Nature

Jarin etusivulle | Jarin kirjoituksia

Julistus ja työntekijät

 

 

 

LUKU 1 - Julistus
LUKU 2 - Työntekijät seurakunnassa
LUKU 3 - Lepo ja ruoka

 

 

 

LUKU 1 - Julistus

 

Tässä kirjoituksessa käsitellään julistusta seurakunnassa ja työntekijöiden luonnetta, koska ne ovat avaintekijöitä siinä, mihin suuntaan seurakunta kehittyy. Tarkoitus on ottaa aluksi esille muutamia sellaisia seikkoja, jotka kuuluvat todelliseen evankeliumin julistukseen ja ovat hyödyllisiä sille. Sen jälkeen tutkitaan erityisesti sitä kysymystä, taakoittaako julistus vai johtaako se hengelliseen vapauteen, koska monet voivat olla sidottuja lainalaisuuden takia. On myös muita taakkoja, jotka voivat sitoa ihmisiä.

 

Millaista julistus on? Kun on kyseessä sananjulistus seurakunnassa, on se toisille helppoa ja toisille vaikeampaa. Muutamat ovat luonnostaan hyviä sillä alueella, kun muut joutuvat tekemään enemmän töitä saadakseen ilmaistua itsensä. Heillä voi olla hidas puhe ja kankea kieli kuten Mooseksella.

   Mutta olivatpa ihmisten puhelahjat millaisia hyvänsä, on hyvä kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin. Ne ovat hyödyllisiä kaikille puhujille:

 

Perusasioiden esille tuominen. Ensimmäinen asia hengellisessä julistuksessa on se, että siinä tuodaan esille oleellisimmat asiat liittyen pelastukseen, joka on Jeesuksessa Kristuksessa. Puheen tulee sisältää evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta; siitä, kuka hän on ja mitä hän on tehnyt edestämme. Ihmisille pitää kertoa, miten he ovat erossa Jumalasta ja miten Jeesuksen sovitustyö on tullut korjaamaan välimme Jumalan kanssa. Sitä kautta ihminen voi päästä Jumalan yhteyteen ja saada syntinsä anteeksi, kun hän ensin katuu syntejään ja haluaa luovuttaa elämänsä Jumalalle. Tämä on lyhyesti tärkein asia, minkä evankeliumin julistuksen pitäisi pitää sisällään. Löydämme siitä mallin mm. Filippuksen ja Paavalin saarnoista. He toivat julistuksessaan esille Jeesuksen Kristuksen ja hänen työnsä edestämme:

 

- (Apt 8:5,6) Ja Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta.

6. Ja kansa otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus puhui, kun he kuulivat hänen sanansa ja näkivät ne tunnusteot, jotka hän teki.

 

- (1 Kor 2:1,2) Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.

2. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.

 

Edellisestä linjasta kuitenkin poiketaan usein. Kuinka tavallista onkaan varsinkin kirkollisissa piireissä, ettei niissä julisteta evankeliumin sanomaa, vaan saarnan aiheena voivat olla mm. sellaiset asiat kuin taistelu ihmisarvon puolesta, taistelu köyhyyttä ja sortoa vastaan, vastuu ja huoli lähimmäisestä, eriarvoisuus yhteiskunnassa, käskyt, arvot, raha ja syvempi elämä. Mikään niistä ei tietenkään ole huono asia itsessään, mutta ne eivät liity todelliseen evankeliumin julistukseen. Ne ovat sellaisia aiheita, joista kuka tahansa humanisti tai ateistikin voi puhua, joten niillä ei ole yhteyttä pelastuskysymykseen. Ne ovat hyviä asioita, mutta eivät saata ketään Jumalan yhteyteen.

   Seuraava luettelo viittaa muutamiin tärkeisiin aiheisiin, joita julistuksen pitäisi pitää sisällään. Ihmisille pitäisi selittää, mitä nämä asiat tarkoittavat, ja mikä merkitys niillä on kuulijan itsensä kannalta:

 

• Jumalan rakkaus syntisiä kohtaan

• Jumalan tahto pelastaa

• Ihmisen ero Jumalasta ja kadotuksenalainen tila ilman Kristusta

• Pelastus on lahja ja armoa

• Ihminen ei voi teoillaan pelastaa itseään

• Kääntymys Jumalan puoleen

• Elämän luovuttaminen Jumalalle

• Mitä parannuksen teko merkitsee?

• Mihin katumattomuus johtaa

• Ihmisen vastuunalaisuus

• Kadotus ja taivas

• Jumalan viha syntiä kohtaan

• Jumalan pyhyys ja täydellisyys ja ettei synti pääse taivaaseen

• Jeesuksen sovitustyö ja sijaiskuolema puolestamme

• Jeesus on ainoa tie Jumalan luo ja taivaaseen

• Miksi hän tuli maailmaan?

• Hänen synnittömyytensä ja täydellinen elämä

• Hänen jumaluutensa

• Mitä Jeesuksen Kristuksen hylkäämisestä seuraa?

• Usko eli luottamus Jeesukseen Kristukseen

• Jeesuksen ja armon vastaanottaminen, mihin torjuminen johtaa?

• Jeesuksen Kristuksen kautta pääsy armon tilaan

• Uudestisyntyminen

• Tuomio tekojen mukaan

• Vanhurskauttaminen

• Hyvät teot pelastuksen seuraus ja hedelmä, ei sen ehto

• Usko ei vain älyllistä totena pitämistä, vaan sydämen luottamusta Kristukseen

• Lain tarkoitus on osoittaa synti

• Ihmiset on johdatettava paikalle, jossa he ymmärtävät tarvitsevansa sijaista ja välimiestä, jollainen Jeesus Kristus on

 

Pidetäänkö asioita liian itsestään selvinä? Yksi hyvin tavallinen julistuksen virhe, johon voimme syyllistyä, on, että pidämme asioita itsestään selvinä, vaikka samat käsitteet voivat olla muille hämäriä ja epäselviä. Sellaiset sanat kuin uudestisyntyminen, pelastus, vanhurskaus, usko jne. voivat olla täysin outoja monille ja siksi tarvitaan opastusta näistä termeistä Ei riitä, että sanomme pelkästään: ”Usko, usko, usko”, vaan täytyy myös selvittää, mitä se tarkoittaa ja mihin uskotaan.

   Löydämme saman mallin Apostolien teoista. Etiopialainen hoviherra luki Raamattua, mutta hän ei ymmärtänyt kaikkea. Filippus opetti hänelle, mitä kirjoitukset tarkoittivat ja mihin ne viittasivat:

 

- (Apt 8:30-35) Niin Filippus juoksi luo ja kuuli hänen lukevan profeetta Esaiasta ja sanoi: "Ymmärrätkö myös, mitä luet?"

31. Niin hän sanoi: "Kuinka minä voisin ymmärtää, ellei kukaan minua opasta?" Ja hän pyysi Filippusta nousemaan ja istumaan viereensä.

32. Ja se kirjoitus, jota hän luki, oli tämä: "Niinkuin lammas hänet viedään teuraaksi; ja niinkuin karitsa on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei hänkään suutansa avaa.

33. Hänen alentumisensa kautta hänen tuomionsa otetaan pois. Kuka kertoo hänen syntyperänsä? Sillä hänen elämänsä otetaan pois maan päältä."

34. Ja hoviherra kysyi Filippukselta sanoen: "Minä pyydän sinua: sano, kenestä profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta?"

35. Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta.

 

1800-luvulla elänyt Charles G. Finney on kertonut, miten hän ennen uskoontuloaan törmäsi samaan asiaan. Hän kuuli papeilta hengellistä puhetta, jossa monet seikat jäivät hänelle itselleen epäselviksi. Itse hän myöhemmin pyrki siihen, että puhui mahdollisimman yksinkertaista kieltä ja että ihmiset ymmärtäisivät hänen puheensa sisällön.

   Tämä on hyvä malli nytkin. Monet uskomattomat ihmiset voivat olla täysin epätietoisia siitä, mitä monet hengelliset termit tarkoittavat. Me pidämme näitä termejä itsestäänselvyyksinä, koska olemme niihin tottuneet, mutta useille ne ovat hämäriä. Siksi täytyy tuoda selvästi esille, mitä kukin asia ja termi tarkoittavat. Puheiden täytyy olla opastavia ja järkeen vetoavia, jotta ne koskettavat ihmisiä. Charles G. Finney pyrki siihen:

 

…Hän tuntui, kuten joskus hänelle sanoinkin, alkavan aivan kuin keskeltä puhettaan ja pitävän itsestään selvinä monia asioita, jotka minun mielestäni olisivat kaivanneet todistelua …Mutta minun täytyy sanoa, että minua hänen saarnansa pikemmin hämmensivät kuin rakensivat… Niin, en todellakaan saanut varmaa sisältöä moniin oppisanoihin, joita hän käytti perin usein ja tavanomaisesti. Mitä hän tarkoitti katumuksella? Oliko se vain synninsurua… Mitä hän tarkoitti uudestisyntymisellä…uskolla…pyhityksellä…En tiedä, eikä hän näyttänyt tietävän itsekään, missä mielessä hän käytti näitä ja muita samantapaisia sanoja.

   …Ennen kääntymystäni pyrin aivan toiseen suuntaan. Kirjoittaessa ja puhuessa olin joskus käyttänyt koristeltua kieltä. Mutta kun aloin saarnata evankeliumia, huolehdin niin tarkkaan siitä, että minua ymmärrettäisiin, että mitä vakavammin koetin toisaalta välttää kaikkea liian arkista ja toisaalta lausua ajatukseni mitä yksinkertaisimmin.

   …Ensin Englantiin tultuani panin merkille, että jumaluusoppia käsiteltiin siellä suurelta osalta dogmaattiselta puoleltaan ja elettiin sen auktoriteetin varassa. Heillä oli ”artiklansa” ja uskontunnustuksensa ja niiden arvovaltaan katsottiin. Ei oltu ollenkaan totuttu edes yrittämään todistaa näissä ”normeissa” omaksuttua kantaa, vaan käsiteltiin niitä selviöinä. Kun minä aloin saarnata, he hämmästyivät, kun otin keskustellakseni niistä ihmisten kanssa. Ja kerrottiinpa minulle, että tällainen todistelu oli saanut heidät vakuutetuiksi siitä, mitä olivat ennen epäilleet, ja että kun saarnani eivät olleet dogmaattisia, vaan vetosivat järjenpäätelmiin, ne vastasivat ihmisten tarvetta.

   Olin itse ennen kääntymystäni kaivannut suuresti opastavia ja järkeen vetoavia saarnoja. Tämä kokemus vaikutti paljon omaan saarnatapaani. Tiesin, miltä ajattelevasta miehestä tuntui, kun pappi piti itsestään selvinä asioina sellaista, mikä tarvitsi todistelua. Näin siksi paljon vaivaa tyydyttääkseni niiden tarvetta, jotka olivat tällaisella mielellä. Tiesin omat entiset vaikeuteni ja koetin siksi tyydyttää myöskin kuulijoitteni älyllisiä tarpeita. (1)

 

Johtaako puhe kääntymyksen ja armon vastaanottamiseen? Yksi suuri virhe varsinkin kirkollisessa julistuksessa on, ettei koskaan puhuta ihmisille ”te” -muodossa ja kehoteta heitä kääntymykseen. Puhe voi olla tarinoiden kertomista ja ihmisten elämästä juttelua, mutta harvoin puhutaan siitä, miten kuulijoiden itsensä tulee kääntyä Jumalan puoleen heti tänä päivänä ja antaa pelastaa itsensä. Annetaan helposti sellainen käsitys, että kuulijoiden ei tarvitse muuttua ja heidän asiansa ovat hyvin, vaikka niin ei olisi. Kuulijat eivät ymmärrä, että he ovat erossa Jumalasta, miten heidän itsensä tulee kääntyä Jumalan puoleen Jeesuksen Kristuksen kautta ja että sanomalla olisi mitään erityistä tekemistä juuri heidän itsensä kanssa. Se osoittaa, ettei julistettu sanoma ole todellisuudessa koskettanut heitä.

   Tavallisen hengellisen puheen tarkoituksena tulisikin olla se, että ne, jotka ovat erossa Jumalasta, eivät jäisi epätietoisuuteen, vaan ymmärtäisivät tilansa vakavuuden. Heidän tulee ymmärtää syyllisyytensä Jumalan edessä, etteivät voi itseänsä pelastaa ja että he tarvitsevat Jeesuksen Kristuksen kautta tulevaa armoa päästäkseen taivaaseen. (Pelkät opetuspuheet ovat tietysti asia erikseen. Ja on totta, että kaikki eivät ole armoitettuja julistajia). Charles H. Spurgeon on selostanut asiaa:

 

On monia saarnaajia, jotka eivät tee tarpeeksi tutkiakseen sydäntä ja herättääkseen omaatuntoa paljastamalla ihmisen Jumalasta pois kääntyneisyyden ja esittämällä sen itsekkyyden ja pahuuden, joka kätkeytyy sellaiseen olotilaan. Ihmisten on tarvis kuulla, että ellei Jumalan armo pelasta heitä heidän vihollisuudestaan Jumalaa kohtaan, niin heidän täytyy joutua iankaikkiseen kadotukseen. Heitä täytyy muistuttaa Jumalan yliherruudesta, ettei hän ole velvollinen vapauttamaan heitä heidän tilastaan; että hän olisi vanhurskas ja oikeudenmukainen, jos hän jättäisi heidät heidän asemaansa; etteivät he voi viitata mihinkään ansioon Jumalan edessä ja ettei heillä ole mitään oikeutettua vaatimusta, vaan jos heidän mieli pelastua, täytyy sen tapahtua armosta ja yksinomaan armosta. Saarnaajan tehtävä on saattaa syntiset äärimmäiseen avuttomuuteen, niin että heidän on pakko katsoa ylös häneen, joka yksin voi heitä auttaa. (2)

 

Totuutta noudattaen rakkaudessa. Efesolaiskirjeen neljännessä luvussa sanotaan ”totuutta noudattaen rakkaudessa” (Ef 4:15) ja siinä on hyvä ohje kaikelle hengelliselle julistukselle. Se tarkoittaa, että pyritään noudattamaan Raamatun sanan totuutta, mutta rakkauttakaan ei kannata unohtaa. Niitä molempia tarvitaan, vaikka usein jompikumpi niistä laiminlyödään. Nyky-yhteiskunnassa varsinkin on tavallista, että rakkautta painotetaan, mutta ei haluta tietää mitään tuomioista ja vastuunalaisuudestamme. Silloin on kokonaan hylätty Raamatun sanan totuus niillä alueilla.

   Mitä tulee rakkauteen julistuksessa, on 1800-luvulla elänyt Charles H. Spurgeon ottanut sen hyvin esille. Hän painottaa, miten on hirvittävää, jos joku puhuu kylmästi ja välinpitämättömästi jumalattomien tuomiosta. Sellaisilta henkilöiltä on hävinnyt kaikki inhimillinen ystävällisyys ja hyvyys, eikä sillä voi saavuttaa muita. Päinvastainen esimerkki oli George Whitefield, John Wesleyn työkaveri ja aikansa lahjakkain saarnaaja, joka itki usein saarnojensa aikana. Syynä oli hänen myötätuntonsa ihmisiä kohtaan. Tällainen rakkaus, mikä Whitefieldillä oli, on harvinainen nykypäivänä. Siksi ei ole yllätys, jos puheet eivät kosketa ihmisiä.

 

On hirvittävää, kun ihmisestä tulee niin puhdasoppinen, että hän voi puhua kylmästi ja välinpitämättömästi jumalattomien tuomiosta. Vaikkei hän ehkä suorastaan ylistäkään Jumalaa siitä, niin hän ei kuitenkaan tunne sydämentuskaa ajatellessaan miljoonien ihmisten hukkumista. Tämä on hirvittävää!

   Inhoan kuulla sellaisten miesten puhuvan Herran tuomioista, joiden kylmät kasvot ja töykeä ääni ilmaisevat kuivaa oikeaoppisuutta. Heistä on kuivunut kaikki inhimillinen ystävällisyys ja hyvyys. Saarnaaja, jolta itseltään puuttuu tunteita, ei voi synnyttää niitä toisissa. Ihmiset istuvat kuunnellen hänen kuivaa ja elotonta esitystään, kunnes alkavat arvostella häntä ”terveeksi” Heistä tulee myös itsestään ”terveitä”, eikä minun ole tarvis lisätä, että he myös nukahtavat ”terveeseen” uneen. Se elämä, mikä heissä on ollut, on kadonnut heidän vainutessaan eksytystä ja koettaessaan tehdä hurskaista miehistä syntisiä yhden ainoan sanan tähden. Kunpa me emme milloinkaan tulisi kastetuksi tuollaisessa hengessä! (3)

 

Tuleeko armo esille? Kun ihmiset ovat seurakunnassa, on tavallista että heillä on taakkoja, joista he eivät ole vapautuneet. Suuri osa niistä on tullut menneen elämän ja vaikeiden elämänkokemusten seurauksena, mutta mahdollista myös on, että väärä opetus seurakunnassa on lisännyt niitä tai ei ainakaan ole poistanut niitä. Varsinkin lakihenkinen opetus, jossa armoa ei tuoda kunnolla esille ja jota vastaan alkuseurakunnassa taisteltiin, voi olla yksi sellainen tekijä. Samoin voi olla muutamia muita tekijöitä, jotka taakoittavat ihmisiä.   

 

Laki ja armo. Lakihenkisyys ja puutteellinen opetus armosta voi siis olla yksi ongelma seurakunnassa. Se voi ilmetä ihmisten elämässä sellaisina tekijöinä kuin jatkuva syyllisyydentunne, epävarmuus Jumalan hyväksynnästä ja pelastuksesta sekä jumalakuvana, jossa Jumala nähdään vihaisena tuomarina. Ne ovat kaikki oireita siitä, että ihminen on niin sanotusti lain alla:

 

Pasin ja itseni lisäksi olen tavannut satoja, ehkä tuhansia samanlaisia ”lastiruumakristittyjä”, masentuneita itseensä tuijottajia tai sinnikkäästi puurtavia ”tee se itse” -uskovaisia. Heidän kaikkien yhteinen ongelma on se, että he etsivät perustaa omasta sisimmästään, tunteistaan, ponnistuksistaan, elämänmuutoksestaan tai luontaisesta hyvyydestään sen sijaan että turvautuisivat siihen, mitä Jumala on heidän puolestaan tehnyt uhraamalla Jeesuksen ja puhumalla meille omassa sanassaan. Mikä auttaisi Pasia ja meitä muita ”lastiruumakristittyjä” ankkuroi-maan Jumalan muuttumattomiin tekoihin ja totuuksiin, niin ettemme yrittäisi etsiä perustaa omasta sisimmästämme? (4)

 

Hyvä kysymys on, opetetaanko seurakunnassa kunnolla armosta? Onko julistus sellaista, josta käy selville, miten pelastutaan armosta ilman niitä edeltäviä ja seuraavia tekoja (on totta, että teot ja hedelmä voivat seurata uskoa, mutta ne eivät ole pelastuksen ehto). On mahdollista, että asetetaan ehtoja pelastukselle, kuten jotkut harhaopettajat alkuseurakunnan aikana julistivat ympärileikkausta ehtona pelastukselle (Gal 5). Ei julisteta Kristuksen työn riittävyyttä yksinään ja kiinnitetään kohtuuton huomio pukeutumis- ja käytössääntöihin sekä kerrotaan, miten ihmisten on lisäksi muututtava, kuuluttava johonkin yhteisöön tai rukoiltava enemmän, jotta Jumala antaisi hyväksyntänsä. Pelastus ja Jumalan hyväksyntä perustuu osaksi Kristuksen työhön ja osaksi ihmisten ponnisteluihin. Pelastuksesta on tehty näiden kahden asian sekoitus.

   Edellinen ei kuitenkaan ole evankeliumin sanoma. Joko me pelastumme yksin armosta, uskon kautta Kristukseen, ilman tekoja ja saamme pelastuksen lahjaksi, tai sitten emme pelastu lainkaan. Ei ole välimuotoa niiden välillä.

   Niinpä Uuden testamentin opetus on, että pelastus on alusta loppuun asti armoa. Se on sitä heti pelastuksesta lähtien, mutta se on sitä myös lankeemuksen hetkinä, kun uskossa oleva ihminen ei pysty eikä jaksa noudattaa Jumalan tahtoa, vaikka haluaisikin. Hänen lankeemuksensa eivät muuta tilaa mihinkään.

   Seurakunnassa tarvitaan enemmän selkeää julistusta siitä, mitä Kristus on tehnyt puolestamme, hänen kauttaan tulevasta armosta ja jatkuvasta armossa elämisessä. Etuna sellaisesta julistuksesta on, että ihmiset vapautuvat vääristä taakoista, alkavat kantaa enemmän hedelmää ja uudistuvat hengellisessä elämässään. Tietysti on totta, ettei tällainen opetus auta katumattomia ihmisiä. Heille tulee puhua siitä, mitä vakavia seurauksia syntielämästä sekä Kristuksen hylkäämisestä seuraa, jotta he ymmärtäisivät tilansa vakavuuden ja kääntyisivät Jumalan puoleen – hänen armahdettavakseen.

 

Kun saarnataan evankelisesti eli julistetaan Kristuksen tekoon perustuvaa otollisuutta syntiselle, tapahtuu kaksitahoinen ilmiö. Ensiksikin useat ihmiset kokevat vapautuksen taakoistaan, lainalaisuudestaan ja pingoittuneisuudestaan. Olen kymmenet kerrat törmännyt tähän ilmiöön: Jeesuksen korottaminen täydellisenä ja puolestamme riittävänä sovitusuhrina Jumalan edessä saa aikaan ihmeellisiä tuloksia. Ei pidä luulla, että armon julistaminen on helppoa. Koska laki on meillä "lihassa ja veressä", oma luonto ja järkeily pakottaisivat esittämään enemmän vaatimuksia ihmisille. Mutta tulokset ovat jatkuvasti rohkaisseet pitämään linjan. Kristuskeskeisen armosaarnan ylle lankeaa aina Pyhän Hengen vapauttava voitelu.

   Yhä uudelleen ja uudelleen ihmiset ovat tulleet kertomaan tai ovat soittaneet ja kirjoittaneet, miten heidän uskonelämänsä on muuttunut. Nämä ihmiset ovat olleet vapautuksen tarpeessa. Minua on järkyttänyt eniten se, etteivät he ole useinkaan kuulleet selkeää ja ehdotonta Jumalan armon julistusta omassa seurakunnassaan. (5)

 

Sinun on oltava iloinen, terve ja menestynyt! Kun lakihenkinen julistus voi taakoittaa ihmisiä, on mahdollista, että myös terveyteen ja menestykseen painottuva opetus johtaa siihen. Kysymys on siitä, että ihmisten tahdotaan olevan terveitä, iloisia, onnellisia ja menestyneitä, ja jos niin ei tapahdu, on vikaa heidän uskonelämässään. He ovat alamittaisia uskossaan, jos eivät koe niin. Ainakin näin on saatettu painottaa.

   Donald Gee huomasi jo vuosikymmeniä sitten, miten hänen omassa herätysliikkeessään oli ajauduttu hiukan samanlaiseen asenteeseen:

 

Julistaja Gee kävi Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja havaitsi ihmeellistä, kasvavaa herätystä. Se oli valoisaa, iloista ja onnellista, melkein ilman itkua ja murtumista. Hän asetti itselleen vakavan kysymyksen: ”Mahdollisesti minä olen erehtynyt, mutta on yksi asia, jonka havaitsen tässä modernissa helluntaiherätyksessä, nimittäin, että on ilmeinen pyrkimys saada seurakunta tulemaan iloiseksi! Ihmisten tahdotaan hymyilevän ja nauravan. Yleensä evankelista kysyy näin: ”Oletteko te iloisia? Ovatko kaikki onnellisia?” Hän odottaa heidän huutavan; ’Aamen’, ja hän innostaa heitä siihen, ja yhden tai kahden sellaisen kokouksen jälkeen kaikki huutavat aamenensa, kun kysytään, ovatko he iloisia.” (6)

 

Mitä tulee edelliseen opetukseen, on siinä paljon hyvää. Iloitseminen on tärkeää, koska Paavali kehottaa siihen useaan kertaan Filippiläiskirjeessä. Se on syytä ottaa vakavasti, koska usein me murehdimme aivan turhaan asioita, kun voisimme olla iloisia. Olemme ärtyisiä tai huolestuneita ilon sijasta.

   Samoin parantuminen ja menestyminen ovat erinomaisia asioita. Niitä voidaan odottaa siunauksina kuten uudistumista hengellisessä elämässä. Jos ne unohdetaan, joudutaan silloin jättämään paljon pois Raamatusta. Siksi niitä on hyvä tuoda esille opetuksessa ja puhua Jumalan lupauksista ja Jeesuksen sovitustyöstä.

   Mutta asiassa on myös toinen puoli, joka on, että me koemme epäonnistumisia ja ettei seurakunta ole täydellisten yhteisö. Jos se unohdetaan eikä ihmisille anneta lupaa olla sairaita ja masentuneita (Jopa Paavali oli ajoittain masentunut vaikeiden olosuhteiden takia: Mutta Jumala, joka masentuneita lohduttaa, lohdutti meitä Tiituksen tulolla, 2 Kor 7:6), on ajauduttu kauas pois todellisesta kristillisyydestä, jossa kannetaan toisten taakkoja.

   Mikä sitten on ratkaisu edelliseen asiaan (sen lisäksi että tulee kantaa toisten taakkoja) on se varmastikin se, että keskitytään enemmän Jeesukseen Kristukseen, joka on siunausten ja uskon antaja, kuin että keskitytään uskoomme ja siunauksiin. Häneltä yksin tulee se usko, joka voi vuoria siirtää ja auttaa ihmisiä, ja siksi meidän tulee ennen kaikkea etsiä häntä. Tavallinen järkiusko ja omat suorituksemme eivät voi aikaansaada asioita, joihin tarvitaan hänen työtään ja hänen kauttaan tulevaa uskoa (Hebr 12:2: silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen). Parantumiset ja muut ihmeet ovat mahdollisia vain silloin, kun Vapahtaja itse antaa uskonsa ja liittää sen meihin oman tahtonsa mukaan. Sellaisissa kokouksissa, joissa keskitytään Jeesukseen hänen antamiensa siunausten sijasta, ei myöskään ilmapiiri ole niin kova ja painostava. Charles S. Prize, jonka kokouksissa parantui aikanaan tuhansittain sairaita, on selostanut asiaa:

 

On suuri ero sillä, mitä me nimitämme uskoksi Jumalaan, ja Jumalan uskolla, jonka Jumala itse vuodattaa ihmiseen. Sellaista uskoa ei saavuteta omien aikaansaannosten tahi oman vaivannäkömme tuloksena.

   …Uskon, että meidän on helpompi tulla Kristuksen luo ja pyytää häntä vuodattamaan meihin uskoaan, kuin itse työskennellä saadaksemme aikaan omaa uskoa. Jos emme tätä näe, on meillä suuri vaara tulkita tämä asia väärin. Meidän täytyy myöntää, että Mestari kerta toisensa jälkeen mainitsi niiden ihmisten uskosta, jotka etsivät hänen apuaan, ja lausui tunnustuksensa niille, joilla se oli. Mutta minä en kysy, oliko heillä uskoa, vaan mistä he olivat sen saaneet?

   …Mutta tiedättekö, mitä olen huomioinut? Kaikkien suurten parantumiskokousten edellä on vietetty Herralle pyhitettyjä päiviä ja rukousaikoja. Silloin, kun ihmisjoukot ovat vain rynnänneet esille kokeakseen terveeksitekemisen, ovat kokoukset olleet kovia ja raskaita. Mutta kun on etsitty Terveeksitekijää eikä terveeksitekemistä, on hänen suloinen läsnäolonsa särkenyt vihollisen vallan, ja hänen kasvojensa aurinko on sulattanut kovat ja jääkylmät sydämet. Oli se sitten sääli itseämme kohtaan tai itserakkaus, joka on vienyt meidät hänen jalkojensa juureen, niin sinne tultuamme on asenteemme kokonaan muuttunut, saatuamme lopultakin hänet nähdä.

   …Välistä me olemme niin mielettömiä, että me vastaamme: ”Kyllä, minä voin, sillä minulla on uskoa! Voin käyttää sitä ja toimia sen avulla, sillä Jumalan Sana sanoo, että meillä voi olla uskoa, niin että voimme vuoria siirtää.” Tuollaisille ihmisille haluaisin sanoa: ”Mene ja yritä, niin nähdään, mikä on tulos!” Kaikki on mahdollista niille, jotka uskovat. Mutta sillä on suuri merkitys, mitä sinä uskot. Jos uskot, että omistat voiman, joka voi vuoria siirtää, ilman että se usko ja armo on sinuun jumalallisesti liitetty, niin se on vaarallista mielikuvitusta. Tunnen monta, jotka omassa voimassaan ja oman vanhurskautensa turvin ovat yrittäneet sellaista ohjelmaa suorittaa, mutta ilon sijasta on heidän osakseen tullut katkera suru. (7)

 

Tulokset. Yksi tärkeä puoli hengellisessä työssä ja julistuksessa ovat tulokset, joka tarkoittaa sielujen pelastumista. Se on tavallisesti päätavoite ja suurin motivoiva tekijä hengellisessä toiminnassa. Jos sitä ei tapahdu, työ vaikuttaa turhalta.

   Entä sitten, jos ihmisiä pelastuu ja kääntyy Jumalan puoleen? Mikä siinä on ihmisen osuus ja mikä on Jumalan osuus? Sitä katsomme seuraavaksi.

  

Jumalan osuus. Hyvin tavallista hengellisessä työssä on, että pannaan suuri paino omalle lahjakkuudelle ja tarmolle. Ajatellaan, että ”kun minä olen taitava puhuja ja kirjoittaja, niin varmasti ihmiset pelastuvat”. Ajatellaan, että menestys on kokonaan ihmisestä itsestään kiinni. Annetaan suuri arvo omalle lahjakkuudelle.

   Edellinen käsitys ei pidä täysin paikkaansa. Lahjat ja tarmokkuus ovat tietysti hyviä asioita, ja on hyvä, että ihmisessä esiintyy molempia piirteitä. Tarvitsemme enemmän tarmoa hengelliseen työhön kuten myös lahjakkaita ihmisiä kaikille työalueille. Ei voi kiistää, etteivätkö ne olisi tärkeitä ja merkittäviä asioita.

   Vielä merkittävämpi asia on kuitenkin Jumalan siunaus. Aivan kuten Jeesus siunasi viisi leipää ja kaksi kalaa, joista riitti ruokaa tuhansille, tarvitsemme mekin samanlaista kosketusta. Lahjat ja tarmokkuus eivät yksin riitä, vaan tarvitsemme taivaallista apua esteiden murtamiseen, muuten työ ei tuota paljoakaan hedelmää ja tulokset jäävät heikoiksi. Pietarin heikko kalansaalis, kunnes Jeesus kehotti heittämään verkot toiseen paikkaan, on tästä toinen kuvaannollinen esimerkki. Kun Pietari totteli Jeesusta, oli seuraus se, että verkot täyttyivät kaloista:

 

- (Luuk 5:1-10) Kun kansa tunkeutui hänen ympärilleen kuulemaan Jumalan sanaa ja hän seisoi Gennesaretin järven rannalla,

2. niin hän näki järven rannassa kaksi venhettä; mutta kalastajat olivat niistä lähteneet ja huuhtoivat verkkojaan.

3. Ja hän astui toiseen niistä, joka oli Simonin, ja pyysi häntä viemään sen vähän matkaa maasta; ja hän istui ja opetti kansaa venheestä.

4. Mutta puhumasta lakattuaan hän sanoi Simonille: "Vie venhe syvälle ja heittäkää verkkonne apajalle".

5. Niin Simon vastasi ja sanoi hänelle: "Mestari, koko yön me olemme tehneet työtä emmekä ole mitään saaneet; mutta sinun käskystäsi minä heitän verkot".

6. Ja sen tehtyään he saivat kierretyksi suuren joukon kaloja, ja heidän verkkonsa repeilivät.

7. Niin he viittasivat toisessa venheessä oleville tovereilleen, että nämä tulisivat auttamaan heitä; ja he tulivat. Ja he täyttivät molemmat venheet, niin että ne olivat uppoamaisillaan.

8. Kun Simon Pietari sen näki, lankesi hän Jeesuksen polvien eteen ja sanoi: "Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen".

9. Sillä kalansaaliin tähden, jonka he olivat saaneet, oli hämmästys vallannut hänet ja kaikki ne, jotka olivat hänen kanssaan,

10. ja samoin myös Simonin kalastuskumppanit, Jaakobin ja Johanneksen, Sebedeuksen pojat. Mutta Jeesus sanoi Simonille: "Älä pelkää, tästedes sinä saat saaliiksi ihmisiä".

 

Kun katsomme muutamia Raamatun jakeita, tulee niissä esille sama asia: Jumalan siunaus. Vaikka julistus olisi kuinka hyvää ja selkeää tahansa, ei se koskaan yksinään riitä, koska vain Jumala voi pelastaa ihmisen, saattaa tämän yhteyteensä ja antaa kylvetylle sanalle kasvun. Vain Jumala on se, joka kykenee muuttamaan ihmisten sydämet:

 

- (Apt 16:13,14) Ja sapatinpäivänä me menimme kaupungin portin ulkopuolelle, joen rannalle, jossa arvelimme olevan rukouspaikan, ja istuimme sinne ja puhuimme kokoontuneille naisille.

14. Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.

 

- (1 Kor 3:5-7) Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut.

6. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun.

7. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.

 

Ihmisen osuus. Vaikka Jumalan osuus on oleellista ihmisten pelastuksessa, on meilläkin oma osuutemme. Tarvitaan evankeliumin julistusta ja että ihmiset saavat tiedon siitä, mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. Jumala on uskonut tämän tehtävän meille. Muutenhan ei olisi ollut mitään mieltä lähetyskäskyssä, jonka Jeesus antoi, jos Jumala suorittaisi kaiken puolestamme. Meidän tehtävämme on saattaa evankeliumi ihmisten tietoon niillä kyvyillä, joita meille on annettu. Roomalaiskirjeessä on kirjoitettu:

 

- (Room 10:13-17) Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".

14. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?

15. Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"

16. Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"

17. Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

 

Hengellisessä työssä täytyy ymmärtää myös rukouksen sekä kylvö- ja leikkuutyön merkitys. Joskus on aikoja, jolloin on vain kylvö- ja rukoustyötä, mutta päästään leikkaamaan hyvin vähän. Tuntuu kuin seinä olisi vastassa joka puolella eikä työ tunnu tuottavan paljoakaan tulosta. Sellaisia aikoja on ollut varsin paljon.

   Entä jos ihmisiä alkaa pelastua ja valheet yhteiskunnassa alkavat murtua? Mikä osuus siinä on meillä? Mikä on oma ansiomme ihmisten pelastuksessa?

   Tässä asiassa kannattaa kiinnittää huomio aiempien sukupolvien kylvö- ja rukoustyöhön. On tietysti totta, että oma uurastuksemme voi vaikuttaa paljon, mutta varmasti paljon on merkitystä edellisten sukupolvien työllä. Se tarkoittaa, että jos jossakin syntyy herätys ja ihmisiä pelastuu sankoin joukoin, ei se ehkä paljoakaan riipu itsestämme vaan siitä, että aiemmat sukupolvet ovat jo vuosikymmeniä aiemmin tehneet pohjustustyötä eli valmistaneet maaperää rukouksessa ja olleet kestävinä siinä. Nyt nykyinen sukupolvi pääsee vain nauttimaan heidän vaivannäöstään.

   Sama asia tulee esille Uudessa testamentissa: Jeesus sanoi opetuslapsilleen, että nämä pääsisivät leikkaamaan sitä josta he eivät olleet vaivaa nähneet ja että he pääsisivät toisten vaivan hedelmille. Toisin sanoen leikkuutyössä ei ollut kysymys heidän erityisestä lahjakkuudestaan, vaan siitä, että leikkuuaika oli tullut ja he saivat toimia leikkaajan osassa. Jeesus oli valinnut heidät siihen tehtävään (Joh 15:16: Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät). Tarpeellinen kylvö- ja rukoustyö heitä varten oli jo tehty sitä ennen, ja ehkäpä Hanna, joka jo vuosikymmeniä aikaisemmin palveli Jumalaa paastolla ja rukouksilla yötä päivää, oli yksi niistä, joka valmisti maaperää Jumalan toiminnalle. Sen voimme nähdä seuraavista jakeista:

 

- (Luuk 2:36,37) Ja oli naisprofeetta, Hanna, Fanuelin tytär, Asserin sukukuntaa. Hän oli jo tullut iälliseksi. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta,

37. ja oli nyt leski, kahdeksankymmenen neljän vuoden ikäinen. Hän ei poistunut pyhäköstä, vaan palveli siellä Jumalaa paastoilla ja rukouksilla yötä ja päivää.

 

- (Joh 4:36-38) Jo nyt saa leikkaaja palkan ja kokoaa hedelmää iankaikkiseen elämään, että kylväjä ja leikkaaja saisivat yhdessä iloita.

37. Sillä tässä on se sana tosi, että toinen on kylväjä, ja leikkaaja toinen.

38. Minä olen lähettänyt teidät leikkaamaan sitä, josta te ette ole vaivaa nähneet; toiset ovat vaivan nähneet, ja te olette päässeet heidän vaivansa hedelmille."

 

Katsomme lopuksi Reinhard Bonnken kertomusta siitä, miten hän sai rakentaa edellisten sukupolvien työn päälle. Hän kertoo, miten kylvö- ja rukoustyö, joka oli alkanut jo yli sata vuotta sitten edellisten sukupolvien aikana, sai täyttymyksensä, kun leikkuuaika oli tullut. Bonnke sai olla mukana leikkuutyössä mukana, ja hän ymmärsi, miten aikaisemmat sukupolvet olivat valmistaneet maaperää Jumalan toiminnalle. Tämä on syytä ottaa huomioon nykyäänkin, mikäli nykyseurakunta saa olla Jumalan siunauksen välikappaleena:

 

Siteeraan Livingstonen päiväkirjaa:

 

Me olemme kuin huutavan ääni erämaassa. Me valmistamme tietä loistavalle tulevaisuudelle. Tulevat lähetyssaarnaajat saavat nähdä, että jokainen saarna vetää ihmisiä vastaanottamaan pelastuksen. Me olemme heidän edelläkävijöitään ja auttajiaan.

   Älkööt he unohtako yövartijoita, meitä, jotka teimme työtä silloin, kun kaikki oli synkkää ja kun tiellämme ei näkynyt mitään todisteita työn menestymisestä kääntyneiden muodossa. Heillä tulee epäilemättä olemaan enemmän valoa kuin meillä, mutta me palvelemme Herraamme vilpittömästi ja julistamme evankeliumia, niin kuin hekin tulevat tekemään.

 

Livingstone kuoli vuonna 1873, joten me olimme siellä yli sata vuotta myöhemmin. Entä Livingstonen profeetallinen sana? Oliko se pelkkää toiveajattelua? Iloitsen suuresti, kun saan kertoa sinulle, mitä me näimme. Siemen, joka kylvettiin niin kauan sitten, alkaa nyt kypsyä sadoksi. Malawin asukkaat kuulivat samasta Jumalasta, josta Livingstone puhui, samasta Pelastajasta, josta Paavali puhui, ja saman evankeliumin, jota Pietari saarnasi. Me viivyimme siellä kuusitoista päivää, ja kymmenet tuhannet vastasivat Livingstonen sanomaan, kun me saarnasimme sitä hänen ja Jeesuksen puolesta. Sanoma kaikui koko maahan. Pyhä Henki puhui sydämelleni ja sanoi: ”Sinä kuljet edellisten sukupolvien kyynelten päällä.”

   Yhtäkkiä näin kaiken. Meidät on yhdistetty Jumalassa liikkeeseen, johon kuuluvat myös kaikki hänen aikaisemmat työntekijänsä, ja niin me olemme yhtä heidän kaikkien kanssa. Me kuulumme heidän tiimiinsä, heidän lähetystyöntekijöihinsä. Me leikkasimme riemuiten siellä, missä he olivat kylväneet kyynelin ennen meitä. Me emme saaneet tuota satoa siksi, että me olimme parempia kuin nuo miehet ja naiset ennen meitä, vaan ainoastaan siksi, että sadonkorjuun aika oli tullut. Sekä ne, jotka ovat kylväneet, että ne, jotka korjaavat sadon, saavat palkan, sillä elon Herra, Jeesus, lupaa Sanassaan niin. Hän sanoo: Jo nyt saa leikkaaja palkan ja kokoaa hedelmää iankaikkiseen elämään, että kylväjä ja leikkaaja saisivat yhdessä iloita. -- Minä olen lähettänyt teidät leikkaamaan sitä, josta te ette ole vaivaa nähneet; toiset ovat vaivan nähneet, ja te olette päässeet heidän vaivansa hedelmille.”  (Joh 4:36-38) (8)

 

 

LUKU 2 - Työntekijät seurakunnassa

 

Tässä luvussa tutkimme vanhimpien ja työntekijöiden luonnetta, koska se on oleellinen tekijä seurakunnan terveyden kannalta. Jos ihmiset ovat Jumalan valitsemia ja heillä on sopusuhtainen luonne, vaikuttaa se suotuisasti kehitykseen ja voidaan odottaa muiden edistyvän uskossaan. Päinvastaisessa tilanteessa voi käydä päinvastoin.

   Ihanne siitä, millainen työntekijän tulee olla, löytyy mm. 1. Timoteuskirjeen kolmannesta luvusta ja kirjeessä Tiitukselle. Niissä tuodaan esille useita piirteitä, jotka ovat tärkeitä ja joiden tulisi esiintyä työntekijän elämässä (Samoja piirteitä tulisi tietysti olla jokaisen ihmisen elämässä). Jos niitä ei ole lainkaan, ei sellaisen ihmisen tulisi toimia vastuullisissa tehtävissä.

   Niissä mainitaan sellaisia asioita kuin henkilön kotielämä ja että hänellä on hyvä todistus ulkopuolella olevilta ihmisiltä. Samoin mainitaan moitteettomuus, raittius, säädyllisyys, vieraanvaraisuus ja ettei henkilö saa olla rahanahne tai pikavihainen. Lisäksi varoitetaan, ettei seurakunnan vanhin saa olla äskenkääntynyt, koska hänellä on vaara ylpistyä, jos hän joutuu liian pian vastuulliseen asemaan. Se voi johtaa lankeemukseen. Yksi ominaisuus on myös kyky opettaa sanaa. On vaikea toimia vanhemman tai työntekijän asemassa, jos ei kykene opettamaan edes uskon perusasioita. Tietenkään jokaisen vanhimman ja työntekijän ei tarvitse olla julistustehtävässä, mutta hänellä tulisi olla tarpeellinen Raamatun tuntemus voidakseen auttaa ja neuvoa muita:

 

- (1 Tim 3:1-7) Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.

2. Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,

3. ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,

4. vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;

5. sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?

6. Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi.

7. Ja hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta, ettei hän joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan.

 

- (Tiit 1:5-9) Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi järjestämättä, ja että asettaisit, niinkuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat,

6. jos missä olisi joku nuhteeton, yhden vaimon mies, jonka lapset ovat uskovia, eivät irstaudesta syytettyjä eivätkä niskoittelevia.

7. Sillä seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä,

8. vaan vieraanvarainen, hyvää rakastava, maltillinen, oikeamielinen, pyhä, itsensähillitseväinen;

9. hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet.

 

Bill Hybels on ottanut saman asian esille. Hän ei puhu suoranaisesti seurakunnan vanhimmista vaan eri työmuodoista, ja miten ihmisen luonne ja hengellisyys on tärkein ominaisuus. Se nousee ohitse pätevyyden ja lahjakkuuden. Kyseessä ovat samantyyppiset tekijät kuin mitä Paavali mainitsi edellisissä jakeissa. Jos ihmisen luonteessa ei näy merkkejä rehellisyydestä, nöyryydestä, luotettavuudesta, työetiikasta, itsekurista ja muista hyvistä piirteistä, on syytä olla varovainen. Jos henkilö ei tähän mennessä ole osoittanut näitä myönteisiä piirteitä, hän tuskin hetkessä muuttuu.

   Lisäksi Bill Hybelsin luettelossa on mielenkiintoinen kolmas piirre luonteen ja lahjakkuuden lisäksi: henkilökemia. Se tarkoittaa, että jos henkilöt aikovat työskennellä yhdessä vuosikausien ajan, on parempi, että he viihtyvät toistensa parissa. Tämä voi tuntua lihalliselta valintakriteeriltä, mutta niin me yleensä valitsemme kavereita ja puolisonkin. Siksi henkilökemiaa ei voi laiminlyödä. Hengellinen työ sujuu paremmin, jos tiimin jäsenet viihtyvät toistensa parissa.

 

Minun valintaprosessini perustuu kolmeen asiaan: ensin luonne, sitten pätevyys ja viimeksi henkilökemia kanssani ja muiden ryhmän jäsenten kanssa. Luonne. Pätevyys. Kemia. Kokeiltuani erilaisia valintakriteereitä vuosien aikana olen päätynyt näihin kolmeen juuri siinä järjestyksessä kuin ne on mainittu.

   Kun etsin jotakuta vapaaehtoisryhmään tai palkkatyöhön, muistutan itseäni: luonne ensin. Tällä tarkoitan, että minulla on oltava luottamus henkilön kulkemiseen Jeesuksen kanssa. Minun on tiedettävä, että he ovat sitoutuneita hengellisiin kurinalaisuuksiin. Minun on nähtävä todistus rehellisyydestä, opettamiseen kykenemisestä, nöyryydestä, luotettavuudesta, terveestä työetiikasta ja halukkuus vastata pyyntöihin.

   En ole aina asettanut luonnetta pätevyyden yläpuolelle, mutta teen niin nyt. Olen oppinut, että seurakuntatyössä satunnainen lipsahdus pätevyydestä voidaan hyväksyä. Mutta luonteen virheet saavat aikaan ongelmia, joilla voi olla kauaskantoiset seuraukset.

   … Mutta 30 vuoden optimismin jälkeen minun on ollut myönnettävä tappio. Kohdattava se. Jokainen aikuinen, joka on tulossa avaintehtävään, on jo viettänyt 25,30, 35 vuotta luonteen muovausprosessissa. Sen jälkeen ei muutu enää paljon. Niinpä etsin luonnetta, joka on jo muovautunut myönteisesti.

   … Niinpä teen valintaprosessin aikana hyvin kovasti työtä erottaakseni ehdokkaan luonteen. Tarkistan suositukset. Puhun kauan ihmisten kanssa, jotka tuntevat hyvin kyseisen henkilön. Etsin heikkouksia luonteesta. Minun on parempi löytää ristiriitaisuuksia nyt kuin pakottaa koko ryhmä löytämään niitä myöhemmin. (9)

 

Välittää ihmisistä, ei kärsimätön. Yksi hyvän työntekijän piirre on, että hän välittää ihmisistä. Kenestäkään ei tule paimenta tai työntekijää vain siksi, että saa sellaisen viran, vaan että hän käytännössä osoittaa välittävänsä ihmisistä. Se tarkoittaa, että vaikka kukaan ei ole puhunut hänelle asiasta, hänellä on halu auttaa ihmisiä, hän on sielujenvoittaja ja hänellä on lämmin sydän syrjässä olevia ja luopioita kohtaan. Se osoittaa, että hän on Jumalan kutsuma henkilö.

   Käytännössä meillä pitäisi olla samanlainen asenne kuin mitä Jumalalla on ollut ihmiskuntaa kohtaan. Kun hän on rakastanut kaikenlaisia ihmisiä kuten evankeliumin vastustajia, saatananpalvojia, homoseksualisteja, paatuneita tai kirkon palvelijoita, jotka torjuvat meille tärkeät arvot, tarvitsemme samanlaista asennetta. Se tarkoittaa myönteistä ja arvostavaa asennetta riippumatta ihmisten mielipiteistä. Watchman Nee on opettanut asiasta:

 

Herran työtä tekevien ihmisten tulisi rakastaa paitsi toisia kristittyjä, myös kaikkia ihmisiä…Ihmisten rakastaminen ja rakkauden osoittaminen heille on nimittäin olennainen ominaisuus Jumalan palvelemisessa. Kaikki, jotka suhtautuvat ihmisiin ärtymyksellä ja halveksivat heitä, ovat ilman muuta sopimattomia Herran palvelijoiksi.

   …Monilla Jumalan työssä olevilla on se vakava puute, että heiltä puuttuu täysin rakkaus ihmiskuntaa kohtaan. Heiltä puuttuu oikeanlaista kunnioitusta ihmisiä kohtaan, ja heiltä puuttuu myös tieto ihmisen arvosta Jumalan silmissä… Jumalan on laajennettava meitä niin, että alamme käsittää kaikkien ihmisten ansaitsevan rakkautta ja arvonantoa. Se, menestytkö tulevassa työssäsi Jumalalle vai et, riippuu pääasiassa asenteestasi ihmisen arvoa kohtaan. Työsi syvyys mitataan sillä, miten kiinnostunut olet ihmisistä ja mitä tunnet heitä kohtaan. (10)

 

Entä sielunhoito? Yksi hyvä hengellisen työntekijän piirre on lempeys ja kyky kuunnella ihmisten ongelmia, ja sitä tarvitaan sielunhoidossa. Yleinen vika on, että olemme kärsimättömiä kuuntelemaan, kun ihmiset esittävät näkemyksiään, ajatuksiaan tai huoliaan. Joskus voimme olla kylmiä jääpuikkoja muiden ongelmien edessä, jopa syyttää heitä ja osoittaa heidän virheitään. Emme rohkaise heitä, vaan lannistamme heitä syytöksillämme. Varsinkin sellaiset ihmiset, jotka itse ovat kurinalaisia ja perfektionisteja, syyllistyvät tähän ja ovat kärsimättömiä muita kohtaan (yleensä nämä ominaisuudet kulkevat käsi kädessä.). Tai sitten alamme heti neuvomaan ja opettamaan ihmisiä ennen kuin olemme kunnolla selvillä heidän ongelmistaan. Se on aika tavallista ja silloin ei voi odottaa, että ihmiset saavat apua. Turhaan ei Jaakobin kirjeessä sanota (Jaak 1:19): Te tiedätte sen, rakkaat veljeni. Mutta olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan.

   Kovuus sielunhoidossa ja ihmissuhteissa voi olla myös yksi tekijä siihen, miksi ihmiset eivät viihdy seurakunnassa. Syynä siihen, että he lähtevät pois seurakunnasta, ei ole aina synti, vaan kylmyys seurakunnassa. Ei ole pystytty luomaan läheisiä kontakteja ihmisiin tai lähestymään ja auttamaan heitä myönteisillä tavoilla.

 

Sielunhoitajan on ehdottomasti voitettava hoidettavan luottamus. Se pitää hankkia! Ilman sitä ei voi puhua minkäänlaisesta todellisesta auttamisesta. Sanon kaiken uhallakin: monet sielunhoitajat ovat niin urautuneet rooliinsa, että kasvu ja elämän liikkuvuus ovat jääneet heidän kohdallaan toteutumatta. Heistä tulee kylmiä moralisteja, joiden sietokyky ihmisten ongelmien suhteen on rajoittunut ja paikalleen jähmettynyt. Monet ”hengelliset kuolemat” ovat nopeutuneet, koska ihmiset eivät ole saaneet asiaankuuluvaa sielunhoitoa. Kun jäsen on jäänyt pois seurakuntayhteydestä, se on nähty vain maallistumisena ja haluna palata syntielämään. Vähäiselle huomiolle on jäänyt hoitajan mahdollinen kovuus ja kylmyys, joka on ajanut hoidettavan kauemmaksi seurakunnasta (Tässä yhteydessä on paikallaan todeta, että sielunhoidossa ei läheskään aina tarvitse olla kysymys synnistä.) (11)

 

Oikeassa asenteessa muita kohtaan ei varmastikaan kukaan ole täydellinen. Siitä ollaan kaukana. Toisilla tietysti voi olla luonnonlahjana leppoisa luonne. He osaavat olla ystävällisiä, rauhallisia ja arvostaa kanssaihmisiään ilman sen suurempaa ponnistelua. He ovat taitavia siinä ja pystyvät kertomaan evankeliumin luontevalla tavalla.

   Sen sijaan monilla meistä voi olla intoa, mutta ei taitoa, ja se voi aiheuttaa vahinkoa. Jos ihmiset pettyvät itseemme ja vääriin asenteisiimme, torjuvat he usein myös Jumalan (onneksi anteeksipyytämisellä voidaan korjata monia tilanteita). Niin helposti tapahtuu.

   Kun katsomme jälleen Raamattua, voimme nähdä 1. Korinttolaiskirjeen 13. luvussa hyvän mallin, miten suhtautua toisiin. Siihen suuntaan pitäisi pyrkiä. Lisäksi voimme nähdä yhden esimerkin Paavalissa, jonka sydän ihmisiä kohtaan oli paljon laajempi kuin mitä meillä on koskaan ollut. Nykyseurakunnassa on harvoin samanlaista asennetta kuin mikä Paavalilla oli:

 

- (1 Kor 13:1-4) Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.

2. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.

3. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.

4. Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,

 

- (2 Kor 12:14,15) Katso, kolmannen kerran minä nyt olen valmis tulemaan teidän tykönne, enkä ole oleva teille rasitukseksi; sillä minä en etsi teidän omaanne, vaan teitä itseänne. Eiväthän lapset ole velvolliset kokoamaan tavaraa vanhemmilleen, vaan vanhemmat lapsilleen.

15. Ja minä olen mielelläni uhraava kaikki, uhraava itsenikin, teidän sielujenne hyväksi. Senkötähden, että teitä näin suuresti rakastan, minä saan teiltä vähemmän vastarakkautta?

 

- (2 Kor 2:3,4) Ja juuri sen minä kirjoitin sitä varten, etten tullessani saisi murhetta niistä, joista minun piti saada iloa, koska minulla on teihin kaikkiin se luottamus, että minun iloni on kaikkien teidän ilonne.

4. Sillä suuressa sydämen ahdistuksessa ja hädässä minä kirjoitin teille monin kyynelin, en sitä varten, että te murheellisiksi tulisitte, vaan että tuntisitte sen erinomaisen rakkauden, joka minulla on teihin.

 

- (2 Tim 3:10,11) Mutta sinä olet seurannut minun opetustani, vaellustani, aivoitustani, uskoani, pitkämielisyyttäni, rakkauttani, kärsivällisyyttäni,

11. vainoissa ja kärsimyksissä, samanlaisissa kuin minun osakseni tuli Antiokiassa, Ikonionissa ja Lystrassa. Mimmoisia vainoja olenkaan kärsinyt, ja kaikista Herra on minut pelastanut!

 

- (Fil 3:17) Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana.

 

Ei herroina halliten

 

- (1 Piet 5:2,3) kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta,

3. ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina,

 

Yksi hyvä työntekijän piirre on, että hän on Kristuksen palvelija, joka ei sido ihmisiä itseensä, yritä hallita heitä ja kontrolloida heidän elämäänsä. Todellinen johtajuus on laumalle esikuvana ja paimenena, ei herrana olemista, koska Kristus on ainoastaan seurakunnan pää ja Herra (Kol 1:18), muutenhan henkilö varastaa Kristukselta tämän aseman.

   Esikuvana jokaisella työntekijällä tulisi olla itse Hyvä Paimen, Jeesus Kristus, joka ei ”tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä." (Matt 20:28). Hän myös sanoi, että suurin on se, joka palvelee. Tämä on täysi vastakohta monille ei-kristillisille lahkoille (esim. moonilaisuus), joissa yksi johtaja kontrolloi muiden elämää, rahan käyttöä, ihmissuhteita tai uhkaa tuomioilla, jos muut eivät tottele häntä ja arvosta hänen opetuksiaan. Mukana voi olla lakihenkistä opetusta, ”profetian” lahjan väärinkäyttöä kontrolloimiseen; kaikki asioita, jotka eivät koskaan kuulu todelliseen paimenuuteen, josta Jeesus opetti. Jos mukana on edellisenkaltaisia piirteitä, on se merkki vinoutumasta. Raamattu ei opeta sellaista mallia:

 

- (Luuk 22:26,27) Mutta älkää te niin; vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niinkuin nuorin, ja johtaja niinkuin se, joka palvelee.

27. Sillä kumpi on suurempi, sekö, joka aterioi, vai se, joka palvelee? Eikö se, joka aterioi? Mutta minä olen teidän keskellänne niinkuin se, joka palvelee.

 

- (Matt 23:11,12) Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.

12. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.

 

Kun on kyseessä oikea johtajuus, pitäisi pyrkimyksenä olla, ettei johtaja sido ihmisiä itseensä, vaan rohkaisee heitä riippuvuuteen Jumalasta ja etsimään häntä. Se on ainoa oikea järjestys, koska Kristus on seurakunnan pää eikä kukaan muu. Jos tällaista mallia noudatetaan ja annetaan ihmisten kasvaa rauhassa ja Jumalan armossa, sekä autetaan heitä löytämään kutsumuksensa Kristuksen ruumiissa, johtaa se yleensä terveeseen seurakuntaan. Ihmiset kasvavat terveellä tavalla, ja ilmapiiri sellaisten johtajien ympärillä on tavallisesti rento, optimistinen ja ystävällinen. Siksi tarvitsemme enemmän johtajia, jotka ovat todellisia isähahmoja, jotka vahvistavat ihmisiä heidän palvelustehtävissään ja auttavat heitä eteenpäin. Se on yksi avaimista seurakunnan terveelle kehitykselle.

 

Anna ihmisille tilaa tehdä omat päätöksensä. Tapaatko työssäsi ja lähipiirissäsi vastauskoontulleita? Haluatko auttaa heitä kasvamaan kohti kypsyyttä? Tässä vinkki: anna heidän kasvaa tavallaan. Anna heidän oppia omassa tahdissaan, niin kuin sinäkin opit, virheistä ja epäonnistumisista. Jos todella tahdot armon heräävän, älä vaadi heiltä niin paljon kuin sinulta vaadittiin. Älä päätä heidän puolestaan – anna heille runsaasti tilaa. Älä tunkeudu heidän asioihinsa, vaan anna heidän olla. Äläkä missään tapauksessa yritä hallita ja ohjailla heitä toimimaan sinun tahtosi mukaan. (12)

 

… Nuoret ovat energisiä, voittajia, jotka voivat saavuttaa suuria asioita. Mutta he eivät ole isiä eivätkä joukkueen rakentajia. He tahtovat sydämessään saada voitelun palvelutehtäväänsä ja olla siinä vahvoja, mutta heillä ei ole sydäntä toisten ihmisten palvelutehtävien tekemiseen vahvoiksi ja aikaansaaviksi. Tällainen sydän on vain isähahmoilla. Kuinka paljon me tarvitsemmekaan isätyyppejä Kristuksen ruumiissa! He riemuitsevat, kun nuoret vapautuvat, ovat Jumalan käytössä ja menestyvät. Isät eivät katso vain omiin tehtäviinsä vaan myös muiden tehtäviin ja koko Kristuksen ruumiiseen. He ovat todellisia yhteyden rakentajia. (13)

 

 

LUKU 3 - Lepo ja ruoka

 

Työ ja lepo. Asia, jonka merkitystä ei aina ymmärretä, ja jossa voidaan mennä harhaan, on työn ja levon tasapaino. Vaikka Raamattu kehottaa olemaan innokas Herran työssä (1 Kor 15:58: Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa.), tarvitaan sopiva määrä lepoa, että ihminen pysyy työkykyisenä ja virkeänä. Liian tiukka aikataulu on johtanut monet syrjään Jumalan työstä. Esim. Evan Robertsin elämässä kävi näin, kun hän unohti levon. Hän nukkui herätyksen alkuaikana vain pari- kolme tuntia yössä ja söi hyvin vähän, kunnes seuraus lopulta oli loppuunpalaminen. Hän ei muistanut, että meidän tulee noudattaa Jumalan säätämiä lakeja, jotta pysyisimme toimintakykyisinä. Emme voi kauaa toimia näitä lakeja vastaan. Bill Hybels on kertonut tästä ongelmasta:

 

Jos puhut johtajien kanssa, jotka eivät ole enää pelissä, hämmästyttävän suuri joukko heistä myöntää nolona: “Minun olisi ollut oltava enemmän aikaa sivussa. Minun olisi pitänyt jakaa saarnavastuuta. Minun olisi pitänyt kehittää tiimejä auttamaan minua. Minun olisi pitänyt pyytää palkankorotusta. Minun olisi pitänyt saada enemmän koulutusta. Minun olisi pitänyt muuttaa päivittäistä aikatauluani. Minun olisi pitänyt löytää neuvonantaja. Minun olisi pitänyt mennä vertaistukiryhmään. Minun olisi pitänyt saada hieman sielunhoitoa. Minun olisi pitänyt pelata golfia.” (14)

 

Seuraavassa listassa luetellaan joitakin varotoimia, joita ylikuormittuneen henkilön on syytä tehdä, ettei hän joudu edellisenkaltaiseen tilanteeseen. Nämä asiat ovat hyödyllisiä hengellisessä elämässä ja työssä.

 

Muiden miellyttäminen on yksi syy loppuunpalamiseen. Esim. Evan Roberts harkitsi pitää taukoa puhumisesta voidakseen levätä, mutta hän pyörsi päätöksensä, koska muut odottivat häneltä sitä. Siitä ei pidemmän päälle ollut hyviä seurauksia.

   Ei-sana on siis hyödyllinen määrätyissä tilanteissa. Sitä ei tarvitse sanoa aina, mutta tarvitsemme sitäkin sanavarastoomme. Se on hyödyllinen varsinkin silloin, jos meitä kutsutaan asioihin, joihin Jumala ei ole meitä kutsunut. Voimme tietysti väliaikaisesti tehdä muutakin ja auttaa muita heidän kutsumuksessaan, mutta on hyvä pyrkiä rajoittumaan sille alueelle, mihin Jumala on armoituksensa antanut.

   Hyvä esimerkki ovat apostolit. Jeesus oli kutsunut heidät sananpalveluksen virkaan, mutta jossain vaiheessa he huomasivat, että heillä oli liikaa muita velvoitteita. Tilanne ratkesi sillä, kun valittiin luotettavia henkilöitä hoitamaan käytännön asioita. Nytkin tarvitaan samanlaista mallia, jossa käytännölliset ihmiset voivat hoitaa käytännön tehtäviä.

 

- (Apt 6:1-7) Niinä päivinä, kun opetuslasten luku lisääntyi, syntyi hellenisteissä nurinaa hebrealaisia vastaan siitä, että heidän leskiänsä syrjäytettiin jokapäiväisessä avunannossa.

2. Niin ne kaksitoista kutsuivat kokoon opetuslasten joukon ja sanoivat: "Ei ole soveliasta, että me laiminlyömme Jumalan sanan toimittaaksemme pöytäpalvelusta.

3. Valitkaa sentähden, veljet, keskuudestanne seitsemän miestä, joista on hyvä todistus ja jotka ovat Henkeä ja viisautta täynnä, niin me asetamme heidät tähän toimeen.

4. Mutta me tahdomme pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa."

5. Ja se puhe kelpasi kaikelle joukolle; ja he valitsivat Stefanuksen, miehen, joka oli täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä, ja Filippuksen ja Prokoruksen ja Nikanorin ja Timonin ja Parmenaan ja Nikolauksen, antiokialaisen käännynnäisen,

6. ja asettivat heidät apostolien eteen, ja nämä rukoilivat ja panivat kätensä heidän päällensä.

7. Ja Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa. Ja lukuisa joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi.

 

Tehtävät seurakunnassa ja tiimityö

 

- (Room 12:4-8) Sillä niinkuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä,

5. niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä;

6. ja meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu; jos jollakin on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan, kuin hänellä uskoa on;

7. Jos virka, pitäköön virastaan vaarin; jos joku opettaa, olkoon uskollinen opettamisessaan;

8. jos kehoittaa, niin kehoittamisessaan; joka antaa, antakoon vakaasta sydämestä; joka on johtaja, johtakoon toimellisesti; joka laupeutta harjoittaa, tehköön sen iloiten.

 

Kun luemme Raamattua, voimme nähdä esim. Roomalaiskirjeen 12. luvusta, miten seurakunnassa on erilaisia jäseniä ja tehtäviä. Ei ole tarkoitus, että muutama tekisi kaiken, vaan vastuun ja tehtävien pitäisi jakautua. Jokaisen pitäisi löytää se tehtävä, mihin hänen lahjansa viittaavat ja mihin Jumala on hänet kutsunut Kristuksen ruumiissa ja seurakunnassa. Tämä tehtävä ei välttämättä avaudu heti uskonelämän alkuvaiheessa, vaan ihmisen täytyy etsiä ja rukoilla sitä sekä olla aktiivinen.

   Lisäksi voimme nähdä Efesolaiskirjeen neljännestä luvusta, että nimenomaan seurakunnan johtajien tehtävä on kouluttaa ihmisiä eri vastuualueille ja palvelustyöhön. Se on yksi apu loppuun palamista vastaan, koska vastuu jakautuu monelle eikä ole vain muutamien harteilla. Tämä on Jumalan antama malli, jota ei saa hylätä. Sama malli ilmeni myös vuosisatoja aiemmin Jetron neuvossa, kun hän kehotti Moosesta jakamaan vastuun ja tehtävät. Mooses noudatti appensa Jetron neuvoa:

 

- (Ef 4:11-13) Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,

12. tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,

13. kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,

 

- (2 Moos 18:13-26) Seuraavana päivänä Mooses istui tuomitsemaan kansaa, ja kansa seisoi Mooseksen ympärillä aamusta iltaan asti.

14. Kun Mooseksen appi näki kaiken, mitä hän teki kansalle, sanoi hän: "Mitä tämä puuha on, jota sinulla on kansan kanssa? Miksi sinä istut yksin ja kaikki kansa seisoo ympärilläsi aamusta iltaan asti?"

15. Mooses vastasi apellensa: "Kansa tulee minun luokseni kysymään Jumalalta neuvoa.

16. Kun heillä on jokin riita-asia, tulevat he minun luokseni, ja minä ratkaisen heidän riitansa ja ilmoitan heille Jumalan säädökset ja lait."

17. Niin Mooseksen appi sanoi hänelle: "Siinä sinä et menettele viisaasti.

18. Sinä uuvutat sekä itsesi että tämän kansan, joka on kanssasi; sillä tämä tehtävä on sinulle liian raskas, etkä sinä voi sitä yksinäsi toimittaa.

19. Kuule nyt, mitä minä sanon. Minä neuvon sinua, ja Jumala on oleva sinun kanssasi. Ole sinä kansan edusmies Jumalan edessä, ja saata sinä sen asiat Jumalan eteen. Ja opeta heille säädökset ja lait,

20. ja neuvo heille tie, jota heidän on kuljettava, ja mitä heidän on tehtävä.

21. Mutta valitse koko kansasta kelvollisia ja Jumalaa pelkääväisiä, luotettavia ja väärää voittoa vihaavia miehiä, ja aseta ne heille tuhannen, sadan, viidenkymmenen ja kymmenen päämiehiksi.

22. Nämä tuomitkoot kansaa joka aika. Kaikki suuret asiat he saattakoot sinun tietoosi, mutta kaikki vähäiset asiat ratkaiskoot itse. Huojenna näin jotakin itseltäsi, ja kantakoot he kuormaa sinun kanssasi.

23. Jos näin teet ja Jumala itse sinua näin käskee, niin sinä jaksat sen kestää; ja kaikki tämä kansa saa mennä rauhassa kotiinsa."

24. Ja Mooses noudatti appensa puhetta ja teki kaiken, mitä tämä oli sanonut.

25. Mooses valitsi kelvollisia miehiä koko Israelista ja asetti heidät kansan johtoon, tuhannen, sadan, viidenkymmenen ja kymmenen päämiehiksi.

26. Nämä tuomitsivat kansaa joka aika. Vaikeat asiat he lykkäsivät Moosekselle, mutta vähäiset asiat he ratkaisivat itse.

 

Toinen malli, jonka voimme nähdä Raamatusta varsinkin evankelioimistyön alueella, on, että Jeesus ei lähettänyt apostoleja tai muita työntekijöitä yksittäin vaan aina kaksittain. Hän ei lähettänyt heitä tekemään työtä yksin vaan aina tiiminä, jossa oli vähintään kaksi henkilöä. Tämä malli ilmeni sekä kahdentoista apostolin lähettämisessä että myöhemmin, kun hän lähetti seitsemänkymmentä opetuslasta evankelioimistyöhön.

   Mielenkiintoista on, että kohtaamme saman opetuksen jälleen Apostolien tekojen kolmannessatoista luvussa. Tällä kertaa oli kysymys ulkolähetystyöstä eli Paavalin ja Barnabaan tehtävästä. Pyhä Henki lähetti heidät samanaikaisesti lähetystyöhön. He eivät lähteneet yksin, vaan kaksittain:

 

- (Mark 6:7) Ja hän kutsui tykönsä ne kaksitoista ja alkoi lähettää heitä kaksittain ja antoi heille vallan saastaisia henkiä vastaan.

 

- (Luuk 10:1) Sen jälkeen Herra valitsi seitsemänkymmentä muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne hän itse aikoi mennä.

 

- (Apt 13:1-4) Ja Antiokian seurakunnassa oli profeettoja ja opettajia: Barnabas ja Simeon, jota kutsuttiin Nigeriksi, ja Lukius, kyreneläinen, ja Manaen, neljännysruhtinas Herodeksen kasvinkumppani, ja Saulus.

2. Ja heidän toimittaessaan palvelusta Herralle ja paastotessaan Pyhä Henki sanoi: "Erottakaa minulle Barnabas ja Saulus siihen työhön, johon minä olen heidät kutsunut".

3. Silloin he paastosivat ja rukoilivat ja panivat kätensä heidän päällensä ja laskivat heidät menemään.

4. Niin he Pyhän Hengen lähettäminä menivät Seleukiaan ja purjehtivat sieltä Kyproon.

 

Samaa mallia on toteutettu myös Kiinassa jo vuosikymmeniä, mutta paljon suuremmassa mittakaavassa. Joillekin huonosti evankelioiduille alueille on saatettu lähettää samanaikaisesti, ei ainoastaan kaksi vaan useampia henkilöitä. Näin vastuu ja tehtävät ovat jakautuneet monelle ja työ on ollut tehokasta, koska on ollut eri alueen asiantuntijoita – sekä maallisen että hengellisen työn. Käytännön havainnot ovat osoittaneet tällaisen mallin erittäin hedelmälliseksi:

 

Strategiaamme ei myöskään kuulu lähettää kentälle yksilöitä tai työpareja. Me lähetämme joukkueita. Tämä menettely perustuu Jeesuksen, apostoli Paavalin ja muiden työtapaan Uudessa testamentissa. Joukkueesta on monia etuja, varsinkin hengellisesti pimeillä seuduilla, joilla ei ole yhtään kristittyä. Joukkueen osana työntekijöillä on aina toisensa ystävinä ja rohkaisijoina sekä vastuunkantajina. Myös voimavaroja voidaan jakaa. Vuosien varrella olemme havainneet, että ryhmien lähettäminen tuottaa suuremman hedelmän kuin erillisten yksilöiden lähetys.

   Jumala haluaa meidän tekevän työtä ryhmissä, ei yksin. Jeesuksella oli joukkue, samoin Mooseksella ja Daavidilla, ja Paavalilla oli paljon väkeä omassa joukkueessaan. (15)

 

Ravinto on asia, jolla on vaikutusta ihmisen mielialaan ja fyysiseen vireyteen. On todettu, että yksipuolinen ruokavalio, mikä sisältää runsaasti valkoista jauhoa, sokeria ja tyydyttynyttä rasvaa (3 Moos 3:17: Tämä olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen, missä asuttekin: mitään rasvaa tai verta älkää syökö.") on haitallinen ihmisen elimistölle, jopa mielialalle. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että länsimaissa saamme liikaa näitä aineita, jotka ovat syynä elintasosairauksiin: sydänsairaudet, diabetes, syöpä… Niiden syömistä pitää välttää, koska ne ovat haitallisia terveydelle kuten esim. tupakka. Me olemme Pyhän Hengen temppeli ja siitä pitää huolehtia:

 

- (1 Kor 3:16,17) Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

17. Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.

 

Pelkkä kasvisruokavalio ei ole kuitenkaan Jumalan idea. Esim. hindulaisuudessa ja Uuden aikakauden liikkeessä kasvisruokavaliolla on suuri merkitys, mutta on järkevämpää pitäytyä monipuoliseen ruokavalioon, jossa on myös kalaa ja lihaa mukana. Rebecca Brown on todennut tehdessään työtä okkultistien parissa, että noituudesta kääntyneet heikentyvät suuresti ja vieläpä sairastuvat, koska he eivät saa ruoastaan riittävästi proteiinia. Jos he käyttävät myös kalaa ja lihaa ravinnossaan, välttyvät he tältä ongelmalta.

   Entä paastot? Raamatun mukaan on hyödyllistä, että paastoamme ja sitä pitäisi tapahtua enemmän länsimaisissa seurakunnissa. Se on alue, joka on laiminlyöty.

   Pitkäaikaiset paastot voivat kuitenkin olla haitallisia määrätyissä tilanteissa kuten voimakkaan hengellisen sodankäynnin aikana. (Jos ihmisellä on ennestään mielenterveysongelmia, tulisi hänen välttää pitkiä paastoja. Jotkut ruumiilliset sairaudet voivat myös olla esteenä.) Saatana pääsee helposti painostamaan ihmisiä, jotka eivät ole fyysisesti virkeitä. Nicky Cruz kertoo oman kokemuksensa:

 

Toinen seikka: kummallakin kerralla, kun saatana painosti minua niin voimakkaasti, huomasin paastoavani liikaa. Paastoan vieläkin erityistilanteissa, mutta olen tullut huomaamaan erään tärkeän salaisuuden kristityn elämässä. Jumala haluaa, että olemme vahvoja henkisesti, hengellisesti ja fyysisesti. Kun jokin näistä puolistamme heikkenee, saatana yrittää livahtaa valppautemme ohi siltä kohtaa. Niin tärkeää kuin paastoaminen voi joskus ollakin, paholainen voi käyttää jopa sitä yrittäessään saada meidät valtaansa. (16)

 

 

 

Viittaukset:

 

1. Charles G. Finney: Ihmeellisiä herätyksiä, s. 9-11, 75, 381,382

2. Charles H. Spurgeon: Sielujenvoittaja (The Soul-Winner), s. 15,16

3. Charles H. Spurgeon: Sielujenvoittaja (The Soul-Winner), s. 16,17

4. Kalevi Lehtinen: Löytöretkellä, s. 27

5. Veikko Pekki: Päästäkää hänet siteistä, s. 21

6. Martin Ski: T.B. Barratt – helluntaiapostoli (T.B. Barratt – Dopt i Ånd og ild), s. 128

7. Charles S. Prize: Ihmeitätekevä usko, s. 68,78,82,108

8. Reinhard Bonnke: Evankelionti tulella käynnistää herätyksen (Evangelism by Fire: An initiative for revival), s. 68,69

9. Bill Hybels: Rohkea johtajuus, (Courageous Leadership), s. 72,73

10. Watchman Nee: Jumalan palvelijan luonne (Character of God’s workman), s. 24,25

11. Rainer Friman: Pakkolasku armoon, s. 92

12. Charles R. Swindoll: Armoherätys (”The Grace Awakening”), s. 147

13. Kristian Sand: Elävän veden virrat, s. 45

14. Bill Hybels: Rohkea johtajuus (Courageous Leadership), s. 208

15. Paul Hattaway: Takaisin Jerusalemiin, s. 99,100

16. Nicky Cruz: Juokse henkesi edestä (Devil on the Run), s. 87