LUKU 1 -
Yhteyden
perusteet
Tässä kirjoituksessa käsitellään yhteyttä
kristittyjen kesken. Se on Raamatun mukaan tärkeä opetus, jonka arvoa emme ole
aina ymmärtäneet. Nykyinen seurakunta ei ole edistynyt kovin pitkälle tässä
asiassa. Se on vain yksi oire seurakunnan matalasta tasosta. Jos synti
hyväksytään ja sitä suositaan muilla elämänalueilla, ei tämäkään asia ole
silloin kovin kiinnostava ihmisille. Jeesuksen sanat ja hänen rukouksensa
yhteyden puolesta eivät ole kovin suuressa arvossa nykypäivänä. Hän puhui
kyseisestä aiheesta juuri ennen poismenoaan tästä maailmasta:
- (Joh 13:34,35)
Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen
teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.
35. Siitä kaikki
tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen
rakkaus."
- (Joh 17:21-23) että
he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että
hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut
lähettänyt.
22. Ja sen
kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he
olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -
23. minä heissä, ja
sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma
ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä
olet minua rakastanut.
MIHIN ASIOIHIN YHTEYS
PERUSTUU? Jos hengellinen yhteys on
hyvä asia Jeesuksen sanojen mukaan, mihin sen tulisi perustua? Tästä voi joskus
olla sekaannusta, koska yhteyttä on yritetty rakentaa väärien asioiden varaan.
On yritetty saada aikaan hengellistä yhteyttä silloin, kun siihen ei ole ollut
edellytyksiä tai ihmiset eivät itse ole selvillä edes siitä, missä suhteessa he
ovat Jumalaan. Siksi otamme esille muutamia tärkeimpiä tekijöitä kristilliselle
yhteydelle.
Jeesuksen Kristuksen merkitys on avainasia kristillisessä yhteydessä. Hän
on perustus, jolle kristillisen yhteyden tulisi rakentua. Ilman häntä emme voi
Raamatun mukaan edes pelastua emmekä päästä Jumalan yhteyteen. Jos hylkäämme
hänet, emme ajaudu pois vain kristillisestä yhteydestä vaan myös pelastuksesta.
Vain hänen kauttaan nämä asiat voivat toteutua.
-
(Apt 4:11,12) Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on
kulmakiveksi tullut'.
12.
Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä
ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
-
(1 Kor 3:11) Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja
se on Jeesus Kristus.
Se, että Jeesus Kristus on
pelastuksen ja yhteyden perustus, tarkoittaa sitä, ettei meillä silloin voi
olla muita perustuksia ja pelastusteitä. Jos joku laittaa toivonsa pelastuksen
asiassa esim. pyhimysten ansioihin, omiin tekoihinsa tai muihin pelastusteihin,
ajautuu hän silloin tosiasiassa pois Kristuksesta.
Esim. länsimaisessa liberaaliteologiassa ei tunnusteta tätä
asiaa eli Jeesuksen suurta merkitystä. Sen sijaan monet liberaalit teologit
ovat pyrkineet dialogiin esim. islamin kanssa. Taustalla on ajatus, että
muslimit palvovat samaa Jumalaa kuin kristityt. Ajatellaan, että kyseessä on
yksi ja sama Jumala, joten tältä pohjalta on pyritty dialogiin.
Nämä teologit ovat kuitenkin erehtyneet Raamatun valossa. Sillä
Uudessa testamentissa ei tunneta mitään muuta Jumalaa kuin hän, joka on
ilmoittanut itsensä Jeesuksen Kristuksen kautta. Kun muslimit kieltävät tämän
perusopetuksen eli Jeesuksen jumaluuden ja suuren merkityksen, ei silloin
tosiasiassa voi olla kyseessä sama Jumala. Se on mahdotonta, ja se tulee ilmi
seuraavista jakeista:
-
(1 Joh 2:22,23) Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus
on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
23.
Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa
Pojan, hänellä on myös Isä.
-
(1 Joh 5:9,10) Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan
todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut
Pojastansa.
10.
Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko
Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka
Jumala on todistanut Pojastansa.
Mikä on sitten oikea
suhtautuminen muslimeihin ja niihin, jotka kieltävät Jeesuksen Kristuksen? Se
ei suinkaan ole vesitetty kristinusko, jota liberaaliteologit edustavat, vaan
tavanomainen arvostus eri tavalla ajattelevia kohtaan. Hengellistä yhteyttä,
joka rakentuu Jeesuksen Kristuksen jumaluuden ja pelastustyön varaan, on
mahdotonta rakentaa, mutta me voimme kunnioittaa niitä ihmisiä, jotka torjuvat
meille tärkeät arvot. Lisäksi Jeesus kehotti julistamaan hyvää sanomaa hänestä,
joka on jo kantanut syntimme. Tätä tarvitaan enemmän kuin sellaista dialogia,
jota liberaalisuuntauksissa esiintyy:
-
(1 Piet 2:17) Kunnioittakaa kaikkia, rakastakaa veljiä, peljätkää
Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta.
-
(Mark 1:15,16) Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja
saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16.
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan
kadotukseen.
-
(Room 1:14-16) Kreikkalaisille ja barbaareille, viisaille ja tyhmille minä olen
velassa;
15.
omasta puolestani minä siis olen altis teillekin, Roomassa asuvaisille,
julistamaan evankeliumia.
16.
Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin
uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös
kreikkalaiselle.
Hengellinen elämä ja
uudestisyntyminen. Toinen lähtökohta
hengelliselle yhteydelle on, että ihminen on uudestisyntynyt, pelastunut ja
hänellä on hengellinen elämä. Nämäkin asiat saadaan Jeesuksen Kristuksen kautta
eli kääntymällä hänen puoleensa ja vastaanottamalla hänet tulemme niistä
osallisiksi. Me uudestisynnymme, kun pyydämme häntä sisimpäämme. Samalla meistä
tulee Jumalan lapsia:
-
(Joh 3:3) Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä
sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan
valtakuntaa"
-
(Joh 1:12) Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman
tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
-
(Gal 3:26-28) Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia
Kristuksessa Jeesuksessa.
27.
Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne
pukeneet.
28.
Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole
miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
Seuraus Kristuksen vastaanottamisesta siis
on, että tulemme Jumalan lapsiksi.
Niinpä kristillisessä yhteydessä kyse ei ole pelkästään yhteistyöstä tai
samanmielisyydestä eri asioissa, vaan uskovien yhteydellä on yliluonnollinen
perusta. Me olemme syntyneet saman perheeseen ja ”olemme saaneet juoda samaa
Henkeä” (1 Kor 12:13). Sama Pyhä Henki asuu meissä, ja se muodostaa yhteyden.
Ihmiset, joita ennen oli erottanut rotu, yhteiskunnallinen asema, sukupuoli tai
muut samanlaiset asiat, ovat nyt Kristuksen kautta veljiä ja sisaria, saman
ruumiin jäseniä ja heissä on sama lapseuden henki. Katsomme jakeita, joissa
tulee ilmi Pyhän Hengen asuminen uskovissa:
- (Ef 4:3-6) ja
pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:
4. yksi ruumis ja
yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te
kutsumuksessanne saitte;
5. yksi Herra, yksi
usko, yksi kaste;
6. yksi Jumala ja
kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
- (1 Kor 12:13) sillä
me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi,
olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme
saaneet juoda samaa Henkeä.
- (1 Kor 6:19) Vai
ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki
teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?
- (Gal 3:26,28) 26. Sillä
te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
28. Ei ole tässä
juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä
naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
Jumalan sana siis osoittaa,
että olemme tosi kristittyjä vain silloin, kun Kristus asuu meissä Henkensä
kautta ja olemme uudestisyntyneet. Jos se ei ole totta, emme silloin
todellisuudessa kuulu oikeaan Jumalan seurakuntaan. Mitkään jäsenkortit tai
muut toimenpiteet eivät voi korvata tätä tosiasiaa.
Valitettavasti suurissa ja vanhoissa kirkoissa on enemmistö
ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet uudestisyntymistä, josta Jeesus
Nikodeemukselle puhui. Mitä vanhempi jokin kirkko tai herätysliike on, sitä
todennäköisemmin siellä on paljon sellaisia ihmisiä. Niiden jäsenenä, joskus
jopa työntekijänä, voi olla jopa jumalankieltäjiä ja ateisteja, joten on
ymmärrettävää, ettei tällaisissa ihmisissä voi olla Jumalan Henkeä, joka tulee
uudestisyntymisen kautta. Jos esim. valtionkirkkoon kuuluu 80-90 % kansasta, on
silloin varmaa, ettei enemmistöllä ole henkilökohtaista suhdetta Jumalaan.
Siinä tapauksessa ei voida puhua Hengen yhteydestä, joka mainittiin.
Katolinen kirkko, joka on yksi vanhimmista kirkoista, on yksi
esimerkki vallitsevasta tilanteesta. Sielläkin on varmasti pelastuneita, mutta
suuri enemmistö ei ymmärrä, miten pelastua yksinomaan Jeesuksen kautta. Sen
sijaan ihmiset tässä kirkossa voivat turvautua Mariaan, pyhimysten ansioihin,
omiin tekoihinsa tai muihin tekijöihin, jotka eivät voi hyödyttää meitä
iankaikkisuuden kannalta. Ne ovat teitä, jotka eivät johda pelastukseen vaan
kadotukseen. Väärien pelastusteiden seurauksena useimmilla katolilaisilla ei
ole myöskään pelastusvarmuutta. Sen he, kuten kaikki muut ihmiset, voivat saada
vasta silloin, kun he laittavat toivonsa yksin Jeesukseen Kristukseen. Meidän
on käännyttävä hänen puoleensa, koska vain hänessä saamme iankaikkisen elämän
ja myös pelastusvarmuuden:
-
(Joh 5:39,40) Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen
elämä, ja ne juuri todistavat minusta;
40.
ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.
Hengellistä yhteyttä on siis
mahdoton rakentaa silloin, jos ihminen ei ole vielä pelastunut. Tämän asian
pitää olla selvillä, muuten mennään pahasti harhaan.
Seuraava tapaus liittyy samaan aiheeseen. Siinä kerrotaan, miten
Derek Prince elämänsä loppupuolella kutsui muutamia veljiä kotiinsa ja puhui
heille sydämensä tuskasta ja katolilaisista ihmisistä. Hän katui sitä, ettei
ollut puhunut katolilaisille pelastuksesta vaan ainoastaan Pyhästä Hengestä ja
armolahjoista. Hänen esimerkkinsä osoittaa, miten voimme unohtaa tärkeimmän
asian ns. kristillisen yhteyden kustannuksella. Yksi kuulijoista oli Joseph
Shulam, joka kertoo puhekasetilla:
”Kun
istuimme hänen ympärillään, hän alkoi itkeä… Hän itki katkerasti ja sanoi, että
on tehnyt monta vuotta syntiä, kun on opettanut niin monissa kirkoissa ja
katolisten karismaatikkojen konferensseissa, ja puhunut aina Pyhästä Hengestä
ja kielilläpuhumisesta, mutta ei milloinkaan kysynyt, haluavatko kuulijat
pelastua. Hän sanoi tuhlanneensa elämänsä. Ja silloin hän sanoi: ’Ilman uskoa
Jeesukseen ja kastetta… on mahdoton pelastua, ja katolinen kirkko on ihmiskunnan
suurin vale, koska se antaa ihmisille sen tunteen, että katolilaiset… ovat
kristittyjä. Se antaa kaikki uskonnon työkalut, mutta ydinasian se kieltää
katolisilta ihmisiltä’.
Me kaikki
olimme shokissa, sillä Derek Prince on ollut maailman karismaattisen liikehdinnän
keskushahmo. Ja nyt, elämänsä viimeisinä vuosina, hän sanoo, että …se on ollut
ajan tuhlausta…” (1)
Totuus. Totuuden merkitys on olennainen yhteydelle. Se
tarkoittaa, että pitää olla yksimielisyys perustotuuksiin ja oppeihin nähden.
Siihen kuuluvat sellaiset asiat kuin Raamatun inspiraatio, miten Jeesus on
ainoa tie pelastukseen, hänen ristinsä sovitus, hänen ruumiillinen
ylösnousemuksensa, fyysinen paluu, hänen jumaluutensa, pelastus armon kautta
ilman tekoja, syntiinlankeemus sekä miten ihminen kadotettu ja toivoton ilman
Kristusta. Jos ei ole yksimielisyyttä edellisistä totuuksista, ei silloin voi
syntyä Jumalan mielen mukaista yhteyttä.
Monet liberaaliteologit ovat olleet välinpitämättömiä edellisten
asioiden suhteen, mutta sellainen tie johtaa haaksirikkoon. Sillä opillinen
välinpitämättömyys, jossa hylätään uskon perusasiat, merkitsee myös
kristillisen uskon perustuksen hylkäämistä. Jos ei pidetä kiinni perustuksesta
ja perusasioista, ei kyseessä ole enää kristillinen usko vaan jotakin aivan
muuta. Opin hylkääminen ja välinpitämättömyys sitä kohtaan eivät ole oikea
perusta kristilliselle yhteydelle.
Voimme nähdä opin merkityksen myös useissa Uuden testamentin
jakeissa. Se osoittaa, että emme saa olla opillisesti välinpitämättömiä, koska
muuten hylkäämme Kristuksen ja pelastuksen hänessä. Alkuseurakunnan aikana
painotettiin voimakkaasti oikeaa oppia, koska sen ymmärtäminen oli ja on
tärkeää ihmisten iankaikkisuuden kannalta. Emme varmastikaan tee väärin, jos
noudatamme heidän esimerkkiään:
-
(1 Tim 1:3,4) Niinkuin minä Makedoniaan lähtiessäni kehoitin sinua jäämään
Efesoon, käskeäksesi eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja
opettaisi
4.
eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin
edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon,
niin kehoitan nytkin.
-
(Tiit 1:9) hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa,
että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan
vastaansanojain väitteet.
-
(Apt 2:42) Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä
yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
-
(Gal 1:8,9) Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi
teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet,
hän olkoon kirottu.
9.
Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa
teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon
kirottu.
-
(2 Tess 2:15) Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä
opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.
-
(2 Tess 3:6) Mutta Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä,
veljet, vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti eikä
sen opetuksen mukaan, jonka olette meiltä saaneet.
Vaikka jotkut totuudet ovat
tärkeitä iankaikkisuuden kannalta, löytyy myös asioita, jotka ovat vähemmän
tärkeitä ja vähemmän oleellisia. Siihen voivat kuulua sellaiset asiat kuin
ylistystyyli, hengelliset lahjat, tempauksen ajankohta, tuhatvuotinen
valtakunta, Ilmestyskirjan tulkinnat ja eräät muut asiat. Niistä voi olla
erilaisia mielipiteitä ja käsityksiä, mutta ne eivät kuitenkaan vaikuta
iankaikkiseen kohtaloomme. Niillä ei ole tekemistä pelastuksen perusasioiden
kanssa, ja siksi ne ovat vähemmän tärkeitä.
Myös Roomalaiskirjeen 14. luku tuo esille joitakin samanlaisia
seikkoja, jotka eivät ole ydinasioita kristillisessä uskossa. Nämä asiat olivat
ajankohtaisia Paavalin aikaan, ja hänen neuvonsa oli se, että ihmisten tuli
kunnioittaa muiden erilaisia käsityksiä. Siinä on perusohje myös nykyajalle. Me
emme ehkä ole kaikista asioista yksimielisiä, mutta kaikesta huolimatta emme
saa tuomita tai halveksia eri tavalla ajattelevia:
-
(Room 14:1-10) Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
2.
Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö
vihanneksia.
3.
Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko
sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.
4.
Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo
tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet
pystyssä pitämään.
5.
Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä
hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
6.
Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran
tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä
ja kiittää Jumalaa.
7.
Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.
8.
Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle.
Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.
9.
Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä
kuolleitten että elävien Herra.
10.
Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen,
minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan
tuomioistuimen eteen.
Seurakunta on
paikallinen. Jos katsomme Raamattua,
voimme löytää sieltä käsityksen universaalisesta seurakunnasta, Kristuksen
ruumiista. Siihen kuuluu jokainen, joka on uudestisyntynyt eli kääntynyt
Jeesuksen Kristuksen puoleen ja pyytänyt häntä elämäänsä. Sen seurauksena
hänessä on myös Jumalan eli Kristuksen Henki (Room 8:9). Tämä seurakunta on
maailmanlaajuinen ja sisältää kaikki ne ihmiset, joilla on yhteys Kristukseen.
Heitä on maapallolla yhteensä miljoonia.
-
(1 Kor 10:32) Älkää olko pahennukseksi juutalaisille, älkää kreikkalaisille
älkääkä Jumalan seurakunnalle,
-
(1 Kor 12:12,13) Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta
kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on
Kristuskin;
13.
sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi,
olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme
saaneet juoda samaa Henkeä.
Kuitenkin universaalin
seurakunnan ohella Raamattu puhuu paljon enemmän paikallisesta seurakunnasta. Puhutaan
mm. Korintton, Efeson, Filippin ja Tessalonikan seurakunnista eli universaali
seurakunta on jakaantunut pienempiin seurakuntiin paikallisuuden perusteella.
Sen pitäisi olla tärkein peruste seurakunnan jakamiseen moniksi seurakunniksi.
Löydämme ajatuksen paikallisista seurakunnista mm. seuraavissa jakeissa:
-
( 1Kor 1:2) Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle,
Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä
kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä
kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
-
(Apt 20:16) Mutta Miletosta hän lähetti sanan Efesoon ja
kutsui tykönsä seurakunnan vanhimmat.
-
(Fil 1:1) Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen palvelijat, kaikille
pyhille Kristuksessa Jeesuksessa, jotka ovat Filippissä, sekä
myös seurakunnan kaitsijoille ja seurakuntapalvelijoille.
-
(1 Tess 1:1) Paavali ja Silvanus ja Timoteus tessalonikalaisten
seurakunnalle Isässä Jumalassa ja Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.
Armo teille ja rauha!
Seurakunnan paikallisuus
pitäisikin olla yksi tärkeimmistä perusteista yhteydelle. Se tarkoittaa, että
mikäli paikkakunnalla on seurakunta, pitäisi sen käsittää kaikki sillä seudulla
olevat Jumalan lapset – ei enempää eikä vähempää. Kaikki, jotka uskovat
Kristukseen, ovat Kristuksen ruumis ja seurakunta sillä paikkakunnalla. Siihen
ei kuulu ei-uskovia, eikä se tarkoita jotakin rakennusta, järjestöä tai
kirkkokuntaa, vaan ainoastaan Kristuksen vastaanottaneet muodostavat sen. Siinä
on ei-lahkohenkinen perusta sille, miten yhteys voi syntyä ja säilyä. Jos tätä
ei ymmärretä ja tunnusteta, ovat väärät asenteet mahdollisia.
Watchman Nee on opettanut seurakunnan paikallisuudesta. Hän
toteaa, että seurakunta ei ole kokouspaikka tai jokin järjestö, vaan se koostuu
Kristuksen vastaanottaneista kullakin paikkakunnalla:
Aasian
seitsemän seurakuntaa, joihin Ilm. kirjassa viitataan, käsittivät Efeson,
Smyrnan, Pergamon, Tyatiran, Sardeen, Filadelfian ja Laodikean seurakunnat. Ne
olivat seitsemän seurakuntaa, ei yksi. Kukin oli selvästi erotettavissa
toisista eri paikkakunnan mukaan…
Mikä on uusitestamentillinen seurakunta? Se
ei ole rakennus, evankeliumi-sali, saarnakeskus, lähetys, työ, järjestö,
systeemi, kirkkokunta eikä lahko… Jumalan tarkoitus ei ole koskaan ollut, että
eri paikkakuntien seurakuntia yhdistettäisiin joksikin uskontokunnaksi tai
järjestöiksi, vaan pikemminkin, että kukin seurakunta olisi itsenäinen
suhteessa toiseen seurakuntaan. Niiden vastuunalaisuuden ja johdon tuli samoin
olla itsenäisiä. Kun Herramme lähetti sanomansa lapsilleen Aasiassa, ei hän
osoittanut niitä ”Aasian seurakunnalle”, vaan "seitsemälle Aasian
seurakunnalle”. (2)
Tarkoittaako
paikallisseurakunta yhtä kokouspaikkaa? Joskus opetetaan, että seurakunnan paikallisuus tarkoittaa yhtä suurta
kokouspaikkaa tai jotakin jäykkää organisaatiota. Ajatellaan, että mikäli
seurakunta on paikallinen, vaatii se yhden suuren kokoustilan.
Tämä käsitys on kuitenkin valheellinen Uuden testamentin
valossa. Sillä alkuseurakunta ei kokoontunut vain yhdessä, vaan useassa
paikassa. Ennen helluntaita he kokoontuivat mm. yläsalissa (Apt 1:13),
helluntain jälkeen temppelissä (Apt 2:46), Salomon pylväskäytävässä (Apt 5:12)
tai eri kodeissa (Apt 2:46, 12:12). Se osoittaa, miten kokouspaikka saattoi
vaihtua aina tilanteen mukaan. Lisäksi meidän täytyy huomata se Uuden
testamentin painotus, että seurakunta ei ole jokin rakennus, vaan se koostuu
ihmisistä, joilla on usko Kristukseen. Kirkkorakennus ei ole sama kuin
seurakunta Uuden testamentin mielessä, joten nämä kaksi asiaa on syytä erottaa
toisistaan.
-
(1 Kor 3:16) Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että
Jumalan Henki asuu teissä?
-
(2 Kor 6:16) Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä
me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut:
"Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän
Jumalansa, ja he ovat minun kansani".
-
(Ef 2:19-22) Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te
olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
20.
apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse
Kristus Jeesus,
21.
jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;
22.
ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi
Hengessä.
Jäykkä organisaatio tulee
esille myös Watchman Neen elämänkerrassa. Hän itse painotti opetusta
seurakunnan paikallisuudesta, mikä itsessään on hyvä opetus. Kuitenkin jäykkä
ja liiallinen organisaatio voi joskus olla haitaksi, kuten tapahtui Kiinan
epävakaiden olojen aikana. Kun alkuseurakunnalla ei ollut mitään tiukkaa
organisaatiota, vaan se kokoontui eri paikoissa, voidaan samaa joustavuutta
noudattaa nytkin.
Seurakuntaopin kannalta Watchmanin suurin heikkous
(heikkous, joka on historian kuluessa osoittautunut hyvin tavalliseksi) oli se,
että hän piti ehdottomasti sitovina periaatteita, joihin hän oli päätynyt
pelkästään Uuden testamentin esimerkin pohjalta. Se, että hän halusi
ehdottomasti seurakuntien olevan maantieteellisesti paikallisia (yhdessä
kaupungissa yksi seurakunnallinen hallintokoneisto), saattoi avata ovet valtion
valvonnalle liiankin helposti sen vuoksi, että seurakuntien hallinnon rakenne
oli niin joustamaton. Hänen kymmenen vuotta myöhemmin uudelleen löytämänsä
ensimmäisen vuosisadan ajatus muuttoliikkeen avulla leviävästä
evankeliomistyöstä tuntuu sitä vastoin ajoitukseltaan suoraan Jumalalta
tulleelta. Sen välityksellä heräsi ajatuksia kristillisen työn joustavuudesta
ja tilaisuuksien hyväksikäyttämisestä monissa ryhmissä, joiden kohtalona tuli
pian olemaan pakollinen hajaantuminen. Kun puolue alkoi hajoittaa väestöä eri
puolille maata pyrkimyksenään kirkon hävittäminen, nämä joustavammat ja toiminnan
kannalta käytännöllisemmät käsitykset kristillisestä elämästä ja todistuksesta
alkoivat ilman muuta päästä oikeuksiinsa. Syntyi seurakuntia, joita voisi
nimittää vaikkapa ”ex tempore -seurakunniksi”; ne olivat yhtä Kristuksessa,
mutta niiltä puuttui lähes kokonaan organisaatio. Näissä ryhmissä syntyi
jatkuvasti uusia jumalanpalveluksen ja todistamisen muotoja. Pyhä Henki opetti
niille, miten säilyä hengissä hyökkäyksen kohteena uusissa tilanteissa ja miten
taistella niissä tilanteissa yhtenä miehenä Jumalan puolesta. (3)
.
LUKU 1 - Yhteys seurakunnassa
LUKU 2 - Yhteyden perusteet
LUKU 3 - Jälkihoidon puute
VIITTAUKSET / LÄHDEKIRJALLISUUS
