Hengellinen työ
Paimenet opettajat, vanhimmat sekä seurakuntapalvelijat
Toimeentulo hengellisestä työstä
Apostolit
Mt 10:1. Ja hän kutsui tykönsä ne kaksitoista
opetuslastaan ja antoi heille vallan ajaa ulos saastaisia
henkiä ja parantaa kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista
raihnautta.
2. Ja nämä ovat niiden kahdentoista apostolin
nimet: ensimmäinen oli Simon, jota kutsuttiin Pietariksi, ja
Andreas, hänen veljensä, sitten Jaakob Sebedeuksen poika, ja
Johannes, hänen veljensä,
3. Filippus ja Bartolomeus,
Tuomas ja Matteus, publikaani, Jaakob, Alfeuksen poika, ja
Lebbeus, lisänimeltä Taddeus,
4. Simon Kananeus ja Juudas
Iskariot, sama, joka hänet kavalsi.
Lk 6:12.
Niin tapahtui niinä päivinä, että hän lähti vuorelle
rukoilemaan; ja hän oli siellä kaiken yötä rukoillen
Jumalaa.
13. Ja päivän tultua hän kutsui tykönsä
opetuslapsensa ja valitsi heistä kaksitoista, joille hän
myös antoi apostolin nimen:
11:49. Sentähden Jumalan
viisaus sanookin: 'Minä lähetän heille profeettoja ja
apostoleja, ja muutamat niistä he tappavat ja toisia
vainoavat,
Apt 1:21. Niin pitää siis yhden
niistä miehistä, jotka ovat vaeltaneet meidän kanssamme
kaiken sen ajan, jona Herra Jeesus kävi sisälle ja ulos
meidän tykönämme,
22. Johanneksen kasteesta alkaen hamaan
siihen päivään, jona hänet meiltä otettiin ylös, tuleman
hänen ylösnousemisensa todistajaksi meidän kanssamme."
23. Ja he asettivat ehdolle kaksi, Joosefin, jota kutsuttiin
Barsabbaaksi, lisänimeltä Justukseksi, ja Mattiaan.
24.
Ja he rukoilivat ja sanoivat: "Herra, sinä, joka kaikkien
sydämet tunnet, osoita, kummanko näistä kahdesta sinä olet
valinnut
25. ottamaan sen paikan tässä palveluksessa ja
apostolinvirassa, josta Juudas vilpistyi pois, mennäkseen
omaan paikkaansa".
26. Ja he heittivät heistä arpaa, ja
arpa lankesi Mattiaalle, ja hänet luettiin niiden
yhdentoista kanssa apostolien joukkoon.
2:42. Ja he
pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä
ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
43. Ja jokaiselle
sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa
tapahtui apostolien kautta.
13:1. Ja Antiokian
seurakunnassa oli profeettoja ja opettajia: Barnabas ja
Simeon, jota kutsuttiin Nigeriksi, ja Lukius, kyreneläinen,
ja Manaen, neljännysruhtinas Herodeksen kasvinkumppani, ja
Saulus.
2. Ja heidän toimittaessaan palvelusta Herralle
ja paastotessaan Pyhä Henki sanoi: "Erottakaa minulle
Barnabas ja Saulus siihen työhön, johon minä olen heidät
kutsunut".
3. Silloin he paastosivat ja rukoilivat ja
panivat kätensä heidän päällensä ja laskivat heidät
menemään.
4. Niin he Pyhän Hengen lähettäminä menivät
Seleukiaan ja purjehtivat sieltä Kyproon.
14:4. Ja
kaupungin väestö jakaantui: toiset olivat juutalaisten
puolella, toiset taas apostolien puolella.
14. Mutta kun
apostolit Barnabas ja Paavali sen kuulivat, repäisivät he
vaatteensa ja juoksivat ulos kansanjoukkoon, huusivat
Rm 1:5. jonka kautta me olemme saaneet armon ja
apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen
nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,
6. joihin
tekin, Jeesuksen Kristuksen kutsumat, kuulutte:
11:13. Teille, pakanoille, minä sanon: Koska olen pakanain
apostoli, pidän minä virkaani kunniassa,
14.
sytyttääkseni, jos mahdollista, kiivauteen niitä, jotka ovat
minun heimolaisiani, ja pelastaakseni edes muutamia heistä.
16:7. Tervehdys Andronikukselle ja Juniaalle,
heimolaisilleni ja vankeustovereilleni, joilla on suuri arvo
apostolien joukossa ja jotka jo ennen minua ovat olleet
Kristuksessa.
1 Kor 4:8. Te olette jo ravitut,
teistä on tullut jo rikkaita, ilman meitä teistä on tullut
kuninkaita! Kunpa teistä olisikin tullut kuninkaita, niin
että mekin pääsisimme kuninkaiksi teidän kanssanne!
9.
Sillä minusta näyttää, että Jumala on asettanut meidät
apostolit vihoviimeisiksi, ikäänkuin kuolemaan tuomituiksi;
meistä on tullut kaiken maailman katseltava, sekä enkelien
että ihmisten,
10. me olemme houkkia Kristuksen tähden,
mutta te älykkäitä Kristuksessa, me olemme heikkoja, mutta
te väkeviä; te kunnioitettuja, mutta me halveksittuja.
11. Vielä tänäkin hetkenä me kärsimme sekä nälkää että
janoa, olemme alasti, meitä piestään, ja me kuljemme
kodittomina,
12. me näemme vaivaa tehden työtä omin
käsin. Meitä herjataan, mutta me siunaamme; meitä vainotaan,
mutta me kestämme;
13. meitä parjataan, mutta me puhumme
leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio,
kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti.
14. En
kirjoita tätä häväistäkseni teitä, vaan niinkuin rakkaita
lapsiani neuvoen.
9:1. Enkö minä ole vapaa? Enkö minä
ole apostoli? Enkö ole nähnyt Jeesusta, meidän Herraamme?
Ettekö te ole minun tekoni Herrassa?
2. Jos en olekaan
apostoli muille, olen ainakin teille; sillä te olette minun
apostolinvirkani sinetti Herrassa.
3. Tämä on minun
puolustukseni niitä vastaan, jotka asettuvat minua
tutkimaan.
4. Eikö meillä olisi oikeus saada ruokamme ja
juomamme?
5. Eikö meillä olisi oikeus kuljettaa muassamme
vaimoa, uskonsisarta, niinkuin muutkin apostolit ja Herran
veljet ja Keefas tekevät?
6. Vai ainoastaanko minulla ja
Barnabaalla ei ole oikeutta olla ruumiillista työtä
tekemättä?
12:28. Niinpä Jumala asetti seurakuntaan
ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi,
kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja,
sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua
eri kielillä.
29. Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja?
Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän
kaikki tee voimallisia tekoja?
30. Eihän kaikilla ole
parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä?
Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?
15:7. Sen
jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille
apostoleille.
8. Mutta kaikkein viimeiseksi hän
näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt.
9. Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen
arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen
vainonnut Jumalan seurakuntaa.
10. Mutta Jumalan armosta
minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan
ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä
tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun
kanssani.
11. Olinpa siis minä tai olivatpa he: näin me
saarnaamme, ja näin te olette uskoon tulleet.
2
Kor 11:4. Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista
Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te
saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen
evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te
hyvin kärsitte.
5. Mutta minä en katso itseäni missään
suhteessa noita isoisia apostoleja huonommaksi.
6. Jos
olenkin oppimaton puheessa, en kuitenkaan tiedossa;
olemmehan tuoneet sen teille kaikin tavoin ilmi kaikissa
asioissa.
11:13. Sillä semmoiset ovat
valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät
Kristuksen apostoleiksi.
14. Eikä ihme; sillä itse
saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15. Ei ole siis
paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden
palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän
tekojensa mukainen.
12:11. Olen joutunut
mielettömyyksiin; te olette minut siihen pakottaneet.
Minunhan olisi pitänyt saada suositusta teiltä, sillä en ole
missään ollut noita isoisia apostoleja huonompi, vaikka en
olekaan mitään.
12. Onhan apostolin tunnusteot teidän
keskuudessanne tehty kaikella kestävyydellä, tunnusmerkeillä
ja ihmeillä ja voimateoilla.
Gal 1:1. Paavali,
apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta,
vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on
hänet kuolleista herättänyt,
17. enkä lähtenyt ylös
Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen minua olivat
apostoleja, vaan menin pois Arabiaan ja palasin taas
takaisin Damaskoon.
18. Sitten, kolmen vuoden kuluttua,
minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja
jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi.
19. Mutta
muita apostoleja minä en nähnyt; näin ainoastaan Jaakobin,
Herran veljen.
Ef 2:19. Niin ette siis enää
ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien
kansalaisia ja Jumalan perhettä,
20. apostolien ja
profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse
Kristus Jeesus,
21. jossa koko rakennus liittyy yhteen ja
kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;
22. ja hänessä tekin
yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi
Hengessä.
4:11. Ja hän antoi muutamat apostoleiksi,
toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset
paimeniksi ja opettajiksi,
12. tehdäkseen pyhät täysin
valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin
rakentamiseen,
1 Tess 1:1. Paavali ja Silvanus
ja Timoteus tessalonikalaisten seurakunnalle Isässä
Jumalassa ja Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Armo teille
ja rauha!
2:7. vaikka me Kristuksen apostoleina olisimme
voineet vaatia arvonantoa; vaan me olimme lempeät teidän
keskuudessanne, niinkuin imettävä äiti, joka vaalii
lapsiansa;
2 Tim 1:10. mutta nyt ilmisaatettu
meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen
kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja
katoamattomuuden evankeliumin kautta,
11. jonka
julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen
asetettu.
Hebr 3:1. Sentähden, pyhät veljet,
jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset,
kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja
ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen,
Ilm 2:1.
"Efeson seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän,
joka pitää niitä seitsemää tähteä oikeassa kädessään, hän,
joka käyskelee niiden seitsemän kultaisen lampunjalan
keskellä:
2. Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja
kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet
koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi,
eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi;
21:14. Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta,
ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.
Evankelistat
Apt 21:8. Mutta seuraavana päivänä me lähdimme sieltä
ja tulimme Kesareaan, jossa menimme evankelista Filippuksen
tykö, joka oli yksi niistä seitsemästä, ja jäimme hänen
tykönsä.
9. Ja hänellä oli neljä tytärtä, neitsyttä,
joilla oli profetoimisen lahja.
26:17. Ja minä
pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä,
joitten tykö minä sinut lähetän
18. avaamaan heidän
silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja
saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun
synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
Rm 10:14. Mutta kuinka he huutavat avuksensa
sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen,
josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei
ole julistajaa?
15. Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei
ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset
ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"
2 Kor 5:20. Kristuksen puolesta me siis olemme
lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me
pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne
Jumalan kanssa.
Ef 4:11. Ja hän antoi muutamat
apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi,
toiset paimeniksi ja opettajiksi,
12. tehdäkseen pyhät
täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin
rakentamiseen,
6:15. ja kenkinä jaloissanne alttius
rauhan evankeliumille.
2 Tim 4:5. Mutta ole
sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ,
toimita virkasi täydellisesti.
Hengellinen työ yleisesti
Mt
9:37. Silloin hän sanoi opetuslapsillensa: "Eloa on
paljon, mutta työmiehiä vähän.
38. Rukoilkaa siis elon
Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa."
20:1. "Sillä taivasten valtakunta on perheenisännän
kaltainen, joka varhain aamulla lähti ulos palkkaamaan
työmiehiä viinitarhaansa.
2. Ja kun hän oli sopinut
työmiesten kanssa denarista päivältä, lähetti hän heidät
viinitarhaansa.
3. Ja hän lähti ulos kolmannen hetken
vaiheilla ja näki toisia seisomassa torilla joutilaina;
4. ja hän sanoi heille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani,
ja mikä kohtuus on, sen minä annan teille'.
5. Niin he
menivät. Taas hän lähti ulos kuudennen ja yhdeksännen hetken
vaiheilla ja teki samoin.
6. Ja kun hän lähti ulos
yhdennentoista hetken vaiheilla, tapasi hän vielä toisia
siellä seisomassa; ja hän sanoi heille: 'Miksi seisotte
täällä kaiken päivää joutilaina?'
7. He sanoivat hänelle:
'Kun ei kukaan ole meitä palkannut'. Hän sanoi heille:
'Menkää tekin minun viinitarhaani'.
8. Mutta kun ilta
tuli, sanoi viinitarhan herra tilansa hoitajalle: 'Kutsu
työmiehet ja maksa heille palkka, viimeisistä alkaen
ensimmäisiin asti'.
9. Kun nyt tulivat ne, jotka olivat
saapuneet yhdennentoista hetken vaiheilla, saivat he kukin
denarin.
10. Ja kun ensimmäiset tulivat, luulivat he
saavansa enemmän; mutta hekin saivat kukin denarin.
11.
Kun he sen saivat, napisivat he perheen isäntää vastaan
12. ja sanoivat: 'Nämä viimeiset ovat tehneet työtä vain
yhden hetken, ja sinä teit heidät meidän vertaisiksemme,
jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen'.
13.
Niin hän vastasi eräälle heistä ja sanoi: 'Ystäväni, en minä
tee sinulle vääryyttä; etkö sopinut minun kanssani
denarista?
14. Ota omasi ja mene. Mutta minä tahdon tälle
viimeiselle antaa saman verran kuin sinullekin.
15. Enkö
saa tehdä omallani, mitä tahdon? Vai onko silmäsi nurja
sentähden, että minä olen hyvä?'
16. Näin viimeiset
tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi."
24:45. Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen
palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta
palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa?
46.
Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan
havaitsee näin tekevän!
47. Totisesti minä sanon teille:
hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.
25:14. Sillä tapahtuu, niinkuin tapahtui, kun mies matkusti
muille maille: hän kutsui palvelijansa ja uskoi heille
omaisuutensa;
15. yhdelle hän antoi viisi leiviskää,
toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykynsä
mukaan, ja lähti muille maille.
16. Se, joka oli saanut
viisi leiviskää, meni kohta ja asioitsi niillä ja voitti
toiset viisi leiviskää.
17. Samoin kaksi leiviskää saanut
voitti toiset kaksi.
18. Mutta yhden leiviskän saanut
meni pois ja kaivoi kuopan maahan ja kätki siihen herransa
rahan.
19. Pitkän ajan kuluttua näiden palvelijain herra
palasi ja ryhtyi tilintekoon heidän kanssansa.
20.
Silloin tuli se, joka oli saanut viisi leiviskää, ja toi
toiset viisi leiviskää ja sanoi: 'Herra, viisi leiviskää
sinä minulle uskoit, katso, toiset viisi leiviskää minä olen
voittanut'.
21. Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on,
sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut
uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi
iloon.'
22. Myös se, joka oli saanut kaksi leiviskää,
tuli ja sanoi: 'Herra, kaksi leiviskää sinä minulle uskoit,
katso, toiset kaksi leiviskää minä olen voittanut'.
23.
Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja
uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen,
minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.'
24. Sitten myös se, joka oli saanut yhden leiviskän, tuli ja
sanoi: 'Herra, minä tiesin sinut kovaksi mieheksi; sinä
leikkaat sieltä, mihin et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä,
missä et ole eloa viskannut.
25. Ja peloissani minä menin
ja kätkin sinun leiviskäsi maahan; katso, tässä on omasi.'
26. Mutta hänen herransa vastasi ja sanoi hänelle: 'Sinä
paha ja laiska palvelija! Sinä tiesit minun leikkaavan
sieltä, mihin en ole kylvänyt, ja kokoavan sieltä, missä en
ole viskannut.
27. Sinun olisi siis pitänyt jättää minun
rahani rahanvaihtajille, niin minä tultuani olisin saanut
omani takaisin korkoineen.
28. Ottakaa sentähden leiviskä
häneltä pois ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää.
29. Sillä jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hänellä on
oleva yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois
sekin, mikä hänellä on.
30. Ja heittäkää tuo kelvoton
palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten
kiristys.'
Lk 9:57. Ja heidän tietä
vaeltaessaan eräs mies sanoi hänelle: "Minä seuraan sinua,
mihin ikinä menet".
58. Niin Jeesus sanoi hänelle:
"Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta
Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi".
59. Toiselle hän sanoi: "Seuraa minua". Mutta tämä sanoi:
"Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni".
60.
Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Anna kuolleitten haudata
kuolleensa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa".
61. Vielä eräs toinen sanoi: "Minä tahdon seurata sinua,
Herra; mutta salli minun ensin käydä ottamassa jäähyväiset
kotiväeltäni".
62. Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei
kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole
sovelias Jumalan valtakuntaan".
10:1. Sen jälkeen
Herra valitsi seitsemänkymmentä muuta ja lähetti heidät
kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne
hän itse aikoi mennä.
2. Ja hän sanoi heille: "Eloa on
paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa,
että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.
3.
Menkää; katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien
keskelle.
17. Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten
ja sanoivat: "Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset
sinun nimesi tähden".
Joh 4:35. Ettekö sano:
'Vielä on neljä kuukautta, niin elonleikkuu joutuu'? Katso,
minä sanon teille: nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita,
kuinka ne ovat valjenneet leikattaviksi.
36. Jo nyt saa
leikkaaja palkan ja kokoaa hedelmää iankaikkiseen elämään,
että kylväjä ja leikkaaja saisivat yhdessä iloita.
37.
Sillä tässä on se sana tosi, että toinen on kylväjä, ja
leikkaaja toinen.
38. Minä olen lähettänyt teidät
leikkaamaan sitä, josta te ette ole vaivaa nähneet; toiset
ovat vaivan nähneet, ja te olette päässeet heidän vaivansa
hedelmille."
21:15. Kun he olivat einehtineet, sanoi
Jeesus Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika,
rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä?" Hän vastasi
hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle
rakas". Hän sanoi hänelle: "Ruoki minun karitsoitani".
16. Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Johanneksen
poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan,
Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas". Hän sanoi
hänelle: "Kaitse minun lampaitani".
17. Hän sanoi hänelle
kolmannen kerran: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä
sinulle rakas?" Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän
kolmannen kerran sanoi hänelle: "Olenko minä sinulle rakas?"
ja vastasi hänelle: "Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät,
että olet minulle rakas". Jeesus sanoi hänelle: "Ruoki minun
lampaitani.
Apt 10:38. te tiedätte, kuinka
Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen
Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja
paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli
hänen kanssansa.
13:1. Ja Antiokian seurakunnassa oli
profeettoja ja opettajia: Barnabas ja Simeon, jota
kutsuttiin Nigeriksi, ja Lukius, kyreneläinen, ja Manaen,
neljännysruhtinas Herodeksen kasvinkumppani, ja Saulus.
2. Ja heidän toimittaessaan palvelusta Herralle ja
paastotessaan Pyhä Henki sanoi: "Erottakaa minulle Barnabas
ja Saulus siihen työhön, johon minä olen heidät kutsunut".
3. Silloin he paastosivat ja rukoilivat ja panivat kätensä
heidän päällensä ja laskivat heidät menemään.
Rm
11:13. Teille, pakanoille, minä sanon: Koska olen pakanain
apostoli, pidän minä virkaani kunniassa,
14.
sytyttääkseni, jos mahdollista, kiivauteen niitä, jotka ovat
minun heimolaisiani, ja pelastaakseni edes muutamia heistä.
16:12. Tervehdys Tryfainalle ja Tryfosalle, jotka ovat
nähneet vaivaa Herrassa. Tervehdys Persikselle, rakkaalle
sisarelle, joka on nähnyt paljon vaivaa Herrassa.
1 Kor 3:5. Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on?
Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi,
palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille
kullekin antanut.
6. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta
Jumala on antanut kasvun.
7. Niin ei siis istuttaja ole
mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.
8. Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on
kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan.
9.
Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan
viljelysmaa, olette Jumalan rakennus.
10. Sen Jumalan
armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan
rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille
rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa.
11. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä
pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
1 Kor 9:19.
Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt
itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin
suinkin,
20 ja olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset;
21 ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia – vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa – voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
22 heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot; kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.
23 Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi.
24 Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte.
25 Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman.
26 Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen,
27 vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.
2 Kor 5:18. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. 19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. 20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
6:1. Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä
vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
2. Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua
kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt
on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
6:3. Me emme missään kohden anna aihetta pahennukseen, ettei
virkaamme moitittaisi,
4. vaan kaikessa me osoittaudumme
Jumalan palvelijoiksi: suuressa kärsivällisyydessä,
vaivoissa, hädissä, ahdistuksissa,
5. ruoskittaessa,
vankeudessa, meteleissä, vaivannäöissä, valvomisissa,
paastoissa;
6. puhtaudessa, tiedossa, pitkämielisyydessä,
ystävällisyydessä, Pyhässä Hengessä, vilpittömässä
rakkaudessa,
7. totuuden sanassa, Jumalan voimassa,
vanhurskauden sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa;
8:21. Sillä me ahkeroitsemme sitä, mikä on hyvää ei
ainoastaan Herran, vaan myös ihmisten edessä.
22. Ja
näiden kanssa me lähetämme vielä erään veljemme, jonka intoa
usein ja monessa asiassa olemme koetelleet ja joka nyt on
entistä paljon innokkaampi, koska hänellä on niin suuri
luottamus teihin.
23. Jos siis on puhe Tiituksesta, niin
hän on minun toverini ja työkumppanini teidän hyväksenne;
meidän veljemme taas ovat seurakuntien lähettiläitä, ovat
Kristuksen kunnia.
Ef 4:11. Ja hän antoi
muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset
evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,
12.
tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön,
Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
6:14. Seisokaa siis
kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne
vanhurskauden haarniska,
15. ja kenkinä jaloissanne
alttius rauhan evankeliumille.
Fil 2:29.
Ottakaa siis hänet vastaan Herrassa kaikella ilolla, ja
pitäkää semmoisia kunniassa;
30. sillä Kristuksen työn
tähden hän joutui aivan kuoleman partaalle, kun pani
henkensä alttiiksi tehdäkseen minulle sen palveluksen, mitä
te ette voineet tehdä.
4:3. Myös sinua, sinä minun
oikea Synsygukseni, minä pyydän: ole näille vaimoille
avullinen, sillä he ovat taistelleet minun kanssani
evankeliumin hyväksi, yhdessä sekä Klemensin että muiden
työtoverieni kanssa, joiden nimet ovat elämän kirjassa.
Kol 4:17. Ja sanokaa Arkippukselle: "Ota vaari
virasta, jonka olet saanut Herrassa, että sen täysin
toimitat".
1 Tim 4:10. Sillä siksi me vaivaa
näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme
elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja,
varsinkin uskovien.
11. Tätä käske ja opeta.
12.
Älköön kukaan nuoruuttasi katsoko ylen, vaan ole sinä
uskovaisten esikuva puheessa, vaelluksessa, rakkaudessa,
uskossa, puhtaudessa.
13. Lue, kehoita ja opeta
ahkerasti, kunnes minä tulen.
14. Älä laiminlyö
armolahjaa, joka sinussa on ja joka sinulle annettiin
profetian kautta, vanhinten pannessa kätensä sinun päällesi.
15. Harrasta näitä, elä näissä, että edistymisesi olisi
kaikkien nähtävissä.
16. Valvo itseäsi ja opetustasi, ole
siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä
itsesi että ne, jotka sinua kuulevat.
2 Tim
1:8. Älä siis häpeä todistusta Herrastamme äläkä minua,
hänen vankiaan, vaan kärsi yhdessä minun kanssani vaivaa
evankeliumin tähden, sen mukaan kuin Jumala antaa voimaa,
2:2. Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat
todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten
ovat soveliaita muitakin opettamaan.
2:3. Kärsi
vaivaa niinkuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies.
4. Ei kukaan, joka sodassa palvelee, sekaannu elatuksen
toimiin, sillä hän tahtoo olla mieliksi sille, joka on hänet
palkannut.
5. Eihän sitäkään, joka kilpailee, seppelöidä,
ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti.
6. Peltomiehen,
joka vaivaa näkee, tulee ennen muita päästä osalliseksi
hedelmistä.
7. Tarkkaa, mitä sanon; Herra on antava
sinulle ymmärrystä kaikkeen.
1 Piet 1:8. Häntä
te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te
uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette
sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
9. sillä te
saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.
4:10. Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla, minkä
on saanut, Jumalan moninaisen armon hyvinä
huoneenhaltijoina.
11. Jos joku puhuu, puhukoon niinkuin
Jumalan sanoja; jos joku palvelee, palvelkoon sen voiman
mukaan, minkä Jumala antaa, että Jumala tulisi kaikessa
kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kunnia
ja valta aina ja iankaikkisesti. Amen.
5:1. Vanhimpia
teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen
vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös
siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä:
2.
kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan
vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen
voiton tähden, vaan sydämen halusta,
3. ei herroina
halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan
ollen laumalle esikuvina,
4. niin te, ylipaimenen
ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen.
Jaak 5:19. Veljeni, jos joku teistä eksyy
totuudesta ja hänet joku palauttaa,
20. niin tietäkää,
että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se
pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien
paljouden.
1 Ms 14:18. Ja Melkisedek, Saalemin
kuningas, toi leipää ja viiniä; hän oli Jumalan, Korkeimman,
pappi.
2 Ms 3:10. Niin mene nyt, minä lähetän
sinut faraon tykö, ja vie minun kansani, israelilaiset, pois
Egyptistä."
11. Mutta Mooses sanoi Jumalalle: "Mikä minä
olen menemään faraon tykö ja viemään israelilaisia pois
Egyptistä?"
12. Hän vastasi: "Minä olen sinun kanssasi;
ja tämä olkoon sinulle tunnusmerkkinä, että minä olen sinut
lähettänyt: kun olet vienyt kansan pois Egyptistä, niin te
palvelette Jumalaa tällä vuorella".
18:13. Seuraavana
päivänä Mooses istui tuomitsemaan kansaa, ja kansa seisoi
Mooseksen ympärillä aamusta iltaan asti.
14. Kun
Mooseksen appi näki kaiken, mitä hän teki kansalle, sanoi
hän: "Mitä tämä puuha on, jota sinulla on kansan kanssa?
Miksi sinä istut yksin ja kaikki kansa seisoo ympärilläsi
aamusta iltaan asti?"
15. Mooses vastasi apellensa:
"Kansa tulee minun luokseni kysymään Jumalalta neuvoa.
16. Kun heillä on jokin riita-asia, tulevat he minun
luokseni, ja minä ratkaisen heidän riitansa ja ilmoitan
heille Jumalan säädökset ja lait."
17. Niin Mooseksen
appi sanoi hänelle: "Siinä sinä et menettele viisaasti.
18. Sinä uuvutat sekä itsesi että tämän kansan, joka on
kanssasi; sillä tämä tehtävä on sinulle liian raskas, etkä
sinä voi sitä yksinäsi toimittaa.
19. Kuule nyt, mitä
minä sanon. Minä neuvon sinua, ja Jumala on oleva sinun
kanssasi. Ole sinä kansan edusmies Jumalan edessä, ja saata
sinä sen asiat Jumalan eteen. Ja opeta heille säädökset ja
lait,
20. ja neuvo heille tie, jota heidän on kuljettava,
ja mitä heidän on tehtävä.
21. Mutta valitse koko
kansasta kelvollisia ja Jumalaa pelkääväisiä, luotettavia ja
väärää voittoa vihaavia miehiä, ja aseta ne heille tuhannen,
sadan, viidenkymmenen ja kymmenen päämiehiksi.
22. Nämä
tuomitkoot kansaa joka aika. Kaikki suuret asiat he
saattakoot sinun tietoosi, mutta kaikki vähäiset asiat
ratkaiskoot itse. Huojenna näin jotakin itseltäsi, ja
kantakoot he kuormaa sinun kanssasi.
23. Jos näin teet ja
Jumala itse sinua näin käskee, niin sinä jaksat sen kestää;
ja kaikki tämä kansa saa mennä rauhassa kotiinsa."
24. Ja
Mooses noudatti appensa puhetta ja teki kaiken, mitä tämä
oli sanonut.
25. Mooses valitsi kelvollisia miehiä koko
Israelista ja asetti heidät kansan johtoon, tuhannen, sadan,
viidenkymmenen ja kymmenen päämiehiksi.
26. Nämä
tuomitsivat kansaa joka aika. Vaikeat asiat he lykkäsivät
Moosekselle, mutta vähäiset asiat he ratkaisivat itse.
35:30. Ja Mooses sanoi israelilaisille: "Katsokaa, Herra
on nimeltään kutsunut Besalelin, Uurin pojan, Huurin
pojanpojan, Juudan sukukunnasta,
31. ja on täyttänyt
hänet Jumalan hengellä, taidollisuudella, ymmärryksellä,
tiedolla ja kaikkinaisella kätevyydellä
32.
sommittelemaan taidokkaita teoksia ja valmistamaan niitä
kullasta, hopeasta ja vaskesta,
33. hiomaan ja
kiinnittämään kiviä ja veistämään puuta, tekemään
kaikkinaisia taidokkaita töitä.
34. Hänelle ja
Oholiabille, Ahisamakin pojalle, Daanin sukukunnasta, hän on
myös antanut kyvyn opettaa muita.
Tuom 6:11.
Ja Herran enkeli tuli ja istui Ofran tammen alle, joka oli
abieserilaisen Jooaan oma, juuri kun tämän poika Gideon oli
puimassa nisuja viinikuurnassa, korjatakseen ne talteen
midianilaisilta.
12. Ja Herran enkeli ilmestyi hänelle ja
sanoi hänelle: "Herra olkoon sinun kanssasi, sinä sotaurho!"
13. Niin Gideon vastasi hänelle: "Oi, herrani, jos Herra on
meidän kanssamme, miksi sitten kaikki tämä on meitä
kohdannut? Ja missä ovat kaikki hänen ihmeelliset tekonsa,
joista isämme ovat meille kertoneet sanoen: 'Herra on
johdattanut meidät tänne Egyptistä'? Mutta nyt Herra on
hyljännyt meidät ja antanut meidät Midianin kouriin."
14.
Silloin Herra kääntyi häneen ja sanoi: "Mene tässä
voimassasi ja vapauta Israel Midianin kourista; minä lähetän
sinut".
15. Hän vastasi hänelle: "Oi, Herra, millä minä
vapautan Israelin? Minun sukunihan on heikoin Manassessa, ja
minä itse olen kaikkein vähäisin isäni perheessä."
16.
Herra sanoi hänelle: "Minä olen sinun kanssasi, ja sinä
voitat midianilaiset niinkuin yhden ainoan miehen".
1 Kun 12:31. Hän rakensi myös uhrikukkulatemppeleitä
ja teki kansan keskuudesta papeiksi kaikenkaltaisia miehiä,
jotka eivät olleet leeviläisiä.
32. Ja Jerobeam laittoi
juhlan kahdeksannessa kuussa, kuukauden viidentenätoista
päivänä, sen juhlan kaltaisen, jota vietetään Juudassa, ja
nousi silloin itse alttarille; niin hän teki Beetelissä ja
uhrasi niille vasikoille, jotka hän oli teettänyt. Ja
tekemiänsä uhrikukkulapappeja hän asetti virkaan Beeteliin.
33. Hän nousi sille alttarille, jonka oli teettänyt
Beeteliin, viidentenätoista päivänä kahdeksatta kuuta, jonka
kuukauden hän oli omasta päästään keksinyt. Hän laittoi
silloin juhlan israelilaisille ja nousi alttarille
polttamaan uhreja.
2 Kun 3:14. Elisa sanoi:
"Niin totta kuin Herra Sebaot elää, jonka edessä minä
seison: jollen tahtoisi tehdä Joosafatille, Juudan
kuninkaalle, mieliksi, niin minä tosiaankaan en katsoisi
sinuun enkä huomaisi sinua.
15. Mutta tuokaa minulle nyt
kanteleensoittaja." Ja kun kanteleensoittaja soitti, niin
Herran käsi laskeutui hänen päällensä,
16. ja hän sanoi:
"Näin sanoo Herra: Tehkää tämä laakso kuoppia täyteen.
Ps 126:5. Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten
leikkaavat.
6. He menevät itkien, kun kylvösiemenen
vievät; he palajavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat.
San 11:25. Hyväätekeväinen sielu tulee ravituksi,
ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu.
30. Vanhurskaan
hedelmä on elämän puu, ja viisas voittaa sieluja.
24:11. Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne,
jotka surmapaikalle hoippuvat.
Saarn 11:1.
Lähetä leipäsi vetten yli, sillä ajan pitkään sinä saat sen
jälleen.
11:4. Joka tuulta tarkkaa, ei kylvä; ja joka
pilviä pälyy, ei leikkaa.
5. Niinkuin et tiedä tuulen
teitä etkä luitten rakentumista raskaana olevan kohdussa,
niin et myöskään tiedä Jumalan tekoja, hänen, joka kaikki
tekee.
6. Kylvä siemenesi aamulla äläkä hellitä kättäsi
ehtoollakaan; sillä et tiedä, tuoko onnistuu vai tämä vai
onko kumpikin yhtä hyvä.
Jes 6:8. Ja minä
kuulin Herran äänen sanovan: "Kenenkä minä lähetän? Kuka
menee meidän puolestamme?" Minä sanoin: "Katso, tässä minä
olen, lähetä minut".
Jer 10:21. Sillä paimenet
olivat järjettömät eivätkä etsineet Herraa; sentähden he
eivät menestyneet, vaan koko heidän laumansa hajotettiin.
Dan 12:3. Ja taidolliset loistavat, niinkuin
taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen
saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.
Hos 10:12. Kylväkää itsellenne vanhurskauden kylvö,
niin saatte leikata laupeuden leikkuun. Raivatkaa itsellenne
uudispelto, silloin kun on aika etsiä Herraa, kunnes hän
tulee ja antaa sataa, teille vanhurskautta.
Hag
1:2. "Näin sanoo Herra Sebaot: Tämä kansa sanoo: Aika ei
ole tullut rakentaa Herran huonetta".
3. Mutta profeetta
Haggain kautta tuli tämä Herran sana:
4. "Onko sitten
aika teidän asua panelilla kaunistetuissa huoneissanne, kun
tämä huone on rauniona?
5. Ja nyt sanoo Herra Sebaot
näin: Ottakaa vaari teistänne.
6. Te kylvätte paljon,
mutta saatte vähän. Te syötte, mutta ette tule ravituiksi.
Te juotte, mutta jano ei sammu. Te vaatetatte itsenne, mutta
ei tule lämmin. Ja palkkatyöläinen panee työpalkan
reikäiseen kukkaroon.
7. Näin sanoo Herra Sebaot: Ottakaa
vaari teistänne.
8. Nouskaa vuorille, tuokaa puita ja
rakentakaa temppeli, niin minä siihen mielistyn ja näytän
kunniani, sanoo Herra.
9. Te odotatte paljoa, mutta se
menee vähiin. Te tuotte kotiin, mutta minä puhallan sen
pois. Minkätähden? sanoo Herra Sebaot. Minun huoneeni
tähden, kun se on rauniona ja te juoksette kukin oman
huoneenne hyväksi.
10. Sentähden teiltä taivas pidättää
kasteen ja maa pidättää satonsa.
11. Ja minä olen
kutsunut kuivuuden maahan ja vuorille, viljalle, viinille ja
öljylle, ja mitä vain maa tuottaa, ja ihmisille ja eläimille
ja kaikelle kätten vaivannäölle."
Sak 4:10.
Sillä kuka pitää halpana pienten alkujen päivän, kun nuo
seitsemän Herran silmää, jotka tarkastavat koko maata,
iloitsevat nähdessään luotilangan Serubbaabelin kädessä?"
Julistustyö
Mt 4:23. Ja hän kierteli kautta koko Galilean ja
opetti heidän synagoogissaan ja saarnasi valtakunnan
evankeliumia ja paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista
raihnautta, mitä kansassa oli.
24:14. Ja tämä
valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa
maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten
tulee loppu.
28:19. Menkää siis ja tehkää kaikki
kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja
Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20. ja opettamalla heitä
pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja
katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman
loppuun asti."
Mk 3:14. Niin hän asetti
kaksitoista olemaan kanssansa ja lähettääksensä heidät
saarnaamaan,
15. ja heillä oli oleva valta ajaa ulos
riivaajia.
5:19. Mutta hän ei sitä sallinut, vaan
sanoi hänelle: "Mene kotiisi omaistesi luo ja kerro heille,
kuinka suuria tekoja Herra on sinulle tehnyt ja kuinka hän
on sinua armahtanut".
20. Niin hän lähti ja rupesi
Dekapolin alueella julistamaan, kuinka suuria tekoja Jeesus
oli hänelle tehnyt; ja kaikki ihmettelivät.
6:7. Ja
hän kutsui tykönsä ne kaksitoista ja alkoi lähettää heitä
kaksittain ja antoi heille vallan saastaisia henkiä vastaan.
12. Niin he lähtivät ja saarnasivat, että oli tehtävä
parannus.
13. Ja he ajoivat ulos monta riivaajaa ja
voitelivat monta sairasta öljyllä ja paransivat heidät.
16:15. Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan
ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16. Joka
uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se
tuomitaan kadotukseen.
17. Ja nämä merkit seuraavat
niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos
riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
18. nostavat käsin
käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä
vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne
tulevat terveiksi."
19. Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut
heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan
oikealle puolelle.
20. Mutta he lähtivät ja saarnasivat
kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti
sanan sitä seuraavien merkkien kautta.
Lk
3:18. Antaen myös monia muita kehoituksia hän julisti
kansalle evankeliumia.
4:43. Mutta hän sanoi heille:
"Minun tulee muillekin kaupungeille julistaa Jumalan
valtakunnan evankeliumia, sillä sitä varten minä olen
lähetetty".
44. Ja hän saarnasi Galilean synagoogissa.
7:22. Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Menkää ja
kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet:
sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, pitaliset
puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille
julistetaan evankeliumia.
23. Ja autuas on se, joka ei
loukkaannu minuun."
8:1. Ja sen jälkeen hän vaelsi
kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja saarnasi ja
julisti Jumalan valtakunnan evankeliumia; ja ne kaksitoista
olivat hänen kanssansa,
9:1. Niin hän kutsui kokoon
ne kaksitoista ja antoi heille voiman ja vallan kaikkia
riivaajia vastaan ja voiman parantaa tauteja.
2. Ja hän
lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja
parantamaan sairaita.
6. Niin he lähtivät ja kulkivat
kylästä kylään julistaen evankeliumia ja parantaen sairaita
kaikkialla.
16:16. Laki ja profeetat olivat
Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan
valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.
24:46. Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että
Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva
kuolleista,
47. ja että parannusta syntien
anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille
kansoille, alkaen Jerusalemista.
Joh 1:40.
Andreas, Simon Pietarin veli, oli toinen niistä kahdesta,
jotka olivat kuulleet, mitä Johannes sanoi, ja seuranneet
Jeesusta.
41. Hän tapasi ensin veljensä Simonin ja sanoi
hänelle: "Me olemme löytäneet Messiaan", se on käännettynä:
Kristus.
44. Ja Filippus oli Beetsaidasta, Andreaan ja
Pietarin kaupungista.
45. Filippus tapasi Natanaelin ja
sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa
ja profeetat ovat kirjoittaneet, Jeesuksen, Joosefin pojan,
Nasaretista".
46. Natanael sanoi hänelle: "Voiko
Nasaretista tulla mitään hyvää?" Filippus sanoi hänelle:
"Tule ja katso".
Apt 1:8. vaan, kun Pyhä Henki
tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan
minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja
Samariassa ja aina maan ääriin saakka".
6:2. Niin ne
kaksitoista kutsuivat kokoon opetuslasten joukon ja
sanoivat: "Ei ole soveliasta, että me laiminlyömme Jumalan
sanan toimittaaksemme pöytäpalvelusta.
3. Valitkaa
sentähden, veljet, keskuudestanne seitsemän miestä, joista
on hyvä todistus ja jotka ovat Henkeä ja viisautta täynnä,
niin me asetamme heidät tähän toimeen.
4. Mutta me
tahdomme pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa."
8:4. Ne, jotka näin olivat hajaantuneet, vaelsivat paikasta
toiseen ja julistivat evankeliumin sanaa.
5. Ja Filippus
meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta.
6.
Ja kansa otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus
puhui, kun he kuulivat hänen sanansa ja näkivät ne
tunnusteot, jotka hän teki.
7. Sillä monista, joissa oli
saastaisia henkiä, ne lähtivät pois huutaen suurella
äänellä; ja moni halvattu ja rampa parani.
8. Ja syntyi
suuri ilo siinä kaupungissa.
8:34. Ja hoviherra kysyi
Filippukselta sanoen: "Minä pyydän sinua: sano, kenestä
profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta?"
35. Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä
kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta.
9:15. Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene; sillä hän on
minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja
kuningasten ja Israelin lasten eteen.
16. Sillä minä
tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän
minun nimeni tähden."
20. Ja kohta hän saarnasi
synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika.
27. Mutta Barnabas otti hänet turviinsa ja vei hänet
apostolien tykö ja kertoi heille, kuinka Saulus tiellä oli
nähnyt Herran, ja että Herra oli puhunut hänelle, ja kuinka
hän Damaskossa oli rohkeasti julistanut Jeesuksen nimeä.
28. Ja niin hän kävi heidän keskuudessaan sisälle ja ulos
Jerusalemissa ja julisti rohkeasti Herran nimeä.
10:40. Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi
hänen ilmestyä,
41. ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan
ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja
joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista
noussut.
42. Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja
todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien
ja kuolleitten tuomariksi.
43. Hänestä kaikki profeetat
todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit
anteeksi hänen nimensä kautta."
11:19. Ne, jotka
olivat hajaantuneet sen ahdingon vuoksi, joka oli syntynyt
Stefanuksen tähden, vaelsivat ympäri hamaan Foinikiaan ja
Kyproon ja Antiokiaan saakka, mutta eivät puhuneet sanaa
muille kuin ainoastaan juutalaisille.
20. Heidän
joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja
kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat
kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta
Jeesuksesta.
14:25. ja julistettuaan sanaa Pergessä
he menivät Attaliaan.
15:35. Ja Paavali ja Barnabas
viipyivät Antiokiassa opettaen ja julistaen useiden
muidenkin kanssa Herran sanaa.
16:16. Ja tapahtui
meidän mennessämme rukouspaikkaan, että meitä vastaan tuli
eräs palvelijatar, jossa oli tietäjähenki ja joka tuotti
paljon tuloja isännilleen ennustamisellaan.
17. Hän
seurasi Paavalia ja meitä ja huusi sanoen: "Nämä miehet ovat
korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille
pelastuksen tien".
18:24. Ja Efesoon saapui eräs
juutalainen, nimeltä Apollos, syntyisin Aleksandriasta,
puhetaitoinen mies ja väkevä raamatuissa.
25. Tälle oli
opetettu Herran tie, ja hän puhui palavana hengessä ja
opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta tunsi ainoastaan
Johanneksen kasteen.
19:8. Ja hän meni synagoogaan,
ja kolmen kuukauden ajan hän puhui heidän kanssansa
rohkeasti ja vakuuttavasti Jumalan valtakunnasta.
9.
Mutta kun muutamat paaduttivat itsensä eivätkä uskoneet,
vaan puhuivat pahaa Herran tiestä kansan edessä, niin hän
meni pois heidän luotaan ja erotti opetuslapset heistä ja
piti joka päivä keskusteluja Tyrannuksen koulussa.
10. Ja
sitä kesti kaksi vuotta, niin että kaikki Aasian asukkaat,
sekä juutalaiset että kreikkalaiset, saivat kuulla Herran
sanan.
20:20. kuinka minä en ole vetäytynyt pois
julistamasta teille sitä, mikä hyödyllistä on, ja
opettamasta teitä sekä julkisesti että huone huoneelta,
21. vaan olen todistanut sekä juutalaisille että
kreikkalaisille parannusta kääntymyksessä Jumalan puoleen ja
uskoa meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen.
20:24.
En minä kuitenkaan pidä henkeäni itselleni minkään
arvoisena, kunhan vain täytän juoksuni ja sen viran, jonka
minä Herralta Jeesukselta olen saanut: Jumalan armon
evankeliumin todistamisen.
25. Ja nyt, katso, minä
tiedän, ettette enää saa nähdä minun kasvojani, ei kukaan
teistä, joiden keskuudessa minä olen vaeltanut ja saarnannut
valtakuntaa.
26. Sentähden minä todistan teille tänä
päivänä, että minä olen viaton kaikkien vereen.
27. Sillä
minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille kaikkea
Jumalan tahtoa.
28. Ottakaa siis itsestänne vaari ja
kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut
kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän
omalla verellänsä on itselleen ansainnut.
31. Valvokaa
sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta
lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä
itsekutakin.
26:17. Ja minä pelastan sinut sekä oman
kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut
lähetän
18. avaamaan heidän silmänsä, että he
kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta
Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja
perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
28:30. Ja Paavali
asui omassa vuokra-asunnossaan kaksi täyttä vuotta ja otti
vastaan kaikki, jotka hänen tykönsä tulivat;
31. ja hän
julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti Herran Jeesuksen
Kristuksen tuntemista kaikella rohkeudella, kenenkään
estämättä.
Rm 1:1. Paavali, Jeesuksen
Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu
julistamaan Jumalan evankeliumia,
9. Sillä Jumala, jota
minä hengessäni palvelen julistaen hänen Poikansa
evankeliumia, on minun todistajani, kuinka minä teitä
lakkaamatta muistan,
10. aina rukouksissani anoen, että
minä jo vihdoinkin, jos Jumala tahtoo, pääsisin tulemaan
teidän tykönne.
1:13. Ja minä en tahdo, veljet,
teiltä salata, että jo monesti olen päättänyt tulla teidän
tykönne saadakseni jonkin hedelmän teidänkin keskuudestanne,
niinkuin muidenkin pakanain, mutta olen ollut estetty tähän
saakka.
14. Kreikkalaisille ja barbaareille, viisaille ja
tyhmille minä olen velassa;
15. omasta puolestani minä
siis olen altis teillekin, Roomassa asuvaisille, julistamaan
evankeliumia.
16. Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä
se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi,
juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
10:14. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät
usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole
kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
15. Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä?
Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat,
jotka hyvää sanomaa julistavat!"
16. Mutta eivät kaikki
ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo:
"Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
17. Usko tulee siis
kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
18. Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Kyllä ovat:
"Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin, ja heidän
sanansa maan piirin ääriin".
15:17. Minulla on siis
kerskaukseni Kristuksessa Jeesuksessa palvellessani Jumalaa;
18. sillä minä en rohkene puhua mistään muusta kuin siitä,
mitä Kristus, saattaakseen pakanat kuuliaisiksi, on minun
kauttani vaikuttanut sanalla ja teolla,
19. tunnustekojen
ja ihmeiden voimalla, Pyhän Hengen voimalla, niin että minä
Jerusalemista ja sen ympäristöstä alkaen Illyrikoniin saakka
olen suorittanut Kristuksen evankeliumin julistamisen,
20. ja sillä tavoin, että olen pitänyt kunnianani olla
julistamatta evankeliumia siellä, missä Kristuksen nimi jo
on mainittu, etten rakentaisi toisen laskemalle
perustukselle,
21. vaan niinkuin kirjoitettu on: "Ne,
joille ei ole julistettu hänestä, saavat hänet nähdä, ja
jotka eivät ole kuulleet, ne ymmärtävät".
22. Sentähden
olenkin niin usein ollut estetty tulemasta teidän tykönne.
1 Kor 1:17. Sillä Kristus ei lähettänyt minua
kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen
viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18. Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka
kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on
Jumalan voima.
21. Sillä kun, Jumalan viisaudesta,
maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin
Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta
pelastaa ne, jotka uskovat,
22. koskapa juutalaiset
vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
23. me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on
juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
2:1.
Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut
puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta
julistamaan.
2. Sillä minä olin päättänyt olla teidän
tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen
Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
3. Ja ollessani
teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja
suuressa vavistuksessa,
4. ja minun puheeni ja saarnani
ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman
osoittamista,
5. ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten
viisauteen, vaan Jumalan voimaan.
3:5. Mikä Apollos
sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta
te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä
mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut.
6. Minä
istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun.
7. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan,
vaan Jumala, joka kasvun antaa.
8. Mutta istuttaja ja
kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman
palkkansa oman työnsä mukaan.
9. Sillä me olemme Jumalan
työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan
rakennus.
10. Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle
annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut
perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon
kukin, kuinka hän sille rakentaa.
11. Sillä muuta
perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on
Jeesus Kristus.
9:14. Samoin myös Herra on säätänyt,
että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista
elatuksensa.
15. Mutta minä en ole ainoatakaan näistä
oikeuksistani hyväkseni käyttänyt. Enkä kirjoitakaan tätä
siinä tarkoituksessa, että niitä minuun sovitettaisiin,
sillä mieluummin minä kuolen. Ei kukaan ole minun
kerskaustani tyhjäksi tekevä.
16. Sillä siitä, että
julistan evankeliumia, ei minulla ole kerskaamista; minun
täytyy se tehdä. Voi minua, ellen evankeliumia julista!
17. Sillä jos vapaasta tahdostani sitä teen, niin minulla on
palkka; mutta jos en tee sitä vapaasta tahdostani, niin on
huoneenhaltijan toimi kuitenkin minulle uskottu.
18. Mikä
siis on minun palkkani? Se, että kun julistan evankeliumia,
teen sen ilmaiseksi, niin etten käytä oikeutta, jonka
evankeliumi minulle myöntää.
15:10. Mutta Jumalan
armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua
kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä
olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo,
joka on minun kanssani.
11. Olinpa siis minä tai olivatpa
he: näin me saarnaamme, ja näin te olette uskoon tulleet.
15:34. Raitistukaa oikealla tavalla, älkääkä syntiä
tehkö; sillä niitä on, joilla ei ole mitään tietoa
Jumalasta. Teidän häpeäksenne minä tämän sanon.
2
Kor 1:18. Mutta Jumala sen takaa, että puheemme teille
ei ole "on" ja "ei".
19. Sillä Jumalan Poika, Kristus
Jeesus, jota me, minä ja Silvanus ja Timoteus, olemme teidän
keskellänne saarnanneet, ei tullut ollakseen "on" ja "ei",
vaan hänessä tuli "on".
2:12. Tultuani Trooaaseen
julistamaan Kristuksen evankeliumia avautui minulle ovi
työhön Herrassa,
13. mutta minä en saanut lepoa
hengessäni, kun en tavannut Tiitusta, veljeäni. Sentähden
sanoin heille jäähyväiset ja lähdin Makedoniaan.
2:17. Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka
myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä,
niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me
Kristuksessa puhumme.
4:1. Sentähden, kun meillä on
tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut,
me emme lannistu,
2. vaan olemme hyljänneet kaikki
häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa
emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden
me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle
Jumalan edessä.
3. Mutta jos meidän evankeliumimme on
peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen
joutuvat,
4. niissä uskottomissa, joiden mielet tämän
maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista
valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista,
hänen, joka on Jumalan kuva.
5. Sillä me emme julista
itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me
teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
10:13. Me taas
emme rupea kerskaamaan yli määrän, vaan ainoastaan sen
määrätyn vaikutusalan mukaan, minkä Jumala on asettanut
meille määräksi, ulottuaksemme teihinkin asti.
14. Sillä
me emme kurota itseämme liiaksi, ikäänkuin emme teihin
ulottuisikaan, sillä olemmehan ehtineet Kristuksen
evankeliumin julistamisessa teihinkin asti.
15. Emme
kerskaa yli määrän, emme muiden vaivannäöistä, mutta meillä
on se toivo, että teidän uskonne lisääntyessä me oman
vaikutusalamme mukaan kasvamme teidän keskuudessanne niin
suuriksi,
16. että saamme viedä evankeliumin myöskin
tuolla puolen teitä oleviin maihin - tahtomatta kerskata
siitä, mikä jo on valmista toisten vaikutusalalla.
Gal 1:15. Mutta kun hän, joka äitini kohdusta saakka
on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi
16. ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin
evankeliumia hänestä pakanain seassa, niin minä heti
alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä,
1:21. Sitten menin Syyrian ja Kilikian paikkakuntiin.
22.
Mutta olin kasvoiltani tuntematon Juudean seurakunnille,
jotka ovat Kristuksessa.
23. Heidän kuuloonsa oli vain
tullut: "Meidän entinen vainoojamme julistaa nyt sitä uskoa,
jota hän ennen hävitti";
24. ja he ylistivät Jumalaa
minun tähteni.
2:1. Sitten, neljäntoista vuoden
kuluttua, minä taas menin ylös Jerusalemiin Barnabaan kanssa
ja otin Tiituksenkin mukaani.
2. Mutta minä menin sinne
ilmestyksen johdosta ja esitin heille sen evankeliumin, jota
julistan pakanain keskuudessa; esitin sen yksityisesti
arvokkaimmille heistä, etten ehkä juoksisi tai olisi juossut
turhaan.
7. vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle
oli uskottu evankeliumin julistaminen
ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen
julistaminen ympärileikatuille -
8. sillä hän, joka antoi
Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen
keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain
keskuudessa -
9. ja kun olivat tulleet tuntemaan sen
armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja
Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja
Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me
pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen.
Ef
3:6. että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä
ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa
evankeliumin kautta,
7. jonka palvelijaksi minä olen
tullut Jumalan armon lahjan kautta, joka minulle on annettu
hänen voimansa vaikutuksesta.
8. Minulle, kaikista
pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa
pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta
rikkaudesta
9. ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on
sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti
on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa,
10. että
Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi
taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon
6:14.
Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon
pukunanne vanhurskauden haarniska,
15. ja kenkinä
jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
6:17. ja
ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on
Jumalan sana.
18. Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja
anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten
valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien
pyhien puolesta;
19. ja minunkin puolestani, että
minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat
rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta,
20.
jonka tähden minä olen lähettiläänä kahleissa, että minä
siitä rohkeasti puhuisin, niinkuin minun puhua tulee.
Fil 1:14. ja että useimmat veljistä, saaden
Herrassa uskallusta minun kahleistani, yhä enemmän
rohkenevat pelkäämättä puhua Jumalan sanaa.
15. Muutamat
tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta,
mutta toiset hyvässä tarkoituksessa:
16. nämä tekevät
sitä rakkaudesta, koska tietävät, että minut on pantu
evankeliumia puolustamaan,
17. nuo toiset taas julistavat
Kristusta itsekkyydestä, epäpuhtaalla mielellä, luullen
tuottavansa minulle murhetta kahleissani.
18. Vaan mitäpä
tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella
julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä
iloitsen, ja olen vastakin iloitseva.
2:16. tarjolla
pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi
Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä
turhaan vaivaa nähnyt.
Kol 1:24. Nyt minä
iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu
Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen
ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta,
25. jonka
palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan,
joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti
julistaakseni Jumalan sanan,
1:27. joille Jumala
tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa
on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden
toivo.
28. Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista
ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella,
asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä
Kristuksessa.
29. Sitä varten minä vaivaa näenkin,
taistellen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa
voimallisesti vaikuttaa.
4:2. Olkaa kestäväiset
rukouksessa ja siinä kiittäen valvokaa,
3. rukoillen
samalla meidänkin edestämme, että Jumala avaisi meille sanan
oven puhuaksemme Kristuksen salaisuutta, jonka tähden minä
myös olen sidottuna,
4. että minä sen ilmoittaisin,
niinkuin minun tulee puhua.
1 Tess 1:4.
tietäen, veljet, te Jumalan rakastetut, teidän
valitsemisenne:
5. että meidän evankeliumimme tuli teidän
tykönne, ei ainoastaan sanana, vaan myös voimana ja Pyhässä
Hengessä ja suurella varmuudella - niinkuin tiedätte,
millaisia me olimme teidän keskuudessanne, teidän tähtenne -
6. ja teistä tuli meidän seuraajiamme ja Herran, kun
suuressa ahdingossa otitte sanan vastaan ilolla Pyhässä
Hengessä,
2:9. Muistattehan, veljet, meidän työmme ja
vaivamme: yöt ja päivät työtä tehden, ettemme ketään teistä
rasittaisi, me julistimme teille Jumalan evankeliumia.
1 Tim 2:7. ja sitä varten minä olen saarnaajaksi
ja apostoliksi asetettu - minä puhun totta, en valhettele -
pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.
4:10.
Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme
panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten
vapahtaja, varsinkin uskovien.
11. Tätä käske ja opeta.
12. Älköön kukaan nuoruuttasi katsoko ylen, vaan ole sinä
uskovaisten esikuva puheessa, vaelluksessa, rakkaudessa,
uskossa, puhtaudessa.
13. Lue, kehoita ja opeta
ahkerasti, kunnes minä tulen.
14. Älä laiminlyö
armolahjaa, joka sinussa on ja joka sinulle annettiin
profetian kautta, vanhinten pannessa kätensä sinun päällesi.
15. Harrasta näitä, elä näissä, että edistymisesi olisi
kaikkien nähtävissä.
16. Valvo itseäsi ja opetustasi, ole
siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä
itsesi että ne, jotka sinua kuulevat.
2 Tim
1:10. mutta nyt ilmisaatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen
Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi
valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta,
11. jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä
olen asetettu.
2:2. Ja minkä olet kuullut minulta ja
minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville
miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.
2:8. Muista Jeesusta Kristusta, joka on kuolleista
herätetty ja on Daavidin siementä minun evankeliumini
mukaan,
9. jonka julistamisessa minä kärsin vaivaa,
kahleisiin asti, niinkuin pahantekijä; mutta Jumalan sana ei
ole kahlehdittu.
2:15. Pyri osoittautumaan Jumalalle
semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei
työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa.
2:24. Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen
tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa
kärsimään;
25. hänen tulee sävyisästi ojentaa
vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen,
niin että tulevat tuntemaan totuuden
26. ja selviävät
perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa
tekemään.
4:1. Minä vannotan sinua Jumalan ja
Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja
kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen
valtakuntansa kautta:
2. saarnaa sanaa, astu esiin
sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita,
kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
3.
Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia,
vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat
itselleen opettajia
4. ja kääntävät korvansa pois
totuudesta ja kääntyvät taruihin.
5. Mutta ole sinä
raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita
virkasi täydellisesti.
4:17. Mutta Herra auttoi minua
ja vahvisti minua, että sanan julistaminen minun kauttani
tulisi täydelleen suoritetuksi, ja kaikki pakanat sen
kuulisivat; ja minä pelastuin jalopeuran kidasta.
Tiit 1:7. Sillä seurakunnan kaitsijan on, niinkuin
Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei
itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei
häpeällisen voiton pyytäjä,
8. vaan vieraanvarainen,
hyvää rakastava, maltillinen, oikeamielinen, pyhä,
itsensähillitseväinen;
9. hänen tulee pysyä kiinni
opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä
sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan
vastaansanojain väitteet.
2:7. Aseta itsesi kaikessa
hyvien tekojen esikuvaksi, olkoon opetuksesi puhdasta ja
arvokasta
8. ja puheesi tervettä ja moitteetonta, että
vastustaja häpeäisi, kun hänellä ei ole meistä mitään pahaa
sanottavana.
Hebr 4:2. Sillä hyvä sanoma on
julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän
kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa
sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
1 Piet
1:8. Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet,
häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja
riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
9.
sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.
10. Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat,
jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta,
11. ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva
Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan
Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen
tulevasta kunniasta.
12. Ja heille, koska he eivät
palvelleet itseänsä, vaan teitä, ilmoitettiin se, mikä nyt
on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta
lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia
julistaneet; ja siihen enkelitkin halajavat katsahtaa.
1:25. mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti". Ja tämä
on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.
2:9. Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto,
pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja
tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen
valkeuteensa;
3:14. Vaan vaikka saisittekin kärsiä
vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita. "Mutta
älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä
hämmästykö",
15. vaan pyhittäkää Herra Kristus
sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle,
joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on,
kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,
2 Piet
2:5. Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka
varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän
muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain
maailman päälle.
Ilm 12:11. Ja he ovat
voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa
sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet
alttiit kuolemaan asti.
14:6. Ja minä näin lentävän
keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen
evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille
kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille.
7. Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja
antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on
tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan
ja meren ja vetten lähteet".
2 Ms 4:10. Niin
Mooses sanoi Herralle: "Oi Herra, minä en ole puhetaitoinen
mies; en ole ollut ennen enkä senkään jälkeen, kuin sinä
puhuit palvelijallesi; sillä minulla on hidas puhe ja kankea
kieli".
11. Ja Herra sanoi hänelle: "Kuka on antanut
ihmiselle suun, tahi kuka tekee mykän tai kuuron, näkevän
tai sokean? Enkö minä, Herra?
12. Mene siis nyt, minä
olen sinun suusi apuna ja opetan sinulle, mitä sinun on
puhuttava."
5 Ms 6:4. Kuule, Israel! Herra,
meidän Jumalamme, Herra on yksi.
5. Ja rakasta Herraa,
sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi
ja kaikesta voimastasi.
6. Nämä sanat, jotka minä tänä
päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi.
7. Ja teroita
niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja
tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.
1 Sam 12:23. Ja pois se minusta, että tekisin sen
synnin Herraa vastaan, että lakkaisin rukoilemasta teidän
puolestanne ja opettamasta teille hyvää ja oikeata tietä.
1 Aik 16:8. "Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen
nimeänsä, tehkää hänen suuret tekonsa tiettäviksi kansojen
keskuudessa.
9. Laulakaa hänelle, veisatkaa hänelle,
puhukaa kaikista hänen ihmeistänsä.
23. Veisatkaa
Herralle, kaikki maa, julistakaa päivästä päivään hänen
pelastustekojansa.
24. Ilmoittakaa pakanain seassa hänen
kunniaansa, hänen ihmeitänsä kaikkien kansojen seassa.
2 Aik 17:7. Ja kolmantena hallitusvuotenaan hän
lähetti ylimmät virkamiehensä Benhailin, Obadjan, Sakarjan,
Netanelin ja Miikajan Juudan kaupunkeihin antamaan opetusta,
8. ja heidän kanssansa leeviläiset Semajan, Netanjan,
Sebadjan, Asahelin, Semiramotin, Joonatanin, Adonian, Tobian
ja Toob-Adonian, leeviläiset; ja näillä oli kanssansa papit
Elisama ja Jooram.
9. Nämä opettivat Juudassa, ja heillä
oli mukanaan Herran lain kirja; he kiertelivät kaikissa
Juudan kaupungeissa ja opettivat kansaa.
10. Ja Herran
kauhu valtasi kaikki Juudaa ympäröivien maitten valtakunnat,
niin etteivät ne sotineet Joosafatia vastaan.
Esra
7:10. Sillä Esra oli kiinnittänyt sydämensä Herran lain
tutkimiseen, seuratakseen sitä ja opettaakseen Israelissa
lakia ja oikeutta.
Neh 8:1. Silloin kokoontui
kaikki kansa yhtenä miehenä Vesiportin edustalla olevalle
aukealle; ja he pyysivät Esraa, kirjanoppinutta, tuomaan
Mooseksen lain kirjan, jonka lain Herra oli antanut
Israelille.
2. Niin pappi Esra toi lain seurakunnan
eteen, sekä miesten että naisten, kaikkien, jotka voivat
ymmärtää, mitä kuulivat. Tämä tapahtui seitsemännen kuun
ensimmäisenä päivänä.
3. Ja hän luki sitä Vesiportin
edustalla olevalla aukealla päivän koitosta puolipäivään
saakka miehille ja naisille, niille, jotka voivat sitä
ymmärtää, kaiken kansan kuunnellessa lain kirjan lukemista.
4. Ja Esra, kirjanoppinut, seisoi korkealla puulavalla, joka
oli tätä varten tehty. Ja hänen vieressään seisoivat: hänen
oikealla puolellaan Mattitja, Sema, Anaja, Uuria, Hilkia ja
Maaseja; ja hänen vasemmalla puolellaan Pedaja, Miisael,
Malkia, Haasum, Hasbaddana, Sakarja ja Mesullam.
5. Ja
Esra avasi kirjan kaiken kansan nähden, sillä hän seisoi
ylempänä kaikkea kansaa; ja kun hän avasi sen, nousi kaikki
kansa seisomaan.
6. Ja Esra kiitti Herraa, suurta
Jumalaa, ja kaikki kansa vastasi, kohottaen kätensä ylös:
"Amen, amen"; ja he kumarsivat ja rukoilivat Herraa,
heittäytyneinä kasvoilleen maahan.
7. Sitten Jeesua,
Baani, Seerebja, Jaamin, Akkub, Sabbetai, Hoodia, Maaseja,
Kelita, Asarja, Joosabad, Haanan, Pelaja ja muut leeviläiset
opettivat kansalle lakia, kansan seisoessa alallansa.
8.
Ja he lukivat Jumalan lain kirjaa kappale kappaleelta ja
selittivät sen sisällyksen, niin että luettu ymmärrettiin.
Ps 9:2. Minä ylistän Herraa kaikesta sydämestäni,
ilmoitan kaikki sinun ihmetyösi.
12. Veisatkaa kiitosta
Herralle, joka Siionissa asuu, julistakaa kansojen
keskuudessa hänen suuria tekojaan.
40:6. Herra, minun
Jumalani, suuret ovat sinun ihmetekosi ja sinun aivoituksesi
meitä kohtaan. Ei ole ketään sinun vertaistasi. Niitä minä
tahdon julistaa, niistä puhua, niitten paljous on suurempi,
kuin luetella taidan.
10. Minä julistan vanhurskautta
suuressa seurakunnassa; katso, en minä sulje huuliani. Sinä,
Herra, sen tiedät.
11. Minä en peitä sinun
vanhurskauttasi omaan sydämeeni, vaan puhun sinun
uskollisuudestasi ja avustasi; minä en salaa sinun armoasi
ja totuuttasi suurelta seurakunnalta.
51:15. Minä
tahdon opettaa väärille sinun tiesi, että syntiset sinun
tykösi palajaisivat.
66:16. Tulkaa, kuulkaa, niin
minä kerron teille, kaikki te Jumalaa pelkääväiset, mitä hän
on minun sielulleni tehnyt.
17. Häntä minä suullani
huusin, ja ylistys tuli minun kielelleni.
71:15.
Minun suuni on julistava sinun vanhurskauttasi, sinun
pelastustekojasi kaiken päivää, sillä niiden määrää en minä
tunne.
16. Herran, Herran väkeviä tekoja minä tuon julki,
minä ylistän sinun vanhurskauttasi, sinun ainoan.
17.
Jumala, sinä olet opettanut minua hamasta nuoruudestani, ja
yhä vielä minä sinun ihmeitäsi julistan.
18. Älä, Jumala,
minua hylkää vanhaksi ja harmaaksi tultuani, niin minä
julistan sinun käsivartesi voimaa nousevalle polvelle, sinun
väkevyyttäsi kaikille vielä tuleville.
24. Minun kieleni
julistaa sinun vanhurskauttasi kaiken päivää, sillä häpeään
ja pilkkaan ovat joutuneet ne, jotka hankkivat minulle
onnettomuutta.
73:28. Mutta minun onneni on olla
Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan,
kertoakseni kaikkia sinun tekojasi.
78:3. Mitä olemme
kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat
meille kertoneet,
4. sitä me emme heidän lapsiltansa
salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran
ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä,
jotka hän on tehnyt.
5. Hän asetti todistuksen Jaakobiin,
hän sääti Israeliin lain ja käski meidän isiemme julistaa ne
lapsillensa,
6. että jälkipolvi saisi ne tietää, saisivat
tietää vastedes syntyvät lapset, ja nekin nousisivat ja
kertoisivat niistä lapsillensa.
7. Niin nämä panisivat
uskalluksensa Jumalaan eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja,
vaan ottaisivat hänen käskyistänsä vaarin.
96:2.
Veisatkaa Herralle, ylistäkää hänen nimeänsä. Julistakaa
päivästä päivään hänen pelastustekojansa,
3. ilmoittakaa
pakanain seassa hänen kunniaansa, hänen ihmeitänsä kaikkien
kansojen seassa.
119:46. Minä puhun sinun
todistuksistasi kuningasten edessä, enkä häpeään joudu.
145:10. Kaikki sinun tekosi ylistävät sinua, Herra, ja
sinun hurskaasi kiittävät sinua.
11. He puhuvat sinun
valtakuntasi kunniasta ja kertovat sinun voimastasi.
12.
Niin he ilmoittavat ihmislapsille hänen voimalliset työnsä
ja hänen valtakuntansa kirkkauden ja kunnian.
13. Sinun
valtakuntasi on iankaikkinen valtakunta, ja sinun herrautesi
pysyy polvesta polveen.
San 10:21. Vanhurskaan
huulet kaitsevat monia, mutta hullut kuolevat
mielettömyyteensä.
12:20. Jotka pahaa miettivät,
niillä on mielessä petos, mutta jotka rauhaan neuvovat,
niille tulee ilo.
12:26. Vanhurskas opastaa
lähimmäistänsä, mutta jumalattomat eksyttää heidän oma
tiensä.
13:14. Viisaan opetus on elämän lähde
kuoleman paulain välttämiseksi.
16:21. Jolla on
viisas sydän, sitä ymmärtäväiseksi sanotaan, ja huulten
suloisuus antaa opetukselle tehoa.
23. Viisaan sydän
tekee taitavaksi hänen suunsa ja antaa tehoa hänen huultensa
opetukselle.
25:25. Kuin nääntyväiselle raikas vesi
on hyvä sanoma kaukaisesta maasta.
Saarn 12:9.
Sen lisäksi, että saarnaaja oli viisas, hän myös opetti
kansalle tietoa, punnitsi, harkitsi ja sommitteli
sananlaskuja paljon.
10. Saarnaaja koki löytää
kelvollisia sanoja, oikeassa mielessä kirjoitettuja,
totuuden sanoja.
11. Viisaitten sanat ovat kuin tutkaimet
ja kootut lauseet kuin isketyt naulat; ne ovat saman
Paimenen antamia.
Jes 50:4. Herra, Herra on
minulle antanut opetuslasten kielen, niin että minä taidan
sanalla virvoittaa väsynyttä; hän herättää aamu aamulta,
herättää minun korvani kuulemaan opetuslasten tavalla.
5.
Herra, Herra on avannut minun korvani; minä en ole
niskoitellut, en vetäytynyt pois.
52:7. Kuinka
suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka
julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa
pelastusta, sanoo Siionille: "Sinun Jumalasi on kuningas!"
58:1. Huuda täyttä kurkkua, älä säästä, korota äänesi
niinkuin pasuna, ilmoita minun kansalleni heidän rikoksensa
ja Jaakobin huoneelle heidän syntinsä.
Jer
1:4. Minulle tuli tämä Herran sana:
5. "Jo ennenkuin minä
valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin, ja
ennenkuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin; minä
asetin sinut kansojen profeetaksi".
6. Mutta minä sanoin:
"Voi Herra, Herra! Katso, en minä kykene puhumaan, sillä
minä olen nuori."
7. Niin Herra sanoi minulle: "Älä sano:
'Minä olen nuori', vaan mene, kunne ikinä minä sinut
lähetän, ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua.
8.
Älä pelkää heitä, sillä minä olen sinun kanssasi ja pelastan
sinut, sanoo Herra."
9. Ja Herra ojensi kätensä ja
kosketti minun suutani. Ja Herra sanoi minulle: "Katso, minä
panen sanani sinun suuhusi.
15:19. Sentähden, näin
sanoo Herra: "Jos sinä käännyt, niin minä sallin sinun
kääntyä, ja sinä saat seisoa minun edessäni. Ja jos sinä
tuot esiin jaloa, et arvotonta, niin sinä saat olla minun
suunani. He kääntyvät sinun tykösi, mutta sinä et käänny
heidän tykönsä.
20:7. Sinä olet taivutellut minua,
Herra, ja minä olen taipunut; sinä olet tarttunut minuun ja
voittanut. Minä olen ollut nauruna pitkin päivää, kaikki
pilkkaavat minua.
8. Sillä niin usein kuin minä puhun,
täytyy minun parkua, huutaa väkivaltaa ja sortoa; sillä
Herran sana on tullut minulle häväistykseksi ja pilkaksi
pitkin päivää.
9. Mutta kun minä sanoin: "En tahdo
ajatella häntä enkä enää puhua hänen nimessään", niin
sydämessäni oli kuin polttava tuli, suljettuna minun
luihini. Ja väsyksiin asti minä koetin sitä kestää, mutta en
voinut.
10. Sillä monen minä kuulen parjaavan. Kauhistus
yltympäri! "Ilmiantakaa! Ilmiantakaamme hänet!" Kaikki minun
ystäväni vaanivat, milloin minä kompastuisin: "Ehkäpä hän
antaa viekoitella itsensä, niin että voitamme hänet ja
saamme hänelle kostaa".
23:21. "Minä en ole
lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat. Minä
en ole puhunut heille, mutta kuitenkin he ennustavat.
22.
Jos he olisivat seisoneet minun neuvottelussani, niin he
julistaisivat minun sanani kansalleni ja kääntäisivät heidät
pois heidän pahalta tieltään ja pahoista teoistansa.
23:28. Se profeetta, jolla on uni, kertokoon unensa; mutta
se, jolla on minun sanani, puhukoon minun sanani
uskollisesti. Mitä tekevät oljet jyvien seassa? sanoo Herra.
29. Eikö minun sanani ole niinkuin tuli, sanoo Herra, ja
niinkuin vasara, joka kallion murtaa?
Hes
3:17. "Ihmislapsi, minä olen asettanut sinut Israelin
heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan minun suustani, on
sinun varoitettava heitä minun puolestani.
18. Jos minä
sanon jumalattomalle: sinun on kuolemalla kuoltava, mutta
sinä et häntä varoita etkä puhu varoittaaksesi jumalatonta
hänen jumalattomasta tiestänsä, että pelastaisit hänen
henkensä, niin jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen
verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
19. Mutta jos sinä
varoitat jumalatonta ja hän ei käänny jumalattomuudestansa
eikä jumalattomalta tieltänsä, niin hän kuolee synnissänsä,
mutta sinä olet sielusi pelastanut.
Dan 11:33.
Ja taidolliset kansan seassa opettavat monta, mutta heitä
sorretaan miekalla, tulella, vankeudella ja ryöstöllä,
jonkun aikaa.
34. Ja keskellä sortoa heille suodaan pieni
menestys, ja monet liittyvät heihin teeskennellen.
35. Ja
taidollisista jotkut kompastuvat, että heidän joukkonsa
koeteltaisiin, seulottaisiin ja puhdistettaisiin lopun
ajaksi, sillä vielä kestää, ennenkuin määräaika on.
Joona 3:1. Joonalle tuli toistamiseen tämä Herran
sana:
2. "Nouse ja mene Niiniveen, siihen suureen
kaupunkiin, ja saarnaa sille se saarna, minkä minä sinulle
puhun".
Mal 2:6. Oikea opetus oli hänen
suussansa, eikä vääryyttä tavattu hänen huuliltansa.
Rauhassa ja vakaasti hän vaelsi minun kanssani, ja monet hän
käänsi pois pahoista töistä.
7. Sillä papin huulten pitää
tallettaman tieto, ja hänen suustansa etsitään opetus; sillä
hän on Herran Sebaotin sanansaattaja.
Kätten päällepano
Mt 19:13. Silloin tuotiin hänen tykönsä lapsia, että
hän panisi kätensä heidän päälleen ja rukoilisi; mutta
opetuslapset nuhtelivat tuojia.
Mk 6:5. Ja hän
ei voinut siellä tehdä mitään voimallista tekoa, paitsi että
paransi joitakuita sairaita panemalla kätensä heidän
päälleen.
16:17. Ja nämä merkit seuraavat niitä,
jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia,
puhuvat uusilla kielillä,
18. nostavat käsin käärmeitä,
ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä
vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne
tulevat terveiksi."
Apt 6:5. Ja se puhe
kelpasi kaikelle joukolle; ja he valitsivat Stefanuksen,
miehen, joka oli täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä, ja
Filippuksen ja Prokoruksen ja Nikanorin ja Timonin ja
Parmenaan ja Nikolauksen, antiokialaisen käännynnäisen,
6. ja asettivat heidät apostolien eteen, ja nämä rukoilivat
ja panivat kätensä heidän päällensä.
8:17. Silloin he
panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen.
18. Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka
päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa
9:10. Ja Damaskossa oli eräs opetuslapsi, nimeltä
Ananias. Hänelle Herra sanoi näyssä: "Ananias!" Hän vastasi:
"Katso, tässä olen, Herra".
11. Niin Herra sanoi hänelle:
"Nouse ja mene sille kadulle, jota sanotaan Suoraksi
kaduksi, ja kysy Juudaan talosta Saulus nimistä tarsolaista
miestä. Sillä katso, hän rukoilee;
12. ja hän on nähnyt
näyssä miehen, Ananias nimisen, tulevan sisälle ja panevan
kätensä hänen päällensä, että hän saisi näkönsä jälleen."
17. Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat
kätensä hänen päälleen ja sanoi: "Veljeni Saul, Herra
lähetti minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota
tulit - että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi
Pyhällä Hengellä".
18. Ja heti putosivat hänen silmistään
ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti
kasteen.
13:2. Ja heidän toimittaessaan palvelusta
Herralle ja paastotessaan Pyhä Henki sanoi: "Erottakaa
minulle Barnabas ja Saulus siihen työhön, johon minä olen
heidät kutsunut".
3. Silloin he paastosivat ja rukoilivat
ja panivat kätensä heidän päällensä ja laskivat heidät
menemään.
19:5. Sen kuultuaan he ottivat kasteen
Herran Jeesuksen nimeen.
6. Ja kun Paavali pani kätensä
heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he
puhuivat kielillä ja ennustivat.
28:8. Ja Publiuksen
isä makasi sairaana kuumeessa ja punataudissa; ja Paavali
meni hänen luoksensa, rukoili ja pani kätensä hänen päälleen
ja paransi hänet.
1 Tim 4:14. Älä laiminlyö
armolahjaa, joka sinussa on ja joka sinulle annettiin
profetian kautta, vanhinten pannessa kätensä sinun päällesi.
5:22. Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään
päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä
itsesi puhtaana.
2 Tim 1:6. Siitä syystä minä
sinua muistutan virittämään palavaksi Jumalan armolahjan,
joka sinussa on minun kätteni päällepanemisen kautta.
Hebr 6:1. Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin
alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas
uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä
ja uskoa Jumalaan,
2. oppia kasteista ja kätten
päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja
iankaikkisesta tuomiosta.
3. Ja niin me tahdomme tehdä,
jos vain Jumala sallii.
Naiset ja hengellinen työ
Mt 27:55. Ja siellä oli monta naista, jotka olivat
Galileasta seuranneet Jeesusta ja palvelleet häntä; he
seisoivat taampana katselemassa.
56. Heidän joukossaan
oli Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin ja Joosefin äiti, ja
Sebedeuksen poikain äiti.
Lk 2:36. Ja oli
naisprofeetta, Hanna, Fanuelin tytär, Asserin sukukuntaa.
Hän oli jo tullut iälliseksi. Mentyään neitsyenä naimisiin
hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta,
37. ja
oli nyt leski, kahdeksankymmenen neljän vuoden ikäinen. Hän
ei poistunut pyhäköstä, vaan palveli siellä Jumalaa
paastoilla ja rukouksilla yötä ja päivää.
38. Ja juuri
sillä hetkellä hän tuli siihen, ylisti Jumalaa ja puhui
lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.
Joh 4:28. Niin nainen jätti vesiastiansa ja meni
kaupunkiin ja sanoi ihmisille:
29. "Tulkaa katsomaan
miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen
tehnyt. Eihän se vain liene Kristus?"
30. Niin he
lähtivät kaupungista ja menivät hänen luoksensa.
39. Ja
monet samarialaiset siitä kaupungista uskoivat häneen naisen
puheen tähden, kun tämä todisti: "Hän on sanonut minulle
kaikki, mitä minä olen tehnyt".
40. Kun nyt samarialaiset
tulivat hänen luoksensa, pyysivät he häntä viipymään heidän
luonaan; ja hän viipyi siellä kaksi päivää.
41. Ja vielä
paljoa useammat uskoivat hänen sanansa tähden,
42. ja he
sanoivat naiselle: "Emme enää usko sinun puheesi tähden,
sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä
totisesti on maailman Vapahtaja".
Apt 1:13. Ja
kun he olivat tulleet kaupunkiin, menivät he siihen
yläsaliin, jossa he tavallisesti oleskelivat: Pietari ja
Johannes ja Jaakob ja Andreas, Filippus ja Tuomas,
Bartolomeus ja Matteus, Jaakob Alfeuksen poika ja Simon,
kiivailija, ja Juudas Jaakobin poika.
14. Nämä kaikki
pysyivät yksimielisesti rukouksessa vaimojen kanssa ja
Marian, Jeesuksen äidin, kanssa ja Jeesuksen veljien kanssa.
15. Ja niinä päivinä Pietari nousi veljien keskellä, kun oli
väkeä koolla noin sata kaksikymmentä henkeä, ja sanoi:
8:3. Mutta Saulus raateli seurakuntaa, kulki talosta
taloon ja raastoi ulos miehiä ja naisia ja panetti heidät
vankeuteen.
4. Ne, jotka näin olivat hajaantuneet,
vaelsivat paikasta toiseen ja julistivat evankeliumin sanaa.
9:36. Mutta Joppessa oli naisopetuslapsi, nimeltä
Tabita, mikä kreikaksi käännettynä on: Dorkas; hän teki
paljon hyviä töitä ja antoi runsaasti almuja.
12:12.
Ja päästyään siitä selville hän kulki kohti Marian,
Johanneksen äidin, taloa, sen Johanneksen, jota myös
Markukseksi kutsuttiin. Siellä oli monta koolla
rukoilemassa.
13. Ja kun Pietari kolkutti eteisen ovea,
tuli siihen palvelijatar, nimeltä Rode, kuulostamaan;
14.
ja tunnettuaan Pietarin äänen hän ilossansa ei avannut
eteistä vaan juoksi sisään ja kertoi Pietarin seisovan
portin takana.
15. He sanoivat hänelle: "Sinä hourit".
Mutta hän vakuutti puheensa todeksi. Niin he sanoivat: "Se
on hänen enkelinsä".
16. Mutta Pietari kolkutti yhä; ja
kun he avasivat, näkivät he hänet ja hämmästyivät.
18:1. Sen jälkeen Paavali lähti Ateenasta ja meni
Korinttoon.
2. Siellä hän tapasi erään Akylas nimisen
juutalaisen, joka oli Pontosta syntyisin ja äsken tullut
Italiasta, ja hänen vaimonsa Priskillan. Klaudius oli näet
käskenyt kaikkien juutalaisten poistua Roomasta. Ja Paavali
meni heidän luoksensa.
3. Ja kun hänellä oli sama ammatti
kuin heillä, jäi hän heidän luoksensa, ja he tekivät työtä
yhdessä; sillä he olivat ammatiltaan teltantekijöitä.
18.
Mutta Paavali viipyi siellä vielä jonkun aikaa; sitten hän
sanoi veljille jäähyväiset ja purjehti Syyriaan, mukanansa
Priskilla ja Akylas; hän oli leikkauttanut tukkansa
Kenkreassa, sillä hän oli tehnyt lupauksen.
24. Ja
Efesoon saapui eräs juutalainen, nimeltä Apollos, syntyisin
Aleksandriasta, puhetaitoinen mies ja väkevä raamatuissa.
25. Tälle oli opetettu Herran tie, ja hän puhui palavana
hengessä ja opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta tunsi
ainoastaan Johanneksen kasteen.
26. Hän rupesi rohkeasti
puhumaan synagoogassa. Mutta kun Priskilla ja Akylas olivat
häntä kuunnelleet, ottivat he hänet luokseen ja selvittivät
hänelle tarkemmin Jumalan tien.
21:8. Mutta
seuraavana päivänä me lähdimme sieltä ja tulimme Kesareaan,
jossa menimme evankelista Filippuksen tykö, joka oli yksi
niistä seitsemästä, ja jäimme hänen tykönsä.
9. Ja
hänellä oli neljä tytärtä, neitsyttä, joilla oli
profetoimisen lahja.
10. Siellä me viivyimme useita
päiviä. Niin tuli sinne Juudeasta eräs profeetta, nimeltä
Agabus.
Rm 16:1. Minä suljen teidän suosioonne
sisaremme Foiben, joka on Kenkrean seurakunnan palvelija,
2. että otatte hänet vastaan Herrassa, niinkuin pyhien
sopii, ja autatte häntä kaikessa, missä hän teitä tarvitsee;
sillä hän on ollut monelle avuksi ja myöskin minulle.
16:3. Tervehdys Priskalle ja Akylaalle,
työkumppaneilleni Kristuksessa Jeesuksessa,
4. jotka
minun henkeni puolesta ovat panneet oman kaulansa alttiiksi
ja joita en ainoastaan minä kiitä, vaan myös kaikki pakanain
seurakunnat,
5. ja seurakunnalle, joka kokoontuu heidän
kodissansa. Tervehdys Epainetukselle, rakkaalleni, joka on
Aasian ensi hedelmä Kristukselle.
16:6. Tervehdys
Marialle, joka on nähnyt paljon vaivaa teidän tähtenne.
7. Tervehdys Andronikukselle ja Juniaalle, heimolaisilleni
ja vankeustovereilleni, joilla on suuri arvo apostolien
joukossa ja jotka jo ennen minua ovat olleet Kristuksessa.
16:12. Tervehdys Tryfainalle ja Tryfosalle, jotka ovat
nähneet vaivaa Herrassa. Tervehdys Persikselle, rakkaalle
sisarelle, joka on nähnyt paljon vaivaa Herrassa.
13.
Tervehdys Rufukselle, valitulle Herrassa, ja hänen
äidilleen, joka on kuin äiti minullekin.
15. Tervehdys
Filologukselle ja Julialle, Nereukselle ja hänen sisarelleen
ja Olympaalle ja kaikille pyhille, jotka ovat heidän
kanssansa.
1 Kor 9:5. Eikö meillä olisi oikeus
kuljettaa muassamme vaimoa, uskonsisarta, niinkuin muutkin
apostolit ja Herran veljet ja Keefas tekevät?
11:4.
Jokainen mies, joka rukoilee tai profetoi pää peitettynä,
häpäisee päänsä.
5. Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee
tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on
aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu.
12:27. Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin
osaltanne hänen jäseniänsä.
28. Niinpä Jumala asetti
seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia
profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi
voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja,
avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
14:29.
Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut
arvostelkoot;
30. mutta jos joku toinen siinä istuva saa
ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen.
31. Sillä te saatatte
kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki
saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta.
14:33. sillä
ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin
kaikissa pyhien seurakunnissa,
34. olkoot vaimot vaiti
teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole
lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.
35. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt
kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen
puhua seurakunnassa.
36. Vai teistäkö Jumalan sana on
lähtenyt? Vai ainoastaan teidänkö tykönne se on tullut?
37. Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin
tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran
käsky.
16:19. Aasian seurakunnat tervehtivät teitä.
Monet tervehdykset Herrassa lähettävät teille Akylas ja
Priska sekä heidän kodissaan kokoontuva seurakunta.
Fil 4:2. Euodiaa minä kehoitan ja Syntykeä minä
kehoitan olemaan yksimielisiä Herrassa.
3. Myös sinua,
sinä minun oikea Synsygukseni, minä pyydän: ole näille
vaimoille avullinen, sillä he ovat taistelleet minun
kanssani evankeliumin hyväksi, yhdessä sekä Klemensin että
muiden työtoverieni kanssa, joiden nimet ovat elämän
kirjassa.
1 Tim 2:11. Oppikoon nainen
hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena;
12. mutta
minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee
miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa.
3:1.
Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan
virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.
2. Niin tulee
siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon
mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen,
taitava opettamaan,
3. ei juomari, ei tappelija, vaan
lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,
4. vaan sellainen,
joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella
kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;
5. sillä
jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää
huolta Jumalan seurakunnasta?
3:8. Niin myös
seurakuntapalvelijain tulee olla arvokkaita, ei
kaksikielisiä, ei paljon viinin nauttijoita, ei häpeällisen
voiton pyytäjiä,
9. vaan sellaisia, jotka pitävät uskon
salaisuuden puhtaassa omassatunnossa.
10. Mutta heitäkin
koeteltakoon ensin, sitten palvelkoot, jos ovat
nuhteettomat.
11. Samoin tulee vaimojen olla arvokkaita,
ei panettelijoita, vaan raittiita, uskollisia kaikessa.
12. Seurakuntapalvelija olkoon yhden vaimon mies, lapsensa
ja kotinsa hyvin hallitseva.
2 Tim 1:2.
rakkaalle pojalleni Timoteukselle. Armo, laupeus ja rauha
Isältä Jumalalta ja Kristukselta Jeesukselta, meidän
Herraltamme!
3. Minä kiitän Jumalaa, jota
esivanhemmistani asti palvelen puhtaalla omallatunnolla -
samoinkuin minä lakkaamatta muistan sinua rukouksissani öin
ja päivin,
4. haluten, muistaessani kyyneleitäsi, saada
sinua nähdä, että täyttyisin ilolla -
5. kun mieleeni
muistuu se vilpitön usko, joka sinulla on, joka ensin oli
isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikellä ja joka,
siitä olen varma, on sinullakin.
4:19. Tervehdys
Priskalle ja Akylaalle ja Onesiforuksen huonekunnalle.
Tiit 1:5. Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten,
että järjestäisit, mitä vielä jäi järjestämättä, ja että
asettaisit, niinkuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin
vanhimmat,
6. jos missä olisi joku nuhteeton, yhden
vaimon mies, jonka lapset ovat uskovia, eivät irstaudesta
syytettyjä eivätkä niskoittelevia.
2:3. niin myös
vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei
panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään
neuvojia,
4. voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan
miehiänsä ja lapsiansa,
5. olemaan siveitä, puhtaita,
kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan
sana pilkatuksi tulisi.
Filem 1:1. Paavali,
Kristuksen Jeesuksen vanki, ja veli Timoteus rakkaalle
Filemonille, työtoverillemme,
2. ja Appialle,
sisarellemme, ja Arkippukselle, taistelutoverillemme, ja
sinun kodissasi kokoontuvalle seurakunnalle.
Hebr
13:7. Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille
Jumalan sanaa; katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on
päättynyt, ja seuratkaa heidän uskoansa.
17. Olkaa
kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat
teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että
he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei
ole teille hyödyllistä.
1 Piet 2:5. ja rakentukaa
itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi
papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen
Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.
9. Mutta te
olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo,
omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on
pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
Ilm 1:6. ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi,
papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima
aina ja iankaikkisesti! Amen.
5:10. ja tehnyt heidät
meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he
tulevat hallitsemaan maan päällä".
2 Ms 15:20.
Ja naisprofeetta Mirjam, Aaronin sisar, otti vaskirummun
käteensä, ja kaikki naiset seurasivat häntä vaskirumpuja
lyöden ja karkeloiden.
21. Ja Mirjam viritti heille
virren: "Veisatkaa Herralle, sillä hän on ylen korkea,
hevoset ja miehet hän mereen syöksi".
38:8. Ja hän
teki vaskialtaan vaskijalustoineen niiden naisten
kuvastimista, jotka toimittivat palvelusta ilmestysmajan
ovella.
Tuom 4:4. Mutta Debora, naisprofeetta,
Lappidotin vaimo, oli siihen aikaan tuomarina Israelissa.
5. Hänen oli tapana istua Deboran-palmun alla, Raaman ja
Beetelin välillä, Efraimin vuoristossa, ja israelilaiset
menivät hänen luoksensa oikeutta saamaan.
6. Hän lähetti
kutsumaan Baarakin, Abinoamin pojan, Naftalin Kedeksestä, ja
hän sanoi hänelle: "Näin käskee Herra, Israelin Jumala:
Lähde ja mene Taaborin vuorelle ja ota mukaasi
kymmenentuhatta miestä naftalilaisia ja sebulonilaisia.
5:1. Sinä päivänä Debora ja Baarak, Abinoamin poika,
lauloivat näin:
2. "Johtajat johtivat Israelia, kansa oli
altis -- siitä te kiittäkää Herraa.
3. Kuulkaa, te
kuninkaat, kuunnelkaa, te ruhtinaat. Herran kiitosta minä
laulan, minä veisaan Herran, Israelin Jumalan, ylistystä.
1 Sam 18:6. Ja kun he olivat tulossa, silloin kun
Daavid palasi takaisin surmattuansa filistealaisen, menivät
naiset kaikista Israelin kaupungeista laulaen ja karkeloiden
kuningas Saulia vastaan, riemuiten, vaskirumpuja ja
kymbaaleja lyöden.
7. Ja karkeloivat naiset virittivät
laulun ja sanoivat: "Saul voitti tuhat, mutta Daavid
kymmenen tuhatta".
2 Kun 22:14. Niin pappi
Hilkia, Ahikam, Akbor, Saafan ja Asaja menivät naisprofeetta
Huldan tykö, joka oli vaatevaraston hoitajan Sallumin,
Tikvan pojan, Harhaan pojanpojan, vaimo ja asui
Jerusalemissa, toisessa kaupunginosassa. He puhuivat hänen
kanssaan.
15. Niin hän sanoi heille: "Näin sanoo Herra,
Israelin Jumala: Sanokaa sille miehelle, joka lähetti teidät
minun tyköni
Ps 68:12. Herra antaa sanoman,
suuri on voitonsanoman saattajatarten joukko:
San
31:10. Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä
paljon kalliimpi.
26. Suunsa hän avaa viisauden sanoihin,
hänen kielellään on lempeä opetus.
Jes 8:3.
Sitten minä lähestyin profeetta-vaimoani, ja hän tuli
raskaaksi ja synnytti pojan. Niin Herra sanoi minulle: "Pane
hänelle nimeksi Maher-Saalal Haas-Bas.
Joel
2:28. Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken
lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat,
vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.
29. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä
niinä päivinä vuodatan Henkeni.
Paimenet opettajat, vanhimmat sekä seurakuntapalvelijat
Mt 9:36. Ja nähdessään kansanjoukot hänen tuli heitä
sääli, kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niinkuin
lampaat, joilla ei ole paimenta.
37. Silloin hän sanoi
opetuslapsillensa: "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän.
38. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi
työmiehiä elonkorjuuseensa."
24:45. Kuka siis on se
uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa
on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan
heille ruokaa ajallansa?
46. Autuas se palvelija, jonka
hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!
47.
Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken
omaisuutensa hoitajaksi.
Joh 10:11. Minä olen
se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.
12. Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia
lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän
jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne.
13. Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä
lampaista.
14. Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen
omani, ja minun omani tuntevat minut,
21:14. Tämä oli
jo kolmas kerta, jolloin Jeesus noustuaan kuolleista
ilmestyi opetuslapsillensa.
15. Kun he olivat
einehtineet, sanoi Jeesus Simon Pietarille: "Simon,
Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä?"
Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että
olet minulle rakas". Hän sanoi hänelle: "Ruoki minun
karitsoitani".
16. Hän sanoi hänelle taas toistamiseen:
"Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" Hän vastasi
hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle
rakas". Hän sanoi hänelle: "Kaitse minun lampaitani".
17.
Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: "Simon, Johanneksen
poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli
murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi
hänelle: "Olenko minä sinulle rakas?" ja vastasi hänelle:
"Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle
rakas". Jeesus sanoi hänelle: "Ruoki minun lampaitani.
Apt 13:1. Ja Antiokian seurakunnassa oli
profeettoja ja opettajia: Barnabas ja Simeon, jota
kutsuttiin Nigeriksi, ja Lukius, kyreneläinen, ja Manaen,
neljännysruhtinas Herodeksen kasvinkumppani, ja Saulus.
2. Ja heidän toimittaessaan palvelusta Herralle ja
paastotessaan Pyhä Henki sanoi: "Erottakaa minulle Barnabas
ja Saulus siihen työhön, johon minä olen heidät kutsunut".
3. Silloin he paastosivat ja rukoilivat ja panivat kätensä
heidän päällensä ja laskivat heidät menemään.
14:23.
Ja kun he olivat valinneet heille vanhimmat jokaisessa
seurakunnassa, niin he rukoillen ja paastoten jättivät
heidät Herran haltuun, johon he nyt uskoivat.
20:17.
Mutta Miletosta hän lähetti sanan Efesoon ja kutsui tykönsä
seurakunnan vanhimmat.
27. Sillä minä en ole vetäytynyt
pois julistamasta teille kaikkea Jumalan tahtoa.
28.
Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon
Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan
Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen
ansainnut.
Rm 12:4. Sillä niinkuin meillä
yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, mutta kaikilla jäsenillä
ei ole sama tehtävä,
5. niin me, vaikka meitä on monta,
olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itsekukin olemme
toistemme jäseniä;
6. ja meillä on erilaisia armolahjoja
sen armon mukaan, mikä meille on annettu; jos jollakin on
profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan, kuin
hänellä uskoa on;
7. Jos virka, pitäköön virastaan
vaarin; jos joku opettaa, olkoon uskollinen opettamisessaan;
8. jos kehoittaa, niin kehoittamisessaan; joka antaa,
antakoon vakaasta sydämestä; joka on johtaja, johtakoon
toimellisesti; joka laupeutta harjoittaa, tehköön sen
iloiten.
16:1. Minä suljen teidän suosioonne
sisaremme Foiben, joka on Kenkrean seurakunnan palvelija,
1 Kor 12:5. ja seurakuntavirat ovat moninaiset,
mutta Herra on sama;
27. Mutta te olette Kristuksen
ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.
28. Niinpä
Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi,
toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi
voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja,
avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
29. Eivät suinkaan
kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät
kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja?
30. Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän
kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä
selittämään?
31. Pyrkikää osallisiksi parhaimmista
armolahjoista. Ja vielä minä osoitan teille tien,
verrattoman tien.
14:18. Minä kiitän Jumalaa, että
puhun kielillä enemmän kuin teistä kukaan;
19. mutta
seurakunnassa tahdon mieluummin puhua viisi sanaa
ymmärrykselläni, opettaakseni muitakin, kuin kymmenentuhatta
sanaa kielillä.
Gal 6:6. Jolle sanaa
opetetaan, se jakakoon kaikkea hyvää opettajallensa.
Ef 4:11. Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset
profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja
opettajiksi,
12. tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi
palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
13.
kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan
tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden
täyden iän määrään,
14. ettemme enää olisi alaikäisiä,
jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa
ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;
15. vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin
tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
Fil 1:1. Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen
palvelijat, kaikille pyhille Kristuksessa Jeesuksessa, jotka
ovat Filippissä, sekä myös seurakunnan kaitsijoille ja
seurakuntapalvelijoille.
1 Tess 5:12. Mutta me
pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille,
jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän
johtajanne Herrassa ja neuvovat teitä,
13. sekä pitämään
heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää
rauhassa keskenänne.
1 Tim 2:7. ja sitä varten
minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu - minä puhun
totta, en valhettele - pakanain opettajaksi uskossa ja
totuudessa.
3:1. Varma on tämä sana: jos joku pyrkii
seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon
toimeen.
2. Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla
nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen,
säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,
3. ei
juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei
rahanahne,
4. vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin
hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa
kuuliaisina;
5. sillä jos joku ei osaa hallita omaa
kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?
6. Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja
joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi.
7. Ja hänellä tulee
myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta, ettei hän
joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan.
3:8. Niin myös seurakuntapalvelijain tulee olla
arvokkaita, ei kaksikielisiä, ei paljon viinin nauttijoita,
ei häpeällisen voiton pyytäjiä,
9. vaan sellaisia, jotka
pitävät uskon salaisuuden puhtaassa omassatunnossa.
10.
Mutta heitäkin koeteltakoon ensin, sitten palvelkoot, jos
ovat nuhteettomat.
11. Samoin tulee vaimojen olla
arvokkaita, ei panettelijoita, vaan raittiita, uskollisia
kaikessa.
12. Seurakuntapalvelija olkoon yhden vaimon
mies, lapsensa ja kotinsa hyvin hallitseva.
13. Sillä ne,
jotka ovat hyvin palvelleet, saavuttavat itselleen
kunnioitettavan aseman ja suuren pelottomuuden uskossa,
Kristuksessa Jeesuksessa.
4:14. Älä laiminlyö
armolahjaa, joka sinussa on ja joka sinulle annettiin
profetian kautta, vanhinten pannessa kätensä sinun päällesi.
5:17. Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat,
pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin
niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät.
18.
Sillä Raamattu sanoo: "Älä sido puivan härän suuta", ja:
"Työmies on palkkansa ansainnut".
19. Älä ota huomioosi
syytettä vanhinta vastaan, ellei ole kahta tai kolmea
todistajaa.
2 Tim 1:10. mutta nyt ilmisaatettu
meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen
kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja
katoamattomuuden evankeliumin kautta,
11. jonka
julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen
asetettu.
2:2. Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä
monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille,
jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.
2:24. Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen
tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa
kärsimään;
25. hänen tulee sävyisästi ojentaa
vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen,
niin että tulevat tuntemaan totuuden
26. ja selviävät
perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa
tekemään.
Tiit 1:5. Minä jätin sinut Kreettaan
sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi
järjestämättä, ja että asettaisit, niinkuin minä sinulle
määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat,
6. jos missä olisi
joku nuhteeton, yhden vaimon mies, jonka lapset ovat
uskovia, eivät irstaudesta syytettyjä eivätkä
niskoittelevia.
7. Sillä seurakunnan kaitsijan on,
niinkuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei
itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei
häpeällisen voiton pyytäjä,
8. vaan vieraanvarainen,
hyvää rakastava, maltillinen, oikeamielinen, pyhä,
itsensähillitseväinen;
9. hänen tulee pysyä kiinni
opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä
sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan
vastaansanojain väitteet.
10. Sillä paljon on
niskoittelevia, turhanpuhujia ja eksyttäjiä, varsinkin
ympärileikattujen joukossa;
11. semmoisilta on suu
tukittava, sillä he kääntävät ylösalaisin kokonaisia
huonekuntia opettamalla sopimattomia häpeällisen voiton
vuoksi.
Hebr 5:12. Sillä te, joiden olisi jo
aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille
opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette
tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.
13:7.
Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan
sanaa; katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt, ja
seuratkaa heidän uskoansa.
17. Olkaa kuuliaiset
johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän
sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he
voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole
teille hyödyllistä.
1 Piet 5:1. Vanhimpia
teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen
vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös
siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä:
2.
kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan
vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen
voiton tähden, vaan sydämen halusta,
3. ei herroina
halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan
ollen laumalle esikuvina,
4. niin te, ylipaimenen
ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen.
Jaak 3:1. Veljeni, älkööt aivan monet teistä
pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä
kovemman tuomion.
5:14. Jos joku teistä sairastaa,
kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot
hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä.
15. Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen
nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne
annetaan hänelle anteeksi.
4 Ms 27:15. Ja
Mooses puhui Herralle sanoen:
16. "Asettakoon Herra,
Jumala, jonka vallassa on kaiken lihan henki, tämän
seurakunnan johtoon miehen,
17. joka heidän edellänsä
lähtee ja joka heidän edellänsä tulee, joka saattaa heidät
lähtemään ja tulemaan, ettei Herran seurakunta olisi
niinkuin lammaslauma, jolla ei ole paimenta".
18. Ja
Herra sanoi Moosekselle: "Ota Joosua, Nuunin poika, mies,
jossa on Henki, ja pane kätesi hänen päällensä.
1
Sam 12:23. Ja pois se minusta, että tekisin sen synnin
Herraa vastaan, että lakkaisin rukoilemasta teidän
puolestanne ja opettamasta teille hyvää ja oikeata tietä.
Esra 8:15. Ja minä kokosin heidät joelle, joka
juoksee Ahavaan päin, ja me olimme siellä leiriytyneinä
kolme päivää. Mutta kun minä tarkkasin kansaa ja pappeja, en
löytänyt sieltä yhtään leeviläistä.
16. Silloin minä
lähetin päämiehet Elieserin, Arielin, Semajan, Elnatanin,
Jaaribin, Elnatanin, Naatanin, Sakarjan ja Mesullamin sekä
opettajat Joojaribin ja Elnatanin
Ps 119:99.
Minä olen kaikkia opettajiani taitavampi, sillä minä
tutkistelen sinun todistuksiasi.
Jes 56:10.
Israelin vartijat ovat kaikki sokeita, eivät he mitään
käsitä; he ovat kaikki mykkiä koiria, jotka eivät osaa
haukkua. He näkevät unta, makailevat ja nukkuvat mielellään.
11. Ja näillä koirilla on vimmainen nälkä, ei niitä mikään
täytä. Ja tällaisia ovat paimenet! Eivät pysty mitään
huomaamaan, ovat kaikki kääntyneet omille teilleen, etsivät
kukin omaa voittoansa, kaikki tyynni.
Jer
3:15. Ja minä annan teille paimenet oman sydämeni mukaan, ja
he kaitsevat teitä ymmärryksellä ja taidolla.
10:21.
Sillä paimenet olivat järjettömät eivätkä etsineet Herraa;
sentähden he eivät menestyneet, vaan koko heidän laumansa
hajotettiin.
17:15. Katso, he sanovat minulle: "Missä
on Herran sana? Toteutukoon se!"
16. Mutta minä en ole
vetäytynyt pois olemasta paimenena, sinua seuraamasta, enkä
toivonut turmion päivää; sinä tiedät sen. Mitä minun
huuliltani on lähtenyt, se on sinun kasvojesi edessä.
23:4. Ja minä herätän heille paimenia, ja ne kaitsevat
heitä; eivät he enää pelkää eivätkä säiky, eikä heistä
yhtäkään puutu, sanoo Herra.
Hes 34:1. Minulle
tuli tämä Herran sana:
2. "Ihmislapsi, ennusta Israelin
paimenia vastaan, ennusta ja sano heille -- paimenille: Näin
sanoo Herra, Herra: Voi Israelin paimenia, jotka ovat
itseänsä kainneet! Eikö paimenten ole kaittava lampaita?
3. Te olette syöneet rasvat, pukeneet päällenne villat,
teurastaneet lihavat; mutta ette ole kainneet laumaa,
4.
ette ole vahvistaneet heikkoja, ette ole parantaneet
sairaita, sitoneet haavoittuneita, tuoneet takaisin
eksyneitä, etsineet kadonneita, vaan te olette vallinneet
niitä tylysti ja väkivaltaisesti.
5. Ja niin ne ovat
hajaantuneet paimenta vailla ja joutuneet kaikkien metsän
petojen syötäviksi -- hajaantuneet ne ovat.
6. Minun
lampaani harhailevat kaikilla vuorilla ja kaikilla korkeilla
kukkuloilla; pitkin koko maata ovat minun lampaani
hajallaan, eikä kenkään niistä välitä eikä niitä etsi.
7.
Sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana:
8. Niin totta
kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, totisesti, koska minun
lampaani ovat ryöstettävinä ja koska minun lampaani ovat
kaikkien metsän petojen syötävinä, kun paimenta ei ole ja
kun minun paimeneni eivät välitä minun lampaistani, vaan
minun paimeneni kaitsevat itseänsä, eivätkä kaitse minun
lampaitani,
Sak 11:15. Sitten Herra sanoi
minulle: "Ota vielä itsellesi hullun paimenen kapineet.
16. Sillä katso, minä olen herättävä maahan paimenen:
hukkaantuneista hän ei pidä huolta, hajaantunutta hän ei
etsi, ruhjoutunutta hän ei paranna, pystyssäpysyvää hän ei
tue; mutta hän syö lihavien lihaa ja halkaisee niiden
sorkat.
17. Voi hullua paimenta, joka lampaat hylkää!
Käyköön miekka hänen käsivarteensa ja oikeaan silmäänsä.
Hänen käsivartensa kuivettukoon, ja hänen oikea silmänsä
soetkoon."
Mal 2:6. Oikea opetus oli hänen
suussansa, eikä vääryyttä tavattu hänen huuliltansa.
Rauhassa ja vakaasti hän vaelsi minun kanssani, ja monet hän
käänsi pois pahoista töistä.
7. Sillä papin huulten pitää
tallettaman tieto, ja hänen suustansa etsitään opetus; sillä
hän on Herran Sebaotin sanansaattaja.
Pappeus
Hebr 7:5. Onhan niillä Leevin pojista, jotka saavat
pappeuden, käsky lain mukaan ottaa kymmenyksiä kansalta, se
on veljiltään, vaikka nämä ovatkin Aabrahamin kupeista
lähteneet;
11. Jos siis täydellisyys olisi saavutettu
leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa
sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi
Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi
Aaronin järjestyksen mukaan?
12. Sillä pappeuden
muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
7:24. mutta tällä on katoamaton pappeus, sentähden että hän
pysyy iankaikkisesti,
25. jonka tähden hän myös voi
täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö
tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän
puolestansa.
1 Piet 2:5. ja rakentukaa itsekin
elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi,
uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen
kautta ovat Jumalalle mieluisia.
9. Mutta te olette
"valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo,
omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on
pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
Ilm 1:6. ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi,
papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima
aina ja iankaikkisesti! Amen.
5:10. ja tehnyt heidät
meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he
tulevat hallitsemaan maan päällä".
1 Ms 14:18.
Ja Melkisedek, Saalemin kuningas, toi leipää ja viiniä; hän
oli Jumalan, Korkeimman, pappi.
19. Ja hän siunasi hänet
sanoen: "Siunatkoon Abramia Jumala, Korkein, taivaan ja maan
luoja.
20. Ja kiitetty olkoon Jumala, Korkein, joka antoi
vihollisesi sinun käsiisi." Ja Abram antoi hänelle
kymmenykset kaikesta.
2 Ms 2:15. Ja kun farao
sai kuulla tästä tapahtumasta, etsi hän Moosesta
tappaaksensa hänet. Mutta Mooses lähti faraota pakoon ja
pysähtyi Midianin maahan ja istahti eräälle kaivolle.
16.
Ja Midianin papilla oli seitsemän tytärtä; nämä tulivat
vettä ammentamaan ja täyttivät vesikaukalot, juottaakseen
isänsä lampaita.
28:1. "Ja kutsu eteesi
israelilaisten joukosta veljesi Aaron poikineen, että he
pappeina palvelisivat minua, Aaron ja hänen poikansa Naadab
ja Abihu, Eleasar ja Iitamar.
2. Ja teetä veljellesi
Aaronille pyhät vaatteet, kunniaksi ja kaunistukseksi.
3.
Ja puhuttele kaikkia taidollisia miehiä, jotka minä olen
täyttänyt taidollisuuden hengellä, että he tekevät vaatteet
Aaronille, jotta hänet pyhitettäisiin pappina palvelemaan
minua.
4 Ms 16:8. Ja Mooses puhui Koorahille:
"Kuulkaa, te leeviläiset!
9. Eikö teille jo riitä se,
että Israelin Jumala on erottanut teidät Israelin
seurakunnasta, sallinut teidän käydä hänen tykönsä
toimittamaan palvelusta Herran asumuksessa ja seisomaan
seurakunnan edessä palvelemassa heitä?
10. Hän salli
käydä tykönsä sinun ja kaikkien veljiesi, leeviläisten,
sinun kanssasi; ja nyt te tavoittelette pappeuttakin.
11.
Niin siis sinä ja koko sinun joukkosi käytte kapinoimaan
Herraa vastaan; sillä mikä on Aaron, että te häntä vastaan
napisette!"
18:1. Ja Herra sanoi Aaronille: "Sinun ja
sinun poikiesi, isäsi suvun sinun kanssasi, on kannettava
pyhäkköä vastaan tehdyt rikkomukset; samoin sinun ja
poikiesi sinun kanssasi on kannettava pappeutta vastaan
tehdyt rikkomukset.
6. Ja katso, minä olen ottanut teidän
veljenne, leeviläiset, israelilaisten keskuudesta teille
lahjaksi, Herralle annettuina toimittamaan palvelusta
ilmestysmajassa.
7. Mutta sinä ja poikasi sinun kanssasi
hoitakaa papinvirkaanne, pitäen huolta kaikista alttarilla
ja esiripun sisäpuolella suoritettavista tehtävistä, ja
toimittakaa palvelusta siellä. Lahjana minä annan teille
papinvirkanne; mutta syrjäinen, joka siihen ryhtyy,
surmattakoon."
Esra 2:61. Ja pappien poikain
joukossa olivat Habaijan jälkeläiset, Koosin jälkeläiset ja
Barsillain jälkeläiset, sen, joka oli ottanut vaimon
gileadilaisen Barsillain tyttäristä ja jota kutsuttiin
heidän nimellään.
62. Nämä etsivät sukuluetteloitaan,
niitä löytämättä, ja niin heidät julistettiin pappeuteen
kelpaamattomiksi.
63. Maaherra kielsi heitä syömästä
korkeasti-pyhää, ennenkuin nousisi pappi, joka voi hoitaa
uurimia ja tummimia.
Mal 2:7. Sillä papin
huulten pitää tallettaman tieto, ja hänen suustansa etsitään
opetus; sillä hän on Herran Sebaotin sanansaattaja.
Profeetat profetointi
Mt 5:12. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän
palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat
profeettoja, jotka olivat ennen teitä.
5:17. Älkää
luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja
kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
7:12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten
teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on
laki ja profeetat.
7:15. Kavahtakaa vääriä
profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne
lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän
orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista
viikunoita?
17. Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä
hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
10:40. Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja
joka ottaa minut tykönsä, ottaa tykönsä hänet, joka on minut
lähettänyt.
41. Joka profeetan ottaa tykönsä profeetan
nimen tähden, saa profeetan palkan; ja joka vanhurskaan
ottaa tykönsä vanhurskaan nimen tähden, saa vanhurskaan
palkan.
11:7. Kun he olivat menneet, rupesi Jeesus
puhumaan kansalle Johanneksesta: "Mitä te lähditte erämaahan
katselemaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa?
8. Vai mitä
lähditte katsomaan? Ihmistäkö, hienoihin vaatteisiin
puettua? Katso, hienopukuiset ovat kuningasten kartanoissa.
9. Vai mitä te lähditte? Profeettaako katsomaan? Totisesti,
minä sanon teille: hän on enemmän kuin profeetta.
10.
Tämä on se, josta on kirjoitettu: 'Katso, minä lähetän
enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava tiesi sinun
eteesi'.
11. Totisesti minä sanon teille: ei ole
vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin
Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on
suurempi kuin hän.
12. Mutta Johannes Kastajan päivistä
tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja
hyökkääjät tempaavat sen itselleen.
13. Sillä kaikki
profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti;
14.
ja jos tahdotte ottaa vastaan: hän on Elias, joka oli
tuleva.
13:16. Mutta autuaat ovat teidän silmänne,
koska ne näkevät, ja teidän korvanne, koska ne kuulevat.
17. Sillä totisesti minä sanon teille: monet profeetat ja
vanhurskaat ovat halunneet nähdä, mitä te näette, eivätkä
ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole
kuulleet.
13:54. Ja hän tuli kotikaupunkiinsa ja
opetti heitä heidän synagoogassaan, niin että he
hämmästyivät ja sanoivat: "Mistä hänellä on tämä viisaus ja
nämä voimalliset teot?
55. Eikö tämä ole se rakentajan
poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen
veljensä Jaakob ja Joosef ja Simon ja Juudas?
56. Ja
eivätkö hänen sisarensa ole kaikki meidän parissamme? Mistä
sitten hänellä on tämä kaikki?"
57. Ja he loukkaantuivat
häneen. Mutta Jeesus sanoi heille: "Ei ole profeetta
halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja kodissaan".
58. Ja heidän epäuskonsa tähden hän ei tehnyt siellä monta
voimallista tekoa.
14:5. Ja Herodes olisi tahtonut
tappaa Johanneksen, mutta pelkäsi kansaa, sillä he pitivät
häntä profeettana.
16:13. Kun Jeesus tuli Filippuksen
Kesarean tienoille, kysyi hän opetuslapsiltaan sanoen:
"Kenen ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan?"
14. Niin he
sanoivat: "Muutamat Johannes Kastajan, toiset Eliaan, toiset
taas Jeremiaan tahi jonkun muun profeetoista".
21:10.
Ja kun hän tuli Jerusalemiin, joutui koko kaupunki
liikkeelle ja sanoi: "Kuka tämä on?"
11. Niin kansa
sanoi: "Tämä on se profeetta, Jeesus, Galilean Nasaretista".
21:23. Ja kun hän oli mennyt pyhäkköön, tulivat hänen
opettaessaan ylipapit ja kansan vanhimmat hänen luoksensa ja
sanoivat: "Millä vallalla sinä näitä teet? Ja kuka sinulle
on antanut tämän vallan?"
24. Jeesus vastasi ja sanoi
heille: "Minä myös teen teille yhden kysymyksen; jos te
minulle siihen vastaatte, niin minäkin sanon teille, millä
vallalla minä näitä teen.
25. Mistä Johanneksen kaste
oli? Taivaastako vai ihmisistä?" Niin he neuvottelivat
keskenänsä sanoen: "Jos sanomme: 'Taivaasta', niin hän sanoo
meille: 'Miksi ette siis uskoneet häntä?'
26. Mutta jos
sanomme: 'Ihmisistä', niin meidän täytyy peljätä kansaa,
sillä kaikki pitävät Johannesta profeettana."
27. Ja he
vastasivat Jeesukselle ja sanoivat: "Emme tiedä". Niin
hänkin sanoi heille: "Niinpä en minäkään sano teille, millä
vallalla minä näitä teen.
21:45. Kun ylipapit ja
fariseukset kuulivat nämä hänen vertauksensa, ymmärsivät he,
että hän puhui heistä.
46. Ja he olisivat tahtoneet ottaa
hänet kiinni, mutta pelkäsivät kansaa, koska se piti häntä
profeettana.
23:29. Voi teitä, kirjanoppineet ja
fariseukset, te ulkokullatut, kun te rakennatte profeettain
hautoja ja kaunistatte vanhurskasten hautakammioita,
30.
ja sanotte: 'Jos me olisimme eläneet isäimme päivinä, emme
olisi olleet osallisia heidän kanssaan profeettain vereen'!
31. Niin te siis todistatte itsestänne, että olette niiden
lapsia, jotka tappoivat profeetat.
23:34. Sentähden,
katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita
ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja
ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte
synagoogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin;
35.
että teidän päällenne tulisi kaikki se vanhurskas veri, joka
maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestä
Sakariaan, Barakiaan pojan, vereen asti, jonka te tapoitte
temppelin ja alttarin välillä.
36. Totisesti minä sanon
teille: tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven päälle.
37. Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja
kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein
minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana
kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.
38. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'.
24:11. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät
monta.
24. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja
nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin
että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
25. Katso,
minä olen sen teille edeltä sanonut.
26:67. Silloin
he sylkivät häntä silmille ja löivät häntä nyrkillä
kasvoihin; ja toiset sivalsivat häntä poskelle
68. ja
sanoivat: "Profetoi meille, Kristus, kuka se on, joka sinua
löi".
Mk 6:4. Niin Jeesus sanoi heille: "Ei
ole profeetta halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja
sukulaistensa kesken ja kodissaan".
Lk 1:76.
Ja sinä, lapsukainen, olet kutsuttava Korkeimman
profeetaksi, sillä sinä olet käyvä Herran edellä
valmistaaksesi hänen teitään,
2:36. Ja oli
naisprofeetta, Hanna, Fanuelin tytär, Asserin sukukuntaa.
Hän oli jo tullut iälliseksi. Mentyään neitsyenä naimisiin
hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta,
37. ja
oli nyt leski, kahdeksankymmenen neljän vuoden ikäinen. Hän
ei poistunut pyhäköstä, vaan palveli siellä Jumalaa
paastoilla ja rukouksilla yötä ja päivää.
4:23. Niin
hän sanoi heille: "Kaiketi aiotte sanoa minulle tämän
sananlaskun: 'Parantaja, paranna itsesi'; 'tee täälläkin,
kotikaupungissasi, niitä suuria tekoja, joita olemme
kuulleet tapahtuneen Kapernaumissa'."
24. Ja hän sanoi:
"Totisesti minä sanon teille: ei kukaan profeetta ole
otollinen kotikaupungissaan.
25. Minä sanon teille
totuudessa: monta leskeä oli Eliaan aikana Israelissa, kun
taivas oli suljettuna kolme vuotta ja kuusi kuukautta ja
suuri nälkä tuli kaikkeen maahan,
26. eikä Eliasta
lähetetty kenenkään tykö heistä, vaan ainoastaan leskivaimon
tykö Siidonin-maan Sareptaan.
27. Ja monta pitalista
miestä oli Israelissa profeetta Elisan aikana, eikä kukaan
heistä tullut puhdistetuksi, vaan ainoastaan Naiman,
syyrialainen."
28. Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat
synagoogassa, tulivat kiukkua täyteen
29. ja nousivat ja
ajoivat hänet ulos kaupungista ja veivät hänet sen vuoren
jyrkänteelle asti, jolle heidän kaupunkinsa oli rakennettu,
syöstäkseen hänet alas.
30. Mutta hän lähti pois käyden
heidän keskitsensä.
6:26. Voi teitä, kun kaikki
ihmiset puhuvat teistä hyvää! Sillä niin tekivät heidän
isänsä väärille profeetoille.
7:15. Niin kuollut
nousi istualleen ja rupesi puhumaan. Ja hän antoi hänet
hänen äidillensä.
16. Ja heidät kaikki valtasi pelko, ja
he ylistivät Jumalaa sanoen: "Suuri profeetta on noussut
meidän keskellemme", ja: "Jumala on katsonut kansansa
puoleen".
7:39. Mutta kun fariseus, joka oli hänet
kutsunut, sen näki, ajatteli hän mielessään näin: "Jos tämä
olisi profeetta, tietäisi hän, mikä ja millainen tuo nainen
on, joka häneen koskee: että hän on syntinen."
40. Niin
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Simon, minulla on jotakin
sanomista sinulle". Hän virkkoi: "Opettaja, sano". –
13:28. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys, kun
näette Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikkien
profeettain olevan Jumalan valtakunnassa, mutta huomaatte
itsenne heitetyiksi ulos.
29. Ja tulijoita saapuu idästä
ja lännestä ja pohjoisesta ja etelästä, ja he aterioitsevat
Jumalan valtakunnassa.
13:31. Samalla hetkellä tuli
hänen luoksensa muutamia fariseuksia, ja he sanoivat
hänelle: "Lähde ja mene täältä pois, sillä Herodes tahtoo
tappaa sinut".
32. Niin hän sanoi heille: "Menkää ja
sanokaa sille ketulle: 'Katso, minä ajan ulos riivaajia ja
parannan sairaita tänään ja huomenna, ja kolmantena päivänä
minä pääsen määräni päähän'.
33. Kuitenkin minun pitää
vaeltaman tänään ja huomenna ja ylihuomenna, sillä ei sovi,
että profeetta saa surmansa muualla kuin Jerusalemissa.
16:29. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja
profeetat; kuulkoot niitä'.
30. Niin hän sanoi: 'Ei, isä
Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä,
niin he tekisivät parannuksen'.
31. Mutta Aabraham sanoi
hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin
eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."
24:18. Ja toinen heistä, nimeltä Kleopas, vastasi ja
sanoi hänelle: "Oletko sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa,
joka et tiedä, mitä siellä näinä päivinä on tapahtunut?"
19. Hän sanoi heille: "Mitä?" Niin he sanoivat hänelle:
"Sitä, mikä tapahtui Jeesukselle, Nasaretilaiselle, joka oli
profeetta, voimallinen teossa ja sanassa Jumalan ja kaiken
kansan edessä,
Joh 1:19. Ja tämä on
Johanneksen todistus, kun juutalaiset lähettivät hänen
luoksensa Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään
häneltä: "Kuka sinä olet?"
20. Ja hän tunnusti eikä
kieltänyt; ja hän tunnusti: "Minä en ole Kristus".
21. Ja
he kysyivät häneltä: "Mikä sitten? Oletko sinä Elias?" Hän
sanoi: "En ole". "Se profeettako olet?" Hän vastasi: "En".
22. Niin he sanoivat hänelle: "Kuka olet, että voisimme
antaa vastauksen niille, jotka meidät lähettivät? Mitä sanot
itsestäsi?"
23. Hän sanoi: "Minä olen huutavan ääni
erämaassa: 'Tehkää tie tasaiseksi Herralle', niinkuin
profeetta Esaias on sanonut."
24. Ja lähetetyt olivat
fariseuksia;
25. ja he kysyivät häneltä ja sanoivat
hänelle: "Miksi sitten kastat, jos et ole Kristus etkä Elias
etkä se profeetta?"
26. Johannes vastasi heille sanoen:
"Minä kastan vedellä; mutta teidän keskellänne seisoo hän,
jota te ette tunne.
1:47. Jeesus näki Natanaelin
tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: "Katso, oikea
israelilainen, jossa ei vilppiä ole!"
48. Natanael sanoi
hänelle: "Mistä minut tunnet?" Jeesus vastasi ja sanoi
hänelle: "Ennenkuin Filippus sinua kutsui, kun olit
viikunapuun alla, näin minä sinut".
49. Natanael vastasi
ja sanoi hänelle: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet
Israelin kuningas".
50. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:
"Sentähden, että minä sanoin sinulle: 'minä näin sinut
viikunapuun alla', sinä uskot. Sinä saat nähdä suurempia,
kuin nämä ovat."
4:16. Jeesus sanoi hänelle: "Mene,
kutsu miehesi ja tule tänne".
17. Nainen vastasi ja
sanoi: "Ei minulla ole miestä". Jeesus sanoi hänelle:
"Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä',
18. sillä
viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on,
ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden."
19. Nainen
sanoi hänelle: "Herra, minä näen, että sinä olet profeetta.
28. Niin nainen jätti vesiastiansa ja meni kaupunkiin ja
sanoi ihmisille:
29. "Tulkaa katsomaan miestä, joka on
sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt. Eihän se vain
liene Kristus?"
4:43. Mutta niiden kahden päivän
kuluttua hän lähti sieltä Galileaan.
44. Sillä Jeesus
itse todisti, ettei profeetalla ole arvoa omassa isiensä
maassa.
6:14. Kun nyt ihmiset näkivät sen tunnusteon,
jonka Jeesus oli tehnyt, sanoivat he: "Tämä on totisesti se
profeetta, joka oli maailmaan tuleva".
15. Kun nyt Jeesus
huomasi, että he aikoivat tulla ja väkisin ottaa hänet,
tehdäkseen hänet kuninkaaksi, väistyi hän taas pois
vuorelle, hän yksinänsä.
7:40. Niin muutamat
kansasta, kuultuaan nämä sanat, sanoivat: "Tämä on totisesti
se profeetta".
41. Toiset sanoivat: "Tämä on Kristus".
Mutta toiset sanoivat: "Ei suinkaan Kristus tule Galileasta?
8:52. Juutalaiset sanoivat hänelle: "Nyt me ymmärrämme,
että sinussa on riivaaja. Aabraham on kuollut ja profeetat,
ja sinä sanot: 'Jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä
maista kuolemaa'.
53. Oletko sinä suurempi kuin isämme
Aabraham, joka on kuollut? Ja profeetat ovat kuolleet;
keneksi sinä itsesi teet?"
9:17. Niin he taas
sanoivat sokealle: "Mitä sinä sanot hänestä, koskapa hän
avasi sinun silmäsi?" Ja hän sanoi: "Hän on profeetta".
Apt 2:29. Te miehet, veljet, on lupa teille
rohkeasti sanoa, mitä kantaisäämme Daavidiin tulee, että hän
on sekä kuollut että haudattu; onhan hänen hautansa meidän
keskellämme vielä tänäkin päivänä.
30. Koska hän nyt oli
profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle
luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen
valtaistuimelleen,
31. niin hän edeltä nähden puhui
Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut
jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä
katoavaisuutta.
3:18. Mutta näin on Jumala täyttänyt
sen, minkä hän oli edeltä ilmoittanut kaikkien profeettain
suun kautta, että nimittäin hänen Voideltunsa piti kärsimän.
21. Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti,
jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala
on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun
kautta.
22. Sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun
kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne
joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu.
23. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa
kuule, hävitetään kansasta.'
24. Ja kaikki profeetat
Samuelista alkaen ja kaikki järjestään, jotka puhuneet ovat,
ovat myös ennustaneet näitä päiviä.
25. Te olette
profeettain ja sen liiton lapsia, jonka Jumala teki meidän
isiemme kanssa sanoen Aabrahamille: 'Ja sinun siemenessäsi
tulevat siunatuiksi kaikki maan sukukunnat'.
7:51. Te
niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta,
aina te vastustatte Pyhää Henkeä - niinkuin teidän isänne,
niin tekin.
52. Ketä profeetoista eivät teidän isänne
vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennustivat sen
Vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te
nyt olette tulleet,
11:27. Siihen aikaan tuli
profeettoja Jerusalemista Antiokiaan.
28. Ja eräs heistä,
nimeltä Agabus, nousi ja antoi Hengen vaikutuksesta
tiedoksi, että oli tuleva suuri nälkä kaikkeen maailmaan; ja
se tulikin Klaudiuksen aikana.
13:1. Ja Antiokian
seurakunnassa oli profeettoja ja opettajia: Barnabas ja
Simeon, jota kutsuttiin Nigeriksi, ja Lukius, kyreneläinen,
ja Manaen, neljännysruhtinas Herodeksen kasvinkumppani, ja
Saulus.
2. Ja heidän toimittaessaan palvelusta Herralle
ja paastotessaan Pyhä Henki sanoi: "Erottakaa minulle
Barnabas ja Saulus siihen työhön, johon minä olen heidät
kutsunut".
13:6. Ja kun he olivat vaeltaneet kautta
koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen
miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli
Barjeesus.
13:20. Näin kului noin neljäsataa
viisikymmentä vuotta. Sen jälkeen hän antoi heille
tuomareita profeetta Samueliin saakka.
15:32. Ja
Juudas ja Silas, jotka itsekin olivat profeettoja,
kehoittivat veljiä monin sanoin ja vahvistivat heitä.
21:8. Mutta seuraavana päivänä me lähdimme sieltä ja
tulimme Kesareaan, jossa menimme evankelista Filippuksen
tykö, joka oli yksi niistä seitsemästä, ja jäimme hänen
tykönsä.
9. Ja hänellä oli neljä tytärtä, neitsyttä,
joilla oli profetoimisen lahja.
10. Siellä me viivyimme
useita päiviä. Niin tuli sinne Juudeasta eräs profeetta,
nimeltä Agabus.
11. Ja tultuaan meidän luoksemme hän otti
Paavalin vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja lausui:
"Näin sanoo Pyhä Henki: 'Sen miehen, jonka vyö tämä on,
juutalaiset näin sitovat Jerusalemissa ja antavat pakanain
käsiin'."
Rm 12:6. ja meillä on erilaisia
armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu; jos
jollakin on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan,
kuin hänellä uskoa on;
1 Kor 12:10. toinen
lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen
lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä
puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
12:28. Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi
muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia
opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten
armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri
kielillä.
29. Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät
kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki
tee voimallisia tekoja?
30. Eihän kaikilla ole
parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä?
Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?
13:2. Ja
vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin
kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi
kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla
ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
8. Rakkaus ei
koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä
puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
9. Sillä tietomme on
vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
14:1.
Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä
lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa.
2. Sillä
kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä
näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä.
3. Mutta profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi ja
kehoitukseksi ja lohdutukseksi.
4. Kielillä puhuva
rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa.
5. Soisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä
mieluummin soisin teidän profetoivan; sillä profetoiva on
suurempi kuin kielillä puhuva, ellei tämä samalla selitä,
niin että seurakunta siitä rakentuu.
6. Jos minä nyt,
veljet, tulisin luoksenne kielillä puhuen, mitä minä teitä
sillä hyödyttäisin, ellen puhuisi teille ilmestyksen tai
tiedon tai profetian tai opetuksen sanoja?
14:21.
Laissa on kirjoitettuna: "Vieraskielisten kautta ja
muukalaisten huulilla minä olen puhuva tälle kansalle,
eivätkä he sittenkään minua kuule, sanoo Herra".
22.
Kielet eivät siis ole merkiksi uskoville, vaan niille, jotka
eivät usko; mutta profetoiminen ei ole merkiksi
uskottomille, vaan uskoville.
23. Jos nyt koko seurakunta
kokoontuisi yhteen ja kaikki siellä puhuisivat kielillä ja
sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he
sanoisi teidän olevan järjiltänne?
24. Mutta jos kaikki
profetoisivat ja joku uskosta tai opetuksesta osaton tulisi
sisään, niin kaikki paljastaisivat hänet ja kaikki
langettaisivat hänestä tuomion,
25. hänen sydämensä
salaisuudet tulisivat ilmi, ja niin hän kasvoilleen langeten
rukoilisi Jumalaa ja julistaisi, että Jumala totisesti on
teissä.
14:29. Profeetoista saakoon kaksi tai kolme
puhua, ja muut arvostelkoot;
30. mutta jos joku toinen
siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen.
31.
Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne
jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta.
32. Ja profeettain henget ovat profeetoille alamaiset;
33. sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala.
Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa,
14:37. Jos
joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin
tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran
käsky.
38. Mutta jos joku ei sitä ymmärrä, niin olkoon
ymmärtämättä.
39. Sentähden, veljeni, harrastakaa
profetoimista älkääkä estäkö kielillä puhumasta.
Ef 2:19. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä
muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan
perhettä,
20. apostolien ja profeettain perustukselle
rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
21. jossa
koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi
Herrassa;
22. ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa
rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.
3:4. josta
te sitä lukiessanne voitte huomata, kuinka perehtynyt minä
olen Kristuksen salaisuuteen,
5. jota menneiden
sukupolvien aikana ei ole ihmisten lapsille tiettäväksi
tehty, niinkuin se nyt Hengessä on ilmoitettu hänen pyhille
apostoleilleen ja profeetoille:
6. että näet pakanatkin
ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia
lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta,
4:11. Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset
profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja
opettajiksi,
12. tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi
palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
1 Tess 2:14. Sillä teistä, veljet, on tullut
niiden Kristuksessa Jeesuksessa olevien Jumalan seurakuntain
seuraajia, jotka ovat Juudeassa, sillä tekin olette
kärsineet omilta kansalaisiltanne samaa kuin he
juutalaisilta,
15. jotka tappoivat Herran Jeesuksenkin ja
profeetat ja ovat vainonneet meitä, eivätkä ole Jumalalle
otollisia, vaan ovat kaikkien ihmisten vihollisia,
16.
kun estävät meitä puhumasta pakanoille heidän
pelastumiseksensa. Näin he yhäti täyttävät syntiensä mittaa.
Viha onkin jo saavuttanut heidät, viimeiseen määräänsä asti.
5:19. Henkeä älkää sammuttako,
20. profetoimista
älkää halveksuko,
21. mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se,
mikä hyvää on;
1 Tim 4:14. Älä laiminlyö armolahjaa,
joka sinussa on ja joka sinulle annettiin profetian kautta,
vanhinten pannessa kätensä sinun päällesi.
Tit
1:12. Eräs heistä, heidän oma profeettansa, on sanonut:
"Petturi Kreetan mies, peto ilkeä, laiskurivatsa".
13.
Tämä todistus on tosi; sentähden nuhtele heitä ankarasti,
että tulisivat uskossa terveiksi
Hebr 11:32.
Ja mitä minä vielä sanoisin? Sillä minulta loppuisi aika,
jos kertoisin Gideonista, Baarakista, Simsonista, Jeftasta,
Daavidista ja Samuelista ja profeetoista,
33. jotka uskon
kautta kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta
voimassa, saivat kokea lupauksien toteutumista, tukkivat
jalopeurain kidat,
34. sammuttivat tulen voiman, pääsivät
miekanteriä pakoon, voimistuivat heikkoudesta, tulivat
väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot.
1 Piet 1:10. Sitä pelastusta ovat etsineet ja
tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne
tulevasta armosta,
11. ovat tutkineet, mihin tai
millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi,
edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä
ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.
2 Piet
2:1. Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin
teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka
salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja,
kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat
itselleen äkillisen perikadon.
2. Ja moni on seuraava
heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee
häväistyksi;
2:15. He ovat hyljänneet suoran tien,
ovat eksyneet ja seuranneet Bileamin, Beorin pojan, tietä,
hänen, joka rakasti vääryyden palkkaa,
16. mutta sai
rikkomuksestaan ojennuksen: mykkä juhta puhui ihmisen
äänellä ja esti profeetan mielettömyyden.
1 Joh
4:1. Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan
koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää
profeettaa on lähtenyt maailmaan.
Jaak 5:10.
Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden
esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.
Ilm 2:20. Mutta se minulla on sinua vastaan, että
sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään
profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani
harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua.
21. Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon,
mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua
haureudestaan.
11:3. Ja minä annan kahdelle
todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida
tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan."
4. Nämä
ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka
seisovat maan Herran edessä.
5. Ja jos joku tahtoo heitä
vahingoittaa, lähtee tuli heidän suustaan ja kuluttaa heidän
vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, on hän
saava surmansa sillä tavalla.
6. Heillä on valta sulkea
taivas, niin ettei sadetta tule heidän profetoimisensa
päivinä, ja heillä on valta muuttaa vedet vereksi ja lyödä
maata kaikkinaisilla vitsauksilla, niin usein kuin tahtovat.
7. Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se,
joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja
voittava heidät ja tappava heidät.
8. Ja heidän ruumiinsa
viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti
puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän
Herransa ristiinnaulittiin.
9. Ja ihmiset eri kansoista
ja sukukunnista ja kielistä ja kansanheimoista näkevät
heidän ruumiinsa kolme ja puoli päivää, eivätkä salli, että
heidän ruumiinsa pannaan hautaan.
10. Ja ne, jotka maan
päällä asuvat, iloitsevat heidän kohtalostaan ja
riemuitsevat ja lähettävät lahjoja toisilleen; sillä nämä
kaksi profeettaa olivat vaivanneet niitä, jotka maan päällä
asuvat.
16:6. Sillä pyhien ja profeettain verta he
ovat vuodattaneet, ja verta sinä olet antanut heille juoda;
sen he ovat ansainneet."
16:13. Ja minä näin
lohikäärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän profeetan
suusta lähtevän kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista.
14. Sillä ne ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä;
ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät
sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä.
19:10. Ja minä lankesin hänen jalkojensa juureen, kumartaen
rukoillakseni häntä. Mutta hän sanoi minulle: "Varo, ettet
sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija,
niiden, joilla on Jeesuksen todistus; kumarra ja rukoile
Jumalaa. Sillä Jeesuksen todistus on profetian henki."
19:20. Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä
profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla
hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin,
ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat
heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.
22:6. Ja hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat vakaat ja
todet, ja Herra, profeettain henkien Jumala, on lähettänyt
enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman
pitää.
1 Ms 20:7. Niin anna nyt miehelle hänen
vaimonsa takaisin, sillä hän on profeetta, ja hän on
rukoileva sinun puolestasi, että saisit elää. Mutta jollet
anna häntä takaisin, niin tiedä, että olet kuolemalla
kuoleva, sinä ja kaikki sinun omaisesi."
2 Ms
7:1. Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Katso, minä asetan
sinut jumalaksi faraolle, ja veljesi Aaron on oleva sinun
profeettasi.
2. Puhu kaikki, mitä minä sinun käsken
puhua; ja Aaron, sinun veljesi, puhukoon faraolle, että hän
päästää israelilaiset maastansa.
3. Mutta minä paadutan
faraon sydämen ja teen monta tunnustekoa ja ihmettä Egyptin
maassa.
15:20. Ja naisprofeetta Mirjam, Aaronin
sisar, otti vaskirummun käteensä, ja kaikki naiset
seurasivat häntä vaskirumpuja lyöden ja karkeloiden.
4 Ms 11:29. Mutta Mooses vastasi hänelle: "Oletko
kateellinen minun puolestani? Oi, jospa koko Herran kansa
olisi profeettoja, niin että Herra antaisi henkensä heihin!"
12:5. Silloin Herra astui alas pilvenpatsaassa, asettui
majan ovelle ja kutsui Aaronia ja Mirjamia; molemmat menivät
sinne.
6. Ja Herra sanoi: "Kuulkaa minun sanani. Jos
keskuudessanne on profeetta, niin minä ilmestyn hänelle
näyssä, puhun hänen kanssaan unessa.
7. Niin ei ole minun
palvelijani Mooses, hän on uskollinen koko minun talossani;
8. hänen kanssaan minä puhun suusta suuhun, avoimesti enkä
peitetyin sanoin, ja hän saa katsella Herran muotoa. Miksi
ette siis peljänneet puhua minun palvelijaani Moosesta
vastaan?"
5 Ms 18:20. Mutta profeetta, joka
julkeaa puhua minun nimessäni jotakin, jota minä en ole
käskenyt hänen puhua, tahi puhuu muiden jumalien nimessä,
sellainen profeetta kuolkoon.'
21. Ja jos sinä ajattelet
sydämessäsi: 'Mistä me tiedämme, mikä sana ei ole Herran
puhetta?' niin huomaa:
22. kun profeetta puhuu Herran
nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy
toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se
profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä."
34:10.
Mutta Israelissa ei enää noussut yhtäkään sellaista
profeettaa kuin Mooses, jonka kanssa Herra seurusteli
kasvoista kasvoihin;
11. ei ketään, joka olisi tehnyt
sellaisia tunnustekoja ja ihmeitä, kuin hän Herran
lähettämänä teki Egyptin maassa faraolle ja kaikille hänen
palvelijoillensa, koko hänen maallensa;
Tuom
4:4. Mutta Debora, naisprofeetta, Lappidotin vaimo, oli
siihen aikaan tuomarina Israelissa.
5. Hänen oli tapana
istua Deboran-palmun alla, Raaman ja Beetelin välillä,
Efraimin vuoristossa, ja israelilaiset menivät hänen
luoksensa oikeutta saamaan.
1 Sam 3:1. Ja
poikanen Samuel palveli Herraa Eelin johdolla; mutta Herran
sana oli harvinainen siihen aikaan, eivätkä näyt olleet
tavallisia.
20. Ja koko Israel Daanista Beersebaan asti
tiesi, että Samuelille oli uskottu Herran profeetan tehtävä.
21. Ja Herra ilmestyi edelleenkin Siilossa; sillä Herra
ilmestyi Samuelille Siilossa Herran sanan kautta. Ja
Samuelin sana tuli koko Israelille.
9:6. Mutta
palvelija sanoi hänelle: "Katso, tässä kaupungissa on
Jumalan mies, arvossa pidetty mies; kaikki, mitä hän sanoo,
se varmasti toteutuu. Menkäämme nyt sinne; kenties hän
ilmaisee meille jotakin matkasta, jolla olemme."
7. Niin
Saul sanoi palvelijallensa: "Jos menemme sinne, niin mitä me
viemme sille miehelle? Sillä leipä on loppunut repuistamme,
eikä meillä ole muutakaan lahjaa vietäväksi Jumalan
miehelle. Vai onko meillä mitään?"
8. Palvelija vastasi
vielä Saulille ja sanoi: "Katso, tässä on minulla neljännes
sekeliä hopeata; minä annan sen Jumalan miehelle, että hän
ilmaisisi meille jotakin matkastamme".
9. -- Muinoin
sanottiin Israelissa, kun mentiin kysymään Jumalalta, näin:
"Tulkaa, menkäämme näkijän luo". Sillä sitä, jota nyt
sanotaan profeetaksi, kutsuttiin muinoin näkijäksi.
9:15. Mutta päivää ennen Saulin tuloa oli Herra ilmoittanut
ja sanonut Samuelille:
16. "Huomenna tähän aikaan minä
lähetän sinun tykösi miehen Benjaminin maasta. Voitele hänet
minun kansani Israelin ruhtinaaksi. Hän on vapauttava minun
kansani filistealaisten käsistä. Sillä minä olen katsonut
kansani puoleen, sen huuto on tullut minun eteeni."
17.
Kun Samuel näki Saulin, ilmoitti Herra hänelle: "Katso,
tässä on mies, josta minä olen sinulle sanonut: 'Tämä on
vallitseva minun kansaani'".
18. Saul meni Samuelin tykö
keskelle porttia ja sanoi: "Sano minulle, missä on näkijän
asunto?"
19. Samuel vastasi Saulille ja sanoi: "Minä olen
näkijä. Mene minun edelläni uhrikukkulalle. Aterioikaa tänä
päivänä minun kanssani; huomenaamuna minä päästän sinut
menemään, ja kaikki, mitä sinulla on sydämelläsi, minä
selvitän sinulle.
20. Äläkä enää ole huolissasi
aasintammoista, jotka ovat olleet sinulta kateissa kolme
päivää, sillä ne ovat löytyneet. Ja kenen on kaikki, mitä
kallisarvoisinta Israelissa on, jollei sinun ja kaiken sinun
isäsi perheen?"
10:1. Silloin Samuel otti öljyastian,
vuodatti öljyä hänen päähänsä, suuteli häntä ja sanoi:
"Katso, Herra on voidellut sinut perintöosansa ruhtinaaksi.
2. Kun sinä tänä päivänä lähdet minun luotani, kohtaat sinä
Raakelin haudan luona Selsahissa Benjaminin rajalla kaksi
miestä; ne sanovat sinulle: 'Aasintammat, joita olet
lähtenyt etsimään, ovat löytyneet; katso, isäsi on heittänyt
mielestään aasintammat, kun on levoton teidän tähtenne ja
sanoo: Mitä minä voisin tehdä poikani avuksi?'
3. Ja kun
menet siitä edemmäksi ja tulet Taaborin tammelle, tulee
siellä sinua vastaan kolme miestä menossa Jumalan eteen
Beeteliin. Yksi kantaa kolmea vohlaa, toinen kantaa kolmea
leipäkakkua, ja kolmas kantaa viinileiliä.
4. Ne
tervehtivät sinua ja antavat sinulle kaksi leipää; ota ne
heiltä.
5. Senjälkeen sinä tulet Jumalan Gibeaan, jossa
filistealaisten maaherrat ovat. Ja tullessasi sinne
kaupunkiin sinä kohtaat joukon profeettoja, jotka tulevat
alas uhrikukkulalta hurmoksissaan, harppu, vaskirumpu, huilu
ja kannel edellänsä.
6. Ja Herran henki tulee sinuun, ja
sinäkin joudut hurmoksiin niinkuin hekin; ja sinä muutut
toiseksi mieheksi.
7. Ja kun nämä ennusmerkit käyvät
toteen, niin tee, mikä tehtäväksesi tulee, sillä Jumala on
sinun kanssasi.
8. Mene sitten minun edelläni Gilgaliin,
niin minä tulen sinne sinun luoksesi uhraamaan polttouhreja
ja yhteysuhreja; odota seitsemän päivää, kunnes minä tulen
sinun luoksesi ja ilmoitan sinulle, mitä sinun on tehtävä."
9. Ja kun hän käänsi selkänsä lähteäksensä Samuelin luota,
muutti Jumala hänen sydämensä; ja kaikki nämä ennusmerkit
kävivät sinä päivänä toteen.
10. Ja kun he tulivat sinne,
Gibeaan, niin katso, joukko profeettoja tuli häntä vastaan.
Silloin Jumalan henki tuli häneen, ja hänkin joutui
hurmoksiin heidän keskellänsä.
11. Kun kaikki, jotka
ennestään tunsivat hänet, näkivät hänet hurmoksissa niinkuin
profeetatkin, sanoivat he toisillensa: "Mikä Kiisin pojalle
on tullut? Onko Saulkin profeettain joukossa?"
12. Mutta
eräs sikäläisistä miehistä vastasi ja sanoi: "Kuka sitten
heidän isänsä on?" -- Niin tuli sananlaskuksi: "Onko Saulkin
profeettain joukossa?"
28:5. Mutta kun Saul näki
filistealaisten leirin, peljästyi hän, ja hänen sydämensä
vapisi kovin.
6. Ja Saul kysyi Herralta, mutta Herra ei
vastannut hänelle, ei unissa, ei uurimin eikä profeettain
kautta.
1 Kun 18:3. Ja Ahab kutsui Obadjan,
joka oli palatsin päällikkönä. Mutta Obadja oli hyvin Herraa
pelkääväinen mies;
4. niinpä Obadja oli silloin, kun
Iisebel hävitti Herran profeetat, ottanut sata profeettaa ja
piilottanut heidät luolaan, viisikymmentä kerrallaan, ja
elättänyt heitä leivällä ja vedellä.
19:9. Siellä hän
meni luolaan ja oli siinä yötä. Ja katso, Herran sana tuli
hänelle; hän kysyi häneltä: "Mitä sinä täällä teet, Elia?"
10. Hän vastasi: "Minä olen kiivailemalla kiivaillut Herran,
Jumalan Sebaotin, puolesta. Sillä israelilaiset ovat
hyljänneet sinun liittosi, hajottaneet sinun alttarisi ja
tappaneet miekalla sinun profeettasi. Minä yksin olen jäänyt
jäljelle, mutta minunkin henkeäni he väijyvät, ottaaksensa
sen."
16. Ja voitele Jeehu, Nimsin poika, Israelin
kuninkaaksi. Ja voitele sijaasi profeetaksi Elisa, Saafatin
poika, Aabel-Meholasta.
20:35. Silloin eräs
profeetanoppilaista sanoi Herran käskystä toverilleen: "Lyö
minua". Mutta mies ei tahtonut lyödä häntä.
36. Niin hän
sanoi tälle: "Koska et kuullut Herran ääntä, niin katso,
leijona surmaa sinut, kun lähdet minun luotani". Ja kun hän
lähti hänen luotansa, kohtasi leijona hänet ja surmasi
hänet.
37. Sitten hän tapasi toisen miehen ja sanoi: "Lyö
minua". Ja mies löi hänet haavoille.
38. Niin profeetta
meni ja asettui tielle, jota kuninkaan oli kuljettava, ja
teki itsensä tuntemattomaksi panemalla siteen silmilleen.
39. Kun kuningas kulki ohitse, huusi hän kuninkaalle ja
sanoi: "Palvelijasi oli lähtenyt keskelle taistelua; ja
katso, sieltä tuli mies ja toi toisen miehen minun luokseni
ja sanoi: 'Vartioitse tätä miestä. Jos hän katoaa, menee
sinun henkesi hänen hengestään, tahi sinä maksat talentin
hopeata.'
40. Palvelijallasi oli tehtävää siellä ja
täällä, ja sitten ei miestä enää ollut." Israelin kuningas
sanoi hänelle: "Tuomiosi on siis se; sinä olet itse
julistanut sen".
41. Silloin hän nopeasti poisti siteen
silmiltään, ja Israelin kuningas tunsi hänet, että hän oli
profeettoja.
42. Ja tämä sanoi hänelle: "Näin sanoo
Herra: Koska sinä päästit käsistäsi menemään minulle tuhon
omaksi vihityn miehen, menee sinun henkesi hänen hengestänsä
ja sinun kansasi hänen kansastaan."
43. Niin Israelin
kuningas meni kotiinsa pahastuneena ja alakuloisena ja tuli
Samariaan.
22:6. Niin Israelin kuningas kokosi
profeetat, noin neljäsataa miestä, ja sanoi heille: "Onko
minun lähdettävä sotaan Gileadin Raamotia vastaan vai oltava
lähtemättä?" He vastasivat: "Lähde; Herra antaa sen
kuninkaan käsiin".
7. Mutta Joosafat sanoi: "Eikö täällä
ole enää ketään muuta Herran profeettaa, jolta voisimme
kysyä?"
8. Israelin kuningas vastasi Joosafatille: "On
täällä vielä mies, jolta voisimme kysyä Herran mieltä, mutta
minä vihaan häntä, sillä hän ei koskaan ennusta minulle
hyvää, vaan aina pahaa; se on Miika, Jimlan poika". Joosafat
sanoi: "Älköön kuningas niin puhuko".
9. Niin Israelin
kuningas kutsui erään hoviherran ja sanoi: "Nouda kiiruusti
Miika, Jimlan poika".
10. Mutta Israelin kuningas ja
Joosafat, Juudan kuningas, istuivat kumpikin
valtaistuimellansa, puettuina kuninkaallisiin pukuihinsa,
puimatantereella Samarian portin ovella; ja kaikki profeetat
olivat hurmoksissa heidän edessänsä.
11. Ja Sidkia,
Kenaanan poika, teki itsellensä rautasarvet ja sanoi: "Näin
sanoo Herra: Näillä sinä pusket aramilaisia, kunnes teet
heistä lopun".
12. Ja kaikki profeetat ennustivat samalla
tavalla, sanoen: "Mene Gileadin Raamotiin, niin sinä saat
voiton; Herra antaa sen kuninkaan käsiin".
13. Ja
sanansaattaja, joka oli mennyt kutsumaan Miikaa, puhui
hänelle sanoen: "Katso, kaikki profeetat ovat yhdestä suusta
luvanneet kuninkaalle hyvää; olkoon sinun sanasi heidän
sanansa kaltainen, ja lupaa sinäkin hyvää".
14. Mutta
Miika vastasi: "Niin totta kuin Herra elää, sen minä puhun,
minkä Herra minulle sanoo".
15. Kun hän tuli kuninkaan
eteen, sanoi kuningas hänelle: "Miika, onko meidän
lähdettävä sotaan Gileadin Raamotiin vai oltava lähtemättä?"
Hän vastasi hänelle: "Lähde, niin saat voiton; Herra antaa
sen kuninkaan käsiin".
16. Mutta kuningas sanoi hänelle:
"Kuinka monta kertaa minun on vannotettava sinua, ettet puhu
minulle muuta kuin totuutta Herran nimessä?"
17. Silloin
hän sanoi: "Minä näin koko Israelin hajallaan vuorilla
niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Ja Herra sanoi:
'Näillä ei ole isäntää; palatkoot he kukin rauhassa
kotiinsa'."
18. Niin Israelin kuningas sanoi
Joosafatille: "Enkö minä sanonut sinulle, ettei tämä koskaan
ennusta minulle hyvää, vaan aina pahaa?"
2 Kun
2:1. Silloin, kun Herra oli vievä Elian tuulispäässä
taivaaseen, kulkivat Elia ja Elisa Gilgalista.
2. Ja Elia
sanoi Elisalle: "Jää tähän, sillä Herra on lähettänyt minut
Beeteliin asti". Mutta Elisa vastasi: "Niin totta kuin Herra
elää, ja niin totta kuin sinun sielusi elää: minä en jätä
sinua". Ja he menivät Beeteliin.
3. Niin Beetelissä
olevat profeetanoppilaat tulivat Elisan tykö ja sanoivat
hänelle: "Tiedätkö, että Herra tänä päivänä ottaa sinun
herrasi pois sinun pääsi ylitse?" Hän vastasi: "Tiedän
kyllä; olkaa vaiti".
4. Ja Elia sanoi hänelle: "Elisa,
jää tähän, sillä Herra on lähettänyt minut Jerikoon". Mutta
hän vastasi: "Niin totta kuin Herra elää, ja niin totta kuin
sinun sielusi elää: minä en jätä sinua". Ja he tulivat
Jerikoon.
5. Niin Jerikossa olevat profeetanoppilaat
astuivat Elisan tykö ja sanoivat hänelle: "Tiedätkö, että
Herra tänä päivänä ottaa herrasi pois sinun pääsi ylitse?"
Hän vastasi: "Tiedän kyllä; olkaa vaiti".
6. Ja Elia
sanoi hänelle: "Jää tähän, sillä Herra on lähettänyt minut
Jordanille". Mutta hän vastasi: "Niin totta kuin Herra elää,
ja niin totta kuin sinun sielusi elää: minä en jätä sinua".
Niin he kulkivat molemmat yhdessä.
7. Mutta myös
profeetanoppilaita lähti matkaan viisikymmentä miestä, ja he
asettuivat syrjään jonkun matkan päähän näiden kahden
pysähtyessä Jordanille.
3:11. Mutta Joosafat sanoi:
"Eikö täällä ole ketään Herran profeettaa, kysyäksemme hänen
kauttaan neuvoa Herralta?" Silloin eräs Israelin kuninkaan
palvelijoista vastasi ja sanoi: "Täällä on Elisa, Saafatin
poika, joka vuodatti vettä Elian käsille".
12. Joosafat
sanoi: "Hänellä on Herran sana". Niin Israelin kuningas,
Joosafat ja Edomin kuningas menivät hänen tykönsä.
13. Ja
Elisa sanoi Israelin kuninkaalle: "Mitä minulla on tekemistä
sinun kanssasi? Mene isäsi ja äitisi profeettain tykö."
Israelin kuningas sanoi hänelle: "Ei niin! Sillä Herra on
kutsunut nämä kolme kuningasta kokoon antaakseen heidät
Mooabin käsiin."
14. Elisa sanoi: "Niin totta kuin Herra
Sebaot elää, jonka edessä minä seison: jollen tahtoisi tehdä
Joosafatille, Juudan kuninkaalle, mieliksi, niin minä
tosiaankaan en katsoisi sinuun enkä huomaisi sinua.
15.
Mutta tuokaa minulle nyt kanteleensoittaja." Ja kun
kanteleensoittaja soitti, niin Herran käsi laskeutui hänen
päällensä,
16. ja hän sanoi: "Näin sanoo Herra: Tehkää
tämä laakso kuoppia täyteen.
17. Sillä näin sanoo Herra:
Te ette tule näkemään tuulta ettekä sadetta, ja kuitenkin
tämä laakso tulee vettä täyteen; ja te saatte juoda, sekä te
että teidän karjanne ja juhtanne.
18. Mutta tämä on
Herran silmissä pieni asia: hän antaa Mooabin teidän
käsiinne,
4:12. Ja hän sanoi palvelijallensa
Geehasille: "Kutsu se suunemilainen vaimo". Ja hän kutsui
tämän, ja hän astui hänen eteensä.
13. Niin hän sanoi
palvelijalle: "Sano hänelle: 'Katso, sinä olet nähnyt kaiken
tämän vaivan meidän tähtemme. Voisinko minä tehdä jotakin
sinun hyväksesi? Onko sinulla jotakin esitettävää
kuninkaalle tai sotapäällikölle?'" Mutta hän vastasi:
"Minähän asun heimoni keskellä".
14. Niin hän kysyi:
"Eikö siis voi tehdä mitään hänen hyväksensä?" Geehasi
vastasi: "Voi kyllä: hänellä ei ole poikaa, ja hänen
miehensä on vanha".
15. Hän sanoi: "Kutsu hänet". Niin
tämä kutsui hänet, ja hän astui ovelle.
16. Ja Elisa
sanoi: "Tähän aikaan tulevana vuonna on sinulla poika
sylissäsi". Hän vastasi: "Ei, herrani; sinä Jumalan mies,
älä petä palvelijatartasi".
17. Mutta vaimo tuli
raskaaksi ja synnytti pojan seuraavana vuonna juuri sinä
aikana, jonka Elisa oli hänelle sanonut.
4:27.
Tultuaan vuorelle Jumalan miehen tykö hän tarttui hänen
jalkoihinsa. Niin Geehasi astui esiin työntääkseen hänet
pois. Mutta Jumalan mies sanoi: "Jätä hänet rauhaan, sillä
hänen sielunsa on murheellinen, ja Herra on salannut sen
minulta eikä ole ilmoittanut sitä minulle".
5:25. Ja
hän meni sisälle ja astui herransa luo. Niin Elisa kysyi
häneltä: "Mistä tulet, Geehasi?" Hän vastasi: "Palvelijasi
ei ole käynyt missään".
26. Elisa sanoi hänelle: "Eikö
minun henkeni kulkenut sinun kanssasi, kun eräs mies kääntyi
vaunuissansa sinua vastaan? Oliko nyt aika ottaa hopeata ja
hankkia vaatteita, öljytarhoja, viinitarhoja, lampaita,
raavaita, palvelijoita ja palvelijattaria?
27. Naemanin
pitalitauti tarttuu sinuun ja sinun jälkeläisiisi
ikiajoiksi." Ja Geehasi lähti hänen luotansa lumivalkeana
pitalista.
6:8. Kun Aramin kuningas oli sodassa
Israelia vastaan, neuvotteli hän palvelijainsa kanssa ja
sanoi: "Siihen ja siihen paikkaan minä asetun leiriin".
9. Mutta Jumalan mies lähetti Israelin kuninkaalle sanan:
"Varo, ettet mene siihen paikkaan, sillä aramilaiset ovat
asettuneet sinne".
10. Niin Israelin kuningas lähetti
sanan siihen paikkaan, jonka Jumalan mies oli hänelle
sanonut. Näin tämä varoitti häntä, ja hän oli siellä
varuillaan. Eikä se tapahtunut ainoastaan kerran tai
kahdesti.
11. Aramin kuninkaan sydän tuli tästä
levottomaksi, ja hän kutsui palvelijansa ja sanoi heille:
"Ettekö voi ilmaista minulle, kuka meikäläisistä pitää
Israelin kuninkaan puolta?"
12. Silloin eräs hänen
palvelijoistaan sanoi: "Ei niin, herrani, kuningas, vaan
profeetta Elisa, joka on Israelissa, ilmaisee Israelin
kuninkaalle nekin sanat, jotka sinä puhut makuuhuoneessasi".
6:30. Kun kuningas kuuli vaimon sanat, repäisi hän
vaatteensa, kävellessään muurin päällä. Niin kansa näki,
että hänellä oli vaatteiden alla säkki, paljaalla iholla.
31. Ja hän sanoi: "Jumala rangaiskoon minua nyt ja vasta,
jos Elisan, Saafatin pojan, pää tänä päivänä jää hänen
hartioilleen".
32. Elisa istui talossaan, ja vanhimmat
istuivat hänen tykönänsä. Ja kuningas oli lähettänyt miehen
edellänsä. Mutta ennenkuin sanansaattaja tuli hänen
luokseen, sanoi hän vanhimmille: "Näettekö, kuinka se
murhamiehen poika lähettää hakkaamaan minulta päätä poikki?
Mutta kun sanansaattaja tulee, katsokaa, että suljette oven
ja pidätte oven kiinni häneltä. Eivätkö jo kuulu hänen
herransa askeleet hänen jäljessään?"
33. Hänen vielä
puhuessaan heidän kanssansa, tuli sanansaattaja hänen
luokseen ja sanoi: "Katso, tämä onnettomuus tulee Herralta;
mitä minä enää odottaisin Herraa?"
7:1. Mutta Elisa
vastasi: "Kuulkaa Herran sana; näin sanoo Herra: Huomenna
tähän aikaan maksaa Samarian portissa sea-mitta lestyjä
jauhoja sekelin ja kaksi sea-mittaa ohria sekelin".
2.
Niin vaunusoturi, jonka käsivarteen kuningas nojasi, vastasi
Jumalan miehelle ja sanoi: "Katso, vaikka Herra tekisi
akkunat taivaaseen, kuinka voisi tämä tapahtua?" Hän sanoi:
"Sinä olet näkevä sen omin silmin, mutta syödä siitä et
saa".
16. Silloin kansa lähti ja ryösti aramilaisten
leirin. Ja niin sea-mitta lestyjä jauhoja maksoi sekelin ja
kaksi sea-mittaa ohria sekelin, Herran sanan mukaan.
17.
Kuningas oli asettanut sen vaunusoturin, jonka käsivarteen
hän nojasi, porttiin valvomaan järjestystä. Mutta kansa
tallasi hänet kuoliaaksi portissa, niinkuin Jumalan mies oli
puhunut, silloin kun kuningas tuli hänen luoksensa.
18.
Sillä kun Jumalan mies oli puhunut kuninkaalle näin:
"Huomenna tähän aikaan maksaa kaksi sea-mittaa ohria
Samarian portissa sekelin ja sea-mitta lestyjä jauhoja
sekelin",
19. oli vaunusoturi vastannut Jumalan miehelle
ja sanonut: "Katso, vaikka Herra tekisi akkunat taivaaseen,
kuinka tämä voisi tapahtua?" Silloin hän oli sanonut: "Sinä
olet näkevä sen omin silmin, mutta syödä siitä et saa".
20. Ja niin hänen myös kävi: kansa tallasi hänet kuoliaaksi
portissa.
17:13. Ja Herra oli varoittanut sekä
Israelia että Juudaa kaikkien profeettainsa, kaikkien
näkijäin, kautta ja sanonut: "Palatkaa pahoilta teiltänne ja
noudattakaa minun käskyjäni ja säädöksiäni, kaiken sen lain
mukaan, jonka minä annoin teidän isillenne ja jonka minä
olen teille ilmoittanut palvelijaini, profeettain, kautta".
14. Mutta he eivät kuulleet, vaan olivat niskureita niinkuin
heidän isänsäkin, jotka eivät uskoneet Herraan, Jumalaansa.
22:14. Niin pappi Hilkia, Ahikam, Akbor, Saafan ja Asaja
menivät naisprofeetta Huldan tykö, joka oli vaatevaraston
hoitajan Sallumin, Tikvan pojan, Harhaan pojanpojan, vaimo
ja asui Jerusalemissa, toisessa kaupunginosassa. He puhuivat
hänen kanssaan.
1 Aik 21:9. Ja Herra puhui
Gaadille, Daavidin näkijälle, näin: "Mene ja puhu
Daavidille:
29:29. Daavidin vaiheet, sekä aikaisemmat
että myöhemmät, ovat kirjoitettuina näkijä Samuelin
historiassa, profeetta Naatanin historiassa ja tietäjä
Gaadin historiassa;
2 Aik 36:15. Ja Herra,
heidän isiensä Jumala, lähetti, varhaisesta alkaen, vähän
väliä heille varoituksia sanansaattajainsa kautta, sillä hän
sääli kansaansa ja asumustansa.
16. Mutta he pilkkasivat
Jumalan sanansaattajia ja halveksivat hänen sanaansa ja
häpäisivät hänen profeettojansa, kunnes Herran viha hänen
kansaansa kohtaan oli kasvanut niin, ettei apua enää ollut.
Neh 9:26. Mutta he niskoittelivat ja kapinoivat
sinua vastaan, heittivät sinun lakisi selkänsä taa ja
tappoivat sinun profeettasi, jotka heitä varoittivat
palauttaakseen heidät sinun luoksesi; ja he pilkkasivat
paljon Jumalaa.
29. Ja sinä varoitit heitä palauttaaksesi
heidät seuraamaan sinun lakiasi, mutta he olivat ylimielisiä
eivätkä totelleet sinun käskyjäsi, vaan he rikkoivat sinun
oikeutesi -- se ihminen, joka ne pitää, on niistä elävä --
mutta he käänsivät uppiniskaisina selkänsä ja olivat
niskureita eivätkä totelleet.
30. Sinä kärsit heitä monta
vuotta ja varoitit heitä Hengelläsi profeettaisi kautta,
mutta he eivät ottaneet sitä korviinsa. Niin sinä annoit
heidät pakanallisten kansojen käsiin.
Ps 74:7.
He pistivät sinun pyhäkkösi tuleen, he häväisivät, panivat
maan tasalle sinun nimesi asumuksen.
8. He sanoivat
sydämessään: "Me hävitämme heidät kaikki tyynni". He
polttivat kaikki jumalanpalvelushuoneet maasta.
9.
Merkkejämme me emme näe, ei ole enää profeettaa, eikä ole
joukossamme ketään, joka tietäisi, kuinka kauan
105:15. "Älkää koskeko minun voideltuihini, älkää tehkö
pahaa minun profeetoilleni".
Jes 29:10. Sillä
Herra on vuodattanut teidän päällenne raskaan unen hengen ja
sulkenut teidän silmänne -- profeettanne, ja peittänyt
teidän päänne -- näkijänne.
Jer 1:4. Minulle
tuli tämä Herran sana:
5. "Jo ennenkuin minä valmistin
sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin, ja ennenkuin sinä
äidistä synnyit, minä sinut pyhitin; minä asetin sinut
kansojen profeetaksi".
7:25. Siitä päivästä, jona
teidän isänne lähtivät Egyptin maasta, aina tähän päivään
asti olen minä lähettänyt teidän tykönne kaikki palvelijani,
profeetat -- lähettänyt varhaisesta alkaen, päivä päivältä.
26. Mutta kukaan ei kuullut minua, ei kallistanut korvaansa,
vaan he olivat niskureita, tekivät enemmän pahaa kuin heidän
isänsä.
Val 2:9. Sen portit ovat vajonneet
maahan, hän poisti ja särki sen salvat. Sen kuningas ja
ruhtinaat ovat pakanain seassa; lakia ei ole, eivätkä sen
profeetat saa näkyjä Herralta.
14. Profeettasi ovat
sinulle nähneet petollisia, äiteliä näkyjä. Eivät he ole
paljastaneet sinun syntiäsi, niin että olisivat kääntäneet
sinun kohtalosi, vaan ovat nähneet sinulle petollisia,
eksyttäväisiä ennustuksia.
Hes 1:1.
Kolmantenakymmenentenä vuotena, neljännessä kuussa,
kuukauden viidentenä päivänä, kun minä olin
pakkosiirtolaisten joukossa Kebar-joen varrella, aukenivat
taivaat, ja minä näin Jumalan näkyjä.
Hoos
12:11. Minä olen puhunut profeetoille, olen antanut paljon
näkyjä ja puhunut vertauksia profeettain kautta.
12:14. Mutta profeetan kautta vei Herra Israelin Egyptistä
pois, ja profeetta sitä paimensi.
Joel 2:28.
Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan
päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat,
vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.
29. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä
niinä päivinä vuodatan Henkeni.
Aam 2:10. Ja
minä johdatin teidät Egyptin maasta ja kuljetin teitä
erämaassa neljäkymmentä vuotta, että saisitte ottaa
omaksenne amorilaisten maan.
11. Ja minä herätin teidän
pojistanne profeettoja ja nuorukaisistanne nasiireja. Vai
eikö niin ole, te israelilaiset? sanoo Herra.
12. Mutta
te juotitte nasiireille viiniä, ja profeettoja te kielsitte
sanoen: "Älkää ennustako".
3:6. Puhalletaanko
pasunaan kaupungissa, niin ettei kansa peljästy? Tahi
tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta, jota ei Herra ole
tuottanut?
7. Sillä ei Herra, Herra, tee mitään
ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille.
8. Leijona ärjyy: kuka ei pelkäisi? Herra, Herra puhuu: kuka
ei ennustaisi?
7:14. Niin Aamos vastasi ja sanoi
Amasjalle: "En minä ole profeetta enkä profeetanoppilas,
vaan minä olen paimen ja metsäviikunapuiden viljelijä.
15. Ja Herra otti minut laumojeni äärestä, ja Herra sanoi
minulle: 'Mene ja ennusta minun kansaani Israelia vastaan'.
Mal 4:5. Katso, minä lähetän teille profeetta
Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.
6. Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen
ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi
ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.
Toimeentulo hengellisestä työstä
Mt 10:9. Älkää varustako itsellenne kultaa, älkää
hopeata älkääkä vaskea vyöhönne,
10. älkää laukkua
matkalle, älkää kahta ihokasta, älkää kenkiä, älkääkä
sauvaa; sillä työmies on ruokansa ansainnut.
Lk
10:5. Kun tulette johonkin taloon, niin sanokaa ensiksi:
'Rauha tälle talolle!'
6. Ja jos siellä on rauhan lapsi,
niin teidän rauhanne on lepäävä hänen päällänsä; mutta jos
ei ole, niin se palajaa teille.
7. Ja olkaa siinä talossa
ja syökää ja juokaa, mitä heillä on tarjota, sillä työmies
on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta taloon.
8.
Ja mihin kaupunkiin te tulettekin, missä teidät otetaan
vastaan, syökää, mitä eteenne pannaan,
1 Kor
9:3. Tämä on minun puolustukseni niitä vastaan, jotka
asettuvat minua tutkimaan.
4. Eikö meillä olisi oikeus
saada ruokamme ja juomamme?
5. Eikö meillä olisi oikeus
kuljettaa muassamme vaimoa, uskonsisarta, niinkuin muutkin
apostolit ja Herran veljet ja Keefas tekevät?
6. Vai
ainoastaanko minulla ja Barnabaalla ei ole oikeutta olla
ruumiillista työtä tekemättä?
7. Kuka tekee koskaan
sotapalvelusta omalla kustannuksellaan? Kuka istuttaa
viinitarhan, eikä syö sen hedelmää? Tai kuka kaitsee karjaa,
eikä nauti karjansa maitoa?
8. Puhunko tätä vain ihmisten
tavalla? Eikö myös laki sano samaa?
9. Onhan Mooseksen
laissa kirjoitettuna: "Älä sido puivan härän suuta". Eihän
Jumala häristä näin huolta pitäne?
10. Eikö hän sano sitä
kaiketikin meidän tähtemme? Meidän tähtemmehän on
kirjoitettu, että kyntäjän tulee kyntää toivossa ja puivan
puida osansa saamisen toivossa.
11. Jos me olemme
kylväneet teille hengellistä hyvää, onko paljon, jos me
niitämme teiltä aineellista?
12. Jos muilla on teihin
tällainen oikeus, eikö paljoa enemmän meillä? Mutta me emme
ole käyttäneet tätä oikeutta, vaan kestämme kaikki, ettemme
panisi mitään estettä Kristuksen evankeliumille.
13.
Ettekö tiedä, että ne, jotka hoitavat pyhäkön toimia, saavat
ravintonsa pyhäköstä, ja jotka ovat asetetut uhrialttarin
palvelukseen, saavat osansa silloin kuin alttarikin?
14.
Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain
tulee saada evankeliumista elatuksensa.
15. Mutta minä en
ole ainoatakaan näistä oikeuksistani hyväkseni käyttänyt.
Enkä kirjoitakaan tätä siinä tarkoituksessa, että niitä
minuun sovitettaisiin, sillä mieluummin minä kuolen. Ei
kukaan ole minun kerskaustani tyhjäksi tekevä.
16. Sillä
siitä, että julistan evankeliumia, ei minulla ole
kerskaamista; minun täytyy se tehdä. Voi minua, ellen
evankeliumia julista!
17. Sillä jos vapaasta tahdostani
sitä teen, niin minulla on palkka; mutta jos en tee sitä
vapaasta tahdostani, niin on huoneenhaltijan toimi kuitenkin
minulle uskottu.
18. Mikä siis on minun palkkani? Se,
että kun julistan evankeliumia, teen sen ilmaiseksi, niin
etten käytä oikeutta, jonka evankeliumi minulle myöntää.
2 Kor 11:7. Vai olenko tehnyt syntiä siinä, että
- alentaessani itseni, jotta te ylenisitte - olen ilmaiseksi
julistanut teille Jumalan evankeliumia?
8. Muita
seurakuntia minä riistin, ottaessani heiltä palkkaa
palvellakseni teitä. Kun olin teidän luonanne ja kärsin
puutetta, en rasittanut ketään.
9. Sillä mitä minulta
puuttui, sen täyttivät veljet, jotka tulivat Makedoniasta;
ja kaikessa minä varoin olemasta teille rasitukseksi, ja
olen vastakin varova.
10. Niin totta kuin Kristuksen
totuus on minussa, ei tätä kerskausta minulta riistetä
Akaian maanäärissä.
Gal 6:6. Jolle sanaa
opetetaan, se jakakoon kaikkea hyvää opettajallensa.
1 Tess 5:12. Mutta me pyydämme teitä, veljet,
antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän
keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne Herrassa ja
neuvovat teitä,
13. sekä pitämään heitä erinomaisen
rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää rauhassa keskenänne.
1 Tim 5:17. Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin
hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina,
varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät.
18. Sillä Raamattu sanoo: "Älä sido puivan härän suuta", ja:
"Työmies on palkkansa ansainnut".
2 Tim 2:3.
Kärsi vaivaa niinkuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen
sotamies.
4. Ei kukaan, joka sodassa palvelee, sekaannu
elatuksen toimiin, sillä hän tahtoo olla mieliksi sille,
joka on hänet palkannut.
5. Eihän sitäkään, joka
kilpailee, seppelöidä, ellei hän kilpaile sääntöjen
mukaisesti.
6. Peltomiehen, joka vaivaa näkee, tulee
ennen muita päästä osalliseksi hedelmistä.
7. Tarkkaa,
mitä sanon; Herra on antava sinulle ymmärrystä kaikkeen.
4 Ms 18:21. Mutta leeviläisille minä annan kaikki
kymmenykset Israelissa perintöosaksi, palkkana siitä
palveluksesta, jonka he toimittavat ilmestysmajassa.
Neh 13:10. Vielä minä sain tietää, ettei
leeviläisille oltu annettu heidän osuuksiaan, ja niin olivat
leeviläiset ja veisaajat, joiden olisi ollut tehtävä
palvelusta, vetäytyneet kukin maatilalleen.
11. Minä
nuhtelin esimiehiä siitä ja sanoin: "Minkätähden on Jumalan
temppeli laiminlyöty?" Ja minä kokosin leeviläiset ja
veisaajat ja asetin heidät paikoilleen.
12. Ja koko Juuda
toi kymmenykset jyvistä, viinistä ja öljystä
varastohuoneisiin.

