa! Jos näet ongelman, älä seuraa Haamin esimerkkiä. (8)
Mikä on sitten Jeesuksen
neuvo tilanteessa, jossa rikkomus on tapahtunut tai ihmisten puheissa jotakuta
syytetään siitä, löytyy siihen vastaus Matteuksen 18. luvussa. Hänen ohjeensa
tässä luvussa on hyvin selvä, ja sen mukaan ihmisten tulee aina ensin mennä
henkilön luokse selvittämään asia. Meidän on otettava yhteyttä kyseiseen
henkilöön eikä levittää huhupuheita totuuksina. Jeesuksen neuvon mukaan meidän
on keskusteltava kahden kesken, sitten yhdessä toisen veljen kanssa, eikä
levitellä asioita muualle. Tämä on tärkeää senkin takia, koska monet voivat
valhetellen puhua muista pahaa (Matt 5:11, 2 Tim 3:12, 1 Tim 5:19):
Olen kuullut lukuisia tekosyitä siihen,
miksi Matteuksen evankeliumin 18. lukua ei noudateta. Suosittu vaihtoehto on:
"Tiesin, ettei hän kuuntelisi minua." Olen myös kuullut seuraavan
tekosyyn: "Jos hänellä on julkinen palvelutehtävä, minulla on oikeus
paljastaa hänet julkisesti." Tämä on mieletöntä, koska jokainen julistus-
ja palvelutehtävä on julkinen, ainakin jossakin määrin. Herra ei asettanut sellaisia
ehtoja. Ihmiset, jotka ottavat tällaisia vapauksia Jeesuksen selkeitä käskyjä
vastaan, väittävät, että heillä on auktoriteettia lisätä jotakin Jumalan
sanaan...
Ellemme ole noudattaneet Herran neuvomaa tapaa erehtyneen veljemme
kohtelussa, meillä ei ehdottomasti ole oikeutta puhua siitä kenellekään muulle.
Sitä, mitä me saatamme kutsua jonkun toisen mielipiteen tiedustelemiseksi,
Jumala nimittää juoruiluksi. Häntä ei voi hämätä, ja me saamme maksaa hinnan
sellaisesta töykeydestä. Hänen käskynsä oli, että ensin oli mentävä puhumaan
ihmisen kanssa yksityisesti. Vasta kun olemme sen tehneet, me saamme puhua
jonkun toisen kanssa, ja silloinkin vain sen vuoksi, että pystyisimme auttamaan
sitä, joka on syyllistynyt syntiin. Meidän päämäärämme on aina oltava veljen
pelastaminen synnistä, ei hänen paljastamisensa. Kuten Paavali kirjoitti:
"Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa te,
hengelliset, häntä sävyisyyden hengessä; ja ole varuillasi, ettet sinäkin
joutuisi kiusaukseen." (Gal. 6:1) (9)
JOHTAJAN LANKEEMUS. Yksi hajaannuksen syy seurakunnassa on jonkun
johtavassa asemassa olevan lankeemus syntiin. Jos jollekin sellaiselle
ihmiselle, johon olemme luottaneet, käy näin, voi se vaikuttaa moniin
negatiivisesti ja he ehkä jättävät koko seurakunnan ja luopuvat uskostaan.
Varsinkin seksi ja raha sekä suosio ja lukumäärä, eli ylpeyden synti niiden
seurauksena, ovat langettaneet monia. Niiden takia seurakunta on saattanut
jakaantua:
Joskus seurakunnan
jakautumiseen vaikuttavat tekijät liittyvät seurakunnan johtajien synteihin. En
nyt viittaa pieniin rikkeisiin tai virheisiin vaan synteihin, jotka ovat joko
seksuaalisia tai rikkovat yhteisön lakeja vastaan tavalla, josta voi seurata
vankeusrangaistus.
… Joskus johtajat
kuitenkin lankeavat. Sekä miehet että naiset voivat aliarvioida vihollisen
viekkauden ja kietoutua vakavaan syntiin. Kun sellainen synti lopulta
paljastuu, sillä on tuhoava vaikutus seurakuntaan jopa siinä määrin, että
ihmiset lähtevät seurakunnasta joukoittain. Tämänkaltainen jakautuminen ei
johdu lähtevien ihmisten kunnianhimosta vaan johtajan epäonnistumisesta. Sekä
lähtevät että jäävät tarvitsevat puhdistusta, jotta lampaat voitaisiin ohjata
takaisin Jumalan siunattuun läsnäoloon. (10)
Voiko lankeemuksia millään
tavalla estää?
Ainakin yksi neuvo, jota ei ole aina noudatettu, ovat Paavalin sanat
Tiit 2:1-5:ssä. Hän osoitti tässä kirjeessä, että vanhempien naisten – ei
miesten – tulisi auttaa nuorempia naisia, erityisesti heidän avio- ja
perheongelmissaan. Sen tulisi olla pääsääntö tällä alueella. Esim. Lester
Sumrall, tunnettu hengellinen vaikuttaja toimi niin, että hän erotti
järjestöstään jokaisen työntekijän, joka tavattiin samasta huoneesta ovi
suljettuna vastakkaisen sukupuolen kanssa, vaikka kyseessä olisi ollut vain
sielunhoito:
- (Tiit 2:1-5) Mutta
sinä puhu sitä, mikä terveeseen oppiin soveltuu:
2. vanhat miehet
olkoot raittiit, arvokkaat, siveät ja uskossa, rakkaudessa ja
kärsivällisyydessä terveet;
3. niin myös
vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei
panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia,
4. voidakseen
ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa,
5. olemaan siveitä,
puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana
pilkatuksi tulisi.
Toinen tärkeä asia on,
että vastuu on vanhimmilla, joita on aina useampia seurakunnassa. Sellainen
järjestys, jossa yksi on ylitse muiden tai jokin maanjohto tai keskusjohto
kuten Paavin kirkossa, ei ole raamatullinen. Sensijaan voimme Raamatusta nähdä,
että seurakunta on paikallinen (Room 16:16, 1 Kor 1:2, 16:1,19, Apt 15:41) ja
että jokaisessa seurakunnassa ovat omat vanhempansa. Syynä tällaiseen
järjestelyyn on varmasti se, etteivät eksytykset pääse leviämään niin helposti
muihin seurakuntiin ja että työ voi jatkua, vaikka joku lankeaisikin. Monet
erehdykset ja harhat eivät varmastikaan olisi levinneet niin helposti, jos tätä
toimintamallia olisi noudatettu:
- (Apt 20:17,18)
Mutta Miletosta hän lähetti sanan Efesoon ja kutsui tykönsä seurakunnan
vanhimmat.
18. Ja kun he
saapuivat hänen tykönsä, sanoi hän heille: "Te tiedätte ensimmäisestä
päivästä asti, kun minä Aasiaan tulin, miten minä kaiken aikaa olen ollut
teidän kanssanne;
- (Fil 1:1) Paavali
ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen palvelijat, kaikille pyhille Kristuksessa
Jeesuksessa, jotka ovat Filippissä, sekä myös seurakunnan kaitsijoille
ja seurakuntapalvelijoille.
- (Tiit 1:5) Minä
jätin sinut Kreettaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi
järjestämättä, ja että asettaisit, niinkuin minä sinulle määräsin, joka
kaupunkiin vanhimmat,
- (1 Tim 5:17) Vanhimpia,
jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian
ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät.
.
LUKU 1 - Yhteys seurakunnassa
LUKU 2 - Yhteyden perusteet
LUKU 3 - Jälkihoidon puute
VIITTAUKSET / LÄHDEKIRJALLISUUS
