MILLAINEN JUMALA ON?
Aiemmissa luvuissa on
käsitelty niitä käsityseroja, joita vallitsee sen suhteen, synnymmekö tänne
uudelleen ja uudelleen sekä mitä tapahtuu rajan taakse mentyämme. On todettu,
että Uuden testamentin ja Raamatun opetus poikkeaa huomattavan paljon siitä
käsityksestä, joka itämaisissa uskonnoissa ja Uuden aikakauden liikkeessä
vallitsee.
Mutta millainen on Uuden aikakauden ihmisen ja hindulaisuuden
jumalakuva? Onko se kovin erilainen ja poikkeaako se paljon siitä, joka
länsimaissa on vallinnut vuosisatoja? Tähän asiaan koetetaan perehtyä tulevilla
riveillä.
KAIKEN JUMALUUS. Jos yritetään lyhyesti selostaa hindulaista
jumalakäsitystä, voidaan se tiivistää muotoon: Jumala (tai hindulaisittain
Brahman) on sama kuin maailma. Hindulaisuudessa uskotaan oppiin kaiken
jumaluudesta (panteismi) ja että kaikkien asioiden sekä kasvien, eläinten,
luonnon että ihmiskunnan uskotaan olevan osallisia yhdestä samasta
jumalallisesta olemuksesta.
Tämä tarkoittaa, että ihmiset ovat jumalia tai osa jumalaa,
mutta myös lehmät, apinat, käärmeet ja norsut, ja niitä kaikkia palvotaan.
Jumala on kaikki, mitä on olemassa, eikä ole mitään sellaista, mikä ei olisi
Jumala. Ainut asia, joka voi estää meitä tajuamasta jumalallista olemustamme,
on maya, harhakuva, jonka vallassa useimmat ovat.
Sama asia tulee hyvin esille seuraavasta lainauksesta. Siinä
Rabi Maharaj, entinen hinduguru ja tunnettu joogi, joka aloitti mietiskelyn jo
viisivuotiaana, selostaa tätä käsitystä ja miten hänelle "Jumala oli
kaikki ja kaikki oli Jumala". Hän tiivistää siinä sen tavallisen
uskomuksen, johon miljoonat hindut tänä päivänä uskovat:
"Hindulle
käärmeet ovat jumalia. Pidin itse elävää, loistavaa macajuel-käärmettä
huoneessani ja palvoin sitä. Samoin palvoin myös apinajumalaa, norsujumalaa ja
ennen kaikkea lehmäjumalaa. Minulle Jumala oli kaikki ja kaikki oli Jumala -
paitsi tietenkin onnettomat kastittomat ihmiset. Maailmani oli täynnä henkiä,
jumalia ja okkulttisia voimia. Lapsuudesta saakka päämääräni oli antaa näille
kaikille se, mikä niille kuului." (1)
Rabi jatkaa siitä, miten
hän piti itseäänkin jumalana - asia, joka tietysti on looginen johtopäätös
edellisestä näkemyksestä, kaiken jumaluudesta. Hän palvoi itseään ja otti päämääräkseen
opettaa muillekin hinduille saman näkemyksen. Sen hän teki sitä varten, että
ihmiset, oivallettuaan asian, voisivat vapautua jälleensyntymisen
kiertokulusta:
"Istuin todella
peilin edessä ja palvoin itseäni. Ja miksi ei? Minä olin Jumala. Ihanassa
ja kauniissa Bhagavad-Gitassa Krishna oli luvannut tämän jumallallisen tiedon
kaikille, jotka harjoittivat joogaa. Tämä oli nektari, jota mietiskelijät
joivat. Tässä ei ollut kyse jumalaksi tulemisesta, vaan yksinkertaisesti sen
tajuamisesta, kuka todella olin ja olin ollut kaiken aikaa. Kaduilla
kulkiessani tunsin, että olin maailmankaikkeuden Herra ja että minun luotuni
kumarsivat minua...
Suureksi päämääräkseni tuli opettaa
lahjakkaille hinduille totuus heidän tosi jumaluudestaan, vapauttaa heidät
tietämättömyyden kahleista. Minusta tulisi guru, sillä guru on opettaja, ja
ilman hänen apuaan hindulla ei ole mitään toivoa vapautua jälleensyntymisen
pyörästä." (2)
Luku 1 -
Panteismin ongelmia
Luku 2 -
Raamatun kuvaus Jumalasta
