Pelastus, perustus
Synnit anteeksi Jeesuksen kautta
Armo Jeesuksen kautta
Lk
4:21. Niin hän rupesi puhumaan heille: "Tänä päivänä
tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen".
22. Ja kaikki lausuivat hänestä hyvän todistuksen ja
ihmettelivät niitä armon sanoja, jotka hänen suustansa
lähtivät; ja he sanoivat: "Eikö tämä ole Joosefin poika?"
Joh
1:14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme,
ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista
kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli
täynnä armoa ja totuutta.
15. Johannes todisti hänestä ja
huusi sanoen: "Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun
jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut
ennen kuin minä."
16. Ja hänen täyteydestään me kaikki
olemme saaneet, ja armoa armon päälle.
17. Sillä laki on
annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen
Kristuksen kautta.
Apt 15:11. Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin."
Rm
1:4. ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen
kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa - Jeesuksesta
Kristuksesta, meidän Herrastamme,
5. jonka kautta me
olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon
kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,
3:23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan
kirkkautta vailla
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden
hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa
Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi
uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan,
koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26. jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa
vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on
vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
5:15. Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen;
sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin
paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen,
Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut
monien osaksi.
16. Eikä lahjan laita ole, niinkuin on
sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio tuli
yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee
monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi.
17. Ja jos
yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden
kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja
vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä
hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. –
5:20. Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi;
mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut
ylenpalttiseksi,
21. että niinkuin synti on hallinnut
kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta
iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän
Herramme, kautta.
1 Kor
1:4. Minä kiitän Jumalaani aina teidän tähtenne siitä
Jumalan armosta, joka on annettu teille Kristuksessa
Jeesuksessa,
5. että kaikessa olette rikastuneet hänessä,
kaikessa puheessa ja kaikessa tiedossa,
6. sen mukaan
kuin todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu,
2 Kor 13:13. Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.
Gal
1:6. Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte
hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois
toisenlaiseen evankeliumiin,
7. joka kuitenkaan ei ole
mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja
tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
2:21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
5:4. Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
Ef
1:5. edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen
yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa
mielisuosion mukaan,
6. sen armonsa kirkkauden
kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä
rakastetussa,
7. jossa meillä on lunastus hänen verensä
kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa
rikkauden mukaan.
8. Tätä armoa hän on ylenpalttisesti
antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi,
2:4. mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren
rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
5. on
tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi
Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
6. ja
yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan
asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
7. osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa
ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan
Kristuksessa Jeesuksessa.
8. Sillä armosta te olette
pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan
lahja -
9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
2 Tim 1:9. hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,
2:1. Vahvistu siis, poikani, siinä armossa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
2 Piet 3:18. ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.
Jeesuksen synnittömyys
Mt
27:3. Kun Juudas, hänen kavaltajansa, näki, että hänet
oli tuomittu, silloin hän katui ja toi takaisin ne
kolmekymmentä hopearahaa ylipapeille ja vanhimmille
4. ja
sanoi: "Minä tein synnin, kun kavalsin viattoman veren".
Mutta he sanoivat: "Mitä se meihin koskee? Katso itse
eteesi."
27:19. Mutta kun hän istui tuomarinistuimella, lähetti hänen vaimonsa hänelle sanan: "Älä puutu siihen vanhurskaaseen mieheen, sillä minä olen tänä yönä unessa paljon kärsinyt hänen tähtensä".
Joh
8:45. Mutta minua te ette usko, sentähden että minä
sanon totuuden.
46. Kuka teistä voi näyttää minut
syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua
usko?
2 Kor 5:21. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
Hebr 4:15. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
7:26. Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä,
viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita
korkeammaksi tullut,
27. jonka ei joka päivä ole tarvis,
niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä
edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta
kaikkiaan, uhratessaan itsensä.
28. Sillä laki asettaa
ylimmäisiksi papeiksi ihmisiä, jotka ovat heikkoja, mutta
valan sana, joka on myöhäisempi kuin laki, asettaa Pojan,
iankaikkisesti täydelliseksi tulleen.
1
Piet 1:18. tietäen, ettette ole millään katoavaisella,
ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä
peritystä vaelluksestanne,
19. vaan Kristuksen kalliilla
verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,
2:21. Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin
kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te
noudattaisitte hänen jälkiänsä,
22. joka "ei syntiä
tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut",
1 Joh 3:5. Ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä.
Jes
53:6. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat,
kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti
hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
9. Hänelle
annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö
hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt
eikä petosta ollut hänen suussansa.
11. Sielunsa vaivan
tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa
kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa
monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
Jeesuksen tykönä elämä
Lk
23:42. Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet
valtakuntaasi".
43. Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti
minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun
kanssani paratiisissa."
Joh 1:4. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
3:14. Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin
pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
15. että jokaisella,
joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
16. Sillä
niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi
ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo,
hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
36. Joka
uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei
ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan
Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
4:10. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos sinä tietäisit
Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna
minulle juoda', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi
sinulle elävää vettä."
11. Nainen sanoi hänelle: "Herra,
eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä
sinulla sitten on se elävä vesi?
12. Et kai sinä ole
suurempi kuin meidän isämme Jaakob, joka antoi meille tämän
kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja
karjansa?"
13. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:
"Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen,
14. mutta
joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä
janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä
sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään".
5:24. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee
minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt,
sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi,
vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.
25. Totisesti,
totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin
kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat
ne saavat elää.
26. Sillä niinkuin Isällä on elämä
itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin
että myös hänellä on elämä itsessänsä.
5:39. Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne
niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;
40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte
elämän.
6:33. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta
ja antaa maailmalle elämän."
34. Niin he sanoivat
hänelle: "Herra, anna meille aina sitä leipää".
35.
Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee
minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se
ei koskaan janoa.
36. Mutta minä olen sanonut teille,
että te olette nähneet minut, ettekä kuitenkaan usko.
37.
Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja
sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.
6:40. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
6:47. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo,
sillä on iankaikkinen elämä.
48. Minä olen elämän leipä.
49. Teidän isänne söivät mannaa erämaassa, ja he kuolivat.
50. Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että
se, joka sitä syö, ei kuolisi.
51. Minä olen se elävä
leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä
leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä
annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."
52.
Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: "Kuinka
tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?"
53. Niin
Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon
teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen
vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
54. Joka syö
minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen
elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
55.
Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on
totinen juoma.
56. Joka syö minun lihani ja juo minun
vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
57. Niinkuin
Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän
kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.
58. Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole,
niinkuin oli teidän isienne: he söivät ja kuolivat; joka
tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti."
6:63. Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.
6:67. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: "Tahdotteko
tekin mennä pois?"
68. Simon Pietari vastasi hänelle:
"Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen
elämän sanat;
69. ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä
olet Jumalan Pyhä."
8:12. Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus".
10:10. Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
10:27. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen
ne, ja ne seuraavat minua.
28. Ja minä annan heille
iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan
ryöstä heitä minun kädestäni.
14:6. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
2 Tim 1:1. Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, lähetetty julistamaan lupausta siitä elämästä, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
1
Piet 2:4. Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö,
jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan
edessä on valittu, kallis,
5. ja rakentukaa itsekin
elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi,
uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen
kautta ovat Jumalalle mieluisia.
1 Joh 5:11. Ja tämä on se
todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja
tämä elämä on hänen Pojassansa.
12. Jolla Poika on, sillä
on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
13. Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte
Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on
iankaikkinen elämä.
Jeesuksen työ edestämme
Mt 5:17. Älkää luulko, että minä olen tullut lakia
tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan,
vaan täyttämään.
20:28. niinkuin ei Ihmisen Poikakaan
tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä
lunnaiksi monen edestä."
26:28. sillä tämä on minun
vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien
anteeksiantamiseksi.
Joh 6:50. Mutta tämä on
se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö,
ei kuolisi.
51. Minä olen se elävä leipä, joka on tullut
alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää
iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun
lihani, maailman elämän puolesta."
10:11. Minä olen
se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.
15. niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä
annan henkeni lammasten edestä.
11:49. Mutta eräs
heistä, Kaifas, joka sinä vuonna oli ylimmäinen pappi, sanoi
heille: "Te ette tiedä mitään
50. ettekä ajattele, että
teille on parempi, että yksi ihminen kuolee kansan edestä,
kuin että koko kansa hukkuu".
51. Mutta sitä hän ei
sanonut itsestään, vaan koska hän oli sinä vuonna ylimmäinen
pappi, hän ennusti, että Jeesus oli kuoleva kansan edestä,
52. eikä ainoastaan tämän kansan edestä, vaan myös
kootakseen yhdeksi hajalla olevat Jumalan lapset.
12:31. Nyt käy tuomio tämän maailman ylitse; nyt tämän
maailman ruhtinas pitää heitettämän ulos.
32. Ja kun
minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni."
33. Mutta sen hän sanoi antaen tietää, minkäkaltaisella
kuolemalla hän oli kuoleva.
19:30. Kun nyt Jeesus oli
ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja
kallisti päänsä ja antoi henkensä.
Rm 4:25.
joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja
kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.
5:6. Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus
oikeaan aikaan jumalattomien edestä.
7. Tuskinpa kukaan
käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku
mahdollisesti uskaltaa kuolla.
8. Mutta Jumala osoittaa
rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä
olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.
9. Paljoa
ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen
veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta.
10. Sillä
jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme
sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta,
paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun
olemme sovitetut;
5:19. sillä niinkuin yhden ihmisen
tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi,
niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat
vanhurskaiksi.
8:3. Sillä mikä laille oli mahdotonta,
koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki,
lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja
synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
4. että
lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella
lihan mukaan, vaan Hengen.
8:31. Mitä me siis tähän
sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla
meitä vastaan?
32. Hän, joka ei säästänyt omaa
Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän
edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea
muutakin hänen kanssansa?
33. Kuka voi syyttää Jumalan
valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
34. Kuka
voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on
kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla
puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.
14:15. Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi
tähden, niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan. Älä saata
ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut.
1 Kor 5:6. Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö
tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?
7.
Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi
taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan
meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.
8.
Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä
ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja
totuuden happamattomuudessa.
15:3. Sillä minä annoin
teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut:
että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden,
kirjoitusten mukaan,
2 Kor 5:14. Sillä
Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän
päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös
kaikki ovat kuolleet;
15. ja hän on kuollut kaikkien
edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen,
vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja
ylösnoussut.
21. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän
meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme
Jumalan vanhurskaudeksi.
Gal 1:3. Armo teille
ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta
Jeesukselta Kristukselta,
4. joka antoi itsensä alttiiksi
meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä
pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon
mukaan!
2:19. Sillä minä olen lain kautta kuollut
pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen
kanssa ristiinnaulittu,
20. ja minä elän, en enää minä,
vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen
minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut
minua ja antanut itsensä minun edestäni.
3:13.
Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli
kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on:
"Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" -
14.
että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa
pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun
Hengen.
4:4. Mutta kun aika oli täytetty, lähetti
Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi
syntyneen,
5. lunastamaan lain alaiset, että me
pääsisimme lapsen asemaan.
Ef 2:14. Sillä hän
on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki
erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
15. kun
hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain
säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi
uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
16. ja yhdessä
ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin
kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
5:1.
Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset,
2.
ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä
ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi,
Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".
5:25. Miehet,
rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti
seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
26.
että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten,
sanan kautta,
27. saadakseen asetetuksi eteensä
kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä
eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja
nuhteeton.
Kol 2:13. Ja teidät, jotka olitte
kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen,
teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen
meille anteeksi kaikki rikokset,
14. ja pyyhki pois sen
kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli
meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja
naulitsi ristiin.
1 Tess 5:9. Sillä ei Jumala
ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen
Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
10. joka on kuollut
meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme,
eläisimme yhdessä hänen kanssaan.
1 Tim 2:5.
Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten
välillä, ihminen Kristus Jeesus,
6. joka antoi itsensä
lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava
aikanansa,
2 Tim 1:10. mutta nyt ilmisaatettu
meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen
kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja
katoamattomuuden evankeliumin kautta,
Tiit
2:13. odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja
suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen
kirkkauden ilmestymistä,
14. hänen, joka antoi itsensä
meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta
laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi
kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.
Hebr
1:3. ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen
olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on,
toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin
oikealle puolelle korkeuksissa,
2:9. Mutta hänet,
joka vähäksi aikaa oli tehty enkeleitä halvemmaksi,
Jeesuksen, me näemme hänen kuolemansa kärsimyksen tähden
kirkkaudella ja kunnialla seppelöidyksi, että hän Jumalan
armosta olisi kaikkien edestä joutunut maistamaan kuolemaa.
5:8. Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän
kärsi, kuuliaisuuden,
9. ja kun oli täydelliseksi tullut,
tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille,
jotka ovat hänelle kuuliaiset,
10. hän, jota Jumala
nimittää "ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen
mukaan".
6:19. Se toivo meille on ikäänkuin sielun
ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle
asti,
20. jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän
puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi
Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti.
7:26. Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä,
viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita
korkeammaksi tullut,
27. jonka ei joka päivä ole tarvis,
niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä
edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta
kaikkiaan, uhratessaan itsensä.
9:11. Mutta kun
Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän
suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole
käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa,
12.
meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman
verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai
aikaan iankaikkisen lunastuksen.
24. Sillä Kristus ei
mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen
oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan
kasvojen eteen meidän hyväksemme.
10:10. Ja tämän
tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen
ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.
11. Ja kaikki papit
seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein
uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi
syntejä poistaa;
12. mutta tämä on, uhrattuaan yhden
ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan
oikealle puolelle,
13. ja odottaa nyt vain, kunnes hänen
vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
14.
Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt
täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
1 Piet
2:21. Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin
kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te
noudattaisitte hänen jälkiänsä,
22. joka "ei syntiä
tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut",
23. joka häntä
herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei
uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein
tuomitsee,
24. joka "itse kantoi meidän syntimme"
ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois
kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa
kautta te olette paratut".
3:18. Sillä myös Kristus
kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin
puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka
tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
1 Joh 3:16. Siitä me olemme oppineet tuntemaan
rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme;
meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.
Ilm 1:5. ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta
todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan
kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on
päästänyt meidät synneistämme verellänsä
5:9. ja he
veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen
ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet
tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle
ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja
kansanheimoista
10. ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme
kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan
maan päällä".
Jeesuksen veri
Mt 26:28. sillä tämä on minun vereni, liiton veri,
joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.
Apt 20:28. Ottakaa siis itsestänne vaari ja
kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut
kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän
omalla verellänsä on itselleen ansainnut.
Rm
3:23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan
kirkkautta vailla
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden
hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa
Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi
uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan,
koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
5:8. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan
siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli
meidän edestämme.
9. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun
olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen
kauttansa vihasta.
1 Kor 10:16. Siunauksen
malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen
vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus
Kristuksen ruumiiseen?
11:25. Samoin hän otti myös
maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto
minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun
muistokseni".
26. Sillä niin usein kuin te syötte tätä
leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran
kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.
27. Sentähden, joka
kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on
oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
Ef
1:7. jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta,
rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden
mukaan.
2:13. mutta nyt, kun olette Kristuksessa
Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet
lähelle Kristuksen veressä.
Kol 1:19. Sillä
Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
20. ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta,
hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen
kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
21.
Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne
hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on
sovittanut
22. Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta,
asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja
moitteettomina eteensä,
Hebr 9:11. Mutta kun
Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän
suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole
käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa,
12.
meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman
verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai
aikaan iankaikkisen lunastuksen.
13. Sillä jos kauristen
ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle
vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
14. kuinka paljoa
enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen
kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava
meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää
Jumalaa!
9:16. Sillä missä on testamentti, siinä on
sen tekijän kuolema toteennäytettävä;
17. sillä vasta
kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, koska se ei
milloinkaan ole voimassa tekijänsä eläessä.
18. Sentähden
ei myöskään ensimmäistä liittoa verettä vihitty.
19.
Sillä kun Mooses oli kaikelle kansalle julkilukenut kaikki
käskyt, niinkuin ne laissa kuuluvat, otti hän vasikkain ja
kauristen veren ynnä vettä ja purppuravillaa ja isopin ja
vihmoi sekä itse kirjan että kaiken kansan,
20. sanoen:
"Tämä on sen liiton veri, jonka Jumala on teille säätänyt".
21. Ja samoin hän verellä vihmoi myös majan ja kaikki
palvelukseen kuuluvat esineet.
22. Niin puhdistetaan lain
mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei
tapahdu anteeksiantamista.
23. On siis välttämätöntä,
että taivaallisten kuvat tällä tavalla puhdistetaan, mutta
että taivaalliset itse puhdistetaan paremmilla uhreilla kuin
nämä.
10:19. Koska meillä siis, veljet, on luja
luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on
pääsy kaikkeinpyhimpään,
20. jonka pääsyn hän on vihkinyt
meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on
hänen lihansa, kautta,
21. ja koska meillä on "suuri
pappi, Jumalan huoneen haltija",
22. niin käykäämme esiin
totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän
vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis
puhtaalla vedellä pestynä;
10:28. Joka hylkää
Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen
todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
29. kuinka
paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen
ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää
epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa
armon Henkeä!
12:24. ja uuden liiton välimiehen,
Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa
kuin Aabelin veri.
13:11. Sillä niiden eläinten
ruumiit, joiden veren ylimmäinen pappi syntien sovitukseksi
kantaa kaikkeinpyhimpään, poltetaan ulkopuolella leirin.
12. Sentähden myös Jeesus, pyhittääkseen omalla verellänsä
kansan, kärsi portin ulkopuolella.
13. Niin menkäämme
siis hänen tykönsä "ulkopuolelle leirin", hänen pilkkaansa
kantaen;
13:20. Mutta rauhan Jumala, joka on
kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren
kautta on se suuri lammasten paimen, meidän Herramme
Jeesuksen,
1 Piet 1:1. Pietari, Jeesuksen
Kristuksen apostoli, valituille muukalaisille, jotka asuvat
hajallaan Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja
Bityniassa,
2. ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen
mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen
Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi.
Lisääntyköön teille armo ja rauha.
1:17. Ja jos te
Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta
tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa
pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
18. tietäen, ettette
ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla,
lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne,
19. vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän
ja tahrattoman karitsan,
1 Joh 1:7. Mutta jos
me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin
meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen
Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
5:6. Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus
Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja
Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
7.
Sillä kolme on, jotka todistavat:
8. Henki ja vesi ja
veri, ja ne kolme pitävät yhtä.
Ilm 1:5. ja
Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta,
häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten
hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt
meidät synneistämme verellänsä
5:9. ja he veisasivat
uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan
ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut
teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset
kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja
kansanheimoista
10. ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme
kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan
maan päällä".
7:13. Ja yksi vanhimmista puhui minulle
ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin
puetut, ja mistä he ovat tulleet?"
14. Ja minä sanoin
hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen". Ja hän sanoi minulle:
"Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat,
ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan
veressä.
12:10. Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa
sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän
Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä
meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä
meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.
11. Ja he ovat
voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa
sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet
alttiit kuolemaan asti.
Jeesus teki Isän tahdon
Mt 26:37 Ja hän otti mukaansa Pietarin ja ne kaksi Sebedeuksen poikaa; ja hän alkoi murehtia ja tulla tuskaan.
38 Silloin hän sanoi heille: "Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti; olkaa tässä ja valvokaa minun kanssani".
39 Ja hän meni vähän edemmäksi, lankesi kasvoilleen ja rukoili sanoen: "Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä".
Joh 4:31 Sillävälin opetuslapset pyysivät häntä sanoen: "Rabbi, syö!"
32 Mutta hän sanoi heille: "Minulla on syötävänä ruokaa, josta te ette tiedä".
33 Niin opetuslapset sanoivat keskenään: "Lieneekö joku tuonut hänelle syötävää?"
34 Jeesus sanoi heille: "Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.
5:30 En minä itsestäni voi mitään tehdä. Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea, sillä minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt.
6:38 Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt.
8:28 Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut.
29 Ja hän, joka on minut lähettänyt, on minun kanssani; hän ei ole jättänyt minua yksinäni, koska minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista."
30 Kun hän näin puhui, uskoivat monet häneen.
8:53 Oletko sinä suurempi kuin isämme Aabraham, joka on kuollut? Ja profeetat ovat kuolleet; keneksi sinä itsesi teet?"
54 Jeesus vastasi: "Jos minä itse itselleni otan kunnian, niin minun kunniani ei ole mitään. Minun Isäni on se, joka minulle kunnian antaa, hän, josta te sanotte: 'Hän on meidän Jumalamme',
55 ettekä tunne häntä; mutta minä tunnen hänet. Ja jos sanoisin, etten tunne häntä, niin minä olisin valhettelija niinkuin tekin; mutta minä tunnen hänet ja pidän hänen sanansa.
14:30 En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.
31 Mutta että maailma ymmärtäisi minun rakastavan Isää ja tekevän, niinkuin Isä on minua käskenyt: nouskaa, lähtekäämme täältä."
15:10 Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
4 Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.
Rm 5;19 sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi.
Fil 2:8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
Hebr 3:1 Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen,
2 joka on uskollinen asettajalleen, niinkuin Mooseskin oli "uskollinen koko hänen huoneessansa".
3 Sillä hänen on Moosekseen verraten katsottu ansaitsevan niin paljoa suuremman kirkkauden, kuin huoneen rakentajan kunnia on suurempi kuin huoneen.
4 Sillä jokainen huone on jonkun rakentama, mutta kaiken rakentaja on Jumala.
5 Ja Mooses tosin oli "palvelijana uskollinen koko hänen huoneessansa", todistukseksi siitä, mikä vastedes piti sanottaman,
6 mutta Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen.
5:8 Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden,
9 ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset,
10:5 Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit;
6 polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
7 Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen – kirjakääröön on minusta kirjoitettu – tekemään sinun tahtosi, Jumala'."
8 Kun hän ensin sanoo: "Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt", vaikka niitä lain mukaan uhrataankin,
9 sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi". Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.
Ps 40:6 (40:7) Teurasuhriin ja ruokauhriin et sinä mielisty; minun korvani sinä avasit, polttouhria ja syntiuhria sinä et vaadi.
7 (40:8) Silloin minä sanoin: "Katso, minä tulen; kirjakääröön on kirjoitettu, mitä minun on tehtävä.
8 (40:9) Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun sydämessäni."
Jes 53:10 Mutta
Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella.
Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä
jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen
kauttansa.
Jeesus - tie Isän tykö
Joh 10:9. Minä olen ovi; jos joku minun kauttani
menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja
käyvä ulos ja löytävä laitumen.
14:6. Jeesus sanoi
hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule
Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Ef
2:13. mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette
te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen
veressä.
2:17. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille,
jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä
olivat;
18. sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla
pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
19. Niin ette siis enää
ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien
kansalaisia ja Jumalan perhettä,
3:11. sen
iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt
Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme,
12. jossa
meillä, uskon kautta häneen, on uskallus ja luottavainen
pääsy Jumalan tykö.
Hebr 7:19. - sillä laki ei
tehnyt mitään täydelliseksi - mutta sijaan tulee parempi
toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.
20. Ja
niinkuin tämä ei tapahtunut ilman valan vannomista - nuo
taas ovat papeiksi tulleet ilman heistä vannottua valaa,
21. mutta tämä hänestä vannotulla valalla, sen asettamana,
joka hänelle sanoi: "Herra on vannonut eikä ole katuva:
'Sinä olet pappi iankaikkisesti'" -
22. niin on myös se
liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut.
23. Ja
noita toisia pappeja on tullut useampia, koska kuolema ei
sallinut heidän pysyä;
24. mutta tällä on katoamaton
pappeus, sentähden että hän pysyy iankaikkisesti,
25.
jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka
hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää
rukoillakseen heidän puolestansa.
10:19. Koska meillä
siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä
Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
20.
jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi
tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
21. ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen
haltija",
22. niin käykäämme esiin totisella sydämellä,
täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi
pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
1 Piet 3:18. Sillä myös Kristus kärsi kerran
kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta,
johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin
kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
1 Joh 2:22. Kuka on valhettelija, ellei se, joka
kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se,
joka kieltää Isän ja Pojan.
23. Kuka ikinä kieltää Pojan,
hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on
myös Isä.
Jeesus - Välimies
Joh 10:9. Minä olen ovi;
jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja
hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
14:6. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja
elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Rm 5:1. Koska me siis olemme uskosta
vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
Gal
3:19. Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten
tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli
tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin
enkelien kautta, välimiehen kädellä.
20. Välimies taas ei
ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
Ef
2:13. mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette
te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen
veressä.
14. Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki
molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin
vihollisuuden,
15. kun hän omassa lihassaan teki
tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen
itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden
rauhan,
16. ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat
Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta
vihollisuuden.
17. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille,
jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä
olivat;
18. sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla
pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
3:11. sen
iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt
Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme,
12. jossa
meillä, uskon kautta häneen, on uskallus ja luottavainen
pääsy Jumalan tykö.
Kol 1:20. ja että hän,
tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan
sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä
maan päällä että taivaissa.
1 Tim 2:5. Sillä
yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten
välillä, ihminen Kristus Jeesus,
6. joka antoi itsensä
lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava
aikanansa,
Hebr 6:19. Se toivo meille on
ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu
esiripun sisäpuolelle asti,
20. jonne Jeesus
edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan
ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan,
iankaikkisesti.
8:6. Mutta tämä taas on saanut niin
paljoa jalomman viran, kuin hän on myös paremman liiton
välimies, liiton, joka on paremmille lupauksille perustettu.
7. Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei
olisi etsitty sijaa toiselle.
9:15. Ja sentähden hän
on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on
tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista
rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun
iankaikkisen perinnön.
10:19. Koska meillä siis,
veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen
veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
20. jonka pääsyn
hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy
esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
12:22. vaan te
olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan
kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien
tuhansien enkelien tykö,
23. taivaissa kirjoitettujen
esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin
tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten
vanhurskasten henkien tykö,
24. ja uuden liiton
välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka
puhuu parempaa kuin Aabelin veri.
1 Piet 3:18.
Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden,
vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan
tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin
eläväksi hengessä,
4 Ms 16:47. Ja Aaron teki,
niinkuin Mooses oli käskenyt, ja riensi seurakunnan
keskelle, ja katso, vitsaus oli jo alkanut kansan
keskuudessa. Silloin hän suitsutti ja toimitti kansalle
sovituksen.
48. Ja hänen siinä seisoessaan kuolleitten ja
elävien vaiheella vitsaus taukosi.
5 Ms 5:1.
Ja Mooses kutsui kokoon kaiken Israelin ja sanoi heille:
"Kuule, Israel, nämä käskyt ja oikeudet, jotka minä tänä
päivänä julistan teidän korvienne kuullen. Oppikaa ne ja
noudattakaa niitä tarkoin.
2. Herra, meidän Jumalamme,
teki liiton meidän kanssamme Hoorebilla.
3. Herra ei
tehnyt tätä liittoa meidän isiemme kanssa, vaan meidän
kanssamme, jotka olemme tässä tänä päivänä, kaikkien meidän
kanssamme, jotka nyt elämme.
4. Kasvoista kasvoihin Herra
puhui teidän kanssanne vuorelta, tulen keskeltä.
5. Minä
seisoin silloin Herran ja teidän välillänne ja ilmoitin
teille Herran sanan, sillä te pelkäsitte tulta ettekä
nousseet vuorelle. Hän sanoi:
1 Sam 2:24. Ei
niin, poikani! Ei ole hyvä se huhu, jonka minä kuulen
kulkevan Herran kansan seassa.
25. Jos ihminen rikkoo
ihmistä vastaan, niin Jumala voi olla hänellä välittäjänä;
mutta jos ihminen rikkoo Herraa vastaan, niin kuka voi
ruveta hänelle välittäjäksi?" Mutta he eivät kuulleet
isäänsä, sillä Herra tahtoi surmata heidät.
Jeesus - otti pois synnit
Joh 1:29. Seuraavana
päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso,
Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
Rm 11:26. ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin
kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa
jumalattoman menon Jaakobista.
27. Ja tämä on oleva minun
liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän
syntinsä."
Hebr 1:3. ja joka, ollen hänen
kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen
kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen
synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle
korkeuksissa,
9:25. Eikä hän mennyt uhratakseen
itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi
menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan,
26.
sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa
maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan
kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen
synnin uhraamalla itsensä.
27. Ja samoinkuin ihmisille on
määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen
tulee tuomio,
28. samoin Kristuskin, kerran uhrattuna
ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä
ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.
10:12. mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin
syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle
puolelle,
13. ja odottaa nyt vain, kunnes hänen
vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
1 Joh 3:5. Ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan
pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä.
Jeesus tuli pelastamaan
Lk
19:9. Niin Jeesus sanoi hänestä: "Tänään on pelastus
tullut tälle huoneelle, koska hänkin on Aabrahamin poika;
10. sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan
sitä, mikä kadonnut on".
Joh 3:17. Sillä ei
Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa,
vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
5:33. Te lähetitte lähettiläät Johanneksen luo, ja hän
todisti sen, mikä totta on.
34. Mutta minä en ota
ihmiseltä todistusta, vaan puhun tämän, että te
pelastuisitte.
12:46. Minä olen tullut valkeudeksi
maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi
pimeyteen.
47. Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä
noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole
tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.
1 Tim 1:15. Varma on se sana ja kaikin puolin
vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut
maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
10:12. mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin
syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle
puolelle,
13. ja odottaa nyt vain, kunnes hänen
vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
1 Joh 3:5. Ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan
pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä.
Jumalan tahto pelastaa
Mt 18:12. Mitä arvelette?
Jos jollakin ihmisellä on sata lammasta ja yksi niistä
eksyy, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää
vuorille ja mene etsimään eksynyttä?
13. Ja jos hän sen
löytää, totisesti minä sanon teille: hän iloitsee enemmän
siitä kuin niistä yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä, jotka
eivät olleet eksyneet.
14. Niin ei myöskään teidän
taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä
joutuisi kadotukseen.
23:37. Jerusalem, Jerusalem,
sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun
tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota
sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle!
Mutta te ette ole tahtoneet.
38. Katso, 'teidän huoneenne
on jäävä hyljätyksi'.
39. Sillä minä sanon teille:
tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: 'Siunattu
olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'."
Lk
2:10. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä
katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva
kaikelle kansalle:
11. teille on tänä päivänä syntynyt
Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.
12. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen
kapaloituna ja seimessä makaamassa."
13. Ja yhtäkkiä oli
enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he
ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
14. "Kunnia Jumalalle
korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan
hänellä on hyvä tahto!"
15:1. Ja kaikki publikaanit
ja syntiset tulivat hänen tykönsä kuulemaan häntä.
2.
Mutta fariseukset ja kirjanoppineet nurisivat ja sanoivat:
"Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan".
3.
Niin hän puhui heille tämän vertauksen sanoen:
4. "Jos
jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden
niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää
erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen
löytää?
5. Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa
iloiten.
6. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon
ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun
kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut'.
7. Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi
yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin
yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät
parannusta tarvitse.
8. Tahi jos jollakin naisella on
kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän
sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes
hän sen löytää?
9. Ja löydettyään hän kutsuu kokoon
ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: 'Iloitkaa minun
kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut'.
10. Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä
yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen."
15:11.
Vielä hän sanoi: "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa.
12.
Ja nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle se osa
tavaroista, mikä minulle on tuleva'. Niin hän jakoi heille
omaisuutensa.
13. Eikä kulunut montakaan päivää, niin
nuorempi poika kokosi kaiken omansa ja matkusti pois
kaukaiseen maahan; ja siellä hän hävitti tavaransa eläen
irstaasti.
14. Mutta kun hän oli kaikki tuhlannut, tuli
kova nälkä koko siihen maahan, ja hän alkoi kärsiä puutetta.
15. Ja hän meni ja yhtyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja
tämä lähetti hänet tiluksilleen kaitsemaan sikoja.
16. Ja
hän halusi täyttää vatsansa niillä palkohedelmillä, joita
siat söivät, mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut.
17. Niin hän meni itseensä ja sanoi: 'Kuinka monella minun
isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen
täällä nälkään!
18. Minä nousen ja menen isäni tykö ja
sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan
ja sinun edessäsi
19. enkä enää ansaitse, että minua
sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi
palkkalaisistasi.'
20. Ja hän nousi ja meni isänsä tykö.
Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja
armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen
kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.
21. Mutta poika
sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta
vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua
sinun pojaksesi kutsutaan'.
22. Silloin isä sanoi
palvelijoilleen: 'Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa
hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät
hänen jalkaansa;
23. ja noutakaa syötetty vasikka ja
teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa,
24. sillä
tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli
kadonnut ja on jälleen löytynyt.' Ja he rupesivat iloa
pitämään.
Joh 3:16. Sillä niin on Jumala
maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa,
ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä
olisi iankaikkinen elämä.
17. Sillä ei Jumala lähettänyt
Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten,
että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
Rm
5:6. Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus
oikeaan aikaan jumalattomien edestä.
7. Tuskinpa kukaan
käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku
mahdollisesti uskaltaa kuolla.
8. Mutta Jumala osoittaa
rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä
olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.
9. Paljoa
ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen
veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta.
10. Sillä
jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme
sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta,
paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun
olemme sovitetut;
1 Tim 2:3. Sillä se on hyvää
ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
4. joka
tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat
tuntemaan totuuden.
2 Piet 3:9. Ei Herra
viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät
sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä
kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että
kaikki tulevat parannukseen.
1 Joh 4:9. Siinä
ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti
ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen
kauttansa.
10. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me
rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja
lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
16. Ja me
olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä
Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy
rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
Hes 18:23. Olisiko minulle mieleen jumalattoman
kuolema, sanoo Herra, Herra; eikö se, että hän kääntyy pois
teiltänsä ja elää?
32. Sillä ei ole minulle mieleen
kuolevan kuolema, sanoo Herra, Herra. Siis kääntykää, niin
te saatte elää."
Kristuksen uhri - esikuvat
1 Ms 3:21. Ja Herra Jumala
teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne
heidän yllensä.
4:3. Ja jonkun ajan kuluttua
tapahtui, että Kain toi maan hedelmistä uhrilahjan Herralle;
4. ja myöskin Aabel toi uhrilahjan laumansa esikoisista,
niiden rasvoista. Ja Herra katsoi Aabelin ja hänen
uhrilahjansa puoleen;
5. mutta Kainin ja hänen
uhrilahjansa puoleen hän ei katsonut. Silloin Kain vihastui
kovin, ja hänen hahmonsa synkistyi.
8:20. Ja Nooa
rakensi alttarin Herralle ja otti kaikkia puhtaita
karjaeläimiä ja kaikkia puhtaita lintuja ja uhrasi
polttouhreja alttarilla.
21. Ja Herra tunsi suloisen
tuoksun ja sanoi sydämessänsä: "En minä koskaan enää kiroa
maata ihmisen tähden; sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat
pahat nuoruudesta saakka. Enkä minä koskaan enää tuhoa
kaikkea, mikä elää, niinkuin nyt olen tehnyt.
12:7.
Silloin Herra ilmestyi Abramille ja sanoi: "Sinun
jälkeläisillesi minä annan tämän maan". Niin hän rakensi
sinne alttarin Herralle, joka oli hänelle ilmestynyt.
8.
Sieltä hän siirtyi edemmäksi vuoristoon, itään päin
Beetelistä, ja pystytti telttansa, niin että Beetel oli
lännessä ja Ai idässä, ja hän rakensi sinne alttarin
Herralle ja huusi avuksi Herran nimeä.
22:13. Niin
Aabraham nosti silmänsä ja huomasi takanansa oinaan, joka
oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Ja Aabraham meni,
otti oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta.
2 Ms 12:5. Ja karitsanne olkoon virheetön, vuoden
vanha urospuoli; lampaista tai vuohista se ottakaa.
6. Ja
pitäkää se tallella neljänteentoista päivään tätä kuuta;
silloin Israelin koko seurakunta teurastakoon sen
iltahämärässä.
7. Ja he ottakoot sen verta ja sivelkööt
sillä molemmat pihtipielet ja ovenpäällisen niissä taloissa,
joissa he sitä syövät.
8. Ja he syökööt lihan samana
yönä; tulessa paistettuna, happamattoman leivän ja katkerain
yrttien kanssa he sen syökööt.
11. Ja syökää se näin:
kupeet vyötettyinä, kengät jalassanne ja sauva kädessänne;
ja syökää se kiiruusti. Tämä on pääsiäinen Herran kunniaksi.
12. Sillä minä kuljen sinä yönä kautta Egyptin maan ja
surmaan kaikki esikoiset Egyptin maassa, sekä ihmiset että
eläimet, ja panen toimeen rangaistustuomion, jonka minä olen
langettanut kaikista Egyptin jumalista. Minä olen Herra.
13. Ja veri on oleva merkki, teille suojelukseksi, taloissa,
joissa olette; sillä kun minä näen veren, niin minä menen
teidän ohitsenne, eikä rangaistus ole tuhoava teitä, kun
minä rankaisen Egyptin maata.
12:21. Ja Mooses kutsui
kaikki Israelin vanhimmat ja sanoi heille: "Menkää ja
ottakaa lammas kutakin perhekuntaanne kohti ja teurastakaa
pääsiäislammas.
22. Ja ottakaa isoppikimppu, kastakaa se
vereen, joka on maljassa, ja sivelkää ovenpäällinen ja
molemmat pihtipielet sillä verellä, joka on maljassa.
Älköönkä kukaan menkö ulos talonsa ovesta ennen aamua.
23. Sillä Herra kulkee rankaisemassa egyptiläisiä; mutta kun
Herra näkee veren ovenpäällisessä ja molemmissa
pihtipielissä, menee hän sen oven ohi eikä salli tuhoojan
tulla teidän taloihinne teitä vitsauksella lyömään.
24:4. Sitten Mooses kirjoitti kaikki Herran sanat. Ja hän
nousi varhain seuraavana aamuna ja rakensi alttarin vuoren
juurelle sekä pystytti kaksitoista patsasta Israelin
kahdentoista sukukunnan mukaan.
5. Ja hän lähetti
israelilaisten joukosta nuoria miehiä uhraamaan polttouhreja
ja teurastamaan härkiä yhteysuhriksi Herralle.
6. Ja
Mooses otti verestä puolet ja pani uhrimaljoihin, ja toisen
puolen hän vihmoi alttarille.
7. Ja hän otti liitonkirjan
ja luki sen kansan kuullen. Ja he sanoivat: "Kaikkea, mitä
Herra on puhunut, me noudatamme ja tottelemme".
8. Niin
Mooses otti veren ja vihmoi sitä kansan päälle ja sanoi:
"Katso, tämä on sen liiton veri, jonka Herra on tehnyt
teidän kanssanne kaikkien näiden sanojen perusteella".
3 Ms 1:1. Ja Herra kutsui Mooseksen ja puhui
hänelle sisältä ilmestysmajasta sanoen:
2. "Puhu
israelilaisille ja sano heille: Jos joku teistä tahtoo tuoda
uhrilahjan Herralle, niin tuokaa uhrilahjanne karjasta, joko
raavaista tai lampaista.
3. Jos hänen uhrilahjansa on
raavaspolttouhri, tuokoon virheettömän urospuolen;
ilmestysmajan ovelle hän tuokoon sen, että Herran
mielisuosio tulisi hänen osaksensa.
4. Ja hän laskekoon
kätensä polttouhriteuraan pään päälle; niin se on oleva
otollinen ja tuottava hänelle sovituksen.
5. Ja hän
teurastakoon mullikan Herran kasvojen edessä, ja papit,
Aaronin pojat, tuokoot veren ja vihmokoot veren ympärinsä
alttarille, joka on ilmestysmajan ovella.
5:5. niin,
jos hän on vikapää johonkin sellaiseen, tunnustakoon sen,
mitä on rikkonut,
6. ja tuokoon hyvityksenä Herralle
rikkomuksesta, jonka hän on tehnyt, naaraspuolen
pikkukarjasta, uuhen tai vuohen, syntiuhriksi; ja pappi
toimittakoon hänelle sovituksen hänen rikkomuksestansa.
5:17. Jos joku rikkoo jotakuta Herran käskyä vastaan ja
tekee tietämättään sellaista, mitä ei saa tehdä, ja tulee
vikapääksi ja joutuu syynalaiseksi,
18. niin tuokoon
papille vikauhriksi pikkukarjasta sinun arviosi mukaisen,
virheettömän oinaan. Kun pappi on toimittanut hänelle
sovituksen siitä erehdyksestä, jonka hän on tietämättään
tehnyt, annetaan hänelle anteeksi.
19. Se on vikauhri;
sillä hän on tullut vikapääksi Herran edessä."
16:21.
Ja Aaron laskekoon molemmat kätensä elävän kauriin pään
päälle ja tunnustakoon siinä kaikki israelilaisten pahat
teot ja kaikki heidän rikkomuksensa, olipa heillä mitä
syntejä tahansa, ja pankoon ne kauriin pään päälle ja
lähettäköön sen, sitä varten varatun miehen viemänä,
erämaahan.
22. Näin kauris kantakoon kaikki heidän pahat
tekonsa autioon seutuun; ja kauris päästettäköön erämaahan.
16:27. Ja syntiuhrimullikka ja syntiuhrikauris, joiden
veri tuotiin sovitukseksi pyhäkköön, vietäköön leirin
ulkopuolelle, ja niiden nahka, liha ja rapa poltettakoon
tulessa.
28. Ja se, joka ne polttaa, pesköön vaatteensa
ja pesköön ruumiinsa vedessä, ja sitten hän tulkoon leiriin.
29. Tämä olkoon teille ikuinen säädös: seitsemännessä
kuussa, kuukauden kymmenentenä päivänä, kurittakaa itseänne
paastolla älkääkä yhtäkään askaretta toimittako, älköön
maassa syntynyt älköönkä muukalainen, joka asuu teidän
keskellänne.
30. Sillä sinä päivänä toimitetaan teille
sovitus teidän puhdistamiseksenne; kaikista synneistänne te
tulette puhtaiksi Herran edessä.
31. Se olkoon teille
levon päivä, kurittakaa silloin itseänne paastolla; se
olkoon ikuinen säädös.
32. Ja sovituksen toimittakoon se
pappi, joka on voideltu ja joka on vihitty papinvirkaan
isänsä sijaan; hän pukekoon yllensä pellavavaatteet, pyhät
vaatteet,
33. ja toimittakoon sovituksen
kaikkeinpyhimmälle ja sovituksen ilmestysmajalle ja
alttarille sekä sovituksen myös papeille ja kaikelle
seurakunnan kansalle.
34. Tämä olkoon teille ikuinen
säädös, että toimitatte israelilaisille sovituksen kaikista
heidän synneistänsä kerran vuodessa." Ja hän teki, niinkuin
Herra oli Moosekselle käskyn antanut.
17:10. Kuka
ikinä Israelin heimosta tai muukalaisista, jotka asuvat
teidän keskellänne, syö verta, mitä tahansa, sitä ihmistä
vastaan, joka verta syö, minä käännän kasvoni ja hävitän
hänet kansastansa.
11. Sillä lihan sielu on veressä, ja
minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi
teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska
sielu on siinä.
4 Ms 9:10. "Puhu
israelilaisille näin: Jos joku teistä tai teidän
jälkeläisistänne on saastunut kuolleesta tai on kaukana
matkalla, viettäköön kuitenkin pääsiäistä Herran kunniaksi;
11. viettäkööt sitä toisen kuukauden neljäntenätoista
päivänä, iltahämärässä. Happamattoman leivän ja katkerain
yrttien kanssa he syökööt pääsiäislampaan.
12. Älkööt he
jättäkö siitä mitään seuraavaan aamuun älköötkä siitä luuta
rikkoko. Kaikkien pääsiäistä koskevien käskyjen mukaan he
viettäkööt sitä.
19:1. Ja Herra puhui Moosekselle ja
Aaronille sanoen:
2. "Tämä on lakimääräys, jonka Herra
sääsi sanoen: Käske israelilaisia tuomaan sinulle
ruskeanpunainen, virheetön hieho, jossa ei ole mitään vammaa
ja jonka päälle iestä ei vielä ole pantu.
2 Aik
29:23. Senjälkeen he toivat syntiuhrikauriit kuninkaan ja
seurakunnan eteen, ja nämä laskivat kätensä niiden päälle.
24. Ja papit teurastivat ne ja uhrasivat niiden veren
syntiuhrina alttarilla, toimittaen koko Israelille
sovituksen; sillä kuningas oli käskenyt uhrata polttouhrin
ja syntiuhrin koko Israelin puolesta.
Esra
10:18. Pappien poikia, jotka olivat ottaneet muukalaisia
vaimoja, havaittiin olevan: Jeesuan, Joosadakin pojan,
jälkeläisiä ja hänen veljiään: Maaseja, Elieser, Jaarib ja
Gedalja,
19. jotka kättä lyöden lupasivat toimittaa pois
vaimonsa ja syyllisinä uhrata oinaan syyllisyytensä
sovittamiseksi;
Lunastus
Mt
20:28. niinkuin ei Ihmisen Poikakaan tullut
palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä
lunnaiksi monen edestä."
Lk 1:67. Ja Sakarias,
hänen isänsä, täytettiin Pyhällä Hengellä, ja hän ennusti
sanoen:
68. "Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala,
sillä hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille
lunastuksen
69. ja kohottanut meille pelastuksen sarven
palvelijansa Daavidin huoneesta
70. - niinkuin hän on
puhunut hamasta ikiajoista pyhäin profeettainsa suun kautta
–
2:38. Ja juuri sillä hetkellä hän tuli siihen,
ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat
Jerusalemin lunastusta.
24:21. Mutta me toivoimme
hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin. Ja onhan
kaiken tämän lisäksi nyt jo kolmas päivä siitä, kuin nämä
tapahtuivat.
Apt 7:35. Tämän Mooseksen, jonka
he kielsivät sanoen: 'Kuka sinut on asettanut päämieheksi ja
tuomariksi?', hänet Jumala lähetti päämieheksi ja
lunastajaksi sen enkelin kautta, joka hänelle
orjantappurapensaassa oli ilmestynyt.
20:28. Ottakaa
siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki
on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran
seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen
ansainnut.
Rm 3:23. Sillä kaikki ovat syntiä
tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24. ja saavat
lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen
kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
8:22. Sillä
me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on
synnytystuskissa hamaan tähän asti;
23. eikä ainoastaan
se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin
huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän
ruumiimme lunastusta.
1 Kor 1:30. Mutta
hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka
on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja
pyhitykseksi ja lunastukseksi,
31. että kävisi, niinkuin
kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon
Herra".
6:19. Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne
on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te
olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?
20. Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis
Jumala ruumiissanne.
7:23. Te olette kalliisti
ostetut; älkää olko ihmisten orjia.
Gal 3:13.
Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli
kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on:
"Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" -
14.
että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa
pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun
Hengen.
4:4. Mutta kun aika oli täytetty, lähetti
Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi
syntyneen,
5. lunastamaan lain alaiset, että me
pääsisimme lapsen asemaan.
Ef 1:7. jossa
meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten
anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.
1:13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet
totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi
tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14. sen,
joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa
lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi.
4:30. Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä,
joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.
Kol 1:14. Hänessä meillä on lunastus, syntien
anteeksisaaminen,
1 Tim 2:5. Sillä yksi on
Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä,
ihminen Kristus Jeesus,
6. joka antoi itsensä lunnaiksi
kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,
Tiit 2:13. odottaessamme autuaallisen toivon
täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen
Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,
14. hänen, joka antoi
itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta
laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi
kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.
Hebr
9:11. Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi
papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta,
joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä
luomakuntaa,
12. meni, ei kauristen ja vasikkain veren
kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan
kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
15. Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska
hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen
liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut,
saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.
1 Piet
1:18. tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette
hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä
peritystä vaelluksestanne,
19. vaan Kristuksen kalliilla
verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,
2:9. Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen
papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen
jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät
ihmeelliseen valkeuteensa;
2 Piet 2:1. Mutta
myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin
keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa
kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä
Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen
äkillisen perikadon.
Ilm 5:9. ja he veisasivat
uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan
ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut
teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset
kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja
kansanheimoista
10. ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme
kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan
maan päällä".
14:3. Ja he veisasivat uutta virttä
valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä;
eikä kukaan voinut oppia sitä virttä, paitsi ne sata
neljäkymmentä neljä tuhatta, jotka ovat ostetut maasta.
4. Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään
naisten kanssa; sillä he ovat niinkuin neitsyet. Nämä ovat
ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä
ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,
2 Ms 13:11. Ja kun Herra on vienyt sinut
kanaanilaisten maahan, niinkuin hän on sinulle ja sinun
isillesi vannonut, ja kun hän on sen sinulle antanut,
12.
niin luovuta Herralle kaikki, mikä avaa äidinkohdun; ja
kaikki ensiksisyntyneet karjastasi, urospuolet, olkoot
Herran.
13. Mutta jokainen aasin ensiksisynnyttämä
lunasta lampaalla; mutta jos et sitä lunasta, niin taita
siltä niska. Ja lunasta jokainen ihmisen esikoinen poikiesi
seassa.
14. Ja kun sinun poikasi vastaisuudessa kysyy
sinulta ja sanoo: 'Mitä tämä merkitsee?' niin vastaa
hänelle: 'Herra vei meidät väkevällä kädellä pois Egyptistä,
orjuuden pesästä.
15. Sillä kun farao paatui ja
kieltäytyi päästämästä meitä, surmasi Herra kaikki esikoiset
Egyptin maassa, ihmisten esikoisista karjan esikoisiin asti.
Sentähden minä uhraan Herralle jokaisen urospuolen, joka
avaa äidinkohdun, ja jokaisen esikoisen pojistani minä
lunastan.'
15: 11. Herra, kuka on sinun vertaisesi
jumalien joukossa! Kuka on sinun vertaisesi, sinä pyhyydessä
jalo; sinä ylistettävissä teoissa peljättävä, sinä ihmeitten
tekijä!
12. Sinä ojensit oikean kätesi, maa nielaisi
heidät.
13. Mutta armossasi sinä johdatit lunastamaasi
kansaa, sinä veit sen voimallasi pyhään asuntoosi.
17.
Sinä viet heidät perille ja istutat heidät vuorelle, joka on
sinun perintöosasi, paikkaan, jonka sinä, Herra, olet
asunnoksesi valmistanut, pyhäkköösi, Herra, jonka sinun
kätesi ovat tehneet.
3 Ms 25:24. Ja kaikessa
siinä maassa, jonka te saatte perintömaaksenne, antakaa
oikeus maan sukulunastamiseen.
25. Jos veljesi köyhtyy ja
myy perintömaatansa, niin hänen lähin sukulunastajansa
tulkoon ja lunastakoon sen, mitä hänen veljensä on myynyt.
Ruut 2:20. Noomi sanoi miniällensä: "Siunatkoon
häntä Herra, joka on osoittanut laupeutta eläviä ja
kuolleita kohtaan". Ja Noomi sanoi vielä: "Hän on
sukulaisemme ja meidän sukulunastajiamme".
3:9. Ja
hän kysyi: "Kuka sinä olet?" Hän vastasi: "Minä olen Ruut,
palvelijattaresi. Levitä liepeesi palvelijattaresi yli,
sillä sinä olet minun sukulunastajani."
10. Hän sanoi:
"Herra siunatkoon sinua, tyttäreni! Sinä olet osoittanut
sukurakkauttasi nyt viimeksi vielä kauniimmin kuin
aikaisemmin, kun et ole kulkenut nuorten miesten jäljessä,
et köyhien etkä rikkaitten.
11. Ja nyt, tyttäreni, älä
pelkää; kaiken, mitä sanot, teen minä sinulle. Sillä minun
kansani portissa jokainen tietää sinut kunnialliseksi
naiseksi.
12. Totta on, että minä olen sinun
sukulunastajasi, mutta on vielä toinen sukulunastaja, joka
on läheisempi kuin minä.
13. Jää tähän yöksi; jos hän
huomenna lunastaa sinut, niin hyvä; lunastakoon. Mutta
jollei hän halua lunastaa sinua, niin minä lunastan sinut,
niin totta kuin Herra elää. Lepää siinä aamuun asti."
4:3. Sitten Booas sanoi sukulunastajalle: "Sen
peltopalstan, joka oli veljellämme Elimelekillä, on Noomi,
joka on palannut Mooabin maasta, myynyt.
4. Sentähden
ajattelin: minä ilmoitan siitä sinulle ja sanon: osta se
tässä saapuvilla olevien ja minun kansani vanhimpien
läsnäollessa. Jos tahdot sen lunastaa sukuun, niin lunasta.
Mutta ellet tahdo sitä lunastaa, niin ilmoita minulle, että
saan sen tietää; sillä ei ole ketään muuta sukulunastajaa
kuin sinä, ja sinun jälkeesi minä." Hän sanoi: "Minä
lunastan sen".
5. Niin Booas sanoi: "Ostaessasi pellon
Noomilta ostat sen myöskin mooabilaiselta Ruutilta, vainajan
leskeltä, ja sinun on pysytettävä vainajan nimi hänen
perintöosassaan".
6. Silloin sanoi sukulunastaja: "En voi
lunastaa sitä itselleni, sillä siten minä turmelisin oman
perintöosani. Lunasta sinä itsellesi, mitä minun olisi
lunastettava; minä en voi sitä tehdä."
7. Muinoin oli
Israelissa lunastus- ja vaihtokauppoja vahvistettaessa tapa
tällainen: riisuttiin kenkä ja annettiin toiselle; tätä
käytettiin Israelissa todistuksena.
8. Niin sukulunastaja
sanoi Booaalle: "Osta sinä se itsellesi". Ja hän veti kengän
jalastaan.
9. Silloin sanoi Booas vanhimmille ja kaikelle
kansalle: "Te olette tänään todistajina, että minä ostan
Noomilta kaiken Elimelekin ja kaiken Kiljonin ja Mahlonin
omaisuuden.
13. Niin Booas otti Ruutin, ja tämä tuli
hänen vaimokseen. Ja hän yhtyi häneen; ja Herra antoi hänen
tulla raskaaksi, ja hän synnytti pojan.
14. Silloin
vaimot sanoivat Noomille: "Kiitetty olkoon Herra, joka tänä
päivänä salli sinun saada sukulunastajan. Hänen nimensä
tulee kuuluisaksi Israelissa.
2 Sam 7:23. Ja
missä on maan päällä toista kansaa sinun kansasi Israelin
vertaista, jota Jumala itse on käynyt lunastamaan
kansaksensa, tehdäkseen sen nimen kuuluisaksi ja tehdäkseen
teille, sinun maallesi, suuria ja peljättäviä tekoja kansasi
edessä, jonka sinä lunastit itsellesi Egyptistä, pakanain ja
heidän jumaliensa vallasta?
24. Ja sinä olet valmistanut
itsellesi kansasi Israelin, omaksi kansaksesi ikuisiksi
ajoiksi; ja sinä, Herra, olet tullut heidän Jumalaksensa.
1 Aik 17:21. Ja missä on maan päällä toista
kansaa sinun kansasi Israelin vertaista, jota Jumala itse on
käynyt lunastamaan kansaksensa, ja niin sinä olet tehnyt
itsellesi suuren ja peljättävän nimen karkoittamalla pakanat
kansasi tieltä, jonka sinä Egyptistä lunastit.
22. Ja
sinä olet asettanut kansasi Israelin omaksi kansaksesi
ikuisiksi ajoiksi, ja sinä, Herra, olet tullut heidän
Jumalaksensa.
Job 19:25. Mutta minä tiedän
lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien
päällä.
26. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu
ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
33:22. Näin lähenee hänen sielunsa hautaa ja hänen henkensä
kuolonvaltoja.
23. Jos silloin on hänen puolellansa
enkeli, välittäjä, yksi tuhansista, todistamassa ihmisen
puolesta hänen vilpittömyyttään,
24. niin Jumala armahtaa
häntä ja sanoo: 'Vapauta hänet, ettei hän mene hautaan; minä
olen saanut lunastusmaksun'.
25. Silloin hänen ruumiinsa
taas uhkuu nuoruuden voimaa, hän palajaa takaisin
nuoruutensa päiviin.
Ps 19:15. Kelvatkoot
sinulle minun suuni sanat ja minun sydämeni ajatukset sinun
edessäsi, Herra, minun kallioni ja lunastajani.
31:6.
Sinun käteesi minä annan henkeni, sinä, Herra, lunastat
minut, sinä uskollinen Jumala.
34:23. Herra lunastaa
palvelijainsa sielut, eikä yksikään, joka häneen turvaa,
tule syynalaiseksi.
49:8. Kukaan ei voi veljeänsä
lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa.
9.
Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti
suorittamatta,
10. että hän saisi elää iankaikkisesti
eikä kuolemaa näkisi.
16. Mutta minun sieluni Jumala
lunastaa tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa.
Sela.
71:23. Minun huuleni riemuitsevat, kun minä
sinulle soitan, ja myös minun sieluni, jonka sinä olet
lunastanut.
74:2. Muista seurakuntaasi, jonka muinoin
omaksesi otit, jonka lunastit perintösuvuksesi. Muista
Siionin vuorta, jolla sinä asut.
77:16.
Käsivarrellasi sinä lunastit kansasi, Jaakobin ja Joosefin
lapset. Sela.
78:35. He muistivat, että Jumala oli
heidän kallionsa, ja että Jumala, Korkein, oli heidän
lunastajansa.
103:1. Daavidin virsi. Kiitä Herraa,
minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää
nimeänsä.
2. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota,
mitä hyvää hän on sinulle tehnyt,
3. hän, joka antaa
kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun
sairautesi,
4. joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta ja
kruunaa sinut armolla ja laupeudella,
5. joka sinun
halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun
nuoruutesi uudistuu kuin kotkan.
106:10. Hän pelasti
heidät vihamiehen kädestä ja lunasti heidät vihollisen
vallasta.
11. Vedet peittivät heidän ahdistajansa, ei
yhtäkään niistä jäänyt jäljelle.
107:1. Kiittäkää
Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy
iankaikkisesti.
2. Niin sanokoot Herran lunastetut, jotka
hän on lunastanut ahdistuksen alta
3. ja koonnut
pakanamaista, idästä ja lännestä, pohjoisesta ja meren
puolelta.
111:9. Hän lähetti kansallensa lunastuksen,
sääti liittonsa ikuisiksi ajoiksi; pyhä ja peljättävä on
hänen nimensä.
130:7. Pane toivosi Herraan, Israel.
Sillä Herran tykönä on armo, runsas lunastus hänen
tykönänsä.
8. Ja hän lunastaa Israelin kaikista sen
synneistä.
San 23:10. Älä siirrä ikivanhaa
rajaa äläkä mene orpojen pelloille.
11. Sillä heidän
sukulunastajansa on väkevä, ja hän ajaa heidän asiansa sinua
vastaan.
Jes 35:8. Ja siellä on oleva
valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje
saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä
kulkee, ei eksy -- eivät hullutkaan.
9. Ei ole siellä
leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä
tavata: lunastetut sitä kulkevat.
10. Niin Herran
vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä
päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät,
mutta murhe ja huokaus pakenevat.
41:14. Älä pelkää,
Jaakob, sinä mato, sinä Israelin vähäinen väki: minä autan
sinua, sanoo Herra, ja sinun lunastajasi on Israelin Pyhä.
43:1. Mutta nyt, näin sanoo Herra, joka loi sinut,
Jaakob, joka valmisti sinut, Israel: Älä pelkää, sillä minä
olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut;
sinä olet minun.
44:6. Näin sanoo Herra, Israelin
kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen
ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole
yhtäkään Jumalaa.
44:21. Muista tämä, Jaakob, ja
sinä, Israel, sillä sinä olet minun palvelijani. Minä olen
sinut valmistanut, sinä olet minun palvelijani: en unhota
minä sinua, Israel.
22. Minä pyyhin pois sinun
rikkomuksesi niinkuin pilven ja sinun syntisi niinkuin
sumun. Palaja minun tyköni, sillä minä lunastan sinut.
23. Iloitkaa, te taivaat, sillä Herra sen tekee; riemuitkaa,
te maan syvyydet, puhjetkaa riemuun, te vuoret, ynnä metsä
ja kaikki sen puut; sillä Herra lunastaa Jaakobin, kirkastaa
itsensä Israelissa.
24. Näin sanoo Herra, sinun
lunastajasi, joka on valmistanut sinut hamasta äidin
kohdusta: Minä olen Herra, joka teen kaiken, joka yksinäni
jännitin taivaan, joka levitin maan -- kuka oli minun
kanssani?
47:4. Meidän lunastajamme nimi on Herra
Sebaot, Israelin Pyhä.
48:17. Näin sanoo Herra, sinun
lunastajasi, Israelin Pyhä: Minä olen Herra, sinun Jumalasi,
joka opetan sinulle, mikä hyödyllistä on, johdatan sinua
sitä tietä, jota sinun tulee käydä.
49:26. Minä panen
sinun sortajasi syömään omaa lihaansa, ja he juopuvat omasta
verestään niinkuin rypälemehusta; ja kaikki liha on tietävä,
että minä, Herra, olen sinun pelastajasi, että Jaakobin
Väkevä on sinun lunastajasi.
51:10. Etkö sinä ole se,
joka kuivasit meren, suuren syvyyden vedet, joka teit meren
syvänteet tieksi lunastettujen kulkea?
11. Niin Herran
vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä
päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät,
mutta murhe ja huokaus pakenevat.
52:3. Sillä näin
sanoo Herra: Ilmaiseksi teidät myytiin, rahatta teidät
lunastetaan.
9. Huutakaa ilosta, riemuitkaa, kaikki te
Jerusalemin rauniot, sillä Herra lohduttaa kansansa,
lunastaa Jerusalemin.
54:5. Sillä hän, joka sinut
teki, on sinun aviomiehesi, Herra Sebaot on hänen nimensä,
sinun lunastajasi on Israelin Pyhä, hän joka kaiken maan
Jumalaksi kutsutaan.
6. Sillä niinkuin hyljätyn, syvästi
murheellisen vaimon on Herra sinut kutsunut -- nuoruuden
vaimon, joka on ollut halveksittu, sanoo sinun Jumalasi.
7. Vähäksi silmänräpäykseksi minä hylkäsin sinut, mutta minä
kokoan sinut jälleen suurella laupeudella.
8.
Ylitsevuotavassa vihassani minä peitin sinulta kasvoni
silmänräpäykseksi, mutta minä armahdan sinut iankaikkisella
armolla, sanoo Herra, sinun lunastajasi.
59:20. Mutta
Siionille se tulee lunastajana, niille Jaakobissa, jotka
synnistä kääntyvät, sanoo Herra.
62:11. Katso, Herra
on kuuluttanut maan ääriin asti: Sanokaa tytär Siionille:
Katso, sinun pelastuksesi tulee. Katso, hänen palkkansa on
hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä.
12. Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", "Herran
lunastetuiksi"; ja sinua kutsutaan "halutuksi",
"kaupungiksi, joka ei ole hyljätty".
63:9. Kaikissa
heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus, ja hänen
kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja
sääliväisyydessään hän lunasti heidät, nosti heitä ja kantoi
heitä kaikkina muinaisina päivinä.
Jer 31:10.
Kuulkaa Herran sana, te kansat, ilmoittakaa kaukaisissa
merensaarissa ja sanokaa: Hän, joka Israelin hajoitti, on
sen kokoava ja varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa.
11. Sillä Herra on lunastanut Jaakobin ja vapahtanut hänet
häntä väkevämmän kädestä.
32:6. Ja Jeremia sanoi:
"Minulle tuli tämä Herran sana:
7. Katso, Hanamel, setäsi
Sallumin poika, tulee sinun luoksesi ja sanoo: 'Osta minun
peltoni, joka on Anatotissa, sillä sinulla on
lunastusoikeus, niin että saat ostaa sen'."
8. Ja
Hanamel, setäni poika, tuli Herran sanan mukaan minun
luokseni vankilan pihaan ja sanoi minulle: "Osta minun
peltoni, joka on Anatotissa, Benjaminin maassa, sillä
sinulla on perintöoikeus ja sinulla on lunastusoikeus: osta
se itsellesi". Silloin minä ymmärsin, että se oli Herran
sana.
9. Ja minä ostin Hanamelilta, setäni pojalta,
pellon, joka on Anatotissa, ja punnitsin hänelle rahat,
seitsemäntoista sekeliä hopeata,
Hoos 13:14.
Tuonelan kädestä minä heidät päästän, kuolemasta minä heidät
lunastan. Missä on sinun ruttosi, kuolema, missä sinun
surmasi, tuonela? Katumus on peitetty minun silmiltäni.
Miika 4:10. Vääntelehdi vain kouristuksissasi,
tytär Siion, niinkuin synnyttäjä, sillä nyt sinun on
lähdettävä ulos kaupungista ja asuttava kedolla ja mentävä
Baabeliin asti: siellä sinut pelastetaan; siellä lunastaa
sinut Herra vihamiestesi käsistä.
Pelastus armosta
Apt 15:11. Mutta me uskomme
Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa
kuin hekin."
20:24. En minä kuitenkaan pidä henkeäni
itselleni minkään arvoisena, kunhan vain täytän juoksuni ja
sen viran, jonka minä Herralta Jeesukselta olen saanut:
Jumalan armon evankeliumin todistamisen.
32. Ja nyt minä
uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen,
joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille
perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa.
Rm
3:23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan
kirkkautta vailla
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden
hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa
Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi
uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan,
koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
4:4. Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta,
vaan ansiosta,
5. mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo
häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan
hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
6. niinkuin myös Daavid
ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee
vanhurskauden ilman tekoja
16. Sentähden se on uskosta,
että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle
siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan
myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän
kaikkien isä
5:6. Sillä meidän vielä ollessamme
heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.
8. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä,
että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän
edestämme.
10. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme
Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan
hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me
pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;
5:15. Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin
lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat
kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden
ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti
tullut monien osaksi.
11:5. Samoin on nyt tänäkin
aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan.
6. Mutta
jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä
silloin armo ei enää olisikaan armo.
11:31. samoin
nämäkin nyt ovat olleet tottelemattomia, että myös he teille
tulleen armahtamisen kautta nyt saisivat laupeuden.
2 Kor 1:11. kun tekin autatte meitä rukouksillanne,
että monesta suusta meidän tähtemme kohoaisi runsas kiitos
siitä armosta, joka on osaksemme tullut.
Gal
1:15. Mutta kun hän, joka äitini kohdusta saakka on minut
erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi
16.
ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin
evankeliumia hänestä pakanain seassa, niin minä heti
alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä,
17.
enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen
minua olivat apostoleja, vaan menin pois Arabiaan ja palasin
taas takaisin Damaskoon.
3:18. Sillä jos perintö
tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta
Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
5:4. Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka
tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette
langenneet pois armosta.
Ef 1:7. jossa meillä
on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten
anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.
2:4. mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren
rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
5. on
tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi
Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
8.
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette
itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
9. ette tekojen
kautta, ettei kukaan kerskaisi.
2 Tess 2:16.
Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän
Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille
iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon,
1 Tim
1:12. Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut,
Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi
minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa
13. minut,
entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta
minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä,
epäuskossa;
14. ja meidän Herramme armo oli ylen runsas,
vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa
Jeesuksessa.
15. Varma on se sana ja kaikin puolin
vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut
maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
16. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus
minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä,
esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä
iankaikkiseksi elämäksi.
2 Tim 1:9. hän, joka
on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei
meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa
mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa
ennen ikuisia aikoja,
Tiit 2:11. Sillä Jumalan
armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
12.
ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja
maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja
jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
3:4. Mutta kun
Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus
ilmestyi,
5. pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa
tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan
uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6. jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän
Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7. että me
vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme
iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
1
Piet 1:9. sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen
pelastuksen.
10. Sitä pelastusta ovat etsineet ja
tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne
tulevasta armosta,
11. ovat tutkineet, mihin tai
millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi,
edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä
ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.
Pelastus Jeesuksessa
Mt 1:21. Ja hän on
synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus,
sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
Lk 19:9. Niin Jeesus sanoi hänestä: "Tänään on
pelastus tullut tälle huoneelle, koska hänkin on Aabrahamin
poika;
10. sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja
pelastamaan sitä, mikä kadonnut on".
24:46. Ja hän
sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä
ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
47. ja että
parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen
nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
48.
Te olette tämän todistajat.
Joh 3:14. Ja
niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää
Ihmisen Poika ylennettämän,
15. että jokaisella, joka
häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
16. Sillä niin on
Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen
Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan
hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17. Sillä ei Jumala
lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan
sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
4:41. Ja vielä paljoa useammat uskoivat hänen sanansa
tähden,
42. ja he sanoivat naiselle: "Emme enää usko
sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja
tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja".
5:39. Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on
mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri
todistavat minusta;
40. ja te ette tahdo tulla minun
tyköni, että saisitte elämän.
10:9. Minä olen ovi;
jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja
hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
14:6. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja
elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Apt 4:11. Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat,
hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut'.
12. Eikä
ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan
alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi
pelastuman."
8:5. Ja Filippus meni Samarian
kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta.
15:11. Mutta
me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme,
samalla tapaa kuin hekin."
Rm 5:8. Mutta
Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että
Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän
edestämme.
9. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme
vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa
vihasta.
1 Kor 1:17. Sillä Kristus ei
lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan -
ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi
mitättömäksi.
18. Sillä sana rististä on hullutus niille,
jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme,
se on Jumalan voima.
1:23. me taas saarnaamme
ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus
ja pakanoille hullutus,
24. mutta joka niille, jotka ovat
kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on
Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
3:11.
Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu
on, ja se on Jeesus Kristus.
Gal 1:3. Armo
teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta
Jeesukselta Kristukselta,
4. joka antoi itsensä alttiiksi
meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä
pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon
mukaan!
Ef 1:7. jossa meillä on lunastus hänen
verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa
rikkauden mukaan.
Kol 1:14. Hänessä meillä on
lunastus, syntien anteeksisaaminen,
1 Tess
1:10. ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on
herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät
tulevasta vihasta.
5:9. Sillä ei Jumala ole määrännyt
meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen
Kristuksen kautta,
10. joka on kuollut meidän edestämme,
että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen
kanssaan.
1 Tim 1:15. Varma on se sana ja
kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus
on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen
suurin.
2 Tim 2:10. Siitä syystä minä kärsin
kaikki valittujen tähden, että hekin saavuttaisivat
pelastuksen, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, ynnä
iankaikkisen kirkkauden.
Hebr 2:10. Sillä
hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on,
sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten
kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi.
5:8. Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän
kärsi, kuuliaisuuden,
9. ja kun oli täydelliseksi tullut,
tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille,
jotka ovat hänelle kuuliaiset,
10. hän, jota Jumala
nimittää "ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen
mukaan".
7:24. mutta tällä on katoamaton pappeus,
sentähden että hän pysyy iankaikkisesti,
25. jonka tähden
hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan
Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen
heidän puolestansa.
1 Piet 2:4. Ja tulkaa
hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat
hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis,
5. ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi
huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja,
jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.
Ilm 7:10. ja he huusivat suurella äänellä sanoen:
"Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella
istuu, ja Karitsalta".
Synnit anteeksi Jeesuksen kautta
Apt 10:43. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että
jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen
nimensä kautta."
13:38. Olkoon siis teille tiettävä,
miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille
syntien anteeksiantamus
39. ja että jokainen, joka uskoo,
tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te
ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
Ef 1:7. jossa meillä on lunastus hänen verensä
kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa
rikkauden mukaan.
Kol 1:14. Hänessä meillä on
lunastus, syntien anteeksisaaminen,
Pelastus on lahja
Joh 4:10. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos sinä
tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo:
'Anna minulle juoda', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän
antaisi sinulle elävää vettä."
11. Nainen sanoi hänelle:
"Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä;
mistä sinulla sitten on se elävä vesi?
12. Et kai sinä
ole suurempi kuin meidän isämme Jaakob, joka antoi meille
tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja
karjansa?"
13. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:
"Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen,
14. mutta
joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä
janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä
sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään".
Rm 3:24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen
armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa
Jeesuksessa,
6:23. Sillä synnin palkka on kuolema,
mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa
Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Ef 2:8. Sillä
armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne
kautta - se on Jumalan lahja
9. ette tekojen kautta,
ettei kukaan kerskaisi.
Ilm 21:6. Ja hän sanoi
minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu.
Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
22:17. Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka
kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka
tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
Jes
55:1. Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen.
Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää;
tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja
maitoa.
2. Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää,
ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin
saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden
ääressä.
3. Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni;
kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän
kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot.
Sovitus
Rm 5:1. Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi
tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen kautta,
5:6. Sillä meidän vielä
ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien
edestä.
7. Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun
vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa
kuolla.
8. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä
kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä,
kuoli meidän edestämme.
9. Paljoa ennemmin me siis nyt,
kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen
kauttansa vihasta.
10. Sillä jos me silloin, kun vielä
olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen
kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me
pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;
11. emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala
meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen
kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.
2 Kor 5:18. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on
sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja
antanut meille sovituksen viran.
19. Sillä Jumala oli
Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut
heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen
sanan.
20. Kristuksen puolesta me siis olemme
lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me
pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne
Jumalan kanssa.
21. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän
meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme
Jumalan vanhurskaudeksi.
Ef 2:14. Sillä hän on
meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki
erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
15. kun
hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain
säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi
uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
16. ja yhdessä
ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin
kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
17. Ja
hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja
rauhaa niille, jotka lähellä olivat;
18. sillä hänen
kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän
tykö.
Kol 1:19. Sillä Jumala näki hyväksi,
että kaikki täyteys hänessä asuisi
20. ja että hän,
tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan
sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä
maan päällä että taivaissa.
21. Teidätkin, jotka ennen
olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä
pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut
22. Poikansa
lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä
ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä,
1 Tess
1:10. ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on
herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät
tulevasta vihasta.
Hebr 2:16. Sillä ei hän ota
huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa
huomaansa.
17. Sentähden piti hänen kaikessa tuleman
veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja
uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä,
sovittaakseen kansan synnit.
18. Sillä sentähden, että
hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja
auttaa.
13:11. Sillä niiden eläinten ruumiit, joiden
veren ylimmäinen pappi syntien sovitukseksi kantaa
kaikkeinpyhimpään, poltetaan ulkopuolella leirin.
12.
Sentähden myös Jeesus, pyhittääkseen omalla verellänsä
kansan, kärsi portin ulkopuolella.
1 Joh 2:1.
Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä
tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on
puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
2. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan
meidän, vaan myös koko maailman syntien.
4:9. Siinä
ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti
ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen
kauttansa.
10. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me
rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja
lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
3
Ms 1:3. Jos hänen uhrilahjansa on raavaspolttouhri,
tuokoon virheettömän urospuolen; ilmestysmajan ovelle hän
tuokoon sen, että Herran mielisuosio tulisi hänen osaksensa.
4. Ja hän laskekoon kätensä polttouhriteuraan pään päälle;
niin se on oleva otollinen ja tuottava hänelle sovituksen.
4:32. Mutta jos hän tuo uhrilahjanaan karitsan
syntiuhriksi, niin tuokoon virheettömän uuhen
33. ja
laskekoon kätensä tämän syntiuhriteuraan pään päälle ja
teurastakoon sen syntiuhriksi siinä paikassa, jossa
polttouhrieläin teurastetaan.
34. Ja pappi ottakoon
syntiuhrin verta sormeensa ja sivelköön polttouhrialttarin
sarviin; kaiken muun veren hän vuodattakoon alttarin
juurelle.
35. Ja kaiken sen rasvan hän irroittakoon,
niinkuin yhteysuhrilampaan rasva irroitetaan, ja pappi
polttakoon sen alttarilla Herran uhrin päällä. Kun pappi on
toimittanut hänelle sovituksen hänen rikkomuksestansa, jonka
hän on tehnyt, annetaan hänelle anteeksi."
6:6. Mutta
hyvityksenä Herralle hän tuokoon papille vikauhriksi sinun
arviosi mukaisen, virheettömän oinaan pikkukarjasta.
7.
Kun pappi näin on toimittanut hänelle sovituksen Herran
edessä, annetaan hänelle anteeksi kaikki, mitä hän on tehnyt
sellaista, josta hän on tullut vikapääksi."
9:7. Ja
Mooses sanoi Aaronille: "Astu alttarin ääreen ja uhraa
syntiuhrisi ja polttouhrisi ja toimita itsellesi ja kansalle
sovitus ja uhraa sitten kansan uhrilahja ja toimita heille
sovitus, niinkuin Herra on käskenyt".
8. Niin Aaron astui
alttarin ääreen ja teurasti oman syntiuhrivasikkansa.
9.
Ja Aaronin pojat toivat hänelle veren, ja hän kastoi
sormensa vereen ja siveli sitä alttarin sarviin, mutta muun
veren hän vuodatti alttarin juurelle.
10:17. "Miksi
ette ole syöneet syntiuhria pyhässä paikassa? Sehän on
korkeasti-pyhä, ja hän on antanut sen teille, että
poistaisitte kansan syntivelan ja toimittaisitte heille
sovituksen Herran edessä.
16:29. Tämä olkoon teille
ikuinen säädös: seitsemännessä kuussa, kuukauden
kymmenentenä päivänä, kurittakaa itseänne paastolla älkääkä
yhtäkään askaretta toimittako, älköön maassa syntynyt
älköönkä muukalainen, joka asuu teidän keskellänne.
30.
Sillä sinä päivänä toimitetaan teille sovitus teidän
puhdistamiseksenne; kaikista synneistänne te tulette
puhtaiksi Herran edessä.
34. Tämä olkoon teille ikuinen
säädös, että toimitatte israelilaisille sovituksen kaikista
heidän synneistänsä kerran vuodessa." Ja hän teki, niinkuin
Herra oli Moosekselle käskyn antanut.
17:10. Kuka
ikinä Israelin heimosta tai muukalaisista, jotka asuvat
teidän keskellänne, syö verta, mitä tahansa, sitä ihmistä
vastaan, joka verta syö, minä käännän kasvoni ja hävitän
hänet kansastansa.
11. Sillä lihan sielu on veressä, ja
minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi
teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska
sielu on siinä.
23:26. Ja Herra puhui Moosekselle
sanoen:
27. "Tämän seitsemännen kuun kymmenentenä päivänä
on sovituspäivä; pitäkää silloin pyhä kokous, kurittakaa
itseänne paastolla ja tuokaa Herralle uhri.
28. Älkää
toimittako yhtäkään askaretta sinä päivänä, sillä se on
sovituspäivä, jolloin teille toimitetaan sovitus Herran,
teidän Jumalanne, edessä.
4 Ms 8:19. Ja minä
annoin leeviläiset Aaronille ja hänen pojillensa
palvelijoiksi, israelilaisten keskuudesta, suorittamaan
israelilaisten puolesta palvelusta ilmestysmajassa ja
toimittamaan israelilaisille sovitusta; ja niin
israelilaisia ei kohtaa rangaistus siitä, että lähestyvät
pyhäkköä.
16:42. Mutta kun kansa kokoontui Moosesta
ja Aaronia vastaan, niin he kääntyivät ilmestysmajaan päin,
ja katso, pilvi peitti sen, ja Herran kirkkaus näkyi.
43.
Silloin Mooses ja Aaron menivät ilmestysmajan edustalle.
44. Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
45. "Poistukaa
tämän joukon luota, niin minä tuokiossa heidät tuhoan".
Silloin he lankesivat kasvoillensa.
46. Ja Mooses sanoi
Aaronille: "Ota hiilipannu ja viritä siihen tuli alttarilta,
pane siihen suitsuketta ja vie se nopeasti seurakunnan luo
ja toimita heille sovitus, sillä viha on lähtenyt liikkeelle
Herran tyköä, vitsaus on jo alkanut".
47. Ja Aaron teki,
niinkuin Mooses oli käskenyt, ja riensi seurakunnan
keskelle, ja katso, vitsaus oli jo alkanut kansan
keskuudessa. Silloin hän suitsutti ja toimitti kansalle
sovituksen.
48. Ja hänen siinä seisoessaan kuolleitten ja
elävien vaiheella vitsaus taukosi.
28:22. Ja vielä
uhratkaa kauris syntiuhriksi, joka tuottaa teille
sovituksen.
35:33. Älkääkä saastuttako sitä maata,
jossa te olette, sillä veri saastuttaa maan. Ja maalle ei
voi toimittaa sovitusta verestä, joka siihen on vuodatettu,
muulla kuin sen verellä, joka sen on vuodattanut.
34.
Älkää siis saastuttako sitä maata, jossa te asutte ja jossa
minäkin asun teidän keskellänne, sillä minä, Herra, asun
israelilaisten keskellä."
Ps 49:8. Kukaan ei
voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta
maksaa.
9. Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis
ja jää iäti suorittamatta,
10. että hän saisi elää
iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi.
Dan 9:24.
Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja
pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti
sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja
iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta
sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan.
26.
Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan
voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön
hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa
loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on
säädetty.
Valinta
Mt
22:11. Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita,
näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin.
12. Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut
tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta
hän jäi sanattomaksi.
13. Silloin kuningas sanoi
palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja
heittäkää hänet ulos pimeyteen'. Siellä on oleva itku ja
hammasten kiristys.
14. Sillä monet ovat kutsutut, mutta
harvat valitut."
24:22. Ja ellei niitä päiviä olisi
lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen
tähden ne päivät lyhennetään.
23. Jos silloin joku sanoo
teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin
älkää uskoko.
24. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä
profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja
ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
31. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja
he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten
ääristä hamaan toisiin ääriin.
Lk 6:12. Niin
tapahtui niinä päivinä, että hän lähti vuorelle rukoilemaan;
ja hän oli siellä kaiken yötä rukoillen Jumalaa.
13. Ja
päivän tultua hän kutsui tykönsä opetuslapsensa ja valitsi
heistä kaksitoista, joille hän myös antoi apostolin nimen:
18:6. Niin Herra sanoi: "Kuulkaa, mitä tuo väärä tuomari
sanoo!
7. Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta
valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja
viivyttäisikö hän heiltä apuansa?
23:35. Ja kansa
seisoi ja katseli. Ja hallitusmiehetkin ivasivat häntä ja
sanoivat: "Muita hän on auttanut; auttakoon itseänsä, jos
hän on Jumalan Kristus, se valittu".
Joh 6:28.
Niin he sanoivat hänelle: "Mitä meidän pitää tekemän, että
me Jumalan tekoja tekisimme?"
29. Jeesus vastasi ja sanoi
heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka
Jumala on lähettänyt".
6:44. Ei kukaan voi tulla
minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä
vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
6:64.
Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko." Sillä Jeesus
tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja
kuka se oli, joka oli kavaltava hänet.
65. Ja hän sanoi:
"Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla
minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna".
66.
Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois
eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa.
67. Niin Jeesus
sanoi niille kahdelletoista: "Tahdotteko tekin mennä pois?"
68. Simon Pietari vastasi hänelle: "Herra, kenen tykö me
menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat;
69. ja
me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä."
70. Jeesus vastasi heille: "Enkö minä ole valinnut teitä, te
kaksitoista? Ja yksi teistä on perkele."
71. Mutta sen
hän sanoi Juudaasta, Simon Iskariotin pojasta; sillä tämä
oli hänet kavaltava ja oli yksi niistä kahdestatoista.
13:18. En minä puhu teistä kaikista: minä tiedän, ketkä
olen valinnut; mutta tämän kirjoituksen piti käymän toteen:
'Joka minun leipääni syö, on nostanut kantapäänsä minua
vastaan'.
19. Jo nyt minä sanon sen teille, ennenkuin se
tapahtuu, että te, kun se tapahtuu, uskoisitte, että minä
olen se.
15:16. Te ette valinneet minua, vaan minä
valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja
kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että
mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille
antaisi.
19. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma
omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan
minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma
teitä vihaa.
17:1. Tämän Jeesus puhui ja nosti
silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä, hetki on tullut,
kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut;
2.
koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että
hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet
hänelle antanut.
3. Mutta tämä on iankaikkinen elämä,
että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja
hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
6. Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä
annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit
heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin.
7. Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut,
on sinulta.
8. Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit,
minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja
tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat,
että sinä olet minut lähettänyt.
9. Minä rukoilen heidän
edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden
edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun
-
10. ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi
ovat minun - ja minä olen kirkastettu heissä.
18:7.
Niin hän taas kysyi heiltä: "Ketä te etsitte?" He sanoivat:
"Jeesusta, Nasaretilaista".
8. Jeesus vastasi: "Minähän
sanoin teille, että minä se olen. Jos te siis minua etsitte,
niin antakaa näiden mennä";
9. että se sana kävisi
toteen, jonka hän oli sanonut: "En minä ole kadottanut
ketään niistä, jotka sinä olet minulle antanut".
Apt 9:15. Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene; sillä hän on
minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja
kuningasten ja Israelin lasten eteen.
16. Sillä minä
tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän
minun nimeni tähden."
10:40. Hänet Jumala herätti
kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä,
41. ei
kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille
todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan
sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut.
13:46.
Silloin Paavali ja Barnabas puhuivat rohkeasti ja sanoivat:
"Teille oli Jumalan sana ensiksi puhuttava; mutta koska te
työnnätte sen luotanne ettekä katso itseänne mahdollisiksi
iankaikkiseen elämään, niin katso, me käännymme pakanain
puoleen.
47. Sillä näin on Herra meitä käskenyt: 'Minä
olen pannut sinut pakanain valkeudeksi, että sinä olisit
pelastukseksi maan ääriin asti'."
48. Sen kuullessansa
pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa ja uskoivat,
kaikki, jotka olivat säädetyt iankaikkiseen elämään.
15:13. Kun he olivat lakanneet puhumasta, lausui Jaakob:
"Miehet, veljet, kuulkaa minua!
14. Simeon on kertonut,
kuinka Jumala ensi kerran katsoi pakanain puoleen ottaakseen
heistä kansan omalle nimellensä.
15. Ja tämän kanssa
pitävät yhtä profeettain sanat, sillä näin on kirjoitettu:
16. 'Sen jälkeen minä palajan ja pystytän jälleen Daavidin
sortuneen majan; minä korjaan sen repeämät ja nostan sen
jälleen pystyyn,
17. että jäljelle jääneet ihmiset
etsisivät Herraa, ynnä kaikki pakanat, jotka ovat minun
nimiini otetut, sanoo Herra, joka tämän tekee,
18. mikä
on ollut tunnettua hamasta ikiajoista'.
22:12. Ja
eräs mies, hurskas lain mukaan, nimeltä Ananias, josta
kaikki siellä asuvat juutalaiset todistivat hyvää,
13.
tuli minun tyköni, astui eteeni ja sanoi minulle: 'Saul,
veljeni, saa näkösi jälleen'. Ja sillä hetkellä minä sain
näköni ja katsoin häneen.
14. Niin hän sanoi: 'Meidän
isiemme Jumala on valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa ja
näkemään Vanhurskaan ja kuulemaan hänen suunsa äänen;
15.
sillä sinä olet oleva hänen todistajansa kaikkien ihmisten
edessä, sen todistaja, mitä olet nähnyt ja kuullut.
Rm 8:28. Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä
vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat,
niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
29. Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös
edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi
esikoinen monien veljien joukossa;
30. mutta jotka hän on
edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on
kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän
on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.
31. Mitä
me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme,
kuka voi olla meitä vastaan?
8:33. Kuka voi syyttää
Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
9:9. Sillä lupauksen sana oli tämä: "Minä palaan
tulevana vuonna tähän aikaan, ja silloin Saaralla on oleva
poika".
10. Eikä ainoastaan hänelle näin käynyt, vaan
samoin kävi Rebekallekin, joka oli tullut raskaaksi yhdestä,
meidän isästämme Iisakista;
11. ja ennenkuin kaksoset
olivat syntyneetkään ja ennenkuin olivat tehneet mitään,
hyvää tai pahaa, niin - että Jumalan valinnan mukainen
aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden -
12. sanottiin hänelle: "Vanhempi on palveleva nuorempaa",
13. niinkuin kirjoitettu on: "Jaakobia minä rakastin, mutta
Eesauta minä vihasin".
14. Mitä siis sanomme? Ei kaiketi
Jumalassa ole vääryyttä? Pois se!
15. Sillä Moosekselle
hän sanoo: "Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen,
ja armahdan, ketä armahdan".
16. Niin se ei siis ole sen
vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan,
joka on armollinen.
17. Sillä Raamattu sanoo faraolle:
"Juuri sitä varten minä nostin sinut esiin, että näyttäisin
sinussa voimani ja että minun nimeni julistettaisiin kaiken
maan päällä".
18. Niin hän siis on armollinen, kenelle
tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo.
9:19. Sinä
kaiketi sanot minulle: "Miksi hän sitten vielä soimaa? Sillä
kuka voi vastustaa hänen tahtoansa?"
20. Niinpä niin, oi
ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan?
Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: "Miksi minusta tällaisen
teit?"
21. Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä
samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa
käyttöä varten?
22. Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo
näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella
pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat
valmiit häviöön,
23. ja on tehnyt sen saattaakseen
kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän
on edeltävalmistanut kirkkauteen?
24. Ja sellaisiksi hän
myös on kutsunut meidät, ei ainoastaan juutalaisista, vaan
myös pakanoista,
11:1. Minä sanon siis: ei kaiketi
Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan
minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin
sukukuntaa.
2. Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka
hän on edeltätuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo
kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää
Israelia:
3. "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi
ja hajottaneet sinun alttarisi, ja minä yksin olen jäänyt
jäljelle, ja he väijyvät minun henkeäni"?
4. Mutta mitä
sanoo hänelle Jumalan vastaus? "Minä olen jättänyt itselleni
seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polvea
Baalille."
5. Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa
jäännös armon valinnan mukaan.
6. Mutta jos valinta on
armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei
enää olisikaan armo.
7. Miten siis on? Mitä Israel
tavoittelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat
sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet,
8. niinkuin
kirjoitettu on: "Jumala on antanut heille uneliaisuuden
hengen, silmät, etteivät he näkisi, ja korvat, etteivät he
kuulisi, tähän päivään asti".
11:28. Evankeliumin
kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta
valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
29.
Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.
12:3. Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu,
minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä
enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti,
sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut.
16:13. Tervehdys Rufukselle, valitulle Herrassa, ja
hänen äidilleen, joka on kuin äiti minullekin.
1
Kor 1:26. Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei
ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei
monta jalosukuista,
27. vaan sen, mikä on hulluutta
maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat
häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala
valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
28.
ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua,
sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä
mitättömäksi sen, joka jotakin on,
29. ettei mikään liha
voisi kerskata Jumalan edessä.
Gal 1:15. Mutta
kun hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja
kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi
16. ilmaista
minussa Poikansa, että minä julistaisin evankeliumia hänestä
pakanain seassa, niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt
neuvoa lihalta ja vereltä,
Ef 1:3. Ylistetty
olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä,
joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella
hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
4. niinkuin hän
ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät
olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
5. edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä
Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa
mielisuosion mukaan,
6. sen armonsa kirkkauden
kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä
rakastetussa,
7. jossa meillä on lunastus hänen verensä
kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa
rikkauden mukaan.
1:11. Hänessä me myös olemme
saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen
aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman
tahtonsa päättämän mukaan,
12. että me olisimme hänen
kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet
toivomme Kristukseen.
13. Hänessä on teihinkin,
sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne
evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen
sinetti,
14. sen, joka on meidän perintömme vakuutena,
hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa
kiitokseksi.
Fil 1:6. varmasti luottaen
siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen
täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.
Kol
3:12. Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita,
pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen,
ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen,
pitkämielisyyteen,
1 Tess 1:4. tietäen,
veljet, te Jumalan rakastetut, teidän valitsemisenne:
5.
että meidän evankeliumimme tuli teidän tykönne, ei
ainoastaan sanana, vaan myös voimana ja Pyhässä Hengessä ja
suurella varmuudella - niinkuin tiedätte, millaisia me
olimme teidän keskuudessanne, teidän tähtenne -
6. ja
teistä tuli meidän seuraajiamme ja Herran, kun suuressa
ahdingossa otitte sanan vastaan ilolla Pyhässä Hengessä,
7. niin että te olette tulleet esikuviksi kaikille uskoville
Makedoniassa ja Akaiassa.
2 Tess 2:13. Mutta
me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän
tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että
Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen
pyhityksessä ja uskossa totuuteen.
1 Tim 5:20.
Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin
pelkäisivät.
21. Minä vannotan sinua Jumalan ja
Kristuksen Jeesuksen ja valittujen enkelien edessä, että
noudatat tätä, tekemättä ennakolta päätöstä ja ketään
suosimatta.
2 Tim 1:9. hän, joka on meidät
pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän
tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan,
joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen
ikuisia aikoja,
10. mutta nyt ilmisaatettu meidän
Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka
kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden
evankeliumin kautta,
2:10. Siitä syystä minä kärsin
kaikki valittujen tähden, että hekin saavuttaisivat
pelastuksen, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, ynnä
iankaikkisen kirkkauden.
Tiit 1:1. Paavali,
Jumalan palvelija ja Jeesuksen Kristuksen apostoli Jumalan
valittujen uskoa ja sen totuuden tuntemista varten, joka on
jumalisuuden mukainen,
Hebr 12:2. silmät
luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka
hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä
välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle
puolelle.
1 Piet 1:1. Pietari, Jeesuksen
Kristuksen apostoli, valituille muukalaisille, jotka asuvat
hajallaan Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja
Bityniassa,
2. ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen
mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen
Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi.
Lisääntyköön teille armo ja rauha.
2:9. Mutta te
olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo,
omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on
pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
10.
te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette
"Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta
nyt "olette armahdetut".
5:13. Tervehdyksen lähettää
teille Babylonissa oleva seurakunta, valittu niinkuin tekin,
ja minun poikani Markus.
2 Piet 1:1. Simeon
Pietari, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli, niille,
jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin meidän
Jumalamme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen
vanhurskaudessa.
1:10. Pyrkikää sentähden, veljet,
sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne
lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;
11.
sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän
Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen
valtakuntaan.
Jaak 2:5. Kuulkaa, rakkaat
veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman
silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen
valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka
häntä rakastavat?
Ilm 17:13. Näillä on yksi ja
sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle.
14. He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava
heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas;
ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen
kanssansa."
1 Ms 18:17. Ja Herra sanoi:
"Salaisinko minä Aabrahamilta, mitä olen tekevä?
18.
Onhan Aabrahamista tuleva suuri ja väkevä kansa, ja kaikki
kansakunnat maan päällä tulevat hänessä siunatuiksi.
19.
Sillä minä olen valinnut hänet, että hän käskisi lapsiansa
ja perhettänsä, joka jää hänen jälkeensä, noudattamaan
Herran tietä ja tekemään sitä, mikä vanhurskaus ja oikeus
on, jotta Herra antaisi Aabrahamille tapahtua, mitä hän on
hänelle luvannut."
2 Ms 24:11. Eikä hän
kajonnut kädellänsä israelilaisten valittuihin, ja he
katselivat Jumalaa, söivät ja joivat.
5 Ms
7:6. Sillä sinä olet Herralle, Jumalallesi, pyhitetty kansa;
Herra, sinun Jumalasi, on valinnut sinut omaisuuskansakseen
ennen kaikkia muita kansoja, mitä maan päällä on.
7. Ei
Herra sentähden ole mielistynyt teihin ja valinnut teitä,
että olisitte lukuisammat kaikkia muita kansoja, sillä tehän
olette kaikkia muita kansoja vähälukuisemmat,
8. vaan sen
tähden, että Herra rakasti teitä ja tahtoi pitää valan,
jonka hän oli vannonut teidän isillenne; niin Herra vei
teidät pois väkevällä kädellä ja vapahti sinut orjuuden
pesästä, faraon, Egyptin kuninkaan, käsistä.
9. Ja tiedä
siis, että Herra, sinun Jumalasi, on Jumala, uskollinen
Jumala, joka pitää liiton ja on laupias tuhansiin polviin
asti niille, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen
käskynsä,
14:1. "Te olette Herran, teidän Jumalanne,
lapsia. Älkää viileskelkö ihoanne älkääkä ajako paljaaksi
päätänne otsapuolelta vainajan tähden,
2. sillä sinä olet
Herralle, sinun Jumalallesi, pyhitetty kansa, ja Herra on
valinnut sinut omaisuuskansakseen ennen kaikkia muita
kansoja, mitä maan päällä on.
21:5. Ja papit,
leeviläiset, astukoot esiin, sillä heidät on Herra, sinun
Jumalasi, valinnut palvelemaan häntä ja Herran nimeen
siunaamaan, ja heidän sanansa mukaan ratkaistakoon jokainen
riita ja pahoinpitely.
Neh 9:7. Sinä olet
Herra Jumala, joka valitsit Abramin ja veit hänet pois
Kaldean Uurista ja annoit hänelle nimen Aabraham.
Ps 33:12. Autuas se kansa, jonka Jumala Herra on, se
kansa, jonka hän on perinnöksensä valinnut!
65:4.
Minun syntivelkani ovat ylen raskaat, mutta sinä annat
anteeksi meidän rikoksemme.
5. Autuas se, jonka sinä
valitset ja otat tykösi, esikartanoissasi asumaan! Salli
meidän tulla ravituiksi sinun huoneesi hyvyydellä, sinun
temppelisi pyhyydellä.
105:5. Muistakaa hänen
ihmetöitänsä, jotka hän on tehnyt, hänen ihmeitänsä ja hänen
suunsa tuomioita,
6. te Aabrahamin, hänen palvelijansa,
siemen, Jaakobin lapset, te hänen valittunsa.
43. Niin
hän vei kansansa pois sen iloitessa, valittunsa heidän
riemuitessaan.
135:3. Ylistäkää Herraa, sillä Herra
on hyvä, veisatkaa kiitosta hänen nimellensä, sillä se on
suloinen.
4. Sillä Herra on valinnut Jaakobin omaksensa,
Israelin omaisuudeksensa.
Jes 41:8. Mutta sinä
Israel, minun palvelijani, sinä Jaakob, jonka minä olen
valinnut, Aabrahamin, minun ystäväni, siemen,
9. jonka
minä olen ottanut maan ääristä ja kutsunut maan
kaukaisimmilta periltä, jolle minä sanoin: "Sinä olet minun
palvelijani, sinut minä olen valinnut enkä sinua halpana
pitänyt",
10. älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi;
älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä
vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua
vanhurskauteni oikealla kädellä.
11. Katso, häpeän ja
pilkan saavat kaikki, jotka palavat vihasta sinua vastaan;
tyhjiin raukeavat ja hukkuvat, jotka sinun kanssasi
riitelevät.
12. Hakemallakaan et löydä niitä, jotka sinua
vastaan taistelivat; tyhjiin raukeavat ja lopun saavat,
jotka sinun kanssasi sotivat.
13. Sillä minä, Herra,
sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi, minä sanon
sinulle: "Älä pelkää, minä autan sinua".
14. Älä pelkää,
Jaakob, sinä mato, sinä Israelin vähäinen väki: minä autan
sinua, sanoo Herra, ja sinun lunastajasi on Israelin Pyhä.
44:1. Mutta nyt kuule, Jaakob, minun palvelijani, ja
Israel, jonka minä olen valinnut.
2. Näin sanoo Herra,
sinun Luojasi, joka on valmistanut sinut hamasta äidin
kohdusta, joka sinua auttaa: Älä pelkää, minun palvelijani
Jaakob, sinä Jesurun, jonka minä olen valinnut.
45:4.
Palvelijani Jaakobin ja valittuni Israelin tähden minä
kutsuin sinut nimeltä ja annoin sinulle kunnianimen, vaikka
sinä et minua tuntenut.
65:9. Minä tuotan Jaakobista
siemenen ja Juudasta vuorteni perillisen; ja minun valittuni
saavat periä maan, ja minun palvelijani saavat siinä asua.

