Pelastuminen
Mihin katsoa pelastuksen asiassa?
Anteeksiantamaton synti
Mt 12:31. Sentähden minä sanon teille: jokainen synti
ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen
pilkkaamista ei anteeksi anneta.
32. Ja jos joku sanoo
sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan
anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan,
niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä
tulevassa.
Hebr 6:4. Sillä mahdotonta on
niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa
maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
5. ja
maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan
voimia,
6. ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa
parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat
Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.
7. Sillä maa,
joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja
kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä
viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta;
8. mutta se,
joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja
lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan.
9.
Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja
mikä koituu teille pelastukseksi - vaikka puhummekin näin.
10:26. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme
totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme
edestä,
27. vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen
kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
28. Joka hylkää
Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen
todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
29. kuinka
paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen
ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää
epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa
armon Henkeä!
30. Sillä me tunnemme hänet, joka on
sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä:
"Herra on tuomitseva kansansa".
31. Hirmuista on langeta
elävän Jumalan käsiin.
1 Joh 5:16. Jos joku
näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin
rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille
nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä,
joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi
rukoiltava.
17. Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä,
joka ei ole kuolemaksi.
18. Me tiedämme, ettei yksikään
Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää
itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.
19. Me
tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan
vallassa.
Armossa oleminen
Rm 5:1. Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi
tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen kautta,
2. jonka kautta myös olemme
uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja
meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
6:14. Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole
lain alla, vaan armon alla.
15. Kuinka siis on? Saammeko
tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla?
Pois se!
8:11. Niin ei nyt siis ole mitään
kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
2 Kor 4:15. Sillä kaikki tapahtuu teidän
tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi
aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi.
Fil 1:7. Ja oikein onkin, että minä näin ajattelen teitä
kaikkia, koska te olette minun sydämessäni, te, jotka sekä
ollessani kahleissa että evankeliumia puolustaessani ja
vahvistaessani olette kaikki minun kanssani armosta
osalliset.
1 Piet 1:10. Sitä pelastusta ovat
etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet
teidän osaksenne tulevasta armosta,
2:9. Mutta te
olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo,
omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on
pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
10.
te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette
"Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta
nyt "olette armahdetut".
5:12. Silvanuksen,
uskollisen veljen, kautta - jona häntä pidän - olen lyhyesti
teille tämän kirjoittanut, kehoittaen teitä ja vakuuttaen,
että se armo, jossa te olette, on Jumalan totinen armo.
1 Aik 16:34. Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä,
sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.
Ps
5:13. Sillä sinä, Herra, siunaat vanhurskasta, sinä suojaat
häntä armollasi niinkuin kilvellä.
32:10.
Jumalattomalla on monta vaivaa, mutta joka Herraan turvaa,
häntä ympäröitsee armo.
36:6. Herra, sinun armosi
ulottuu taivaisiin, sinun totuutesi pilviin asti.
11.
Säilytä armosi niille, jotka sinut tuntevat, ja
vanhurskautesi oikeamielisille.
37:23. Herra
vahvistaa sen miehen askeleet, jonka tie hänelle kelpaa.
24. Jos hän lankeaa, ei hän maahan sorru, sillä Herra tukee
hänen kättänsä.
52:10. Mutta minä olen kuin
viheriöitsevä öljypuu Jumalan huoneessa, minä turvaan
Jumalan armoon aina ja iankaikkisesti.
77:7. Minä
muistan yöllä kanteleeni, minä mietiskelen sydämessäni, ja
minun henkeni tutkii:
8. Hylkääkö Herra ikiajoiksi eikä
enää osoita mielisuosiota?
9. Onko hänen armonsa mennyt
ainiaaksi, onko hänen lupauksensa lopussa polvesta polveen?
10. Onko Jumala unhottanut olla armollinen, onko hän
vihassaan lukinnut laupeutensa? Sela.
103:1. Daavidin
virsi. Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa
on, hänen pyhää nimeänsä.
2. Kiitä Herraa, minun sieluni,
äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt,
3. hän,
joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki
sinun sairautesi,
4. joka lunastaa sinun henkesi
tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella,
103:8. Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja
suuri armossa.
9. Ei hän aina riitele eikä pidä vihaa
iankaikkisesti.
10. Ei hän tee meille syntiemme mukaan
eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan.
11. Sillä niin
korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen
armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.
12. Niin
kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä
rikkomuksemme.
13. Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin
Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.
14. Sillä hän tietää,
minkäkaltaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi.
17. Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen
niille, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa
lasten lapsille,
118:1. Kiittäkää Herraa, sillä hän
on hyvä; sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.
2.
Näin sanokoon Israel; sillä hänen armonsa pysyy
iankaikkisesti.
3. Näin sanokoon Aaronin suku; sillä
hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.
4. Näin sanokoot ne,
jotka Herraa pelkäävät; sillä hänen armonsa pysyy
iankaikkisesti.
119:76. Sinun armosi olkoon minun
lohdutukseni, niinkuin sinä olet palvelijallesi luvannut.
136:1. Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen
armonsa pysyy iankaikkisesti.
2. Kiittäkää jumalien
Jumalaa, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.
3.
Kiittäkää herrain Herraa, sillä hänen armonsa pysyy
iankaikkisesti;
4. häntä, joka yksin tekee suuria
ihmeitä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti;
5.
häntä, joka on taidolla tehnyt taivaat, sillä hänen armonsa
pysyy iankaikkisesti;
Sanan 24:16. Sillä
seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen, mutta
jumalattomat suistuvat onnettomuuteen.
Jes
54:10. Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta
minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni
horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.
Itsensä koettelu
1 Kor 2:10. Mutta meille
Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki
tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.
11. Sillä kuka
ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki,
joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa
on, paitsi Jumalan Henki.
12. Mutta me emme ole saaneet
maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että
tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
10:11. Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on
kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen
loppukausi on tullut.
12. Sentähden, joka luulee
seisovansa, katsokoon, ettei lankea.
11:27.
Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran
maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
28. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä
leipää ja juokoon tästä maljasta;
29. sillä joka syö ja
juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo
tuomioksensa.
30. Sentähden onkin teidän joukossanne
paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois.
31. Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi;
32. mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran
kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen
tuomittaisi.
2 Kor 13:5. Koetelkaa itseänne,
oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne
itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette
kestä koetusta.
6. Minä toivon teidän tulevan tuntemaan,
että me emme ole niitä, jotka eivät koetusta kestä.
7.
Mutta me rukoilemme Jumalaa, ettette tekisi mitään pahaa,
emme sitä varten, että näyttäisi siltä, kuin me olisimme
koetuksen kestäviä, vaan että te tekisitte hyvää ja me
olisimme ikäänkuin ne, jotka eivät koetusta kestä.
Gal 6:3. Sillä jos joku luulee jotakin olevansa,
vaikka ei ole mitään, niin hän pettää itsensä.
4. Mutta
tutkikoon kukin omat tekonsa, ja silloin hänen
kerskaamisensa on vain siinä, mitä hän itse on, ei siinä,
mitä toinen on;
5. sillä kunkin on kannettava oma
taakkansa.
Ilm 3:1. "Ja Sardeen seurakunnan
enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan
seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun
tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet
kuollut.
1 Sam 16:6. Kun he sitten tulivat ja
hän näki Eliabin, ajatteli hän: "Varmaan on nyt tässä Herran
edessä hänen voideltunsa".
7. Mutta Herra sanoi
Samuelille: "Älä katso hänen näköänsä äläkä kookasta
vartaloansa, sillä minä olen hänet hyljännyt. Sillä ei ole,
niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta
Herra näkee sydämen."
Ps 119:59. Minä tutkin
teitäni, ja käännän askeleeni sinun todistustesi puoleen.
139:23. Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni,
koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
24. Ja katso:
jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut
iankaikkiselle tielle.
San 5:21. Sillä Herran
silmien edessä ovat miehen tiet, ja hän tutkii kaikki hänen
polkunsa.
14:12. Miehen mielestä on oikea monikin
tie, joka lopulta on kuoleman tie.
16:2. Kaikki
miehen tiet ovat hänen omissa silmissään puhtaat, mutta
Herra tutkii henget.
20:5. Kuin syvät vedet ovat
miehen sydämen aivoitukset, mutta ymmärtäväinen mies ne
ammentaa esiin.
6. Monet huutavat hyvyyttänsä kukin,
mutta kuka löytää luotettavan miehen?
21:2. Kaikki
miehen tiet ovat hänen omissa silmissään oikeat, mutta Herra
tutkii sydämet.
Jer 17:9. Petollinen on sydän
ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?
10. Minä, Herra, tutkin sydämen, koettelen munaskuut, ja
annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä
hedelmän mukaan.
Val 3:40. Koetelkaamme
teitämme, tutkikaamme niitä ja palatkaamme Herran tykö.
41. Kohottakaamme sydämemme ynnä kätemme Jumalan puoleen,
joka on taivaassa.
Laki osoittaa synnin
Rm 3:19. Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki
sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu
tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan
edessä;
20. sentähden, ettei mikään liha tule hänen
edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee
synnin tunto.
4:15. Sillä laki saa aikaan vihaa;
mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.
5:20. Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi
tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on
tullut ylenpalttiseksi,
7:7. Mitä siis sanomme? Onko
laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan
muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt
himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse".
8.
Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa
kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
9. Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli,
niin synti virkosi,
10. ja minä kuolin. Niin kävi ilmi,
että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin
minulle kuolemaksi.
11. Sillä kun synti otti käskysanasta
aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
12. Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä,
vanhurskas ja hyvä.
13. Onko siis hyvä tullut minulle
kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi
nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että
synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.
Gal 3:10. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain
tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on:
"Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on
kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".
11. Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan
edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".
12. Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää,
on niistä elävä".
13. Kristus on lunastanut meidät lain
kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme -
sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun
ripustettu" –
3:19. Mitä varten sitten on laki? Se on
rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti,
kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se
säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
20.
Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
21. Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se!
Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä,
niin vanhurskaus todella tulisi laista.
22. Mutta
Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä
luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen
niille, jotka uskovat.
23. Mutta ennenkuin usko tuli,
vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka
oli vastedes ilmestyvä.
24. Niinmuodoin on laista tullut
meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi
tulisimme.
25. Mutta uskon tultua me emme enää ole
kasvattajan alaisia.
26. Sillä te olette kaikki uskon
kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
1
Tim 1:8. Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä
lain mukaisesti käytetään
9. ja tiedetään, että lakia ei
ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja
niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille,
epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä
tappajille, murhamiehille,
10. haureellisille,
miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille,
valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia
vastaan -
11. autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin
mukaisesti, joka on minulle uskottu.
1 Joh
3:4. Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden;
ja synti on laittomuus.
Jaak 2:10. Sillä joka
pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on
syypää kaikissa kohdin.
11. Sillä hän, joka on sanonut:
"Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et
teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.
12.
Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on
tuomitseva.
Pelastusvarmuus
Lk 10:20. Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget
ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän
nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa."
Rm
4:6. niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä,
jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
7.
"Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden
synnit ovat peitetyt!
8. Autuas se mies, jolle Herra ei
lue syntiä!"
5:1. Koska me siis olemme uskosta
vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
5:9.
Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut
hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta.
8:15. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne
jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen,
jossa me huudamme: "Abba! Isä!"
16. Henki itse todistaa
meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
8:38. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä
elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä
tulevaiset, ei voimat,
39. ei korkeus eikä syvyys, eikä
mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka
on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Apt 2:47. kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan
suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä
niitä, jotka saivat pelastuksen.
2 Kor 10:7.
Nähkää, mitä silmäin edessä on. Jos joku on mielessään varma
siitä, että hän on Kristuksen oma, ajatelkoon hän edelleen
mielessään, että samoin kuin hän on Kristuksen, samoin
olemme mekin.
13:5. Koetelkaa itseänne, oletteko
uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että
Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.
Ef 2:4. mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas,
suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
5. on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme,
eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut
8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette
itsenne kautta - se on Jumalan lahja –
3:12. jossa
meillä, uskon kautta häneen, on uskallus ja luottavainen
pääsy Jumalan tykö.
4:32. Olkaa sen sijaan toisianne
kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia
toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa
teille anteeksi antanut.
Fil 1:6. varmasti
luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän
työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.
4:3. Myös sinua, sinä minun oikea Synsygukseni, minä
pyydän: ole näille vaimoille avullinen, sillä he ovat
taistelleet minun kanssani evankeliumin hyväksi, yhdessä
sekä Klemensin että muiden työtoverieni kanssa, joiden nimet
ovat elämän kirjassa.
Kol 1:12. kiittäen Isää,
joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä
perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa,
13. häntä, joka
on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät
rakkaan Poikansa valtakuntaan.
14. Hänessä meillä on
lunastus, syntien anteeksisaaminen,
2:13. Ja teidät,
jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne
ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä
hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
3:13. kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne
anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin
Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
1 Tess 1:4. tietäen, veljet, te Jumalan
rakastetut, teidän valitsemisenne:
5. että meidän
evankeliumimme tuli teidän tykönne, ei ainoastaan sanana,
vaan myös voimana ja Pyhässä Hengessä ja suurella
varmuudella - niinkuin tiedätte, millaisia me olimme teidän
keskuudessanne, teidän tähtenne –
2 Tim 1:9.
hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä
kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman
aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu
Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,
1:12.
Siitä syystä minä myös näitä kärsin, enkä sitä häpeä; sillä
minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä,
että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään
sen, mikä minulle on uskottu.
Tiit 3:3.
Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia,
eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme
pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme
toisiamme.
4. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme,
hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5. pelasti hän meidät,
ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan
laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen
uudistuksen kautta,
Hebr 10:16. "Tämä on se
liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän
kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä
ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
17. ja: "heidän
syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista".
18.
Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria
synnin edestä enää tarvita.
19. Koska meillä siis,
veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen
veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
20. jonka pääsyn
hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy
esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
21. ja koska
meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
22.
niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon
varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta
omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
1 Piet 1:3. Ylistetty olkoon meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa
mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon
Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
1:23. te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta,
vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän
sanan kautta.
1 Joh 1:9. Jos me tunnustamme
syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän
antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta
vääryydestä.
2:12. Minä kirjoitan teille,
lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen
nimensä tähden.
3:1. Katsokaa, minkäkaltaisen
rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan
Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma
tunne meitä, sillä se ei tunne häntä.
2. Rakkaani, nyt me
olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä
meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun
hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin
hän on.
5:9. Jos me otamme vastaan ihmisten
todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä
on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa.
10. Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus
itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet
valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka
Jumala on todistanut Pojastansa.
5:11. Ja tämä on se
todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja
tämä elämä on hänen Pojassansa.
12. Jolla Poika on, sillä
on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
13. Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte
Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on
iankaikkinen elämä.
Jaak 1:18. Tahtonsa mukaan
hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen
luotujensa esikoiset.
Juuda 1:3. Rakkaani! Kun
minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä
pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa
teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta
kaikkiaan on pyhille annettu.
Job 19:25. Mutta
minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova
multien päällä.
26. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni
raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
Ps 32:1. Daavidin mietevirsi. Autuas se, jonka
rikokset ovat anteeksi annetut, jonka synti on peitetty!
2. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja
tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä!
3. Kun minä
siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä
valituksestani.
4. Sillä yötä päivää oli sinun kätesi
raskaana minun päälläni; minun nesteeni kuivui niinkuin
kesän helteessä. Sela.
5. Minä tunnustin sinulle syntini
enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: "Minä tunnustan
Herralle rikokseni", ja sinä annoit anteeksi minun
syntivelkani. Sela.
7. Sinä olet minun suojani, sinä
varjelet minut hädästä, sinä ympäröitset minut pelastuksen
riemulla. Sela.
65:4. Minun syntivelkani ovat ylen
raskaat, mutta sinä annat anteeksi meidän rikoksemme.
85:3. Sinä annoit anteeksi kansasi pahat teot ja peitit
kaikki heidän syntinsä. Sela.
103:3. hän, joka antaa
kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun
sairautesi,
103:8. Laupias ja armahtavainen on Herra,
pitkämielinen ja suuri armossa.
9. Ei hän aina riitele
eikä pidä vihaa iankaikkisesti.
10. Ei hän tee meille
syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan.
11. Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin
voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä
pelkäävät.
12. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin
kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme.
13. Niinkuin isä
armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.
14. Sillä hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme: hän
muistaa meidät tomuksi.
130:3. Jos sinä, Herra, pidät
mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää?
4. Mutta
sinun tykönäsi on anteeksiantamus, että sinua peljättäisiin.
San 14:32. Jumalaton sortuu omaan pahuuteensa,
mutta vanhurskas on turvattu kuollessaan.
Jes
1:18. Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo
Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne
lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne
villanvalkoisiksi.
38:17. Katso, onneksi muuttui
minulle katkera murhe: sinä rakastit minun sieluani, nostit
sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun
syntini selkäsi taa.
43:24. Et ole minulle
kalmoruokoa hopealla ostanut etkä minua teurasuhriesi
rasvalla ravinnut -- et, vaan sinä olet minua synneilläsi
vaivannut, rasittanut minua pahoilla töilläsi.
25. Minä,
minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä
sinun syntejäsi muista.
53:5. mutta hän on
haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän
pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä,
että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme
paratut.
Dan 9:9. Herran, meidän Jumalamme, on
armo ja anteeksiantamus, sillä me olemme olleet hänelle
uppiniskaiset;
Miika 7:18. Kuka on Jumala,
niinkuin sinä olet, joka annat pahat teot anteeksi ja käyt
ohitse perintösi jäännöksen rikosten? Ei hän pidä vihaa
iäti, sillä hänellä on halu laupeuteen.
19. Hän armahtaa
meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki
heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen.
Syntien tunnustaminen
Mt 3:5. Silloin vaelsi hänen tykönsä Jerusalem ja
koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö,
6. ja hän
kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat
syntinsä.
Lk 15:18. Minä nousen ja menen isäni
tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta
vastaan ja sinun edessäsi
19. enkä enää ansaitse, että
minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi
palkkalaisistasi.'
20. Ja hän nousi ja meni isänsä tykö.
Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja
armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen
kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.
21. Mutta poika
sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta
vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua
sinun pojaksesi kutsutaan'.
18:13. Mutta publikaani
seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta
kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle
syntiselle armollinen'.
2 Kor 7:10. Sillä
Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka
koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman
murhe tuottaa kuoleman.
1 Joh 1:9. Jos me
tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin
että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät
kaikesta vääryydestä.
Jaak 5:16. Tunnustakaa
siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta,
että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se
on harras.
3 Ms 5:4. tahi jos joku,
ajattelemattomasti puhuen huulillansa, tietämättään vannoo
tekevänsä jotakin, pahaa tai hyvää -- vannoipa mitä hyvänsä,
mitä ihminen saattaa ajattelemattomasti vannoa -- mutta
sitten huomaa sen ja joutuu johonkin sellaiseen vikapääksi,
5. niin, jos hän on vikapää johonkin sellaiseen,
tunnustakoon sen, mitä on rikkonut,
6. ja tuokoon
hyvityksenä Herralle rikkomuksesta, jonka hän on tehnyt,
naaraspuolen pikkukarjasta, uuhen tai vuohen, syntiuhriksi;
ja pappi toimittakoon hänelle sovituksen hänen
rikkomuksestansa.
16:20. Ja kun hän on loppuun
toimittanut pyhäkön ja ilmestysmajan ja alttarin
sovittamisen, tuokoon hän sen elävän kauriin.
21. Ja
Aaron laskekoon molemmat kätensä elävän kauriin pään päälle
ja tunnustakoon siinä kaikki israelilaisten pahat teot ja
kaikki heidän rikkomuksensa, olipa heillä mitä syntejä
tahansa, ja pankoon ne kauriin pään päälle ja lähettäköön
sen, sitä varten varatun miehen viemänä, erämaahan.
22.
Näin kauris kantakoon kaikki heidän pahat tekonsa autioon
seutuun; ja kauris päästettäköön erämaahan.
26:39. Ja
ne teistä, jotka jäävät jäljelle, riutuvat teidän
vihollistenne maassa syntivelkansa tähden; ja myös isiensä
syntivelan tähden he riutuvat niinkuin nekin.
40. Silloin
he tunnustavat syntivelkansa ja isiensä syntivelan, sen että
ovat olleet minulle uskottomat ja käyneet minua vastaan,
4 Ms 5:5. Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
6. "Puhu israelilaisille: Jos mies tai nainen tekee
rikkomuksen minkä tahansa, jonka ihminen tekee
menettelemällä uskottomasti Herraa kohtaan, ja niin joutuu
vikapääksi,
7. tunnustakoon hän rikkomuksensa, jonka on
tehnyt, ja maksakoon velkansa täyteen määrään sekä pankoon
siihen lisäksi viidennen osan sen arvosta ja antakoon sen
sille, jolle hän on velkaa.
2 Sam 12:13. Niin
Daavid sanoi Naatanille: "Minä olen tehnyt syntiä Herraa
vastaan". Naatan sanoi Daavidille: "Niin on myös Herra
antanut sinun syntisi anteeksi; sinä et kuole.
24:10.
Mutta Daavidin omatunto soimasi häntä, sittenkuin hän oli
laskenut kansan, ja Daavid sanoi Herralle: "Minä olen tehnyt
suuren synnin tehdessäni tämän; mutta anna nyt, Herra,
anteeksi palvelijasi rikos, sillä minä olen menetellyt ylen
tyhmästi".
Neh 1:5. Minä sanoin: "Oi Herra,
taivaan Jumala, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät
liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua rakastavat
ja noudattavat sinun käskyjäsi,
6. olkoon sinun korvasi
tarkkaavainen ja silmäsi avoin kuullaksesi palvelijasi
rukoukset, joita minä nyt päivät ja yöt rukoilen sinun
edessäsi palvelijaisi, israelilaisten, puolesta, tunnustaen
israelilaisten synnit, jotka me olemme tehneet sinua
vastaan; sillä minäkin ja minun perhekuntani olemme syntiä
tehneet!
7. Me olemme pahoin tehneet sinua vastaan; emme
ole noudattaneet käskyjä, säädöksiä ja oikeuksia, jotka sinä
annoit palvelijallesi Moosekselle.
9:2. Ja Israelin
heimo eristäytyi kaikista muukalaisista, astui esiin ja
tunnusti syntinsä ja isiensä rikkomukset.
3. Sitten he
nousivat seisomaan, kukin paikallansa, ja heille luettiin
Herran, heidän Jumalansa, lain kirjaa neljännes päivää; ja
toisen neljänneksen aikana he tunnustivat syntinsä ja
kumartaen rukoilivat Herraa, Jumalaansa.
Job
42:1. Silloin Job vastasi Herralle ja sanoi:
2. "Minä
tiedän, että sinä voit kaikki ja ettei mikään päätöksesi ole
sinulle mahdoton toteuttaa.
3. 'Kuka peittää minun
aivoitukseni taitamattomasti?' Siis on niin: minä puhuin
ymmärtämättömästi, asioista, jotka ovat ylen ihmeelliset
minun käsittää.
4. Kuule siis, niin minä puhun; minä
kysyn, opeta sinä minua.
5. Korvakuulolta vain olin
sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt.
6.
Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja
tuhassa."
Ps 25:11. Nimesi tähden, Herra, anna
anteeksi minun syntivelkani, sillä se on suuri.
32:4.
Sillä yötä päivää oli sinun kätesi raskaana minun päälläni;
minun nesteeni kuivui niinkuin kesän helteessä. Sela.
5.
Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja
tekojani; minä sanoin: "Minä tunnustan Herralle rikokseni",
ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani. Sela.
51:1. Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi,
2. kun profeetta
Naatan tuli hänen luokseen, sen jälkeen kuin hän oli yhtynyt
Batsebaan.
3. Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi
tähden; pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden.
4. Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut
synnistäni.
5. Sillä minä tunnen rikokseni, ja minun
syntini on aina minun edessäni.
6. Sinua ainoata vastaan
minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun
silmissäsi; mutta sinä olet oikea puheessasi ja puhdas
tuomitessasi.
7. Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja
äitini on minut synnissä siittänyt.
8. Katso, totuutta
sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä
ilmoitat minulle viisauden.
9. Puhdista minut isopilla,
että minä puhdistuisin, pese minut, että minä lunta
valkeammaksi tulisin.
10. Anna minun kuulla iloa ja
riemua, että ihastuisivat ne luut, jotka särkenyt olet.
11. Peitä kasvosi näkemästä minun syntejäni, pyyhi pois
kaikki minun pahat tekoni.
12. Jumala, luo minuun puhdas
sydän ja anna minulle uusi, vahva henki.
13. Älä heitä
minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää
Henkeäsi.
14. Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue
minua alttiuden hengellä.
15. Minä tahdon opettaa
väärille sinun tiesi, että syntiset sinun tykösi
palajaisivat.
San 28:13. Joka rikkomuksensa
salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se
saa armon.
Jer 3:12. Mene ja julista nämä
sanat pohjoiseen päin ja sano: Palaja, sinä luopiovaimo
Israel, sanoo Herra; minä en enää synkistä teille kasvojani,
sillä minä olen armollinen, sanoo Herra, enkä pidä vihaa
iankaikkisesti.
13. Ainoastaan tunne rikoksesi, että olet
luopunut Herrasta, Jumalastasi, ja juossut sinne ja tänne
vieraitten jumalain tykö, kaikkien viheriäin puitten alle,
ettekä ole kuulleet minun ääntäni, sanoo Herra.
Dan 9:4. Minä rukoilin Herraa, Jumalaani, tunnustin ja
sanoin: "Oi Herra, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka
pidät liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua
rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi.
5. Me olemme
syntiä tehneet, olemme väärin tehneet, olleet jumalattomat
ja uppiniskaiset; me olemme poikenneet pois sinun
käskyistäsi ja oikeuksistasi
6. emmekä ole kuulleet sinun
palvelijoitasi, profeettoja, jotka puhuivat sinun nimessäsi
kuninkaillemme, ruhtinaillemme ja isillemme ja kaikelle maan
kansalle.
9:19. Herra, kuule, Herra, anna anteeksi,
Herra, huomaa ja tee tekosi itsesi tähden, älä viivyttele,
minun Jumalani; sillä sinun kaupunkisi ja sinun kansasi ovat
sinun nimiisi otetut."
20. Ja vielä minä puhuin ja
rukoilin ja tunnustin syntini ja kansani Israelin synnit ja
annoin rukoukseni langeta Herran, Jumalani, eteen minun
Jumalani pyhän vuoren puolesta.
21. Ja kun minä vielä
puhuin rukouksessa, tuli se mies, Gabriel, jonka minä olin
nähnyt ennen näyssä, kiiruusti kiitäen minun tyköni
ehtoouhrin aikana.
Syyllisyydentunne
1 Joh 3:19. Siitä me tiedämme, että olemme
totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa
sydämemme sillä,
20. että jos sydämemme syyttää meitä,
niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää
kaikki.
21. Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin
meillä on uskallus Jumalaan,
1 Ms 3:7. Silloin
aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa
alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät
itselleen vyöverhot.
8. Ja he kuulivat, kuinka Herra
Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies
vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin
puiden sekaan.
9. Mutta Herra Jumala huusi miestä ja
sanoi hänelle: "Missä olet?"
10. Hän vastasi: "Minä
kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä
olen alasti, ja sentähden minä lymysin".
11. Ja hän
sanoi: "Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt
siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?"
12.
Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani,
antoi minulle siitä puusta, ja minä söin".
4:13. Ja
Kain sanoi Herralle: "Syyllisyyteni on suurempi, kuin että
sen kantaa voisin.
Esra 9:5. Mutta ehtoouhrin
aikana minä nousin nöyryyttämästä itseäni ja polvistuin,
repäisin vaatteeni ja viittani ja ojensin käteni Herran,
Jumalani, puoleen,
6. ja minä sanoin: "Jumalani, minä
olen häpeissäni enkä kehtaa kohottaa kasvojani sinun
puoleesi, minun Jumalani; sillä meidän rikkomuksemme ovat
nousseet päämme ylitse ja meidän syyllisyytemme on kohonnut
taivaaseen asti.
7. Isiemme päivistä aina tähän päivään
asti on meidän syyllisyytemme ollut suuri; ja rikkomustemme
tähden on meidät, meidän kuninkaamme ja pappimme annettu
maan kuningasten käsiin miekan, vankeuden, ryöstön ja häpeän
alaisiksi, niinkuin tähän päivään saakka on tapahtunut.
Ps 32:2. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue
hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä!
3. Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni
jokapäiväisestä valituksestani.
4. Sillä yötä päivää oli
sinun kätesi raskaana minun päälläni; minun nesteeni kuivui
niinkuin kesän helteessä. Sela.
5. Minä tunnustin sinulle
syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: "Minä
tunnustan Herralle rikokseni", ja sinä annoit anteeksi minun
syntivelkani. Sela.
38:4. Ei ole lihassani tervettä
paikkaa sinun vihastuksesi tähden eikä luissani rauhaa minun
syntieni tähden.
5. Sillä minun pahat tekoni käyvät pääni
ylitse, niinkuin raskas kuorma ne ovat minulle liian
raskaat.
38:18. Sillä minä olen kaatumaisillani, ja
minun tuskani on aina edessäni;
19. sillä minä tunnustan
pahat tekoni, murehdin syntieni tähden.
40:12. Sinä,
Herra, älä sulje minulta laupeuttasi, sinun armosi ja
totuutesi varjelkoon minua aina.
13. Sillä lukemattomat
vaivat minua saartavat, minun rikkomukseni ovat ottaneet
minut kiinni, niin etten nähdä taida; ne ovat useammat kuin
pääni hiukset, ja rohkeus on minulta mennyt.
14.
Kelvatkoon sinulle, Herra, pelastaa minut, Herra, riennä
minun avukseni.
51:1. Veisuunjohtajalle; Daavidin
virsi,
2. kun profeetta Naatan tuli hänen luokseen, sen
jälkeen kuin hän oli yhtynyt Batsebaan.
3. Jumala, ole
minulle armollinen hyvyytesi tähden; pyyhi pois minun
syntini suuren laupeutesi tähden.
4. Pese minut puhtaaksi
rikoksestani, puhdista minut synnistäni.
5. Sillä minä
tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina minun edessäni.
6. Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt
sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi; mutta sinä olet oikea
puheessasi ja puhdas tuomitessasi.
7. Katso, minä olen
synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.
8. Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja
sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden.
9. Puhdista
minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että
minä lunta valkeammaksi tulisin.
Syytökset
Rm 2:14. Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole,
luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka
heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
15. ja
osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän
sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän
ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -
16. sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten
salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini
mukaan.
8:31. Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala
on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
32.
Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet
alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei
lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
33.
Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka
vanhurskauttaa.
34. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus
Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja
hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee
meidän edestämme.
1 Joh 2:1. Lapsukaiseni,
tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta
jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän
tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
2. Ja hän on
meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös
koko maailman syntien.
3:19. Siitä me tiedämme, että
olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa
sydämemme sillä,
20. että jos sydämemme syyttää meitä,
niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää
kaikki.
21. Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin
meillä on uskallus Jumalaan,
Ilm 12:7. Ja
syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat
lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä
sotivat,
8. mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää
ollut sijaa taivaassa.
9. Ja suuri lohikäärme, se vanha
käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko
maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen
enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.
10. Ja minä kuulin
suuren äänen taivaassa sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja
voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa
valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät
syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.
11. Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja
todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä
rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.
Sak 3:1. Ja hän näytti minulle ylimmäisen papin Joosuan
seisomassa Herran enkelin edessä ja saatanan seisomassa
hänen oikealla puolellaan, häntä syyttämässä.
2. Ja Herra
sanoi saatanalle: "Herra nuhdelkoon sinua, saatana.
Nuhdelkoon sinua Herra, joka on valinnut Jerusalemin. Eikö
tämä ole kekäle, joka on tulesta temmattu?"
3. Ja Joosua
oli puettu saastaisiin vaatteisiin, ja hän seisoi enkelin
edessä.
4. Niin tämä lausui ja sanoi näin niille, jotka
seisoivat hänen edessänsä: "Riisukaa pois saastaiset
vaatteet hänen yltänsä". Ja hän sanoi hänelle: "Katso, minä
olen ottanut sinulta pois pahat tekosi, ja minä puetan sinut
juhlavaatteisiin".
Teot ja laki eivät pelasta
Joh 7:19. Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja
kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua
tappaaksenne?"
Apt 13:38. Olkoon siis teille
tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan
teille syntien anteeksiantamus
39. ja että jokainen, joka
uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä
te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
Rm 3:19. Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä
laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu
tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan
edessä;
20. sentähden, ettei mikään liha tule hänen
edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee
synnin tunto.
21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta
laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen
Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä
ei ole yhtään erotusta.
23. Sillä kaikki ovat syntiä
tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
3:27. Missä
siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain
kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
28.
Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon
kautta, ilman lain tekoja.
29. Vai onko Jumala yksistään
juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
30. koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa
ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon
kautta.
31. Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta?
Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
4:1. Mitä me siis
sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan?
2. Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä
kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä.
3. Sillä mitä
Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin
hänelle vanhurskaudeksi".
4. Mutta töitä tekevälle ei
lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
5. mutta joka ei
töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa
jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
6. niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä,
jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
7.
"Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden
synnit ovat peitetyt!
8. Autuas se mies, jolle Herra ei
lue syntiä!"
4:13. Sillä se lupaus, että Aabraham oli
perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen
lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta.
14. Sillä
jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko
on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.
15.
Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole,
siellä ei ole rikkomustakaan.
16. Sentähden se on
uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana
kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy
lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen,
joka on meidän kaikkien isä
17. - niinkuin kirjoitettu
on: "Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut" - sen
Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi
tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat.
Gal 2:16. mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule
vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen
Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen
Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen
eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi
lain teoista.
2:21. En minä tee mitättömäksi Jumalan
armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta,
silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
3:1. Oi te
älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden
silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
2. Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako
saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
3. Niinkö
älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt
lopetatte?
4. Niin paljonko olette turhaan kärsineet? -
jos se on turhaa ollut.
5. Joka siis antaa teille Hengen
ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän
sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta,
6.
samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin
hänelle vanhurskaudeksi"?
3:10. Sillä kaikki, jotka
perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä
kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy
kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän
sen tekee".
11. Ja selvää on, ettei kukaan tule
vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas
on elävä uskosta".
12. Mutta laki ei perustaudu uskoon,
vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä".
13. Kristus on
lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi
meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on
jokainen, joka on puuhun ripustettu" -
14. että
Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain
osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen.
3:15. Veljet, minä puhun ihmisten tavalla. Eihän kukaan
voi kumota ihmisenkään vahvistettua testamenttia eikä siihen
mitään lisätä.
16. Mutta nyt lausuttiin lupaukset
Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja
siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja
sinun siemenellesi", joka on Kristus.
17. Minä tarkoitan
tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan
kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin
että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
18. Sillä jos
perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan
lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut
lupauksen kautta.
3:19. Mitä varten sitten on laki?
Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen
asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu;
ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
20.
Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
21. Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se!
Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä,
niin vanhurskaus todella tulisi laista.
22. Mutta
Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä
luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen
niille, jotka uskovat.
23. Mutta ennenkuin usko tuli,
vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka
oli vastedes ilmestyvä.
24. Niinmuodoin on laista tullut
meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi
tulisimme.
25. Mutta uskon tultua me emme enää ole
kasvattajan alaisia.
26. Sillä te olette kaikki uskon
kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
5:4.
Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte
lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois
armosta.
Fil 3:3. Sillä oikeita
ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä
palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa,
emmekä luota lihaan,
4. vaikka minulla on, mihin luottaa
lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan,
niin voin vielä enemmän minä,
5. joka olen ympärileikattu
kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin
sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut
lakiin nähden fariseus,
6. intoon nähden seurakunnan
vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.
7. Mutta
mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden
lukenut tappioksi.
8. Niinpä minä todella luen kaikki
tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun
Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen
menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin
omakseni Kristuksen
9. ja minun havaittaisiin olevan
hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka
laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta,
sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
2 Tim 1:9. hän, joka on meidät pelastanut ja
kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan,
vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on
annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,
Tiit 3:4. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme,
hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5. pelasti hän meidät,
ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan
laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen
uudistuksen kautta,
Jaak 2:10. Sillä joka
pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on
syypää kaikissa kohdin.
11. Sillä hän, joka on sanonut:
"Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et
teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.
12.
Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on
tuomitseva.
Tuomio poistettu
Joh 3:18. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta
joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut
Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
5:24. Totisesti,
totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja
uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on
iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on
siirtynyt kuolemasta elämään.
Rm 8:1. Niin ei
nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka
Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Ei lain alla
Rm
6:14. Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole
lain alla, vaan armon alla.
15. Kuinka siis on? Saammeko
tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla?
Pois se!
7:1. Vai ettekö tiedä, veljet - minä puhun
lain tunteville - että laki vallitsee ihmistä, niin kauan
kuin hän elää?
2. Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen
elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo
irti tästä miehen laista.
3. Sentähden hän saa
avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle
miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista,
niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle
miehelle.
4. Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu
laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi,
hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme
hedelmää Jumalalle.
5. Sillä kun olimme lihan vallassa,
niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän
jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
6. mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä,
mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa
Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
8:2. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on
vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
3. Sillä
mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta
heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa
syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja
tuomitsemalla synnin lihassa,
Gal 2:19. Sillä
minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni
Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,
20. ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa;
ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan
uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä
minun edestäni.
21. En minä tee mitättömäksi Jumalan
armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta,
silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
3:13. Kristus
on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli
kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on:
"Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"
4:4.
Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa,
vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
5.
lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
4:19. Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla
synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä,
20.
tahtoisinpa nyt olla teidän tykönänne ja äänenikin muuttaa!
Sillä minä olen aivan ymmällä teistä.
21. Sanokaa minulle
te, jotka tahdotte lain alaisia olla, ettekö kuule, mitä
laki sanoo?
22. Onhan kirjoitettu, että Aabrahamilla oli
kaksi poikaa, toinen orjattaresta, toinen vapaasta.
23.
Mutta orjattaren poika oli syntynyt lihan mukaan, vapaan
taas lupauksen voimasta.
24. Tämä on kuvannollista
puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain
vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
25.
sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä
Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen.
26. Mutta se
Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän
äitimme.
31. Niin me siis, veljet, emme ole orjattaren
lapsia, vaan vapaan.
5:1. Vapauteen Kristus vapautti
meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa
itseänne orjuuden ikeeseen.
13. Te olette näet kutsutut
vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla
yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
14. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa,
tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
Jes 28:10. Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle,
läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä,
milloin täällä!" --
11. Niin, sopertavin huulin ja
vieraalla kielellä hän on puhuva tälle kansalle,
12. hän,
joka on sanonut heille: "Tässä on lepo; antakaa väsyneen
levätä, tässä on levähdyspaikka". Mutta he eivät ole
tahtoneet kuulla.
13. Niinpä on Herran sana oleva heille:
"Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn
päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin
täällä", niin että he kulkiessaan kaatuvat selälleen ja
ruhjoutuvat, että heidät kiedotaan ja vangitaan.
Usko ja kuuleminen
Mk 16:16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta
joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Lk
8:11. Vertaus on tämä: siemen on Jumalan sana.
12. Mitkä
tien oheen putosivat, ovat ne, jotka kuulevat, mutta sitten
perkele tulee ja ottaa sanan pois heidän sydämestään,
etteivät he uskoisi ja pelastuisi.
13. Ja mitkä kalliolle
putosivat, ovat ne, jotka kuullessaan sanan ottavat sen
ilolla vastaan, mutta joilla ei ole juurta: ainoastaan
ajaksi he uskovat ja kiusauksen hetkellä luopuvat.
14.
Mikä taas orjantappuroihin putosi, ne ovat ne, jotka
kuulevat, mutta vaeltaessaan tukehtuvat tämän elämän
huoliin, rikkauteen ja hekumoihin, eivätkä tuota kypsää
hedelmää.
15. Mutta mikä hyvään maahan putosi, ne ovat
ne, jotka sanan kuultuansa säilyttävät sen vilpittömässä ja
hyvässä sydämessä ja tuottavat hedelmän kärsivällisyydessä.
Joh 5:24. Totisesti, totisesti minä sanon teille:
joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut
lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu
tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.
25.
Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo,
jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen
kuulevat ne saavat elää.
Apt 4:4. Mutta monet
niistä, jotka olivat kuulleet sanan, uskoivat, ja miesten
luku nousi noin viiteentuhanteen.
15:7. Ja kun oli
paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet,
veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki
teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun
suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat
uskoon.
18:8. Mutta synagoogan esimies Krispus ja
koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet
korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät
kastettiin.
Rm 10:13. Sillä "jokainen, joka
huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
14. Mutta kuinka
he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he
voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he
voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
15. Ja kuinka kukaan
voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu
on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa
julistavat!"
17. Usko tulee siis kuulemisesta, mutta
kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
1 Kor
1:18. Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka
kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on
Jumalan voima.
1:21. Sillä kun, Jumalan viisaudesta,
maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin
Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta
pelastaa ne, jotka uskovat,
22. koskapa juutalaiset
vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
23. me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on
juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
24. mutta
joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai
kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
Gal 3:1. Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on
lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli
kuvattu ristiinnaulittuna?
2. Tämän vain tahdon saada
teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa
kuulemisesta?
3. Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte
Hengessä, lihassako nyt lopetatte?
4. Niin paljonko
olette turhaan kärsineet? - jos se on turhaa ollut.
5.
Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja
teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai
uskossa kuulemisen kautta,
6. samalla tavalla kuin
"Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle
vanhurskaudeksi"?
Ef 1:13. Hänessä on
teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu
luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14. sen, joka on meidän
perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi -
hänen kirkkautensa kiitokseksi.
Kol 1:23. jos
te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä
lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka
olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa
taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen
tullut.
1 Tess 2:13. Ja sentähden me myös
lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte
meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette
ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan
sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte.
Hebr 4:2. Sillä hyvä sanoma on julistettu meille
niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä
hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka
sen kuulivat.
Usko ja pelastus
Mk 16:15. Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen
maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei
usko, se tuomitaan kadotukseen.
Lk 8:11.
Vertaus on tämä: siemen on Jumalan sana.
12. Mitkä tien
oheen putosivat, ovat ne, jotka kuulevat, mutta sitten
perkele tulee ja ottaa sanan pois heidän sydämestään,
etteivät he uskoisi ja pelastuisi.
Joh 1:11.
Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä
vastaan.
12. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka
uskovat hänen nimeensä,
13. jotka eivät ole syntyneet
verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan
Jumalasta.
3:14. Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen
erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
15.
että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen
elämä.
16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että
hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen
uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan
tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen
kauttansa pelastuisi.
18. Joka uskoo häneen, sitä ei
tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei
ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
3:36.
Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka
ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan
Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
6:28. Niin he
sanoivat hänelle: "Mitä meidän pitää tekemän, että me
Jumalan tekoja tekisimme?"
29. Jeesus vastasi ja sanoi
heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka
Jumala on lähettänyt".
6:40. Sillä minun Isäni tahto
on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on
iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä
päivänä."
47. Totisesti, totisesti minä sanon teille:
joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.
8:24.
Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne;
sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te
kuolette synteihinne."
12:36. Niin kauan kuin teillä
valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi
tulisitte." Tämän Jeesus puhui ja meni pois ja kätkeytyi
heiltä.
46. Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei
yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.
16:8.
Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin
ja vanhurskauden ja tuomion:
9. synnin, koska he eivät
usko minuun;
10. vanhurskauden, koska minä menen Isän
tykö, ettekä te enää minua näe;
11. ja tuomion, koska
tämän maailman ruhtinas on tuomittu.
20:30. Paljon
muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän
kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden;
31. mutta
nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on
Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi
elämä hänen nimessänsä.
Apt 4:4. Mutta monet
niistä, jotka olivat kuulleet sanan, uskoivat, ja miesten
luku nousi noin viiteentuhanteen.
10:43. Hänestä
kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo
häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
11:13. ja hän kertoi meille, kuinka hän oli nähnyt enkelin
seisovan hänen huoneessaan ja sanovan: 'Lähetä Joppeen
noutamaan Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan;
14. hän
on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja
koko sinun perhekuntasi'.
11:19. Ne, jotka olivat
hajaantuneet sen ahdingon vuoksi, joka oli syntynyt
Stefanuksen tähden, vaelsivat ympäri hamaan Foinikiaan ja
Kyproon ja Antiokiaan saakka, mutta eivät puhuneet sanaa
muille kuin ainoastaan juutalaisille.
20. Heidän
joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja
kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat
kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta
Jeesuksesta.
21. Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja
suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
15:7. Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi
heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan
aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että
pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja
tulisivat uskoon.
8. Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti
heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin
meillekin.
9. eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja
heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.
16:30. Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä
minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
31. Niin he
sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin
myös sinun perhekuntasi".
26:17. Ja minä pelastan
sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö
minä sinut lähetän
18. avaamaan heidän silmänsä, että he
kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta
Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja
perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
Rm 1:14.
Kreikkalaisille ja barbaareille, viisaille ja tyhmille minä
olen velassa;
15. omasta puolestani minä siis olen altis
teillekin, Roomassa asuvaisille, julistamaan evankeliumia.
16. Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan
voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle
ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
17. Sillä siinä
Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin
kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".
3:21.
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat
todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22. se Jumalan
vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee
kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään
erotusta.
23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat
Jumalan kirkkautta vailla
24. ja saavat lahjaksi
vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka
on Kristuksessa Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on
asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä,
osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt
rankaisematta ennen tehdyt synnit
26. jumalallisessa
kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan
nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja
vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
27. Missä
siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain
kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
28.
Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon
kautta, ilman lain tekoja.
29. Vai onko Jumala yksistään
juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
30. koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa
ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon
kautta.
31. Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta?
Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
4:1. Mitä me siis
sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan?
2. Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä
kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä.
3. Sillä mitä
Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin
hänelle vanhurskaudeksi".
4. Mutta töitä tekevälle ei
lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
5. mutta joka ei
töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa
jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
6. niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä,
jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
7.
"Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden
synnit ovat peitetyt!
8. Autuas se mies, jolle Herra ei
lue syntiä!"
4:9. Koskeeko sitten tämä autuaaksi
ylistäminen ainoastaan ympärileikattuja, vai eikö
ympärileikkaamattomiakin? Sanommehan: "Aabrahamille luettiin
usko vanhurskaudeksi".
10. Kuinka se sitten siksi
luettiin? Hänen ollessaanko ympärileikattuna vai
ympärileikkaamatonna? Ei ympärileikattuna, vaan
ympärileikkaamatonna.
11. Ja hän sai ympärileikkauksen
merkin sen uskonvanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli
ympärileikkaamatonna, että hänestä tulisi kaikkien isä,
jotka ympärileikkaamattomina uskovat, niin että vanhurskaus
heillekin luettaisiin;
12. ja että hänestä tulisi myöskin
ympärileikattujen isä, niiden, jotka eivät ainoastaan ole
ympärileikattuja, vaan myös vaeltavat sen uskon jälkiä, mikä
meidän isällämme Aabrahamilla oli jo ympärileikkaamatonna.
4:13. Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä
maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain
kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta.
14. Sillä jos ne,
jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on
tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.
15. Sillä
laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei
ole rikkomustakaan.
16. Sentähden se on uskosta, että se
olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle
siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan
myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän
kaikkien isä
17. - niinkuin kirjoitettu on: "Monen kansan
isäksi minä olen sinut asettanut" - sen Jumalan edessä,
johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu
olemattomat, ikäänkuin ne olisivat.
18. Ja Aabraham
toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen
kansan isäksi, tämän sanan mukaan: "Niin on sinun
jälkeläistesi luku oleva",
19. eikä hän heikontunut
uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli
kuolettunut - sillä hän oli jo noin satavuotias - ja että
Saaran kohtu oli kuolettunut;
20. mutta Jumalan lupausta
hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen
kunnian Jumalalle,
21. ja oli täysin varma siitä, että
minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää.
22.
Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi.
23.
Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se
hänelle luettiin,
24. vaan myös meidän tähtemme, joille
se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti
Jeesuksen, meidän Herramme,
25. joka on alttiiksi annettu
meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän
vanhurskauttamisemme tähden.
Uskon kohde Jeesus
Mt 18:4. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen
kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.
5. Ja
joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun
nimeeni, se ottaa tykönsä minut.
6. Mutta joka viettelee
yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi
parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja
hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Joh 1:11.
Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä
vastaan.
12. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka
uskovat hänen nimeensä,
2:11. Tämän ensimmäisen
tunnustekonsa Jeesus teki Galilean Kaanassa ja ilmoitti
kirkkautensa; ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.
2:22. Kun hän sitten oli noussut kuolleista, muistivat
hänen opetuslapsensa, että hän oli tämän sanonut; ja he
uskoivat Raamatun ja sen sanan, jonka Jeesus oli sanonut.
3:14. Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin
pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
15. että jokaisella,
joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
16. Sillä
niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi
ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo,
hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17.
Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan
maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa
pelastuisi.
18. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta
joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut
Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
3:36. Joka uskoo
Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole
kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan
viha pysyy hänen päällänsä."
5:37. Ja Isä, joka on
minut lähettänyt, hän on todistanut minusta. Te ette ole
koskaan kuulleet hänen ääntänsä ettekä nähneet hänen
muotoansa,
38. eikä teillä ole hänen sanaansa teissä
pysyväisenä; sillä te ette usko sitä, jonka hän on
lähettänyt.
39. Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on
mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri
todistavat minusta;
40. ja te ette tahdo tulla minun
tyköni, että saisitte elämän.
5:45. Älkää luulko,
että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on
syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne.
46. Sillä
jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä
minusta hän on kirjoittanut.
47. Mutta jos te ette usko
hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?"
6:28. Niin he sanoivat hänelle: "Mitä meidän pitää
tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?"
29. Jeesus
vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te
uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt".
6:35.
Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee
minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se
ei koskaan janoa.
6:40. Sillä minun Isäni tahto on
se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on
iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä
päivänä."
6:67. Niin Jeesus sanoi niille
kahdelletoista: "Tahdotteko tekin mennä pois?"
68. Simon
Pietari vastasi hänelle: "Herra, kenen tykö me menisimme?
Sinulla on iankaikkisen elämän sanat;
69. ja me uskomme
ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä."
7:31.
Mutta monet kansasta uskoivat häneen ja sanoivat: "Kun
Kristus tulee, tehneekö hän enemmän tunnustekoja, kuin tämä
on tehnyt?"
7:37. Mutta juhlan viimeisenä, suurena
päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: "Jos joku janoaa,
niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.
38. Joka uskoo
minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo,
juokseva elävän veden virrat."
39. Mutta sen hän sanoi
Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen;
sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä
ollut kirkastettu.
8:23. Ja hän sanoi heille: "Te
olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä
maailmasta, minä en ole tästä maailmasta.
24. Sentähden
minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä
ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette
synteihinne."
8:28. Niin Jeesus sanoi heille: "Kun
olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että
minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee
mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on
minulle opettanut.
29. Ja hän, joka on minut lähettänyt,
on minun kanssani; hän ei ole jättänyt minua yksinäni, koska
minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista."
30. Kun
hän näin puhui, uskoivat monet häneen.
31. Niin Jeesus
sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te
pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun
opetuslapsiani;
32. ja te tulette tuntemaan totuuden, ja
totuus on tekevä teidät vapaiksi".
9:35. Ja Jeesus
sai kuulla heidän ajaneen hänet ulos; ja hänet tavatessaan
hän sanoi hänelle: "Uskotko sinä Jumalan Poikaan?"
36.
Hän vastasi ja sanoi: "Herra, kuka hän on, että minä häneen
uskoisin?"
37. Jeesus sanoi hänelle: "Sinä olet hänet
nähnyt, ja hän on se, joka sinun kanssasi puhuu".
38.
Niin hän sanoi: "Herra, minä uskon"; ja hän kumartaen
rukoili häntä.
11:25. Jeesus sanoi hänelle: "Minä
olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää,
vaikka olisi kuollut.
26. Eikä yksikään, joka elää ja
uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"
27. Hän sanoi
hänelle: "Uskon, Herra; minä uskon, että sinä olet Kristus,
Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan".
11:45.
Niin useat juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luokse
ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen.
46. Mutta
muutamat heistä menivät fariseusten luo ja puhuivat heille,
mitä Jeesus oli tehnyt.
47. Niin ylipapit ja fariseukset
kokosivat neuvoston ja sanoivat: "Mitä me teemme, sillä tuo
mies tekee paljon tunnustekoja?
48. Jos annamme hänen
näin olla, niin kaikki uskovat häneen, ja roomalaiset
tulevat ja ottavat meiltä sekä maan että kansan."
12:10. Mutta ylipapit päättivät tappaa Lasaruksenkin,
11.
koska monet juutalaiset hänen tähtensä menivät sinne ja
uskoivat Jeesukseen.
12:36. Niin kauan kuin teillä
valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi
tulisitte." Tämän Jeesus puhui ja meni pois ja kätkeytyi
heiltä.
37. Ja vaikka hän oli tehnyt niin monta
tunnustekoa heidän nähtensä, eivät he uskoneet häneen,
38. että kävisi toteen profeetta Esaiaan sana, jonka hän on
sanonut: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle
Herran käsivarsi ilmoitetaan?"
39. Sentähden he eivät
voineet uskoa, koska Esaias on vielä sanonut:
40. "Hän on
sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä,
että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi
sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä
parantaisi".
41. Tämän Esaias sanoi, kun hän näki hänen
kirkkautensa ja puhui hänestä.
12:42. Kuitenkin useat
hallitusmiehistäkin uskoivat häneen, mutta fariseusten
tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi
synagoogasta erotetuiksi.
43. Sillä he rakastivat
ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa.
12:44.
Mutta Jeesus huusi ja sanoi: "Joka uskoo minuun, se ei usko
minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt.
45. Ja
joka näkee minut, näkee hänet, joka on minut lähettänyt.
46. Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään,
joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.
14:1. "Älköön
teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja
uskokaa minuun.
17:20. Mutta en minä rukoile
ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka
heidän sanansa kautta uskovat minuun,
21. että he kaikki
olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä
sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma
uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
20:30.
Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän
kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden;
31. mutta
nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on
Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi
elämä hänen nimessänsä.
Apt 8:5. Ja Filippus
meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta.
12. Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti
evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen
nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.
10:43. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että
jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen
nimensä kautta."
11:16. Silloin minä muistin Herran
sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta
teidät kastetaan Pyhällä Hengellä'.
17. Koska siis Jumala
antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme
uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä
voidakseni estää Jumalaa?"
13:38. Olkoon siis teille
tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan
teille syntien anteeksiantamus
39. ja että jokainen, joka
uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä
te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
15:11. Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta
pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin."
16:30. Ja
hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää
tekemän, että minä pelastuisin?"
31. Niin he sanoivat:
"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös
sinun perhekuntasi".
19:4. Niin Paavali sanoi:
"Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa
uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on,
Jeesukseen".
5. Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran
Jeesuksen nimeen.
20:21. vaan olen todistanut sekä
juutalaisille että kreikkalaisille parannusta kääntymyksessä
Jumalan puoleen ja uskoa meidän Herraamme Jeesukseen
Kristukseen.
24:24. Muutamien päivien kuluttua
Feeliks tuli vaimonsa Drusillan kanssa, joka oli
juutalainen, haetti Paavalin ja kuunteli hänen puhettaan
uskosta Kristukseen Jeesukseen.
25. Mutta kun Paavali
puhui vanhurskaudesta ja itsensähillitsemisestä ja tulevasta
tuomiosta, peljästyi Feeliks ja sanoi: "Mene tällä haavaa
pois, mutta kun minulle sopii, kutsutan sinut taas".
26:17. Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että
pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
18.
avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä
valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat
uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen
joukossa.'
Rm 3:21. Mutta nyt Jumalan
vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on
ilmoitettu ilman lakia,
22. se Jumalan vanhurskaus, joka
uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja
kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan
kirkkautta vailla
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden
hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa
Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi
uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan,
koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26. jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa
vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on
vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
5:1. Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet,
niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen kautta,
10:4. Sillä Kristus on
lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
10:9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi
ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista
herättänyt, niin sinä pelastut;
10. sillä sydämen uskolla
tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
1 Kor 15:14. Mutta jos Kristus ei ole noussut
kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös
teidän uskonne;
17. Mutta jos Kristus ei ole herätetty,
niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä
synneissänne.
Gal 2:16. mutta koska tiedämme,
ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon
kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet
Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta
Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule
vanhurskaaksi lain teoista.
20. ja minä elän, en enää
minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa,
sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on
rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
3:22. Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että
se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen
Kristukseen niille, jotka uskovat.
3:26. Sillä te
olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa
Jeesuksessa.
Ef 1:15. Sentähden, kun kuulin
siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja
teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan,
16. en
minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen
teitä rukouksissani,
3:11. sen iankaikkisen
aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa
Jeesuksessa, meidän Herrassamme,
12. jossa meillä, uskon
kautta häneen, on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan
tykö.
Fil 1:29. Sillä teidän on suotu,
Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös
kärsiä hänen tähtensä,
30. teidän, joilla on sama
taistelu, mitä näitte ja nyt kuulette minun taistelevan.
Kol 1:3. Me kiitämme Jumalaa, Herramme Jeesuksen
Kristuksen Isää, aina kun rukoilemme teidän edestänne,
4.
sillä me olemme saaneet kuulla teidän uskostanne
Kristuksessa Jeesuksessa ja rakkaudesta, mikä teillä on
kaikkia pyhiä kohtaan;
2:4. Tämän minä sanon, ettei
kukaan teitä pettäisi suostuttelevilla puheilla.
5. Sillä
jos ruumiillisesti olenkin poissa, olen kuitenkin teidän
kanssanne hengessä ja iloitsen nähdessäni järjestyksen, joka
teidän keskuudessanne vallitsee, ja teidän lujan uskonne
Kristukseen.
6. Niinkuin te siis olette omaksenne
ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa
hänessä,
7. juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja
uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon
teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.
1 Tim
1:15. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen
arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä
pelastamaan, joista minä olen suurin.
16. Mutta sentähden
minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita
osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille,
jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi
elämäksi.
2 Tim 3:14. Mutta pysy sinä siinä,
minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä
olet sen oppinut,
15. ja koska jo lapsuudestasi saakka
tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut
viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on
Kristuksessa Jeesuksessa.
Filem 1:4. Minä
kiitän Jumalaani aina, muistaessani sinua rukouksissani,
5. sillä minä olen kuullut sinun rakkaudestasi ja uskostasi,
joka sinulla on Herraan Jeesukseen ja kaikkia pyhiä kohtaan;
Hebr 12:2. silmät luotuina uskon alkajaan ja
täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon
sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui
Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
1 Piet
1:7. että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa
havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta,
joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi,
ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.
8. Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet,
häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja
riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
1 Joh 3:23. Ja tämä on hänen käskynsä, että
meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen
nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille
käskyn antanut.
5:1. Jokainen, joka uskoo, että
Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka
rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä,
joka hänestä on syntynyt.
5:5. Kuka on se, joka
voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on
Jumalan Poika?
5:10. Joka uskoo Jumalan Poikaan,
hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee
hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta,
jonka Jumala on todistanut Pojastansa.
11. Ja tämä on se
todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja
tämä elämä on hänen Pojassansa.
12. Jolla Poika on, sillä
on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
13. Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte
Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on
iankaikkinen elämä.
Jaak 2:1. Veljeni, älköön
teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen
Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön.
Ilm 14:12. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden,
jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Mihin katsoa pelastuksen asiassa?
Joh 1:29. Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen
tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka
ottaa pois maailman synnin!
1:35. Seuraavana päivänä
Johannes taas seisoi siellä ja kaksi hänen
opetuslapsistansa.
36. Ja kiinnittäen katseensa
Jeesukseen, joka siellä käveli, hän sanoi: "Katso, Jumalan
Karitsa!"
37. Ja ne kaksi opetuslasta kuulivat hänen näin
puhuvan ja seurasivat Jeesusta.
Gal 3:1. Oi te
älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden
silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
Hebr 3:1. Sentähden, pyhät veljet, jotka olette
taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää
mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen
pappiin, Jeesukseen,
2. joka on uskollinen asettajalleen,
niinkuin Mooseskin oli "uskollinen koko hänen huoneessansa".
12:1. Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi
todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä
meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja
juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa,
2. silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen,
joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin,
häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen
oikealle puolelle.
Uudestisyntyminen
Joh 1:11. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa
eivät ottaneet häntä vastaan.
12. Mutta kaikille, jotka
ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan
lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13. jotka
eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen
tahdosta, vaan Jumalasta.
3:1. Mutta oli mies,
fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten
hallitusmiehiä.
2. Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi
hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi
tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä
tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen
kanssansa."
3. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:
"Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny
uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
4. Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana
syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja
syntyä?"
5. Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä
sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän
voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6. Mikä lihasta
on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on
henki.
7. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän
täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
8. Tuuli puhaltaa, missä
tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se
tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä
syntynyt."
9. Nikodeemus vastasi ja sanoi hänelle:
"Kuinka tämä voi tapahtua?"
10. Jeesus vastasi ja sanoi
hänelle: "Sinä olet Israelin opettaja etkä tätä tiedä!
1 Kor 4:14. En kirjoita tätä häväistäkseni teitä,
vaan niinkuin rakkaita lapsiani neuvoen.
15. Sillä vaikka
teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin
ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät
synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.
16. Kehoitan siis teitä: olkaa minun seuraajiani.
2 Kor 5:17. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on
uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on
sijaan tullut.
Gal 4:29. Mutta niinkuin lihan
mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä,
niin nytkin.
6:14. Mutta pois se minusta, että minä
muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen
rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle,
ja minä maailmalle!
15. Sillä ei ympärileikkaus ole
mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus.
Kol 3:9. Älkää puhuko valhetta toisistanne, te,
jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa
10.
ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan
mukaan.
Tiit 3:4. Mutta kun Jumalan, meidän
vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5. pelasti
hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta,
vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän
Hengen uudistuksen kautta,
1 Piet 1:3.
Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala
ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt
meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen
kuolleistanousemisen kautta,
1:23. te, jotka olette
uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta
siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
24.
Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus
kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee,
25. mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti". Ja tämä on se
sana, joka on teille ilosanomana julistettu.
1 Joh
2:28. Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä
hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä
karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan.
29. Jos tiedätte, että hän on vanhurskas, niin te
ymmärrätte, että myös jokainen, joka vanhurskauden tekee, on
hänestä syntynyt.
3:9. Ei yksikään Jumalasta syntynyt
tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän
saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
10.
Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen
lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole
Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.
4:7. Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä
rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on
Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.
8. Joka ei rakasta,
se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
5:1.
Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta
syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on
synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on
syntynyt.
5:4. sillä kaikki, mikä on syntynyt
Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on
maailman voittanut, meidän uskomme.
5. Kuka on se, joka
voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on
Jumalan Poika?
5:18. Me tiedämme, ettei yksikään
Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää
itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.
Jaak
1:18. Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla,
ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.
21. Sentähden
pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja
ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin
istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa.
Ilm 3:20. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos
joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen
tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun
kanssani.
Vanhurskauden saaminen
Apt 13:38. Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja
veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien
anteeksiantamus
39. ja että jokainen, joka uskoo, tulee
hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette
voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
Rm 1:16. Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se
on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi,
juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
17.
Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon,
niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".
3:20. sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään
vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin
tunto.
21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja
profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22. se
Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen
Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä
ei ole yhtään erotusta.
23. Sillä kaikki ovat syntiä
tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24. ja saavat
lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen
kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25. jonka
Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen
vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli
jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26.
jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa
vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on
vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
3:27. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois.
Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain
kautta.
28. Niin päätämme siis, että ihminen
vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
29. Vai
onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin?
On pakanainkin,
30. koskapa Jumala on yksi, joka
vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja
ympärileikkaamattomat uskon kautta.
31. Teemmekö siis
lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme
lain.
4:1. Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin
saavuttaneen lihan mukaan?
2. Sillä jos Aabraham on
teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei
Jumalan edessä.
3. Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham
uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi".
4. Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan
ansiosta,
5. mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen,
joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen
uskonsa vanhurskaudeksi;
6. niinkuin myös Daavid ylistää
autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden
ilman tekoja:
7. "Autuaat ne, joiden rikokset ovat
anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
8.
Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"
4:9.
Koskeeko sitten tämä autuaaksi ylistäminen ainoastaan
ympärileikattuja, vai eikö ympärileikkaamattomiakin?
Sanommehan: "Aabrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi".
10. Kuinka se sitten siksi luettiin? Hänen ollessaanko
ympärileikattuna vai ympärileikkaamatonna? Ei
ympärileikattuna, vaan ympärileikkaamatonna.
11. Ja hän
sai ympärileikkauksen merkin sen uskonvanhurskauden
sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna, että
hänestä tulisi kaikkien isä, jotka ympärileikkaamattomina
uskovat, niin että vanhurskaus heillekin luettaisiin;
12.
ja että hänestä tulisi myöskin ympärileikattujen isä,
niiden, jotka eivät ainoastaan ole ympärileikattuja, vaan
myös vaeltavat sen uskon jälkiä, mikä meidän isällämme
Aabrahamilla oli jo ympärileikkaamatonna.
13. Sillä se
lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle
eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden
kautta.
4:18. Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa
ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan
mukaan: "Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva",
19.
eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen
ruumiinsa oli kuolettunut - sillä hän oli jo noin
satavuotias - ja että Saaran kohtu oli kuolettunut;
20.
mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan
vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle,
21. ja oli
täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän
voi myös täyttää.
22. Sentähden se luettiinkin hänelle
vanhurskaudeksi.
23. Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä
ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin,
24. vaan myös
meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen,
joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme,
25.
joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja
kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.
5:1. Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet,
niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen kautta,
2. jonka kautta myös olemme
uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja
meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
5:8. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä,
että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän
edestämme.
9. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme
vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa
vihasta.
5:16. Eikä lahjan laita ole, niinkuin on
sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio tuli
yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee
monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi.
17. Ja jos
yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden
kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja
vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä
hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. -
18.
Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut
kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen
vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän
vanhurskauttamiseksi;
19. sillä niinkuin yhden ihmisen
tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi,
niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat
vanhurskaiksi.
20. Mutta laki tuli väliin, että rikkomus
suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä
armo on tullut ylenpalttiseksi,
21. että niinkuin synti
on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi
vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen
Kristuksen, meidän Herramme, kautta.
8:29. Sillä ne,
jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt
Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien
veljien joukossa;
30. mutta jotka hän on edeltämäärännyt,
ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on
myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut,
ne hän on myös kirkastanut.
31. Mitä me siis tähän
sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla
meitä vastaan?
32. Hän, joka ei säästänyt omaa
Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän
edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea
muutakin hänen kanssansa?
33. Kuka voi syyttää Jumalan
valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
34. Kuka
voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on
kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla
puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.
9:30. Mitä me siis sanomme? Että pakanat, jotka eivät
tavoitelleet vanhurskautta, ovat saavuttaneet vanhurskauden,
mutta sen vanhurskauden, joka tulee uskosta;
31. mutta
Israel, joka tavoitteli vanhurskauden lakia, ei ole sitä
lakia saavuttanut.
32. Minkätähden? Sentähden, ettei se
tapahtunut uskosta, vaan ikäänkuin teoista; sillä he
loukkautuivat loukkauskiveen,
33. niinkuin kirjoitettu
on: "Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja
kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään
joudu".
10:1. Veljet, minä toivon sydämestäni ja
rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
2. Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus
Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
3. sillä kun he
eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää
omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan
vanhurskauden alle.
4. Sillä Kristus on lain loppu,
vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
10:5.
Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista
tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä.
6.
Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä
sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan
Kristusta alas,
7. tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se
on: nostamaan Kristusta kuolleista.
8. Mutta mitä se
sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun
sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9.
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja
uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista
herättänyt, niin sinä pelastut;
10. sillä sydämen uskolla
tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo,
joudu häpeään".
1 Kor 1:30. Mutta hänestä on
teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut
meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja
pyhitykseksi ja lunastukseksi,
31. että kävisi, niinkuin
kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon
Herra".
6:11. Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä;
mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt,
te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen
Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.
2
Kor 5:21. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän
tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan
vanhurskaudeksi.
Gal 2:16. mutta koska
tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista,
vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin
uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi
uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha
tule vanhurskaaksi lain teoista.
17. Mutta jos meidät
itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on
havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija?
Pois se!
18. Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä
olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja.
2:19. Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista,
elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa
ristiinnaulittu,
20. ja minä elän, en enää minä, vaan
Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä
elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua
ja antanut itsensä minun edestäni.
21. En minä tee
mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on
saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan
kuollut.
3:5. Joka siis antaa teille Hengen ja tekee
voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen
aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta,
6.
samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin
hänelle vanhurskaudeksi"?
7. Tietäkää siis, että ne,
jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.
8. Ja
koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa
pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän
hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi".
9. Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan
uskovan Aabrahamin kanssa.
3:10. Sillä kaikki, jotka
perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä
kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy
kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän
sen tekee".
11. Ja selvää on, ettei kukaan tule
vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas
on elävä uskosta".
12. Mutta laki ei perustaudu uskoon,
vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä".
3:21. Onko
sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos
olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin
vanhurskaus todella tulisi laista.
22. Mutta Raamattu on
sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli,
annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka
uskovat.
23. Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä
lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes
ilmestyvä.
24. Niinmuodoin on laista tullut meille
kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi
tulisimme.
25. Mutta uskon tultua me emme enää ole
kasvattajan alaisia.
26. Sillä te olette kaikki uskon
kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
5:4.
Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte
lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois
armosta.
5. Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden
toivoa Hengen kautta.
6. Sillä Kristuksessa Jeesuksessa
ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan
rakkauden kautta vaikuttava usko.
Ef 6:13.
Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu,
voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki
suoritettuanne pysyä pystyssä.
14. Seisokaa siis kupeet
totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden
haarniska,
Fil 3:3. Sillä oikeita
ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä
palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa,
emmekä luota lihaan,
4. vaikka minulla on, mihin luottaa
lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan,
niin voin vielä enemmän minä,
5. joka olen ympärileikattu
kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin
sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut
lakiin nähden fariseus,
6. intoon nähden seurakunnan
vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.
7. Mutta
mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden
lukenut tappioksi.
8. Niinpä minä todella luen kaikki
tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun
Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen
menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin
omakseni Kristuksen
9. ja minun havaittaisiin olevan
hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka
laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta,
sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
Tiit 3:4. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme,
hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5. pelasti hän meidät,
ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan
laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen
uudistuksen kautta,
6. jonka Hengen hän runsaasti
vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen
kautta,
7. että me vanhurskautettuina hänen armonsa
kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon
mukaan.
Hebr 11:4. Uskon kautta uhrasi Aabel
Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai
todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi
todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän
vielä kuoltuaankin puhuu.
5. Uskon kautta otettiin Eenok
pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska
Jumala oli ottanut hänet pois". Sillä ennen poisottamistaan
hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen
Jumalalle.
6. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla
otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa,
että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä
etsivät.
7. Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan
ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa
arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän
tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden
perillinen, joka uskosta tulee.
Ilm 22:10. Ja
hän sanoi minulle: "Älä lukitse tämän kirjan profetian
sanoja; sillä aika on lähellä.
11. Vääryyden tekijä
tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen,
saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen
vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
1 Ms 15:5. Ja hän vei hänet ulos ja sanoi: "Katso
taivaalle ja lue tähdet, jos ne taidat lukea". Ja hän sanoi
hänelle: "Niin paljon on sinulla oleva jälkeläisiä".
6.
Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle
vanhurskaudeksi.
Job 15:14. Kuinka voisi
ihminen olla puhdas, kuinka vaimosta syntynyt olla
vanhurskas!
15. Katso, pyhiinsäkään hän ei luota, eivät
taivaatkaan ole puhtaat hänen silmissänsä,
16. saati
sitten ihminen, inhottava ja kelvoton, joka juo vääryyttä
niinkuin vettä.
Ps 22:31. Jälkeentulevaiset
palvelevat häntä, tuleville polville kerrotaan Herrasta.
32. He tulevat ja julistavat vastedes syntyvälle kansalle
hänen vanhurskauttaan, että hän on tämän tehnyt.
San 10:2. Vääryyden aarteet eivät auta, mutta
vanhurskaus vapahtaa kuolemasta.
11:4. Ei auta tavara
vihan päivänä, mutta vanhurskaus vapahtaa kuolemasta.
Jes 45:22. Kääntykää minun tyköni ja antakaa
pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen
Jumala, eikä toista ole.
23. Minä olen vannonut itse
kauttani, minun suustani on lähtenyt totuus, peruuttamaton
sana: Minun edessäni pitää kaikkien polvien notkistuman,
minulle jokaisen kielen valansa vannoman.
24. Ainoastaan
Herrassa -- niin pitää minusta sanottaman -- on vanhurskaus
ja voima. Hänen tykönsä tulevat häveten kaikki, jotka ovat
palaneet vihasta häntä vastaan.
25. Herrassa tulee
vanhurskaaksi kaikki Israelin siemen, ja hän on heidän
kerskauksensa.
46:13. Minä olen antanut
vanhurskauteni lähestyä, se ei ole kaukana; ei viivy
pelastus, jonka minä tuon. Minä annan Siionissa pelastuksen,
annan kirkkauteni Israelille.
51:5. Lähellä on minun
vanhurskauteni, minun autuuteni ilmestyy, minun käsivarteni
tuomitsevat kansat; minua odottavat merensaaret ja panevat
toivonsa minun käsivarteeni.
53:11. Sielunsa vaivan
tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa
kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa
monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
54:17. Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on
oleva tehoton; ja jokaisen kielen, joka nousee käymään sinun
kanssasi oikeutta, sinä osoitat vääräksi. Tämä on Herran
palvelijain perintöosa, tämä heidän vanhurskautensa, minulta
saatu, sanoo Herra.
56:1. Näin sanoo Herra:
Noudattakaa oikeutta ja tehkää vanhurskaus, sillä minun
autuuteni on lähellä ja minun vanhurskauteni ilmestyy.
61:10. Minä iloitsen suuresti Herrassa, minun sieluni
riemuitsee minun Jumalassani, sillä hän pukee minun ylleni
autuuden vaatteet ja verhoaa minut vanhurskauden viittaan,
yljän kaltaiseksi, joka kantaa juhlapäähinettä niinkuin
pappi, ja morsiamen kaltaiseksi, joka on koruillansa
kaunistettu.
64:6. Kaikki me olimme kuin saastaiset,
ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän
vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin
lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli.
Jer 23:5. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra,
jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on
hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä
oikeuden ja vanhurskauden maassa.
6. Hänen päivinänsä
pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Ja tämä on hänen
nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'Herra on meidän
vanhurskautemme'.
Dan 9:24. Seitsemänkymmentä
viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle
kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä
lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen
vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä
vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan.
Hab
2:4. Katso, sen kansan sielu on kopea eikä ole suora; mutta
vanhurskas on elävä uskostansa.
Sak 3:1. Ja
hän näytti minulle ylimmäisen papin Joosuan seisomassa
Herran enkelin edessä ja saatanan seisomassa hänen oikealla
puolellaan, häntä syyttämässä.
2. Ja Herra sanoi
saatanalle: "Herra nuhdelkoon sinua, saatana. Nuhdelkoon
sinua Herra, joka on valinnut Jerusalemin. Eikö tämä ole
kekäle, joka on tulesta temmattu?"
3. Ja Joosua oli
puettu saastaisiin vaatteisiin, ja hän seisoi enkelin
edessä.
4. Niin tämä lausui ja sanoi näin niille, jotka
seisoivat hänen edessänsä: "Riisukaa pois saastaiset
vaatteet hänen yltänsä". Ja hän sanoi hänelle: "Katso, minä
olen ottanut sinulta pois pahat tekosi, ja minä puetan sinut
juhlavaatteisiin".
5. Minä sanoin: "Pantakoon puhdas
käärelakki hänen päähänsä". Niin he panivat puhtaan
käärelakin hänen päähänsä ja pukivat hänet vaatteisiin. Ja
Herran enkeli seisoi siinä.

