SPIRITISMI
Edellisessä luvussa
puhuttiin yhteydestä ufoihin ja humanoideihin. Puhuttiin siitä, miten jotkut
henkilöt uskovat nähneensä näitä avaruusaluksia ja myös olleensa yhteydessä
niiden haltijoihin. Toiset heistä uskovat vieläpä saaneensa näiltä olennoilta
erityisiä sanomia välitettäväksi ihmiskunnalle - sanomia, jotka yleensä
kuitenkin ovat melko tavanomaisia.
Kun on kyseessä spiritismi ja yhteys rajan taakse, on siinäkin
kyse vähän samanlaisesta asiasta. Spiritismissäkin uskotaan lähipiirissä, aivan
ympärillämme, olevan muutakin kuin vain pelkkää ilmaa; eli vainajien henkiä,
joihin voidaan olla yhteydessä vastaanottaen niiltä sanomia ja myös toimittaen
niitä heille.
Monet arvelevatkin olleensa yhteydessä sukulaisiinsa ja
lähiomaisiinsa, saaden viestejä heiltä. Toiset taas uskovat olleensa yhteydessä
tunnettuihin poismenneisiin julkisuuden henkilöihin kuten Napoleoniin,
Picassoon, Carl Jungiin, faaraoihin, kuninkaisiin tai jopa Uudessa
testamentissa mainittuihin henkilöihin. Huippuna voitaneen pitää edesmennyttä
tunnettua meediota, Arthur Fordia, jonka väitetään olleen rajan taakse
yhteydessä noin 8000 poismenneesen henkilöön.
Mutta onko mahdollista, että tässä niinkuin ufoilmiössä, on kyse
vain petoksesta? Monet näiden asioiden kanssa tekemisissä olevat ihmiset eivät
ota huomioon tätä mahdollisuutta, mutta ehkä se on suuri virhe heidän
kohdallaan.
Katsommekin tätä asiaa tulevilla riveillä lähinnä siltä
kannalta, että on henkimaailma, joka yrittää saattaa ihmisiä eroon Jumalasta ja
eksyttää heitä. Katsomme sitä mm. seuraavien seikkojen valossa:
- On henkimaailma
- Miksi tarvitaan meedio?
- Käytännön havaintoja
- Mitä Raamattu sanoo
kuolleiden olinpaikoista?
- "Yhteydessä vain
hyviin henkiin"
- Mistä kummitusilmiöt
johtuvat?
On henkimaailma. Jos lähdemme syistä, miksi kannattaa epäillä petoksen
mahdollisuutta myös spiritismin kuten ufojen alueella, on varmastikin
ensimmäinen syy siihen, että Raamattu niin useissa paikoissa viittaa pahaan
henkimaailmaan, joka on olemassa. Siihen ovat viitanneet Jeesus ja apostolit
kuin myös useat eri kirjat Raamatussa. Seuraavassa muutamia tällaisia paikkoja:
- (Ef 2:1,2) Ja
Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja
synteihinne,
2. joissa te ennen
vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen
hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
- (Ef 6:12) Sillä
meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan,
valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan,
pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
- (Joh 14:30) En minä
enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja
minussa hänellä ei ole mitään.
- (1 Piet 5:8,9)
Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri
niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
9. Vastustakaa häntä
lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin
maailmassa kestää.
- (Matt 12:43-45) Kun
saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii
lepoa, eikä löydä.
44. Silloin se sanoo:
'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin.' Ja kun se tulee, tapaa se huoneen
tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna.
45. Silloin se menee
ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat
sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin
ensimmäiset. Niin käy myös tälle pahalle sukupolvelle."
- (Apt 5:16) Myöskin
kaupungeista Jerusalemin ympäriltä tuli paljon kansaa, ja he toivat sairaita
ja saastaisten henkien vaivaamia, ja ne kaikki tulivat
parannetuiksi.
- (Apt 8:7) Sillä
monista, joissa oli saastaisia henkiä, ne lähtivät pois huutaen suurella
äänellä; ja moni halvattu ja rampa parani.
Mitä sitten tulee siihen
mahdollisuuteen, että me voisimme joutua henkilökohtaisesti petetyksi
sielunvihollisen taholta, niin kiistävät useimmat todennäköisesti jyrkästi
tämän väitteen arvon omalla kohdallaan. He eivät missään nimessä pidä
mahdollisena, että he voisivat tulla petetyiksi millään elämänsä alueella.
Kuitenkin tällä alueella on hyvä ottaa huomioon Jeesuksen sanat,
jotka hän puhui sielunvihollisesta. Hän nimittäin osoitti, että perkele on
valhettelija ja sen isä, joka voi pettää meitä tälläkin alueella. Sen tärkein
voima on petoksessa ja hän haluaa lisäksi vain eksyttää ihmisiä sekä tuhota
heidän elämänsä. Jos sentähden et edes ota tätä mahdollisuutta huomioon ja
torjut sen jyrkästi, et varmastikaan tee viisaasti tässä asiassa:
- (2 Kor 11:14) Eikä
ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
- (2 Kor 4:3,4) Mutta
jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka
kadotukseen joutuvat,
4. niissä
uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille
loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen,
joka on Jumalan kuva.
- (Joh 8:44) Te
olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän
on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei
totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on
valhettelija ja sen isä.
- (Joh 10:10) Varas
ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen
tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
Miksi tarvitaan meedio?
Jos jatkamme syitä, miksi epäillä
petoksen mahdollisuutta spiritismin alueella, on yksi sellainen se, miksi
tarvitaan meedio välittämään viestejä? Miksi oletettujen kuolleiden on
toimitettava viestejä jonkin välittäjän kautta kuin että tämä yhteys sensijaan
toteutuisi jokaisen kohdalla erikseen?
Tämä kysymys on aiheellinen, koska jos joku meille rakas, esim.
vaimo, isä, äiti, lapsi tai joku muu läheinen haluaisi olla meihin yhteydessä,
niin varmasti hän puhuisi meille suoraan eikä minkään välittäjän kautta.
Välittäjän sotkeminen asiaan olisi epätodennäköistä, koska eihän näin
tapahtunut maan päällä ollessakaan, kun henkilöt olivat vielä elossa. Se, että
välittäjiä kuitenkin tarvitaan, tuntuu olevan osoitus vain siitä, ettei kyseessä
olla todellisessa yhteydessä läheisiin.
Toinen huomio, mikä voidaan tehdä itse meedioiden kohdalla, on
tausta, miten heistä on tullut meedioita. Tapa, jolla useimmat heistä ovat
ajautuneet meedioiksi, on yleensä aina samanlainen: he ovat harjoittaneet
jotakin itämaisen mietiskelyn muotoa. (Tosin aakkoslauta on myös hyvin usein
aloittelevien meedioiden taustalla). He ovat ehkä harjoittaneet sitä
vuosikausia tai joskus lyhyempiä aikoja, mutta yleensä lopputulos on sama: he
ovat jossain vaiheessa joutuneet henkiolennon valtaan, jotka ovat alkaneet
puhua heidän kauttaan. Niinpä esim. Kenneth R. Wade kirjoittaa asiasta
kirjassaan "Uuden aikakauden salaisuudet: new age" (s. 137). Hän
toteaa, että lähes kaikki hänen tuntemansa kanavat ja meediot alkoivat toimintansa
jonkun itämaisen mietiskelymuodon kautta:
"Tutkimistani
kanavista ja meedioista lähes jokainen sai ensimmäisen kerran yhteyden
henkioppaaseensa harjoittaessaan itämaisen mietiskelyn jotakin muotoa. Myös
shamaanit käyttävät yleensä jotakin loitsua tai mantraa päästäkseen transsiin,
jossa he voivat saada yhteyden henkimaailmaan."
Se, mitä nämä meediot
eivät kuitenkaan ota huomioon, on se, että heistä on todellisuudessa tullut
kuin automaatteja, joita pahat henget voivat käyttää hyväkseen ja toimia heidän
kauttaan. Seuraava Raphael Gassonin lausunto viittaa samaan asiaan. Tärkeäksi
hänen lausuntonsa tekee se, että hän itsekin oli entinen meedio, joka julisti
muille "ilosanomaa" siitä, että "kuolemaa ei ole":
"Meedioksi
aikovan on opittava rentouttamaan ruumiinsa ja keskittämään ajatuksensa yhteen
pisteeseen, kunnes hän saavuttaa passiivisen, itsehypnoosin kaltaisen tilan,
jossa ei enää hallitse ajatuksiaan. Henkilöstä tulee kuin automaatti, jonka
kautta pahat henget voivat toimia käyttäen hyväkseen hänen passiivista
tilaansa." (1)
Käytännön havainnot. Yksi syy epäillä petoksen mahdollisuutta spiritismin
alueella ovat monet käytännön havainnot siitä, miten saatana enkeleineen voi
hyvin naamioitua ja pukeutua valkeuden enkeliksi (2 Kor 11:14), eli vaikkapa
henkilön lähiomaiseksi. Se on saatanalle helppoa, koska se itsekin oli
valkeuden enkeli ennen lankeamistaan (Hes 28:12-19).
Seuraava Basil Tysonin kirjassaan ("Ufot, taivaallinen
arvoitus", s. 81,82) kertoma kuvaus on hyvä esimerkki edellisestä. Siinä
demoni, langennut henkiolento, esiintyi kirjoittajan äitinä, vaikka tämä oli
yhä elossa. Se joutui kuitenkin poistumaan Jeesuksen Kristuksen nimen edessä:
"Kuten olen jo
sanonut, olen koko elämäni ajan tiennyt minuun kohdistuvan pirullisen
mielenkiinnon todellisuuden. Olin kerran nuorena miehenä poissa kotoa useita
päiviä. Eräänä yönä näin kauheata unta. Saatoin selvästi nähdä sen huoneen
oven, jossa nukuin ja koin hirvittävän varmuuden siitä, että tuosta ovesta
tulisi selittämätön, kauhea olento. Kauhun ympäröimänä, kuitenkin yhä unessa,
näin oven hitaasti avautuvan ja äitini haamun seisovan oviaukossa. Näen yhä
mielessäni hänet sellaisena kuin näin hänet silloin, täydellisesti äitini
näköisenä jokaista piirteiden yksityiskohtaa myöten. Hänellä oli yllään sama
ruskea puku, jonka olin nähnyt hänen yllään lähtiessäni kotoa muutamia päiviä
aikaisemmin.
Järkyttävä asia oli, että tiesin, ettei se
ollut äitini. Olin täysin tietoinen siitä, että hän EI ollut läsnä, sillä hän
oli kotona, noin 24 kilometrin päässä. Unessani hän käveli lattian poikki
vuoteeni ääreen, kumartui ylitseni ja herätti minut suudelmalla. Heräsin oitis
demonin epämiellyttävään läsnäoloon. Se oli naamioitunut äidikseni ja hylännyt
nyt kokonaan yhdennäköisyyden. Olin silloin kristitty ja käskin Jeesuksen
Kristuksen nimessä olentoa poistumaan, eikä se viipynyt kauan!
Siitä lähtien olen ollut erityisen
tietoinen siitä, miten helposti pahat henget voivat näytellä rakkaitamme. Ne
voivat ja todella menevätkin tuosta pidemmällekin, sillä ne näyttelevät muita
yhtä hyvin kuin meille läheisiäkin."
Kun edellisessä
esimerkissä henkilön äiti oli vielä elossa ja tätä muistuttanut hahmo ilmestyi,
niin löytyy myös sellaisia esimerkkejä, joissa meedion kautta on puhunut
kuolleeksi luultu henkilö, mutta jonka myöhemmin onkin todettu elävän ja
viettävän aivan normaalia elämää muualla. Seuraava lainaus viittaa sellaiseen
tapaukseen. Merkittävää siinä on, että vaikka istunnon tiedot tuntuivat pitävän
paikkansa, ei siinä kuitenkaan todellisuudessa oltu yhteydessä oletettuun
henkilöön:
Toisen maailmansodan
aikana oli erään skotlantilaisen rouvan aviomiehen ilmoitettu "kadonneen
taistelussa". Hän odotti ja rukoili miehensä paluuta, mutta näytti
varmalta, että tämä oli kuollut. Hyväätarkoittavat uskovat kehottivat häntä
menemään spiritistiseen istuntoon ja yrittämään ottaa yhteyttä mieheensä.
Rouva meni ja hänen hämmästyksekseen hänen
miestään suuresti muistuttava olento ilmestyi. He puhelivat yhdessä ja
ilmestyksen ääni oli yhtä iloinen kuin hänen miehensä ääni oli aina ollut.
Häntä aivan värisytti, kun he puhuivat monista henkilökohtaisista asioista.
Mutta kuvitelkaa hänen hämmästystään ja järkytystään, kun hänen aviomiehensä
muutamia kuukausia myöhemmin etukäteen ilmoittamatta saapui kotiin terveenä ja
reippaana. Hän ei ollut edes haavoittunut. (2)
Vielä yhden esimerkin
esittää Edmond Gruss Ouija-levyä käsittelevässä kirjassaan. Siinä olevan hengen
tunnustukseen on syytä suhtautua varautuneesti, mutta ilmeisesti henget pystyvät
lukemaan ihmisten muistilokeroita, kun he ovat ensin antaneet maaperää niille:
"Eräs J.
Raupert-niminen henkilö kertoo seuraavaa: 'Joitakin vuosia sitten sain tästä
oivan kokemuksen. Henki väitti monen kuukauden ajan olevansa eräs jo kuollut
ystäväni. Hänellä oli tästä monia erinomaisia todisteita. Hän jäi kuitenkin
kiinni aivan ilmeisen ristiriitaisten tietojen esittämisestä ja vilpin
käyttämisestä. Kun häntä Jumalan nimessä kehotettiin paljastamaan tietojensa
todellinen lähde, hän selitti saaneensa kaikki tietonsa meidän typeristä
'muistilokeroistamme' ja että hän pystyi lukemaan passiivisen muistimme
sisältöä yhtä vaivattomasti kuin me luemme kirjaa tai sanomalehteä.'" (3)
Mitä Raamattu sanoo
kuolleiden olinpaikoista? Jos olet
toiminut spiritismin parissa, saatat siis olla siinä käsityksessä, että olet
yhteydessä kuolleiden henkiin. Saatat ajatella, että he asustavat aivan
lähellämme ilmapiirissä, ja että voimme meedioiden kautta tai jopa itsekin
pitää heihin yhteyttä. Ehkä arvelet myös saaneesi viestejä kuolleilta
lähiomaisiltasi.
Mutta onko tämä mahdollista? Onko kuolleiden mahdollista
ilmestyä ja puhua meille? Katsomme tätä asiaa seuraavilla riveillä lähinnä
Raamatun esimerkkien valossa - esimerkkien, joita jokaisen on hyvä tutkia.
Merkittävää parille ensimmäiselle esimerkille on se, että ne lausui Jeesus
ollessaan täällä maan päällä. Varmasti hän on parempi asiantuntija kuin kukaan
meistä:
Lasarus ja rikas mies. Jos etsimme parhaimpia kuvauksia näkymättömästä maailmasta,
on niistä varmasti yksi sellainen Jeesuksen kertomus rikkaasta miehestä ja
Lasaruksesta. Tästä kertomuksesta käy hyvin selvästi selville se tosiseikka,
että kuolleiden elämä todella jatkuu toisessa maailmassa. Kuitenkin se, mikä on
tarinan opetus meille, on, että kuolleiden henget eivät voi lähteä noin vain
olinpaikoistaan kuten on esitetty. Tämän estää suuri juopa, joka oli rikkaan
miehen ja Lasaruksen välillä:
- (Luuk 16:19-26) Oli
rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli
joka päivä ilossa loisteliaasti.
20. Mutta eräs köyhä,
nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita
21. ja halusi ravita
itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat
ja nuolivat hänen paiseitansa.
22. Niin tapahtui,
että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin
kuoli, ja hänet haudattiin.
23. Ja kun hän nosti
silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja
Lasaruksen hänen helmassaan.
24. Ja hän huusi
sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää
veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä
liekissä!'
25. Mutta Aabraham
sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai
pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.
26. Ja kaiken
tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne,
jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka
siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'
Rikkaan miehen henki ei
siten päässyt ylös pelastettujen puolelle (ed. jakeet) eikä se tai Lasaruskaan
päässyt myöskään maan päälle kuten seuraavat jakeet osoittavat. Ihmisille oli
annettu kirjoitettu sana, Mooses ja profeetat, johon heidän tuli uskoa, eikä
silloin auttaisi vaikka joku kuolleista nousisikin ylös:
- (Luuk 16:27-31) Hän
sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
28. - sillä minulla
on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan
paikkaan.'
29. Mutta Aabraham
sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä.'
30. Niin hän sanoi:
'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he
tekisivät parannuksen.'
31. Mutta Aabraham
sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he
usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'"
Ryöväri ristillä. Toinen hyvä esimerkki on ristillä oleva ryöväri. Tämäkään
henkilö ei jäänyt vaeltelemaan maan päälle, vaan hän meni heti samana päivänä
paratiisiin. Jeesus antoi hänelle tämän lupauksen:
- (Luuk 23:43) Niin
Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää
sinun oleman minun kanssani paratiisissa."
Paavali. Yksi esimerkki samalta alueelta tulee Paavalin
sanoista. Hänkään ei ajatellut jäävänsä johonkin välitilaan vaeltelemaan maan
ilmakehässä, vaan uskoi menevänsä suoraan taivaaseen Herran tykö. Hän ajatteli,
että niin kauan kuin hän vielä oli ruumiissaan, hän oli poissa tästä paikasta,
mutta välittömästi kuoltuaan hän kuitenkin pääsisi "kotiin"
taivaaseen Herran tykö:
- (2 Kor 5:6-8)
Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä ja tiedämme, että, niin
kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta;
7. sillä me vaellamme
uskossa emmekä näkemisessä.
8. Mutta me olemme
turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja
päästä kotiin Herran tykö.
- (Fil 1:23,24)
Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja
olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi;
24. mutta teidän
tähtenne on lihassa viipymiseni tarpeellisempi.
"Yhteydessä vain
hyviin henkiin". Yksi hyvin
tavallinen selitys, joka otetaan esiin puhuttaessa kuolleiden hengistä, on,
että "me olemme yhteydessä vain hyviin henkiin, ei pahoihin". Ihmiset
voivat vilpittömästi ajatella, että kun he vain rukoilevat ja kääntyvät hyvien
henkien puoleen, niin pahat pysyvät loitolla. He voivat myös ajatella, että
"hyviin henkiin" voi aina turvautua, koska ne aina suojaavat eivätkä
koskaan vahingoita. Niinpä Nicky Cruz kertoo juuri tälläisestä käsityksestä
vanhempiensa kohdalla. Hänen vanhempansa elivät pitkään kyseisessä
uskomuksessa, kunnes sitten aivan elämänsä loppupuolella totuus asiasta valkeni
heille:
Isä ja äiti sanoivat
uskovansa, että hyvät henget suojelivat perhettämme - mutta että heidän
kummankin oli oltava valppaina pahoja henkiä vastaan. He uskoivat, että kun he
kutsuivat hyviä henkiä apuun, pahat tulivat usein niiden mukana.
Niinpä he ryhtyivät varotoimenpiteisiin
pitääkseen pahat henget loitolla.
... Ryhtyessään harjoittamaan noituutta
isäni ja äitini eivät edes uneksineet, että pahat henget käyttivät heitä
hyväkseen. He luulivat aivan vilpittömästi auttavansa ihmisiä hyvien henkien
avulla.
He oppivat hirvittävän totuuden nopeasti.
Isä oli niin syvästi henkien vallan alla,
että hän vietti melkein kahdeksankymmentä vuotta ilman Kristusta. Totuus
valkeni hänelle sillä hetkellä, jolloin hän otti askeleen kohti Vapahtajaa...
(4)
Mitä tulee yhteyteen
"hyviin henkiin", on jälleen hyvä huomata, ettei ole edes mahdollista
olla yhteydessä vainajiin - olivat he sitten hyviä tai pahoja. Sen esti suuri
juopa, josta edellä puhuttiin.
Sensijaan järkevin
selitys asialle ovat pahat riivaajahenget, joista myös mainittiin. Ne voivat
kyllä jäljitellä rakkaita sukulaisiamme, esiintyä henkioppaina, korkeampana
minänä, sisäisenä neuvonantajana tai vaikka kirkastuneina ja ylösnousseina
mestareina (asiat, jotka ovat hyvin tavallisia ainakin Uuden aikakauden
liikkeessä.) Kyseessä eivät siis ole "hyvät" kuolleiden henget, vaan
ainoastaan ikivanhat Raamatun mainitsemat vainaja- ja tietäjähenget, joiden
ainoa tarkoitus on vain pettää ja eksyttää meitä. Niistä on kirjoitettu ainakin
seuraavissa jakeissa:
- (3 Moos 19:31) Älkää
kääntykö vainaja- ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette
tulisi heistä saastutetuiksi. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.
- (3 Moos 20:6) Ja
jos joku kääntyy vainaja- tai tietäjähenkien puoleen, lähtien haureudessa
kulkemaan heidän jäljessänsä, sitä ihmistä vastaan minä käännän kasvoni ja
hävitän hänet hänen kansastansa.
- (5 Moos 18:10-12) Älköön
keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan
tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta
tai velhoutta,
11. joka lukee
loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien
puoleen.
12. Sillä jokainen,
joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten
tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi.
- (3 Moos 20:27) Jos
jossakin miehessä tai naisessa on vainaja- tai tietäjähenki, niin heidät
rangaistakoon kuolemalla; heidät kivitettäköön, he ovat verivelan alaiset.
- (2 Kun 21:6) Myös
pani hän poikansa kulkemaan tulen läpi, ennusteli merkeistä, harjoitti
noituutta ja hankki itsellensä vainaja- ja tietäjähenkien manaajia; hän
teki paljon sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, ja vihoitti hänet.
- (1 Aikak 10:13)
Niin kuoli Saul, koska hän oli ollut uskoton Herraa kohtaan eikä ollut ottanut
vaaria Herran sanasta, ja myös sentähden, että hän oli kysynyt vainajahengeltä
neuvoa,
- (Jes 8:19) Ja
kun he sanovat teille: "Kysykää vainaja- ja tietäjähengiltä, jotka
supisevat ja mumisevat", niin eikö kansa kysyisi Jumalaltansa?
Kuolleiltako elävien puolesta?
- (Jes 29:4) Silloin
sinä puhut maasta matalalta, sanasi tulevat vaimeina tomusta, sinä uikutat kuin
vainajahenki maasta, puheesi tulee supisten tomusta.
- (Apt 16-16-18) Ja
tapahtui meidän mennessämme rukouspaikkaan, että meitä vastaan tuli eräs
palvelijatar, jossa oli tietäjähenki ja joka tuotti paljon tuloja isännilleen
ennustamisellaan.
17. Hän seurasi
Paavalia ja meitä ja huusi sanoen: "Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan
palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien."
18. Ja tätä hän teki
monta päivää. Mutta se vaivasi Paavalia, ja hän kääntyi ja sanoi hengelle:
"Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähteä hänestä." Ja
se lähti sillä hetkellä.
Miksi spiritismi on
väärin?
Jos katsotaan edelläolevia
jakeita spiritismistä, kielletään niissä selvästi yhteydenotto vainajahenkiin
tai myös vainajiin. Niissä osoitetaan, ettei tämä asia ole Jumalan tahto, ja
että ne henkilöt, joissa oli vainaja- tai tietäjähenki olivat verivelan
alaiset; heidät tuomittiin kuolemaan vanhan liiton aikana.
Mutta mistä sitten johtuu näin kielteinen suhtautuminen asiaan?
Miksi yhteys vainajahenkiin on niin vakava asia kuten Raamattu osoittaa?
Vastaus tähän on kuitenkin yksinkertainen. Sillä kun ihminen on
iankaikkisuussielu ja Jumala rakastaa ihmistä eikä halua kenenkään joutuvan
kadotukseen, ovat nämä varoitukset sen takia. Ne ovat sen takia, ettei kukaan
ihminen joutuisi sidotuksi ja kadottaisi sieluaan, joka on iankaikkinen. Jumala
siis haluaa ihmisen parasta ja siksi nämäkin varoitukset ovat tarpeen.
Sentähden sinä, joka toimit tällä alueella, ymmärrä
edelläolevien jakeiden merkitys. Tee ajoissa parannus ja hylkää väärät
yhteytesi kääntyen Jumalan puoleen Jeesuksen Kristuksen kautta. Kun tämän teet,
saat puhdistuksen synneistäsi ja iankaikkisen elämän:
- (1 Joh 1:9) Jos
me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa
meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
- (1 Joh 2:12) Minä
kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut
hänen nimensä tähden.
Toisaalta jos sinä torjut Jumalan
armon, joudut sinä silloin itse maksamaan synneistäsi iankaikkisessa
kadotuksessa, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä. Anna siis
mieluummin Jumalan koskettaa itseäsi ja vapauttaa itsesi valheen verkosta:
- (Matt 25:41,46)
Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun
tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu
perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
46. Ja nämä menevät
pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat
iankaikkiseen elämään.
- (Gal 5:19-21) Mutta
lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20. epäjumalanpalvelus,
noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat,
lahkot,
21. kateus,
juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon,
niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat,
eivät peri Jumalan valtakuntaa.
- (Ilm 22:12-17)
Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni
kullekin hänen tekojensa mukaan.
13. Minä olen A ja O,
ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
14. Autuaat ne, jotka
pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he
pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
15. Ulkopuolella
ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat
ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
16. Minä, Jeesus,
lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin
juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."
17. Ja Henki ja
morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon:
"Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän
vettä lahjaksi.
Luku 1 - Mistä
kummitusilmiöt johtuvat?